INDECS Merkkiohjesääntö

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INDECS Merkkiohjesääntö"

Transkriptio

1 INDECS Merkkiohjesääntö Yleiskokouksen hyväksymä Tämän ohjesäännön on Tampereen teknillisen yliopiston tuotantotalouden kilta Indecsin kokous hyväksynyt. Yleistä 1 Tarkoitus Tällä ohjesäännöllä määrätään Tampereen teknillisen yliopiston tuotantotalouden kilta Indecsin (myöhemmin kilta) tunnuksista, ansio- ja kunniamerkeistä sekä pienoismerkeistä, niiden myöntämisestä ja niiden käytöstä. Lisäksi tällä ohjesäännöllä määrätään killan erityisistä kunniahenkilöistä. 2 Merkkien mallikappaleet ja myönnetyt merkit Merkkien mallikappaleita säilyttää ja niiden kunnosta vastaa killan istuva hallitus. Killan hallitus pitää jaetuista merkeistä ja standaareista listaa, johon merkitään saaja, päivämäärä ja myöntämisperuste. 3 Ohjesäännön muuttaminen Tämän ohjesäännön ja sen muutokset hyväksyy killan yleiskokous 2/3 ääntenenemmistöllä. Killan tunnukset 4 Killan virallinen tunnus Killan viralliseen tunnukseen kuuluu 12-hampainen ratas, jonka klo 12 ja 6 sijaitsevat hampaat on lovitettu. Rattaan keskellä on pallon ekvaattori, 33 asteen ja 66 asteen kääntöpiirit sekä neljä tasavälistä pituuspiiriä ympyrän äärilaitoja mukaan lukematta. Koko kuvion yli kulkee nouseva punainen indeksikäyrä, jossa on kaksi huippua ja kaksi laaksoa, yhteensä neljä taitetta. 5 Killan tunnuksen käyttö Killan tunnusta voidaan käyttää vain killan varsinaisessa toiminnassa sekä killan hallituksen luvalla.

2 6 Killan haalarit Killan haalareiden väri on valkoinen. Haalareiden selkämyksessä olevan killan tunnuksen indeksikäyrän väri muuttuu vuosittain, mutta ei ikinä ole punainen. Killan pöytästandaari 7 Killan standaari Standaari on yritykselle, yhteisölle tai yksityiselle henkilölle annettava huomionosoitus. 8 Standaarin myöntäminen Standaarin luovutuksesta päättää killan hallitus. Merkkiohjesääntö 9 Kunniatoimikunta Killan kokous kutsuu tarvittaessa vuosijuhlia edeltävässä syyskokouksessa koolle kunniatoimikunnan, joka tekee esitykset killan ansio- ja kunniamerkkien myöntämisestä. Kunniatoimikunnan tulee edustaa soveltuvalla tavalla kiltaan myötävaikuttaneita henkilöitä. Kunniatoiminnan sihteerinä toimii valintahetkellä virassaan oleva killan puheenjohtaja. 10 Killan nauha Killan nauha on 50mm levyinen raidallinen nauha. Nauhan pohjaväri on tekniikanpunainen. 6 mm päästä nauhan alareunasta kulkee 16mm levyinen hopeinen raita. Nauhan kanto-oikeus myönnetään killan kunnia- tai ansiomerkin myöntämisen yhteydessä. Lisäksi killan hallitus voi myöntää killan nauhan väliaikaisen kanto-oikeuden kiltaa edustaville henkilöille, kun edustaminen ei tapahdu TTY:n järjestöjen piirissä. 11 Kunniamerkki Killan kunniajäsen on itseoikeutettu kunniamerkkiin kunniajäseneksi kutsumisen yhteydessä. Lisäksi kunniamerkki voidaan myöntää yhteisölle, joka toiminnallaan tai erittäin merkittävällä teollaan on huomattavasti edistänyt killan pyrkimyksiä. Kunniamerkin myöntämisestä päättää killan kokous killan hallituksen ja kunniatoimikunnan esityksen pohjalta. Ellei esitystä hyväksytä, ei esityksessä mainituista henkilöistä tehdä merkintää kokouksen pöytäkirjaan. Lisäksi 12 Pienoiskunniamerkki Pienoiskunniamerkki myönnetään kunniamerkin myöntämisen yhteydessä. [KUVA MERKEISTÄ]

3 13 Ansiomerkki Ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle tunnustukseksi ansiokkaasta, hyviin tuloksiin johtaneesta toiminnasta killan hyväksi. Ansiomerkin myöntämisestä päättää killan hallitus kunniatoimikunnan esityksen pohjalta. Ellei esitystä hyväksytä, ei esityksessä mainitusta henkilöstä tehdä merkintää hallituksen kokouksen pöytäkirjaan. 14 Pienoisansiomerkki Pienoisansiomerkki myönnetään ansiomerkin myöntämisen yhteydessä. [KUVA MERKEISTÄ] 15 Kunnia- ja ansiomerkkien jakaminen Kunnia- ja ansiomerkit luovutetaan saajalle killan vuosijuhlilla tai siihen rinnastettavassa tilaisuudessa. Merkit luovuttaa killan istuva puheenjohtaja tai hallituksen osoittama henkilö. Merkin kanto-oikeus alkaa välittömästi luovutuksen jälkeen. 16 Nauhojen ja merkkien kantamistavat Killan nauhaa sekä kunnia- ja ansiomerkkiä kannetaan vain juhlapuvussa. Kunnia- ja ansiomerkkiä kannetaan killan nauhan keskellä. Merkeistä käytetään ainoastaan arvokkainta. Naisille nauha asetetaan siten, että se kulkee lenkkinä oikealta olalta vasempaan lonkkaan, kuitenkin niin, ettei se ylitä paljasta olkapäätä. Olkapään ollessa paljaana nauha kulkee puvun etu- ja takaosien yläreunoista oikealta vasempaan lonkkaan. Naiset voivat myös solmia nauhan rusetiksi tai rintanauhaksi. Rusetti ja rintanauha kiinnitetään pukuun oikean rinnan yläpuolelle. Miehille nauha asetetaan siten, että se kulkee liivien ja takin alla oikealta olalta edestä vasempaan lonkkaan. 17 Hallituksen pienoismerkki Hallituksen kultaista pienoismerkkiä käyttävät killan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet sekä toimihenkilöt. Hallituskauden jälkeen pienoismerkin voi lunastaa itselleen omakustannehintaan. Myös vanhat hallitukset voivat lunastaa pienoismerkin itselleen omakustannehintaan. 18 Jäsenten pienoismerkki

4 Jäsenten hopeista pienoismerkkiä käyttävät killan varsinaiset jäsenet. Pienoismerkin saa lunastettua killan hallitukselta omakustannehintaan. 19 Pienoismerkkien käyttö Pienoiskunniamerkkiä ja pienoisansiomerkkiä käytetään kunnia- tai ansiomerkin myöntämisestä lukien. Hallituksen pienoismerkkiä käytetään toimikauden aikana sekä sen jälkeen. Jäsenten pienoismerkkiä käytetään killan varsinaiseksi jäseneksi liittymisen jälkeen. 20 Pienoismerkkien kantamistavat Pienoismerkkejä kannetaan puvun tai muun asiallisen asusteen vasemman käänteen keskellä tai sydämen kohdalla, ei kuitenkaan juhla- tai iltapuvussa. Pienoismerkeistä käytetään arvokkainta. 21 Merkkien ja pienoismerkkien kanto-oikeuden kumoaminen Merkin myöntänyt taho tai sellaisen puuttuessa killan hallitus voi evätä merkkien ja pienoismerkkien kanto-oikeuden henkilöltä, joka toistuvasti tai törkeällä tavalla on halventanut kiltaa tai killan merkkejä. Killan merkkejä ja pienoismerkkejä on kohdeltava kunnioittavasti. Seremoniamestarin sauva 22 Seremoniamestarin sauva Killalla on seremoniamestarin sauva. Seremoniamestarin sauva koostuu ontosta metallisauvasta, jonka yläpäässä on puinen maapallo, jossa on killan tunnuksen mukainen nouseva indeksikäyrä. Maapalloa ympäröi kultainen metallikehä. Metallikehän päällä on 6cl vetoinen metallinen snapsilasi. 23 Seremoniamestarin sauvan käyttö Seremoniamestarin sauvan käyttöoikeus on tapahtumakohtaisesti killan hallituksen seremoniamestariksi nimeämällä henkilöllä. Seremoniamestarin sauvaa käytetään killan vuosijuhlassa ja muissa vastaavissa killan tilaisuuksissa. Arvonimihenkilöt 24 Indecsin kunniajäsen

5 Killan kunniajäseneksi voi killan kokous kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kutsua henkilön, joka on toiminnallaan tai erittäin merkittävällä teollaan on huomattavasti edistänyt killan pyrkimyksiä. Esityksen nimityksestä tekee killan hallitus kunniatoimikunnan esityksestä. 25 Vuoden opettaja Killan hallitus valitsee vuosittain kiltalaisten suositteleman opettajan vuoden opettajaksi. Vuoden opettaja valitaan vertaamalla kandidaatteja ennalta määriteltyihin kriteereihin, jotka ovat: opetuksen sisältö, oppimateriaalit, opetusmenetelmien monipuolisuus, vuorovaikutustaidot opiskelijoiden kanssa ja opiskelijoiden ohjaus opetustapahtumien ulkopuolella. Vuoden opettaja julkistetaan killan vuosijuhlissa ja samalla luovutetaan soveltuva huomionosoitus. 27 Vuoden indecsläinen Kiltalaiset valitsevat vuosittain kiltalaisten keskuudesta Vuoden indecsläisen suljetulla vaalilla, joka toimitetaan vähintään viikon mittaisena. Vuoden indecsläinen on aktiivinen kiltalainen, joka on edistänyt killan toimintaa ja pyrkimyksiä, ja siten nauttii kiltatovereidensa luottamusta. Vuoden indecsläinen julkistetaan killan vuosijuhlissa. Samalla luovutetaan Vuoden indecsläisen kiertopalkinto: puinen samppanjapulloteline, jossa on metallilevyyn kaiverrettuna aikaisempien Vuoden indecsläisten nimet. Palkinnon luovuttaa mahdollisuuksien mukaan edellisvuoden Vuoden indecsläinen. Muita määräyksiä 28 Voimaantulo Tämä ohjesääntö astuu voimaan välittömästi hyväksymisen jälkeen korvaten aiemman ohjesäännön.

Opiskelijakunnalla on oma opiskelijakuntamerkki. Se on kooltaan 25 mm korkea opiskelijakunnan tunnus.

Opiskelijakunnalla on oma opiskelijakuntamerkki. Se on kooltaan 25 mm korkea opiskelijakunnan tunnus. 1 2 (Hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.10.2013) HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN MERKKIOHJESÄÄNTÖ 3 4 5 6 7 8 I LUKU OPISKELIJAKUNNAN VÄREISTÄ JA TUNNUKSISTA 1 Opiskelijakunnan värit Opiskelijakunnan

Lisätiedot

3 Tupsulakkiin tehtävät lisäykset

3 Tupsulakkiin tehtävät lisäykset 1/7 1 Soveltamisala Tällä tunnusohjesäännöllä annetaan tarkempia määräyksiä Oulun Teekkariyhdistys ry:n, jäljempänä yhdistys, sääntöjen 28 :ssä tarkoitetuista yhdistyksen tunnuksista ja niiden käytöstä.

Lisätiedot

TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ

TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ Lippu-, nauha- ja merkkiohjesäännössä on lueteltu yhdistyksen tunnukset ja huomionosoitukset sekä määrätään niiden myöntämisestä

Lisätiedot

2. Lipun käytöstä päättäminen Yhdistyksen lipun käyttämisestä julkisissa tilaisuuksissa määrää hallitus.

2. Lipun käytöstä päättäminen Yhdistyksen lipun käyttämisestä julkisissa tilaisuuksissa määrää hallitus. HELSINGIN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N LIPPU- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ I YHDISTYKSEN LIPPU 1. Lipun värit ja mitat Yhdistyksen lippu on pohjaväriltään vihreä, jossa on kullanvärinen yhdistyksen merkki.

Lisätiedot

HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN MERKKIOHJESÄÄNTÖ I LUKU OPISKELIJAKUNNAN VÄREISTÄ JA TUNNUKSISTA

HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN MERKKIOHJESÄÄNTÖ I LUKU OPISKELIJAKUNNAN VÄREISTÄ JA TUNNUKSISTA Sisällysluettelo I LUKU OPISKELIJAKUNNAN VÄREISTÄ JA TUNNUKSISTA... 2 1 Opiskelijakunnan värit... 2 2 Opiskelijakunnan tunnukset... 2 II LUKU OPISKELIJAKUNNAN LIPUSTA... 2 3 Opiskelijakunnan lippu... 2

Lisätiedot

1. luku Yleistä. Ylioppilaskunnan tunnusten ja merkkien ulkoasu määrätään yksityiskohtaisesti tämän juhlasäännönliitteissä. 2.

1. luku Yleistä. Ylioppilaskunnan tunnusten ja merkkien ulkoasu määrätään yksityiskohtaisesti tämän juhlasäännönliitteissä. 2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 1. luku Yleistä 1 Johdanto Tällä juhlasäännöllä määrätään Oulun yliopiston

Lisätiedot

Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö

Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö 1 Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö 2 3 Lippu-, nauha- ja merkkiohjesäännössä on lueteltu yhdistyksen tunnukset ja huomionosoitukset sekä määrätään niiden myöntämisestä ja käytöstä. 4 01. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

INKUBIO RY MERKKIOHJE 1 (5) PL 69 02151 Espoo 31.10.2008

INKUBIO RY MERKKIOHJE 1 (5) PL 69 02151 Espoo 31.10.2008 INKUBIO RY MERKKIOHJE 1 (5) PL 69 02151 Espoo 31.10.2008 INKUBIO RY:N MERKKIOHJE 1. Inkubio ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö Tunnus- ja merkkiohjesäännössä on lueteltu killan tunnukset sekä tunnusta ilmentävät

Lisätiedot

1. luku Yleistä. Ylioppilaskunnan tunnuksista, kunniamerkeistä, niiden myöntämisestä ja käytöstä sekä vuosijuhlasta määrätään tässä juhlasäännössä.

1. luku Yleistä. Ylioppilaskunnan tunnuksista, kunniamerkeistä, niiden myöntämisestä ja käytöstä sekä vuosijuhlasta määrätään tässä juhlasäännössä. 1. luku Yleistä 1 Johdanto Ylioppilaskunnan tunnuksista, kunniamerkeistä, niiden myöntämisestä ja käytöstä sekä vuosijuhlasta määrätään tässä juhlasäännössä. Ylioppilaskunnan tunnusten ja merkkien ulkoasu

Lisätiedot

Killan lippu- ja merkkiohjesääntö

Killan lippu- ja merkkiohjesääntö Killan lippu- ja merkkiohjesääntö Muutosehdotus 18.10.2006 Henna Heikkilä Matti Helin Miika Melama Marko Miettinen Ville Ryhänen Jussi Salmio Erkki Valtonen Heli Virtanen 1 Killan tunnukset ja merkit 1.1

Lisätiedot

Huomionosoitusten säännöstö RKL:n tunnukset 14.1.2006

Huomionosoitusten säännöstö RKL:n tunnukset 14.1.2006 Huomionosoitusten säännöstö RKL:n tunnukset 14.1.2006 Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet RKL:n ansiomerkit Pöytästandaari Ansiomerkit: kultainen, hopeinen, pronssinen Urheilun ansiomerkki Urheilumerkki:

Lisätiedot

Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö

Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö Hyväksytty ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa 24.1.2011 1 Sen lisäksi mitä Limes ry:n säännöissä tunnuksista, merkeistä ja huomionosoituksista mainitaan, noudatetaan

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö

Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisjärjestelmän tarkoituksena on palkita henkilöitä tai yhteisöjä, jotka ovat toiminnallaan edesauttaneet liiton tarkoitusperien

Lisätiedot

Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry Liite x/

Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry Liite x/ Ohjeet huomionosoituksista ja muistamisista A. VIIRIN, STANDAARIN LUOVUTUSSÄÄNTÖ 1 Viiri, standaari on korkein Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry:n (myöhemmin KTL) myöntämä huomionosoitus.

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö

Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö (viimeiset hyväksytyt päivitykset vaalikokouksessa 25.11.2016) 1 Ohjesäännön käytöstä Tämä perinneohjesääntö täydentää ja tarkentaa Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Tämän Lounais-Suomen Partiopiirin ansiomerkkiohje -vihkosen lisäksi partion ansiomerkkijärjestelmää kuvaa Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n Partiolaisten

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 13.1.2018 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki.

ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki. ANSIOMERKKISÄÄNNÖT Suomen Salibandyliitto ry:n huomionosoituksia voidaan myöntää henkilöille, seuroille tai muille yhteisöille, jotka ovat edistäneet liiton ja/tai alueiden toimintaa ja/tai muuten toimineet

Lisätiedot

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella. RESERVILÄISLIITTO ry Helsinki, 1.3.2008 RESERVILÄISLIITON ANSIOMITALIEN SÄÄNNÖT Reserviläisliitto Reservin Aliupseerien Liitto ry:n ansiomitalijärjestelmä on perustettu vuonna 1980. Nämä mitalisäännöt,

Lisätiedot

Kiltamitali 35 eur/kpl - Kiltaristi 50 eur/kpl - Standaari 50 eur/kpl - Levyke 35 eur/kpl. Hintoihin lisätään toimituskulut.

Kiltamitali 35 eur/kpl - Kiltaristi 50 eur/kpl - Standaari 50 eur/kpl - Levyke 35 eur/kpl. Hintoihin lisätään toimituskulut. ILMAVOIMIEN KILTALIITTO RY PALKITSEMIOHJEET ILMAVOIMIEN KILTALIITON MITALIEN JA RISTIEN ANOMISESTA ILMAVOIMIEN KILTALIITTO HINNAT 2016 Kiltaristi Hakuaika 15.1. Ilmavoimien komentajalle esittely päätöstä

Lisätiedot

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT Suomen riistakeskuksen hallitus on kokouksissaan 4.10.2012 ja 27.2.2017 tekemillään päätöksillä vahvistanut Suomen riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistysten ansiomerkkiohjesäännön seuraavasti: TUNNUKSET,

Lisätiedot

Pro Cane Sano -mitali myönnetään sekä suomalaisesta että kansainvälisestä arvostetusta kynologisesta tutkimustyöstä.

Pro Cane Sano -mitali myönnetään sekä suomalaisesta että kansainvälisestä arvostetusta kynologisesta tutkimustyöstä. OHJE ANSIOMERKEISTÄ, HUOMIONOSOITUKSISTA, KUNNIAVIIREISTÄ JA MUISTOESINEISTÄ (Hyväksytty Suomen Kennelliiton hallituksen kokouksessa 27.5.2016. Ohje tulee voimaan 1.1.2017.) Sisällys Yleistä... 1 Anominen...

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi.

1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 1(1) LTKY:n retkeilykerho Ulvovan Suden säännöt: Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja vastuu 1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 2 Kerhon

Lisätiedot

Rakennusinsinöörikilta ry:n hallinto-ohjesääntö

Rakennusinsinöörikilta ry:n hallinto-ohjesääntö Rakennusinsinöörikilta ry:n hallinto-ohjesääntö Hallinto-ohjesääntö on hyväksytty Rakennusinsinöörikillan ylimääräisissä kokouksissa xx.xx.2014 ja xx.xx.2014. 1 Ohjesäännön käytöstä Tämä hallinto-ohjesääntö

Lisätiedot

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT Suomen riistakeskuksen hallitus on kokouksessaan 4.10.2012 tekemällään päätöksellä vahvistanut Suomen riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistysten ansiomerkkiohjesäännön seuraavasti: TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT,

Lisätiedot

Luku 1 Nimi ja kotikunta

Luku 1 Nimi ja kotikunta Suomi - Afganistanin Akatemia AFA ry:n säännöt Luku 1 Nimi ja kotikunta 1. Yhdistyksen nimi Suomeksi Suomi Afganistan Akatemia AFA ry Englanniksi Academy of Finland Afghanistan AFA Dariksi Akademi Finland

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 1 KUORON TOIMIKUNNAT 1.1. Musiikkilautakunta Musiikkilautakunnan muodostavat laulunjohtaja, puheenjohtaja, isäntä, sihteeri, nuotistonhoitaja ja syyskokouksen

Lisätiedot

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu HUOMIONOSOITUKSET Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Johdanto: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on perustettu vuonna 1964, ja siihen kuuluu vuonna 2013 50 yhdistystä, yhtymää ja kansalaisjärjestöä. Järjestöt ovat

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa , ja

SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa , ja SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa 2.10.2008, 15.12.2012 ja 20.11.2015. 1 Suomen Urheiluliiton ansiomerkki, levyke, mitali ja standaari kotimaisille ja

Lisätiedot

Tampereen Seudun Mobilistit ry

Tampereen Seudun Mobilistit ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 2 TARKOITUS JA TOIMINTA 3 JÄSENET Tampereen Seudun Mobilistit ry Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Mobilistit Ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

UAZ FINLANDin säännöt. UAZ FINLAND on nimenä yhdistyksellä, jonka kotipaikka on Oulun kaupunki ja jonka kielenä on suomi.

UAZ FINLANDin säännöt. UAZ FINLAND on nimenä yhdistyksellä, jonka kotipaikka on Oulun kaupunki ja jonka kielenä on suomi. UAZ FINLANDin säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli UAZ FINLAND on nimenä yhdistyksellä, jonka kotipaikka on Oulun kaupunki ja jonka kielenä on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Tikkurilan Naisvoimistelijat ry:n säännöt

Tikkurilan Naisvoimistelijat ry:n säännöt 1 Tikkurilan Naisvoimistelijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Tikkurilan Naisvoimistelijat ry, josta käytetään epävirallista lyhennettä TNV. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

METSÄSTÄJÄORGANISAATION TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

METSÄSTÄJÄORGANISAATION TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT Metsästäjäin Keskusjärjestön hallitus on kokouksessaan 19.4.2007 tekemällään päätöksellä muuttanut 20.4.2005 vahvistamansa metsästäjäorganisaation ansiomerkkiohjesäännön kohdat 2.1. -2.3. Ansiomerkkiohjesääntö

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa 29.9.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2008. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Pohjanmaan Partiolaiset

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET 1. YLEISTÄ 2. HUOMIONOSOITUKSET 2.1 Yleistä Ohjeella määritetään muistamiseen ja palkitsemiseen liittyvät säännöt ja periaatteet Varsinais-Suomen Reserviupseeri- ja Varsinais-Suomen

Lisätiedot

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

KADETTIKUNTA RY:N SÄÄNNÖT (PRH HYVÄKSYNYT 25.11.2015)

KADETTIKUNTA RY:N SÄÄNNÖT (PRH HYVÄKSYNYT 25.11.2015) KADETTIKUNTA RY:N SÄÄNNÖT (PRH HYVÄKSYNYT 25.11.2015) 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kadettikunta ry. Sen kotipaikkana on Helsingin kaupunki ja toiminta-alueena valtakunnan alue. Näissä säännöissä

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

Helsinki Outsiders ry:n säännöt

Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsinki Outsiders Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on perustettu toukokuun 28. päivänä vuonna 2011 ja siitä käytetään

Lisätiedot

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu HUOMIONOSOITUKSET Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Hyväksytty 10.3.2016 Johdanto: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on perustettu vuonna 1964, ja siihen kuuluu 52 yhdistystä, yhtymää ja kansalaisjärjestöä (v.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä. KAAKKOIS-SUOMEN EPILEPSIAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Epilepsiayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toimialueena

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Pohjanmaan Partiolaiset ry:n perustava kokous 29. 9. 2007 Kokkolassa. Merkitty yhdistysrekisteriin 2. 11. 2007. Sääntömuutos hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Maanmittarikillan säännöt

Maanmittarikillan säännöt Maanmittarikillan säännöt 1. luku: Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Maanmittarikilta, ruotsiksi käännettynä Lantmäterigillet. Näissä säännöissä siitä käytetään

Lisätiedot

Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Uudet säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli

Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Uudet säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Uudet säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ANSIOMERKKISÄÄNNÖT Turvalliseen huomiseen 2 1 Yleistä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ansiomerkkien perustamisvuodeksi katsotaan vanhimman edeltäjäjärjestön, Suomen

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT POHJOIS-KARJALAN EVANKELISLUTERILAISEN KANSANLÄHETYKSEN S Ä Ä N N Ö T Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Evankelisluterilainen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Maskun Teatteriyhdistys ry ja kotipaikka Masku. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Maskun Teatteriyhdistys ry ja kotipaikka Masku. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. MASKUN TEATTERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Maskun Teatteriyhdistys ry ja kotipaikka Masku. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Conduksen hallituksen linjaus aktiivinauhojen ja tiedekuntajärjestön tunnuksien myöntämisestä

Conduksen hallituksen linjaus aktiivinauhojen ja tiedekuntajärjestön tunnuksien myöntämisestä 10.2.2016 Conduksen hallituksen linjaus aktiivinauhojen ja tiedekuntajärjestön tunnuksien myöntämisestä Nauha- ja merkkiohjesäännössä määritellään Conduksen nauhojen ja merkkien myöntämisperusteet. Linjauksen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT

SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty kokouksessa 07.07.2007 Sulkavalla 2 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sep-alus East-Vantaa ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Säännöt vuodelta 1986 (2017)

Säännöt vuodelta 1986 (2017) Säännöt vuodelta 1986 (2017) 1 2 Säännöt 1986 (2017) LOHJAN PALVELUS- JA PELASTUSKOIRAYHDISTYS RY 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Lohjan palvelus- ja pelastuskoirayhdistys ry, virallinen lyhenne

Lisätiedot

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Ÿ1 Yhdistyksen nimi on Meridiaani ry, ruotsiksi Meridian rf ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimitystä

Lisätiedot

Ehdokkaita vuoden nuorisoseuraksi voivat asettaa kaikki Suomen Nuorisoseurat ry:n jäsenyhdistykset.

Ehdokkaita vuoden nuorisoseuraksi voivat asettaa kaikki Suomen Nuorisoseurat ry:n jäsenyhdistykset. Suomen Nuorisoseurat ry OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 28.8.2015 SUOMEN NUORISOSEURAT RY:N HUOMIONOSOITUKSET 1. Vuoden Nuorisoseura Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka

Lisätiedot

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 16.9.2013 Yhdistyksen rekisterinumero 211.052 Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf Säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 26.11.2012 ja 25.3.2013. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Käännösalan asiantuntijat

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi 1.7. 30.6.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi 1.7. 30.6. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kansainvälisen eläinlääketieteenopiskelijoiden järjestön Suomen jaosto ry ja sen lyhenne on IVSA Finland. Näissä säännöissä sitä kutsutaan jäljempänä nimellä Yhdistys.

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 22.9.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016 AIKA: 23.9.2016, klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt

Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt Hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2015 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta

Lisätiedot

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KAARINAN SÄDETYTÖT RY:N SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KAARINAN SÄDETYTÖT RY:N SÄÄNNÖT PARTIOLIPPUKUNTA KAARINAN SÄDETYTÖT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on partiolippukunta Kaarinan Sädetytöt, josta voidaan käyttää epävirallista lyhennystä KST, kotipaikka Turku

Lisätiedot

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry:n säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli.

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry:n säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Kotitalouspedagogiopiskelijat ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Yhdistyksen nimi on Kotitalouspedagogiopiskelijat ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. 2 Epävirallinen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

KIILAT HOCKEY Ry SÄÄNNÖT

KIILAT HOCKEY Ry SÄÄNNÖT KIILAT HOCKEY Ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka perustamisaika Yhdistyksen nimi on Kiilat Hockey ry ja sen kotipaikka on Haapajärvi. Yhdistys on perustettu 31.10.2014 ja siitä käytetään näissä

Lisätiedot