LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Kuopio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 9.5.2015 Kuopio"

Transkriptio

1 LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Kuopio

2 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai labyrintissakaan. Kartalla on vielä muutama merkitsemätön valtio, joiden alueelle Elokivi ei ole vielä koskaan suunnannut, mutta hän suunnittelee korjaavansa tilanteen tällä uudella reissulla. Elokivi on päättänyt ottaa mukaansa nokkelia ja käsistään käteviä partiolaisia, jotka toivottavasti pystyvät auttamaan hänet läpi uusista ja omituisista tilanteista, joita erilaisten kulttuurien myötä tullaan näkemään. Kisanjohtajan terveiset Kilpailun johtajana haluan toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi Löytöretki kisoihin Kuopioon! Päivän aikana luvassa on monenmoista rastia ja tehtävää, jotka olemme teille kisatiimini kanssa järjestäneet. Toivon, että pääsette Löytöretkellänne tässä vaiheessa vielä tuntemattomiin seikkailuihin, joita voitte yhdessä muistella iloisin mielin jälkeenpäin, ehkä vielä kiikkustuolissakin. Olemme pyrkineet tekemään nämä kisat teille hyvällä yhteishengellä ja tsempillä, tätä samaa tunnetta toivon teille kisailijoille. Tehkää yhdessä, auttakaa toisianne ja tärkeimpänä; pitäkää hauskaa! -Eliisa- YLEISET TIEDOT Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestäjä on Puijon Pakertajat ry-lippukunta. Kilpailun johtaja Eliisa Leppävuori, , Järjestelysihteeri Siiri Innanen, , Lisätietoja kilpailuista löytyy Internet-sivuilta: Kuopio/ ?ref=aymt_homepage_panel Kilpailukeskus Kilpailukeskuksena toimii Kuopion Puijonlaaksossa sijaitseva Puijon Kirkko, osoitteessa Taivaanpankontie 3. Kilpailukeskukseen pääsee kulkemaan näppärästi sekä julkisella liikenteellä, että myös kävellen. Juna- ja linjaautoasemalta kävelymatkaa kertyy tasan 2 kilometriä. Linjat 5 ja 6, kulkevat ihan kisakeskuksen ohi. (Kuopionliikenteen aikataulut löytyvät netistä). Autolla tulijat ja tuojat: Etelästä tulijat: Aja valtatie 5 eteenpäin. Poistu rampille 69 (Kuopio P/Puijonlaakso). Käänny rampilta vasemmalle, Suurmäentie. Aja noin 1 kilometri ja käänny vasemmalle, Hiihtäjäntie. Aja noin 50 metriä ja käänny oikealle, Suksitie. Jatka 140 metriä ja käänny vasemmalle Sammakkolammentielle ja jatka 400 metriä. Käänny tämän jälkeen oikealle, Taivaanpankontie ja aja noin 350 metriä. Kirkko on oikealla. Pohjoisesta tulijat: Aja valtatie 5 eteenpäin. Poistu rampille 70 (Kuopio P/Kelloniemi/sairaala). Käänny rampilta oikealle Puijonlaaksontielle, jatka tie 1 kilometri ja 700 metriä. Käänny sitten oikealle Mallitalontielle. Jatka tietä eteenpäin, se muuttuu noin 210 metrin jälkeen Taivaanpankontieksi. Aja yhteensä Mallitalontietä ja Taivaanpankontietä pitkin 350 metriä. Kirkko on oikealla.

3 3 KILPAILU Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat liitteenä olevalla ilmoittautumislomakkeella heti kilpailukeskukseen saavuttuaan. Ilmoittautuessa ryhmän saattaja esittää kaikken jäsenten vuoden 2015 jäsenkortin tai vastaavan todisteen Suomen Partiolaisten jäsenyydestä. Mikäli joukkueen kokoonpano on partiotaitokilpailujen sääntöjen vastainen, ryhmä kilpailee kilpailun ulkopuolella. ILMOITTAUTUMISEEN VAIN JOUKKUEENJOHTAJA RUUHKAN VÄLTTÄMISEKSI! Huoltajat ja yleisö Huoltajat ja yleisö eivät saa liikkua kilpailumaastossa itsenäisesti. Huoltajat ja Yleisö voivat seurata aloitusrastia sekä halutessaan muutamia muita rasteja kisan aikana. Tarkempia tietoja rasteille tutustumisesta saa kilpailukeskuksesta. Yleisaikataulu Lauantai :00 Kilpailukeskus aukeaa ja ilmoittautuminen alkaa 08:45 Ilmoittautuminen päättyy 09:00 Kilpailun avajaiset 09:30 Kilpailun lähtö 13:00 Ensimmäinen joukkue maalissa 18:00 Viimeinen joukkue maalissa 18:30 Kilpailukeskus suljetaan Avajaiset ja lähtö Kisan avajaiset järjestetään lauantaina klo 09:00. Sitä ennen joukkueet saattajineen ovat ryhmittäytyneet kilpailun henkilökunnan osoittamille paikoille kilpailualueella. Peseytyminen ja vaihtovarusteet Kilpailun jälkeen on peseytymismahdollisuus kilpailukeskuksessa. Peseytymisvälineet ja vaihtovaatteet voi jättää ennen kilpailua säilytykseen kilpailukeskukseen. Jokaisen joukkueen tulee jättää varusteittensa päälle joukkueen nimen, numeron ja sarjan kertovan lapun. Arvotavarat voi jättää kisan ajaksi säilytykseen ilmoittautumispisteeseen. Joukkueella tulee olla omasta takaa joukkueen nimellä, numerolla ja sarjalla varustettu kiinni menevä säilytyspussi/kirjekuori omille arvotavaroilleen. Vakuutus Joukkueet kilpailevat omalla vastuullaan. Kilpailijat on vakuutettu Suomen Partiolaisten jäsenmaksuun sisältyvällä tapaturma- ja vastuuvakuutuksella (partiovakuutus). Kaikkien kilpailijoiden (myös kilpailun ulkopuolella) tulee olla Suomen Partiolaisten voimassaolevan jäsenmaksun maksaneita (vuoden 2015 jäsenmaksu). Säännöt ja määräykset Jokaisella kilpailijalla on oltava partiohuivi kaulassaan koko kilpailun ajan. Kilpailussa noudatetaan voimassaolevia Järvi-Suomen-piirin sudenpentu- ja seikkailijakilpailujen sääntöjä. Joukkueiden on etukäteen tutustuttava SP:n Turvallisuusohjeisiin. Toimitsijoiden, tehtäväkäskyjen tai kilpailun ohjeiden turvallisuusmääräysten tai -varusteiden laiminlyönti suorituksissa johtaa ko. tehtäväsuorituksen hylkäämiseen. Turvallisuusmääräyksiä rikkova tai laiminlyövä joukkue voidaan poistaa kilpailusta. Joukkue on velvollinen itse merkitsemään vastauslomakkeisiin, kilpailukortteihin ja suorituksiin oman nimensä ja numeronsa. Saattaja voi tarvittaessa auttaa joukkuetta lukemisessa ja kirjoittamisessa.

4 4 Kilpailuvarusteet on kuljetettava lähdöstä maaliin. Kilpailujoukkue ei saa jakaantua kilpailun aikana. Rastit on kierrettävä tehtäväkäskyissä ja kartoissa ilmoitetussa järjestyksessä. Käyttäytyminen Kilpailussa on noudatettava rehdin partio- ja kilpailuhengen mukaista käytöstä. TEHTÄVÄLUETTELO Sudu Seik OrVi Kätevyys Juomavesi Rytmeissä Puatti Puhallusputki Suunnistus Tarkasti tarkkaillen Säntäillen Erätaidot Auringon vaarat Vammabingo Solmun tarpeesssa Popcorn Syötävät kasvit Meriteitse Ympäri maailman Avaruusvisa Kaikenmaailman kummajaiset Pukineet Sudoku Yllätys Basaari Labyrintti Slogan Muutokset tehtävä- ja pisteluettelossa Ei muutoksia.

5 5 VARUSTEET Pakolliset varusteet Henkilökohtaiset varusteet - puukko - ensiside tai vastaava - kello - kynä - istuinalusta - partiohuivi - heijastin - valaisin - valmiiksi täytetty juomapullo, vähintään 0,5dl - eväät - vuoden 2015 jäsenkortti (ei metsään) tai tosite Suomen Partiolaisten jäsenyydestä - henkilöllisyystodistus, esimerkiksi kelakortti - peseytymisvälineet ja vaihtovaatteet (ei metsään) Eväät Lämmin ruoka tarjotaan osallistujille kisan jälkeen. On tärkeää, että jokaisella on mukana tarpeeksi omia eväitä, kuten leipiä ja hedelmiä, jotta jaksetaan kilpailla koko päivän. Järjestäjä tarjoaa kilpailijoille mahdollisuuden täydentää juomavesivarastoaan ainakin kilpailukeskuksessa ja kaksi kertaa maastossa, joten juotavaa on otettava tarpeeksi mukaan lämpimällekin päivälle. Ryhmäkohtaiset varusteet - ensiapupakkaus (1 leveä sideharsorulla, idealside, laastaria, sidetaitoksia, kyypakkaus) - karttasuojus (karttamuovi, -laukku tai vastaava) - 10 joukkueen nimellä ja numerolla varustettua lappua kiinnitysnauhalla - joukkueen kisanumero (kirjainkoko vähintään 10cm) & välineet sen kiinnittämiseen - retkikeitin (vähintään 2 kattilaa) - polttoaine - tulitikut - vähintään yhdet ruokailuvälineet (lusikka, haarukka, veitsi, muki, syvä lautanen) - 1 täysi rulla maalarinteippiä (sudenpennut) - tyhjä 1,5 l kierrekorkillinen muovipullo (seikkailijat, oranssi ja vihreä sarja) - 2 vasaraa sahaa - 2 sivuleikkuripihtiä rullamittaa - vintilä ja puuporanterä 5-8mm (oranssi ja vihreä sarja) - kourutaltta 10-20mm (oranssi ja vihreä sarja) - raspi (oranssi ja vihreä sarja) - hiomapaperia - kompassi Huomautus matkapuhelimista Joukkueille ja saattajille muistutetaan, että kaikenlaisten radiopuhelimien, matkapuhelimien ja muiden vastaavien matkaviestimien hallussapito ja käyttö partiotaitokilpailussa on kielletty. Kilpailun lähtölaukauksen jälkeen

6 6 kilpailijoilla havaitut matkapuhelimet ja vastaavat sähköiset viestimet johtavat automaattisesti ryhmän sulkemiseen kilpailun ulkopuolelle sekä puhelimen takavarikointiin loppukilpailun ajaksi. Saattajalla saa olla yksi puhelin mukana hätätilanteita varten. Sitä ei saa käyttää muuten kisan aikana ja se säilytetään poissa näkyvistä. Saattajan turvapuhelin on mukana omalla vastuulla. LISÄOHJEITA Kilpailunumerot Jokaisessa joukkueessa yksi kilpailija kantaa kilpailun ajan ryhmän mukanaan tuomaa numerolappua vaatteissaan siten, että numero on selvästi näkyvillä. Lapun koko on vähintään A5. NRO JOUKKUE LPK 101 Korpinkynnet Noljakan Niemenkiertäjät ry NIKI 102 Jääkarhut Puijon Pakertajat 103 Käärmeet Soisalon Samoilijat, SoSa 104 Karhut Petosen Polunetsijät, PePo 105 Sapelihammastiikerit Puijon Pakertajat ry, PuPa 106 Oravat Puijon Pakertajat, PuPa 107 Ketut Lievestuoreen Partiolaiset ry 108 Kiehiset II Vesannon Partiolaiset ry / VesPa 109 Ketut Vaarojen Siskot ja Veikot ry, vasive 110 Torniketut Kajaanin Korvenpojat, KKP 111 Ilvekset Kaiskun Kävijät ry / KaKä

7 7 112 Karhut Eräsotkat ry 113 Kärpät Nurmeksen Partiolaiset ry. 114 Kiipeilevät Koalat Vehmerin Vaeltajat. Ve,Va 115 Taitavat tassut Kuopion Kurjenmiekat ry KuKumi 117 Tiikerinraidat A Rautalammin Rautiaiset Ry. RaRa 118 Norpat Saariston nuotta / Nuotta 119 Keiteleen Kärpät Keiteleen Saukot ry 120 Karhut Iisalmen Korvenkävijät / IKK 121 Pandat Sonkapartio 122 Ilves-lauma Enonkosken Samoilijat, EnSa 123 Villit Pennut Kiuru-Partio KiPa 124 Kiehiset I Vesannon Partiolaiset VesPa 125 Possut Petosen Polunetsijät, PePo 126 Käärmeet 2 IKK / Iisalmen Korvenkävijät 127 Siilit KT Kallan Tytöt 128 PölLisKät Liperin Kokkoveikot ry LiKo 129 Lepakkoketut Vehmerin Vaeltajat Ry, VeVa 130 Oravat Sonkapartio 131 Söpöt metsäsiilit Tikkamäen Tikkapartio ry TiTiPa 132 Iloiset pupun poikaset I Kuilun Kulkijat ry KuKu

8 8 133 Iloiset pupun poikaset II Kuilun Kulkijat ry KuKu 134 Kokkolinnut Liperin Kokkoveikot LiKo 135 Tiikerinraidat B Rautalammin Rautiaiset Ry 136 Käärmeet 1 Iisalmen Korvenkävijät / IKK 137 Kingit Kinahmin Kiipijät, KiKi 201 VeVa seikut1 Vehmerin Vaeltajat, VeVa 202 Keksipäät Kiteen Rajasamoojat ry, RaSa 203 Päättömät pojat Kuilun kulkijat ry 204 Team TehoTytöt Kerman Kiertäjät ry, KeKi 205 Villit Apinat IKK Iisalmen Korvenkävijät 206 Pöllö-vartio Vaarojen Vaeltajat ry VaarVa 207 Loimuavat Liekit II Kuopion Kurjenmiekat ry KuKumi 208 Villit Sudet Tikkamäen Tikkapartio TiTiPa 209 Lumikot Kajaanin Korvenpojat KKP 210 Karvapallot Keiteleen Saukot KeSa 211 Ilvekset Pielisen Partiolaiset 212 Magnustit Sonkapartio 213 IMP IKK- Iisalmen Korvenkävijät 214 Merimiehet Saariston nuotta / Nuotta

9 9 215 Pantterit Kallan Tytöt ry, KT 216 Pandat II Kiuru-Partio KiPa 217 SuperSeikkailijat Pielisen Partiolaiset PiPa 218 Madrid Petosen Polunetsijät (PePo) 219 Barcelona Petosen Polunetsijät (PePo) 220 AC Munuaiset Puijon Pakertajat, PuPa 221 Pikkumyyt Kallan Tytöt ry 222 Pinkit Yksisarviset Puijon Pakertajat, PuPa 223 Sevilla Petosen Polunetsijät (PePo) 224 Loimuavat Liekit I Kuopion Kurjenmiekat ry KuKumi 225 Piraijat Petosen Polunetsijät Ry. / PePo 226 Donitsit Kallan Tytöt, KT 227 Pandat I Kiuru-Partio KiPa 228 RaRan seikkailijat Rautalammin Rautiaiset ry. RaRa 229 Laiskat Apinat Nurmeksen Partiolaiset ry 230 Joukkue Kinahmin Kiipijät, KiKi 231 Karhut Nurmeksen Partiolaiset, NuPa 232 Lumikot Vaarojen vaeltajat / VaarVa

10 Ampparit Puijon Pakertajat, PuPa 234 VeVa Seikut2 Vehmerin Vaeltajat Ry VeVa 235 Hulvattomat Piisamit IKK- Iisalmen Korvenkävijät 236 Viimeiset lähtijät Kuilun Kulkijat ry KuKu 237 Selviytyjät Vehmerin Vaeltajat, VeVa 238 Karhut Nurmeksen Partiolaiset, NuPa 301 UsWa Lapinlahden Siniveikot / LaSi 302 Norpat Kallan tytöt KT 303 SPST Sonkapartio 304 Puuma Joensuun Eräsissit ja Karjalan Tytöt, JESKaTy 305 Nonparellit Petosen Polunetsijät / PePo 306 KeKi:n tytöt Kerman Kiertäjät ry, KeKi 307 Majava Vaarojen siskot ja veikot, vasive 401 Lumipallot Keiteleen Saukot KeSa 402 Ruttna Råtta ry Kiteen Rajasamoojat ry, RaSa 403 Riidapo Sonkapartio 404 TarPulat Kuopion Kurjenmiekat ry KuKumi 405 Karvaperunat Rautalammin Rautiaiset ry. RaRa 406 Nallekarkit Vehmerin Vaeltajat VeVa

11 11 Juomavesi ja ruokahuolto Joukkue vastaa itse tarvitsemastaan juomavedestä ja kantaa sen mukanaan kilpailun aikana. Järjestäjä tarjoaa kilpailijoille mahdollisuuden täydentää juomavesivarastoaan ainakin kilpailukeskuksessa ja maastossa kahdella rastilla. Kilpailun osanottomaksuun sisältyy sääntöjen mukaisesti lämmin ateria, joka tarjotaan kilpailun maalissa. Kilpailijoilla pitää olla omat ruokailuvälineet tätä ateriaa varten. Kilpailumaasto Kilpailussa liikutaan niin metsässä, kaupungissa kuin myös lenkkipoluilla. Kilpailukartat ja radat Karttana käytetään yleiskarttaa, sekä suunnistustehtävissä erikseen annettua karttaa. Kilpailuratojen pituudet: Sudenpennuilla 1-5km Seikkailijoilla 4-7km Oranssilla ja vihreällä sarjalla 5-9km Tehtävärastit on merkitty sekä karttaan että maastoon numeroilla. Rastit Tehtävärastit on merkitty maastoon partiobanderollein sekä rastin numerolla. Tehtävärasteille saavuttaessa joukkue ilmoittautuu rastille. Ennen rastilta poistumista ryhmän tulee saada siihen lupa suorituspaikan rastihenkilöltä tai erillisen poistumispisteen valvojalta. Kiellot, määräykset ja rajoitukset Tulenteko ja puiden tai polttopuiden kerääminen on kielletty koko kilpailun ajan. Talojen pihojen ja peltojen läpi kulkeminen on kielletty. Luonnonsuojelualueilla saa liikkua vain polkuja pitkin. Kilpailujoukkue huolehtii omista roskistaan koko kilpailun ajan. Kätevyystehtävien yhteydessä järjestäjille voi jättää tehtävän tekemisessä syntyneet roskat roskapussissa. Kilpailujoukkueen mukanaan tuomat roskat (mm. eväiden pakkaukset ja ongelmajätteet, kuten paristot) ryhmä kuljettaa itse mukanaan pois kilpailumaastosta ja huolehtii niiden asianmukaisesta loppusijoituksesta. Eksyminen ja keskeyttäminen Mikäli ryhmä eksyy, muistakaa pysyä rauhallisina! Jos huomaatte olevanne eksyksissä, pysähtykää selvittämään sijaintianne. Selvittäkää ensin, missä paikassa tiesitte viimeisen kerran sijaintinne tarkasti. Selvittäkää tämän jälkeen kuljettu reitti ja paikantakaa näkyvien maastonkohtien perusteella sijaintinne. Tehtävärastien väliin jättäminen tulkitaan kilpailun keskeyttämiseksi. Jos joukkue päättää keskeyttää suorituksensa, sen tulee ilmoittautua lähimmällä rastilla, jotta järjestäjät saavat tiedon keskeytyksestä. Tämän jälkeen joukkue siirtyy itse kilpailukeskukseen, jossa sen tulee ilmoittautua uudelleen. Loukkaantumistilanteissa kilpailun järjestäjä kuljettaa loukkaantuneet ryhmän jäsenet kilpailukeskukseen tai tarvittaessa jatkohoitoon.

12 12 Mikäli joku joukkueen jäsenistä joutuu jättämään kilpailun kesken sairastumisen tai loukkaantumisen takia, se ei automaattisesti sulje koko ryhmää kilpailun ulkopuolelle. Päätöksen tällaisissa tapauksissa tekee tuomarineuvosto / kilpailun johtaja. Lääkintähuolto Kilpailujoukkueet ovat varustautuneet pieniä tapaturmia varten omilla ensiapuvälineillä. Vakavammissa tapauksissa ryhmän tulee ottaa yhteys lähimpään rastiin ja sen henkilökuntaan. Tulokset Kilpailun tulostaulu sijaitsee kilpailukeskuksessa. Kilpailun lopulliset tulokset postitetaan kilpailujoukkueille. Maali ja päättäjäiset Maali sijaitsee kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Päättäjäisiä ei näissä kilpailuissa ole, joukkue saa maaliin tultuaan poistua milloin haluaa. Tulokset sekä palkinnot postitetaan joukkueen johtajan antamaan osoitteeseen. (sähköpostitse). Löytötavarat Kilpailun aikana kadonneita tavaroita voi kysellä kilpailutoimistosta. Kaikkiin tarvikkeisiin tulee kirjoittaa omistajan nimi ja lippukunta, jolloin tavarat palautuvat omistajalleen. Kisojen jälkeen löytötavarat toimitetaan piiritoimistoon.

13 13 ILMOITTAUTUMISLOMAKE Palautetaan kilpailukeskukseen ilmoittautumisen yhteydessä. Yhteydessä esitetään kaikkien kilpailijoiden vuoden 2015 jäsenkortit tai tositteet Suomen Partiolaisten jäsenyydestä sekä todiste henkilöllisyydestä, esimerkiksi kelakortti. Joukkueen nimi ja numero Lippukunta Joukkueen jäsenet Nimi Syntymäaika 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) Saattaja Ilmoittajan allekirjoitus Nimen selvennys

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.4.2015 Porvoossa

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.4.2015 Porvoossa LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.4.2015 Porvoossa 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija.. Elokivi on päättänyt ottaa mukaansa nokkelia ja käsistään käteviä

Lisätiedot

SuSen Loikka - Löytöretki Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Länsi-Vantaalla

SuSen Loikka - Löytöretki Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Länsi-Vantaalla SuSen Loikka - Löytöretki 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 3.10.2015 Länsi-Vantaalla 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 15.05.2016 Sipoossa KISANJOHTAJAN TERVEISET Mahtavaa kun olette päättänee lähteä kisaamaan alueen parhaan sudenpentu- tai seikkailijajoukkueen tittelistä Sipoon raikkaisiin

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje

Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 1 Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 2 Kerman Kiertäjät ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Järvi-Suomen Partiolaisten itäisen alueen Sankarimatka-sudenpentukilpailuun. Kilpailuun

Lisätiedot

Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Ahdin valtakunnassa - seikkalijakisaan!

Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Ahdin valtakunnassa - seikkalijakisaan! Ahdin valtakunnassa Ennakko-ohje 1 (5) Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Ahdin valtakunnassa - seikkalijakisaan! Kilpailun järjestäjä Säännöt ja määräykset Kilpailun järjestää Lohjan Eräveikot

Lisätiedot

Kuunsiru Sudenpentukilpailu Paikkakunta

Kuunsiru Sudenpentukilpailu Paikkakunta Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailu 13.5.2017 Paikkakunta Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Somerolle! Tämä on sekä ennakko-ohje että

Lisätiedot

Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun.

Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun. 1 TAITAVA SUDENPENTU 21.05.2011 Raumalla ENNAKKO-OHJE Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun. Kilpailuun on varsinaisen

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.5.2012 Ennakko-ohje 2 Samposet toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne tervetulleeksi mukaan Pohjanmaan Partiolaisten Sankarimatka-sudenpentu-

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu

Sudenpentukilpailu 1 (5) Kilpailun järjestäjä Pentueenne on ilmoittautunut Aaltojen Ahti -sudenpentukisaan! Kisapäivä vietetään tutustumalla Ahdin valtakuntaan - sekä tekemällä myös muutamia maallisempiakin juttuja. Säännöt

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa. Kartalla

Lisätiedot

Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojakilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje

Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojakilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 1 Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojakilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 2 Vaarojen Vaeltajat ja Kainuun Revontulet toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailija- ja tarpojajoukkueenne tervetulleeksi mukaan

Lisätiedot

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 1 TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 ENNAKKO-OHJE Karimo ry toivottaa seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Partiopiirin Timanttiliiga - seikkailijakilpailuun.

Lisätiedot

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä.

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä. Ennakko-ohje Kuunsiru Sisukilpailu 20.5.2017 Paikkakunta: Jurva Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset ry:n sisukilpailuihin Jurvaan! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma.

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä

ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä Kilpailun järjestäjä Pentueenne on ilmoittautunut Aaltojen Ahti sudenpentukisaan 4.5.2013! Kisapäivä vietetään tutustumalla Ahdin

Lisätiedot

Sudenpentu Ennakko-ohje

Sudenpentu Ennakko-ohje 1 nn Sudenpentu 10.11.2012 Ennakko-ohje 2 Vartiovuoren Tytöt Ry yhdessä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kanssa toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Itä- ja Kaakkois-Helsingin Sankarimatka-sudenpentukilpailuun.

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Pyhärannassa

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Pyhärannassa LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Pyhärannassa 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa metsässä tai merenrannallakaan. Kartalla on vielä

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.5.2013 Ennakko-ohje 2 Tervetuloa kisaamaan! Partiolippukunta Putaan Vilkkaat saa kunnian toivottaa sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne tervetulleeksi

Lisätiedot

Kaste 18. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Kilpailun järjestäjä. Kilpailun johtaja. Järjestelysihteeri. Kilpailukeskus.

Kaste 18. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Kilpailun järjestäjä. Kilpailun johtaja. Järjestelysihteeri. Kilpailukeskus. Ennakko-ohje Kaste 18 Sudenpentukilpailut 12.5.2018 Raumalla Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin Raumalle. Tämä ennakko-ohje sisältää myös kilpailuohjetiedot,

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Orivedellä

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Orivedellä LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Orivedellä 2 Löytöretkeilijä Hermanni on kokenut maailmanympärysmatkailija, mutta Suomessa hän ei ole oikein koskaan matkannut. Hermanni suunnittelee korjaavansa

Lisätiedot

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä.

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä. Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 20.5.2017 Paikkakunta: Jurva Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin Jurvaan! Tämä

Lisätiedot

SuSen Loikka Kuunsiru

SuSen Loikka Kuunsiru Ennakko-ohje SuSen Loikka Kuunsiru Tervetuloa kisaamaan SuSen Loikkaan! Kiva, kun osallistutte. Tässä ohjeessa on tärkeitä ennakkotietoja ja -ohjeita tapahtumaan liittyen. Tutustuthan niihin huolellisesti.

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu 7.5.2016. Nastolassa

Sudenpentukilpailu 7.5.2016. Nastolassa Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Nastolassa Parhaille Sudenpennuille! Olette älyttömän mielettömästi tervetulleita näihin kisoihin. Kilpailunjärjestäjät ovat tehneet parhaansa jotta päivä olisi Teille ikimuistoinen.

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 21.5.2016 Pyhäjoella KISANJOHTAJAN TERVEISET Yhdessä tekemisen riemua ja leikkimielistä kilpailua! Sudenpentu- ja seikkailijakilpailuissa pääpaino on yhdessä tekemisessä

Lisätiedot

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle.

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle. ENNAKKO-OHJE JÄRVI -SUOMEN PARTIOLAISTEN SYYSMESTARUUSKILPAILU POTTU 12 KUOPIOSSA 8. 9.9.2012 Puijon Pakertajat toivottavat kaikki kilpailijat tervetulleiksi Pottu 12- partiotaitokilpailuun. Sunnuntaihin

Lisätiedot

AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE. Lapinlahdella 4.5.2013. Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät

AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE. Lapinlahdella 4.5.2013. Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE Lapinlahdella 4.5.2013 Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät Suojelijan terveiset Aloitin partion 9-vuotiaana Lapinlahden Siniveikoissa. Siniveikoissa

Lisätiedot

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä.

Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä. Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailu 20.05.2017 Haapajärvi Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset ry:n sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin Haapajärvelle! Tämä on sekä ennakko-ohje

Lisätiedot

Jämijärvellä

Jämijärvellä Sudenpentukilpailu 07.05.2016 Jämijärvellä Sudenpennut opettelivat ennen kisoja nuotion sytyttämistä. Se tuntui kovin vaikealta. Puut olivat vähän kosteita ja kiehiset eivät kipristyneet niin kuin sampo

Lisätiedot

VIIKINKISEIKKAILU 2015

VIIKINKISEIKKAILU 2015 VIIKINKISEIKKAILU 2015 Ennakko-ohje ja saattajan ohje Sudenpentu- ja seikkailijatapahtuma 3.-4.10.2015 Keravan Keinukalliossa Tervetuloa viikinkiseikkailuun! Aivan huippua, että olette tulossa, meitä on

Lisätiedot

Ennakko- ja kilpailuohje

Ennakko- ja kilpailuohje Ennakko- ja kilpailuohje Niilo Norppa on päättänyt tutustua Suomen vesistöihin. Niilo on asunut koko ikänsä Saimaalla ja nyt Niiloa on alkanut kiinnostaa mitä Suomen muista vesistöistä voikaan löytyä.

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI Sudenpentukilpailu Porissa

LÖYTÖRETKI Sudenpentukilpailu Porissa LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Porissa 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa metsässä tai merenrannallakaan. Kartalla on vielä muutama

Lisätiedot

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle Ennakko-ohje Sydämellisesti tervetuloa Uudenmaan Partiopiirin ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Hanki Ystävä - partiotaitojen talvimestaruuskilpailuihin 13.-14.2.2016! Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 KILPAILUKUTSU Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän ole ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa.

Lisätiedot

Seikkailijakilpailun tuomarineuvostoon kuuluvat kilpailunjohtaja (puheenjohtaja), tulospäällikkö ja tehtävävastaava.

Seikkailijakilpailun tuomarineuvostoon kuuluvat kilpailunjohtaja (puheenjohtaja), tulospäällikkö ja tehtävävastaava. Ennakko-ohje Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Korvenkylään! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa tämä huolella ja ottakaa

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE SISUKISA

ENNAKKO-OHJE SISUKISA POHJANMAAN PARTIOLAISTEN PARTIOTAITOJEN KEVÄTKILPAILUT MUSTASAARESSA 25.4.2014 ENNAKKO-OHJE SISUKISA SISÄLLYSLUETTELO Yhteystiedot ja aikataulu... 3 Kilpailukeskus... 4 Ilmoittautuminen ja maksut... 4

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Kokkolassa

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Kokkolassa LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 16.5.2015 Kokkolassa 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai labyrintissakaan.

Lisätiedot

Kaste 18. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Kilpailun järjestäjä. Kilpailun johtaja. Järjestelysihteeri. Kilpailukeskus.

Kaste 18. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Kilpailun järjestäjä. Kilpailun johtaja. Järjestelysihteeri. Kilpailukeskus. Ennakko-ohje Kaste 18 Sudenpentukilpailut 12.5.2018 Raumalla Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin Raumalle. Tämä ennakko-ohje sisältää myös kilpailuohjetiedot,

Lisätiedot

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 Turku / Hirvensalo Wäinö Aaltosen koulu

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 Turku / Hirvensalo Wäinö Aaltosen koulu 1 TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 Turku / Hirvensalo Wäinö Aaltosen koulu ENNAKKO-OHJE Tuulihaukat toivottaa seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen

Lisätiedot

Joukkueesi on ilmoittautunut Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n läntisen alueen sudenpentuja seikkailijakilpailuun Jyväskylään lauantaina 4.5.

Joukkueesi on ilmoittautunut Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n läntisen alueen sudenpentuja seikkailijakilpailuun Jyväskylään lauantaina 4.5. Tervetuloa kisaamaan! Joukkueesi on ilmoittautunut Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n läntisen alueen sudenpentuja seikkailijakilpailuun Jyväskylään lauantaina 4.5. Tämä on kilpailuun liittyvä ennakko-ohje,

Lisätiedot

27.4.2013 HARJAVALTA

27.4.2013 HARJAVALTA 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 HARJAVALTA 2 Ennakko-ohje Huittisten alueen lippukunnat toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin

Lisätiedot

Kuunsiru Sudenpentukilpailu Lahti

Kuunsiru Sudenpentukilpailu Lahti Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailu 13.5.2017 Lahti Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Hämeen Partiopiiri ry:n sudenpentukilpailuun Lahteen! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Vähässäkyrössä

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Vähässäkyrössä LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 23.5.2015 Vähässäkyrössä 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai labyrintissakaan.

Lisätiedot

1(11) ENNAKKO-OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Ennakko-ohje

1(11) ENNAKKO-OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Ennakko-ohje 1(11) 2014 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa Ennakko-ohje 2(11) Tervetuloa seikkailemaan Ulda-maahisen kanssa! Puskapartiolaiset ry toivottaa sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne

Lisätiedot

TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN!

TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN! TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN! Vartionne on ilmoittautunut Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n partiotaitojen kevät-sm-kilpailuihin, jotka järjestetään Kuopiossa 20.5.2017. Tämä on kilpailun

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa! Järjestäjä. Aikataulu

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa! Järjestäjä. Aikataulu 1(9) Tervetuloa Kisamaahan! Olet tervetullut Partiolaiset ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Vaasaan! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa tämä huolella ja ottakaa mukaan, sillä kilpailussa

Lisätiedot

Tuulihaukat toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Piirin Turun Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun.

Tuulihaukat toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Piirin Turun Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun. 1 TAITAVA SUDENPENTU 21.05.2011 Turku, Hirvensalo, Wäinö Aaltosen koulu ENNAKKO-OHJE Tuulihaukat toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Piirin Turun Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun.

Lisätiedot

7.5.2016 Tampereella

7.5.2016 Tampereella Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Tampereella KISANJOHTAJAN TERVEISET Tervetuloa kevään 2016 Kipinän hetkeen! Tulkaa 4-7 hengen pentueella mukaan tutustumaan kipinöihin ja muihin Roihun sytytyksessä tärkeisiin

Lisätiedot

LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!

LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!! Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailut Kauhajoella 8.5.2004 LAUHAN LETKIS Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!

Lisätiedot

Kuunsiru. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Sudenpentukilpailut Uudessakaupungissa. Kilpailun järjestäjä.

Kuunsiru. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Sudenpentukilpailut Uudessakaupungissa. Kilpailun järjestäjä. Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailut 13.5.2017 Uudessakaupungissa Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais- Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin Uuteenkaupunkiin! Tämä ennakko- ohje sisältää

Lisätiedot

Ennakko-ohje. Partiotaitokilpailu , Oulu Oranssi ja vihreä sarja Limsiö 2010

Ennakko-ohje. Partiotaitokilpailu , Oulu Oranssi ja vihreä sarja Limsiö 2010 Ennakko-ohje Partiotyttölippukunta Oulun Valppaat toivottaa kaikki Pohjanmaan Partiolaisten tarpojaikäiset -partiotaitokilpailuun Oulun Kuivasjärvelle 24.4.2010. Kilpailuun on ilmoittautunut 8 vartiota

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 PORI. Ennakko-ohje

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 PORI. Ennakko-ohje 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 PORI Ennakko-ohje 2 TERVETULOA KISAILEMAAN! Pentueenne/Joukkueenne (jatkossa ryhmä) on ilmoittautunut Lounais-Suomen Partiolaisten sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin.

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu Raisiossa

Sudenpentukilpailu Raisiossa Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Raisiossa KISANJOHTAJAN TERVEISET Meille nämä kisat merkitsevät suurta ponnistusta sisarlippukuntien kanssa sekä näyttöä hienosta yhteistyöstä niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin.

Lisätiedot

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/ METTÄSÄ2015 L SP:ntalvimestaruuskilpailut7.2.2015LoimaanAlastarolla 1(9) ENNAKKO JAKILPAILUOHJE TervetuloakilpailemaanMETTÄSÄ2015 kisaan! Tämäonyhdistettyennakko jakilpailuohje.kilpailupaikallaeijaetaerillistäkilpailuoh

Lisätiedot

PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Ennakko-ohje

PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Ennakko-ohje PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Sinä ja vartiosi olette ilmoittautuneet kisaamaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten yösarjojen kevätmestaruuksista 16. 17.5.2015. Ilmoittautuminen Kilpailupäivän aamuna vartion

Lisätiedot

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE. Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun!

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE. Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun! Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun! Pentueenne on ilmoittautunut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin,

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Lempäälässä

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Lempäälässä LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Lempäälässä 2 Löytöretkeilijä Hermanni on kokenut maailmanympärysmatkailija, mutta Suomessa hän ei ole oikein koskaan matkannut. Hermanni suunnittelee korjaavansa

Lisätiedot

LIPPUKUNTA SAVUNRO 29.7. KULKUNEUVO/KYYTI 5.8. KULKUNEUVO/KYYTI

LIPPUKUNTA SAVUNRO 29.7. KULKUNEUVO/KYYTI 5.8. KULKUNEUVO/KYYTI LIPPUKUNTA SAVUNRO 29.7. KULKUNEUVO/KYYTI 5.8. KULKUNEUVO/KYYTI HENKILÖAUTOT Juvan Partioveikot 302 I erä klo 9.00 HENKILÖAUTO klo 13.30 HENKILÖAUTO Savon Saukot 301 I erä klo 9.00 HENKILÖAUTO klo 13.30

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset majoituspaikat

Järvi-Suomen Partiolaiset majoituspaikat Järvi-Suomen Partiolaiset majoituspaikat Piiri Lippukunta Majoituspaikka Osoite Järvi-Suomen Partiolaiset ry Anttolan Viiriäiset Lyseon lukio Tietotie 3-5, Kouvola Järvi-Suomen Partiolaiset ry Ekin Partio

Lisätiedot

KOLKKIEN MATKASSA 15.11.2014 Heinola

KOLKKIEN MATKASSA 15.11.2014 Heinola KOLKKIEN MATKASSA 15.11.2014 Heinola SAATTAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry Pentueenne on ilmoittautunut Hämeen Partiopiiriin sudenpentutapahtumaan. Tapahtumaan Heinolassa on ilmoittautunut 40 pentuetta,

Lisätiedot

我 属 于 这 个 世 界. -sudenpentukilpailu SAATTAJAN OHJE 我 属 于 这 个 世 界 2014 SUDENPENTUKILPAILU 10.5.2014. Lahti. Hämeen Partiopiiri ry

我 属 于 这 个 世 界. -sudenpentukilpailu SAATTAJAN OHJE 我 属 于 这 个 世 界 2014 SUDENPENTUKILPAILU 10.5.2014. Lahti. Hämeen Partiopiiri ry 我 属 于 这 个 世 界 -sudenpentukilpailu SAATTAJAN OHJE 我 属 于 这 个 世 界 2014 SUDENPENTUKILPAILU 10.5.2014 Lahti Hämeen Partiopiiri ry 我 属 于 这 个 世 界 2014 SAATTAJAN OHJE Tervehdys hämäläiset sudenpennut ja laumanjohtajat!

Lisätiedot

Kempeleessä

Kempeleessä Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 14.05.2016 Kempeleessä KISANJOHTAJAN TERVEISET Kun otin vastaan kisajohtajan pestin keväällä erinäisten vaiheiden kautta, niin en arvannutkaan, kuinka suuri määrä osallistuvia

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

MENOLIPPU -seikkailijakilpailut Launosissa 4.10.2014

MENOLIPPU -seikkailijakilpailut Launosissa 4.10.2014 ENNAKKO-OHJE MENOLIPPU -seikkailijakilpailut Launosissa 4.10.2014 Tutustuthan vartiosi kanssa ennakko-ohjeeseen huolellisesti etukäteen ja otat tämän ohjeen mukaan kisapaikalle. Kilpailunjohtajan tervehdys

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE. Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä

ENNAKKO-OHJE. Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä ENNAKKO-OHJE Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä Tervetuloa kilpailemaan Järvi-Suomen Partiolaisten kevään 2013 oranssin, vihreän ja seikkailijasarjan piirimestaruuksista

Lisätiedot

Onnea ja reipasta partiomieltä kisoihin, Sommarössä nähdään!

Onnea ja reipasta partiomieltä kisoihin, Sommarössä nähdään! TERVETULOA! Kiitos ilmoittautumisestanne Pohjanmaan Partiolaisten KVARKEN-kevätmestaruuskisoihin! Kilpailupäivä on la 28.4.2012 ja paikka Vaasan naapurissa sijaitsevan Mustasaaren Sommarö. Seuraava ohjeistus

Lisätiedot

Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Kiimingin Virkut, Toimarit ja Illinkiertäjät.

Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Kiimingin Virkut, Toimarit ja Illinkiertäjät. ENNAKKO-OHJE TERVETULOA LASTEN LEIKKIÄ kisaan Vartionne on ilmoittatunut kisailemaan Liminkaan 16.2.2008 Pohjanmaan partiolaisten partiotaitokisojen-mestaruuksista. Kilpailuun on ilmoittautunut 2 harmaan,

Lisätiedot

lwannas(ät)paju.oulu.fi 050-3534564 elinanuo(ät)paju.oulu.fi 050-3745906

lwannas(ät)paju.oulu.fi 050-3534564 elinanuo(ät)paju.oulu.fi 050-3745906 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan partiopiirien talvimestaruuskilpailut Oulussa 17. 18.2.2007 Sivu 1/6 Ennakko-ohje TERVETULOA Vartionne on ilmoittautunut Lapin ja Pohjois- Pohjanmaan partiopiirien talvimestaruuskisoihin,

Lisätiedot

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Orimattilassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Orimattilassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Orimattilassa 5.10.2019 KILPAILUOHJE Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina Orimattilan Samoilijat, Aurinkovuoren

Lisätiedot

1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje

1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje 1(4) 2014 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa Saattajan ohje 2(4) TERVETULOA KISAAMAAN -MAAHISEN KANSSA! Olet ottanut tärkeän tehtävän toimiessasi sudenpentujen pentueen tai seikkailijoiden

Lisätiedot

Hämeen Piirin seikkailijakilpailut Ennakko-ohje LOOVANOKKA 3.10.2015 Hämeenlinna Sivu 1 / 10

Hämeen Piirin seikkailijakilpailut Ennakko-ohje LOOVANOKKA 3.10.2015 Hämeenlinna Sivu 1 / 10 Hämeenlinna Sivu 1 / 10 Vartionne on ilmoittautunut LOOVANOKKA seikkailijakilpailuun. Kisapäivänä tarvitset mukaasi reipasta kisamieltä, koloilloissa opittuja taitoja sekä hoksottimia ja niksiosaamista.

Lisätiedot

ENNAKKO- ja KILPAILUOHJE

ENNAKKO- ja KILPAILUOHJE PinkkiPicnic 2007 V-SP:n talvimestaruuskilpailut 3.2.2007 Raisio ENNAKKO- ja KILPAILUOHJE Tervetuloa Varsinais-Suomen Partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin, PinkkiPicniciin! Tämä ohje toimii myös kilpailuohjeena,

Lisätiedot

Toivotan kaikille paljon onnea kisaan ja toivottavasti kaikilla on oikein mukava kisapäivä!

Toivotan kaikille paljon onnea kisaan ja toivottavasti kaikilla on oikein mukava kisapäivä! ENNAKKO-OHJE 1 Tervetuloa! Pirkkalan Pirkot ry, Pirkkalan Sotkapojat ry ja Kihniön Katajaiset ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Hämeen Partiopiirin 我 属 于 这 个 世 界 -sudenpentukilpailuun.

Lisätiedot

Utin Taistelu. Ennakko-ohje/ Käsiohjelma. Utti 16.-17.3.2013. Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailu

Utin Taistelu. Ennakko-ohje/ Käsiohjelma. Utti 16.-17.3.2013. Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailu Utin Taistelu Utti 16.-17.3.2013 Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailu Ennakko-ohje/ Käsiohjelma Tervetuloa kisaamaan Kymenlaaksoon! Vartionne on ilmoittautunut Suomen Partiolaisten talvi suomenmestaruuskilpailuihin,

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen

Lisätiedot

SEIKKAILIJAKISA MYNÄMÄELLÄ ENNAKKO-OHJE

SEIKKAILIJAKISA MYNÄMÄELLÄ ENNAKKO-OHJE SEIKKAILIJAKISA 9.3.2019 MYNÄMÄELLÄ ENNAKKO-OHJE Tervetuloa! Vartionne on ilmoittautunut Lounais-Suomen Partiopiirin seikkailijakilpailuihin Kompassi2019. Tämä on kisojen ennakko-ohje. Ohje on luettavissa

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE SAATTAJAN OHJE

ENNAKKO-OHJE SAATTAJAN OHJE ENNAKKO-OHJE SAATTAJAN OHJE Ota mukaan kilpailupaikalle! Päivitetty 24.9.2014 Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Menolippu-seikkalijakisaan! Kilpailun aikataulu lauantaina 4.10. 8.30 Kilpailukeskus

Lisätiedot

TERVETULOA TÖRMÄÄN! Kilpailun järjestää Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Pohjois-Helsingin alue. 044-2616210 040-0324924

TERVETULOA TÖRMÄÄN! Kilpailun järjestää Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Pohjois-Helsingin alue. 044-2616210 040-0324924 TERVETULOA TÖRMÄÄN! Olette ilmoittautuneet mukaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten päiväsarjojen piirimestaruuskilpailuun Törmään, joka kisataan Helsingissä Viikin ulkoilualueella ja sen lähitienoilla lauantaina

Lisätiedot

SAATTAJAN OHJE TILANNE HALTUUN Seikkailijakilpailut Hollolassa

SAATTAJAN OHJE TILANNE HALTUUN Seikkailijakilpailut Hollolassa SAATTAJAN OHJE TILANNE HALTUUN Seikkailijakilpailut 15.10.2016 Hollolassa Ota ohje mukaan kilpailupaikalle! Kilpailun Järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina toimivat Joutjärven tapulitytöt

Lisätiedot

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat.

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. L-SP:n talvimestaruuskilpailut 7.2.2015 Loimaan Alastarolla 1(9) ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE Tervetuloa kilpailemaan METTÄSÄ 2015 -kisaan! Tämä on yhdistetty ennakko- ja kilpailuohje. Kilpailupaikalla ei

Lisätiedot

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Vuoreksessa 3.10.2015 KILPAILUOHJE. Ennakko-ohje Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Vuoreksessa 3.10.2015 KILPAILUOHJE. Ennakko-ohje Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiolaisten seikkailijakilpailut Vuoreksessa 3.10.2015 KILPAILUOHJE Ennakko-ohje Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina Hervannan Hukat,

Lisätiedot

Legenda L-SP:n talvimestaruuskilpailut 9.2.2013, Turku Ennakko-ohje

Legenda L-SP:n talvimestaruuskilpailut 9.2.2013, Turku Ennakko-ohje Legenda L-SP:n talvimestaruuskilpailut 9.2.2013, Turku Ennakko-ohje TERVETULOA LEGENDA -KISOIHIN Olette ilmoittautuneet Lounais-Suomen Partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin, onnittelut hyvästä valinnasta

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 Mynämäki Ennakko-ohje

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 Mynämäki Ennakko-ohje 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 Mynämäki Ennakko-ohje 2 Mynämäen Maahiset toivottaa sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne tervetulleeksi mukaan Lounais- Suomen partiopiirin Sankarimatka-sudenpentu-

Lisätiedot

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Tampereella KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Tampereella KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Tampereella 5.10.2019 KILPAILUOHJE Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina Harjun Veikot, Harjusiskot, Tampereen

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa Ulda-partiotaitokisaan!

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa Ulda-partiotaitokisaan! 1(9) Tervetuloa Ulda-partiotaitokisaan! ENNAKKO-OHJE ULDA Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset ry:n sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin Ouluun! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa

Lisätiedot

Ennakko-ohje 1 (4) Vartionne on ilmoittautunut 12 13.2.2011 järjestettävään Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ja Uudenmaan Partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin, jonka järjestävät Vantaalaiset lippukunnat.

Lisätiedot

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Heinolassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle!

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Heinolassa KILPAILUOHJE. Ota mukaan kisapaikalle! Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut Heinolassa 14.10.2017 KILPAILUOHJE Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Heinolan alue eli lippukunnat Kymen Vartiot, Kuikkavuoren

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE TÖRMÄ 08

ENNAKKO-OHJE TÖRMÄ 08 ENNAKKO-OHJE TÖRMÄ 08 PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISTEN KEVÄTMESTARUUSKILPAILUT 3. 4.5.2008 2 SISÄLLYS ENNAKKO-OHJE...4 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ...4 KILPAILUN JOHTO...4 LISÄTIETOJA...4 LÄHTÖ...4 ILMOITTAUTUMINEN...5

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun! Pentueenne on ilmoittautunut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin,

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 TURKU

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 TURKU 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 TURKU 2 Ennakko-ohje Auran Tytöt toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin eteläisen osan

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n partiotaitojen talvimestaruuskilpailut Jyväskylässä 18.-19.2.2012

Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n partiotaitojen talvimestaruuskilpailut Jyväskylässä 18.-19.2.2012 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n partiotaitojen talvimestaruuskilpailut Jyväskylässä 18.-19.2.2012 KILPAILUOHJE Tämä kilpailuohje sisältää ennakko-ohjeen ja käsiohjelman. Ota tämä kilpailuohje mukaan kilpailupaikalle!

Lisätiedot

Säännöt. Kilpailun vastaavat toimihenkilöt. Tuomarineuvosto. Ilmoittautuminen. Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut

Säännöt. Kilpailun vastaavat toimihenkilöt. Tuomarineuvosto. Ilmoittautuminen. Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut Torstaina 16.5.2013 Paraisilla Järjestäjät: Pargas IF suunnistusjaosto ja Pargas Scoutkår Skärgårdsvandrarna Säännöt Kilpailussa noudatetaan L-SP:n

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu. Ylivieskassa 25.4.2015

Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu. Ylivieskassa 25.4.2015 Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu Ylivieskassa 25.4.2015 KILPAILUOHJE Ennakko-ohje ja käsiohjelma Ota mukaan kisapaikalle! 1 TERVETULOA PISTÄ VIIS 2015! Vartionne on ilmoittautunut Pohjanmaan

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE. Tapahtumassa noudatetaan rehdin partiohengen mukaista käytöstä ja pidetään kaikista kavereista huolta.

ENNAKKO-OHJE. Tapahtumassa noudatetaan rehdin partiohengen mukaista käytöstä ja pidetään kaikista kavereista huolta. ENNAKKO-OHJE Saviseudun alue toivottaa sinut ja sudenpentulaumasi tervetulleeksi sudenpentutapahtumaan Alastarolle Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentupäivään. Tapahtumaan on ilmoittautunut noin 300

Lisätiedot

Kilpailuohje. Lounais-Suomen partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailu tiistaina 14.10. 2014

Kilpailuohje. Lounais-Suomen partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailu tiistaina 14.10. 2014 Kilpailuohje Lounais-Suomen partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailu tiistaina 14.10. 2014 Järjestävä lippukunta: Meripartiolippukunta Nuotiotytöt, Turku. Säännöt Kilpailussa noudatetaan L-SP:n suunnistusmestaruussääntöjä.

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ALUSTAVA KILPAILUOHJE: Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut V3 Tortaina 15.9.2011 Raision Kerttulan liikuntakeskuksessa Järjestävä lippukunta Turun Metsänkävijät. Säännöt Kilpailussa

Lisätiedot

KOSKIREISSU SUDENPENTUTAPAHTUMA

KOSKIREISSU SUDENPENTUTAPAHTUMA SAATTAJAN OHJE KOSKIREISSU 2013 - SUDENPENTUTAPAHTUMA 9.11.2013 Iitin Kausalassa Hämeen Partiopiiri ry KOSKIREISSU 9.11.2013 SAATTAJAN OHJE Tervehdys hämäläiset sudenpennut ja laumanjohtajat! Tervetuloa

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto 1. JOHDANTO 1.1. Nämä säännöt sisältävät kilpailumääräykset Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan Partiolaisten talvimestaruuskilpailu Kauhavalla 10. 11.2.2007 Ennakko-ohje

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan Partiolaisten talvimestaruuskilpailu Kauhavalla 10. 11.2.2007 Ennakko-ohje Etelä- ja Keski-Pohjanmaan Partiolaisten talvimestaruuskilpailu Kauhavalla 10. 11.2.2007 Ennakko-ohje SISÄLLYS Tervetuloa 3 Yleisaikataulu 3 Kilpailun järjestäjät 4 Kilpailukeskus 4 Saapuminen kilpailukeskukseen

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu XX.XX.2016 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 16.4.2016 Lohjan Nummella YLEISET TIEDOT Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Nummen Samoojat ry Kilpailun johtaja Essi Nurmi, 040 5240455, nurmi.essi@gmail.com

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot