Mikko Ahonen YÖSADE SANKARIN MATKA

Transkriptio

1 Mikko Ahonen YÖSADE SANKARIN MATKA Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Esittävän taiteen koulutusohjelma Marraskuu 2008

2 KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Esittävän taiteen koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Työn tekijä: Mikko Ahonen Työn nimi: Yösade Sankarin matka Päivämäärä: Sivumäärä: 30 Työn ohjaajat: yliopettaja Marjo-Riitta Ventola Tämä opinnäytetyö tutkii Mikko Ahosen ja Petri Lappalaisen keväällä 2006 taiteelliseksi opinnäytetyökseen valmistamaa Yösade nimistä sanatonta teatteriesitystä. Tutkimuksessa tarkastellaan esityksen valmistumiseen johtanutta prosessia, sekä valmiin esityksen muotoa tarinan ja estetiikan osalta tekijän näkökulmasta. Esitys pyritään avaamaan kohta kohdalta niin, että lukijan on mahdollista ymmärtää sen sisältö niin estetiikan kuin tarinankin osalta. Kirjoittaja toimi esityksessä käsikirjoittajana, ohjaajana ja esiintyjänä, ja tämä tutkimus perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin ja muistoihin prosessista ja esityksestä Yösade rakentui Joseph Campbellin Sankarin matkan käsitteen pohjalle. Tässä tutkimuksessa kerrotaan mistä sankarin matkassa on kyse, ja miten se ilmeni valmiissa esityksessä. Esityksen tarinaa verrataan Joseph Campbellin teokseen Sankarin tuhannet kasvot, sekä muuhun aiheesta kirjoitettuun materiaaliin. Esityksen esteettisen muodon osalta paneudutaan niihin eri suuntauksiin, joita sen toteutuksessa käytettiin. Pääasiassa estetiikassa pyrittiin soveltamaan Aasialaisen teatterin ja tanssin eri muotoja, lisäksi lainattiin paljon muun muassa budo-lajeista, sekä Japanilaisista elokuvista ja sarjakuvista. Yösateessa käytettyjä keinoja peilataan muun muassa Jukka O. Miettisen ja Alan W. Wattsin teoksiin. Tutkimus päättyy yhteenvetoon siitä, miten kirjoittajan mielestä esitykseen johtanut prosessi on onnistunut edellä mainittujen seikkojen valossa, sekä siihen, miten vastaavanlaisesta työtavasta voisi olla hyötyä myös muille teatterialan opiskelijoille. Avainsanat: Sankarin matka, monomyytti, arkkityyppi, aasialainen teatteri, mono no aware

3 CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Degree Programme for Performing Arts ABSTRACT Author: Mikko Ahonen Name of thesis: Yösade A Hero s Journey Date: 10 November, 2008 Pages: 30 Supervisor: Marjo-Riitta Ventola The purpose of this thesis was to explore the process of making a speechless theatre performance called Yösade. Yösade was the artistic thesis work of Mikko Ahonen and Petri Lappalainen, and it was made in the spring of This study examines the process leading to the performance, and the structure and the aesthetics of the performance itself from the viewpoint of the maker. The performance is opened up piece by piece in order to help the readers to understand its content, both the plot and the aesthetics. The writer of this thesis acted as a writer, director and performer in Yösade and this study is based on his experiences and memories of the process. Yösade was based on the concept of The Hero's Journey, originally written by Joseph Campbell. The concept is explained in this study, and also how it was realised in the performance. The story of Yösade is compared with Joseph Campbell's book A Hero with a Thousand Faces, as well as with other literature written on the subject. The different aesthetic trends used in the performance are also studied more specifically. Primarily Yösade aspired to achieve aesthetic forms of Asian theatre and dance traditions. Other influences were, for example, martial arts and Japanese films and comics. The methods used in Yösade are compared with the works of Jukka O. Miettinen and Alan W. Watts, among others. The study ends with a summary of how the writer feels that the process succeeded in its goals in the light of the above-mentioned subjects. Also the writer contemplates how similar methods, as used in Yösade, could benefit other theatre students. Keywords: A hero s journey, monomyth, archetype, Asian theatre, mono no aware

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 YÖSADE Yösateen tarina Toteutuksesta 7 3 SANKARIN ARKKITYYPPI Monomyytti ja sankarin matka Sankarin matkan 17 vaihetta 11 4 YÖSADE SANKARIN MATKANA Lähtö/Ero Initiaatio Paluu 20 5 ESITYKSEN ESTETIIKKA Mono no aware ja zen Japanilaisen teatterin ja tanssin suuntaukset Muut vaikutteet 27 6 YHTEENVETO 29 LÄHTEET 31

5 1 1 JOHDANTO Tässä opinnäytetyössä tarkastelen Yösade nimistä esitystä, jonka tein keväällä 2006 luokkatoverini Petri Lappalaisen kanssa taiteelliseksi opinnäytteekseni. Yösade ei perustunut valmiiseen näytelmätekstiin, vaan sen tarina muotoutui Petri Lappalaisen kanssa käymieni keskustelujen pohjalta. Lähdimme kartoittamaan kiinnostuksen kohteitamme, ja muodostimme niistä lopulta kokonaisuuden, jossa koimme pystyvämme tuomaan esille mahdollisimman paljon itseämme kiinnostavia ja tärkeiksi kokemiamme aiheita ja asioita. Sanaton teatteri oli asia, jonka huomasimme kiinnostavan meitä molempia. Ensimmäisenä lähtökohtana oli tehdä esitys, jossa ei käytetä lainkaan puhetta. Kumpikaan meistä ei ollut, muutamaa kouluprojektia lukuun ottamatta, tehnyt vastaavaa aiemmin, joten halusimme kokeilla jotakin uutta ja haastavaa. Lisäksi vastaavanlaista teatteria ei oltu Kokkolassa, ainakaan meidän opiskeluaikanamme, esitetty. Halusimme tuoda myös katsojille uudenlaisia kokemuksia. Ehkä näyttää, että teatteria on mahdollista tehdä monella lailla, ei vain repliikkeihin turvautuen. Alustavasti suunnittelimme tekevämme koko esityksen kahdestaan. Tarinan muotoutuessa huomasimme kuitenkin, ettemme pysty tyydyttävällä tavalla ilmaisemaan haluamiamme asioita tarinan puitteissa ilman useampia näyttelijöitä. Otimme esitykseen mukaan vuosikurssillamme opiskelevat Karoliina Kangasniemen ja Jenni Mäkelän, sekä paikallisen harrastajanäyttelijän Kimmo Klemolan. Tässä vaiheessa prosessia tarina oli muodostunut niin tärkeäksi, ettemme halunneet riskeerata sen välittymistä katsojille jättämällä sitä vain oman, hieman rajoittuneen, fyysisen ilmaisun varaan. Useammalla näyttelijällä pystyimme luomaan esitykseen tilanteita ja juoneen käänteitä, joihin emme olisi kyenneet ilman apua. Olimme Petrin kanssa vaihto-opiskelijoina Kiinassa, Shanghai Normal Universityssä, jossa opiskelimme pääasiassa kiinalaista klassista tanssia, ja kansantansseja. Tämän lisäksi olimme molemmat entuudestaan kiinnostuneita

6 2 Aasialaisesta kulttuurista, sekä historiallisesta, että modernista. Esityksen estetiikan otimme siis tästä maailmasta. Esityksessä käytetty puvustus, naamiot, ja musiikki, olivat lähes kaikki joko kiinalaista tai japanilaista. Myös liikekieli viittasi pitkälti aasiaan. Siihen lainasimme niin kiinalaisesta tanssista, budo-lajeista, Suzuki tekniikasta, kuin samurai-elokuvistakin. Toinen merkittävä, ellei merkittävin, tekijä esityksen rakenteessa oli Yhdysvaltalaisen professorin ja myyttien tutkijan Joseph Campbellin monomyytin ja sankarin matkan käsitteet. Sankarin arkkityyppi, jonka tietyt piirteet toistuvat tuhansien vuosien ajalla lähes kaikissa tunnetuissa kulttuureissa ja niiden mytologioissa. Perustimme esityksen rakenteen tähän arkkityyppiseen sankarin matkaan. Toki käytimme sitä vahvasti soveltaen, niin että saimme tuotua kuitenkin esille haluamamme sanoman ja sisällön. Kerron tässä kirjoituksessa ensin tarkemmin Yösateen tarinasta ja teemoista. Kuvailu Yösateen tapahtumista perustuu muistoihini ja muistiinpanoihini prosessin ajalta. Seuraavaksi vertaan sitä Joseph Campbellin Sankarin tuhannet kasvot teoksessa esitettyyn sankarin matkan käsitteeseen. Lopuksi havainnollistan vielä tarkemmin niitä Japanilaisen ja Kiinalaisen estetiikan muotoja, joita esityksessä pääasiassa käytettiin.

7 3 2 YÖSADE 2.1 Yösateen tarina Selitän tässä pääpiirteittäin Yösade-esityksen juonen kulun. Varsinaista käsikirjoitusta ei missään vaiheessa tehty. Käytössä oli vain kohtausluettelo, jossa kohtauksen nimen ja numeron lisäksi kerrottiin ketä kohtauksessa on mukana, mitä rekvisiittaa ja mikä musiikki soi. Lisäksi merkintä muutamalla sanalla, mitä tapahtuu. Esimerkiksi: Mikko jää lavalle makaamaan -> musiikki sisään -> Petri kulkee lavan poikki. Koska repliikkejä ei ollut, ei varsinaista plaria tarvittu. Alla Yösateen ensimmäinen kohtaus kirjoitettuna, kohtauksessa esiintyy vain yksi henkilö, kaikki muu, ohikulkijat, ovat mielikuvitushahmoja, joiden läsnäolon yleisö voi päätellä esiintyjän liikkeistä. Esitys alkaa, ensin musiikki soi hetken pimeässä. Yksinäinen spotti-valo nousee hiljalleen, ja näemme että toinen päähenkilöistä, nimetön salaryman, seisoo lavalla tummassa, hyvin yksinkertaisessa puvussa, käsissään salkku ja sateenvarjo. Mies seisoo paikoillaan ja taustalla soi japanilainen kodo-musiikki, johon on vielä yhdistetty sateen ääntä. Liike lähtee huojunnasta, tuuli tai jokin muu voima heiluttaa miestä, joka on sen edessä voimaton. Hän lähtee ylittämään katua, ruuhka-aika, kiireisiä ihmisiä säntäilee ympärillä, mies horjuu, joutuu pysähtymään, etenee taas hieman, horjahtaa tönäisystä. Lopulta mies pääsee päämääräänsä, linja-auto pysäkille, sateensuojaan, se ei ole oleellista. Hän huokaisee helpotuksesta ja stressaantunut, varautunut, jopa pelokas jännitys alkaa pikkuhiljaa haihtua. Takaa ohikulkija tönäisee miestä, aika pysähtyy. Mies kaatuu hidastetusti eteenpäin menettäen otteensa salkkuun ja sateenvarjoon, joita molempia hän on tähänastisella matkallaan yrittänyt suojata kuin henkensä kaupalla. Mies makaa maassa, poimii paniikissa omaisuutensa ja jää paikalleen puristaen salkkua itseään vasten, kuin se olisi hänen kultaakin kalliimpi. Hän nousee ylös tavarat kerättyään, ja yrittää taas koota itsensä. Tuuli tarttuu miehen sateenvarjoon, pyörittää hieman, ja lopulta heittää salkkuun ja sateenvarjoon kouristuksenomaisesti takertuneen miehen ulos näyttämöltä.

8 4 Tämä oli siis Yösateen ensimmäinen kohtaus, joka toimii toisen päähenkilön esittelynä, sekä esittelynä myös koko esitykselle ja sen tyylilajille. En aio käydä jokaista Yösateen kahtakymmentä kohtausta läpi yhtä tarkasti, vaan kerron pääpiirteittäin miten esitys tästä eteenpäin eteni. Liitän tähän väliin Yösateen kohtausluettelon selventämään lukijalle kokonaisuutta. 1. Päähenkilö I:n esittely 2. Päähenkilö E:n esittely 3. Koti, yksinäisyys ja haaveilu 4. Pelot tulevat 5. Salkun avaaminen 6. Työpäivä 7. Salkun löytäminen 8. Suuri epätoivo ja merkitseminen 9. Vanhus 10. Takaisin kotiin 11. Robotti 12. Kuoleva Vanhus 13. Kriisi 14. Harjoittelu 15. Valinta: Röyhkeys 16. Demoni 17. Kohtaaminen ja kasinkamppailu 18. Kasvojen pesu 19. Taistelu Demonia vastaan 20. Salkun jakaminen Tiivistettynä koko tarina on erittäin yksinkertainen. Yösateessa on kaksi päähenkilöä, joista toinen on yllä jo esitelty salaryman, yksinäinen, pelokas, työlleen elämänsä uhrannut, introvertti. Toinen päähenkilö, joutilas juhlija, elämästä täysillä nauttiva, ylimielinen jopa, ekstrovertti. Miehet ovat toistensa

9 5 vastakohtia, ja vastavoimia esityksen kuluessa. Kutsun heitä jatkossa nimillä Päähenkilö I (introvertti), ja Päähenkilö E (ekstrovertti). Päähenkilö I:llä ei mene hyvin, hän elää yksin eikä elämä tarjoa muuta kuin pienen neliönmuotoisen luukun asumiseen ja pakonomaiset rutiinit joita mies toistaa henkensä pitimiksi. Naapurissa asuu Päähenkilö E, jonka elämä näyttäytyy I:lle kuten ruoho aidan toisella puolen, vihreämpänä, ja tavoittelemisen arvoisena. I:ltä kuitenkin puuttuu rohkeus ja tahdonvoima lähteä toiveitaan toteuttamaan. Eräänä iltana E järjestää juhlat joiden melu kantautuu myös I:n asuntoon. Hän haluaa liittyä ilonpitoon, ja saakin kerättyä itsestään niin paljon tahdonvoimaa, että on jo kulkemassa kohti juhlapaikkaa. Hänet pysäyttää kuitenkin Pelko. Yösateessa pelot esitettiin fyysisesti läsnä olevina hahmoina, jotta niiden todellinen läsnäolo päähenkilö I:n elämässä saatiin tuotua selkeästi lavalle. I perääntyy takaisin kotiinsa pelkojen lamaannuttamana, ja hakee pelastusta ainoasta hyvästä asiasta elämästään, Salkusta. Salkku antaa miehelle taas hetkellisesti mielenrauhaa ja hän käy nukkumaan. Seuraavana päivänä I herää ja suorittaa arkirutiinejaan ja lähtee kiireisenä töihin. Seuraa vaeltelua, molemmat päähenkilöt kävelevät lavalla, havaitaan, että jossain vaiheessa I on hävittänyt salkkunsa. Epätoivoa. I yrittää lähestyä E:tä kysyäkseen tältä onko hän nähnyt salkkua, mutta pelot estävät tämän jälleen. E on löytänyt salkun, hän katsoo sen sisälle, ja järkyttyy. I palaa lavalle E:n poistuttua, hän on vaipunut epätoivoon, eikä voi enää saada elinvoimaansa takaisin menetettyään salkkunsa. Pelot saapuvat ja nujertavat I:n täysin tämän ollessa paljastettuna ja ilman Salkun tuomaa turvaa. Pelot Merkitsevät I:n, tämän ollessa maassa avuttomana. I makaa maassa tiedottomana, paikalle saapuu Vanhus. Vanhus on vanha tietäjä, tai mestari, jolla on syvempää tietämystä ja kokemusta elämästä. Hän ottaa tehtäväkseen auttaa I:tä. Oppitunnin jälkeen hän lahjoittaa I:lle Sauvan, jonka avulla pelot on mahdollista karkottaa, ja ennen poistumistaan vielä palauttaa I:lle tämän kadottaman Salkun. I palaa tyytyväisenä kotiinsa, ja unohtaa nopeasti Sauvan, saatuaan Salkun hän ei koe sitä tarpeelliseksi.

10 6 Yksinäisyys vaivaa I:tä kuitenkin edelleen, hän haluaisi jonkun jonka kanssa jakaa Salkku ja sen kallisarvoinen sisältö. Mielikuvitusystävästä ei ole apua, joten I joutuu turvautumaan kotiin tilattavaan Robottiin. Seuraa kohtaus jossa Robotti saapuu ja asiat alkavat näyttää valoisammilta. Hyvin nopeasti käy kuitenkin selväksi, ettei Robotista ole korvaamaan ihmiskontaktia. I yrittää esitellä Salkkua, mutta Robotti ei siitä ei-elollisena mitään ymmärrä. Robotti palautetaan sinne mistä se on tullutkin. Robotin lähdettyä jää I taas yksin. Hän huomaa kuitenkin Vanhukselta saamansa Sauvan, ja tämän opetukset palaavat hänen mieleensä. I lähtee etsimään Vanhusta, mutta hänen luokseen saavuttuaan huomaa että Vanhus tekee kuolemaa. I ei parhaista yrityksistään huolimatta ehdi Vanhusta enää auttamaan, ja tämä kuolee jättäen I:n jälleen kerran yksin. Vanhuksen kuolema aiheuttaa päähenkilön täydellisen murenemisen, hän käy ikään kuin pohjalla, tätä kuvaava kohtaus on pimeästä kuuluvia kakofonisia ääniä. Kun valot taas nousevat, on I keskellä lavaa Sauvansa kanssa, hän on saavuttanut pohjan, eikä ole muuta tietä kuin ylös. Hän aloittaa kiivaan harjoittelun. Lopulta I saavuttaa Sauvansa kanssa tason, jolla hän pystyy päihittämään Pelot. Pelot ovat nyt hänen palvelijoitaan, ja he häntä tekemään valinnan. Valitako Vanhuksen sinisen värin, vai Päähenkilö E:n punaisen värin väliltä. Voimansa tunnossa ja itseluottamusta uhkuen I valitsee punaisen, eli röyhkeyden, piittaamattomuuden ja omahyväisyyden värin. I esittelee nyt yleisölle taitojaan ylimielisenä, mikään ei voi häntä enää vahingoittaa. Lavalle saapuu kuitenkin Demoni, Pelkoja vielä paljon väkevämpi vastustaja, eikä I uusine taitoineenkaan mahda sille mitään, ja löytyy taas pian selätettynä lattialta. I:n maatessa maassa päihitettynä, saapuu paikalle päähenkilö E. Nyt nämä kaksi samalla tasolla itsekkyydessä ja röyhkeydessä olevaa kukkoilijaa kohtaavat toisensa tasaveroisina. Seuraa voimien mittelö. Se alkaa pienestä piikittelystä ja oman paremmuuden todistelusta, mutta äityy pian täysimittaiseksi taisteluksi. Taistelun käydessä kiivaimmillaan, tulevat molemmat osapuolet paljastaneeksi

11 7 itsensä, ja huomaavat toisissaan saman Merkin. Merkki on Pelkojen I:n rintaan polttama tämän ollessa puolustuskyvyttömimmillään. Sama Merkki on myös päähenkilö E:hen poltettuna, voimme siis olettaa hänenkin olleen joskus yhtä heikoilla. Molemmat tunnistavat merkin toisissaan, ja kamppailu loppuu. Demoni astuu taas kuvaan, tarkoituksenaan päihittää päähenkilömme. Nyt he kuitenkin yhdistävät voimansa. Vaikka molemmat kaikkine kykyineen ovatkin hävinneet aiemmin Demonille, voittavat he nyt sen saumattomalla yhteispelillä. Demoni kukistuu ja uudet ystävykset jäävät kaksin. Molempien ollessa hieman epävarmoja uudessa tilanteessa on tunnelma vaivaantunut. Lopulta I muistaa taas salkkunsa, nyt hänellä on joku jonka kanssa sen voi jakaa. I hakee salkkunsa ja molemmat päähenkilömme jäävät lavan keskelle nauttimaan sen sisällöstä. Loppu. 2.2 Toteutuksesta Esityksessä Pelot olivat puolinaamioihin ja mustiin pukuihin pukeutuneet Jenni Mäkelä ja Karoliina kangasniemi. Heillä oli käytössään myös sauvat, joilla he hakkasivat lattiaa. Joskus Pelot ilmentyivät vain ääninä (rytmikkäänä hakkaamisena) lavan takaa, ja välillä ne olivat lavalla näkyvillä. Liikekielenä he käyttivät Suzuki tekniikkaa, ja siitä lähinnä kävelytyylinä tamppausta, eli jalkapohjia hakattiin lattiaan liikuttaessa, joka osaltaan myös liittyi Pelkojen äänimaailmaan. Molemmat Pelot myös liikkuivat synkronoidusti, sotilaallisella täsmällisyydellä. Sekä Karoliina että Jenni olivat opiskelleet Suzukia Liettuan musiikki ja teatteri -akatemiassa edellisenä vuonna. Peloilla oli myös oma valaistus, joten eri keinoja pelkojen tuomiselle oli monta, fyysisen läsnäolon lisäksi. Vanhusta esitti Kimmo Klemola. Hän oli hahmoista ainoa, jonka liike oli tavanomaista. Muiden hahmojen liikekieli oli melko tyylittelevää. Vanhus liikkui hyvin rauhallisesti, mutta ilman minkäänlaista tyylittelyä tai koreografiaa. Se myös erotti kohtaukset, joissa Kimmo esiintyi, muista hyvin selkeästi, ja loi niihin esityksen yleisestä linjasta poikkeavan tunnelman. Ne olivat ikään kuin levähdystaukoja.

12 8 Pukeutumisella ja maskeerauksella oli oma merkityksensä esityksessä. Päähenkilö E:n naama oli valkea, punaisilla, Peking-ooppera, tai Kabuki tyyppisellä maalauksella. Vanhuksella vastaava, mutta maalaus oli sininen. Päähenkilö I:n naama oli valkea, ja se maalattiin punaiseksi naamioksi esityksen loppuvaiheessa henkilön tehdessä valintansa. Lopussa sekä I, että E pesevät kasvonsa puhtaiksi, ja aloittavat ikään kuin puhtaalta pöydältä. Esityksessä mukana ollut salkku jätettiin arvoitukseksi katsojille. Kyseessä oli normaali nahkainen salkku, mutta kun sen avasi, paloi sen sisällä valo. Sitä käytettiin tehokeinona niissä kohtauksissa, joissa päähenkilö I haki turvaa salkusta, ja lopussa kun päähenkilöt jakavat sen keskenään. Viimeinen kohtaus toteutettiin pelkästään salkun valossa. Kaikilla henkilöillä oli käytössään myös sauvat, molemmilla päähenkilöillä, Peloilla, Vanhuksella. Niitä käytettiin taisteluissa joko lattiaa hakkaamalla, tai erinäisillä liikesarjoilla. Varsinaista kamppailua niillä ei käyty, vaan taistelut toteutettiin symbolisesti. Ne olivat ikään kuin henkilöiden jatkeita, heidän kykyjään ja ominaisuuksiaan.

13 9 3 SANKARIN ARKKITYYPPI 3.1 Monomyytti ja sankarin matka Sankarimyytti on maailman yleisin ja tunnetuin myytti. Me tapaamme sen Kreikan ja Rooman klassisessa mytologiassa, keskiajalla, Kaukoidässä ja nykyisten alkukantaisten heimojen piirissä. Se ilmenee myös unissamme. Sillä on ilmeistä dramaattista vetovoimaa ja vähemmän ilmeinen mutta silti yhtä syvällinen psykologinen merkitys. (Jung 1964, 110.) Myyttitutkimuksen ehkä merkittävin teoreetikko Joseph Campbell ( ) kirjoitti tutkimustensa perusteella vuonna 1949 kirjan Sankarin tuhannet kasvot. Siinä hän kertoo seikkaperäisesti tuloksista, joita hän on saanut tutkimalla tuhansia myyttejä joka puolelta maapalloa. Niiden perusteella hän loi monomyytin käsitteen. Monomyytti yksinkertaistettuna tarkoittaa sitä yhteneväisyyttä, perustarinaa, joka ilmenee kaikilla kansoilla kaikkina aikoina myyteissä ja kansantarinoissa. Campbell kävi läpi myyttejä niin Aasiasta, Euroopasta, kuin Amerikan intiaaneiltakin, ja teki päätelmän, joka tänä päivänä ei tunnu enää niin vallankumoukselliselta: Kaikista tarinoista oli löydettävissä huomattava määrä samankaltaisuuksia. Inhimilliset myytit ovat kukoistaneet maailman kaikissa asutuissa kolkissa, kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa. Ne ovat elähdyttäneet ja inspiroineet kaikkea muuta, mitä vain ihmisen fyysinen ja henkinen toiminta ovat saaneet aikaan. Ei liene liioiteltua sanoa, että myytti on salainen aukko, josta maailmankaikkeuden ehtymättömät voimat virtaavat ilmetäkseen inhimillisenä kulttuurina. Uskonnot, filosofiset järjestelmät, taiteet, esihistorialliset ja historialliset inhimilliset yhteisömuodot, tieteen ja tekniikan etevimmät saavutukset, jopa nukkuessamme näkemämme unet rakentuvat myytin maagiselle perustalle. Ihmeellistä on, että vähäinen lasten satu kykenee luonteenomaisen tehokkaasti koskettamaan ja inspiroimaan ihmisen syviä luovan voiman keskuksia niin kuin valtameren tuoksu on pienessä vesipisarassa tai koko elämän arvoitus kirpun munassa. Sillä mytologian symboleita ei valmisteta teollisesti: niitä ei voi määrätä,

14 10 keksiä eikä pysyvästi tukahduttaa. Ne ovat psyyken spontaanisti tuottamia, ja jokaiseen sisältyy vahingoittumattomana sen lähteestä saadun voiman siemen. (Campbell 1990, 21 22). Campbellin monomyytti ja sankarin matka pohjaavat psykologi C. G. Jungin arkityypin käsitteeseen. Arkkityypit ovat toistuvia hahmoja jotka esiintyvät ihmisten unissa ja myyteissä ympäri maailmaa. Jung uskoi, että nämä arkkityypit ovat heijastuksia ihmismielestä. Mieli jakautuu näiksi hahmoiksi voidakseen esittää elämämme draamallisesti. (Jung 1964.) Niitä ilmiöitä, jotka esiintyivät eri kulttuurien uskonnollisissa järjestelmissä ja mytologioissa sekä potilaiden kokemuksissa (lähinnä unissa) aiheiltaan samankaltaisina, kutsui Jung arkkityypeiksi. Jungin arkkityyppiteorian hahmottamisessa oli eri kansojen mytologioilla aivan keskeinen osuus. Primitiivinen tai traditionaalinen ihminen näki ihmisen, kulttuurin ja koko maailmankaikkeuden lepäävän dynaamisten arkkityyppien (esikuvallisten mallien) perustalla. Nämä arkkityypit voitiin palauttaa mieliin riittien ja initiaatioiden avulla. (Pettersson 1996, 47.) Sankarin matka alkaa normaalista maailmasta. Hän saa kutsun astua seikkailuun, uuteen tuntemattomaan maailmaan joka on täynnä outoja voimia ja tapahtumia. Jos sankari ottaa kutsun vastaan, ja astuu seikkailun maailmaan, joutuu hän siellä selviytymään monenlaisista haasteista ja koettelemuksista. Sankari kohtaa matkallaan myös uusia tuttavuuksia, jotka voivat auttaa häntä matkan vaaroista selviytymisessä. Haasteet vaikeutuvat, ja lopulta sankari joutuu vastakkain arkkivihollisensa kanssa, tai selviytymään jostakin todella vaarallisesta tehtävästä. Tässä hän usein tarvitsee uusien ystäviensä apua. Jos sankari selviää tästä äärimmäisestä koettelemuksesta, saa hän siitä palkinnon, tarinoiden eliksiirin. Nyt sankarin on vielä päätettävä, haluaako hän palata matkaltaan tavalliseen maailmaan. Näin yleensä käy, ja sankari joutuu kilpajuoksuun päästäkseen palaamaan omaan maailmaansa. Viimeisistä esteistä selviydyttyään sankari lopulta palaa omaan, normaaliin elämäänsä tuoden tullessaan palkinnon, joka auttaa häntä itseään, hänen yhteisöään, tai jopa koko maailmaa kohti parempaa tulevaisuutta. (Campbell )

15 11 Campbell jakaa sankarin matkan kolmeen perusosaan: lähtö, initiaatio ja paluu. Nämä kolme koostuvat seitsemästätoista tarkemmin määritellystä osasta. Sankari kohtaa matkallaan myös auttajia ja vastustajia. Niilläkin on omat perustyyppinsä. Viisas tietäjä, tai mentori, antaa sankarille ohjeita haasteista selviytymiseen, sekä usein myös jonkin taikakalun auttamaan seikkailussa. Harva myytti sisältää kaikki seitsemäntoista osaa, tai kaikkia arkkityyppisiä hahmoja, mutta ne sisältävät kuitenkin piirteitä niistä, ja monet tarinoiden hahmot voivat olla yhdistelmiä useammasta eri perustyypistä. (Milum 2003) Campbellin Sankarin matka käsitettä on sittemmin käytetty laajalti varsinkin elokuvamaailmassa. Ehkä tunnetuin esimerkki tästä on Tähtien sota-trilogia, jossa ohjaaja ja käsikirjoittaja George Lucas noudattaa Sankarin matkan eri vaiheita hyvinkin tarkasti. Sankarin matka ja monomyytin käsite muodostuivat niin suosituiksi Hollywoodissa, että elokuvatuottaja Chris Vogler kirjoitti sen pohjalta seitsemänsivuisen ohjekirjan elokuvantekijöille: A Practical Guide to The Hero With a Thousand Faces, eli suomeksi käytännöllinen opas sankarin tuhannet kasvot kirjan tulkintaan. Pelkistetyimmillään monomyytti ilmenee ihmisen elämänvaiheisiin liittyvissä siirtymäriiteissä, joissa henkilö ensin irrottautuu ja lähtee vanhasta yhteisöllisestä asemastaan, on varsinaisen initiaatiokoetuksen aikana konkreettisemmin tai symbolisemmin yhteisönsä ulkopuolella, johon sitten koetuksesta menestyksekkäästi suoriuduttuaan palaa uuteen statukseensa. (Milum 2003). 3.2 Sankarin matkan 17 vaihetta Lähtö/Ero 1. Kutsu seikkailuun. Seikkailu alkaa kun sankari saa kutsun toimintaan. Kutsu saattaa olla esimerkiksi sankarin yhteisöä uhkaava vaara, tai sankari saattaa vain lipsahtaa seikkailuun jonkin yllättävän sattuman kautta. Kutsun esittää yleensä Airut. Airut on usein synkkä ja uhkaava hahmo, jota sankarin

16 12 arkitodellisuudessa pelätään tai vieroksutaan. Jo pelkkä airuen ilmestyminen paikalle saattaa käynnistää seikkailun. 2. Kieltäytyminen kutsusta. Sankari saattaa aluksi kieltäytyä kutsusta seikkailuun. Tämä johtaa kärsimykseen ja vastoinkäymisiin, ja lopulta sankari on pakotettu ottamaan kutsu vastaan tilanteen pelastamiseksi. 3. Yliluonnollinen apu. Kun kutsu on vastaanotettu, sankari kohtaa auttajan. Tämä on yleensä vanhempi hahmo, vanha viisas tietäjä tai noita. Sankari saa auttajalta neuvoja tulevia koitoksia varten, sekä tarvittavia työkaluja seikkailua varten, taikavoimia sisältävän aseen tai amuletin. 4. Ensimmäisen kynnyksen ylittäminen. Sankarin on ylitettävä kynnys arkitodellisuudesta seikkailujen yliluonnolliseen, outoon maailmaan. Kynnystä vartoi useasti Portinvartija, hahmo jonka tehtävä on pitää nämä kaksi maailmaa erillään. Sankari joutuu selviytymään portinvartijasta esimerkiksi huijaamalla tätä tai suorittamalla tämän hänelle antama tehtävä. 5. Valaan vatsassa. Kynnyksen ylityksessä sankari siirtyy uudelle tasolle uudelleensyntymän kautta. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että sankari loukkaantuu vakavasti ja hänen luullaan kuolleen, tai hän kohtaa jonkin muun vakavan vastoinkäymisen. Sankari kuitenkin selvää, ja näyttäytyy nyt uudistuneena ja voimakkaampana. Initiaatio 1. Koetusten tie. Kynnyksen ylitettyään uudestisyntynyt sankari saapuu yliluonnolliseen, uuteen ja outoon maailmaan. Täällä hän joutuu selvittämään tiensä läpi erilaisten esteiden ja koettelemusten. Hän saa tehtävistä suoriutumiseen apua korkeammilta voimilta tai yliluonnollisilta avustajilta. Sankari voimistuu edelleen jokaisen selvitetyn esteen myötä.

17 13 2. Jumalattaren kohtaaminen. Viimeinen haaste kuvataan usein avioitumisena jumalatar- äiti- tai kuningatarhahmon kanssa. Tämä ilmentää sankarin saavuttamaa elämän hallintaa. 3. Nainen viettelijänä. Tiedoissaan ja taidoissaan ylemmälle tasolle noussut sankari tuntee vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että hänen uusi henkistymisensä on ristiriidassa ruumiin ja sen vaatimusten kanssa. Tätä kuvataan viettelijättärellä, jonka sankari kuitenkin tyrmää. 4. Sovitus isän kanssa. Sankari korjaa välinsä tyranniin / kuninkaaseen / isähahmoon. Hänen uudet henkiset voimavaransa antavat mahdollisuuden ymmärtää tämän motiiveja ja huomata samankaltaisuus. 5. Apoteoosi. Sankarin ego murenee hänen saavuttaessaan jälleen kerran uuden, korkeamman, tietoisuuden tason. Sankarin maailmankuva muuttuu ja hän saa käyttöönsä uusia kykyjä ja voimia. Sankari osaa nyt myös katsoa asioita laajemmasta perspektiivistä, ja saattaa uhrata itsensä suuremman edun puolesta. 6. Ylin siunaus. Sankari on nyt valmis saamaan käsiinsä palkinnon, jota tavoittelemaan hän seikkailuun lähti. Palkinto voi olla taikavoimia sisältävä esine, eliksiiri, tai kyky jolla hänen on mahdollista auttaa lähimmäisiään arkimaailmassaan. Paluu 1. Paluuajatuksen hylkääminen. Saavutettuaan täyttymyksen ja onnen seikkailujen maailmassa sankari ei välttämättä tahdo enää palata arkitodellisuuteensa.

18 14 2. Maaginen pako. Takaa-ajo seuraa, kun sankari yrittää palata arkimaailmaan palkintonsa kanssa. Hän kohtaa vastustajia ja joutuu pakenemaan näitä ja selviytymään vielä viimeisistä haasteista. 3. Ulkoapäin tuleva pelastus. Pakeneminen yliluonnollisesta seikkailun maailmasta saattaa vaata apua ulkomaailmasta, sankarin arkitodellisuudesta. Tämä voi johtua siitä, että sankari ei halua palata (1. Paluuajatuksen hylkääminen), tai sitten hän ei pysty omin avuin selviytymään vastustajistaan. 4. Paluukynnyksen ylittäminen. Sankari palaa ulkomaailmaan palkinto mukanaan. Hänen on nyt hyväksyttävä se, että tämä on se maailma, johon hän kuuluu. 5. Kahden maailman herra. Sankari pystyy seikkailun aikana keräämällä kokemuksella ja uudella tietämyksellään kuitenkin edelleen olemaan yhteydessä molempiin maailmoihin, omaan arkimaailmaansa, sekä seikkailujen yliluonnolliseen maailmaan 6. Vapaus elää. Sankari voi nyt käyttää palkintoa itsensä, yhteisönsä tai lähimmäistensä auttamiseen. Sankarin matka niin eri kansojen mytologioissa, kuin Freudin ja Jungin tutkimien potilaiden unissakin, on tietenkin metafora ihmisen kasvusta. Niistä eri vaiheista jotka hän käy läpi kasvaessaan, initiaatioita ensin lapsuudesta murrosikään, murrosiästä aikuisuuteen, ja aikuisuudesta lopulta vanhuuden kautta kuolemaan. (Campbell 1990, Jung ) Jokainen Sankarin matka on siis matka ihmisen psyykeen, sisälle ihmiseen itseensä. Sieltä sankari palaa kasvaneena ja muuttuneena. Monomyytti on tunnettu koko ihmiskunnan keskuudessa, kaikkia kulttuureja yhdistävä tekijä. Se on kirjoitettu sillä tavoin, miten me näemme itsemme ja ymmärrämme itseämme. Mytologia on kokoelma symboleja, joita käytetään kuvaamaan tarkoitustamme

19 15 maailmassa (tai elämässä), ja kaikkea sitä mihin kykenemme. Avainasemassa monomyytissä on se, että sen avulla opitaan ymmärtämään oman maailman (tai elämän) rajallisuus, ja samalla se luo odotuksia siitä, mitä on sen ulkopuolella. Kaikissa suurissa uskonnoissa, yhteiskunnissa ja tarinoissa on ainakin osa tästä. (Milum Pettersson )

20 16 4 YÖSADE SANKARIN MATKANA 4.1 Lähtö/Ero Yösateen rakenne otettiin siis soveltaen Joseph Campbellin sankarin matkan muodosta. Alusta alkaen oli selvää, että esitys pohjautuisi (lähinnä Aasialaisiin) myytteihin. Se tuki myös esityksen muotokieltä ja estetiikkaa, joista kerron seuraavassa luvussa. Myytteihin kuuluva sankarin henkinen kasvu kuului myös olennaisena osana tarinaan, joten senkin takia valinta oli helppo. Valmiit hahmot sankarin matkassa olivat osaltaan myös helpottava tekijä Yösadetta esitykseksi muodostettaessa. Yösateessa on Sankari, eli Päähenkilö I, jota itse esitin. Hän elää pelkästään työlleen, on yksinäinen ja tuntee ettei hänen elämässään ole sisältöä. Alun kohtauksissa esitellään sankarin arkitodellisuus, normaali maailma joka on vastakohtana seikkailun maailmalle. Yhteisöä sankarilla ei ole, vaan hän muodostaa ikään kuin oman miniatyyriyhteisönsä, johon kuluvat vain hän itse ja hänen maaginen salkkunsa, ja jonka auttamiseksi hän joutuu sankarin matkalleen. Päähenkilö E toimii tarinan airuena, joka aiheuttaa konfliktin ja pakottaa sankarin toimintaan. Sankarilla on haluja, hän haluaisi ystäviä, laajemman yhteisön kuin mitä hänellä nyt on. Hän yrittää lähestyä naapuriaan Päähenkilö E:tä, koska tuntee kaipuuta tämän hyvää elämää kohtaan. Kun suunnittelimme Yösadetta, mietimme paljon mitä on hyvä elämä. Teimme listoja joihin keräsimme asioita joita arvostamme, ja joita vaaditaan hyvän elämän edellytyksiin. Tärkeimmäksi teemaksi kohosi selkeästi yhteisö, ja nimenomaan yhteisö, joka ei välttämättä koostu pelkästään samanmielisistä ihmisistä jotka ajattelevat asioista samalla tavoin ja näin pönkittävät toistensa egoa, vaan sellaisesta, jossa jokainen saa olla täysin oma itsensä ja silti tuntea itsensä täysin hyväksytyksi ja tuetuksi. Tällaista sankari siis loppujenlopuksi hakee, se on hänen, ja sankarin matkan ylin tavoite.