KUNNANJOHTAJAN TERVEHDYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNANJOHTAJAN TERVEHDYS"

Transkriptio

1

2 2013

3 KUNNANJOHTAJAN TERVEHDYS ARVOISA LUKIJA Kädessäsi on Tervolan palveluopas, johon on koottu kunnan tarjoamat palvelut yhteystietoineen. Lisäksi oppaassa on kerrottu muista julkisista palveluista sekä yksityisten yritysten tuottamista palveluista. Vaikka palveluopas ei ole kaikenkattava, toivon, että kooste antaa Sinulle hyödyllistä tietoa, olitpa Tervolaan muuttoa suunnitteleva tai jo asumaan asettunut kuntalainen. Jos kaipaat lisätietoa tai Sinulla on palvelujen kehittämisideoita, ota rohkeasti yhteyttä. Yhdessä kehittäen saavutamme parhaat lopputulokset. Uudet kuntalaiset toivotan lämpimästi tervetulleiksi MYÖNTEISTEN MAH- DOLLISUUKSIEN TERVOLAAN! Voimme tarjota Teille hyvät ja laadukkaat peruspalvelut ja viihtyisän asumisympäristön kolmen kaupungin keskipisteessä luonnonläheisessä ympäristössä. Kaikkia kuntalaisia tervehtien Mika Simoska Kunnanjohtaja 3

4 Tämä julkaisu on toteutettu vuonna 2009 osana Varikon kehittämishanketta, jonka rahoittamiseen on käytetty Lapin liiton myöntämää maakunnan kehittämisrahaa. Hankkeen toisena rahoittajana on ollut Tervolan kunta. Julkaisu päivitetty syyskuussa

5 SISÄLLYSLUETTELO KUNNANJOHTAJAN TERVEHDYS MUUTTAJAN MUISTILISTA PERUSPALVELUT KUNNANVIRASTO TERVEYDENHUOLTO Terveyskeskus Terveyskeskuspäivystys Sairaankuljetus Neuvolat Hammashuolto Laboratorio Röntgen Mielenterveyspalvelut Kotisairaanhoito Astmahoitaja Diabeteshoitaja Reumahoitaja Sydänhoitaja Fysioterapia Työterveyshuolto Vuodeosasto Erikoissairaanhoito Potilasasiamies Potilasohjeet Eläinlääkäri SOSIAALITOIMEN PALVELUT Päivähoito Lasten erityispalvelut Kotipalvelut Vanhustenpalvelut Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Sosiaalityön erityispalvelut Sosiaalipäivystys Sosiaaliasiamies TALOUDELLINEN NEUVONTA, OIKEUSAPU JA EDUNVALVONTA Kuluttajaneuvonta Velkaneuvonta Oikeusapu Edunvalvonta ja holhous

6 SISÄLLYSLUETTELO SIVISTYSPALVELUT JA KOULUTUS Kirjasto Lasten iltapäivätoiminta Esiopetus Perusopetus ja koulut Lukio Kansalaisopisto Ammatillinen koulutus ASUMINEN VUOKRA-ASUNNOT TEKNISET PALVELUT Rakentaminen ja rakennusvalvonta Tontit, tonttipörssi Ympäristönvalvonta Avustukset SÄHKÖ VESI JÄTEHUOLTO PALO- JA PELASTUSTOIMI TERVOLAN NUORTEN TYÖPAJA ASIOINTIKULJETUKSET KULTTUURI JA VAPAA-AIKA LIIKUNTA Ulkokentät Maastoliikuntapaikat Virkistyskohteet Vesiliikuntapaikat Sisäliikuntapaikat Eläinurheilualue Kuntosali LAPSET JA NUORET KULTTUURITOIMEN PALVELUT JÄRJESTÖT Urheiluseurat Nuorisojärjestöt Kulttuurijärjestöt Eläkeläisjärjestöt Veteraani- ja maanpuolustusjärjestöt Tervolan maa- ja kotitalousseurat Metsästysseurat

7 SISÄLLYSLUETTELO Kylätoimikunnat ja -yhdistykset Terveys- ja sosiaalijärjestöt Lions Club TAPAHTUMAT Termusa Ämpäripäivä Pitäjäjuhla Maaseudulta Käsin -messut Paasilinna -päivät SEUTULEHTI JOKIPOSTI MUUT JULKISET PALVELUT SEURAKUNNAT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT KANSANELÄKELAITOS POSTI TYÖVOIMATOIMISTO POLIISI ELINKEINOT JA YRITTÄMINEN MAASEUTUELINKEINOT YRITTÄJÄJÄRJESTÖ YRITYSREKISTERI SUURIMMAT TYÖNANTAJAT YKSITYISET PALVELUT Apteekki Fysioterapia ja hieronta Huoltoasema Kahvila Kampaamo, parturi, kauneushoitola Kodinkoneet ja elektroniikka Korjaamo Kukkakauppa Lahjatavaramyymälä Leipomo Majoituspalvelut Matkahuolto Pankki- ja vakuutuspalvelut Pesula Ravintola Ruokakauppa Siivous- ja kotipalvelu Taksi

8 SISÄLLYSLUETTELO 7 LÄHIKUNTIEN PALVELUTARJONNASTA TEATTERIT ELOKUVATEATTERIT UIMAHALLIT JÄÄHALLIT YLEISTIETOA TERVOLASTA PINTA-ALA VÄESTÖ HISTORIAA LYHYESTI KUNNAN HALLINTO TULOVEROPROSENTTI TYÖLLISYYSTILANNE LIIKENNEYHTEYDET MAANTIE RAUTATIE LENTOLIIKENNE KEVYT LIIKENNE, PYÖRÄTIET LUONTO VAARAT KALASTUS, METSÄSTYS, MARJASTUS KARTAT LÄHTEET

9 MUUTTAJAN MUISTILISTA 1 MUUTTAJAN MUISTILISTA Muuttoon liittyy paljon huolehdittavia asioita. Internet lähteistä löytyy useita ohjeita muuttajalle. Seuraavana on kooste yleisimmistä tehtävistä. Muuttoilmoitus Muuttoilmoitus voidaan tehdä esimerkiksi sähköisesti osoitteessa: Ilmoituksen perusteella osoitetiedot välittyvät eri viranomaisille ja yksityisille organisaatioille. Voit tarkistaa postin sivuilta, mitkä yritykset saavat osoitetiedot tätä kautta. Osoitteenmuutokset Tee muuttoilmoituksen lisäksi tarvittaessa erilliset osoitteenmuutokset mm. pankkiin, puhelinoperaattorille, kirjastoon, lehtiin sekä yhdistyksille, harrastusjärjestöille, ystäville ja sukulaisille. Postista saa osoitteenmuutoskortteja. Muut ilmoitukset ja sopimukset Tee: Ilmoitus vanhan ja uuden asunnon isännöitsijälle Jälleenlähettämissopimus postin kanssa Tukiviranomaisten (esim. KELA) tarvitsemat muutosilmoitukset Uusi sähkösopimus (kts. Tenergia Oy) Uusi vesisopimus (kts. Tervolan Vesi Oy) Uusi jätehuoltosopimus Tarkista kotivakuutuksen laajuus ja uusi tarvittaessa vakuutussopimus Ota selvää tulevan asuinalueesi päivähoitomahdollisuuksista ja kouluista Irtisano lapset vanhasta koulusta, ilmoita heidät uuteen kouluun 9

10 MUUTTAJAN MUISTILISTA Kodintekniset toimenpiteet Kodinkoneiden liitäntämahdollisuuksien tarkistaminen Lankapuhelimen siirto Internet-liittymien tarkistaminen Palovaroittimen asentaminen ja testaaminen Saunavuorojen ja autopaikkojen selvittäminen Muuttopäivän tienoilla Muuttoauton, muuttolaatikoiden ja muuttoavun järjestäminen Asianmukaisten suojaus- ja pakkausmateriaalien hankinta Lattioiden ja irtaimiston suojaus Muuttosiivous Muuttotarkistus uudessa asunnossa Avainten luovutus ja vastaanotto 10

11 PERUSPALVELUT 2 PERUSPALVELUT KUNNANVIRASTO Kunnanvirasto sijaitsee kirkonkylän halki kulkevan Keskustien varrella. Kunnanvirasto on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8:30-15:00. Eri virastojen, osastojen ja toimistojen aukioloajat saattavat vaihdella, mutta yleensä asioimaan pääsee klo 8:00-15:00 välisenä aikana. Viraston ala-aulassa sijaitsevassa Info-pisteessä palvellaan ma - to klo 08:00-16:00 pe klo 08:00-15:00 Mahdollisista aukioloaikojen poikkeuksista tiedotetaan lehdissä ja kunnan kotisivuilla. Keskustie TERVOLA Vaihde Faksi (016) Kuntaan voi ottaa yhteyttä tai antaa palautetta myös sähköpostitse. Yleisen, ei henkilökohtaisen viestin voi lähettää osoitteella: tervolan.kunta@tervola.fi. Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@tervola.fi. Viraston ala-aulassa on tietokone, jota kuntalaiset voivat käyttää maksutta esimerkiksi internetissä asiointiin. Kunnanvirastolla sijaitsevat myös Kansaneläkelaitoksen ja Työvoimahallinnon palvelupisteet. Pääoven vieressä oleviin postilaatikoihin on mahdollista jättää postia myös virastoajan ulkopuolella 11

12 PERUSPALVELUT seuraavissa asioissa: Lomituspalvelut, Koulutoimisto, Päivähoito, työvoimatoimisto ja KELA. TERVEYDENHUOLTO Terveyskeskus Keskustie 78 Terveyskeskuksesta löytyy valtaosa kunnan terveydenhuoltopalveluista. Tervolan terveyskeskus Keskustie TERVOLA Puhelin tai Sähköposti: Terveyskeskuspäivystys Ajanvaraus avoinna ma - pe klo 08:00-15:00 Muuna aikana päivystys on Kemin, Keminmaan, Simon ja Tervolan terveyskeskusten yhteispäivystyksessä keskussairaalassa Kemissä, Puhelin Sairaankuljetus Sairaankuljetuksen tilaus Puhelin 112 ympäri vuorokauden. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastaa sairaankuljetuksen järjestämisestä. Sairaankuljetus tarjoaa hoitotason sairaankuljetusta ja ensihoitoa vuorokauden kaikkina aikoina ympäri vuoden. 12

13 PERUSPALVELUT Neuvolat Terveydenhoitajien vastaanotto Keskustie 78 ma - pe klo 08:00-10:00 ilman ajanvarausta Päivystävä terveydenhoitaja, puhelin Muina aikoina vastaanotolle pääsee ajanvarauksella. Hoitotarvikejakelu on avoinna arkisin klo 8:00-10:00. Verenpaineen itsemittauspiste on avoinna joka päivä klo 8:00-16:00. Neuvolatoiminta jakautuu kohderyhmien perusteella seuraavasti: Neuvola 1 Neuvola 2 Neuvola 3 Kotisairaanhoito ja avohuollon osastonhoitaja Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola, lastenneuvola Koulu- ja opiskeluterveyden-huolto, astmahoitaja Terveydenhoitajien puhelimet Neuvola 4 Sydän- ja diabeteshoitaja Neuvola 5 Lastenneuvola ja kouluterv.huolto haja-asutusalueet Äitiysneuvola ja perhesuunnittelu Äitiysneuvola pyrkii edistämään ja ylläpitämään odottavan äidin ja syntyvän lapsen terveyttä ja valmentamaan perhettä synnytykseen ja lapsen vastaanottamiseen sekä tukemaan kasvua vanhemmuuteen. Terveydenhoitajan puhelin Lastenneuvola Lastenneuvolan palveluita saa kahdelta terveydenhoitajalta asuinalueen mukaan. Keskustan alue Terveydenhoitajan puhelin

14 PERUSPALVELUT Haja-asutusalueet Terveydenhoitajan puhelin Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Alue: Lapinniemen koulu (luokat 1-9), Kaisajoen ala-aste, Tervolan lukio Terveydenhoitajan puhelin Alue: Ala-asteet (paitsi Lapinniemi ja Kaisajoki), Ammattiopisto Lappian Louen toimipaikka Terveydenhoitajan puhelin Aikuisvastaanotto Aikuisvastaanotolla saa apua ja ohjausta terveyden ylläpitoon ja sairauksien hoitoon liittyvissä asioissa. Vastaanotolla voi esimerkiksi mittauttaa verensokerin ja hemoglobiinin, poistattaa ompeleita ja ottaa rokotuksia. Aamuvastaanotolla voi myös saada todistuksen lyhyttä sairauspoissaoloa tai sairaan lapsen hoitoa varten. Terveydenhoitajan puhelin Päivystys: Hammashuolto Hammashoitola palvelee kaikkia tervolalaisia. Vastaanottoaikoja annetaan hoidon tarpeen arvioinnin perusteella. Kiireellisissä tapauksissa hoitoon pääsee vuorokauden kuluessa. Hammashoitola on avoinna ma - to klo 08:00-15:30 pe klo 08:00-15:00 Puhelin Viikonloppuisin ja arkipyhinä järjestetään hammaslääkäripäivystys Lapin kuntien yhteistyönä. Päivystys tapahtuu vuorollaan kunkin kunnan terveyskeskushammashoitolassa klo 10:00-12:00. Kiireelliseen hoitoon hammaslääkäripäivystykseen ilmoittaudutaan soittamalla numeroon mieluiten klo 9:30-10:30 välisenä aikana. 14

15 PERUSPALVELUT Laboratorio Näytteiden otto tapahtuu lääkärin tai hoitajan lähetteellä arkisin klo 08:00-10:00 Laboratoriovastauksia voi tiedustella klo 12:00 jälkeen vastaanoton numeroista tai Laboratorion puhelin Röntgen Röntgen sijaitsee lääkärin vastaanottotilojen yhteydessä. Röntgenissä suoritetaan natiivitutkimuksia (keuhkot, luut jne.), vuosittain seulontamammografiatutkimuksia ja hammaskuvauksia. Terveyskeskuksen lääkärit antavat lausunnot kuvista ja tarvittaessa konsultoidaan Länsi-Pohjan keskussairaalan röntgenlääkäriä sähköisen sairauskertomus- ja kuvansiirto-ohjelmiston avulla. Röngtenhoitaja ajanvarauksella Mielenterveyspalvelut Erikoissairaanhoitajat auttavat mielenterveyden ongelmissa ja muissa elämän kriisitilanteissa. Vastaanotto avoinna ma - to klo 08:00-16:00 pe klo 08:00-15:30 Hoitajien päivystysvastaanotto arkisin klo 8:00-9:00. Muuna aikana vastaanotolle, samoin kuin psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle, pääsee ajanvarauksella. Puhelin Kuntoutumiskoti Tervolan kuntoutumiskodilla valmennetaan mielenterveyskuntoutujia itsenäiseen asumiseen ja muihin elämän tilanteisiin. 15

16 PERUSPALVELUT Mielenterveyshoitajat ovat paikalla arkisin klo 8:00-16:00. Itäpuolentie Tervola Puhelin Kotisairaanhoito Kotisairaanhoidon tarkoituksena on tukea kotona asuvia vanhuksia, vammaisia ja sairaita henkilöitä selviytymään päivittäisistä toiminnoista mahdollisimman hyvin. Tehtäviin kuuluvat mm. asiakkaan lääkityksestä huolehtiminen ja voinnin seuranta, apuvälineiden hankinta ja hoitotarvikejakelu. Puhelimet Terveydenhoitaja Perushoitaja Astmahoitaja Astma-ja allergiahoitajat ottavat vastaan terveyskeskusneuvolassa ja vuodeosastolla. He mm. neuvovat ja ohjaavat astman ja allergian hoidossa sekä organisoivat PEF mittareiden lainausta ja myyntiä. Puhelimet Terveyskeskusneuvola Vuodeosasto Diabeteshoitaja Hoitaja ottaa vastaan asiakkaita pääasiassa ajanvarauksella. Diabeteslääkärin vastaanotolle pääsee diabeteshoitajan kautta. Diabeteshoitovälinejakelu toimii vastaanoton lomassa. Ajanvaraus, puhelin Reumahoitaja Reumahoitajan tavoittaa vuodeosastolta. Tarvittaessa hänelle voi jättää soittopyynnön. Reumahoitaja puh

17 PERUSPALVELUT Sydänhoitaja Sydänhoitajan puoleen voivat kääntyä: Uudet verenpainepotilaat, jotka tarvitsevat elintapaohjausta ja seurantaa. Potilaat, jotka eivät kykene käyttämään verenpaineen itsemittauspistettä. Uudet sydänpotilaat, joilla keskussairaalan kontrollit ovat päättyneet. Ajanvaraus, puhelin Fysioterapia Fysioterapeutin työ painottuu lasten, nuorten ja työikäisten tutkimukseen neuvontaan sekä terapiaan. Myös lääkinnällinen kuntoutus pyritään toteuttamaan omana toimintana. Fysioterapeutin ajanvaraus arkisin klo 08:00-16:00 Puhelin Työterveyshuolto Työterveyshuolto on ehkäisevää terveydenhuoltoa, jonka tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, hyvin toimiva työyhteisö, työhön liittyvien sairauksien ehkäisy, sekä työntekijän työkyvyn ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja terveyden edistäminen. Vastaanotto ma - pe klo 08:00-9:00 ilman ajanvarausta Muulloin ajanvarauksen mukaan. Puhelin Työterveyslääkäri ottaa vastaan ajanvarauksella. Vuodeosasto Vuodeosasto tarjoaa ympärivuorokautista, valvottua ja hyvää perus- ja sairaanhoitoa. Hoitopaikkoja on 26. Vuodeosaston sairaanhoitohenkilöstö ohjaa päivystyspotilaita lääkäripäivystyksen ollessa yhteispäivystyksessä Kemissä. Vierailuaika on klo 13:00-19:00. 17

18 PERUSPALVELUT Potilaspuhelin Erikoissairaanhoito Tervolan kunta on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin jäsen. Oma lääkäri lähettää tarvittaessa erikoissairaanhoitoon kuuluviin lisätutkimuksiin joko Länsi-Pohjan keskussairaalaan tai Lapin keskussairaalaan. Potilasasiamies Potilasasiamies antaa tietoa potilaan oikeuksista, neuvoo terveydenhuollon alan henkilökunnan antamaan hoitoon tai kohteluun liittyvissä ongelmissa sekä avustaa tarvittaessa muistutuksen, kantelun tai korvaushakemuksen teossa. Potilasasiamies Kriisikeskus Turvapoiju Etelärantakatu KEMI Puhelin Puhelinaika ti ja to klo Potilasohjeet Terveyskeskuksen verkkosivuille on koottu erilaisia terveydenhoito-ohjeita. Eläinlääkäri Sairas- ja tilakäyntien tilaaminen, vastaanottoajan varaaminen ja puhelinneuvonta arkiaamuisin klo 8:00 9:00 eläinlääkärien matkapuhelinnumeroissa. Puhelin: tai Päivystys: Arkiajan ulkopuolella päivystää yksi alueen eläinlääkäreistä koko viiden kunnan muodostamalla päivystysalueella (Tornio, Tervola, Keminmaa, Simo, Kemi) Päivystys on tarkoitettu välitöntä hoitoa vaativia sairastapauksia varten. Päivystävän eläinlääkärin numero on Päivystysnumero vastaa arki-iltaisin klo ja viikonloppuisin perjantaista klo maanantaihin klo Puhelut ohjautuvat päivystävän eläinlääkärin puhelimeen soitonsiirrolla, joten tekstiviestit eivät siirry. 18

19 PERUSPALVELUT SOSIAALITOIMEN PALVELUT Sosiaalitoimen yhteystietoja Henkilöt Puhelimet Sosiaalijohtaja Vanhustenhuollon johtaja Kehitysvammahuollon esimies Sosiaalityöntekijä-koulukuraattori (lapsiperh.) Sosiaalityöntekijä (lapsettomat) Perhepäivähoidonohjaaja-päiväkodinjohtaja Sosiaalityöntekijät ovat parhaiten tavoitettavissa sosiaalitoimistolla etukäteen sovitun ajanvarauksen perusteella. Sosiaalityössä on työnjako yksilö- ja perheasiakkaiden välillä. Päivähoito Kaikille lasten päivähoitoa tarvitseville voidaan järjestää kunnallinen päivähoitopaikka. Myös esikoululaisten on mahdollista saada iltapäivähoitoa. Kunnassa on perhepäivähoitajien lisäksi: kirkonkylällä sijaitseva 33-paikkainen päiväkoti sekä Louella sijaitseva ryhmäperhepäiväkoti (8-12 paikkaa). Päiväkotien yhteystiedot Lapinniemen päiväkoti Päiväkodintie TERVOLA Puhelin Louen ryhmäperhepäiväkoti Louesaarentie LOUE Puhelin Päivähoidon vastuuhenkilö, puhelin

20 PERUSPALVELUT Lasten erityispalvelut Myös erityishoitoa tarvitseville lapsille pyritään järjestämään palvelut tapauskohtaisesti. Kotipalvelut Kotona asuvien kuntalaisten arjesta selviämistä tuetaan erilaisten hoiva- ja huolenpitopalveluiden avulla. Kodinhoitajat ja kotiavustajat liikkuvat tarvittaessa eri puolille kuntaa antamaan kodinhoitoapua, jota voidaan järjestää myös lapsiperheille. Kodinhoitoavun ohella muita palvelumuotoja ovat omaishoidontuki sekä tukipalveluin ateria-, siivous-, saunotus- ja pyykkipalvelut sekä turvapuhelin. Asiointikuljetuksista voi tiedustella Info-pisteen palvelusihteeriltä, puhelin Kotipalvelutoimisto Keskustie TERVOLA Puh Vanhustenhuollon johtaja, puhelin Vanhuspalveluiden ohjaaja, puhelin Vanhustenpalvelut Tervolaan on valmistunut vuonna 2009 lisää vanhuksille tarkoitettuja palveluasuntoja. Pihakullero on ympärivuorokautista, tehostettua palveluasumista tarjoava 15- paikkainen palvelukoti. Puhelin Pihakulleroon on Vanhusten palvelukeskus Kotikullero on 24-paikkainen vanhusten laitoshoitoa tarjoava vanhainkoti. Puhelin Kotikulleroon on Vihreä- ja Roosaosasto ja Rauhala osasto Vanhustenhuollon johtaja, puhelin Sairaanhoitaja, puhelin

21 PERUSPALVELUT Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Kehitysvammaisten palveluita ovat toimintakeskus ja 5-paikkainen tuetun asumisen yksikkö, jossa järjestetään omaishoidon lomitus. Toimintakeskuksen toimintamuotoja ovat mm. kudonta, ompelu ja askartelu. Sinikukka (tuetun asumisen yksikkö) Puhelin Toimintakeskus Asevelitie TERVOLA Puh Kehitysvammahuollon esimies, puhelin Vammaispalveluiden yhteystiedot Vammaispalveluiden sosiaalityöntekijä, puhelin Sosiaalityön erityispalvelut Perheneuvolapalvelut, päihdehuollon laitospalvelut sekä A-klinikan palvelut hankitaan ostopalveluina. Sosiaalipäivystys Virka-ajan ulkopuolinen, kiireellinen sosiaalipäivystys hoidetaan klo välisenä aikana viiden kunnan (Kemi, Keminmaa, Tervola, Tornio ja Ylitornio) kesken varallaolopäivystyksenä. Apua tarvitsevan tulee soittaa yleiseen hätänumeroon 112. Sosiaaliasiamies Sosiaaliasiamies palvelee Kriisikeskus Turvapoijussa, Kemissä. Sosiaaliasiamies neuvoo asiakkaita sosiaalihuollon asioissa ja antaa tietoa asiakkaan oikeuksista. Hän myös avustaa mahdollisten muistutusten teossa. Turvapoiju Etelärantakatu KEMI Puhelin

22 PERUSPALVELUT TALOUDELLINEN NEUVONTA, OIKEUSAPU JA EDUNVALVONTA Kuluttajaneuvonta-, velkaneuvonta- ja oikeusapupalveluiden tuottamisessa tehdään yhteistyötä Kemin kaupungin kanssa. Kuluttajaneuvonta Valtakunnallinen neuvontanumero on Velkaneuvonta Velkaneuvojan toimisto sijaitsee Kemin kaupungintalolla, 4 krs. Soittoajat maanantaisin klo Velkaneuvoja, puhelin Oikeusapu Oikeusavustajan vastaanotto on kunnanvirastolla tarvittaessa. Vastaanotolle pääsee varaamalla ajan suoraan oikeusavustajalta. Oikeusavustaja, puhelin Edunvalvonta ja holhous Edunvalvontaviranomaisena toimii Kemin maistraatti. Kunnanvirastolla toimii holhoustoimen virallinen edunvalvoja. Edunvalvoja, puhelin

23 PERUSPALVELUT SIVISTYSPALVELUT JA KOULUTUS Tervolan kunnan sivistyspalveluihin kuuluvat erilaiset koulutuspalvelut, vapaaaikapalvelut ja kirjasto. Sivistystoimen hallinto sijaitsee virastotalossa. Tässä luvussa on esitelty kirjasto sekä koulutuspalvelut ja luvussa Kulttuuri ja vapaaaika vapaa-aikapalvelut. Tervolan kunta Sivistyspalvelut Keskustie Tervola Puhelimet Sivistysjohtaja Hallintosihteeri Kirjasto Tervolan kirjasto tarjoaa asukkaidensa käyttöön monipuolisen kokoelman, joka sisältää noin kirjaa, noin kuva- ja äänitallennetta, sanoma- ja aikakauslehtiä, nuotteja, karttoja, kotiseutuaineistoa ja koulutusoppaita yms. 23

24 PERUSPALVELUT Kirjaston aineisto on selattavissa Karpalo-tietokannasta, jossa Tervolan lisäksi ovat tiedot Pudasjärven, Ranuan, Simon, Taivalkosken ja Utajärven kirjastojen aineistoista. Tervolan kirjaston erikoisuutena on laaja Paasilinnan kirjailijaveljesten tuotantoa esittelevä ei-lainattava kokoelma. Kirjastossa tallennetaan myös paikallistietoa Lasmarkki -tietokantaan, johon on linkki kirjaston kotisivuilta. Asiakkaiden käytössä on asiakas- ja internetpäätteitä. Kirjaston oman aineiston lisäksi asiakkaat voivat pyytää tilaamaan muista kirjastoista kaukolainoja. Kaukolainaus on maksullista palvelua. Tervolan pääkirjasto sijaitsee Lapinniemen koulukeskuksessa ja Louen lähikirjasto Louen koululla. Tervolan kunnankirjasto Paasilinnan puistotie TERVOLA tervolan.kirjasto(at)tervola.fi Puhelin, lainaus ja neuvonta ja Lasten iltapäivätoiminta Kunta vastaa lasten iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Toimintaa järjestetään yleisopetuksessa oleville 1-2 -luokan oppilaille koulupäivinä sekä tarvittaessa muiden vuosiluokkien erityisoppilaille. Iltapäivätoimintaa järjestetään tällä hetkellä Tervolan keskustassa sekä Louen koululla. Iltapäivätoiminnan koordinaattori, puhelin (kouluaikana) Esiopetus Lapinniemen ja Kaisajoen kouluilla on erillinen esiopetusryhmä, muilla kouluilla esiopetusryhmä on integroitu 1-2 -luokkiin. Lapinniemen koulun rehtori, puhelin Sivukoulujen esiopetusasioita hoitaa kunkin koulun johtaja. 24

25 PERUSPALVELUT Perusopetus ja koulut Perusopetuksesta Tervolassa huolehtii kuuden koulun verkko. Taajaman yhtenäiskoulussa annetaan opetusta 0-9 vuosiluokille, ja sivukouluissa vuosiluokille 0-6. Oppilasmäärä perusopetuksessa on n. 440, joista koululaiskuljetukseen kuuluu noin 200 oppilasta. Koulu ja osoite Luokat Puhelin Sähköposti Lapinniemen koulu Itäpuolentie TERVOLA Kaisajoen koulu Tuunivaarantie TERVOLA Louen koulu Louesaarentie LOUE Mattisen koulu Opintie TERVOLA Lukio Tervolan lukio on luokaton yleislukio ja se jatkaa perusopetuksen opetus- ja kasvatustehtävää. Lukion tehtävänä on antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta laaja-alaista yleissivistystä ja riittävät valmiudet lukion oppimäärään perustuviin jatko-opintoihin. Tervolan lukio Lukiontie TERVOLA Tervolan lukion rehtori, puhelin Kansalaisopisto Kansalaisopiston palveluja antaa Kivalojen seutuopisto, joka on Keminmaan, Simon ja Tervolan kuntien ylläpitämä vapaan sivistystyön oppilaitos. Tarjolla on laaja valikoima mm. musiikin, kädentaitojen ja liikunnan kursseja. Yleissivistä- 25

26 PERUSPALVELUT vän opetuksen lisäksi opisto järjestää taiteen perusopetusta sekä tarvittaessa avointa yliopisto-opetusta ja ammatillista lisäkoulutusta. Kunkin lukuvuoden kurssitarjonta kootaan opinto-oppaaseen, joka jaetaan koteihin elokuun aikana. Kursseille on mahdollista ilmoittautua myös opiston verkkosivujen kautta. Kurssitoiveita otetaan vastaan ympäri vuoden ja täytetään mahdollisuuksien mukaan. Kivalojen seutuopiston Tervolan toimipiste sijaitsee kunnanvirastossa. Tervolan toimipisteen yhteystiedot Kivalojen seutuopisto Keskustie TERVOLA Puhelimet Rehtori Opistosihteeri Ammatillinen koulutus Kunnassa sijaitsee toisen asteen opetusta antava Ammattiopisto Lappian Tervolan toimipaikka. Siellä voi suorittaa kulttuurialan ja luontoalan (maatalous) perustutkinnot. Ammattiopisto Lappia Kulttuuriala ja luontoala Kätkävaarantie LOUE Puhelin Faksi Ympäristökunnissa on tarjolla kulttuurialan ja luontoalan lisäksi mm. hyvinvointialan, palvelualan ja tekniikan alan toisen asteen koulutusta. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa voi opiskella esimerkiksi tradenomiksi, insinööriksi, medianomiksi, kuvataiteilijaksi, terveydenhoitajaksi ja sosionomiksi. Lähin yliopisto on Lapin yliopisto Rovaniemellä. 26

27 ASUMINEN 3 ASUMINEN VUOKRA-ASUNNOT Tervolan kunnan omistamalla Tervolan Vuokratalot Oy:llä on 254 vuokrattavaa asuntoa, joissa asukkaita on noin 400. Asunnot sijaitsevat Tervolan kirkonkylällä, Kaisajoella, Louella, Mattisella, Koivussa ja Lehmikummussa. Vuokraasuntohakemuksia saa kunnanviraston Info-pisteestä ja Tervolan Vuokratalot Oy:n toimistosta. Tervolan Vuokratalot Oy Keskustie TERVOLA Puhelimet Isännöitsijä Yksityistaloudellisia vuokra-asuntoja tarjoaa mm. Asunto Oy Tervasveitsi, jossa on 13 asuntoa. Puhelin TEKNISET PALVELUT Tekninen toimi huolehtii kunnan rakennetun ympäristön toimivuudesta, ympäristön tarkoituksenmukaisesta käytöstä sekä edistää rakentamista, toimivan yhdyskuntarakenteen kehittymistä sekä terveellisen ja turvallisen asuinympäristön muodostamista. Tekninen osasto Keskustie TERVOLA Henkilöt Puhelimet Tekninen johtaja Hallintosihteeri Toimistosihteeri Kiinteistönhoitaja, päivystys

28 ASUMINEN Rakentaminen ja rakennusvalvonta Tontit, tonttipörssi Kunnan verkkosivuilla ylläpidetään ajantasaista, sähköistä opaskarttaa ja tonttipörssiä. Tonttipörssistä löytyvät tiedot kunnan alueella olevista vapaista tonteista. Pörssissä julkaistaan maksutta ilmoituksia myös muiden kuin Tervolan kunnan omistamista tonteista. Ilmoituslomake on tulostettavissa verkkosivuilta ja se toimitetaan rakennustarkastajalle. Kunnan omistamia tontteja voi joko ostaa omaksi tai vuokrata. Tonttipörssi ja opaskartta löytyvät osoitteesta: Ympäristöpalvelut Terveystarkastajan puoleen voi kääntyä ympäristövalvonta-asioissa, kuten ympäristöterveydenhuolto, ympäristönsuojelu ja ympäristöluvat. Terveystarkastaja, puhelin Rakennustarkastaja palvelee rakentamiseen liittyvissä asioissa. Hänen toimialuettaan ovat esimerkiksi kaavoitus ja mittaus. Rakennustarkastaja neuvoo rakennus-, poikkeamis- ja maa-aineslupien hakemisessa. Rakennusluvan käsittely vie noin 2-4 viikkoa. Rakennustarkastaja, puhelin Avustukset Kuntalaisen on mahdollista hakea asumiseen liittyviä avustuksia. Korjaus- ja energia-avustuksen myöntää kunta valtiolta saamansa määrärahan ja myöntämisedellytyksien puitteissa. Avustuksia voi hakea mm. asuinkäytössä olevan asuinrakennuksen korjaamiseen ja energiataloudellisuuden parantamiseen. Yksityistieavustus on kunnan myöntämää tukea yksityisteiden auraukseen ja kesäaikaiseen kunnossapitoon. Avustusten hakemisesta saa lisätietoa tekniseltä osastolta. Puhelimet ja

29 ASUMINEN SÄHKÖ Tervolalainen sähkön toimittaja on Tenergia Oy. Sähkön toimitussopimuksen solmimisesta saa tarkempia tietoja Tenergia Oy:n palvelupisteestä, joka sijaitsee kunnanviraston pohjoispäädyssä. Tervolan kunnanvirasto Keskustie Tervola Puhelin Asiakaspalvelu ja laskutus ovat avoinna arkisin klo Sähkömittarin lukemat voi ilmoittaa myös puhelimitse tai sähköpostitse. Vikapäivystys, puhelin VESI Vesihuoltoasioista vastaa Tervolan Vesi Oy. Vesiliittymäsopimuksista saa lisätietoa toimitusjohtajalta ja toimistosihteeriltä. Tervolan Vesi Oy Keskustie TERVOLA Puhelin Toimitusjohtaja Toimistosihteeri, laskutus Huoltoauto Vikapäivystys viikonloppuisin JÄTEHUOLTO Tervolan kunta on osakkaana Perämeren Jätehuolto Oy:ssä, jonka tehtävänä on hoitaa jätehuoltoon kuuluvat velvoitteet, esimerkiksi jätehuollon suunnittelu ja kehitys, kierrätyksen ja hyötyjätehuollon järjestäminen ja ongelmajätehuollon hoitaminen. 29

30 ASUMINEN Jätteenkäsittelylaitos Riukkajängän Jäkälä sijaitsee Tornion kaupungin alueella noin 40 kilometrin päässä Tervolan keskustasta. Avoinna ma - pe klo 07:00-18:00 Perämeren Jätehuolto Oy / Riukkajängän Jäkälä Kalkkimaantie TORNIO Puhelimet Valvomo / vaihde Jäteneuvonta Tervolan kunnan alueella on kierrätyskeskus ja hyötyjäteasema sekä useita kierrätyspisteitä. Tervolan hyötyjäteaseman yhteystiedot Tapiolankangas / Kaarihalli TERVOLA Puhelin Avoinna maanantaisin klo 8:00 18:00 Kierrätyspisteiden sijainnit löytyvät Perämeren Jätehuolto Oy:n kotisivuilta. Yksityisenä yrityksenä jätehuoltopalveluita tarjoaa myös: Tervolan Jätehuolto Oy Löökintie TERVOLA Puhelin PALO- JA PELASTUSTOIMI Kiireellistä pelastusapua tarvitsevan tulee soittaa yleiseen hätänumeroon 112. Kunta hankkii palo- ja pelastustoimen palvelut Lapin pelastuslaitokselta, jonka palveluksessa olevaa henkilökuntaa työskentelee kirkonkylän keskustassa sijaitsevalla paloasemalla. Virka-ajan ulkopuolella kiireellisiä pelastuspalveluita voidaan järjestää varallaolopäivystyksen turvin. Sammutuskalustoon kuuluu 3 autoa. Tervolassa toimii myös ensihoidon yksikkö. Tervolan paloasema 30

Palveluopas ikäihmisille

Palveluopas ikäihmisille Palveluopas ikäihmisille Tervolan kunta 2013 SISÄLTÖ 1 YLEISET HÄTÄ- JA PALVELUNUMEROT 1.1 Hätänumero 112 6 1.2 Myrkytystietokeskus 7 1.3 Yhteispäivystys 7 1.4 Kunnan keskus 7 1.5 Sähkönjakeluhäiriö 7

Lisätiedot

LAPINNIEMEN KOULU, ERITYISOPETUS

LAPINNIEMEN KOULU, ERITYISOPETUS LAPINNIEMEN KOULU, ERITYISOPETUS Kohde : Koivu - Loue - Kaisajoki - (erit. luokka) - Toimintakeskus on yhteinen toimintakeskuksen kanssa Poliisintie, Koivu /päiväkoti :4 - luku kertoo reitillä 9 : Asevelitie,

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

AUTTAVAT TAHOT TORNIO

AUTTAVAT TAHOT TORNIO AUTTAVAT TAHOT TORNIO L-PKS 016-243111 TERVEYSKESKUS/NEUVOLAT 016-43211 -päivystysvastaanotto klo 8-22 016-432814 PSYKIATRIAN POLIKLINIKKA 016-432921 KRIISIKESKUS TURVAPOIJU 016-257403 PERHENEUVOLA 016-432471

Lisätiedot

LEMIN KUNTA PALVELUSTRATEGIA 28.5.2007 1

LEMIN KUNTA PALVELUSTRATEGIA 28.5.2007 1 EMIN KUNTA PAVEUSTRATEGIA 28.5.2007 1 2. SEUTUYHTEISTYÖ Seutuyhteistyöstä on oma seutustrategia. 3. STRATEGISET INJAUKSET PAVEUTUOTANNOSTA 2007-2012 Kunta voi tuottaa jotkut palvelut siten, että osa palveluista

Lisätiedot

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ K A R V I A I S E N TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. Tiedot on koottu Karviaisen 27.4.2010 päivittämästä palveluoppaasta.

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä

Lisätiedot

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT Esitteen kuvat Tiina Laukkanen 2 KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN VASTAANOTTOPALVELUT LÄÄKÄRIEN JA SAIRAANHOITAJIEN VASTAANOTOT Avoinna

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta Khall 8.12.2014 209 liite 5 Valtuusto 16.12.2014 58 liite 5 LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015 Luottamushallinnon organisaatio Kunnanvaltuusto Tarkastus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1. 31.12.2014 JUUPAJOEN KUNTA

Sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1. 31.12.2014 JUUPAJOEN KUNTA Sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1. 31.12.2014 JUUPAJOEN KUNTA Pihlajalinna Oy tuottaa juupa jokelaisille 1.1.2014 alkaen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut lukuun ottamatta Juupajoen kunnan

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2017 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Palveluopas ikäihmisille

Palveluopas ikäihmisille Palveluopas ikäihmisille Tervolan kunta 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISET HÄTÄ- JA PALVELUNUMEROT 1.1 Hätänumero 112 6 1.2 Myrkytystietokeskus 7 1.3 Yhteispäivystys 7 1.4 Kunnan keskus 7 1.5 Sähkönjakeluhäiriö 7

Lisätiedot

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TOHMAJÄRVEN KUNNANVIRASTO on avoinna vuonna 2015 maanantaisin klo 9-17 ja tiistaista perjantaihin klo 9-15. Kunnan puhelinvaihde toimii Turussa, nro 040 105 4000, fax. 013

Lisätiedot

UUDET NUMEROT 19.1.2009

UUDET NUMEROT 19.1.2009 Kaupunginvirastot Avoinna ma-pe klo 9-15 Valtatie 26 B, 3. krs PL 50, 03601 Karkkila www.karkkila.fi kirjaamo@karkkila.fi etunimi.sukunimi@karkkila.fi Puhelinvaihde palvelee ma-pe klo 8-16 *(09) 4258 3600

Lisätiedot

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1. TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.

Lisätiedot

PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT

PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT LUETTELO PALVELUISTA Tähän luetteloon on listattu kunnalliset palvelut sekä niiden lisäksi arkielämässä päivittäin tai usein

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

Someron kaupungin organisaatio

Someron kaupungin organisaatio Someron kaupungin organisaatio 2017 Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Perusturva Sosiaalityö Vanhuspalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014 Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014 9.9.2014 HANKKEEN TAVOITTEITA Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden lähipalveluiden järjestämissuunnitelman

Lisätiedot

Palveluita ikäihmisille YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA

Palveluita ikäihmisille YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA 1 Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA IKÄIHMISTEN PALVELUT Ikäihmisten palvelut Keskustan palvelukeskus, Sauvosaarenkatu 25, 94100

Lisätiedot

Oriveden palvelujen yhteystiedot

Oriveden palvelujen yhteystiedot Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyivät Oriveden palvelujen yhteystiedot Oriveden palvelujen yhteystiedot 2 Terveyspalvelut Terveyspalvelujen neuvonta joka päivä klo 07 22, puh.

Lisätiedot

Perustietoa Sukevasta

Perustietoa Sukevasta Sonkajärven kunta S Perustietoa Sukevasta Sukeva on n. 1000 asukkaan kylä vilkkaasti liikennöidyn Valtatie 5:n ja rautatien varressa Pohjois- Savossa. Hyvät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet avaavat yhteydet

Lisätiedot

Vanhusten palvelutalot

Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Asunnot tarkoitettu päivittäin kotihoitoa tarvitseville Vantaan kaupungin palvelutalot on tarkoitettu ikäihmisille, jotka eivät pärjää kotonaan runsaankaan

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Pukinmäen terveysasema- ja neuvolapalvelut Malmin terveysasema 19 lääkärin terveysasema, jossa hyvä työvoimatilanne

Lisätiedot

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014 1(5) PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN KESÄAJAN 2014 TOIMINTA Tietoja vastaanottojen toiminnasta, toimipisteiden sulkemisista, vuosilomista. Tiedotetta päivitetään tarvittaessa, viimeksi päivitetty 19.6.14.

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Palveluita ikäihmisille YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA

Palveluita ikäihmisille YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA 1 Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA IKÄIHMISTEN PALVELUT Ikäihmisten palvelut Keskustan palvelukeskus, Sauvosaarenkatu 25, 94100

Lisätiedot

Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen

Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen Someron kaupungin organisaatio Vuosi 2014 1.11.2014 alkaen Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Sij. Anne Liimatainen

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA..... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 30 Asukasluku 31.12.2011 22020 4798 102308 15027 16369 60 Henkilökunnan

Lisätiedot

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Osa Keravan kaupungin palveluista toimii poikkeavilla aukioloajoilla kesällä 2019. Periaatteena on, että asiakaspalvelu hoidetaan päivystysjärjestelmin

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluopas

Ikäihmisten palveluopas Ikäihmisten palveluopas Isonkyrön kunta Vanhusneuvosto 2016 ASUNNOT sivu Kunnan vuokra-asunnot 3 Kesterikin asunnot 3 Laurilanmäen asunnot.. 3 HARRASTETOIMINTA. 3 ISONKYRÖN KUNNANVIRASTO.. 3 JOUKKOLIIKENNEPALVELUT..

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue Asikkala Hartola Heinola Hämeenkoski Padasjoki Sysmä 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA...... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 30 Asukasluku

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014 Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija HANKKEEN TAVOITTEITA Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden lähipalveluiden järjestämissuunnitelman

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA

YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA 1 Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA IKÄIHMISTEN PALVELUT Ikäihmisten palvelut Keskustan palvelukeskus, Fax. 016 259 534 vs. Vanhuspalvelujohtaja

Lisätiedot

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Eila Metsävainio Sisältö Kunnan nykytila, väestörakenne Suunnitelmakausi 2010-2012 Terveyden edistämisen haasteita Keminmaan kunnan visio Ihmisten hyvinvoinnin,

Lisätiedot

A P U A VÄ K I VA LTA A N

A P U A VÄ K I VA LTA A N Ensiapu Annitädintie Vanhankylänniemessä Ajanvaraus: 09-2719 3360 Hyvinkään sairaalan päivystys (klo 22-08): 019-4587 5700 Hätätapauksessa 112 Kerro, kuuntele, välitä. Me autamme sinua. Löydät yhteystietomme

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue BDO Audiator/Risto Hyvönen 7.12.2015 1(14) Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 1 57 320 30 Asukasluku

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI. Perustamisvuosi 1865. (Ilmajoen kappeliseurakunta KUNNAN HALLINTO. Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä.

ILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI. Perustamisvuosi 1865. (Ilmajoen kappeliseurakunta KUNNAN HALLINTO. Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä. ILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI Perustamisvuosi 1865 (Ilmajoen kappeliseurakunta 1516) KUNNAN HALLINTO Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä. Kunnanvaltuuston paikkajakauma vv. 2013-2016 kunnallisvaaleissa:

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot Kuntaliitto Kunnan toiminnot Kunnan organisaatio VALTUUSTO Tarkastuslautakunta KUNNANHALLITUS LAUTAKUNNAT Päätehtävät: Opetus ja sivistys Sosiaali- ja terveydenhuolto Ympäristö ja tekninen infrastruktuuri

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Yhdenvertaisuuden edistäminen, syrjintä ja osallisuus Perusturva (N=194)

Lisätiedot

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM 8.4.213 HM Sisällys Johdanto 1 Torit ja torikauppa 42 1. Kokonaisarvosana 2 Urheilu ja pelikentät 43 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 44 3. Tyytyväisyys asuinkuntaan:

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:

Lisätiedot

Enon terveysasema. Yhteystiedot: Enontie 52, 81200 Eno faksi (013) 761 336. Kiireetön ajanvaraus: ma - pe klo 8.00 10.00 p.

Enon terveysasema. Yhteystiedot: Enontie 52, 81200 Eno faksi (013) 761 336. Kiireetön ajanvaraus: ma - pe klo 8.00 10.00 p. Enon terveysasema Enontie 52, 81200 Eno faksi (013) 761 336 Kiireetön ajanvaraus: ma - pe klo 8.00 10.00 p. (013) 267 7540 Päivystys: ma - pe klo 8.00 16.00 p. (013) 267 7552 Päivystävä sairaanhoitaja:

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT

POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT 1 POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT Arkipäivän äkilliset kriisi- ja onnettomuustilanteet: Kuntien moniammatilliset kriisiryhmät toimivat terveyskeskusten

Lisätiedot

Palvelukortti Sulkava, suunnitelmakausi 2012-2014

Palvelukortti Sulkava, suunnitelmakausi 2012-2014 Perusterveyden-huolto Palvelukuvaus Palvelujen sisältö, resurssit ja kehittämistarve Vastaanottotoiminta Neuvolatoiminta Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Lääkärien ja hoitajien vastaanotto: kiireetön

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGINVALTUUSTO

OULAISTEN KAUPUNGINVALTUUSTO OULAISTEN KAUPUNKI OULAISTEN KAUPUNGINVALTUUSTO 16 16 14 12 10 VALTUUTETTUJA 8 6 4 4 3 3 2 1 0 KESKUSTA KOKOOMUS SDP VAS PS 1977 1978 1979 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991

Lisätiedot

Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia. Oletko se sinä?

Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia. Oletko se sinä? Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia Oletko se sinä? Meillä on töitä! Hyvä terveydenhuollon ammattilainen, me haluaisimme juuri sinut töihin osaavaan joukkoomme Seinäjoen terveyskeskukseen.

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4 PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus 4.5.2017 TR4 Sote-palveluiden hahmottelua alueellisesti Hyvinvointikeskusalueet (13) Hyvinvointikeskukset ja asemat (39) Palvelut hyvinvointikeskuksissa ja osin hyvinvointiasemilla

Lisätiedot

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA Mustijoen perusturva Perusturvapalvelukeskus Perusturvajohtaja Perusturvan johtoryhmä Kehittämis- ja hallintopalvelut Terveydenhuoltopalvelut PALVELU- ALUEET Lasten,

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

Palvelukeskus Maijala

Palvelukeskus Maijala Palvelukeskus Maijala Perustietoa Maijalasta Asuntoja palvelukeskuksessa on 87 kpl, joista Mattilaksi kutsutussa E-talossa 21 kpl. Palvelukeskus Maijalassa on 79 yksiötä ja 8 kaksiota. Asunnot ovat savuttomia,

Lisätiedot

Tampereen kaupungin uusi hyvinvointikeskus Tesomalla palvelee asiakkaita alkaen Westerin liikekeskuksessa osoitteessa Tesomankatu 4 A.

Tampereen kaupungin uusi hyvinvointikeskus Tesomalla palvelee asiakkaita alkaen Westerin liikekeskuksessa osoitteessa Tesomankatu 4 A. Tampereen kaupungin uusi hyvinvointikeskus Tesomalla palvelee asiakkaita 9.4.2018 alkaen Westerin liikekeskuksessa osoitteessa Tesomankatu 4 A. Hyvinvointikeskuksessa toimivat Tesoman hammashoitola, kirjasto,

Lisätiedot

Kertomuksia/kohtaamisia terveyden edistämisen työstä. Sini Peteri 13.1.2010

Kertomuksia/kohtaamisia terveyden edistämisen työstä. Sini Peteri 13.1.2010 Kertomuksia/kohtaamisia terveyden edistämisen työstä Sini Peteri 13.1.2010 Opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhoitajan työ moninaista, kuten myös kaikki muukin terveydenhoitajan työ kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti Vanhusneuvoston kokous 2/2015 Aika Tiistai 21.4.2015 kello 9.00 11.30 Paikka Läsnä Poissa Puheenjohtaja Sihteeri Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Toivo Ruohonen, Eläkeliiton Ruokolahden yhdistys

Lisätiedot

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa.

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa. IKÄÄNTYVIEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT/ KEHITTÄMISTARPEET Sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa on lääkärin ja hoitajan vastaanottopalvelut, sekä suun terveydenhuollon vastaanottopalvelut. Kehittämiskohteet:

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas Sisältö: Käyttötalous yhteensä Sosiaali- ja terveydenhuolto Opetus- ja kulttuuritoimi Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio Viranhaltijaorganisaatio kvalt

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio Viranhaltijaorganisaatio kvalt LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2013 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2013 kvalt 18.12.2012 1 Lapinlahden kunta Organisaatiokaaviot, värisymbolit Osasto Tulosalue Tulosalue Tulosyksikkö

Lisätiedot

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen

Lisätiedot

Suomi.fi-palvelutietovaranto

Suomi.fi-palvelutietovaranto Suomi.fi-palvelutietovaranto Ohje: Palvelupaikkojen kuvaaminen Palvelutietovarantoon 26.4.2018 Kertausta: Palvelutietovaranto rakentuu moduuleista Palvelutietovarannon taustaa PALVELUT ORGANISAATIOT ASIOINTIKANAVAT

Lisätiedot

KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA 2007. Tutkimuksia 299/2007 Heikki Miettinen

KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA 2007. Tutkimuksia 299/2007 Heikki Miettinen KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA 0 Tutkimuksia 2/0 Heikki Miettinen 1. Johdanto 2 2. Tulokset palveluryhmittäin vuonna 0 3 3. Tulokset palveluittain vuonna 0 Yleinen järjestys ja turvallisuus, ka.=3,

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Terveyspalvelut 2013. Minna Mutanen 26.3.2013

Terveyspalvelut 2013. Minna Mutanen 26.3.2013 2013 Minna Mutanen 26.3.2013 terveyspalveluiden johtaja johtava ylilääkäri Terveysneuvonta Tukipalvelut Avopalvelut Sairaanhoitopalvelut Sairaalapalvelut Laitehuolto Fysioterapia Tk-vuodeosastotoiminta

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , , Lasten, nuorten ja TP 2013 TA 2014 Menot ajalta 1.1-31.3.2014 TP 2014 arvio josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot

Lisätiedot

Vimpeli. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Vimpeli. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut 2015 Vimpeli Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Kunta Kaikki kunnat (N=42) Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos,

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KY

MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KY MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KY PSYKIATRIA: Mielenterveystoimisto; aikuistenlasten ja nuorten vastaanotto, syömishäiriöpoliklinikka, sivuvastaanotto Uudessakaarlepyyssä Päiväosasto ja yöpymismoduli Psykiatrinen

Lisätiedot

SIMON VASTAANOTON PALVELUESIMIEHEN TOIMI/YHTEENVETO HAKIJOISTA

SIMON VASTAANOTON PALVELUESIMIEHEN TOIMI/YHTEENVETO HAKIJOISTA 1 SIMON VASTAANOTON PALVELUESIMIEHEN TOIMI/YHTEENVETO HAKIJOISTA Alatalo Markku, s. 18.5.1958 Karkuksenkatu 2 E 15 95450 Tornio puh. 045-8721361 Lapin sairaanhoito-oppilaitos sairaanhoitaja 17.2.1982 erikoissairaanhoitaja

Lisätiedot

Kysely kuntien tehtävien vähentämisestä

Kysely kuntien tehtävien vähentämisestä Kysely kuntien tehtävien vähentämisestä Dnro 32/83/2013 Mitä kuntaa tai muuta organisaatiota edustatte? * Missä asemassa toimitte? * Kunnan-/kaupunginvaltuutettu Kunnan-/kaupungin muu luottamushenkilö

Lisätiedot

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Sosiaalityö Lähtötilanne Omaishoidon tuki T3 Veteraanipalvelut PTH Sairaala Klinikat Kotihoidon alue 1 SKY Kotihoidon alue 3 SAS Kotihoidon alue 4 Vammaispalvelut

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan Oulaisiin!

Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Oulainen on ihmisläheinen ja vireä n.8000 asukkaan kaupunki Ylivieskan seutukunnassa. Tulitpa sitten päärataa pitkin junalla tai Kantatie 86:n liikenneympyrästä, olet oitis

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote tehdään NYT Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 5.11.2009 94 Voimaantulo 1.1.2010 2 SISÄLTÖ 1 ' TOIMINTA-AJATUS... 3 2 ' PÄÄVASTUUALUEEN

Lisätiedot

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh. 2012 2013 2014 % 2015 2016

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh. 2012 2013 2014 % 2015 2016 YPÄJÄN KUNTA Sivu 1 001000 Vaalit 3001 Myyntituotot 3130 Muut suoritteiden myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3001 Myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3 800 100,0 4 4 4003 Maksetut palkat ja palkkiot -3 500 100,0-4

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa Hallitus 213 02.12.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa 2015-2016 H 213 (Valmistelijat: tk-sairaaloiden ja vastaanottojen vastuualuepäällikkö Arja Horto,

Lisätiedot

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat 10.9.2015, Pekka Kuosmanen Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa varten siitä, miten alueen sosiaali-

Lisätiedot

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi 2013-2015

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi 2013-2015 Perusterveyden-huolto Palvelukuvaus Palvelujen sisältö, resurssit ja kehittämistarve Vastaanottotoiminta Neuvolatoiminta Lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelut: kiireetön ja puolikiireellinen hoito

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN TILANTEESTA

NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN TILANTEESTA NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN ALUEEN MUISTISAIRAIDEN SA A HOIDON O TILANTEESTA Saara Bitter KEMI-TORNIO-KEMINMAA-TERVOLA annika@lapinmuistiyhdistys.fi YLITORNIO annika@lapinmuistiyhdistys.fi Kunnat ja

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot