Tilinpäätösasiakirjat 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätösasiakirjat 2016"

Transkriptio

1 Suomen Journalistiliitto ry Y-tunnus Tilinpäätösasiakirjat 2016 Tilintarkastajien lausunto Tilinpäätös o Toimintakertomus - tekstiosa o Tuloslaskelma o Tase o Tilinpäätöksen liitetiedot o Allekirjoitukset o Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista Liitetaulukot 1-13

2

3

4 1 TOIMINTAKERTOMUS LIITON TALOUDESTA 2016 Vuosi 2016 oli talouden kannalta haasteellinen. Loppuvuosi oli kuitenkin sijoitustoiminnan osalta erittäin positiivinen, mikä veti tuloksen lievästi ylijäämäiseksi. Liiton tilikartta uudistettiin vuonna 2016, minkä johdosta luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia edelliseen vuoteen yksittäisten kuluerien osata. Jäsenmaksutuotot laskivat 1,5 % edellisestä vuodesta, ollen runsaat euroa. Vuoden 2016 alussa astui voimaan eläkeläisten jäsenmaksu (7,50 euroa/kk vuonna 2016), joka peritään lähtien eläkkeelle jääviltä. Varsinaisen toiminnan kulut olivat yhteensä noin ja kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 4,2 %. Tähän vaikutti mm. se, että vuonna 2015 kulut olivat poikkeuksellisen alhaiset, kun yhtään TES-sopimusta ei ollut katkolla. Vuonna 2016 myös panostettiin voimakkaasti toimintojen kehittämiseen ja uusiin palveluihin, mikä näkyi kasvaneina kuluina. Toimintatuotot Vuonna 2016 toimintatuottoja kertyi yhteensä vajaat euroa. Journalistin ilmoitusmaksut säilyivät lähes ennallaan, ja niitä saatiin vajaat euroa. Tilausmaksutuottoja kertyi vajaat euroa, missä oli laskua noin 10 % edellisvuoteen verrattuna. Tähän vaikutti jonkin verran se, että vuoden 2016 alusta lähtien eläkkeelle jäävien jäsenmaksuun on sisältynyt Journalisti-lehti, jolloin se ei näy tilausmaksutuotoissa. Muita toimintatuottoja oli runsaat euroa. Henkilöstökulut Henkilöstön palkkakulut sivukuluineen olivat yhteensä noin euroa. Luku ei ole täysin vertailukelpoinen edellisvuoteen, koska silloin osa assistenttipalveluista ostettiin ulkopuolisena palveluna ja lisäksi vuodelle 2015 kohdistui merkittävä eläkemaksupalautus. Vuonna 2016 liiton palveluksessa oli lisäksi määräaikainen viestintäsuunnittelija. Näistä syistä johtuen henkilöstökulut kasvoivat kertomusvuonna noin 9,2 %. Hallintokulut Myöskään hallintokulut eivät ole vertailukelpoisia edellisvuoteen verrattuna, koska valiokuntatoimintaan käytetyt kulut on vuonna 2016 kohdistuttu kullekin toiminnolle, kun ne aikaisemmin ovat olleet osa hallintoa. Valtuuston kulut olivat kertomusvuonna yhteensä runsaat euroa ja hallituksen kulut runsaat euroa. Edunvalvonta Edunvalvontaan käytettiin yhteensä runsaat euroa, ja se säilyi edellisvuoden tasolla. Edunvalvonnan osalta on huomioitava, että vuoden aikana maksetut oikeusapupalveluihin liittyvät kulut olivat noin euroa pienemmät kuin aikaisemmilta vuosilta saadut palautukset. Tämä parantaa tulosta edunvalvonnan osalta, koska oikeusapupalveluihin oli budjetoitu euroa Journalisti Journalistilehden kulut ilman henkilöstökuluja säilyivät edellisvuoden tasolla eurossa. Lehden nettoalijäämä ilman henkilöstökuluja oli noin euroa, jossa oli kasvua edelliseen vuoteen verrattuna 8,8 %.

5 Koulutustoiminta 2 Koulutukseen käytettiin varoja yhteensä euroa. Luku kasvoi edellisvuoteen verrattuna 26,6 %, mikä johtui pääosin panostamisesta uraohjaukseen. Kansainvälinen toiminta Kansainväliseen toimintaan käytettävä summa pysyi lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna ollen euroa, joista jäsenmaksujen osuus oli yli euroa. Matkakulujen osuus oli vajaat Avustusten määrä oli runsaat euroa, joka käytettiin pääosin solidaarisuustoimintaan. Lomatoiminta Saariselän lomakohteiden hintoja nostettiin maltillisesti. Saariselän myyntiprovisio oli 15 prosenttia. Lomatalojen vuokratuottoja saatiin yhteensä noin euroa, missä oli yli 16 % kasvua edellisvuoteen verrattuna. Tämä johtui siitä, että Saariselän käyttöaste nousi 28,1 %:sta 35,7 %:iin. Vierumäen käyttöaste on säilynyt suhteellisen korkeana ollen 73,6 %. Saariselän alijäämä ilman poistoja oli noin euroa ja Vierumäen ylijäämä noin euroa. Lomatoiminnan ylijäämä enne poistoja oli noin euroa. Poistojen jälkeen Saariselän alijäämä oli runsaat euroa ja lomatoiminnan alijäämä yhteensä runsaat euroa, mikä oli yli euroa edellisvuotta pienempi. Järjestötoiminta ja muut kulut Järjestötoiminnassa merkittävin kuluerä oli jäsen- ja järjestötoiminnan vakuutukset, jotka olivat yli euroa. Järjestötoimintaan liittyvät tuet ja avustukset järjestöille ja jäsenille olivat yhteensä runsaat euroa. Tiedotukseen käytettiin euroa, josta noin euroa meni kotisivujärjestelmän uudistamiseen. Tähän käytettiin Liitto+ hankkeisiin budjetoituja varoja. Julkisen sanan neuvoston jäsenmaksu oli noin euroa. Järjestötoimintaan käytettiin kaikkiaan vajaat euroa. Varsinaisen toiminnan osalta kulubudjetti alitettiin. Liiton varsinaisen toiminnan kulujäämä on noin euroa (vuonna 2015 se oli euroa). Talousarvio vuodelle 2016 oli noin 4,1 miljoonaa euroa. Varainhankinta Jäsenmaksuprosentit ja vähimmäismaksut säilyivät ennallaan vuonna Bruttomääräiset jäsenmaksut olivat noin euroa (edellisenä vuonna euroa), joten laskua oli 2,5 %. Tästä summasta yhdistyksille ja osastoille siirrettiin noin euroa (edellisenä vuonna euroa). Työttömyyskassamaksuja välitettiin Työttömyyskassa Finkalle yhteensä noin euroa (edellisenä vuotena euroa). Työttömyyskassamaksu henkilöä kohden oli 174 euroa. Liiton varsinaisen toiminnan kulujen kattamiseen jäi jäsenmaksuvaroja euroa (edellisenä vuonna euroa). Jäsenmaksujen nettosumma oli budjetissa euroa. Jäsenmaksuvaroilla ei pystytty kattamaan varsinaisen toiminnan kuluja, vaan liiton alijäämä ennen sijoitus- ja rahoitustoimintaa oli runsaat euroa. Alijäämä kasvoi edellisestä vuodesta, jolloin se oli euroa.

6 3 Sijoitustoiminta Vuosi 2016 oli sijoitustoiminnan osalta kasijakoinen. Alkuvuotena tuotto oli vaatimatonta, mutta parani loppuvuotta kohden. Edellisvuoden tasolle ei kuitenkaan päästy. Sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuottoja saatiin yhteensä noin , kun vastaava luku edellisenä vuotena oli euroa. Kirjanpitoon kirjatuista tuotoista noin muodostui arvonalennusten palautuksista. Sijoitustoiminnan kulut olivat noin euroa, joista tilinpäätökseen kirjattuja arvonalennuksia noin euroa. Sijoitus- ja rahoitustoiminnan nettotuotto oli yhteensä noin euroa, kun se edellisenä vuonna oli euroa. Vuoden 2016 ylijäämä on ,03 euroa. Hallitus esittää, että ylijäämä siirretään käyttörahastoon. Tuleva kehitys Vaikka vuosi 2016 olikin taloudellisesti ylijäämäinen, ylijäämä pieneni edellisiin vuosiin verrattuna merkittävästi. Tähän vaikutti kulujen kasvaminen, mutta erityisesti sijoitustoiminnan tuottojen pieneneminen. Työttömyyden ei oleteta enää kasvavan ihan aikeisempien vuosien tahtia, joten myös alalta pois siirtyvien määrän odotetaan tasoittuvan. Liiton toimintaa ollaan kehittämässä, mikä vaatii myös taloudellisia panostuksia. Kehittämisen tavoitteena on vaikuttaa jatkossa suotuisasti myös liiton jäsenmäärään ja sitä kautta jäsenmaksutuloihin. Vuonna 2017 jäsenmäärään ei kuitenkaan vielä odoteta merkittävää kasvua. Liiton toiminta on edelleen vahvasti sijoitustoiminnan tuottojen varassa. Vuoden 2017 alku on ollut sijoitustoiminnan kannalta hyvä, mutta epävarmuus on lisääntynyt. Aikaisempien vuosien tuottotasosta tultaneen lähivuosina jäämään. Tässä tilanteessa liiton toiminnan kriittistä arviointia ja suunnittelua on syytä jatkaa.

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18 TILINPÄÄTÖS 2016 Suomen Journalistiliitto Taulukko 1 Kaikki toiminnot TP 2016 TA 2016 TP 2015 TP/TA Ero Ero %Osuus. kul. Jäsenmaksut (Taulukko 3) ,2 Kulut (Taulukko 2) Henkilöstö (Taulukko 4) ,9 53,9 Journalisti (Taulukko 5) ,7 4,1 Edunvalvonta (Taulukko 6) ,4 1,8 Koulutus (Taulukko 7) ,6 4,5 Toimintatuet ja avustukset ,7 Journalismi ja etiikka ,0 Tiedotus ,8 Muut järjestökulut ,4 Järjestötoiminta yht (Taulukko 8) ,4 16,9 Kansainvälinen toiminta (Taulukko 9) ,8 3,1 Liiton yleiskulut (Taulukko 10) ,9 11,3 Valtuusto ,6 2,1 Hallitus ,5 1,2 Muut hallintokulut ,1 0,2 Hallinto yht ,4 3,5 Lomatalot * (Taulukko 11) ,7-0,1 Poistot ,2 100,0 KULUT Jäsenmaksut Alijäämä ennen sijoitustoimintaa Sijoitustoiminta (Taulukot 12-13) TILIKAUDEN TULOS *Huom! Ylijäämäinen, ei mukana kaavion kuluosuuksissa Hallinto 3,5 % Poistot 1,2 % Liiton yleiskulut 11,3 % Kansainvälinen toiminta 3,1 % Järjestötoiminta 16,8 % Henkilöstö 53,8 % Koulutus 4,5 % Edunvalvonta 1,8 % Journalisti 4,1 %

19 Tilinpäätös 2016 Kulut toiminnoittain Taulukko 2 Yksikölle Yksikön % osuus % osuus jyvitetyt % osuus toiminta toiminta kokon. henkilökulut hlökuluista kulut kuluista Yhteensä kuluista Liiton hallinto 0 0,0 % ,5 % ,5 % Toimintatuet ja avustukset 0 0,0 % ,8 % ,7 % Journalisti ,4 % ,0 % ,1 % Edunvalvonta ,9 % ,8 % ,8 % Koulutus ,6 % ,7 % ,1 % Tiedotus ,2 % ,9 % ,8 % Journalismi/etiikka ,0 % ,3 % ,7 % Muu järjestötoiminta ,0 % ,7 % ,5 % Kansainvälinen toiminta ,4 % ,7 % ,4 % Yleiskulut ,3 % ,5 % ,5 % Lomatalot* 0 0,0 % ,3 % ,1 % Poistot 0 0,0 % ,5 % ,2 % ,0 % ,0 % ,0 % *Huom! Ylijäämäinen, ei mukana kaavion kuluosuuksissa Poistot 1,2 % Liiton hallinto 3,5 % Toimintatuet ja avustukset 2,7 % Yleiskulut 18,4 % Journalisti 14,1 % Kansainvälinen toiminta 4,4 % Edunvalvonta 17,8 % Muu järjestötoiminta 19,5 % Koulutus 9,1 % Journalismi/etiikka 2,7 % Tiedotus 6,8 %

20 Tilinpäätös 2016 Taulukot 3-4 Jäsenmaksut Taulukko 3 TP 2016 TA 2016 TP 2015 Tuotot, brutto Työttömyyskassan osuus Kertymä ennen yhdistyspalautuksia Yhdistysten ja osastojen osuus Yhdistykset Osastot Varainhankinta yhteensä Henkilöstö Taulukko 4 TP 2016 TA 2016 TP 2015 Palkat Eläkekulut Henkilösivukulut Varsinaiset henkilöstökulut Henkilöstön muut kulut - yleiset työterveys tyky koulutus lounassetelit merkkipv.muistamise virkistys muut henkilöstökulut

21 Tilinpäätös 2016 Journalisti Taulukko 5 TP 2016 TA 2016 TP 2015 Toimintatuotot Tilausmaksut Ilmoitusmyynti Muut henkilöstökulut Vuokra- ja vastikekulut Verolliset palkkiot* Matkakulut Tila- ja tarjoilukulut It-kulut Ammatinharjoittajakulut* Muut ostetut palvelut Muut toimintakulut Toiminnan nettokulut Jyvitetyt henkilökulut Yhteensä * Tilikarttamuutoksen takia jaottelu muuttunut, v 2015 verolliset palkkiot sisältyneet ammatinharjoittajakuluihin

22 Tilinpäätös 2016 Taulukot 6 7 Edunvalvonta Taulukko 6 TP 2016 TA 2016 TP 2015 Lehdistö* Sähköinen media** Free toiminta Kansainväl. free toim Muut Toimintakulut yht Jyvitetyt henkilökulut Yhteensä * Sisältää yli euroa oikeusapupalveluihin liittyviä palautuksia ** RTTL erityistuki oli vielä 2016 järjestökuluissa ( euroa) Koulutus Taulukko 7 TP 2016 TA 2016 TP 2015 Luottamushenkilö Konsernikoulutus Yhdistys ja osasto Freekoulutus Uraohjaus Muu koulutus Toimintakulut yht Jyvitetyt henkilökulut Yhteensä

23 Tilinpäätos 2016 Järjestötoiminta Taulukko 8 TP 2016 TA2016 TP 2015 Toiminta Jyvitetyt Kulut sis. Toimitakulut Toimintakulut kulut hlökulut hlökulut Harkinnanvarainen yhd.tuki Avustukset järjestöille (RTTL, YOT) Muu Toimintatuki yht Avustukset/stipendit Kotimaiset jäsenmaksut Jäsenvakuutukset Tutkimustoiminta Julkisen sanan neuvosto Opiskelijayhteistyö Journalismi & etiikka Historiaprojekti Jäsenkortti, jäsenrekisteri Muut järjestökulut Viestintäpolitiikka Tiedotus Liitto Uusi keskusjärjestö Hlökulut, muu järj.toim Yhteensä Jyvitetyt hlökulut yht Yhteensä

24 Tilinpäätös 2016 Taulukot 9 10 Kansainvälinen toiminta Taulukko 9 TP 2016 TA 2016 TP 2015 IFJ EFJ NJF Lähialue Muu Solidaarisuus Toimintakul. yht Jyvitetyt hlökulut Yht Yleiskulut Taulukko 10 TP 2016 TA 2016 TP 2015 Tuotot Vuokra ja vastikekulut Matkakulut Tila ja tarjoilukulut Edustus ja huomionosoitukset Muut järjestökulut Materiaalikulut It kulut Ulkopuoliset palvelut Huollot ja korjaukset Muut ostetut palvelut Muut toiminnan kulut Toiminnan nettokulut yht Jyvitetyt henkilökulut Yhteensä

25 Tilinpäätös 2016 Taulukot Lomatalot Taulukko 11 Saariselkä Vierumäki TP 2016 TA 2016 TP 2015 Tuotot Käyttökulut Tulos ennen poistoja Poistot Tulos Sijoitukset Taulukko 12 TP 2016 TA 2016 TP 2015 Tuotot osakkeista ja osuuksista Korkotuotot Vuokratuotot Arvonalentumisten palautukset Muut sijoitus ja rahoitustoiminnan tu Sijoitustoiminnan tuotot yhteensä Arvonalennukset Sijoitushuoneistojen kulut Muut sijoitus ja rahoituskulut Sijoitus ja rahoitustoiminnan kulut Sijoitus ja rahoitustoiminta yhteensä Yhteenveto salkuittain Taulukko Arvon 2016 Hankintahinta Markkina arvo muutos Tuotto % Osakkeet ,8 % Korot ,5 % Danske Capital yht ,9 % Osakkeet ,2 % Korot ,8 % Evli yhteensä ,6 % Op pankki ,1 % Yhteensä Kiinteistörahastot

Tilinpäätösaineisto 2017

Tilinpäätösaineisto 2017 Suomen Journalistiliitto ry Y-tunnus 0116998-3 Tilinpäätösaineisto 2017 Tilintarkastuskertomus Tilinpäätös 31.12.2017 o Toimintakertomus tekstiosa o Tuloslaskelma o Tase o Tilinpäätöksen liitetiedot o

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014. Tasekirja 31.12.2014 o Tekstiosa o Tuloslaskelma o Tase o Tilinpäätöksen liitetiedot o Allekirjoitussivu.

Tilinpäätös 2014. Tasekirja 31.12.2014 o Tekstiosa o Tuloslaskelma o Tase o Tilinpäätöksen liitetiedot o Allekirjoitussivu. Tilinpäätös 2014 Tasekirja 31.12.2014 o Tekstiosa o Tuloslaskelma o Tase o Tilinpäätöksen liitetiedot o Allekirjoitussivu o Liitteet Tilintarkastajien lausunto SUOMEN JOURNALISTILIITTO

Lisätiedot

Talousarvio 2018 Suomen Journalistiliitto

Talousarvio 2018 Suomen Journalistiliitto Talousarvio 2018 Suomen Journalistiliitto Valtuuston syyskokous 14.-15.12.2017 Talousarvio 2018 1 Kaikki toiminnot TA 2018 TA 2017 TP 2016 TP 2015 ERO Muutos %-osuus Ta17 / Ta18 % kuluista Jäsenmaksut

Lisätiedot

Liite 12. Talousarvio 2019 Suomen Journalistiliitto

Liite 12. Talousarvio 2019 Suomen Journalistiliitto Liite 12 Talousarvio 2019 Suomen Journalistiliitto Valtuuston järjestäytymiskokous 12. 14.12.2018 Talousarvioesitys 2019 1 Kaikki toiminnot TA 2019 TA 2018 TP 2017 TP 2016 ERO Muutos %-osuus Ta18 / Ta19

Lisätiedot

Tilinpäätösaineisto 2018

Tilinpäätösaineisto 2018 Suomen Journalistiliitto ry Y-tunnus 0116998-3 Tilinpäätösaineisto 2018 Tilintarkastuskertomus Tilinpäätös 31.12.2018 o Toimintakertomus tekstiosa o Tuloslaskelma o Tase o Tilinpäätöksen liitetiedot o

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 40,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 1468,64 yhteensä 0,00 0,00 1508,64 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset -40000,00-39000,00-38215,88

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00-1500,00-2604,88 Yhteensä

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00

Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00 Talousarvio 2019 Huom. versio B 24.8.2018 Varsinainen toiminta Liikuntapolitiikka ja edunvalvonta Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0,00 6 000,00 Muut tulot 0,00 0,00 6

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013 Sivu 1 01 Aluetyö Henkilöstökulut 3030 Palkat ja palkkiot -46 591,60-51 551,40 3040 Eläkevakuutusmaksut -8 549,86-12 063,03 3050 Muut henkilösivukulut -1 749,30-1 752,75 Yhteensä -56 890,76-65 367,18 3071

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Himeen VasemmlstolMo if

Himeen VasemmlstolMo if Himeen VasemmlstolMo if Tilinpaatostiedot 01.01.2016-31.12.2016 1. Tuloslaskelma 01.01.2016-31.12.2016 2. Tase 31.12.2016 3. Uitetiedot Hämeen Vasemmistoliitto ry T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus: 0810149-8

Lisätiedot

J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry

J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry 1/2 ALUETYÖ 3000 Osallistumismaksut 0 2 600 264 Osallistumismaksut 0 2 600 264 3960 Kirkkopalvelut-avustukset 0 23 416 9 373 Julkiset kohdeavustukset 0 23 416 9 373 Varsinaisen toiminnan tuotot 0 26 016

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00 0,00-4187,90 Yhteensä

Lisätiedot

Kuvasto ry:n avoimuusraportti

Kuvasto ry:n avoimuusraportti :n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA TA2012 TA2012 TA2012 TA2011 TP2010 Nykyinen Optimistinen Haetaan Yleinen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta 3290 Muut ostetut palvelut 0,00 0,00-1778,00 Yhteensä 0,00 0,00-1778,00 3300 Päivärahat, hlökunta 0,00-660,00 0,00 Yhteensä 0,00-660,00 0,00 3340 Päivärahat, os. 0,00 0,00-520,00

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2011 / Hallituksen esitys 09.11.2010 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2011 TA2011 TA2011 TA2010 TP2009 8 Haetaan Optimistinen Nykyinen

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 10 Keskushallinto 3002 Koulutus 14400,00 0,00 0,00 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 1705,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 713,32 yhteensä 14400,00 0,00 2418,32 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat,

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 06/13-06/13

TULOSLASKELMA Jakso 06/13-06/13 Sivu 1 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3000 Osallistumismaksut 1 785,92-308,00 3 778,50 0,00 7 500-3 722 3001 Koulutustuet 0,00 0,00 558,00 288,00 350 208 3003 Urlus-säätiön vuokratuki 0,00 0,00 17 248,30

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00

Lisätiedot

Talousarvio 2017, toiminnoittain

Talousarvio 2017, toiminnoittain Talousarvio, toiminnoittain 1/2 1.1. - 31.7. Kaikki yhteensä Järjestötoiminta Tuotot 47 500 21 500 26 000 63 006 8 778 24 931 Kulut -227 798-173 900-53 898-163 986-79 151-168 411 Yhteensä -180 298-152

Lisätiedot

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000 1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 1000,00 0,00 10,00 3089 Muut tuotot 0,00 5000,00 18713,70 3090 Erityisavustukset 0,00 10000,00 4452,20 yhteensä 1000,00 15000,00 23175,90 Henkilöstökulut Palkat

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

Tot 2016 Ta 2017 Muutos Ta+m 2017 Tot 2017 Erotus Toteuma- (ta-käytt)%

Tot 2016 Ta 2017 Muutos Ta+m 2017 Tot 2017 Erotus Toteuma- (ta-käytt)% Loimaa Sivu 1 20172210 Sosiaalityön hallinto Muut suoritteiden myyntitu 79 79 Sosiaalitoimen maksut 100 400 400 400 100 400 400 400 Tuet ja avustukset 118 785 75 000 75 000 23 055,74 51 944 30,7 745 1

Lisätiedot

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 Talousarvio Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Talousarvio 2012 TA 2012 TA 2011 31.12.2010 Varsinainen toiminta Tuotot 17 375,00 17 030,00 25 537,29

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014 Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013 Talousarvio 2014 TULOSLASKELMA Budjetti Budjetti Toteuma 2014 2013 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta 3000 Vuokratuotot 3001 Vision avustukset 50

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

JÄSENKEHITYS 2011-2014 A-MAKSAVAT 53 644 54 251 55 201 55 199 OPPILASJÄSENET 13 188 14 818 14 899 12 585 YHTEENSÄ 66 832 69 069 70 100 67 784

JÄSENKEHITYS 2011-2014 A-MAKSAVAT 53 644 54 251 55 201 55 199 OPPILASJÄSENET 13 188 14 818 14 899 12 585 YHTEENSÄ 66 832 69 069 70 100 67 784 JÄSENKEHITYS 2011-2014 2014 2013 2012 2011 A-MAKSAVAT 53 644 54 251 55 201 55 199 OPPILASJÄSENET 13 188 14 818 14 899 12 585 YHTEENSÄ 66 832 69 069 70 100 67 784 JÄSENMAKSUPOHJA 2011-2014 Vuosi Jäsenmaksu

Lisätiedot

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00 Liite 2 UUVI syyskokous 13.12.2014 Talousarvio 2015 TULOSLASKELMA Budjetti 2015 Toteuma VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta Tuotot 2011 (EK-vaalit) 3000 Vuokratuotot 0,00 0,00 3001 Vision avustukset 300

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry LIITE 1 Finlands Kommunförbund rf Hallituksen kokous Kuntaliiton talouskatsaus, syyskuu 2018 TUOTOT Kuntaliiton varsi

Suomen Kuntaliitto ry LIITE 1 Finlands Kommunförbund rf Hallituksen kokous Kuntaliiton talouskatsaus, syyskuu 2018 TUOTOT Kuntaliiton varsi Suomen Kuntaliitto ry LIITE 1 Finlands Kommunförbund rf Hallituksen kokous 21.11.2018 Kuntaliiton talouskatsaus, syyskuu 2018 TUOTOT Kuntaliiton varsinaisen toiminnan tuotot ovat syyskuussa 2018 yhteensä

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

Talousarvio. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto r.y. 2014

Talousarvio. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto r.y. 2014 Talousarvio Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto r.y. 2014 2 Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto r.y. Talousarvio 2014 TA 2014 TA 2013 31.12.2012 Varsinainen toiminta Tuotot 23 500,00 34 550,00 37 479,36

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN N TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄRYHMÄ JÄSENHANKINTA- JA MARKKINOINTIRYHMÄ TALOUSRYHMÄ YHTEISKUNTASUHDERYHMÄ JA PROJEKTIT HALLINTO

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2012 Säilytettävä 31.12.2022 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13 Sasmalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos 22.11. 10:45:13 TULOSLASKELMA 4/ Myyntituotot 2 379 345 Maksutuotot 2 518 100 664 515 2 528 2 528 2 528 2

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus Rovaniemen seurakunta Tasekirja Tilinpäätös Toimintakertomus 31.12.2018 TALOUSKATSAUS Yleistä Vuonna 2018 talouskehitys oli kaikkinensa hivenen ennakoitua parempaa. Syksyllä 2017 laaditussa vuoden 2018

Lisätiedot

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015 Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Edustajiston kokous 15.04.2015 Tilinpäätöksen rakenne Toimintakatsaus Ylioppilaskunnan tuloslaskelma Ylioppilaskunnan tase Konsernin tuloslaskelma Konsernin tase Liitetiedot

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -1 506,01-2 20 693,99 68,5-2 123,81 320005 EPJ Palkkio -75 75-55 320010 Matkustus ja päivärahat -70 70-134,68 320020

Lisätiedot

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET Taloudenhoitajakoulutus 9.2.2018 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen kirjanpito perustana kaksipuoleiset

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto Kokousohjelmaluonnos 20.8.2018 Kuntaliiton hallintoon liittyvät kokoukset - kokousohjelma 2019 Ajankohta 2019 Hallintoelin/kokous To 31.1. klo 8.30-10.00 13. - 15.2. Talous- ja rahoitusfoorumi

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa %

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa % Lapin liitto Sivu 1 000102 Valtuusto 4003 Maksetut palkat ja palkki -19.800-7.494,07-12.305,93 37,8-19.800-7.494,07-12.305,93 37,8 4101 Eläkekulut -1.500-184,90-1.315,10 12,3 4150 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Pitkä tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä 31.12.2024 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

03 Budjetointiraportti, pitkä

03 Budjetointiraportti, pitkä 1/4 1.1. - 31.8. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3105 Hanke- ja erityisavustukset 555 826 419 000 136 826 352 552 500 961 664 792 3106 Tapahtumien valtionavut 66 000 104 000-38 000 33 000 0 0 3110 Kuntien

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry.

Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry. Talousarvio 2018 Suomen Krikettiliitto ry www.cricketfinland.com TALOUSARVIO 2018 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen vakaalla pohjalla.

Lisätiedot