ISBN

Transkriptio

1 1

2 2 ISBN

3 3 Isonkyrön vanhan kirkon alttari

4 4 Kuusi runoa runo- ja musiikkiesityksestä Isonkyrön vanhaan kirkkoon 1. Kirkon rakentajat Miksi rakensivat kirkon, lujaksi kuin vain ihminen taitaa? Mikä nostatti kiviä kivien päälle sen kunniaksi, josta kukaan ei todella tiedä? Pelko ja kuoleman torjunta, vai syvä aavistus ikuisesta, sisäinen tieto siitä, että jokin elää, vaikka kaikki muu häipyisi pois. Mitä on istutettuna ihmiseen, uinumassa sielun syvyyksissä, odottamassa oikeaa ravintoa ja ahkeraa muokkaajaa? Tyhjyyttä ja taikauskoa, sanovat toiset vedoten tietoon - ihmisen tietoon! Niin heikkoa on viisaus ja hengen loisto. Keinovaloa parhain totuutemme, lainatietoa, ei todeksi elettyä, joka vasta voisi kantaa. Mitä kantaa ja minne, kysyy ihminen, tahtoen tietää, tai pelkän tavan vuoksi. Kantaa vapauteen ihmisen sielun, sen joka meitä elää ja elättää, jos vain sallimme emmekä työnnä pois. Niin on ihminen rakastanut maailmaa, että antoi ainokaisen sielunsa, ettei se milloinkaan pelastuisi! Vai pelastuuko sittenkin, kunhan aikansa elää ja nielee katkerat kalkit? Hyviä ovat tuskat ja unettomat yöt, jos herättävät uinuvan mielen, kaipuun jonnekin, tai ei minnekään, sillä kaikki jokin on ohimenevää. Miksi takertua hyvään tai pahaan, kummastakin jää vain haavoja käsiin. Vain täydellinen voi parantaa, sellainen, joka ei vaadi mitään, vaan antaa kaiken ikuisesti. Voi tuhlaajapoikaa! Milloin täyttyy turhuutesi määrä? Kuinka kaukana kotisi? Jos paikkaa etsit - erehdyt!

5 5 2. Sukupolvien tuska Kiviset seinät, kuulitteko vaimojen itkut ja äitien tuskan. Otitteko ne itseenne, vai päästitte takaisin maailmaan sanoen: kivinen on ihmisen tie? Lohduton ihmisen osa: vaino tai nälkä vie rakkaimman, luonto ei armoa suo. Vain kiviset seinät toistavat valitushuudot pysyen hiljaa, suojaten surijaa, joka hapuillen nostaa katseensa ylös ja anoo voimaa. Missä oli lohtu, kun vaino vei rakkaimman hengen, kun lapset huusivat nälkää? Kiviset seinät, tuskien kyllästämät, kaiken sen, mitä elämä ottaa ja rakkauden, kaiken sen, mitä elämä antaa, jos osaa pyytää pyytämättä mitään! Mutta ihminen on pyyteistä tehty, se ihminen, jonka jokainen tuntee. Tapahtukoon Tahtosi - halujeni mukaan, minulle kaikki, tai minun omilleni. Kiviset seinät, pyyteistä vapaat, kuin kuvastimet, joista katsoa sielunsa sisään, jos mieli on tyyni. Kivestä muinaiset alttarit, puhtaasta ja karkeasta, ikuisen malliksi maassa, missä kaikki on suhteessa muuhun. Kuka tuntisi siteet kiven ja jumalan välillä, keneltä kysyä kärsimysten syitä - ellei itseltään, tai Häneltä, joka on ristiin naulittuna näiden kahden väliin.

6 6 3. Vihasta Kiviset seinät, tuhanten pakkasten kyllästämät: sammuttakaa vihan liekit, ne jotka ihmismielistä kohoavat, kun kutsun saavat, tai saavinaan ovat. Ei ihminen ole vihastaan vapaa, eikä pienestä rakkaudestaan, sikäli kuin ne toisistaan syntyvät, niin että rakkaus voi vihaksi tulla. Missä on tosi rakkaus, joka ei selkäänsä käännä tuulten mukaan. Missä vihaton mieli, itsensä yli kävellyt, kaikkensa antava, kaiken tähden. Kiviset seinät, minne katosi katkera kalkki, ihmisten tuskien summa? Tyyni on katse tyynellä säällä, kun kukaan ei haavoja hierrä. Tuuli käy, jo nousevat liekit, pian sammuttajista on pulaa. Kiviset seinät, vihaan väsyneet, kanssamme kumotkaa kalkki, ihmisen itselleen tekemä liian vähästä rakkaudesta, joka tuoksuu sanalta - minä! Napuen taistelun rekonstruaatiota

7 7 4. Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu Alttarin yllä kirjoitus: Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu. Valmiina kaikki sellainen, joka on ikuista ja pyhää. Mutta missä tulijat, kun vain menijöitä tiellä? Johonkin menijöitä, ei ohikulkijoita, sellaisia, joille maailma on käynyt vieraaksi. Voi tuhlaajapoikaa, kun ei kääntyä tahdo, ennen kuin kompastuu viimeisen kerran. Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu, lausuu myös maailma, ja hupsut uskovat ja juoksevat kuin lapset vierivän pallon perään. Elämä on leikkiä, osallistukaa, niin teidät palkitaan! Kuka kuuntelee ryppyotsaisia houkkia, jotka heristävät sormea kysyen: mihin noin kiire? Sillä kaikkeen turhaan on ihmisellä kiire, tärkeä saa odottaa, puhumattakaan kaikkein tärkeimmästä. Kaikella on aikansa, sanovat ihmiset, siirtävät vakavat asiat sinne, missä ajatus ei enää liiku. Kuka odottaisi kiveä, johon kompastua, kulmakiveä, joka antaa elämälle oikean suunnan. Suoraviivaista on nykyinen meno, enenemistä kaiken katoavan suhteen: aineen, vallan ja kunnian. Sileiksi tehdään lapsosen tiet - ei hän korpea tunne. Voi ihmispoloista, joka pehmein käsin kohtaa elämän synkän puolen, sen, joka ottaa kysymättä lupaa. Missä on lohtu, jos kaikki on rakennettu katoavan varaan? Kukapa tahtoisi tietää, mikä katoaa, miksi ja miten pian?

8 8 Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu. Lupaus siitä, että ihmisellä on koti, ettei yksikään ole yksin silloinkaan, kun kaikki kaatuu. Mutta ihminen ei usko ennen kuin näkee. Ja kukapa näkisi näkymätöntä, saati ääretöntä ja ikuista, ajallisin silmin - ajan sumentamin silmin! Aika on kaihi, joka estää kohtaamasta totuutta. Mennyt ja tuleva ovat kuin synkkä verho sielun ja mielen välillä: se mikä sielussa on, on mielessä vain tulemista tai menemistä. Liike on elämän merkki tai kuoleman, jos suunta on kuollutta kohden eikä kuollut tule syödyksi. Syötynä kuollutkin tulee eläväksi, ja maailma on työnsä tehnyt. Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu!

9 9 5. Ihmisen arvoitus Korkeat kiviset seinät, joista sanat kimpoavat takaisin kuin nuolet, valmiina haavoittamaan tai herättämään eloon, miten lienevät tarkoitetut, tai vastaanotetut. Monet ovat sanansa mittaisia, tyhjien sanojen, suussa syntyneiden, vaan ei sielussa, joka vasta puhuisi totta. Kiviset seinät, pyhiä kuvia täynnä, mielen heräämistä varten, että tuntisi pyhän itsessään ja itsensä pyhässä, aavistaisi, että jotakin on. Kiviset seinät, paljain käsin pystytetyt sen kunniaksi, joka on, niin että mekin olisimme emmekä vain tulisi ja menisi virvatulten lailla. Häilyvä on ihmisen olemus, kuin repaleinen lippu maailman tuulissa. Liikkumaton vain silloin, kun kaikki on tyyntä - ei silloinkaan: sillä tyventä mieli pelkää, salaista tuulta, joka nousee alhaalta, mielen synkistä sopukoista. Ei kukaan tahdo astua moitittavaksi, varsinkaan itsensä eteen, etenkään silloin, kun ei tiedä, mistä syytetään. Arvoitus on ihminen itselleen - ei kuitenkaan ikuinen arvoitus, ainoastaan ajallinen, sillä arvoitukset kuuluvat vain aikaan. Ihminen on arvoitus itselleen, mutta Ikuiselle yhtä ja samaa, yhdessä ja samassa. Kiviset seinät, suojana maailmalta, ellei maallinen tullut sisään, tai murhe tarttunut rintaan kuin terva. Turhan murehtija on ihmisen toinen luonto, usein ensimmäinen, kun on kyseessä hyvä ihminen, sellainen, joka ei osaa sanoa ei.

10 10 Neljä kivistä seinää, turvana kaikkiin suuntiin, päällä puinen katto, maan kamara alla: miksi pelkäät, ja mitä? Ja ihminen pelkää, etenkin rohkea ihminen, joka uskaltaa katsoa julmuutta silmiin, mutta ei ymmärrä sen luonnetta. Turhia kiviset seinät, kun maailman myrsky laantuu, ja henkäys käy ylhäältä alas. Isonkyrön vanhan kirkon seinämaalaus Ehtoollisen asetus

11 11 6. Rakkaus Kiviset seinät, kuinka monta kertaa kuulitte sanan tahdon. Tunsitteko lämmön, joka virtasi rakastavaisista, kun he sydän vavisten astuivat alttarin eteen? Sukupolvet ovat vannoneet rakkautta teidän suojassanne, uskoneet tulevaan, mitä lienee tuonutkin. Onko rakkauden voima yhä teissä, heitä varten, joiden sielut ovat janoisia? Pyhä on kahden ihmisen liitto, pieni askel kohti täydellistä. Täydellistä ihminen hakee kaikessa, mikä vähentää hänen vajavuuttaan. Jokainen pyrkii hyvään, käsitykset sen olemuksesta vain ovat erilaisia. Joku rakentaa itseään auttaen muita, toinen peittää haavojaan tuottaen vahinkoa. Kaikki on suhteellista, ja aikanaan moni pahakin johtaa hyvään. Kuinka heikko on käsityksemme hyvästä ja pahasta, etenkin itsemme suhteen. Pahaa torjuessaan ihmiset tuomitsevat toisia, vaikka heidän pitäisi valvoa itseään. Kiviset seinät, vieläkö teissä on rakkautta? Vain rakkaus voi parantaa kärsivän sydämen, ettei se vuodata tuskaansa tekemällä vääryyttä muille. Niin moni vääryys saa alkunsa vääryydestä, ainakin sellaiseksi koetusta, sillä tarkoitus ei takaa vaikutusta. Kiviset seinät, voitteko sulattaa kovan sydämen, ettei se saastuta valoista päivää? Pimeys ei siedä valoa, vaan etsii kaltaistaan. Kuka näyttäisi paikan, missä valkeus ja pimeys voivat rakastaa? Oravan kaltainen on ihminen, kaikkea keräävä - tosin tyhmempi, sillä ihminen kerää myös ikäviä asioita: pettymyksiä ja loukkauksia, jotka eivät voimia anna.

12 12 Mikä panee kantamaan pimeyttä, kun valo on aina läsnä? Vanhassa vara parempi, tuttu pimeys on turvallisempaa kuin vieras valkeus. Kiviset seinät, seisotteko siinä sen takia, että ihmiset rakastavat kaikkea raskasta? Henki on heille liian kevyttä, miltei kevytmielistä, koska synti vaatii sovitusta! Raskaat taakat ovat raskaalle sydämelle sovitusta, jota vain se itse vaatii. Ihmisellä on sovitettavaa, mutta jotkut eivät lopeta, vaan tarttuvat kiinni kaikkeen, missä ei valoa ole. Kiviset seinät, antakaa rakkauden voiman virrata kärsiviin sydämiin, että ne jälleen oppisivat tuntemaan valon, joka sydämen ovella on. Vihkitilaisuus Isonkyrön vanhassa kirkossa

13 13 7. Ihmismielen ihmeellisyydestä Ihminen tuntee vain sen, mitä hänessä itsessään on. Ei hän hengestään mitään tiedä tuskin sielustaankaan, joka näkee unta hänen mielensä varjossa. Monet sanovat erottavansa toden harhasta, varsinkin uskovat ihmiset ja tiedemiehet. Toisilla on valmiit vastaukset kaikkiin kysymyksiin, toisilla valmiit kysymykset kaikkiin vastauksiin. Voi mieli parkaa, kuinka se paisuu ilmapallon tapaan, kunnes hipaisee totuutta ja syttyy palamaan tai halkeaa omaa mahdottomuuttaan. Mahdollisuus ja mahdottomuus on ihmismieli, mikäli totuus on määrä saavuttaa: mahdollisuus nousta omaan korkeuteensa, mahdottomuus käydä yli. 8. Itseään varten Voi houkkaa, joka uskoo, että ruusu tuoksuu ja satakieli laulaa vain ihmisen iloksi. Itseään varten kukat tuoksuvat ja linnut laulavat. Itsensä enenemistä ne hakevat, että menestyisivät ja kauan eläisivät maan päällä. Niin tekee myös ihminen sulostaessaan tuoksuaan, laulaessaan lemmestä: itseään varten, Jumalan tähden! Täydellisyyttä hakee luonto, täyttääkseen tehtävänsä, sisimmän kutsunsa, luodakseen loppuun luotavansa, löytääkseen tosi itsensä.

14 14 9. Hengen hiljaisuuteen Älkää vannoko, sillä kaikki tietonne on suhteellista. Päähänpinttymiä tunnustuksenne, joita sukupolvien uskottelu kutsuu todeksi. Voi ihmistä, kuinka kauan hän katselee taakseen kulkien hengettömiä polkujaan. Minne katosi järjen ääni ja totuuden kaipaus? Kuka keksi helpon pelastuksen, joka voi pysäyttää henkisen kasvun? Mikä teki vainotuista vainoajia, valtaa kaihtavista vallan haluajia? Voi kirkkoa, joka kutsuu itseään pyhäksi, vaikka tahrasi polkunsa vereen. Verisiä olivat taistot sokean uskon tähden, turhat taistelut, sillä totuus elää itsessään, vain valheet etsivät pakottaen oikeutustaan. Sanojen tulva hukuttaa toden ja kauniin, turha elämöinti syvimmät ajatukset. Tyhjyyttään pelkää turhasta kylläinen, sielun julmaa autiomaata, jossa ei laula tuuli eikä ihmisen ääni. Kuka uskaltaa ottaa askeleen elementtien keskeltä hengen hiljaisuuteen.

15 Elämän näytelmästä Luuletko, että elämä on näytelmä, joka pakottaa ottamaan roolin ja pitämään siitä kiinni? Voi ihmistä, joka ei uskalla irrota osastaan, vaan jatkaa teeskentelyä päiviensä loppuun saakka. Teeskentelyä ovat parhaatkin roolit, laumassa kirjoitettuja, laumaa varten. Kuinka vähän löytyykään aitoja yksilöitä, kuinka paljon puolivillaisia egoja, sosiaalisia sorminukkeja, kymmenen sormen liikuttamia, kymmenen totuuden kieltäjiä. Voi nukkea, kun näytös on loppu, ja sormensijat käyttäjää vailla.

16 Pelon varjosta pois Voi teitä, te pelon varjossa kasvaneet, vapisette kuin haavan lehdet tuulessa peläten putoamista syksyiseen maahan. Missä on uskonne, te oikein uskovat, missä tietonne, kaikesta kuulleet? Syntiä on teille epäilyksen häivä, kuolemansyntiä omat ajatukset, jotka kapuavat yli sallitun rajan. Voi teitä pienten hyveiden vartijoita, jotka tuomitsette kaiken suuren ja häpäisette suurimman. Itsenne kokoinen on teidän jumalanne, vanha mies ikivanhassa taivaassaan. Herran pelko on viisauden alku, usein myös loppu, sillä kauheita ovat pelon jäljet, veren kyllästämiä polut. Kuka voi pelätä ja rakastaa samaan aikaan? Ei kukaan! Kaukana on pelko rakkaudesta, siitä, joka antaa kaiken vaatimatta mitään. Voi teitä, syyllisyyden varjon kansa. Raskas on maallinen taakkanne, ylen ankara pelastustienne. Julmia ovat suuret totuudet, julmempia vanhat valheet, ikuisiksi julistetut - ihmisten suulla. Ihmisen pelko on vallan veli, velipuoli oma ajatus, suurta syntiä epäilys. Jalkapuu on pahan palkka, polttorovio kaikkein pahimman, sen, joka etsii itse hyläten yleisen uskon. Voi teitä, te hengessä laiskat, jotka pureksimatta nielette kaiken vanhan. Vaaraksi on viaton veri, ylen petollista pelastuksen usko, joka perustuu ajallisen tekoon eikä ikuisen oloon.

17 17 Jumala ei näe syntistä, eikä syntinen jumalaa, ellei synti tule voitetuksi, pois eletyksi ikuisen tieltä. Harhaa on kaikki ajallinen totuuden suhteen, kuin sadepilvi auringon edessä, maasta noussut, maahan palaava. Voi teitä, te vesikauhuiset, jotka syytätte sateistanne jumalaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, kun oma kosteutenne käy ylitsenne ja huuhtoo pois kaiken turhan. Missä on pimeys, kun aurinko loistaa? 12. Älkää pelätkö Älkää pelätkö, ettei teitä pelättäisi, sillä pelottavia ovat suurimmat pelkurit, liian herkkävarpaiset suolapatsaat, jotka eivät vertailua siedä. Heikko itsetunto on hulluuden lähde, kun se nostaa päänsä ylös, ettei huomaisi vertaisiaan. Ylivertaisia se ei voi ohittaa, vaan painaa ne mielessään alas. Minä on kaiken mitta, horjuva minä, joka hyväksyy vain hyväksyjän ja suvaitsee allaan olevan. Kavahda pälyileviä katseita, jos olet viisas etkä kaipaa kahleita. Riistoa on ystävyys, joka nojaa kaupankäyntiin: ole minulle hyvä niin minä olen sinulle hyvä!

18 Sydämen sininen hehku Voi ihmistä, jonka sydän on kylmä hengessä, niin että se kaipaa vain maallista: ainetta, valtaa tai kunniaa. Voi sydäntä, joka etsii vain tunnetta ja ottaa sisäänsä kaiken, mikä lämmittää hetken. Sinisenä pitää sydämen hehkua, että se sulattaa kaiken karkean, mikä tahtoo sitä lähestyä. Katso sydäntä, joka voi sulattaa maailman ja antaa sille elämän. 14. Tietämättömyys Voi teitä Herran pelolla herkuttelijat, missä on tietonne totuudesta? Tietämättömyys on pelkonne alku, sokeaa uskoa täynnä. Missä on uskon silmänne, joka näkee täyden tyhjyydessä eikä pysähdy ihmisten harhaan? Kuka uhmaisi pyhiä tunnustuksia, kuka kurottaa itsensä yli? Vain kieltäjiä tiellä, kolmasti kieltäjiä, Pietarin tapaan, kun elämä kantaa veroa. Raskaita ovat hengen verot, paljon vaativa paljon saaneilta, kaiken ottavia täydellisiltä.

19 Raskaana hengestä? Raskaana hengestä aineesta tyhjentyneenä, siunatussa tilassa, tai sen esiasteessa, kukapa tietää, ellei itse, joka ei puhu, ennen kuin olet se, etkä enää minä. Turhia kaikki sanat, lausuttuna sille itselle, missä kaikki on, mikäli olet ja ellet ole, olet vielä kaksi, eikä siten mitään, joka todella on. Raskaana hengestä, kaikkein raskaimmasta, joka läpäisee kaiken koskematta mitään. Irti revittynä aineesta, kaikkein keveimmästä ja kevytmielisimmästä, mieltä varten valmistetusta. Voi sinua hupsua, kevyimmästä humaltunutta, mieletöntä tajunnan takamailla. Missä on sydämesi, sinä sielun lapsi, missä kaipuusi kohde? Raskaana hengestä, yhä hengettömänä, totuuden valoa vailla. Tulkoot poltot ja synnytystuskat, palakoon pois kaikki turha. Sijan antakoon sielu, mieli taipukoon seimeksi, kun hetki lyö, aika pysähtyy, ja hengen lapsi syntyy.

20 Uskon kahleista ulos Pelko pois, ja uskon kahleista ulos, niin että sielu voi hengittää, ja tulla itsensä kaltaiseksi. Maailman täyttämä on ihmisen sielu, painavin sanoin kuormitettu: usko tähän, kavahda kaikkea uutta. Vanhassa vara parempi, sanovat ne, jotka eivät uutta luo varsinkaan ikiuutta, joka ei muutosta tunne. Hyväksi on pienikin muutos, parhaimmaksi vain suurin: ajan kahleista ulos. 17. Pyhistä vainoistamme Jumalamme, voitko antaa meille anteeksi, että surmasimme hänet, joka eniten muistutti sinua? Teimmekö sen siksi, että hän toisi meille lunastuksesi, vai emmekö kestä ketään uuden viinisi tuojaa? Me poltimme tuhansia, jotka tahtoivat seurata häntä, he kun kyseenalaistivat meidän selityksemme. Pitikö meidän sillä tavoin poistaa pahaa keskuudestamme? Yritimme tuhota ja pakkokäännyttää kaikki, jotka eivät häntä tunteneet. Teimmekö sen Sinun kunniaksesi? Harjoitimmeko näin pyhää vihaasi vääräuskoisten pelastamiseksi?

21 21 Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, ja maassa viha ihmisten kesken, joilla ei ole hyvää tahtoa ole, koska eivät hyvästä tiedä. Sanasokeita olemme kaikki tyynni, nenä kiinni kirjaimessa, niin ettemme totuutta näe, vaikka se tanssisi edessämme polkkaa. Anna anteeksi typeryytemme ja kylvä meihin viisauden siemen, mikäli alkuperäinen on joutunut hukkaan, tai tullut syödyksi. Ei ihminen arvosta hengen siementä, saati pyhää öljyään. Pian on kaikki kulutettu hetken autuuden tähden. Voi ihmispoloista, kaukana ovat kääntöpiirisi, vielä kauempana päiväntasaajasi lämpö? Napapiiriä sinä rakastat ja revontulten leikkiä. Kylmät yöt ovat autuutta sinun kuumille haluillesi, kuun valo armeliasta pienille hyveillesi. Kuka kysyisi tietä, kun kaikki ovat jo pelastetut? Vai ovatko sittenkään? 18. Puhtaudesta Puhtaus on puoli ruokaa, ja puoli elämää, mikäli puhutaan oikeasta elämästä, sellaisesta, jota ei mitata ajassa. Tosin oikeaa elämää ei voi puolittaa, kuten ei oikeaa jumalaakaan, sillä kaikki puolinainen on katoavaa. Silti vilpittömyys on tarpeen, mielen puhtaus, joka kattaa ajatukset ja tunteet, joihin tekeminen nojaa. Teeskentelemätön, luonnollinen puhtaus, lasten kaltaisuus ilman lapsellisuutta.

22 22 Kuka täyttää mitan, ellei mittaa itse, sormet ristissä selän takana? Ja ihmisen sormet ovat ristissä, ja ketunhäntiä kainalossa, kaiken varalta, että säilyisi kasvot, sillä kasvot ovat hänen kaikkeutensa, se, miltä näyttää ei se, mikä on! Puolinaista on hänen puhtautensa, puoleksi kuollutta hänen elämänsä, sellaista, joka käy vain aiheeksi tulevaan, ei olevaan: sillä oleva ei ole mennyttä eikä tulevaa vaan elävää. 19. Janoa yli katoavan Iloitse sinä ihmisen lapsi, armon kohteeksi syntynyt! Armoa täynnä on jokainen hetkesi, askel eteen, maassa tai mielessä, kaksi taakse, niin että tuntisit kaiken, minkä yli on noustava, jos ikuista etsit. Voi sinua ihmisen lasta, pitkä on tiesi taivaaseen. Suuri on sallimuksesi tulla sen luo, jonka tuntee vain luona oleva. Miten tuntisit kaupungin, jossa et ole asunut? Kaikkein vierain on sinulle todellinen taivas, se ihmisetön, itsessään oleva ja ikuinen ei oman kuvittelusi tulos. Paratiisin voit ehkä ymmärtää, olevan heijastuksen tulevassa ja menevässä. Tilapäistä on kaikki, mikä nojaa hyvään ja pahaan tai aikaan ja tilaan. Lepokoteja väsyneelle sielullesi, että se janoaisivat yli katoavan, pyyhkisi pois kaiken, joka on suhteessa muuhun.

23 Sallikaa lasten tulla Sallikaa lasten tulla minun tyköni sinne, missä isä ja minä olemme yhtä. Älkää estäkö ketään ottamasta vastaan ainoata, joka on ja pysyy. Vain lapset ja lasten kaltaiset astuvat esiin ehdoitta, tyhjinä kaikesta turhasta. Toki lapsellisetkin voivat tulla, kunhan kasvavat lasten kaltaisiksi, karistavat yltään kaiken maailman kasaaman kuonan. Katoavaa on maan lapseus, ei se henkeä tunne, tuskin sieluakaan. Velipuolia ovat henki ja sielu, vain hetken lainaa maallinen mieli. Kuka pyrkisi sisälle, jos sitä ei tunne. Ulkona uljas maailma, urotekoja vailla, vaurautta, valtaa ja kunniaa täynnä. Voi ihmistä, joka nousee itsensä yli ja kurottaa korkeuksiin kuin lapsi. Luopio on hän ihmisten edessä, lauman kavaltanut Juudas, kaiken kadottaja, kaiken löytäjä. 21. Sielu parka Sielu parka, näkymätön aihio, joka odottaa muokkausta kuin savi valajansa edessä. Ojennetut kädet muodottoman aihion yllä. Alhaalla pyörivä pinta, maallinen elämä, joka pakottaa alituiseen liikkeeseen. Kaiken ytimenä henki, liikkumattomana ja ikuisena, niin lähellä ja niin kaukana.

24 Tahtomisesta Luuletko että tahdot, sinä tahtomiseen kelvoton. Harvat ovat ne valitut, jotka voivat tahtoa, kunhan tahtovat haluamatta mitään. 23. Ohikulkijoista Tulkaa ohikulkijoiksi, neuvoi kerran viisas ja ohitti maailman vaatimatta palkkaa. Moni myöhempi ohitti muut, vaan ei itseään. Useat antoivat elämänsä toivoen saavansa parempaa, ajatonta palkkaa ajallisesta ansiosta. Kuinka tyhmä on ihmisen ajatus, sanojen varaan tehty, tuulenpesä, hengen kodiksi kelpaamaton. Pyyteitä täynnä on ihmisen mieli, epäitsekkyys vain tyhjä sana, puhumattakaan itsettömyydestä, jota kukaan ei vielä ymmärrä. Hullutusta on henki hengellisille, niille, jotka luulevat mieltä sieluksi, ja suun sanoja totuudeksi. Totuus on toisaalla, ihmisten valheiden takana. Ohita itsesi, niin voit löytää.

25 Typeryydestä Kuka vetäisi maton typeryytensä alta huomatakseen, ettei mitään jäänyt jalkojen alle. Ehkä joitakin totuuden siemeniä, heikosti orastavia, jotka kuiskivat: täältä tullaan tuhat vuotta tuonnempana. Köyhäksi tuntee ihminen itsensä, mikäli luopuu typeryydestään. Aivan liian köyhäksi, että tulisi toimeen minänsä kanssa ja liian rikkaaksi, että tunnistaisi todellisen itsen, josta kukaan ei tiedä mitään. Kukapa haluaisi tuntea sellaisen, jolle maailma ei maistu, jolle kaikki meidän suuri on liian pientä, ja pieni liian suurta. Ihminen kaipaa vain kaltaistaan: ei hän jumalista välitä, mikäli eivät sovi ihmisen kuvaa. Ihminen on itsensä mitta, ja kaiken, mitä hän kohtaa. 25. Täyteys syntyy tyhjyydessä Monet luulevat autuudeksi sitä, että ovat tulleet täysiksi, rikkaaksi elämästä - ja itsestään. He kutsuvat taivaaksi olotilaa, mistä ei puutu mitään, joka on turhuutta täynnä. Voi niitä, jotka sanovat, että ikuinen syntyy täyteydestä. Eihän tuli synny vedestä, eikä henki aineen kahleissa. Vain tyhjyydessä voi tosi tulla ilmi, ihmisen tuolla puolen, missä kaikki on yhtä, aika, tila ja elämä.

26 Uskomatonta Tavoittaako uskosi uskomatonta, sellaista, joka ei uskomista kaipaa? Siinä vasta usko usko tai älä, sillä totuuteenhan tien pitää johtaa, sen kaidan, josta puhutaan hämäriä. Vai uskotko vanhoihin sanoihin? Yskäise ulos uskomuksesi, muuten tukehdut kuolleeseen kirjaimeen. 27. Tyhjene, niin sinut täytetään Uskotko nousevasi ylös, kun kiskot muita alas? Se on yleinen uskomus, pelkoon perustuva. Syvällä sisässäsi ovat pelon juuret, siellä, missä kasvaa huojuvan minäsi puu. Rohkeilta näyttävät uloimmat lehtesi, uhkaavasti havisevat ne maailman tuulissa sanoen: pysykää loitolla kaikki, jotka eivät egoani ruoki. Uhrialttarin olet luonut itseesi, puoltolauseita heilutusuhriksi vaativan, että minäsi tulisi ylitsevuotavaksi kaiken siihen kannetun suhteen. Ylitsevuotavaksi pitää maljasi tulla, täyteen ahdetuksi maailman typeryyksillä, että voisit tulla tyhjäksi, kumoon kaadetuksi viimeiseen pisaraan, joka on lähtöisin maasta. Kun olet tyhjänä, tyhjästä, tyhjässä, niin sinut täytetään.

27 Kattavasta ekumeniasta Miksi tuomita sanojen mukaan, kun emme totuutta tiedä? Miksi vertailla viittoja, kun emme tunne tietä? Voi meitä kuolleen sanan vartijoita: puolustamme pimeitä poteroitamme, ettei silmä sokeutuisi vieraan valon voimasta. Miksi emme nouse ylös ja anna jumalan auringon loistaa, vaan levitämme epäilyksen varjoja sen eteen? Tietämättömyyttä ovat kapea-alaiset tunnustuksemme, joilla iskemme toisia sanoja vastaan. Lukemattomat tiet vievät korkeimman vuoren huipulle, sen ainoan, jonka rinnalla kaikki muut ovat polanteita tasangoilla. Miksi kiistellä poluista ja nousukulmista, kun tavoite on kaikille sama? Niin että he yhtä olisivat, niin kuin mekin yhtä olemme. Tapaamme huipulla, yhtenä yhdessä, ajan ja tilan yläpuolella, missä kukaan kysy, kuka olit, koska kaikki erot ovat poissa.

28 Tyhjänä tyhjyyksien välissä Tyhjänä kahden tyhjyyden välissä, tunnetun ja tuntemattoman. Kuka auttaisi, ellei kaikkein lähimmäisin, tosin myös kaikkein etäisi ja vastenmielisin, se, joka vaatii mielen luopumista ensisijaisesta asemastaan. Mieli ei luovuta paikkaansa, vaan väittää olevansa ihmisen ainoa ystävä, jota ilman ihminen ei olisi mitään. Se pelkää menettävänsä itseytensä, jos joku uskaltaisi suistaa sen alas keinotekoiselta kukkulaltaan. Entisestä isännästä tulisi orja ja siihen mieli ei suostu, vaan pitää henkeä tiukassa otteessaan. Henki on sille rikollinen, joka ei kunnioita mielen rajoitteita, vaan katsoo ylimielisesti kaikkea yhtenä ja samana, tässä ja nyt. Aika on mielen kutoma verho, jonka taakse se piilottaa toden. Kaikki ajallinen on muutoksen alaista. Monet uskovat, että muutos on ainoa totuus. Heidän totuutensa on aivan liian vaatimatonta. Harvoille ja vaativille aika ei voi tarjota vastauksia, joten he koettavat pysäyttää mielensä, joka lastun lailla kieppuu ajan pyörteissä. Mieli ei ole paha - se on vain kasvanut huonotapaiseksi samastumalla omiin heijastuksiinsa ilmennyksen tasoilla. Se luulee, että ihminen on sen työkalu, eikä halua myöntää, ettei se olekaan ihmisen ainoa toivo, vaan pahin este hänen autuudelleen. Mielen mukaan usko, toivo ja rakkaus tarkoittavat uskottelua, haluja ja lämpimiä väristyksiä sydänalassa aina, kun halut saavat hetkellisen tyydytyksensä.

29 29 Mielen kautta ihminen uskoo, toivoo ja rakastaa, ja sitten epäilee, pelkää ja tulee vihaiseksi, koska hänen persoonallisuutensa ei iedä, mitä usko, toivo ja rakkaus ovat. Mieli on kyvytön uskomaan, toivomaan ja rakastamaan, koska se vääristää kaiken itse luomiinsa uomiin. Se uskoo sellaista, jota sille on uskoteltu, toivoo kaikkea mukavaa ja rakastaa sellaista, joka saa sen tuntemaan itsensä rakastetuksi. Ihminen kyllä kylpee auringossa, mutta hänestä ei ole auringoksi, joka ei pihistele valoaan eikä valitse kohteitaan. Mieli tekee ihmisestä vastavuoroisen, joka ei anna enempää kuin uskoo itse saaneensa ja joka luulee antavansa omastaan. Ihminen ei huomaa, että kaikki ajallinen on vain lainaa, jonka luonto pian ottaa takaisin. Hänen ajatuksensa ja tuntemuksensa ovat kulttuurisia kopioita ja tuoteväärennöksiä, joilla ei ole paljonkaan pysyvää arvoa. Mieli saa kaiken pienenkin näyttämään tavattoman suurelta, ja hengen tavattoman pieneltä, miltei hengettömältä. Henki on niin kevyttä, ettei sitä voi rajoittaa, ja niin raskasta, että se läpäisee kaiken tunnetun ja tuntemattoman. Mieli vain kuvittelee sitoneensa sen liekaan. Todellisuudessa mieli peittää omalla pimeydellään valon, kuten kuollut kuu kykenee toisinaan pimentämään auringon. Kun se väistyy, jakaa aurinko taas vähentymätöntä loistettaan. Niin on mielenkin määrä väistyä, kunhan ihminen kadottaa rakkautensa sen häilyviin varjoihin ja on valmis ottamaan vastaan oman valkeutensa.

30 Ollako vai eikö olla? Ollako vai eikö olla, ja ellei osata olla, on pakko tulla, yhä uudelleen, kunnes meneminen maistuu paremmalta kuin tuleminen, eikä katse käänny taakse, vaan pysyy vakaana, ajallista ylenkatsovana. Tulkaa ylimielisiksi, että voisitte ylittää oman mielenne häilyvät luomukset, ettekä pitäisi kuvia tosiolevaisina, vaan ainoastaan tilapäisinä muotoina, joiden kautta sisäinen ilmenee itselleen. Mielikuvasi syntyvät ja sammuvat vain sinussa, tajuntaasi ne rakentavat linnakkeensa, joita puolustavat poikkeavien kuvien hyökkäyksiä vastaan. Se on sotaa, joka ei lopu, ennen kuin mieli lakkaa rajoittumasta itseensä. Minätön mieli on harvinainen kukinto ihmisluonnon historiassa. Esteetön väylä, jota pitkin todellisuus toteuttaa itseään. Se on empatian ja sympatian tuolla puolen, sillä kaikki ominaisuudet ovat sille vääristyneitä rajoituksia. Se ei halua eikä tee mitään, vaan muodostaa välittömän ja välityksettömän ilmauksen yhden ja ainoan tahdolle. Moni uskoo, että mielekäs ihminen voi olla, mutta ainoastaan mieletön kykenee olemaan, ei tietenkään mielipuolinen, vaan mielestään vapaa ihminen, jonka tietoisuus asuu kaiken ydinolemuksessa. Tuleminen ja meneminen eivät ole totta. Ne perustuvat aikaan ja tilaan. Niissä ei ole elämää itsessään - kaikesta ulkonaisesta riippumatonta elämää. Vain ajaton voi kantaa ja säilyttää itsensä itsessään.

31 Joulun laulusta Hiljaisuuden keskellä Joulun sävel, sanaton laulu, joka kertoo kaiken sanomatta mitään. Sanatonta ja rajatonta on kaikki tosi. Vain tietämättömät puhuvat taivaasta ikuisena aikana. Voi ihmistä, jota sitovat ikuisen ajan kahleet. Mitä olisi nuoruus ja kuolematon keho, jos kaikki jatkuisi samaan tapaan: syöden, juoden ja tyhmyyksiä tehden? Pian on mitta täynnä, ja ihminen anoo kuolemaa, joka vapahtaa kokemisen pakosta. Ja ellei saisi kuolla, niin tahtoo syntyä uudelleen, ajan tuolle puolen, missä kaikki on aina läsnä. Tuskaa on eilisen vaihtuminen huomiseksi, turhuutta täynnä kuten Saarnaaja sanoi. Syntyä valoon, joka ei milloinkaan haihdu, joulun valoon Joulun lapsena, poikana, josta pyhät kirjoitukset kertovat: niin että olisimme yhtä, kuin hekin ovat yhtä. Ja miten he yhtä ovat? Yhtänä olemuksena yhdessä olemisessa - eikä toisena toisessa! Tylsä on ihmisen järki jakamattoman edessä, hullutusta on sille kaikki, mitä ei voi verrata toiseen, tai lohkoa osiin. Pettävää ihmisen tietoisuus: liikkuva on sille pysyvää, pelkkää tyhjyyttä kaikki oleva. Harhaa ovat tuleminen ja meneminen olemisen suhteen, joka sisältää kaiken olematta minkään summa. Kuuroille kaikuu enkelten laulu! Maailmalle kuurot voivat sen kuulla ja valmistaa sydämeensä seimen, irti leikatusta lyhteestään, itkien kylvetystä, iloiten ylös nostetusta.

32 Joulun kellot Pimeyden keskellä joulun kellot, merkkinä pyhän syntymästä. Samat kellot, jotka kertovat myös kuolemasta. Pyhiä ovat syntymä ja kuolema, mikäli synnytään ylhäältä tai kuollaan maalliselle, niin että käännytään sisäisintä kohden ja tullaan yhdeksi. Enkelitkin iloitsevat suuresta joulusta, tosin myös pienestä, missä hengen kipinä syntyy sielussa ja alkaa itää. Salaista on ikuisen kylvö, kätkettyä pyhän alku, saati todella pyhä, vaikka se nostettaisiin kynttilän jalkaan. Vain sisään tulevat sen näkevät, pimeys ei sitä tunne. Yössä joulun kellot, ne pronssiin valetut, ja oikeat kenellä korvat, kuulkoon! 33. Tietäjien ilo Missä enkelit, paimenet, missä viisaimmat tietäjät? Vain villieläimiä kedoilla, tietämättömiä ihmisen sydänmailla. Ei rauhaa maassa, saati hyvää tahtoa, ennen kuin jokaisen lapsi on syntynyt ja kapaloitu sielun syvyyksiin, kaiken maallisen tuolle puolen. Valo, jota pimeys ei nähnyt, hengen valo, mielen ja maailman takana, tuttu enkeleille ja hengen paimenille, jotka kaitsevat ihmisten teitä. Valona myös tietäjille. Kuinka vähäisiä ovatkaan ne, jotka juovat yhdestä lähteestä, koskaan ehtymättömästä. Niin harvoin syttyy joulun tähti, ikuinen valo tietäjien ainoa ilo.

33 33 Tiiviiksi tampattua Ihminen syö eilisen leipäänsä ja leipoo huomistaan ja väittää saaneensa kehnoa taikinaa. Rukoustemme takaa kuultaa: tapahtukoon Tahtosi halujeni mukaan. Ei ole sellaista hyvää, ettei ihminen siihen kyllästyisi. Kyllästyminen takaa kehityksen, vaan ei sen suuntaa ja nopeutta. Ihminen pettyy oman mielikuvituksensa luomuksiin ja syyttää siitä sitten maailmaa. Murehtiminen on eilisen pelkojen siirtoa huomiseen. Eilinen ja huominen ovat vain elämän ohituskaistoja. Elettävä elämä sopii eilisen ja huomisen väliin. Ei kannata maustaa kohtaamiansa tilanteita vanhoin ikävin asioin. Itseensä ottaja saa aina haavoja. Jotkut uskovat tulevansa paremmaksi kieltämällä kaiken kauniin. Hyvään on helppo nukahtaa. Useimmat nukkuvat päivisinkin silmät avoinna. Hereillä oloon ei riitä, että molemmat silmät ovat auki, myös tietoisuus pitäisi pysyä valppaana.

34 34 Monet pysyvät hereillä vain potkuja saadessaan. Pinnallinen hyvinvointi aiheuttaa vatsanväänteitä. Turismin suomenkielinen vastine voisi olla kulku tauti. Matkailu muuttuu helposti naapurista toiseen tarttuvaksi kulku taudiksi. Saavutettu mukavuus on usein vain askel uusiin nautintoihin. Nautintojen taso on usein suoraan verrannollinen kipukynnyksen alhaisuuteen. Nautinto ja onni ovat useimmiten vain hyvän päivän tuttuja. Nautinto ja kärsimys tutustuvat toisiinsa aikanaan. Kylläisten valituksessa kaikuu usein arvojen tyhjyys. Herkullisinkin ateria muuttuu pian ulosteeksi. Itsensä sietäminen on terveellistä, itsesääli sen sijaan on yksi säälin alennustiloista. Moni asettaa kärsimystensä jälkeen kertausmerkit. Viisas sydän katselee onnea ja tuskaa osina elämän luonnollista rytmiä. Kuinka hyvin muistammekaan ikäviä ja yhdentekeviä asioita. Vetovoima pyrkii tasapainoon, rakkaus täydellisyyteen. Rakastuminen on joskus kuin ajastettu poreamme, kupliminen kestää vain rajoitetun ajan.

35 35 Ihminen rakastaa yleensä lähinnä rakkauden hedelmiä. Rakastunut ei kysele perusteita rakkaudelleen. Rakkaus muistuttaa joskus lisäosan asentamista omaan ohjelmistoon. Pelko ja rakkaus ovat toistensa vastakohtia. Pelon pelkääminen on hyvin yleinen sairaus. Moni vaihtaa uskonsa joulupukista jumalaan lähes sellaisenaan. Niin kauan kuin ihminen odottaa palkkiota, ei hän saavuta kestävää onnea. Tietämätön kostaa, viisas näyttää oikeaa suuntaa. Viha on usein kieroon kääntynyttä rakkautta. Vain mieleltään kierosilmäiset voivat löytää lähimmäisenrakkautta oranialaisten voitonmarsseista. Ennen kuin tuomitsee vieraan uskon käsityksiä ja toimia, on hyvä tutustua tarkoin oman suuntansa edesottamuksiin. Pettymys on ymmärrettävää, sen jalostaminen katkeruudeksi ei ansaitse kiitospuheita. Synkistely vaikuttaa usein kuin tarttuva tauti. Kielteiset asiat ovat useimmiten mielen roskaruokaa, joka elättää hyvin ainakin iltapäivälehdistöä. Liian monet sallivat katkeruuden kiehuttamisen muodostua elämäntehtäväksi.

36 36 Mitä kauemmin kiehutat mielesi katkeraa keittoa, sitä pahemman makuista siitä tulee ja sitä vaikeampi sinun on muuttaa huonoja makutottumuksiasi. Ellet itse kyllästy katkeruutesi vuodattamiseen, voit olla varma, että ympäristösi on sitä pian korviaan myöden täynnä. Ihmisen tapa rakastaa on tuuliviirin kaltaista: se kääntää takapuolensa, kun tuulen suunta muuttuu. Oikea rakkaus antaa valonsa loistaa kaikkiin suuntiin eikä odota sen palaavan takaisin. Sympatia ja empatia voivat toimia rakkauden esiasteina. Rakkaus ei takerru kiinni kohteisiin. Se vain kohottaa kaikkea kohoamiseen kykenevää. Rakkaus on vapautta, mutta kaikki vapaus ei ole rakkautta. Vapaa rakkaus tarkoittaa tavallisesti vapaata rakastelemista. Terve moraali erottaa kyllä haureuden hauraudesta. Väärää todistusta lähimmäisestä kutsutaan usein kohteliaisuudeksi. Ystävyys muistuttaa usein kauppasuhdetta: ylistä sinä minua, niin minä vuorostani ylistelen sinua. Todellinen hyväntahtoisuus ei sisällä taka-ajatuksia. Vastavuoroisuuden vaatiminen ystävältä on kuin kahlitsisi hänet käsiraudoin itseensä. Ellet voi olla rehellinen lähimmäistäsi kohtaan, poistu paikalta, tai vaikene kuin muuri.

37 37 Jotkut nimittävät omaa öykkärimäisyyttään rehellisyydeksi. Aito ollakseen ei tarvitse ryhtyä räyhähengeksi. Uskon, toivon ja rakkauden arkipäiväiset korvikkeet ovat: ahneus, kateus ja pahansuopaisuus. On vaikeata tulla kärsivälliseksi kokematta milloinkaan kärsimystä. Kärsimys olisi tarpeetonta, mikäli ihminen ilman sitä oivaltaisi perimmäisen olemuksensa. Joka ei usko ajatuksen saavan mitään aikaan - katsokoon tarkemmin ympärilleen. Pahansuopa ajatus on kuin pimeään heitetty kivi: emme tiedä, mihin se putoaa, ja milloin tulemme siihen kompastumaan. Tekojen hyvyys on vain tekojen mitta. Ajatusten hyvyydestä muu seuraa luonnostaan. On paljon mukavampaa iskeä omia heikkouksiaan toisissa ihmisissä kuin kohdata ne omassa kehässään. Mielen askarointi juoruissa, väkivallassa, tai turhanpäiväisyyksissä on sen pyhittämistä kaatopaikaksi. Juorut ovat levittäjiensä mielestä oivallista hyötyjätettä. Ihminen käyttää mielikuvitustaan usein silloin, kun sitä vähiten tarvittaisiin. Kulttuuria voidaan arvioida sen perusteella, mitä ihmiset pitävät arvossa.

38 38 Vertaamalla jääkiekkoilijan ja Nobel-tutkijan ansioita, voimme saada käsityksen ihmiskunnan arvostuksista. Vaatiminen ja kannustaminen sekoitetaan usein toisiinsa. Kannustus kohottaa, vaatiminen tekee helponkin asian vaikeaksi. Ken vaatii kohtuuttomia itseltään, odottaa usein mahdottomia muilta. Urheilussa kannustusjoukot muuttuvat joskus lynkkauspartioiksi. Ajatellessamme vain kuvittelemme olevamme olemassa. Ajattelukykymme todistaa lähinnä vain ehdollistuneesta olemassaolostamme. Monet uskovat, että tuhat ajallista toteamusta tekevät yhden ikuisen totuuden. Vanhojen totuuksien kyseenalaistaminen on kuin sohaisu ampiaispesään. Jos aiot horjuttaa vanhoja totuuksia, tarkista ensin, että itse seisot tukevalla pohjalla. Ihmiset näyttävät joskus uskovan, että kiistanalaiset väittämät muuttuvat isolla joukolla tunnustaen totuuksiksi. Ihmistä kiinnostaa yleensä enemmän se, mitä tapahtuu hänen ulkopuolellaan kuin se, mitä tapahtuu hänessä itsessään. Ihmiset pitävät paljon parempaa huolta ulkonäöstään kuin siitä, mitä he sisäisesti ovat.

39 39 Profiilin rakentamisesta on tullut suositumpaa kuin aidosta ihmisyydestä. Hahmon rakentaminen virtuaalimaailmaan ei saisi olla tärkeämpää kuin lähinaapurin tervehtiminen. Tyhjät yrittävät usein täyttää itseään toisten elämällä. Huono omatunto panee välttelemään itsensä tarkastelua, mutta tekee erittäin tarkkanäköiseksi toisten suhteen. On vaikeata erottaa omaatuntoa lauman äänestä. Totuus kuiskaa, tottumus huutaa. Vain lainaa ovat kaikki hienot ajatukset, joita sydän ei ymmärrä. Äänekkäin osa omaatuntoamme on useimmiten lauman ääntä. Oman tuntonsa kuunteleminen vaatii rohkeaa ja hiljaista mieltä. Oikea omatunto on syvällä kieltojen ja kiitosten alla. Kaivakaa, niin te löydätte! Mitä syvemmälle itseesi kaivaudut, sitä kovempana tunnet maailman paineen. Monet sulkevat silmänsä joutuessaan kohtaamaan omat demoninsa. Älä pelästy, kun omat heikkoutesi nousevat esiin voittamista varten. Maailma rakastaa etenkin niitä, jotka rakastavat maailmaa. On hyvä olla sopivasti syrjäytynyt, jos tahtoo häiriöittä kasvaa omaan mittaansa.

40 40 Maailma on kavala: käännä sille selkäsi - ja varaudu nuolipilveen. Tärvätyn maineen puhdistaminen on kuin pesisi tervatahraa kylmällä vedellä. Laumalle hyvä on liikaa, huono aivan liian vähän. Keskinkertaiset perivät maailman. Demokratiassa löytyy omat jarrumiehensä sekä hyvässä että pahassa mitä ne sitten kullekin merkitsevätkään. Kiristystä kutsutaan perhepiirissä usein kasvatukseksi, työmarkkinapolitiikassa edunvalvonnaksi. Valistunut diktatuuri saattaisi olla hyväksi. Valistuneista diktaattoreista vain on aina ollut huutava pula. Parhaat vallankäyttäjät löytyvät niistä, jotka pitäisi kahlita valtaistuimilleen. Maailma on arvoton äärimmäisessä mielessä, mutta sen arvo lienee siinä, että äärimmäinen joskus saavutetaan. Jos yrität epätoivoisesti paeta maailmaa, se vain siirtyy edestäsi taaksesi ja takaa eteesi. Ajoittainen paasto maailmasta edistää mielenterveyttä. Totuuden esipihoilta havaitsemme hyvin omat puutteemme - vielä paremmin lähimmäistemme vajavaisuudet. Tuttu pimeys on turvallisempaa kuin vieras valkeus. Kunniallinen tarkoitus löytää aina arvoisensa toteutuskeinot.

41 Tarkoituksen puhtaus on suoraan verrannollinen tarkoittajan puhtauteen. 41 Viisaat tekevät hyvää hyvyyden itsensä tähden. Viisas ei etsi hyvyytensä hedelmiä. Unohda heti kaikki hyvät tekosi, niin sinut ehkä muistetaan. Itsekkyyden hedelmät kasvattavat nälkää eivätkä säily pitkään. Rehellisyys itsensä suhteen on ensimmäinen askel totuuden esipihoille. Kunniaa on helpompi saavuttaa kuin kunniallisuutta. Ihmiset seppelöivät jokaisen aasin, joka kantaa heidän kuormaansa riittävän pitkään. Kunnianosoitukset perustuvat usein puutteellisiin tietoihin. Parhaimmat valehtelijat valehtelevat oivallisesti myös itselleen. Ihminen on ainoa todellinen rippi-isä itselleen. Yleinen mielipide on useimmiten synonyymi yleiselle tietämättömyydelle. Yleisen ja ylevän kohtaaminen on harvinaista. Ihmiskunta muistuttaa ensimmäistä Adamia ainakin niin kauan kuin kollektiivinen tietämättömyys on suurempi kuin kollektiivinen tietoisuus. Demokraattisen vaalin heikkous on siinä, että kansa valitsee kaltaisiaan, eikä parhaimpiaan.

42 42 Demokraattinen päätöksenteko muistuttaa usein pienimmän yhteisen nimittäjän etsimistä. Käytännössä demokratia on miltei aina oligarkiaa, harvainvaltaa. Liike-elämässä nopea aikataulu tarkoittaa tätä viikkoa, politiikassa tätä vaalikautta. Politiikassa ikävimmät asiat kuuluvat lähinnä seuraavalle vaalikaudelle. Verhottu totuus on sopivaa ruokaa lapsenvatsaisille. Ihmiset näkevät suunnatonta vaivaa etsiessään oikopolkuja hengen korkeuksiin. Oikopolut osoittautuvat useimmiten harhapoluiksi. Mielemme asumuksiin ei voi tilata ulkopuolista siivouspalvelua. Erehtymättömyys versoo usein erehdysten runsaudesta. Synnin palkka on synnin kuolema ja hyvä niin. Haisevistakin jätteistä tulee ajan myötä oivallista kukkamultaa. Kun yleisönosastoissa alkaa olla kirjoituksia koirankakoista, on kaikki ulkonaisesti todella hyvin. Arvostelukyky ja arvostelun tarve eivät aina ole samoissa käsissä. Ihminen havaitsee lähinnä sellaista, mitä hänestä itsestään jo löytyy. Vaikeina aikoina koirankakat saavat maatua rauhassa.

43 43 Joka turvaa toisiin ihmisiin, ei ole kypsä erämaansa koettelemuksiin. Sisäiset eväät eivät kasva keveissä seurapiireissä. Tiedonhalu on joskus vain uteliaisuuden kauniimpi nimitys. Antaa toisten päättää puolestaan on kuin opettelisi ajamaan autoa koskematta ohjauspyörään. Monet haluaisivat olla pieniä ja näkymättömiä, elleivät pelkäisi tulevansa tallotuiksi. Todellinen oikeamielisyys asustaa sympatian ja antipatian tuolla puolen. Oikeusoppineeksi on vaikea valmistua, paljon vaikeampi oikeamieliseksi. Vastuun kantaminen itsestään kuuluu ihmisyyden peruskouluun. Kävelemään ei opita nousematta jaloilleen. Aikuisiksi ei kasveta ottamatta vastuuta itsestään. Yhteisen vastuun kanto lankeaa useimmiten kovin harvoille hartioille. Täydellinen vastuu edellyttää täydellistä tietoa. Runsas tietovarasto ei vielä tee tietäjää. Ihmisten on usein vaikeata tietää johdatellaanko heitä todellisuuteen vai pelkkiin harhoihin. Mielen touhukkuudella saatetaan peitellä hengen laiskuutta.

44 44 Todellinen puhetaito vaatii enemmän kuin sukkelan suun ja nokkelan pään. Sanat ovat vain yksinkertaistettuja ajatuksia, ajatukset vain yksinkertaistettuja asioita. Sanoja on paljon helpompi valita kuin ajatuksia. Vain harvat kykenevät puhdistamaan omien ajatustensa virtaa ennen kuin vuodattavat sen kollektiivisten ajatusten mereen. Huumori estää meitä hukkumasta sellaiseen vakavuuteen, johon emme löydä tyydyttäviä vastauksia. Suomalaista kanssakäymistä parhaimmillaan: kukaan ei puhu mitään, joten kaikilla lienee sanomattoman hauskaa! Monisanaiset ovat harvoin kaikkien sanojensa mittaisia. Ole vain huutavan ääni korvessa, kunhan et häiritse hautovaa lintua. Useimmat tuppisuutkin osaavat kyllä selittää asiat parhain päin itselleen. Koettu sana on luotettavampi kuin kuultu sana. Maan hiljaiset saattavat olla kovaäänisiäkin, mutta he osaavat usein myös hiljentää mielensä. Elävä sana nousee vain syvän ymmärryksen maaperästä ja horjumattoman mielen tyyneydestä. Elävä sana voi herättää syvällä sisimmässämme häviämättömyyden kaipuun.

45 Todellisella elävällä sanalla ei ole mitään tekemistä lausuttujen sanojen kanssa. 45 Todellinen elävä sana on lausumaton sana sielun ydinolemuksessa. Lausumaton sana tarkoittaa täydellistä tietoa kaiken ydinolemuksesta. Parhaat sanojat sanovat kaiken sanomatta mitään. On mahdotonta kokea ajallisesti kaikkea koettavissa olevaa. Ihmisten ylenmääräinen elämysten halu lähentelee joskus patologista tilaa. Yksinkertainenkin asia tulee vaikeaksi, jos sitä opetetaan keppi kädessä. Jos auktoriteettisi rakentuu pelon varaan, älä käännä alaisillesi selkääsi. Elämän tiellä kohtaa useimmiten oppaita, jotka eivät ole tietä itsekään vielä loppuun kulkeneet. Miksi muistella vanhoja voittoja ja tappioita, tämän hetken typeryyksissä on jo täysi työ. Ylenpalttinen huolehtivaisuus on usein kaunis naamio vallanhalulle. Riisutun naamion alta paljastuu useimmiten vain toinen naamio. Älä syytä maailmaa, jos jäät itsellesi ottamasi roolin vangiksi. Sosiaalinen kanssakäyminen muistuttaa turhan usein naamiaisia.

46 46 Alempien tarpeiden tyydyttäminen johtaa vain harvoin korkeampien heräämiseen. Heikoimmat auttajat ovat usein kaikkein innokkaimpia. Jos aiot pelastajaksi, opettele ensin pysymään pinnalla kaikissa elämän vesissä. On voimien tuhlausta yrittää hinata rahtilaivaa soutuveneellä. Veneen keinuttaminen vaatii paljon vähemmän kuin soutaminen vastavirtaan. Pyydä ystäväsi apua vain päästäksesi jaloillesi. Älä pakota häntä ryhtymään kainalosauvaksesi. Toisen ihmisen tuskaan samastuminen tarkoittaa usein tuskan monistamista. Monet tuntevat syyllisyyttä, koska eivät millään keinoin kykene ottamaan pois läheisensä tuskaa. Empatia ei edellytä hukuttautumista toisten kärsimyksiin. On hyvä havaita lähimmäistensä hätä, kunhan ei itse ala elää kielteisistä asioista. Kielteisistä asioista eläminen on kuin polttaisi märkiä puita paljon savua, vähän lämpöä. Vain horjumattomat voivat toimia tukipilareina. Miksi kiistellä uskon ja tekojen merkityksestä: todellinen ymmärrys tuottaa kyllä arvoisensa hedelmät. Hyväksymistään asioista ihminen rakentaa päiväpuolensa, torjumistaan yöpuolensa.

47 47 Ihmiseen kuuluu myös se, mitä hän ei halua kohdata - hänen oma varjonsa. Armoa on sekin, ettei ihminen tiedä, kuinka paljon hänessä itsessään on vielä muokkausta vailla olevaa ainesta. Tietämättömyys on suurta armoa liian herkkämielisille. Luuloterveys lienee luulosairauden vastakohta. Syvä ymmärrys ja terve itsetunto ovat kilpi maailman hyökkäyksiä vastaan. Ymmärrys kasvaa ilman omakohtaista ajattelua samassa suhteessa kuin lihakset maatessa. Kiivetkää, että näkisitte. Pieneltäkin kukkulalta näkee kauemmaksi kuin hiekkamontun pohjalta. On täysin eri asia muodostuvatko perusarvomme omakohtaisesta ymmärryksestä, vai pakkomielteistä. Ihmismielen ominaisuudet karkaistaan kärsimysten tulessa. Kärsimyksen juuret versovat rakkaudesta katoavaan. Katoava ei voi saavuttaa katoamattomuutta. Luojan kiitos, jos kaikki puutteellinen on haihtuvaa. Suurta armoa on kaiken turhan putoaminen kuljetun tien oheen. Viisaat ovat köyhiä rikkaudessaan ja rikkaita köyhyydessään. Terve ruumis ei kelpaa takeeksi terveestä sielusta, tuskin edes terveestä mielestä.

48 48 Todellisen sielutieteen pitäisi kyetä antamaan vastauksia tietoisen olemassaolon tarkoitukseen. Eniten ihminen pelkää sitä, mistä hän ei tiedä mitään siis omaa tietämättömyyttään! Monet uskovat pelastuvansa nöyryytyksiltä seuraamalla silmä tarkkana toisten nöyryytyksiä. Jos pyrit julkisuuteen, varaudu kestämään haaskalintujen hyökkäykset. Monet uskovat puhdistuvansa kylpiessään toisten ihmisten likavesissä. Jatkuva itsensä piiskaaminen syyllisyyksillä suuntautuu pian muihinkin. Nöyristely ei ole sukua nöyryydelle - samannäköisyydestään huolimatta. Vallanpitäjät haluavat joskus sekoittaa nöyryyden pelkuruuteen. Vallanpitäjien unelma: kiltti lapsi kiltissä aikuisessa. Kun politiikassa tai uskonnossa sanotaan: ajatelkaas! tarkoitetaan useimmiten: älkää turhaan vaivautuko, me kyllä ajattelemme puolestanne. Maailma tulkitsee nöyristelemättömyyden usein ylpeydeksi. Edelläkävijöitä kutsutaan usein harhaoppisiksi. Monien mielestä kaikki muutokset ovat myrkkyä. Tuttu tuska on monille parempaa kuin vieras autuus.

49 49 Todellinen nöyryys ei kerjää kenenkään suosiota. Sisäisen tyhjyyden pelko vaatii verhokseen paljon ulkoista meteliä. Vietämme sapattia aina kun käännämme katseemme asioiden ytimeen ja etsimme niiden todellista luonnetta ja merkitystä. Tavanomaisuus rakentaa lähinnä tavanomaisuutta. Tavallisin hiihtolaji on perässä hiihtäminen. Alamäkeen hiihtäminen sujuu helpoiten. Mitä aikaisemmin mäessä kaatuu sitä vähemmän saa kolhuja. Viimeiset toivovat usein tulevansa ensimmäisiksi. Kulttuuri on rakennettu harvojen pilareiden varaan. Kaada pilari, niin rakennus sortuu. Nuorekkaan kehon ja nuorekkaan mielen tunnusmerkki on joustavuus usein myös hallitsemattomuus. Suolapatsaat syntyvät taaksepäin katselusta ja pitäytymisestä menneeseen. Suvaitsevaisuus ei edellytä kritiikitöntä toisten ajatusten omaksumista. Mitä hienompaa seulaa käytät, sitä enemmän voimaa tarvitset. Viisauden hinta on pieni: riittää kun luopuu kaikesta tyhmyydestään. Älä milloinkaan lannistu, kaikki erämaat ovat äärellisiä.

50 50 Itsensä löytäminen ja kadottaminen ovat vain askel itsestä itseen. Minätietoisuus on eri asia kuin todellisen itsensä tunteminen. Jos saat näkemyksen minästäsi, kysy, mistä se on muodostunut? Mikäli ihmiset uskoisivat luovansa itse oman tulevaisuutensa, he pitäisivät parempaa huolta tekemisistään. On typeryyttä yrittää vaihtaa itseään muihin. Laumaan on helppo hukuttautua. Laumasieluisuuden asemesta tulisi puhua laumamielisyydestä. Laumahenkisyys on ajatuksena mahdoton, sillä hengessä ei ole laumoja. Monet haluaisivat mielellään luopua yksilöllisyydestään ennen kuin ovat sellaista saavuttaneetkaan. Monet näyttävät etsivän Troijan hevosta ujuttautuakseen sen sisässä ikuiseen autuuteen. Älä etsi pyhää yhteisöä, vaan pyhän yhteyttä. Jos kohtaat itsesi, katsahda tarkasti ja kulje sitten ohi. Monille jumala on vain korjailtu suurennos palvojastaan. Äärimmäinen täyttymys edellyttää täydellistä tyhjentymistä. Epätäydelliselle ja erillistyneelle täydellisyys on tyhjyyttä. Ylitä ensin maailma, sitten itsesi. Vain itsensä voittajista voi tulla voittamattomia.

51 Eilinen on kasa muistoja, huominen kuvitelmia, elät vain nyt. 51 Autuus ei asu ajallisuudessa, eikä oleminen tulemisessa. Onnellisia ovat hajamieliset, he unohtavat itsensäkin. Kun olet kasvanut täyteen mittaasi, hyppää vielä itsesi yli. Monet uskovat voivansa astua äärettömän eteen, vaikka eivät kykene uhmaamaan edes ajallisten ihmisten ajatuksia. Etsi pyhitystä, mutta älä leiki jumalaa. Vain itsensä kadottaneet voivat tehdä jotakin jumalan kunniaksi. Ikuisen vuodatus edellyttää ajallisuudesta tyhjentynyttä astiaa. Ikuisuuteen ei astuta vain toisella jalalla. Kuolemasta elämään - turhasta tulemisesta täydelliseen olemiseen. Minä on vain ihmisyyden yleisin työhypoteesi. Kaikki persoonat ovat naamioita, mutta kaikki naamiot eivät ole persoonia. Suurimmatkin persoonat ovat katoavia.