AS OY HELSINGIN PASILANTORNIT. 1krs Toimistotilojen muutos asunnoiksi

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AS OY HELSINGIN PASILANTORNIT. 1krs Toimistotilojen muutos asunnoiksi"

Transkriptio

1 1krs Toimistotilojen muutos asunnoiksi

2 HISTORIAA As Oy Pasilantornit valmistui vuonna 1976 aravayhtiöksi juuri 70-luvun massarakentamisen aikaan. Sen asunnot täyttyivät hetkessä, ja yhtiöön muodostui vireää asukastoimintaa. Talossa asui siihen aikaan runsaasti lapsiperheitä, toisessa kerroksessa oli päiväkotitiloja, ja pihalle koottiin talkoilla leikkivälineitä. Sittemmin päiväkodit ovat vähentyneet ja muuttaneet lähitaloihin muualle Itä- Pasilan väestön vanhettua. Talotoimikunta perusti lukuisia kerhoja (mm. valokuvaus- ja näytelmäkerhot). Niiden myötä yhteistilat täyttyivät asukkaista 1980-luvun puoliväliin saakka. Taloyhtiön kerhohuone B-talossa oli silloin kovassa käytössä, sittemmin käyttö on enää satunnaista. Pesutupa oli ilmainen asukkaille ja on edelleen. Kattosaunoihin pääsi lenkkisaunaan ilmaiseksi joka tiistai ja pääsee edelleenkin. Puutyöhuoneessa asukkaat korjasivat fillareita ja huonekaluja, tila on edelleen samassa käytössä. Pohjakerroksen toimistotiloissa oli joskus vuokralaisia, mutta ne seisoivat myös pitkään tyhjillään samoin nytkin. 2

3 NYKYPÄIVÄÄ Sittemmin taloyhtiössä elettiin hiljaisempia aikoja, suuri osa alkuperäisistä asukkaista on muuttanut muualle. Isot remontitkin alkoivat tehdä tuloaan, ensin julkisivut ikkunoineen, ja sitten pihakansi 2000-luvulla. Vuonna 2009 alkoi kuitenkin uusi ja aktiivinen vaihe. Yksi talon osakkaista myi lyhyessä ajassa useita kymmeniä asuntoja vapailla markkinoilla, ja taloon muutti nuoria pariskuntia, joille tämä paikka olisi oma koti. Asukastoiminta virkistyi, ja yhteistilojen käyttöä alettiin pohtimaan uusien tarpeiden pohjalta. Talotoimikunta kokoontui, ja muutaman talon alkuperäisasukkaan ja uusien asukkaiden ajatustenvaihdon myötä haluttiin tehdä entistä parempia kokoontumis- ja harrastetiloja. Suurin tarve on juhla- ja kokoontumispaikalle, johon voisi yhdistää myös illanvieton ja saunomisen. 3

4 NYKYPÄIVÄÄ Monille uusille asukkaille eräs muuton syy on ollut talon ympäristöön aukeava maisema. Selkeällä säällä yläkerroksista näkyy esteettä Pohjois-Haagasta, Vuosaaren ja Itäkeskuksen tornien kautta Kallion kirkontorniin saakka koko kaupunki. Tuon maiseman hyödyntäminen, sekä käyttöikänsä päässä olevat yhteiset saunatilat yhdistyivät suunnitelmissa uusiksi yhteistiloiksi talon huippupaikalla, asuntojen yllä. Niihin pääsisi kulkemaan sisäkautta, toisin kuin nykyiseen tilaan. Talossa on olemassa runsaasti yhteisiä tiloja, jotka ovat käytössä. Tällä hetkellä kerhohuoneelle ei ole käyttäjiä, kun ei ole enää kerhojakaan. Samaan aikaan 1970-luvun rakentaminen on näyttänyt nurjat puolensa. Talo on kärsinyt lukuisista putkirikoista jo muutamia vuosia, lähes kerran kuukaudessa jokin asunto on ollut veden vallassa. Vesijohtojen asennusvirheiden vuoksi niiden vaihtaminen uusiin on pakko tehdä jo nyt, ja putkiremontti on väistämättä edessäpäin. 4

5 NÄKYMÄÄ ULLAKKOLTA 5

6 TULEVAISUUTTA Paremmat yhteistilat tulevat asukkaiden tarpeeseen, ja samalla toivotaan että tyhjiin alakerran tiloihin tulevat asukkaat lisäävät läsnäolollaan viihtyvyyttä talon pihalla ja ympäristössä. Paikka on mainettaan paremman alueen vähäliikenteisin, päättyvän pikkukadun, puiston ja kävelyteiden ympäröimä, mutta silti lähellä on hyvät yhteydet kaikkialle. Talolla on ikää nyt 40 vuotta, mikä on sen suunniteltu käyttöikä. Korjaaminen ei siis tule loppumaan lähiaikoina. Ullakolla tehdään tilamuutoksia ja saneerataan tilat asukasviihtyvyyden parantamiseksi. Samassa yhteydessä liiketilat esitetään muutettavaksi asuinkäyttöön. Ohessa luonnokset liiketilojen käyttötarkoituksen muutostöistä. 6

7 VALOKUVIA LIIKETILOJEN B-TALON 1KRS MUUTOSALUEESTA 7

8 ASEMAKAAVAOTE Toimenpidealue ullakon ja linjasaneerauksen muutoksiin Toimenpidealue B-talon 1krs liiketilamuutoksiin 8

9 B-TALON 1 KERROS NYKYTILA Kerhotila Toimistot Polkupyörävarastot 9

10 1 KERROKSEN LIIKETILAN MUUTOS ASUNNOIKSI LUONNOS 10

11 B-TALON JULKISIVUT MUUTOKSET JULKISIVU ETELÄÄN B-TALO JULKISIVU ITÄÄN 11

12 ULLAKON NYKYTILA JA UUSI SUUNNITELMA 12

13 HÄTÄPOISTUMINEN A- ja B- talossa kussakin yksi varatietikas, paikka osoitettu punaisella. Lisäksi kummankin talon kolme ylintä kerrosta varustetaan parvekevaratiellä (luukku parvekelaatassa alaspäin). Porraskäytävässä savunilmaisimeen kytketty automaattinen savunpoisto. 13

14 HÄTÄPOISTUMINEN 14

15 AS OY HELSINGIN PASILANTORNIT YHTEISTILALASKELMA Talo A Talo B Alakellari : 315m2 : Sisältää tilat talopesula, kuivaushuoneet, askartelutilat sekä irtaimistovarastot Kellari: 324,2m2 : Sisältää varastot ja irtaimistovarastot Kellari: 252,6m2 : Varastot ja irtaimistovarastot 1krs nykytila: 208,3m2 kerhotila: 132m2 polkupyörävarasto: 76,3m2 1krs: 119,4m2 : Varastoja ja palvelutila Ullakon nykyinen saunaosasto: 94m2 Ullakon nykyinen saunaosasto: 94m2 Talo A nykyiset yhteistilat: yhteensä: 781m2 Talo B nykyiset yhteistilat: yhteensä: 626,5m2 MUUTOS: Saunaosasto uusitaan: Ullakko uusi yhteistila: 33,7m2 ja saunaosastot: 87,1m2 MUUTOS: Saunaosasto uusitaan ja 1.krs suunnitteilla asuntoja: 1krs polkupyörävarasto: 76,3m2 Ullakko: uusi yhteistila: 33,7m2 ja saunaosastot: 87,1m2 Talo A yhteistilat muutoksen jälkeen yhteensä: 808m2 Talo B yhteistilat muutoksen jälkeen yhteensä: 521,3m2. Yhteistilat koko taloyhtiössä ennen muutosta: 1407,5m2 Yhteistilat koko taloyhtiössä muutoksen jälkeen: 1329,3m2 Yhteistiloja koko taloyhtiössä vähemmän muutoksen jälkeen: 78,2m2 ( -5,5%) Outi Pitkänen

16 AUTOPAIKKALASKELMA Autopaikkoja on tällä hetkellä molemmissa pysäköintitasoissa 33kpl, eli yhteensä 66 ap. Tämän lisäksi taloyhtiöllä on 5 vuokrapaikkaa viereisessä taloyhtiössä, joka nostaa luvun 71kpl. Asemakaavassa 8727 on mainita: AK - ja AL- korttelit: yksi autopaikka asuinkerrosalan 100m2 ja työhuoneiden kerrosalan 250m2 kohti on julkaistu uusi asuintonttien pysäköintipaikkamäärien laskentaohjeet, jossa on maininta liitekartan alue II, johon Jarrumiehenkatu 2 kuuluu: Autopaikkoja tulee rakentaa vähintään 1ap/145 k-m2. Asuinkerrosalaa on A-talossa 5598m2 ja B-talossa 5454m2 (luvussa huomioitu uudet asunnot), Yhteensä 11052m m2 / 145 k-m2 =76 ap Pysäköintinormin edellyttämät puuttuvat viisi autopaikkaa voidaan osoittaa Pasilan rautatieaseman vieressä olevaan Pasilan Pysäköinti pysäköintitaloon, josta asukkaat voivat tarvittaessa vuokrata itselleen autopaikan edullisesti. 16

17 Yhteystiedot Optiplan Oy / Korjausrakentamispalvelu Mannerheimintie Helsinki puh Arkkitehti: Outi Pitkänen Rakennesuunnittelija: Heikki Aronen, Ilari Stenroos LVI-tekniikka: Annika Kraft, Pasi Lahtinen Sähkötekniikka: Perttu Saksa 17

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 HELSINGIN KAUPUNKI HANKESELOSTUS ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 Helsingin asumisoikeus Oy Kivipari Sijainti ja tontti Kaupunginosa 4, kortteli 4129, tontti Kiviparintie a 00920 Helsinki Tontti on Kiviparintiellä,

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34.

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34. HANKEELOTU 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34 hnro 730 2003 27.1.2014 Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto Luonnokset 27.01.2014 ijainti Kortteli 40122, tontti 2 Tapulikaupungintie

Lisätiedot

RETKEILIJÄNKATU HANKESUUNNITELMA

RETKEILIJÄNKATU HANKESUUNNITELMA RETKEILIJÄNKATU 13 12.05.2017 HANKESUUNNITELMA Retkeilijänsilta Retkeilijänkatu 11 tontilla sijaitseva toimistorakennus on tällä hetkellä Avara Oy:n toimitilakäytössä ja Retkeilijänkatu 13 tontti on kyseisen

Lisätiedot

LINTUVAARANTIE AJURINKATU VERÄJÄKALLIONKATU AJURINKUJA AJURINMÄKI. as.rak. paikoitustaso. as.rak. as.rak. as.rak. as.rak. työväenopisto. as.rak.

LINTUVAARANTIE AJURINKATU VERÄJÄKALLIONKATU AJURINKUJA AJURINMÄKI. as.rak. paikoitustaso. as.rak. as.rak. as.rak. as.rak. työväenopisto. as.rak. AJURINMÄKI paikoitustaso VERÄJÄKALLIONKATU paikoitustaso AJURINKATU ASUINRAK PIHAKANSI PYSÄKÖINTIKANSI AJURINKUJA työväenopisto paikoitustaso TURUNVÄYLÄ KEHÄ I kirkko paikoitustaso LÄNSIVÄYLÄ as.rak P

Lisätiedot

K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A

K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A K10 - AUKIOIDEN KORTTELI rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A Tontti 3 2 214 m 2 käytetty rakennusoikeus: n.5920 m2 (tarkista) e 2,7 59 ap (39 ap kellarissa, 20 ap pihalla) PUUTARHAKATU

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KESKUSTA TUPALANTIE, KORTTELI 137 ASEMAKAAVAN MUUTOS VIITESUUNNITELMA 14.5.2012 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY

JÄRVENPÄÄN KESKUSTA TUPALANTIE, KORTTELI 137 ASEMAKAAVAN MUUTOS VIITESUUNNITELMA 14.5.2012 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY TUPALANTIE, KORTTELI 137 ASEMAKAAVAN MUUTOS VTESUUNNITELMA SIJAINTIKUVA 40.0 41 40 M601 135-15 ar 59 12 44 15 39.8 56 40.4 3 40.5 57 V A Kyläkuja 49 18 Kulkuyhteysrasite 35 58 34 Kulkuyhteysrasite 1:1631

Lisätiedot

Copyrirght SAMOILIJANTIE 6 70200 KUOPIO. Tekijänoikeus

Copyrirght SAMOILIJANTIE 6 70200 KUOPIO. Tekijänoikeus +124.30 +121.10 +122.60 +124.10 TALO1A +117.50 TALO3 TALO1C TALO1B +115.50 +108.90 +107.00 MAASTOLEIKKAUS 1:500 ILMANÄKYMÄ POHJOISEEN MAASTOLEIKKAUS 1:500 JA ILMANÄKYMÄT VAIHTOEHTO 1 (TALOT 5 KERROKSISIA)

Lisätiedot

C&J 1203 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632

C&J 1203 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632 C&J 03 Vuoreskeskus itä, asemakaava nro 86 tontinkäyttösuunnitelma ts-86-3 kortteli 763 VUORES VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA,. VAIHE KORTTELI 763 "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 763 CEDERQVIST

Lisätiedot

H EKA HERT TONIE MI KIRV ESM IEH EN KAT U 2

H EKA HERT TONIE MI KIRV ESM IEH EN KAT U 2 H EKA HERT TONIE MI KIRV ESM IEH EN KAT U 2 HEKA HERTTONIEMI, KIRVESMIEHENKATU 2 HANKENUMERO 7301020 LUONNOKSET 7.3.2016 Sijainti Kortteli 43081 Kirvesmiehenkatu 2 00880 Helsinki Tontti Tontti sijaitsee

Lisätiedot

VAIHE B A I/II A III

VAIHE B A I/II A III ILMAKUVAUPOTUS ILMAKUVAUPOTUS -MUUT TORNIT ajo p-talo VAIHE B S I B E L I U K S E N K A T U XXV M A N N I L A N T I E V E N N Y S O L D A N I N R A I T T I II A I/II - I XXIII 9 200 A IV S I B E L I U

Lisätiedot

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI HAVAINNEKUVA HIETASAARENKADULTA ÖSTERBOTTENSHUS HAITARI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut tiivistää kaupunkirakennetta ja luoda suojaisia pihoja asuinkortteleille. Uudet rakennukset on sovitettu mittakaavaltaan,

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

210 737 AK. V kellari = 345,0 m 2. Eteva ARK 628 01-1. Kivistöntie. Koulutie. Kivistöntien hoivakoti ja palveluasunnot.

210 737 AK. V kellari = 345,0 m 2. Eteva ARK 628 01-1. Kivistöntie. Koulutie. Kivistöntien hoivakoti ja palveluasunnot. 1 2 4 5 6 7 8 9 1 2 4 5 Laajuuslaskelmat 74,60 Tonttialueen rakennusoikeus 4 600 m 2 Kerrosala (SFS 519) US= 250 mm K (VSS -tila) 11 m 2 11 m 2 1. kerros 1 01 m 2 1 259 m 2 2. kerros 1 08 m 2 1 266 m 2.

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 1 (14) Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 2 (14) Yleistä Sijainti 10589 / 14 Parrulaituri 10, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1328m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä

Lisätiedot

Maunulan keskusta K01. Ostari. Itäpuoli. Länsipuoli. Valintatalo. Metsäpurontie. Suunnittelualue

Maunulan keskusta K01. Ostari. Itäpuoli. Länsipuoli. Valintatalo. Metsäpurontie. Suunnittelualue K01 P P a a k k i i l l a a n n t t i i e e Ostari Länsipuoli Itäpuoli Valintatalo Metsäpurontie Suunnittelualue K02 Asukassuunnitelmia 2002 Paavo Kaipainen Matti Pöyry Aija Staffans Klaus Luohio Maunulan

Lisätiedot

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 8.5.015 SELOSTUS Ehdotuksessa olevaa kadunvarsirakennusta korotetaan yhdellä kadunpuolelta sisäänvedetyllä kerroksella ja nykyisen Sepänkadun varrella

Lisätiedot

KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma

KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma 11.3.2015 ASEMAKAAVAN MUKAINEN RAKENNUSOIKEUS - Katurakennukselle 5920 - Pihasiivelle 1450 - kellari pihasiiven alla 225 - kellari pihakannen alla 330 - ullakko

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno

Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno HANKESELOSTUS 1 (10) Sijainti Tontti 20819 / 4 Livornonkatu 5, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa, Livornonkadun kulmauksessa.

Lisätiedot

Kalasääksentien Berttojen ja Karakallion Huolto Oy:n toimitilojen viitesuunnitelma Bertat: Samu Virkki, arkkitehti SAFA Karakallion Huolto Oy: Eero

Kalasääksentien Berttojen ja Karakallion Huolto Oy:n toimitilojen viitesuunnitelma Bertat: Samu Virkki, arkkitehti SAFA Karakallion Huolto Oy: Eero Kalasääksentien Berttojen ja Karakallion Huolto Oy:n toimitilojen viitesuunnitelma Bertat: Samu irkki, arkkitehti SAFA Karakallion Huolto Oy: Eero Kororsuo, arkkitehtitoimisto Eero Korosuo Ky D D Omistus

Lisätiedot

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy c/o Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy c/o Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2 HANKESELOSTUS 1 (13) Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2 HANKESELOSTUS 2 (13) Yleistä Sijainti Tontti 36110 / 12 Henrik Lättiläisenkatu 12, Viikki 00560 Helsinki Tontin koko

Lisätiedot

Heka Jätkäsaari Livornonkatu 7

Heka Jätkäsaari Livornonkatu 7 1 (11) Sijainti Tontti 20819 / 3 Livornonkatu 7, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu Hyväntoivonpuistoon

Lisätiedot

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA ASEMAPIIRROS 1:1000 LETKAJENKKA Rakennukset ovat 4-kerroksisia asemakaavan mukaisesti. Rakennusmassat jakaantuvat pienempiin osiin inhimillistä mittakaavaa painottaen. Asumisen yhteisöllisyys on ollut

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (17) HEKA Kalasatama Junonkatu HEKA Kalasatama Junonkatu 9. Junonkatu 9

HANKESELOSTUS 1 (17) HEKA Kalasatama Junonkatu HEKA Kalasatama Junonkatu 9. Junonkatu 9 HANKESELOSTUS 1 (17) Junonkatu 9 HANKESELOSTUS 2 (17) Yleistä Sijainti 10589 / 4 Junonkatu 9, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 868m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä satama-aluetta.

Lisätiedot

33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki. Asemakaava on vahvistettu 14.02.2012.

33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki. Asemakaava on vahvistettu 14.02.2012. Haso Luutnantinpolku Luonnokset 04.05.2015 Sijainti Tontti 33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki Tontti sijaitsee Malminkartanon rautatieaseman läheisyydessä ja se rajautuu lännestä junarataan.

Lisätiedot

PETÄJÄSSUONKATU 4A TAMPERE. Auvoisaa asumista Atalassa!

PETÄJÄSSUONKATU 4A TAMPERE. Auvoisaa asumista Atalassa! PETÄJÄSSUONKATU 4A 33580 TAMPERE Auvoisaa asumista Atalassa! AUTOTON PIHA on rauhallinen ja turvallinen Kaikissa asunnoissa PARVEKE TAI TERASSI Lapsille PUUHAA JA TILAA VEHREÄN ATALAN upeat ulkoilumaastot

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE Nro 19 RAKENNUSVALVONTAVIRASTO Kaupunkikuvaneuvottelukunta. rakennusarkkitehti Arkk tsto Antti Voutilainen Oy

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE Nro 19 RAKENNUSVALVONTAVIRASTO Kaupunkikuvaneuvottelukunta. rakennusarkkitehti Arkk tsto Antti Voutilainen Oy 125 Rakennuspaikka Etu-Töölö, 091-013-0412-0003 Hietaniemenkatu 3 22.05.2013 1 Hakija Pääsuunnittelija Tunnus Toimenpide Asunto Oy Perho Voutilainen Antti rakennusarkkitehti Arkk tsto Antti Voutilainen

Lisätiedot

RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Sipoon kunta Kaavoitus RANTORTTELEDEN TUTKELMAT SPOON KUNNAN ERKSNÄSN OSAYLESKAAVAEHDOTUS 6.10.2014 SERUM ARKKTEHDT OY NLSÄNKATU 11-13 F 6 FN-00510 HELSNK FNLAND WWW.SERUM.F Perusratkaisu Kortteleiden

Lisätiedot

NÄKYMÄ TÖRMÄNIITYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA. As Oy ESPOON TÖRMÄNIITYNTIE LUONNOS PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ

NÄKYMÄ TÖRMÄNIITYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA. As Oy ESPOON TÖRMÄNIITYNTIE LUONNOS PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ NÄKYMÄ TÖRMÄNTYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN PRUSTUKSEN SISÄLTÖ As Oy ESPOON TÖRMÄNTYNTIE HAVAINNEKUVIA PR. No: :00, :0, KEILARANTA A, 00 ESPOO, FINLAND TEL 00-0 00 GSM 00-0 0 e-mail:

Lisätiedot

Pasilanraitio 14:n tarjouspyyntö

Pasilanraitio 14:n tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Pasilanraitio 14:n tarjouspyyntö Asemakaava Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta myy Länsi-Pasilassa, osoitteessa Pasilanraitio 14 sijaitsevan toimisto-, työtila- ja asuinkäytössä

Lisätiedot

Kuninkaantammi 33397/2. HEKA Kuninkaantammi / Sienakuja 4. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu

Kuninkaantammi 33397/2. HEKA Kuninkaantammi / Sienakuja 4. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (10) HEKA Sienakuja 4 26.08.2015 Kuninkaantammi 33397/2 HEKA Kuninkaantammi / Sienakuja 4 Sijainti Tontti Asemakaava Poikkeamishakemus Ratkaisu 33397 / 2 Sienakuja 4, Kuninkaantammi 00430

Lisätiedot

Kuninkaantammi 33397/1. Helsingin Asumisoikeus Oy / Fannynkallio. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu

Kuninkaantammi 33397/1. Helsingin Asumisoikeus Oy / Fannynkallio. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy Kuninkaantammenkierto 4 26.08.2015 Kuninkaantammi 33397/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Fannynkallio Sijainti Tontti Asemakaava Poikkeamishakemus Ratkaisu 33397

Lisätiedot

PEURANIITTY, ALUE

PEURANIITTY, ALUE PEURANIITTY, ALUE 160301 Asemakaavan muutoksen alustava maankäyttöluonnos tontille 4 korttelissa 55008 17.11.2014 ST EN PA L OM IE HE NT IE Kauniaisten keskusta SI NT IE PEURAMÄENKUJA Hankkeen sijainti

Lisätiedot

Asunto-Oy Helsingin Sinikuusama

Asunto-Oy Helsingin Sinikuusama HANKESELOSTUS 1 (21) Hankeselostus 19.5.2014 Yleistä Kohde sijaitsee Haagan kaupunginosassa rakentamattomalla korttelialueella. Korttelialuetta rajaavat lännessä Eliel Saarisen tie, pohjoisessa Laajasuonpuisto,

Lisätiedot

HEKA Pienen villasaaren tie 4

HEKA Pienen villasaaren tie 4 HANKESELOSTUS HEKA / Pienen villasaaren tie 4 1 (9) hnro 7301029 28.02.2017 HEKA Pienen villasaaren tie 4 Luonnokset 27.02.2017 Sijainti 54057/3, Vuosaari Pienen villasaarentie 4 00960 Helsinki Tontti

Lisätiedot

Kuopion Presidentinkadun ympäristö

Kuopion Presidentinkadun ympäristö Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Viistoilmakuvasovitus 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Havainnekuva, 1/2000 001 Kuopion Presidentinkadun

Lisätiedot

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI +53.90 TEHTAANKATU +50.40 +50.90 HUOLTO +49.80 +51.60 LUMEN- PUDOTUS PAIKKARINKATU III +65.5 AJOLUISKA PYSÄKÖINTI- TASOLTA +62.0 +56.00 HUOLTO +54.80 IV KÄVELY-YHTEYS YHT. 21 AP +55.00 HUOLTO SÄÄSTÖPANKIN

Lisätiedot

IDEASUUNNITELMAT (2. KORTTELITYÖPAJA) Raportin liite 4.1

IDEASUUNNITELMAT (2. KORTTELITYÖPAJA) Raportin liite 4.1 IDEASUUNNITELMAT (. KORTTELITYÖPAJA) Raportin liite 4.1 6/16 Toisessa korttelityöpajassa esiteltiin korttelianalyysiin ja taloyhtiöiden kanssa käytyihin neuvotteluihin perustuvat vaihtoehtoiset ratkaisumallit

Lisätiedot

KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto

KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE A:N ASEMAKAAAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA..07 Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto 0 Helsingin uusi yleiskaava (KSLK.0.0) 00 metriä 00 Kulosaen kerrostaloalueen

Lisätiedot

MONIKKO. Mänttä-Vilppula 12.12.2011. London City Farmhouse by Catrina Stewart 12.12.2011

MONIKKO. Mänttä-Vilppula 12.12.2011. London City Farmhouse by Catrina Stewart 12.12.2011 MONIKKO Mänttä-Vilppula 12.12.2011 London City Farmhouse by Catrina Stewart 12.12.2011 esityslista 1. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta 2. Läsnäolijat 3. Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4.

Lisätiedot

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa LUMINARY Rakennuttaja ja rakentaja: Skanska Talonrakennus Oy Suunnittelijat: Pääsuunnittelu ja arkkitehtisuunnittelu: BST-Arkkitehdit

Lisätiedot

KAAVA- JA LUPA-ASIAT CASE LOPINKULMA

KAAVA- JA LUPA-ASIAT CASE LOPINKULMA KAAVA- JA LUPA-ASIAT CASE LOPINKULMA 1.11.2017 Rainer Linderborg Vuokratalokohde Helsingin Munkkiniemessä Rakennuttaja Kaatuneiden muistosäätiö Perinteinen Munkkiniemeläiskortteli osin umpikorttelia, osin

Lisätiedot

ALKUASUNNOT OY / KILTERINRINNE 4 HUONEISTOLUETTELO 19.10.07 Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiuri Oy. Asunnot

ALKUASUNNOT OY / KILTERINRINNE 4 HUONEISTOLUETTELO 19.10.07 Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiuri Oy. Asunnot ALKUASUNNOT OY / KILTERINRINNE 4 HUONEISTOLUETTELO 19.10.07 Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiuri Oy Asunnot m2 A 1 1H+TUPAK+PARVEKE 38,5 1.krs A 2 1H+TUPAK+PARVEKE 38,5 1.krs A 3 1H+TUPAK+PARVEKE 38,5 1.krs A

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

HEKA Jätkäsaari, Välimerenkatu 3

HEKA Jätkäsaari, Välimerenkatu 3 HANKESELOSTUS 1 (12) HEKA Jätkäsaari, Välimerenkatu 3 hnro 7301009 30.9.2015 HEKA Jätkäsaari, Välimerenkatu 3 Asuntotuotantotoimikunta 30.9.2015 Sijainti Tontti 20007 / 18 Välimerenkatu 3 00180 Helsinki

Lisätiedot

Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta

Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta Eteläesplanadi 8 Helsinki ydinkeskusta Vuoden 2016 lopussa vapautuva arvokiinteistö Helsingin ydinkeskustassa. Uuden käyttäjän tarpeen mukaan muunneltavia toimistotiloja 50 300 henkilön organisaatiolle.

Lisätiedot

LIITE 1 KORTTELISUUNNITELMA Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PINNIN PIHAT" Kehitysohjelmat / Viiden tähden keskusta

LIITE 1 KORTTELISUUNNITELMA Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 PINNIN PIHAT Kehitysohjelmat / Viiden tähden keskusta LTE 1 KORTTELSUUNNTELMA Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PNNN PHAT" 26.06.2017 Kehitysohjelmat / Viiden tähden keskusta Tammelan puistokatu Tammelantori Pinninkatu Vellamonkatu Tammelankatu Murtokatu

Lisätiedot

Liisankatu 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIITESUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO LAHDELMA & MAHLAMÄKI OY

Liisankatu 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIITESUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO LAHDELMA & MAHLAMÄKI OY ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIITESUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO LAHDELMA & MAHLAMÄKI OY Luonnos 10.02.2017 SIJAINTI LIISANKATU SUUNNITTELUALUE MARIANKATU SENLLMANNINKATU ARKKITEHTITOIMISTO LAHDELMA & MAHLAMÄKI

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI +5.60 +5.70 PAIKKARINKATU HUOLTO +5.80 IV SISÄÄNAJO IN +55.0, KÄVELYKATU +50.0 +50.90 HUOLTO +51.60 III +65.5 AJOLUISKA - TASOLTA +6.0 KÄVELY-YHTEYS HUOLTOAJOYHTEYS PINTA-ALAT Tontti 10 7 m² Rakennus yht.

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (18) Asunto Oy Helsingin Ariel Asunto Oy Helsingin Ariel. Arielinkatu 16

HANKESELOSTUS 1 (18) Asunto Oy Helsingin Ariel Asunto Oy Helsingin Ariel. Arielinkatu 16 HANKESELOSTUS 1 (18) Arielinkatu 16 HANKESELOSTUS 2 (18) Yleistä Sijainti 10589 / 1 Arielinkatu 16, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1316m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä

Lisätiedot

Lönnrotinkatu 11. Helsinki

Lönnrotinkatu 11. Helsinki Lönnrotinkatu 11 Helsinki Lönnrotinkatu 11, sijainti E12 VANTAA 45 E75 Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä. 600 metrin säteellä sijaitsevat mm.

Lisätiedot

Kuninkaantammi 33397/2. HEKA Kuninkaantammi /Sienakuja 2. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu. HANKESELOSTUS HEKA Sienakuja 2

Kuninkaantammi 33397/2. HEKA Kuninkaantammi /Sienakuja 2. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu. HANKESELOSTUS HEKA Sienakuja 2 HANKESELOSTUS HEKA Sienakuja 2 1 (11) 16.9.2016 Kuninkaantammi 33397/2 HEKA Kuninkaantammi /Sienakuja 2 Sijainti Tontti Asemakaava Poikkeamishakemus Ratkaisu 33397 / 2 Sienakuja 2, Kuninkaantammi 00430

Lisätiedot

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1 LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää

Lisätiedot

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA Loppukiri: Aktiiviset Seniorit Ry /Sato Birger Kaipiaisenkatu 1, 00550 Helsinki Kerrosala 3732 kem² Bruttoala 5181 brm² Huoneistoala

Lisätiedot

Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet. KSV Pasila-projekti

Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet. KSV Pasila-projekti Keski-Pasila Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet Lähtökohdat Noudatetaan Keski-Pasilan osayleiskaavaa listatekstissä selostetuin muutoksin Alueen kerrosalatavoite on noin 155 000 k-m2 Alue rakennetaan

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (6) Haso Ratasmylly SUUNNITELMASELOSTUS

HANKESELOSTUS 1 (6) Haso Ratasmylly SUUNNITELMASELOSTUS HANKESELOSTUS 1 (6) SUUNNITELMASELOSTUS Sijainti Haso 45568/12 (uusi tonttijako 45568/14) Mamsellimyllynkatu 26, Ratasmyllynraitti 1-3 00920 Helsinki Tontti Tontin koko on 11197 m 2. Tontti on rakennuspaikkana

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

NÄKYMÄ RAUTATIEASEMALTA PÄIN JÄRVENPÄÄN PERHELÄN ALUEEN KEHITTÄMISEN KUMPPANUUSHAKU

NÄKYMÄ RAUTATIEASEMALTA PÄIN JÄRVENPÄÄN PERHELÄN ALUEEN KEHITTÄMISEN KUMPPANUUSHAKU ÄKYMÄ RAAASEMALA PÄI JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK ÄKYMÄ KÄVELYKADLLE JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK A SIB EL IK SE K Asemapiirros 1:1000 M A XXV IL A Paikoitustalo II X 7 100 XII

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (17) Heka Jätkäsaari Kanariankuja 2 hnro Heka Jätkäsaari Kanariankuja 2

HANKESELOSTUS 1 (17) Heka Jätkäsaari Kanariankuja 2 hnro Heka Jätkäsaari Kanariankuja 2 HANKESELOSTUS 1 (17) Heka Jätkäsaari hnro 7301033 08.11.2016 Heka Jätkäsaari HANKESELOSTUS 2 (17) Heka Jätkäsaari hnro 7301033 08.11.2016 Heka Jätkäsaari Luonnokset L2 08.11.2016 Sijainti Tontti Asemakaava

Lisätiedot

Santaniitynkatu 11 KERAVA SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh ,

Santaniitynkatu 11 KERAVA SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh , KERAVA SAMOA Santaniitynkatu 11 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin, puh. 1 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Laatu on hyvä työ. Ifa Kytösaho. Autopaikaton kerrostalokortteli Kalasatamassa ATT Ifa Kytösaho

Laatu on hyvä työ. Ifa Kytösaho. Autopaikaton kerrostalokortteli Kalasatamassa ATT Ifa Kytösaho Laatu 8.5.2013 on hyvä työ Laatu on hyvä työ Autopaikaton kerrostalokortteli Kalasatamassa ATT SISÄLTÖÄ: I. Tavoitteet II. Ratkaisuista III. Kohtuuhintaisuudesta IV. Kohteiden kiinnostavuudesta V. Asukaskyselyn

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Haso Kuusikkotie 7-8. Luonnokset Sijainti. Tontti. Asemakaava. Ratkaisu. Liikenne. HANKESELOSTUS 1 (33) Haso Kuusikkotie 7-8 hnro

Haso Kuusikkotie 7-8. Luonnokset Sijainti. Tontti. Asemakaava. Ratkaisu. Liikenne. HANKESELOSTUS 1 (33) Haso Kuusikkotie 7-8 hnro HANKESELOSTUS 1 (33) Haso Kuusikkotie 7-8 Luonnokset Sijainti Tontti 28314-2, 28214-3 Kuusikkotie 7-8, Maunula 00630 Helsinki Suunnittelualueeseen kuuluu kaksi tonttia. Näistä pohjoisempi asemakaavassa

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

Heka Konala Hilapellontie 2b

Heka Konala Hilapellontie 2b HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Konala Hilapellontie 2b Luonnokset, 22.1.2015 Sijainti 32067 / 6 (5) Hilapellontie 2b, Konala 00390 Helsinki Tontti Rakennuskohteen tontit sijaitsevat Hilapellontien, Hilapellonpolun

Lisätiedot

SUUNNITELMASELOSTUS. 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki. Tontin koko on 4905 m 2.

SUUNNITELMASELOSTUS. 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki. Tontin koko on 4905 m 2. HANKESELOSTUS 1 (10) SUUNNITELMASELOSTUS Sijainti 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki Tontti Tontin koko on 4905 m 2. Tontti on rakennuspaikkana haasteellinen tiiviille kaupunkirakenteelle. Tiukat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 56/ (14) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO YLIARKKITEHTI HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 56/ (14) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO YLIARKKITEHTI HENKILÖTIEDOT POISTETTU 56/2015 1 (14) YLIARKKITEHTI HENKILÖTIEDOT POISTETTU 1.9.2015 Yliarkkitehti on 1.9.2015 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset: 366 369 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 4.9.2015, jolloin päätösten

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS ALUSTAVA VIITESUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Ettala Palomeras Oy

RASTILAN KESKUS ALUSTAVA VIITESUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Ettala Palomeras Oy ALUSTAVA VIITESUUNNITELMA 11.11.2016 Arkkitehtitoimisto Ettala Palomeras Oy FONECTA KARTTA.HEL.FI JOHDANTO Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen pohjaksi. Rastilan Liikekeskus

Lisätiedot

Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio

Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio LIITE 7 Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio Kohdeinventointi Laatija: Kiinteistökehitys Ko-Va Oy / Väinö Korhonen Pvm: 9.4.2014 KOHDEINVENTOINTILOMAKE ITÄ-SUOMI KUOPIO Kaupunginosa:

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Myytävät

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy Yläkivi

Helsingin Asumisoikeus Oy Yläkivi Helsingin Asumisoikeus Oy Yläkivi uonnokset 5.8.0 ijainti Tontti Kaupunginosa 5, kortteli 58, tontti Kivensilmänkuja, 0090 Helsinki Tontti on Kivensilmänkujan, Yläkiventien, Yläkivenpolun ja Myllypurontien

Lisätiedot

YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA VERKKOSAARESSA

YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA VERKKOSAARESSA YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA VERKKOSAARESSA YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA FIKSUSSA KALASATAMASSA Unelmien koteja Verkkosaareen Ryhmärakennuttamisessa asukkaat suunnitteluttavat, rakennuttavat ja rahoittavat oman kerrostalon

Lisätiedot

Malagankatu 2 Ryhmärakenna unelmiesi koti Jätkäsaareen!

Malagankatu 2 Ryhmärakenna unelmiesi koti Jätkäsaareen! Malagankatu 2 Ryhmärakenna unelmiesi koti Jätkäsaareen! Ydinryhmä on kehittänyt taloyhtiötä ja yhteistiloja ahkerasti Malagankadun unelmataloyhtiön perustukset on valettu! Ydinryhmä on työstänyt kevään

Lisätiedot

BERTTA Karakallio tontinkäyttöluonnos Samu Virkki, arkkitehti SAFA. Nykytilanne Leikki. Tatartie vr. Leikki. Ormrotsvägen pumppaamo

BERTTA Karakallio tontinkäyttöluonnos Samu Virkki, arkkitehti SAFA. Nykytilanne Leikki. Tatartie vr. Leikki. Ormrotsvägen pumppaamo Lämpökeskus III III Poutahaukankuja Kenttä Fiskgjusvägen Kenttä Stenfalkstigen III päiväkoti Karamäen leikki leikki Tatartie vr Ormrotsvägen pumppaamo II Pallokenttä Grobladsvägen IV ar ar ar ar vr vr

Lisätiedot

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

ETELÄINEN POSTIPUISTO ASEMAKAAVALUONNOKSEN ESITTELY. Eteläinen Postipuisto kaakon suunnasta

ETELÄINEN POSTIPUISTO ASEMAKAAVALUONNOKSEN ESITTELY. Eteläinen Postipuisto kaakon suunnasta ETELÄINEN POSTIPUISTO ASEMAKAAVALUONNOKSEN ESITTELY Eteläinen Postipuisto kaakon suunnasta ETELÄINEN POSTIPUISTO Eteläisen Postipuiston alueelle suunnitellaan uutta asuin- ja työpaikkarakentamista. Tavoitteena

Lisätiedot

Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10.

Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10. Kauniaisten kaupunki Kaupunginhallitus PL 52 02701 Kauniainen 20.1.2015 Suomen Raamattuopiston Säätiö Helsingintie 10 02700 Kauniainen K a u n i a i n e n Kv & Kh G r a n k u l l a S t f & S t s ånl p

Lisätiedot

Havukosken Ässäkodit

Havukosken Ässäkodit Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013

Lisätiedot

TALOYHTIÖKORTIT Raportin liite 3 03/2016. Korttelisuunnitelma Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PINNIN PIHAT"

TALOYHTIÖKORTIT Raportin liite 3 03/2016. Korttelisuunnitelma Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 PINNIN PIHAT TALOYHTIÖKORTIT Raportin liite 3 03/2016 Korttelisuunnitelma Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PINNIN PIHAT" As.oy 273-6 Rakennusoikeus: 3024 m2 Toteutunut kerrosala: 2524 m2 Jäljellä:500m2 Kerrosluku:

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUE YMPÄRISTÖINEEN 1:2000

SUUNNITTELUALUE YMPÄRISTÖINEEN 1:2000 MATINKYLÄN PYYNTITIE ARKKITEHTITOIMISTO PETRI ROUHIAINEN OY HANKE: 623 PYYNTITIE TIISTILÄ K23161, KORTTELISUUNNITELMA ASEMAKAAOITUKSEN POHJAKSI 21..201 ARKKITEHTITOIMISTO PETRI ROUHIAINEN OY MATINKYLÄN

Lisätiedot

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3.1 AKSONOMETRIA LÄNNESTÄ 3.2 KÄYNTI AUTOHALLIIN KÄYNTI AUTOHALLIIN TONTTI 14 TONTTI 15 1900 kem2 TONTTI 1900 kem2 AUTOHALLI 270 AP TONTTI 1 1900 kem2 TONTTI

Lisätiedot

samaan virtaan Aluejulkisivu länteen 1:800 Aluejulkisivu etelään 1:800 Asemapiirros 1:800 VII VII½ V kem 2 V½ Urheilukenttä Leikkipuisto

samaan virtaan Aluejulkisivu länteen 1:800 Aluejulkisivu etelään 1:800 Asemapiirros 1:800 VII VII½ V kem 2 V½ Urheilukenttä Leikkipuisto samaan virtaan Aluejulkisivu länteen 1:800 Aluejulkisivu etelään 1:800 Asemapiirros 1:800 A Suojelualue +83 +83.6 +84 +84 +83 II +85 3 000 kem 2 II½ +85 +83.6 +84 II 2 200 kem 2 ½ +84 +85.25 +85 +87 +87

Lisätiedot

Hyvinkää, Paavola Kohdenumero h,k, 78,5 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00

Hyvinkää, Paavola Kohdenumero h,k, 78,5 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Hyvinkää, Paavola Kohdenumero 591937 3h,k, 78,5 m² Kov. 1975 Energialuokka D Mh. 74 266,00 Vh. 82 000,00 Jussilankatu 14. Hissitalon 3. kerros. Yhtiö johon on mm. julkisivukorjaus tehty. Samassa

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Marco Polo

Asunto Oy Helsingin Marco Polo HANKESELOSTUS 1 (5) Asunto Oy Helsingin MarcoPolo ja xxxxx 28.11.2011 Asunto Oy Helsingin Marco Polo Luonnokset 28.10.2011 Sijainti 20806 / 1 Marco Polo Suezinkatu 8, Jätkäsaari 00220 Helsinki Tontti Tontti

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

pheka Malmi Teerisuontie 27

pheka Malmi Teerisuontie 27 YLEISSELOSTUS 1 (6) pheka Malmi Teerisuontie 27 Sijainti 38276 / 2 Pakkaajanaukio 2 00700 Helsinki Tontti Tontti sijaitsee Malmilla Teerisuontien varrella korttelissa 38276, jota rajaavat lännessä tontti

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

Kuva: Suomi-yhtiön arkisto

Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomi-yhtiön rakennuttama kiinteistö Vanhankirkon puiston laidalla vihittiin käyttöön vuoden 1911 toukokuussa. Suurmiesten kortteli Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomikortteli sijaitsee ydinkeskustassa osana

Lisätiedot

HEKA LÄNSI-HERTTONIEMI SUSITIE 2-6 PERUSKORJAUS / hnro /

HEKA LÄNSI-HERTTONIEMI SUSITIE 2-6 PERUSKORJAUS / hnro / 2 SIJAINTIKARTTA C-TALON PIHAJULKISIVU 3 SUUNNITTELUKOHDE: KAUPUNGINOSA 42 / KORTTELI 101 / TONTTI 5 HELSINGIN ASUNTOTUOTANTOKOMITEAN HANKE V. 1950-1951 OHJELMASSA RAKENNUKSET OVAT VALMISTUNEET 1950-52

Lisätiedot

Tuuskoto Konseptivahtoehto 1 - asuminen

Tuuskoto Konseptivahtoehto 1 - asuminen 2:65 3 3 39 40 41 2:65 42 44,3 k II 44 k k II k III muuntaja II Vanhainkoti 43,5 41,5 Tuuskoto Konseptivahtoehto 1 - asuminen Konseptivahtoehto asuminen A - ieniä asuntoja, 1-2 h - ohjakerroksessa yhteisiä

Lisätiedot

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo Magneettikatu 14 Saunalahti, spoo Magneettikatu 14 Saunalahti, 02230 spoo spoon Saunalahti on vehreä ja luonnonläheinen asuinalue merenlahden rannalla. Neuvola, päiväkoti ja koulu ovat kävelymatkan päässä.

Lisätiedot

Fickenkuja 1. Kauklahti, Espoo

Fickenkuja 1. Kauklahti, Espoo 1 Kauklahti, Espoo 1 Kauklahti, 278 Espoo Espoon Kauklahti on vehreä ja luonnonläheinen pikkukaupunki, joka henkii rauhaa ja houkuttelee aitoon, kiireettömään elämään. lueelta löytyvät kaikki sujuvan arjen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA NRO xxxxxx PÄIVÄTTY xx.xx.2015 Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 Kaavan

Lisätiedot

Kysymykset ja vastaukset Länsisataman Saukonlaiturin AK-tontteja 20067/1-3 ja 20069/1-3 koskevaan hintakilpailuun

Kysymykset ja vastaukset Länsisataman Saukonlaiturin AK-tontteja 20067/1-3 ja 20069/1-3 koskevaan hintakilpailuun Kysymykset ja vastaukset Länsisataman Saukonlaiturin AK-tontteja 20067/1-3 ja 20069/1-3 koskevaan hintakilpailuun 1. Kysymys: Onko ko. kortteleista tehty viitesuunnitelmia ja jos on, niin olisiko mahdollista

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot