A-p-c-kamera ry. Väläyksiä Henkäys (kuva: Jorma Koskenlaakso)

Transkriptio

1 A-p-c-kamera ry. Väläyksiä 2002 Henkäys (kuva: Jorma Koskenlaakso)

2 A-p-c-kamera ry. kaikille avoin nurmijärveläinen kameraseura Valon vuosi 2001 Vuosi 2001 kuudes toimintavuotemme sujui enimmäkseen vanhoissa tutuissa merkeissä. Kuvaillat keräsivät väkeä kerta toisensa jälkeen ja ennalta suunnitellut kuvausretketkin innostivat aina useamman lähtijän mukaan. Suunniteltujen lähtöjen lisäksi mentiin sopivan sään sattuessa lyhyellä varotusajalla kokoon saadun porukan kanssa kuvaamaan lähimaisemia ja välillä hieman kaukaisempiakin. Valokuvausnäyttelyissä käytiin viime vuonna vähän, mutta toisaalta oma näyttelytoiminta ja osallistuminen yhteisnäyttelyihin oli vilkasta. Nurmijärven pääkirjaston lastenosaston näyttelyseinällä olevan vaihtuvan näyttelyn pito valitettavasti hiipui vuoden jälkipuoliskolla, kun kunnalta ei enää saatu tarkoitukseen taloudellista tukea. Kerhon toimintaa on muokannut paljon se, että sillä on säännöllisesti käytettävissään vain jäsenmaksutulot. On selvää, että tällaisina aikoina kunnan määrärahojen käyttöä täytyy miettiä tarkkaan. On kuitenkin ikävää, ettei korkealaatuista valokuvausta harjoittava kerho voi tukea toimintansa jatkuvuutta taloudellisten realiteettien edessä mihinkään muuhun kuin jäsentensä sitkeyteen ja kärsivällisyyteen. Toinen kerhon toimintaa rajoittava tekijä on kokous- ja pimiö tilojen puuttuminen. Kokoontumismahdollisuus on onneksi järjestynyt Rajamäessä KP-Media Oy:n myötävaikutuksella. Pimiötilojen puuttuminen heikentää kuitenkin huomattavasti kerhon mahdollisuuksia tarjota valokuvausoppia nuorille kiinnostuneille ja tämä onkin ehkä vakavin puute kerhon toimintaresursseissa. Lopuksi haluan toivottaa kaikki valokuvauksesta kiinnostuneet nurmijärveläiset tutustumaan toimintaamme. Valokuvaus on hauska harrastus! Rajamäessä Petteri Pavas puheenjohtaja Taitto: Heikki Jokinen 2

3 Soittaja (kuva: Heikki Jokinen) Toiminta vuonna 2001 Jäsenet A-p-c-kamera ry:llä oli vuonna maksanutta jäsentä. Hallituksen kokoonpano oli: Olavi Heinonen, Heikki Jokinen, Jukka Rauhanen, Jaska Risku ja Mauno Äikäs. Puheenjohtajana toimi Petteri Pavas ja sihteerinä Heikki Jokinen. Kuvaillat Kuvailtoja pidettiin 11 kertaa: Kuvailloissa katseltiin kuvia ja ruodittiin niitä yhdessä. Osanottajia oli tavallisesti 5-7, enimmillään 9. Kuvaillat pidettiin Rajamäessä KP-Media Oy:n tiloissa osoitteessa Vanha Rajamäentie 2. Kuvausretket Kuvausretkiä tehtiin erikokoisilla porukoilla eri puolille Suomea tehtiin kuvausretki Nukarille. Aiheena oli "Jäiden lähtö", mutta kevään nopean edistymisen vuoksi jouduimme tyytymään lähes jäättömään jokeen. Mukana oli 5 kuvaajaa J. Hanka ja P. Pavas olivat Utsjoella kuvaamassa kukkakuvausretki, J. Rauhanen ja P. Pavas tehtiin kuvausretki Fiskarsiin. Mukana olivat H. Jokinen, J. Koskenlaakso, P. Pavas, J. Rauhanen, M. Äikäs kuvausretki Ruovedelle, J. Rauhanen ja P. Pavas kuvausretki Ruovedelle, J. Hanka, P. Pavas, J. Rauhanen ja M. Äikäs. Pienimuotoisia retkiä tehtiin lähiseuduille, muun muassa kaksi lyhyttä retkeä Mustalammelle marraskuussa. Suomenlinnaa olivat kuvaamassa H. Jokinen, P. Pavas, J. Rauhanen ja M. Äikäs. Omat näyttelyt Pidimme vaihtuvaa näyttelyä kirkonkylän kirjaston lastenosaston näyttelyseinällä. Kukin näyttelyistä oli esillä reilun kuukauden: Petteri Pavas: Kuvia valosta Anneli Vinha: Oranssia ja valkoista Petteri Pavas: Viimeiset lumet Jorma Hanka: Ilmailuhistoriallisia kuvia Jorma Koskenlaakson valokuvia Seppo Niinikurun valokuvia Jorma Hanka ja Heikki Jokinen pitivät Vihervuosi 2000 palkintona olleen yhteisnäyttelyn Nurmijärven Kirjastogalleriassa 3

4 Lato (kuva: Markku Niemi) yhdessä Säde von Willebrandtin kanssa. Avajaiset olivat Jorma Hanka piti 27 kuvalla näyttelyn "Mustavalkoisia tunnelmia" Lauttasaaressa palvelutalo Merikaaressa helmikuun ajan. Kiljavan opistolla pidettiin toukokuussa näyttely yhdessä Primalcon kamerakerhon kanssa. Meiltä oli kaikkiaan 30 kuvaa J. Hangalta, H. Jokiselta, P. Pavakselta, A. Vinhalta ja M. Äikäkseltä. Kotimaiset näyttelyt Seuran jäsenet saivat kuvia seuraaviin kotimaisiin näyttelyihin: Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttelyyn sai Jorma Hanka kaksi kuvaa. Ulkomaiset näyttelyt Seuran jäsenet saivat kuvia seuraaviin ulkomaisiin näyttelyihin: Euro-Picamera 2001, Belgia Jorma Hanka sai yhdellä kuvalla 2 hyväksyntää. Mauno Äikäs sai läpi kuvan "The girl in the window". The Golden Spurs 2001, Belgia Mauno Äikäs sai näyttelyyn kuvan "The girl in the window". 10. Austrian Super Cirquit (Salons 1-4), Itävalta Jorma Hanka sai 12 kuvalla 43 hyväksyntää. Mauno Äikäs sai mukaan seuraavat kuvat: "Shimmering snow" (3 hyväksyntää), "In the moonliht" (4), "Water fight" (4), "Intimacy" (4), "At 4 a.m." (4) ja "Business on water" (3). Kilpailut H. Jokinen ja P. Pavas osallistuivat Fotopyrähdykseen Hyvinkäällä. Vuosikokous Vuosikokous pidettiin Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontui vuoden mittaan neljä kertaa. Muut tapahtumat Uhmasimme paukkupakkasia (-24 C) viettämällä vuoden 2000 Pikkujoulua maastossa. Mukana olivat H. Jokinen, P. Pavas, J. Rauhanen ja M. Äikäs. Kävimme porukalla Vuoden luontokuvat tapahtumassa. Yhteystiedot Petteri Pavas, puheenjohtaja Puh. (09) , gsm , petteri.pavas@kolumbus.fi 4

5 -25 C (kuva: Jorma Koskenlaakso) Heikki Jokinen, sihteeri Gsm hoojii@kolumbus.fi luomisgalleria Kelloliike ja Valokuvaamo Karppinen Aleksis Kiven tie Nurmijärvi Puh. (09)

6 Aurinkoseinä (kuva: Anneli Vinha) Kuulostaako tutulta: kuvia olisi mukava vedostaa näyttävään kokoon, mutta kun ei ole labbista tai ei voi sitoa kotona muussa käytössä olevaa soppea tarpeeksi pitkäksi aikaa kerrallaan kuvien tekoon tai... tai... Tietokone tulee apuun tässäkin harrastuksessa: olohuoneen nurkkaan perustettu digilabbis mahdollistaa upeiden, A3-kokoisten vedosten tekemisen normaalilla koti käyttöön tarkoitetulla mikrolla! Tarvitaan "vain" tietokone, kuvankäsittelyohjelma (Photo Shop, Paint Shop Pro, Photo Paint tai joku muu), digikamera tai filmiskanneri ja hyvälaatuinen mustesuihkutulostin. Digi vedostuksen nautintoja Taisin jäädä koukkuun valokuvaukseen nähdessäni koulupoikana kaverini labbiksessa, miten mustavalkokuva alkoi taianomaisesti ilmestyä paperille. Polte syttyi ja pian aloitin varsinaisen valokuvaharrastukseni Joensuun vapaaopiston kamerapiirissä Thron Wagerin opissa. Alkuvaihe oli kiihkeä: kuvasin Tri-X:lle monta vuotta, melkein koko ajan ja joka paikassa. Rakensin autotallimme nurkkaan puurimoista ja mustasta muovista pimiön ja vietin iltojani siellä vedostaen mustavalkokuvia Joensuun Kameraseuran kuukausikilpailuihin. Vielä opiskeluaikani alussa Otaniemessä kuvausintoni oli kohtuullinen. Teekkarikameroissa olin mukana pari vuotta. Ensimmäistä lastamme kuvasin niin paljon, että sukulaiset laskivat pojasta 6

7 Ristien mäki (kuva: Jorma Hanka EFIAP). Kuva oli mukana mm. Austrian Super Circuit 2001 näyttelyssä. sitä menoa otetun viisivuotissynttäreihin mennessä kuvaa. No, hiipuihan se harrastus lapsenhoidon ja opiskelun kiireissä sekä toisen lapsen synnyttyä. Vuosien hiljaiselon ja harrastukseen kuuluvien perhe-elämän dokumentointien jälkeen alkoi harrastukseni toinen aktiivivaihe Rajamäessä A-p-c-kamera ry:n perustamisen myötä kuusi vuotta sitten. Samanhenkisten kavereiden porukassa kuvausmäärät kasvoivat taas ajoittain huimiksi; nyt kuvasin lähinnä dialle. Seurassa toimiminen ajoi myös kokeilemaan kuvien saamista esille kansainvälisiin näyttelyihin. Pari diaa meni läpi, mutta useimmista kuvistani löysin itse vikoja, jotka estivät niiden lähettämisen. Monesti olisin myöskin halunnut rajata kuvani eri tavalla kuin mihin Geben muutama erilainen diakehysmalli antoi mahdollisuuden. Diojen lähettämisen näyttelyihin teki vaikeaksi sekin, että sen ainokaisen parhaiten valotetun ruudun kanssa on ainainen ongelma: uskallanko lähettää sen ulkomaille, jossa se voi haalistua, naarmuttua tai peräti hävitä? Tämän ongelman kuvittelin ratkeavan diaduplikaattien avulla, kunnes kokeilin: teettämistäni viidestä kuvasta ainoastaan yhden kopio oli juuri ja juuri käyttökelpoinen, muissa värit ja sävyt olivat aivan poskellaan. En tiedä, oliko minulla vain huonoa tuuria tai olenko liian vaativa; sen koommin en ole kuitenkaan yrittänyt. Digitekniikka pelasti! Kuvantekijän taivas aukeni, kun sain käyttööni 4000 dpi kinofilmiskannerin ja hyvän A3-kokoisen mustesuihkutulostimen. Nyt pystyn skannaamaaan diani tai negani (väri- ja mustavalko-) ja rajaamaan niitä mieleni mukaan. Kinofilmin 24 x 36 mm kuva-alasta saan skannattua noin 3780 x 5670 pikselin digikuvan eli digikameroiden tyyliin ilmaistuna 21,4 megapikselin kuvan. Tulostuksessa pyrin käyttämään 300 dpi tulostustarkkuutta, joten koko kuva-alalta voin tulostaa 32 x 48 cm vedoksen. Tulostaessani A3-kokoiselle paperille joka on kooltaan noin 30 x 42 cm on rajaamisenkin varaa siis hieman. Jos tyydyn 200 dpi tai sen alle oleviin tulostustarkkuuksiin, pystyn tekemään osasuurennoksiakin. Tietokoneeni on 512 Mt keskusmuistilla varustettu 750 MHz Pentium III, johon on liitetty 21-tuumainen laatumonitori. Mikron teho riittää kohtuullisen hyvin, vaikkakin erityisesti kuvankäsittelyssä vielä nope- 7

8 Jään vanki (kuva: Olavi Heinonen) Mies (kuva: Jukka Rauhanen) ammasta prosessorista ja suuremmasta keskusmuistista olisi selvästi hyötyä. Mutta se hinta... Tulostimen A3-koko riittää sopivasti kansallisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin tehtäviin tulosteisiin. Niissä vedoksen pidemmän sivun maksimimitta on useimmiten 40 cm. On totta, että aivan samanlaista tunnetta ei tietokoneen avulla kuvia tehdessä synny kuin pimiössä katsellessa mustavalkokuvan kehittymistä, mutta muut edut menevät roimasti edelle. Digilabbiksen perustaminen on helppoa: ei tarvita pimennettävää tilaa, ei vesijohtoa eikä viemäriä, vaan kuvia voi tehdä vaikka olohuoneen nurkassa. Onneksi en ehtinyt kunnolla aloittaa perinteisen labbiksen rakentamista! Ainoastaan peruskorjauksen yhteydessä yläkerran makuuhuoneen seinään asennettu pystyviemäri odottaa turhaan käyttöä... Kuvien tekeminen on taas todella mukavaa! Sävyt haltuun Nautin siitä, että pääsen vaikuttamaan kuvieni väreihin, sävykkyyteen ja kontrastiin paljon paremmin kuin perinteisillä menetelmillä. Värivedosten teko vanhoilla menetelmillä negasta vedostamalla tai diasta esimerkiksi cipa-menetelmällä rajoittuu kohdallani kylläkin muutamaan kokeiluun. En ehkä päässyt kunnolla jyvälle asiasta, mutta en tainnut onnistua tekemään yhtään vedosta, johon olisin ollut täysin tyytyväinen. Digimenetelmällä pääsen suorastaan hämmästyttävän lähelle alkuperäisen kuvan (erityisesti dian, johon koevedoksia voi koko ajan verrata) värejä ja sävyjä. Myös Fujin Velviassa ihailemani upea musta toistuu vedoksissa hienosti. Toisaalta voin halutessani korjata kuvan värit lähemmäs alkuperäistä kuvaustilannetta, jos esimerkiksi valon erikoinen väri on aiheuttanut diaan väärän värikorostuksen tai kyseessä on vanha, väreiltään haalistunut kuva. On jännittävää nähdä muutos kuvassa, kun kuvan sävyjä säätäessäni valitsen "keskiharmaa" -työkalulla kuvasta kohdan, jonka pitäisi olla neutraalin harmaa ja yhdellä klikkauksella koko kuvan värimaailma muuttuu oikeaksi. Kuvan jyrkkyyttä ja sävyjä voi digilabbiksessa muuttaa lähes portaattomasti ja tehdä välitulosteita esimerkiksi kymppikuvakoossa. "Varjostukset" ja "lisävalotukset" voi tehdä kuvankäsittelyohjelmassa ja kun on päässyt mieluisaan lopputulokseen, voi lopuksi tulostaa haluamansa määrän tasalaatuisia tulosteita, vaikkapa eri kokoisina. Ja ne roskat sitten. Kaikki kuvia pimiössä tehneet ovat varmasti tuskailleet saman on- 8

9 Water fight (kuva: Mauno Äikäs). Kuva valittiin Austrian Super Circuit 2001 näyttelyyn. gelman kanssa: miten pitää kiusallinen pöly poissa filmin pinnalta kuvaa vedostettaessa. Nykyaikaisessa filmiskannerissa on automaattinen naarmujen ja roskien poisto, ja se jos mikä on herkkua perfektionistille! Ongelmiakin on On kuvien teossa edelleenkin aikaa, paperia ja miestä syöviä ongelmia: ainakin minulla on ajoittain suuria vaikeuksia saada haluamani värisiä tulosteita. Ei riitä, että kuvan saa hyvännäköiseksi ruudulla se ei suinkaan aina takaa sitä, että myös tuloste tyydyttäisi. Vielä on ainakin yksi tulostuksen apuohjelma kokeilematta, josko siitä olisi johonkin. Hyvälaatuisella mustesuihkutulostimella tehtyä vedosta on ilman suurennuslasia tai muuta apuvälinettä vaikea erottaa perinteisellä menetelmällä tehdystä valokuvasta. Värien haalistuminen ajan myötä on kuitenkin vielä ilmeinen ongelma. Tiedän vain yhden tulostinmallin, jonka pigmenttiväreille annetaan 200 vuoden "takuu", ja se näkyy myös hinnoissa: tulostin maksaa toista tuhatta euroa ja värikasetit ilmeisesti myös maltaita, ne kun eivät mihinkään tulostimeen ole halpoja. Minun tulostimeni valmistaja lupaa parhaille papereille tulostettujen kuvien säilyttävän värinsä luxin valossa 10 vuotta eli maahantuojan edustajan mukaan normaaleissa olosuhteissa käytännössä ihmis iän. Saa nähdä... Malttia manipulointiin! Kuvien korjailu ja manipulointi on kuvankäsittelyohjelmalla jopa liiankin helppoa. Asiasta on ollut lehdistössä ja muilla keskusteluareenoilla kiivasta väittelyä kuuluisan suomalaisen pitkän linjan luontokuvaajan yhdisteltyä kuviinsa elementtejä eri ruuduista. Minua harmittaa, jos en enää voi eläytyä toisten kuvaajien ikuistamiin ainutlaatuisiin herkkuhetkiin: upea kuva, miten ihmeessä tuokin on saatu kuvattua? Vastaus ei mielestäni saa olla: Photo Shopilla! Myönnän, että kiusaus kuvien korjailuun on helpon tekniikan myötä suuri. Olen ottanut sellaisen kannan, että en lisää kuviini mitään, ainoastaan häivytän tai poistan pieniä kuvan sisältöön vaikuttamattomia, mutta häiritseviä kohtia. Yhdessä omaan näyttelyyn tekemässäni kuvassa jätin puoli Tammion saarta ulkomerellä ilman sähköä poistamalla kuva-alaa halkovat voimajohdot. Toivottavasti siellä ei talvella paleltu... Häpeän hieman tekoa ni... Jos kuvia manipuloidaan oleellisesti, on kuvaajalla mielestäni velvollisuus kertoa asiasta katsojalle. Pelisääntöjä kaivataan, 9

10 Mutteri (kuva: Jukka Rauhanen) jotta valokuvalla on mahdollisuus säilyttää edes jonkinlainen dokumenttiarvo. Jos ja kun pelisäännöt saadaan aikaiseksi, toivon, etteivät epärehelliset kuvaajat pilaa asiaa. Jokunen kuvaaja on ilmoittanut julkisesti, että he manipuloivat jatkossakin kuviaan, eivätkä aio kertoa siitä katsojille. He kun eivät hyväksy sitä, että tällaisessa asiassa muut määräävät heidän tekemisiään. Olen ihmeissäni. Näyttelysäännöt ajan tasalle Kaipaisin kansainvälisen valokuva-alan järjestön FIAPin alaisten näyttelyiden osallistumissääntöihin selkeitä määrittelyjä siitä, miten digilabbiksessa tehdyillä kuvilla voi osallistua näyttelyihin. Kyselin yhden aasialaisen näyttelyjärjestäjän kommenttia digivedoksiin ja sain vastauksen, että FIAPin säännöt kieltäisivät lähettämästä digivedoksia luonto- ja kuvajournalismisarjoihin. Kaikki tietokoneen avulla tehdyt kuvat olisi pitänyt lähettää kokeelliseen Creative sarjaan. Minä en ainakaan halua lähettää perinteisiä luontoaiheisia kuviani kilpailemaan samassa sarjassa erilaisten kokeellisten erikoisuuksien kanssa. Erään FIAPin toimihenkilön kanssa käymäni sähköpostikeskustelun perusteella normaaleihin sarjoihin voi hyvin osallistua myös digivedoksilla, jos niitä ei ole manipuloitu liikaa. Mikä sitten on liikaa? Digitulosteiden osuus näyttelyihin tulevista vedoksista kasvaa kuulemma koko ajan, se on monessa näyttelyssä jo 30 prosentin luokkaa. Suomen kameraseurojen liiton vuoden 2002 vuosinäyttelyn säännöissä oli mielestäni hyvä kannanotto asiaan: digitaalisesti tuotetuilla kuvilla saa osallistua normaaleihin sarjoihin, jos kuvia ei ole manipuloitu enempää kuin mitä perinteisillä menetelmillä voisi tehdä. Jos kuvia on oleellisesti muokattu tavalla, joka on mahdollista vain tietokoneella, täytyy kuvat ilmoittaa erilliseen digikuvasarjaan. Toivottavasti FIAP saa pian aikaan samansuuntaisen kehityksen omien näyttelyidensä säännöissä. Opeteltavaa riittää Minulla on kokemuksia digilabbiksesta noin vuoden ajalta ja pidän itseäni vielä aloittelijana tällä saralla, vaikka PhotoShop onkin tuttu jo viiden vuoden ajalta työkuvioissani. Monta asiaa pitäisi saada kuntoon: miten saisi hankalien kohteiden kuten ihmiskasvojen värit luonnollisiksi, miten ruudulla hyvännäköisen kuvan samanlaisena paperille; PhotoShop -jatkokurssillakaan käynti ei olisi pahasta. En ole vielä ehtinyt myöskään kokeilla, millaisia vedoksia valokuvalaboratoriot saavat aikaan kuva tie dos toistani. Tämä ratkaisisi toimiessaan mustesuihkutulosteen värinsäilymisongelman. Työ- eikun harrastussarkaa siis riittää ja se juuri pitää mielen virkeänä ja antaa upeita onnistumisen hetkiä, kun viimein saa jonkun asian edistymään taas pykälän verran kohti parempia kuvia! Tulostellaan! Heikki Jokinen Netissä

11 Rakenna kuviasi! Valokuva on näkemisen taidetta, sanoo Muurosen Veikko. On eri asia painaa laukaisinta ja esri asia nähdä, miksi sen tekee. Ystäväni Timo Haavisto vastasi väitteeseen valokuvauksen helppoudesta ('eihän siinä tarvitse muuta kuin painaa nappia') kuivasti: 'Kuten pianonsoitossakin'. Napin oikea-aikaiseen painamiseen ja valmiin kuvan arviointiin vaikuttavia tekijöitä ovat ainakin: valo idea tekniikka Osatekijä Plussaa Miinusta Valo vallitsevan valon lattea valo hyväksikäyttö valo piirtää kuvaa myötävalo hyvät sävyt kova, räikeä valo Idea omaperäinen tavanomainen hyvin havaittu mitäänsanomaton kuvalla on tarina ei aukea selittä- hyvä tunnelma mättä vetoava Tarkastele kuviasi kriittisesti: Miten paljon hyvää niistä löytyy? Mitä olisit voinut välttää? Ollin ja Jorman ajatukset pani paperille Jorma Hanka Tekniikka hyvä rajaus hyvä sommittelu kirkas ja sävykäs työ pelkistetty työ kuvassa on turhaa tasapainoton kuva suttuinen ja sävytön häiritseviä tekijöitä Esimerkkejä Markku Niemen kuva "Lato" sivulla 4 Valo Kaunis pakkaspäivän valo. Huurre piirtää ladon seinälaudat esiin ja koristelee taustan puut. Vaaleat sävyt ovat kauniit ja ruohonkorsien hento keltaisuus täydentää kuvaa. Idea Hyvin havaittu näkymä, rappiota kauneuden keskellä. Tekniikka Rajaus on tiukka ja sommittelu hyvä. Katon harja on lähes oikeassa paikassa kuvapinnalla. Alareunasta voisi rajata hieman pois. Anneli Vinhan kuva "Aurinkoseinä" sivulla 6 Valo Kuvaajaa on kiehtonut keltainen aurinkoinen seinämä, joka hallitsee kuva-alaa, liikaakin. Etelän auringon hehkun voi aistia kuvasta. Kova valo vaalentaa liikaa tien. Idea Idea perustuu aurinkoista kujaa kulkevaan mieheen, joka sopivasti täydentää kuvaalaa. Mainio matkamuistokuva, jonka tarina on melko tavanomainen. Tekniikka Kuva on pitänyt ottaa nopeasti, seurauksena osittainen epäterävyys. Jos alkuperäinen kuva sallii osasuurennoksen, rajaisin vasemmalta keltaisesta puolet pois, ylhäältä kaartuvan oksan suoran osan ja vasemmalta 2/3 lehdistä eli mustat lehdet pois. Vedostusvaiheessa voisi miehen selkää varjostaa ja tietä tummentaa. Pelkistä, mieluiten jo kuvaustilanteessa! I-ii ja Charizard (kuva: Petteri Pavas) 11

12 Joko digi? Kamerakaupassa Kameranostajalla on nykyään laajempi valinnanvara kuin koskaan aiemmin. Runsaudenpula voi hämmentää: hinnallisesti tarjontaa on kympin hintaisista kertakäyttökameroista ammattilaisille tarkoitettuihin usean tuhannen euron malleihin. Ensimmäinen valinta, jonka tekniikka asettaa on, valitako analoginen vai digitaalinen kuvanmuodostus. Analoginen menetelmä, joka perustuu valon aiheuttamiin kemiallisiin reaktioihin filmin pinnalla, on vajaan kahdensadan vuoden olemassaolonsa aikana kehittynyt paljon. Filmimateriaaleja on nykyisin lukuisia ja tarjonta analogisten kameroiden puolella jaetaankin tavallisesti filmikoon mukaan. Tavallisin on kinofilmi, jossa kuva muodostuu 24 x 36 mm alalle. Pienemmistä kuvakoista tällä hetkellä tavallisin on APS, jossa kuva rajataan kolmeen kokoon jo vedostusvaiheessa 18 x 24 mm kuva-alalta. Suuremmat kuvakoot, kuten 6 x 7 cm, 4 x 5 tuumaa ja 8 x 10 tuumaa, ovat pääosin ammattikäytössä. Digitaalinen kuvaus on viime aikojen tulokas. Siinä kuva muodostetaan taltioimalla objektiivin muodostama kuva suurella määrällä pienen pieniä antureita. Kukin anturi tallentaa siihen langenneen valon voimakkuuden. Useimmissa sovellutuksissa eri antureilla on edessään värisuotimet, puolella vihreät, neljäsosalla siniset ja lopulla neljänneksellä punaiset. Näin saadaan kuva tallennettua ensi vaiheessa päävärien mosaiik kina. Näistä tiedoista kamera laskee sitten kullekin pisteelle väriarvon ja intensiteetin lopullista kuvaa varten. Digitaalikameroissa kuvakokoa vastaava ominaisuus on informaatiota tallettavien anturien lukumäärä, joka tavallisimmissa nykymalleissa vaihtelee noin miljoonasta kuuteen miljoonaan. Kameraa ostaessa on syytä miettiä tarkkaan, mihin tarkoitukseen kameraa aikoo käyttää: minkälaisissa olosuhteissa ja minkälaisia kohteita sillä haluaa kuvata. Liikkumattoman maiseman ja rakennetun ympäristön kuvaukseen sopivin kamera on aivan toisenlainen kuin vaikkapa nopeaan urheilukuvaukseen tarkoitettu. Analogisista valikoimista löytyy sopivia malleja molempiin ääripäihin, Nukarinkoski kevätauringossa. Kuuden miljoonan pikselin tiedosto riittää aikakauslehdessä ilman erikoistoimenpiteitä 18 x 24 cm kokoisen kuvan painamiseen. digitaalisten valikoima on vielä toistaiseksi kapeampi. Tässä kirjoituksessa pohditaan yhden digitaalisen kameran käytettävyyttä ja soveltuvuutta valokuvauksen harrastajan käyttöön. Kuvaamassa Sain tarkastelua varten käyttööni Fuji Finepix 6900 Zoom -digitaalikameran, joka noin tuhannen euron hintaluokassa on suunnattu vakavamielisille harrastelijoille ja ammatik

13 Kokeillun Fujin objektiivi sieti varsin hyvin vastavaloa, kuten nähdään tästä Orivedellä otetusta kuvasta, jossa aurinko on kuva-alalla. seenkin digitaalikameraa käyttäville. Kamera tuottaa Fujin kehittämällä tekniikalla noin kolmesta miljoonasta tehollisesta anturista kuuden miljoonan pikselin tiedoston. Tämä Fuji tarjoaa mahdollisuudet valita eri kuvaustapoja käsisäätöisestä täysautomaattiseen. Säätöjä on tavanomaisten kuvatiedostokoon valinnan, terävyysasetuksen ja sisäänrakennetun salaman toiminnan säätöjen ohella lukuisia muitakin. Näitä kehittyneemmissä kameroissa tavattavia säätömahdollisuuksia ovat: valkotasapainon säätö, mittaustavan valinta, mahdollisuus haarukoida valotusta, eri herkkyysasetusten valintamahdollisuus ja käsitarkennus. Kuvaamiseen perheoloissa Fuji Finepix 6900 Zoom sopii hyvin. Sisäänrakennetun salaman teho riittää kohtuullisesti, ja laitteeseen voi kytkeä myös erillisen ulkopuolisen salaman. Kontrastin suhteen tämä kamera tuntuu loivemmalta kuin vastaavan herkkyyksinen filmimateriaali. Tausta ei jää aivan yhtä tummaksi kuin filmillä. Digitaalikameraa valitessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota laukaisuviiveeseen, mikäli kuvaa nopealiikkeisiä kohteita, kuten lapsia ja eläimiä. Osa digitaalikameroista on tässä suhteessa aika hitaita. Tämä Fuji on monista ominaisuuksistaan huolimatta pienikokoinen ja hyvin keskikokoiseen käteen sopiva. Paino on riittävä tukevan otteen varmistamiseksi ja laukaisutuntuma on hyvä. Pitkätkin valotukset käsivaralta onnistuvat hyvin. Tärkeimmät toiminnot ovat yhden valintakiekon takana. Automaattitoiminnon käyttö on yksinkertaisinta ja useimmiten riittävää lopputuloksen kannalta. Pienikokoisena kamera kulkee helposti mukana. Digitaalikameroissa voi kuvan onnistumisen tarkistaa näyttöruudulta pian kuvaamisen jälkeen. Tästä on etua kotikuvauksessa liikkuvia kohteita kuvatessa näkee saman tien, onnistuiko kuva. Arkikuvauksessa päiväkirjamaisessa käy tössä digitaalikamera on kätevä. Sitä voi käyttää vaikkapa taltioimaan työvaiheita autoa korjatessa. Kun purkaessa ottaa kuvat, voi niitä käyttää muistin apuna kasatessa. Kuvat voi katsoa näytöltä tai tulostaa suhteellisen nopeasti tietokoneella. Aikaa ei kulu filmiä kehittäessä. Kameran kokeilu tapahtui kevättalvella, ja ainakaan pienellä pakkasella ei ulkokuvauksessa ilmennyt mitään ongelmia. Talvimaiseman kuvaaminen oli yhtälailla vaivatonta kuin sisäkuvauskin. Tulokset olivat aivan laadukkaita, kuten oheinen jokinäkymä Nukarinkoskelta osoittaa. Tunnelma kuvasta välittyy samalla tavoin kuin analogisella 13

14 Mikäli aikoo ottaa lapsikuvia, on erityisesti digitaalikameraa hankkiessa syytä selvittää, onko tarkennus riittävän nopea vaihtuvien tilanteiden taltioimiseen. Tässäkin suhteessa kokeiltu Fuji täytti odotukset. miltei välttämätön olla käytettävissä. Kuvia voi tallettaa kameran muistikorteille, mutta se on hyvin kallis vaihtoehto. Tavallisesti kuvatiedostot siirretään kameralta tietokoneen kovalevylle ja niistä otetaan sitten vielä varmuuskopioita vaikkapa CD-levyille. Mikäli oma tietokonevarustus ei sisällä sopivaa tulostinta, voi kuvatiedostot tulostuttaa useissa valokuvausliikkeissä. Monet näistä menetelmistä hyödyntävät tavallista kehitettävää valokuvauspaperia ja saadut kuvat ovat tällöin analogisten valokuvien kaltaisia. Kameratestin yhteydessä vertailtiin tulostusta kotilaitteilla saatavilla oleviin kaupallisiin palveluihin. Kotikoneilla pyrittiin mahdollisimman nopeaan tulokseen. Kuvatiedostot avattiin Adoben Photoshop Elements -ohjelmalla, käytettiin automaattista tasojen säätöä, mikäli kuvan värit ja sävyt tuntuivat siitä paranevan, suoritettiin pieni terävöitys ja tulostettiin noin 9 x 13 cm kokoon Epson Stylus Photo 1270 tulostimella kiiltävälle valokuvapaperille. Kokeillun Fujin tiedostot tuntuivat sopivan tähän varsin hyvin, mikä ei välttämättä aina ole asian laita. Mikäli aikoo tulostaa itse omat tiedostonsa, on paikallaan varmistaa koekuvaamalla ennen kameran ostoa, kuinka paljon työskentelyä ja muokkaamista kamerasta tuleva kuvatiedosto vaatii ennen tulostusta. Samat kamerasta pakkaamat jpg -muotoiset tiedostot vietiin valokuvausliikkeeseen tulostettavaksi. Kyseessä oli tunnin pikapalvelu periaatteessa. Käytännössä kuvanteko tuotti kuitenkin tuossa liikkeessä suuria ongelmia. Sillä hetkellä liikkeessä ollut henkilökunta ei kyennyt tulostamaan kaikkia kuvia ja lopulta viikonlopun yli odotuksen jälkeenkin osa kuvatiedostoista jäi tulostamatta. Ongelmana saattoi tuolloin olla kuvatiedostojen tavallista suurempi 6 megatavun tiedostokoko. menetelmällä otetussa. Mikäli aikoo kuvata paljon vastavaloon, kannattaa aiotun kamerahankinnan suorituskyky tällaisessa tilanteessa varmistaa etukäteen. Kokeiltu Fuji selvisi varsin hyvin tilanteessa, jossa aurinko on suoraan kuva-alalla. Näyttöruutu tarjoaa mahdollisuudet helppoon makrokuvaukseen. Tällöin hyviä aiheita löytää lähempää kuin luulisikaan tavallisesta arkisesta ympäristöstä. Mikäli aikoo kuvata läheltä, on syytä varmistaa ennen digitaalikameran ostoa, pääseekö aiotulla ostoksella riittävän lähelle oman aihevalikoimansa kannalta. Digitaalikamerat ovat tässä suhteessa varsin erilaisia. Enimmäkseen makrokuvaus on kuitenkin digitaalikameroilla helpompaa ja se onnistuu vähemmillä lisähankinnoilla kuin analogisilla kameroilla. Kuvaus hämärässä ja pimeässä onnistui hyvin jalustan kanssa, mutta kohtuullisen hyvin myös ilman. Kamera on vakaa pitää kädessä ja kuten kaupunkikuvat osoittavat, voi nojaamalla tukevaan pintaan saada pitkilläkin valotusajoilla tärähtämättömiä kuvia. On kuitenkin hyvä ottaa useita otoksia, koska vähäistä liike-epäterävyyttä ei näe pieneltä näyttöruudulta. Tulostamassa Menetelmä, jolla kuvat saadaan valotuksen jälkeen näkyviksi, eroaa suuresti analogisessa ja digitaalisessa kuvauksessa. Ensinmainitussa filmille taltioitunut latentti kuva kehitetään näkyväksi ja sitten diafilmin tapauksessa heijastetaan kankaalle katsottavaksi. Negatiiveista kuvat vedostetaan valonherkälle paperille. Digitaalikuvauksessa kuva on bitteinä tiedostossa, joka täytyy avata erityisessä kuvankäsittely- tai kuvankatseluohjelmassa. Tuolloin kuva näkyy tietokoneen ruudulla. Mikäli siitä halutaan vedos, se täytyy tulostaa paperille. Digitaalisesta tulostamisesta on enemmän juttua toisaalla tässä lehdessä. On hyvä muistaa, että myös alunperin analogisella menetelmällä otetun kuvan voi kehityksen jälkeen digitoida tähän tarkoitukseen valmistetuilla laitteilla, skannereilla eli kuvanlukijoilla. Tämän jälkeen niidenkin kuva on digitaalisena tiedostona, jonka käsittely ja tulostus eivät juurikaan eroa digitaalikameralla kuvatuista tiedostoista. Paperille tulostaminen on kuvaajan kannalta joustavinta, mikäli hänellä on itsellään käytettävissä sopiva tulostin. Digitaalikuvauksen kanssa tietokone on Nykyiset digitaalikamerat sopivat myös aivan tavalliseen kuvaukseen, kuten tässä sommitelmaan arkisesta kaupunkiympäristöstä. 14

15 Valmiit kuvat olivat molemmilla menetelmillä tulostettuina hyvin tavanomaisen valokuvan oloisia. Omalla kuvankäsittelyllä ja mustesuihkutulostuksella saavutettiin kuitenkin selvästi paremmat tulokset. Esimerkiksi Nukarinkosken jokinäkymän sävyala oli selvästi laajempi mustesuihkutulosteessa kuin valokuvaamon vedoksessa. Tulostaminen kotikoneella ei valitettavasti ole erityisen halpaa. Analogisen menetelmän käyttö ainakin mikäli halutaan kuva kiiltävälle erikoispaperille tulee halvemmaksi. Valokuvausta harrastavan kannattaa harkita oman "digipimiön" hankkimista digitaalikameran tueksi. Suurennokset ja luova kuvankäsittely ovat tällöin helpoimmin hyödynnettävissä. Joko digi? Tutustuminen suorituskykyiseen digitaalikameraan osoitti, että käytettävyydeltään se ei juurikaan eroa vastaavanhintaisista analogisista vastineista. Jotkut ominaisuudet kuten tarkennusautomatiikka eivät ole vielä samalla tasolla. Toisaalta digitaalikameroissa on ominaisuuksia vaikkapa yksinkertainen makrokuvaus, etsinkuvan ja otetun kuvan näyttö ruudulla jotka analogisissa kameroissa joko vaativat lisävarusteita tai eivät ole lainkaan saatavilla. Kokeillun kameran kuvatiedostot suurentuivat hyvälaatuisina A4 -kokoon, eivätkä olleet erotettavissa tavallisista analogisista kuvista. Suurennosvaraan vaikuttaa eniten digitaalikameran valoherkkien anturien määrä. Digitaalikameraa hankkiessa on syytä aina miettiä suurennostarve. Analogisella puolella on kinokoossakin jo tavalliseen käyttöön riittävä suurennosvara, kun valitsee sopivan filmimateriaalin. Päätöksen siitä, ostaako digikamera vai ei, ratkaisee tällä hetkellä käyttötarkoitus. Jos pääkohteina ovat maisemat ja muut kohteet, joissa kuvan teknisenä päävaatimuksena on hyvä erottelukyky ei kannata hankkia digitaalikameraa. Parhaaseen tulokseen pääsee mahdollisimman suuren koon analogikameralla. Toisaalta mikäli nopeus on ratkaisevaa: kuvat täytyy saada pian tulostetuksi, helposti nettiin tai lähettää digitaalisessa muodossa jonnekin käyttöön tällöin digitaalikamera on paras vaihtoehto. Näiden ääripäiden väliltä arkiseen yleiskuvaukseen sopivat molemmat ja valinnan ratkaisee ehkä selkeimmin hinta ja käyttäjän mielenkiinto digitaalista kuvankäsittelyä kohtaan.. Jos ei omista sopivaa tietokonevarustusta, jää suuri osa digitaalikameran ominaisuuksista hyödyntämättä. Tietokoneen ja tulostimen hankinta pelkästään kuvankäsittelyä varten nostaa välineistön hinnan kohtuuttoman suureksi ja lisäharmina on, ettei sen arvo säily kovinkaan kauan käytettävyys toki kauemmin. Petteri Pavas Digitaalikameralla on helppo tallentaa eri työvaiheet vaikkapa autoa korjatessa. Mustesuihkutulostimella ne saa sitten nopeasti kokoamisvaiheessa muistin tueksi. Osalla digitaalikameroita pystyy ottamaan kuvia hyvin läheltä. Lähin tarkennusetäisyys vaihtelee kuitenkin suuresti kameroittain. Tässä asetelma kokeillulla Fujilla lyhimmällä tarkennusetäisyydellään ja tallennettuna suoraan mustavalkokuvana. Useimmat digitaalikamerat ovat tukevia laukaista pitkilläkin valotusajoilla. Tässä kokeillulla Fujilla 1/2 sek valotusajalla ilman jalustaa, nojaamalla pylvääseen otettu kuva Helsingin keskustasta. 15

16 Weltaxin heikoimmat puolet olivat monen vivun kautta toimiva jäykkä laukaisukoneisto, joka tuotti turhan usein epäteräviä kuvia sekä epämääräinen tähtäin. Vuonna 1955 ilmestyi Nyblinin näyteikkunaan länsisaksalainen peiliheijastuskamera 'Ikoflex'. Ostin sen heti, vaikka se maksoikin lähes silloisen kuukausipalkkani. Sillä kameralla kuvasin ahkerasti toistakymmentä vuotta 6 x 6 -koon negoja. Kamera on vieläkin hyvin huollettuna täydessä käyttökunnossa. Näytteenä ovat -50 luvun loppupuolelta kuvat 'Veneretki Sorsavedellä' ja 'Jätskiä'. Kuvan pikkumies täyttää kohta 50 vuotta luvun valotusmittari oli valotustaulukko (kuva). Valotukset osuivat harvoin kohdalleen. Nykyisillä moniastepapereilla saa kuitenkin yli- ja alivaloitetuista negoista kohtuullisia vedoksia. Useimmat näytekuvista on tehty karkeasti ylivalotetuista negoista. Jorma Hanka Kuvia 1950-luvulta Ensimmäinen kamerani oli sisareni kanssa yhteinen, halpa 6 x 9 -negoja ottava kiinteäobjektiivinen laite, jossa oli kaksi nopeutta: hidas ja nopea. Hitaalla ajalla sai kuvia ohjeen mukaan pilvisellä säällä ja nopealla aurinkoisella. Kuvat teetettiin 6 x 9 pinnakkaisvedoksiksi. Olen nyt yli 50 vuotta myöhemmin tehnyt niistä suurennoksia 24 x 30 kokoon. Kuvat 'Terassilla' ja 'Linnankoskenkadulla' ovat vuosilta 1950 ja -52. Seuraavan kamerani ostin keväällä Oston kimmokkeena oli kutsu ensimmäisiin sotien jälkeisiin kertausharjoituksiin. Kamera oli itäsaksalainen Weltax-paljekamera, joka sopi kokoon taitettuna mukavasti asetakin taskuun. Kuvakoko oli 6 x 6 tai maskilla 4,5 x 6. Kaikki sen kameran kuvat ovat pinnakkaisvedoksina vanhoissa albumeissa. Keväällä 2000 vedostin kymmenkunnasta negasta kuvat 30x40- kokoon näyttelyyn 'Ilmailuhistoriallisia kuvia'. Siitä ovat näytteenä kuvat 'Pyryt Utin betonilla elokuussa 1953' ja 'Lentopoikia'. Tänä keväänä vedostettuja ovat kuvat 'Kaverukset' ja '1950-luvun tyttö', molemmat niinikään vuosimallia Terassilla Linnankoskenkadulla 16

17 Pyryt Utin betonilla elokuussa 1953 Lentopoikia Veneretki Sorsavedellä Kaverukset 1950-luvun tyttö Jätskiä 17

18 Odotushuone (kuva: Heikki Jokinen) Sahaajat (kuva: Markku Niemi) 18

19 Pirtin neito (kuva: Olavi Heinonen) Intimacy (kuva: Mauno Äikäs). Kuva valittiin Austrian Super Circuit 2001 näyttelyyn. Maija (kuva: Heikki Jokinen) Capitano (kuva: Jorma Hanka) valittiin Austrian Super Circuit 2001 näyttelyn Huumori -sarjassa. 19

20 J P Pavas Oy Tämä julkaisu on tehty kerhomme jäsenten talkootyönä ja painettu muutamien yritysten suosiollisella tuella. Julkaisua jaetaan ilmaiseksi kaikille halukkaille niin kauan kuin painosta riittää. Mikäli lehtinen miellyttää ja toivot sille jatkoa, voit ilmaista tukesi lahjoituksella kerhomme tilille: Kovin pieniä summia emme kuitenkaan toivo, ettei avustus hupene kokonaan pankin tilille tulevista maksuista perimiin kuluihin.