Hyvät ystävät ja lähettäjät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvät ystävät ja lähettäjät"

Transkriptio

1 Tuulikki Vilhunen c/o Inkerin kirkko PL LAPPEENRANTA Pietarissa Hyvät ystävät ja lähettäjät Sitten viime kirjeen on totisesti ollut oikein tapahtumien ja juhlien, erilaisten kokousten suma. Joulun aikaan olin Suomessa ja samalla uuden viisumin hakumatkalla. Nyt minulla on siis työviisumi tämän vuoden loppuun saakka. Olihan tuon aika tulla. Nyt tuntuu ettei jaksaisi enää reissata edestakaisin, mutta lähes 30 matkaa tulikin tehdyksi. Saman aikaisesti on eletty varmasti ennätysvaikea talvi täällä niinkuin monessa muussakin paikassa. Tänään askeltaessani asioilla kaupungilla tuntui lähes juhalliselta kun ei tarvinnut koko ajan katsoa mihin jalkansa asettaa jäisillä, muhkuraisilla, liukkailla, sohjoisilla tai lumisilla kaduilla. Kevät on siis saanut jo otteen talvesta, joskin kaikennäköiset ja kokoiset kuormurit, kuorma-autot, jäänhaakkaajat kaduilla ja katoilla ovat sitä auttaneet. Heti palattuani Pietariin alkoivat juhlatalkoot. Kirjeen liitteenä on tekemäni kooste avajaisjumalanpalveluksesta sekä piispan vastaanotosta. Syksyinen urakointini 400-vuotisjuhlan tiedotusmateriaalin kanssa tuotti tulosta ja pääsimme oikein YLE-1:n uutisiin Huippu-urkurit Pyhän Marian urkuparvella Vielä kerran uusista uruista. Urkujuhla joulukuun alussa oli odotettu ja vaikuttava tapahtuma. Kun urkurimme Marina Väisä kajautti täysin palkein koraalin Kiitos nyt Herran, ilo ja kiitollisuus täytti monet sydämet. Piispa Aarre Kuukauppi totesikin, että oli kuin olisi taivaaseen saatu kurkistaa. Konserttitasoisten urkujen saaminen Pyhän Marian kirkkoon on tuonut paljon uutta elämää. Säännöllinen konserttitoiminta tuo jatkuvasti uusia ihmisiä. Urkuparvella järjestetään nyt myös mestarikursseja, joita maailmankuulut urkuriprofessorit konsertoidessaan Pietarissa ovat halukkaita antamaan ja samalla he tutustuvat koko Venäjän maan ainoisiin barokkiurkuihin. Mestarikurssit ovat jo nyt osoituksena siitä, mihin mittavassa urkuprojektissa uskottiin. Samalla kun ne rikastuttavat seurakunnan elämää ja pietarilaista musiikkielämää, ne tekevät Pyhän Marian kirkkoa tunnetuksi ja tuovat sille uusia ystäviä ulkomaita myöten. Ikkunoiden taakse alkoi jo syntyä jäävuori. Täydelliset urut! Tämä on ihme, että täällä on tällaiset urut, totesi professori Hans Fagius, Kööpenhaminan kuninkaallisesta musiikkiakatemiasta. (Kuvassa )

2 Aina oppii uutta! Inkerin kirkon alaisuuteen kuuluu myös Viron luterilainen seurakunta täällä Pietarissa. Virolaisilla on oma historiansa täällä, samoin heidän seurakunnallaan. Tuo virolaisten Jaanin kirkko, eli Johanneksen kirkko, rakennettiin vuonna 1860 ja siitä tuli paikka, jossa haaveiltiin myös itsenäisestä Virosta. Vuonna 1917 kirkon eteen kokoontui henkeä, jotka lähtivät marssien vaatimaan autonomiaa Virolle. Se johti myöhemmin Viron valtion perustamiseen. Kirkosta tuli virolaisen elämän symboli ja Pietarista Tarton ja Riigan ohessa tuli monien virolaisten paikka kouluttautua, hankkia sivistystä ja oppia tuntemaan maailmaa. Kirkon vihkiminen oli juhlava tilaisuus, jossa oli mukana arvovaltainen joukko Virosta aina presidentti Ilvestä myöten. Jumalanpalveluksessa oli komea virolainen mieskuoro ja sinfoniaorkesteri. Viro antoi parastaan. Kun juhlajumalanpalveluksen jälkeen oli juhlatarjoilut ja presidentti Ilves kierteli ihmisten joukossa, osuinpa minäkin kättelemään häntä. Juhlakulkueessa presidentti Toomas Hendrik Ilves takimmaisena. Viron mieskuoro ja sinfoniaorkesteri toivat juhlallisuutta vihkimystilaisuuteen.

3 Nizni Novgorodin ihmeet Keskisellä Venäjällä on vanha, kiehtova venäläinen kaupunki Nizni Novgorod, jossa on 1,3 milj. asukasta. Sielläkin on Inkerin kirkolla pieni seurakunta, jonka syntymiseen Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen ovat vaikuttaneet Niznissä asuvat suomalaistaustaiset ja saksalaistaustaiset luterilaiset ihmiset. Ainakaan nyt tapaamani suomalaissyntyiset eivät ole sinne siirrettyjä, vaan kuka mistäkin syystä sinne kulkeutunut. Seurakunnan puheenjohtaja Valdimir Hukka ei osannut suomea, mutta tiesi hyvin juuristaan Suomessa ja muistutti kovasti erästä serkkuani, jonka äiti on os. Hukka. Siis, aika ihmeellistä! Pidin Niznissä Naisten päivään sopivan esityksen, raamattutunnin aiheesta Pellava ja Raamattu sekä tein haastattelua seurakunnan kirkkoherrasta Jaroslav Boitsenkosta. Hän puolestaan on kulkeutunut neuvostoaikana Nizniin Ukrainasta opiskelemaan musiikkia, avioitunut, löytänyt tiensä tuohon pieneen seurakuntaan ensin kanttoriksi ja opiskellut sen jälkeen papiksi. Niznin kaupunki on antanut seurakunnalle tontin erittäin hyvältä paikalta keskisessä kaupungissa. Sinne on amerikkalaisten luterilaisten avulla rakennettu pieni väliaikainen kirkko papinasuntoineen ja seurakunta odottaa ja toivoo että saisi isommat tilat. Oli oikein virkistävää käydä tällä matkala ja tykästyin kovasti tuohon joukkoon ja paikkaan. Piskuinen lauma keskellä suurta kaupunkia veisasi kovaa virsiä. Larissa ja Jaroslav Boitsenko poikineen kirkkonsa ja kotinsa rappusilla. Niznin pankkikin on kuin satulinna. Kevät on vierailujen aikaa Nyt kun tämä kova talvi on kääntymässä kevääseen, alkaa vierailusesonki. Olenkin saamassa tänne kaikkien nimikkoseurakuntieni vieraita sekä kummiryhmiä monien muiden vieraiden lisäksi. Tervetuloa vaan tänne! Nizni Novgorodissa 3 vuotta työtä tehnyt Kansanlähetyksen lähetti Miina Viitanen toimi tulkkinani. Sähköposti: tuulikki.vilhunen@felm.org Ystävärengas: Ota yhteys Ystävärengasasiat Kummiprojekti: tuula.koistinen@felm.org, tai /kummilapsityö, kun haluat tukea Pietarin lastenkotilapsien kasvua. Kiitos- ja rukousaineita: - kiitämme Pyhän Marian srk:n vilkkaasta toiminnasta - kiitämme työviisumista täksi vuodeksi - kiitämme mahdollisuudesta viettää kirkon 400-vuotisjuhlaa ja sen tuomista mahdollisuuksista kutsua ihmisiä Jumalan tuntemiseen - kiitämme kaikista jotka haluavat tukea tätä kirkkoa ja sen työtä - rukoilemme kaikkien tulevien tapahtumien puolesta - rukoilemme Pyhän Marian seurakunnan suomenkielisen toiminnan puolesta - rukoilemme Inkerin kirkon lukemattomien haasteiden puolesta, työntekijöille kasvua ja vahvistumista sekä uusia hyviä työntekijöitä - rukoilemme lastenkotityön puolesta, että se voisi jatkua suotuisissa merkeissä. Tuulikki

4 Inkerin kirkon 400-juhlavuosi alkoi monin onnittelutervehdyksin! Teksti ja kuvat Tuulikki Vilhunen Inkerin kirkon 400-juhlavuosi alkoi arvokkaasti. Kutsuvieraina oli pietarilaisia ja venäläisiä eri kirkkojen ja hallinnon edustajia. Arvovaltaisen tervehdyksen juhlajumalanpalveluksen jälkeen toivat Moskovat duuman puhemiehen edustaja Aleksander Shupkov, varakuvernööri, Pietarin kuvernöörinhallinnon ulkosuhdekomitean puheenjohtaja Alexander Prokhorenko ja Leningradin alueen kuvernöörin edustaja Vjastseslav Sanin. He kaikki toivat tervehdyspuheessaan esille sen, miten kaikki kristilliset yhteisöt samoin kuin muutkin uskonnolliset yhteisöt ja koko Venäjän kansa ovat kokeneet vaikeita aikoja neuvostovallan aikana. Duuman edustaja Shupkov kertoi myös, että nyt vuoden vaihteessa on tehty päätös siitä, että lakia, jonka mukaan kirkkojen omaisuus palautetaan, aletaan nyt toteuttaa. Suomen ystävänä tunnetun A. Prokorenkon onnittelut olivat sydämelliset. Myös Pyhän Marian seurakunnan pyhäkoululaiset onnittelivat. Duuman edustaja Shupkov viihtyi piispan seurassa. Leningradin alueen kuvernöörin edustaja Sanin antoi muistoksi laatan alueestaan, joka on osa entistä Inkerinmaata. Pastori Mihail Savikin lauloi psalmin komeasti urkuparvelta. Juhlavuoden avauspäivänä konsertoivat lisäksi mezzosopraano Elena Eremeeva ja dipl.urkuri Marina Väisä. Upea konsertti kokosi kirkon toiseen kertaan täyteen ihmisiä saman päivänä aikana. Vastaanotolla Keltossa Inkerinkirkon ystävät ja tukijat saivat mahdollisuuden tutustua toisiinsa.

5 400-juhlavuosi jatkui piispa Aarre Kuukaupin vastaanotolla Konsuli Kristiina Häikiö Pietarin pääkonsulaatista tiivisti hauskasti piispa Aarre Kuukaupin 15-vuotisen piispauran ja 400-juhlavuoden vastaanoton tervehdyspuheet toteamalla, että me kaikki ikäänkuin kilpailemme ystävyydestä Inkerin kirkon kanssa. Niin lukuisa oli Konsuli Kristiina Häikiö toi pääkonsulaatin onnittelut. Tulkkina pastori Aleksei Uimonen. Seuroissa Kelton kirkossa puhuivat kansliapäällikkö Jukka Keskitalo ja lääkintäkenraalimajuri Timo Sahi. Suomen kirkon sekä virallisen tahon että herätysliikkeiden ja lähetysjärjestöjen edustus ja onnittelijoiden määrä lauantaina Kelton kirkossa. Piispa Aarre Kuukauppi saikin joka taholta kiitosta yhteistyötaidoistaan eri tahojen kanssa ja kokosi harvinaisella tavalla yhteen kirkon eri vaikuttajat samaan tilaisuuteen. Inkerin kirkon eri työtekijäryhmät, Kelton ja Pyhän Marian seurakunnista eri rovastikunnista ja Teologisesta intistuutstia, halusivat onnitella piispaa. Nuorten ryhmä Veronika Shutovan johdolla kiitti piispaa siitä, että hän on nuorille hengellinen isä, jossa yhdistyy sekä vahva opetus että pehmeä sydän. Monet kansalliset työntekijät eri puolilta Venäjää kiittivät piispaa hänen esimerkistään elää kristittynä että kristillisen perheen mallista. Pastori Ivan Laptev totesi ettei aina tarvitse lukea kirjoja vaan voi katsoa miten tämä ihminen elää ja palvelee. Messiaanisten juutalaisten edustaja kiitteli myös piispaa hänen antamastaan tuesta. Kaukaisin vieras oli Missouri Synodin Euraasian työn johtaja Brent Smith. Hän maalasi puheessaan eteemme paratiisimaisen kuvan nyt vietetystä päivästä, jonka hän toivoi muistettavan sellaisena päivänä, jolloin synti ei vielä ollut tullut maailmaan. Onnittelijoina oli myös ensimmäisenä Siperiaan lähetetty rovasti Yrjö Niemi, joka etsi inkeriläisiä eri puolilta Siperiaa, Istanbulin luterilaisen kirkon pastori Ville Typpö toiveenaan saada rakentaa kirkkoa vanhoilla kristillisen kirkon raun- ioilla Inkerin kirkon tapaan, sekä ystävyysseurakuntien ja talkoolaisten edustajia. Inkerin kirkko ei jätä kylmäksi ketään. Kirkolliskokouksen edustajana lääkintä-kenraalimauri Timo Sahi vakuutti, että suomalaisten seurakuntien tuki ja ajatus on edelleen Inkerin kirkon kanssa. Ja yhtenä merkkinä siitä kirkkohallitus on päättänyt, että vuoden 2011 aikana kannetaan kolehti Inkerin kirkolle kaikissa Suomen seurakunnissa. Timo Sahi Lahjapöydälle kertyi huomattava määrä kirjoja.

Pietarin ja lähialueiden srk-työn raportti 1/2013. Hankkeen kuvaus. Konsertit vetävät väkeä. Venäjä

Pietarin ja lähialueiden srk-työn raportti 1/2013. Hankkeen kuvaus. Konsertit vetävät väkeä. Venäjä 1 Pietarin ja lähialueiden srk-työn raportti 1/2013 Venäjä Kumppani Inkerin evankelis-luterilainen kirkko Raportti ja kuvat Tuulikki Vilhunen, Pyhän Marian srk:n ja Inkerin kirkon tiedottaja. Hankkeen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Meyer: Jumalan pitäminen

Meyer: Jumalan pitäminen Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 36 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Uudistuminen tuo esille uskonnollisuuden 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 79-82 08:40

Lisätiedot

Hyvät ystävät ja lähettäjät!

Hyvät ystävät ja lähettäjät! Tikankontissa 10.6.2014 Hyvät ystävät ja lähettäjät! On aika kesän ja helluntain - ja viimeisen kirjeen. Kevätkaudella oli jatkuvasti toinen toistaan mielenkiintoisempia ja tärkeämpia tapahtumia, joista

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Elinan ja Hannun ystäväkirje 25, 8.2.2014

Elinan ja Hannun ystäväkirje 25, 8.2.2014 Elinan ja Hannun ystäväkirje 25, 8.2.2014 Elina ja Hannu Heikkilä PL 189, 53101 Lappeenranta hannu.heikkila@felm.org elina.heikkila@felm.org Elina ven. + 7 921 3328 113 Elina suom.+358 50 369 9573 Hannu

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Kekkosen puhe 12.3.1964

Kekkosen puhe 12.3.1964 Kekkosen puhe 12.3.1964 Itämeren Historia -seminaari 23.7.2014 Itämeren historiapäivä 2014 Kekkosen latu Suomen sillalla Kuresaaren Kulttuurikeskus 9.45 Kokoontuminen 10.00 10.10 Avaussanat Kulttuuriministeri

Lisätiedot

Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme!

Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme! Elinan ja Hannun ystäväkirje 26 / 21.6.2014 Elina ja Hannu Heikkilä PL 189, 53101 Lappeenranta hannu.heikkila@felm.org elina.heikkila@felm.org Elina ven. + 7 921 3328 113 Elina suom.+358 50 369 9573 Hannu

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Inkerin kirkon kapasiteetin vahvistaminen

Inkerin kirkon kapasiteetin vahvistaminen Inkerin kirkon kapasiteetin vahvistaminen Yhteistyökumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus lyhyesti: Runsaat 400 vuotta sitten alkunsa saanut Inkerin kirkko toimii valtavalla maantieteellisellä alueella.

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä 1 Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon koulutuskeskus, joka kouluttaa kirkon tarpeisiin teologeja, lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä,

Lisätiedot

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä 1 Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Lasten ja nuorten leiri päättyi jumalanpalveluksella ja lopussa jokainen sai muistoksi leirin aikana tehdyn valokuvakalenterin.

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014

Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014 1 Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014 Kumppani Inkerin kirkko, Venäjä Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutin uusi rakennus, Inkeri-talo sekä Inkerin kirkon vanhainkoti taustalla

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Juhlapyhinä seurakunnan babushkat pukeutuvat kansallispukuihin Lähetysseuran tukeman työn painopiste Bashkortostanissa

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu:

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu: LASTEN EHTOOLLINEN? (Ote 26.7.2016 ystävälle lähetetystä kirjeestä.) Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@ gen.fi kotisivu: www.gen.fi Lasten osallistuminen

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

opettaja Isak Penzev 4.10.2012

opettaja Isak Penzev 4.10.2012 1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Kuva 1. Vasemalta Urkuri Rita Naber, Anti Toplaan, arkkipiispa Andres Pöder ja varakaupunginjohtaja Tiina Talvi?

Kuva 1. Vasemalta Urkuri Rita Naber, Anti Toplaan, arkkipiispa Andres Pöder ja varakaupunginjohtaja Tiina Talvi? SAUER-URKUJEN SIUNAUSTILAISUUS 7.12.2013. 7.12.2013 klo 10.00 Juhla aloitettiin jo aamupäivällä klo 10.00 Laurentius.kirkon seurakuntasalilla, jossa tarjottiin aamukahvit paikalla olleille Suomen ystäväseurakuntien

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto. Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen Instituutti

Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto. Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen Instituutti Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2014 Maa/alue Hanke Hankenumero Kumppani Raportoija Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto RU410 ja RU411 Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, Jeesuksen kotikaupungissa, jossa Pietarilla

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Jani Kumpulainen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 11-12 08:40 Armon kalliolla: Miten lahjansa voi löytää? 09:00 Tule

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

KRISTINUSKO JA JUUTALAISUUS Lähetysteologinen aikakauskirja Journal of Mission Theology. Volume 14 (2011).

KRISTINUSKO JA JUUTALAISUUS Lähetysteologinen aikakauskirja Journal of Mission Theology. Volume 14 (2011). KRISTINUSKO JA JUUTALAISUUS Lähetysteologinen aikakauskirja Journal of Mission Theology. Volume 14 (2011). Kaikille kristinuskon ja juutalaisuuden suhteesta kiinnostuneille on nyt hyviä uutisia. Kirkon

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 /

Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 / Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 / 12.05. 20 1 6 Toivottavasti sinunkin toukokuusi on ollut kaunis! Tätä mietin, kun aloittelin kirjeen kirjoittamista. Jokakeväiset kasvun ihmeet ja kukkien

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa 1 Isak Penzev Shalom hyvät ystävät. Meillä alkaa uusi teema nimeltä Juutalaisuus ja Uusi testamentti. Tämän oppitunnin aiheena on yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Inkerin kirkko, Venäjä

Inkerin kirkko, Venäjä 1 Inkerin kirkko, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus 1990-luvun alussa, Inkerin kirkon uuden nousun myötä, syntyi paljon uusia seurakuntia, aluksi Pietarin ja Karjalan alueille ja myöhemmin

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2 Kastetilaisuus Maskun seurakunnassa Lämpimät onnittelut kotiseurakunnasta vauvanne syntymän johdosta!

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA

ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa, ensin vankilassa, sitten Marian talossa,

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Tervetuloa rippikouluun Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu 07 Kooste vastauksista . Sukupuolesi 0 0 40 60 80 00 0 40 60 NAINEN 40 MIES 78 EN HALUA VASTATA . Ikäsi 0 0 0 30 40 50 60 5 9 0 9 30 30 39 38 40 49 5 50

Lisätiedot

Hyvät Elämän siiville -hankkeen kummit ja ystävät!

Hyvät Elämän siiville -hankkeen kummit ja ystävät! Adventin aikaan 2012 Hyvät Elämän siiville -hankkeen kummit ja ystävät! Näin iloiset ja leveät terveiset lähettää Ilja kummeille Pyhän Marian kirkon lapsille järjestetystä Adventtitapahtumasta. Sinä teet

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 17.4.2019 klo 17.00 19.00 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 34

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot