Vantaan Innovaatioinstituutti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vantaan Innovaatioinstituutti"

Transkriptio

1

2 Vantaan Innovaatioinstituutti Voittoa tavoittelematon kehitysyhtiö Perustettu vuonna 2009 Vantaan kaupungin omistama Innovaatioinstituutin tehtävänä on edistää Vantaan vetovoimaisuuden kasvua, liiketoimintaympäristön kehittymistä, yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä yritysten sijoittumista alueelle tavoitteenaan uusien työpaikkojen syntyminen 10 työntekijää

3 Toiminta Innovaatioinstituutti toteuttaa tehtäväänsä yhteistyössä yritysten, tutkimus- ja koulutuslaitosten kanssa Tavoitteisiin pyritään luomalla klusteriohjelmatoimintaa, testaus- ja kehitysympäristöjä, koulutuspalveluja sekä tarjoamalla yrityksille kansainvälistymis-, sijoittumis- ja verkottumispalveluja. Erityisinä kohdealueina ovat Vantaan kaupungin Marja-Vantaa ja Aviapolis - alueet

4 Henkilöstö Hallitus Apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki, puheenjohtaja Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen Leea Markkula-Heilamo, yrityspalvelujohtaja Henkilöstö M.Sc. Ritva Alatalo, toimitusjohtaja Dr. Mikko Punakivi, johtaja, klusteriohjelmat M.Sc. Elma Pehkonen-Rajamäki, johtaja, koulutuspalvelut MA Kajsa Ekroos, projektipäällikkö, koulutuspalvelut Harry Feng, projektijohtaja FCTCC Eija Toivonen, toimistopäällikkö Tuija Nopanen, kansainvälisten asioiden sihteeri Projektihenkilöstö Mikko Sjöberg, projektipäällikkö, Airport Cluster Minna Niskanen, viestintäkoordinaattori, Airport Cluster Risto Arttola, projektipäällikkö, Ubiikki Hki-Vantaa

5 Vantaa International Hub solmukohtana maailmalle Helsinki-Vantaa lentokenttä Pohjois-Euroopan paras ja maailman 9. paras lentoasema maailmassa (kansainvälinen Skytrax-matkustajatutkimus) Maailman paras vaihtokenttä (brittiläinen Monocle aikakausilehti) Suoria lentoja 120 kohteeseen lentoliikenteestä 27 % on kansainvälistä vaihtomatkustusta Aasiasta saapuvista matkustajista 80% vaihtaa Helsinki-Vantaalla ja jatkaa matkaansa Eurooppaan

6 Vantaan kehitysalustat Vantaa Business Labs Valmistelussa/alkamassa : Food Safety & Technology Center epaper Cluster Finland

7 Vantaa Innovaatioympäristö Aidot testausympäristöt Aviapolis Marketing Aviapolis -Helsinki kv. lentokenttäalue -Airport Cluster Finland -Aviapolis markkinointi & International Center - Pilotointiprojektit: ubiikki Helsinki-Vantaa Marja-Vantaa - Pääkaupunkiseudun merkittävin uusi asuin- ja työpaikka-alue (n asukkaalle ja n työpaikalle) - Sähköautot Kehäradan syöttö- ja asiointiliikenteessä - ICT infra & palvelut

8 MariVilla ge Avia Centre Business Village Plaza III Aviavillat Avia Tower LAK - konttorialue

9 Palvelumme

10 Kansainväliset palvelut Vantaan kansainvälisen keskuksen missiona on tukea ja edistää yritysten kansainvälistymistä ja sijoittumista Vantaan Aviapolisalueelle ja sen läheisyyteen

11 Kansainväliset palvelut Toiminta ja tavoitteet

12 Vantaa International Center Soft Landing -palvelut Markkinoille pääsy Liiketoiminnan kehittäminen Perustamispalvelut Sijoittumispalvelut Markkina-analyysi Ulkomaalais- palvelut Valmennus Toimitilat Markkinointisuunnittelu Koulutuspalvelut Lakipalvelut Liiketoiminta- palvelut Verkottuminen Kirjanpito, tilin- tarkastus ja verotus Rahoitus Logistiikka-palvelut Perustamis-palvelut Eläke ja vakuutukset Rekrytointi Muut ulkoistetut palvelut

13 Tavoite Finland China Technology Cooperation Committee - Vauhdittaa suomalaisten ja eurooppalaisten yritysten liiketoimintaa Kiinan markkinoille Vauhdittaa kiinalaisten yritysten liiketoimintaa Suomen ja Euroopan markkinoille

14 Vantaan Kaupunki Perustajajäsenet Kiinan kehityspankki, China Development Bank Vantaan Innovaatioinstituutti Uudenmaan Liiton, Vantaan Kaupungin ja Kiinan kehityspankin kumppanuussopimus 2011

15 Members services Business Development Financial Services Support services Market research Soft Landing Services (in China) Matchmaking Business Service Market research Training service Legal Services Loans Factoring Letter of Credit Guarantee Matchmaking Financial Advisory Public services Private services

16 Innovaatiopalvelut Klusteri- ja verkostoitumistoiminta Auttaa löytämään kumppaneita ja asiakkaita Tarjoaa pääsyn T&K projekteihin ja auttaa järjestämään projektirahoitusta

17 Vantaa innovaatioympäristö Business Labit ja aidot testausympäristöt Muut yhteistyötahot Vantaa Business Labs yritysjäsenet ja T&K-tahot Business Labs: s e n C E Sensor C enter L td AVIAPOLIS Uusia valmistelussa Aidot testausympäristöt: Aviapolis ja Marja-Vantaa

18 suomalaista lentokenttäosaamista edustavien yritysten yhteenliittymä

19 Airport Cluster Finland Showroom Esittelee jäsenyritykset terminaali 2:n läheisyydessä Avoin vieraille!

20 Neutraali yhdistys, joka edistää suomalaisen tunnisteteknologia-alan liiketoimintaedellytyksiä 20

21 Finnish Cleantech Cluster Green Net Finland Lisätietoja: Ympäristöliiketoiminnan kehittämisorganisaatio suunnittelee ja toteuttaa ympäristö- ja energia-alojen julkisten ja yksityisten toimijoiden välistä verkostoyhteistyötä edistää alan osaamista sekä jäsentensä projekti- ja vientitoimintaa Toiminta keskittyy kahdelle alueelle: urbaani energiatehokkuus ympäristömonirointi n.60 jäsenorganisaatiota Useita projekteja, mm. Save Energy (EU), Innoputki, SYÖKSY, Nordic Cleantech Alliance

22 Anturikeskus Neutraali ja riippumaton palvelun tarjoaja Vauhdittaa anturiteknologian kaupallistamishankkeita Ykkösluokan laitteisto, osaaminen ja yhteistyöverkosto anturiteknologia-alalla Tarjoaa tehokkaan kasvualustan aloittaville teknologia- ja pktyrityksille Lisätietoja: Teolliset sovellukset: llmailu & Puolustus Energia & ympäristö Terveys Hallinto Turvallisuus Tietojärjestelmät Osaamisalueet Anturitekniikka Integroidut kommunikaatiojärjestelmät Koneoppiminen, Algoritmit Sulautetut järjestelmät, sovellusohjelmistot järjestelmäintegraatio Langattomat anturiverkot

23 Koulutuspalvelut Luomme yrityksille kasvuedellytyksiä erilaisten valmennusohjelmien ja seminaarien kautta. Valmennusohjelmat ja seminaarit toteutetaan yhteistyössä kumppaneidemme kanssa Aihealueet: Business in China valmennusohjelma Kansainvälistyminen, esim. Kiina, Venäjä, Intia Yritysystävällinen aluekehittäminen Uudet teknologiat

24 Vantaan Innovaatioinstituutti Oy Teknobulevardi 3-5 FI Vantaa Puh

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

Tukea pk yritysten ympäristöteknologiaan liittyviin kansainvälistymishankkeisiin. Mari Pantsar Kallio Ympäristöteknologian klusteriohjelma

Tukea pk yritysten ympäristöteknologiaan liittyviin kansainvälistymishankkeisiin. Mari Pantsar Kallio Ympäristöteknologian klusteriohjelma Tukea pk yritysten ympäristöteknologiaan liittyviin kansainvälistymishankkeisiin Mari Pantsar Kallio Ympäristöteknologian klusteriohjelma Ympäristöteknologia klusteri Finnish Cleantech Cluster TEM:n mandaatti

Lisätiedot

Vesiyritykset nousuun. Carl Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy

Vesiyritykset nousuun. Carl Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy Vesiyritykset nousuun Carl Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy 1 Vesi ja ympäristö tulevaisuuden suurimpia teollisuudenaloja Dynaaminen, kasvava ja kiinnostava markkina, jolla tarve uusien teknologioiden

Lisätiedot

nzeb - FIN RYM Oy YM GBC Finland, 22.08.2013 Tekesin Living Lab aktivointihanke

nzeb - FIN RYM Oy YM GBC Finland, 22.08.2013 Tekesin Living Lab aktivointihanke nzeb - FIN RYM Oy YM GBC Finland, 22.08.2013 Tekesin Living Lab aktivointihanke Reijo Kohonen Tarve Tulevaisuusselonteko: Suomen rakennettu ympäristö on maailman energia- ja materiaalitehokkain > Kokeiluhankkeita

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kansainvälistymishaasteisiin

Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kansainvälistymishaasteisiin Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kansainvälistymishaasteisiin Tiina Ropo Kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus, Tiina Ropo, Innovaatiot ja Kansainvälistyvä liiketoiminta / Osaamisesta Kasvua

Lisätiedot

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAKLUSTERI YRITYSTEN TUKENA 20.5.2009

YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAKLUSTERI YRITYSTEN TUKENA 20.5.2009 YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAKLUSTERI YRITYSTEN TUKENA 20.5.2009 Dos. Mari Pantsar-Kallio Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri (Finnish Cleantech Cluster) Cleantech Finland-brändin kehittämistä tekemisen

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

Tekes BioRefine and Water: Water Innovations and Business Eväitä jatkoon Smart Water alueella Marina Congress Center Katri Mehtonen

Tekes BioRefine and Water: Water Innovations and Business Eväitä jatkoon Smart Water alueella Marina Congress Center Katri Mehtonen Tekes BioRefine and Water: Water Innovations and Business Eväitä jatkoon Smart Water alueella Marina Congress Center 27.11.2012 Katri Mehtonen Toimitusjohtaja, Finnish Water Forum Finnish Water Forum Missio:

Lisätiedot

FECC, Finnish Environmental Cluster for China. Ari Makkonen, MSc Executive Director

FECC, Finnish Environmental Cluster for China. Ari Makkonen, MSc Executive Director FECC, Finnish Environmental Cluster for China Ari Makkonen, MSc Executive Director Sisältö Taustaa Organisaatio Rahoitus Toimintastrategia Fokusalueet Tausta - FECC on Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy

Lisätiedot

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen 7.3.2013 Jyväskylän kaupungin kansainvälisten yhteyksien linjaukset Jyväskylän kaupunkistrategia Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki,

Lisätiedot

Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy

Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy 7. huhtikuuta, 2014 Pohjoinen kasvuvyöhykeseminaari Finlandia-talo Pohjoisen

Lisätiedot

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa?

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? 23.5.2018 1 ECO3 TIIVISTETYSTI 2 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli

Lisätiedot

Venäjän kiinteistöalan markkinakatsaus, konkreettiset esimerkit Pietarista

Venäjän kiinteistöalan markkinakatsaus, konkreettiset esimerkit Pietarista Venäjän kiinteistöalan markkinakatsaus, konkreettiset esimerkit Pietarista Seminaari: Venäjä on jälleen mahdollisuus suomalaisille yrityksille Evilina Lutfi Green Net Finland ry 10.11.2017 Puheenvuoron

Lisätiedot

Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen

Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen Ryhmähanke: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä-

Lisätiedot

SPORT NUTRITION WINTER TECHNOLOGY

SPORT NUTRITION WINTER TECHNOLOGY WINTER TECHNOLOGY Liikuntaa Teknologiaa - Turismia Missio Snowpolis on kansainvälinen, hyvinvointiteknologian, liikkumisen ja ympärivuotisen talven yhdistävä osaamis- ja yrityskeskittymä. Visio Snowpolis

Lisätiedot

Ohjelmistoihin perustuva liiketoiminta: haasteita ja mahdollisuuksia

Ohjelmistoihin perustuva liiketoiminta: haasteita ja mahdollisuuksia Ohjelmistoihin perustuva liiketoiminta: haasteita ja mahdollisuuksia Virkaanastujaisesitelmä 16.9.2003 Professori Jyrki Kontio Ohjelmistotuoteliiketoiminta jyrki.kontio@hut.fi http://www.soberit.hut.fi/swbiz

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Tekesin ohjelman lisäarvopalvelu Teemana

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 25.3.

TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 25.3. TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 25.3.2013 Karoliina Korpela TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern

Lisätiedot

ACTION SPACE FOR CURIOUS MINDS

ACTION SPACE FOR CURIOUS MINDS ACTION SPACE FOR CURIOUS MINDS Mitä Helsingin seudun Public-Private innovaatiokentän toimijat tarjoavat? 4P Partcipa tion Network facilitation Piloting projects/ programs Market creation Start-up programs

Lisätiedot

Team Finland. Carita Vastinesluoma

Team Finland. Carita Vastinesluoma Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa

ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa ICT- Go Global Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma 2011 24.2.2011 / SKa Finpro oikea partneri kansainväliseen menestykseen Finpro on kansallinen konsulttiorganisaatio, joka nopeuttaa suomalaisten

Lisätiedot

FinnWell - teknologiaohjelma kansainvälisten yhteyksien avaajana Käyttäjälähtöinen sairaalatila HospiTool seminaari

FinnWell - teknologiaohjelma kansainvälisten yhteyksien avaajana Käyttäjälähtöinen sairaalatila HospiTool seminaari - teknologiaohjelma kansainvälisten yhteyksien avaajana Käyttäjälähtöinen sairaalatila HospiTool seminaari Pekka Kahri, Teknologia-asiantuntija Palvelut ja hyvinvointi Palveluinnovaatiot 11-2006 Copyright

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 Fintra pähkinänkuoressa Suomen johtava kansainvälisen liiketoiminnan valmentaja lähes 50 vuoden kokemuksella

Lisätiedot

Päivän ohjelma. 09:00 Tilaisuuden avaus Sami Isomäki, Teknologiapäällikkö RFID Lab Finland ry. 12:00 Lounas

Päivän ohjelma. 09:00 Tilaisuuden avaus Sami Isomäki, Teknologiapäällikkö RFID Lab Finland ry. 12:00 Lounas Päivän ohjelma 1 09:00 Tilaisuuden avaus Sami Isomäki, Teknologiapäällikkö RFID Lab Finland ry. 09:15 Smart Everything Kari Terho, Head of Elisa IoT solutions Elisa Oyj 09:45 Teollinen IoT käytännössä

Lisätiedot

Suomalais-Venäläinen kauppakamari

Suomalais-Venäläinen kauppakamari Suomalais-Venäläinen kauppakamari Lyhyesti SVKK on Venäjän-kaupan asiantuntija, joka toimii lähellä yritystä SVKK palvelee yrityksiä tarjoamalla ratkaisuja Venäjän-kaupan haasteisiin SVKK tuottaa ajankohtaista

Lisätiedot

Mistä apua luonnontuotealan kansainvälistymiseen? Luonnontuotealan seminaari, Ähtäri 09.10.2003 Anneli Okkonen

Mistä apua luonnontuotealan kansainvälistymiseen? Luonnontuotealan seminaari, Ähtäri 09.10.2003 Anneli Okkonen Mistä apua luonnontuotealan kansainvälistymiseen? Luonnontuotealan seminaari, Ähtäri 09.10.2003 Anneli Okkonen Sisältö Mitä kansainvälistyminen on? Kansainvälistymisen menestystekijöitä Kansallisen innovaatioympäristön

Lisätiedot

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki 19.11.2015 Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Hankkeen toimenpiteet MIKSI?: Päijät-Hämeen maakuntaohjelmassa

Lisätiedot

Langattomat ubi-teknologiat sovelluksia ja liiketoimintamahdollisuuksia. Juha Miettinen Ohjelmajohtaja Jokapaikan tietotekniikan klusteriohjelma

Langattomat ubi-teknologiat sovelluksia ja liiketoimintamahdollisuuksia. Juha Miettinen Ohjelmajohtaja Jokapaikan tietotekniikan klusteriohjelma Langattomat ubi-teknologiat sovelluksia ja liiketoimintamahdollisuuksia Juha Miettinen Ohjelmajohtaja Jokapaikan tietotekniikan klusteriohjelma Sisältö Jokapaikan tietotekniikan osamisklusteri? UBI-sovellusmarkkina

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus Yritysten osaamisen kehittäminen PALKO ensimmäinen vaihe Mukana kehittämässä: Helsinki Business College Oy Suomen ympäristöopisto SYKLI Tampereen aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta

Lisätiedot

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Riku Rikkola Kehittämispäällikkö EU toiminnot ja partneriverkostot Finnish Cleantech Cluster Sisältö Finnish Cleantech Cluster BSR Stars lippulaivaohjelma

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

ICT-markkinoiden murros Venäjällä, Intiassa ja Kiinassa Liiketoiminnan strategiat ja mahdollisuudet uudella vuosikymmenellä

ICT-markkinoiden murros Venäjällä, Intiassa ja Kiinassa Liiketoiminnan strategiat ja mahdollisuudet uudella vuosikymmenellä ICT-markkinoiden murros Venäjällä, Intiassa ja Kiinassa Liiketoiminnan strategiat ja mahdollisuudet uudella vuosikymmenellä - Katsaus Tekesin rahoitukseen ja palveluihin Risto Setälä Copyright Tekes 02/2010

Lisätiedot

Kuinka hyödynnän EU-rahoitusta yrityksen kehittämisessä

Kuinka hyödynnän EU-rahoitusta yrityksen kehittämisessä Kuinka hyödynnän EU-rahoitusta yrityksen kehittämisessä 18.4.2013 Jukka Hellgren Culmentor EU-hankkeiden ja rahoituksen asiantuntija 2001: Ohjelmisto Reportronic - Projektien ja -salkkujen hallinnon ja

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Uudistava elinkeinopolitiikka. Ritva Alatalo toimitusjohtaja 17.5.2011

Uudistava elinkeinopolitiikka. Ritva Alatalo toimitusjohtaja 17.5.2011 Uudistava elinkeinopolitiikka Ritva Alatalo toimitusjohtaja MATOjory 13.10.2010 Rakenteet ja prosessit Toimiva ja ja kestävä kaupunki onnistutaan asuntotuotannossa pääpaino Kehäradan asemanseutujen kehittämisessä

Lisätiedot

Painopisteet ja kehittämislinjaukset

Painopisteet ja kehittämislinjaukset Painopisteet ja kehittämislinjaukset 25.11.2008 1 Tavoite Kilpailukykystrategiassa määritellään metropolialueen (tässä yhteydessä Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta

Lisätiedot

RFIDLab Finland ry:n jäsenet

RFIDLab Finland ry:n jäsenet RFIDLab Finland ry:n jäsenet Konferenssin avaus RFID / NFC -vuosikonferenssi 29.10.2015 Hilton Helsinki Airport Hotel, Vantaa Sami Isomäki Teknologiapäällikkö RFIDLab Finland ry Konferenssin ohjelma 8:30

Lisätiedot

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Martti Korkiakoski 24.5.2010 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin liittyviä selvityksiä 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin

Lisätiedot

Vesi - Yrityksen menestystekijä

Vesi - Yrityksen menestystekijä Vesi - Yrityksen menestystekijä Carl-Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy Sparrausfoorumi 4 3.4.2014 1 Vesi ja ympäristö tulevaisuuden suurimpia teollisuudenaloja - Dynaaminen, kasvava ja kiinnostava

Lisätiedot

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantech Finland-brändin kehittämistä tekemisen kautta

Lisätiedot

Hermia Yrityskehitys Oy

Hermia Yrityskehitys Oy Hermia Yrityskehitys Oy Suomalaisyritysten väylä Kiinan markkinoille vahvistuu kun Hermia Yrityskehityksen yli 5 vuoden kokemuksiin pohjautuva yrityslähtöinen toimintamalli laajenee merkittävästi Kiinassa.

Lisätiedot

Suomalaista aurinko- osaamista kansainvälisillä markkinoilla Jouko Häyrynen Chairman

Suomalaista aurinko- osaamista kansainvälisillä markkinoilla Jouko Häyrynen Chairman Aurinkoenergiaa Pohjolassa 17.6.2014 Suomalaista aurinko- osaamista kansainvälisillä markkinoilla Jouko Häyrynen Chairman Suntrica Oy Perustettu 2006 40+ vientimaata Edelläkävijä pienitehoisen, korkean

Lisätiedot

Ympäristövalvonta ympäristöteknologian klusteriohjelmassa

Ympäristövalvonta ympäristöteknologian klusteriohjelmassa Ympäristöteknologian oske:n kärkihankkeet Ympäristövalvonta ympäristöteknologian klusteriohjelmassa Lauri Hietaniemi Green Net Finland ry Ympäristömittauspäivät Vuokatissa Green Net Finland ry organisaationa

Lisätiedot

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy -tutkimushanke Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä- ja asiointiliikenteessä Kyseessä on Metropolia Ammattikorkeakoulun, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Varsinais-Suomessa

JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Varsinais-Suomessa JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Varsinais-Suomessa JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Päätehtävä: Kiihdyttää uutta, maailmanlaajuisesti kilpailukykyistä ICTtoimialan liiketoimintaa. Visio: Ohjelmakauden päättyessä

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat Innovaatiotoimintaa tukevien yhteistyörakenteiden kehittäminen Innovaatiokeskusten vahvistaminen ja kansainvälistäminen Oulun kaupungin roolin vahvistaminen

Lisätiedot

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i 2 5. 1 1. 2 0 1 0 CEMIS Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 24.11.2010

Lisätiedot

- CLEEN Oy - Energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymä. Kari-Matti Sahala Finnish Cleantech Cluster

- CLEEN Oy - Energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymä. Kari-Matti Sahala Finnish Cleantech Cluster - CLEEN Oy - Energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymä Kari-Matti Sahala Finnish Cleantech Cluster CLEEN Oy - osakkeenomistajat Yritykset (28): ABB Oy, Andritz Oy, Ekokem Oy Ab,

Lisätiedot

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä INTERNATIONAL BUSINESS POWERED BY TALENTS I N N O V A A T I O A L U S T A Y R I T Y S P A L V E L U I D E N K E H I T T Ä M I S T Y Ö P A J A T W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä

Lisätiedot

Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys

Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys MIKÄ ON KITES? Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys Kites on perustettu: auttamaan suomalaisia yrityksiä pysymään mukana kansainvälistymisestä aiheutuvassa muutoksessa

Lisätiedot

23.1.2012 Measurepolis Development Oy

23.1.2012 Measurepolis Development Oy 23.1.2012 Measurepolis Development Oy 1 Miksi mittaus- ja tietojärjestelmien keskittymä Kajaanissa? Pitkät perinteet - Kajaani Oy perusti elektroniikkateollisuuden 40 vuotta sitten ja loi siten perustan

Lisätiedot

Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana

Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Uusikaupunki 11.11.2014 Tekes cleantech- ja energia-alan vauhdittajana DM 1365406 DM 1365406 Cleantechin kaupallistaminen

Lisätiedot

www.lcf.fi Kite Kites Leija

www.lcf.fi Kite Kites Leija Kite Kites Leija Kites - Language Cluster Finland Kites-toimialalla tarkoitetaan tietotekniikan, kielen ja kulttuurin sekä viestinnän osaamisalueiden yhteisellä alueella olevaa toimintaa. Kites-klusterilla,

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA HXIP-seminaari 12.9.2019, Pori Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Puhuja Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Yli 40 vuotta kokemusta kansainvälisestä liiketoiminnasta

Lisätiedot

Yrityksille suunnatut palvelut Vantaalla. Kimmo Viljamaa Vantaan kaupunki

Yrityksille suunnatut palvelut Vantaalla. Kimmo Viljamaa Vantaan kaupunki Yrityksille suunnatut palvelut Vantaalla Kimmo Viljamaa Vantaan kaupunki Yleistä 10.12.2015 2 Sijainti vahvuutena 10.12.2015 Vantaan kaupunki, Kari Nenonen 3 Työpaikkojen määrä Työpaikat sektoreittain

Lisätiedot

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin 25.9.2013 Finnpartnership-liikekumppanuusohjelma tausta ja tavoite Ulkoasiainministeriön rahoittama ja Finnfundin hallinnoima ohjelma Tavoitteena lisätä suomalaisten

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

FinlandCare 2014 HYVÄ SEMINAARI

FinlandCare 2014 HYVÄ SEMINAARI FinlandCare 2014 HYVÄ Ä SEMINAARI FinlandCare _Hyvinvointia Suomesta Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2011 käynnistämä ohjelma terveysalan yritysten kansainvälistymisen ja viennin edistämiseksi Ohjelma

Lisätiedot

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Laurea University of Applied Sciences, Espoo, Finland Prof.

Lisätiedot

Future Learning Lapland

Future Learning Lapland Future Learning Lapland LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN KANSAINVÄLINEN KOULUTUSVIENTI Hankkeen tavoitteet ja toiminta Heikki Konttaniemi Projektipäällikkö Miksi koulutusvientiä? Taustalla OPM:n 2009 julkaistu

Lisätiedot

Elinkeinojaosto. Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa)

Elinkeinojaosto. Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa) Elinkeinojaosto Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa) Trög Sakari, pj (Viitala Susanna) Juuruspolvi Juhani, vpj (Airaksinen Maarit) Karvo Seija

Lisätiedot

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Tervetuloa Yrityssaloon Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö Armi Metsänoja Yrityssalo lyhyesti Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, osakeyhtiömuotoinen,

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Otsikko. Maailman puhtain ja älykkäin kaupunki rakennetaan yhdessä. #smartclean LinkedIn: Smart & Clean Community

Otsikko. Maailman puhtain ja älykkäin kaupunki rakennetaan yhdessä. #smartclean LinkedIn: Smart & Clean Community www.smartclean.fi Otsikko. @SmartClean_Fi #smartclean LinkedIn: Smart & Clean Community Maailman puhtain ja älykkäin kaupunki rakennetaan yhdessä Helsingin päästövähennystyöryhmän 2. kokous 1.2.2018 Tiina

Lisätiedot

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives 2009 Kimmo Ahola 1 Mitä ohjelma tarjoaa Rahoitusta Resursseja Tietoa Päätösten tukea Verkostoja Luottamusta - Mahdollisuuksia

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut. Pilvipalvelut - lähtökohtia

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut. Pilvipalvelut - lähtökohtia Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut Pilvipalvelut Nouseva toteutustekniikka ja trendi Kuluttajat edellä, yritykset perässä Paino sanalla Palvelu Yhtenäisyyksiä vuosikymmenten taakse, sovelletaan

Lisätiedot

Visio suomalaisen laboratoriotoiminnan mahdollisuuksista

Visio suomalaisen laboratoriotoiminnan mahdollisuuksista Ympäristöanalytiikka: Visio suomalaisen laboratoriotoiminnan mahdollisuuksista Lauri Hietaniemi Green Net Finland ry Kemian päivät 28.05.2009 Green Net Finland ry ympäristöteknologian verkosto-organisaatio

Lisätiedot

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti

Lisätiedot

Food from Finland Team Finland -Kasvuohjelma

Food from Finland Team Finland -Kasvuohjelma Food from Finland Team Finland -Kasvuohjelma Pirjo Hakanpää 4.3.2015 Huittinen Tekes -palvelut 2 Elintarvikkeiden vientiohjelman taustaa Elintarvikevienti ja kansainvälistymien Suomen elintarvikevienti

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1 Bench-hanke Slide 1 Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010 BENCH perustiedot Bench-projektin koko nimi on Beneficial Business Contacts between the Central Baltic Region and China. Perustietoja: Slide 2 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Arktisten merien ohjelma. Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes

Arktisten merien ohjelma. Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Arktisten merien ohjelma Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Arktiset meret on osa Tekesin strategiaa - Luonnonvarat ja kestävä talous

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 1 Tesi auttaa Suomea yhteiskuntana seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle Olemme pääomasijoittamisen eturivin osaaja, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulu / Tekniikan ala Cleantech-insinöörit -projekti

Lahden ammattikorkeakoulu / Tekniikan ala Cleantech-insinöörit -projekti Lahden ammattikorkeakoulu / Tekniikan ala Cleantech-insinöörit -projekti Materiaalitehokkuudella parempaa tulosta rakennusteollisuudessa koulutus 18.10.2012, LAMK, Tekniikan ala Lehtori Ilkka Tarvainen

Lisätiedot

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut www.josek.fi Josek on yrityksiä varten Josek palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

Terveysalan test bedejä Suomessa. Maarit Lahtonen, Business Finland

Terveysalan test bedejä Suomessa. Maarit Lahtonen, Business Finland Terveysalan test bedejä Suomessa Maarit Lahtonen, Business Finland 11.2.2019 TEST BEDIT TEST BEDIT OVAT KEHITYSYMPÄRISTÖJÄ, joissa tuotteita ja palveluja tutkitaan, kehitetään ja testataan joko aidossa

Lisätiedot

Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa?

Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa? Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa? ENERGIA Komiteajäsen: Jukka Leppälahti, Tekes NCP: Arto Kotipelto, Tekes Asiantuntijajäsen: Saila Seppo, Suomen Akatemia Esityksen Sisältö: 1. SET PLAN

Lisätiedot

Sähköautojen latauspisteiden yleissuunnitelma 2017

Sähköautojen latauspisteiden yleissuunnitelma 2017 Sähköautojen latauspisteiden yleissuunnitelma 2017 Vuonna 2012 laadittiin Vantaalle ensimmäinen sähköautojen latauspisteiden yleissuunnitelma, jossa kaupungin hallinnoimilta alueilta pyrittiin löytämään

Lisätiedot

Buustia bisnekseen. Isto Vanhamäki Lahden Seudun Kehitys, LADEC. Enterprise 2017 Teknologiayrittäjyyspäivät Lahti

Buustia bisnekseen. Isto Vanhamäki Lahden Seudun Kehitys, LADEC. Enterprise 2017 Teknologiayrittäjyyspäivät Lahti Buustia bisnekseen Isto Vanhamäki Lahden Seudun Kehitys, LADEC Enterprise 2017 Teknologiayrittäjyyspäivät Lahti 21.9.2017 MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa

Lisätiedot

Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,

Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere, Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,

Lisätiedot

Euroopan komission tiede- ja tietämyspalvelujen tarjoaja

Euroopan komission tiede- ja tietämyspalvelujen tarjoaja Euroopan komission tiede- ja tietämyspalvelujen tarjoaja Yhteinen tutkimuskeskus Joint Research Centre (JRC) e. r p. / r 65 % 80 % 60 % 20 % 73 % FI TSUNAMIS ALERT SYSTEM MUNICIPAL SERVICE + 27.5 1020.0

Lisätiedot

Liikekumppanuus rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa. Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy

Liikekumppanuus rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa. Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy Liikekumppanuus rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy 11.6.2013 Kriisi- ja katastrofiliiketoiminta? Luonnonkatastrofit Kuva: Jukka Gröndahl

Lisätiedot