Jukka Liedes Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Transkriptio

1 Jukka Liedes Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Asia: U 63/2016 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Yleistä Direktiiviehdotus jakaantuu kolmeen pääosastoon: - toimenpiteet oikeuksien rajoitusten sovittamiseksi digitaalisiin ja rajat ylittäviin ympäristöihin - toimenpiteet lisenssikäytäntöjen parantamiseksi ja sisällön laajemman saannin varmistamiseksi, ja - toimenpiteet hyvin toimivien tekijänoikeusmarkkinoiden saavuttamiseksi. Direktiiviehdotus on jossain määrin hajanainen kooste asioita, jotka ovat olleen Euroopan tason keskustelussa esillä viime vuosina. Keskusteluun oli ladattu monien asioiden kohdalla sekä suuria odotuksia että suuria pelkoja. Vaikka ehdotuksen kaikki elementit koskevat osia Euroopan unionin digitaalisista sisämarkkinoista, ehdotus ei kunnolla ansaitse nimeä tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Kun ehdotusta tarkastelee kokonaisuutena, ei ole poissuljettua, että oikeuksien ja niiden rajoitusten tasapaino ja lainsäädännön sidosryhmien asemat muuttuisivat ehdotuksen hajanaisuuden takia jossain määrin ennakoimattomasti. Yksi suurimmista keskustelukysymyksistä Euroopassa viime vuosina on ollut se, miten mahdollistetaan suojattujen teosten ja muun aineiston lisensiointi ja käyttö rajat ylittävissä tilanteissa, ml. rajat ylittävä käyttö joidenkin kansallisessa laissa olevien tekijänoikeuden rajoitussäännösten perusteella. Direktiiviehdotuksen opetustoimintaa (4 artikla) ja myynnistä poistuneita teoksia (7 artikla) koskevissa kohdissa on varovainen alku rajat ylittäviin järjestelyihin, kahta eri tekniikkaa käyttäen. Olisi ollut tervetullutta, että Euroopan komissio olisi tehnyt laaja-alaisemmin sovellettavissa olevan aloitteen suojatun aineiston lisensioimiselle ja käyttämiselle yli rajojen. Direktiiviehdotuksessa on monissa kohdin kysymys tekijänoikeuden haltijoiden oikeuksien tasosta ja siitä, miten suojatun aineiston käyttämismahdollisuuksia voitaisiin virtaviivaistaa ja helpottaa monimutkaisilla alueilla. Direktiivistä käytävässä eurooppalaisessa keskustelussa oikeudenhaltijat puolustavat oikeuksiaan ja autonomiaansa ja käyttäjät vetoavat markkinoiden toimivuusvaatimuksiin ja puolustavat omia taloudellisia asemiaan. Euroopan komission käännöspalvelu toimii yleensä hyvin tai tyydyttävästi mutta tällä kertaa direktiiviehdotuksen suomenkielisessä versiossa on puutteita. Käännöksessä on virheitä ja epäonnistuneita sanontoja tärkeissä kohdissa.

2 2 3 artikla Tekstin ja tiedon louhinta Tekstin ja tiedon louhintaa koskevat säännökset lisäisivät oikeusvarmuutta mutta rajoitetusti. Säännös on kapea-alainen (vain tieteellinen tutkimus) ja se kattaa sellaiset teokset ja muut aineistot, joihin tutkimusorganisaatioilla on laillinen pääsy tieteellistä tutkimusta varten. Tämä kattanee tilanteet, joissa aineistoja on hankittu käyttöön sopimuksilla/lisensseillä ja joissa aineistoa on tietoverkossa vapaasti saatavana. Johdantokappaleen 11 mukaisesti oikeuksien rajoitus koskisi louhintaa vain ei-kaupallisiin tarkoitusperiin. Johdantokappaleessa 13 todetaan, että ei ole tarpeen säätää oikeudenhaltijoiden korvauksesta rajoituksen luonteen ja alan vuoksi haitan pitäisi jäädä erittäin vähäiseksi. Ehdotus ei koske niitä säännöksiä, joiden mukaan tekstin ja tiedon louhinta on Euroopan unionissa tai sen jäsenvaltioissa jo mahdollisesti sallittua. Komissio ei näytä tarkastelleen tekstin ja tiedon louhintaa tilanteissa, joissa louhintaa tarjotaan ja myydään louhintapalveluina. Säännöksissä ei ole otettu huomioon niitä lisensiointiin perustuvia aineistojen käyttömahdollisuuksia, jotka ovat kehittymässä. Ehdotettu sääntely ei estä sitä, että kansallisesti säädetään korvauksesta oikeuksien haltijoille, tapauksesta riippuen. Ehdotuksessa oikeuksien rajoittaminen kohdistettaisiin tutkimusorganisaatioiden toiminnan helpottamiseen mutta mahdollisuudet hyödyntää kansallista tutkimusinfrastruktuuria, mukaan lukien muistiorganisaatioita ja muita mahdollisia yhteiskunnallisia toimijoita, on jätetty pohdintojen ulkopuolelle. Niiden osallistuminen tekstin ja tiedon louhintaan pitää siis joka tapauksessa pohjata sopimuksiin, jos louhinnan kohteeseen sisältyy suojattuja teoksia ja muuta suojattua aineistoa. On epävarmaa, missä tilanteissa vuoden 2001 tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 1 kohta (ja vastaavat kansallisen lain kohdat) sallivat tekstin ja tiedon louhinnan. Tämän säännöksen kapeaa soveltamisalaa koskevat kriteerit ( Temporary acts of reproduction / tilapäinen kappaleen valmistaminen, ja which are transient and incidental / joka on väliaikaista tai satunnaista ) vaikeuttavat säännöksen soveltamista tapauksiin, joissa tekstin ja tiedon louhintaa varten tarvitaan louhinnan kohdemateriaalin muodostamista koskevat järjestelmälliset askeleet aineistoa kopioimalla ja kohdemateriaalia ei ole aikomustakaan pitää tilapäisenä tai väliaikaisena. Suomen ja muiden pohjoismaiden osalta erityisen lähellä olisi harkita tekstin ja tiedon louhinnan pohjaamista laajennettuun kollektiiviseen lupaan (sopimuslisenssi). Tällaista komissio ei nyt kuitenkaan ole valinnut ehdotukseensa. Sopimuslisenssityyppiselle ratkaisulle ei todennäköisesti ole edellytyksiä kaikissa jäsenmaissa (mm. puuttuu laajasti edustavia monialaisia järjestöjä). Olisi syytä harkita, pitäisikö direktiiviehdotuksen sallia rajoituksen ohella sopimusratkaisut, tuettuna laajennetulla kollektiivisella luvalla tai edustavuusolettamalla. Tämä lisäisi kansallista liikkumavaraa ja olisi oikeudenhaltijoiden kannalta pelkkää tekijänoikeuden rajoittamista kohtuullisempi ratkaisu.

3 3 Selvyys tässä asiassa on joka tapauksessa tarpeellinen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa aloitettiin laaja-alaiset pohdinnat tekijänoikeusjärjestelmän uudistustarpeista sekä kongressin tekijänoikeusvirastossa että kauppaministeriön patenttivirastossa, ei ollut tarvetta keskustella tekstin ja tiedon louhinnasta. Yhdysvaltojen laissa olevan tekijänoikeutta rajoittavan fair use -säännöksen katsottiin riittävästi kattavan tekstin ja tiedon louhinnan. Eurooppa on tässä suhteessa heikommassa kilpailuasemassa Yhdysvaltoihin nähden. 4 artikla Käyttö digitaalisessa ja rajat ylittävässä opetustoiminnassa Säännöksen soveltamisala on rajoitettu opetuksen havainnollistamiseksi ja ei-kaupallisen tavoitteen pohjalta. Johdantokappale 16 vielä lisää, että kysymyksessä olisi opetuksen rikastuttaminen ja täydentäminen. Opetuksen havainnollistamista koskeva edellytys tulee Bernin sopimuksen 10 artiklasta, josta se on lainattu vuoden 2001 tekijänoikeusdirektiivin 5 artiklan 3 kohdan alussa olevaan opetusta ja tieteellistä tutkimusta koskevaan säännökseen. Jos sen tulkinta, mitä on opetuksen havainnollistaminen, on epäselvää, se on ollut sitä siitä lähtien, kun määräys tuli Bernin sopimukseen. Säännösten mukaan näyttäisi olevan mahdollista kopioida ja välittää verkossa myös kokonaisia teoksia. Tässä kohdassa ehdotus on pitkälle menevä. Se saattaisi sallia myös analogisessa muodossa olevan kirjan tai muun materiaalin digitoimisen skannaamalla. Se, että oikeuksien rajoitus menisi näin pitkälle, saattaisi vaikuttaa haitallisesti oppimateriaalien kaupalliseen tuotantoon. Suojattujen aineistojen käyttö opetuksessa on maailmanlaajuisesti suuri markkina-alue. Jäsenvaltiot voivat säätää kohtuullisesta hyvityksestä, kun heidän teoksiaan käytetään direktiivin mukaisen rajoituksen nojalla. 4 artiklan 2 kohdassa on säännös, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että 1 kohdan rajoitusta ei sovelleta tietyntyyppisiin teoksiin tai muuhun aineistoon siltä osin kuin 1 kohdassa kuvattuja toimia koskevia soveltuvia lisenssejä on markkinoilla helposti saatavilla. Suomessa on laajennettua kollektiivista lupaa (sopimuslisenssi) koskevilla säännöksillä tuetut laajat lisensiointijärjestelyt valtion, oppilaitosten ja laajaalaisen tekijänoikeuden hallinnointijärjestön Kopioston (muita unohtamatta) välillä. Suomessa lisenssisopimukset kattavat ehdotuksen mukaiset käytöt ja niiden alaa voidaan aika ajoin tarkistaa esim. tulevien tarpeiden mukaan. Direktiiviehdotus jättää opetuskäytön sallimisen tavan olennaisesti kansallisen lainsäätäjän harkintaan. Suomessa tämä tapahtuu lisenssisopimuksilla, joita on tuettu laajennettua kollektiivista lupaa (sopimuslisenssi) koskevilla säännöksillä. Näin on mahdollista pitää Suomen järjestelyt ja kehittää niitä edelleen. Lisensiointijärjestelyt ovat markkinaehtoisia ja neuvoteltuihin sopimuksiin perustuvia. 5 artikla Kulttuuriperinnön suojelu Suomen tekijänoikeuslaissa olevan säännöksen mukaan teoksen kappaleita saa valmistaa asetuksella säädettävissä arkistoissa, yleisölle avoimissa kirjastoissa ja museoissa 1) aineiston säilyttämiseksi, 2) aineiston teknistä entistämistä varten, 3) kokoelmien hallintaa, järjestämistä ja kokoelman ylläpidon toimia varten, ja

4 4 4) vaillinaisen teoksen kappaleen tai teoksen puuttuvan osan täydentämiseksi (jos täydennystä ei ole saatavissa kaupallisen levityksen tai välittämisen kautta). Olisi järkevää pyrkiä kehittämään direktiiviehdotuksen säännöksiä tai niiden tulkintaa niin, että säilytettävien kokoelmien hoitoa edellyttävät laitosten sisäiset toimet ovat myös sallittuja. Kokoelmissa olevien aineistojen saattaminen yleisön saataviin on oma asiansa. Tätä direktiiviehdotuksessa ei ole käsiteltykään. Asia on kysymys, joka kuuluu säilyttäjäorganisaatioiden ja oikeudenhaltijoiden sopimusten piiriin. Suomen tekijänoikeuslaissa on säännös laajennetusta kollektiivisesta luvasta (sopimuslisenssi), jonka avulla kokoelmassa olevan aineiston saattaminen yleisön saataville säilyttäjäorganisaation ulkopuolelle on mahdillista. 6 artikla Teknisten suojausten asema Harkintakysymys on, pitäisikö säännökseen ottaa viittaus 6 artiklan 4 kohdan 4 alakohtaan, joka suojaa tilauspohjaisesti yleisölle sopimusten ehtojen mukaisesti tarjottavien palvelujen teknisiä suojauksia? 7 artikla Myynnistä poistuneet teokset Komission ehdotus pohjautuu laajennetulla kollektiivisella luvalla (sopimuslisenssi) tai edustavuusolettamalla tuettuun lisensiointijärjestelyyn. Ehdotuksessa oleva laajennetun kollektiivisen luvan mekanismi eroaa joiltakin osin Suomessa käytössä olevasta. Direktiiviehdotuksessa korostetaan läpinäkyvyyttä eri tavoin. Artiklan 3 kohdassa on velvollisuus tiedotustoimiin mekanismin eri asioista jo ennen digitointia, jakelua ja yleisölle välittämistä tai tilauspohjaista saataville saattamista. Mekanismia sovellettaisiin vain sellaisiin teoksiin ja äänitteisiin, jotka on ensi kertaa julkaistu siinä maassa, jossa lisensiointi tapahtuu, ja jossa lisensiointiorganisaatio on edustava. Saattaa olla, että tämä mekanismi on (tiedotustoimineen) liian raskas ja että sen soveltuvuus vain lisensiointimaassa julkaistuihin teoksiin ja äänitteisiin on liian kapea. Suomessa ja muissa pohjoismaissa sopimuslisenssin vaikutus ulottuu myös muista maista peräisin oleviin teoksiin ja muuhun suojattuun aineistoon. Sitä ei kuitenkaan voi kiistää, että kun laajennetun kollektiivisen luvan (sopimuslisenssi) käyttö laajenee eri tarkoituksiin Euroopan unionin jäsenmaissa, tiedotustoimintaa mekanismista ja erityisesti kieltomahdollisuudesta tarvitaan enemmän kuin pohjoismaissa tähän asti on ollut käytäntönä.

5 5 Lisäksi voidaan kysyä, eikö jäsenvaltioiden harkintavaltaa ratkaisujen muodostamisessa voitasi lisätä niin, että jäsenvaltiot voisivat käyttää muitakin eri oikeudellisia menetelmiä, joilla saavutetaan sama tulos. Tekijänoikeuksien kollektiivihallinnointia koskevan direktiivin 12 johdantokappaleessa on kollektiivisen laajennetun luvan ja edustavuusolettamien lisäksi mainittu pakollinen kollektiivinen hallinnointi ja oikeuksien siirtäminen yhteishallinnointiorganisaatioille. Kaikki nämä ratkaisut edellyttävät vastavuoroisia sopimuksia oikeuksia hallinnoivien organisaatioiden kesken ja niiden toimivuuden edellytyksenä on organisaatioiden korkea edustavuusaste. 8 artikla Rajat ylittävät käytöt Rajat ylittävän käytön salliva säännös 8 artiklan 1 kohdassa on hämmästyttävän yksikertainen. Artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään teosten tunnistamistietoja ja oikeudenhaltijan kieltomahdollisuutta koskevasta tiedottamisesta Euroopan unionin teollis- ja tekijänoikeusviraston portaalissa. 10 artikla Audiovisuaalisia teoksia koskeva neuvottelujärjestely Komissio on omaksunut pehmeän lähestymistavan sellaisten tilanteiden ratkomiseen, joissa audiovisuaalisten tuotantojen tuottajat ovat haluttomia lisensioimaan teoksien saataville saattamista tilausvideoalustoilla. Haluttomuutta ja vaikeuksia on esiintynyt erityisesti rajat ylittävien tai alueellisten lisenssien aikaansaamisessa. Komissio ei luota siihen, että markkinavoimat hoitaivat asian. Keinoksi on omaksuttu puolueettoman elimen perustaminen antamaan apua neuvotteluissa ja sopimukseen pääsemisessä. Tämä vaikuttaa aika voimattomalta toimenpiteeltä. Siitä, mitä asiallisia keinoja tavoitteen saavuttamiseksi voisi olla käytettävissä, ei ole pohdittu. Mikäli oikeudenhaltijat (tai toinenkaan osapuoli) ei ole kiinnostunut käyttämään tämän puolueettoman elimen palveluja, toimenpide ei johda mihinkään. Toisaalta, vaikka tällaista elintä ei olisikaan, osapuolet voivat aina halutessaan käyttää asiantuntija- tai ammattiauttaja-apua sopimusneuvotteluissaan. 11 artikla Lehtijulkaisujen suoja Direktiiviehdotuksessa ehdotetaan säädettäväksi uusi oikeus, joka myönnettäisiin lehtijulkaisujen kustantajille koskien heidän julkaisujensa digitaalista käyttöä. Uusi oikeus muodostettaisiin viittauksella vuoden 2001 tekijänoikeusdirektiiviin: kustantajalla olisi oikeus määrätä suojan kohteiden kopioimisesta ja tilauspohjaisesta yleisölle välittämisestä. Uuteen oikeuteen nähden olisivat voimassa samat rajoitukset, kuin tekijänoikeuteen vuoden 2001 direktiivin 5 artiklan mukaisesti.

6 6 Lehtien kustantajat, samoin kuin elokuvatuottajat ja esimerkiksi kirjankustantajat, ovat perinteisesti pohjanneet toimintansa sopimuksilla hankkimiinsa oikeuksiin. Sopimuksilla tekijöiltä hankittuina nämä oikeudet tuottavat yhtä vahvan aseman kuin on teosten alkuperäisillä tekijöillä. Poikkeustapauksena tästä hankittujen oikeuksien linjasta ovat äänitteiden tuottajat, joille on säädetty sekä kansallisesti että kansainvälisesti (ns. Rooman sopimus vuodelta 1961) oma itsenäinen lähioikeutensa. Keskustelu äänitteiden tuottajien oikeuksista alkoi jo 1920-luvulla, kun äänilevyjen laajeneviksi käyttömuodoiksi muodostuivat äänilevyjen julkinen soittaminen yleisölle ja käyttö radiolähetyksissä. Toinen eurooppalainen erikoistapaus on elokuvatuottajille vuoden 1992 vuokraus- ja lainausdirektiivissä säädetty oma erityinen lähioikeus, joka tuli tuottajille heidän sopimuksilla tekijöiltä ja esittäjiltä hankkimiensa oikeuksien lisäksi. Oikeus on käytännössä Euroopan talousalueen laajuinen. Ei ole varmaa, oliko sen myöntäminen tarpeellista. Kansainvälistä keskustelua ei ole käynnistetty tällaisen oikeuden laajemmasta myöntämisestä. ETA-maiden ulkopuolelta olevien elokuvien ja televisio-ohjelmien oikeudet pohjataan ilman ongelmia sopimuksilla hankittuihin oikeuksiin. Muita investointien suojaan pohjautuvia suojamuotoja ovat lähettäjäyritysten suoja ja luetteloiden ja tietokantojen suoja. Niillä on omat erilaiset oikeutuksensa. Jos nyt puheena oleva uusi suojamuoto tunnustettaisiin, myös siinä olisi kysymys investointien suojasta ja vahvistuvasta mahdollisuudesta estää vapaamatkustus. On merkille pantavaa, että direktiiviehdotuksen 33 johdantokappaleen mukaan suoja ei ulottuisi hyperlinkittämiseen, jota ei pidetä yleisölle välittämisenä. Uudella oikeudella ei puututtaisi siihen oikeudelliseen tilaan, joka linkittämisen osalta perustuu Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksiin. Lehtien ja uutisaineistojen julkaisijat ovat pitkään vaatineet selvyyttä nimenomaan linkitystilanteisiin, joissa ne ovat katsoneet kolmansien uutis- ja ajankohtaisaineistojen välittäjien hyödyntävän heidän investointiaan linkittämällä. Säännös ei toisi näihin tilanteisiin ratkaisua. Myös lehtijulkaisujen kustantajat ovat ammattilaisia, uutis- ja ajankohtaisaineistot ym. heidän julkaisujensa sisältö on heidän ydintoiminta-aluettaan ja he pystyvät yleensä halutessaan sopimuksilla varmistamaan tekijänoikeudellisen asemansa. Direktiiviehdotuksessa ei ole kunnolla selitetty, miksi hankitut vahvat oikeudet eivät riitä lehtikustantajien positiointiin suhteessa ympärillä oleviin muihin markkinatoimijoihin. Uusien oikeuksien tunnustamista ei voida torjua pelkästään uusien oikeuksien torjumisen vuoksi. Ratkaisevaksi muodostuu se, vastaako ehdotus yleistä oikeudenmukaisuutta ja onko sen tarve selvä. 12 artikla Vaatimukset kohtuullisesta hyvityksestä Kysymyksessä on hyvitys (vuoden 2001 direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, fair compensation, sopiva hyvitys ) yksityisestä kopioinnista. Direktiivissä edellytetään, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen ; oikeudenhaltijoilla ei siis direktiivin mukaisesti ole subjektiivista oikeutta vaatia hyvitystä. Suomessa hyvityksestä on katsottu, että yksityisen kopioinnin hyvityksen saamiskelpoisuus ei ole sopimuksilla siirrettävissä.

7 7 Komission ehdottama säännös koskisi lehtien, kirjojen ja tiedejulkaisujen kustantajia siltä osin ja niissä maissa, joissa yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmä ulottuisi heidän alojensa tuotteisiin. Hyvitysmaksusäännöksien muutoksia vuoden 2001 tekijänoikeusdirektiivin pohjalta valmisteltaessa torjuttiin ajatus paperijulkaisujen yksityisestä kopioinnista maksettavista hyvityksistä. Perusteena olivat reprograafisen yksityisen kopioinnin määrät ja kopioinnin kohteena olevien materiaalien heterogeenisyys. 13 artikla Suojatun sisällön käyttö tietoyhteiskunnan palveluissa ( arvokuilu ) Euroopan komissiota on vuosikausia vaivannut kehitys, jossa tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajina toimivat välittäjäyritykset menestyvät kasvavaa vauhtia mutta välitettävien tekijänoikeudellisesti suojattujen sisältöjen oikeuksien haltijat saavat minimaalisen korvauksen aineistojensa käyttämisestä tai jäävät korvauksetta. Saatavilla pitämisen on kerrottu tapahtuvan laajasti ilman sopimuksia. Jotkut palvelujen tarjoajat, kuten Youtube, vetoavat sähkökauppadirektiivin 14 artiklassa säilyttämisen (hosting) kohdalle säädettyyn vastuuvapauteen. Vastuuvapaus edellyttää, että säilyttäjällä ei ole tosiasiallista tietoa laittomasta toiminnasta tai tiedoista ( ) tai palvelujen tarjoaja poistaa tiedot tai estää niihin pääsyn välittömästi saatuaan tiedon tällaisista seikoista. Euroopan tuomioistuin on todennut, että sähkökauppadirektiivin 14 artiklan vastuuvapaus ei sovellu aktiivisiin online-palveluihin. Jos palvelun tarjoajalla on aktiivinen rooli, hänen voidaan katsoa olevan vastuussa aineiston saattamisesta yleisön saataville. Tällöin palvelun tarjoajan tulee hankkia oikeuksien haltijoilta luvat toimintaan. Komission ehdotus pohjautuu ajatukseen, että palvelujen tarjoajien tulisi olla vastuullisia markkinoiden osallistujia. Komissio etsii tapaa sille, että oikeudenhaltijat saisivat kohtuullisen osan palveluista kertyvistä tuloista. Säännösehdotus on vaikealukuinen ja tulkinnanvarainen. Säännöksen kaikkinainen selventäminen on tarpeen. Direktiivin johdantokappale 38 sisältää tärkeää oikeudellista selitystä 13 artiklan ymmärtämisen ja toimivuuden kannalta. Saattaisi olla hyödyllistä, että mainitusta johdantokappaleesta osia muotoiltaisiin myös osaksi lakitekstiä 13 artiklaan. Sisällöntunnistustekniikoiden käyttö saattaa toteutustavasta riippuen myös merkitä sähkökauppadirektiivin 15 artiklassa kiellettyä yleistä valvontaa. Tarkoin kohdennettu valvonta erilaisilla filttereillä sen sijaan lienee sallittua. Komission ehdotus on oikeasuuntainen mutta ehdotettujen säännösten, mikäli sellaisia säädetään, toimivuuden seurantaan on panostettava. Seurantatehtävä on kahtalainen: on toisaalta arvioitava toimenpiteiden tehokkuutta ja toisaalta toimenpiteiden oikeasuhtaisuutta ja kustannuksia palvelujen tarjoajien kannalta. Se, että komissio velvoittaa jäsenvaltiot helpottamaan palvelujen tarjoajien ja oikeudenhaltijoiden yhteistyötä sidosryhmien vuoropuhelun avulla osoittaa, että komissio pyrkii pohjaamaan säännösten käytännön toteutusta myös markkinavetoisella tavalla.

8 8 Näyttää siltä, että komissio pyrkii ehdotuksellaan ratkaisemaan arvokuilua koskevan dilemman puuttumatta sähkökauppadirektiivin 14 artiklassa olevaan vastuuvapauteen. Ehdotetun uuden direktiivin 13 artiklan soveltamisen kannalta tulee ratkaisevaksi, mikä muodostaa palveluntarjoajan sellaisen aktiivisen roolin, että laukeaa hänen vastuunsa ryhtyä hankkimaan käyttöoikeudet yleisölle välittämäänsä suojattuun aineistoon. Aktiivisen roolin luonnehdinta olisi tarpeen itse säännöksessä. Tämän muotoilussa antavat suuntaviivaa Euroopan tuomioistuimen ratkaisut. 14 artikla - Avoimuusvelvoite Avoimuusvelvoitetta koskevat säännökset palvelevat kannatettavaa tarkoitusperää. Kuten ehdotetun artiklan 2 kohdassa viitataan, velvoitteista voi johtua huomattavaa hallinnollista (sisältää myös taloudellista) rasitusta. Opastusta säännösten toimeenpanoon olisi edellä sanottu huomioon ottaen hyvä lisätä johdantokappaleisiin 40 ja artikla Sopimuksen sopeuttamisjärjestely Sopimusten kohtuullistamisesta käytiin Suomessa keskustelu Keskustelussa vedottiin usein esikuvana Saksan lain ns. best seller klausuuliin. Suomen tekijänoikeuslakiin palautettiin 2015 (607/2015) kohtuullistamissäännös, joka tavoittelee samaa kuin komission nyt ehdottama säännös. Pitkälle direktiivin säännöksen mukaiset säännökset ovat siis jo Suomen laissa. Direktiiviehdotuksen säännöstä arvioitaessa ratkaisevaksi muodostuvat periaatteet sopimusvapaudesta, sopimusten sitovuudesta ja oikeusvarmuus. Yksi ratkaisu Suomen näkökulmasta olisi jättää 15 artiklan mukaista mekanismia koskeva kysymys jäsenvaltioiden harkintaan. 16 artikla Riitojen ratkaisujärjestely Komission ehdotus on perusteltu myös Suomessa 2014 käydyn keskustelun valossa. Yksittäisillä tekijöillä ja esittäjillä on usein korkea kynnys ryhtyä käymään oikeutta sopimuskumppaniaan vastaan. On toisaalta tärkeää, että myös tuomioistuintie on käytettävissä. 18 artikla Ajallinen soveltaminen Ajallista soveltamista koskevat säännökset ovat normaalin käytännön mukaiset. Nämä sinänsä selvät säännökset synnyttävät kysymyksen toisesta asiasta, direktiivin soveltamisen alueellisesta puolesta. Siltä osin kuin on kysymys tekijänoikeudesta ja esittävien taiteilijoiden ym. suojasta, ao.

9 9 kansainväliset sopimukset sisältävät määräykset ns. liittymäkriteereistä, joiden mukaan kansallisen lain säännöksiä sovelletaan muista maista peräisin oleviin tekijöihin ja esittäjiin. Direktiivi jättää avoimeksi sen, mistä maista peräisin oleville lehtijulkaisujen kustantajille ehdotuksen 11 artikla mukainen suoja tulisi myöntää. Jos tällaisesta suojasta säädetään, kansallisessa laissa kannattaisi harkita sellaista liittymäkriteeriä, jonka mukaan 11 artiklan mukainen suoja myönnettäisiin lehtijulkaisujen kustantajille, jotka ovat asettautuneet tai joilla on pysyvä asuinpaikka ETA-maissa tai jotka ovat jonkin ETAmaan kansalaisia. Valitsemalla tämä kriteeri saavutetaan se, mitä komissio tavoitellee ehdotuksessaan, suoja on ETA-laajuinen ja sitä ei myönnettäisi kolmansista maista peräisin oleville kustantajille. LA1701