LIITE 1. Lähde: Tiroler Tageszeitung, vapaasti suomentanut Jukka Rantala Tiroler Tageszeitung Tiroler Tageszeitung

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITE 1. Lähde: Tiroler Tageszeitung, vapaasti suomentanut Jukka Rantala Tiroler Tageszeitung Tiroler Tageszeitung"

Transkriptio

1 LIITE 1 Laskeutuessaan vuorelta turistit löysivät jäätiköltä ruumiin. Ruumiin varusteista poliisi päätteli, että löytö oli muutama vuosikymmen sitten lumeen hautautunut vuorikiipeilijä. Ruumiin henkilöllisyys ei ole vielä selvillä Tiroler Tageszeitung Maailmankuulut vuorikiipeilijät Reinhold Messner ja Hans Kammerlander kävivät jäätiköllä katsomassa ruumista. Messner arvioi ruumiin olevan 1800-luvun lopulla eläneen soturin. Kuolleella miehellä oli syvä haava takaraivossa ja kädessä metallinen kirves Tiroler Tageszeitung Vuorelta löytyneen ruumiin ikä ja henkilöllisyys ovat edelleen arvoitus. Eilen ruumis irrotettiin jäätiköstä ja toimitettiin laboratorioon tarkempiin tutkimuksiin. Rikosteknisen tutkimuksen suorittaneen professori Rainer Hennin ensivaikutelmana oli, että ruumis on ennemmin vanha kuin tuore. Ruumiin löytöpaikalta löydettiin tavaroita, jotka viittaavat miehen eläneen todella kauan aikaa sitten Tiroler Tageszeitung Lähde: Tiroler Tageszeitung, vapaasti suomentanut Jukka Rantala. 78

2 LIITE 2 Koska oikeuslääketieteen professori Rainer Henn ymmärsi, että kyseessä oli vanha ruumis, hän kutsui paikalle esihistoriaan perehtyneen arkeologi Konrad Spindlerin. Spindler kertoi ensikohtaamisestaan löydön kanssa seuraavasti: Pöydällä oli miehen ruumis. Miehen viereen on aseteltu hänen vaatteensa ja tavaransa mukaan luettuna metalliteräinen kirves. Minun tarvitsi tarkastella tavaroita vain muutama sekunti. Metalliteräisen kirveen ja piikivestä tehdyn tikarin perusteella löytö oli ajoitettavissa melko tarkasti. Koska kirveenterän pinta oli tummunut, siitä ei heti voinut sanoa oliko se kuparista vai pronssista. Kirveenterän ulkonevista reunoista arvioin sen olevan peräisin varhaiselta pronssikaudelta. Nousin ylös ja kerroin näkemykseni läsnäolijoille, että ruumis oli ainakin neljä tuhatta vuotta vanha. Sanoin myös, että löytö saattaa osoittautua vieläkin vanhemmaksi. Lähde: Konrad Spindler (1994). The Man in the Ice (London: Weidenfeld and Nicolson); vapaasti suomentanut Jukka Rantala. 79

3 LIITE 3 Miksi Ötzi lähtee vuorille? Mikä Ötziä uhkaa? Mitä Ötzille tapahtuu? 80

4 LIITE 4 Dokumentin tulkitsemistehtävä 1 LUE Veronkerääjän pahoinpitely -dokumentti Taitojen vihkon sivulta 28 ja selvitä vaikeat sanat. TUNNISTA, millainen dokumentti on kyseessä. Ympyröi: a) henkilökohtainen kirje, b) virallinen raportti, c) historiantutkijan selvitys SELVITÄ, kuka on tuottanut dokumentin. Mikä on hänen ammattinsa? ARVIOI, miksi hän on kirjoittanut kirjeen. Ympyröi: a) hän haluaa sopia vihamiehiensä kanssa, b) hän haluaa saada poliisit vangitsemaan vihamiehensä, c) hän haluaa, että koko jupakka unohdetaan SIJOITA, mihin tapahtumiin dokumentti mahdollisesti voisi liittyä. Ympyröi. a) verojen keräämisestä aiheutuneeseen kiistaan, b) kylpylämaksusta aiheutuneeseen kiistaan, c) sotasaaliin jakamisesta liittyvään kiistaan. PÄÄTÄ, vaikuttaako dokumentti luotettavalta lähteeltä: Jos olisit poliisikomentaja, pidättäisitkö Philonin ja tämän kumppanit kirjeen perusteella? Perustele. 81

5 LIITE 5 Dokumentin tulkitsemistehtävä 2 LUE Juhlien valmistelu -dokumentti Taitojen vihkon sivulta 29 ja selvitä vaikeat sanat. TUNNISTA, millainen dokumentti on kyseessä. Ympyröi: a) henkilökohtainen kirje, b) virallinen raportti, c) historiantutkijan selvitys SELVITÄ, kuka on tuottanut dokumentin. Ympyröi: a) köyhä maanviljelijä, b) farao, c) rikas virkamies ARVIOI, miksi hän on kirjoittanut kirjeen. Ympyröi: a) hän valittaa juhlien järjestämisen hankaluutta, b) hän tilaa juhliinsa esiintyjiä ja tarvikkeita, c) hän haluaa ostaa orjia PÄÄTÄ, vaikuttaako dokumentti luotettavalta lähteeltä. Kertooko dokumentti uskottavasti, mitä asioita egyptiläisissä pidoissa oli? Perustele. 82

6 LIITE 6 Dokumentin tulkitsemistehtävä 3 LUE Farao Ramses III:n rukous Taitojen vihkon sivulta 32 ja selvitä vaikeat sanat. TUNNISTA, millainen dokumentti on kyseessä. Ympyröi: a) henkilökohtainen rukous, jota muut eivät kuule, b) julkinen rukous, joka on tehty muiden kuultavaksi SELVITÄ, kuka on tuottanut dokumentin. Ympyröi: a) farao, b) pappi, c) kirjuri ARVIOI, miksi rukous on tehty ja säilytetty jälkipolville. Ympyröi: a) se on tehty jumalten ja faraon kunnioittamiseksi, b) se on tehty yksin faraon kunnioittamiseksi, c) se on tehty yksin jumalten kunnioittamiseksi PÄÄTTELE, mitä rukous kertoo meille Egyptin uskonnosta. PÄÄTÄ, vaikuttaako dokumentti luotettavalta lähteeltä. Perustele. 83

7 LIITE 7 Tutankhamonin hauta löydetään Kuninkaiden laakso sijaitsee Niilin länsirannalla lähellä nykyistä Luxorin kaupunkia. Egyptin hallitsijat louhituttivat Kuninkaiden laaksoon itselleen hautakammioita, sillä pyramidihaudat olivat joutuneet ryöstöjen kohteeksi. Faraoiden hautoihin pantiin palsamoitujen ruumiiden lisäksi tavaroita, joita faraoiden uskottiin tarvitsevan kuolemanjälkeisessä elämässä. Aikojen kuluessa hautarosvot olivat kuitenkin tyhjentäneet myös Kuninkaiden laakson haudat siten, ettei 1920-luvulle tultaessa ollut löydetty yhtään koskematonta faraon hautaa. Englantilainen tutkija Howard Carter ja hänen rahoittajansa lordi Carnarvon uskoivat, että oli olemassa yksi farao, 1300-luvulla eaa. elänyt farao Tutankhamon, jonka hautaa ei ollut löydetty. He aloittivat kaivaukset Kuninkaiden laaksossa vuonna Vuoteen 1922 mennessä he eivät kuitenkaan olleet löytäneet muuta kuin haudanlouhijoiden käytössä olleita majoja. Syksyllä 1922 lordi Carnarvon päätti rahoittaa enää yhden talvikauden kaivaukset. Kaivauskauden loppupuolella Carter löysi porrasaskelmia, jotka päättyivät sinetöityyn oveen. Sinetissä oli farao Tutankhamonin nimi, mutta ovessa oli myös muinaisten haudantarkastajien sinettejä. Haudanryöstäjät olivat siis tunkeutuneet hautaan, mutta hauta oli suljettu uudelleen. Carter teki oveen reiän. Oven toiselta puolelta paljastui käytävä, joka johti toiselle ovelle. Carter kertoi myöhemmin: Vapisevin käsin tein pienen aukon oven vasempaan yläkulmaan ja varmistuttuani, ettei siitä virrannut myrkyllisiä kaasuja, pistin sisään kynttilän. Aluksi en erottanut mitään, sillä hautakammiosta virtaava kuuma ilma sai kynttilän liekin lepattamaan. Vähitellen pimeydestä alkoi erottua yksittäisiä esineitä ja joka puolella kimmelsi kulta. Tutankhamonin haudassa oli jalokivin koristeltuja arkkuja, patsaita, kultakoristeisia istuimia, lippaita ja kallisarvoisia maljakoita. Kahden patsaan välissä löytäjät huomasivat kiinnimuuratun oven. Kun ovi murrettiin, paljastui kultainen seinä. Seinä osoittautui suuren hauta-arkun uloimmaksi seinäksi. Yli kolme metriä leveän arkun päädyssä oli kaksoisovet. Niiden takaa paljastui toinen hauta-arkku. Hauta-arkkuja oli itse asiassa neljä päällekkäin. Niiden sisältä paljastui kvartsiitista veistetty sarkofagi ja sen sisältä pellavakankaalla peitetty arkku. Arkun sisällä oli vielä kaksi taitavasti koristeltua muumioarkkua, joista sisimmäinen oli puhdasta kultaa. Sen sisältä löytyi farao Tutankhamonin palsamoitu ruumis. 84

8 LIITE 8 Tutankhamonin haudan pohjapiirros ja kuva sarkofagista 85

9 LIITE 9 Egyptiläiset vaikutteet rakennustaiteessa ja muodissa. Eduskuntatalon lehteriyleisön sisäänkäynti Asuinrakennuksen sisäänkäynti Helsingin Torkkelinmäellä 86

10 LIITE 10 Lähteiden tulkitseminen Valitse jokin seuraavista lähteistä (Kolumbuksen muotokuva, kuva faraosta sotavaunuissa, veronkerääjän pahoinpitelystään kirjoittama kirje) ja täytä sen kohdalta oheinen taulukko. Kuka on lähteen tekijä / tekstin kirjoittaja? Miksi lähde on tehty / teksti on kirjoitettu? Milloin lähde on tehty / teksti on kirjoitettu? Tunsiko tekijä lähteessä kuvatun henkilön tai todistiko hän itse tapahtuman? Ovatko lähteessä / tekstissä olevat asiat tosiasioita (faktoja) vai mielipiteitä (tulkintoja)? Kuinka uskottava / luotettava lähde on? (täysin luotettava, luotettava, aika luotettava, aika epäluotettava, täysin epäluotettava) Perustelu edellisen kohdan arviollesi 87

11 LIITE 11 Roolikortit draamaharjoitukseen A Farao Ramses Olet jumalten poika ja tehnyt kaikkesi palvellaksesi jumalia. Jumalat eivät siis voi olla tyytymättömiä sinuun viljasadon tuhoutuminen on joidenkin muiden syytä. Pelkäät kansan menettävän uskonsa sinuun, ellei sadon tuhoutumiselle löydetä hyvää selitystä. Arvioi sinulle esitettäviä selityksiä ja päätä, onko ylipapin sinulle esittämä syy riittävän hyvä. Muista, että olet jumalten poika. Kun kopautat sauvallasi muiden on hiljennyttävä. Voit esittää tarkentavia kysymyksiä yli papille, mutta muut ovat liian halpa-arvoisia, jotta keskustelisit heidän kanssaan. Amonin ylipappi Rome-roi Olet auringonjumala Amonin ylipappi. Olet aina osannut ennustaa Niilin tulvat, ja asemasi Egyptin johtavana pappina on ollut vahva. Viljasadon tuhoutuminen saattoi sinut kuitenkin hankalaan tilanteeseen. Sinun on keksittävä selitys sille, miksi jumalat eivät antaneet ennusmerkkejä tulevasta viljatuhosta. Pidä huolta, etteivät upseeri ja maan mittaaja rohkene nostaa katsettaan faraohon ja puhutella tätä. Sinun tehtävä on pyytää upseeria ja maanmittaajaa esittämään epäilynsä, mistä viljan tuhoutuminen johtuu. Lopuksi sinun pitää esittää faraolle paras keino ilmoittaa kansalle viljasadon tuhoutumisen syy. Upseeri Pšerenptah Olet saanut suuren kunnian tulla faraon eteen. Muista pitää katseesi maahan luotuna ja että et saa puhutella faraota. Jos sinulla on faraolle asiaa, puhut ylipapille. Viljasadon tuhoutumisesta kertominen ei ole miellyttävä tehtävä. Pelkäät, että tapahtunut vieritetään sinun syyksesi. Saattaa kuitenkin olla, että jumalat ovat suuttuneet siitä, ettei kansa enää osoita riittävästi kunnioitusta jumalille. Tämä näkyy siinä, että jumalille uhraaminen on vähentynyt. Myös temppeleiden huono kunto osoittaa, etteivät ihmiset enää riittävästi osoita arvostavansa jumalia. Tilanne alkaa sillä, että kehotat maan mittaajaa kertomaan viljasadon tuhoutumisesta. Maanmittaaja Šedu Olet saanut suuren kunnian tulla faraon eteen. Muista pitää katseesi maahan luotuna ja että et saa puhutella faraota. Jos sinulla on faraolle asiaa, puhut ylipapille. Viljasadon tuhoutuminen kauhistuttaa sinua. Suuri joukko ihmisiä tulee kuolemaan nälkään, mutta pelottavampaa on, että jumalat ovat osoittaneet vihansa. Pappien olisi pitänyt osata ennustaa tämä onnettomuus. Olet kuitenkin liian halpa-arvoinen voidaksesi syyttää pappeja. Jumalten suuttuminen saattaa johtua siitä, ettei kansa ole tarpeeksi osoittanut jumalille kunnioitusta. Tämä näkyy siinä, että temppeleiden ja pyramidin rakentaminen on edistynyt hitaasti. Jumalat saattavat olla vihastuneita myös siitä, etteivät sotilaat onnistuneet suojelemaan Amonin temppeliä maan pohjoisosassa Merikansojen hyökkäykseltä. Mieti selityksesi valmiiksi. Ole myös valmis vastaamaan sinulle esitettyihin kysymyksiin. 88

12 LIITE 12 Roolikortit draamaharjoitukseen B Maanviljelijä Muti Olet pulassa ja saatat joutua teloitettavaksi. Punnitse siksi tarkoin sanasi. Edellisvuonna verojenkerääjä vei sinulta niin paljon viljaa, että perheesi hädin tuskin eli jäljelle jääneellä viljalla uuteen satokauteen asti. Olisit siksi ollut tyytyväinen, jos rajamerkkien siirtoa ei olisi huomattu. Sinulla on kaksi mahdollisuutta yrittää päästä pälkähästä. Voit vedota käskynhaltijan suopeuteen kertomalla, kuinka perheesi näki nälkää. Voit kertoa näkemyksenäsi, että sinulta kerätään liikaa veroja. Toinen mahdollisuus on väittää naapurisi siirtäneen rajamerkkiä, jotta sinä joutuisit vaikeuksiin. Tällä tavalla naapuri yrittäisi saada haltuunsa sinun viljelyksesi. Muista pitää kasvot maahan luotuina koko ajan, koska sillä osoitat kunnioitusta ylempiäsi kohtaan. Käskynhaltija Hapi-Džefa Olet korkea virkamies, jolla on valta päättää kaikista asioista alueellasi. Sinun pitää kuitenkin huolehtia, että valtakunnan viljavarastoon viedään tietty määrä viljaa vuosittain. Jos et saa kerättyä riittävästi viljaa veroina, farao saattaa nimittää tilallesi jonkun toisen. Kuuntele maanviljelijään kohdistetut syytökset ja anna hänelle tuomio. Pyrit olemaan oikeudenmukainen hallitsija. Lievä tuomio saattaa kuitenkin johtaa siihen, että muut viljelijät yrittävät samaa. Kuulustele syytettyä. Voit kysellä maanmittaajalta ja kirjurilta lisätietoja. Julista tuomiosi, kun olet saanut riittävästi tietoa tapauksesta. Kirjuri Nekhti Olit maanmittaajan mukana, kun tämä mittasi maanviljelijä Mutin viljelyalueen. Sinua pöyristyttää maanviljelijän petos yritys. Valtakunta tuhoutuu, jos tällaisia tapauksia katsotaan läpi sormien, koska ilman riittäviä veroja ei armeijaa eikä virkamiehiä kyetä elättämään. Kirjurina et osallistu keskusteluun muuten kuin jos käskynhaltija tai maanmittaaja kysyvät sinulta jotain. Valmistaudu kertomaan, että maanviljelijä oli siirtänyt rajamerkkejä peräti 20 kuninkaallisen kyynärän mittaa. Veroina olisi näin jäänyt saamatta kymmenen säkillistä viljaa. Maanmittaaja Džau Tehtäväsi on huolehtia, että maanviljelijät maksavat riittävästi veroa hallitsijalle. Sait maanviljelijä Mutin kiinni yrityksestä merkata viljelyalueensa liian pieneksi ja näin maksaa liian vähän veroja. Et kuitenkaan ole varma, oliko rajamerkkien siirto maanviljelijä Mutin vai hänen naapurinsa tekosia. Suuri joukko ihmisiä on kuuntelemassa oikeudenkäyntiä. Valmistaudu kertomaan heille, että tällainen verojen maksun välttely saattaisi johtaa koko Egyptin valtakunnan hajoamiseen, kun sotilaille ja virkamiehille ei voitaisi maksaa palkkaa. Tilanne alkaa sillä, että esität syytökset maanviljelijää vastaan. Sotilas Ahmose Tehtäväsi on pitää järjestystä oikeudenkäynnissä. Huolehdi siitä, ettei kukaan puhu epäkunnioittavasti käskynhaltijalle. Et voi käyttää fyysistä väkivaltaa, koska väkijoukko saattaisi saada siitä syyn mellakointiin. Sinua suututtaa maanviljelijän toiminta, koska teidän sotilaiden toimeentulo riippuu saaduista veroista. Olet lisäksi loukkaantunut siitä, etteivät maanviljelijät ymmärrä teidän sotilaiden panevan henkensä alttiiksi suojellakseen heitä. Sotilaat eivät osallistu keskusteluun, kun paikalla on heitä ylempiarvoisia. Keskity siis huolehtimaan järjestyksestä. Voit kuitenkin vastata, jos sinulta kysytään jotain. 89

13 LIITE 13 Roolikortit draamaharjoitukseen C Virkamiehen vaimo Žehutimose Olet korkea-arvoisen virkamiehen vaimo. Pidät ennenkuulumattomana, että maanviljelijöiden vaimot uskaltavat julkisesti arvostella korkea-arvoisempiaan. Päätät kuitenkin hyväntahtoisuuttasi valistaa moisia moukkia. Kerro heille, miten liian lievät tuomiot uhkaisivat romuttaa koko Egyptin valtakunnan järjestyksen: Jos maanviljelijät eivät maksaisi riittävästi veroja, jumalille ei voitaisi rakentaa temppeleitä eivätkä papit voisi enää ennustaa Niilin tulvia. Tällöin maanviljelijöille kävisi huonosti. Tilanne alkaa sillä, että kerrot naisille maanviljelijä Mutin saamasta tuomiosta. Upseeri vaimo Meritaton Upseerin vaimona olet arvoasteikossa huomattavasti maanviljelijöiden vaimoja korkeammalla. Pidät ennenkuulumattomana, että maanviljelijöiden vaimot uskaltavat julkisesti arvostella korkea-arvoisempiaan. Päätät kuitenkin hyväntahtoisuuttasi valistaa moisia moukkia. Kerro heille, miten liian lievät tuomiot uhkaisivat romuttaa koko Egyptin valtakunnan järjestyksen: Jos maanviljelijät eivät maksaisi riittävästi veroja, sotilaita ei voitaisi palkata suojelemaan heitä aavikkoheimojen hyökkäyksiltä. Tällöin maanviljelijöille kävisi huonosti. Maanviljelijän vaimo Ta-Imhetep Olet maanviljelijän vaimo, jolla on kotona iso lapsikatras ruokittavana. Viljasadot ovat viime vuosina olleet heikkoja. Kun veronkerääjät ovat vieneet suuren osan teidän sadostanne, perheenne on jopa joutunut näkemään nälkää. Se ei ole oikein. Maanviljelijä Mutin saama tuomio oli mielestäsi epäreilu. Uskallat jopa väittää, että virkamiehet ja sotilaat elävät yltäkylläisesti teidän maanviljelijöiden kustannuksella. Varo kuitenkin arvostelemasta käskynhaltijan päätöstä liikaa. Maanviljelijän vaimo Rededet Olet maanviljelijän vaimo, jolla on kotona iso lapsikatras ruokittavana. Viljasadot ovat viime vuosina olleet heikkoja. Kun veronkerääjät ovat vieneet suuren osan teidän sadostanne, perheenne ruokavalio on kaventunut. Et muista koska olisitte saaneet syödäksenne hedelmiä tai lihaa. Se ei ole oikein. Maanviljelijä Mutin saama tuomio oli mielestäsi epäreilu. Faraon pitäisi mielestäsi vaihtaa käskynhaltija sellaiseksi, joka ymmärtää paremmin maanviljelijöiden huolia. Kirjuri Nekhti Olet matkalla kotiin oikeudenkäynnistä, jossa maanviljelijä Muti tuomittiin yrityksestä kiertää veroja. Kuulet torilla naisjoukon keskustelevan tapauksesta ja jäät kuuntelemaan. Kuuntelet keskustelua siihen saakka, kun naisilla ei ole enää mitään sanottavaa. Tämän jälkeen nuhtelet naisia, jos he uskalsivat arvostella faraota, käskynhaltijaa tai virkamiehiä. 90

14 LIITE 14 Oppimisen arviointi / Mitä historia on? -jakso ja Egypti-jakso Oma nimi: p./36 p. 1) Ovatko seuraavat väittämät tosiasioita (faktoja) vai tulkintoja (mielipiteitä tai näkemyksiä). a) Christoffer Columbus teki löytöretken Amerikkaan vuonna b) Kolumbus on kaikkien aikojen suurin tutkimusmatkailija. c) Kolumbusta on arvosteltu alkuperäisasukkaisiin kohdistuneista julmuuksista. e) On turha arvostella Kolumbuksen toimia jälkikäteen. tosiasia tulkinta p./8 p. 2) Aseta aikajärjestykseen vanhimmasta (1) uusimpaan (3). a) Rautakausi b) Pronssikausi c) Kivikausi p./6 p. 3) Mikä erottaa historiallisen ajan esihistoriallisesta ajasta? p./3 p. 4) Aseta syyt ja seuraukset järjestykseen (aloitus on annettu valmiiksi). 1 Ilmasto lämpenee Ammatit eriytyvät Korkeakulttuuri syntyy Riistan vähentyessä aletaan viljellä maata Kirjoitustaito kehitetään Sahara aavikoituu Ruokaa jää yli viljelijöiden tarpeen, joten kaikkien ei tarvitse viljellä maata p./6 p. 5) Nimeä kuvasta vähintään kolme faraon vallan tunnusmerkkiä. p./3 p. 91

15 LIITE 14 6) Yhdistä, ketkä muinaisessa Egyptissä ovat seuraavien virkkeiden sanojia. Huomaa, että yksi ihmisryhmä jää yhdistämättä. a) Minun on tunnettava jumalten nimet ja tunnukset, jumalia koskevat tarut sekä kaikki mitä kuului jumalanpalvelusmenoihin. b) Kestän nämä kepiniskut nurisematta. Isännällä on oikeus purkaa kiukkunsa minuun. Sitä paitsi isäntäni on yleensä helläkätinen. Minua ei ole kovin usein ruoskittu ylhäisten edessä. maanviljelijä orja c) Olen täyttänyt temppelit patsailla ja maalauttanut faraon elämästä kertovia kuvia. En ole herättänyt pelkoa palvelijoissani, vaan auttanut apua tarvitsevia. Olen kallistanut korvani niille, jotka puhuvat totta. d) Työskentelen seisten tai graniittilohkareen päällä istuen. Piirtäjä hoputtaa työtäni piirtämällä hieroglyfien ääriviivoja, vaikka työni ei ole vielä valmis. Vasara ja taltta ovat työvälineeni. kuvanveistäjä, käsityöläinen tai taiteilija korkea-arvoinen virkamies, virkamies, visiiri tai käskynhaltija pappi e) Kirjurin mielestä ammattini on halveksittava, koska teen ruumiillista työtä. Luonnonvoimat ovat toistaiseksi olleet minulle suosiollisia. Nytkin sotilas minulla on tuotteita myytäväksi kaupungissa. Aion hankkia perheelleni herkullisia kakkuja tuomisiksi. p./5 p. 7) Laadi kirjoitelma, jossa kuvaat maanviljelyn keksimisen yhteyttä sivilisaation syntyyn. Avaa kirjoitelmassa sivilisaation käsitettä. p./5 p. 92

16 LIITE 15 Olympicus Agathonin pojan puhe kansankokoukselle Olet Olympicus Agathonin poika ja saat käyttää toisen puheenvuoron kansankokouksessa. Tällä kertaa muistat puheopettajasi neuvot, joka kehotti vetoamaan kuulijoiden järkeen (logos) tai tunteisiin (pathos). Järkeen vetoamisessa pitää muistaa perustella esitetyt väitteet. Tunteisiin vetoava puhe saa kuulijan eläytymään käsiteltävään asiaan. Laadi järkeen tai tunteisiin vetoava puhe, jossa yrität saada kuulijat kannattamaan Ateenan sotatoimia Spartaa vastaan ja valitsemaan isäsi sodanjohtajaksi. Apuna voit käyttää oheista taulukkoa. Järkeen vetoavia perusteluja Spartalaisten rajaloukkaus osoittaa heidän valmistelevan sotaa. Jos ateenalaiset eivät valmistaudu sotaan, heidän käy huonosti. Sodan uhatessa ateenalaisten on syytä olla yksimielisiä. Jos kansa on jakautunut, sotatoimia ei voi toteuttaa täydellä teholla. Olympicuksen isä Agathon on toiminut Ateenan neuvostossa, ja olisi sen vuoksi sopiva sodanjohtajaksi. Tunteisiin vetoavia asioita Spartalaiset ovat ateenalaisten mielestä raakalaisia, jotka eivät arvosta sivistystä. Sotaa vastustavien voi väittää olevan spartalaisten puolella. Ateenalaisen elämäntavan voi väittää olevan ylivertainen spartalaiseen elämäntapaan verrattuna. Jumalten voi väittää olevan suosiollisia Olympicuksen isälle Agathonille. Kansalaiset, 93

17 LIITE 16 Dokumentin tulkitsemistehtävä 4 TUNNISTA, millainen dokumentti on kyseessä. Ympyröi: a) esineellinen lähde, b) kirjallinen lähde, c) suullisesta lähde? ARVIOI, mihin tarkoitukseen ruukkumaalaus on tehty. Ympyröi: a) juhlistamaan miehen sotaanlähtöä, b) kunnioittamaan jumalia, c) kuvaamaan miehen sotaanlähdöstä vaimolle aiheutuvaa murhetta. PÄÄTTELE, millaisen tulkinnan ruukkumaalauksesta voisi tehdä. Ympyröi: a) sota oli yhdentekevä asia naisille, b) sota aiheutti naisille murhetta, c) sota aiheutti naisille riemua. PÄÄTÄ, voiko ruukkumaalauksesta päätellä, millaisia tunteita miesten sotaanlähtö herätti naisissa. Perustele. 94

18 LIITE 17 95

19 LIITE 18 Näkökulmakuutio 96

20 LIITE 19 Maailman väestönkasvu viivadiagrammina Merkitse alla olevaan koordinaatistoon maailman väestömäärä oheisen taulukon perusteella ja vedä viiva merkitsemiesi pisteiden kautta. Vastaa kysymyksiin. Ajankohta Maailman väkiluku 8000 eaa 4 miljoonaa 3500 eaa. 7 miljoonaa 1500 eaa. 35 miljoonaa 400 eaa. 160 miljoonaa 180 milj. 170 milj. 160 milj. 150 milj. 140 milj. 130 milj. 120 milj. 110 milj. 100 milj. 90 milj. 80 milj. 70 milj. 60 milj. 50 milj. 40 milj. 30 milj. 20 milj. 10 milj eaa eaa eaa eaa eaa eaa eaa eaa. 1 eaa. 1. Onko maailman väestönkasvu nopeutunut ajanjaksolla eaa.? 2. Mistä se johtuu? 97

21 LIITE 20 Lähteiden tulkitseminen Valitse yksi seuraavista Taitojen vihkossa esiintyvistä lähteistä ja täytä sen kohdalta oheinen taulukko. Voit jättää jonkin kohdan täyttämättä, jos siihen ei mielestäsi voi vastata. Aristoteleen kirjoitus sivun 48 tehtävässä 1 Aristofaneksen näytelmästä ote sivun 55 tehtävässä 4 Wikipedian artikkelista ote sivun 57 tehtävässä 6 Perustelu edellisen kohdan arviollesi. Kuinka uskottava / luotettava lähde on? (täysin luotettava, luotettava, aika luotettava, aika epäluotettava, täysin epäluotettava) Ovatko lähteessä / tekstissä olevat asiat tosiasioita (faktoja) vai mielipiteitä (tulkintoja)? Milloin lähde on tehty / teksti on kirjoitettu? Tunsiko tekijä lähteessä kuvatun henkilön tai todistiko hän itse tapahtuman? Miksi lähde on tehty / teksti on kirjoitettu? Kuka on lähteen tekijä / tekstin kirjoittaja? 98

22 LIITE 21 Oppimisen arviointi / Kreikka-jakso Oma nimi: p./44 p. 1) Ovatko seuraavat väittämät tosiasioita (faktoja) vai tulkintoja (mielipiteitä tai näkemyksiä). 1. Antiikin Ateenan demokratia oli toimivaa kansanvaltaa. 2. Antiikin Ateenan asukkaat kutsuivat hallintomuotoaan demokratiaksi. 3. Naiset eivät saaneet osallistua kansankokouksiin Ateenassa. 4. Naisten asema oli huono Ateenassa. tosiasia tulkinta p./8 p. 2) Ympyröi mitkä seuraavista ovat antiikin Kreikasta kertovia lähteitä? a) b) c) Filosofi Aristoteleen kirjoitukset vuosina eaa. Ateenan kansalaisoikeuksien saamisesta. d) Maantieteilijä Pausaniaksen kirjoitukset 100 jaa. antiikin olympialaisista. p./8 p. 3) Kuvaile, mitä jokin valitsemistasi lähteistä kertoo antiikin Kreikasta. p./3 p. 4) Onko lähde sinusta (alleviivaa) a) epäluotettava, b) hieman epäluotettava, c) aika luotettava, d) täysin luotettava. Perustele. p./3 p. 99

23 LIITE 21 5) Alleviivaa Ateenan kansalaisten vaimojen kaivolla käymästä keskustelusta repliikit, jotka eivät kuulu antiikin Ateenan demokratian aikaan tai sen ajan ihmisen ajatteluun. Nainen 1. Oletko kuullut uutisia sodastamme Spartaa vastaan? Nainen 2. Kuulin, että kuninkaamme oli saanut surmansa. Nainen 1. Jumalat eivät tunnu olevan meille suosiollisia. Olemmekohan loukanneet heitä jollain tavoin? Nainen 2. Olemme kyllä uhranneet jumalille perinteisten tapojen mukaan. Ehkä spartalaiset ovat saaneet sotataidon jumalattaren puolelleen Nainen 1. Silloin meidän ei auta kuin lähettää orjat miestemme avuksi. Nainen 2. Ja voisimmehan me itsekin lähteä kannustamaan joukkojamme. p./6 p. 6) Miten varakkaiden kansalaisten tyttöjen ja poikien kasvatus erosi toisistaan antiikin Ateenassa? p./6 p. 7) Eläydy antiikin ajan ateenalaisen asemaan ja pyri ajattelemaan sen ajan ihmisen tavoin. Laadi kirje Miletosin kaupunkivaltiossa asuvalle sukulaisellesi. Kuvaa kirjeessä, mitä kansankokouksessa tänään keskusteltiin. Sisällytä kirjeeseesi seuraavat käsitteet: kansalainen, uhri, jumalat, demokratia. p./10 p. 100

24 KUVALÄHTEET Valokuvat ja piirroskuvat: s. 12, 69 ja liite 17 (tetradrama), 77, liite 16 ja 21 / Wikimedia Commons; s. 25, 41, liite 9 (Torkkelinmäki) / Edukustannus; liite 9 (Eduskuntatalo), 69 ja liite 17 (Euron kolikko) / Adobe Stock; liite 9 (Palmolive) / Advertising Achive; s. 48 ja liite 14 Boltin Picture Library / Bridgeman Images, s. 85 (Tutankhamonin hauta) PVDE / Bridgeman Images; s. 67, liite 10 13/ Venla Poskela; s. 71 ja liite 18 / Mats Minnhagen; s. 75 / Ari Turunen, Maailman kuvat, Into Kustannus 2013; s. 85 (haudan pohjakuva) Wojciech Ostrycharz, Branzo Agencja Artystyczna; oppikirjan kuvitus Mats Minnhagen; taitojen vihkon kuvitus Mats Minnhaen ja Anna Polkutie 101

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Ilmoitus oikeuksista

Ilmoitus oikeuksista Ilmoitus oikeuksista Tästä lehtisestä saat tärkeää tietoa oikeuksista, jotka sinulla on ollessasi Oikeuksilla tarkoitetaan tärkeitä vapauksia ja apua, jotka ovat lain mukaan saatavilla kaikille. Kun tiedät

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Oppimispolku Teollistuva maailma

Oppimispolku Teollistuva maailma Teollistuva maailma Kesto: 3 x 75 min Tavoitteet Tietotavoitteet ymmärtää teollistumisen taustatekijät hahmottaa, miten koneet vaikuttivat teollistumiseen ja miten teollistuminen levisi eri maihin osata

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Oppimisen arviointi / lukujen Suomi -jakso (max 26 p.)

Oppimisen arviointi / lukujen Suomi -jakso (max 26 p.) LIITE 14a Oppimisen arviointi / 1600 1700-lukujen Suomi -jakso (max 26 p.) 1. Ruotsin ajan perintö Nyky-Suomessa on monia asioita, jotka ovat saaneet alkunsa Ruotsin vallan aikana. Mitkä seuraavista ovat

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Jumala pitää Joosefista huolen

Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Suomi Kertomus 8/60 www.m1914.org

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Liite 9 LA2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssin

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

TERVETULOA! yhteistä elämää

TERVETULOA! yhteistä elämää TERVETULOA! Vuoroin vaikuttamassa Parisuhdekouluttajat Liisa Välilä ja Sari Liljeström Parisuhdetyytyväisyys Miten perustarpeeni suhteessa täyttyvät? Tarpeiden ja tunteiden tiedostaminen lisää ymmärrystä

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kysy, kuuntele, kannusta puhetta päihteidenkäytöstä. Antti Hytti, aikuistyön päällikkö EHYT ry

Kysy, kuuntele, kannusta puhetta päihteidenkäytöstä. Antti Hytti, aikuistyön päällikkö EHYT ry Kysy, kuuntele, kannusta puhetta päihteidenkäytöstä Antti Hytti, aikuistyön päällikkö EHYT ry PYSÄHDY Kysy Kuuntele Kannusta Milloin ottaa puheeksi? Kun itsellä herää huoli Kun alkoholista aiheutuu terveydellistä,

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

OPS 2016. Mats Minnhagen (kuvitus)

OPS 2016. Mats Minnhagen (kuvitus) OPS 2016 ja yhteiskuntaoppi Jukka Rantala,historia Riia Palmqvist, Marko van den Berg Mats Minnhagen (kuvitus) Alakoulun historian Mennyt-sarja rakentuu opettajan kirjan, oppilaan kirjan ja oppilaan taitojen

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

AHper I, Sari Kivimäki 3. Egypti B 29.09.2009 EGYPTI. Edfun temppeli, maalaus 1838 kuvalähde The complete temples

AHper I, Sari Kivimäki 3. Egypti B 29.09.2009 EGYPTI. Edfun temppeli, maalaus 1838 kuvalähde The complete temples EGYPTI Edfun temppeli, maalaus 1838 kuvalähde The complete temples 1 Skarabee, pyhä kovakuorianen. Taivaan jumalatar Nut kaareutuu miehensä, mustan maan Gebjumalan ylle. 1000-l. eaa papyrus. Purjeveneen

Lisätiedot

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET Hämeenlinnan seudun ympäristöfoorumi, Toiminta ympäristörikostilanteissa 3.4.2012 Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe.

Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Joosef ja veljet Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Hän asui Kanaanin maassa. Perheessä oli kaksitoista poikaa. Pojista toiseksi nuorin, Joosef, oli isän suosikki. Joosef näkee unia Joosef näki

Lisätiedot

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Jussi Pekkola Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miten yleistä miesten kokema

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Kaunis kuningatar Ester

Kaunis kuningatar Ester Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

SISÄLLYS. Mitä historia on? Egypti - eli kuinka maanviljely muutti maailman. Kreikka - eli miten Ateenassa päätettiin asioista yhdessä

SISÄLLYS. Mitä historia on? Egypti - eli kuinka maanviljely muutti maailman. Kreikka - eli miten Ateenassa päätettiin asioista yhdessä SISÄLLYS Mitä historia on? Historian opiskelu alkaa.......... 4 1 Miksi historiaa opiskellaan?......... 8 2 Ötzi Alppien jäämies.......... 10 3 Ötzin kuoleman syy selviää......... 12 Väestö, teknologia

Lisätiedot

Samuel, Jumalan palvelija

Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

ENSIMMÄISET KORKEAKULTTUURIT

ENSIMMÄISET KORKEAKULTTUURIT ENSIMMÄISET KORKEAKULTTUURIT Tunnusmerkit: kirjoitustaito kaupungistuminen organisoitunut hallinto kehittynyt työnjako tekninen kehitys matematiikka kalenteri pyörä ENSIMMÄISET KORKEAKULTTUURIT Syntyivät

Lisätiedot

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? Miniopas - Itsearvio Miten suhtaudut muutokseen? Arvioi omia ajattelu- ja toimintamallejasi. Verratkaa arviointejanne yhdessä työkavereidenne kanssa. Ohje tämän oppaan käyttöön

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot