RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT"

Transkriptio

1 Kukkiva kallio Hurukselan kylässä. KYMIJOEN KON LUEEN POHJOISOSN OSYLEISKV RKENNUSKULTTUURI J MUINISMUISTOT

2 KYMIJOEN KON LUEEN POHJOISOSN OSYLEISKV RKENNUSKULTTUURI J MUINISMUISTOT SISÄLTÖ JOHDNTO 2 SELVITYKSEN RKENNE 2 KUNINKN KRTSTO 3 TOPOGRFIKRTT 4 KYMENLKSON RKENNUSKULTTUURI 5 KYMENLKSON KULTTUURIYMPÄRISTÖ 6 RKY RKEOLOGISET SELVITYKSET 7 RKENNUSKULTTUURI 8 RKENNUSKULTTUURI TÄNÄÄN 8 JOEN LÄNSIRNT 11 KORKEKOSKELT POHJOISEEN 15 NIKELI 18 HURUKSEL 23 RKENNUSKULTTUURIN KOHDELUETTELO 36 MUINISMUISTOT J MUUT 39 RKEOLOGISET KOHTEET 39 MUINISJÄÄNNÖSTEN J MUIDEN KOHTEIDEN KOHDELUETTELO 40 JOHDNTO Kotkan mijokivarren osayleiskaavoitus on käynnistynyt vuonna Osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä vuodenvaihteessa Saadun palautteen perusteella päätettiin, että kaava-alueella on tehtävä aiempia selvityksiä tarkempi rakennuskulttuurin selvitys. Osayleiskaavaehdotuksen valmistelu käynnistyi vuonna Tällöin päätettiin käynnistää myös rakennuskulttuurin selvitys. Osayleiskaavaehdotus laadittiin ensin koko kaava-alueen eteläosalle, ja nyt pohjoisosalle. Tässä selvityksessä esitellään pohjoisosan rakennuskulttuuria. SELVITYKSEN RKENNE Selvitys alkaa lyhyellä katsauksella alueen historiaan ja aiempiin rakennuskulttuurin ja muihin selvityksiin. Sitten esitellään lyhyesti kartoilla ja valokuvin alueen nykypäivän rakennuskulttuuria osa-alueittain sekä kaava-alueella sijaitsevat valtakunnallisesti merkittävät rakennuskulttuurin alueet. Lopuksi esitellään kaava-alueella sijaitsevat muinaismuistot. Selvityksen ovat laatineet maisema-arkkitehti Kaisu Hynynen ja arkkitehti ntti Karvonen, M-arkkitehdit oy. Kohdekuvat ntti Karvonen ja Kaisu Hynynen, kuvat vuosilta , ilmakuvat Lentokuva Vallas oy mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 2

3 HISTORIN VIHEIT KUNINKN KRTSTO Kuninkaan kartastosta löytyy vanhin selkeä karttaesitys mijoen alueesta. Kartasto on laadittu 1700-luvun lopulla. Kuva on SKS:n vuoden 1989 julkaisusta Kuninkaan kartasto Suomesta Kotkan seutu kuului vuodesta 1743 Venäjään. Ruotsi suunnitteli menetettyjen alueiden valtaamista takaisin. Kartoittajat lähetettiin myös Venäjän puolelle sodan aikaan, ei kuitenkaan Helilää idemmäs. Kartoitus on vesistöjen ja maastonmuotojen osalta tarkka. Joessa erottuvat samat koskipaikat ja saaret kuin nykyäänkin, myös Laajasuon järvi näkyy. Joen varren kyliä ovat olleet etelästä pohjoiseen Kurittula, Jäppilä, Lahjankoski, Perno, chvis sekä Huruxela. lien asutus on merkitty punaisella. liä ympäröivät valkoisella merkityt pellot ja vaalean vihreät niittymaat. vointa tilaa on ollut enemmän kuin nykyään. Kulkureittejä on kartoitettu pääasiassa länsirannalta, etelästä Pernooseen saakka. Pohjoisessa hvioon tulee tie lännestä Hirvikosken suunnalta. Hurukselaan on polkuyhteys etelästä. Siltoja joen poikki on ainoastaan Hurukselan pienissä uomissa. Valtakunnan raja kulkee keskellä Hirvikoskenhaaraa, ja siitä pohjoiseen keskellä mijokea. Suunnittelualue on ollut kartan laatimisen aikaan kokonaan Venäjän puolella. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 3

4 TOPOGRFIKRTT Topografikartta vuodelta 1946 kuvaa huomattavasti kuninkaan kartastoa läheisempää aikaa. Maiseman pääpiirteet ovat säilyneet. Pellot kylien ympärillä ovat laajentuneet, ja tiestö on lähes nykyisellään. Hurukselan läpi vievän valtatien nykyinen linjaus eli tuolloin suunnitellut oikaisut näkyvät katkoviivoilla. Vuodesta 1946 tähän päivään muutoksia on tapahtunut maataloudessa. Peltoviljely on vähentynyt hieman, karjatalous kadonnut lähes kokonaan. Etelässä Jäppilän ja Korkeakosken tienoilla asutus on lisääntynyt. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 4

5 IEMPI SELVITYKSIÄ KYMENLKSON RKENNUSKULTTUURI Kaava-alueen rakennuskulttuuria on selvitetty menlaakson rakennuskulttuuri-teoksessa vuodelta 1992 (menlaakson seutukaavaliitto). Selvitykseen on otettu ensisijaisesti kohteita, joita on pidetty valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävinä. Selvityksessä kohteet ja niiden arvo on luokiteltu järjestelmällisesti ja niiden taustaa on kuvattu lyhyesti. Kohteiden paikallistaminen on kuitenkin joskus vaikeaa, koska sijaintitiedot ja hakemistokartta ovat ylimalkaisia. Suunnittelualueella ovat tämän teoksen kohteet: 111 Jäppilän koulu 142 Huruksela Pohjoisosassa katkoviivalla mijoen maisemakokonaisuus Pernoontien ympärille on rajattu alue, jolta puuttuu kohdenumero. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 5

6 IEMPI SELVITYKSIÄ KYMENLKSON KULTTUURIYMPÄRISTÖ Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on laatinut vuonna 2005 kokonaisselvityksen menlaakson kulttuuuriympäristöstä. Rakennetun kulttuuriympäristön kohteiden osalta selvitys perustuu vuoden 1992 selvityksen valikoimaan. Tämän lisäksi selvityksessä esitetään edellisen selvityksen jälkeen tehdyt valtakunnalliset ja maakunnalliset rakennetun kulttuuriympäristön arvoalueiden rajaukset. Selvityksen tavoitteena oli luoda kokonaisvaltainen kuva ja paikkatietokanta ympäristön arvoista. Yksittäisistä kohteista on vain suppeasti tietoa. Osayleiskaavan alueella sijaitsee: mijokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta (sininen rajaus) Hurukselan kylän pienmaisema (keltainen rajaus) Perinnemaisemia Hurukselassa Esihistoriallisen ajan muinaisjäännöksiä Historiallisen ajan muinaisjäännöksiä Taistelukaivantoja rvokkaita rakennuksia Rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä Muita kohteita menlaakson kulttuuriympäristöselvityksen rakennettuun kulttuuriympäristöön sekä muinasimuistoihin liittyvät kohteet ja alueet sisältyvät tähän selvitykseen. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 6

7 IEMPI SELVITYKSIÄ RKY 2009 RKY 1993 RKY on Museoviraston laatima inventointi, joka on valtioneuvoston päätöksellä otettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennetun kulttuuriympäristön osalta alkaen. Valtakunnalliseen inventointiin valitut kohteet antavat alueellisesti, ajallisesti ja kohdetyypeittäin monipuolisen kokonaiskuvan maamme rakennetun ympäristön historiasta ja kehityksestä. Kulttuuriympäristöjen alueiden käytön suunnittelussa huomioidaan rakennettujen ympäristöjen lisäksi myös valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet sekä muinaisjäännökset. Muinaisjäännösten ensisijainen lähtöaineisto on Museoviraston ylläpitämä muinaisjäännösrekisteri. ikaisempi RKY-selvitys on vuodelta Hurukselan kylän osalta alue on tulloin ollut uudempaa selvitystä laajempi. RKEOLOGISET SELVITYKSET Kaava-alueen inventointi on tehty (Katja Vuoristo/Museovirasto). Tällöin on inventoitu alueen esihistorialliset kohteet. Vuonna 2007 on tehty Kotkan manneralueen historiallisten muinaisjäännösten inventointi ja Kotkan sotahistoriallisten muinaisjäännösten inventointi. Kaikki muinaisjäännökset ovat lain nojalla rauhoitettuja, mutta Museovirasto arvioi maakuntakaavakohtaisesti myös yksittäisten muinaisjäännösten merkittävyyttä valtakunnallisella tasolla. RKY KOHTEET KV-LUEELL Kaava-alueella sijaitsee Hurukselan valtakunnallinen rky-alue. Sen kuvaus esitetään edempänä tässä selostuksessa osa-alueen esittelyn yhteydessä. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 7

8 RKENNUSKULTTUURI KO KO UVOL rk272 Salonmäki rk252 rk273 rk251 rk261 rk301 rk274 rk256 rk262 rk282 Koivusaari Heikkilänmäki rk255 rk281 rk257 rk283 rk264 rk263 rk300 RKENNUSKULTTUURI TÄNÄÄN Huruksela rk267 Kahrinmäki rk258 rk260 rk276 rk275 rk279 rk277 rk270 Mammulanmäki rk269 rk280 rk268 rk286 rk287 rk288 rk271 rk285 Heinäsaari rk284 Hirvenmäki rk290 TEEMKRTT 23.0 KOUVOL KO Keskeinen tavoite on se, että osayleiskaavassa voidaan huomioida rakennetun ympäristön arvot riittävästi. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että nykyisessä yleiskaavassa rakennuskulttuurin arvot on huomioitu varsin puutteellisesti. Osayleiskaavan teemakartassa on esitetty valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöalueet kaava-alueella sekä yksittäisten rakennuskulttuurikohteiden sijainti. Länsiranta Korkeakoski Nikeli Huruksela Huruksela, muut kuin rakennukset KOUVOL KO KO U KO VOL Kohteet on numeroitu alueittain alkaen aina seuraavasta tasaviidestäkymmenestä. Huruksela 100-> 150-> 200-> 250-> 19.4 Kultaanmaa 300-> Kartta kertoo, että mijoen pohjoisosan kaava-alueella on joitakin rakennuskulttuurin arvoalueita sekä runsaasti yksittäisiä arvokohteita. UVOL OLKO HTÄÄ UV PY KO HTÄÄ PY K KO OUV OL mijoen osayleiskaavan rakennuskulttuurin selvityksessä tarkastellaan rakennuskulttuurin arvoja nykytilanteessa. rk208 rk209 rk207 rk112 Yläkylä KO HTÄÄ PY Pernoo rk114 rk115 SELVITYS rk110 rk206 rk205 rk111 Mikkolansaari rk204 rk203 rk200 Nikeli rk201 rk202 Laajakoski Selvityksessä on käyty läpi aiempien selvitysten kohteet ja lisäksi otettu mukaan joitain uusia kohteita. Kohteille on annettu juoksevat numerot, yksittäisten kohteiden nimi perustuu tässä selvityksessä tilan nimeen. Kohteet on valokuvattu. KO HTÄÄ PY rk109 MERKINNÄT Yläkylä rk160 rk107 rk108 rk106 rk105 rk104 rk103 Jäppilänsaari rk102 Jäppilä Vanhat kylien paikat on rajattu teemakartalle Kuninkaan kartaston karttojen perusteella. rk100 rk150 Vanha kylän alue Maakunnallisesti arvokas Rakennuskulttuurikohde Valtakunnallisesti arvokas rk153 rk154 rk156 rk155 rk159 rk158 rk152 rk157 lakylä rk160 rk151 Salonmäen historiallinen kyläalue Hurukselan kyläalue Kurittula mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 8 Kotkan mijoen pohjoisosa oyk Teemakartta RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ M-arkkitehdit oy

9 RKENNUSKULTTUURI TÄNÄÄN OMINISPIIRTEITÄ MONI-ILMEISYYS mijoen Kotkan alueen pohjoisemman osayleiskaava-alueella on maataloutta ja kyliä ja niiden välillä pitkä, metsäinen erämaajakso. Rakennuskulttuuri painottuu kyläalueille. MNOMISTUS J TILJKO Kaava-alueen maanjako on hyvin eri tyyppistä alueen eri osissa. Etelämpänä maanjako näyttää tavanomaiselta isojaossa syntyneeltä tilajaolta. Erämaajaksolla ja Hurukselassa maanomistus on kapeina suikaleina sekä kylässä että pelloilla ja metsissä. Palstojen kapeus vaikuttaa siihen, ettei niiden perusteella ole kantatilalaskennassa syntynyt kovin monta uutta rantarakennuspaikkaa. Maiseman kannalta metsätilojen kapeus johtaa siihen, että tilakohtaiset metsän uudistamistyöt eivät näy kovin pitkälle maisemassa. RYHMÄKYLÄT J PIHPIIRIT Hurukselan kylässä asutus on pääosin keskittynyt ryhmiksi. Pihapiirin rakennukset rajaavat pihat selkeiksi tiloiksi, vaikkeivät ne tyypillisiä umpipihoja olekaan. Myös tiemaisemasta muodostuu asutuksen kohdalla pienipiirteistä ja vaihtelevaa, paikoin jopa ahdasta. Monessa rky-listan kohteessa tärkeintä on eri-ikäisten ja eri-ilmeisten rakennusten muodostama kokonaisuus, eivätkä ainoastaan tilan yksittäiset hienoimmat rakennukset. lueen ilmeen säilymisen kannalta on siis oleellista rakennusten sutusta ja viljelyä joen varrella. Etualalla Jäppilänlahti, takana Pitkä mi ja Laajasuonjärvi. Vasemmalla länsirannalla Jäppilä, oikealla itärannalla Kaivola ja Laajakoski. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 9

10 muodostaman kokonaisuuden säilyminen, eikä niinkään yksittäisten rakennusten säilyminen. Kun maatalous muuttuu, muuttuvat myös talousrakennusten käyttötarkoitukset - ja osa rakennuskannasta voi myös jäädä ilman toimivaa käyttöä. Tämä saattaa hankaloittaa rakennusten säilymistä. Uudempi rakentaminen on paikoin tehty osaksi vanhaa pihapiiriä ja muita rakennuksia. Tällöin se liittyy vanhaan perinteeseen. Osa uudisasutuksesta on aukealla paikalla, ja kaikki pihan ja talon toiminnot levittyvät sen ympärille ilman rajaavia rakennuksia. Nämä kohdat erottuvat vanhasta ympäristöstä poikkeavana. Huolenpito ympäristöstä näkyy sekä rakennusten kunnostamisena, että monissa silmiä hivelevissä yksityiskohdissa. Käytössä oleva piharakennus Hurukselassa. JOKIVRREN MERKITYS Joki on vuosisatoja ollut alueen valtaväylä, jonka varteen maatalous ja kyläasutus ovat asettuneet. Joen merkitys kulkuväylänä on kuitenkin jo kauan sitten hävinnyt. Kaava-alueella ei myöskään sijaitse energiantuotantokäytössä olevia, jokeen liittyviä rakenteita. MUUTOS J PYSYVYYS Pohjoisosalla jokivarren maankäyttö on pysynyt saman tapaisena pitkään. Kuitenkin muutokset maataloudessa ja rakentamistavoissa ovat muuttaneet joen ja kylien maisemaa. sutuilla seuduilla rakennuskanta on melko yhtenäistä, ja maisemaa ja pihatiloja muodostavia talousrakennuksia on jäljellä paljon. Vanhasta on paljon tallella, mutta paljon on myös kadonnut tai katoamassa. Hurukselasta löytyy useita hienosti hoidettuja pihapiirejä. Oikealla otteita alueen kiinteistönjakokartasta. Keskimmäisellä kartalla näkyy selvä ero joen länsi- ja itärannalla. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 10

11 JOEN LÄNSIRNT KOHTEET rk208 rk209 rk207 rk112 Yläkylä Pernoo rk114 rk115 rk110 rk206 rk205 rk111 Mikkolansaari rk204 rk203 rk200 Nikeli lueeseen kuuluvat Kurittulan, Jäppilän ja Pernoon kylät. rk201 rk202 Laajakoski rk204 rk203 rk200 Nikeli KO KO UVOL rk272 Salonmäki rk201 rk202 rk252 rk273 rk251 rk261 rk301 rk274 rk256 rk262 Koivusaari Heikkilänmäki rk255 rk281 rk257 rk282 rk283 rk264 rk263 Laajakoski rk300 rk260 rk276 rk286 rk287 rk288 rk275 rk279 rk277 rk268 rk285 Heinäsaari rk284 rk270 Mammulanmäki rk269 rk280 Huruksela rk267 Kahrinmäki rk258 rk271 Hirvenmäki rk KOUVOL KO KO UV KO OL KOUVOL KO Huruksela rk109 Yläkylä 19.4 Kultaanmaa rk108 rk109 Yläkylä rk106 rk105 rk104 rk103 Jäppilänsaari rk102 rk160 Jäppilä O L rk208 rk209 KO KO UV UVOL OLKO HTÄÄ UV PY KO HTÄÄ PY rk107 rk160 rk107 rk207 rk112 Yläkylä rk106 rk105 Pernoo KO HTÄÄ PY rk108 rk114 rk115 rk110 rk206 rk205 rk111 Mikkolansaari rk204 rk203 rk200 Nikeli rk201 rk202 Laajakoski rk104 rk103 Jäppilänsaari rk102 KO HTÄÄ PY Jäppilä MERKINNÄT rk153 rk160 rk154 rk156 rk155 rk159 rk158 rk152 rk157 rk109 MERKINNÄT Yläkylä rk160 rk107 rk108 rk106 rk105 rk104 rk103 Jäppilänsaari rk102 Jäppilä lakylä lakylä rk100 rk100 rk150 Rakennuskulttuurikohde Vanha kylän alue Rakennuskulttuurikohde Vanha kylän alue rk150 rk151 Salonmäen historiallinen kyläalue Kurittula Kotkan mijoen pohjoisosa oyk Teemakartta RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ M-arkkitehdit oy rk151 Hurukselan kyläalue rk150 Maakunnallisesti arvokas Salonmäen historiallinen kyläalue Valtakunnallisesti arvokas rk100 Maakunnallisesti arvokas rk160 Valtakunnallisesti arvokas rk153 rk154 rk156 rk155 rk159 rk158 rk152 rk157 lakylä rk153 rk154 rk156 rk155 rk159 rk158 rk152 rk157 rk151 Hurukselan kyläalue mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys Kurittula Kurittula Kotkan mijoen pohjoisosa oyk Teemakartta RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ M-arkkitehdit oy 11

12 JÄPPILÄ Jäppilän lakylän koulu vuodelta 1897 (100). Kohde on listattu myös Rakennettu Kulttuuriympäristö -teoksessa. Vanhala (102) Ranssi (103) Kuusela (104) Mikkola (105) mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 12

13 Pirjonpalo (106). Pitkäkaski (107) Peräkaski (108) Ylä-Mikkola (109). Mäntyrinne (110) lamikkola (111) mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 13

14 Onervala (112). Onervala, aitta (112). Ojantaus (114) Harjula 2 (115). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 14

15 Laajakoski KORKEKOSKELT POHJOISEEN rk109 KOHTEET Yläkylä rk160 rk107 rk108 rk106 rk105 lue Korkeakoskenhaaran pohjoispuolella. rk104 Jäppilä rk103 Jäppilänsaari rk102 rk252 rk273 rk251 rk261 rk301 rk274 rk262 rk257 lakylä rk282 rk283 rk264 rk263 rk300 Huruksela rk267 Kahrinmäki rk258 rk260 rk275 rk279 rk277 rk268 rk285 Heinäsaari rk284 rk270 Mammulanmäki rk269 rk280 rk286 rk287 rk288 rk276 rk271 Hirvenmäki rk150 rk100 rk290 rk151rk107 rk108 KO UV KO OL KOUVOL KO rk160 Hurukselan kyläalue rk106 rk105 Kotkan mijoen pohjoisosa oyk Teemakartta RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ M-arkkitehdit oy Huruksela Kurittula rk104 rk103 Jäppilänsaari rk102 Jäppilä 19.4 Kultaanmaa lakylä KO KO UV OL UVOL OLKO HTÄÄ UV PY KO HTÄÄ PY rk208 rk209 rk207 Yläkylä KO HTÄÄ PY rk114 rk115 rk110 rk206 rk205 rk111 rk100 Mikkolansaari rk204 rk203 rk200 Nikeli rk201 rk202 rk153 rk154 rk156 rk155 rk159 rk158 rk152 rk157 Pernoo Vanha kylän alue Salonmäen historiallinen kyläalue rk112 Maakunnallisesti arvokas 23.0 KOUVOL KO Rakennuskulttuurikohde Koivusaari Heikkilänmäki rk255 rk281 rk160 Valtakunnallisesti arvokas KO KO UVOL rk272 Salonmäki rk256 MERKINNÄT rk153 rk154 rk156 rk155 rk159 rk109 rk158 rk152 rk157 Yläkylä rk150 rk151 Laajakoski KO HTÄÄ PY rk109 MERKINNÄT Yläkylä rk160 rk107 rk108 rk106 rk105 rk104 rk103 Jäppilänsaari rk102 Jäppilä lakylä rk100 rk150 Rakennuskulttuurikohde Vanha kylän alue Maakunnallisesti arvokas rk160 Valtakunnallisesti arvokas rk153 rk154 rk156 rk155 rk159 rk158 rk152 rk157 rk151 Salonmäen historiallinen kyläalue Hurukselan kyläalue Kurittula Kurittula Kotkan mijoen pohjoisosa oyk Teemakartta RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ M-arkkitehdit oy mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 15

16 LJKOSKENHRJUN YMPÄRISTÖ laritala (150). Ylä-Ritala (151). Seurantalo (152). Laajakosken Kappeli (153). Laajakosken hautausmaa (153). P iensimola (154). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 16

17 Ranta-Simola (155). Koulu (156). Sepänmäki (157). Seppälä (158). Ylämattila (159). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 17

18 NIKELI KOHTEET rk109 Yläkylä rk160 rk107 lue Laajakosken sairaalalta Myllykoskelle. rk108 rk106 rk105 rk104 rk103 Jäppilänsaari rk102 Jäppilä rk154 rk156 rk155 rk159 rk208 rk158 rk152 rk209 rk157 KO KO UVOL rk272 Salonmäki rk252 rk273 rk251 rk261 rk301 rk274 rk256 rk262 rk282 Koivusaari Heikkilänmäki rk255 rk281 rk257 rk283 rk264 rk263 rk300 Huruksela rk267 Kahrinmäki rk258 rk260 rk286 rk287 rk288 rk276 rk275 rk279 rk277 rk268 rk285 Heinäsaari rk284 rk270 Mammulanmäki rk269 rk280 rk271 Hirvenmäki MERKINNÄT rk153 rk290 KOUVOL KO UV KO OL KOUVOL KO KO Salonmäen historiallinen kyläalue Hurukselan kyläalue Yläkylä rk100 Huruksela Maakunnallisesti arvokas rk112 rk150 rk151 Vanha kylän alue Valtakunnallisesti arvokas rk Rakennuskulttuurikohde lakylä rk160 Pernoo 19.4 Kultaanmaa Kurittula rk114 rk115 rk110 rk206 rk205 rk111 Mikkolansaari rk204 rk203 rk200 Nikeli KO KO UV OL UVOL OLKO HTÄÄ UV PY KO HTÄÄ PY rk208 rk209 rk207 rk112 Yläkylä KO HTÄÄ PY Pernoo rk114 rk115 Kotkan mijoen pohjoisosa oyk Teemakartta RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ M-arkkitehdit oy rk110 rk206 rk205 rk111 Mikkolansaari rk204 rk203 rk200 Nikeli rk201 rk202 Laajakoski rk201 rk202 KO HTÄÄ PY rk109 Laajakoski MERKINNÄT Yläkylä rk160 rk107 rk108 rk106 rk105 rk104 rk103 Jäppilänsaari rk102 Jäppilä lakylä rk100 rk150 Rakennuskulttuurikohde Vanha kylän alue Maakunnallisesti arvokas rk160 Valtakunnallisesti arvokas rk153 rk154 rk156 rk155 rk159 rk158 rk152 rk157 rk151 Salonmäen historiallinen kyläalue Hurukselan kyläalue Kurittula Kotkan mijoen pohjoisosa oyk Teemakartta RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ M-arkkitehdit oy mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 18

19 LJKOSKEN SIRL MKUNNLLISESTI RVOKS LUE Laajakosken sairaalan alue on arvioitu arvokkaaksi Etelä-menlaakson kulttuuriympäristöselvityksessä vuodelta rvoluokka on tässä selvityksessä avoin. Kaava-aineistossa se on arvioitu maakunnallisesti merkittäväksi. lueella toimi pitkään Laajakosken sairaala (entiseltä nimeltään Nikelin sairaala), jossa hoidettiin psyykkisesti sairaita potilaita. Laajakosken sairaalan toiminta loppui vuoden 2006 alussa menlaakson uuden psykiatrisen sairaalan valmistuttua. Viistoilmakuva laajakosken sairaalan alueesta. Taustalla Pitkä mi, vasemmassa yläkulmassa Laajakoskenjärven pohjoisosaa. Sairaalan rakennukset etualalla. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 19

20 LJKOSKEN SIRL Sairaalan päärakennus koostuu eri-ikäisistä osista (200). Sairaalan asuntola (201). Sairaalan asuntola, rivitalo (202). Sairaalan asuntola (203). Sairaalan navetta (204). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 20

21 MIKKOLNSREN YMPÄRISTÖ Näkymä sillalta (205) joelle. Entinen koulu, muutettu asuinkäyttöön (206). Mikkolansaaren silta (205). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 21

22 RUHNKOSKEN J PYKINKOSKEN ITÄPUOLI Lauttausyhdistys (207). Lauttaus (208). Melontakeskus, Koste (209). Melontakeskus, Koste (209). Koskinäkymä Pykinkoskelta. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 22

23 HURUKSEL KO KO UVOL KOHTEET 250-> rk272 Salonmäki rk252 Hurukselan kylän alue. rk251 rk256 KO KO UVOL rk272 Salonmäki rk252 rk273 rk251 rk261 rk301 rk274 rk256 rk262 rk283 rk264 rk263 rk300 Huruksela rk267 Kahrinmäki rk258 rk260 rk276 rk275 rk279 rk277 rk268 rk285 Mammulanmäki rk271 Hirvenmäki rk282 Koivusaari Heikkilänmäki rk283 rk264 rk263 Heinäsaari rk284 rk270 rk269 rk280 rk286 rk287 rk288 rk262 rk255 rk281 rk257 Koivusaari Heikkilänmäki rk255 rk281 rk257 rk282 rk261 rk301 rk274 rk273 rk KOUVOL KO KO UV KO OL KOUVOL KO rk300 Huruksela rk258 rk rk276 Kultaanmaa KOUVOL KO MERKINNÄT KO KO UV OL UVOL OLKO HTÄÄ UV PY KO HTÄÄ PY KOUVOL KO rk208 rk209 rk207 rk112 Yläkylä KO HTÄÄ PY Pernoo rk114 rk115 rk110 rk206 rk205 rk111 Mikkolansaari rk204 rk203 rk200 Nikeli rk201 rk202 Laajakoski rk160 Rakennuskulttuurikohde Vanha kylän alue Huruksela rk267 Kahrinmäki rk280 rk275 rk279 rk277 rk270 rk269 rk268 Hirvenmäki rk286 rk287 rk288 Mammulanmäki rk271 rk285 rk284 rk290 KO HTÄÄ PY Valtakunnallisesti arvokas rk109 MERKINNÄT Yläkylä rk160 rk107 rk108 rk106 rk105 rk104 rk103 Jäppilänsaari rk102 Jäppilä lakylä rk100 rk150 Rakennuskulttuurikohde Vanha kylän alue Maakunnallisesti arvokas Maakunnallisesti arvokas rk160 Valtakunnallisesti arvokas rk153 rk154 rk156 rk155 rk159 rk158 rk152 rk157 rk151 Salonmäen historiallinen kyläalue Hurukselan kyläalue Salonmäen historiallinen kyläalue Kurittula Kotkan mijoen pohjoisosa oyk Teemakartta RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ M-arkkitehdit oy Hurukselan kyläalue Kotkanselvitys mijoen mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin pohjoisosa oyk Teemakartta RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ 23

24 HURUKSELN KYLÄ VLUNNLLINEN RKY-LUE, KUVUS Hurukselan kylä Kuvaus Hurukselan topografia mijoen muinaisen suistoalueen saarilla on ainutlaatuinen ja kylän historiallinen rakenne on hyvin säilynyt. Hurukselan tiivis kyläasutus on mijoen muinaiseen suistoon muodostuneilla jokien erottamilla saarilla ja kapeikoissa. sutus on keskittynyt kiinteästi kylän halki kulkevan raitin varrelle. Raitti ja tonttijako ovat säilyneet historiallisessa asussaan. Rakennuskanta on vaihtelevan ikäistä ja sen joukossa on runsaasti kansatieteellisesti arvokkaita rakennuksia. Saarille raivatut pellot muodostavat maisemallisen kehyksen kyläasutuksille. lue on ikivanhaa hämäläisten ja karjalaisten rajamaastoa, mistä muistona on Kahrinkankaalla rajakivi. luerajaus Museoviraston nettisivuilta. Maisemallisesti merkittävä ketoalue kyläraitin varrella on ollut laitumena vielä 1970-luvulla. Huruksela on osa mijoen laakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Historia Hurukselassa oli asutusta jo esihistoriallisena aikana. Kivikautisen merenrannan äärelle sijoittunut kylä jäi maan kohoamisen myötä sisämaahan ja Hurukselasta lienee käytetty mijoen Nummenjoen reittiä jokikalastuksen saaliiden saamiseksi merelle. Verotustietojen mukaan Hurukselassa oli 1551 neljätoista taloa luvulla puolet kylän taloista oli Mammulan mäellä ja kolme entisessä lauttarannassa. Kahrinsaarella, Hirvenmäellä ja Heikkilän niemellä oli kussakin yksi talo. Laajempi alue, missä näkyy myös njalan historiallinen ympäristö. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 24

25 HURUKSEL VUODEN 1993 RKY-LUOKITUKSESS SLONMÄEN HISTORILLINEN KYLÄLUE Hurukselan kylä ikaisemmassa RKY-selvityksessä aluerajaus Hurukselan osalta on ollut nykyistä, voimassa olevaa rajausta laajempi. Se näkyy oheisessa kartassa punaisella. Vuoden 1993 aluerajaus liittyy Kouvolan puolella mijoen kulttuurimaisema -nimiseen vuoden 1993 RKY-alueeseen. Tässä työssä on arvioitu arvokkaaksi myös Salonmäen saaren alueella oleva osa Hurukselan kylää. lue on kuulunut aikaisempaan vuoden 1993 RKY rajaukseen. (Sivun 23 kartalla sinisellä merkitty alue.) HURUKSELN KYLÄLUE Kuvaus vuodelta 1993 mijoen kulttuurimaisemaan liittyvä Hurukselan kylä muodostuu peltojen ja kyläteiden varsilla olevista yksittäisistä rakennuksista ja rakennusryhmistä. läkuvaltaan se on poikkeuksellisen hyvin säilynyt. lueen vanhimmat talousrakennukset ovat 1700-luvulta ja vanhimmat asuinrakennukset 1800-luvun loppupuolelta. läkoulu ja seuratalo ovat 1900-luvun alusta. Leppäjoen yli johtaa vanha, yksiaukkoinen kivisilta. läalueeksi on rajattu valtakunnallinen RKY-alue sekä Salonmäen historiallinen kyläalue. lue esitetty oheisella kartalla. Salonmäki KOUVOL KO Heikkilänmäki Koivusaari Kahrinmäki Huruksela Mammulanmäki Hirvenmäki mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 25

26 Hurukselan kylää ilmasta kuvattuna. Etualalla Hirvenjoki, vasemmalla Leppäjoki. län poikki kulkee maantie 357 Karhulasta njalaan. Hirvenjoen rannalla maantien lähellä näkyy vanha, harmaa mylly. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 26

27 HURUKSEL, SLONMÄKI KOHTEET , Rantala (251). Koho (252). Susikoski (272). Metsola (273). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 27

28 HURUKSEL, KHRINMÄKI KOHTEET , 260, , Heikkilä (255). Vuolle (256). Ristola (257). Hurukselan hautausmaa (258). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 28

29 Kokkola (260). Jaakkola (274). Ristola (275). Jaakkola (276). Heikkilä (277). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 29

30 Lahtiranta (279). Lahtiranta, piharakennuksia tien varrella (279). Kuoppala (280). Kotipalsta, näkymä Hirvenjoen uoman ylitse. (281). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 30

31 Tiiviiden taloryhmien välillä avautuu avaria näkymiä pelloille. Peltomaisema Kahrinmäentieltä Hirvenjoelle päin. Maisemaa Kahrinmäentien loppupäästä. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 31

32 HURUKSELN HEIKKILÄNMÄKI KOHTEET J Hurukselan koulu 1908 (261). Kohde on mainittu Rakennettu Kulttuuriympäristö -teoksessa. Hurukselan seurantalo 1900-luvun alusta (262). Kohde on mainittu Rakennettu Kulttuuriympäristö -teoksessa. Mylly 1800-luvun alusta, museona (263). Kohde on mainittu Rakennettu Kulttuuriympäristö -teoksessa. Kauppa 1930-luvulta (264). Kohde on mainittu Rakennettu Kulttuuriympäristö -teoksessa. Vanha K-kauppa (282). Paloasema (283). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 32

33 HURUKSELN LEHTOL J MMMULNMÄKI KOHTEET 267, , 290 minlaakso (267). Yrjölä (284). Matinkallio (285). latalo (286). Mäkelä (287). Uutela (288). mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 33

34 HURUKSELN HIRVENMÄKI KOHTEET Maantienhaara (290). Kotimäki (268). Marttila (269). Kaukola (270). Rantala (271. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 34

35 HURUKSELN MUUT KOHTEET Tyllikivi (300). Kohde on mainittu Rakennettu Kulttuuriympäristö -teoksessa. Yksiaukkoinen kivisilta Leppäjoella (301). Kohde on mainittu Rakennettu Kulttuuriympäristö -teoksessa. mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 35

36 RKENNUSKULTTUURIN KOHDELUETTELO KYMIJOKI POHJOISOS RYK LIST rk- numero KOHDE- NUMERO NIMI, TILN NIMI TILNUMERO OSOITE * TYYPPI LÄNSIRNT Jäppilän lakylän koulu, Koulumaa lakyläntie vk Kou su Ist 102 Vanhala Jäppilän rantatie vk 103 Ranssi Jäppilän rantatie vk 104 Kuusela Jäppilän rantatie vk 105 Mikkola Jäppilän rantatie vk 106 Pirjonpalo Jäppilän rantatie vk 107 Pitkäkaski Jäppilän rantatie vk 108 Peräkaski Pernoontie vk 109 Ylä- Mikkola Pernoontie vk 110 Mäntyrinne Saarensillantie vk 111 lamikkola Pernoontie vk 112 Onervala Kilpirannantie vk 114 Ojantaus Heinäkorvenkuja vk 115 Harjula Heinäkorvenkuja vk KYMIJOKI POHJOISOS RYK LIST *) rky = kohde sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön arvoalueella rkym = kohde sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön arvoalueella vk = kohde sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella mk = kohde sijaitsee maakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella Kohteet on numeroitu alueittain alkaen aina seuraavasta tasaviidestäkymmenestä. Länsiranta 100-> Korkeakoski 150-> Nikeli 200-> Huruksela 250-> Huruksela, muut kuin rakennukset 300-> Luokitus menlaakson rakennuskulttuuri-selvityksessä: su suinrakennus Kou Koulu Ist Istutukset l läympäristö Kan Kansanomaiset rakennukset Kii Kiinteä muinaisjäänne Per Perimätieto Lii Liikenne Pel Peltoviljelyalue His Historiallinen tapahtuma / henkilö Luo Luonnonmuodostelma mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 36

37 KYMIJOKI POHJOISOS RYK LIST rk- numero KOHDE- NUMERO ITÄRNT NIMI, TILN NIMI TILNUMERO OSOITE * TYYPPI KORKEKOSKI 150 laritala Ritalantie vk 151 Ylä- Ritala Ritalantie vk 152 Seurantalo, laritala ja Ritala ja Honkalantie mk 153 Kappeli, Lepokangas 5 ja ja Laajakoskentie mk 154 Piensimola Maitotie vk 155 Ranta- Simola Maitotie vk 156 Koulu, Santala Laajakoskentie mk 157 Sepänmäki Maitotie vk 158 Seppälä Maitotie vk 159 Ylämattila Laajakoskentie vk 160 Eerola Eerolankuja vk Kohteet on numeroitu alueittain alkaen aina seuraavasta tasaviidestäkymmenestä. Länsiranta 100-> Korkeakoski 150-> Nikeli 200-> Huruksela 250-> Huruksela, muut kuin rakennukset 300-> NIKELI 200 Laajakosken sairaalan päärakennus, Nikeli Laajakoskentie rkym,vk 201 Sairaalan asuntola, Nikelin maa n:o Laajakoskentie rkym,vk 202 Sairaalan asuntola, rivitalo, Nikelin maa n:o Laajakoskentie rkym,vk 203 Sairaalan asuntola rkym,vk 204 Sairaalan navetta rkym,vk 205 Mikkolansaaren silta, Riippusilta 2 ja Riippusilta (itäranta) (länsiranta) 206 entinen koulu, Koulumaa Riippusillantie vk 207 Lauttausyhdistys Laajakoskentie vk 208 Lauttaus vk 209 Melontakeskus, Koste vk vk vk *) rky = kohde sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön arvoalueella rkym = kohde sijaitsee maakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön arvoalueella vk = kohde sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella mk = kohde sijaitsee maakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 37

38 rk- numero KOHDE- NUMERO NIMI, TILN NIMI TILNUMERO OSOITE * TYYPPI HURUKSEL 251 Rantala Salonmäentie rkym,vk 252 Koho Salonmäentie rkym,vk 255 Heikkilä Karhinmäentie rky, vk 256 Vuolle Karhinmäentie rky, vk 257 Ristola Karhinmäentie rky, vk 258 Hurukselan hautausmaa Karhinkangas rky, vk 260 Kokkola Karhinmäentie rky, vk 261 Hurukselan kansakoulutontti Ehdatoksentie rky, vk 262 Hurukselan seurantalo, Soihtula Hurukselantie rky, vk 263 mylly, menranta Hurukselantie rky, vk 264 kauppa, menranta Hurukselantie rky, vk 267 minlaakso Mammulanmäentie rky, vk 268 Kotimäki Hirvenmäentie rky, vk 269 Marttila Hirvenmäentie rky, vk 270 Kaukola Hirvenmäentie rky, vk 271 Rantala Hirvenmäentie rky, vk 272 Susikoski Hurukselantie rkym,vk 273 Metsola Hurukselantie rkym,vk 274 Jaakkola Kahrinmäentie rky, vk 275 Ristola Kahrinmäentie rky, vk 276 Jaakkola Kahrinmäentie/holanpolku rky, vk 277 Heikkilä Kahrinmäentie rky, vk 279 Lahtiranta Myllypellontie rky, vk 280 Kuoppala Kahrinmäentie rky, vk 281 Kotipalsta Kahrinmäentie/Hurukselantie rky, vk 282 Rantakallio, entinen K- kauppa Hurukselantie rky, vk 283 Palokallio, paloasema Hurukselantie rky, vk 284 Yrjölä Mammulanmäentie rky, vk 285 Matinkallio Luhtasenranta rky, vk 286 latalo lasranta rky, vk 287 Mäkelä Mammulanmäentie rky, vk 288 Uutela Hirvenmäentie/Mammulanmäentierky, vk 290 Maantienhaara Mammulanmäentie rky, vk 300 Tyllikivi Tyllikivenkuja rky, vk Per His Luo Kii 301 Yksiaukkoinen kiviholvisilta Leppäjoki, Hurukselantie rky, vk Lii Kohteet on numeroitu alueittain alkaen aina seuraavasta tasaviidestäkymmenestä. Länsiranta 100-> Korkeakoski 150-> Nikeli 200-> Huruksela 250-> Huruksela, muut kuin rakennukset 300-> *) rky = kohde sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön arvoalueella rkym = kohde sijaitsee maakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön arvoalueella vk = kohde sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella mk = kohde sijaitsee maakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella Luokitus menlaakson rakennuskulttuuri-selvityksessä: su suinrakennus Kou Koulu Ist Istutukset l läympäristö Kan Kansanomaiset rakennukset Kii Kiinteä muinaisjäänne Per Perimätieto Lii Liikenne Pel Peltoviljelyalue His Historiallinen tapahtuma / henkilö Luo Luonnonmuodostelma mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 38

39 MUINISMUISTOT J MUUT RKEOLOGISET KOHTEET KO KO UVOL Salonmäki Koivusaari Heikkilänmäki Kahrinmäki Huruksela Heinäsaari 72 Mammulanmäki Hirvenmäki Muinaismuistot ovat automaattisesti suojeltuja muinaismuistolain perusteella. Tutkittujen muinaismuistojen ja muiden arkeologisten kohteiden tiedot ovat Museoviraston ylläpitämässä rekisterissä KOUVOL KO KO U KO VOL KOUVOL KO 63 Huruksela Teemakartalla ja seuraavan sivun listalla on esitetty kaikki rekisteristä löytyvät kohteet. Kaavassa sm-merkinnällä on esitetty ainoastaan kiinteät muinaisjäännökset Kultaanmaa Linnoituslaitteet on esitetty s-merkinnällä. Tuhoutuneita kohteita, irtolöytöjä ja epävarmoja kohteita ei ole esitetty kaavakartalla. Listassa on harmaalla merkitty ne syyt, joiden takia ko. kohteet eivät ole kaavan sm -kohteita K KO OUV OL UVOL OLKO HTÄÄ UV PY KO HTÄÄ PY mijoen Kotkan pohjoisen osan osayleiskaavan rekisterin kohteet näkyvät ohessa yleissilmäyskartalla Yläkylä KO HTÄÄ PY Pernoo Seuraavilla sivuilla ovat kaava-alueen tarkemmat kohdekartat ja kohteiden luettelo. Mikkolansaari Nikeli Laajakoski Kohteiden tarkemmat kuvaukset löytyvät Museoviraston verkkosivuilta: KO HTÄÄ PY Yläkylä 43 portti/default.aspx 42 Jäppilänsaari Jäppilä lakylä MERKINNÄT Kurittula mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 39 arkeologiset kohteet Kotkan mijoen pohjoisosa oyk Teemakartta RKEOLOGISET KOHTEET M-arkkitehdit oy

40 MUINISJÄÄNNÖSTEN J MUIDEN KOHTEIDEN KOHDELUETTELO KOHDELUETTELO, tiedot Museovirasto Museovirasto No. Nimi Laji Muinaisj. tyyppi Tarkenne Tyypin tarkenne Rekisterinumero Muuta tietoa 40 Niemenpalontie kiinteä muinaisjäännös puolustusvarustukset 1. maailmansodan varustukset taistelukaivannot Kurittula Tommila muu kulttuuriperintökohde puolustusvarustukset 2. maailmansodan varustukset taistelukaivannot Laajakoskenharju kiinteä muinaisjäännös puolustusvarustukset 1. maailmansodan varustukset taistelukaivannot Jäppilä muu kulttuuriperintökohde puolustusvarustukset 2. maailmansodan varustukset tulipesäkkeet Porkka kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - asumuspainanteet Heijari kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty , muinaisjäännösrekisterissä kahteen kertaan 46 Nikeli kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty tuhoutunut 47 Saviojanmäki kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty tuhoutunut 48 Turveaho kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty Eerolan metsä kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty Eerolan mäki kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty tuhoutunut 51 Kukkurmäki kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty tuhoutunut 52 Pernoo Mikkola kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - kylänpaikat Mäntymäki kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty tuhoutunut 54 Pykinkoski kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - asumuspainanteet Pernoo Yläkylä muu kulttuuriperintökohde puolustusvarustukset 2. maailmansodan varustukset taistelukaivannot tkinasema kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty tuhoutunut 57 Kultaan tienhaara kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty tuhoutunut 58 Ruhankoski kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty Myllykoski kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - asumuspainanteet Katitniemi irtolöytö löytöpaikat - irtolöytöpaikat Niskasuo kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - asumuspainanteet Iisakkala kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty hvionkoski mahdollinen muinaisjäännös taide, muistomerkit maalaus kalliomaalaukset Huruksela Hirvi kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - kylänpaikat Tervaniemi kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty Huruksela Jaakkola kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - kylänpaikat Huruksela Kahri kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - kylänpaikat Heposuonpelto kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty Heposuonpelto irtolöytö löytöpaikat - irtolöytöpaikat Tyllikivi mahdollinen muinaisjäännös kivirakenteet - rajamerkit Einola kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty tuhoutunut 72 Huruksela Vanha-Mattila kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - kylänpaikat Huruksela Purtilo kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - kylänpaikat kaksiosainen 74 Huruksela Heposuonpolku kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat 1700-luvun sotilasleiri sotilasleirit Töyrylä kiinteä muinaisjäännös asuinpaikat - ei määritelty tuhoutunut 76 Huruksela Koivumäki kiinteä muinaisjäännös puolustusvarustukset 1. maailmansodan varustukset taistelukaivannot Huruksela Salonmäki kiinteä muinaisjäännös puolustusvarustukset 1. maailmansodan varustukset taistelukaivannot mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 40

41 JÄPPILÄ, KURITTUL, KORKEKOSKI J LJKOSKI KOHTEET Merkintöjen selitys mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 41

42 LJKOSKENJÄRVEN KOILLISPUOLI KOHTEET PERNOO J MIKKOLNSREN YMPÄRISTÖ KOHTEET mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 42

43 RUHNKOSKELT YLÖSPÄIN, HVIONKOSKI KOHTEET mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 43

44 HURUKSELN KYLÄ KOHTEET mijoen Kotkan alueen pohjoisosan osayleiskaava, rakennuskulttuurin selvitys 44

RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT 2.2.2015

RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT 2.2.2015 Kukkiva kallio Hurukselan kylässä. KYMIJOEN KON LUEEN POHJOISOSN OSYLEISKV RKENNUSKULTTUURI J MUINISMUISTOT 2.2.2015 KYMIJOEN KON LUEEN POHJOISOSN OSYLEISKV RKENNUSKULTTUURI J MUINISMUISTOT SISÄLTÖ JOHDNTO

Lisätiedot

RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT

RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT MA-ARKKITEHDIT 11.2.2014 Kukkiva kallio Hurukselan kylässä. KYMIJOEN KOTKAN ALUEEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA RAKENNUSKULTTUURI JA

Lisätiedot

RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT

RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA RAKENNUSKULTTUURI JA MUINAISMUISTOT MA-ARKKITEHDIT 11.2.2014 tarkistettu 24.2.2014 Kukkiva kallio Hurukselan kylässä. KOTKA, KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA RAKENNUSKULTTUURI

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

Kyminsuu. Hovinsaari. Jylppy Huumanpohja. Jumalniemi. Sunilanlahti. Hietasen satama JYLPPY - HUUMANPOHJA - JUMALNIEMI

Kyminsuu. Hovinsaari. Jylppy Huumanpohja. Jumalniemi. Sunilanlahti. Hietasen satama JYLPPY - HUUMANPOHJA - JUMALNIEMI Hovinsaari Kyminsuu Jylppy Huumanpohja Jumalniemi Sunilanlahti Hietasen satama KYMIJOEN OSAYLEISKAAVA, VIISTOKUVA 1 Kotkan kaupunki, Lentokuva Vallas Oy, kesäkuu 2005 JYLPPY - HUUMANPOHJA - JUMALNIEMI

Lisätiedot

KYMIJOEN POHJOISOSA OSAYLEISKAAVA

KYMIJOEN POHJOISOSA OSAYLEISKAAVA KYMIJOEN POHJOISOSA OSAYLEISKAAVA Muhjärvi Särkänniemi lentokenttä Kouvola Wredeby Kouvola Tottomäki Heponiemi hautausmaa Kahrinmäki Vuolle Tervaniemi Kahrinkangas Hirvenmäki Myllypelto Hirvenjoki Takajoki

Lisätiedot

KYMIJOEN POHJOISOSA OSAYLEISKAAVA

KYMIJOEN POHJOISOSA OSAYLEISKAAVA KYMIJOEN POHJOISOSA OSAYLEISKAAVA Lentokuva Vallas Oy, 2005 MA-ARKKITEHDIT oy Y21 OSAYLEISKAAVAN SELOSTUS 25.1.2015 KOTKA, KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 25.1.2015 KÄSITTELYVAIHEET SELOSTUS KYMIJOEN

Lisätiedot

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET

Lisätiedot

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O M A A S E U D U N A S U T U S - J A E L I N K E I N O H I S T O R I A L L I S E T M U I N A I S J Ä Ä N

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10... Page 1 of 2 alueraportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Purmojärven rantayleiskaavaan liittyvä inventointi KAUHAVA PURMOJÄRVI (KORTESJÄRVI) PURMOJÄRVEN KYLÄNRAITTI pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08

Lisätiedot

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS LIITE 6 Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 1. Maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema Suunnittelualue ja sitä Laviantien

Lisätiedot

KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21

KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 KOTKA Kaitasaari KOUVOLA Kultaankosket Koivusaari KOTKA Riitasaari Lakioissaari KOTKA Vittossaari KOUVOLA Pirttisaari Myllymäki KOTKA Karjasaari OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat

Lisätiedot

Lappeenranta Hyväristönmäki muinaisjäännösselvitys

Lappeenranta Hyväristönmäki muinaisjäännösselvitys Lappeenranta Hyväristönmäki muinaisjäännösselvitys Keskustaajaman osayleiskaava 2030 inventoinnin v. 2014 täydennys Hyväristönmäen osa-alueelta Timo Jussila Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Sisältö Perustiedot...

Lisätiedot

KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21

KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 KOTKA Kaitasaari KOUVOLA Kultaankosket Koivusaari KOTKA Riitasaari Lakioissaari KOTKA Vittossaari KOUVOLA Pirttisaari Myllymäki KOTKA Karjasaari OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 304 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 305 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen

Lisätiedot

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila 1 Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila Kustantaja: Vesilahden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Vanha tielinja...

Lisätiedot

Vihti Palojärvi muinaisjäännösselvitys 2014

Vihti Palojärvi muinaisjäännösselvitys 2014 1 Vihti Palojärvi muinaisjäännösselvitys 2014 Timo Jussila Tilaaja: Vihdin Vesi 2 Sisältö Perustiedot... 2 Selvitys... 3 Yleiskartat... 3 Kohteet... 7 1 VIHTI PALOJÄRVI... 7 2 VIHTI PALOJÄRVI KROG... 9

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Linikkala I F: Linikkalan kaupunginosan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE TAMPEREEN KAUPUNKI 3.2.2016 OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE Asemakaava nro 8309 Diaarinumero: TRE: 841/10.02.01/2009

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 216 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 217 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen

Lisätiedot

https://museosiiri.tampere.fi/objectspecifichtmlreport.do?uri=http://tampere.fi/kyy/12...

https://museosiiri.tampere.fi/objectspecifichtmlreport.do?uri=http://tampere.fi/kyy/12... Sivu 1/7 Rakennetun ympäristön kohde Punainen tukkitie ( kohteella ei ole virallista osoitetta), 2009/0113, 2012/0046 Punaisen tukkitien uomaa Pispalan valtatieltä etelään. Miia Hinnerichsen 18.5.2009

Lisätiedot

Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010

Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010 1 Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010 ESIRAPORTTI Timo Jussila Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Kustantaja:

Lisätiedot

sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4

sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 50 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 51 Kihniö Virrat HÄMEENKYRÖ Urjaisen-Osaran-Kostulan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 356 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 357 Kihniö Virrat YLÖJÄRVI Mutalan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 330 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 331 Sastamala Kihniö Parkano Ikaalinen Hämeenkyrö Nokia Virrat Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27

Lisätiedot

Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013

Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Arkisto- ja rekisteritiedot Tiivistelmä Sijaintikartta Linjakartta

Lisätiedot

HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell f

HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell f HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2007 f. 144134 MUSEOVIRASTO 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 4 Kaava-aluekartta

Lisätiedot

Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010

Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010 1 Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantaja: Hämeenkyrön kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännös...

Lisätiedot

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja

Lisätiedot

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4

Lisätiedot

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 188 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 189 Kihniö Virrat PÄLKÄNE Varalan-Kirvun-Iharin kulttuurimaisema Parkano

Lisätiedot

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat

Lisätiedot

Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 2 Inventointi... 3 Kylätontit...

Lisätiedot

Ilomantsi Mekrijärvi Huohvanala Muinaisjäännösinventointi 2014

Ilomantsi Mekrijärvi Huohvanala Muinaisjäännösinventointi 2014 1 Ilomantsi Mekrijärvi Huohvanala Muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Farmi Salliset Ay 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 5 Kansikuva: suunnitellun maanottoalueen

Lisätiedot

EEROLAN JA METSÄ-EEROLAN RANTA-ASEMAKAAVA

EEROLAN JA METSÄ-EEROLAN RANTA-ASEMAKAAVA Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu SELOSTUSOSA KAAVAEHDOTUS EEROLAN JA METSÄ-EEROLAN RANTA-ASEMAKAAVA Pvm. 14.6.2018 Ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen koskee Jaalan Siikavan kylän tilan Eerola

Lisätiedot

MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA. Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo

MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA. Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo MITÄ MUINAISJÄÄNNÖKSET OVAT? Maisemassa, maaperässä tai vedessä säilyneitä ihmisen aikaansaamia rakenteita ja kerrostumia

Lisätiedot

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 M U S E O V I R A S T O 16.2T-1-1 TIIVISTELMÄ VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Museovirasto, arkeologian osasto Inventoija:

Lisätiedot

PORNAINEN Hevonselkä

PORNAINEN Hevonselkä I N V E N T O I N T I R A P O R T T I PORNAINEN Hevonselkä Järvenpääntien ja Kirkkotien osayleiskaava-alueen inventointi 24.10.2011 DG2380:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT KATJA

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys 30.10.2017 Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys Kulttuuriympäristöselvitys on laadittu yleiskaavatasoisena selvityksenä alueen paikallisesti arvokkaiden rakennuskohteiden ja kulttuuriympäristöjen

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut.

INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut. INVENTOINTIRAPORTTI Sotkamo Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi 5.7.2016 Arkeologiset kenttäpalvelut Vesa Laulumaa Tiivistelmä Sotkamon Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen

Lisätiedot

KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018

KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 1 KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö Kunnanhallitus 74 07.03.2016 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö 622/11.05.00/2016 Khall 74 Ympäristöministeriö pyytää Euran kunnan lausuntoa 15.1.2016 valtakunnallisesti

Lisätiedot

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo

Lisätiedot

Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010

Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

MAISEMASELVITYKSEN TÄYDENNYS. Sastamalan kaupunki. Yhdyskunta ja ympäristö. Yhdyskuntasuunnittelu

MAISEMASELVITYKSEN TÄYDENNYS. Sastamalan kaupunki. Yhdyskunta ja ympäristö. Yhdyskuntasuunnittelu MOUHIJÄRVI - HÄIJÄÄ SALMI OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA 2030 MAISEMASELVITYKSEN TÄYDENNYS 3.10.2013 Sastamalan kaupunki Yhdyskunta ja ympäristö Yhdyskuntasuunnittelu Sisällys 1 JOHDANTO... 1 2 TARKASTELUALUE...

Lisätiedot

Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014

Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014 Metsähallitus, Metsätalous Ville Laurila Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014 Metsähallitus Yleistä Karstulan Korkeakankaalla tehtiin kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi

Lisätiedot

Kouvola Repovesikylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014

Kouvola Repovesikylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Kouvola Repovesikylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj / Karttaako Oy Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartat... 6 Tutkimusalueen

Lisätiedot

Parkano Vatusen ja Pahkalan kaavamuutosalueiden muinaisjäännösinventointi 2012

Parkano Vatusen ja Pahkalan kaavamuutosalueiden muinaisjäännösinventointi 2012 1 Parkano Vatusen ja Pahkalan kaavamuutosalueiden muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Parkanon kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Muinaisjäännös... 4 PARKANO

Lisätiedot

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 M U S E O V I R A S T O TIIVISTELMÄ VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Museovirasto, arkeologian osasto Inventoija: FK Kreetta

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kalhonkylä, Hartola Kyläajelu 13.6.2013 Auli hirvonen Kalhon kyläajelu toteutettiin 13.6.2013. Ajelulle oli ennakkoilmoittautuminen. Mukaan mahtui

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 344 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 345 Kihniö Virrat YLÖJÄRVI Mutalan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi

Lisätiedot

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartat...

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet

Lisätiedot

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet.

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet. ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSALEISKAAVA (ERÄJÄRVEN OSA-ALUE) Eräjärven kyläalueen osayleiskaava M K 1 : 5 0 0 0 KAAVAEHDOTUS 30.3.2016 ALUEVARAUSMERKINNÄT: AP PIENTALOVALTAINEN

Lisätiedot

Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen laajennusosan muinaisjäännösinventointi 2018

Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen laajennusosan muinaisjäännösinventointi 2018 1 Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen laajennusosan muinaisjäännösinventointi 2018 Teemu Tiainen Tilaaja: Plandea Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 6 Inventointi...

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 120 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 121 Kihniö Virrat KIHNIÖ Korhoskylän kulttuurimaisema Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta... 3 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f

Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f Loppi Jokila Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 f.145310 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset

Lisätiedot

Selite. Muinaisjäännökset. Laji. !( Kiinteä muinaisjäännös. !( Löytöpaikka. !( Mahdollinen muinaisjäännös. !( Muu kohde

Selite. Muinaisjäännökset. Laji. !( Kiinteä muinaisjäännös. !( Löytöpaikka. !( Mahdollinen muinaisjäännös. !( Muu kohde LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL Yli-Kerava Koivulan mylly Yli-Kerava Skogsterin mylly Kaskelantie 171 Yli-Kerava Myllypuronpelto

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 282 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 283 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Juupajoki Ylöjärvi

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on

Lisätiedot

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine LIITE 7 KOKKOLAN KAUPUNKI ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 12.5.2016 P23496 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 1 (6) Nro: 1 Valmistelu:

Lisätiedot

Maisema-alueet maankäytössä

Maisema-alueet maankäytössä Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden

Lisätiedot

Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eli VARK

Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eli VARK 10.6.2019 1 / 5 Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eli VARK Mikä on VARK-hanke? VARK-hankkeessa määritellään Suomen valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet. Tavoitteena on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA versio 5 Langinkoskenhaara Kyminkartano Kyminlinna ympäristökesseisake Hovinkoski tielaitos KYMIJOEN ETELÄOSAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS 10.9.2012 Kotka, Kymijoen eteläosan

Lisätiedot

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...

Lisätiedot

Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot

Liite C MUISTUTUKSET:

Liite C MUISTUTUKSET: Liite C MORSIUSSAAREN OSAYLEISKAAVA 2015 - KAAVAEHDOTUS Kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana 21.9. - 23.10.2015 saadut muistutukset ja lausunnot sekä näiden vastineet MUISTUTUKSET: Muistutus: 1. saapunut

Lisätiedot

NILSIÄ Petäjälammen alueen muinaisjäännösinventointi 2005

NILSIÄ Petäjälammen alueen muinaisjäännösinventointi 2005 1 NILSIÄ Petäjälammen alueen muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila Kustantaja: Nilsiän kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta... 3 Tutkimusalueen rajaus... 4 Valokuvia...

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 172 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 173 Kihniö Virrat PARKANO Linnankylän kulttuurimaisema Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden

ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden 1 ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2007 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Taipaleenjärvi...

Lisätiedot

Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila

Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila 1 Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012 1 Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3

Lisätiedot

Sastamala Hyrkin asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010

Sastamala Hyrkin asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 Sastamala Hyrkin asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4 Maastokartat...

Lisätiedot

Sipoo Immersby Historiallisten kylänpaikkojen arkeologinen täydennysinventointi 2014

Sipoo Immersby Historiallisten kylänpaikkojen arkeologinen täydennysinventointi 2014 1 Sipoo Immersby Historiallisten kylänpaikkojen arkeologinen täydennysinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Sipoon kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Tulos...

Lisätiedot

Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu

Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu 1. PERUSTIEDOT KOHTEESTA 1.1. Maisema-alueen nimi Tammio 1.2. Maisema-alueen uusi nimi Tammion saaristokylämaisema 1.3. Kunta Hamina 1.4. Pinta-ala noin 300 ha 1.5. Aikaisemmat inventoinnit [tekijä, vuosi,

Lisätiedot

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET Page 1 of 2 kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto Hailuodon rakennusinventointi HAILUOTO KIRKONKYLÄ RUONALA Ruonalan porakivinavetta on komealla paikalla Rantatien

Lisätiedot

Parkano Lannettan ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila

Parkano Lannettan ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila 1 Parkano Lannettan ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Kaava- ja ympäristöpalvelu Järvinen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

Arvokkaat kulttuuriympäristöt

Arvokkaat kulttuuriympäristöt Arvokkaat kulttuuriympäristöt Pirkanmaan Maisema-alueet Maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat maatalousalueet Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Kylätontit ja muu arkeologinen kulttuuriperintö

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Rauma. Aarnkari. Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi Arttu Tokoi Satakunnan museo

Rauma. Aarnkari. Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi Arttu Tokoi Satakunnan museo Rauma Aarnkari Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi 2015 Arttu Tokoi 2015 Satakunnan museo Sisällysluettelo Kartat 2 kpl Arkistotiedot Tiivistelmä 1. Johdanto... 6 2. Alueen historia ja tutkimushistoria...

Lisätiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta (ilmakuva)... 3 Yleiskartta 2... 4 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 28 ÄKÄSJOEN PATO... 5 KOLARI 83 RAUTUJÄRVI... 5 KOLARI 84 AHVENJÄRVI... 8 KOLARI

Lisätiedot

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PAIKALLISESTI ARVOKKAIDEN RAKENNUSKOHTEIDEN TARKISTUSINVENTOINTI 2018 Arvoluokitus Suositusten värikoodit R = rakennushistoriallinen = Suositellaan suojeltavan kaavassa

Lisätiedot

RAASEPORI Bromarv kiinteistöjen Örnvik, Bergvik ja Sandvik ranta-asemakaavan muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Johanna Rahtola

RAASEPORI Bromarv kiinteistöjen Örnvik, Bergvik ja Sandvik ranta-asemakaavan muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Johanna Rahtola 1 RAASEPORI Bromarv kiinteistöjen Örnvik, Bergvik ja Sandvik ranta-asemakaavan muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Johanna Rahtola Tilaaja: Seppo Lamppu T:mi 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen

Lisätiedot

Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Kustantaja: PAM ry 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi ja havainnot... 2 Karttoja...

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys

Lisätiedot