Retkimelonta Seuran järjestämät retket ja osallistujamäärät: Retkiä järjestetty 11 ja retkipäiviä kertyi 21, osallistujia retkillä oli yhteensä 81.
|
|
- Raili Sipilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vanajaveden Vesikot ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 YLEISTÄ Kulunut kausi oli kaikilla seuran toiminta-alueilla toimelias. Etenkin retkitoiminta vilkastui kauden aikana. Koulutus, melonnanohjaus, eri tapahtumat, ryhmämelonnat ja koululaisten tutustumis- ja ohjausmelonnat järjestyivät aktiivisten jäsenten ansiosta erinomaisesti. Kilpailutoiminnassa olimme Suomen viidenneksi paras seura Suomen Cupissa. Toimintavuoden aikana seuralle oli palkattu toiminnanjohtaja ja lisäksi palkkatuella palkattiin puoleksi vuodeksi työntekijä vapaaehtoisten avuksi. JÄSENET Jäseniä vuoden 2016 lopussa oli 521 joista nuoria 74. Vuonna 2015 jäseniä oli vuoden lopussa 532. Kunniajäseniä oli seitsemän ja jäsenmaksusta vapautettuja oli 20. MELONTATOMINTA Melontakausi alkoi 1.1 ja päättyi Melontakertoja kertyi vajakirjaan vuoden aikana 3288 Enemmän kuin tuhat kilometriä meloneita oli 9. Retkimelonta Seuran järjestämät retket ja osallistujamäärät: Retkiä järjestetty 11 ja retkipäiviä kertyi 21, osallistujia retkillä oli yhteensä 81. Muut retkeilyaiheiset tapahtumat: Partiokaupan klubi-ilta jossa melojat kertoivat Sininauhansa suorittamisesta alkaen. Koskimelonta Virtaavan veden peruskurssi järjestettiin 29. ja 31.7, osallistuja 9. Koulutus ja kurssitoiminta Pelastautumisilta oli 20.6 ja osallistujia 8. Toinen oli 12.7 ja osallistuja oli 14.
2 Melontaopaskoulutukseen osallistui Joonas Lehtonen. Iltamelontoja oli 20 kertaa ja osallistuja 455. Melonnat järjestettiin aikana. Aikuisten melontakouluja pidettiin 5 kertaa ja yksi nuorisomelontakoulu 1 kertaa. Osallistujia yhteensä noin 75. Kilpailutoiminta ja nuorisomelonta Menestyksekkään kesän aikana seuran ratamelojia osallistui Nuorisomestaruuskilpailuihin, Suomen Cup -kisoihin ja Ruotsin Höstregattaan. Lisäksi Sakke Mattila ja Jaakko Hippeläinen valittiin nuorten maajoukkueeseen Lahdessa melottuihin nuorten PM-kisoihin. Nuorisomestaruuskisoissa seura oli kolmas seurojen välisessä kilpailussa ja voitti mm. kaikki poikien miehistölähdöt. Yleisen sarjan SM-kilpailuissa Vesikot saavutti mitalin vuosikymmenten tauon jälkeen, kun seuran miesten nelikkö meloi pronssille 200m:llä. Suomen Cupissa VaVe sijoittui viidenneksi, minkä seurauksena seuran edustaja on vuoden 2017 ratajaostossa. Menestyksen takana on innokas ja laadukas harjoittelu. Tulokset löytyvät pääasiassa SMSL:n sivuilta. Pitkin vuotta on järjestetty erilaisia pienleirejä muutaman muun melontaseuran kanssa vuorojärjestelmällä. Neljän paikallisen kestävyysurheiluseuran yhteistyönä järjestettiin nuorille leiriviikonloppu lokakuussa Kiipulassa. Suomen Cupin viimeinen osakilpailu Ahveniston melonnat ja Suomen Cupin päätösgaala järjestettiin Harjoituksia on ympäri vuoden ja kaikki harjoitukset ja kilpailuihin osallistuminen on täysin vapaaehtoista, kaikki halukkaat saavat osallistua kilpailuihin. Nuoret ovat myös toimineet ohjaajien apuna aloittelijoiden opastamisessa lajin saloihin ja olivat mukana nuorten melontakurssin ohjaamisessa. Nuoret ovat osallistuneet talkoisiin, jossa ovat kunnostaneet kalustoa ja siivonneet vajaa sekä Vanajaa. Nuorten iltamelontoja oli 13 kertaa, aikavälillä ja osallistujia oli yhteensä kesän aikana 152. Kesän aikana järjestetty myös erilaisia ohjattuja melotuksia nuoriso- ja koululaisryhmille. Talviharjoittelu Alkuvuosi, tammi-huhtikuu 2016 talviharjoittelu tapahtui Hämeenlinnan uimahallissa. Hallin mentyä remonttiin solmittiin yhteistyö Mallasveden melojien kanssa ja saimme talviharjoittelu paikan Valkeakosken uimahallista jonne seurastamme vietiin kalustoa. Harjoitteluaika sovittu TOIMITILAT JA KALUSTO Kaluston säilytyspaikkana ja melontatoiminnan keskuksena toimivat Hämeenlinnan Tilapalvelut Oy:ltä vuokrattu Vesikkolinna. Toiminnanjohtaja huolehti kalustovajan kunnossapidosta.
3 Laituritalkoita järjestettiin 11.4 ja 5.11., joissa molemmissa oli osallistujia kutsuttuna 9 hlö/kerta. Kokouspaikkana on käytetty vuokrattavia kokoustiloja. Talvikauden harjoitteluun on vuokrattu tiloja Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:ltä uimahallista, Valkeakosken uimahallista, Matinsaunasta ja liikuntasalia Hämeenlinnan lyseosta. Uutta kalustoa seuralle ostettu 9 kajakkia, sekä kilpa että retkimelontakäyttöön. Muita varusteita esim. aukkopeitteitä, hinausköysiä, meloja, melakellukkeita sekä kajakin korjausvälineitä. Kaluston vakuutusturva Seuran kalusto on vakuutettu Keskinäinen Vakuutusyhtiö Pohjantähdessä seuraavasti: - Kalusto Vesikkolinnassa. Käyttöomaisuusturva tulipalon, sähköilmiön, rikoksen, luonnonilmiön ja rikkoutumisen varalta. - Pohjoismaissa voimassa oleva veneturvavakuutus tulipalon, sähköilmiön, rikoksen, luonnonilmiön, rikkoutumisen ja törmäyksen varalta. - Autokuljetusturva kaikkialla Suomessa. Autokuljetus/esinevahinko. - Veneellä ja moottorilla on omat kaskovakuutukset. HALLINTO Kevät- ja syyskokous Kevätkokous, jossa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, pidettiin Hämeen Kotiruoka Oy:ssä, paikalla oli 15 jäsentä. Vastuuvapaus myönnettiin seuran tilivelvollisille. Syyskokous pidettiin Hämeen Kotiruoka Oy:ssä, paikalla oli 21 jäsentä. Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2016 jäsenmaksut, talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä valittiin puheenjohtaja, hallitus, tilintarkastajat ja jaostojen vetäjät vuodelle Vajamestarin valinta jätettiin hallitukselle. Kokouksessa päivitettiin seuran 5-vuotissuunnitelma. Hallituksen kokoukset Seuran hallitus kokoontui vuoden aikana seitsemän kertaa. Taloushallinto Seuran taloushallintopalvelut on ostettu Tili- ja veropalvelu Terhi Holstilalta. Henkilöstö Seura toimi pääosin vapaaehtoisvoimin. Seuralla oli toiminnanjohtaja ja yksi henkilö toimi seurassa palkkatuella puoli vuotta touko marraskuussa.
4 Seuran saamat tuet Hämeenlinnan kaupungin elämänlaatulautakunta myönsi tilasetelin (1400 euroa) Vesikkolinnan vuokranmaksun tueksi. Kanoottiliitolta saatiin 6959,39 euroa kalustehankintoihin. YHTEISTYÖ JA MUITA TAPAHTUMIA Yhteistyötä tehtiin eri urheiluorganisaatioiden ja muiden tahojen kanssa hallinnollisella tasolla, sekä osallistumalla muiden organisaatioiden järjestämiin retkiin ja tapahtumiin. Seura on Suomen melonta- ja soutuliitto ry:n jäsen. Seuran edustaja osallistui liiton syys- ja kevätkokouksiin. Vanajaveden Vesikot ry kuuluu jäsenseurana myös Suomen Kanoottiliittoon. Seuran edustaja osallistui liiton kokouksiin. Seura on myös Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n jäsen. Seura osallistui Suomi Meloo -kanoottiviestiin reitillä Keuruu-Padasjoki, puolen joukkueen eli viiden melojan voimin. Toinen puolikas oli muista seuroista. Keväällä jatkui yhteistyösopimuksen Vainajavesikeskuksen kanssa Omaehtoisesta vesiensuojelusta, jolla saimme 500 euroa. Toiminnassa iso osuus oli nuorison osallistumisella roskien keräämiseen järvestä ja toinen mainittava painoarvo oli asian saama julkisuus lehdistössä hyvän asian puolesta. Kesällä olimme myös järjestämässä Triathlon-kilpailuja avustaen uimaosuuden turvallisuusvalvontaa. Vesikot solmi myös yhteistyösopimuksen Pankkiiriliike Alexandrian kanssa. TIEDOTUS Seuran asioissa tiedotettu kerran vuodessa kotiin postitettavalla jäsentiedotteella. Toiminnasta viestitetään seuran avoimella kotisivulla sekä suljetulla ja avoimella Facebook-sivuilla. Jäsenkokouksista ilmoitettu Kaupunkiuutisissa. TOIMIHENKILÖT Hallitus vuonna 2016 Ylimelamies (puheenjohtaja) Matti Adler Melamies (varapuheenjohtaja) Leo Numminen Sihteeri Kirsi Backman
5 Heini Watia Seppo Naulapää Varajäsenet Joonas Lehtonen Tuija Hippeläinen Muut toimihenkilöt: Vajamestari Rahastonhoitaja Jäsensihteeri Avainvastaava Vuokrausvastaava Webmaster Kuva-arkiston hoitaja Tiedotus Foorumi/Facebook Toiminnantarkastaja Jari Viitanen Terhi Holstila Juhani Myllymaa Pekka Saarentola Hallitus Riikka Helenius Jyri Niskanen Esko Aaltonen Varatoiminnantarkastaja Ilkka Pylkkänen Muut toimihenkilöt: Jaostojen vetäjät: Koulutusjaosto Nuorisojaosto Koskijaosto Kilpamelontajaosto Retkijaosto Jyri Niskanen Laura Kujala Joonas Lehtonen Jenni Walinen Tapio Järvelä
KANGASALAN MELOJAT RY
KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen
Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.
Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet
Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00
SIVU 1/5 SYYSKOKOUS Aika: 21.10.2017 12:00 16:14 Paikka: Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 Läsnä: 33 jäsenseuraa ASIALISTA 1. Kokouksen
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
Toimintakertomus toimintakausi
Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki
TOIMINTAKERTOMUS 2011
Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. HALLINTO Seuralla oli kaksi varsinaista kokousta: Seuran kevätkokous 13.4.2011 Seuran syyskokous 30.10.2011 Seuran hallitukseen kuuluivat: Jaakko
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015
Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
Toimintasuunnitelma 2016
Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien
SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi
Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan
SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto
SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa
Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011
SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.
IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA
ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,
SOUTUMIEHET r.y. GoutumicM. oaannot. Seura perustettu lokakuun. 25 p:nä 1938
SOUTUMIEHET r.y. oaannot GoutumicM Seura perustettu lokakuun 25 p:nä 1938 SOUTUMIEHET r.y Säännöt 6outumicl)et Seura perustettu lokakuun 25 p:nä 1938 Soutumiehet r.y. Säännöt i Yhdistyksen nimenä on
Espoon Palloseuran Jääkiekko ry
Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
Päälajit nykyään lentopallo, voimistelu ja yleisurheilu
Maskun Katajan TOIMINTAKÄSIKIRJA 1 Yleistä 1.1 Perustietoja Perustettu vuonna 1915 Päälajit nykyään lentopallo, voimistelu ja yleisurheilu Jäsenmäärä noin 300 Toiminnan pääpaino lapsi- ja nuorisoliikunnassa
Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014
Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja
Syyskokous Vivecan sauna
Syyskokous 2.11.2018 Vivecan sauna Syyskokouksen asialista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan
LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS
LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero
Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä
Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin
NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006
NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA
TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM
V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00
Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta
Esityslista 1.12.2015
Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
Toimintakertomus
TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3
TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY
TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a Mitä on muuttunut? Tällä lomakkeella hakevat toiminta-avustusta kaikki muut yhdistykset ja yhteisöt paitsi veteraanitoimikunnalle osoitetut
E S I T Y S L I S T A
SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.
Patentti- ja rekisterihallituksen ennakkotarkastamat. seuran säännöt
Patentti- ja rekisterihallituksen ennakkotarkastamat ja Marjaniemen Melojat ry:n syyskokouksen 2008 ja kevätkokouksen 2009 hyväksymät seuran säännöt SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Marjaniemen
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4
Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 1/5
TURUN JUDOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 sivu 1/5 Toiminta-ajatus Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on edistää judon ja kuntoliikunnan harrastusta toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni yhdistyksen
Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 Hallitus Kirkkonummi
Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 6.3.2019 Viite1: 2018/506413Y Kirkkonummen Judoseuran säännöt Viite2: 14.3.2018 Kirkkonummen Judoseuran strategia 2018 2020 Viite3: 15.11.2017 Kirkkonummen Judoseuran
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti
MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden
Toimintasuunnitelma 2014
Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin
TOIMINTAKERTOMUS 2016
SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 www.sairilanratsastajat.net 1 SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
Mustaruudin PM kilpailut
Mustaruudin PM kilpailut Mustaruudin lieskat ja kipinät, paksu harmaa savu ja kumeat jysähdykset täyttivät ilman kun 64 ilmottautunutta kilpailijaa laukoivat suorituksiaan yli kahdessakymmenessä asetyypeittäin
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Esitys Riihimäen Urheilusukeltajat ry:n säännöiksi
Esitys Riihimäen Urheilusukeltajat ry:n säännöiksi Voimassa XX.XX.2016 alkaen 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Riihimäen Urheilusukeltajat ry ja sen kotipaikka on Riihimäki. Yhdistyksestä
2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat
ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjantarkastajaa d) ääntenlaskijat 3. Todetaan a) läsnäolijat b) äänioikeutetut jäsenet 4. Todetaan kokouksen
6. Tilinpäätöksen hyväksyntä ja vastuuvapauden myöntäminen
Mahjong Finland ry 12.1.2018 Vuosikokous 1. Kokouksen avaus Klo 13:14 Avataan kokous Läsnä: Konsta Lensu Petteri Huuskonen Anne-Mari Haapsamo Mimmi Lehtonen Henri Vataja 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2014 pöytäkirja Aika 7.2.2014 klo 18.00 19.14 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.
1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena
Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt
Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen
Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla
Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.
Hyvä seuramme jäsen, edessäsi on Vanajaveden Vesikoiden sähköinen vapputiedote seuramme toiminnan ajankohtaisista asioista.
30.4.2018 Hyvä seuramme jäsen, edessäsi on Vanajaveden Vesikoiden sähköinen vapputiedote seuramme toiminnan ajankohtaisista asioista. KULKU VESIKKOLINNALLE Asemanseudun rakentamisen vuoksi kulku- ja pysäköintijärjestelyt