Mustavalkokuvat. Tehtävä 9

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mustavalkokuvat. Tehtävä 9"

Transkriptio

1 Tehtävä 9 Mustavalkokuvat Suuri osa kuvista painetaan vielä mustavalkoisina, koska kyseisen julkaisun sivunvalmistus on sitä. Lisäksi on toki edelleen olemassa syitä painaa tai tulostaa kuvia harmaasävyinä, mustavalkokuvina, sävytettyinä monokromaattisina kuvina sekä sitten duotone- tai useamman värin painomenetelmillä - ihan vain tuloksen itsensä takia. Mustavalkokuvia painetaan paljon myös neliväripainolla. Tällöin tavoitteena on lähinnä sävykäs tulos, ei niinkään taloudellisuus. Mustavalkoisuus on kuvissa myös tyylikeino. Mainoksissakin on käytetty paljon korkalaatuisia mustavalkokuvia, tällöin kai pääasiassa huomion tavoittelun vuoksi. Kuvaaja voi tietysti jättää digikuviensa muuntamisen mustavalkokuviksi painon tai kuvanvalmistamon huoleksi. Mieleisempi tulos saattaa painostakin ilmaantua, jos kuvan perusmuokkauksen tekee itse tässäkin tapauksessa. Mustavalkokuvan säätöihin on monia mahdollisuuksia - valtaosa perustuu siihen, että kuvaoriginaali on värikuva, siis tavallinen digitaalinen kuva. Tarkatelemme jatkossa muutamia tapoja muuttaa digikameran RGB-kuva mustavalkokuvaksi. Muutos voidaan tehdä hyvin yksinkertaisesti Photoshopin omien näkemysten mukaisesti, tai sitten voidaan soveltaa mutkikkaampia menetelmiä, jotka mahdollistavat kuvan eri värien toistuvuuden tarkankin kontrolloinnin. Tarpeesta ja käyttökohteesta riippuu, mitä menetelmää on syytä soveltaa, mutta näiden temppujen osaaminen saattaa pelastaa jonkin vaikean kuvan. Tavallisimmat menetelmät ovat 1. jonkin värikanavan ottaminen käyttöön sellaisenaan 2. kuvan tilan muuttaminen harmaasävytilaksi 3. kuvan haalistaminen tai värikylläisyyden poistaminen 4. Kanavasekoittimen käyttö 5. Säätötasojen käyttö Huomattava on, että näistä vain yksi, kuvan tilan muuttaminen harmaasävyksi, muuttaa tiedostomuotoa, kuvan värikuvasta aidoksi harmaasävykuvaksi. Muut säilyttävät kuvan RGB-kuvana, vaikka värit haalistetaankin pois näkyviltä. Esim. kuvan sävyttäminen jonkin väriseksi on siten hyvin helppoa.

2 Aloitetaan värikuvalla, vaikkapa tällä kukkapuskan kuvalla. Siinä on monenlaisia värejä ja sävyjä, joten niiden muuntumisen tarkkailu on helppoa. Kukkakuva on tiedostoissa nimellä kukka1.jpg. Avataan kanavat-ikkuna. Oletuksena tarkastellaan yhdistelmää, siis kaikkia RGB-kanavia yhdessä ja värikuvaa. Kukin osaväri on kuitenkin omana kanavanaan koneessa ja muodostaa jo sinällään harmaasävykuvan. Hyvä tapa siirtyä värikuvasta harmaasävyihin voi olla yksinkertaisesti se, että otetaan yksi värikanavista käyttöön.

3 Usein vihreä kanava on se, joka eniten muistuttaa kelvollista mustavalkokuvaa. Kopioidaan se (tai jompikumpi toisista): klikataan kanavan palkkia hiiren kakkosnäppäimellä, valitaan avautuvasta ikkunasta Monista kanava ja hyväksytään nimiehdotus (tai annetaan kanavalle uusi nimi). Sitten voidaan hävittää kaikki kolme alkuperäistä värikanavaa esim. vetämällä ne kanavaikkunan alareunan roskakoriin yksi kerrallaan. Jäljelle jää vain vihreän kanavan kopio, joka nyt sitten on se mustavalkokuva. Tehdessäsi tätä, huomaat, miksi haluttu jäljelle jäävä kanava on kopioitava ennen muiden hävittämistä... No, muitakin tapoja tietysti on. Vielä yksinkertaisempaa on antaa Photoshopin konvertoida kuva harmaasävyiksi. Valitse Kuva-Tila- Harmaasävy. Photoshop tekee muunnoksen aika fiksusti, lopputulos ei ole huono. No, parempaakin seuraa... Helppo tapa on myös värien hävittäminen sävy/ kylläisyys-säätimellä. Löytyy ylhäältä Kuva- Säädöt-Sävy/kylläisyys. Tuloksena on tosin melko latteasävyinen kuva, esimerkiksi keltaiset ja punaiset kukat ovat samansävyisiä harmaita. Ei kovin hyvä...

4 Kuva-Säädöt-Kanavasekoitin tarjoaa hyvän mahdollisuuden mustavalkokuvan kontrastien säätöön. Rastitaan alareunan ruutu Mustavalkoinen, jolloin tulostuskanavaksi vaihtuu Harmaa. Nyt eri värin kontrastia ja osuutta lopputuloksessa voidaan säädellä värien kolmella liukusäätimellä. Tuloksena voi olla hyvinkin erilaisia sävyjakautumia. Perusajatus voisi olla prosenttilukujen summan säilyttäminen 100 prosenttina, mutta mikään ei estä kokeilemasta muitakin yhdistelmiä. Säätomahdollisuudet ovat suuret, ja esimerkiksi kuvan punaiset kukat saadaan toistumaan valkoisina tai lähes mustina riippuen punaisen osuudesta lopputuotteessa. Monissa tapauksissa tämä menetelmä mahdollistaa kuvan eri kohteiden toivotun erottelun toisistaan. Yksinkertainen ja monipuolinen säätömenetelmä moneen käyttöön. Mutta: ei tässä vielä kaikki...

5 Suurimman ja tarkimman säätömahdollisuuden antaa menetelmä, joka sitten (valitettavasti) on myös hieman mutkikkaampi. Tässä lisätään alkuperäiseen kuvaan kaksi säätötasoa, joilla mustavalkotuloksen kontrastia ja sävyalaa säädetään. Etuna on tavallaan sitten se, että alkuperäiseen kuvaan ei tehdä muutoksia, se säilyy ennallaan - jos se nyt sitten mikään etu on, ainahan kuvatiedoston voi kopioida. Niin on yleensä syytäkin menetellä kuvia muokatessa, alkuperäinen on hyvä säilyttää tulevaa käyttöä varten koskemattomana. Valitaan Taso-Uusi säätötaso-sävy/ kylläisyys. Tässä vaiheessa avautuvan säätöikkunan voi kuitata umpeen klikkaamalla OK. Palataan tähän. Muutetaan säätötason sekoitustilaksi Väri. Tällöin päästään säätämään sekä värin sävyä että kylläisyyttä samalla kertaa. Lisätään kuvaan vielä toinen säätötaso Sävy/ kylläisyys äskeiseen tapaan. Nyt vedetään kylläisyys kohtaan -100 ja jätetään tason sekoitustilaksi normaali. Vanhan ajan mustavalkofilmin käytön muistavat voivat leikkiä ajatuksella, että nyt tuossa tasopaletissa on kuvan kohde (värikuva), kontrastisuodatin (keskimmäinen säätötaso) ja mustavalkofilmi (päällimmäinen säätötaso).

6 Kuvan sävyjä pääsee säätelemään avaamalla keskimmäisen tason säätöikkunan - kaksoisklikkaus avaa sen. Siirtelemällä sävysäädintä nähdään, kuinka kuvan sävysuhteet vaihtelevat - vaihtelevat muuten aika suurissa rajoissa, ja valinnanvaraa lopulliseen mustavalkotulkintaan riittää! Ensi kertaa tätä katsoessaan saattaa hämmästyä, ja jonkin aikaa askarreltuaan saattaa myös oppia jotain! Kylläisyyssäätimen vaikutus ei ole yhtä dramaattinen, mutta sitäkin voi kokeilla; sillä saa lisättyä tai vähennettyä jonkin värin osuutta lopulliseen kuvaan. Mutta; ei tässäkään vielä kaikki! Hienosäätöä pääsee tekemään valitsemalla jonkin alkuperäiskuvan väreistä säädön kohteeksi - esimerkiksi punaisia säätämällä voidaan vaikuttaa siihen, miten kuvan punaiset kukat toistuvat mustavalkoisina. Lopullisen mustavalkokuvan sävyala ja sävyjen suhteet ovat siis melko hyvin valokuvaajan hallinnassa, kun niin halutaan.

7 Viimeisessä vaiheessa sitten voidaan yhdistää tasot ja tarkastella vielä kerran lopputuotteen sävyalaa. Kuvan tummuutta/vaaleutta voi vielä tarvittaessa muttaa: Kuva-Säädöt-Tasot. Samalla on hyvä muuttaa tulostuksen ääripäät hieman umpimustasta ja täysvalkoisesta poikkeaviksi. Painotekniikasta jossain määrin riippuen muutama prosentti pois mustasta ja valkoisesta on paikallaan. Musta pää arvoon 5-10 ja valkoinen on jonkinlainen nyrkkisääntö; sanomalehtitasoon kapeampi alue, pinnoitetulle paperille painettaessa leveämpi. Terävöinnin ja talletuksen jälkeen kuva onkin sitten valmis... Kuvan toonaus Toonatun, siis sävytetyn tai värillisen monokromaattisen kuvan tekeminen mustavalkoisesta on hyvinkin helppoa, kun tiedosto on RGB-tilassa. Lisätään kuvaan tyhjä taso (Taso-Uusi-Taso) ja täytetään se halutulla värillä. Suosittu vanhahtava seepia on esimerkiksi heksakoodi #9E9152, RGB 158,145,82. Klikataan piirtovärin ruutua, valitaan ikkunasta haluttu väri tai syötetään luvut johonkin kentistä - vaikkapa nuo RGB:t. Sitten valitaan maalipurkki ja täytetään klikkamalla tasoa se kyseisellä värillä. No, tuohan ei ollut tarkoitus - muutetaan tason sekoitustilaksi Väri, ja siinä se.

8

9 Joihinkin aihepiireihin vanhahtava seepiasävy sopii hyvin, toisiin taas sitten ei.

10 DUOTONE Mustavalkokuvien tekniikkaa on myös kahdella tai useammalla värillä painaminen. Värien määrästä riippuen puhutaan duo-, tri- tai quadtonekuvista. Esim. duotone siis tarkoittaa, että kuva painetaan molemmilla painoväreillä. Näin saadaan sävykäs ja kontrastikas kuva jopa offsetpainotekniikalla. Duotonekuvan valmistelu Lähtökohtana on harmaasävykuva, joka voi olla edellä esitettyyn tapaan valmisteltu kuva. Valitaan Kuva-Tila-Duotone. Tällöin avautuu valintaikkuna Duotone-asetukset, josta ensin valitaan värien määrä ja sitten kukin painoväri erikseen. Värin valintaruutu aukeaa klikkaamalla Värit voi valita erilaisista painoväriluetteloista tai sitten käyttää tuttua värimuokkainta. Muokkaimen tyyppi vaihtuu painonapista Muokkain/Muokkaa. Loppuvaiheessa pitää kuitenkin valita painovärien nimet. Värit on valittava tummimmasta alkaen, vaalein viimeisenä, siis väri1 on oltava tummin jne. Perustilanteessa kaikkia värejä käytetään samalla tavalla koko kuvan painamiseen. Kullakin värillä on kuitenkin oma duotonekäyränsä, jolla voidaan säätää värin osuutta sävyalan eri osissa. Näin usein halutaanki tehdä; vaaleat sävyt painetaan enemmän toisella värillä ja tummat kohdat ensimmäisellä. Ylläolevan esimerkin tapauksessa mustalla painetaan vain asteikon puoliväliä tummempia osia, ruskealla vaaleita painottaen. Duotone- ym kuvat ovat periaatteessa painotekniikkaa, mutta mikään ei estä kokeilemasta niillä muutenkin. Valmiin kuvan voi muuttaa RGB-kuvaksi ja tulostaa tai toimittaa painettavaksi myös tavalliseen tapaan.

11 Yllä duotonekäyrän säätö mustalle painovärille, alla tulos.

12 Tehtävät osaan 9 Tämän kerran tehtävät liittyvät tietysti mustavalkokuvien vääntelyyn. 1. Etsi jokin (mieluummin oma) kuva, jossa on paljon värejä. Tee siitä kanavasekoitinta tai säätötasoja käyttäen kaksi mahdollisimman erilaista mustavalokuvaa - siis sikäli erilaista, että eri värit ovat eri versioissa vaaleita ja toiset tummempia. Kummankin version pitäisi kuitenkin olla asiallinen mustavalkokuva, siis sellainen, jonka kyseisestä originaalista voisi julkaista. Tästä siis kaksi kuvaa. 2. Duotonesetuksilla leikkiminen on hauskaa. Vaikka et koskaan painattaisikaan niitä, voi menetelmää käyttää hyvin mustavalkokuvien sävyttämiseeen. Sekin on joskus hyvin hyödyllistä. Tee kuva käyttäen painoväreinä punaista ja vihreää (ei siis esim mustaa ollenkaan). Tee kaksi versiota, toisessa tummat osat on painettu punaisella ja vaaleat vihreällä, toisessa päinvastoin. Tee yksi kuva duotonena käyttäen mustaa ja valitsemaasi väriä. Pyri kuvaan, jossa värin käyttö korostaa sen sisältööä ja viestiä, siis mahdollisimman tyylikkääseen lopputulokseen. Kolmea kuvaa siis pyydellään tästä. Yhteensä viisi kuvaa muodostaa sitten tämän tehtävän 9 tuotokset! Lähetä nämä vanhaan tuttuun osoitteeseen sakari.makela@edu.vantaa.fi (varaposti sakari.makela@nikkemedia.fi).

Tasot. Valitse ensin tasopaletit näkyviin Window Layers. Uusi taso Säätötaso Tason poistaminen. Sekoitustilat

Tasot. Valitse ensin tasopaletit näkyviin Window Layers. Uusi taso Säätötaso Tason poistaminen. Sekoitustilat Tasot Valitse ensin tasopaletit näkyviin Window Layers Sekoitustila Tason näkyvyys Peittävyys Käsiteltävä taso Uusi taso Säätötaso Tason poistaminen Tasomaski Tason lukitus Sekoitustilat Normal, normaali:

Lisätiedot

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita

Lisätiedot

Digikuvan peruskäsittelyn. sittelyn työnkulku. Soukan Kamerat 22.1.2007. Soukan Kamerat/SV

Digikuvan peruskäsittelyn. sittelyn työnkulku. Soukan Kamerat 22.1.2007. Soukan Kamerat/SV Digikuvan peruskäsittelyn sittelyn työnkulku Soukan Kamerat 22.1.2007 Sisält ltö Digikuvan siirtäminen kamerasta tietokoneelle Skannaus Kuvan kääntäminen Värien säätö Sävyjen säätö Kuvan koko ja resoluutio

Lisätiedot

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.

Lisätiedot

Kuvien lisääminen ja käsittely

Kuvien lisääminen ja käsittely Kuvien lisääminen ja käsittely KUVIEN LISÄÄMINEN JA KÄSITTELY Tämä on ote VIS Online Mediahallinta ohjeesta. Kuvia lisätään autojen tietoihin VIS Online kuvankäsittelyohjelmalla. Ohjelma käynnistyy klikkaamalla

Lisätiedot

Komennolla Muokkaa-Väriasetukset avautuu tämännäköinen ikkuna:

Komennolla Muokkaa-Väriasetukset avautuu tämännäköinen ikkuna: PHOTOSHOP CS ALBUMIN RAKENTAJALLE Alkeiden perusteiden pohjatiedot Photoshop on laaja ohjelmisto, jonka käyttömahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset. Tämä ohje liittyy versioon 8 (CS), mutta samat toimenpiteet

Lisätiedot

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikun käyttäminen 1 Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikku liitetään tietokoneen USB-porttiin. Koneessa voi olla useita USB-portteja ja tikun voi liittää mihin tahansa niistä. USB-portti

Lisätiedot

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA SISÄLLYS 1. KUVAN TUOMINEN PAINTIIN...1 1.1. TALLENNETUN KUVAN HAKEMINEN...1 1.2. KUVAN KOPIOIMINEN JA LIITTÄMINEN...1 1.1. PRINT

Lisätiedot

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.

Lisätiedot

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt. Sisällöt-näkymä Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma 1 Valitse kieleksi Suomi Välilehti 1. Perustiedot Musta reunus kieliversioneliön

Lisätiedot

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Photoshop ohje 59 Väritilat, kanavat

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Photoshop ohje 59 Väritilat, kanavat HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Photoshop ohje 59 VÄRIT Värimuokkain-ikkuna Työkalupaletin tai Color-paletin Foreground tai Background Color kuvaketta napsauttamalla saadaan näkyviin Color Picker-valintaikkuna

Lisätiedot

Gimp+Karttapaikan 1:40 000 => 1:50 000. Pika ohje versio 0.5 09042007

Gimp+Karttapaikan 1:40 000 => 1:50 000. Pika ohje versio 0.5 09042007 Gimp+Karttapaikan 1:40 000 => 1:50 000 Pika ohje versio 0.5 09042007 1:50 000 kartan teko karttapaikan materiaalia & GIMP:iä hyväksikäyttäen 1. Tallenna karttapaikasta 1:40 000 kartta 2. Avaa se Gimpillä

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

Itsepalvelukopiokone

Itsepalvelukopiokone Itsepalvelukopiokone Tarvitset kopiointiin joko Waltti-matkakortin tai tunnistetarran kirjastokorttiisi. Waltti-matkakortin voit hankkia Kansalaisinfosta ja tunnistetarran pääkirjaston Infosta. Näin aloitan

Lisätiedot

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Pispalan Insinööritoimisto Oy Harry Karvonen harry.karvonen@pispalanit.fi 27. lokakuuta 2013 Passikuva - Käyttöohje Sisältö i Sisältö 1 Passikuva 1

Lisätiedot

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Condess ratamestariohjelman käyttö Aloitus ja alkumäärittelyt Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Kun kysytään kilpailun nimeä, syötä kuvaava nimi. Samaa nimeä käytetään oletuksena

Lisätiedot

Valokuvien matematiikkaa

Valokuvien matematiikkaa Valokuvien matematiikkaa Avainsanat: valokuva, pikseli, päättely Luokkataso: 3.-5. luokka, 6.-9. luokka, lukio, yliopisto Välineet: Kynä, tehtävämonisteet (liitteenä), mahdollisiin jatkotutkimuksiin tietokone

Lisätiedot

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager Missio: 1. Asentaminen 2. Valokuvien tarkastelu, tallennus/formaatit, koko, tarkkuus, korjaukset/suotimet, rajaus 3. Kuvan luonti/työkalut (grafiikka kuvat) 4. Tekstin/grafiikan lisääminen kuviin, kuvien/grafiikan

Lisätiedot

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti:

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti: HENKILÖKORTTIEN SUUNNITTELUSOVELLUS SOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE Voit kokeilla korttien suunnittelemista valmiiden korttipohjien avulla ilman rekisteröitymistä. Rekisteröityminen vaaditaan vasta, kun olet valmis

Lisätiedot

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE HERVANNAN KIRJASTON TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi TALLENNETAAN MUISTIKULLE JA MUISTIKORTILLE 1 Muistitikun

Lisätiedot

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja

Lisätiedot

TIMMI-TILAVARAUSOHJELMISTO

TIMMI-TILAVARAUSOHJELMISTO Timmi Software Oy Pikaopas 1(12) TIMMI-TILAVARAUSOHJELMISTO Tämä dokumentti on pikaopas Timmi-tilavarausohjelmiston ominaisuuksien testausta varten. Pikaohjeen merkinnät Pikaohjeessa käytetään seuraavia

Lisätiedot

MAASEUDUN SIVISTYSLIITON GRAAFINEN OHJEISTO 1.1. Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1

MAASEUDUN SIVISTYSLIITON GRAAFINEN OHJEISTO 1.1. Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1 Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1 Hahmo Design Oy 2.3.2018 Sisällysluettelo Ydinilme MSL:n tunnus 3 Tunnuksen käyttö 4 Tunnusoriginaalitiedostot 5 Värit 6 Typografia 7 2 ydinilme > tunnus

Lisätiedot

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS KUVAMUOKKAUS HARJOITUS PUNASILMÄISYYS, VÄRI, KUVAKOKO, RAJAUS PUNASILMÄISYYS Kuvien punasilmäisyyden joutuu kohtaamaan usein huolimatta kameroiden hyvistä ominaisuuksista. Ohjelma tarjoaa hyvän työvälineen

Lisätiedot

NÄIN TEET VIDEO-MAILIN (v-mail)

NÄIN TEET VIDEO-MAILIN (v-mail) 1 NÄIN TEET VIDEO-MAILIN (v-mail) Kirjaudu iwowwe Back Officeen. HOME Klikkaa kotisivullasi (HOME) olevaa vihreää Video E-mail kuvaa Vastaava linkki Video Email on myös Video Tools - alasvetovalikossa

Lisätiedot

STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO

STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma Tämän jälkeen valitse kieleksi Suomi VÄLILEHTI 1 PERUSTIEDOT Valittuasi kieleksi suomen,

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä.

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä. 3-D ANAGLYFIKUVIEN TUOTTAMINEN Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorio Teknillinen korkeakoulu Petri Rönnholm Perustyövaiheet: A. Ota stereokuvapari B. Poista vasemmasta kuvasta vihreä ja sininen

Lisätiedot

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo.

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. 8 LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon mittasuhteita tai väritystä ei saa muuttaa.

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Turku Centre for Computer Science

Graafinen ohjeisto. Turku Centre for Computer Science Graafinen ohjeisto Turku Centre for Computer Science tunnus Tunnus. Turku Centre for Computer Sciencen tunnus muodostuu kahdesta elementistä: nuolimaisesta liikemerkistä ja TUCSnimilogosta. Liikemerkkiä

Lisätiedot

FOREVER Solvent-Dark 111

FOREVER Solvent-Dark 111 FOREVER Solvent-Dark 111 Laadukas paperi värillisille kankaille. Pesunkestävyys ja värien kiirkkaus 100% puuvilla, denim, nahka, valkoinen polyesteri, puu, synteettinen nahka, päällystetty paperi jne.

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

TENNISVARAUSJÄRJESTELMÄ. OHJEKIRJA v.1.0

TENNISVARAUSJÄRJESTELMÄ. OHJEKIRJA v.1.0 1 TENNISVARAUSJÄRJESTELMÄ OHJEKIRJA v.1.0 2 KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN REKISTERÖIMINEN 3 KIRJAUTUMINEN TUNNUKSILLA 5 OMIEN TIETOJEN MUOKKAAMINEN 5 KALENTERIN SELAAMINEN 8 VUORON VARAAMINEN 9 VARAUKSEN PERUUTTAMINEN

Lisätiedot

CABAS. Release Notes 5.4. Uusi kuvien ja dokumenttien käsittely

CABAS. Release Notes 5.4. Uusi kuvien ja dokumenttien käsittely Release Notes 5.4 CABAS Uusi kuvien ja dokumenttien käsittely Olemme päivittäneet ja nykyaikaistaneet CABASin kuvien ja dokumenttien käsittelyn. Nyt kuvia voi vetää hiiren osoittimella ja pudottaa ne kuvaluetteloon.

Lisätiedot

Kuvan pehmennys. Tulosteiden hallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito.

Kuvan pehmennys. Tulosteiden hallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito. Tulostinajuri tuottaa parhaan mahdollisen tulostuslaadun erilaisiin tulostustarpeisiin. Joskus saattaa kuitenkin olla tarpeen muuttaa tulostettavan asiakirjan ulkonäköä enemmän kuin tulostinajuri sallii.

Lisätiedot

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k)

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k) PMS 288 C PMS 360 C PMS 220 C PMS 1525 C PMS 143 C SANOMALEHTIIN 95c, 50m, 10y, 5k 35c, 0m, 100y, 0k 15c, 85m, 17y, 5k 10c, 45m, 95y, 2k 100c, 0m, 50y, 5k 0c, 20m, 100y, 0k KÄYTÖSSÄ ON KAKSI ISKULAUSETTA.

Lisätiedot

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla GEOS 1 Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla Libre Office Calc ohjelman saat ladattua ilmaiseksi osoitteesta: https://fi.libreoffice.org/ Tässä ohjeessa on käytetty Libre Office Calc 5.0 versiota

Lisätiedot

2. Paina hiiren oikeaa näppäintä, pääset valikkoon. Valitse Lisää, tyhjä sarake ilmestyy aktivoidun sarakkeen eteen

2. Paina hiiren oikeaa näppäintä, pääset valikkoon. Valitse Lisää, tyhjä sarake ilmestyy aktivoidun sarakkeen eteen Sivu 1 / 8 24 TIETOJEN SUODATTAMINEN JA LAJITTELU EXCELISSÄ Kun olet tehnyt raporttihaun, saat todennäköisesti paljon tietoa Excel-listalle. Tässä ohjeessa on esitelty joitain keinoja, joilla Excelissä

Lisätiedot

1 Asentaminen. 2 Yleistä ja simuloinnin aloitus 12/2006 1.1.1

1 Asentaminen. 2 Yleistä ja simuloinnin aloitus 12/2006 1.1.1 1 Asentaminen...2 2 Yleistä ja simuloinnin aloitus...2 2.1 PI-säätimet...3 2.2 Trendit...4 3 Lämpölaitoksen ohjaus...5 4 Voimalan alkuarvojen muuttaminen...6 5 Tulostus...8 6 Mahdollisia ongelmia...8 6.1

Lisätiedot

Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto ArcGISohjelmistossa

Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto ArcGISohjelmistossa 1(6) Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto ArcGISohjelmistossa Ohjeita laatiessa on käytetty ArcGIS:n versiota 10.1. Koordinaattijärjestelmä ArcGIS käyttää oletuskoordinaattijärjestelmänä

Lisätiedot

POWERPOINT HARJOITUKSET OMAN ESITYSPOHJAN RAKENTAMINEN

POWERPOINT HARJOITUKSET OMAN ESITYSPOHJAN RAKENTAMINEN POWERPOINT HARJOITUKSET 3.1-3.7 OMAN ESITYSPOHJAN RAKENTAMINEN Tässä harjoituksessa luomme oman perustyylin, teemme omat värit, oman fonttiteeman, mukautamme perustyyliä ja tallennamme luomuksemme. 1/5

Lisätiedot

Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSHOP ELEMENTS 6 - OHJELMALLA

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSHOP ELEMENTS 6 - OHJELMALLA KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSHOP ELEMENTS 6 - OHJELMALLA 15.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Kuva kuvaan Adobe PHOTOSHOP Elements 6 -ohjelmalla 3 Kun aloitetaan kuvien liittäminen

Lisätiedot

Kuvankäsittelyn verkkokurssi

Kuvankäsittelyn verkkokurssi Vantaan aikuislukio / Journalistiliitto -Freelanceosasto Kuvankäsittelyn verkkokurssi Tehtävä 11 Toimintojen automatisointi Photoshopissa on useita automaattisia toimintoja, joilla voi helpottaa elämäänsä

Lisätiedot

Kansionäkymä listasta suuriin kuvakkeisiin

Kansionäkymä listasta suuriin kuvakkeisiin Sirpa Leinonen Kansionäkymä listasta suuriin kuvakkeisiin Riippuen koneen Windows versiosta hieman eroja miten näkymä valitaan 1. Tiedosto 2. Näytä välilehdellä valinta kansio näkymlle Suurimmat tai suuret

Lisätiedot

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa.

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. Projekti kannattaa tallentaa muutenkin aina sillöin tällöin, jos käy niin ikävästi että

Lisätiedot

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS KUVAMUOKKAUS HARJOITUS VÄRI, PARANNUS, KUVAKOKO, KEHYKSET Kuvan väri- ja valoisuusarvot ovat sidoksissa kuvanottohetken valaistukseen. Harjoituksen kuva on kuvattu loistevaloissa ja värisävy ei ole kohdallaan.

Lisätiedot

VSP webmail palvelun ka yttö öhje

VSP webmail palvelun ka yttö öhje VSP webmail palvelun ka yttö öhje Kirjaudu webmailiin osoitteessa https://webmail.net.vsp.fi Webmailin kirjautumissivu, kirjoita sähköpostiosoitteesi ja salasanasi: Sähköpostin päänäkymä: 1: Kansiolistaus

Lisätiedot

Kirjan toteutus BoD easybook -taittotyökalun avulla

Kirjan toteutus BoD easybook -taittotyökalun avulla Kirjan toteutus BoD easybook -taittotyökalun avulla Seuraavilla sivuilla esittelemme yksityiskohtaisesti, miten voit helposti ja nopeasti yhdistää kuvia ja tekstiä easybook -taittotyökalun avulla. Edellytykset

Lisätiedot

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. StorageIT 2006 varmuuskopiointiohjelman asennusohje. Hyvä asiakkaamme! Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. Ennen asennuksen aloittamista Varmista, että

Lisätiedot

Tulostaminen koulun koneilta Sibelius-tulostimelle voi tulostaa seuraavilta koulun koneilta

Tulostaminen koulun koneilta Sibelius-tulostimelle voi tulostaa seuraavilta koulun koneilta Sibelius-tulostin Monistamossa on uusi tulostin nimeltään sibelius, joka korvaa vanhan topelius-tulostimen. Tällä uudella tulostimella on käytössä tulostusmäärien seuranta sekä henkilökohtainen tulostussaldo.

Lisätiedot

Microsoft Lync 2013. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy

Microsoft Lync 2013. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Microsoft Lync 2013 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Microsoft Lync 2013 Vastuuhenkilö Mari Jokiniemi ja Sirpa Kemppainen

Lisätiedot

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ VIDEON SIIRTÄMINEN DVD-LEVYLLE

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ VIDEON SIIRTÄMINEN DVD-LEVYLLE ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi Elokuvakasvatus Sodankylässä Oppimateriaali 9/2005 VIDEON SIIRTÄMINEN DVD-LEVYLLE ROXIO TOAST LITE 6 2 ROXIO

Lisätiedot

AJANVARAUKSEN TEKEMINEN (YLEISEEN RESURSSIIN)

AJANVARAUKSEN TEKEMINEN (YLEISEEN RESURSSIIN) OHJE 1(10) AJANVARAUKSEN TEKEMINEN (YLEISEEN RESURSSIIN) Tavastiassa on muutama yleinen resurssi, joiden varauksen voi tehdä GroupWisen kalenteriin. Merkinnän tekeminen ei edellytä oman kalenterin käyttämistä.

Lisätiedot

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

Asiakirjojen vertailu-kurssi

Asiakirjojen vertailu-kurssi Asiakirjojen vertailu-kurssi Revussa voi verrata keskenään kahta PDF:ää ja automaattisesti näyttää niiden väliset erot. Piirrosten ja kaaviokuvien vertailu sujuu siten helposti ja nopeasti. Kun haluat

Lisätiedot

Office 365:n kalenterin käyttäminen

Office 365:n kalenterin käyttäminen Sisällys Office 365:n kalenterin käyttäminen... 2 Kalenterin näkymä... 2 Uuden kalenteritapahtuman luominen... 3 Kalenteritapahtuman muuttaminen tai poistaminen... 4 Kalenterin jakaminen... 5 Useamman

Lisätiedot

HERCULES-KORTTELIN VÄRISUUNNITELMAn INSPIRAATIOTA / Kaavavaihe POLTETTU UMBRA Herculeskortteli värisuunnitelma /

HERCULES-KORTTELIN VÄRISUUNNITELMAn INSPIRAATIOTA / Kaavavaihe POLTETTU UMBRA Herculeskortteli värisuunnitelma / HERCULES-KORTTELIN VÄRISUUNNITELMAn INSPIRAATIOTA / Kaavavaihe raikastava vesi Lämpö kirkastava punavioletti POLTETTU UMBRA Pohjoisen valkoinen lämpimät maavärit 1 HERCULES-KORTTELIN VÄRISUUNNITELMA /

Lisätiedot

Sonera Microsoft Office 365 -palvelun käyttöönotto-opas pääkäyttäjälle. Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen

Sonera Microsoft Office 365 -palvelun käyttöönotto-opas pääkäyttäjälle. Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen käyttöönotto-opas pääkäyttäjälle Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen OHJE Pääkäyttäjän käyttöönotto-opas Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen Johdanto 3 1. Sonera Omat Sivut -tilin luominen

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Tunnuksen käyttö 28.4. 2014

Tunnuksen käyttö 28.4. 2014 Tunnuksen käyttö 28.4. 2014 Sisältö Saatteeksi Tässä ohjeistossa määritellään Lähienergiatunnuksen käyttöä, linjataan ehdot sen käyttöoikeudelle ja kerrotaan valvonnasta. Ohjeiston tarkoituksena on selkeyttää

Lisätiedot

Ajolista: Adobe Connect 8 yhteyden avaaminen

Ajolista: Adobe Connect 8 yhteyden avaaminen 1 Ajolista: Adobe Connect 8 yhteyden avaaminen (Windows 7) 1. Tarkista, että kaikki tarvittavat johdot ovat paikallaan. 3. Control Panel (=Ohjauspaneeli) 4. Sound (=Ääni) 2. Start (=Käynnistä) 5. Playback

Lisätiedot

Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely

Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Teksti- ja kuvaeditori Useassa Kotisivukoneen työkalussa on käytössä monipuolinen tekstieditori, johon voidaan tekstin lisäksi liittää myös kuvia, linkkejä ja

Lisätiedot

Valitse aineisto otsikoineen maalaamalla se hiirella ja kopioimalla (Esim. ctrl-c). Vaihtoehtoisesti, Lataa CSV-tiedosto

Valitse aineisto otsikoineen maalaamalla se hiirella ja kopioimalla (Esim. ctrl-c). Vaihtoehtoisesti, Lataa CSV-tiedosto Versio k15 Näin laadit ilmastodiagrammin Libre Officen taulukkolaskentaohjelmalla. Ohje on laadittu käyttäen Libre Officen versiota 4.2.2.1. Voit ladata ohjelmiston omalle koneellesi osoitteesta fi.libreoffice.org.

Lisätiedot

NETIKKA PCTV KÄYTTÖOHJE

NETIKKA PCTV KÄYTTÖOHJE 1 (20) NETIKKA PCTV 2 (20) 1 YLEISTÄ...3 1.1 MIKÄ ON PCTV?...3 2 PCTV:N KÄYTÖN ALOITTAMINEN...4 2.1 VAATIMUKSET PALOMUURILTA...4 2.1.1 IGMP-palvelun käytön salliminen F-Securessa...4 2.2 VAATIMUKSET TIETOKONEELTA...8

Lisätiedot

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri Liveseuranta (1/9) Liveseuranta on kätevä tapa hoitaa ottelupöytäkirjan täyttäminen jo itse ottelun aikana. Suosittelemme sen käyttämistä sarjasta riippumatta, jolloin kaikki tarpeellinen pystytään tekemään

Lisätiedot

Uuden työ- tai mittavälineen luominen tietokantaan

Uuden työ- tai mittavälineen luominen tietokantaan Sivu:1(12) Työ- ja mittaväline-tietokanta löytyy serveriltä APPL14.DE.ABB.COM/SRV/ABB Tarvitset read-oikeudet tietokannan tarkasteluun ja editor mainusers-oikeudet tietokannan muokkaukseen. Jos tarkoituksenasi

Lisätiedot

Punomo Tee itse -julkaisun tekeminen

Punomo Tee itse -julkaisun tekeminen Punomo Tee itse -julkaisun tekeminen Tässä pikaohje Uuden Punomon Tee itse -julkaisujen tekemiseen. Kun ensimmäinen juttusi on tehty tätä ohjetta noudattaen, seuraava homma hoituu maalaisjärjellä. Uudistuvan

Lisätiedot

2020 Fusion. What s New in Version 6? What s New in Version 6? 1 of Fusion

2020 Fusion. What s New in Version 6? What s New in Version 6? 1 of Fusion 2020 Fusion What s New in Version 6? What s New in Version 6? 1 of 17 2020 Fusion Uusi 2020 Fusion 6 nopeuttaa ja helpottaa työskentelyäsi: Täysin uudistettu renderöinti Useiden tuotteiden muokkaus samalla

Lisätiedot

Luokka näytön käyttäminen opetuksessa.

Luokka näytön käyttäminen opetuksessa. Luokka näytön käyttäminen opetuksessa. - Kaikki alkaa totta kai kaukosäätimestä. - Source napista pääset valikkoon, mistä voit valita minkä lähteen otat käyttöön - Magic IWB S on piirto-ohjelma (valkotaulu)

Lisätiedot

Koneen käyttöön tarvitaan erillinen kortti, jonka voi lunastaa joko aikuisten infotiskiltä tai palvelupisteestä.

Koneen käyttöön tarvitaan erillinen kortti, jonka voi lunastaa joko aikuisten infotiskiltä tai palvelupisteestä. Kopiointi Koneen käyttöön tarvitaan erillinen kortti, jonka voi lunastaa joko aikuisten infotiskiltä tai palvelupisteestä. Hinnat Kortin panttimaksu on 2. Pantin saa takaisin jos kortin palauttaa. Kortille

Lisätiedot

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään edupori.fi/office 365 3.10.2013 Porin kaupunki ATK Tuki Sisällys Johdanto... 2 Edupori.fi sähköpostin määrittäminen Office 365:n Outlook-ohjelmaan

Lisätiedot

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) 6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren

Lisätiedot

SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna

SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna 2 TUNNUS Mobiilimaksu-tunnus koostuu sim-kortin muotoisesta

Lisätiedot

Arvokas. Graafinen ohjeistus

Arvokas. Graafinen ohjeistus Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä

Lisätiedot

1. Kalenterin omistajan käyttöohje

1. Kalenterin omistajan käyttöohje 1. Kalenterin omistajan käyttöohje 1.1. Kielen vaihtamien Ajanvarausjärjestelmässä kielen vaihtaminen tapahtuu painamalla sivun ylälaidassa olevia lippuja. 1.2. Kirjautuminen Kirjautumissivulla käyttäjä

Lisätiedot

2017/11/21 17:28 1/2 Tilitapahtumat. Tilitapahtumat... 1 Käyttö:... 1 Asiakirjan kentät:... 1

2017/11/21 17:28 1/2 Tilitapahtumat. Tilitapahtumat... 1 Käyttö:... 1 Asiakirjan kentät:... 1 2017/11/21 17:28 1/2 Tilitapahtumat Table of Contents Tilitapahtumat... 1 Käyttö:... 1 Asiakirjan kentät... 1 Asiakirjan kentät:... 1 Asiakirjan kentät /alavalikko/ ensimmäinen välilehti:... 2 Asiakirjan

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. Päivitetty:

GRAAFINEN OHJEISTO. Päivitetty: Päivitetty: 8.2.2016 Liikemerkki - vaaka Woikosken liikemerkki muodostuu aina tekstilogosta ja sen yhteydessä olevasta tunnuksesta. Liikemerkin muotoja tai niiden suhteita ei saa venyttää tai vääristää

Lisätiedot

Triangle Colorscale. Created for design CMYK GUIDE. Intuitiivinen, tarkka ja käytännöllinen

Triangle Colorscale. Created for design CMYK GUIDE. Intuitiivinen, tarkka ja käytännöllinen Created for design CMYK GUIDE Intuitiivinen, tarkka ja käytännöllinen CMYK GUIDE -kartasta värit löytyvät nopeasti, ja ne ovat painettuina juuri sitä mitä valittiinkin! INTUITIIVINEN Suunnittelijan nopea

Lisätiedot

Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen.

Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen. Sivu 1/7 Värilaatuopas Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen. Laatu-valikko Tulostustila Väri Vain musta

Lisätiedot

1 ClipArt -kuvan käyttö Paint-ohjelmassa

1 ClipArt -kuvan käyttö Paint-ohjelmassa 1 ClipArt -kuvan käyttö Paint-ohjelmassa 1. Avaa Paint: 2. Käynnistä/Kaikki Ohjelmat/Apuohjelmat/Paint. 3. Pienennä Paint -ohjelma kuvakkeeksi tehtäväpalkkiin, ohjelman pienennyspainikkeesta. 4. Avaa Internet

Lisätiedot

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm Graafinen ohje Tunnus Oulu Sinfonian tunnuksena käytetään ensisijaisesti ohessa kuvattua liikemerkin ja nimilogon kiinteää yhdistelmää. Käytössä on huolehdittava, että tunnuksen mittasuhteet sekä nimilogon

Lisätiedot

Asio. Ohjelma on selainpohjainen, joten ohjelmaa varten tarvitaan internet-selain. Ohjelmaan pääsee osoitteella

Asio. Ohjelma on selainpohjainen, joten ohjelmaa varten tarvitaan internet-selain. Ohjelmaan pääsee osoitteella 1 Kirjautuminen Ohjelma on selainpohjainen, joten ohjelmaa varten tarvitaan internet-selain. Ohjelmaan pääsee osoitteella tila.savonia.fi Ohjelmassa on ns. Haka-kirjautumispalvelu, jolloin kirjautumiseen

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Graafinen ohjeisto

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto GRAAFINEN OHJEISTO TIETEENTEKIJÖIDEN LIITON LOGO Tieteentekijöiden liiton kaksivärinen logo koostuu symbolista ja kolmikielisestä tekstiosasta. Pelkkä logon symboliosan käyttö on mahdollista

Lisätiedot

Nettisivujen Päivitysohje

Nettisivujen Päivitysohje Hämeenlinnan rauhanyhdistys ry Nettisivujen Päivitysohje Ohje päivitetty 18.7.2012 Hallintapaneeli Kirjautuminen nettisivujen hallintaan Hallintapaneeliin päästään kirjautumaan klikkaamalla linkkiä nettisivujen

Lisätiedot

Moodlen lohkon käyttöohje

Moodlen lohkon käyttöohje Koulutuskeskus Tavastia Moodlen lohkon käyttöohje Versio 1.0.1 Janne Kalmari 24.10.2007 MOODLEN TEKSTIVIESTI LOHKON KÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 Rakenne... 2 Käyttö... 4 Tallennetut viestit... 4 Vastaanottajat...

Lisätiedot

KUVAN SÄÄDÖT SUMOPAINTISSA

KUVAN SÄÄDÖT SUMOPAINTISSA KUVAN SÄÄDÖT SUMOPAINTISSA Kuvien käsittelyä pidetään yhtenä digitaalisten kuvien vahvuuksina (ja osittain myös heikkoutena). Monien ammattilaisten mielestä kuvien valoisuutta ja värejä kannattaa useimmiten

Lisätiedot

10/2011 Vinkkejä värivastaavuuden määritykseen

10/2011 Vinkkejä värivastaavuuden määritykseen Sävyvastaavaisuus Hyvä korjaustyö edellyttää joskus että sävyvastaavuus saavutetaan sävyttämällä tai häivytyksen avulla, tai kiillottamalla vanha maali. On siis tärkeää että vertaus alkuperäisen maalin

Lisätiedot

Lisäys (1.) Muskos-ohjeeseen Sivu 1 / 10. Konservoinnin tietojen poistaminen

Lisäys (1.) Muskos-ohjeeseen Sivu 1 / 10. Konservoinnin tietojen poistaminen Lisäys (1.) Muskos-ohjeeseen Sivu 1 / 10 Konservoinnin tietojen poistaminen Tässä ohjeessa kerrotaan, miten poistetaan konservoinnin tiedot kokonaan, jos on esim. vahingossa syöttänyt kaksi samaa konservointia

Lisätiedot

CAB Plan. Päivitys 4.5. Asiakas odottaa

CAB Plan. Päivitys 4.5. Asiakas odottaa Kent Isacsson 2014-01-20 1 1 of 6 Päivitys 4.5 CAB Plan Asiakas odottaa Jos perustieto ikkunassa laitat rastiin ruutuun asiakas odottaa, muuttuu rekisterinumero punaiseksi työvaiheessa mekaanikko välilehdellä,

Lisätiedot

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistävalikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

KUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA

KUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA KUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA Ohjeistuksessa käydään läpi kuvan koon ja kuvan kankaan koon muuntaminen esimerkin avulla. Ohjeistus on laadittu auttamaan kuvien muokkaamista kuvakommunikaatiota

Lisätiedot

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tarina-tehtävän ratkaisu - tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit

Lisätiedot

OpenOffice.org Impress 3.1.0

OpenOffice.org Impress 3.1.0 OpenOffice.org Impress 3.1.0 Sisällysluettelo 1 Esityksen luominen...1 2 Dian rakenne...2 3 Dian lisääminen, poistaminen, siirtäminen ja kopioiminen...3 4 Diojen koon muuttaminen...3 5 Pohjatyylisivut...4

Lisätiedot

Cubase perusteet pähkinänkuoressa. Mikä Cubase on? Projektin aloitus

Cubase perusteet pähkinänkuoressa. Mikä Cubase on? Projektin aloitus Cubase perusteet pähkinänkuoressa 1. Mikä Cubase on? 2. Projektin aloitus 3. Audion äänittäminen. 4. MIDI-tiedon tallentaminen ja virtuaali instrumentit 5. Miksaus. Mikä Cubase on? Cubase on Windows XP

Lisätiedot