REFORMAATION MERKITYS TÄLLE AJALLE Matti Wirilander, TT SUOMEN SOTAVETERAANILIITON HENGELLISEN TYÖN VIRIKEPÄIVÄT LAPPEENRANNASSA 6.4.

Transkriptio

1 1 REFORMAATION MERKITYS TÄLLE AJALLE Matti Wirilander, TT SUOMEN SOTAVETERAANILIITON HENGELLISEN TYÖN VIRIKEPÄIVÄT LAPPEENRANNASSA Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus, niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta. Näillä sanoilla alkavat ne 95 teesiä, jotka Martti Luther naulasi lokakuun viimeisenä päivä 1517 Wittenbergin linnankirkon oveen. Kyse oli siitä, että Luther, joka oli katolinen munkki ja teologian professori, vaati kirkkoa palaamaan alkuperäisen apostolisen uskon perustalle. Tänä vuonna vietämme uskonpuhdistuksen eli reformaation juhlavuotta. Viisisataa vuotta sitten alkoi tapahtumasarja, joka muutti Eurooppaa ja jonka vaikutuspiirissä myös me elämme. Suuret asiat eivät kuitenkaan tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Myös reformaatiota edelsi monivaiheinen historia. Taustalla oli keskiaika, siis noin tuhannen vuoden ajanjakso, joka päättyi 1500-luvun alkupollella löytöretkiin ja uskonpuhdistukseen. Jo sata vuotta ennen Lutheria oli tšekkiläinen Jan Hus yrittänyt uudistaa katolisen kirkon. Anekauppa oli jo tuolloin vahvasti esillä. Mutta kirkko julisti Jan Husin pannaan, poltti hänet roviolla ja sirotteli tuhkan Reiniin. Keskiajan ihmisen maailma oli satujen maailma. Synkkä korpi kätki monenlaisia salaisuuksia. Ihmisten toiveissa ja peloissa kummittelivat kaikenlaiset uskomukset, jotka synnyttivät liioittelevia kertomuksia ja pelottavia tulevaisuuden näkyjä. Jokainen taivaalla näkyvä komeetta tai asteroidi oli ennemerkki lähestyvästä maailmanlopusta. Keskiajan ihmisten elämä oli yhteisöllistä, kollektiivista. Kaikki elivät yhteydessä katoliseen kirkkoon, kaikki jakoivat saman uskon ja maailmankuvan, kuoleman läsnäolon ja vastuun sielun pelastumisesta. Mutta ihmiset olivat herkkäuskoisia. Siksi esimerkiksi anekauppa, jota Martti Luther kiivaasti vastusti, sai niin suuren vallan katolisessa kirkossa semminkin, kun aneilla pyrittiin rahoittamaan Pietarin kirkon rakentaminen. Keskiajan ihminen oli siis altis kaikelle sille, mihin kirkko häntä neuvoi ja kehotti. Se ei sinänsä ollut pahasta, mutta pahasta oli se, kun kirkko poiketen alkuperäisestä apostolisesta opetuksesta alkoi opettaa uusia ja Uudelle testamentille vieraita pelastuksen perusteita. Lutherin keskeinen ajatus oli, ettei ihminen suinkaan aneilla eikä millään muillakaan teoilla tai ansioilla pelastu, vaan hän pelastuu ainoastaan Jumalan armosta. Pelastus on lahja, ei ihmisen oma teko. Jos voisimme kysyä Lutherilta, miten esimerkiksi meidän omaa kotoista kirkkoamme tulisi uudistaa, niin hän varmasti sanoisi, että palatkaa alkulähteille, siihen, mitä jo apostoliset isät ovat

2 2 opettaneet. Paradoksi on, että kirkko uudistuu, kun se menee ikään kuin taaksepäin, ei eteenpäin. Uskonpuhdistus ei siis tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan sitä edelsi pitkä ajanjakso. Luther ei keksinyt reformaatiota kuten esimerkiksi Isaac Newton keksi painovoiman tai Thomas Edison hehkulampun. Uskonpuhdistus ei alkanut kansan keskuudessa eikä sen vaatimuksesta, vaan se lähti liikkeelle akateemisesta maailmasta, ennen kaikkea Wittenbergin yliopistosta. Katolisen kirkon kannalta kyseessä oli myös valtava arvovaltakiista. Paavi julisti Lutherin pannaan. Kaiken lisäksi keisari tuomitsi hänet valtakunnan kiroukseen. Lutherille olisi ehkä käynyt kalpaten, ellei Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas olisi kaapannut häntä ja vienyt linnankirkkonsa. Luther arvosteli, kuten tunnettua, jyrkästi paavia. Katolisen papin ja munkin tuli elää selibaatissa, mutta Luther meni naimisiin luostarista paenneen nunnan Katarina von Boran kanssa, mikä varmasti raivostutti katolisen kirkon johtoa. Mutta miksi Suomesta tuli luterilainen maa? Se, mistä saamme olla kiitollisia katoliselle kirkolle, on että se toi suomalaiset kristinuskon piiriin. Katolinen kirkko vaikutti neljänsadan vuoden ajan maassamme, siis 1500-luvun alkuun asti. Mutta tuskinpa suomalaisilla oli mitään erityistä tarvetta jättää katolinen kirkko. Se, että näin kuitenkin kävi, johtui muusta kuin kansan tahdosta. Syy, miksi reformaatio pantiin Suomessa toimeen, johtui maallisista syistä. Mikael Agricola toi kyllä luterilaiset aatteet maahamme, mutta Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa, joka ei ollut mikään henkisen kulttuurin ystävä, halusi alastomista valtapoliittisista syistä irrottaa Ruotsin kirkon paavin kirkon yhteydestä. Hänen askelmerkkiensä mukaan valtakunta irrotettiin paavin kirkosta ja muutettiin luterilaiseksi. Agricola, jota syystä pidetään suomen kirjakielen isänä, ei ollut kiinnostunut suomenkielestä sinänsä, vaan hänen motiivinaan oli, että ihmiset oppisivat lukemaan Raamattua ja katekismusta itsenäisesti omalla äidinkielellään. Kinkereillä ja rippikoulussa alettiin opettaa kristinopin perusteita. Luterilaisen kirkkomme tietty koulumaisuus selittyy tästä. Suomi oli Ruotsin valtakunnan osana runsaat kuusisataa vuotta. Noista vuosisadoista saamme kiittää eurooppalaista sivistysperinnettämme ja yhteiskunnallisia laitoksiamme. Tästä oli apua silloin, kun Suomi itsenäistyi. Ruotsin kirkko sitoi Suomen eurooppalaiseen kristilliseen kulttuuripiiriin. Samansisältöinen kulttuuri yhdisti ihmisiä, mutta ei kaikkia. Kielteisenä puolena oli muun muassa se, että maassamme herrasväen kielenä oli ruotsi, kun taas rahvas puhui melko kehittymätöntä suomea. Tämän vuoksi kansan valtaosa jäi henkisen sivilisaation reunamille.

3 3 Mutta mikä on reformaation merkitys meidän ajallemme? Ennen kuin tähän vastaan, haluan lyhyesti kertoa, mitä luterilainen kirkkomme on 500 vuoden aikana saanut maassamme aikaan. Kun luterilaisen kirkon asema vakiintui, se alkoi ensi töikseen sivistää suomalaisia. Toki katolinen kirkkokin oli jo näin tehnyt, mutta nyt lukutaidon opettaminen tapahtui aivan toisenlaisella voimaperäisyydellä. Maaseudulle syntyivät kinkerit ja koko maassa papit ja kanttorit alkoivat pitää rippikouluja. Jumalanpalvelus, joka katolisella ajalla oli latinankielinen, muuttui nyt suomenkieliseksi. Ja kun Gutenberg oli Saksassa keksinyt kirjapainon, kirjallisuus elpyi myös Suomessa. Yksi reformaation keskeinen ajatus oli, että kaikilla täytyi olla mahdollisuus lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Ihmisten tuli omin päin perehtyä Raamatun sanaan, virsien sisältöön, katekismuksen opinkappeleihin ja ylipäätään kristinuskon keskeiseen sisältöön. Motiivi oli uskonnollinen, mutta sen seurauksena kansan sivistystaso kohosi. Kun Suomesta 1800-luvun alussa tuli autonominen suuriruhtinaskunta Venäjän yhteydessä, maassamme säilyi luterilainen valtiokirkollisuus. Venäjän ortodoksisesta keisarista tuli Suomen luterilaisen kirkon pää. Pappila pyrki olemaan kotien esikuvana. Samalla se toimi paikallisten kulttuuririentojen edelläkävijänä ja seurakuntakotina. Katolisella ajalla ei pappiloita ollut, koska katolisen papin tuli elää selibaatissa eli naimattomana. Myös kivikirkkojen rakentaminen lakkasi, koska siihen ei löytynyt enää varoja. Tästä seurasi kuitenkin se, että kirkkotaide köyhtyi. Sen sijaan uutta oli pappilakulttuuri. Pappilat eivät olleet niinkään yksityiskoteja kuin seurakuntalaisten kokoontumispaikkoja. Kirkkomusiikilla on ollut vahva asema suomalaisessa musiikkikasvatuksessa. Luterilaisuutta onkin luonnehdittu laulavaksi reformaatioksi. Lähetystyö toi jo kauan sitten ihmisten tietoon kaukaisten maitten asioita. Teroittamalla oikean ja väärän eroa kirkko antoi perustan oikeusajatteluumme. Samoin kuvataide ja monet sävelluomukset ovat saaneet innoituksensa kirkon elämänpiiristä. Kirkko on myös vaikuttanut ihmisten ajattelutapoihin, arvoihin, kielenkäyttöön ja sanontoihin. Se on myös pitänyt huolta heikoimmista ja ollut tiennäyttäjänä sosiaalipolitiikassa. Esivaltaan on luterilaisuudessa aina suhtauduttu myönteisesti. Kuitenkin luterilaisuudessa on tähdennetty järjen autonomisuutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Valtion kannalta kirkko oli kauan yhteiskuntamoraalin ylläpitäjä. Toisaalta voimme kysyä, onko luterilaisuus elämyshakuista kristillisyyttä. Entä kohtaavatko kirkon ja arkeaan elävien ihmisten maailmat toisensa? Kirkon syvimpiä tarkoitusperiä on vaikea pukea sanoiksi, ja kieli, jota kirkossa käytämme saattaa jäädä ulkopuoliselle käsittämättömäksi. Kun luterilainen uskonpuhdistus toteutettiin Pohjolassa, se tapahtui varsin maltillisesti. Ruotsissa ja sen itäisessä maakunnassa Suomessa se oli hidas kuningasvetoinen prosessi. Se ei syntynyt kansan keskuudessa, ja siksi se ei myöskään ollut kansanliike, kuten se oli Keski-Euroopassa.

4 4 Vielä kauan sen jälkeen, kun Ruotsi-Suomesta tuli virallisesti luterilainen maa (1593), katolisella kansanhurskaudella oli yhä sijansa monen suomalaisen hengellisessä ymmärryksessä. Mutta mikä on reformaation merkitys meidän ajassamme? Kun tulemme tähän päivään, luterilaisuus on elänyt monen vaiheen läpi, ja kaikki nuo vaiheet ovat jättäneet siihen jälkensä. Puhdasoppisuuden vuosisadalla eli 1600-luvulla kirkko varjeli luterilaista oppia rippikoulussa ja kinkeriopetuksessa. Seuraavaa vuosisataa voidaan kutsua valistuksen ajaksi, joka korosti ihmisjärkeä myös uskon kysymyksissä. Samaan aikaan alkoi pietismi vaikuttaa eräänlaisena puhdasoppisuuden ja valistuksen rinnakkaisilmiönä. Se korosti henkilökohtaista hurskautta ja maallikkotoimintaa seurakunnissa. Varsinkin kirkkomme sisällä toimivat herätysliikkeet ovat tätä korostaneet. Maamme historiassa, etenkin nuoren tasavallan alkuvuosikymmeninä, kytkeytyivät kristillisyys ja kansallisuus läheisesti toisiinsa. Vasta toisen maailmansodan jälkeen ovat kirkon universaalit näköalat nousseet ekumeenisessa työskentelyssä etualalle. Luterilaisina emme ole jokin irrallinen saareke maailmassa, vaan erottamaton osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa. Mutta aina on kirkkomme ollut osa myös suomalaista kansalaisyhteiskuntaa. Viimeksi tämä seikka korostui isänmaan kohtalonvuosina, varsinkin viime sotien aikana. Kun ajattelemme reformaation merkitystä ajallemme, vedän yhtäläisyysmerkit kirkon ja luterilaisuuden välille, siis myös reformaation välille. On syytä miettiä, millaisen yhteiskunnan keskellä kirkkomme nykyisin toimii. Yhteiskuntaamme luonnehditaan sanalla moniarvoinen. Aikana, jolloin maassamme elettiin niin sanottua yhtenäiskulttuurin aikaa, usko Jumalaan siirtyi sukupolvelta toiselle itsestään selvyytenä. Kirkossa käymistä ja uskon sisältöä ei juuri kukaan kyseenalaistanut. Myös ihmisten tavat ja moraalikäsitykset säilyivät kauan kyselemättöminä selvyyksinä. Nykyisin tilanne on toinen. On jopa sanottu, että nykyihminen on eräänlainen henkinen kulkuri, joka ottaa ismin sieltä, toisen täältä. Tämä on kirkollemme valtava haaste, jotta osaisimme kirkossa tulkita uskoa modernin ajan ihmiselle. Se kirkko, joka on ollut meidän isiemme ja äitimme kirkkona ja heitä edeltävien polvien kirkko, ei enää palaa entisenlaisena. Nykyisin moni suomalainen kokee tulevansa mainiosti toimeen ilman yhteyttä kirkkoon ja sen hengelliseen elämään. Yksilökeskeisyys korostuu, siis se individualismi, jonka sytykkeet olivat mukana jo reformaation alkuperäisissä korostuksissa. Vaikka uskonpuhdistuksen isät eivät suinkaan tarkoittaneet, reformaatio avasi ovet maallistumiskehitykselle. Me elämme aikaa, jolloin kukin toteuttaa itseään. Eli kuten taannoisessa television kenkämainoksessa sanottiin: Miehille, jotka kulkevat omia polkujaan.

5 5 Kirkko instituutiona ja uskonopin varjelijana ei enää monelle merkitse sitä, mitä se joskus merkitsi. Se, mitä kirkko esittää uskottavaksi, saa vastaansa privatisoituneen uskonnollisuuden. Liekö tästä johtuu, että yhteiselämämme syvärakenteissa asuu loputon ikävä, kyltymättömyys. Mikään ei riitä, mikään ei vakuuta, mihinkään ei voi lopulta uskoa. Kun nykyisin matkustamme pikajunilla, syömme pikaruokaa, pesetämme vaatteemme pikapesulassa, teemme pikamuistiinpanoja ja lähetämme pikaviestejä, niin jääkö meille aikaa kuunnella sisäisen elämän ja omantunnon ääntä, jääkö aikaa eläytyä toisen tilanteeseen. Reformaation periaate, että kirkon tulee palata siihen, mitä se oli alusta asti uskonut ja opettanut, on yhä voimassa. Reformaation hengessä me myös korostamme järjen autonomiaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Ja kun tiede tutkii, mitä muuta se tutkii kuin Jumalan luomaa maailmaa. Se, mitä reformaatio on jo alun perin tähdentänyt, on että me kirkossa erottaisimme olennainen epäolennaisesta. Tämä tarkoittaa, että kaiken ytimessä tulee olla uskonvanhurskaus, eli että ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta Kristuksen tähden. Mikä siis on reformaation anti meille, maallemme ja kirkollemme? Pidän varmana, että Suomi ilman kirkkoa olisi kulttuurisesti paljon köyhempi kuin se nyt on. Nykyisin, jolloin ihmiset ovat herkkiä eroamaan kirkosta, moni ei ehkä tule tätä ajatelleeksi. Kirkon merkityksen on tunnustanut myös kalastaja Pentti Linkola, kun hän vuosien jälkeen liittyi takaisin kirkon jäseneksi. Kuulumalla kirkkoon hän haluaa vastustaa kylmää ja tuhoisaa materialismia. Millainen olisi kansa ilman kirkkoa? Ehkä Linkolan kannanotto on yksi vastaus tähän.