Gänsehaut. saatesanat

Transkriptio

1 saatesanat Gänsehaut hatte ich ganz oft beim Zusammenstellen dieser Rengas-Ausgabe. Ich betrachtete die alten Schwarz- Weiß-Fotos mit unverkennbarem 1970er Jahre Flair und mit Menschen, von denen viele nicht mehr unter uns sind. Immer wieder studierte ich Zeitungsausschnitte und andere Dokumente, die eindeutig bezeugen: am wurde in Frankfurt Geschichte geschrieben Kirchengeschichte und unsere Geschichte. Und ich platzte fast vor Freude, als ich Menschen kennenlernte, die damals dabei waren und uns mit ihren Berichten hineinnehmen in die Entstehung der ersten Vereinbarung zwischen der Evangelischen Kirche in Deutschland und der Evangelisch-Lutherischen Kirche Finnlands. Rakastan vanhoja hautausmaita. Ne antavat minulle syvän kokemuksen kuulumisesta sukupolvien ketjuun. Vanhat kivet ja niihin kirjoitetut nimet kertovat menneestä ajasta, joka kuitenkin kantaa elämääni tässä ja nyt. Jotain samaa tunnen ajatellessani ajan rajan taakse siirtyneitä työmme vastuunkantajia. Ilman heidän toimeliaisuuttaan, rohkeuttaan ja kaukonäköisyyttään emme olisi nyt tässä. Olennainen suunnannäyttäjä oli 1977 kirkkojemme välillä solmittu sopimus. Se tarjosi viralliset puitteet Saksassa tehtävän suomalaisen kirkollisen työn kehittymiselle ja näytti molempien kirkkojen ensimmäisenä siirtolaistyötä koskevana sopimuksena suuntaa myös muille vastaaville yhteistyösopimuksille. Me olemme osa sukupolvien ketjua. Ja se työ, jota nyt teemme, rakentuu yhtenä lenkkinä historian nauhaan. Millainen lienee maailma 35 vuoden kuluttua? Millaista suomalaista kirkollista työtä täällä tehdään silloin? Virstanpylväät kutsuvat katsomaan kiitollisena taaksepäin ja luottavaisena eteenpäin. Kuten arkkipiispa Martti Simojoki totesi 35 vuotta sitten: Minä vielä kerran kiitän mitä parhaiten ja rukoilen menestystä kirkkojemme yhteistyölle. Wohlige Schauer liefen mir auch über den Rücken beim Bearbeiten der Interviews unserer finnischen Musikerinnen und Musiker. Mit Begabung, Fleiß und Zielstrebigkeit sind viele junge Finninnen und Finnen auf den Bühnen in Mitteleuropa erfolgreich. Sie bringen ganz neue Farben in unsere finnische Gemeinschaft und bereichern oft auch unsere Gottesdienste. Sie sind eine neue Generation, ein weiteres Glied in der Kette unserer Geschichte. Stellvertretend für viele stellen wir in dieser Ausgabe vier Personen vor. Zwei von ihnen konnte ich bisher selbst live erleben und bekam Gänsehaut vor Entzücken. Berührende Entdeckungen beim Eintauchen in diese Rengas-Ausgabe wünscht Ihnen kuva: Andreas Dort Ritva Prinz Renkaan toimittaja / Rengas-Redakteurin

2 Tässä lehdessä / In dieser Ausgabe TEEMA: Suomalaiset muusikot Saksan estradeilla Weichenstellung Es war die erste offizielle Begegnung auf höchster Ebene zwischen Vertretern der EKD und der ELKF nach dem zweiten Weltkrieg und eine in vieler Hinsicht richtungsweisende Zusammenkunft: Am wurde in Frankfurt am Main die erste Vereinbarung zwischen unseren Kirchen unterzeichnet. Tauchen Sie ab Seite 5 ein in unsere Geschichte, erzählt von Menschen, die damals dabei waren und solchen, die heute die Beziehungen zwischen unseren Kirchen prägen. Rakastavia ja petollisia Raamattu kertoo miesten hallitsemasta yhteiskuntajärjestelmästä. Kuitenkin sen lehdiltä löytyy myös monta vaikuttajanaista. Rohkeaa ja kekseliästä, juonittelevaa ja itsekästä ja heistä monen elämänkerrassa on säikeitä, joihin nykynainenkin voi samaistua. Teologian tohtori Outi Lehtipuu valottaa Äitien Raamattua sivuilla 14 ja parhaan joukkoon toivoo Helsingin yliopisto nousevansa vuoteen 2020 mennessä. Kunnianhimoinen, muttei epärealistinen, luonnehtii Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson hanketta. Tavoitteen saavuttamiseksi panostetaan rakenteiden ja talouden lisäksi mm. kansainväliseen opiskelijoiden ja henkilöstön rekrytointiin. Lue lisää suurlähetystön tiedotteesta sivulta Kaikkea muuta kuin glamouria on oopperatähden arki. Enimmäkseen se on harjoittelua, harjoittelua ja taas harjoittelua. Sivulta 19 alkaen neljä Saksassa asuvaa suomalaista muusikkoa kertoo, mikä heitä kovan työn keskellä motivoi ja palkitsee. Tarjoaapa yksi haastatteluista jopa mahdollisuuden kurkistaa myös Frankfurtin oopperan kulissien taakse. 19 Etwas ins Abseits gerät neben Frankfurt leicht die Buchmesse in Leipzig. Im kommenden März sind die Schwerpunkte dort u.a. Kinder- und Jugendliteratur sowie Comics. Und für Kinder hat Finnland einiges zu bieten! Welche finnischen Schriftstellerinnen und Schriftsteller Sie in Leipzig und im Vorfeld anderswo in Deutschland kennen lernen können, erzählt Lotta Dufva auf Seite

3 Ajankohtaista / Aktuelles Konficamp-Feeling zum Schnäppchenpreis Das nächste Minicamp findet im Mai in Berlin statt. Ein Wochenende lang zusammen kochen, spielen, aus den roten Liederbüchern singen, Andachten feiern, diskutieren, in Workshops kreativ sein. Interessiert? Dann lies auf Seite 35 weiter und melde dich an! 35 Mikä on Saksan suomalaisten suosituin joululaulu? - Joululauluäänestyksen tulos Äänestyksessä ehdolla olivat seuraavat laulut: En etsi valtaa, loistoa; Enkeli taivaan lausui näin; Heinillä härkien kaukalon; Jouluyö, juhlayö; Kello löi jo viisi; Kulkuset; Petteri Punakuono; Soihdut sammuu; Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna. Valittavana olleista lauluista Saksan suomalaisten suosikki on En etsi valtaa loistoa, kakkoseksi nousi Sylvian joululaulu ja kolmanneksi suosituin oli Varpunen jouluaamuna. Vaikka tiedotusryhmän hieman satunnainen lauluvalikoima ei tietenkään täyttänyt mitään tieteellisiä kriteerejä, herätti äänestys netissä mukavaa keskustelua ja pohdintaa. Kiitos kaikille äänestäneille ja keskusteluun osallistuneille! Seuraavassa numerossa on luvassa uusi äänestys. Pysykää siis kuulolla! kuva: Ritva Prinz Suomalaisissa seurakunnissa lauletaan paljon. Kuvassa Frankfurtin seurakunnan kuoro. Rengas 4/2012 ilmestyy KV 13 huhtikuun tapahtumatiedot artikkelit: seurakuntien tapahtumatiedot oman seurakunnan tiedottajalle: Rengas 5/2012 ilmestyy KV 17 toukukuun tapahtumatiedot artikkelit: seurakuntien tapahtumatiedot oman seurakunnan tiedottajalle:

4 kuukauden sana Valoa paastoon Keskelle paaston aikaa sijoittuu Marian päivä. Kirkon alttari valaistaan kuudella kynttilällä ja liturginen väri on valkoinen. Myös luterilaiset muistavat Mariaa, vaikka hänen kunnioittamisensa ei olekaan yhtä intensiivistä kuin katolisilla. Maria on naismalli kaikille kristityille ja Kristuksen äitinä kunnioitettava persoona. Olisiko luterilaisten suhde Jumalaan toinen, jos meilläkin olisi selkeämpi ja avoimempi suhde Vapahtajan äitiin? Hänen ei tarvitse olla rukousten välittäjä tai vastaanottaja, mutta hän voi olla meditaation kohde, joka avaa meille teitä itseen ja toisten luo. Hän teki elämässään ratkaisuja, tai ne tarjottiin hänelle ja hän joutui ottamaan ne vastaan. Mutta hän sulki sanat sydämeensä ja tutkisteli niitä. Sitä on paasto. Paaston aika voi olla monella tavoin raskas ja pitkäsoutuinen. Seitsemän viikkoa voi muodostua todelliseksi koetinkiveksi, jos siihen ei löydy mieltä ja punnerrus oman sisäisen minän kanssa tuntuu päättyvän tappioon. Onneksi Maria tuo valoa ja toivoa omalla moniulotteisella olemuksellaan. Hänkin paini itsensä ja uskonsa kanssa Jumalan antaman tehtävän edessä. Oliko se hänen paastonaikansa, ja menikö hän siksi myös vanhemman Elisabethin luo saadakseen olla hiljaisuudessa ja poissa katseiden ulottuvilta? Elämän kriisikohdat vaativat aikaa ja hiljaisuutta. Apua voi saada sellaiselta, joka on kokenut jotain samaa. Ihmeitä tapahtuu, ja sellainen oli tapahtunut Elisabethillekin. Enkeli kertoi siitä Marialle. Tuskin hän olisi saanut siitä muuten niin nopeasti tietää; eihän silloin ollut muita tiedotusvälineitä kuin jalat, jotka veivät uutisia eteenpäin. Niin kohtasi kaksi naista yhdessä ihmettelemään ja toisiaan tukemaan. Heille se aika selvensi tehtävää, antoi voimaa ihmisten kohtaamiseen, lujitti ystävyyttä ja uskoa Jumalaan. Jotta oma sisin selkiäisi ja tehtävän kuva tulisi tutuksi, on meidän parasta ottaa arjessa väliaika. Paastokin onnistuu paremmin pienin askelin ja tauoin. Suunta on oikea, mutta tapa ei saa olla pääasia. Hiljaisuuden etsiminen ja ajan antaminen voivat luoda valmiuden moneen uuteen tehtävään, jotka sellaisinaan tuntuvat ylivoimaisilta tai vähemmän itselle sopivilta. Sopiva matkakumppani on tuki ja turva. Hänen kanssaan saa jakaa omaa sisintään, itkeä, nauraa ja voimaantua. Jokaiselle paastoon valmistautuvalle ja tavallisessa arjessakin elävälle on toivottavaa saada matkakumppani, jonka kanssa voi yhdessä pohtia elämää, Jumalaa, omia tehtäviä ja voimien määrää. Kun ei tarvitse yksin kantaa huolta elämän onnistumisesta, silloin saa valoa pimeään ja raskaaseen arkeen. Marian päivänä se valo voi loistaa jo kohti pääsiäisen iloa. Hoch hebt den Herrn mein Herz und meine Seele, den großen Gott, dem ich mein Heil befehle. Dass er mein Heiland ist, frohlockt mein Geist, der seinen Gott, den Herrn und Retter preist. Er hat auf meine Niedrigkeit gesehen, und große Dinge sind an mir geschehen. Barmherzig ist er jeglichem Geschlecht, wo Furcht des Herrn bewahrt sein heilig Recht. (EG 309 / der Lobgesang der Maria) Helena Eckhoff

5 Wegbereiter Suunnannäyttäjä Die zwischen der Evangelisch-Lutherischen Kirche Finnlands und der Evangelischen Kirche in Deutschland (EKD) 1977 unterzeichnete Vereinbarung schuf die Grundlage für eine gelebte Ökumene besuchte der finnische Erzbischof Martti Simojoki auch Berris und trug sich ins Gästebuch ein. Kuvat/Fotos: Uwe Schulz, Heikki Jääskeläinen, Hanni Fahrbach 150-Jahrfeier der deutschen Gemeinde in Helsinki 2008 (Erzbischof Jukka Paarma, Bischof Gustav Björkstrand und Bischof Martin Schindehütte)

6 Rajalla on hedelmällinen alue kuva: Markku Pihlaja Tunnettu saksalaissyntyinen, luterilainen teologi Paul Tillich kirjoitti paljon rajalla olemisesta. Hän piti rajan käsitettä koko persoonallisen ja henkisen kehityksensä symbolina. Lähes kaikilla elämän alueilla hän joutui olemaan kahden maailman välissä olematta kummassakaan kotonaan ja hylkäämättä lopullisesti kumpaakaan. Tämän rajalla olemisen kokemuksen jakavat monet maahan- ja maastamuuttajat. Parhaimmillaan maasta toiseen muuttaja on hyvin tietoinen, mistä hän on kotoisin, mutta rakentaa elämäänsä myös uuden elinympäristönsä perinteitten ja mahdollisuuksien mukaan. Entisen ja nykyisen samanaikainen läsnäolo tekevät rajasta hedelmällisen alueen. Yhä useampi tuntee nykyään kuuluvansa kahteen tai useampaan paikkaan, kahteen ympäristöön ja kulttuuriin. Kyse ei ole vain passista tai kaksoiskansalaisuudesta, vaan myös identiteetistä, siitä kuka oikeastaan on ja mihin kuuluu. Tällainen kahden tai useamman paikan ja kulttuurin sävyttämä identiteetti voi olla suuri rikkaus, mutta samalla se voi sisältää paljon vierautta, irrallisuutta ja yksinäisyyttä. Vierauden, irrallisuuden ja yksinäisyyden kokemusta vähentääkseen Saksan evankelinen kirkko, sen jäsenkirkot ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko löysivät jo 1970-luvulla integraation periaatteen toimiessaan suomalaisten ja saksalaisten maahanmuuttajien parissa. Integraatiosta puhuttiin jo ensimmäistä virallista yhteistyösopimusta valmisteltaessa ja nyt se kuuluu perussanastoomme. Integraatio ei tarkoita toisesta maasta, toisesta kulttuurista ja toisesta kirkosta tulevan sulautumista tai sulauttamista uuteen ympäristöönsä, vaan yhdenvertaista asemaa ja jäsentymistä siihen. Täysivaltaiseen jäsenyyteen uudessa yhteisössä kuuluu myös oman kielen, kulttuurin ja perinnön täydestä ottaminen: tuon tullessani tähän uuteen myös jotakin omaa, mikä ennen on merkinnyt minulle paljon ja merkitsee yhä sekä saatan sen vuorovaikutukseen uuden kanssa. Tältä pohjalta on luotu hyvä perusta rakentaa kirkkojen yhteistyötä ja kristittyjen välistä yhteyttä. Merkkivuotta täyttäneessä sopimuksessa huokuu sama henki kuin Paavalin kuvauksessa jumalanpalveluksesta, jossa jokaisella on jotakin annettavaa ja jossa kaikki tapahtuu yhteiseksi parhaaksi (1. Kor. 14: 26). Kari Mäkinen Turun ja Suomen arkkipiispa

7 Sehr geehrte Damen und Herren, liebe Schwestern und Brüder, mit Dankbarkeit und auch ein bisschen Stolz blicken wir in diesen Tagen zurück auf die Vereinbarung, welche die Evangelisch-Lutherische Kirche Finnlands und die Evangelische Kirche in Deutschland vor 35 Jahren geschlossen hatten. Es ist insofern ein denkwürdiges Jubiläum, da mit dieser Vereinbarung die beiden Kirchen ihre gemeinsame Verantwortung für finnische Christinnen und Christen bekannt haben, die sich in Deutschland niedergelassen haben. Von den damals getroffenen Regelungen sind viele immer noch prägend, wie etwa die für uns heute selbstverständliche Kirchenmitgliedschaft der finnischen Geschwister in den Gliedkirchen der EKD oder die Entsendung von finnischen Pfarrerinnen und Pfarrern, die wiederum an der Arbeit ihrer deutschen Trägerkirche beteiligt werden. Wenn wir aus heutiger Sicht die Bedeutung der Vereinbarung von 1977 zu ermessen versuchen, so können wir sie wohl vor allem als Wegbereiter verstehen. Sie ist ein Wegbereiter dessen, was für die Zusammenarbeit unserer Kirchen bis heute als eine verlässliche Grundlage dient. Denn im Geiste dieser Übereinkunft ist es 1986 zu einem ersten bilateralen Vertrag zwischen Finnischer Kirche und EKD gekommen, was die Verbindlichkeit für alle Beteiligten noch einmal erhöhte und zugleich das Bewusstsein für den gemeinsam eingeschlagenen Weg stärkte. Schließlich wäre auch der jüngste Vertrag von 2002 nicht denkbar ohne die Vereinbarung von Frankfurt Mit dem öffentlichen Bekenntnis, dass beide Kirchen dieselben theologischen Grundlagen teilen und sich zur Zusammenarbeit verpflichten, hat die Gemeinschaft unserer beider Kirchen ihren bisherigen Höhepunkt erreicht. Zwar sind Verträge aus theologischer Sicht zunächst nur Rechtstexte und bedürfen immer wieder der Veränderung und Anpassung an sich ändernde Realitäten. Indem wir aber den Buchstaben unserer Verträge und Vereinbarungen geistliches Leben einhauchen, durch Gottesdienste und gemeindliche Begegnungen in freundschaftlich-geschwisterlichen Beziehungen, sind wir auf einem guten Weg, die Gemeinschaft unter uns in der einen Kirche Jesu Christi auch in den kommenden Jahren weiter wachsen zu lassen. Herzlich Ihr Bischof Martin Schindehütte Vizepräsident des Kirchenamtes Leiter der Hauptabteilung Ökumene und Auslandsarbeit Foto: EKD

8 Bedeutsame Weichenstellung Hintergründe der Vereinbarung zwischen der ELKF und der EKD von 1977 Die Vereinbarung schuf den rechtlichen Rahmen für den kirchlichen Dienst vor allem an den in der Bundesrepublik Deutschland (damals Westdeutschland) lebenden lutherischen Finnen. Erzbischof Simojoki wies bei der Unterzeichnung am 20. Mai 1977 darauf hin, dass die Vereinbarung nicht als eine Feststellung von Kirchengemeinschaft konzipiert sei. Dazu muss man sich vergegenwärtigen, dass wenige Jahre zuvor die sogenannte Leuenberger Konkordie Kirchengemeinschaft lutherischer und reformierter Kirchen in Europa erklärt hatte. Die ELKF nimmt zwar inzwischen an der Arbeit der Gemeinschaft Evangelischer Kirchen in Europa teil, hat die Konkordie aber aus theologischen Gründen bis heute nicht unterzeichnet. Die EKD hingegen versteht sich als eine Gemeinschaft ihrer Gliedkirchen, zwischen denen Kirchengemeinschaft im Sinne der Konkordie reformatorischer Kirchen in Europa (Leuenberger Konkordie) besteht (Artikel 1 Abs. 2 der EKD-Grundordnung). Andererseits waren die Vereinbarung zwischen der ELKF und der EKD von 1977 und dann die weitere Entwicklung mit dem Vertrag zwischen beiden Kirchen vom 10. November 1986 über den kirchlichen Raum hinaus bedeutsam. Während des Kalten Krieges sah sich Finnland wegen seiner Nachbarschaft zur Sowjetunion in einer schwierigen Lage, die ihm Neutralität abverlangte. Die Sympathien des finnischen Volkes galten jedoch vornehmlich dem Westen. Die Vereinbarungen von 1977 und 1986 gaben dem Ausdruck; dabei waren sie wegen ihres rein kirchlichen Charakters unproblematisch für die Wahrung der finnischen Neutralität. Klaus Kremkau, geb. 1927, lutherischer Pastor, als Oberkirchenrat zunächst Referent für Afrika und Asien, dann Leiter der Europa-Abteilung im Kirchlichen Außenamt der EKD. Lebt seit 1991 im Ruhestand in Hannover. Klaus Kremkau Foto: privat Foto: KNA-Bild (Bonn) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Saksan evankelisen kirkon välisen yhteistyösopimuksen allekirjoitustilaisuus Frankfurt am Mainissa EKD:n keskusvirastossa Oikealta: kirkkoneuvos Ahti Auranen, arkkipiispa Martti Simojoki, EKD:n neuvoston puheenjohtaja, piispa Helmut Class (Stuttgart), kirkkopresidentti Walter Hammer (Hannover), kirkkopresidentti Heinz- Joachim Held (Frankfurt/M.), kirkkoneuvos Klaus Kremkau (Frankfurt/M.) Sopimuksen allekirjoittajana oli mukana myös SKTK:n puheenjohtaja maisteri Heli Slawyk, joka ei näy kuvassa

9 Diasporatyöstä kirkkojen väliseen yhteistyöhön kuva: Hanni Fahrbach Keväällä 1972 Frankfurtiin kokoontui ulkomaalaisten parissa työskenteleviä pappeja: Hollannista, Italiasta, Kreikasta, Suomesta ja Kiinasta. Kokouksen isäntänä toimivat Saksan evankelisen kirkon ulkomaantyön edustajat. Saksan kolmen miljoonan ulkomaalaisen parissa työskentelevät papit olivat ensimmäistä kertaa koolla. Esillä oli kirkollisen työn sekava tilanne, siirtolaisten sosiaaliset ongelmat ja heidän asemansa yhteiskunnassa. Saksan evankelisen kirkon (EKD) ulkoasiain osaston (Kirchliches Aussenamt) johtaja kirkkoneuvos Klaus Kremkau totesi: Jatkuvasti Kirchliches Aussenamtille on esitetty kysymys, miten Saksan liittotasavallassa toimivien ulkolaisten seurakuntien työ tulisi organisoida? Perustavaa laatua olevaksi kysymykseksi on katsottava ensin lähtöja tulomaan keskinäisen vastuun selvittäminen. Pyrkimyksenä on saada työ niveltymään yhteen EKD:n työn kanssa, mahdollisesti ottaa se kokonaan EKD:n organisaatioon Tällä hetkellä ovat Suomen ja Hollannin kirkot etsimässä yhteyttä Saksan kirkkoon työnsä järjestämiseksi. Oikean ratkaisun löytämistä Kirchliches Aussenamt tukee niin pitkälle kuin se on mahdollista. Arkkipiispa Simojoki 1977 Berriksellä Kölnissä SKTK:n pääsihteeri pastori Risto Marttusen ja johtokunnan puheenjohtaja Heli Slawykin seurassa. Rakenteiden suunnittelua Saksan suomalainen siirtolaispappi, pastori Hannu Honkkila, luonnosteli heti tämän kokouksen jälkeen Saksan suomalaisen kirkollisen työn tulevaisuutta jäsentyneenä osana EKD:n ja sen maakirkkojen toimintaa. Hän esitti, että Suomen kirkko aloittaisi neuvottelut EKD:n kanssa. Niiden tavoitteena oli mm. saada toiminnan rahoitus suomalaisten maakirkoille maksamista kirkollisveroista, aluksi kaksi papin virkaa, jokaisen maakirkon alueelle suomalaiselle seurakunnalle toimitilat vapaasti käyttöön, suomalaisen seurakuntatyön keskus Kölniin. Jo samana vuonna, syksyllä 1972, Suomen kirkon ulkomaanasiain toimikunta lähetti piispa Aimo T. Nikolaisen ja arkkipiispan sihteeri Maunu Sinnemäen tutustumaan suomalaiskeskusten toimintaan ja neuvottelemaan EKD:n kanssa suomalaisten keskuudessa tehtävän työn organisoimisesta ja rahoittamisesta. EKD:n pääneuvottelijana oli kirkkoneuvos Klaus Kremkau. Neuvotteluissa sovittiin, että laadittava sopimus sisältää seuraavat pääasiat: suomalaiset luterilaiset tulevat evankelisten maakirkkojen jäseniksi Saksan evankeliset kirkot pyytävät Suomesta sovittavan määrän pappeja työhön suomalaisten parissa Saksan evankeliset kirkot maksavat suomenkielisten parissa tehtävän sielunhoitotyön kulut toiminnan eräänä tavoitteena on Saksassa pitempään oleskelevien suomalaisten integroiminen Saksan evankelisten kirkkojen elämään. Saksalaiset kiinnittivät huomiota Suomen kirkon diasporatyön monimutkaiseen organisaatioon, joka tuolloin

10 oli Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskus -nimisen järjestön toimintaa. Raportissaan Suomen kirkon neuvottelijat totesivat, että diasporatoimikunnan on edelleen vastattava työn käytännön johtamisesta, mutta keskitys kirkon ulkomaanasioiden hoidossa on kuitenkin toivottavaa. Ensimmäinen siirtolaistyötä koskeva sopimus syntyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyö saikin selkeämmän aseman, kun siitä tuli vuoden 1974 alusta osa ulkomaanasiain keskuksen toimintaa ja sen johtoon asetettiin diasporatyön valiokunta. Se sai ensimmäiseksi varsinaiseksi tehtäväkseen käsitellä ( ) EKD:n laatiman kirkkojen välisen sopimuksen luonnoksen. Se lähetettiin lausuntokierrokselle, jolloin sitä arvioivat Saksan siirtolaispapit, Hampurin merimiespappi ja Saksan suomenkielisen seurakuntatyön keskus. Lausuntojen pohjalta valiokunta laati muutosehdotuksensa sopimukseen ja esitti ne EKD:n ulkomaanosastolle. Neuvoteltuaan valiokunnan kanssa EKD:n ulkomaanosasto laati sopimustekstin, jonka he samalla ilmoittivat hyväksyvänsä. Sopimus allekirjoitettiin Frankfurt am Mainissa Siitä tuli molempien kirkkojen ensimmäinen siirtolaistyötä koskeva sopimus. Sen perusteella suomalaisesta kirkollisesta työstä tuli osa EKD:n normaalia toimintaa ja suomalaisista maahanmuuttajista EKD:n täysivaltaisia jäseniä. Näin heillä oli kielivähemmistönä oikeus äidinkieliseen toimintaan. Lisäksi sopimuksessa määriteltiin myös Saksan liittotasavallassa toimivan Suomenkielisen kirkollisen työn keskuksen asema Saksan suomalaisten valtakunnallisena palveluorganisaationa ja kirkkojen välisten yhteyksien hoitajana. Sopimuksen mukaan Suomen kirkko, käytännössä diasporatyön valiokunta, huolehtii työntekijöiden välittämisestä Liittotasavaltaan. Virka-aseman ja palkkaetujen suhteen suomalaiset työntekijät rinnastetaan EKD:n omiin työntekijöihin. Sopimuskaudeksi määriteltiin kuusi vuotta. Sopimuksen arveltiin palvelevan EKD:n mallisopimuksena muiden ulkomaalaisryhmien kirkollisen työn järjestelyissä. Suomen kirkon osalta sen ajateltiin palvelevan yhteistyömallina suunniteltaessa ulkosuomalaistyötä muiden sisarkirkkojen kanssa. Näin onkin käynyt kirkollamme on ulkosuomalaistyötä ja kirkkojen välisiä suhteita koskevia sopimuksia ja muita asiakirjoja 11 kirkon kanssa. Sopimusta valmisteltaessa kiinnitettiin siirtolaistyön järjestämisen ohella huomiota myös kirkkojemme yhteiseen traditioon ja teologiseen vuorovaikutukseen. Tähän arkkipiispa Martti Simojoki viittasi allekirjoitustilaisuudessa Frankfurt am Mainissa: toivon hartaasti, että kirkkojemme kesken myös tämän sukupolven aikana teologinen ajatusten vaihto ja keskustelu syventyy ja että nyt solmittu sopimus sitä edistäisi. Minä vielä kerran kiitän mitä parhaiten ja rukoilen menestystä kirkkojemme yhteistyölle. Ilkka Mäkelä rovasti, kirkon ulkosuomalaistyön sihteeri Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus, ulkoasiain osasto kuva: Aarne Ormio

11 Neuland für die EKD Zur deutsch-finnischen Kirchenvereinbarung Die Zuwanderung von evangelischen Finnen löste in den 70er Jahren des vorigen Jahrhunderts in Deutschland vor allem ungläubiges Staunen aus. Mit Finnen gab es keine Erfahrungen. Wenn evangelische Finnen Gottesdienste feierten, da konnte es vorkommen, dass Gemeinden für die Kirchenbenutzung Gebühren kassieren wollten. Meist kam man gar nicht auf die Idee, dass evangelische Finnen auch zu den Landeskirchen oder gar Ortsgemeinden gehören könnten. Das wurde durch die Kirchenvereinbarung vom 20. Mai 1977 grundlegend anders. Dafür waren allerdings viele Gespräche nötig, die ich als Ausländerreferent für die Evangelische Kirche in Deutschland (EKD) führte. Dabei habe ich mich mit den finnischen Partnern gut verständigt. Das hing auch damit zusammen, dass manche Beratungen in der Sauna stattfanden, wo meine Gesprächspartner die größere Ausdauer hatten. Es mussten die Landeskirchen überzeugt werden, der Rat der EKD und vor allem die Juristen. Damals gab es vielfach die Meinung, dass evangelische Ausländergemeinden ihre Angelegenheiten eigenständig und ohne Einmischung der EKD regeln sollten. Grundlegend war dann die Aussage in der Vereinbarung, dass zuziehende evangelische Finnen Kirchenmitglieder derjenigen Gliedkirche der EKD werden, in deren Bereich ihr Wohnort liegt. Am Abend vor der Unterzeichnung ist Erzbischof Simojoki bereits aus Finnland angereist. Sein Wunsch war ein Besuch von Sachsenhausen. So erlebten wir einen fröhlichen Abend in einer populären Wirtschaft. Die einheimischen Gesprächspartner am Tisch haben sich nach dem Fremden erkundigt und wollten nicht glauben, dass ein Erzbischof aus Finnland mit ihnen den Frankfurter Apfelwein trinkt. Die Unterzeichnung am 20. Mai 1977 war ein festlicher Akt im Kirchlichen Außenamt der EKD, das damals noch seinen Sitz in Frankfurt/M. hatte. Der höchste deutsche Kirchenrepräsentant war der Ratsvorsitzende der EKD, Landesbischof D. Claß. Anschließend besuchten wir mit Erzbischof Simojoki noch eine Sitzung der Konferenz der Ausländerpfarrer der EKD (KAP), in der Pfarrerinnen und Pfarrer für evangelische ausländische Menschen zusammenarbeiten. Mit der Vereinbarung betrat die EKD Neuland. Sie hatte einen hohen Stellenwert, da sie erstmals das Verhältnis von evangelischen Ausländern zu den Ortsgemeinden, Landeskirchen, der EKD und der Herkunftskirche regelte. Darauf baute später die kirchliche Arbeit der EKD mit evangelischen Ausländern auf. Dr. Jürgen Micksch Jürgen Micksch war von Ausländerreferent und Oberkirchenrat im Kirchlichen Außenamt der EKD in Frankfurt am Main. Er ist jetzt Vorsitzender des Interkulturellen Rates in Deutschland und der bundesweiten Arbeitsgemeinschaft PRO ASYL. Foto: privat

12 Kirkollinen ABC-kiria eli pieni sanasto kristityn arjen ja juhlan järjestelyihin Pastori Miika Rosendahl jatkaa kirkollisen elämänpiirin erityissanastoa esittelevää sarjaa. Ilmoitukset. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa, kehot- Mikä on dimissoriale? Mitä teen, kun toivoisin taa jo apostoli Paavali. Jumalan perheväen lapselleni saksalaissuomalaista kastejuhlaa? iloisista ja surullisista Mistä saan virkatodistuksen? syntymästä ja kas- tapahtumista, lapsen teesta, avioliiton solmimisesta sekä kuolemasta ja hautaan siunaamisesta kerrotaan meillä Rengas-lehdessä ja nettisivuilla - aina tietenkin luvan kanssa. Tarkoituksena ei ole niinkään tyydyttää perin inhimillistä uteliaisuutta, vaan tuoda elämän tärkeät tapahtumat esiin liitettäväksi vaikkapa iltarukoukseen rukousaiheina. Näinhän tapahtuu jumalanpalveluksissakin, joissa seurakunnan elämän iloiset ja surulliset tapahtumat mainitaan useimmiten yhteisen esirukouksen yhteydessä Kaste. Kaste on ehtoollisen lisäksi toinen kirkkomme sakramenteista, pyhistä salaisuuksista, joitten välityksellä Jumala lahjoittaa meille siunauksensa. Kasteessa meistä tulee kristittyjä, kirkon jäseniä. Kirkossamme toimitaan Kristuksen antaman esimerkin mukaisesti ( Sallikaa lasten tulla minun luokseni ) kastamalla lapsia jo pieninä. Kasteesta, Jumalan perheväkeen liittämisen juhlasta, muodostuukin usein myös hieno perhejuhla, jossa sukulaiset ja ystävät tapaavat suvun nuorimmaisen usein ensimmäistä kertaa. Tätä perhejuhlaluonnetta tukee myös vain Suomessa yleinen kotona kastamisen tapa. Kirkossa kastaminen, joko omana rukoushetkenään tai seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen yhteydessä, korostaa taasen omalla hienolla tavallaan juhlallisessa ympäristössä Kristuksen kirkon yhteyteen ottamisen näkökulmaa. Näistä ja monista muista kasteeseen liittyvistä asioista, toiveista ja yksityiskohdista on hyvä keskustella papin kanssa hyvissä ajoin. Konfirmaatio. Confirmare (lat.), vahvistaminen. Kaste ja konfirmaatio liittyvät läheisesti yhteen. (Lapsi)kasteessa meistä tulee kirkon jäseniä ja tunnustamme lapsen uskomme ajatuksissamme kasteväen lukemaan uskontunnustukseen liittyen. Konfirmaatiossa me tunnustaudumme konfirmoitavina itse kirkon uskoon uskontunnustuksen ääneen lukien ja saamme meille kirkon jäsenenä kuuluvat oikeudet osallistua itsenäisesti ehtoolliselle sekä toimia kummina. Konfirmaatiota edeltää kasteopetus, josta käytetään tavallisesti nimitystä rippikoulu. Konfirmaatioikä vaihtelee eri kirkoissa suurestikin, Suomessa rippikoulu ja konfirmaatio tapahtuvat yleensä viisitoistavuotiaana. Kummit. Kasteessa kastettava ja hänen vanhempansa saavat tuekseen kummit. Heidän tärkeänä tehtävänään on olla kastettavalle kristityn esikuvana ja tukea hänen kasvuaan kristittynä kirkon jäsenenä. Kristillinen kasvatus ei siten ole ainoastaan vanhempien asia, vaan kummien tulee olla hyvänä apuna. Kummina ei voikaan toimia kuka tahansa. Kummin tulee olla itse kristitty. Minkä kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen jäsenet kelpaavat kummeiksi? Kuinka monta kummia tarvitaan? Näihin kysymyksiin ei ole yksinkertaista vastausta. Suomessa ainakin yhden kummin tulee olla konfirmoitu luterilaisen kirkon jäsen. Saksassa useimmiten riittää yksi, lapsikasteen tunnustavaan kirkkoon tai yhteisöön kuuluva kummi. Parasta on siis tässäkin asiassa olla ajoissa yhteydessä pappiin. Sarja jatkuu Renkaan seuraavassa numerossa.

13 Raamatun äidit Naisten seminaari Freisingissa kuvat: Helena Eckhoff, Ritva Prinz 22 naista kiipesi Freisingin Dombergille perjantai-iltapäivän tihkusateessa. Pastorimme Helena Eckhoff ja TT Outi Lehtipuu Suomesta veivät meidät mielenkiintoiselle ja vaiherikkaalle retkelle Raamatun naisten parissa. Tutustumis-esittelykierroksia oli kaksi: ensimmäisellä kerroimme nimemme ja asuinpaikkamme, toisella esittelimme itsemme syntymänimillämme ja kerroimme omista äideistämme. Palasimme Suomeen ja ilmapiiri muuttui! Kerroimme myös sisaruksistamme, joita toisilla oli jopa 11 ja 13! Itse kuulun viiden lapsen perheeseen ja olen sitä jo pitänyt aika suurena, mutta... Lauantaina sitten tutustuimme Raamatun naisiin. Raamatun äidit ovat tarpeeksi kaukana meistä. Näin he ovat peilinä omaan elämäämme. Kertomukset ovat niin supistettuja - olivathan ne alun perin suullisesti kerrottuja - että oma mielikuvituksemme alkaa heti täyttää niitä ja lisätä niihin omia kokemuksiamme. Luennoitsijamme antoi meille taustatietoa, esim. moniavioisuudesta ja lankousavioliitosta, jotta pystyimme paremmin ymmärtämään naisten tarinoita. Naisten seminaarin osanottajia Raamatun naisia on taiteessa kuvattu vuosisatojen tai ehkä voi jo sanoa vuosituhansien kuluessa lukemattomia kertoja. Outi Lehtipuu oli valinnut jokaisesta esittelemästään naisesta kuvan, jonka avulla lähdimme heihin tutustumaan. Eeva, Saara, Hagar, Rebekka, Lea ja Raakel, Mooseksen äiti ja sisko, Faraon tytär, Noomi, Ruut, Orpa, Batseba, Judith, Maria, Herodias, kanaanilainen nainen, Maria Salome ja lopuksi Timoteuksen isoäiti Loois. Heidän tarinoihinsa mahtuu murhia, teloituksia, sijaissynnytyksiä, raiskauksia, orjuutta, symbioottisia äiti-poika-suhteita, karkotuksia, vieraalle maalle muuttamista, anoppi-miniäsuhteita, viekoittelua, äidin ehdotonta rakkautta, maan pelastusta, kateutta jne. Outi esitteli meille valitsemansa naiset elävästi ja aina verraten heitä meidän omaan elämäämme ja aikaamme. Ryhmissä pohdimme Raamatun äitejä ja äidin roolia. Syntyi elävää ja mielenkiintoista keskustelua. Ennen illan filmiä Äideistä parhain esittelimme pantomiimina Raamatun naisia, jotka meitä puhuttelivat. Juudit miekka kädessä ja Holoferneksen pää vadilla oli tehnyt meihin kaikkiin syvän vaikutuksen. Sunnuntaina Helena piti tunnelmallisen ja koskettavan messun Marian kappelissa. Olimme unisono sitä mieltä, että viikonloppu oli antoisa. Saimme puhua suomea, saimme kuulla nykysuomea, saimme voimaa toinen toisiltamme ja saimme sanoa suuret kiitokset Outille ja Helenalle. Odotamme jännityksellä seuraavaa naisten 50+-seminaaria. Eva Otremba

14 Äitien Raamattu Raamattu on myös äitien kirja. Vaikka sen kertomusten päähenkilöt ovat lähes pelkästään miehiä, usein niissä yhtenä kertomushahmona esiintyy myös äiti. Poikkeuksiakin on: kun tuhlaajapoika palaa kotiin, isä rientää avosylin häntä vastaan, mutta missä on tuhlaajapojan äiti? Tai kun Abraham lähtee raskain sydämin uhraamaan poikaansa Iisakia, tietääkö tämän äiti Saara, miten lähellä kuolemaa hänen poikansa käy? Yhtymäkohtia nykylukijaan Usein Raamatun äiti on sivuhenkilö nimenomaan hänen poikaansa kuvaavassa kertomuksessa. Raamatun kirjoitusten syntyaikoina naisen tärkein rooli oli synnyttää ja kasvattaa lapsia, mieluusti poikia. Vaikka tältä osin naisen elämä on muuttunut ja nykyäideillä on paljon enemmän liikkumatilaa, löytyy Raamatun äideistä yllättävän paljon tuttua: niin aatosta jaloa kuin alhaista mieltä. Aivan kuten nykyihmiset, myös Raamatun äidit voivat olla lempeitä, kannustavia, rakastavia ja anteliaita, mutta myös kontrolloivia, manipuloivia, juonittelevia, jopa väkivaltaisia. Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen rakenteiden muuttuessa ihminen on pitkälti sama. Juuri tästä syystä Raamatun äidit ovat merkillisen kiehtovia hahmoja myös nykylukijan näkökulmasta. Vaikka Raamatun kertomuksissa naisen ja äidin rooliodotukset, mahdollisuudet ja liikkumatila ovat erilaiset kuin suomalaisilla tai saksalaisilla nykysisarillaan, on heissä kuitenkin jotain perin tuttua. He jakavat samat perheen sisäiset roolit vaimoina, äiteinä, tyttärinä, sisarina, miniöinä ja anoppeina. Eri aikakauden äitejä yhdistävät myös samat tunteet: rakkaus, luottamus, periksiantamattomuus ja sinnikkyys, mutta myös kateus, mustasukkaisuus, pahansuopuus ja oman edun tavoittelu. Rakastavia ja juonittelevia Monet Raamatun äidit ovat moniulotteisia hahmoja. Esimerkiksi kantaäiti Saara, tuo lupauksen uskollinen odottaja, näyttää myös vähemmän ihailtavat kasvot. Kun lupaus lapsesta ei toteudu, hän antaa orjattarensa miehelleen Abrahamille sijaissynnyttäjäksi ja sanoo tälle: Makaa minun orjattareni kanssa; ehkäpä hän voi synnyttää minulle lapsen. Saaran suunnitelma onnistuu kuitenkin vain puolittain. Hagar tulee kyllä raskaaksi, mutta se ei tee Saaraa onnelliseksi vaan kateelliseksi ja niin hän kurittaa armotta Hagaria. Syntyneestä pojasta ei koskaan tule Saaran lasta, vaan tämä kutsuu häntä aina vain orjattaren pojaksi. Lopulta Saara ajaa niin pojan kuin tämän äidin autiomaahan vähät välittämättä, selviytyvätkö he. Saara synnyttää myös oman pojan, Iisakin. Äidin ja pojan suhde kehittyy läheiseksi kenties liiankin läheiseksi: Iisak ei mene naimisiin niin kauan kuin äiti elää. Mahtuuko äidin ja pojan väliin vaimoa? Kun Saara kuolee, Iisak saa lohdun vasta löydettyään vaimokseen Rebekan. Rebekka on Saaran tavoin monitahoinen nainen: kaunis, vieraanvarainen ja rohkea, mutta lastensa suhteen puolueellinen. Hän on valmis petokseen taatakseen lempilapselleen etusijan. Miksi hän suosii yhtä lastaan toisen kustannuksella? Petos ei tunnu tekevän ketään onnelliseksi: lempipoika Jaakob joutuu pakenemaan, eikä

15 äiti taida enää koskaan nähdä häntä tai tutustua hänen vaimoihinsa ja lapsiinsa. Entä minkälaiseksi muotoutuu Rebekan suhde toiseen poikaansa Esauhin, jonka Jaakob äitinsä neuvosta petti? Mahtoiko Esau tietää, että syy hänen epäonneensa oli äidissä? Koskettavia kertomuksia Myös monien muiden äitien tarina koskettaa. Mooseksen äiti tarttuu epätoivoiseen suunnitelmaan pelastaakseen vastasyntyneen lapsensa, ja pelottomaksi kasvattamansa tyttären avulla hän pääsee poikansa hoitajaksi. Hanna käy kauppaa Jumalan kanssa ja luopuu lapsestaan täyttääkseen lupauksensa. Nuori Maria ja vanheneva Elisabet löytävät itsensä ja toisensa samasta elämäntilanteesta. Kanaanilainen äiti ottaa tyynesti vastaan solvauksetkin saadakseen lapselleen apua. Kunnianhimoinen Sebedeuksen poikien äiti haluaa taata omille pojilleen parhaat paikat. Tehopakkaus Lyydia on liikenainen, joka hoitaa niin purppurabisneksen kuin perheensä ja vieläpä avaa kotinsa seurakunnan kokouksille. Näistä ja muista äideistä Raamattu tarjoaa vain hyvin niukasti tietoa. Niukka kerronta on kuitenkin myös vahvuus, sillä se tekee lukijasta kanssakertojan, jonka tehtävänä on täydentää kertomuksen jättämät aukot. Näin lukijalle jää tilaa käydä vuoropuhelua Raamatun hahmojen kanssa. Nämä tarjoavat peilin, johon voi heijastaa omaa elämäänsä, oman vanhemmuutensa haasteita ja iloja. Lukija voi samaistua Raamatun äitien elämään ja samalla oppia näkemään oman elämänsä, oman äitisuhteensa ja oman vanhemmuutensa uudesta näkökulmasta. Toinen aika, toiset roolit Raamatun kertomusten äärellä ei kuitenkaan pidä unohtaa, että ne kuvaavat yhteiskunnallista tilannetta, jossa naisen asema ja vaihtoehdot ovat toisenlaisia kuin nykyään. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta naiset esiintyvät Raamatussa vain suhteessa miehiin. Raamatun kertomuksissa ei tunneta ajatusta itsellisestä, ilman miestä toimeentulevasta naisesta. Monet nykyäitien kysymykset eivät tule esille. Yksi esimerkki muuttuneesta todellisuudesta on kysymys lapsettomista naisista. Vaikka Raamatussa kerrotaan monista naisista, joilla ei ole lasta, on heidän tarinallaan toisin kuin monilla nykyajan lapsettomilla naisilla aina sama, onnellinen loppu: he saavat lapsen, aina pojan. Siksi heidän tarinoitaan ei voi suoraan sovittaa nykytilanteeseen. Toisaalta sukupuoliroolit ovat historian saatossa väljentyneet. Se, mikä Raamatun aikana koski lähinnä vain äitejä, koskee omana aikanamme monelta osin yhtä lailla myös isiä. Myös he huolehtivat lapsistaan Raamatun äitien tavoin ja voivat löytää Raamatun kertomuksista tarttumapintaa ja tuttuja tilanteita. Outi Lehtipuu on teologian tohtori ja Uuden testamentin tutkija Helsingin yliopistossa. Vuosina hän asui Hampurissa, jossa hänen miehensä toimi Merimieskirkon pappina. Outilta on viime vuonna ilmestynyt teos Raamatun äidit: sivustakatsojista päähenkilöiksi. Outi Lehtipuu kuva: Esko Jämsä

16 toripaikka / Marktplatz Vuokrataan hyviä, lämpimiä rantamökkejä H. Laurila Lempäälä p , fax , Yöpymismahdollisuus Berliinin Suomikeskuksessa. Schleiermacherstr. 24a, Berlin, alk. 25 /yö, booking@finnlandzentrum.de, PEPESOUND Äänentoistopalvelu/Beschallungstechnik Digitalisoin levyt, kasetit sekä nauhat / katso myös: Suomi Shop - Suomi Travel Frankfurt Mörfelder Landstrasse 19, Frankfurt-Sachsenhausen Südbahnhof 150 m 3 asiakasparkkipaikkaa Tel , info@suomitravel.de * Matkapaketit, lento-, laivaliput: * Elintarvikkeet, lahjat, Suomi-tuotteet: Etsin opettajaa (suomen kieli) lapsilleni, ja , Hampurissa. Tel: Ausbildung zur/zum Steuerfachangestellten haemme Taunuksella olevaan toimistoomme elokuusta 2012 alkaen verotuksesta kiinnostunutta nuorta tai myös vähän vanhempaa oppisopimuskoulutettavaa. Perusedellytyksenä saksan kielen taito ja toisen asteen koulutus. Koulutuksen sisällöstä lisää täältä: Steuerfachangestellte_r Hakemukset CV:n ja todistusten kera mielellään sähköpostitse: info@tifcon.de Lisätietoja antaa: Sari Trosien Tel graafista suunni elua GOOD NIGHT, BETTER DAY. Runkosängyt Jenkkisängyt Petauspatjat Sängynpäädyt Helmalakanat Pussilakanat Hanauer Landstrasse Frankfurt Puh Fax info@fennobed.de Frankfurt München Düsseldorf Berlin Stuttgart Hamburg Wien Zürich Finnisch-Schwedisch-Englisch Spanisch-Deutsch u.a. Sprachen WM Dolmetsch- und Übersetzungsbüro Ökon.mag./KTM Gunn Wasenius-Mahn vereidigte Dolmetscherin und Übersetzerin/ valantehnyt kielenkääntäjä Spittweg 3, Bad Zwischenahn Tel Fax Mobiltel service@wm-uebersetzungsbuero.de Ilmoitukset - Anzeigenannahme: Info@zfka.de, puh./tel / Ensimmäiset 3 riviä yhteensä 8 lisärivit à % MwSt Die ersten 3 Zeilen insges. 8, zusätzliche Zeilen à 6 +19% MwSt

17 Palveluhakemisto / Dienstleistungen Suomalainen kätilö ja (perhe)terapeutti Finnische Hebamme und Systemische Therapeutin Taina Palokangas-Büsing Steinbruchstr. 15, Hannover, Hebamme.Taina@web.de, Suomalainen hammaslääkäri Hannoverissa Zahnarztpraxis Marianne Lienard Rosenweg 6, Ortsteil Wettbergen, Hannover Telefon: Suomalainen toimintaterapeutti / Ergotherapeutin Sari Heipp München, puh./tel , sari@heipp.de Vereidigte Übersetzerin & Dolmetscherin Virallinen kääntäjä & tulkki, KTM (Helsinki) ELINA OLDENBOURG Tel Fax Güntherstr. 4, Frankfurt a.m. elinao@aol.com FINNISCH-DEUTSCH-FINNISCH Vereid. Übersetzerin u. Dolmetscherin Dr. Angela Plöger Vogt-Groth-Weg 22, Hamburg Tel Valantehnyt kielenkääntäjä/tulkki, KK Vereidigte Übersetzerin/Dolmetscherin RITVA JAKOILA Treisberger Str. 8, Frankfurt a.m. Tel Fax jakoila@t-online.de Valant. kielenkääntäjä beeidigte Dolmetscherin Ritva Kaarina Schröder FINNISCH-SCHWEDISCH-DEUTSCH Ebelingstr. 4, Hannover Tel , Fax ritvaschroeder@gmx.de Beratung & therapeutische Begleitung mielellään suomeksi, neuvoa myös puhelimitse Satu Marjatta Massaly HP Psychotherapie, Gesprächs- & Systemische Therapie Köln-Sülz, Guldenbachstr.1, Tel suomalainen yleislääketieteen erikoislääkäri Sanna Rauhala-Parrey Bahrenfelder Steindamm 37 / Ecke Thomasstraße, Hamburg Puh , Fax avoinna: ma 9-13 ja 16-18, ti 9-14, ke 9-12, to 9-12 ja sekä pe 9-14 Suomalainen psykoterapeutti Dr.med. Carita Schneider Friedensallee 62a, Hamburg Puh./Tel.: Psychotherapie auf Schwedisch, Deutsch und Finnisch Lento- ja laivaliput, seuramatkat Eija Kassner, TravelNet (Thomas Cook Group) Tel , Mobil eija.kassner@t-online.de Tarv. myös iltaisin ja viikonloppuisin! Verot/Steuern Veroja suomeksi ja saksaksi Deutsch - Finnisches Steuerrecht Steuerberatung Trosien Steuerberaterin Dipl. Kffr. Sari M. Trosien Tel , Fax: -51, info@tifcon.de Rechtsanwalt, Fachanwalt für Steuerrecht Kai Schröder Beeidigter Dolmetscher, Englisch-Deutsch Tel , Fax

18 Helsingin yliopisto tähtää 50 parhaan joukkoon Helsingin Yliopisto pyrkii nousemaan viidenkymmenen maailman parhaan yliopiston joukkoon vuoteen 2020 mennessä. Yliopiston hallitus hyväksyi tammikuussa tavoitteet ja keinot strategian toteutumiseksi strategiakaudelle Helsingin yliopiston rehtorin Thomas Wilhelmssonin mukaan tavoite viidenkymmenen parhaan joukkoon pääsystä on kunnianhimoinen, muttei epärealistinen. Tärkeimmillä yliopistojen ranking-listoilla Helsingin yliopisto sijoittuu jo nyt maailman sadan parhaan korkeakoulun joukkoon. Tavoitteeseen pääsemiseksi Helsingin yliopistossa tullaan lähivuosina kehittämään kansainvälisen tason tutkimus- ja opetusympäristöjä. Korkeatasoinen tutkimus edellyttää hyviä yhteistyömuotoja, Helsingin yliopisto panostaa kansainväliseen opiskelijoiden ja henkilöstön rekrytointiin. materiaaleja, laitteistoja ja aikaa tutkimustyölle omistautumiseen. Tutkijoiden hallinnollisia tehtäviä pyritään keventämään ja resursseja ohjataan entistä enemmän monitieteellisten verkostojen tukemiseen. kuva: Matti Tirri Tulevalla strategiakaudella satsataan myös opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien aktiiviseen rekrytointiin. Kansainvälisen henkilöstön ja opiskelijoiden määrää pyritään lisäämään niin, että esimerkiksi tohtorin opinnot aloittavista 25 prosenttia on ulkomaisia opiskelijoita. Yksi Helsingin yliopiston keskeisistä tavoitteista on tutkintojen suoritusaikojen lyhentäminen. Etenkin ensimmäisen opiskeluvuoden ohjaukseen kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota. Oppimisympäristöjä muokataan innostavammiksi, ja opiskelijat pääsevät tutustumaan oman alansa huippututkijoihin jo opintojensa alkuvaiheessa. Lisäksi kehitetään opiskelijoiden työelämäkontakteja ja yliopistolaisen yrittäjyyden mallia. Strategiansa mukaisesti Helsingin yliopisto kantaa vastuunsa yhteiskunnan hyvinvoinnista ja etsii uusia tapoja kertoa osaamisestaan globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Yliopiston toiminnan näkyvyyttä ja vaikuttavuutta lisätään kehittämällä viestintää, alumnitoimintaa, innovaatioiden levittämistä ja yhteistyötä monipuolisten kumppaneiden kanssa. Maailman viidenkymmenen parhaan joukkoon nouseminen edellyttää talouden rakentamista kestävälle pohjalle. Tähän pyritään muun muassa tehostamalla tilankäyttöä, jatkamalla varainhankintakampanjointia ja kehittämällä yliopistoa rakenteellisesti. Uuden strategian käytännön toteuttamista valmistellaan Helsingin yliopistossa kuluvan vuoden ajan. Lähde: / Suomen suurlähetystön ja pääkonsulaatin verkkosivut Kulttuurivinkkejä löydät kulttuurikalenterista Suomen suurlähetystön ja pääkonsulaatin verkkosivuilta

19 Hikeä ja hehkua Työ musiikin alalla ei ole vain parrasvaloissa seisomista. Jokaisen esityksen takana on päivien ja viikkojen sitkeä harjoittelu. Mitä muusikon työ vaatii ja antaa? Haastattelimme neljää suomalaista Berliinissä, Frankfurtissa ja Münchenissä. Jenny Carlstedt (Wellgunde) ja Jochen Smeckenbecher (Alberich) Opera Frankfurt Wagner Ring cyklus. kuva: Monika Rittershaus

20 Jenny Carlstedt Suomalainen mezzosopraano lumoaa Frankfurtin Jenny ehtii tavata minut Richard Wagnerin Jumalten tuho -oopperan kenraaliharjoitusten toisen osan aikana. Reinintytär Wellgunde ihastuttaa jo takasisäänkäynnin aulassa välittömällä olemuksellaan ja tarttuvalla hymyllään. Yhtäkkiä huomaan olevani näyttämöllä, jossa on juuri loppunut ensimmäinen näytös. Esiintyjät lähtevät tauolle ja lavastemiehet kirmailevat ympäriinsä. Lattia pitää lakaista ja seuraavan osan nojatuoleja kiidätetään paikalle. Suu auki ihmettelen vauhdikasta menoa ja samalla yritän vilkuilla ylös näyttämötornin kattoon, joka on kymmenien metrien korkeudessa. Jenny esittelee monesta liikkuvasta kiekosta koostuvaa lavarakennelmaa innokkaasti. Jokaista kiekkoa ajaa yksi ohjaaja. Tuolla ne istuvat lavasteiden alla ja tuntevat teoksen varmasti yhtä hyvin kuin me!, vaaleanpunaiseen kylpytakkiin pukeutunut laulajatar naurahtaa. Istahdamme hetkeksi katsomon puolelle tauon vielä kestäessä. Jenny tervehtii ystävällisesti muutamaa tuttua katsojaa ja ehtii neuvoa parempaa paikkaa etsivää rouvaa. Saaristossa laulu soi! Jenny on aina ollut musikaalinen. Kotipaikkakunnalta, Ahvenanmaan Jomalasta, hänellä on ensimmäiset muistot laulamisesta. Rakkaalla isoäidilläni, Astridilla, on upea alttoääni. Olemme laulaneet yhdessä aina siitä lähtien, kun olin noin kolmevuotias. Ne hetket yhdistivät meitä paljon. Aivan ihanaa on se, että hän myös nauhoitti meidän yhteisiä lauluhetkiämme. Niitä on nyt vuosikymmenten jälkeen upeaa kuunnella, mezzosopraano toteaa. Aina kotona käydessään Jenny vierailee nyt jo yli 90-vuotiaan isoäitinsä luona. Viimeksi he esiintyivät yhdessä vielä kuusi vuotta sitten vanhainkodin asukkaille. Maarianhaminasta noin kymmenen kilometrin päässä sijaitseva Jomalan kunta tarjosi oivan kasvupaikan musikaaliselle lapselle. Jenny sai pienestä pitäen laulaa seurakunnan kuorossa. Myös piano ja sello kuuluvat taiteilijan repertuaariin. Aloin opiskella Ahvenanmaan musiikkiopistossa pianonsoittoa kaksitoistavuotiaana. Muutaman vuoden kuluttua ymmärsin, että laulaminen on kuitenkin minun juttuni. Äiti oli juuri ostanut meille kotiin flyygelin, kun ilmoitin hänelle, että haluan pääasiassa vain laulaa! Samoihin aikoihin Jennylle selvisi, että hän haluaa ammattimuusikoksi. Hän aloitti laulunopiskelun Ahvenanmaalla rippikouluikäisenä. Ensimmäinen opettajani oli oopperalaulaja, enkä aluksi pitänyt laulutyylistä ollenkaan. Olin viehättynyt musikaaleihin. Ajan kuluessa kuitenkin opin, mitä kaikkea äänellä voi tehdä, kun oppii oikean tekniikan. Tauko on ohi, ja Jenny vie minut oopperan henkilökunnan kahvioon. Vastaan tulee erilaisissa asuissa Jumalten tuhon esiintyjiä. Kellarissa sijaitsevassa keltaisessa Jenny Carlstedtilla on tarttuva hymy niin näyttämöllä kuin sen ulkopuolellakin kuva: Kjell Söderlund

21 kuva: Matthias Haas - Fotolia ruokailuhuoneessa kaikuu yhtenään kuulutuksia. Sitä ja sitä herraa kaivataan näyttämön vasemmalle puolelle, lisäkuoron laulajia odotetaan lavalle. Näyttämömestari pitää huolen esityksen etenemisestä ja siitä, että kaikki tarvittavat esiintyjät ovat ajoissa lavalla. Ensimmäinen kuulutus tulee kymmentä minuuttia ennen kohtausta, jos esiintyjät eivät jo ole paikoillaan, Jenny opastaa. Helsinki kutsuu opiskelemaan 1990-luvun alussa Jenny haki Sibelius-Akatemiaan musiikkiopetuksen ja oopperalaulun koulutusohjelmiin. Vanhempani olivat sitä mieltä, että minun kannattaisi aluksi valmistua musiikinopettajaksi. Valintakokeet olivat moniosaiset, ja olin päässyt kummassakin haussa viimeiseen vaiheeseen asti. Lopulliset esiintymiskokeet molemmissa olivat kuitenkin samaan aikaan! Pitkään emmin kahden vaihtoehdon välillä, mutta kuuntelin sydäntäni ja menin oopperalaulun kokeeseen. Akatemian ovet aukesivat Jennylle ja myös vanhemmat olivat tyytyväisiä, pääsihän tytär opiskelemaan ensimmäisellä yrityksellä. Hakijoita laulukoulutukseen oli toistasataa ja oppilaita valittiin tusinan verran. Opiskelun yhteydessä Jenny ehti myös keikkailemaan. Kerran kirkkomusiikkikiertueella seurakunnan pastori tuli jututtamaan solistivierasta. Yritin juuri avata ääntäni rappusissa, kun pappi liittyi seuraani ja halusi vaihtaa muutaman sanan kanssani. Hän kysyi muun muassa, että mistä olen kotoisin. Vastattuani Jomalasta, hän totesi hymyillen, että niinhän me kaikki, Jenny naurahtaa. Taistelua kanaalin toisella puolella Jatko-opintoja varten Jenny muutti Lontooseen päästyään opiskelemaan Guildhall School of Music and Drama -musiikki- ja teatterikorkeakouluun. Lauluopetuksen lisäksi koulutukseen kuului näyttelemistä, joka sisälsi myös miekkailua, taistelua ja tanssia. Taistelukoulutuksesta on ollut paljon hyötyä. Kohtausten pitää näyttää vaarallisilta, mutta niissä ei saa sattua kenellekään mitään. Näyttelijä ei saa heittää toista lattialle, vaan jokaisen pitää kaatua omatoimisesti. Välillä tuntuu, että kaikki eivät ole saaneet yhtä hyvää koulutusta kuin minä, mezzosopraano hymähtää. Työelämään Esiintymään Jenny on päässyt monessa kohtaa, mutta yksi hänen onnenpotkuistaan oli Mozartin Cosi fan tutte -teoksen Dorabellan rooli Suomen Kansallisoopperassa vuosituhannen alussa. Samoihin aikoihin Frankfurtin oopperan uusi johtaja Bernd Loebe oli vierailulla Helsingissä. Uraansa aloittavalle tähdelle järjestyi koelaulu saksalaisintendentin kanssa. Sain tarjouksen liittyä Frankfurtin solistikuntaan. Aluksi ajattelin, että jäisin kahdeksi vuodeksi. Kymmenen vuoden jälkeen olen yhä täällä! Kaupunginooppera oli silloin kehitysvaiheessa. Nyt meillä on upea, kansainvälisesti tunnustettu talo, joka on saanut monia palkintoja ja jossa on hyvä tunnelma. Olen onnellinen, sillä olen saanut laulaa paljon hienoja rooleja ja kaikkea, josta olen haaveillut, Jenny iloitsee. Viehättävän esiintyjän seurassa aika on mennyt nopeasti. Jennyn pitää palata hetken kuluttua lavalle oopperan viimeiseen osaan. Sitä ennen vuorossa on vielä äänenavaus. Ehdimme kuitenkin nopeasti käydä hänen pukuhuoneessaan, jossa on paikalla myös toinen Reinintyttäristä. Siellä minulle selviää vaaleanpunaisen kylpytakin salaisuus. Jenny ojentaa sadoin paljetein koristellun Wellgunden esiintymisasunsa minulle. Nämä asut painavat todella paljon, sen takia liikumme aina kylpytakit päällä taukojen aikana! Esa Irri