Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle"

Transkriptio

1 Tuomas Ojanen Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi Valinnanvapautta ja monituottajamallia koskevat linjaukset vaikuttavat olennaisesti siihen, millainen malli kokonaisuudesta muodostuu, miten ihmiset lopulta saavat palvelut ja miten rahoitusmalli toimii. Koska valinnanvapautta koskevaa sääntelyä ei vielä ole kokonaisuudessaan valmisteltu, on muodostuvan kokonaisuuden vaikutuksia tässä vaiheessa vaikea kaikilta osin arvioida. Myös maakuntien muita tehtäviä koskeva aluehallintouudistus valmistuu erikseen myöhemmin.. Hallituksen käsityksen mukaan kokonaisarvio on, että esitys voidaan käsitellä tavallisessa säätämisjärjestyksessä. (s. 693). Valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin rajaukset Kuten esityksen säätämisjärjestysperusteluista ilmenee, esityksellä on runsaasti kytkentöjä useisiin perusoikeuksiin ja muihin perustuslain säännöksiin. Viittaan valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin kannalta merkityksellisistä perusoikeuksista ja muista perustuslain pykälistä säätämisjärjestysperusteluista ilmenevään. Muutoinkin säätämisjärjestysperusteluissa on tehty sen verran monipuolisesti ja seikkaperäisesti selkoa lähes 50 sivun verran esityksen valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin lähtökohdista, ettei niihin ole olennaista lisättävänä. Sitä vastoin esityksen valtiosääntöoikeudelliset johtopäätökset ovat eräiltä osin sellaisia, etten voi yhtyä niihin ainakaan tässä vaiheessa. Tämä koskee etenkin esityksen kokonaisarviota, jonka mukaan esitys voidaan käsitellä tavallisessa säätämisjärjestyksessä (s. 693). Nähdäkseni tässä johtopäätöksessä on kuitenkin kysymys huomattavan selvästä valtiosääntöoikeudellisesta varaslähdöstä jäljempänä tarkemmin ilmenevistä syistä. Ehdotettu sääntely merkitsisi suomalaisen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudistusta. Samalla siinä on muutoinkin kysymys perustuslain perusratkaisujen kannalta erittäin merkittävistä ehdotuksista etenkin siltä osin kuin esitykseen sisältyy 18 itsehallinnolliseksi tarkoitetun maakunnan muodostaminen, millä olisi esityksestä selostetulla tavalla merkittäviä vaikutuksia yhtäältä kuntien asemaan ja tehtäviin sekä yleensä kunnan asukkaiden itsehallintoon. Toisaalta itsehallinnollisten maakuntien perustaminen vaikuttaisi valtion tehtäviin ja vastuisiin sekä muutoinkin tehtävien ja vastuiden jakoon kuntien, maakuntien ja valtion välillä. Perustuslain ja sosiaalisia oikeuksia koskevien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta ei voida

2 2 myöskään väheksyä esitykseen sisältyviä yhtiöittämisvelvoitteita. Maakuntauudistuksen ja yhtiöittämisen lisäksi kolmas valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellinen asiakokonaisuus sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistuksessa muodostuisi valinnanvapausmallista. Esityksen mukaan mallilla luotaisiin sellainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotantomalli, jossa maakunnan omilla sekä yksityisillä ja kolmannen sektorin palvelun tuottajilla olisi tasapuoliset toimintaedellytykset tuottaa kaikkia markkinoilla olevia sosiaali- ja terveyspalveluja (s. 1). Kuten esityksestä ilmenee, valinnanvapautta koskevat sääntelyehdotukset eivät kuitenkaan sisälly nyt käsillä olevaan lakipakettiin. Sitä vastoin valinnanvapauslakiehdotus on edelleen valmisteltavana. Tämän hetken tiedon mukaan valinnanvapauslakipaketti on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi toukokuussa. Valinnanvapauslakipaketin puuttuminen on monessa suhteessa huomionarvoista: Ensinnäkin valinnanvapauslakipaketin puuttuminen on omiaan kertomaan siitä, että nyt ehdotetussa sääntelyssä on huomattavassa määrin kysymys paljon muustakin kuin vain sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudistuksesta. Samoin valinnanvapauslakipaketin puuttuminen yhdessä nyt käsillä olevan esityksen kanssa kertoo siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistuksen valmistelua siltä osin kuin uudistuksessa on ollut kysymys näistä palveluista ovat ensisijaisesti suunnanneet ja määrittäneet abstraktit hallinnollis-institutionaaliset painotukset sekä sellaiset puoluepoliittiset pyrkimykset, joilla ei ole välitöntä tekemistä sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistuksen kanssa. Vastaavasti esimerkiksi konkreettisemmat ja ihmislähtöisemmät näkökohdat, perusoikeus- ja ihmisoikeusnäkökohdat mukaan lukien, ovat monelta osin jääneet institutionaalis-hallinnollisten painotusten katveeseen ja taustalle. Tässä yhteydessä on painokkaasti korostettava, että sen paremmin itsehallinnollisten maakuntien perustaminen kuin yhtiöittäminen ja valinnanvapausmalli eivät ole perustuslain kannalta käskettyjä tapoja järjestää ja tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut. Sitä vastoin lainsäätäjällä on verraten laaja harkintavalta valita erilaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämis- ja tuottamismallien välillä, kunhan vain valittu järjestelmä ja sen konkreettiset toteuttamistavat kokonaisuutena arvioiden täyttävät perustuslain ja ihmisoikeusvelvoitteiden vaatimukset. Tästä on osoituksena perustuslakivaliokunnan lausunto 67/2014 vp, jossa valiokunta hahmotteli erilaisia perustuslain kannalta sallittuja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismalleja yksitasoisesta kuntayhtymämallista ja maakuntamallista malliin, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu olisi siirretty valtiolle. Ennen muuta valinnanvapauslakiehdotuksen puuttuminen nyt käsillä olevasta lakipaketista kuitenkin rajoittaa ratkaisevasti edellytyksiä arvioida uudistusehdotusten suhdetta perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin nimenomaan siltä osin kuin kysymys on perustuslain kannalta ensisijaisena ja tärkeimpänä pidettävästä

3 3 asiakokonaisuudesta uudistuspaketissa, so. sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudistuksesta. Kuten esityksestäkin tulee useista kohdista esiin, valinnanvapautta koskevalla lakipaketilla tulisi olemaan vähintään keskeinen, ellei peräti ratkaiseva, merkitys sen valtiosääntöoikeudellisesti keskeisen kysymyksen arvioinnissa, toteuttaako ehdotettu uudistus kokonaisuutena julkisen vallan velvollisuuden turvata jokaiselle riittävän yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistää väestön terveyttä, kuten perustuslain 19 :n 3 momentin, 6 :n 1 ja 2 momenttien ja 22 :n normikokonaisuus edellyttää. Tämän peruskysymyksen valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa on lisäksi huomioitava perustuslain 17 :ssä turvatut kielelliset oikeudet. Valinnanvapauden keskeistä merkitystä sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudistuksessa korostetaan nimenomaisesti myös käsillä olevassa esityksessä useissa kohdissa muun muassa seuraavasti: Monituottajamallin toteutuksella ja valinnanvapaussääntelyn sisällöllä on olennainen vaikutus siihen, kuinka palvelujen saatavuus tosiasiassa toteutuu. Valinnanvapausjärjestelmän yksityiskohdat sisältyvät valinnanvapaudesta valmisteltavaan erilliseen esitykseen. Uudistuksen eri vaiheista muodostuvan kokonaisuuden yhteisvaikutusta on tästä syystä vielä vaikea arvioida ja vaikutukset riippuvat olennaisesti toimeenpanossa maakunnissa tehtävistä ratkaisuista. (s. 650). Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettavan lain ja erikseen valmisteltavan valinnanvapauslainsäädännön myötä muodostuvan hallituksen linjaaman monituottajamallin ratkaisut voivat vaikuttaa olennaisesti muodostuvan järjestelmän arvioon perustuslain 124 :n näkökulmasta, kun tuotantotehtävän on linjattu perustason ja soveltuvin osin myös erityistason osalta rakentuvan lähtökohtaisesti markkinaehtoisen toiminnan varaan. Valinnanvapausjärjestelmän myötä muodostuvaa palvelukokonaisuutta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa vielä mahdollista arvioida. Tämä koskee erityisesti tosiasiallista palvelutoimintaa sisältävää osuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Perustuslaissa ei tältä osin ole edellytetty palveluiden tuottamista yksinomaan julkisen vallan toimesta ja tämä näkyy myös sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevasta lainsäädännöstä muiden, mukaan lukien yksityisten tuottajien hyödyntämistä koskevista säännöksistä. Valinnanvapausjärjestelmän myötä muodostuvaa palvelukokonaisuutta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa vielä mahdollista arvioida. (s. 666) Valinnanvapautta ja monituottajamallia koskevat linjaukset vaikuttavat olennaisesti siihen, millainen malli kokonaisuudesta muodostuu, miten ihmiset lopulta saavat palvelut ja miten rahoitusmalli toimii. Koska valinnanvapautta koskevaa sääntelyä ei vielä ole kokonaisuudessaan valmisteltu, on muodostuvan kokonaisuuden vaikutuksia tässä vaiheessa vaikea kaikilta osin arvioida. Myös maakuntien muita tehtäviä koskeva aluehallintouudistus valmistuu erikseen myöhemmin. (s. 693) Jo yksin näiden valinnanvapauden olennaista merkitystä sekä kokonaisarvioinnin vaikeutta tai oikeastaan mahdottomuutta painottavien kannanottojen valossa on valtiosääntöoikeudellisesti erittäin hämmentävää, että esityksen sinänsä huomattavan pitkät (säätämisjärjestysperustelut ovat lähes 50 sivua, s ) ja seikkaperäiset säätämisjärjestysperustelut päättyvät lopulta ja vieläpä heti äskeisen kolmannen sitaatin jälkeen seuraavaan johtopäätökseen esityksen suhteesta perustuslakiin: Hallituksen käsityksen mukaan kokonaisarvio on, että esitys voidaan käsitellä tavallisessa säätämisjärjestyksessä. (s. 693).

4 4 Nähdäkseni on kuitenkin selvää, ettei tällä säätämisjärjestyskannanotolla voida varsinkaan tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistusta, koska tässä vaiheessa valinnanvapauslakipaketin vielä puuttuessa ei ole valtiosääntöoikeudellisia edellytyksiä arvioida perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta juuri sitä keskeistä kysymystä, turvaako uudistus kokonaisuutena arvioiden riittävällä tavalla sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden sekä eri väestöryhmien että alueiden välillä. Sitä vastoin tätä sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudistuksen valtiosääntöoikeudellisesti keskeisintä kysymystä voidaan arvioida vasta sitten, kun myös valinnanvapauslaki on saatettu eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Vasta sen jälkeen perustuslakivaliokunnalla on riittävät edellytykset muodostaa valtiosääntöoikeudellinen kokonaiskuva ehdotusten suhteesta perustuslain 6, 19 ja 22 :n normikokonaisuuteen. Kannastani myös seuraa, ettei tässä vaiheessa voida esittää asianmukaista valtiosääntöoikeudellista arviota siitä esityksen yhdestä perusratkaisusta, jossa on kysymys sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen eriyttämisestä toisistaan. Koska valinnanvapauslakipaketilla olisi tärkeä merkitys juuri palvelujen tuottamisen kannalta, valtiosääntöoikeudellinen arvio järjestämisen ja tuottamisen eriyttämisestä sekä siitä, heikentääkö järjestämisen ja tuottamisen erottaminen maakunnan päätösvaltaa sekä perustuslain 19 :ssä säädettyjen sosiaali- ja terveyspalveluiden toteutusta, voidaan esittää vasta sen jälkeen, kun myös valinnanvapauslakipaketti on perustuslakivaliokunnan arvioitavana. Tässä yhteydessä on merkityksellistä huomauttaa, että perustuslakivaliokunta on aiemmin (ks. erit. PeVL 20/2013 vp) painottanut, ettei sen perustuslain mukaisiin tehtäviin kuulu ennakoivan arvion tekeminen jonkin tulevaisuudessa mahdollisesti annettavan lakiehdotuksen suhteesta perustuslakiin. Nähdäkseni tämän valtiosääntöoikeudellisen linjauksen merkitys korostuu nyt käsillä olevassa asiayhteydessä, jossa valinnanvapauslakiehdotus tulisi vaikuttamaan hallituksen esityksen omin sanoin olennaisesti siihen, millainen malli kokonaisuudesta muodostuu, miten ihmiset lopulta saavat palvelut ja miten rahoitusmalli toimii. (s. 693). Lisäksi on muutoinkin painotettava valtiosääntöoikeudellisen kokonaisarvion tärkeyttä. Perustuslakivaliokunta on muissa asiayhteyksissä huomauttanut, että samaan asiakokonaisuuteen liittyvien uudistusten toteuttaminen erillisillä lainsäädäntöhankkeilla voi merkitä sitä, että valiokunta joutuu arvioimaan tiettyä esitystä puutteellisten tietojen perusteella eikä voi ottaa arvioinnissaan huomioon eri esitysten kumulatiivisia vaikutuksia (ks. PeVL 60/2014 vp, ks. myös esim. PeVL 33/2016 vp ja siinä mainitut lausunnot). Nähdäkseni näiden linjausten merkitys vain korostuu tällaisessa asiayhteydessä, jossa ehdotettu sääntely on perusoikeussuojan sekä kansanvaltaisuutta ja kunnallista ja alueellista itsehallintoa koskevien perustuslain perusratkaisujen ydinalueella. Kaiken kaikkiaan on nähdäkseni selvää, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistamisehdotusten suhdetta perustuslakiin ja kansainvälisiin

5 5 ihmisoikeussopimuksiin voidaan asianmukaisesti arvioida vasta sen jälkeen, kun myös valinnanvapauslaki on saatettu eduskunnan käsiteltäväksi ja perustuslakivaliokunnalla on edellytykset arvioida asiakokonaisuuteen liittyviä lakipaketteja kokonaisuutena. Koska käsillä oleva esitys ei anna riittäviä edellytyksiä arvioida sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudistuksen suhdetta perustuslakiin ja sosiaalisia oikeuksia suojaaviin ihmisoikeussopimuksiin, tyydyn tässä vaiheessa vain seuraaviin valtiosääntöoikeudellisiin hajahuomioihin uudistuksesta. Uudistuksen tarve Uudistuksen tarvetta yhdenvertaisten palvelujen turvaamiseksi selostetaan esityksen jaksossa 4.1 (s ). Nähdäkseni uudistuksen tarpeesta esityksessä todettuun ei ole huomauttamista perustuslain kannalta. Huomionarvoista kuitenkin tässäkin yhteydessä on, mitä esityksessä todetaan s. 650: Monituottajamallin toteutuksella ja valinnanvapaussääntelyn sisällöllä on olennainen vaikutus siihen, kuinka palvelujen saatavuus tosiasiassa toteutuu. Valinnanvapausjärjestelmän yksityiskohdat sisältyvät valinnanvapaudesta valmisteltavaan erilliseen esitykseen. Uudistuksen eri vaiheista muodostuvan kokonaisuuden yhteisvaikutusta on tästä syystä vielä vaikea arvioida ja vaikutukset riippuvat olennaisesti toimeenpanossa maakunnissa tehtävistä ratkaisuista. Perustuslain 19 :n toteutumisen kannalta merkityksellistä on erityisesti se, miten perustason palveluiden järjestäminen ja saatavuus toimivat. Erityisenä haasteena monituottajamallissa on monia eri palveluja tarvitsevien asiakkaiden palvelujen yhteensovittamisen ja yhtenäisen palvelukokonaisuuden turvaaminen sekä palvelujen turvaaminen alueilla, joilla ei synny toimivia markkinoita. Hallituksen esityksessä lähdetään siitä, että maakunnan on järjestämisvastuuseensa ja järjestäjän toimivaltaan kuuluvilla toimenpiteillä huolehdittava siitä, että yksilön oikeudet ja mahdollisuudet saada tarpeen mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut toteutuvat. Maakunnalla on näin hallituksen esityksen mukaan myös velvollisuus tuottaa palveluja. Nähdäkseni sitaatista ilmenevä vain vahvistaa käsitystä siitä, kuinka keskeinen merkitys valinnanvapaussääntelyllä ja monituottajamallin toteutuksella on etenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisen turvaamisen ja sitä kautta perusoikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen kannalta lopputuloksella, ettei uudistuksen suhdetta perustuslain 19, 6 ja 22 :n normikokonaisuuden toteutumiseen voida arvioida ennen kuin valinnanvapauslakipaketti on perustuslakivaliokunnan arvioitavana nyt käsillä olevan lakipaketin rinnalla. Maakuntauudistus Ehdotettujen säännösten perusteella itsehallinnolliseksi tarkoitettuja maakuntia muodostettaisiin 18 pääsääntöisesti nykyisen maakuntajaon perusteella. Esitystä on tältä osin arvioitava paitsi perusoikeuksien myös perustuslain 121 :n 4 momentin sekä kansanvaltaisuutta koskevan perustuslakisääntelyn kannalta. Lisäksi maakuntauudistuksella on esityksen säätämisjärjestysperusteluista ilmenevällä tavalla yhtymäkohtia useisiin muihinkin perustuslain ratkaisuihin.

6 6 Seuraavassa rajoitan kuitenkin huomioni vain maakuntien lukumäärään sekä maakuntien itsehallinnon luonteeseen kunnalliseen itsehallintoon verrattuna. Korostan, että siltä osin kuin kysymys on perustuslain 6, 19 ja 22 :n normikokonaisuuden toteutumisesta myös maakuntauudistusta voidaan viime kädessä arvioida kunnolla vasta valinnanvapauslakipaketin tultua eduskunnan käsiteltäväksi, koska maakuntauudistus, valinnanvapaus ja yhtiöittäminen muodostavat erottamattoman kokonaisuuden varsinkin perusoikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen näkökulmasta. Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin todeta, että käytettävissä olevan tutkimus- ja selvitysaineiston valossa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastaavilla itsehallintoalueilla on syytä olla riittävä väestöpohja, infrastruktuuri ja taloudellinen kantokyky. Tätä taustaa vasten esityksen perusratkaisua osoittaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen itsehallinnollisille maakunnille voidaan pitää lähtökohtaisesti hyväksyttävänä ja pidemmällä tähtäimellä julkistalouden kantokyvyn ja siihen liittyen sosiaalisten perusoikeuksien turvaamisen kannalta perusteltuna. Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelujen tehokkuuden ja toimivuuden kannalta itsehallintoalueiden ehdotettua pienempi lukumäärä olisi ollut perusteltu tutkimusten ja selvitysten valossa, nähdäkseni nyt ehdotettu itsehallintoalueiden lukumäärä mahtuu vielä perustuslain kannalta lainsäätäjälle sallitun harkintavallan alaan.1 Perustuslain 121 :n 4 momentin mukaan itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla. Tällä säännöksellä on ilmaistu mahdollisuus järjestää kuntia suurempia itsehallintoalueita, kuten maakuntia, itsehallinnon periaatteiden mukaisesti (HE 1/1998 vp, s. 176/II). Koska käsillä olevalla esityksellä toteutettaisiin ensimmäistä kertaa asukkaiden itsehallintoa kuntaa laajemmalla alueella, ehdotus tuo tältä osin esille sellaisia valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä alueellisesta itsehallinnosta, joista ei ole perustuslakivaliokunnan aikaisempaa lausuntokäytäntöä. Perustuslakivaliokunta on aiemmin vain linjannut, että perustuslain 121 :n 1 ( Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon ) ja 4 momentit muodostavat kokonaisuuden, josta seuraa tietynlaiset rajat sille, millaiseksi kuntarakenne Suomessa voidaan muodostaa (PeVL 20/2013 vp, s. 9/II; PeVL 67/2014 vp, s. 6/I). Koska kunta on tarkoitettu maakuntaa pienemmäksi hallintoyksiköksi, maakunnan tulisi lähtökohtaisesti koostua useammasta kuin yhdestä kunnasta. Perustettavien maakuntien itsehallinto olisi kovin erilaista ja oikeastaan huomattavan vajaata verrattuna kunnalliseen itsehallintoon sellaisena kuin kunnallisen itsehallinnon keskeiset osatekijät näyttäytyvät perustuslain 121 :n 2 ja 3 momenttien sekä niitä koskevan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön (ks. esim. PeVL 67/2014 vp ja PeVL 75/2014 vp) valossa: Kunnallisen itsehallinnon keskeisiä osatekijöitä ovat kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet (kansanvaltaisuus), verotusoikeus ja siihen sisältyvä kuntien mahdollisuus päättää itsenäisesti omasta taloudestaan sekä yleinen toimiala. Sitä vastoin nyt ehdotettavilta maakunnilta puuttuisi verotusoikeuden 1 Ks. esim. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelu Selvityshenkilöhanke, Raportteja ja muistioita (STM): 2015:36. Selvityksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastaavilla itsehallintoalueilla tulee olla riittävä väestöpohja, infrastruktuuri ja taloudellinen kantokyky, mikä selvityksen mukaan tarkoittaisi itsehallintoalueiden lukumäärän rajaamista korkeintaan 12:een.

7 7 ohella yleinen toimiala, koska perustettavat maakunnat hoitaisivat vain niille laissa erikseen säädettyjä tehtäviä eikä niillä olisi kuntien tapaan yleistä oikeutta ottaa hoidettavakseen tehtäviä. Nähdäkseni perustuslain 121 :n 4 momentista tai sen esitöistä ei ole kuitenkaan luettavissa samanlaisia vaatimuksia maakuntien itsehallinnolle kuin perustuslain 121 :n 2 ja 3 momenteista kunnan asukkaiden itsehallinnolle. Tästä syystä en pidä perustuslain vastaisena sitä, että nyt perustettaviksi ehdotettujen maakuntien itsehallinto olisi kunnalliseen itsehallintoon verrattuna sillä tavoin vajaata, että maakunnilta puuttuisi verotusoikeus ja yleinen toimivalta. Arviotani ei muuta se, että perustuslakivaliokunnan lausunnossa 67/2014 vp sinänsä todettiin erilaisista sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismalleista kansanvaltaisuusperiaatteen näkökulmasta muun ohella se, että tällaiset tehtävät voitaisiin siirtää kunnilta perustuslain 121 :n 4 momentissa tarkoitetuille kuntaa suuremmille itsehallintoalueille, joilla kansanvaltaisuus toteutuisi välittömien vaalien kautta ja joilla lisäksi olisi verotusoikeus, olisi perustuslain kannalta mahdollinen vaihtoehto. Perustuslain 121 :n 4 momentissa ei ole kuitenkaan säädetty kuntaa suurempien itsehallintoalueiden verotusoikeudesta, eikä perustuslainsäätäjä ole nähdäkseni muutoinkaan tarkoittanut kuntaa suurempien alueiden itsehallinnon olevan samanlaista kuin kunnan asukkaiden itsehallinto, jolla on pitkät historialliset perinteensä ja valtiosääntöoikeudelliset takeensa. Muutoinkin perustuslakivaliokunnan lausunto 67/2014 vp on erityisesti kansanvaltaisuusperiaatteen näkökulmasta asiayhteydessä, jossa on kysymys erilaisten perustuslain kannalta vaihtoehtoisten mallien luonnostelusta sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi ja tuottamiseksi. Kaiken kaikkiaan 18 maakunnan malli mahtuu perustuslain kannalta lainsäätäjälle sallitun harkintavallan piiriin, eikä ehdotettu maakuntauudistus ole perustuslain vastainen, vaikka maakuntien itsehallinnosta puuttuvat sellaiset kunnallisen itsehallinnon keskeiset osatekijät kuin verotusoikeus ja yleinen toimiala. Korostan kuitenkin, ettei äskeinen ollut lopullinen arvio maakuntauudistuksesta perustuslain 6, 19 ja 22 :n normikokonaisuuden näkökulmasta. Edellä maakuntauudistuksesta todettuun ei myöskään sisältynyt valtiosääntöoikeudellista arviota siitä, kaventaako ehdotettu palvelujen järjestämisen ja tuottamisen erottelumalli varsinkin yhdessä seuraavassa tarkasteltavan yhtiöittämisen kanssa liikaa maakunnan päätösvaltaa sekä edellytyksiä ohjata ja kantaa järjestämisvastuunsa sosiaali- ja terveyspalveluista. Yhtiöittäminen Esityksen mukaan maakunnan olisi omassa toiminnassaan erotettava sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen ja palvelujen tuottaminen. Maakunnan omasta palvelujen tuotannosta vastaisi maakunnan liikelaitos, kun taas maakunnan hoitaessa sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä kilpailutilanteessa markkinoilla tai kun palvelut olisivat valinnanvapautta koskevissa säännöksissä tarkoitetun laajan valinnanvapauden piirissä, maakunnan olisi annettava palvelujen tuottaminen maakunnan omistaman yhtiön hoidettavaksi (yhtiöittämisvelvollisuus). Maakuntien toiminnan yhtiöittämisvelvollisuudesta toimittaessa kilpailluilla markkinoilla säädettäisiin 15 luvussa.

8 8 Ehdotetun sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudistuksen kolmesta keskeisestä osatekijästä maakuntamalli, yhtiöittäminen ja valinnanvapaus yhtiöittämisvelvollisuus sisältää vähiten perustuslakikytkentöjä. Koska kysymys on kuitenkin perustuslain kannalta viime kädessä kokonaisarviosta, jossa myös yhtiöittämistä on arvioitava osana ehdotettua sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistusta, yhtiöittämisvelvollisuuden valtiosääntöoikeudellista merkitystä ei voida väheksyä. Nähdäkseni yhtiöittämisvelvollisuus ei ole ongelmaton perustuslain kannalta yhtäältä kansanvaltaisuuteen ja toisaalta julkisen vallan ja viime kädessä valtion vastuuseen liittyvistä syistä. Ensinnäkin yhtiöittäminen kaventaisi sen kansanvaltaisuuden alaa ja merkitystä, joka ennen muuta rakentuisi maakunnan asukkaiden yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valitsemien maakuntavaltuustojen toiminnan varaan. Yhtiöittämisestä syntyviä ongelmia kansanvaltaisuuden kannalta lisäisi valinnanvapausjärjestelmä, koska sekä yhtiöittämisen että valinnanvapauden taustalla oleva palvelujen tuottamisen eriyttäminen palvelujen järjestämisestä ainakin jossain määrin heikentäisi maakunnan mahdollisuuksia ohjata toimintaa ja kantaa järjestämisvastuunsa. Kansanvaltaisuuden toteutumiseen liittyvien ongelmien ohella yhtiöittäminen tuo esiin kysymyksiä perustuslain 19 ja 22 :ssä säädetyn julkisen vallan vastuun kannalta, etenkin jos ja kun yhtiöittämistä on nytkin tarkasteltava yhdessä muiden uudistusehdotusten kanssa. Lisäksi kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden tasolta on painotettava valtion erityisvastuuta. Sen paremmin perustuslaki kuin Suomen kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet eivät sinänsä edellytä, että valtion tai yleisemmin julkisen vallan olisi itse tuotettava kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset kuitenkin korostavat nimenomaan julkisen vallan ja viime kädessä valtion vastuuta turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä alueellisesti että eri väestöryhmien välillä. Nähdäkseni yhtiöittäminen yhdessä valinnanvapauden sekä järjestämis- ja tuottamisvastuun eriyttämisen kanssa vähintäänkin hämäröittää perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa korostettua julkisen vallan ja valtion vastuuta sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisesta. Viime kädessä tätäkin asiaa voidaan kuitenkin kunnolla arvioida vasta sitten, kun myös valinnanvapauslakipaketti on saatettu eduskunnan käsiteltäväksi ja perustuslakivaliokunnalla on mahdollisuus omaksua kokonaisarvio uudistuspaketista. Tässä vaiheessa on vain tyydyttävä korostamaan perustuslain ja ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta julkisen vallan ja valtion vastuuta sekä sitä, että myös yhtiöittämisen on turvattava ehdotetun kokonaisuudistuksen yhtenä keskeisenä osatekijänä paitsi perusoikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen edellytykset myös julkisen vallan ja valtion vastuiden toteutuminen. Lisäksi selvää perustuslain ja ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta on, että yhtiöittämisestä ja valinnanvapaudesta riippumatta tulevan järjestelmän tulee mahdollistaa se, että julkinen valta voi viime kädessä omalla tuotannollaan aina taata sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävän toteutumisen sekä alueellisella että henkilöllisellä ulottuvuudella. Muuta

9 9 Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistaminen on perus- ja ihmisoikeuksien sekä yleensä perustuslain kannalta erittäin merkittävä ja kauaskantoinen uudistus, johon samalla kytkeytyy kunnan asukkaiden itsehallinnon perusteita mullistava maakuntien perustaminen sekä julkisen vallan ja yksityisten toimijoiden välisiä suhteita sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisvastuuta olennaisella tavalla uudistava yhtiöittäminen sekä valinnanvapausmalli. Uudistuksen valtiosääntöoikeudellinen laajakantoisuus ja merkittävyys huomioiden on erittäin valitettavaa, että sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudistuksen kannalta keskeisiä lakipaketteja ei ole saatettu samanaikaisesti eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi lopputuloksella, ettei perustuslakivaliokunnalla ole ainakaan nyt riittäviä edellytyksiä arvioida uudistusta kokonaisuutena perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten näkökulmasta. Nähdäkseni perustuslakivaliokunnan lausunnossa on välttämätöntä huomauttaa painokkaasti siitä, ettei hyvään lainsäädäntötapaan kuulu näin laajakantoisessa uudistuksessa ehdotusten saattaminen eduskunnan käsiteltäväksi eritahtisesti osapaketteina. Helsingissä 4. päivänä huhtikuuta 2017 Tuomas Ojanen OTT, professori Helsinki

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan lausunto

Perustuslakivaliokunnan lausunto Perustuslakivaliokunnan lausunto Tiedoteliite. Kuntaliiton analyysi 30.6.2017 Lisätietoja, johtava lakimies Kirsi Mononen, p. 040 569 5511 Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 26/2017 vp sote-, maakunta-

Lisätiedot

Omaisuusjärjestelyiden ja omaisuuden siirtojen merkitys kunnan asukkaiden itsehallinnon kannalta?

Omaisuusjärjestelyiden ja omaisuuden siirtojen merkitys kunnan asukkaiden itsehallinnon kannalta? Tuomas Ojanen 19.4.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Olli Mäenpää 15.8.2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Hallituksen

Lisätiedot

Janne Salminen Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen Perustuslakivaliokunta

Janne Salminen Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen Perustuslakivaliokunta 1 Janne Salminen 6.4.2017 Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen 7.4.2017 Perustuslakivaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamisesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen tilannekatsaus Terveyttä Lapista -päivät 2.9.2015 Ylitarkastaja Kati Hokkanen Etunimi Sukunimi Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että

Lisätiedot

Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen

Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen Käännös Asia Hallituksen esitys (HE 15/2017 vp) maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan

Lisätiedot

Olli Mäenpää Hallintovaliokunnalle

Olli Mäenpää Hallintovaliokunnalle Olli Mäenpää 13.6.2017 Hallintovaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään? Pekka Järvinen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen seuraavan lausunnon, joka koskee sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnosta hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 Suhde perustuslakiin keskeiset PLsäännökset PL 19 :n tarkoittamien

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Tuomas Ojanen 13.6.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sote-uudistuksen nykytilanne

Sote-uudistuksen nykytilanne Sote-uudistuksen nykytilanne Helsinki Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, STM terveyspalveluryhmä Ei muita sidonnaisuuksia Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että sosiaalija

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 37b

KUUMA-johtokunta Liite 37b KUUMA-johtokunta 20.9.2017 37 Liite 37b MAAKUNTA- JA SOTEVALMISTELU / Tilannekatsaus KUUMA -johtokunta 20.9.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Valiokunnan kritiikki koski kahta asiaa / 29.6.2017 Yhtiöittämispakko

Lisätiedot

Veli-Pekka Viljanen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta Yleistä

Veli-Pekka Viljanen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta Yleistä Veli-Pekka Viljanen HE 47/2017 vp LAEIKSI ASIAKKAAN VALINNANVAPAUDESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA SEKÄ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRAS- TOSTA ANNETUN LAIN 2 :n MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Sote-uudistus ja perusoikeudet

Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista

Lisätiedot

Hallituksen esityksen suhde valinnanvapautta koskevaan lainsäädäntöön

Hallituksen esityksen suhde valinnanvapautta koskevaan lainsäädäntöön Olli Mäenpää 27.4.2017 Hallintovaliokunnalle Hallituksen esitys maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon

Lisätiedot

Juha Lavapuro

Juha Lavapuro Juha Lavapuro 7.4.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys HE 15/2017 vp eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Juha Lavapuro

Juha Lavapuro Juha Lavapuro 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 111/2015 vp eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta

Lisätiedot

Valtiosääntöoikeudelliset peruskysymyksenasettelut ja niiden arvioinnin lähtökohdat

Valtiosääntöoikeudelliset peruskysymyksenasettelut ja niiden arvioinnin lähtökohdat Tuomas Ojanen 23.5.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Mitä valtio odottaa sote uudistukselta?

Mitä valtio odottaa sote uudistukselta? Mitä valtio odottaa sote uudistukselta? Sosiaalialan AMK - verkosto Mikkeli 16.4. 2015 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maakuntien taloudellinen itsehallinto

Maakuntien taloudellinen itsehallinto Maakuntien taloudellinen itsehallinto Kuntamarkkinat Arto Sulonen, lakiasiain johtaja, Suomen Kuntaliitto Kunnallinen itsehallinto (perustuslaki 121 ) Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta? Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Kysymykset Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

HE 270/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuomioistuinlain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

HE 270/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuomioistuinlain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Tuomas Ojanen 1.3.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 270/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuomioistuinlain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 24.5.2018 24.5.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

Olli Mäenpää 30.1.2015. Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää 30.1.2015. Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 30.1.2015 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 13.9.2017 Arto Sulonen Lakiasiain johtaja, Suomen Kuntaliitto Lähde: STM 2 Lähde: STM 3 Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Olli Mäenpää 5.4.2018 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa

Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa Taina Mäntyranta Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos 19.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Pohjoinen päihdetyö Sajos, Inari 7.5.2015 Kati Hokkanen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle 30.3.2017 Perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE HE 15/2017 vp Kaarlo Tuori PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen seuraavan lausunnon, joka koskee hallituksen esitystä maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistamista

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea Turvallinen Suomi - seminaari Scandic Park Hotel Mannerheimintie 46 Helsinki 18.3.2015 Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto. Hallituksen esitys 52/2017 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto. Hallituksen esitys 52/2017 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Juha Lavapuro 20.6.2017 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys 52/2017 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun selvityshenkilöhanke

Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun selvityshenkilöhanke Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun selvityshenkilöhanke Selvityshenkilötyöryhmän Tuomas Pöysti (pj), Annikki Niiranen

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa. Taina Mäntyranta 24.4.2015

SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa. Taina Mäntyranta 24.4.2015 SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa Taina Mäntyranta 24.4.2015 SOTE Missä mennään Eri vaihtoehtoja: mitä voisi tarkoittaa vanhuuspsykiatrialle Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi 5.5.2017 1 Sote-järjestämislain ennakkoarviointi THL on toteuttanut STM:n toimeksiannosta sote-uudistuksen eri vaiheissa valmisteltavan lainsäädännön vaikutusten

Lisätiedot

Veli-Pekka Viljanen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta Lausunnon lähtökohtia

Veli-Pekka Viljanen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta Lausunnon lähtökohtia Veli-Pekka Viljanen HE 15/2017 vp MAAKUNTIEN PERUSTAMISTA JA SOSIAALI- JA TERVEYDEN- HUOLLON JÄRJESTÄMISEN UUDISTUSTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI SEKÄ EUROOPAN PAIKALLISEN ITSEHALLINNON PERUSKIRJAN 12 ja

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Maakuntauudistus Perustuslaillisia näkökohtia

Maakuntauudistus Perustuslaillisia näkökohtia Maakuntauudistus Perustuslaillisia näkökohtia Tanja Matikainen, OTT Kunnanjohtaja 16.8.2016, Helsinki Kuntien takauskeskuksen hallitus 25.8.2016 1 Yleisiä näkökohtia itsehallinnosta 25.8.2016 2 Itsehallinnon

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien)

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien) Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien) Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö

Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö 2.10.2019 I Kuntaliiton sote-tulevaisuuspäivä Juha Lavapuro Julkisoikeuden professori, Turun yliopisto Email: julava@utu.fi,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Tuomas Ojanen 29.11.2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 224/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta Lausunnon kohteen täsmentäminen

Lisätiedot

Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle

Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 HE 47/2017 Toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen Kuntien takauskeskus Helsingissä 7.6.2017 Valiokunnan kysymys 1: Kunnan asukkaiden

Lisätiedot

Sote perustuslain puristuksessa. Esimerkki pirullisen ongelman johtamisesta Eija Mäkinen

Sote perustuslain puristuksessa. Esimerkki pirullisen ongelman johtamisesta Eija Mäkinen Sote perustuslain puristuksessa Esimerkki pirullisen ongelman johtamisesta 30.3.2017 Eija Mäkinen Pirulliset ongelmat ja oikeus Pirullinen ongelma Kesy ongelma. Mikä oikeudessa kesy tai pirullinen ongelma?

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kilpailu- ja kuluttajavirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Liisa Vuorio 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

Lainsäädännön valmistelun tilanne ja suunnitelmat Pia-Liisa Heiliö STM

Lainsäädännön valmistelun tilanne ja suunnitelmat Pia-Liisa Heiliö STM Lainsäädännön valmistelun tilanne ja suunnitelmat 13.5.2015 Pia-Liisa Heiliö STM Esityksen sisältö Jo toteutunutta lainsäädäntöä Sote-palvelurakenneuudistus vaihtoehtoja ja reunaehtoja Kanta, Kansa ja

Lisätiedot

Tuomas Ojanen Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Tuomas Ojanen Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Tuomas Ojanen 8.5.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 5.3.2019 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti (Tämän esityksen tekstit ovat lainauksia eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnoista. Lihavoidut otsikot,

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

ASIAKKAAN VALINNANVAPAUDESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA SEKÄ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRAS- TOSTA ANNETUN LAIN

ASIAKKAAN VALINNANVAPAUDESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA SEKÄ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRAS- TOSTA ANNETUN LAIN Veli-Pekka Viljanen HE 15/2017 vp MAAKUNTIEN PERUSTAMISTA JA SOSIAALI- JA TERVEYDEN- HUOLLON JÄRJESTÄMISEN UUDISTUSTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI SEKÄ EUROOPAN PAIKALLISEN ITSEHALLINNON PERUSKIRJAN 12 JA

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta. Syyskuu 2017

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta. Syyskuu 2017 Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta Syyskuu 2017 Perusasiat sote uudistuksessa ja monialainen maakunta modernina ja vaikuttavana järjestäjänä 22.9.2 017 2 Johtopäätöksiä eduskunnan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 14.6.2017 1 14.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 7.6.2017 1 6.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Maakuntien (itse)hallinto ja sote. Kari Prättälä

Maakuntien (itse)hallinto ja sote. Kari Prättälä Maakuntien (itse)hallinto ja sote Kari Prättälä 7.3. 2017 Aikataulu 2016 2017 2018 2019 Soteuudistuksen ja maakuntien perustamisen lakiluonnokset lausunnolle 8/2016 Maakuntalaki ja sotejärjestämislaki

Lisätiedot

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT Sote-uudistus ja vammaispalvelut Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT 26.4.2016 Anu Muuri 1 26.4.2016 Esityksen nimi / Tekijä 2 Kestävyysvajetta vähennetään Sote-uudistuksen säästötavoite

Lisätiedot

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos 31.1.2017 SOSAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Suun terveydenhuoltoa terveyskeskuksissa ja SVkorvattuna saaneet ikäryhmittäin vuonna

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 22.5.2018 22.5.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto Juha Lavapuro 23.5.2017 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 47/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaalija terveydenhuollossa sekä valtiontalouden

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Näkökulmia sotepalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Kuntoutuspäivät Kulttuuritehdas Korjaamo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 7.6.2019 2 Kuntaliiton linjaukset

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään Liisa-Maria Voipio-Pulkki 10.4.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Tuomas Ojanen 30.1.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Lisäkuuleminen: HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnon

Lisätiedot

SOTEUTTAMO. Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta Muutosjohtaja Jussi Lehtinen

SOTEUTTAMO. Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta Muutosjohtaja Jussi Lehtinen SOTEUTTAMO Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta 7.11.2018 Muutosjohtaja Jussi Lehtinen Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat julkisesti rahoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot