LAUKAAN KUNTA. KUNNANVIRASTO AVOINNA arkisin ma- pe klo 9:00 15:00

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUKAAN KUNTA. KUNNANVIRASTO AVOINNA arkisin ma- pe klo 9:00 15:00"

Transkriptio

1 LAUKAAN KUNTA Käyntiosoite Laukaantie 14 (kirkonkylä) Kunnan virallinen sähköpostiosoite: Postiosoite PL 6, Vaihde (014) Fax (014) Henkilökunnan sähköpostiosoitteet: KUNNANVIRASTO AVOINNA arkisin ma- pe klo 9:00 15:00 JOULUSULKU 2017 Kunnanvirasto pidetään yleisöltä suljettuna vuoden lopussa ke su Sulkuaikoina paikalla olevien viran- ja toimenhaltijoiden asiakastapaamiset tulee sopia etukäteen. Myös kunnanviraston neuvonta ja puhelinvaihde ovat tuolloin kiinni, mutta suorat puhelinnumerot toimivat. Tarvittaessa kunnanviraston jonkin palvelualueen tai tulosyksikön aukioloaikoja voidaan muuttaa ao. palvelualuejohtajan päätöksellä, ja koko kunnanvirastoa koskien kunnanjohtajan päätöksellä. Kunnanvirastossa noudatettavan liukuvan työajan vuoksi ennen klo 9 ja klo 15 jälkeen tapahtuvat asioinnit tulee sopia etukäteen kyseisen viran- tai toimenhaltijan kanssa. Kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä, puh Kotisivut Viestintä ja sosiaalinen media Kunnalliset kuulutukset ja ilmoitukset valtuustokaudella Kunnalliset kuulutukset ja ilmoitukset julkaistaan kunnan virallisella ilmoitustaululla julkaistavalla kuulutuksella ja lisäksi seuraavasti: 1. Kaikkia kuntalaisia koskevat kuulutukset ja ilmoitukset julkaistaan vähintään yhdessä paikkakunnalla yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä sekä internetissä kunnan internetsivuilla. Kuntalaisten tietoon saatettavat kuulutukset julkaistaan sopivasti lyhennettynä tai ilmoituksella siitä, missä kuulutus on nähtävänä. 2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää. Yleinen tiedottaminen toimielinten kokousten esityslistoista ja päätöksistä Yleinen tiedottaminen mm. kuntalaisille ja tiedotusvälineille tapahtuu julkaisemalla kunnan toimielinten eli valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien julkisia asioita sisältävät esityslistat ja pöytäkirjat kunnan verkkosivuilla:

2 VALTUUSTO Puheenjohtaja Leena Kalmari (SDP) vpj. Antti Puupponen (KESK) vpj. Elina Sillanpää (VIHR) Sihteeri hallintojohtaja Niku Latva-Pukkila Valtuuston kokoukset ovat julkisia. Tarvittaessa kokous voidaan jättää pitämättä tai sen pitoaikaa muuttaa ma ma ma (vero-%) ma (talousarvio 2018) Kokouspaikka: Hotelli Vuolake (Suolahdentie 84) tai muu valtuuston puheenjohtajan määräämä paikka. Kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään neljä päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle, kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotuksen valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Esityslista toimitetaan myös kunkin puolueen, vaaliliiton tai yhteislistan kahdelle ensimmäiselle varavaltuutetulle. Lisäksi kokousten esityslistat siirretään kunnan verkkosivuille heti, kun ne ovat valmistuneet postitettaviksi. Kokousilmoitukset Valtuuston kokouksista annetaan lyhyesti tieto vähintään yhdessä alueella yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä. Kokouskuulutus ja valtuuston esityslistan asialuettelo julkaistaan kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä kunnan verkkosivuilla. Valtuuston pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeisenä torstaina ja se pidetään yleisesti nähtävänä tarkastuspäivän jälkeisenä arkipäivänä, yleensä perjantaina. Pöytäkirjaan voi tuolloin tutustua kunnanvirastossa keskushallinnossa viraston aukioloaikana. Tarkastettu ja allekirjoitettu pöytäkirja siirretään kunnan verkkosivuille. Hallintojohtaja Niku Latva-Pukkila puh

3 KUNNANHALLITUS Puheenjohtaja Matti Pannula (KESK) vpj. Helena Pihlajasaari (SDP) vpj. Hannele Vestola (VIHR) Esittelijä kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä Sihteeri hallintojohtaja Niku Latva-Pukkila pidetään pääsääntöisesti kunkin kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena arkimaanantaina klo Mikäli valtuuston kokous on samana maanantaina, kunnanhallitus kokoontuu tällöin tiistaina. ma ja ma ma ma ja ma ma (TA 2018) ma Kunnanhallitus kokoontuu kunnanvirastossa kunnanhallituksen kokoushuoneessa tai tarvittaessa muussa kunnanhallituksen puheenjohtajan määräämässä paikassa, jossa on tarvittavat laitteet ja toimivat tietoliikenneyhteydet. Tarvittaessa kokous voidaan jättää pitämättä tai sen pitoaikaa voidaan muuttaa. Kokouskutsut kunnanhallituksen kokouksiin toimitetaan julkaisemalla esityslista kunnan luottamushenkilöiden verkkopalvelussa viimeistään kokousta edeltävän viikon torstaina. Luottamushenkilöiden verkkopalvelussa esityslistaa voivat lukea kunnanhallituksen jäsenet, varajäsenet, valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä esittelijä, pöytäkirjanpitäjä ja kunnanviraston johtoryhmä sekä eräät muut viranhaltijat. Kunnanhallituksen esityslista siirretään kunnan verkkosivuille heti, kun se on valmistunut julkaistavaksi luottamushenkilöiden verkkopalvelussa. Kutsu kunnanhallituksen ylimääräisiin kokouksiin voidaan asian niin vaatiessa toimittaa myös puhelimitse. Kunnanhallituksen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavana keskiviikkona tai torstaina ja julkaistaan yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille perjantaina, jolloin pöytäkirjaan voi tutustua keskushallinnossa viraston aukioloaikana. Tarkastettu ja allekirjoitettu pöytäkirja siirretään luottamushenkilöiden verkkopalveluun ja kunnan verkkosivuille. Kunnanhallituksen alaisen kanslian viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset pidetään yleisesti nähtävänä kunkin päätöksiä tekevän viranhaltijan toimipisteessä ja tieto päätöksistä julkaistaan kunnan verkkosivuilla päätöstä seuraavana perjantaina viraston aukioloaikana.

4 PERUSTURVALAUTAKUNTA Puheenjohtaja Eliisa Haimakka (SDP) Vpj. Joonas Hokkanen (KOK) Esittelijä Perusturvajohtaja Mirja Ahoniemi Sihteeri hallinto- ja talouspäällikkö Sari Hytönen Perusturvalautakunta kokoontuu kunnanvirastossa tai tarvittaessa puheenjohtajan määräämässä paikassa. Tarvittaessa kokous voidaan jättää pitämättä tai sen pitoaikaa voidaan muuttaa. Lautakunta kokoontuu toimikaudellaan vuonna 2017: to klo to klo to klo to klo to klo Kokouskutsu perusturvalautakunnan kokouksiin toimitetaan julkaisemalla esityslista (julkinen ja salainen) luottamushenkilöiden verkkopalvelussa lautakunnan jäsenille, kunnanhallituksen puheenjohtajille, kunnanjohtajalle ja kunnanhallituksen edustajalle kokousaikataulun mukaisesti kokouspäivää edeltävän viikon torstaina. Varajäsenille julkaisu tehdään varsinaisen jäsenen ollessa estynyt osallistumasta kokoukseen. Lisäksi julkinen esityslista siirretään Laukaan kunnan verkkosivuille. Perusturvalautakunnan pöytäkirjat tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä kokousta seuraavana maanantaina ja julkisten asioiden pöytäkirja julkaistaan yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille tiistaina. Perusturvalautakunnan alaisuuteen kuuluvissa tulosyksiköissä ja tulospaikoissa viranhaltijapäätökset pidetään yleisesti nähtävänä kunkin päätöksiä tekevän viranhaltijan toimipisteessä ja tieto päätöksistä julkaistaan kunnan verkkosivuilla päätöstä seuraavana perjantaina viraston aukioloaikana. Perusturvajohtaja Mirja Ahoniemi, puh

5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Puheenjohtaja Pertti Parkkonen (KESK) Vpj. Leena Kautto-Koukka (SDP) Esittelijä Sivistysjohtaja Juha Tolonen Sihteeri hallinto- ja talouspäällikkö Anne Friman Sivistyslautakunta kokoontuu Kuntalassa kunnanhallituksen kokoushuoneessa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa klo 14. Lautakunta pyrkii lisäksi pitämään kokouksia myös kouluilla ja päiväkodeilla. Kokouspäiviä ja kokousaikaa voidaan tarvittaessa muuttaa tai peruuttaa tai pitää ylimääräisiä kokouksia. Sivistyslautakunta päättää kokoontua toimikauden ensimmäisen toimintavuoden aikana alla olevan aikataulun mukaisesti. Ti klo Ti klo Ti klo Ti klo Ti klo Kokouskutsu toimitetaan julkaisemalla esityslista Luottamushenkilöiden verkkopalvelussa pääsääntöisesti viimeistään kokousta edeltävän viikon torstaina. Esityslistaa voivat lukea sivistyslautakunnan jäsenet ja varajäsenet, kunnanhallituksen edustaja ja varaedustaja sivistyslautakunnassa, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja sekä lautakunnan esittelijät, valmistelijat ja pöytäkirjanpitäjä. Esityslistan julkaisemisesta ilmoitetaan sähköpostitse puheenjohtajalle, jäsenille ja varajäsenille. Esityslista (salaisia asioita lukuun ottamatta) siirretään kunnan verkkosivuille. Lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti kokousta seuraavana arkiperjantaina kunnanvirastossa ja pidetään koulutoimistossa yleisesti nähtävänä pääsääntöisesti tarkastuspäivää seuraavana arkipäivänä viraston aukioloaikana. Tarkastettu ja allekirjoitettu pöytäkirja siirretään Luottamushenkilöiden verkkopalveluun ja kunnan verkkosivuille. Koulujen johtokuntien kokoukset Koulujen johtokuntien kokoukset pidetään tarpeen vaatiessa asianomaisella koululla. Pöytäkirjat ovat yleisesti nähtävänä asianomaisella koululla kokousta seuraavan kuukauden ensimmäisenä maanantaina tai, jos silloin on pyhä, seuraavana arkipäivänä. Viranhaltijoiden tekemät viranhaltijapäätökset pidetään yleisesti nähtävänä kunkin päätöksen tekevän viranhaltijan toimipisteessä ja tieto päätöksistä julkaistaan kunnan verkkosivuilla päätöstä seuraavana perjantaina viraston aukioloaikana. Sivistysjohtaja Juha Tolonen puh

6 TEKNINEN LAUTAKUNTA Puheenjohtaja Markku Autio (SDP) Vpj. Jukka Häkkinen (KESK) Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho Sihteeri Hallinto- ja talouspäällikkö Hely Harju Tekninen lautakunta kokoontuu Kuntalassa kunnanhallituksen kokoushuoneessa tai tarvittaessa puheenjohtajan määräämässä paikassa, jossa on toimivat verkkoyhteydet. Tarvittaessa kokousaikaa voidaan muuttaa tai pitää ylimääräisiä kokouksia, joista sovitaan erikseen. Tekninen lautakunta kokoontuu vuonna 2017 pääsääntöisesti kunkin kuukauden toisena (elokuussa ja syyskuussa kolmantena) arkitiistaina kello 17. Kokouspäivät ovat seuraavat: Kokouskutsut toimitetaan julkaisemalla esityslista luottamushenkilöiden verkkopalvelussa aina kokousta edeltävänä torstaina. Luottamushenkilöiden verkkopalvelun kautta esityslistaa voivat lukea tekninen lautakunnan jäsenet ja varajäsenet, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanhallituksen tekniseen lautakuntaan valitsema edustaja ja varaedustaja, kunnanjohtaja ja eräät teknisen toimen viranhaltijat. Teknisen lautakunnan esityslista siirretään kunnan verkkosivuille heti, kun se on valmistunut julkaistavaksi luottamushenkilöiden verkkopalvelussa tai viimeistään kokousta edeltävänä perjantaina Teknisen lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan pääasiassa kokousta seuraavana perjantaina ja julkaistaan yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille ja luottamushenkilöiden verkkopalveluun viimeistään maanantaina. Ennen pöytäkirjan nähtävänäolopäivää pöytäkirjasta antaa tietoja vain lautakunnan esittelijä tai pöytäkirjanpitäjä. Teknisen lautakunnan alaisten viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ovat yleisesti nähtävänä päätöspäivää seuraavana perjantaina viraston aukioloaikana hallinto- ja talouspäällikön virkahuoneessa ja tieto päätöksistä julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Tiejaosto Lautakunnan alaisena toimii tiejaosto, jonka tehtävänä on hoitaa kunnan tielautakunnalle lain mukaan kuuluvat tehtävät. Tiejaoston jäsenet (varajäsenet) ovat pj. Jukka Häkkinen (Markku Autio), vpj. Mirja Lauronen (Harri Hokkanen), Pipsa Häkkänen (Taavi Rautiainen) ja sihteerinä toimii katurakennusmestari Kirsi Kalliokoski ja hänen sijaisenaan tekninen johtaja Janne Laiho. Tekninen johtaja Janne Laiho, puh

7 LUPALAUTAKUNTA Puheenjohtaja Kirsi Nieminen (KESK) Vpj. Sirpa Herronen (PS) Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen Pöytäkirjanpitäjä Hallintosihteeri Pentti Salo Lupalautakunta kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa arkikeskiviikkoisin klo Kuntalassa, kokoushuoneessa 1. Kokousaikoja voidaan tarvittaessa muuttaa, pitää ylimääräisiä kokouksia tai peruuttaa jokin kokouksista. Tarvittaessa kokoukset voidaan pitää muussa lautakunnan määräämässä paikassa, jossa on toimivat verkkoyhteydet. Lautakunta kokoontuu vuonna 2017: ti ke ke ke Kokouskutsu lautakunnan kokouksiin annetaan julkaisemalla esityslista Luottamushenkilöiden verkkopalvelussa pääsääntöisesti kokousta edeltävän viikon torstaina. Em. esityslistan lukuoikeus on niillä, joilla on läsnäolo- tai puheoikeus lautakunnan kokouksissa. Lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti kokousta seuraavana arkiperjantaina kunnanvirastossa ja asetetaan yleisesti nähtäville kerran kuukaudessa pääsääntöisesti tarkastuspäivää seuraavana arkipäivänä. Julkipanon jälkeen annettavien päätösten antopäivä on pääsääntöisesti pöytäkirjan tarkastusta seuraava arkiperjantai. Tarvittaessa pöytäkirjan nähtävilläpitopäivä ja päätösten antopäivä päätetään erikseen. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä lautakunnan pöytäkirjanpitäjän virkahuoneessa viraston aukioloaikana. Lautakunnan tarkastettu ja allekirjoitettu pöytäkirja siirretään Laukaan kunnan Luottamushenkilöiden verkkopalveluun ja kunnan verkkosivuille. Lupalautakunnan kokoukset eivät ole julkisia, mutta asian esittelijä tai lautakunnan puheenjohtaja voivat antaa lautakunnassa käsitellyistä asioista suullisesti tietoja jo ennen kuin päätös virallisesti syntyy pöytäkirjan allekirjoituksen ja tarkastuksen jälkeen. Lupalautakunnan alaisten viranhaltijoiden julkiset viranhaltijapäätökset ovat yleisesti nähtävänä päätöspäivää seuraavana perjantaina kunnanviraston aukioloaikana ympäristövalvonnan tulosyksikössä (rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu) ja tieto päätöksistä julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Julkipanon jälkeen annettavat päätökset pidetään nähtävänä kunnan ilmoitustaululla ja verkkosivuilla julkaistussa julkipanoilmoituksessa ilmenevänä aikana. Ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen, puh

8 YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNTA Ylikunnallinen lautakunta: Äänekoski, Konnevesi ja Laukaa, joka on isäntäkunta. Puheenjohtaja Tero Eskonen (KESK) Vpj. Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen Sihteeri Toimistosihteeri Pia Nieminen Ympäristöterveyslautakunta kokoontuu pääsääntöisesti Kuntalassa kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Tarvittaessa kokoukset voidaan pitää muussa puheenjohtajan määräämässä paikassa, jossa on toimivat verkkoyhteydet. Tarvittaessa kokousaikataulua ja kokousaikoja voidaan muuttaa, pitää ylimääräisiä kokouksia tai peruuttaa jokin kokouksista. Lautakunta kokoontuu vuonna 2017: ti ti Kokouskutsut toimitetaan julkaisemalla esityslista Luottamushenkilöiden verkkopalvelussa pääsääntöisesti kokousta edeltävän viikon torstaina klo mennessä. Luottamushenkilöiden verkkopalvelun kautta esityslistaa voivat lukea ympäristöterveyslautakunnan jäsenet ja varajäsenet, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanhallituksen lautakuntaan valitsema edustaja ja varaedustaja, kunnanjohtaja sekä lautakunnan esittelijä, valmistelijat ja pöytäkirjanpitäjä. Lisäksi julkaisuvalmis esityslista siirretään Laukaan kunnan verkkosivuille. Lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavan viikon keskiviikkona, tai jos se on pyhäpäivä, sitä edeltävänä arkipäivänä. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä tarkastuspäivän jälkeisenä toisena arkipäivänä Laukaan ympäristöterveydenhuollossa Laukaan Akrossa toimistosihteerin huoneessa (os. Kantolantie 10a, Laukaa) aukioloaikoina sekä Äänekosken kaupunginvirastossa ja Konneveden kunnanvirastossa aukioloaikana. Tarvittaessa pöytäkirjan nähtävilläpitopäivä päätetään erikseen. Lisäksi lautakunnan tarkastettu pöytäkirja siirretään Luottamushenkilöiden verkkopalveluun ja Laukaan kunnan verkkosivuille. Ennen pöytäkirjan allekirjoitusta ja tarkastusta lautakunnassa käsitellyistä asioista antaa tietoja vain lautakunnan esittelijä. Ympäristöterveyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden julkiset viranhaltijapäätökset ovat yleisesti nähtävillä päätöstä seuraavana perjantaina Laukaan ympäristöterveydenhuollossa (Laukaan Akro, os. Kantolantie 10a, Laukaa) toimistosihteerin huoneessa viraston aukioloaikana ja tieto päätöksistä julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen puh

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää.

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää. LAUKAAN KUNTA Käyntiosoite Laukaantie 14 (kirkonkylä) Kunnan virallinen sähköpostiosoite: Postiosoite PL 6, kirjaus@laukaa.fi Vaihde (014) 267 5000 Fax (014) 831 525 Henkilökunnan sähköpostiosoitteet:

Lisätiedot

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää.

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää. VUOSI-ILMOITUS 2014 Julkaistaan kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä kunnan kotisivuilla Kuulutettu 13.3.2014 LAUKAAN KUNTA Käyntiosoite Laukaantie 14 (kirkonkylä) Kunnan virallinen sähköpostiosoite:

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO

LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO Julkaisu: - ilmoitustaulu - kunnan kotisivut Katso tarkemmat ja päivittyvät tiedot LAUKAAN KUNTA Käyntiosoite Laukaantie 14 (kirkonkylä) Kunnan virallinen sähköpostiosoite: Postiosoite PL 6, 41341 Laukaa

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Aika 12.04.2017 klo 17:00-18:00 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet et Hänninen Hilkka Moilanen Liisa Nissinen Erkki Tarvainen

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () ()

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () () KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19- Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta Laihia Pöytäkirja 1/2017 1 (15) Aika 24.01.2017, klo 18:25-18:45 Paikka Nuorisotoimisto, Rauhalantie 2 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ---- 1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 6.3.2017 ESITYSLISTA Nro 2 / 2017 KOKOUSAIKA 6.3.2017 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Niina Alatalo Jari Anttikoski

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10. Kunnantalon takkahuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10. Kunnantalon takkahuone 1 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden kaupunginvaltuusto on jo 2.11.2009

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 26 27.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kunnanvaltuuston kokouskutsu, esityslista ja kokouksesta tiedottaminen

1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kunnanvaltuuston kokouskutsu, esityslista ja kokouksesta tiedottaminen KOKOUSAIKA Ma 30.1.2012 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA Kuntala KÄSITELTÄVÄT ASIAT asia nro liite nro Asia 1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3 Kunnanvaltuuston kokouskutsu,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 7/2015 Aika Pe 10.07.2015 klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Perjantaina 10.07.2015 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 7/2015 ASIA LIITE 50 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto Nro 10 / 2010 sivu 1

Kirkkoneuvosto Nro 10 / 2010 sivu 1 LOPEN SEURAKUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto Nro 10 / 2010 sivu 1 Kokousaika: Ti 21.12.2010 Klo 18.30-19.56 Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3 Asialuettelo 128 Kokouksen

Lisätiedot

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Maaseutuelinkeinolautakunta 2/2007 8 KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto. 2.) valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto. 2.) valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Kunnanhallitus 78 15.05.2017 Valtuusto 35 05.06.2017 Kunnanhallituksen vaali vuosille 2017-2019 439/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 15.05.2017 78 Valmistelija: hallintojohtaja Niku Latva-Pukkila, puh. 050

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Kokousaika 23.9.2015 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, pj Isotalo Päivi vpj Lehtonen Jukka vj Lindström Asko Leppämäki Mauri Mikkola

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 9.5.2014 klo 9.15 14.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka Tommi varapuheenjohtaja Hatakka Jarno Kallela Sanna

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 1/2014 Kokousaika: 22.1.2014 klo 13.00-16.35 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu.

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. -3, KV 30.5.2013 18:00 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. Huom!!!!! Kokouskin pidetään Niva-Kaijan koululla

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.2.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia Kunnanvirasto, valtuustosali 9 10 11 12 13 1 Valtuutettujen

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10 Kokouksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 5/2015 Kokousaika: 16.11.2015 klo 13.00 15.40 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 12.04.2017 keskiviikko klo 16:00-17:45 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja

Lisätiedot

79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kunnanvaltuusto Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kunnanvaltuusto Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali 79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kokousaika Maanantai 27.5.2013 kello 19.00 20:05 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 4 Tarkastuslautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä

1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 4 Tarkastuslautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä Mikkeli Kokouskutsu 1 (11) Aika 15.08.2017, klo 16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat, laitosäänestyspaikat, vaalipäivän äänestyspaikat sekä vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyspaikkoihin

3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat, laitosäänestyspaikat, vaalipäivän äänestyspaikat sekä vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyspaikkoihin Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 31.01.2017, klo 17:30-17:51 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat,

Lisätiedot

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 20/2011 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Keskiviikkona 16.11.2011 klo 16.55 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali 1/2010 1 Sivistyslautakunta 26.1.2010 klo 18.00 18.50 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.5.2017 kello 18.15-18.35 KOKOUSPAIKKA Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 26.4.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2016 Kokousaika: 13.4.2016 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2015 1 AIKA klo 18 20.15 PAIKKA Tikkakosken pappila, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Työjärjestyksen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015. Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015. Sivu 1 KOKOUSAIKA 19.1.2015 klo 17.30 18.55 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015 Matintalo Janita pj

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 2/2016 Kokousaika Maanantai 14.11.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat Pöytäkirjan nähtävänä pito

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 2/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 18.8.2017 klo 13.00 13.35 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen..

1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.. Tekninen lautakunta 21.1.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 1 / 2015 Kokousaika 21.1.2015 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIAT 1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..2 2.

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 1/2017 Kokousaika: 2.2.2017 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 8/2016 Aika Ke klo 18.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Keskiviikkona Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 8/2016 ASIA LIITE 62 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 15.10.2016 klo 9.00 11.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula* Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x)

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula* Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 28.02.2017 Kokousaika Tiistai 28.02.2017 klo 17.00-17.55. Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 10.02.2015 klo 18.00 18.55 Kunnanviraston kokoushuone Pystykoski Tero

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

VALTUUSTO 2/2014. Sisällys

VALTUUSTO 2/2014. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 2/2014 ASIALISTA Aika: Keskiviikko 26.3.2014 klo 18.00 19.10 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Leppänen Pekka, kunnanjohtaja pöytäkirjantarkastajat: Helena Kinnunen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77 48 Ehdotus

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokous 28.1.2015

Kunnanhallituksen kokous 28.1.2015 Kunnanhallituksen kokous 32 Kunnanhallituksen edustus lautakunnissa 33 Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 34 Eräiden virkojen ja toimien täyttölupa 35 Muut Muonion kunta Esityslista/ 3/2015

Lisätiedot

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta 3/2016 1. Ti 19.4.2016 klo 17.30-18.00. Kunnanvirasto, hallituksen ja lautakuntien kokoushuone

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta 3/2016 1. Ti 19.4.2016 klo 17.30-18.00. Kunnanvirasto, hallituksen ja lautakuntien kokoushuone Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2016 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Ti 19.4.2016 klo 17.30-18.00 Kunnanvirasto, hallituksen ja lautakuntien

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 3 / 2017

ESITYSLISTA Nro 3 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 27.3.2017 ESITYSLISTA Nro 3 / 2017 KOKOUSAIKA 27.3.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Niina Alatalo Jari Anttikoski

Lisätiedot

2 LUKION JOHTOKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN TARKASTAMINEN JA NÄHTÄVÄNÄPITO VUONNA 2014

2 LUKION JOHTOKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN TARKASTAMINEN JA NÄHTÄVÄNÄPITO VUONNA 2014 KOKOUSKUTSU KOKOUS: Kinnulan lukion johtokunta PAIKKA: Kinnulan lukio, luokka 158 AIKA: Maanantai 26.5.2014 klo 18.30-19.35 1 LUKION JOHTOKUNNAN KOKOUSPÄIVÄT JA KOKOUSAIKA 2 LUKION JOHTOKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN

Lisätiedot

klo kunnanvirastossa

klo kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 29.2.2016 klo 18:00 19:50 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 51 52 53 54 55 Liite 10 56 57 58 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen

Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen Tarkastuslautakunta 2017-2021 PÖYTÄKIRJA 4/2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Kokousaika: 11.9.2017 klo 9.00 11.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Läsnä: et Teuvo Rekonen, puheenjohtaja Risto Oinonen, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 5/2016 Kokousaika: 16.11.2016 klo 13.15 16.20 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p -3, KV 31.3.2016 18:30 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Oulun Eteläisen instituutin ja Kerttu Saalasti säätiön toiminnan esittely - johtaja, säätiön asiamies Ville Isoherranen Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO

Lisätiedot

1 Rakennuslautakunnan kokoukset 2016, kokouskutsut ja pöytäkirjan nähtävänä pito 2. Viranhaltijapäätökset. Saapuneet asiakirjat

1 Rakennuslautakunnan kokoukset 2016, kokouskutsut ja pöytäkirjan nähtävänä pito 2. Viranhaltijapäätökset. Saapuneet asiakirjat YPÄJÄN KUNTA Rakennuslautakunta ASIALUETTELO 1 / 2016 KOKOUSAIKA 3.3.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 1 Rakennuslautakunnan kokoukset 2016, kokouskutsut

Lisätiedot

Vaalipäällikkö ja muu henkilöstö

Vaalipäällikkö ja muu henkilöstö Keskusvaalilautakunta 50 6.09.205 Keskusvaalilautakunta ja kunnan henkilöstö vaalikaudella 203-207 796/00.00.00.00/205 Keskusvaalilautakunta 50 Seuraavat vaalit ovat kuntavaalit 9.4.207. Vaalikaudella

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 20 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 27.6.2017 klo 18.00

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Elinvoima- ja konsernijaosto 11.09.2017 Aika 11.09.2017 klo 12:30-13:54 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 16.1.2014 klo 17-19 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2016. Sivu 1. Haavisto Marika pj :issä 2-8

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2016. Sivu 1. Haavisto Marika pj :issä 2-8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2016 KOKOUSAIKA 18.1.2016 klo 17.00 18.20 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Haavisto Marika pj :issä 2-8 (ja merkintä siitä, kuka Mauriala Anni toimii

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2017 1 Kokousaika 27.2.2017 kello 18.00 18.35 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi varavaltuutettu Päivi

Lisätiedot

Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämön kahvio, Asemakatu 6

Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämön kahvio, Asemakatu 6 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (10) Aika 24.02.2017, klo 15:00-15:43 Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämön kahvio, Asemakatu 6 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 13.4.2012 klo 9.00-14.20 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä 30 34 Tuomi Vilho varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Vapaaehtoiskeskus Pysäkin auditoriossa, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot