SEL:n Kesäpäivät Kuopiossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEL:n Kesäpäivät Kuopiossa"

Transkriptio

1 SEL:n Kesäpäivät Kuopiossa Kuopioon, Kuopijoon! KÄSIOHJELMA

2 JÄRJESTÄJILTÄ Tervetuloa Kesäpäiville Kuopioon! SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN RETKEILYPÄIVIÄ on järjestetty säännöllisin väliajoin Kuopiossa ja sen lähiympäristössä, mutta yleensä lähinnä talvipäivien merkeissä. Edellisistä kesäpäivistä Kuopiossa alkaa olemaan jo useampi vuosikymmen aikaa, joten meidän oli jo korkea aika kutsua Teidät Kuopioon viettämään kanssamme kesäistä viikonloppua sekä juhlimaan 110-vuotiasta Kuopion ammattiosastoa. Suosittele jäsenyyttä työkaverillesi, voit voittaa 300 euron lahjakortin! OTAMME TEIDÄT VASTAAN AAMUPALAN MERKEISSÄ Kuopion klassillisella lukiolla, josta lähdemme viettämään päivää urheilun merkeissä Kallaveden rannalle, Väinölänniemelle. Vänärin stadionilla ja sen läheisyydessä otetaan mittaa toisistamme yleisurheilun, jalkapallon, petanquen ja onkikilpailun muodossa. Frisbeegolfaajat kyyditään puolestaan Saaristokaupungin Peikkometsän radalle. URHEILUIDEN JÄLKEEN SIIRRYTÄÄN VIETTÄMÄÄN PÄIVÄTANSSEJA hotelli Puijonsarveen ja juhlaillallinen iltajuhlineen vietetään perinteikkäässä Ravintola Wanhassa Satamassa. TOIVOTAMMEKIN TEIDÄT SANKOIN JOUKOIN TERVETULLEEKSI KUOPIOON! Kuopion elintarviketyöläisten ammattiosasto 030 puolesta, Mika Huotari puheenjohtaja Katso kuvia ja anna palautetta Kesäpäivien jälkeen:

3 KAUPUNGINJOHTAJALTA Lämpimästi tervetuloa Kuopioon kasvavaan kaupunkiin OLEN ILOINEN, ETTÄ OLETTE PÄÄTTÄNEET TULLA viettämään Suomen Elintarviketyöläisten Liiton kesäpäiviä Kuopioon. Väinölänniemi on oiva valinta urheilullisia mittelöitä varten. Kuopiolaisten parissa huippusuositun ulkoilualueen urheilukentät ovat peräisin 1920-luvulta. Ne liittyvät aikaan, jolloin modernin ajan huvitukset, kuten urheilukisat ja elokuvat alkoivat yleistyä Kuopiossa. KUOPIO ON KASVANUT VAHVASTI TUOSTA AJASTA, jolloin kaupungissamme asui noin ihmistä. Tällä hetkellä Kuopiossa asuu noin ihmistä ja kaupunkimme asukasluku kasvaa noin tuhannella vuosittain. Se tarkoittaa paljon rakentamista, kun uusille tulijoille on pystytettävä kodit ja palvelut. TYÖN NÄKÖKULMASTA JA TYÖNTEKIJÄN NÄKÖKULMASTA Kuopio pärjää varsin vahvasti. Kuopion työttömyysaste on laskenut keväästä 2016 alkaen ja oli helmikuussa 13 prosenttia, mikä kestää vertailun muiden samankokoisten kaupunkien kanssa. TYÖPAIKKAOMAVARAISUUS KUOPIOSSA on 105,5 %, mikä tarkoittaa että Kuopioon pendelöi töihin enemmän ihmisiä naapuruskunnista, kuin kuopiolaisia käy muualla töissä. Kuopiossa oli vuonna 2014 noin työpaikkaa. VAHVUUTEMME ON ELINKEINOELÄMÄN MONIPUOLISUUS. Kun työpaikat jakautuvat monille eri aloille, on tilanne kestävämpi talouden häiriöitä vastaan. ELINTARVIKEALAN AMMATTILAISINA VARMASTI JO TIEDÄTTEKIN, että Kuopio kiri Suomen suurimmaksi maitopitäjäksi kaksi vuotta sitten Maaningan liittyessä Kuopioon. Tämän vuoden alussa etumatka kasvoi entisestään Juankosken kuntaliitoksen myötä ja nyt Kuopion noin 300 maatilaa ja 9000 lypsylehmää tuottavat maitoa noin 75 miljoonaa litraa vuosittain. KIITOS TEILLE, ETTÄ OLETTE TUONEET KESÄPÄI- VÄNNE KUOPIOON ja tulleet nauttimaan Väinölänniemen maisemista. Toivon teille antoisaa tapahtumaa ja hyviä keskusteluita. Toivottavasti ehditte nauttia myös Kuopion kulttuuri- ja tapahtumatarjonnasta, sekä kaupungin välittömästä ja leppoisasta tunnelmasta! Petteri Paronen Kuopion kaupunginjohtaja

4 LIITTOPUHEENJOHTAJALTA Onnittelut 110-vuotiaalle Kuopion osastolle! KUOPION ELINTARVIKETYÖLÄISTEN AMMATTIOSASTON taival tulee tänä vuonna kestäneeksi 110 vuotta, joka on vain pari vuotta vähemmän kuin liittomme, jonka perustamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 112 vuotta. Kuopiolaiset juhlivat työn merkeissä toivottamalla kaikki liittomme jäsenet tervetulleeksi Kesäpäiville Kuopijoon. 110 VUOTTA ON PITKÄ TAIVAL ja Kuopion ammattiosasto jäsenineen on jättänyt jälkensä koko liittomme toimintaan. Parina viime vuosikymmenenä osasto on käynyt samaa kamppailua työpaikkojen säilymisen puolesta kuin moni muukin ammattiosastomme. SAVON SEUDULLA ON EDELLEEN MONIPUOLISTA elintarvikealan tuotantoa ja sen myötä aktiivista liiton toimintaa. Jäsenten työehtojen puolesta toimiminen on sitä haasteellisempaa, mitä pienempiä työpaikat ovat. Mutta me selliläiset olemme tottuneet voittamaan haasteet. Aivan kuten 110 vuotta sitten, edelleen ohjenuoraksi sopii: me emme pyydä, me vaadimme. Tavataan joukolla Savon sydämessä Kuopiossa ja vietetään rentouttavat ja savolaisen lupsakat liiton Kesäpäivät! Veli-Matti Kuntonen Liittopuheenjohtaja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL

5 OHJELMA TÄRKEÄÄ TIETOA Lauantaina Klo Ilmoittautuminen, aamupala ja illalliskorttien jako Kuopion klassillinen lukio, Opistotie 1, Kuopio Yleisurheilu, Väinölänniemen stadion Sarjat: naiset yleinen ja yli 50-vuotiaat, miehet yleinen ja yli 50-vuotiaat Lajit: kuula, pituushyppy, 100 metrin juoksu ja 800 metrin juoksu Mökkitikka, Väinölänniemen stadion Sarjat: naiset ja miehet, jossa jokaisella on kolme heittovuoroa viidellä tikalla. Paras tulos kolmesta jää voimaan. Petanque, Väinölänniemen stadion Sarjat: yksi joukkuesarja, kussakin joukkueessa kaksi heittäjää Rantaonginta, Väinölänniemi Kokoontuminen stadionin infopisteellä ennen kisan alkua. Sarjat: naiset, miehet ja suurin kala Jalkapallo, Väinölänniemen stadion Sarjat: yksi joukkuesarja Joukkueessa maksimissaan 15 henkilöä, kentällä 1+6 pelaajaa Frisbeegolf, Peikkometsä, Rautaniementie 73, Kuopio Kuljetus radalle klo Sokos Hotel Puijonsarven edestä, Minna Canthin katu 16. Sarjat: yksi sarja, 12 radan yksilökisa Karaokepäivätanssit, Night Club Puikkari, Minna Canthin katu SEL:n nuorten tapaaminen, Sokos Hotel Puijonsarven aula, Minna Canthin katu 16 Yhteyshenkilö: Minttu Sillanpää, p Iltajuhla ja illallinen, Ravintola Wanha Satama, Matkustajasatama Sunnuntaina Aamupala hotelleissa. Kiitos kun osallistuit Kesäpäiville! Turvallista kotimatkaa! Jokainen illalliskortin hankkinut saa rannekkeen. Illallinen alkaa klo Juhlaillallinen ja tanssit ovat ravintola Wanhassa Satamassa, viihdyttäjänä bilebändi Supersonic, noin klo Klo alkaen Wanhaan Satamaan pääsee ilman illalliskorttia. Liitto on vakuuttanut Kesäpäivien osallistujat järjestövakuutuksella Turvassa. Lue lisää: Kuopion pyörätaksi kuljettaa lauantaina nonstoppina SEL:n jäseniä maksutta Sokos Hotel Puijonsarven ja Väinöläniemen stadionin välillä klo Taksi: Kuopion taksin numero on Ensiapu. Jos et osaa auttaa, soita hätätilanteessa 112. Saat ohjeita ensiapuun henkilökunnalta. Kesäpäivien järjestelyvastaavat Veijo Kukkonen, p Rainer Kettunen, p Tykkää liitosta myös Facebookissa: Facebook.com/ selry

6 KARTTA

7 REIPPAILE YLEISURHEILEMAAN! STADIONIN KARTTA Ilmoittautuminen ryhmiin ja lisätietoja

8 Iso-Kallan Panimo Leipomotuotteita päivän jokaiselle aterialle Rehdisti savolainen Panimomme perustettiin vuonna 2013 Savon sydämeen Kallaveden liepeille. Vaikutteita oluisiimme haemme niin maailman vilskeistä kuin savolaisesta rennosta elämäntavasta. Oluemme ovat suodattamattomia ja lisäaineettomia. Myynti: Eetu Repo, puh ,

9 Ehkäise huvinpuutostila Lähde 22 h -huviristeilylle uudistetulla Europalla MATKAETU SEL RY:N JÄSENILLE 22 h -huviristeily Tallinnaan 28 /hytti Etuhinta voimassa su ke asti sekä (ei & 5.12.) Varaa tuotetunnuksella TS tallink.fi TUNNETKO OIKEUTESI? Opi ne, ilman pönötystä! Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL järjestää nuorille, alle 35-vuotiaille jäsenilleen viikonloppukurssin Länsi-Suomessa Rymättylän Farmersgolf Spassa Mitä siinä työehtosopimuksessa oikein sanotaan sairausajan palkasta? Entä ylitöistä ja pekkasista? Työvaatteista? Mikä on tilinauhassa näkyvä TyEL? Mitä hallituksen suunnittelemat leikkaukset tarkoittavat minulle? Millaisia ne liiton muut nuoret jäsenet oikein on? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastauksen saat SEL:n Tunnetko oikeutesi? -kurssilla. Viikonloppu on rento ja hyvä tapa tavata muita nuoria liiton jäseniä sekä oppia omista oikeuksista työelämässä. Luvassa hauskanpitoa ilman turhaa pönötystä! Operoiva yhtiö Tallink Grupp. Paikkoja rajoitetusti. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kurssi alkaa lauantaina klo 12 ja päättyy sunnuntaina klo 13. Kurssi on maksuton sisältäen ohjelman, matkat kurssipaikalle, majoituksen sekä ruokailut ja illanvieton. Kurssille mahtuu parikymmentä osallistujaa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset liiton nuorisosihteeri Minttu Sillanpäälle mennessä joko sähköpostitse minttu.sillanpaa@selry.fi tai puhelimitse

10 SEL:n koulutusopas 2017 JOKO OLET PÄÄTTÄNYT, MITÄ OPISKELET TÄNÄ SYKSYNÄ? SEL:N KOULUTUSTA KILJAVAN OPISTOLLA: LUOTTAMUSMIESTEN JATKOKURSSI (5 PV + 5 PV) Jakso 1: Jakso 2: HENKILÖSTÖSUUNNITELMAT KÄYTÄNNÖNLÄHEISESTI TYÖHYVINVOINNIN ARVIOINTI JA HALLINTA TYÖPAIKALLA TYÖNTUTKIMUKSEN PERUSTEET TYÖOIKEUDEN TÄYDENNYSKURSSI KATSO KAIKKI KURSSIT SEL:N KOULUTUSOPPAASTA TAI koulutusopas 2017 MAKSUTTOMAT KOULUTUKSET SEL:N JÄSENILLE KSL.FI/AVOIMET-KOULUTUKSET

11 -30% Koti on elämäsi kenties rakkain paikka, joka tarvitsee turvakseen huolenpitoa ja oikein mitoitetun kotivakuutuksen kaiken varalta. Me Turvassa varmistamme, että saat tarpeitasi vastaavan vakuutuksen. Rakas kotisi ansaitsee sen. Poikkea toimistollamme, soita tai jätä yhteydenottopyyntö osoitteessa turva.fi/turvaan. Turvataan kotisi yhdessä. * Nyt 30 % alennus SEL:n jäsenelle koti-irtaimiston vakuutuksesta ensimmäiselle vuodelle. Etu koskee Turvan uusia asiakkaita ja se ei ole voimassa verkkokaupassa. Kampanja päättyy

SEL:n talvipäivät -risteily

SEL:n talvipäivät -risteily SEL:n talvipäivät -risteily 11. 12.3.2017 M/S Europalla KÄSIOHJELMA Suosittele liiton jäsenyyttä työkaverillesi, voit voittaa 300 euron lahjakortin! www.selry.fi/suosittele Katso kuvia ja anna palautetta

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2015. Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) Kiljavan opisto

EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2015. Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) Kiljavan opisto EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2015 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 26.01.-30.01. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto 2. 02.02.-06.02. Suomen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK - SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2015 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 26.01. 30.01. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

KURSSILUETTELO 1 21.10.2015 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2016

KURSSILUETTELO 1 21.10.2015 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2016 KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02.-05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto 2. 01.02.-05.02.

Lisätiedot

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin Pori International Swimming Classic 25.-26.5.2019 Porin uimaseura kutsuu liittosi tai seurasi ensimmäiseen Pori International Swimming Classic

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2011 Luottamusmiesten peruskurssi (5 pv, 3 pv, 3+2 pv) 1. 24.01. 28.01. Auto- ja Kuljetusalan

Lisätiedot

Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv

Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv Koulutus 2016 VML:n järjestämät koulutukset Puheenjohtajapäivät 2 pv Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät 2 pv Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2014 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 20.01. 22.01. Rakennusliitto 1. jakso (Tampere,

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02. 05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y.:n sekä Metsäteollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välillä hyväksytyt kurssit vuonna 2019

Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y.:n sekä Metsäteollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välillä hyväksytyt kurssit vuonna 2019 Metsäteollisuus ry TIEDOTE Paperiliitto r.y. Sähköalojen ammattiliitto ry 8.11.2018 Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y.:n sekä Metsäteollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välillä hyväksytyt

Lisätiedot

KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017

KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017 KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017 TAMMIKUU 26.01. 27.01. Tv- ja radioesiintyminen PAM, SEL (Voionmaan koulutuskeskus, Tampere) 30.01. 03.02. Luottamusmiesten peruskurssi PAPERI 30.01. 03.02. Luottamusmiesten

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2017 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 30.01.-03.02. Paperiliitto 2. 30.01.-03.02.

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

Snellmanien sukutapahtumassa

Snellmanien sukutapahtumassa Lataa hyvinvointia elämääsi Snellmanien sukutapahtumassa Snelmannien sukutapahtumassa Kuopiossa 23.-25.8.2019 Kuopiossa 23.-25.8.2019 Koe unohtumattomia elämyksiä kanssamme! Nauti paikallisia herkkuja,

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

Tapahtumaan voi tutusta lähemmin internetissä osoitteessa: www.valmu.com.

Tapahtumaan voi tutusta lähemmin internetissä osoitteessa: www.valmu.com. Nro 5/2010 1. ILMOITTAUDU KESÄPÄIVILLE 2. KESÄFESTAREILTA LIITTO-ORAVIEN SUOJELUKSEEN 3. TOIMISTON AUKIOLOAIKA JUHANNUSAATON AATTONA 4. JÄSENREKISTERIN PÄIVYSTYSAIKA KESÄLLÄ 5. TYÖEHTOSOPIMUSPÄIVYSTYS

Lisätiedot

Kiteen Matikaiset Ry

Kiteen Matikaiset Ry 1 Kuva: http:// www..juurikka.net Hyvä Kiteen Matikaisten suvun jäsen, Tervetuloa vuoden 2010 sukutapahtumaan ja suvun vuosikokoukseen Neulaniemeen lauantaina 3.7.2010 klo 11:00. Kaunis Neulaniemen virkistysalue

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

10.9.-11.9. PORIN SEUDUN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄT

10.9.-11.9. PORIN SEUDUN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄT 10.9.-11.9. Majoitusvaraukset Majoitusvaraukset hoidetaan hotellin numerosta 02 6285259, myös muihin hotelleihin, jos ja kun Yyterin kylpylähotelli tulee täyteen. Vaihtoehtona hotellimajoitukselle on myös

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13)

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13) KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13) EK - SAK -KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2010 Luottamusmiesten peruskurssi (5 päivää ja 3 päivää) 1. 25.01. 29.01. Yleinen 2. 01.02. 05.02. Kemianliitto

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI 22.-23.2.2017 Pohjois-Savossa järjestetään vuonna 2017 maakunnan yhteinen työllisyysviikko viikolla 8. Työllisyysviikon tavoitteena on nostaa esille työllisyyden edistämiseen

Lisätiedot

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON! TERVETULOA KUOPIOON! Hyvät kilpailijat ja joukkueenjohtajat, tervetuloa Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n järjestämään TOKO SM 2012 tapahtumaan 9.10.6.2012. Kokeeseen on ennakkoilmoittautunut

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015 KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015 Ota talteen! Runsaasti työelämän kehittämiseen, edunvalvontaan ja erilaisia harrastustoimintaan liittyviä koulutuksia. Ilmoittaudu heti! KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2015

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

Europa risteilyt Tallinnaan

Europa risteilyt Tallinnaan Europa risteilyt Tallinnaan Tervetuloa Mannisen matkassa risteilylle Tallinnaan. Suosittu Europa saapui Helsinki?Tallinna-linjalle entistä ehompana. Keväällä uudistettiin jo myymälät ja laivalle saatiin

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies

Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies 10.3.2012 Naantali Hyvät kilpailijat, Turun VPK:lla on mieluisa tehtävä järjestää palokuntien SM- Pilkki -kilpailut. Kilpailu järjestetään Naantalin merialueella aivan Naantalin vanhan kaupungin tuntumassa.

Lisätiedot

TUL:n nuorisovaliokunta kiittää ja kumartaa järjestäjille hienosti järjestetyistä kisoista ja tapahtumasta kokonaisuudessaan.

TUL:n nuorisovaliokunta kiittää ja kumartaa järjestäjille hienosti järjestetyistä kisoista ja tapahtumasta kokonaisuudessaan. 09.02.2017 TUL joygames oli menestys Kemissä järjestettiin TUL:n Lapin piirin ja sen jäsenseurojen toimesta helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna TUL joygames tapahtuma. Osallistujia oli ryhmätanssissa,

Lisätiedot

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisällys: s.1. Sisällysluettelo s.2. Yleistä s.3. Kokous- ja järjestötoiminta s.4. Tiedotustoiminta s.5. Koulutustoiminta

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN JA AMMATTIOSASTOJEN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN KOULUTUSKYSELY

TYÖPAIKKOJEN JA AMMATTIOSASTOJEN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN KOULUTUSKYSELY TYÖPAIKKOJEN JA AMMATTIOSASTOJEN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN KOULUTUSKYSELY SEL:n valtakunnallinen pääluottamusmiesten, työsuojeluvaltuutettujen ja ammattiosastojen puheenjohtajien tapaaminen 20.10.2017 Lea Väänänen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2017 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 30.01.-03.02. Paperiliitto 2. 30.01.-03.02.

Lisätiedot

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10. Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin.

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin. Tallink Floorball 2016 INFO 27.-29.5.2016 TÄRKEÄÄ TIETOA TURNAUKSESTA Ottelupaikat: Messukeskus, Eesti Näitused Pirita tee 28, 10127 Tallinna (Eesti näitused). HALLI MES http://www.fair.ee/ Pirita koulu,

Lisätiedot

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU BARENTS JUDO VIIKKO 13.10. - 17.10.2018 ROVANIEMI KUTSU 13.10. lauantai Samurai Cup 14.10. sunnuntai Barents Judo Cup 15.10. 17.10. Leiriharjoitukset SAMURAI CUP III U15 U18 U21 13.10.2018 ROVANIEMI Järjestäjä:

Lisätiedot

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO 23.-25.8 Saarijärvi-Jyväskylä-Jämsänkoski Perinteinen Keski-Suomen mäkiviikko polkaistaan jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen käyntiin, tällä kertaa kesäkiertueena. Mäkiviikko

Lisätiedot

KÄSIOHJELMA JA AIKATAULU. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto. www.selry.fi/kesapaivat www.sel52.fi/kesapaivat-15

KÄSIOHJELMA JA AIKATAULU. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto. www.selry.fi/kesapaivat www.sel52.fi/kesapaivat-15 Seinäjoen ja Koskenkorvan ammattiosastot järjestävät: SEL:N KESÄPÄIVÄT SEINÄJOELLA 22.-23.8.2015 www.selry.fi/kesapaivat www.sel52.fi/kesapaivat-15 Suomen Elintarviketyöläisten Liitto KÄSIOHJELMA JA AIKATAULU

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN OHJAUSHENKILÖSTÖN KOULUTUSPÄIVÄT

ITÄ-SUOMEN OHJAUSHENKILÖSTÖN KOULUTUSPÄIVÄT KUTSU 15.9.2014 ITÄ-SUOMEN OHJAUSHENKILÖSTÖN KOULUTUSPÄIVÄT Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät järjestetään 6. 7.11.2014 Kuopiossa. Päivien tavoitteena on edistää ohjausosaamista sekä antaa tietoa

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi

Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi www.operaatiovakiduuni.fi www.taisteluamisopetuksesta.fi 14.9.2016 Jussi-Pekka Ahonen 1 Teollisuusliitto Metalliliitosta tuli Teollisuusliitto vuonna 2017 Perustettu

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. Tapahtumia 2011. Osaston toimikunta 2011

KOKOUSKUTSU. Tapahtumia 2011. Osaston toimikunta 2011 KOKOUSKUTSU :n sääntömääräinen kevätkokous pidetään torstaina 10.3.2011 kello 17.00 alkaen Ravintola Vanhan Kellarin Karhu-kabinetissa. Asialistalla on sääntömääräisten asioiden (mm. vuoden 2010 tilinpäätös

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013 HEI KAIKKI! Nimeni on Anni Ojantakanen ja olen La Roche-Posay -tiimin uusin vahvistus. Työnkuvaani kuuluvat koulutukset sekä lääkäriyhteistyö. Koulutukseltani olen farmaseutti ja olen työskennellyt niin

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017

KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017 KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017 Suomen Ratagolfliitto järjestää yhteistyössä Lampila Golfin kanssa The Pirate Adventuregolf -kentällä Minigolf Open Standard -kilpailun su 07.05.2017 http://www.pirateadventuregolf.fi

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset!

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset! Tervetuloa 63. Napapiirin Hiihtoon 10.3.2018 Napapiirin hiihto on Suomen vanhimpia keskeytyksettä järjestettyjä laturetkiä. Hiihto järjestetään Rovaniemen Ounasvaaralla upeissa puitteissa jo 63. kerran.

Lisätiedot

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA Pallokissat.fi Tervetuloa Kuopioon! Loppiaisena 2013 sadat tyttöfutaajat pelaa yli 100 ottelua Kuopio- ja Kuplahallissa. Toinen TalviRonaltiina turnaus

Lisätiedot

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 TIETOA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYISTÄ Järjestäjä Korkeakoulujen vuoden 2010 valtakunnalliset IT-päivät toteutetaan Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

LIIKESARJAKILPAILU 2015 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJAKILPAILU 2015 KILPAILUKUTSU LIIKESARJAKILPAILU 2015 KILPAILUKUTSU PORI OPEN POOMSAE 2015 PORIN URHEILUTALO 9.5.2015 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU PORI 2015 Porin Taekwondo ry järjestää poomsae-kauden kolmannen

Lisätiedot

150 JOUKKUETTA 1800 OSALLISTUJAA

150 JOUKKUETTA 1800 OSALLISTUJAA 150 JOUKKUETTA 1800 OSALLISTUJAA TURNAUKSEN SUOJELIJA ON VIRON MAAJOUKKUEN PÄÄVALMENTAJA JA KORIPALLON OLYMPIAVOITTAJA TIIT SOKK. TURNAUSINFO Yritykset ja Harrastajat (max.32 ) Miehet Naiset Pojat U-18

Lisätiedot

KÄSIOHJELMA JA AIKATAULU

KÄSIOHJELMA JA AIKATAULU KÄSIOHJELMA JA AIKATAULU järjestäjiltä Hyvät elintarviketyöläiset, Toivotamme teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi viettämään kesäistä viikonloppua 27. 28.8.2016 SEL:n Kesäpäivien merkeissä Jyväskylään.

Lisätiedot

KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto)

KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) Luottamusmieskoulutus JHL " 16.-20.1. KarjaaL Luottamusmiestiedon peruskurssi, 5

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

ASIKKALAN LASTEN JA NUORTEN KESÄ. Vapaa-aikapalvelut Liikuntaseurat

ASIKKALAN LASTEN JA NUORTEN KESÄ. Vapaa-aikapalvelut Liikuntaseurat ASIKKALAN LASTEN JA NUORTEN KESÄ Vapaa-aikapalvelut Liikuntaseurat 2016 SISÄLTÖ: VAPAA-AIKAPALVELUT Päivätoimintaviikot Retket........................ 1 Skeittaus...................... 2 Hiphoppia kesään!................

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 18. MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 KUTSU. PL 23, 81101 Kontiolahti. Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti.

AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 18. MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 KUTSU. PL 23, 81101 Kontiolahti. Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 18. MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 KONTIOLAHTI POHJOIS-KARJALA KUTSU Puh. (013) 732 403 Faksi (013) 732 402 kunta Urheilijat AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 18. MESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa 13. 15.4.2018 Arvoisat keilaajaystävät Kainuun Soten henkilökunnan keilaajajäsenet järjestävät vuoden 2018 sairaanhoitopiirien perinteiset SM-keilailukilpailut

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

SALLAN KUNNAN YLEISURHEILUN PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT. La

SALLAN KUNNAN YLEISURHEILUN PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT. La SALLAN KUNNAN YLEISURHEILUN PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT La 31.8.2019 SALLAN KUNNAN YLEISURHEILUN PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT LAUANTAINA 31.8.2019 klo 10:45-18:00 SALLAN URHEILUKENTÄLLÄ Sarjat: PT 4 v. 40m,

Lisätiedot

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 213 TIEDOTE 4/214 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kuopiossa 31.12.212 Tilastokeskuksen keväällä 214 julkaisemien

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 10. huhtikuuta Oulussa. Samana viikonloppuna kilpailuiden yhteydessä pidetään myös SITF:n järjestämä

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 18.-26.7.2015 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA JOKA TASOLUOKAN PARAS OHJAAJAN PITSIASU PALKITAAN UPEIN

Lisätiedot

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun!

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Alkuseikkailu 2016 17. 19.8.2016 Tervetuloa Opexiin! Onnea, onnea ja vielä kerran onnea uuden opiskelupaikkasi johdosta, sinä uunituore OKL-fuksi! VAKAVA-koe

Lisätiedot

JÄSENTYYTYVÄISYYSKYSELY Tervetuloa VJS:n jäsentyytyväisyyskyselyyn

JÄSENTYYTYVÄISYYSKYSELY Tervetuloa VJS:n jäsentyytyväisyyskyselyyn Tervetuloa VJS:n jäsentyytyväisyyskyselyyn Me haluamme olla jatkuvassa liikkeessä. Luoda toimintaa, joka vastaa jäsentemme odotuksia. Vastaamalla tähän kyselyyn, annat meille kuvan siitä, missä me nyt

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti.

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti. KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT KONTIOLAHTI POHJOIS-KARJALA kunta Urheilijat AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT 16. 20.3.2016 KONTIOLAHTI, POHJOIS-KARJALA KONTIOLAHDEN

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

Kutsu 8.- 9. 8. 2014 Night Hawk viestiin!

Kutsu 8.- 9. 8. 2014 Night Hawk viestiin! Ruotsilla on 10- mila, Suomella Jukola,nyt Norjalla on Night Hawk! Sosiaalinen ja arvostettu! Kutsu 8.- 9. 8. 2014 Night Hawk viestiin! Night Hawk yöosuudet yhteislähdöllä perjantaina 8.8. kello 22.25,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 10.9.2013

KILPAILUKUTSU 10.9.2013 KILPAILUKUTSU 10.9.2013 Tappara ry / Taitoluistelu www.tappara.fi/taitoluistelu Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 11.-13.10.2013,

Lisätiedot

Kannusta Mua -kampanjan postausvinkkejä turnausjärjestäjälle

Kannusta Mua -kampanjan postausvinkkejä turnausjärjestäjälle Kannusta Mua -kampanjan postausvinkkejä turnausjärjestäjälle Voit kopioida osan vaikka suoraan ja lisätä perään turnauksen tai seurasi käyttämiä hashtageja (tässä #Xturnaus #Xseura #Xjoukkue). Käytä aina

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot