LÖYTÖRETKI Sudenpentukilpailu Orivedellä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Orivedellä"

Transkriptio

1 LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentukilpailu Orivedellä

2 2 Löytöretkeilijä Hermanni on kokenut maailmanympärysmatkailija, mutta Suomessa hän ei ole oikein koskaan matkannut. Hermanni suunnittelee korjaavansa tilanteen ja päättää tehdä löytöretken Suomeen! Hermanni on päättänyt ottaa mukaansa nokkelia ja käsistään käteviä partiolaisia, jotka toivottavasti pystyvät auttamaan hänet läpi uusista ja omituisista tilanteista, joita Suomi-reissun myötä tullaan näkemään. YLEISET TIEDOT Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestäjänä toimivat Oriveden alueen lippukunnat. Kilpailun johtaja Mikael Latva, , Järjestelysihteeri Ville Nummela, , Tapahtuman Facebook -sivu löytyy osoitteesta: Facebook -sivuille tullaan päivittämään viime hetken ohjeita, joten sitä kannattaa seurata.

3 3 Kilpailukeskus Saapuminen Kilpailukeskuksena toimii Oriveden yhteiskoulu. Sen osoite on Opintie 1, Orivesi Ajo-ohjeet Saavuttaessa Tampereen suunnasta, poistutaan 9-tieltä Oriveden liittymästä. Liikenneympyrästä käännytään oikealle, ja tämän jälkeen heti oikealle. Kilpailukeskuksessa on hyvin vähän pysäköintitilaa, joten kannattaa varautua toimimaan siten, että autot jättävät matkustajat kyydistä kilpailukeskukselle ja siirtyvät pysäköintiin kauemmaksi. Seuratkaa liikenteenohjaajan ohjeita!

4 4 KILPAILU Ilmoittautuminen Pentueet ilmoittautuvat liitteenä olevalla ilmoittautumislomakkeella kilpailukeskukseen saavuttuaan. Pentueenne ilmoittautumisaika löytyy taulukosta tämän oppaan lopusta. Olkaa paikalla aikataulun mukaisesti! Ilmoittautumisen yhteydessä saattaja saa lisäohjeita kilpailuradalle lähtemisestä. Yleisaikataulu 09:00 Kilpailukeskus aukeaa ja ilmoittautuminen alkaa 09:30 Kilpailun lähtö (ensimmäinen ryhmä) 11:00 Ilmoittautuminen päättyy 12:15 Ensimmäinen pentue maalissa 15:10 Viimeinen pentue maalissa Kilpailukeskus suljetaan Lähtötehtävä Pentueet lähtevät kilpailemaan tämän oppaan lopussa olevan taulukon mukaisesti porrastetusti. Pentueet saattajineen ryhmittyvät lähtötehtäväalueelle kilpailunumeronsa mukaisesti ennen oman ryhmänsä lähtöaikaa. Peseytyminen ja vaihtovarusteet Kilpailun jälkeen ei ole peseytymismahdollisuutta kilpailukeskuksessa. Pentueet voivat halutessaan jättää vaihtovaatteita tms. kilpailukeskukseen kilpailun ajaksi. Säilytyspaikka osoitetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Jos pentue jättää varusteita kilpailukeskukseen, tulee ne pakata yhteen isoon kassiin/jätesäkkiin ja siihen tulee kiinnittää pentueen numero (esim. A4 paperi). Suosittelemme, että mitään arvotavaroita ei oteta mukaan itse kisaan eikä kisapaikallekaan. Välttämättömät mukaan otetut arvotavarat kannattaa laittaa pentueen saattajan reppuun. Vakuutus Pentueet kilpailevat omalla vastuullaan. Kilpailijat on vakuutettu Suomen Partiolaisten jäsenmaksuun sisältyvällä tapaturma- ja vastuuvakuutuksella (partiovakuutus). Kaikkien kilpailijoiden (myös kilpailun ulkopuolella) tulee olla Suomen Partiolaisten voimassaolevan jäsenmaksun maksaneita (vuoden 2015 jäsenmaksu). Säännöt ja määräykset Pentueen kilpailijalla on oltava partiohuivi kaulassaan koko kilpailun ajan. Pentueen on etukäteen tutustuttava SP:n Turvallisuusohjeisiin. Toimitsijoiden, tehtäväkäskyjen tai kilpailun ohjeiden turvallisuusmääräysten tai -varusteiden laiminlyönti suorituksissa johtaa ko. tehtäväsuorituksen hylkäämiseen. Turvallisuusmääräyksiä rikkova tai laiminlyövä pentue voidaan poistaa kilpailusta.

5 5 Pentue on velvollinen itse merkitsemään vastauslomakkeisiin, kilpailukortteihin ja suorituksiin oman nimensä ja numeronsa. Saattaja voi tarvittaessa auttaa pentuetta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Kilpailuvarusteet on kuljetettava lähdöstä maaliin. Kilpailujoukkue ei saa jakaantua kilpailun aikana. Rastit on kierrettävä tehtäväkäskyissä ja kartoissa ilmoitetussa järjestyksessä. Käyttäytyminen Kilpailussa on noudatettava rehdin partio- ja kilpailuhengen mukaista käytöstä. TEHTÄVÄLUETTELO Tehtävä- ja pisteluettelo Ampumajuoksu 5 Avaruusvisa 5 Jokamiehenoikeudet 6 Kartta 5 Kiisseli 4 Kilpien eläimet 4 Kivenpyörittäjät 5 Käytös 3 Merimies 4 Nappikauppa 4 Rytmeissä 6 Tori 4 60 Muutokset tehtävä- ja pisteluettelossa Tehtävää Auringon vaarat ei kilpailussa järjestetä.

6 6 VARUSTEET Henkilökohtaiset varusteet - puukko - ensiside tai vastaava - kello - kynä - istuinalusta - partiohuivi - heijastin - valaisin - valmiiksi täytetty juomapullo, vähintään 0,5dl - eväät (lämmin ruoka tarjoillaan vasta maalissa) - ruokailuvälineet - ompeluneula - vuoden 2015 jäsenkortti (ei metsään) tai tosite Suomen Partiolaisten jäsenyydestä - vaihtovaatteet tarvittaessa (ei metsään) Eväät Lämmin ruoka tarjotaan osallistujille kisan jälkeen. On tärkeää, että jokaisella on mukana tarpeeksi omia eväitä, kuten leipiä ja hedelmiä, jotta jaksetaan kilpailla koko päivän. Järjestäjä tarjoaa kilpailijoille mahdollisuuden täydentää juomavesivarastoaan kilpailukeskuksessa, joten evästä ja juotavaa on otettava tarpeeksi mukaan lämpimällekin päivälle. Ryhmäkohtaiset varusteet - ensiapupakkaus (1 leveä sideharsorulla, idealside, laastaria, sidetaitoksia, kyypakkaus) - karttasuojus (karttamuovi, -laukku tai vastaava) - 4 pentueen nimellä ja numerolla varustettua lappua kiinnitysnauhalla - pentueen kisanumero & hakaneuloja sen kiinnittämiseen - retkikeitin (1 kattila) - polttonestettä - tulitikut - ruokailuvälineet - desilitranmitta - vispilä - ruokalusikka-mitta - 2 vasaraa sahaa - 2 sivuleikkuripihtiä rullamittaa - hiomapaperia - kompassi - ompelulankaa - ompeluneula - värikynät (ruskea, punainen, sininen, vihreä ja musta)

7 7 Huomautus matkapuhelimista Saattajalla saa olla yksi puhelin mukana hätätilanteita varten. Sitä ei saa käyttää muuten kisan aikana ja se säilytetään poissa näkyvistä. LISÄOHJEITA Kilpailunumerot Jokaisessa pentueessa yksi kilpailija kantaa kilpailun ajan ryhmän mukanaan tuomaa numerolappua vaatteissaan siten, että numero on selvästi näkyvillä. Lapun koko on vähintään A5. Juomavesi ja ruokahuolto Pentue vastaa itse tarvitsemastaan juomavedestä ja kantaa sen mukanaan kilpailun aikana. Järjestäjä tarjoaa kilpailijoille mahdollisuuden täydentää juomavesivarastoaan kilpailukeskuksessa. Kilpailun osanottomaksuun sisältyy sääntöjen mukaisesti lämmin ateria, joka tarjotaan kilpailun maalissa. Kilpailijoilla pitää olla omat ruokailuvälineet, sekä pussi ruokailuvälineitä varten. Ruokailuvälineet tiskataan vasta kotona, kilpailukeskuksessa ei tiskausmahdollisuutta ole. Ruokatarjoilu aloitetaan klo Kilpailumaasto Kilpailu käydään Paltanmäen ulkoilumaastossa sekä läheisellä asuinalueella. Kilpailukartat ja radat Karttana käytetään suunnistuskarttaa (1:10000) Kilpailuradan pituus on noin 4 km (helppoa suunnistusta polkuja ja pururataa pitkin). Tehtävärastit on merkitty sekä karttaan että maastoon numeroilla. Rastit Tehtävärastit on merkitty maastoon oranssi-valkoisin rastilipuin sekä rastin numerolla / koodilla. Tehtävärasteille saavuttaessa pentueen tulee ilmoittautua tekemällä partiotervehdys ja sanomalla selvästi pentueen nimi ja numero. Esimerkiksi: "Punapäänarskut numero 15, vahvuus 1+5, ilmoittautuu rastille 7." Ennen rastilta poistumista ryhmän tulee saada siihen lupa suorituspaikan rastihenkilöltä tai erillisen poistumispisteen valvojalta. Kiellot, määräykset ja rajoitukset Pentue huolehtii omista roskistaan koko kilpailun ajan. Kätevyystehtävien yhteydessä järjestäjille voi jättää tehtävän tekemisessä syntyneet roskat roskapussissa. Pentueen mukanaan tuomat roskat (mm. eväiden pakkaukset ja ongelmajätteet, kuten paristot) ryhmä kuljettaa itse mukanaan pois kilpailumaastosta ja huolehtii niiden asianmukaisesta loppusijoituksesta.

8 8 Keskeyttäminen Tehtävärastien väliin jättäminen tulkitaan kilpailun keskeyttämiseksi. Jos pentue päättää keskeyttää suorituksensa, sen tulee ilmoittautua lähimmällä rastilla, jotta järjestäjät saavat tiedon keskeytyksestä. Tämän jälkeen pentue siirtyy itse kilpailukeskukseen, jossa sen tulee ilmoittautua uudelleen. Loukkaantumistilanteissa kilpailun järjestäjä kuljettaa loukkaantuneet ryhmän jäsenet kilpailukeskukseen tai tarvittaessa jatkohoitoon. Mikäli joku pentueen jäsenistä joutuu jättämään kilpailun kesken sairastumisen tai loukkaantumisen takia, se ei automaattisesti sulje koko ryhmää kilpailun ulkopuolelle. Päätöksen tällaisissa tapauksissa tekee kilpailun johtaja. Lääkintähuolto Pentueet ovat varustautuneet pieniä tapaturmia varten omilla ensiapuvälineillä. Vakavammissa tapauksissa ryhmän tulee ottaa yhteys lähimpään rastiin ja sen henkilökuntaan. Tulokset Kilpailun tulostaulu sijaitsee kilpailukeskuksessa. Kilpailun lopulliset tulokset julkaistaan Hämeen Partiopiirin www-sivuilla, niiden valmistuttua. Palkinnot viidelle parhaalla pentueelle jaetaan Hämeen Partiopiirin paraatipäivä Reissussa 17.5., Särkänniemen lavalla klo 15. Tulokset julkaistaan myös kilpailun Internet-sivulla. Maali ja päättäjäiset Maali sijaitsee samassa paikassa kuin lähtökin. Jokainen joukkue voi poistua kisapaikalta, kun on ilmoittautunut maaliin ja käynyt ruokailemassa. Löytötavarat Kilpailun aikana kadonneita tavaroita voi kysellä kilpailutoimistosta. Kaikkiin tarvikkeisiin tulee kirjoittaa omistajan nimi ja lippukunta, jolloin tavarat palautuvat omistajalleen. Kisojen jälkeen löytötavarat toimitetaan Tampereen partiotoimistoon, josta niitä voi tiedustella arkisin klo 9-17, puh: (03) , s-posti:

9 9 PENTUEIDEN NUMEROT JA ILMOITTAUTUMISAJAT Ilmoittautumisaika Lähtötehtävä Pentueen numero Pentueen nimi Lippukunta 9:00 9: Ketut Harjun Pojat 9:00 9: T.Ortilla Harjun Pojat 9:00 9: V.Aahtokarkki Harjun Pojat 9:00 9: Haukat Kuoreveden Kotkat 9:00 9: Sisiliskot Kuoreveden Kotkat 9:00 9: Karhunpennut Kuoreveden Kotkat 9:00 9: Ilvekset Oriveden Eräsudet ry 9:00 9: Ketut Oriveden Eräsudet ry. 9:00 9: Kotkat Oriveden Eräsudet ry. 9:00 9: Tammet Roineen Tytöt 9:00 9: Terhot Roineen Tytöt 9:00 9: Peurat Sahalahden Sinisudet 9:00 9: StoPa pojat Stoolin Partiolaiset 9:00 9: Stopa tytöt Stoolin Partiolaiset 9:00 9: Mesikämmenet 2 Teiska-Partio 9:00 9: Nuijapäät Teiska-Partio 9:00 9: Heinäsirkat Teiska-Partio ry 9:00 9: Mesikämmenet 1 Teiska-Partio 9:30 10: Piiperot Harjusiskot 9:30 10: Pirpanat Harjusiskot 9:30 10: Perhoset Härmälän Ilvestytöt ry 9:30 10: Karhukolkat Kalevan Karhut 9:30 10: Perhoset Kalevan Suuntatytöt 9:30 10: Seikkailijat Kuhmoisten Korpisudet 9:30 10: Koiranpennut Mäntänvuoren partiolaiset 9:30 10: Karhunpennut Mäntänvuoren partiolaiset 9:30 10: Ketunpennut Mäntänvuoren partiolaiset 9:30 10: Karhukoirat Mäntänvuoren partiolaiset 9:30 10: Oravat Tampereen Kotkat 9:30 10: Karhut Tampereen Kotkat 9:30 10: Korpit 1 Tampereen Kotkat 9:30 10: Korpit 2 Tampereen Kotkat 9:30 10: Kuutit Tampereen Lokit 9:30 10: Ketut Tampereen Lokit 9:30 10: Kärpät Tampereen Lokit

10 10 Ilmoittautumisaika Lähtötehtävä Pentueen numero Pentueen nimi Lippukunta 10:00 10: Kurun Metsot Kurun Kontiot 10:00 10: Kurun Haukat Kurun Kontiot 10:00 10: Porsaat Tervaksentekijät 10:00 10: Karhunpennut Viinikan Sinitytöt ry 10:00 10: Myyrät Hervannan Hukat ry 10:00 10: Kimalaiset Kalevan Suuntatytöt ry 10:00 10: Leppäkertut Kalevan Suuntatytöt ry 10:00 10: metsätytöt Messukylän Metsätytöt 10:00 10: LeTit1 Tammero ry 10:00 10: LeTit2 Tammero ry 10:00 10: ReKat Tammero ry 10:00 10: HiHet Tammero ry 10:00 10: Tuuliperhoset Tesoman Sinisiskot 10:00 10: Hyttyset Messukylän Metsäpojat 10:00 10: Hyttyset NG Messukylän Metsäpojat 10:00 10: Muikut Tervaksentekijät 10:00 10: Purjekalat Niihaman Saukot 10:30 11: Sorsanpoikaset 1 Kaukapartio 10:30 11: Sorsanpoikaset 2 Kaukapartio 10:30 11: Sorsanpoikaset 3 Kaukapartio 10:30 11: Leppäkertut 1 Kaukapartio 10:30 11: Kontiaiset 1 Kaukapartio 10:30 11: Kilpikonnat 1 Kaukapartio 10:30 11: Kilpikonnat 2 Kaukapartio 10:30 11: Ilveksenpennut Kaukapartio 10:30 11: Kontiaiset 2 Kaukapartio 10:30 11: Leppäkertut 2 Kaukapartio 10:30 11: Otava Keurusseudun Partiolaiset 10:30 11: Karhut Keurusseudun Partiolaiset 10:30 11: Nuput 1 Keurusseudun partiolaiset 10:30 11: Nuput 2 Keurusseudun partiolaiset 10:30 11: Kotkat Kulhan Kulkijat 10:30 11: Ilves Kulhan Kulkijat 10:30 11: Varis Kulhan Kulkijat 10:30 11: KIssat Kymen Vartiot ry 10:30 11: Killisilmät Kymen Vartiot ry 10:30 11: Kirput Kuikkavuoren pojat ry

11 11

12 12 ILMOITTAUTUMISLOMAKE Palautetaan kilpailukeskukseen ilmoittautumisen yhteydessä. Yhteydessä esitetään kaikkien kilpailijoiden vuoden 2015 jäsenkortit tai tositteet Suomen Partiolaisten jäsenyydestä. Pentueen nimi ja numero Lippukunta Pentueen jäsenet Nimi Syntymäaika 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) Saattaja Saattajan puhelinnumero kisan aikana:

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.4.2015 Porvoossa

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.4.2015 Porvoossa LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.4.2015 Porvoossa 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija.. Elokivi on päättänyt ottaa mukaansa nokkelia ja käsistään käteviä

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje

Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 1 Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 2 Kerman Kiertäjät ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Järvi-Suomen Partiolaisten itäisen alueen Sankarimatka-sudenpentukilpailuun. Kilpailuun

Lisätiedot

SuSen Loikka - Löytöretki Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Länsi-Vantaalla

SuSen Loikka - Löytöretki Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Länsi-Vantaalla SuSen Loikka - Löytöretki 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 3.10.2015 Länsi-Vantaalla 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 15.05.2016 Sipoossa KISANJOHTAJAN TERVEISET Mahtavaa kun olette päättänee lähteä kisaamaan alueen parhaan sudenpentu- tai seikkailijajoukkueen tittelistä Sipoon raikkaisiin

Lisätiedot

Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Ahdin valtakunnassa - seikkalijakisaan!

Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Ahdin valtakunnassa - seikkalijakisaan! Ahdin valtakunnassa Ennakko-ohje 1 (5) Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Ahdin valtakunnassa - seikkalijakisaan! Kilpailun järjestäjä Säännöt ja määräykset Kilpailun järjestää Lohjan Eräveikot

Lisätiedot

Kuunsiru Sudenpentukilpailu Paikkakunta

Kuunsiru Sudenpentukilpailu Paikkakunta Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailu 13.5.2017 Paikkakunta Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Somerolle! Tämä on sekä ennakko-ohje että

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu 7.5.2016. Nastolassa

Sudenpentukilpailu 7.5.2016. Nastolassa Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Nastolassa Parhaille Sudenpennuille! Olette älyttömän mielettömästi tervetulleita näihin kisoihin. Kilpailunjärjestäjät ovat tehneet parhaansa jotta päivä olisi Teille ikimuistoinen.

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.5.2012 Ennakko-ohje 2 Samposet toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne tervetulleeksi mukaan Pohjanmaan Partiolaisten Sankarimatka-sudenpentu-

Lisätiedot

Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun.

Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun. 1 TAITAVA SUDENPENTU 21.05.2011 Raumalla ENNAKKO-OHJE Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun. Kilpailuun on varsinaisen

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu

Sudenpentukilpailu 1 (5) Kilpailun järjestäjä Pentueenne on ilmoittautunut Aaltojen Ahti -sudenpentukisaan! Kisapäivä vietetään tutustumalla Ahdin valtakuntaan - sekä tekemällä myös muutamia maallisempiakin juttuja. Säännöt

Lisätiedot

7.5.2016 Tampereella

7.5.2016 Tampereella Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Tampereella KISANJOHTAJAN TERVEISET Tervetuloa kevään 2016 Kipinän hetkeen! Tulkaa 4-7 hengen pentueella mukaan tutustumaan kipinöihin ja muihin Roihun sytytyksessä tärkeisiin

Lisätiedot

Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojakilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje

Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojakilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 1 Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojakilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 2 Vaarojen Vaeltajat ja Kainuun Revontulet toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailija- ja tarpojajoukkueenne tervetulleeksi mukaan

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä

ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä Kilpailun järjestäjä Pentueenne on ilmoittautunut Aaltojen Ahti sudenpentukisaan 4.5.2013! Kisapäivä vietetään tutustumalla Ahdin

Lisätiedot

Sudenpentu Ennakko-ohje

Sudenpentu Ennakko-ohje 1 nn Sudenpentu 10.11.2012 Ennakko-ohje 2 Vartiovuoren Tytöt Ry yhdessä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kanssa toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Itä- ja Kaakkois-Helsingin Sankarimatka-sudenpentukilpailuun.

Lisätiedot

SuSen Loikka Kuunsiru

SuSen Loikka Kuunsiru Ennakko-ohje SuSen Loikka Kuunsiru Tervetuloa kisaamaan SuSen Loikkaan! Kiva, kun osallistutte. Tässä ohjeessa on tärkeitä ennakkotietoja ja -ohjeita tapahtumaan liittyen. Tutustuthan niihin huolellisesti.

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa. Kartalla

Lisätiedot

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 1 TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 ENNAKKO-OHJE Karimo ry toivottaa seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Partiopiirin Timanttiliiga - seikkailijakilpailuun.

Lisätiedot

Kaste 18. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Kilpailun järjestäjä. Kilpailun johtaja. Järjestelysihteeri. Kilpailukeskus.

Kaste 18. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Kilpailun järjestäjä. Kilpailun johtaja. Järjestelysihteeri. Kilpailukeskus. Ennakko-ohje Kaste 18 Sudenpentukilpailut 12.5.2018 Raumalla Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin Raumalle. Tämä ennakko-ohje sisältää myös kilpailuohjetiedot,

Lisätiedot

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä.

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä. Ennakko-ohje Kuunsiru Sisukilpailu 20.5.2017 Paikkakunta: Jurva Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset ry:n sisukilpailuihin Jurvaan! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma.

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.5.2013 Ennakko-ohje 2 Tervetuloa kisaamaan! Partiolippukunta Putaan Vilkkaat saa kunnian toivottaa sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne tervetulleeksi

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Lempäälässä

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Lempäälässä LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Lempäälässä 2 Löytöretkeilijä Hermanni on kokenut maailmanympärysmatkailija, mutta Suomessa hän ei ole oikein koskaan matkannut. Hermanni suunnittelee korjaavansa

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Pyhärannassa

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Pyhärannassa LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Pyhärannassa 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa metsässä tai merenrannallakaan. Kartalla on vielä

Lisätiedot

Jämijärvellä

Jämijärvellä Sudenpentukilpailu 07.05.2016 Jämijärvellä Sudenpennut opettelivat ennen kisoja nuotion sytyttämistä. Se tuntui kovin vaikealta. Puut olivat vähän kosteita ja kiehiset eivät kipristyneet niin kuin sampo

Lisätiedot

VIIKINKISEIKKAILU 2015

VIIKINKISEIKKAILU 2015 VIIKINKISEIKKAILU 2015 Ennakko-ohje ja saattajan ohje Sudenpentu- ja seikkailijatapahtuma 3.-4.10.2015 Keravan Keinukalliossa Tervetuloa viikinkiseikkailuun! Aivan huippua, että olette tulossa, meitä on

Lisätiedot

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Vuoreksessa 3.10.2015 KILPAILUOHJE. Ennakko-ohje Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Vuoreksessa 3.10.2015 KILPAILUOHJE. Ennakko-ohje Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Vuoreksessa 3.10.2015 KILPAILUOHJE Ennakko-ohje Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina Hervannan Hukat,

Lisätiedot

Toivotan kaikille paljon onnea kisaan ja toivottavasti kaikilla on oikein mukava kisapäivä!

Toivotan kaikille paljon onnea kisaan ja toivottavasti kaikilla on oikein mukava kisapäivä! ENNAKKO-OHJE 1 Tervetuloa! Pirkkalan Pirkot ry, Pirkkalan Sotkapojat ry ja Kihniön Katajaiset ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Hämeen Partiopiirin 我 属 于 这 个 世 界 -sudenpentukilpailuun.

Lisätiedot

27.4.2013 HARJAVALTA

27.4.2013 HARJAVALTA 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 HARJAVALTA 2 Ennakko-ohje Huittisten alueen lippukunnat toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin

Lisätiedot

AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE. Lapinlahdella 4.5.2013. Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät

AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE. Lapinlahdella 4.5.2013. Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE Lapinlahdella 4.5.2013 Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät Suojelijan terveiset Aloitin partion 9-vuotiaana Lapinlahden Siniveikoissa. Siniveikoissa

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 21.5.2016 Pyhäjoella KISANJOHTAJAN TERVEISET Yhdessä tekemisen riemua ja leikkimielistä kilpailua! Sudenpentu- ja seikkailijakilpailuissa pääpaino on yhdessä tekemisessä

Lisätiedot

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä.

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä. Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailu 20.05.2017 Haapajärvi Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset ry:n sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin Haapajärvelle! Tämä on sekä ennakko-ohje

Lisätiedot

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä.

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä. Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 20.5.2017 Paikkakunta: Jurva Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin Jurvaan! Tämä

Lisätiedot

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle Ennakko-ohje Sydämellisesti tervetuloa Uudenmaan Partiopiirin ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Hanki Ystävä - partiotaitojen talvimestaruuskilpailuihin 13.-14.2.2016! Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI Sudenpentukilpailu Porissa

LÖYTÖRETKI Sudenpentukilpailu Porissa LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Porissa 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa metsässä tai merenrannallakaan. Kartalla on vielä muutama

Lisätiedot

PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Ennakko-ohje

PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Ennakko-ohje PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Sinä ja vartiosi olette ilmoittautuneet kisaamaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten yösarjojen kevätmestaruuksista 16. 17.5.2015. Ilmoittautuminen Kilpailupäivän aamuna vartion

Lisätiedot

Kaste 18. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Kilpailun järjestäjä. Kilpailun johtaja. Järjestelysihteeri. Kilpailukeskus.

Kaste 18. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Kilpailun järjestäjä. Kilpailun johtaja. Järjestelysihteeri. Kilpailukeskus. Ennakko-ohje Kaste 18 Sudenpentukilpailut 12.5.2018 Raumalla Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin Raumalle. Tämä ennakko-ohje sisältää myös kilpailuohjetiedot,

Lisätiedot

Aika Matka 2015. Hämeen Partiopiirin sudenpentutapahtuma 14.11.2015. Ruovesi SAATTAJAN OHJE

Aika Matka 2015. Hämeen Partiopiirin sudenpentutapahtuma 14.11.2015. Ruovesi SAATTAJAN OHJE Aika Matka 2015 Hämeen Partiopiirin sudenpentutapahtuma 14.11.2015 Ruovesi SAATTAJAN OHJE Tervehdys ja tervetuloa! Hienoa, että olette tulossa Aika Matkalle Ruovedelle 14.11. Meitä on tulossa hurjan paljon

Lisätiedot

Ennakko- ja kilpailuohje

Ennakko- ja kilpailuohje Ennakko- ja kilpailuohje Niilo Norppa on päättänyt tutustua Suomen vesistöihin. Niilo on asunut koko ikänsä Saimaalla ja nyt Niiloa on alkanut kiinnostaa mitä Suomen muista vesistöistä voikaan löytyä.

Lisätiedot

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 Turku / Hirvensalo Wäinö Aaltosen koulu

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 Turku / Hirvensalo Wäinö Aaltosen koulu 1 TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 Turku / Hirvensalo Wäinö Aaltosen koulu ENNAKKO-OHJE Tuulihaukat toivottaa seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 PORI. Ennakko-ohje

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 PORI. Ennakko-ohje 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 PORI Ennakko-ohje 2 TERVETULOA KISAILEMAAN! Pentueenne/Joukkueenne (jatkossa ryhmä) on ilmoittautunut Lounais-Suomen Partiolaisten sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin.

Lisätiedot

KOLKKIEN MATKASSA 15.11.2014 Heinola

KOLKKIEN MATKASSA 15.11.2014 Heinola KOLKKIEN MATKASSA 15.11.2014 Heinola SAATTAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry Pentueenne on ilmoittautunut Hämeen Partiopiiriin sudenpentutapahtumaan. Tapahtumaan Heinolassa on ilmoittautunut 40 pentuetta,

Lisätiedot

Kuunsiru Sudenpentukilpailu Lahti

Kuunsiru Sudenpentukilpailu Lahti Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailu 13.5.2017 Lahti Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Hämeen Partiopiiri ry:n sudenpentukilpailuun Lahteen! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE SISUKISA

ENNAKKO-OHJE SISUKISA POHJANMAAN PARTIOLAISTEN PARTIOTAITOJEN KEVÄTKILPAILUT MUSTASAARESSA 25.4.2014 ENNAKKO-OHJE SISUKISA SISÄLLYSLUETTELO Yhteystiedot ja aikataulu... 3 Kilpailukeskus... 4 Ilmoittautuminen ja maksut... 4

Lisätiedot

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle.

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle. ENNAKKO-OHJE JÄRVI -SUOMEN PARTIOLAISTEN SYYSMESTARUUSKILPAILU POTTU 12 KUOPIOSSA 8. 9.9.2012 Puijon Pakertajat toivottavat kaikki kilpailijat tervetulleiksi Pottu 12- partiotaitokilpailuun. Sunnuntaihin

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE SAATTAJAN OHJE

ENNAKKO-OHJE SAATTAJAN OHJE ENNAKKO-OHJE SAATTAJAN OHJE Ota mukaan kilpailupaikalle! Päivitetty 24.9.2014 Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Menolippu-seikkalijakisaan! Kilpailun aikataulu lauantaina 4.10. 8.30 Kilpailukeskus

Lisätiedot

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Orimattilassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Orimattilassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Orimattilassa 5.10.2019 KILPAILUOHJE Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina Orimattilan Samoilijat, Aurinkovuoren

Lisätiedot

Joukkueesi on ilmoittautunut Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n läntisen alueen sudenpentuja seikkailijakilpailuun Jyväskylään lauantaina 4.5.

Joukkueesi on ilmoittautunut Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n läntisen alueen sudenpentuja seikkailijakilpailuun Jyväskylään lauantaina 4.5. Tervetuloa kisaamaan! Joukkueesi on ilmoittautunut Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n läntisen alueen sudenpentuja seikkailijakilpailuun Jyväskylään lauantaina 4.5. Tämä on kilpailuun liittyvä ennakko-ohje,

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 KILPAILUKUTSU Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän ole ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa.

Lisätiedot

我 属 于 这 个 世 界. -sudenpentukilpailu SAATTAJAN OHJE 我 属 于 这 个 世 界 2014 SUDENPENTUKILPAILU 10.5.2014. Lahti. Hämeen Partiopiiri ry

我 属 于 这 个 世 界. -sudenpentukilpailu SAATTAJAN OHJE 我 属 于 这 个 世 界 2014 SUDENPENTUKILPAILU 10.5.2014. Lahti. Hämeen Partiopiiri ry 我 属 于 这 个 世 界 -sudenpentukilpailu SAATTAJAN OHJE 我 属 于 这 个 世 界 2014 SUDENPENTUKILPAILU 10.5.2014 Lahti Hämeen Partiopiiri ry 我 属 于 这 个 世 界 2014 SAATTAJAN OHJE Tervehdys hämäläiset sudenpennut ja laumanjohtajat!

Lisätiedot

Sudenpentutapahtuma Koskireissu 9.11.2013, Kangasala

Sudenpentutapahtuma Koskireissu 9.11.2013, Kangasala Sudenpentutapahtuma Koskireissu 9.11.2013, Kangasala Saattajan ohje Hämeen Partiopiiri ry Sudenpentutapahtuma Koskireissu Kangasalla 9.11.2013 Hei! Kiva kun olette mukana! Tämän syksyn sudenpentutapahtumaan

Lisätiedot

Tuulihaukat toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Piirin Turun Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun.

Tuulihaukat toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Piirin Turun Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun. 1 TAITAVA SUDENPENTU 21.05.2011 Turku, Hirvensalo, Wäinö Aaltosen koulu ENNAKKO-OHJE Tuulihaukat toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Piirin Turun Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun.

Lisätiedot

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Tampereella KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Tampereella KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Tampereella 5.10.2019 KILPAILUOHJE Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina Harjun Veikot, Harjusiskot, Tampereen

Lisätiedot

Seikkailijakilpailun tuomarineuvostoon kuuluvat kilpailunjohtaja (puheenjohtaja), tulospäällikkö ja tehtävävastaava.

Seikkailijakilpailun tuomarineuvostoon kuuluvat kilpailunjohtaja (puheenjohtaja), tulospäällikkö ja tehtävävastaava. Ennakko-ohje Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Korvenkylään! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa tämä huolella ja ottakaa

Lisätiedot

TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN!

TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN! TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN! Vartionne on ilmoittautunut Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n partiotaitojen kevät-sm-kilpailuihin, jotka järjestetään Kuopiossa 20.5.2017. Tämä on kilpailun

Lisätiedot

Kuunsiru. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Sudenpentukilpailut Uudessakaupungissa. Kilpailun järjestäjä.

Kuunsiru. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Sudenpentukilpailut Uudessakaupungissa. Kilpailun järjestäjä. Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailut 13.5.2017 Uudessakaupungissa Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais- Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin Uuteenkaupunkiin! Tämä ennakko- ohje sisältää

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Vähässäkyrössä

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Vähässäkyrössä LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 23.5.2015 Vähässäkyrössä 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai labyrintissakaan.

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Kokkolassa

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Kokkolassa LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 16.5.2015 Kokkolassa 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai labyrintissakaan.

Lisätiedot

KASTE 2018 Kangasalla

KASTE 2018 Kangasalla KASTE 2018 Kangasalla 5.5.2018 S A A T T A J A N E N N A K KO - O H J E Hämeen Partiopiiri ry E N N A K KO - O H J E KASTE 2018, Kangasalla 5.5.2018 Hei saattaja, ja tervetuloa Kaste 2018 -kilpailuun!

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 9.5.2015 Kuopio

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 9.5.2015 Kuopio LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 9.5.2015 Kuopio 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai labyrintissakaan.

Lisätiedot

1(11) ENNAKKO-OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Ennakko-ohje

1(11) ENNAKKO-OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Ennakko-ohje 1(11) 2014 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa Ennakko-ohje 2(11) Tervetuloa seikkailemaan Ulda-maahisen kanssa! Puskapartiolaiset ry toivottaa sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne

Lisätiedot

Hämeen Piirin seikkailijakilpailut Ennakko-ohje LOOVANOKKA 3.10.2015 Hämeenlinna Sivu 1 / 10

Hämeen Piirin seikkailijakilpailut Ennakko-ohje LOOVANOKKA 3.10.2015 Hämeenlinna Sivu 1 / 10 Hämeenlinna Sivu 1 / 10 Vartionne on ilmoittautunut LOOVANOKKA seikkailijakilpailuun. Kisapäivänä tarvitset mukaasi reipasta kisamieltä, koloilloissa opittuja taitoja sekä hoksottimia ja niksiosaamista.

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa! Järjestäjä. Aikataulu

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa! Järjestäjä. Aikataulu 1(9) Tervetuloa Kisamaahan! Olet tervetullut Partiolaiset ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Vaasaan! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa tämä huolella ja ottakaa mukaan, sillä kilpailussa

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu Raisiossa

Sudenpentukilpailu Raisiossa Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Raisiossa KISANJOHTAJAN TERVEISET Meille nämä kisat merkitsevät suurta ponnistusta sisarlippukuntien kanssa sekä näyttöä hienosta yhteistyöstä niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin.

Lisätiedot

Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Kiimingin Virkut, Toimarit ja Illinkiertäjät.

Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Kiimingin Virkut, Toimarit ja Illinkiertäjät. ENNAKKO-OHJE TERVETULOA LASTEN LEIKKIÄ kisaan Vartionne on ilmoittatunut kisailemaan Liminkaan 16.2.2008 Pohjanmaan partiolaisten partiotaitokisojen-mestaruuksista. Kilpailuun on ilmoittautunut 2 harmaan,

Lisätiedot

MENOLIPPU -seikkailijakilpailut Launosissa 4.10.2014

MENOLIPPU -seikkailijakilpailut Launosissa 4.10.2014 ENNAKKO-OHJE MENOLIPPU -seikkailijakilpailut Launosissa 4.10.2014 Tutustuthan vartiosi kanssa ennakko-ohjeeseen huolellisesti etukäteen ja otat tämän ohjeen mukaan kisapaikalle. Kilpailunjohtajan tervehdys

Lisätiedot

Kempeleessä

Kempeleessä Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 14.05.2016 Kempeleessä KISANJOHTAJAN TERVEISET Kun otin vastaan kisajohtajan pestin keväällä erinäisten vaiheiden kautta, niin en arvannutkaan, kuinka suuri määrä osallistuvia

Lisätiedot

LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!

LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!! Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailut Kauhajoella 8.5.2004 LAUHAN LETKIS Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen

Lisätiedot

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Heinolassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Heinolassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Heinolassa 14.10.2017 KILPAILUOHJE Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Heinolan alue eli lippukunnat Kymen Vartiot, Kuikkavuoren

Lisätiedot

lwannas(ät)paju.oulu.fi 050-3534564 elinanuo(ät)paju.oulu.fi 050-3745906

lwannas(ät)paju.oulu.fi 050-3534564 elinanuo(ät)paju.oulu.fi 050-3745906 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan partiopiirien talvimestaruuskilpailut Oulussa 17. 18.2.2007 Sivu 1/6 Ennakko-ohje TERVETULOA Vartionne on ilmoittautunut Lapin ja Pohjois- Pohjanmaan partiopiirien talvimestaruuskisoihin,

Lisätiedot

26.4.2014 Jämsässä Kilpailuohje

26.4.2014 Jämsässä Kilpailuohje 26.4.2014 Jämsässä Kilpailuohje Sisällysluettelo Tervetuloa Hiiohoi2014 kevätmestaruus kilpailuihin... 3 Kilpailujohtajan tervehdys... 3 Kilpailun järjestäjät... 4 Yhteishenkilöt... 4 Tuomarineuvosto...

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE. Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä

ENNAKKO-OHJE. Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä ENNAKKO-OHJE Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä Tervetuloa kilpailemaan Järvi-Suomen Partiolaisten kevään 2013 oranssin, vihreän ja seikkailijasarjan piirimestaruuksista

Lisätiedot

TILANNE HALTUUN -SEIKKAILIJAKILPAILUT PÄLKÄNEEN SAPPEESSA ENNAKKO-OHJE

TILANNE HALTUUN -SEIKKAILIJAKILPAILUT PÄLKÄNEEN SAPPEESSA ENNAKKO-OHJE TILANNE HALTUUN -SEIKKAILIJAKILPAILUT PÄLKÄNEEN SAPPEESSA 15.10.2016 ENNAKKO-OHJE KISANJOHTAJAN TERVEISET Moikka kaikille! Mahtavaa päästä näin ison porukan kanssa kilpailemaan Sappeen hienoihin maisemiin!

Lisätiedot

Kuunsiru Sastamala. Ennakko-ohje. Sudenpentukilpailu Sastamala, Ellivuori

Kuunsiru Sastamala. Ennakko-ohje. Sudenpentukilpailu Sastamala, Ellivuori Kuunsiru Sastamala Ennakko-ohje Sudenpentukilpailu 13.5.2017 Sastamala, Ellivuori Tervetuloa kisaamaan! Olette tervetulleita Hämeen Partiopiiri ry:n sudenpentujen leikkimieliseen partiotaitokilpailuun

Lisätiedot

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE. Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun!

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE. Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun! Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun! Pentueenne on ilmoittautunut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin,

Lisätiedot

Ennakko-ohje. Partiotaitokilpailu , Oulu Oranssi ja vihreä sarja Limsiö 2010

Ennakko-ohje. Partiotaitokilpailu , Oulu Oranssi ja vihreä sarja Limsiö 2010 Ennakko-ohje Partiotyttölippukunta Oulun Valppaat toivottaa kaikki Pohjanmaan Partiolaisten tarpojaikäiset -partiotaitokilpailuun Oulun Kuivasjärvelle 24.4.2010. Kilpailuun on ilmoittautunut 8 vartiota

Lisätiedot

SAATTAJAN OHJE TILANNE HALTUUN Seikkailijakilpailut Hollolassa

SAATTAJAN OHJE TILANNE HALTUUN Seikkailijakilpailut Hollolassa SAATTAJAN OHJE TILANNE HALTUUN Seikkailijakilpailut 15.10.2016 Hollolassa Ota ohje mukaan kilpailupaikalle! Kilpailun Järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina toimivat Joutjärven tapulitytöt

Lisätiedot

EKOTEKOKEKOsudenpentutapahtuma Tampere

EKOTEKOKEKOsudenpentutapahtuma Tampere EKOTEKOKEKOsudenpentutapahtuma 11.11.2017 Tampere SAATTAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry TERVETULOA Pentueenne on ilmoittautunut Hämeen Partiopiiriin sudenpentutapahtumaan. Tapahtumaan on ilmoittautunut

Lisätiedot

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/ METTÄSÄ2015 L SP:ntalvimestaruuskilpailut7.2.2015LoimaanAlastarolla 1(9) ENNAKKO JAKILPAILUOHJE TervetuloakilpailemaanMETTÄSÄ2015 kisaan! Tämäonyhdistettyennakko jakilpailuohje.kilpailupaikallaeijaetaerillistäkilpailuoh

Lisätiedot

ENNAKKO- ja KILPAILUOHJE

ENNAKKO- ja KILPAILUOHJE PinkkiPicnic 2007 V-SP:n talvimestaruuskilpailut 3.2.2007 Raisio ENNAKKO- ja KILPAILUOHJE Tervetuloa Varsinais-Suomen Partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin, PinkkiPicniciin! Tämä ohje toimii myös kilpailuohjeena,

Lisätiedot

KOSKIREISSU SUDENPENTUTAPAHTUMA

KOSKIREISSU SUDENPENTUTAPAHTUMA SAATTAJAN OHJE KOSKIREISSU 2013 - SUDENPENTUTAPAHTUMA 9.11.2013 Iitin Kausalassa Hämeen Partiopiiri ry KOSKIREISSU 9.11.2013 SAATTAJAN OHJE Tervehdys hämäläiset sudenpennut ja laumanjohtajat! Tervetuloa

Lisätiedot

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Nokialla KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Nokialla KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Nokialla 6.10.2018 KILPAILUOHJE Ota mukaan kisapaikalle! KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT Kilpailun järjestelyistä vastaa Hämeen Partiopiiri ja neljä iloista Nokialaista

Lisätiedot

SEIKKAILIJAKISA MYNÄMÄELLÄ ENNAKKO-OHJE

SEIKKAILIJAKISA MYNÄMÄELLÄ ENNAKKO-OHJE SEIKKAILIJAKISA 9.3.2019 MYNÄMÄELLÄ ENNAKKO-OHJE Tervetuloa! Vartionne on ilmoittautunut Lounais-Suomen Partiopiirin seikkailijakilpailuihin Kompassi2019. Tämä on kisojen ennakko-ohje. Ohje on luettavissa

Lisätiedot

Ennakko-ohje 1 (4) Vartionne on ilmoittautunut 12 13.2.2011 järjestettävään Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ja Uudenmaan Partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin, jonka järjestävät Vantaalaiset lippukunnat.

Lisätiedot

Onnea ja reipasta partiomieltä kisoihin, Sommarössä nähdään!

Onnea ja reipasta partiomieltä kisoihin, Sommarössä nähdään! TERVETULOA! Kiitos ilmoittautumisestanne Pohjanmaan Partiolaisten KVARKEN-kevätmestaruuskisoihin! Kilpailupäivä on la 28.4.2012 ja paikka Vaasan naapurissa sijaitsevan Mustasaaren Sommarö. Seuraava ohjeistus

Lisätiedot

Legenda L-SP:n talvimestaruuskilpailut 9.2.2013, Turku Ennakko-ohje

Legenda L-SP:n talvimestaruuskilpailut 9.2.2013, Turku Ennakko-ohje Legenda L-SP:n talvimestaruuskilpailut 9.2.2013, Turku Ennakko-ohje TERVETULOA LEGENDA -KISOIHIN Olette ilmoittautuneet Lounais-Suomen Partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin, onnittelut hyvästä valinnasta

Lisätiedot

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Hervannassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Hervannassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Hervannassa 28.10.2017 KILPAILUOHJE Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina Härmälän Haukat, Härmälän Ilvestytöt,

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu XX.XX.2016 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 16.4.2016 Lohjan Nummella YLEISET TIEDOT Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Nummen Samoojat ry Kilpailun johtaja Essi Nurmi, 040 5240455, nurmi.essi@gmail.com

Lisätiedot

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Vesilahti KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Vesilahti KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Vesilahti 6.10.2018 KILPAILUOHJE Ota mukaan kisapaikalle! TERVETULOA VESILAHTEEN Meille on ilo järjestää Hämeen piirin seikkailijakisa pienessä, mutta historiallisessa

Lisätiedot

KASTEsudenpentukilpailu Hämeenlinna

KASTEsudenpentukilpailu Hämeenlinna KASTEsudenpentukilpailu 5.5.2018 Hämeenlinna SAATTAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry TERVETULOA Pentueenne on ilmoittautunut Hämeen Partiopiiriin sudenpentukilpailuun Hämeenlinnaan. Kilpailuun on ilmoittautunut

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 Mynämäki Ennakko-ohje

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 Mynämäki Ennakko-ohje 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 Mynämäki Ennakko-ohje 2 Mynämäen Maahiset toivottaa sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne tervetulleeksi mukaan Lounais- Suomen partiopiirin Sankarimatka-sudenpentu-

Lisätiedot

25.4.2015 Ylöjärvi. Kilpailuohje

25.4.2015 Ylöjärvi. Kilpailuohje 25.4.2015 Ylöjärvi Kilpailuohje 1 Sisällys Tervetuloa tarpojien kevätmestaruuskilpailuun Haiku 2015!... 3 Kilpailunjohtajan tervehdys... 3 Kilpailun järjestäjät... 4 Yhteyshenkilöt... 4 Tuomarineuvosto...

Lisätiedot

Aika Matka 2015 14.11.2015 Tammela SAATTAJAN OHJE

Aika Matka 2015 14.11.2015 Tammela SAATTAJAN OHJE Aika Matka 2015 14.11.2015 Tammela SAATTAJAN OHJE Tervetuloa seikkailemaan aika monella tavalla! Aika hienoa, että te, aikalailla 500 hämäläistä sudenpentua ja aika tarkalleen 158 saattajaa olette lähteneet

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ALUSTAVA KILPAILUOHJE: Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut V3 Tortaina 15.9.2011 Raision Kerttulan liikuntakeskuksessa Järjestävä lippukunta Turun Metsänkävijät. Säännöt Kilpailussa

Lisätiedot

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat.

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. L-SP:n talvimestaruuskilpailut 7.2.2015 Loimaan Alastarolla 1(9) ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE Tervetuloa kilpailemaan METTÄSÄ 2015 -kisaan! Tämä on yhdistetty ennakko- ja kilpailuohje. Kilpailupaikalla ei

Lisätiedot

1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje

1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje 1(4) 2014 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa Saattajan ohje 2(4) TERVETULOA KISAAMAAN -MAAHISEN KANSSA! Olet ottanut tärkeän tehtävän toimiessasi sudenpentujen pentueen tai seikkailijoiden

Lisätiedot

Utin Taistelu. Ennakko-ohje/ Käsiohjelma. Utti 16.-17.3.2013. Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailu

Utin Taistelu. Ennakko-ohje/ Käsiohjelma. Utti 16.-17.3.2013. Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailu Utin Taistelu Utti 16.-17.3.2013 Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailu Ennakko-ohje/ Käsiohjelma Tervetuloa kisaamaan Kymenlaaksoon! Vartionne on ilmoittautunut Suomen Partiolaisten talvi suomenmestaruuskilpailuihin,

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE. Tapahtumassa noudatetaan rehdin partiohengen mukaista käytöstä ja pidetään kaikista kavereista huolta.

ENNAKKO-OHJE. Tapahtumassa noudatetaan rehdin partiohengen mukaista käytöstä ja pidetään kaikista kavereista huolta. ENNAKKO-OHJE Saviseudun alue toivottaa sinut ja sudenpentulaumasi tervetulleeksi sudenpentutapahtumaan Alastarolle Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentupäivään. Tapahtumaan on ilmoittautunut noin 300

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 TURKU

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 TURKU 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 TURKU 2 Ennakko-ohje Auran Tytöt toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin eteläisen osan

Lisätiedot

SUDENPENTUTAPAHTUMA

SUDENPENTUTAPAHTUMA HÄMEEN PARTIOPIIRI RY SUDENPENTUTAPAHTUMA 29.10.2016 TAMPERE SAATTAJANOHJE TERVETULOA! Kiitos sinulle jo nyt, saattaja, ja tervetuloa viettämään hauskaa partiopäivää Superpallo-sudenpentutapahtumaan Tampereelle

Lisätiedot