ORTODOKSINEN KIRKKO SUOMESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ORTODOKSINEN KIRKKO SUOMESSA"

Transkriptio

1 Helvi Murto ORTODOKSINEN KIRKKO SUOMESSA Viimeisten Suomen kdymien sotien jdlkeen on tietoisuus ja tuntemus ortodoksisesta kirkosta huomattavasti kasvanut. Nimi ortodoksinen e1i oikeaoppinen perustuu si i hen - eftei nnnis ole vuoden 787 "vv jdlkeen rnitenkdiin uudistettu tai rnuutett.u. Varhaishistoriaa 0rtodoksinen kirkko on maamme vanhin krlstilllsyyden haara. Jo 800-1uvu11a Novgorodista tehtiin ldhetystycitd nykyisen Suomen a1uee11e aina Mikkelin seudu11e asti. Arkeologisten lciytdjen ldhinnd ristin muodon perusteella on ndin pdiitelty. Ensimrniiinen rauha idiin ja ldnnen vd1i11d v Piihkiniisaaren rauha merkitsi mytis katolisen ja ortodoksisen klrkon ra jaa. Ndin maarnlne itdisimrnissii osissa sdilvi ortodoksinen usko. Yhtendisen klrkon jakautuessa 1054 virallisestl ita- ja ldnsikirkoksi e1i ortodoksiseksi ja katoliseksi kirkoksi olivat keskuspaikat Konstantinopoli ja Rooma. Arabiassa 600-1uvu11a syntynyt islarn eteni voimakkaasti kohti Eurooppaa. Vuonna 1453 Turkin sulttaani valloitti Bysantin keisarin viirneisen tukikohdan Konstantinopolin. Tdmiin seurauksena ortodoksisen kirkon keskukseksi tuli Kiova (Kiev), jonka suuriruhtinas Vladimir I Suurj (Pyha) kastettiin krlstinuskoon 989. Hdnestii tuli Vendjdn ensimmdinen kristitty hallitsija. Mycihemmin, kun Moskova vapautui tataar i laisval lasta ( uvu1la), kehittyi se itdisen kirkon keskukseksi. Vendjiin tsaari ja Moskovan patriarkka rnuodostivat kiinteiin hallinnollisen yhteyden, joka kesti y1i neljdsataa vuotta. Suomenkin ortodoksien kirkollinen keskus oli Moskova aina Vendj?in vallankumoukseen asti. Suomen itsendistyttye (1917) raja sulkeutui ja yhteys Veneijdn kirkkoon kiivi raahdottomaksi. Ajatus hallinnosllisesti itsendisestd kirkosta o1i o11ut jo aikalsemrninkin esl11d, ja nyt se toteutui valtioneuvoston antamalla asetuksella kirkkokunnasta tuli autonominen. Koska ei voinut o1la hengellistdkddn yhteytte ateistiseen Neuvostoli-ittoon, siirrettiin vuonna 1923 hengellinen johtajuus Konstantinopolin ekumeeniselle patriarkal1e. Se on yhe voimassa. ( Ilmenee esim. piispan asettamisessa). Suomen Ortodoksinen Arkkipiispakunta on toinen kansankirkkomme samanlaisin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin ev.1uterilainenkin kirkko. (esim. verotusoikeus) Mutta se on ai-na ollut vdhernmistcjnd. Vuoden 1993 tilaston mukaan jdsenmiiiirii on Kun Suomi 1939 joutui sodan pydrteisii-n, olivat ortodoksit ehkd pahiten sen jaloissa. Kirkkokunta menetti ornaisuudestaan noln 9OZ ja ja sen vdestiiste 7O7. nenetti kotinsa 51

2 ja kotiseutunsa. Siirtolaisina he joutuivat eri puo1i11e Suomea. Yhteydenpito seurakuntalalsiin vaikeutui. Vahitellen rakennettiin uusia kirkkoj'a ja tsasounia! Kaikki fuoscarit jdiviit rajan taakse. Nilden asukkaat joutuivat siirtolaisuuteen. Suomessa vietettiin vuonna 1977 Valamon luostarin 800-vuotisjuhlia. Nyt Moskovasta lciytynyt vanha kdslkirjoj-tus kertoo, ette se perustettj.inkln kaksisataa vuotta myijhemmin, vasta uvun lopulla. "Heiniiveden Uuden Valamon johtaja, arkkimandriitta Panteleirnon toteaa, ettei luostari-n hengellinen imago muutu, vaikka sen ikee ja henkilijhistoriaa koskevat kdsitykset muuttuisivat. Perusasiat pysyvdt.rt Toinen Laatokan saarelle perustettu miesluostari o1i Konevitsan luostari. Sen 600-vuotisjuhlia vietettiin (1993) Keiteleen Hiekan ti1al1a, jossa evakoidut Konevitsan munkit eliviit 16 vuotta. Si tten irrhl at iatkuivat J Heindveden Uudessa Valamossa, jonne vuonna 1956 viihiin kdynyt veljestd siirtyi. Kolmas luostari syntyi Petsamoon vuonna Sleltekin rnunkit siirrettiin Uuteen Valamoon. Nuorin ja ainoa naisluostari, Lintu- 1an naisluostari, perustettiin vuonna 1895 Kannakselle. Marraskuun 11. pdiveind i939 nunnat ldhtivdt evakkoon eiviitkii ttkoskaan endd palanneet takaisin rakkaaseen Kivennavan Lintulaantt. Rajan ldheisyydestd johtuen ldhtci tapahtui nopeasti. Kaikki omaisuus jel paikalleen. Sisarten pakomatka johti Heimeen Kuhmalahteen. Mutta vakinainen paikka luostari.11e 16ytyi Heindveden Palokista. Toive paluusta Karjalaan raukesi vuonna Ortodoksit menettivat 76 kirkkoa, 98 rukoushuonetta, lukemattomia koteja ja omaisten hautapaikkoja. Vuonna 1949 luovutetun alueen seurakunnat lakkautettiin ja ortodoksisen vdestcin uuslsta asuma-alueista muodostettiin uusia seurakuntia. Kyrnmenen vuoden kuluessa rakennettiin 13 kirkkoa. 42 rukoushuonetta ja 19 hautausnaata. Kirkkoja, rukoushuoneita ja kappeleita on noin 135 (1989). Vanhin ortodoksinen kirkko on Lappeenrannassa vuodelta Ilomantsin Hattuvaarassa on viehatteve tsasouna, joka on rakennettu vuosina Suurin ja komein 52 on Uspenskin katedraali. Junalandldin kuolonuneen nukkumisen muistoksl pyhitetty temppeli Helsingin Katajanokalla vihittiin Sen rakennustyylissii korostuu voimakkaasti bysanttilainen perinne. ttkupoli kuvaa taivasta, siind ndkyy Jumalan hyvyys, Jumalan ndyryys ja rakkaus... Kristuksen siunaava kiisi sulkee suojaansa taivaan tavoin jokaisen tdnne tulevantt. (Tapani Repo) Tarnpereel- 1e rakennettiin Aleksanteri Nevskin muistolle omistettu klrkko vuosina Kaupunki lahjoitti tontin, asessori von Frenckell tiilet ja suurlahjoittajana o11 vapaaherra Nottbeck. Temppeli palveli veniiliilstd varusviiked ja muita tanne muuttaneita ortodokseja. Suhde ortodokseihin Yleensd hlstorian kuluessa on todettava, ettd ortodoksinen kirkko on o11ut marttyyrikirkko, ensin islamin paineen alaisena sitten konmunismin kahlitsernana. Tdrnd on tietenkin jdttdnyt jdlkensd. Uskon asiat on ol1ut hoidettava kirkon ja kodin sisii11d. Ulospiiin suuntautuvaa toimintaa ei o1e sallittu. Kun uvu11a luterllaisen puhdasoppisuuden aikana Karjala ja Kiikisalmenlddni liitettiin Ruotsi-Suomeen (Stolbovan rauha 1617) joutulvat ndiden seutujen ortodoksit vaikeuksiin. Heitii pakkokdiinnytettiin luterilaisiksi. Vaikka pitdj?issd oli ortodokslnen kirkko, piti viiestcjn rakentaa luterilainen kirkko ja lukea luterilaista katekismusta. Yhden vuoden ajan oli 1aki, joka kielsi kuoleman uhalla kiidntymiistii ortodoksiksi. Ndistd pakotteista seurasi, ette osa asukkaista piti omaa uskon ndkemystiiiin niin arvokkaana ja rakkaana, ettd he jdttivdt kotiseutunsa ja muuttivat Tverin ldiiniin 1eihe11e Moskovaa, Siellii asuvat, suomalaista syntyperdd olevat tiesivdt vielei uvu11a. rnistii heidein sukunsa o11 sinne tu1lut. Ennen talvisotaa kutsuttiin Tampereellakin yleisestl ortodoksista kirkkoa ryssdn kirkoksl ja siellei kdvijciitei ryssdn uskoisiksi. Se o11 halvekslva nimltys, jo11a on historialllnen taustansa. Kun Suomi kuului uvu11a autonomisena suuriruhtinaskuntana Vendjddn, yrltettiin suomalaisia vendldistytt62i. Yhtend aseena kdytettiin orto-

3 doksista kirkkoa. Korostettiln sitd, ettd jokainen vendldlnen on oikeaoppinen eli ortodoksi ja toisaalta ;ot ainen ortodoksl on vendldinen. Tdstd seurasi suonalaisiin ortodokseihin kohdistunut ryssdviha. Sota-aika ja siirtolaisuus opettivat viihitellen ldnsisuomalaisiakin ymmdrtdmddn toisenlaista uskonvakaumusta. Nykyisin ortodoksisuus kiinnostaa monia luterilaisia, ja se on antanut vaikutteita kirkollisellakin alueef1a. Kannattaa myds muistaa, ettii suuri osa Kalevalan ja Kantelettaren runoutta on kerdtty ortodokslselta alueelta, jossa Karjalan vanha kulttuuri on saanut eldd. Nykyinen tilanne Hal1lnno11isesti Suornessa on kolme hiippakuntaa. Karjalan hiippakunta, jonka keskus on Kuopiossa. Nykyinen arkkipiispa Johannes on entinen lut.kirkon pappi (Vilho Rinne). Apulaispiispa Ambrosius asuu Joensuussa. Toinen on Helsingin hilppakunta johtajanaan metropoliitta Tilhon. Kolnas hiipakunta on 0u1ussa. Sen esimies on piispa Leo. Seurakuntia on 25. Ne saattavat o11a hyvinkin laaja-alaisia,koska seurakuntalaisia asuu eri paikkakunnilla. Jokainen ortodoksilapsi saa oman kirkkokuntansa mukaista uskonnon opetusta. Paplt opiskelevat Joensuun yliopistossa vuodesta Ennen opetus tapahtui Kuopiossa. Johtavat ortod. papit opiskelevat myds ulkomailla esim. Kreikassa. Kirkkokunnalla on oma kirkollishallitus ja kirkolliskokoukset. Useat ortodoksit solrnivat avloliiton luterilaisen kanssa. Noln B0Z on seka-avioliittoja ja ndiden lapslsta kastetaan 7O% luterilaisiksi. vain 302 ortodokseiksi. Uskonelh'n; Tdrkeintd on hengellinen kasvu ja henki- Itjkohtainen opetus. Kirkolla on ainoastaan yksi totuus. Seurakunta on yksi, pyhd, yhteinen ja apostolinen. Hlerarkia kuuluu vain hallintoon (patriarkka, piispa, metropoliitta jne. ). Pappla kutsutaan isiiksi, joka nimitys on 15heinen ja ldrnmin, ja 1uo helposti yhteyden seurakuntalaisiin. Kirkko on alttiina pahojen ja hyvien voimlen vaikutukselle kuten yksityinen ihminenkin. Taistelu pahaa vastaan kuuluu eldmdiin. ttme kynndmme, Sestiimme ja kitkemme, mutta Jumala antaa kasvunr?. Niin klrkko kuin yksilcikin joutuu kdrslmyksiin, kokee vainoa ja halveksuntaa. Mite vainotumpi, sen voimakkaampi. 'Idllainen kirkon puolesta tdysin luonnollinen alistuvaisuus on erdissd historin vaiheissa antanut aihetta noniin vddrinkiisityksiin. Ortodoksi-11e kirkko on todellinen eldmdnmuoto, jossa on tietoisen eldmdn tuntornerkit. ttkristus tuli rnaan piiiille kutsunaan meiddt luokseentt, sanotaan erddssd jumalanpalvelutekstisss. Taivasten val-takunta on kaikkien u1ottuvi11a. Slta edustavat: Raamattu, ternppelit, papit, jurnalanpalvelus, ikonit, veisut, kynttildt, paastonajat ja etenkin sakramentit e1i mysteerit. Ne yllepiravet kaipuuta, toivoa, uskoa, antavat voimaa ja jatkuvasti uudistavat tahdon hyvdn etsimiseen. Jumalanpalvelus Kirkkovuosi alkaa syyskuun ensimmdisend piiivdnii. Se sisbltdd kaikkl pyhien ihmisten muistopeivdt ja vuoden juhlapdivdt. Jumalanpalvelukseen kuuluu noninalsia, rlkkaita perinteisis nuotoja. Penkkejd kirkkosalin keskellii ei ole, si116 ortodoksi seisoo palveluksen aikana, Hdn on vae1lukse11a pelastuksen polu11a. Hdn ei suo laiska1le keholleen sen halajamaa nukavuutta. tthiin seisoo Luojansa, Mestarinsa, Tuomarinsa edessd: hdn seisoo niinkuin syytetty, si11d hdn tletds, ette hdnen syntikuornansa on mittaamattoman suuri". V i1i11e h?in tekee ristinmerkin, kumartaa, lankeaa polvilleen otsa maahan painettuna. Ndin rukous kumpuaa hdnestii sanoin, lauluin ja ilmaisuliikkein. Ristin tekeminen sisdltdd pyynncin: siunaa ajatukseni, tunteeni ja katteni teot. Kun sanoja ei liiydy, voi ottaa vahakyntti15n, sytyttda sen ja asettaa kirkossa olevaan telineeseen. Palava tuohus pukee ilmi rukoilijan tunteet: yhta ldmmin, yhtii kirkas, yhtd puhdas haluaisin o11a sinun edessiisi Herra. Kirkossa ei ole urkuja vaan kuoro. Ortodoksit haluavat yllstdd Jumalaa ihnisddnin el koneellisesti. Kristikunta muodostaa 53

4 yhden kokonaisuuden ja slksi rukoi-1laan nyds vainajien puolesta. Pyydetdiin anteeksiantoa ja rauhaa heidiin sieluil- 1een. Pyhdt ihniset ja ikonit Pyhdt ihmiset ovat o1eell1nen osa klrkon jiisenid. He omaavat vahvemman uskon ja suuremman voiman. He voivat rukoilla eldvien puolesta. Ndin yhteys ja yhdessdolo kirkon pyhien kanssa on vahvistavaa ja siunaavaa. Esim. kasteessa lapsi saa jonkun pyhdn nimen ikzidnkuin suojelijakseen ja on siten pyhdn ihmisen voimakentdssd. Nimi on siis yhdysside, Kaikkien pyhlen y1dpuo1e11a on Jumalanditl, Jumalan-synnyttdjii, Ainainen Neitsyt Maria. Hdnen synnittcimyytensd on henkilcikohtaista. Hiinen rakkautensa Jumalaan o1i niin suuri, ettd se sulki synnin pois hdnen sisimmdstddn. Aiti ja Poika ovat erottamattomasti yhtd. Jumalaniiidlssd yhdistdmdtijn on yhdistynit, Jumala ja ihminen, neitsyys ja iiitiys. Hdn rukoilee Poikaa, joka on hdnen Luojansa. Hdnen suhteensa luontoon on didillinen. Jumalandidin ikonit kertovat kaikkikdsittdviistd hellyydestd, myijtdtunnosta ja didillisyydestii. Hdn on "suloinen siimespuu, joka monia srroiaa ia neifth,c turvattomat rakkauden vaatteella". (Akatisto Jumalan-synnyttdj2i11e ). Erilaisla ikoneita on klrkoissa 'ia kodeissa. Ne ttikkuna ovat ikuisuuieen'l kuten sanotaan. Niiden avu11a ihmisen on helpompi tavoittaa juma1a111- nen. Se kohtaa hdnet vdrein ja viivoin. Kuvauksen kohde on tdrkein, siksi perin- Leinen maalaustapa on seilynyt. Sakramentit eli mysteerit Seitsemdn mysteerid perustuvat kirkon uskoon ja pysyviit salaisuuksina. Kaikissa niisse kiiytetddn ristinmerkkid viilinaani ia nanni a 1 i ++A "i;-h D^^ ";i va LlffaJana. rappl ei sano: Minei kastan... tai mind,,i - i-^ T,,-^1 ^- -^ 1.,^1 i v-lill-rr Jne. vaan:.jt-lilra-lail pa r vertja N.N. kastetaan...vihitddn Isdn, Pojan ja Pyhdn Hengen nineen, KASIE on kaikkien rnysteerien ovi. Alkukristillistd tapaa noudattaen se suoritetaan upottamalla. Se puhdistaa ruumiin ja sielun synnistd. Lapsesta tulee kristj.tty. Sen tunnuksena hdn saa kasteristin. I,{YRIIALLAVOITELUSTA seuraa kirkon jdsenyys. Se tapahtuu valittcimesti kasteen jdlkeen. Voldeltu saa voirnan vastustaa syntid. Pahojen voimien rynndkkii sisirnmdssdmme on usein niin voimakas, ettd ihminen tarvitsee lisdii apua. Sen tarjoaa KATUMIKSEN sakramentti.(rippf) Siihen osallistuminen a1kaa, kun lapsi itse on tietoinen synnistd. Hdn tunnustaa sen rippi-isd1-1e, joka on hiinelle apuna, vdlikappaleena. Pieninkin katumuksen huokaus tai kyynel rlittiili Jumalan anteeksiannon saamiseksl. Hengellisen valtansa toimittaa mysleereitd pappl saa PAPPISVIHKI- MYXSESSA. Sen suorittaa piispa kdttenpddllepanemisen kautta. Seurakuntapapin ja diakonin tulee o11a naimisissa, "yhden vaimon mies". (1 Tim.3:2 ja 3:12) Piispa valitaan naimattomien pappien siis rnunkklen tai leskien keskuudesta. AVIOLIITON mysteerissd on monia vertauskuvallisia tapoja esim. kruunujen pitdminen vihi L tdvien pddn pee11e. Papin vdlityksellzi kirkko siunaa miehen ja naisen yhteiselemiin ja rukoilee hei11e Jumalan armoa, jotta yhdyseldmli pysyisi puhtaana kristillisessd merkityksessd. SAIRAAI{VOIIELU perustuu Raamatun sanoihin: ttjos joku teistd sairastaa, kutsukoon tykdnsd seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hdnen edestddn, voidellen hdntd iiljyl1ei Herran ninessd" (Jaak.5:14). Se voidaan toistaa useastikin samalle henki1ci11e. Se ei sils o1e viimeinen voi-te1u. Sairas saa siitd hengellistei ja ruumiillista voimaa. Pyhin ja suurin ja keskeisin on HERRAN EIfIOOLLINEN (eukarlstia). Uskova1le merkitsee eldrnd ilman osallisuutta Ehtoo11ise11e hengellistei ndlkdd ja kuolernaa. Ehtoollislelpd muserretaan rnaljaan, ja pappi jakaa sitii pienelld 1usika11a seurakuntalaisllle. Kastetut lapsetki,n voivat nauttia Ehtoollisen, vaikka eivdt vi-e15 kdvelisikddn.

5 Suurin juhla on pddsidinen, juhlien juhla. Keskelld ycitd ke11o kaksitoista, kaikuu sanona: ttkristus nousi kuolleistd, kuolemalla kuolenan voitti ja haudoissa oleville eldmdn antoirt Totisesti nousi, laulaa seurakunta ja kaikilla on palavat tuohukset kiidessd. Lehteet: Grimberg Car1, Kansojen historia osat 10 (1957), 16 (1958) Colliander Tito, Kreikkalais-ortodoksinen usko ja eldndnniikemys 1962 Huctari-Sa1rnenka11io, Uskonto Suomessa 1984 Lehtiartikkelit: Aamulehti Suomen ortod.kirkk<r Aamulehti Konevitsan luostarl ( Aarne VAI i nnrn) Helsingin Sanonat Kuka perustl Valanon luostarin (Jorma Korhonen) 55

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä ORTODOKSISET KIRKOT Historia Uskonto on täynnä mysteerejä Ortodoksinen kirkko alkoi kehittyä Kreikassa ja Bysantissa omaksi suuntauksekseen. Syynä tähän olivat eri kieli eli kreikka ja kulttuuri, joka

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

ORTODOKSISUUS KARJALASSA. Pekka Intken pitämä esitelmä Karjalatalolla 19.9.2015

ORTODOKSISUUS KARJALASSA. Pekka Intken pitämä esitelmä Karjalatalolla 19.9.2015 ORTODOKSISUUS KARJALASSA Pekka Intken pitämä esitelmä Karjalatalolla 19.9.2015 1 ORTODOKSISUUS KARJALASSA 1. Kristinuskon eroavuuksien synty (kreikkalaiskatolisuus roomalaiskatolisuus) 2. Venäjän kirkon

Lisätiedot

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine:

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: V: Äänirauta V: Ehtoolliskalkki /-malja V: Ehtoollispeite V: Ikoni V: Jälkiviinikauha V: Käspaikka V:Kasteastia V: Keihäs V: Kastepuku/-mekko V: Kirkkoleipä/ prosfora V: Kirkkolippu V: Kirkonkellot V:

Lisätiedot

6. Ortodoksinen kirkko

6. Ortodoksinen kirkko 6. Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko syntyi kristinuskon jakautuessa vuonna 1054. Johtaja on patriarkka. Siihen kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Ortodoksinen kirkko maailmalla ja Suomessa

Ortodoksinen kirkko maailmalla ja Suomessa Ortodoksinen kirkko maailmalla ja Suomessa Ortodoksinen kirkko maailmalla ja Suomessa Ortodoksinen kirkko maailmalla ja Suomessa Ortodoksinen kirkko maailmalla ja Suomessa Sivu 2 / 7 Ortodoksinen kirkko

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä

Lisätiedot

1900-luvulla ortodoksinen kirkko koki suuria muutoksia: kirkko hävisi lähes tyystin Vähästä-Aasiasta, Balkanin alueen kirkot organisoituivat uudella

1900-luvulla ortodoksinen kirkko koki suuria muutoksia: kirkko hävisi lähes tyystin Vähästä-Aasiasta, Balkanin alueen kirkot organisoituivat uudella Ortodoksi kirkko AM Ortodoksinen kirkko (kreik. ορθός+δόξα, orthos+doksa, oikea ja katsomus ) on kristillinen kirkko, johon kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2

ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2 ORTODOKSINEN USKONTO 176 LUOKAT 1-2 : oppilaan ortodoksinen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen; ortodoksiseen kirkkovuoteen, sakramentteihin, kristillisiin peruskäsitteisiin ja oman seurakunnan

Lisätiedot

KATOLINEN KIRKKO. Kirkon kautta pelastut

KATOLINEN KIRKKO. Kirkon kautta pelastut Historia KATOLINEN KIRKKO Kirkon kautta pelastut Kristinusko on aina sisältänyt valtavasti erilaisia lahkoja. Niistä suuriksi kehittyivät varhain lännen ja idän kirkko. Nämä kirkot kehittyivät Rooman valtakunnassa

Lisätiedot

Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET. Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS

Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET. Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS SISÄLLYS 1. USKONNOT SUOMESSA Suomessa on kaksi kansankirkkoa 10 Luterilainen kirkko Suomessa 12 Katolinen kirkko Suomessa

Lisätiedot

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan?

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Esittäjän nimi 16.2.2017 1 Tunnustus on hengellinen ja opillinen Tunnustus ei ole yhdistyksen säännöstö, vaan kirkon

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

*Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka monta päivää joulupaasto kestää.

*Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka monta päivää joulupaasto kestää. sä Vihtori ja hänen kissansa Pate hiljentyvät joulun viettoon pappilassa. Löydätkö kuvista 10 eroa? Voit lopuksi värittää toisen kuvista. *Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka

Lisätiedot

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 40.

Lisätiedot

KIRKKOJEN JA KOMMUNISMIN KAKSINKAMPPAILU ITÄ- EUROOPASSA. Luku 15 Ydinsisältö

KIRKKOJEN JA KOMMUNISMIN KAKSINKAMPPAILU ITÄ- EUROOPASSA. Luku 15 Ydinsisältö KIRKKOJEN JA KOMMUNISMIN KAKSINKAMPPAILU ITÄ- EUROOPASSA Luku 15 Ydinsisältö Kiovan Venäjä eli Kiovan Rusj oli Itä-Euroopassa 800-1100- luvuilla olemassa ollut valtakunta. Kiova ukrainalainen vai venäläinen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

9. Luterilainen ja reformoitu perinne

9. Luterilainen ja reformoitu perinne 9. Luterilainen ja reformoitu perinne Lutherin näkemys koko protestanttisuuden perustana Roomalaiskirjeen luennoista alkaen, erityisesti Galatalaiskirjeen kommentaarissa (1531/35) vanhurskauttaminen syntien

Lisätiedot

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä 1 Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2013 Työryhmä: kehitysvammatyön

Lisätiedot

1. Mitä sana ortodoksi tarkoittaa? 1. Mihin ristinmerkkiä tehdessä kosketetaan ensin? 2. Kuinka alkaa rukous Pyhälle Hengelle?

1. Mitä sana ortodoksi tarkoittaa? 1. Mihin ristinmerkkiä tehdessä kosketetaan ensin? 2. Kuinka alkaa rukous Pyhälle Hengelle? 1. Mitä sana ortodoksi tarkoittaa? Oikein ylistävää. 2. Kuinka alkaa rukous Pyhälle Hengelle? Taivaallinen kuningas, Lohduttaja, totuuden Henki --- 3. Mistä pappi tarkistaa päivän jumalanpalvelustekstit?

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Psalmin kertosäkeitä

Psalmin kertosäkeitä Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa, V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin

Lisätiedot

Sisällys. 6. VANHAN TESTAMENTIN KERTOMUKSIA 114 Joosef ja veljet 116

Sisällys. 6. VANHAN TESTAMENTIN KERTOMUKSIA 114 Joosef ja veljet 116 Sisällys 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 6 Onni ja Anni oman uskonnon tunnilla 8 Hei, me olemme ortodokseja 11 Ristinmerkki 16 Ortodoksinen koti 22 Suomessa on erilaisia uskontoja 26 2. TUTUSTUN

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään jumalanpalveluksen viettämisestä ilman pappia: Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei ole pappia jumalanpalvelusta pitämään,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

1. Missä toimituksessa (yleensä) vauvasta tulee seurakunnan jäsen? 1. Minkä toimituksen pappi toimittaa vedelle ennen kuin hän vihmoo sillä kodin?

1. Missä toimituksessa (yleensä) vauvasta tulee seurakunnan jäsen? 1. Minkä toimituksen pappi toimittaa vedelle ennen kuin hän vihmoo sillä kodin? 1. Mitä pappi jakaa lusikalla ainoastaan ortodoksisen kirkon jäsenille? - Ehtoollinen. 2. Minkä "merkin" pappi maalaa siveltimellä kastettavan otsalle, silmille, sieraimille, suulle, korville, rinnalle,

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ AAMUPALVELUS. Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta:

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ AAMUPALVELUS. Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ AAMUPALVELUS Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ AAMUPALVELUS Pappi (ks. ohjeet):

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän... Tulkaa kumartukaamme... ja psalmi 103

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta

Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta JOUKO KIISKI 17.10.2018 Taustaa Suomessa on viime vuosikymmenten aikana kiinnitetty huomiota eri vähemmistöjen oikeuksiin.

Lisätiedot

KATSAUS KATOLISEEN JA ORTODOKSISEEN MAAILMANKUVAAN. FT Tuija Saarinen tuija.saarinen@uef.fi www.tuijasaarinen.com

KATSAUS KATOLISEEN JA ORTODOKSISEEN MAAILMANKUVAAN. FT Tuija Saarinen tuija.saarinen@uef.fi www.tuijasaarinen.com KATSAUS KATOLISEEN JA ORTODOKSISEEN MAAILMANKUVAAN FT Tuija Saarinen tuija.saarinen@uef.fi www.tuijasaarinen.com Kristikunta - Kristinusko syntyi n. 2000 vuotta sitten yhtenä kirkkona - Alkukirkko jakautui

Lisätiedot

LASKIAISVIIKKO. MAANANTAIN AAMUPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän aamupalveluksessa. Jumala on Herra + pyhän tropari (Minea) jne.

LASKIAISVIIKKO. MAANANTAIN AAMUPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän aamupalveluksessa. Jumala on Herra + pyhän tropari (Minea) jne. LASKIAISVIIKKO SUNNUNTAIN EHTOOPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän ehtoopalveluksessa. Kunnia... Minea (jos on) MAANANTAIN AAMUPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän aamupalveluksessa. Jumala

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

Kpl 3.Hyvä ja paha. Kpl 4. Paluu eheyteen

Kpl 3.Hyvä ja paha. Kpl 4. Paluu eheyteen 9. Lk. kirjasta: Kirkon jäsenenä Kpl 1. Kirkon opetus, seurakunnan elämä ja ihmisen toiminta 1. Mihin on kirjoitettu lyhimmillään ortodoksisen kirkon opetus? V: Uskontunnustukseen 2. Milloin ja missä laadittiin

Lisätiedot

Ortodoksinen perinne suvussa

Ortodoksinen perinne suvussa Helsingissä 3.9.2016 Terttu Kaarina Lassila Ortodoksinen perinne suvussa Arvoisat Sukuseura Sarlinin jäsenet ja muut kokousvieraat Sain tehtäväkseni luoda lyhyen katsauksen ortodoksiseen kirkkolauluun,

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT

7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT 7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei Sisällys Merkillinen johdatus 9 Uskomaton varjelus 14 Tunnelien kulttuuri 17 Alussa oli romahdus 21 Eiköhän se ole siinä 24 Pilkkaaminen 27 Kadotuksen tie 31 Mies rohkaisi mielensä 34 Isä kertoi perheelleen

Lisätiedot

8. Skolastiikan kritiikki

8. Skolastiikan kritiikki 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista

Lisätiedot

Arkkimandriitta Sergei: Uuden Valamon ja Konevitsan luostarien välinen ystävyys

Arkkimandriitta Sergei: Uuden Valamon ja Konevitsan luostarien välinen ystävyys Arkkimandriitta Sergei: Uuden Valamon ja Konevitsan luostarien välinen ystävyys Valamon ja Konevitsan luostareilla on niiden pitkän historian ja maantieteellisen läheisyyden vuoksi ollut paljon yhteistyötä.

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK. uutiskirje joulukuu 2015. Joulun ihme. Kristitty odottaa Joulua.

STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK. uutiskirje joulukuu 2015. Joulun ihme. Kristitty odottaa Joulua. STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK uutiskirje joulukuu 2015 www.lhpk.fi Joulun ihme Kristitty odottaa Joulua. Sellaista juhlaa, jonka soisi kirjoitettavan isolla alkukirjaimella, vaikka ei se aivan kielioppisääntöjen

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma

ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma Kirkon suuria juhlia edeltää aika jota kutsutaan ortodoksisessa kirkossa paastoksi. Paasto on valmistautumista juhlaan eli odotusta. Ortodoksisessa kirkkovuodessa

Lisätiedot

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Surun ensimmäiset askeleet...

Surun ensimmäiset askeleet... Surun ensimmäiset askeleet... Läheisen kuoltua tämä tapahtuma täyttää mielen ja elämän. Varsin pian on kuitenkin ryhdyttävä käytännön toimiin vainajan saattamiseksi hautaan. Aina voimat eivät tahdo riittää

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) DIAKONIEN VALINTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot