Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
|
|
- Santeri Korpela
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1/6 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai kello Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen klo LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 12 nuorisovaltuuston edustajaa. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Nimilista liitteenä. LIITE PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös ääntenlaskijoina. Nimilistan mukaan vuorossa ovat Noora Laine ja Aino Kotirinta. Ehdotus: Valitaan vuorossa olevat pöytäkirjantarkastajiksi. Päätös: Erika Katilainen myöhästyi kokouksen alusta, näin ollen toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Noora Laine. 4. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Tässä kohdassa voidaan esittää lisäyksiä käsiteltäviin asioihin. Ne voidaan lisätä omiksi kohdikseen tai käsitellä kohdassa muut esille tulevat asiat. Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 5. LAUTAKUNTAEDUSTAJIEN PUHEENVUOROT KUVAJA (Kulttuuri- ja vapaa-aikajaosto) o Beach Volley-kenttiä tarvittaisiin Riihimäelle lisää. Mitään varmaa ei kokouksessa vielä päätetty. o Uimaopetus siirtyy RiUSsille. o Graffiti-seinä-asia jäi vieläkin pöydälle. TEKLA (Tekninen lautakunta) o Rata-Raitti eli leveä kevyen liikenteen väylä asemalta Peltosaaren urheilupuistoon suunnitteilla. SILA (Sivistyslautakunta) o Robotiikan SM-kisat esillä. YMPLA (Ympäristölautakunta) o Ei nuoria koskevia asioita. SOTE (Sosiaali- ja terveyslautakunta) o Ei nuorisovaltuuston edustajia lautakunnan kokouksessa.
2 2/6 6. NUORISOVALTUUSTON TÄYDENNYSVAALIT Hyväksyttiin kaikki halukkaat nuorisovaltuuston uusiksi jäseniksi. Uudet jäsenet merkitty osallistujalistaan lihavoidulla tekstillä. Myös uudet jäsenet saavat kokouspalkkion. Nuorisosihteeri lähettää uusille jäsenille infopaketin. 7. DERYA ÖZGÜNIN VALTUUSTOALOITE HARRASTUSTAKUUSTA Tammikuun kokouksessa nuorisovaltuusto päätti perustaa työryhmän valmistelemaan lausunnon koskien kyseistä aloitetta. Ehdotus: Esitellään lausunto nuorisovaltuustolle, tehdään mahdolliset korjaukset/lisäykset ja hyväksytään se nuorisovaltuuston kannanotoksi asiaan. Sihteeri toimittaa lausunnon kaupungin kirjaamoon. Päätös: Hyväksyttiin lausunto sellaisenaan. Lausunto liitteenä. LIITE SIISTI RIKSU-OHJAUSRYHMÄN EDUSTAJAN VALINTA. Siisti Riksu kampanja on perustettu vähentämään ympäristön roskaantumista ja epäsiisteyttä sekä lisäämään yhteistä vastuuta lähiympäristöstä. Osallisia ovat Riihimäen kaupungin hallintokunnat, mutta myös vaihtelevasti eri sidosryhmät kuten yritykset, yhteisöt ja asukkaat. Ympäristönsuojeluyksikön koordinoima ohjausryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, yleensä maalis- ja lokakuussa. Kokouksissa suunnitellaan tulevia tapahtumia ja tempauksia sekä kootaan tietoa mitä eri tahot ovat tehneet kampanjan tavoitteen edistämiseksi. Nuorisovaltuuston edustajaa toivotaan mukaan ohjausryhmän toimintaan. Seuraava kokous on 7.3. klo yritystalolla. Ehdotus: Nuorisovaltuusto valitsee edustajan ohjausryhmään. Edustaja voisi olla liikenneturvallisuusryhmän tavoin kiertävä, eli jokainen pääsisi halutessaan osallistumaan kokouksiin. Päätös: Valittiin Olivia Mäenpään seuraksi ohjausryhmään Iida Lukkari. Tämän kohdan jälkeen puheenjohtaja Jere Mattila poistui ja Neea Simovaara siirtyi puheenjohtajaksi. 9. REILUN KAUPAN KAUPUNKI-KANNATUSTYÖRYHMÄ Riihimäki on saanut reilun kaupan kaupunki-arvonimen vuonna Sen myötä myös nuorisovaltuusto on reilun kaupan valtuusto, jonka kokouksissa tulisi käyttää reilun kaupan tuotteita. Työryhmä toivoo nuorisovaltuuston edustusta työryhmän toimintaan. Ehdotus: Nuorisovaltuusto valitsee edustajan työryhmään. edustaja voisi olla liiketurvallisuustyöryhmän tavoin kiertävä, eli jokainen pääsisi halutessaan osallistumaan kokouksiin. Seuraavan kokouksen päivämäärä ei ollut esityslistaa kirjoitettaessa tiedossa, mutta maalis-huhtikuussa joka tapauksessa. Päätös: Villiina Sten ja Eeva Peltola ovat seuraavan kokouksen edustajat.
3 3/6 10. NUORTEN JA PÄÄTTÄJIEN KESKUSTELUTILAISUUS MONARILLA Tilaisuuden striimaus onnistuu, mutta maksaa n Päivän kulku, teemat, kutsuttavat jne. pitää lyödä lukkoon mahdollisimman pian. Ehdotus: kootaan työryhmä, joka yhdessä nuorisosihteerin kanssa käy läpi päivän ohjelman. Päätös: Valittiin työryhmä, jonka kokoonpano liitteenä. LIITE NUORTEN EHDOKKAIDEN KUNTAVAALIMAINOS NUVAN KOTISIVUILLE Mainos on tarkoitettu kaikille vuotiaille kunnallisvaaliehdokkaille. Kaupungin lakimies antoi luvan mainoksen laittamiselle nuorisovaltuuston kotisivuille. Kaupungin edustaja varmistaa, että tekstit ovat asiallisia. RHL-datalta on pyydetty apua sivun perustamiseksi. Päätös: Annettiin tiedoksi. 12. ABC-PÄIVÄT HAMINASSA Vuoden 2017 Aktiivipäivät ABC järjestetään Haminassa Koulutuksen teemana on "muuttuva nuorisovaltuusto". Aktiivipäivien ilmoittautuminen avataan keskiviikkona Liitto pyrkii järjestämään yhteiskuljetuksen perjantaina Haminan keskustasta tapahtumapaikalle sekä sunnuntaina tapahtumapaikalta Kotkaan. Nuorisovaltuusto maksaa tuttuun tapaan osallistumisen ja majoituksen. Päätös: Annettiin tiedoksi. 13. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Terveiset Riihimäen liikenneturvallisuusryhmän kokouksesta SEURAAVAN KOKOUKSEN PÄIVÄMÄÄRÄ Ehdotus: Nuorisovaltuuston kokous pidetään maanantaina Päätös: Ehdotuksen mukainen. 15. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Pöytäkirjan vakuudeksi Riihimäellä Jere Mattila Neea Simovaara Heikki Leväniemi Puheenjohtaja 1-8 Puheenjohtaja 9-15 Sihteeri Aino Kotirinta Pöytäkirjantarkastaja Noora Laine Pöytäkirjantarkastaja
4 4/6 LIITE 1 Nuorisovaltuuston kokous klo Aalto Mirella 2. Haapanen Janika-Sofia 3. Jokinen Emilia 4. Jokinen Onni 5. Jussi Mikael 6. Katilainen Erika 7. Kotirinta Aino 8. Laine Noora 9. Lukkari Iida 10. Mattila Jere 11. Mattila Suvi 12. Mäenpää Olivia 13. Ovaskainen Iida 14. Pajari Helmi 15. Peltola Eeva 16. Povenius Sonja 17. Puumala Verna 18. Rantanen Aapo 19. Simovaara Neea 20. Sten Julius 21. Sten Villiina 22. Svärd Leander Nuorisopalveluiden työntekijä(t) Leväniemi Heikki (Sihteeri)
5 5/6 LIITE 2 n lausunto koskien Derya Özgünin valtuustoaloitetta harrastustakuusta. Nuorisovaltuusto kiittää lausuntopyynnöstä ja haluaa lausua asiasta seuraavaa: Mielestämme harrastustakuu on hieno idea, koska se lisää nuorten aktiivisuutta ja ennaltaehkäisee syrjäytymistä. Harrastustakuu tuo myös tasavertaisuutta, sillä jokaisella nuorella olisi sen myötä mahdollisuus harrastaa riippumatta perheen rahatilanteesta. Jäimme miettimään kustannuksia. Onko tarkoituksena, että kaupunki tukee seurojen toimintaa rahallisesti vai joutuvatko seurat itse kustantamaan ko. toiminnan? Mielestämme harrastustakuun alaisissa harrastuksissa olisi oltava mukana muitakin harrastusmahdollisuuksia kuin liikuntaan pohjautuvat harrastukset. Ehdotamme, että harrastustakuusta aloitettaisiin esimerkiksi kahden vuoden mittainen kokeilu, jonka jälkeen nähtäisiin tuloksia, joiden pohjalta ideaa voisi kehittää lisää. Ehdotamme myös, että kaupungin nykyisin kesäaikana järjestämää monipuolista harrastustoimintaa alettaisiin järjestää ympäri vuoden. Ohjaamisessa voisi käyttää apuna nuoria, niin kuin nyt kesällä järjestettävässä toiminnassa käytetään. Riihimäki Jere Mattila Puheenjohtaja
6 6/6 LIITE 3 NUORTEN JA PÄÄTTÄJIEN KESKUSTELUTILAISUUDEN TYÖRYHMÄ Olivia Mäenpää Noora Laine Jere Mattila Julius Sten Iida Lukkari Aino Kotirinta (Koollekutsuja) Mahdollisuuksien mukaan nuorisosihteeri Heikki Leväniemi
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.4.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.4.2017 kello 18.15-19.40 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/7 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 16.1.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 16.1.2017 kello 18.15-20.21. Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös äänestysten ääntenlaskijoina.
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.5.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 8.5.2017 kello 18.15-19.57 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös äänestysten ääntenlaskijoina.
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 19.6.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 19.6.2017 kello 17.05-18.18 Paikka Ravintola Asema X, Asema-aukio 1.
1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen klo
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 22.8.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 22.8.2016 kello 18.15-20.00 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto 11.9.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.9.2017 kello 18.26-19.39 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli paikalla 14 nuorisovaltuutettua. Nimilista liitteenä. LIITE 1.
1/6 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 21.8.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 21.8.2017 kello 18.15-19.19 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
4. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN -Kohdassa Muut asiat Jere Mattila kertoo Karan oppilaskuntien tapaamisesta
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.2.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 8.2.2016 kello 18.17-19.53 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 1.
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.4.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.4.2016 kello 18.16 20.23 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 11.02.2019 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.02.2019 kello 17.59-20.22. Paikka Nuorisokeskus
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.3.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.3.2016 kello 18.20-19.59 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.4.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.4.2014 kello 18.25 19.25 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.12.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 8.12.2014 kello 18.15 21.01 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Neea Simovaara ja Leander Svärd. Päätös: Esityksen mukainen.
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 20.8.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 20.8.2018 kello 18.15-20.35 Paikka Nuorisokeskus
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.5.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.5.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 kello 18.14-20.01 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
1. KOKOUKSEN AVAUS Edellisen nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja avasi kokouksen klo
1/7 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 9.10.2017 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 9.10.2017 kello 18.19-20.43 Paikka Nuorisokeskus
2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 19 nuorisovaltuutettua. Nimilista liitteenä. LIITE 1.
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.5.2015 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.5.2015 kello 18.16-19.52 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista.
Riihimäen kaupunki Pöytäkirja Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.2.2014 kello 18.20-19.20 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/6 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 05.08.2019 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 05.08.2019 kello 17.52-18.53 Paikka Ravintola
2. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Essi Heikkilä ja Noora Laine.
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.2.2015 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 9.2.2015 kello 18.19-19.33 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 1.
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/7 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 13.11.2017 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 13.11.2017 kello 18.14-19.50. Paikka Nuorisokeskus
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/6 Riihimäen kaupunki ESITYSLISTA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 06.05.2019 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 06.05.2019 kello 17.45 19.24 Paikka Nuorisokeskus
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/4 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 12.12.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.12.2016 kello 18.17-20.18 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Venla Herttua ja Riia Hiltunen. Päätös: Esityksen mukainen.
1/7 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 11.12.2017 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.12.2017 kello 18.15-19.51 Paikka Nuorisokeskus
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.1.2013 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.1.2013 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.1.2013 kello 18.04-20.00 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
4. UUSI NUORISO-OHJAAJA ESITTÄYTYY Anni Holopainen esittäytyi ja tutustui pikaisesti nuorisovaltuuston toimintaan.
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 12.11.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.11.2011 kello 18.02-19.27 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/6 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 14.5.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.5.2018 kello 18.15-19.17 Paikka Nuorisokeskus
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.12.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 9.12.2008 kello 17.00 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.05.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.05.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.05.2012 kello 18.00 20.16 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 20 nuorisovaltuutettua. Osallistujalista liitteenä. LIITE 1.
1/11 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 15.1.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 15.1.2018 kello 18.16-20.27 Paikka Nuorisokeskus
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.3.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.3.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.3.2014 kello 18.18 19.47. Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1
3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksyttiin asialista muut asiat-muutoksella (kotisivut) työjärjestykseksi.
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 20.10.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 20.10.2014 kello 18.18-19.45 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 02/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 10.2.2009 kello 17.10 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/10 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 14.01.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.01.2019 kello 17.49-19.38. Paikka Riihimäen
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
PÖYTÄKIRJA 3/18 PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 05.04.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/9 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 12.3.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.3.2018 kello 18.15 Paikka Nuorisokeskus Monari,
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 12.12.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 09.10.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/9 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 12.11.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.11.2018 kello 17.47-.20.48 Paikka Riihimäen
2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Keskiviikko klo: Kunnantalo
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikko 13.9. klo: 17.18-18.25 Kunnantalo Tytti Lehtimäki Akseli
2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 12 nuorisovaltuuston jäsentä. Läsnäololista liitteenä. LIITE 1.
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 19.4.2015 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Sunnuntai 19.4.2015 kello 9.15 10.30 Paikka Räyskälän leirikeskus, Räyskäläntie 670,
Riihimäen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus PÖYTÄKIRJA 1/2010 Nuorisovaltuusto
Riihimäen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus PÖYTÄKIRJA 1/2010 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika maanantaina 11.1.2010 kello 17.00-17.50 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 Läsnä
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.1.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 6.2.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 8/2018
AIKA: 9.4.2018 klo 17:06-17:58 PAIKKA: Laitilan Kaupungintalon kahvio, Keskuskatu 30, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika Vuorela Ilmari Elo Jalmar Nieminen Aleksi Nieminen Tino Rantala
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 14.08.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 11/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.11.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 11/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.11.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 11.11.2008 kello 17.00 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
Pöytäkirja
1 (8) n kokous Aika: 14.8.2019 klo 16.30-19.27 Paikka: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Jäsenten läsnäolo: Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hamarila Viivi Kontiokorpi Enni Koskinen Eino Lisinen Veeti Majabacka
Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston 4. kokous 1 (5) Kokoustiedot. Aika: klo
1 (5) Nuorisovaltuuston 4. kokous Kokoustiedot Aika: 4.9.2018 klo 14.00-15.29 Paikka: Saapuvilla olleet jäsenet: Valtuustosali Ville Virtanen puheenjohtaja Aleksi Suro 1. varapuheenjohtaja Sofia Källström
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA Aika: Torstai 3.3.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila,
1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: tiistaina kello 16.
1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c Aika: tiistaina 10.2.2015 kello 16.30 Läsnä Jäsenet: Honkanen Ville Ihanus Emilia (poistui klo 17.08)
JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017
1/2 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017 Paikka: Carelicumin auditorio Aika: tiistai 8.2. kello 16:30 12 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.40 13 Kokouksen laillisuuden
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 3/2017
AIKA: 11.10.2017 klo 17:00 18:29 PAIKKA: Laitilan kirjaston kokoushuone, Kauppakatu 5, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika pj. Vuorela Ilmari II vara pj. poistui kokouksesta 17:59 Elo Jalmar
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 8/2018
AIKA: 20.11.2018 klo 17.02-18.54 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi pj. I vara pj. Vuorela Ilmari II vara pj. Aho Niko Elo Jalmar
Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston 6. kokous 1 (6) Kokoustiedot. Aika: klo
1 (6) Nuorisovaltuuston 6. kokous Kokoustiedot Aika: 15.11.2018 klo 14.17-16.49 Paikka: Saapuvilla olleet jäsenet: Martinsali Ville Virtanen, puheenjohtaja Aleksi Suro, 1. varapuheenjohtaja Sofia Källström,
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.
07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen
TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 NUORISOVALTUUSTO
TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 14.8.2019 klo 17.00 18.25 Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurakatu 2 _ Osallistujat: Nuorisovaltuuston varsinaiset
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2019
AIKA: 17.1.2019 klo 16.35-17.45 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Laurila Niklas Vuorela Ilmari Saloniemi Oskari puheenjohtaja I. varapuheenjohtaja II. varapuheenjohtaja
JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä
Aika: Tiistaina 17.5.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai 3.11.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja Hannu Tylli,
1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...
101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN
SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Nuorisovaltuusto 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 16:00-17:01 PAIKKA Korvatunturin koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
PÖYTÄKIRJA II. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo. 1 Kokouksen avaus. Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00
PÖYTÄKIRJA II Aika: 25.10.2018 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 Päätös: Kokous avattiin ajassa 15.09 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat 2.1 Valtuuston
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
Aika: Sunnuntai 15.10.2017 klo 14-17.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen klo 14.09. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 2/2018 KÄSITELTÄVÄT ASIAT
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 2/2018 Aika: 01.03.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,
Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)
Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja
1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...
102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN
15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.
PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen
Yliopistonkatu Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Paikka: Sähköpostikokous
Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 16.4.2015-20.4.2015 Paikka: Sähköpostikokous Läsnä: Matias Kassala, Matti Haapala, Pilvikki Viitanen, Iida
RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14)
NUORISOVALTUUSTO 29.11.2016 (1/14) Kokouksen tiedot: Aika: 29.11.2016 klo. 16:15 Paikka: Nuorisokahvila Cuppi 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, läsnäolijat 3. Kokouksen toimihenkilöiden
Salon PÖYTÄKIRJA 4/ (6) nuorisovaltuusto. Otsikko Sivu
Salon kaupunki Saapunut 23.8.2018, 362/00.02.12.02/2018 Salon PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (6) Kokousaika 3.4.2018 kello 16:30 Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoustila Haapa Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 26 Kokouksen
Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu
Salon kaupunki Saapunut Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2019 365/00.02.14.15/2019 1 (10) Kokousaika klo 15.30 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, Tuomi Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo
1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avasi kokouksen ajassa 16.33. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja
Tampereen Nuorisofoorumi Pöytäkirja 8/2013 Puheenjohtajaneuvosto 19. kesäkuuta 2013
Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 19.06.2013 klo 16.00 Paikka Monitoimitalo 13 Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1. Varapuheenjohtaja Sofia Julin 2.
TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.
TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 15.2.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat
Salon kaupunki / /2017
Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(14) Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokousaika 11.1.2017 klo 16.59 18.44 Kokouspaikka Salon kaupungintalo (kokoustila Mänty), Tehdaskatu 2 Käsitellyt asiat Otsikko
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo
Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston
Emma Killinen Tuuli Raunio
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikko 7.2.2018 klo 17.35-19.06 Kunnantalo Tytti Lehtimäki Akseli
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Moona Komulainen ja Minna Pakarinen, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.
Aika: 21.02.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Tupa 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 17.13 2 Kokouksen järjestäytyminen 2.1
3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.
Heinolan Nuorisovaltuusto Pöytäkirja 10/2017 Aika 30.10.2017 klo 16.01 Paikka Nuorisokeskus Pleissi, Heinola Läsnä: Varpu Lietzén Sera Gariorska Viivi Tuovinen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri
Punavuorenkatu Helsinki
1(6 ) Aika: 14.11.2017, klo 17.30 Paikka: Uudenmaan maakuntaliitto. Esterinportti 2, 00240 Helsinki Osallistujat: Axel Colliander, Askola Emmi Hituri, Askola Jonas Papathemelis, Espoo Toivo Hursti, Espoo
Päätös: Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus Kari Tossavaiselle (poistui ajassa 16.00)
Pöytäkirja V Aika: 8.1.2019 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:30 Päätös: Esitys hylätään. Avataan kokous ajassa 15.35. 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1/15
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1/15 Nuorisovaltuusto Aika 15.02.2016 klo 17:15-19:30 Paikka Vääksyn nuokku Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 17
Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 4 TUTUSTUMISMATKA SYKSYLLÄ 2013 4
Vesilahden nuorisovaltuusto 1 Nuorisovaltuusto 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 04.09.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti
Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.
PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen
Pöytäkirja IV. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo. 1 Kokouksen avaus. Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00
Pöytäkirja IV Aika: 18.12.2018 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 Päätös: Esitys hylätään. Avataan kokous ajassa 15:20 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat
1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...
109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 2/2019
AIKA: 23.3.2019 klo 13.45-14.40 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Laurila Niklas Vuorela Ilmari Saloniemi Oskari Antola Maria Harikkala Heta Hiekka Anne Koskela
Pöytäkirja III. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo
Pöytäkirja III Aika: 29.11.2018 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 Päätös: Kokous avataan ajassa 15.01 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat 2.1 Valtuuston
TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU
TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Aika 8.3.2017, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2015 1/13
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2015 1/13 Nuorisovaltuusto Aika 19.01.2015 klo 17:00-18:00 Paikka Aurinkovuoren koulun neuvottelutila Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/11 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 9.4.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 9.4.2018 kello 18.15-20.09 Paikka Nuorisokeskus