Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta."

Transkriptio

1 Sosiaalilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 27 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla (Kuntalaki 58 ). Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 28 Kunnan hallintosäännön 16 :n mukaan lautakunnan kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa. Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan tarkastavat kaksi (2) tähän tehtävään valittua pöytäkirjantarkastajaa, jotka samalla toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina, jollei kokous muuta päätä. Mikäli pöytäkirjan tarkastaja ei hyväksy päätöksen sisältöä, asia on tuotava toimielimen käsiteltäväksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Pirkko Auer ja Aino Kulpakko, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina.

2 Sosiaalilautakunta PÄIVÄHOITOMAKSUJEN INDEKSITARKISTUS 29 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ja eräitä tulorajoja on tarkistettu annetulla valtioneuvoston asetuksella (958/2009) ja sosiaali- ja terveysministeriön ilmoituksella (959/2009). Päivähoidon osalta muutoksia tulee sekä tulorajoihin että enimmäismaksuihin. Muutokset ovat seuraavanlaiset: Tulorajat perheen koon mukaan Nykyinen alkaen 1-2 henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä Tulorajan korotus /lisähenkilö Enimmäismaksu Toisen lapsen enimmäismaksu Pienin perittävä maksu Pelkosenniemen päivähoidon maksuja tarkistetaan asetuksen ja ilmoituksen mukaisesti alkaen.

3 Sosiaalilautakunta TOIMINTAPISTEEN MUUTTO 30 Pelkosenniemen kunnanhallituksen hyväksymän tilatyöryhmän raportin mukaisesti on sosiaalitoimen toimintasuunnitelmaan vuodelle 2010 sisällytetty kehitysvammaisten ohjatun päiväja työtoiminnan siirtyminen nykyisestä vuokratilasta kunnan omaan kiinteistöön entiselle ala-asteelle. Edellytyksenä muutolle oli se, että tilojen voidaan katsoa täyttävän niille asetetut tarpeet ohjauksen ja valvonnan, salassapitovelvoitteen sekä työsuojelun ja työturvallisuuden osalta. Tilojen sopivuutta on arvioitu henkilöstön kanssa (neuvottelut ja , opintokäynti Kemijärven toimintoihin sekä henkilöstön ja asiakkaiden tutustumiskäynti tiloihin keväällä) sekä teknisen toimen edustajan kanssa muutostarpeiden osalta ( ). Arvioinnin perusteella tilat sopivat kohtalaisesti uudenmuotoiselle toiminnalle, jossa päivätoiminta ja työtoiminta toimivat osittain erillään toisistaan. Uusien tilojen myötä voidaan toiminnan piiriin ottaa tällä hetkellä pelkästään kotona olevia työtoimintaan oikeutettuja henkilöitä (kehitysvammaisten kuntalaisten palvelusuunnitelmien tarkistaminen keväällä 2010) sekä tarjota työtoimintamahdollisuuksia myös Savukosken kuntalaisille erillisellä ostopalvelusopimuksella. 1. Toimintapisteen toiminta nykyisissä tiloissa (Kurkihyppyläntie 7) päättyy , josta alkaen Toimintapisteen tilojen vuokrasopimus irtisanotaan. 2. Toimintapiste muuttaa elokuun 2010 aikana ala-asteen koululle harjoitusluokan ja musiikkiluokan tiloihin 3. Tilassa tehdään muuton vaatimat rakenteelliset muutostyöt kesä- heinäkuun aikana (uusi oviaukko, lukittava väliovi, pienten altaiden poisto ja tuuletusjärjestelmän tehostaminen) sekä muut välttämättömät muutostyöt ja hankinnat toimintapisteen talousarvion mukaisesti. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

4 Sosiaalilautakunta HOITAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN TOIMINTAPISTEELLE 31 Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminnassa on ollut ohjaajan ja hoitajan ohjauksessa keskimäärin kahdeksan päivä- ja työtoimintaan osallistuvaa. Toimintapisteen muuttaessa uusiin tiloihin ja päivä- ja työtoiminnan eriytyessä osittain erillisiksi toiminnoiksi ja työtoiminnassa olevien lukumäärän kasvaessa oman kunnan tarpeen sekä ostopalvelujen myötä sekä toiminnassa mukana olevien aiemmasta lisääntyneestä hoivan ja valvonnan tarpeesta johtuen tarvitaan kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminnan ohjaukseen yksi hoitajan toimi lisää. Yhden työntekijän lisääminen on hyväksytty alustavasti jo sosiaalitoimen talousarviossa 2010 ja siihen on budjetoitu rahat lukien. Kunnan hallintosäännön 65 mukaan kunnanvaltuusto päättää viran perustamisesta. Sosiaalilautakunta esittää Pelkosenniemen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että sosiaalitoimeen perustetaan hoitajan toimi, jonka pääasiallinen tehtävä on kehitysvammatyö ja ensisijainen sijoituspaikka Toimintapiste. Palkattavalta henkilöltä vaaditaan pätevyyttä sosiaali- ja terveysalan ammattitehtäviin (ammatillinen perustutkinto tai aiempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto) ja peruspalkka määräytyy KVTES palkkahinnoittelukohdan 01SOS06A mukaisesti

5 Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON LOMITUSJÄRJESTELMÄN MUUTTAMIEN 32 Pelkosenniemen kunnan ns. nuorempien omaishoidettavien omaisille on järjestetty vuodesta 2002 alkaen mahdollisuus omaishoidon lomitukseen. Tällä hetkellä omaishoitajilla on oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa (omaishoitotukilaki 937/2005). Pääosa em. omaishoitajista on käyttänyt kaksi päivää kuukaudessa omaishoidon lomitusviikonloppuina 11 kertaa vuodessa ja jäljelle jääneet päivät toiveidensa mukaan pidempänä omaishoidon vapaajaksona toivomassaan hoitopaikassa. Syksyllä kunnan omaishoidon viikonloppuhoidon tarpeessa olevia on Pelkosenniemen kunnassa enää kolme henkilöä. Palvelukoti Onnelan laajennusosan valmistuminen elokuussa 2010 mahdollistaa omaishoidon lomituksen siirtämisen pääsääntöisesti Palvelukoti Onnelan yhteyteen. Elokuun 2010 omaishoidon lomitus järjestetään Onnelan henkilökunnan ja yhden ylimääräisen aamu- ja iltavuoron työntekijän voimin. Syyskuusta 2010 maaliskuuhun 2011 lomitusjärjestelyistä sovitaan laajennusosassa vuokralla olevan Terveyskeskuksen vuodeosaston kanssa. Omaishoidon piirissä olevien omaisia on kuultu erillisessä neuvottelussa ja heille muutos tarjoaa myös mahdollisuuden saada lomaa raskaasta omaishoitajan työstä heille parhaiten sopivana viikonloppuna. 1. Omaishoidon lomitus erillisessä lomituspisteessä päättyy kesäkuussa 2010 ja lomitusviikonloppuja tarjotaan jatkossa osana Onnelan intervallihoitomahdollisuuksia. 2. Omaishoidon lomituksen tilat (Kurkihyppyläntie 7) irtisanotaan lukien. 3. Vaikeavammaisten omaishoidon lomitusta Onnelassa tuetaan ylimääräisellä aamu- ja iltavuoron työntekijällä silloin, kun lomitettava henkilö tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja valvontaa.

6 Sosiaalilautakunta ESIOPETUKSEN VUOSISUUNNITELMA Liite 1. Esiopetuksen vuosisuunnitelma Pelkosenniemen kunnan sosiaalilautakunnan tulee hallintosäännön 62 mukaan päättää esiopetuspaikasta sekä hyväksyä esiopetuksen opetussuunnitelma sekä siihen pohjautuva vuosisuunnitelma. Kaudelle Pelkosenniemen kunnan esiopetukseen on ilmoittautunut kolme lasta, joilla on oikeus maksuttomaan esiopetukseen. Esiopetuksesta vastaava lastentarhan opettaja Pasi Kuusela on laatinut vuosisuunnitelman esiopetuskaudelle Lautakunta hyväksyy esiopetuksen vuosisuunnitelman kaudelle

7 Sosiaalilautakunta ILMOITUSASIAT 34 Sosiaali- ja terveysministeriö 1. Tilannekirje 10: Rokotusten jatkaminen jälkeen Valvira 2. Toimeentulotuen käsittelyaikojen noudattaminen. Ohjauskirje Kansaneläkelaitos 3. Vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluiden siirto kunnilta Kelalle. Tiedote Muut 4. Sodankylän vanhustenkotiyhdistyksen kirje Pyyntö osallistua haettavan hankkeen ohjausryhmään. 5. Sosiaaliasiamiehen raportti vuodesta 2009 Pelkosenniemen kunnanhallitukselle Viranomais- ja luottamusmies neuvottelun muistio päivähoidon järjestämisestä Pelkosenniemellä Viranhaltijapäätökset 6. Hallintopäätökset Henkilöstöpäätökset Lautakunta merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi. Sosiaalisihteeri antoi lisäksi tiedoksi kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksen sosiaalisihteeri-lastenvalvojan lomajärjestelyistä kesällä Lautakunta merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 3.10.2012 72 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 62 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 20.1.2010 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 1 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 2.5.2012 29 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 26 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 28. 9.2011 67 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 52 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 3.12.2013 64 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 3.12.2013 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 54 66 Kokouksen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 16.6.2011 35 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 28 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 13.11.2011 85 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 65 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 26.10.2011 76 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 59 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 29.10.2013 50 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 29.10.2013 kello 18.00-20.50 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 44 52 Kokouksen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 46, 47, 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 46 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 14.8.2012 58 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 50 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 49 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 50 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 51 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 52

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63 KOKOUSKUTSU ASIALISTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 30.10.2013 klo 18.00-19.15 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koulu KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 46 65 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 299. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen 12/2011

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 299. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen 12/2011 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 299 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 12/2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 01.11.2011 kello 16.00 16.54 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 3.3.2010 11 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 9 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/2015 55 Kokousaika 11.11.2015 kello 18.00 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 56 Tekninen lautakunta 26.04.2016 AIKA 26.04.2016 klo 18:00-19:15 PAIKKA Pyhän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 27.10.2010 57 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 46 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2016

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2016 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2016 Aika 1.8.2016 klo 15.00 15.16 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ESITYSLISTA/ KOKOUSKUTSU

ESITYSLISTA/ KOKOUSKUTSU Perusturvalautakunta ESITYSLISTA/ KOKOUSKUTSU Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 7/2018. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ESITYSLISTA 7/2018. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Evijärven kunta TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika 14.12.2018 ESITYSLISTA 7/2018 KOKOUSAIKA 14.12.2018 klo 16.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Ulla Lassila

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2016 172 Tekninen lautakunta 19.12.2016 AIKA 19.12.2016 klo 17:10-17:40 PAIKKA Pyhätunturin palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 91 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 16.03.2015 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Maanantai 15.02.2010 klo 10.00 11.35.

Maanantai 15.02.2010 klo 10.00 11.35. Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 15.02.2010 klo 10.00 11.35. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

ASIALISTA. Asiat. SAVUKOSKEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.12.2014. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet Lautakunta Hallitus Valtuusto

ASIALISTA. Asiat. SAVUKOSKEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.12.2014. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet Lautakunta Hallitus Valtuusto 0 ASIALISTA Asiat 26 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 27 Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 28 Palvelussuhteen päättäminen 29 Työtoiminnan ohjaus 30 Muut mahdolliset asiat 1 KOKOUSAIKA Tiistai 16.12.2014 klo

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema

, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema Yhtymävaltuusto 10.12.2014 26 Kokousaika 10.12.2014 klo 17.00 18.53 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Muut osallistujat Kajander Rauno Kallio Reino Ketola

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2014 Perusturvalautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2014 Perusturvalautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2014 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 7.4.2014 klo 17.00- KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Paikka Kokkatoiminta, Tallivirrantie 4 Pöytäkirjan Sivu 31 32 33 34

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 20.02.2019, klo 17:04-17:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone)

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone) ympäristölautakunta Tervontie 4, 72210 Tervo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 2/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 7.9.2010 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 7.9.2010 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 6/2010 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 26 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA 3 27 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 3 28 HALLINTO- JA TALOUSKATSAUS 4 29 VASTUUNALAISEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2018 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2018 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2018 1 Kokousaika 25.1.2018 kello 18.00 18.30 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Kyllikki Kalsi Tarmo Kankare Helena Kelkka Satu Ketonen,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2008 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 12.11.2008 klo 18.00 18.50 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Markkola Juha-Matti Kärkelä

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 59 Kasvatus- ja opetuslautakunta 10.05.2016 AIKA 10.5.2016 klo 18:15 18:59 PAIKKA Ahtialan päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/2017 41 Kokousaika 24.8.2017 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Eija-Liisa Suisto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 23.05.2012 15

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 23.05.2012 15 SIVISTYSLAUTAKUNTA 23.05.2012 15 ASIALISTA KOKOUSAIKA Keskiviikkona 23.05.2012 klo 17.00 18.08 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 11 17 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 02.11.2017 klo 17:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 32 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 Aika 16.11.2017 klo 18.35-19.50 Paikka Jokipirtti Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 7/2018

Tarkastuslautakunta 7/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 7/2018 Kokousaika: 29.10.2018 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Rautalammin kunta Kokouskutsu 1 ( 9) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

Rautalammin kunta Kokouskutsu 1 ( 9) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta Rautalammin kunta Kokouskutsu 1 ( 9) Aika 09.01.2019, klo 08:30 Paikka Kunnanhallituksen huone, Kunnanvirasto, Rautalampi Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 9.12.2010 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 27.9.2017 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 2/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 2/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 2/2017 13 Kokousaika 15.2.2017 kello 18.00 18.21 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, puheenjohtaja Isotalo Päivi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sos. ltk 1-3 Sosiaalilautakunta 15.2.2012 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 1 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää

Lisätiedot

Perjantai 11.3.2011 klo 10.00 11.50

Perjantai 11.3.2011 klo 10.00 11.50 Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Perjantai 11.3.2011 klo 10.00 11.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 98

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 98 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 95 Sivistyslautakunta 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 18.30 PAIKKA Narvan koulun ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017

HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017 KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017 KOKOUSAIKA Torstai 7.9.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite 30 31 32 33 1 34 2 35 3 36 4 37 5 38 Kunnanvirasto Asia nro, asia, liite nro Kokouksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 29.06.2010 klo 17.30 18.15

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 29.06.2010 klo 17.30 18.15 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 29.06.2010 klo 17.30 18.15 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 24 Sosiaalilautakunta 28.03.2017 AIKA 28.03.2017 klo 18:06-18:36 PAIKKA KUNNANVIRASTON KAHVIO KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/2016 30 Kokousaika 12.5.2016 kello 18.03 18.51 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto Pekka

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 28.2.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 23.11.2016 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Kunnanviraston kokoushuone

Kunnanviraston kokoushuone ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2012 Sivistyslautakunta 07.08.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 07.08.2012 klo 18.00 19.10 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2017. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2017. Sivistyslautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2017 Sivistyslautakunta 08.03.2017 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Keskiviikko 08.03.2017 klo 17.30 19.13 Yhtenäiskoulun opettajainhuone Oksanen Annika Jokioja

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo

1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 / 5 TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 / 2018 PÖYTÄKIRJA KL/005/000202/2018 Aika: 18.1.2018 10:00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus As. nro 1 2 Pöytäkirjanpitäjän valinta

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 20.4.2016 klo 9.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2017 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2017 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2017 1 Kokousaika 1.2.2017 kello 18.00 18.52 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto Pekka

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KUNNANVALTUUSTO 3/2015 KOKOUSAIKA Torstai 27.8.2015 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ti 28.5.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 29.02.2012 klo 18.30 21.09 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 11 24 12 24 13

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 19 Sosiaalilautakunta 29.03.2016 AIKA 29.03.2016 klo 18:15-18:37 PAIKKA PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1 Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 Jäsenet Posti Timo pj Elonsalo Raimo Erkkilä Pentti Harinen Ari poissa Hickey Hanna-Leena Kaurila

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 52 Hyvinvointilautakunta 29.11.2016 AIKA 29.11.2016 klo 18.35-19.21 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

viranomainen kokouspäivämäärä sivu:

viranomainen kokouspäivämäärä sivu: 41 SOSIAALILAUTAKUNNALLE TIEDOKSI Sosltk 28 Sosiaali- ja terveysministeriö 1. Kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten Mikeva 2. Palvelun hinnantarkistus Eduskunnan oikeusasiamies 3.

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.11.2013 klo 17.00 18.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 13/2006 KOKOUSAIKA Perjantaina 10.11.2006 kello 9.00-10.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 16.10.2014 klo 18-19.58 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 80 Kokouksen avaaminen 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 82 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 4/2019

Tarkastuslautakunta 4/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 4/2019 Kokousaika: 4.6.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 15.10.2016 klo 9.00 11.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 9.00 11.10 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/2017 20 Kokousaika 18.5.2017 kello 18.00 18.30 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto, saapui

Lisätiedot