A-p-c-kamera ry. Väläyksiä Henkäys (kuva: Jorma Koskenlaakso)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A-p-c-kamera ry. Väläyksiä 2002. Henkäys (kuva: Jorma Koskenlaakso)"

Transkriptio

1 A-p-c-kamera ry. Väläyksiä 2002 Henkäys (kuva: Jorma Koskenlaakso)

2 A-p-c-kamera ry. kaikille avoin nurmijärveläinen kameraseura Valon vuosi 2001 Vuosi 2001 kuudes toimintavuotemme sujui enimmäkseen vanhoissa tutuissa merkeissä. Kuvaillat keräsivät väkeä kerta toisensa jälkeen ja ennalta suunnitellut kuvausretketkin innostivat aina useamman lähtijän mukaan. Suunniteltujen lähtöjen lisäksi mentiin sopivan sään sattuessa lyhyellä varotusajalla kokoon saadun porukan kanssa kuvaamaan lähimaisemia ja välillä hieman kaukaisempiakin. Valokuvausnäyttelyissä käytiin viime vuonna vähän, mutta toisaalta oma näyttelytoiminta ja osallistuminen yhteisnäyttelyihin oli vilkasta. Nurmijärven pääkirjaston lastenosaston näyttelyseinällä olevan vaihtuvan näyttelyn pito valitettavasti hiipui vuoden jälkipuoliskolla, kun kunnalta ei enää saatu tarkoitukseen taloudellista tukea. Kerhon toimintaa on muokannut paljon se, että sillä on säännöllisesti käytettävissään vain jäsenmaksutulot. On selvää, että tällaisina aikoina kunnan määrärahojen käyttöä täytyy miettiä tarkkaan. On kuitenkin ikävää, ettei korkealaatuista valokuvausta harjoittava kerho voi tukea toimintansa jatkuvuutta taloudellisten realiteettien edessä mihinkään muuhun kuin jäsentensä sitkeyteen ja kärsivällisyyteen. Toinen kerhon toimintaa rajoittava tekijä on kokous- ja pimiö tilojen puuttuminen. Kokoontumismahdollisuus on onneksi järjestynyt Rajamäessä KP-Media Oy:n myötävaikutuksella. Pimiötilojen puuttuminen heikentää kuitenkin huomattavasti kerhon mahdollisuuksia tarjota valokuvausoppia nuorille kiinnostuneille ja tämä onkin ehkä vakavin puute kerhon toimintaresursseissa. Lopuksi haluan toivottaa kaikki valokuvauksesta kiinnostuneet nurmijärveläiset tutustumaan toimintaamme. Valokuvaus on hauska harrastus! Rajamäessä Petteri Pavas puheenjohtaja Taitto: Heikki Jokinen 2

3 Soittaja (kuva: Heikki Jokinen) Toiminta vuonna 2001 Jäsenet A-p-c-kamera ry:llä oli vuonna maksanutta jäsentä. Hallituksen kokoonpano oli: Olavi Heinonen, Heikki Jokinen, Jukka Rauhanen, Jaska Risku ja Mauno Äikäs. Puheenjohtajana toimi Petteri Pavas ja sihteerinä Heikki Jokinen. Kuvaillat Kuvailtoja pidettiin 11 kertaa: Kuvailloissa katseltiin kuvia ja ruodittiin niitä yhdessä. Osanottajia oli tavallisesti 5-7, enimmillään 9. Kuvaillat pidettiin Rajamäessä KP-Media Oy:n tiloissa osoitteessa Vanha Rajamäentie 2. Kuvausretket Kuvausretkiä tehtiin erikokoisilla porukoilla eri puolille Suomea tehtiin kuvausretki Nukarille. Aiheena oli "Jäiden lähtö", mutta kevään nopean edistymisen vuoksi jouduimme tyytymään lähes jäättömään jokeen. Mukana oli 5 kuvaajaa J. Hanka ja P. Pavas olivat Utsjoella kuvaamassa kukkakuvausretki, J. Rauhanen ja P. Pavas tehtiin kuvausretki Fiskarsiin. Mukana olivat H. Jokinen, J. Koskenlaakso, P. Pavas, J. Rauhanen, M. Äikäs kuvausretki Ruovedelle, J. Rauhanen ja P. Pavas kuvausretki Ruovedelle, J. Hanka, P. Pavas, J. Rauhanen ja M. Äikäs. Pienimuotoisia retkiä tehtiin lähiseuduille, muun muassa kaksi lyhyttä retkeä Mustalammelle marraskuussa. Suomenlinnaa olivat kuvaamassa H. Jokinen, P. Pavas, J. Rauhanen ja M. Äikäs. Omat näyttelyt Pidimme vaihtuvaa näyttelyä kirkonkylän kirjaston lastenosaston näyttelyseinällä. Kukin näyttelyistä oli esillä reilun kuukauden: Petteri Pavas: Kuvia valosta Anneli Vinha: Oranssia ja valkoista Petteri Pavas: Viimeiset lumet Jorma Hanka: Ilmailuhistoriallisia kuvia Jorma Koskenlaakson valokuvia Seppo Niinikurun valokuvia Jorma Hanka ja Heikki Jokinen pitivät Vihervuosi 2000 palkintona olleen yhteisnäyttelyn Nurmijärven Kirjastogalleriassa 3

4 Lato (kuva: Markku Niemi) yhdessä Säde von Willebrandtin kanssa. Avajaiset olivat Jorma Hanka piti 27 kuvalla näyttelyn "Mustavalkoisia tunnelmia" Lauttasaaressa palvelutalo Merikaaressa helmikuun ajan. Kiljavan opistolla pidettiin toukokuussa näyttely yhdessä Primalcon kamerakerhon kanssa. Meiltä oli kaikkiaan 30 kuvaa J. Hangalta, H. Jokiselta, P. Pavakselta, A. Vinhalta ja M. Äikäkseltä. Kotimaiset näyttelyt Seuran jäsenet saivat kuvia seuraaviin kotimaisiin näyttelyihin: Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttelyyn sai Jorma Hanka kaksi kuvaa. Ulkomaiset näyttelyt Seuran jäsenet saivat kuvia seuraaviin ulkomaisiin näyttelyihin: Euro-Picamera 2001, Belgia Jorma Hanka sai yhdellä kuvalla 2 hyväksyntää. Mauno Äikäs sai läpi kuvan "The girl in the window". The Golden Spurs 2001, Belgia Mauno Äikäs sai näyttelyyn kuvan "The girl in the window". 10. Austrian Super Cirquit (Salons 1-4), Itävalta Jorma Hanka sai 12 kuvalla 43 hyväksyntää. Mauno Äikäs sai mukaan seuraavat kuvat: "Shimmering snow" (3 hyväksyntää), "In the moonliht" (4), "Water fight" (4), "Intimacy" (4), "At 4 a.m." (4) ja "Business on water" (3). Kilpailut H. Jokinen ja P. Pavas osallistuivat Fotopyrähdykseen Hyvinkäällä. Vuosikokous Vuosikokous pidettiin Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontui vuoden mittaan neljä kertaa. Muut tapahtumat Uhmasimme paukkupakkasia (-24 C) viettämällä vuoden 2000 Pikkujoulua maastossa. Mukana olivat H. Jokinen, P. Pavas, J. Rauhanen ja M. Äikäs. Kävimme porukalla Vuoden luontokuvat tapahtumassa. Yhteystiedot Petteri Pavas, puheenjohtaja Puh. (09) , gsm , petteri.pavas@kolumbus.fi 4

5 -25 C (kuva: Jorma Koskenlaakso) Heikki Jokinen, sihteeri Gsm hoojii@kolumbus.fi luomisgalleria Kelloliike ja Valokuvaamo Karppinen Aleksis Kiven tie Nurmijärvi Puh. (09)

6 Aurinkoseinä (kuva: Anneli Vinha) Kuulostaako tutulta: kuvia olisi mukava vedostaa näyttävään kokoon, mutta kun ei ole labbista tai ei voi sitoa kotona muussa käytössä olevaa soppea tarpeeksi pitkäksi aikaa kerrallaan kuvien tekoon tai... tai... Tietokone tulee apuun tässäkin harrastuksessa: olohuoneen nurkkaan perustettu digilabbis mahdollistaa upeiden, A3-kokoisten vedosten tekemisen normaalilla koti käyttöön tarkoitetulla mikrolla! Tarvitaan "vain" tietokone, kuvankäsittelyohjelma (Photo Shop, Paint Shop Pro, Photo Paint tai joku muu), digikamera tai filmiskanneri ja hyvälaatuinen mustesuihkutulostin. Digi vedostuksen nautintoja Taisin jäädä koukkuun valokuvaukseen nähdessäni koulupoikana kaverini labbiksessa, miten mustavalkokuva alkoi taianomaisesti ilmestyä paperille. Polte syttyi ja pian aloitin varsinaisen valokuvaharrastukseni Joensuun vapaaopiston kamerapiirissä Thron Wagerin opissa. Alkuvaihe oli kiihkeä: kuvasin Tri-X:lle monta vuotta, melkein koko ajan ja joka paikassa. Rakensin autotallimme nurkkaan puurimoista ja mustasta muovista pimiön ja vietin iltojani siellä vedostaen mustavalkokuvia Joensuun Kameraseuran kuukausikilpailuihin. Vielä opiskeluaikani alussa Otaniemessä kuvausintoni oli kohtuullinen. Teekkarikameroissa olin mukana pari vuotta. Ensimmäistä lastamme kuvasin niin paljon, että sukulaiset laskivat pojasta 6

7 Ristien mäki (kuva: Jorma Hanka EFIAP). Kuva oli mukana mm. Austrian Super Circuit 2001 näyttelyssä. sitä menoa otetun viisivuotissynttäreihin mennessä kuvaa. No, hiipuihan se harrastus lapsenhoidon ja opiskelun kiireissä sekä toisen lapsen synnyttyä. Vuosien hiljaiselon ja harrastukseen kuuluvien perhe-elämän dokumentointien jälkeen alkoi harrastukseni toinen aktiivivaihe Rajamäessä A-p-c-kamera ry:n perustamisen myötä kuusi vuotta sitten. Samanhenkisten kavereiden porukassa kuvausmäärät kasvoivat taas ajoittain huimiksi; nyt kuvasin lähinnä dialle. Seurassa toimiminen ajoi myös kokeilemaan kuvien saamista esille kansainvälisiin näyttelyihin. Pari diaa meni läpi, mutta useimmista kuvistani löysin itse vikoja, jotka estivät niiden lähettämisen. Monesti olisin myöskin halunnut rajata kuvani eri tavalla kuin mihin Geben muutama erilainen diakehysmalli antoi mahdollisuuden. Diojen lähettämisen näyttelyihin teki vaikeaksi sekin, että sen ainokaisen parhaiten valotetun ruudun kanssa on ainainen ongelma: uskallanko lähettää sen ulkomaille, jossa se voi haalistua, naarmuttua tai peräti hävitä? Tämän ongelman kuvittelin ratkeavan diaduplikaattien avulla, kunnes kokeilin: teettämistäni viidestä kuvasta ainoastaan yhden kopio oli juuri ja juuri käyttökelpoinen, muissa värit ja sävyt olivat aivan poskellaan. En tiedä, oliko minulla vain huonoa tuuria tai olenko liian vaativa; sen koommin en ole kuitenkaan yrittänyt. Digitekniikka pelasti! Kuvantekijän taivas aukeni, kun sain käyttööni 4000 dpi kinofilmiskannerin ja hyvän A3-kokoisen mustesuihkutulostimen. Nyt pystyn skannaamaaan diani tai negani (väri- ja mustavalko-) ja rajaamaan niitä mieleni mukaan. Kinofilmin 24 x 36 mm kuva-alasta saan skannattua noin 3780 x 5670 pikselin digikuvan eli digikameroiden tyyliin ilmaistuna 21,4 megapikselin kuvan. Tulostuksessa pyrin käyttämään 300 dpi tulostustarkkuutta, joten koko kuva-alalta voin tulostaa 32 x 48 cm vedoksen. Tulostaessani A3-kokoiselle paperille joka on kooltaan noin 30 x 42 cm on rajaamisenkin varaa siis hieman. Jos tyydyn 200 dpi tai sen alle oleviin tulostustarkkuuksiin, pystyn tekemään osasuurennoksiakin. Tietokoneeni on 512 Mt keskusmuistilla varustettu 750 MHz Pentium III, johon on liitetty 21-tuumainen laatumonitori. Mikron teho riittää kohtuullisen hyvin, vaikkakin erityisesti kuvankäsittelyssä vielä nope- 7

8 Jään vanki (kuva: Olavi Heinonen) Mies (kuva: Jukka Rauhanen) ammasta prosessorista ja suuremmasta keskusmuistista olisi selvästi hyötyä. Mutta se hinta... Tulostimen A3-koko riittää sopivasti kansallisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin tehtäviin tulosteisiin. Niissä vedoksen pidemmän sivun maksimimitta on useimmiten 40 cm. On totta, että aivan samanlaista tunnetta ei tietokoneen avulla kuvia tehdessä synny kuin pimiössä katsellessa mustavalkokuvan kehittymistä, mutta muut edut menevät roimasti edelle. Digilabbiksen perustaminen on helppoa: ei tarvita pimennettävää tilaa, ei vesijohtoa eikä viemäriä, vaan kuvia voi tehdä vaikka olohuoneen nurkassa. Onneksi en ehtinyt kunnolla aloittaa perinteisen labbiksen rakentamista! Ainoastaan peruskorjauksen yhteydessä yläkerran makuuhuoneen seinään asennettu pystyviemäri odottaa turhaan käyttöä... Kuvien tekeminen on taas todella mukavaa! Sävyt haltuun Nautin siitä, että pääsen vaikuttamaan kuvieni väreihin, sävykkyyteen ja kontrastiin paljon paremmin kuin perinteisillä menetelmillä. Värivedosten teko vanhoilla menetelmillä negasta vedostamalla tai diasta esimerkiksi cipa-menetelmällä rajoittuu kohdallani kylläkin muutamaan kokeiluun. En ehkä päässyt kunnolla jyvälle asiasta, mutta en tainnut onnistua tekemään yhtään vedosta, johon olisin ollut täysin tyytyväinen. Digimenetelmällä pääsen suorastaan hämmästyttävän lähelle alkuperäisen kuvan (erityisesti dian, johon koevedoksia voi koko ajan verrata) värejä ja sävyjä. Myös Fujin Velviassa ihailemani upea musta toistuu vedoksissa hienosti. Toisaalta voin halutessani korjata kuvan värit lähemmäs alkuperäistä kuvaustilannetta, jos esimerkiksi valon erikoinen väri on aiheuttanut diaan väärän värikorostuksen tai kyseessä on vanha, väreiltään haalistunut kuva. On jännittävää nähdä muutos kuvassa, kun kuvan sävyjä säätäessäni valitsen "keskiharmaa" -työkalulla kuvasta kohdan, jonka pitäisi olla neutraalin harmaa ja yhdellä klikkauksella koko kuvan värimaailma muuttuu oikeaksi. Kuvan jyrkkyyttä ja sävyjä voi digilabbiksessa muuttaa lähes portaattomasti ja tehdä välitulosteita esimerkiksi kymppikuvakoossa. "Varjostukset" ja "lisävalotukset" voi tehdä kuvankäsittelyohjelmassa ja kun on päässyt mieluisaan lopputulokseen, voi lopuksi tulostaa haluamansa määrän tasalaatuisia tulosteita, vaikkapa eri kokoisina. Ja ne roskat sitten. Kaikki kuvia pimiössä tehneet ovat varmasti tuskailleet saman on- 8

9 Water fight (kuva: Mauno Äikäs). Kuva valittiin Austrian Super Circuit 2001 näyttelyyn. gelman kanssa: miten pitää kiusallinen pöly poissa filmin pinnalta kuvaa vedostettaessa. Nykyaikaisessa filmiskannerissa on automaattinen naarmujen ja roskien poisto, ja se jos mikä on herkkua perfektionistille! Ongelmiakin on On kuvien teossa edelleenkin aikaa, paperia ja miestä syöviä ongelmia: ainakin minulla on ajoittain suuria vaikeuksia saada haluamani värisiä tulosteita. Ei riitä, että kuvan saa hyvännäköiseksi ruudulla se ei suinkaan aina takaa sitä, että myös tuloste tyydyttäisi. Vielä on ainakin yksi tulostuksen apuohjelma kokeilematta, josko siitä olisi johonkin. Hyvälaatuisella mustesuihkutulostimella tehtyä vedosta on ilman suurennuslasia tai muuta apuvälinettä vaikea erottaa perinteisellä menetelmällä tehdystä valokuvasta. Värien haalistuminen ajan myötä on kuitenkin vielä ilmeinen ongelma. Tiedän vain yhden tulostinmallin, jonka pigmenttiväreille annetaan 200 vuoden "takuu", ja se näkyy myös hinnoissa: tulostin maksaa toista tuhatta euroa ja värikasetit ilmeisesti myös maltaita, ne kun eivät mihinkään tulostimeen ole halpoja. Minun tulostimeni valmistaja lupaa parhaille papereille tulostettujen kuvien säilyttävän värinsä luxin valossa 10 vuotta eli maahantuojan edustajan mukaan normaaleissa olosuhteissa käytännössä ihmis iän. Saa nähdä... Malttia manipulointiin! Kuvien korjailu ja manipulointi on kuvankäsittelyohjelmalla jopa liiankin helppoa. Asiasta on ollut lehdistössä ja muilla keskusteluareenoilla kiivasta väittelyä kuuluisan suomalaisen pitkän linjan luontokuvaajan yhdisteltyä kuviinsa elementtejä eri ruuduista. Minua harmittaa, jos en enää voi eläytyä toisten kuvaajien ikuistamiin ainutlaatuisiin herkkuhetkiin: upea kuva, miten ihmeessä tuokin on saatu kuvattua? Vastaus ei mielestäni saa olla: Photo Shopilla! Myönnän, että kiusaus kuvien korjailuun on helpon tekniikan myötä suuri. Olen ottanut sellaisen kannan, että en lisää kuviini mitään, ainoastaan häivytän tai poistan pieniä kuvan sisältöön vaikuttamattomia, mutta häiritseviä kohtia. Yhdessä omaan näyttelyyn tekemässäni kuvassa jätin puoli Tammion saarta ulkomerellä ilman sähköä poistamalla kuva-alaa halkovat voimajohdot. Toivottavasti siellä ei talvella paleltu... Häpeän hieman tekoa ni... Jos kuvia manipuloidaan oleellisesti, on kuvaajalla mielestäni velvollisuus kertoa asiasta katsojalle. Pelisääntöjä kaivataan, 9

10 Mutteri (kuva: Jukka Rauhanen) jotta valokuvalla on mahdollisuus säilyttää edes jonkinlainen dokumenttiarvo. Jos ja kun pelisäännöt saadaan aikaiseksi, toivon, etteivät epärehelliset kuvaajat pilaa asiaa. Jokunen kuvaaja on ilmoittanut julkisesti, että he manipuloivat jatkossakin kuviaan, eivätkä aio kertoa siitä katsojille. He kun eivät hyväksy sitä, että tällaisessa asiassa muut määräävät heidän tekemisiään. Olen ihmeissäni. Näyttelysäännöt ajan tasalle Kaipaisin kansainvälisen valokuva-alan järjestön FIAPin alaisten näyttelyiden osallistumissääntöihin selkeitä määrittelyjä siitä, miten digilabbiksessa tehdyillä kuvilla voi osallistua näyttelyihin. Kyselin yhden aasialaisen näyttelyjärjestäjän kommenttia digivedoksiin ja sain vastauksen, että FIAPin säännöt kieltäisivät lähettämästä digivedoksia luonto- ja kuvajournalismisarjoihin. Kaikki tietokoneen avulla tehdyt kuvat olisi pitänyt lähettää kokeelliseen Creative sarjaan. Minä en ainakaan halua lähettää perinteisiä luontoaiheisia kuviani kilpailemaan samassa sarjassa erilaisten kokeellisten erikoisuuksien kanssa. Erään FIAPin toimihenkilön kanssa käymäni sähköpostikeskustelun perusteella normaaleihin sarjoihin voi hyvin osallistua myös digivedoksilla, jos niitä ei ole manipuloitu liikaa. Mikä sitten on liikaa? Digitulosteiden osuus näyttelyihin tulevista vedoksista kasvaa kuulemma koko ajan, se on monessa näyttelyssä jo 30 prosentin luokkaa. Suomen kameraseurojen liiton vuoden 2002 vuosinäyttelyn säännöissä oli mielestäni hyvä kannanotto asiaan: digitaalisesti tuotetuilla kuvilla saa osallistua normaaleihin sarjoihin, jos kuvia ei ole manipuloitu enempää kuin mitä perinteisillä menetelmillä voisi tehdä. Jos kuvia on oleellisesti muokattu tavalla, joka on mahdollista vain tietokoneella, täytyy kuvat ilmoittaa erilliseen digikuvasarjaan. Toivottavasti FIAP saa pian aikaan samansuuntaisen kehityksen omien näyttelyidensä säännöissä. Opeteltavaa riittää Minulla on kokemuksia digilabbiksesta noin vuoden ajalta ja pidän itseäni vielä aloittelijana tällä saralla, vaikka PhotoShop onkin tuttu jo viiden vuoden ajalta työkuvioissani. Monta asiaa pitäisi saada kuntoon: miten saisi hankalien kohteiden kuten ihmiskasvojen värit luonnollisiksi, miten ruudulla hyvännäköisen kuvan samanlaisena paperille; PhotoShop -jatkokurssillakaan käynti ei olisi pahasta. En ole vielä ehtinyt myöskään kokeilla, millaisia vedoksia valokuvalaboratoriot saavat aikaan kuva tie dos toistani. Tämä ratkaisisi toimiessaan mustesuihkutulosteen värinsäilymisongelman. Työ- eikun harrastussarkaa siis riittää ja se juuri pitää mielen virkeänä ja antaa upeita onnistumisen hetkiä, kun viimein saa jonkun asian edistymään taas pykälän verran kohti parempia kuvia! Tulostellaan! Heikki Jokinen Netissä

11 Rakenna kuviasi! Valokuva on näkemisen taidetta, sanoo Muurosen Veikko. On eri asia painaa laukaisinta ja esri asia nähdä, miksi sen tekee. Ystäväni Timo Haavisto vastasi väitteeseen valokuvauksen helppoudesta ('eihän siinä tarvitse muuta kuin painaa nappia') kuivasti: 'Kuten pianonsoitossakin'. Napin oikea-aikaiseen painamiseen ja valmiin kuvan arviointiin vaikuttavia tekijöitä ovat ainakin: valo idea tekniikka Osatekijä Plussaa Miinusta Valo vallitsevan valon lattea valo hyväksikäyttö valo piirtää kuvaa myötävalo hyvät sävyt kova, räikeä valo Idea omaperäinen tavanomainen hyvin havaittu mitäänsanomaton kuvalla on tarina ei aukea selittä- hyvä tunnelma mättä vetoava Tarkastele kuviasi kriittisesti: Miten paljon hyvää niistä löytyy? Mitä olisit voinut välttää? Ollin ja Jorman ajatukset pani paperille Jorma Hanka Tekniikka hyvä rajaus hyvä sommittelu kirkas ja sävykäs työ pelkistetty työ kuvassa on turhaa tasapainoton kuva suttuinen ja sävytön häiritseviä tekijöitä Esimerkkejä Markku Niemen kuva "Lato" sivulla 4 Valo Kaunis pakkaspäivän valo. Huurre piirtää ladon seinälaudat esiin ja koristelee taustan puut. Vaaleat sävyt ovat kauniit ja ruohonkorsien hento keltaisuus täydentää kuvaa. Idea Hyvin havaittu näkymä, rappiota kauneuden keskellä. Tekniikka Rajaus on tiukka ja sommittelu hyvä. Katon harja on lähes oikeassa paikassa kuvapinnalla. Alareunasta voisi rajata hieman pois. Anneli Vinhan kuva "Aurinkoseinä" sivulla 6 Valo Kuvaajaa on kiehtonut keltainen aurinkoinen seinämä, joka hallitsee kuva-alaa, liikaakin. Etelän auringon hehkun voi aistia kuvasta. Kova valo vaalentaa liikaa tien. Idea Idea perustuu aurinkoista kujaa kulkevaan mieheen, joka sopivasti täydentää kuvaalaa. Mainio matkamuistokuva, jonka tarina on melko tavanomainen. Tekniikka Kuva on pitänyt ottaa nopeasti, seurauksena osittainen epäterävyys. Jos alkuperäinen kuva sallii osasuurennoksen, rajaisin vasemmalta keltaisesta puolet pois, ylhäältä kaartuvan oksan suoran osan ja vasemmalta 2/3 lehdistä eli mustat lehdet pois. Vedostusvaiheessa voisi miehen selkää varjostaa ja tietä tummentaa. Pelkistä, mieluiten jo kuvaustilanteessa! I-ii ja Charizard (kuva: Petteri Pavas) 11

12 Joko digi? Kamerakaupassa Kameranostajalla on nykyään laajempi valinnanvara kuin koskaan aiemmin. Runsaudenpula voi hämmentää: hinnallisesti tarjontaa on kympin hintaisista kertakäyttökameroista ammattilaisille tarkoitettuihin usean tuhannen euron malleihin. Ensimmäinen valinta, jonka tekniikka asettaa on, valitako analoginen vai digitaalinen kuvanmuodostus. Analoginen menetelmä, joka perustuu valon aiheuttamiin kemiallisiin reaktioihin filmin pinnalla, on vajaan kahdensadan vuoden olemassaolonsa aikana kehittynyt paljon. Filmimateriaaleja on nykyisin lukuisia ja tarjonta analogisten kameroiden puolella jaetaankin tavallisesti filmikoon mukaan. Tavallisin on kinofilmi, jossa kuva muodostuu 24 x 36 mm alalle. Pienemmistä kuvakoista tällä hetkellä tavallisin on APS, jossa kuva rajataan kolmeen kokoon jo vedostusvaiheessa 18 x 24 mm kuva-alalta. Suuremmat kuvakoot, kuten 6 x 7 cm, 4 x 5 tuumaa ja 8 x 10 tuumaa, ovat pääosin ammattikäytössä. Digitaalinen kuvaus on viime aikojen tulokas. Siinä kuva muodostetaan taltioimalla objektiivin muodostama kuva suurella määrällä pienen pieniä antureita. Kukin anturi tallentaa siihen langenneen valon voimakkuuden. Useimmissa sovellutuksissa eri antureilla on edessään värisuotimet, puolella vihreät, neljäsosalla siniset ja lopulla neljänneksellä punaiset. Näin saadaan kuva tallennettua ensi vaiheessa päävärien mosaiik kina. Näistä tiedoista kamera laskee sitten kullekin pisteelle väriarvon ja intensiteetin lopullista kuvaa varten. Digitaalikameroissa kuvakokoa vastaava ominaisuus on informaatiota tallettavien anturien lukumäärä, joka tavallisimmissa nykymalleissa vaihtelee noin miljoonasta kuuteen miljoonaan. Kameraa ostaessa on syytä miettiä tarkkaan, mihin tarkoitukseen kameraa aikoo käyttää: minkälaisissa olosuhteissa ja minkälaisia kohteita sillä haluaa kuvata. Liikkumattoman maiseman ja rakennetun ympäristön kuvaukseen sopivin kamera on aivan toisenlainen kuin vaikkapa nopeaan urheilukuvaukseen tarkoitettu. Analogisista valikoimista löytyy sopivia malleja molempiin ääripäihin, Nukarinkoski kevätauringossa. Kuuden miljoonan pikselin tiedosto riittää aikakauslehdessä ilman erikoistoimenpiteitä 18 x 24 cm kokoisen kuvan painamiseen. digitaalisten valikoima on vielä toistaiseksi kapeampi. Tässä kirjoituksessa pohditaan yhden digitaalisen kameran käytettävyyttä ja soveltuvuutta valokuvauksen harrastajan käyttöön. Kuvaamassa Sain tarkastelua varten käyttööni Fuji Finepix 6900 Zoom -digitaalikameran, joka noin tuhannen euron hintaluokassa on suunnattu vakavamielisille harrastelijoille ja ammatik

13 Kokeillun Fujin objektiivi sieti varsin hyvin vastavaloa, kuten nähdään tästä Orivedellä otetusta kuvasta, jossa aurinko on kuva-alalla. seenkin digitaalikameraa käyttäville. Kamera tuottaa Fujin kehittämällä tekniikalla noin kolmesta miljoonasta tehollisesta anturista kuuden miljoonan pikselin tiedoston. Tämä Fuji tarjoaa mahdollisuudet valita eri kuvaustapoja käsisäätöisestä täysautomaattiseen. Säätöjä on tavanomaisten kuvatiedostokoon valinnan, terävyysasetuksen ja sisäänrakennetun salaman toiminnan säätöjen ohella lukuisia muitakin. Näitä kehittyneemmissä kameroissa tavattavia säätömahdollisuuksia ovat: valkotasapainon säätö, mittaustavan valinta, mahdollisuus haarukoida valotusta, eri herkkyysasetusten valintamahdollisuus ja käsitarkennus. Kuvaamiseen perheoloissa Fuji Finepix 6900 Zoom sopii hyvin. Sisäänrakennetun salaman teho riittää kohtuullisesti, ja laitteeseen voi kytkeä myös erillisen ulkopuolisen salaman. Kontrastin suhteen tämä kamera tuntuu loivemmalta kuin vastaavan herkkyyksinen filmimateriaali. Tausta ei jää aivan yhtä tummaksi kuin filmillä. Digitaalikameraa valitessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota laukaisuviiveeseen, mikäli kuvaa nopealiikkeisiä kohteita, kuten lapsia ja eläimiä. Osa digitaalikameroista on tässä suhteessa aika hitaita. Tämä Fuji on monista ominaisuuksistaan huolimatta pienikokoinen ja hyvin keskikokoiseen käteen sopiva. Paino on riittävä tukevan otteen varmistamiseksi ja laukaisutuntuma on hyvä. Pitkätkin valotukset käsivaralta onnistuvat hyvin. Tärkeimmät toiminnot ovat yhden valintakiekon takana. Automaattitoiminnon käyttö on yksinkertaisinta ja useimmiten riittävää lopputuloksen kannalta. Pienikokoisena kamera kulkee helposti mukana. Digitaalikameroissa voi kuvan onnistumisen tarkistaa näyttöruudulta pian kuvaamisen jälkeen. Tästä on etua kotikuvauksessa liikkuvia kohteita kuvatessa näkee saman tien, onnistuiko kuva. Arkikuvauksessa päiväkirjamaisessa käy tössä digitaalikamera on kätevä. Sitä voi käyttää vaikkapa taltioimaan työvaiheita autoa korjatessa. Kun purkaessa ottaa kuvat, voi niitä käyttää muistin apuna kasatessa. Kuvat voi katsoa näytöltä tai tulostaa suhteellisen nopeasti tietokoneella. Aikaa ei kulu filmiä kehittäessä. Kameran kokeilu tapahtui kevättalvella, ja ainakaan pienellä pakkasella ei ulkokuvauksessa ilmennyt mitään ongelmia. Talvimaiseman kuvaaminen oli yhtälailla vaivatonta kuin sisäkuvauskin. Tulokset olivat aivan laadukkaita, kuten oheinen jokinäkymä Nukarinkoskelta osoittaa. Tunnelma kuvasta välittyy samalla tavoin kuin analogisella 13

14 Mikäli aikoo ottaa lapsikuvia, on erityisesti digitaalikameraa hankkiessa syytä selvittää, onko tarkennus riittävän nopea vaihtuvien tilanteiden taltioimiseen. Tässäkin suhteessa kokeiltu Fuji täytti odotukset. miltei välttämätön olla käytettävissä. Kuvia voi tallettaa kameran muistikorteille, mutta se on hyvin kallis vaihtoehto. Tavallisesti kuvatiedostot siirretään kameralta tietokoneen kovalevylle ja niistä otetaan sitten vielä varmuuskopioita vaikkapa CD-levyille. Mikäli oma tietokonevarustus ei sisällä sopivaa tulostinta, voi kuvatiedostot tulostuttaa useissa valokuvausliikkeissä. Monet näistä menetelmistä hyödyntävät tavallista kehitettävää valokuvauspaperia ja saadut kuvat ovat tällöin analogisten valokuvien kaltaisia. Kameratestin yhteydessä vertailtiin tulostusta kotilaitteilla saatavilla oleviin kaupallisiin palveluihin. Kotikoneilla pyrittiin mahdollisimman nopeaan tulokseen. Kuvatiedostot avattiin Adoben Photoshop Elements -ohjelmalla, käytettiin automaattista tasojen säätöä, mikäli kuvan värit ja sävyt tuntuivat siitä paranevan, suoritettiin pieni terävöitys ja tulostettiin noin 9 x 13 cm kokoon Epson Stylus Photo 1270 tulostimella kiiltävälle valokuvapaperille. Kokeillun Fujin tiedostot tuntuivat sopivan tähän varsin hyvin, mikä ei välttämättä aina ole asian laita. Mikäli aikoo tulostaa itse omat tiedostonsa, on paikallaan varmistaa koekuvaamalla ennen kameran ostoa, kuinka paljon työskentelyä ja muokkaamista kamerasta tuleva kuvatiedosto vaatii ennen tulostusta. Samat kamerasta pakkaamat jpg -muotoiset tiedostot vietiin valokuvausliikkeeseen tulostettavaksi. Kyseessä oli tunnin pikapalvelu periaatteessa. Käytännössä kuvanteko tuotti kuitenkin tuossa liikkeessä suuria ongelmia. Sillä hetkellä liikkeessä ollut henkilökunta ei kyennyt tulostamaan kaikkia kuvia ja lopulta viikonlopun yli odotuksen jälkeenkin osa kuvatiedostoista jäi tulostamatta. Ongelmana saattoi tuolloin olla kuvatiedostojen tavallista suurempi 6 megatavun tiedostokoko. menetelmällä otetussa. Mikäli aikoo kuvata paljon vastavaloon, kannattaa aiotun kamerahankinnan suorituskyky tällaisessa tilanteessa varmistaa etukäteen. Kokeiltu Fuji selvisi varsin hyvin tilanteessa, jossa aurinko on suoraan kuva-alalla. Näyttöruutu tarjoaa mahdollisuudet helppoon makrokuvaukseen. Tällöin hyviä aiheita löytää lähempää kuin luulisikaan tavallisesta arkisesta ympäristöstä. Mikäli aikoo kuvata läheltä, on syytä varmistaa ennen digitaalikameran ostoa, pääseekö aiotulla ostoksella riittävän lähelle oman aihevalikoimansa kannalta. Digitaalikamerat ovat tässä suhteessa varsin erilaisia. Enimmäkseen makrokuvaus on kuitenkin digitaalikameroilla helpompaa ja se onnistuu vähemmillä lisähankinnoilla kuin analogisilla kameroilla. Kuvaus hämärässä ja pimeässä onnistui hyvin jalustan kanssa, mutta kohtuullisen hyvin myös ilman. Kamera on vakaa pitää kädessä ja kuten kaupunkikuvat osoittavat, voi nojaamalla tukevaan pintaan saada pitkilläkin valotusajoilla tärähtämättömiä kuvia. On kuitenkin hyvä ottaa useita otoksia, koska vähäistä liike-epäterävyyttä ei näe pieneltä näyttöruudulta. Tulostamassa Menetelmä, jolla kuvat saadaan valotuksen jälkeen näkyviksi, eroaa suuresti analogisessa ja digitaalisessa kuvauksessa. Ensinmainitussa filmille taltioitunut latentti kuva kehitetään näkyväksi ja sitten diafilmin tapauksessa heijastetaan kankaalle katsottavaksi. Negatiiveista kuvat vedostetaan valonherkälle paperille. Digitaalikuvauksessa kuva on bitteinä tiedostossa, joka täytyy avata erityisessä kuvankäsittely- tai kuvankatseluohjelmassa. Tuolloin kuva näkyy tietokoneen ruudulla. Mikäli siitä halutaan vedos, se täytyy tulostaa paperille. Digitaalisesta tulostamisesta on enemmän juttua toisaalla tässä lehdessä. On hyvä muistaa, että myös alunperin analogisella menetelmällä otetun kuvan voi kehityksen jälkeen digitoida tähän tarkoitukseen valmistetuilla laitteilla, skannereilla eli kuvanlukijoilla. Tämän jälkeen niidenkin kuva on digitaalisena tiedostona, jonka käsittely ja tulostus eivät juurikaan eroa digitaalikameralla kuvatuista tiedostoista. Paperille tulostaminen on kuvaajan kannalta joustavinta, mikäli hänellä on itsellään käytettävissä sopiva tulostin. Digitaalikuvauksen kanssa tietokone on Nykyiset digitaalikamerat sopivat myös aivan tavalliseen kuvaukseen, kuten tässä sommitelmaan arkisesta kaupunkiympäristöstä. 14

15 Valmiit kuvat olivat molemmilla menetelmillä tulostettuina hyvin tavanomaisen valokuvan oloisia. Omalla kuvankäsittelyllä ja mustesuihkutulostuksella saavutettiin kuitenkin selvästi paremmat tulokset. Esimerkiksi Nukarinkosken jokinäkymän sävyala oli selvästi laajempi mustesuihkutulosteessa kuin valokuvaamon vedoksessa. Tulostaminen kotikoneella ei valitettavasti ole erityisen halpaa. Analogisen menetelmän käyttö ainakin mikäli halutaan kuva kiiltävälle erikoispaperille tulee halvemmaksi. Valokuvausta harrastavan kannattaa harkita oman "digipimiön" hankkimista digitaalikameran tueksi. Suurennokset ja luova kuvankäsittely ovat tällöin helpoimmin hyödynnettävissä. Joko digi? Tutustuminen suorituskykyiseen digitaalikameraan osoitti, että käytettävyydeltään se ei juurikaan eroa vastaavanhintaisista analogisista vastineista. Jotkut ominaisuudet kuten tarkennusautomatiikka eivät ole vielä samalla tasolla. Toisaalta digitaalikameroissa on ominaisuuksia vaikkapa yksinkertainen makrokuvaus, etsinkuvan ja otetun kuvan näyttö ruudulla jotka analogisissa kameroissa joko vaativat lisävarusteita tai eivät ole lainkaan saatavilla. Kokeillun kameran kuvatiedostot suurentuivat hyvälaatuisina A4 -kokoon, eivätkä olleet erotettavissa tavallisista analogisista kuvista. Suurennosvaraan vaikuttaa eniten digitaalikameran valoherkkien anturien määrä. Digitaalikameraa hankkiessa on syytä aina miettiä suurennostarve. Analogisella puolella on kinokoossakin jo tavalliseen käyttöön riittävä suurennosvara, kun valitsee sopivan filmimateriaalin. Päätöksen siitä, ostaako digikamera vai ei, ratkaisee tällä hetkellä käyttötarkoitus. Jos pääkohteina ovat maisemat ja muut kohteet, joissa kuvan teknisenä päävaatimuksena on hyvä erottelukyky ei kannata hankkia digitaalikameraa. Parhaaseen tulokseen pääsee mahdollisimman suuren koon analogikameralla. Toisaalta mikäli nopeus on ratkaisevaa: kuvat täytyy saada pian tulostetuksi, helposti nettiin tai lähettää digitaalisessa muodossa jonnekin käyttöön tällöin digitaalikamera on paras vaihtoehto. Näiden ääripäiden väliltä arkiseen yleiskuvaukseen sopivat molemmat ja valinnan ratkaisee ehkä selkeimmin hinta ja käyttäjän mielenkiinto digitaalista kuvankäsittelyä kohtaan.. Jos ei omista sopivaa tietokonevarustusta, jää suuri osa digitaalikameran ominaisuuksista hyödyntämättä. Tietokoneen ja tulostimen hankinta pelkästään kuvankäsittelyä varten nostaa välineistön hinnan kohtuuttoman suureksi ja lisäharmina on, ettei sen arvo säily kovinkaan kauan käytettävyys toki kauemmin. Petteri Pavas Digitaalikameralla on helppo tallentaa eri työvaiheet vaikkapa autoa korjatessa. Mustesuihkutulostimella ne saa sitten nopeasti kokoamisvaiheessa muistin tueksi. Osalla digitaalikameroita pystyy ottamaan kuvia hyvin läheltä. Lähin tarkennusetäisyys vaihtelee kuitenkin suuresti kameroittain. Tässä asetelma kokeillulla Fujilla lyhimmällä tarkennusetäisyydellään ja tallennettuna suoraan mustavalkokuvana. Useimmat digitaalikamerat ovat tukevia laukaista pitkilläkin valotusajoilla. Tässä kokeillulla Fujilla 1/2 sek valotusajalla ilman jalustaa, nojaamalla pylvääseen otettu kuva Helsingin keskustasta. 15

16 Weltaxin heikoimmat puolet olivat monen vivun kautta toimiva jäykkä laukaisukoneisto, joka tuotti turhan usein epäteräviä kuvia sekä epämääräinen tähtäin. Vuonna 1955 ilmestyi Nyblinin näyteikkunaan länsisaksalainen peiliheijastuskamera 'Ikoflex'. Ostin sen heti, vaikka se maksoikin lähes silloisen kuukausipalkkani. Sillä kameralla kuvasin ahkerasti toistakymmentä vuotta 6 x 6 -koon negoja. Kamera on vieläkin hyvin huollettuna täydessä käyttökunnossa. Näytteenä ovat -50 luvun loppupuolelta kuvat 'Veneretki Sorsavedellä' ja 'Jätskiä'. Kuvan pikkumies täyttää kohta 50 vuotta luvun valotusmittari oli valotustaulukko (kuva). Valotukset osuivat harvoin kohdalleen. Nykyisillä moniastepapereilla saa kuitenkin yli- ja alivaloitetuista negoista kohtuullisia vedoksia. Useimmat näytekuvista on tehty karkeasti ylivalotetuista negoista. Jorma Hanka Kuvia 1950-luvulta Ensimmäinen kamerani oli sisareni kanssa yhteinen, halpa 6 x 9 -negoja ottava kiinteäobjektiivinen laite, jossa oli kaksi nopeutta: hidas ja nopea. Hitaalla ajalla sai kuvia ohjeen mukaan pilvisellä säällä ja nopealla aurinkoisella. Kuvat teetettiin 6 x 9 pinnakkaisvedoksiksi. Olen nyt yli 50 vuotta myöhemmin tehnyt niistä suurennoksia 24 x 30 kokoon. Kuvat 'Terassilla' ja 'Linnankoskenkadulla' ovat vuosilta 1950 ja -52. Seuraavan kamerani ostin keväällä Oston kimmokkeena oli kutsu ensimmäisiin sotien jälkeisiin kertausharjoituksiin. Kamera oli itäsaksalainen Weltax-paljekamera, joka sopi kokoon taitettuna mukavasti asetakin taskuun. Kuvakoko oli 6 x 6 tai maskilla 4,5 x 6. Kaikki sen kameran kuvat ovat pinnakkaisvedoksina vanhoissa albumeissa. Keväällä 2000 vedostin kymmenkunnasta negasta kuvat 30x40- kokoon näyttelyyn 'Ilmailuhistoriallisia kuvia'. Siitä ovat näytteenä kuvat 'Pyryt Utin betonilla elokuussa 1953' ja 'Lentopoikia'. Tänä keväänä vedostettuja ovat kuvat 'Kaverukset' ja '1950-luvun tyttö', molemmat niinikään vuosimallia Terassilla Linnankoskenkadulla 16

17 Pyryt Utin betonilla elokuussa 1953 Lentopoikia Veneretki Sorsavedellä Kaverukset 1950-luvun tyttö Jätskiä 17

18 Odotushuone (kuva: Heikki Jokinen) Sahaajat (kuva: Markku Niemi) 18

19 Pirtin neito (kuva: Olavi Heinonen) Intimacy (kuva: Mauno Äikäs). Kuva valittiin Austrian Super Circuit 2001 näyttelyyn. Maija (kuva: Heikki Jokinen) Capitano (kuva: Jorma Hanka) valittiin Austrian Super Circuit 2001 näyttelyn Huumori -sarjassa. 19

20 J P Pavas Oy Tämä julkaisu on tehty kerhomme jäsenten talkootyönä ja painettu muutamien yritysten suosiollisella tuella. Julkaisua jaetaan ilmaiseksi kaikille halukkaille niin kauan kuin painosta riittää. Mikäli lehtinen miellyttää ja toivot sille jatkoa, voit ilmaista tukesi lahjoituksella kerhomme tilille: Kovin pieniä summia emme kuitenkaan toivo, ettei avustus hupene kokonaan pankin tilille tulevista maksuista perimiin kuluihin.

A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen)

A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000 Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. kaikille avoin nurmijärveläinen kameraseura Puheenjohtajalta A-p-c-kameran viides toimintavuosi sujui tutuissa

Lisätiedot

Digikuvan peruskäsittelyn. sittelyn työnkulku. Soukan Kamerat 22.1.2007. Soukan Kamerat/SV

Digikuvan peruskäsittelyn. sittelyn työnkulku. Soukan Kamerat 22.1.2007. Soukan Kamerat/SV Digikuvan peruskäsittelyn sittelyn työnkulku Soukan Kamerat 22.1.2007 Sisält ltö Digikuvan siirtäminen kamerasta tietokoneelle Skannaus Kuvan kääntäminen Värien säätö Sävyjen säätö Kuvan koko ja resoluutio

Lisätiedot

Tehdään laadukas painotuote

Tehdään laadukas painotuote Tehdään laadukas painotuote 8 vinkkiä valokuvien ottamisesta ja toimittamiseen painotuotteisiin 1. Kuvaa kameran parhailla asetuksilla Kuvien tarkkuuden ja tiedostopakkauksen vaikutukset ovat korostuneet

Lisätiedot

Digikuvaus selkokielellä

Digikuvaus selkokielellä Petri Ilmonen JA HEIKKI LINDBERG Digikuvaus selkokielellä Sisällysluettelo Saatesanat 3 5 Ohjeita kuvaajalle 34 Johdanto Digitaalisen valokuvaamisen osaamissisällöt 1 Digitaalinen kuva 1.1 Perinteinen

Lisätiedot

Kuvankäsittelyn mahdollisuudet

Kuvankäsittelyn mahdollisuudet Kuvankäsittelyn mahdollisuudet Johdanto digikuvien käsittelyyn mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Bittikartat ja vektorit Bittikarttagrafiikka Kuva muodostuu pikseleistä, joista jokaisella tietty väriarvo

Lisätiedot

Komennolla Muokkaa-Väriasetukset avautuu tämännäköinen ikkuna:

Komennolla Muokkaa-Väriasetukset avautuu tämännäköinen ikkuna: PHOTOSHOP CS ALBUMIN RAKENTAJALLE Alkeiden perusteiden pohjatiedot Photoshop on laaja ohjelmisto, jonka käyttömahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset. Tämä ohje liittyy versioon 8 (CS), mutta samat toimenpiteet

Lisätiedot

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja

Lisätiedot

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana VALOKUVAUS Valokuvauksen opettajana toimii pitkän linjan valokuvaaja ja kouluttaja Timo Ripatti. Kursseilla on mallit ja heidän kustannuksensa

Lisätiedot

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen you can 2 Matkamme alkaa Laineet kutsuvat! Lautailukoulu alkaa Digitaalisen järjestelmäkameran teho Vaihda objektiivia, vaihda näkökulmaa Vaihdettavien

Lisätiedot

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Pispalan Insinööritoimisto Oy Harry Karvonen harry.karvonen@pispalanit.fi 27. lokakuuta 2013 Passikuva - Käyttöohje Sisältö i Sisältö 1 Passikuva 1

Lisätiedot

TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN. Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M. Digikuva 2016

TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN. Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M. Digikuva 2016 TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M L 34 Kuvatyylillä Maisema tulee taivaan sinisestä ja kasvien vihreästä kylläisiä. 1/200 SEKUNTI F10 ISO 200 24 MM Jo kuvausvaiheessa voit

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

1. Mustavalkoinen Laser tulostus 1.1 Samsung ML 1640 A4 lasertulostin

1. Mustavalkoinen Laser tulostus 1.1 Samsung ML 1640 A4 lasertulostin Yleistä SenioriPC palvelu tarjoaa tulostimia joka päiväiseen ja harvempaankin käyttöön. Tulostimet on jaettu kahteen ryhmään riippuen asiakkaan tarpeista. Tulostimia on markkinoilla valtavasti, mutta SenioriPC

Lisätiedot

Valon määrä ratkaisee Aukko

Valon määrä ratkaisee Aukko Valon määrä ratkaisee Aukko syväterävyys Suljinaika ISO liike ja terävyys valoherkkyys ja kohina Valon määrä ratkaisee / ajan esivalinta Bulb käytössä M-tilassa, valottaa niin kauan kuin painetaan laukaisinta

Lisätiedot

PIKSELIT JA RESOLUUTIO

PIKSELIT JA RESOLUUTIO PIKSELIT JA RESOLUUTIO 22.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Tuula P 2 Pikselit ja resoluutio Outoja sanoja Outoja käsitteitä Mikä resoluutio? Mikä pikseli? Mitä tarkoittavat? Miksi niitä on? Milloin tarvitaan?

Lisätiedot

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Digikamerasta kuvakirjaan Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Hannu Räisänen 2011 Akun ja kortin poisto Akun ja kortin poisto Sisäinen muisti Kamerassa saattaa olla myös sisäinen muisti

Lisätiedot

Kuvankäsittely. DigiReWork Annamari Mäenhovi Kati Nieminen

Kuvankäsittely. DigiReWork Annamari Mäenhovi Kati Nieminen Kuvankäsittely DigiReWork 14.11.2017 Annamari Mäenhovi Kati Nieminen Työpajan sisältö Valokuvaamisen karkeat perusteet Kuvien ottamisen ja käyttämisen laillisuus Digitaalinen kuva Erityisvaatimukset alustoille

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN

PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN Emilia Ketola Eurajoen kristillinen opisto Avat 2015-2016 1 Projekti... 3 1.1 Asiakas ja kartoitus... 3 1.2 Asiakastapaaminen ja suunnittelu... 3 1.3 Toteutus... 5 1.4

Lisätiedot

DIGITAALISESTI IKUISTETTU. Digikameran käytöstä 25.2.2009 Matti Tossavainen Palvelukeskus Foibe Learning in Later Life

DIGITAALISESTI IKUISTETTU. Digikameran käytöstä 25.2.2009 Matti Tossavainen Palvelukeskus Foibe Learning in Later Life DIGITAALISESTI IKUISTETTU Digikameran käytöstä 25.2.2009 Matti Tossavainen Palvelukeskus Foibe Learning in Later Life Sisältö Linjanveto (paperitulosteet vai täysdigi) Filmi vs. Digi Digiketju ja sen hallinta

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

SKANNAUSVINKKEJÄ. Skannausasetukset:

SKANNAUSVINKKEJÄ. Skannausasetukset: SKANNAUSVINKKEJÄ Tämä skannausohje on tarkoitettu täydentämään Yliopistopainon Xerox-käyttöohjetta (https://www.jyu.fi/palvelut/yopaino/opiskelija/print-it/xerox%20kayttoohje), ei korvaamaan sitä. Yliopistopainon

Lisätiedot

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai

Lisätiedot

Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen.

Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen. Sivu 1/7 Värilaatuopas Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen. Laatu-valikko Tulostustila Väri Vain musta

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

STUDIO JSUVALA HINNASTO ESITE. Muotokuvat elämäsi hetkiin.

STUDIO JSUVALA HINNASTO ESITE. Muotokuvat elämäsi hetkiin. STUDIO JSUVALA HINNASTO ESITE Muotokuvat elämäsi hetkiin. Hinnastot Muotokuvaukset 4 Dokumentaarinen hääkuvaus 5 Paperivedokset 6 Kiitoskortit 7 Kehykset 8 Esitteet Kuvatiedostot cd:llä palvelu 9 Koevedos

Lisätiedot

Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet

Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Ainutlaatuisella Epson UltraChrome K3 -mustetekniikalla saat erinomaisia mustavalko- ja väritulosteita. Kun muissa musteissa

Lisätiedot

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,-

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 1 NIKON COOLPIX S3000 139,- 5640000172 NIKON COOLPIX S3000 SORT VMA541E1 EAN: 018208918966 139 NIKON DSLR D3100 Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 2 PENTAX OPTIO S1 139,50 PENTAX

Lisätiedot

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Esitys löytyy Mollan sivuilta: Molla.ejuttu.fi Molla- media, osallisuus, lapsi. Kurkistus pienten lasten

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen

Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen Palopaikan dokumentointi vrk. Tuomas Teräväinen 27.11.2018 Luennon sisältö Alkuvaiheen kuvat Kalusto Ilmakuvaus Paikkatutkinta Piirrokset Tallenteiden säilyttäminen 2 Alkuvaiheen kuvat Joskus ratkaiseva

Lisätiedot

Puheenjohtaja Teemu Laulajainen Sihteeri Sanna Kinnunen

Puheenjohtaja Teemu Laulajainen Sihteeri Sanna Kinnunen RAUMAN KAMERASEURA ry www.raumankameraseura.net Puheenjohtaja Teemu Laulajainen rkshallitus@gmail.com Sihteeri Sanna Kinnunen raumanksinfo@gmail.com Kiitos kaikille seuralaisille menneestä vuodesta 2017!

Lisätiedot

Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus

Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus Kuvaviestintä yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus 7.4.2016 Tuensaajan viestintäohjeet Hankerahoitukseen kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet

Lisätiedot

Kuvan pehmennys. Tulosteiden hallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito.

Kuvan pehmennys. Tulosteiden hallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito. Tulostinajuri tuottaa parhaan mahdollisen tulostuslaadun erilaisiin tulostustarpeisiin. Joskus saattaa kuitenkin olla tarpeen muuttaa tulostettavan asiakirjan ulkonäköä enemmän kuin tulostinajuri sallii.

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä.

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä. 3-D ANAGLYFIKUVIEN TUOTTAMINEN Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorio Teknillinen korkeakoulu Petri Rönnholm Perustyövaiheet: A. Ota stereokuvapari B. Poista vasemmasta kuvasta vihreä ja sininen

Lisätiedot

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):

Lisätiedot

Kun tulostuksessa ilmenee muotoiluvirheitä

Kun tulostuksessa ilmenee muotoiluvirheitä Kun työ lähetetään tulostimeen, tulostinajurilla voidaan määrittää, että työ säilytetään muistissa. Kun pidätetty työ halutaan tulostaa, se valitaan tulostettavaksi tulostimen käyttöpaneelista. Lisätietoja

Lisätiedot

Gimp JA MUUT KUVANKÄSITTELYOHJELMAT

Gimp JA MUUT KUVANKÄSITTELYOHJELMAT Gimp JA MUUT KUVANKÄSITTELYOHJELMAT Daniela Lund Ti07 A241227 Linux-järjstelmät 01.12.2009 MIKÄ ON KUVANKÄSITTELYOHJELMA? Kuvankäsittelyohjelma on tietokoneohjelma, jolla muokataan digitaalisessa muodossa

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

MUOTOKUVAUSHINNASTO 2016. Sisällysluettelo

MUOTOKUVAUSHINNASTO 2016. Sisällysluettelo MUOTOKUVAUSHINNASTO 2016 Sisällysluettelo Muotokuvaukset 2 Lisäpalvelut 3 Kuvatiedostot 4 Paperivedokset 5 Aukkopahvit 6 Perinteiset kiitoskortit 7 Modernit kiitoskortit 8 Kehykset 9 Canvastaulut 10 Pohjustetut

Lisätiedot

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita

Lisätiedot

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range High Dynamic Range: kuvantamista jossa kuvaan saadaan laajempi dynamiikka kuin mitä kamera pystyy tallentamaan Dynamiikalla tarkoitetaan

Lisätiedot

OHJEITA KOPIOINTIIN JA TULOSTUKSEEN

OHJEITA KOPIOINTIIN JA TULOSTUKSEEN OHJEITA KOPIOINTIIN JA TULOSTUKSEEN 1 Sisällys Tulostimen valinta ja perustulostaminen... 4 Perusvälilehti... 5 Paperilähteen valinta... 5 Erikoismateriaalien tulostaminen... 6 Turvattu tulostus... 7 Asettelu

Lisätiedot

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager Missio: 1. Asentaminen 2. Valokuvien tarkastelu, tallennus/formaatit, koko, tarkkuus, korjaukset/suotimet, rajaus 3. Kuvan luonti/työkalut (grafiikka kuvat) 4. Tekstin/grafiikan lisääminen kuviin, kuvien/grafiikan

Lisätiedot

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä Täydellisen kuvan niksit Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä suuntaviivoja. Kutsun niitä 9 elementiksi. Tässä artikkelissa käyn läpi mitä tarvitsen ja mitä otan huomioon

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Oman kirjasi. tekee Erkki Luumi

Oman kirjasi. tekee Erkki Luumi Oman kirjasi tekee Erkki Luumi Kirjatalo Ekiteki sijaitsee Hämeenkyrön kansallismaisemissa F. E. Sillanpään syntysijoilla Maisematien ja Trossitien risteyksessä kaksi kilometriä Kolmostieltä Mahnala-Timi-liittymästä,

Lisätiedot

Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen

Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen Sisällysluettelo 1. Tulosta mustavalkoisena 2. Kaksipuoleinen tulostus 3. Käytä verkkotulostimia, mielellään monitoimilaitteita 4. Asemoi useampi sivu tulostettavaa

Lisätiedot

Kuvankäsi*ely 1. Digitaaliset kuvat ja niiden peruskäsi3eet. Kimmo Koskinen

Kuvankäsi*ely 1. Digitaaliset kuvat ja niiden peruskäsi3eet. Kimmo Koskinen Kuvankäsi*ely 1 Digitaaliset kuvat ja niiden peruskäsi3eet Kimmo Koskinen Mitä kuvankäsi3ely on? Digitaalisten kuvien monipuolista muokkausta: - korjailua: roskien poisto, punaiset silmät jne - muuntelua:

Lisätiedot

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011 1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin

Lisätiedot

TEEMA 2 TAULUKKODATAN KÄSITTELY JA TIEDON VISUALISOINTI LUENTO 4

TEEMA 2 TAULUKKODATAN KÄSITTELY JA TIEDON VISUALISOINTI LUENTO 4 TEEMA 2 TAULUKKODATAN KÄSITTELY JA TIEDON VISUALISOINTI LUENTO 4 TIEY4 Tietotekniikkataidot Kevät 2019 Juhani Linna 27.3.2019 Taustaa harjoituksiin 5 ja 6: 1. Harjoituksen 6 esittely 2. Taulukkolaskenta

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER I AM YOUR FINDER I AM VISUAL PERFECTION Nikon 1 -järjestelmäkameroilla elämäsi vauhdikkaimpien hetkien ikuistaminen onnistuu kätevästi. Vaihdettavalla objektiivilla varustetut Nikon 1 -kamerat ovat erittäin

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä.

Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. 1 Valokuvien, diojen ja filminegatiivien skannaus ION PICS 2 PC Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. ION PICS 2 PC skannerilla voit skannata valokuvia, dioja ja filminegatiiveja tietokoneelle

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet

Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet Tilaasäästävät monitoimilaitteet kaikilla tarpeellisilla toiminnoilla kotiin tai pieneen toimistoon. TULOSTAA KOPIOI www.brother.fi SKANNAA FAKSAA LANGATON Kaikki

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

KUVA OLIS KIVA. kuva viestinnässä ja markkinoinnissa / Sanna Henttonen, graafinen suunnittelija, sanna.henttonen@phkk.fi

KUVA OLIS KIVA. kuva viestinnässä ja markkinoinnissa / Sanna Henttonen, graafinen suunnittelija, sanna.henttonen@phkk.fi KUVA OLIS KIVA kuva viestinnässä ja markkinoinnissa / Sanna Henttonen, graafinen suunnittelija, sanna.henttonen@phkk.fi Kuva on AINA tekijänoikeuden alaista materiaalia Kuvaajan nimi on mainittava Oltava

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi Valokuvien muokkaaminen Käynnistettyäsi Picasa-ohjelman, eteesi avautuu niin sanottu arkistonäkymä. Näet täältä olemassa olevia valokuvia.

Lisätiedot

Mustavalkokuvat. Tehtävä 9

Mustavalkokuvat. Tehtävä 9 Tehtävä 9 Mustavalkokuvat Suuri osa kuvista painetaan vielä mustavalkoisina, koska kyseisen julkaisun sivunvalmistus on sitä. Lisäksi on toki edelleen olemassa syitä painaa tai tulostaa kuvia harmaasävyinä,

Lisätiedot

FOTONETTI BOOK CREATOR

FOTONETTI BOOK CREATOR F O T O N E T T I O Y FOTONETTI BOOK CREATOR 6 2012 Kemintie 6 95420 Tornio puhelin: 050-555 6500 pro/kirja: 050-555 6580 www.fotonetti.fi Ohjelman asentaminen 1 Hae ohjelma koneellesi osoitteesta http://www.fotonetti.fi/kuvakirjatilaa

Lisätiedot

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA SISÄLLYS 1. KUVAN TUOMINEN PAINTIIN...1 1.1. TALLENNETUN KUVAN HAKEMINEN...1 1.2. KUVAN KOPIOIMINEN JA LIITTÄMINEN...1 1.1. PRINT

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

JOHDANTO ESINEKOKOELMIEN DIGITOINTIIN

JOHDANTO ESINEKOKOELMIEN DIGITOINTIIN JOHDANTO ESINEKOKOELMIEN DIGITOINTIIN - mitä pitäisi ottaa huomioon ennen esinekokoelmien digitointia? Kaikki digitoitu aineisto julkaistaan Kansallisen digitaalisen kirjaston (kdk) nettisivuilla Esinekokoelmia

Lisätiedot

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja kunniamainintoja Mahdollisuus hakea arvonimiä Saa vuosin saatossa

Lisätiedot

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) SeAMK:n Kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden syyskuussa 2010 tekemän E-kirjakyselyn tuloksia TAUSTATIETOJA Kyselytutkimus

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta Heikki Hyyti 60451P Harjoitustyö 2 visuaalinen prosessointi Treismanin FIT Kuva 1. Kuvassa on Treismanin kokeen ensimmäinen osio, jossa piti etsiä vihreätä T kirjainta.

Lisätiedot

Sankarihautausmaat Suomessa -projekti Kuvausohjeet Tietojen kerääminen

Sankarihautausmaat Suomessa -projekti Kuvausohjeet Tietojen kerääminen OTETTAVAT KUVAT Kuva 1 - yleiskuva sankarihautausmaasta Kuva mieluiten yläviistosta niin, että kaikki hautapaikat näkyvät. Kuvakulma valitaan niin, että pääpaino kuvassa tulee nimenomaan itse sankarihautausmaalle.

Lisätiedot

Matot halutulla designilla.

Matot halutulla designilla. Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,

Lisätiedot

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS KUVAMUOKKAUS HARJOITUS PUNASILMÄISYYS, VÄRI, KUVAKOKO, RAJAUS PUNASILMÄISYYS Kuvien punasilmäisyyden joutuu kohtaamaan usein huolimatta kameroiden hyvistä ominaisuuksista. Ohjelma tarjoaa hyvän työvälineen

Lisätiedot

KUVAN SÄÄDÖT SUMOPAINTISSA

KUVAN SÄÄDÖT SUMOPAINTISSA KUVAN SÄÄDÖT SUMOPAINTISSA Kuvien käsittelyä pidetään yhtenä digitaalisten kuvien vahvuuksina (ja osittain myös heikkoutena). Monien ammattilaisten mielestä kuvien valoisuutta ja värejä kannattaa useimmiten

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Yliopistojen erilliset palautteet. Webropol kyselyn tulokset. RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa

Yliopistojen erilliset palautteet. Webropol kyselyn tulokset. RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa Palvelukonsortion johtoryhmän kokous 3-2011- 3.10.2011 RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa Yliopistojen erilliset palautteet Helsingin yliopisto LIITE R1 Turun

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Sivu 1 / 11 08.01.2013 Viikin kirjasto / Roni Rauramo

Sivu 1 / 11 08.01.2013 Viikin kirjasto / Roni Rauramo Sivu 1 / 11 Kuvien siirto kamerasta Lyhyesti Tämän oppaan avulla voit: - käyttää tietokoneen omaa automaattista kopiointiin tai siirtoon tarkoitettua toimintaa kuvien siirtoon kamerasta tai muistikortista

Lisätiedot

Ääniohjattu vilkkuvalo ledeillä toteutettuna

Ääniohjattu vilkkuvalo ledeillä toteutettuna Ääniohjattu vilkkuvalo eillä toteutettuna Idea ei valitettavasti ole lähtöisin omasta päästäni - niin mukavaa kuin olisikin ollut riistää kunnia itselleen - vaan on keksijäperhe Ponkalalta. Olen usein

Lisätiedot

TULOSTEKARTAT. Talvipäivät 2008 Pertti Hartman. Kartta paperille. Pikapaino Digitaalinen painokone > Tulostekartta Yleensä alan yritys

TULOSTEKARTAT. Talvipäivät 2008 Pertti Hartman. Kartta paperille. Pikapaino Digitaalinen painokone > Tulostekartta Yleensä alan yritys TULOSTEKARTAT Kartta paperille Offsetpainaminen Spottivärein (PMS, 6+1 väriä) Neliväripaino (Prosessivärit CMYK) Pikapaino Digitaalinen painokone > Tulostekartta Yleensä alan yritys Tulostus Lasertulostin

Lisätiedot

Tasot. Valitse ensin tasopaletit näkyviin Window Layers. Uusi taso Säätötaso Tason poistaminen. Sekoitustilat

Tasot. Valitse ensin tasopaletit näkyviin Window Layers. Uusi taso Säätötaso Tason poistaminen. Sekoitustilat Tasot Valitse ensin tasopaletit näkyviin Window Layers Sekoitustila Tason näkyvyys Peittävyys Käsiteltävä taso Uusi taso Säätötaso Tason poistaminen Tasomaski Tason lukitus Sekoitustilat Normal, normaali:

Lisätiedot

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT Hifitalo 2010 Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT Kasausohje YHTEYSTIEDOT Myymälä: info@hifitalo tel.044 055 3595 Asentamo: asentamo@hifitalo.fi tel.040 588 4680 Onnittelut, olette ostaneet itsellenne laatutuotteen

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi

Lisätiedot

Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas. Sisällys Ennen käyttöä...2 Varotoimet...3 Tulostaminen...4

Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas. Sisällys Ennen käyttöä...2 Varotoimet...3 Tulostaminen...4 Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas Sisällys Ennen käyttöä......................................2 Varotoimet.........................................3 Tulostaminen.......................................4

Lisätiedot

KUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA

KUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA KUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA Ohjeistuksessa käydään läpi kuvan koon ja kuvan kankaan koon muuntaminen esimerkin avulla. Ohjeistus on laadittu auttamaan kuvien muokkaamista kuvakommunikaatiota

Lisätiedot

Tulostaminen koulun koneilta Sibelius-tulostimelle voi tulostaa seuraavilta koulun koneilta

Tulostaminen koulun koneilta Sibelius-tulostimelle voi tulostaa seuraavilta koulun koneilta Sibelius-tulostin Monistamossa on uusi tulostin nimeltään sibelius, joka korvaa vanhan topelius-tulostimen. Tällä uudella tulostimella on käytössä tulostusmäärien seuranta sekä henkilökohtainen tulostussaldo.

Lisätiedot

valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden

valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden Vallitseva valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden joukossa kotien, työpaikkojen, katujen ja julkisten tilojen keinovalaistusta ei pidetä juuri arvossa. Päivänvalo on luonnollisin valonlähde.

Lisätiedot

Pysäytettyjen töiden tulostus ja poisto Kun tulostuksessa ilmenee asetteluvirheitä Verify print -työt Reserve print -työt

Pysäytettyjen töiden tulostus ja poisto Kun tulostuksessa ilmenee asetteluvirheitä Verify print -työt Reserve print -työt Kun työ lähetetään tulostimeen, tulostinajurissa voidaan määrittää, että työ säilytetään muistissa. Kun tämä pidätetty työ halutaan tulostaa, se määritetään tulostettavaksi tulostimen käyttöpaneelin valikoissa.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Itsepalvelukopiokone

Itsepalvelukopiokone Itsepalvelukopiokone Tarvitset kopiointiin joko Waltti-matkakortin tai tunnistetarran kirjastokorttiisi. Waltti-matkakortin voit hankkia Kansalaisinfosta ja tunnistetarran pääkirjaston Infosta. Näin aloitan

Lisätiedot

FOREVER Solvent-Dark 111

FOREVER Solvent-Dark 111 FOREVER Solvent-Dark 111 Laadukas paperi värillisille kankaille. Pesunkestävyys ja värien kiirkkaus 100% puuvilla, denim, nahka, valkoinen polyesteri, puu, synteettinen nahka, päällystetty paperi jne.

Lisätiedot

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio

Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio Juha Karjalainen Kurssin ensimmäinen tehtävä Ensimmäisenä tehtävänämme oli ottaa kuvia järjestelmäkameralla eri asetuksilla kuten valotusaika, polttoväli

Lisätiedot