Ohjausfilosofia. Aino Matilainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjausfilosofia. Aino Matilainen"

Transkriptio

1 Ohjausfilosofia Aino Matilainen Humanistinen ammattikorkeakoulu Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma Seikkailukasvatus järjestö- ja nuorisotyössä Joulukuu 2013

2 Minä olen ohjannut hyvin monia erilaisia toimia, niin osana opiskelua, kuin sen ulkopuolellakin. Ensimmäiset oikeat ohjauskokemukseni tulevat rippikoululeireiltä, tällä hetkellä toimin ohjaajana partiolaisilla. Vaikka kokemukseni ohjauksista ovat monipuolisia ja ovat sisältäneet useita eri ikäryhmiä, minulla ei ole kovin paljon kokemuksia ohjauksista, tai ohjaukseni ovat olleet lyhytkestoisia. Tällä tarkoitan että en ole esimerkiksi ohjannut samaa ryhmää kovinkaan pitkää aikaa. Kun ohjaan, pyrin ensin selvittämään itselleni tilanteen, jossa ryhmä on, sekä hankkimaan tarpeeksi faktatietoa. Esimerkiksi kun aloitin partiossa toimimisen tänä syksynä, en ollut ikinä ollut itse partiolainen. Minun oli hankittava erilaista tietotaitoa hyvin nopeasti, vaikka onkin myönnettävä, että parhaiten työtä oppii tekemällä ja virheitä sattuu. Jos kanssani toimii toinen ohjaaja jonka taitotaso on korkeampi kuin omani, häneen voi turvautua epävarmoissa asioissa. Kun olen hankkinut tietoa asioista, paneudun itse ryhmään, eli ovatko ryhmäläiset tuttuja toisilleen, onko erityishuomioita ja mikä on ryhmäläisten taitotaso. Myös monia muita asioita on otettava huomioon että ohjauksista tulisi mahdollisimman onnistuneita minulle, myös mielekkäitä ohjattaville. Koen vahvuuksikseni ohjaajana erityisesti sen, että huomioin hyvin ryhmäläisiä. Minulle on helppoa huomata erilaisia piirteitä eri ihmisissä ja käyttäytyä luontevasti erilaisten ihmisten kanssa, vaikka en välttämättä heidän kanssaan edes normaalisti tulisi toimeen. Ohjaajana on pystyttävä käyttäytymään erilaisten ihmisten kanssa eri tavoin, mutta toimimaan silti ohjaajan roolissa samalla tavalla kaikkien kanssa, erottelematta ketään, ellei toiminta sitä erityisesti vaadi. Minulle on helppoa huomioida erilaiset taitotasot ja muokata nopeasti toimintaa sen mukaisesti, esimerkiksi jos joku ei uskalla kiivetä seinämää ylös asti kannustuksista huolimatta, ei ole pakko, vaan seinämän kiipeämisen voi lopettaa myös puolivälissä, milloin tekeminen on vielä mielekästä ja turvallisen tuntuista. Minusta on myös mukavaa tutustuttaa uusia ihmisiä toisiinsa ja helpointa on toimia sellaisen ryhmän

3 kanssa, joka haastaa itseään. Saatan lisätä paineita muun muassa sekoittamalla tuttuja kaveriporukoita eri ryhmiin toiminnoissa. Minun on pakko myöntää, että olen monesti hiljainen ohjaaja, vaikka en haluaisi. Varsinkin jos tilanne on minulle uusi ja en ole tehnyt ohjaamaani asiaa paljon, tilanne jännittää paljon. Esimerkiksi tiipiin rakennuksessa oli toisaalta mielenkiintoista kokeilla uutta, mutta toisaalta hirvitti, koska en ollut itsekään ammattilainen. Huomasin samassa ohjauksessa myös, että minun on helpompi toimia ohjaajana yksin kuin pareittain, riippuen toki tilanteesta ja ohjauksen aiheesta. Minusta on helpompaa ajatella että on yksin vastuussa tilanteesta, jolloin ei myöskään tule luotettua liikaa toiseen vaan enemmän itseen. Kun olen yksin vastuussa ohjaustilanteesta, ajattelen sitä paljon enemmän etukäteen ja harjoittelen sekä pohdin eri asioita. Kun olen jonkun toisen parina tai ryhmässä ohjaajana, en välttämättä uskalla avata suutani, en ajattele kaikkea loppuun asti tai luotan siihen, että joku muu tekee huomaamani puutteelliset asiat. Näin ei kuitenkaan saisi olla, vaan minun tulisi aina, tilanteesta riippumatta pystyä yhtä suureen ja huolelliseen työpanokseen kuin itsenäisesti työskennellessäni. Toisaalta esimerkiksi juuri partiossa tapahtuva yhden ryhmän pitkäkestoinen ohjaus onnistuu paremmin pareittain, koska ei tarvitse aina tehdä kaikkea yksin, mikä helpottaa työtaakkaa ja vähentää stressiä. Omaan ohjaukseeni olen huomannut myös selkeitä kehityksen merkkejä. Minun on yhä helpompaa soveltaa ja tehdä nopeita päätöksiä. Tämä voi kuitenkin johtaa siihen, että toimin liikaa johtajan roolissa, enkä annakaan ryhmäläisille vapaita käsiä, vaikka joskus ohjelma niin vaatisikin. Seikkailukasvatuksessa, varsinkin ryhmäkohtaisissa tehtävissä ohjaajan on näet muistettava toimia välillä myös pelkästään kannustajana. (Gass, S. & Priest, M s. 149) Huomaan että joskus saatan mennä ryhmän ohjaajana auttamaan ryhmää liian helpoin perustein, varsinkin jos minulla on omasta mielestäni hyviä ideoita. Minun

4 tulisi muistaa antaa enemmän tilaa myös ryhmäläisille ajatella ja toimia itsenäisesti. Varsinkin seikkailukasvatuksen aikana ryhmäprosessi tuli minulle hyvin selkeästi ilmi, joskin olin tällöin osallistuja. Opiskelijaporukkamme on todella tiivis koska saimme toimia itsenäisesti ja teimme myös koulun ulkopuolella asioita yhdessä. Se antoi minulle hyvän muistutuksen siitä, että ohjaajana minun täytyy joskus vain olla paikalla ja tarkkailla, eikä aina vetää ryhmää tiettyyn suuntaan. Ryhmä voi myös itse päätyä lopputulokseen joka on todella hyvä. (Räty, K s. 54) Kun huomasin, että työskentelen paremmin ollessani yksin vastuussa, aloin ajatella, ettei se ole oikein. Minun tulisi pystyä yhtä hyvään työsuoritukseen aina. Vaikka kuulostaa hassulta sanoa näin, aion konkreettisesti avata suutani enemmän myös pari- ja ryhmätöissä. Aion osallistua enemmän päätöksentekoon yhtenä ohjaajista ja hoitaa oman osuuteni paremmin esimerkiksi paneutumalla tietoihin enemmän, ajattelemalla ja pohtimalla tulevaa ohjaustilannetta, ja mahdollisia ongelmia joita voin kohdata. Aion myös miettiä, millaisia ongelmia muut voivat kohdata, koska toimimme tällöin ohjaajina pareina tai ryhmänä ja yhteispanoksemme määrittää lopputuloksen. Minua myös jännittävät ja mietityttävät paljon uudet asiat joita joudun ohjaamaan. Vaikka esimerkiksi tiipiin rakennuksessa osasin solmut melko hyvin ja harjoittelin niitä paljon etukäteen, lipsahduksiakin sattui itse ohjaustilanteessa, onneksi sain ne korjattua. Aikaa ei ollut tuolloin kovinkaan paljoa itse suunnitteluun koska aiheemme ohjaukseen vaihtui nopeasti, mutta yleisesti voisin harjoitella perustaitoja vielä enemmän että osaisin ne varmasti ja minulla olisi kaiken suhteen niin varma olo kuin se on mahdollista. Minun on myös itse ohjaustilanteessa puututtava nopeammin epäkohtiin ja muutettava suunnitelmaa paremmaksi jos se on mahdollista. Otan taas tiipiin esimerkiksi. Minun olisi pitänyt aiemmin huomauttaa siitä, ettei pressutus onnistu ryhmän päättämällä tavalla. En kuitenkaan huomannut sitä, ja aika tuli vastaan. Onneksi pystyimme muuttamaan suunnitelmaa loppuvaiheessa ja pääsimme tyydyttävään lopputulokseen. Tähänkin auttaa juuri ennakkoon asioihin kunnolla

5 perehtyminen, tilanteen ennakkoon pohdinta ja mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisujen ajatteleminen. Seikkailukasvatuksessa pääperiaatteena on toimia kasvattajana uusien kokemusten ja elämysten kautta. Tällaisia ovat esimerkiksi itsensä ylittäminen, uusien, konkreettisten asioiden kokeminen ja seikkailu. Esimerkiksi seinäkiipeily tarjoaa hyvinkin helposti uusia elämyksiä monipuolisesti ja kuitenkin turvallisesti. Tällöin mahdollistetaan esimerkiksi oman itsen ylittäminen, onnistumisen tunteet, sosiaalisten suhteiden vahvistaminen ja luottamussuhde muihin ihmisiin, usein aivan huomaamatta. Seikkailukasvatus on siis paitsi henkilökohtaista, myös oiva väline opettaa sosiaalisia taitoja monille eri-ikäisille, kunhan toiminnat on suunnattu ja räätälöity oikein siten, että turvallisuuden tunne on riittävä ja mahdollistaa hyvän mielen. Aina on muistettava ottaa huomioon myös lähtökohdat, että seikkailukasvatuksella saataisiin toivottu ja mahdollisimman hyvä lopputulos. Esimerkiksi palautteella ja keskustelulla tehdystä harjoituksesta saatetaan saada hyvinkin paljon irti, vaikka kasvatuksellisia tavoitteita ei erikseen olisi määriteltykään. Toisaalta on myös mahdollista että suuria tavoitteita ei aina pystytäkään saavuttamaan, vaan toiminta aiheuttaakin toisenlaisia tuntemuksia, joillekin jopa epämieluisia. (Räty, K s. 19) Seikkailukasvatukseen miellän paitsi extreme-lajit, myös muut ryhmää haastavat kasvatukselliset tilanteet. Esimerkiksi kaupunkisuunnistus tai ongelmanratkaisutehtävät voivat olla seikkailukasvatusta. Minusta on mukavaa itse tehdä erilaisia ongelmanratkaisuja, joten se on myös mukavaa ohjattavaa. Myös erittäin toiminnalliset tuokiot ovat hyviä, tällaisia ovat esimerkiksi kiipeily ja melonta. Ohjaajan täytyy toimia erittäin aktiivisesti ja huomioida koko ajan, mitä ympärillä tapahtuu ja puuttua vaaratilanteisiin. Lisäksi täytyy kyetä tekemään muutoksia suunnitelmiin mikäli tilanteisiin tulee muuttujia. Kuinka reitin muuttaminen onnistuu?

6 Joudutaanko kanootit kantamaan osan matkaa, vai voidaanko meloa koko matka? Kuinka varusteet saadaan turvallisesti perille? (Gass, S. & Priest, M. s. 274) Vaikka seikkailukasvatukseen kuuluu tärkeänä osana itsensä haastaminen ja rajoille meneminen, aina on otettava huomioon riittävä turvallisuus. Vaikka ohjattavista jokin asia voi tuntua välillä hyvinkin jännittävältä, ohjaajan on oltava varma että kaikki sujuu hyvin ja että kaikki asiat toimivat niin kuin pitää. Turvallisuusnäkökulman huomiointi on minulle ominaista, vaikka opittavaa minulla vieläkin on. (Räty, K s. 71) Koen, että minulle ominaisia menetelmiä joita käytän seikkailukasvatuksessa mielelläni ovat muun muassa erilaiset ongelmanratkaisutehtävät osana jotain toimintaa. Esimerkiksi vaelluksella laittaisin ryhmän pohtimaan myös itse ratkaisuja yllättäviin tilanteisiin. Jos vaikka talvivaelluksen aikana ylitetty suo alkaa toisena päivänä sulaa, täytyy pohtia reitin muuttamista ja mihin se vaikuttaa. Samoin esimerkiksi varusteiden perille saaminen voi osoittautua yllättävän mutkikkaaksi jos kannettavaa tavaraa on paljon. Viedäänkö kaikki tavarat kerralla, jolloin matkanteko on hidasta eikä niin mukavaa, vai käydäänkö useampi reissu, jolloin matkat ovat nopeita mutta toisaalta matkan kokonaispituus kasvaa.

7 Lähteet: - Gass, S. & Priest, M Effective Leadership in Adventure Programming. - Räty, K Elämyspedagoginen ohjaaminen: ajatuksia kokemuksellisesta oppimisesta (Räty, K s. 54) (Gass, S. & Priest, M. 2005)

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue Sivu 1 / 5 Tässä raportissa kuvaan Opintojen ohjaajan koulutuksessa oppimaani suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin ja osaamisalueisiin. Jokaisen osaamisalueen kohdalla pohdin, miten saavutin

Lisätiedot

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka?

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka? Seikkailu- ja elämyspedagogiikka 14.-15.6.2010 Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka? Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Kasvu ryhmän jäseneksi, itsetunnon vahvistaminen, sosiaalistuminen yhteiskuntaan,

Lisätiedot

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka?

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka? Seikkailu- ja elämyspedagogiikka 16.-17.6.2011 Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka? 1 vai 3 opintopistettä? 1 p = ennakkotehtävä ja osallistuminen kahteen lähipäivään innokkaasti 3 p = edellisten

Lisätiedot

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Oman työn tavoitteellinen suunnittelu ja toteuttaminen sosiaalisista

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

HUMAKIN AVOIN AMK: SEIKKAILUKASVATUKSEN SYVENTÄVÄT OPINNOT SKER 1 JA SKER 2

HUMAKIN AVOIN AMK: SEIKKAILUKASVATUKSEN SYVENTÄVÄT OPINNOT SKER 1 JA SKER 2 HUMAKIN AVOIN AMK: SEIKKAILUKASVATUKSEN SYVENTÄVÄT OPINNOT SKER 1 JA SKER 2 Mitä on seikkailukasvatus? Yhteisöllisyyttä, seikkailua, ammatillisia työvälineitä -Seikkailukasvatuksessa on kyse siitä, että

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa:

Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa: Hylätyksi tulemisen pelko 9.osio. HALLINTAKEINOMME Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa: Ajatus -Olen surkea äiti -Olen huono työssäni, pakenemista Käytös Suorittamista syyllisyyden

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

HUMAKIN AVOIN AMK: SEIKKAILUKASVATUKSEN SYVENTÄVÄT OPINNOT SKER 1 JA SKER 2

HUMAKIN AVOIN AMK: SEIKKAILUKASVATUKSEN SYVENTÄVÄT OPINNOT SKER 1 JA SKER 2 HUMAKIN AVOIN AMK: SEIKKAILUKASVATUKSEN SYVENTÄVÄT OPINNOT SKER 1 JA SKER 2 Mitä on seikkailukasvatus? Yhteisöllisyyttä, seikkailua, ammatillisia työvälineitä -Seikkailukasvatuksessa on kyse siitä, että

Lisätiedot

Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni

Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni 18.-19.1.2018 Kanava 2: Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Etsitään osallistujien kokemusten

Lisätiedot

Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi

Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi PedaForum 2016 päivät Mari Laine & Heli Tyrväinen Jyväskylän yliopisto Avoin yliopisto Digiluu-digilei pedagogiikka edellä muutokseen Ke 17.8. klo 14.00-14.10 Mikä blogi?

Lisätiedot

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu TERVEISENI AMMATTILAISILLE Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu AIKUISTUMISEN HAASTEET Teini-ikä mullistaa nuoren elämää

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn PÄÄTTÖTYÖOPAS SISÄLLYSLUETTELO Mikä on päättötyö... 1 Päättötyö ja päättötodistus... 2 Milloin päättötyön voi suorittaa... 3 Miten päättötyö suoritetaan... 4 Portfolio... 5 Näitä asioita voisit portfoliossasi

Lisätiedot

4. Toimiminen ohjaajana

4. Toimiminen ohjaajana 4. Toimiminen ohjaajana OHJAAJAN ROOLI JA TEHTÄVÄT TOIMIMINEN OHJAAJANA - OPETUSTYYLIT KARKEA JAOTTELU SUUNNITTELEMALLA ONNISTUT SELVITÄ ETUKÄTEEN Ryhmän koko Osallistuvien lasten ikä Kuinka kauan lapset

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Minna Tainio, sosionomi AMK, projektisuunnittelija Juho Lempinen, yhteisöpedagogi AMK, projektisuunnittelija, seikkailuohjaaja Seikkailukasvatus

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla Yhteen ääneen lasten asialla! 7.-8.2.2017 Helsinki Adhd-keskus Barnavårdsföreningen Silve Serenius-Sirve Kannusta minut vahvaksi! hanke Ensi-ja

Lisätiedot

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010 Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu 1991 Tehtävänä

Lisätiedot

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R

Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R 4. 1 2. 2 0 1 8 HARJOITUS 1: VAIKEA HETKI, OSA 1/3 Tuo mieleesi jokin sellainen hetki, jolloin sinun on ollut vaikea olla. Millaista sisäinen puheesi on tällaisena

Lisätiedot

Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön?

Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön? Finnclean-messut 11.5.2017 Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön? Luennon aiheet Millaisia keinoja meillä on vaikuttaa itse oman työyhteisön hyvinvointiin? Millaisessa työilmapiirissä viihdyt ja

Lisätiedot

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa

Lisätiedot

Ongelma-Ratkaisu. Malli työssä oppimiseen. Petteri Elo OPS-koulutus 2016

Ongelma-Ratkaisu. Malli työssä oppimiseen. Petteri Elo OPS-koulutus 2016 - Malli työssä oppimiseen Yhteystiedot Petteri Elo petteri.elo@pedanow.com +358405506020 www.pedanow.com Twitter: @PetteriElo Työpajan ohjelma 1. Aloitus - Kontekstin luominen työpajalle: Yksinkertainen

Lisätiedot

ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 ORGANISOINNIN PERUSTEET 14.4.2011 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 HARJOITUS TEHTÄVÄ: Millainen on hyvin organisoitu harjoitus? HARJOITUSKERTAAN LIITTYVÄT ASIAT Harjoituksen suunnittelu Toiminta

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin

Lisätiedot

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala)

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijoiden vastauksia PKSSK:n toimintaan liittyen: 14. Tukiko PKSSK:ssa järjestetty alkuperehdytys ja vastaanotto harjoitteluun tuloasi? 15. Oliko harjoitteluyksikössä

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * *

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * * *** FRA * * *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Ihmisten oikeus asua itsenäisesti Suomen tapaustutkimus raportti Sisältö Sivu dlfra... EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Johdanto

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS

PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS Johtamisharjoituksen tavoitteet Johtamisharjoituksen eli ns. välitehtävän tarkoitus on antaa sinulle onnistunut kokemus johtamisesta partiossa. Harjoituksen

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto

HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto PALAUTETTA OPISKELIJOILTA Kiitos kun välitit, kiitos kun kuuntelit, kiitos

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Opiskelijatutoreiden välitapaaminen

Opiskelijatutoreiden välitapaaminen Opiskelijatutoreiden välitapaaminen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Keskiviikkona 10.9.2014 Iiro Korhonen, JYYn hallituksen tutorkoulutusvastaava Jenna Anttonen, JYYn hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Oppiminen ja oivaltaminen

Oppiminen ja oivaltaminen Oppiminen ja oivaltaminen OPPIMINEN Oppimiseen liittyy usein jotain vanhaa, tai osatun käyttöä uudella tavalla Oppiminen on hyödyllistä liittää jo osattuun Oppiminen on prosessi emme tule koskaan valmiiksi

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012 VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 0 Palautteen yhteenveto Marja Leena Nurmela/ Tukeva -hanke.5.0 Vanhemman neuvo vertaistukiryhmät Rovaniemellä keväällä 0 Päiväryhmä 8...4.0, kokoontumisia

Lisätiedot

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Lapsi oman elämänsä päähenkilönä

Lapsi oman elämänsä päähenkilönä Lapsi oman elämänsä päähenkilönä Matkalla aktiiviseen kansalaisuuteen Elina Kataja Varhaiskasvatuksen seudullinen koordinaattori, Hämeenlinnan kaupunki elina.kataja@hameenlinna.fi Kasvatuksen ydinkysymykset

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Ohjaus tuutorin roolissa

Ohjaus tuutorin roolissa Ohjaus tuutorin roolissa Vertaistutorkoulutus Tommi Pantzar Millainen ohjaaja minä olen? OHJAAMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT TOIMINTATAVAT Miten arvot ja käsitykset näkyvät toiminnassa? ASENTEET Mikä on ohjaajan

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Ulla Sirviö-Hyttinen, Suomen Lions liitto ry./ Lions Quest-ohjelmat Sanna Jattu, Nuorten keskus ry Anna-Maija Lahtinen, Suomen lasten ja nuorten säätiö Elämäntaidot

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Kooste maahanmuuttajanaisten kehollisuusryhmän ohjaajien kokemuksista

Kooste maahanmuuttajanaisten kehollisuusryhmän ohjaajien kokemuksista Kehollisuutta maahanmuuttajatyöhön opinnäytetyö Maija Lehto, Sini Ollila Fysioterapian koulutusohjelma Kooste maahanmuuttajanaisten kehollisuusryhmän ohjaajien kokemuksista ESITYKSEN SISÄLTÖ Opinnäytetyön

Lisätiedot

Puhumaan oppii vain puhumalla.

Puhumaan oppii vain puhumalla. Puhumaan oppii vain puhumalla. Maisa Martin Jyväskylän yliopisto suomenkielisanootervetuloa.fi Toisto-menetelmän periaatteet ja selkopuhe oppijoiden tukena Luetaan yhdessä -verkoston syysseminaari Paasitorni

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa 1 Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma / Hensu Tutkinnon osan suorittaja kuvaa etukäteen,

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Heini Kurki Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 24.8.2016 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa

Lisätiedot

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Suunnittelija Tarita Tuomola, Metropolia Ammattikorkeakoulu Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 Kyselyyn vastanneiden määrä: 88/0 Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 OPETUS JA TYÖSKENTELYTAVAT Vastaa seuraaviin väittämiin asteikolla 1-5 Kurssilla

Lisätiedot