yksi mies, kaksi pomoa
|
|
- Kirsti Manninen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 richard bean yksi mies, kaksi pomoa Tietoa ja tehtäviä yhdessä paketissa
2 yksi mies, kaksi pomoa tieto- ja tehtäväpaketti yksissä kansissa Edessäsi on tieto- ja tehtäväpaketti, joka on suunnattu erityisesti yläkoulu-ikäisille lapsille. Tehtäviä ja tietoa on laidasta laitaan ja toivottavasti tulevat osaltaan syventämään katsojakokemusta esityksestämme. Yksi mies, kaksi pomoa-esitys valittiin Suomen kulttuurirahaston rahoittamaan Taidetestaajat-hankkeeseen, joka mahdollistaa 1850:n kahdeksasluokkalaisen vierailun meidän teatterissamme. Tehtäväpaketti sisältää myös laajemman videotehtävän, joka vaatii koko luokan panoksen ja on vähän enemmän aikaa vievä juttu. Videot olisi hyvä tehdä ennen teatterivierailuamme ja lähettää allekirjoittaneelle. Paras video palkitaan! Tämä paketti on tehty oheistuotteeksi esitykselle, jotta vierailusta tulisi kokonaisvaltainen kulttuurikokemus ja aihetta pääsisi tutkimaan myös syvemmällä tasolla. On rikkaampaa, kun kokemus on muutakin, kuin pelkästään katsomossa istuminen. Antoisia hetkiä tehtävien parissa! jelena jokelin-muilu teatterikuraattori 2
3 yksi mies, kaksi pomoa Francis (Janne Kataja) on nälkäinen ja työtön luuseri, jonka eteen onni potkaisee kaksi pomoa näiden tietämättä toisistaan. Luvassa on kaksi palkkaa mutta myös kaksinkertainen ruljanssi, kun Francis pyrkii pitämään toisiaan etsivät työnantajat erillään. Tilanne on nimittäin se, että toinen on toisen valepukuinen tyttöystävä ja poliisikin on parivaljakon perässä. Yksi mies, kaksi pomoa on oikea kermakakkukomedia (slapstick comedy)! Naurupaketti täynnä fyysistä ja verbaalista komiikkaa. Asiat, saati valeasut eivät pysy tolallaan eikä seurauksilta ole turvassa yleisökään. One man, Two Guvnors on brittiläisen Richard Beanin menestyskomedia vuodelta Francisin rooli oli koomikko James Cordenin brittien Janne Katajan kansainvälinen läpimurto. Komedia perustuu Carlo Goldonin näytelmään Kahden herran palvelija. Musiikin skifflebändille on säveltänyt Grant Olding. Käsikirjoitus Richard Bean Musiikki Grant Olding Käännös Mikko Koivusalo Ohjaus Jaakko Saariluoma Kapellimestari Timo Ristilä Lavastus Juho Lindström Pukusuunnittelu Riikka Aurasmaa Valosuunnittelu Juho Itkonen Äänisuunnittelu Sami Silén Maskeeraukset ja kampaukset Jessica Rosenberg Tarpeisto Airi Lakso Järjestäjä Johanna Niemelä Näyttämömestari Mika Laurila Kuiskaaja, tarpeistonhoitaja Saija Pekkala Pukuhuoltaja Heli Kaunismäki Verstaan vastaava Antti Kortesniemi Puvustonhoitaja Leena Rintala ensi-ilta seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Charlie Clench Jani Johansson Pauline Clench, hänen tyttärensä Liisu Aurasmaa Harry Dangle, asianajaja Esa Ahonen Alan, hänen poikansa Pekka Hiltunen Dolly, Clenchillä töissä Mia Vuorela Lloyd Boateng, Clenchin kaveri Pekka Hänninen Francis Janne Kataja Rachel Crabbe Mari Pöytälaakso Stanley Stubbers Ville Orttenvuori Alfie + muita henkilöitä Seppo Kaisanlahti Gareth + muita henkilöitä Heikki Vainionpää 3
4 Commedia dell arte lyhyesti Commedia dell arte on 1500-luvulla Italiassa syntynyt improvisaatioteatterin muoto, joka vähitellen levisi Keski-Eurooppaan kiertelevien teatteriseurueiden mukana. Commedia dell artea esitettiin pienillä lavoilla (canvaccio), toreilla ja karnevaaleissa. Esitykset perustuivat tyyppihahmoihin, joilla oli tarkat ennaltamäärätyt suhteet toisiinsa. Tyypillisesti näyttelijät käyttivät puolimaskia, ja esiintyminen oli hyvin kehollista. Juonikuvio oli sovittu, mutta repliikit olivat improvisaatiota. Commedia dell arte oli suosittua 1700-luvulle asti, kunnes se sulautui muihin teatterimuotoihin. Vaikka commedia dell arte ei ole säilyttänyt suurta suosiota, se on vaikuttanut muun muassa Molieren komedioihin, pantomiimiin ja englantilaiseen nukketeatteriin Punch and Judyyn, jonka kautta vaikutus on levinnyt piirroselokuviin ja nykyisiin TV-komedioihin saakka. Nykytekijöistä muun muassa Dario Fo on käyttänyt commedia dell arte vaikutteita. Hahmot ovat tyyppihahmoja, jotka edustavat erilaisia luonteita, ammattikuntia, yhteiskuntaluokkia, kaupunginosia tai muita paikkoja. Hahmot tunnistetaan muun muassa naamiosta, vaatteista, murteesta ja puhetavasta. Hahmojen nimet voivat olla ammattia tai muuta osuutta kuvailevia monet erisnimetkin ovat syntyneet hahmon tehtävästä. Naishahmot eivät olleet niin erikoistuneita ja niiden historia liittyi yleensä näyttelijän persoonallisuuteen. Naishahmoista juoruakkoja ja parittajia esittivät pääasiassa miehet 1700-luvulle asti. Tavallisesti näyttelijät erikoistuivat yhteen hahmoon jo hahmot varhain ja näyttelivät sitä koko ikänsä. Hahmo saattoi myös periytyä vanhemmilta tai ryhmästä poistuneelta henkilöltä. Näyttelijä loi itse hahmoaan yksilölliseksi repliikkeineen ja yksinpuheluineen. Tapa, jolla erityispiirteet tuodaan esille, on tärkeää, ja hienostunutta. Taitavuutta vaaditaan mimiikassa, akrobatiassa sekä muissa tempuissa tai osaamisessa. Näytteleminen on hyvin kehollista. Tavallisesti tarvittiin ainakin kaksi vanhempaa miestä, kaksi miespalvelijaa, rakastavaiset, palvelustyttö ja jokin erikoishahmo. Seuraavaksi esitellään tärkeimmät commedia dell arten henkilöhahmot, joita on ollut valtava määrä aina kunkin ryhmän tarpeiden ja valmiuksien mukaisesti. Hahmoja on kuitenkin mahdollista ryhmitellä ominaisuuksiensa ja näytelmällisten tehtäviensä perusteella ryhmiksi. Commedia dell artessa on kymmenkunta ydinhahmoa. Hahmot ovat eläneet pitkään eurooppalaisessa teatteritraditiossa, ja niiden visuaaliset mielikuvat ovat yhä edelleen elossa. Hahmot koostuivat joukosta vastakohtaisia yhteiskunnallisia statuksia: rikas/köyhä, vanha/nuori tai herra/palvelija. Ainoat hahmot, joita ei tässä hahmogalleriassa nähdä, ovat äiti, emäntä, papisto, aatelisto tai kuningas. Nämä hahmot jätettiin kokonaan rauhaan. 4
5 Hahmot jakaantuivat siis kolmeen pääryhmään: 1. Palvelijat (i zanni) 2. Vanhukset (i vecchi) 3. Rakastavaiset (gl innamorati) Palvelijat Harlekiini ei ensisijaisesti kuljeta juonta eteenpäin, vaan vastaa esityksen yleisestä rytmityksestä ja mielenkiinnon säilymisestä. Hän on esityksen hahmo, joka vastaa keskeisesti komiikasta. Hän on akrobaattinen, häijy, arvaamaton ja aggressiivinen. Brighella on toimeton tyyppi ja aktiivinen vasta silloin kun kukkaro on tyhjä. Brighella toimii välillä esimerkiksi sotilaana, ennustajana tai majatalonpitäjänä ja on aina valmis pahantekoon. Hän on terävä-älyinen ja kyyninen. Brighellalla ei ole omaatuntoa ja hän huijaa muita. Hahmo kuljettaa juonta eteenpäin. Pulcinella ei ole erityisen kiinteä hahmo. Hän on omalaatuinen ja itsekäs vanhapoika. Pulcinellalla on usein kyttyrä, kaljamaha ja laihat koivet. Hän on typerys ja jaarittelija. Ristiriitaisuudessaan hän on sukua Harlekiinille, mutta pehmeämpi ja myötäelävämpi. Pedrolino on nuori, luonteeltaan yksilöllinen ja rakastajana viehättävä. Palvelijattaret Vanhukset Pantalone on venetsialainen rikas, seniili ukko, joka on vetäytynyt eläkkeelle liike-elämästä. Hän puhuu käheällä äänellä ja nauraa kimeästi. Ryhti on kumara ja liikkeet kankeita. Pantalone on karnevalistisen naurun ja pilkan ensisijainen kohde. Il Dottore eli tohtori oli kuuluisa oppinut ja kaikkien tiedekuntien kasvatti Bolognan yliopistosta. Kirjaviisas Il Dottore tietää kaikesta valtavan paljon. Hän on filosofi, astronomi, kabbalisti, diplomaatti, kielitieteilijä, asianajaja tai lääkäri. Hän on kaikkien tiedeakatemioiden jäsen ja suuri kaikkien alojen asiantuntija sekä lausuntoautomaatti. Il Capitano eli Kapteeni; esikuvat tulevat kondottieerien palkka-armeijoiden seikkailijoista ja törkimyksistä, jotka joutuivat elämään myös ryöstelemällä. Il Capitanolla voi olla espanjalaisia piirteitä kielessään ja muutenkin hän voi olla kiivasluontoinen ja typeränylpeä. Tai piirteet voivat olla ranskalaisia; möykkääjä, kovaääninen huutaja, hirveä liioittelija, öykkäröivä mahtailija, kukkomainen urotöillä kehuskelija, joka kuitenkin pelkää hiirtä. Kapteenilla on myös akrobaattisia valmiuksia ja miimistä taitoa. Rakastavaiset Rakastajat olivat hyvin hoidettuja, siistin muodinmukaisia ja miellyttäviä, mutta samalla värittömiä ja naurettavia. Hahmot olivat typeriä ja itsetyytyväisiä. Joskus hahmo oli myös täydellinen keikari, joka käytti hajuvesiä tai kirjoitti sonetteja. Välillä hahmo oli varakkaan naisen elättinä, mutta saattoi liehitellä myös palvelustyttöä. Rakastavaisia neitoja 1700-luvulla yleistyivät erilaiset fantasiahahmot. Il caratterista on yleistermi paikallisille hahmoille. Tällaisen hahmon ilmaantuminen on usein irrallinen, se keskeyttää juonen ja tuo kokonaisuuteen irrationaalista lisäväriä. 5
6 Muuta mainitsemisen arvoista 1600-luvulla käytettiin myös laitteita, esimerkiksi näyttelijän nostamiseen. Oli valetulta ja mestauksessa pään irtoaminen saatiin näyttämään uskottavalta. Puista koottavaa näyttämöä kuljetettiin mukana. Ennen esitystä ei harjoiteltu, katsottiin vain talot, joihin kukin sijoittui näytelmässä. Ensimmäistä kertaa naiset saivat olla mukana esittämässä, vaikka kirkon piirit vastustelivatkin ja sekin lisäsi suosiota. Ja olihan karnevalistinen ilveilyperinne läheistä. Joskus näytelmä sijoittui jopa valtakuntaan Kuussa. Silloin erityisesti naisten vaatteet olivat rohkeita. Yleisö tuli varta vasten paikalle mikä erotti commedia dell arten katuteatterista koska maksoi pääsylipun. Ryhmiä kutsuttiin myös esiintymään palatseihin. 6
7 yksi mies, kaksi pomoa tehtävät 1. Commedia dell artessa on melkoinen hahmogalleria, jotka aiemmin käytiin läpi. Nyt sinun tehtäväsi on selvittää, minkälaisiin asuihin heidät yleensä oli puettu? Ja keillä heistä oli tavallisesti jonkinlainen naamio kasvoillaan? Internet antaa vastauksen näihin kysymyksiin. 2. Yksi suurimpia ja tunnistettavimpia hahmoja elokuviemme historiassa on Charles Chaplinin Kulkurin hahmo. Commedia dell arteen hahmo linkittyy juuri korostuneen pukeutumisensa takia, sekä huikean miimisen näyttelemisensä, akrobaattisten temppujensa sekä korostettujen eleiden ja ilmeidensä takia. a) Miten Kulkuri-hahmo syntyi? b) Mitä muita hahmoja, tv-sarjoja tai elokuvia sinulle tulee mieleen, joissa on commedia dell arten viitteitä? (Vinkvink; internet tarjoaa näihinkin paljon vaihtoehtoja!) 3. Nähtyäsi näytelmän, sinun pitäisi osata kertoa, mikä roolihenkilöistä viittaa mihinkin commedia dell arten hahmoon ja perustelut. 4. Ota värikäs kartonki. Piirrä itsellesi haluamasi muoto teatterinaamioon/puolinaamioon. Leikkaa naamio irti. Koristele se haluamallasi tavalla. Vain mielikuvituksesi olkoon rajana. Voi olla blingblingiä, höyheniä, piirrettyjä kiekuroita, nappeja, solkia... ihan mitä haluat. Naamiota voit myöhemmin käyttää naamiaisissa tai vaikka Halloween-juhlissa. 7
8 5. Suunnittele/luonnostele Harlekiinin asu, joka on tuotu tähän päivään. Piirrä ja väritä, naamiota unohtamatta. Naamion voi korvata vaikka kasvomaalauksella/hennatatuoinnilla. Voit kerätä kangastilkkuja ja materiaalipaloja näytteiksi, mistä kankaista sinun Harlekiini-kokonaisuutesi ommeltaisiin. Keskity yksityiskohtiin. Vyöt, kengät, koristukset, korut kaikki yksityiskohdat ovat tärkeitä. Slapstick-komiikka Slapstick on yliammuttuihin fyysisiin törmäilyihin, sattumuksiin ja koheltamiseen perustuvaa komiikkaa. Tyypillinen esimerkki siitä on kermakakun litistäminen jonkun kasvoihin. Slapstickia on käytetty esimerkiksi vanhoissa mykkäfilmikomedioissa ja nykyään varsinkin erilaisissa piirretyissä, joissa ruumiillista kipua ei oikeastaan esiinny. Piirretyissä esimerkiksi jotakuta kaavamaisen typerää sivuhahmoa lyödään vaikkapa nyrkillä kasvoihin, ja hetken päästä hahmo nousee typertynyt ilme naamallaan ylös. Joskus humoristisuutta tavoitellaan saman asian toistolla; tällöin vaikkapa alasin putoaa juuri nyrkistä saaneen hahmon päähän. 6. Mainitse mieleesi tulevia, tunnettuja slapstick-tyyppisiä piirroshahmoja ja anna muutama esimerkki heille tyypillisistä sattumuksista/slapstickkohtauksista. 7. Merkittävimpiä 1960-luvun slapstick-koomikoita olivat Jerry Lewis ja Mel Brooks. a) Mitä eroja näissä kahdessa koomikossa oli ja heidän tavassaan luoda komiikkaa? b) Jakakaa luokka kahteen ryhmään. Menkää kirjastoon ja lainatkaa näiden koomikoiden elokuvat. Toinen ryhmä nimeää itsensä Lewis-asiantuntijoiksi ja toinen ryhmä Brooks-asiantuntijoiksi. Molemmat ryhmät katsovat oman elokuvansa ja kirjaavat ylös kaikki havaintonsa. Sen jälkeen esittelette toiselle ryhmälle kyseisen koomikon ja hänen tunnusomaisimmat tyylinsä luoda komediaa. Kun esitelmät on pidetty, pohditte yhdessä, mitä eroja näiltä kahdelta löytyykään. 8. Listatkaa mahdollisimman monta elokuvaa ( vanhoja ja uusia), joissa esiintyy jossain määrin slapstick-komiikkaa. Miettikää vielä lopuksi, kuka amerikkalainen näyttelijä edustaa tämän ajan slapstick-koomikkoa ehkä eniten? 8
9 videotehtävä Tämä tehtävä on laajempi ja vaatii koko luokan panoksen. Tehtävä täytyy tehdä ennen näytelmän näkemistä. Käykää läpi paketissa oleva rooliluettelo ja selvittäkää alla olevan kohtauksen roolihenkilöt, kuka kukin on ja heidän suhteet toisiinsa. Valitkaa sen jälkeen ryhmästänne näyttelijät kohtaukseen. Lukekaa kohtaus monta kertaa, opetellen sen ulkoa. Valitkaa joukostanne ihmiset, jotka puvustavat nämä roolihenkilöt. Kotoa voi tuoda vaatteita, kenkiä, hattuja, laukkuja Mitä muuta kohtauksessa tarvitaan? Ruokaa, juomalaseja, pöytiä, tuoleja. Hommatkaa ne. Valitkaa keskuudestanne ohjaaja. Vai toimiiko opettaja ohjaajana? Harjoitelkaa kohtaus omannäköiseksenne hauskaksi kokonaisuudeksi ja kun se on valmis, VIDEOIKAA SE. Lähettäkää valmis videoitu kohtauksenne teatterikuraattorille sähköpostiin Lähetetyt kohtaukset käydään täällä läpi pienen ammattilaisraadin kesken ja paras kohtaus tullaan palkitsemaan. Osallistuminen tähän on tietenkin vapaaehtoista, mutta saatte siitä paljon kokemusta ja mikä sen hauskempaa, kun nähdä sitten myöhemmin teatterimme versio samaisesta kohtauksesta, jossa itse olette näytelleet! Ja palkinto tulee olemaan jotain kivaa näytös 1, kohtaus 1/1 (Huhtikuu 1963, aamupäivä. Ollaan Brightonissa, CHARLIEN talon yhdessä huoneessa. Paikalla ovat Charlie, Harry Dangle, Alan Dangle, Pauline, Lloyd, Dolly plus muita ystäviä ja sukua. Tyypillinen englantilainen juhlabuffetpöytä on melkein loppuun syöty, satunnainen juuston tai ananaksen pala ja jokunen pähkinä enää jäljellä. Olutta. Tunnelma on eläväinen ja hilpeä, musiikki soi, naurua, drinkkejä, tanssia. Kappale loppuu. Pauline ja Alan suutelevat. Heille kohotetaan malja. Charlie kilisyttää lasiaan ja joukko hiljenee.) DANGLE Pauline ja Alan! DOLLY Charlie esiin! Pidä puhe! LLOYD Pidä puhe! CHARLIE Mä en oo mikään puhuja. Mieluummin mä hyppäisin lentokoneesta. LLOYD No hyppää! 9
10 CHARLIE Mä oon elämäni aikana pitänyt puheen vain kolme kertaa, siis julkisen ja muodollisen puheen, ja joka kerta tuomari on pistänyt mut vankilaan saman tien! Mä oon parhaani mukaan yrittänyt kasvattaa Paulinea, yksin, sen jälkeen kun hänen äitinhä.(ääni särkyy) anteekhi LLOYD Hyvin menee, Charlie. CHARLIE Mun täytyi olla Paulinelle sekä.ihä että äiti hen jälkeen kun hänen äi.(ääni särkyy) Jatka vaan, isä. CHARLIE sen jälkeen kun hänen äitinsä jätti mut ja muutti Ehpanjaan. Ikävä kyllä Jean ei päässyt tulemaan tänne Brightoniin tyttärensä kihlajaisjuhliin, ja ikävää, ettei hänellä oo näköjään ollut varaa onnittelukorttiinkaan. Mutta ei takerruta siihen. Mä haluaisin kiittää Alanin isää, mun lainopillista neuvonantajaani. DANGLE (astuu esiin) Ecce homo! CHARLIE Ei latinaa! Mä pyydän! Sua on riittävän vaikea ymmärtää, kun sä puhut englantia. Mutta, vakavasti puhuen, ilman Harrya mä olisin telkien takana, minne mä rehellisesti sanoen kaiken oikeuden nimissä kuuluisinkin. Ja nyt, puheenvuoro sulhaselle. Ole hyvä, Alan. (Charlie astuu taaksepäin, saa ablodit. Alan suorittaa hienon teatterikumarruksen Paulinen edessä.) ALAN Pauline, ota vastaan käteni. (Ojentaa kätensä Paulinelle kämmen ylöspäin suljettuna.) DOLLY (sivuhuomautus) Alan haluais olla näyttelijä. ALAN Pitelen kädessäni lintua. Tuo lintu on minun sydämeni. (Dollylle) Onko se elävä? DOLLY Ei. Se on metafora. (innostuu) Oi! Ihanaa! 10
11 ALAN Ojennan sinulle koko elämäni, tulevan aviomiehesi ominaisuudessa. DOLLY (sivuhuomautus) Uu! Tällasta puhetta nainen kuuntelee mielellään. Ihan vinkkinä. (Pauline avaa Alanin käden, ottaa mielikuvituslinnun ja painaa sen rintaansa vasten.) Mä otan vastaan tän sun lintusydänjutun ja lupaan hoitaa sitä kunnolla. (Kumartaa ja ojentaa kätensä Alanille.) Mullakin on lintu kourassa ja silleen. CHARLIE Se tekee kaks lintua, joten tässähän täytyy hommata linnunsiemeniä! Tää lintu on mun sydän, ainoo, mikä mulla on ikinä ollut. (Alan on ottavinaan linnun ja painavinaan sen kylkiluidensa läpi sydämeensä. Kiihkeä suudelma. Hiljaisuus. Hienoisesti kiusallinen tunnelma, jonka vapauttaa shamppanjakorkin poksahdus.) DANGLE Saanen ehdottaa maljaa. Rakkaudelle! Eli latinaksi CHARLIE Voi ei! DANGLE Ars amandi! Ei Amanda! Kun Pauline. ALAN (Paulinelle) Ars amandi tarkoittaa rakkauden taidetta. Mä en tajua. ALAN (sivuhuomautus) Tämän vuoksi rakastan häntä. Hän on puhdas, viaton, koulutukselta säästynyt, kuin tuliterä pesuvati. LLOYD Rakkaudelle! KAIKKI Rakkaudelle! 11
12 Miten esitys syntyy? Siitä hetkestä, kun teatteriin on valittu näytelmä, menee noin vuosi, ennen kuin näytelmä on ensi-illassaan. Teatterinjohtaja valitsee näytelmän ja sille ohjaajan. Sen jälkeen valitaan ns. suunnittelijaryhmä. Pukusuunnittelija, valosuunnittelija, äänisuunnittelija, lavastaja, kapellimestari ja koreografi. Tämä ryhmä aloittaa oman suunnittelutyönsä yhteistyössä ohjaajan kanssa. Kun suunnittelutyö on valmis, vie pukusuunnittelija pukuluonnoksensa (piirustukset) ompelimoon, jossa ompelijat aloittavat valtavan työurakkansa. Lavastaja lähettää tarkat piirustukset verstaalle ja verstaan työryhmä aloittaa oman työnsä. Tänä aikana valitaan koko muu työryhmä ja näyttelijät. Toimistohenkilökunta aloittaa työnsä. Alkaa markkinointi, mainonta, ennakkovalokuvaukset, tiedotteiden kirjoittaminen, lehtimainosten tekeminen, internet-mainonta yms. Tähän kaikkeen kuluu noin puoli vuotta ja vasta sitten ollaan hetkessä, että itse näytelmän harjoitukset voivat alkaa. Harjoituksia on 60-80, esityksen koosta riippuen. On lauluharjoituksia, tanssiharjoituksia, kohtausharjoituksia ja näitä kaikkia yhdistettynä. Välillä koitetaan kahlata esitys alusta loppuun, nähdään missä mennään ja taas palataan harjoittelemaan pienempiä pätkiä näytelmästä. Harjoituksissa on aina ohjaajan ja näyttelijöiden lisäksi järjestäjä, kuiskaaja, tarpeistonhoitaja, näyttämömestari ja näyttämömiehiä. Pikkuhiljaa alkaa mukaan tulla lavasteita, vaatteita, valoja, tarpeistoa, äänimaailmaa, peruukkeja testaillaan, tehdään koemaskeja yms. Kun on muutama kuukausi harjoiteltu, alkavat VAL- MISTAVAT HARJOITUKSET (3 kpl). Nämä harjoituksissa teos pyritään menemään keskeytyksettä läpi ja kaikki mitä on olemassa: lavastus, valot, äänet, puvut, maskit yms. pitää olla mukana. Suunnitteluryhmä seuraa läpimenoa yhdessä ohjaajan kanssa, tekee muistiinpanoja kukin omasta alueestaan, mitä on vielä tehtävää, mitä pitää muuttaa yms. Ryhmä neuvottelee keskenään ja viimeisiä asioita valmistellaan ja muutetaan. Tämän jälkeen tulevat PÄÄ- HARJOITUKSET (3 kpl). Nämä harjoitukset ovat täysin esityksen kaltaisia läpimenoja. Ikään kuin valmistaudutaan siihen tulevaan yleisöön. Monesti teatteri käyttääkin näissä harjoituksissa koeyleisöä. Tällöin työryhmä saa kokea, miltä se yleisö tuntuu, mihin he reagoivat yms. Sitten on vielä ENNAKKO. Ennakko on päivää ennen ensi-iltaa. Sinne myydään jo liput ja se on oikeasti ihan esityksen kaltainen harjoitus. Harjoituskausi huipentuu ENSI-ILTAAN. Esitys on valmis ihan jokaiselta osa-alueeltaan. Sen jälkeen harjoitukset on harjoiteltu, kaikki on tehty ja valmiina esityskautta varten. Kukin näytelmä esitetään kertaa. 12
13 Kysymyksiä jälkikäteistyöskentelyyn koulussa ja edelleen lähetettäväksi meille 1. Mikä oli mielestäsi näytelmän tyylilaji? Perustele. 2. Millaisia tunnetiloja näyttämöltä välittyi katsomoon? 3. Millaisiin visuaalisiin asioihin (esim. lavastus, puvut, tavarat, valot) kiinnitit esityksessä huomiota? 4. Kuka oli kiinnostavin roolihenkilö? Miksi? 5. Mitä ajatuksia sinulle heräsi esityksestä jonka näit? 6. Kenelle suosittelisit näytelmää katsottavaksi? Perustele. 7. Oletko käynyt aiemmin teatterissa vai oliko tämä ensimmäinen kerta? 8. Aiotko tulla uudestaan? Jos et aio, miksi? 9. Nauroitko? Mikä oli hauskin kohtaus? 10. Entäs, itkitkö? Jos, niin mikä sai sinut kyynelehtimään? 11. Oliko näytelmässä jotain, mikä sai sinut ärsyyntymään? 12. Onko käsityksesi teatterista nyt jotenkin muuttunut, kuin mitä se on ollut aiemmin? 13. Terveisesi meille teatterilaisille! lähteet Charles Chaplin; Oma elämäkertani. Richard Bean; Yksi mies, kaksi pomoa. Näytelmäkulma. Julkaisuvuosi Karl Mantzius; Näyttämötaiteen historia 1 Tampereen työväen kirjapaino. Julkaisuvuosi Teatterikorkeakoulun 55 julkaisusarja; Eurooppalaisen teatterin historiaa. Wikipedia. 13
joka menee pi leen Tietoa ja tehtäviä yhdessä paketissa
Henry Lewis Jonathan Sayer Henry Shields näytelmä joka menee pi leen Tietoa ja tehtäviä yhdessä paketissa Näytelmä joka menee pi leen tieto- ja tehtäväpaketti yksissä kansissa Edessäsi on tieto- ja tehtäväpaketti,
aladdin ja taikalamppu
christian lindroos aladdin ja taikalamppu Tehtävä- ja tietopaketti kouluille aladdin ja taikalamppu tehtävä- ja tietopaketti kouluille Edessäsi on tieto- ja tehtäväpaketti, joka on suunnattu erityisesti
John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT. Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala
John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala Ennen näiden harjoitusten tekemistä opiskelijoiden olisi hyvä tuntea näytelmän tarina. Voitte esimerkiksi käydä katsomassa
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?
Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.
Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula
Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzmanin kirjoittama ja Ryan Cunninghamin säveltämä I LOVE YOU BECAUSE -musikaali käsittelee rakkautta ja sydänsuruja
NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET
RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.
Satuhenkilön uudet vaatteet
Kulttuuritalo Valve, Taiteilija koulussa -hanke Marianne Sotti Satuhenkilön uudet vaatteet Pukusuunnittelu -työpaja Kesto: 1x3h. Tiiviimpänä pakettina sopii kestoksi 1x2h. Työpajan sisällöt: Työpajassa
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus
AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO
Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa
Koko kaupungin henkilö V
Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
KATSOMISAVAIMIA. Teatterikokemuksen rikastuttamiseksi ja syventämiseksi
KATSOMISAVAIMIA Teatterikokemuksen rikastuttamiseksi ja syventämiseksi Hemmo palaa kotikaupunkiin etsimään totuutta Pasin kanssa vietetystä yhteisestä lapsuudesta ja nuoruudesta. Pasi, kaikkien aikojen
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.
Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän
Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana
Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI
MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI kun rakastuminen ei ole kahden kauppa Joensuun kaupunginteatteri HYVÄ KATSOJA Kun luin näytelmän Paha äitipuoli ensimmäisen kerran, ihastuin oitis. Tunnistettavia arjen
Seuraavilla sivuilla on kaksi tekstiä. Teksti 1 on katkelma Jean Anouilh'in näytelmästä Léocadia, ja tekstissä 2 esitetään joitakin määritelmiä
Seuraavilla sivuilla on kaksi tekstiä. Teksti 1 on katkelma Jean Anouilh'in näytelmästä Léocadia, ja tekstissä 2 esitetään joitakin määritelmiä teatterialan ammateista. Vastaa jäljempänä oleviin kysymyksiin
Bob käy saunassa. Lomamatka
Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14
Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä
Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia
Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa
One click is enough to make the world a better place.
One click is enough to make the world a better place. MITÄ MUN TUKALLE VOI TEHDÄ.? Mä haluaisin hiustenleikkauksen. Mä haluan värin. Mä haluan kiharat. Mä haluan tasoituksen. Mä haluan kasvattaa mun hiuksia.
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015
KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio
Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Kaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
Kultaiset ansiomerkit 1965 2014
Huom! Kunniamerkit on kirjattu käsin kirjaan vuodesta 1967 alkaen. Nimet on kopioitu kirjasta tähän tiedostoon tammikuussa 2015. Mahdolliset virheet henkilöiden nimissä tai titteleissä voivat johtua esimerkiksi
Harrastatko itse musiikkia?
Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus
Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka
Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu
Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia
U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti
ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just
9.-luokkalaisen kulttuurikansio
9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -
Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.
Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulu oivaltaa -tutkimusmatkat Oulu on saanut uuden sivistysohjelman, jossa on konkreettisia asioita, joilla Oulusta tehdään entistä
tehtäviä alakouluikäisille koonnut jelena jokelin-muilu, seinäjoen kaupunginteatterin teatterikuraattori
tehtäviä alakouluikäisille koonnut jelena jokelin-muilu, seinäjoen kaupunginteatterin teatterikuraattori koirien kalevala tehtäviä alakouluikäisille Edessäsi on tieto- ja tehtäväpaketti, joka on suunnattu
KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää
KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun
http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related
Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA
ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN
Kuluttajien luottamusmaailma
Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko
Miten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia
1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu
1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu 7. Kuvaukset 8. Ongelmia kuvauksissa 9. Editointi 10.
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:
Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme
ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta
ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta Näkökulmia oppimisvuorovaikutukseen Jyväskylän yliopisto 4.6. 2013 Antti Niskanen Teatterikuraattori, KM Jyväskylän kaupunginteatteri Miltä
Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA
Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ LEIKATA LEIKKAUTTAA PESTÄ PESETTÄÄ TEHDÄ KAMPAUS KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA LETIT PONINHÄNTÄ
TYÖHAASTATTELU- OPAS
TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon
Sergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30
Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0
15:15-esityksen opetusmateriaali
15:15-esityksen opetusmateriaali Berlinki Rooleissa: Juha-Pekka Mikkola, Marjut Toivanen, Joachim Wigelius Suomennos: Juho Gröndahl Ohjaus: Kari Rentola Dramaturgit: Julia Schreiner, Emma Puikkonen Skenografia:
Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt
Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely
Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen
TIEDOTE 6.9.2016 Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen Näytelmäkirjailija-ohjaaja Juha Jokelan uusi komedia tarttuu tuoreella tavalla suomalaiseen
SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS
SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?
KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)
KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee
Pietarin matka. - Sinella Saario -
Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta
Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus
Tampereen Työväen Teatteri Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus Tietoa ja kuvia teatterissa toimimisesta Esitys alkaa klo 18.30 Ensimmäinen puoliaika kestää 1 tunnin Väliaika kestää 20 min. Toinen puoliaika
Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.
Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla
Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle
MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi
Paritreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
Selvittäkää, kuinka paljon seuraavista tuotteista on maksettu veroja valtiolle?
VEROT Elintarvikkeet 14 % - Esim. leipä, maito, mehu Makeisvero 0,95 kilogrammalta ja 11 senttiä litralta - esim. 2,50 makeispussista (200g) veron osuus on 0,19. Makeisvero koskee suklaan ja karamellien
Peda-forum Lappeenranta 28.5.2014
Peda-forum Lappeenranta 28.5.2014 työpaja Helsingissä 4.2.2014 Piirros: Linda Saukko-Rauta Niin opiskelijat kuin työnantajatkin tuntuvat olevan epätietoisia siitä, mitä opiskelijoista oikeasti valmistuu
JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun
JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat
Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.
Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo
KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli
KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.
VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat
One click is enough to make the world a be5er place.
One click is enough to make the world a be5er place. MILLAINEN TUKKA SINULLA ON? MILLAISET HIUKSET SINULLA ON? - Minulla on pitkät ja tummat hiukset. - Joskus aamulla minulla on kiharat hiukset. - Minulla
Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.
Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin
Sosiaalinen media Lions-toiminnassa. Thorleif Johansson
Sosiaalinen media Lions-toiminnassa Thorleif Johansson Lionit sosiaalisessa mediassa Google: http://www.google.com/profiles/lionsclubsorg Voimmeko jatkaa menemättä sinne? YouTube: http://www.youtube.com/...
Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os. reiluluokka@kuvalehdet.fi
Tehtäväpaketti Koululaisen Reilu luokka 2009 -kilpailu jakautuu neljään aihealueeseen: minä, kaverit, meidän luokka ja meidän koulu. Jokaiseen aihealueeseen liittyy tehtäviä, joista koostuu kisan aikana
OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ
OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa
NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:
SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo
ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %
201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)
1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5
K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,
JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia
JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen
TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS
TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?
TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ OPINNÄYTETÖISSÄ
TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ OPINNÄYTETÖISSÄ Opinnäytetöiden kehittäminen - valtakunnallinen verkostohanke Seminaari 11.2.2005, Oulu Riitta Rissanen Savonia-ammattikorkeakoulu TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ OPINNÄYTETÖISSÄ OPISKELIJA
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.
KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista
AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta
PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,