Petri Parkko. Kouvolan uhanalaiset ja silmälläpidettävät luteet

Transkriptio

1 Petri Parkko Kouvolan uhanalaiset ja silmälläpidettävät luteet Kouvolan ympäristöjulkaisu 1/2015

2 Petri Parkko Kouvolan uhanalaiset ja silmälläpidettävät luteet Kuvat ja teksti: Petri Parkko Julkaisun kustantaja: Kouvolan kaupunki, Ympäristöpalvelut Painopaikka ja -aika: Kouvolan kaupungin tulostuspalvelu, Kouvola 2015 ISBN: (nid.), (PDF) ISSN:

3 SISÄLTÖ ALKUSANAT 4 JOHDANTO 4 MENETELMÄT JA AINEISTO 5 KOUVOLAN UHANALAISET LUTEET 8 Kissankäpälälude Galeatus spiniformis EN 8 Täplänaskalilude Nabis punctatus EN 9 Viirukangaslude Geocoris ater EN 9 Soukkasavikkalude Piesma capitatum EN 10 Paahdekangaslude Geocoris dispar VU 12 Koilude Tropidophlebia costalis VU 15 KOUVOLAN SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT (NT) LUTEET 15 Puropikkumalluainen Sigara hellensii 15 Virtalude Aphelocheirus aestivalis 22 Kärsämösiimalude Deraeocoris punctulatus 24 Piennarmataralude Polymerus vulneratus 25 Leppäkaitalude Orthotylus flavinervis 26 Kalvaslude Campylomma verbasci 30 Haapalatikka Aradus truncatus 32 Hietaruutulude Rhyparochromus phoeniceus 35 Nystytikkulude Berytinus crassipes 36 MUITA HUOMIONARVOISIA LUDELAJEJA 37 UHANALAISTEN LUTEIDEN ESIINTYMISPOTENTIAALISTA 41 KOUVOLAN MERKITTÄVIÄ LUDEKOHTEITA 47 LUDEKOHTEISIIN KOHDISTUVIA UHKIA JA HOITOSUOSITUKSIA 81 SUOSITELTAVIA JATKOSELVITYKSIÄ 82 KIITOKSET 83 LÄHTEET 83 3

4 ALKUSANAT Tämä Kouvolan uhanalaisten ja silmälläpidettävien luteiden kartoitus sai alkunsa talvella keskustelustani Kouvolan kaupungin ympäristöpäällikkö Hannu Frimanin kanssa. Juttelimme erittäin innokkaana alkaneesta ludeharrastuksestani sekä puutteellisesti tunnetun eliöryhmän vähäisistä esiintymistiedoista Kouvolan seudulla. Hannulle ei tarvinnut vääntää rautalangasta kartoitusten tarpeellisuutta, joten päädyimme Kouvolan kaupungin ympäristötoimen ja Luontoselvitys Kotkansiiven yhteistyöhön. Osa kartoituksista tehtiin vapaaehtoistyönä ja osan työstä maksoi kaupunki. Ideana oli koota olemassa oleva ludetieto yhteen maastossa kahden vuoden aikana kerätyn kanssa. Lajiston lisäksi kartoitettiin uhanalaisille luteille tärkeitä elinympäristöjä. Usein on vaikeaa etukäteen arvata johonkin työhön tarvittavaa tuntimäärää. Nykyinen Kouvola on hyvin laaja, joten maastotyöt vaativat paljon suunnittelua kartta- ja ilmakuvatarkasteluineen. Jo ennen kartoitusten alkamista tiesin, että jo silmälläpidettävistä lajeista suuri osa on oikeasti harvinaisia ja ennen kaikkea hankalasti löydettäviä. Ludekartoitusmenetelmien kirjo on laaja, ja luteita pitää etsiä kahlaamalla, kenttä- ja vesihaavilla, silmin havainnoimalla, puunkuorta irrottelemalla ja seulomalla. Toisen vuoden syksyllä aloitin myös kuoppapyydyskokeilut, vaikkei menetelmä kovasti houkutellutkaan. Näihin sai menemään aikaa. Kun hankkeen toinen syksy oli koittanut, voitiin jo sanoa, että työ jäi pahasti kesken. Mikään tuntimäärä ei tunnu riittävän Kouvolan kokoisen kaupungin uhanalaisten luteiden edes pintapuoliseen kartoittamiseen. Kouvolan ludemaastoissa liikkuivat onneksi aktiivisesti myös Pekka Raukko ja Petri Metsälä, joilta sain huomattavan paljon havaintoja ja muitakin luteisiin liittyviä tietoja. Moni uhanalainen laji jäi joka tapauksessa varmasti löytymättä ja tätä julkaisua joudutaan jo muutamien vuosien kuluttua päivittämään. Tässä on nyt kuitenkin yksissä kansissa tämän hetken ludetietämys nykyisen Kouvolan alueelta. Toivottavasti kartoitustyöstä on ollut apua myös luteille. Minulle tämä on ollut mielenkiintoinen haaste, joka on lisännyt entisestään arvostusta kotikuntani luontoa kohtaan. JOHDANTO Uusimman uhanalaisarvioinnin (Rassi ym. 2010) mukaan Suomessa on 22 uhanalaista ja 33 silmälläpidettävää ludelajia, joista Kouvolassa on tavattu vuoden 2014 loppuun mennessä kuusi uhanalaista ja yhdeksän silmälläpidettävää lajia. Valtaosa uhanalaisista lajeista elää erilaisilla kedoilla ja niin sanotuissa korvaavissa paahdeympäristöissä, mikä Kouvolassa tarkoittaa etenkin ratojen varsia. Kaupunkimme vahvuutena ovat erityisesti Salpausselän harjujen paahdealueet, joilta löytyvät käytännössä kaikki alueemme uhanalaisten luteiden esiintymät ja suuri osa myös silmälläpidettävistä lajeista. Ihmistoiminta on pitänyt tiettyjä paahteisia paikkoja, kuten ratapihoja ja lentokenttiä, avoimina. Rautatiehistoriamme on pitkä ja venäläisvaikutteinen, mikä näkyy ratapihojemme kasvillisuudessa ja samalla hyönteislajistossa. Kaupungistamme löytyy myös huomattavan paljon erilaisia pienvesiä savimaiden puroista kirkkaisiin 4

5 harjulampiin. Kouvolan läpi virtaavalla Kymijoella elää muualla maassa harvinainen ja silmälläpidettäväksi (NT) arvioitu virtalude (Aphelocheirus aestivalis). Kouvolassa asuvista hyönteisharrastajista luteita on täällä aktiivisesti kerännyt vain myllykoskelainen Harri Luoma, joka on löytänyt Kymenlaaksosta maalle uusia lajeja sekä merkittäviä uhanalaisten lajien esiintymiä. Lisäksi moni hyönteistutkija on tehnyt nykyisten kuntarajojemme sisällä erilaisia tutkimuksia, joista merkittävimmät koskevat Utin lentokentällä vuonna 2006 tehtyjä kuoppapyyntejä. Niiden tuloksena löytyi useita luonnonsuojelullisesti merkittäviä uhanalaisia lajeja, kuten maamme ensimmäinen koilude (Tropidophlebia costalis) (VU). Digikuvaus on muuttanut hyönteisharrastusta hyvin paljon, sillä suurta osaa yksilöistä ei tarvitse enää tappaa, vaan ne voidaan jättää kuvauksen jälkeen maastoon. Monella nykyisellä aktiivisella ludeharrastajalla ei ole lainkaan hyönteiskokoelmaa, ainoastaan kuva-arkisto ja muistiinpanot. Näyteyksilöitä ja museokokoelmia tarvitaan edelleen, mutta luteita voi harrastaa muutenkin. Monilla lajeilla ratkaisevat tuntomerkit ovat kuitenkin niin pieniä, ettei kuvaaminen riitä. Näissä tapauksissa yksilöt on tallennettu ja määritetty mikroskoopilla. Erityisen vaikeat tapaukset on lähetetty museomestari Veikko Rinteelle Turun yliopiston Eläinmuseoon määritettäviksi. Kaikilla tavoilla tallennetut havainnot kartuttavat tietämystä edelleenkin melko puutteellisesti tunnetusta eliöryhmästä. Rintalan ja Rinteen vuonna 2010 julkaisema uusi kirja Suomen luteet vaikutti melkoisesti kolmen kymenlaaksolaisen luontoharrastajan elämään. Luteet veivät tämän julkaisun kirjoittajan lisäksi Petri Metsälän ja Pekka Raukon mukanaan. Luderetkiä on tehty jo muun muassa Lappiin ja Ahvenanmaalle, mutta eniten luteita on kuitenkin harrastettu Kymenlaaksossa. Tämä on näkynyt luonnollisesti Kaakonkulman ja samalla Kouvolan havaintomäärän kasvuna. Kaupungissamme tehtyjen ludehavaintojen määrä onkin noussut jo tuhansiin. Havainnot ovat päätyneet Hemiptera-ryhmän tietokantaan, jossa ne ovat pohjana muun muassa uhanalaisarvioinneille. Tämän kartoituksen yhteydessä löytyi luteiden lisäksi muun muassa isotoukohärkä (Meloe proscarabaeus) (det Jaakko Mattila) (EN) Selänpään lentokentältä ja maamme toinen Opilio saxatilis -lukki (det Veikko Rinne) Kouvolan Teholan teollisuusalueelta. MENETELMÄT JA AINEISTO Tässä kartoituksessa kerättiin ludehavaintoja maastossa vuosina , minkä lisäksi raporttiin kerättiin olemassa oleva aineisto eri lähteistä. Ennen maastotöiden alkua, talvella 2012/2013, selvitettiin kirjallisuuden avulla uhanalaisten luteiden elinympäristöjä, joista merkittävä osa on erilaisia kuivia ketoja tai korvaavia paahdeympäristöjä, kuten ratapihoja ja teollisuuskenttiä. Kaksi silmälläpidettävää (NT) lajia, virtalude (Aphelocheirus aestivalis) ja puropikkumalluainen (Sigara hellensii), suosivat virtavesiä. Muutamat ludelajit elävät jalopuita kasvavissa elinympäristöissä ja niiden esiintymispaikat ovat nykyisin erityisesti puistoja ja arboretum-alueita. Karttojen, ilmakuvien ja tehtyjen luontoselvitysten perusteella maastotutkimukset suunnattiin kohteille, joissa uhanalaislajiston esiintyminen on todennäköisintä. Maastokaudella 2013 etsittiin malluaisia ja virtaluteita haavimalla virtavesien pohjia ja rantojen kasvillisuutta vesihaavilla. Maastotyöt aloitettiin huhtikuussa Jaalan Huhdasjärven ja Hartolan puroilla. Puropikkumalluaista etsittiin myös Silmunjoelta, Junkkarin Vääräjoelta ja Järventaustan Matarojalta. Virtaludetta etsittiin potkuhaavilla Sonnanjoen Myllykoskesta ja Summanjoen Turpaankoskesta. Jalopuulehtojen lajeja kartoitettiin kesä-elokuussa haavimalla puistopuita kenttähaavilla Mustilan arboretumissa ja sen lähiympäristössä, Kymintehtaalla, Sippolan koulukodin puistossa, Kuusaalla keskustan 5

6 ympäristössä, Voikkaalla, Kouvolan kasarmialueella ja Mäkikylän palvelukeskuksen pihapiirissä. Tummajuoksuludetta (Salda muelleri) (VU) ja kiiltojuoksuludetta (Salda morio) (NT) etsittiin paljailta mutapinnoilta Saaramaan Suurisuon vanhalta turpeenottoalueelta ja Haukkasuon vanhan turvekentän kosteammilta paikoilta. Kartoitukset tehtiin heinäkuun alussa, jolloin molempien lajien pitäisi jo esiintyä aikuisina. Paahdeympäristöjen luteita etsittiin haavimalla kasvillisuutta kenttähaavilla, havainnoimalla kasvien tyviä sekä seulomalla syksyllä kariketta. Tutkimuksia tehtiin Saaramaan urheilukentällä, jossa on ennestään tunnettuja uhanalaislajiston esiintymiä, Kaipiaisten ratapihalla (kaksi kertaa), Kouvolan ratapihalla ja radan varsilla (kolme kertaa), Korian ratapihalla (kaksi kertaa), Utin lentokentän läheisyydessä olevilla paahteisilla luiskilla (yksi kerta), Selänpään lentokentällä (kaksi kertaa, joista toinen yöhaavinta) sekä Mielakan laskettelurinteessä ja kallioalueilla (kaksi kertaa). Kaipiaisten ratapihalta etsittiin vaarantuneeksi (VU) arvioitua haarniskaludetta (Catoplatus fabricii) päivänkakkaroiden tyviä seulomalla. Erittäin uhanlaista (EN) kissankäpäläludetta (Galeatus spiniformis) etsittiin Mielakasta ja Utista VT6 varsilta. Kangasajuruoholla (Thymus serpyllum) (NT) eläviä lajeja etsittiin Suur-Selänpään urheilukentän ympäristöstä, Selänpäänkankaalta sekä Jaalan Hartolasta ja Huhdasjärveltä. Samalla merkittiin ylös ajuruohon kasvupaikkoja, sillä lajilla elää luteiden lisäksi myös muita uhanalaisia hyönteislajeja. Luhtalajeja havainnoitiin Sippolan Suurijärvellä ja Kosjärvellä haavimalla kenttähaavilla saraikkoja. Keltakankaan jäteaseman kompostialueelta etsittiin kahdesti silmälläpidettävää (NT) kalvasludetta (Campylomma verbasci), joka elää ukontulikukalla (Verbascum thapsus). Elokuussa kartoitettiin yhtenä päivänä vanhojen metsien lajeja Hietakankaanniemessä, jossa havainnoitiin maapuiden runkoja ja etsittiin luteita kaarnojen alta. Maastokausi 2014 aloitettiin jo tammikuun alussa seulomalla Petri Metsälän kanssa Repoveden kansallispuiston polttoalueiden palanutta puuainesta. Toinen käynti paloalueelle tehtiin Huhtikuussa aloitettiin puropikkumalluaiskartoitukset, joiden kohteina olivat Inkerilän Myllyoja, Kouvolan Pyteränoja, Järventaustan Mataroja ja Korian Ahkoja. Toukokuussa haavittiin Palokorven Pärnäjokea VT 6 tuntumassa. Lokakuussa tutkittiin Teuroisten Taasianjokea, joka on Kouvolan ja Iitin rajajoki, Kelkan Kelkanjokea sekä Kouvolan Pentsojaa. Lokakuussa tehtiin potkuhaavintoja Väliväylän koskilla, joista etsittiin erityisesti virtaludetta (NT). Haapalatikkaa (Aradus truncatus) (NT) etsittiin tammikuussa Rapojärven rantametsistä, huhtikuussa Inkerilän Vuohiniemestä, lokakuussa Halla-Sippolasta ja Moision kartanolta sekä marraskuussa Voikkaalta ja Kuusankoskelta. Rapojärvellä tehtiin karikeseuloksia ja Vuohiniemessä sekä Halla-Sippolassa seulottiin suurten haapojen tyvikaarnoja. Kuusaalla seulottiin suurten hopeapoppeleiden (Populus alba) ja Voikkaalla vaahteroiden ja lehmusten tyvikarikkeita. Hautalan kylässä tehtiin toukokuun alussa karikeseulontaa soukkasavikkaluteen (Piesma capitatum) (EN) löytöpaikan ympäristössä. Paahdeympäristöjä ja ketoja tutkittiin erityisesti seulomalla ja kasvillisuutta haavimalla. Kohteina olivat Kaipiaisten ratapiha sekä läheiset voimalinjat ja pientareet (kuusi haavintakertaa ja kaksi seulontaa), Saaramaan urheilukenttä (kaksi haavintakertaa), Selänpään lentokenttä (kolme haavintakertaa), Wredebyn lentokenttä (yksi haavintakerta), Mielakan laskettelurinne (kaksi haavintakertaa), Kouvolan ratapiha (kolme haavintakertaa ja yksi seulonta), Teholan teollisuusalue (yksi haavinta ja yksi seulonta), Kymintehtaan tehdasalueen varastokentät (kaksi haavintakertaa ja yksi syysseulonta), Vuohijärven asema (yksi haavintakerta), Utin ratapiha (yksi haavintakerta), VT6 varren paahdealueet (yksi haavintakerta) ja vallit 6

7 (kaksi haavintakertaa), Keltin kedot (kaksi haavintakertaa), Voikkaan ratapiha (yksi haavintakerta) ja Kuusaanniemeen johtavan radan varret (yksi haavintakerta). Kaipiaisten ratapihalla, Utin valleilla ja Saaramaan urheilukentällä tehtiin myös yksi yöhaavinta Kuoppapyyntiä tehtiin pienimuotoisesti Kaipiaisissa (Petri Metsälä) sekä Kymintehtaalla ja Keltin kedoilla (Petri Parkko), mutta pyydyksistä ei saatu uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja. Kuva 1. Vesiluteista erityisesti virtaludetta etsitään ja usein myös löydetään potkuhaavilla. Paaskoski Laura Lumppio Tummajuoksuludetta (VU) ja kiiltojuoksuludetta (NT) etsittiin heinäkuun alussa paljailta mutapinnoilta Haapahaikulansuon entiseltä turvetuotantoalueelta ja Mielakan laskettelurinteen alaosasta. Jalopuuympäristöjen lajeja kartoitettiin haavimalla puita ja pensaita kesä elokuussa Mustilan arboretumissa (kaksi kertaa), Wredebyn ja Anjalan kartanoilla (yksi kerta), Kymintehtaan puistossa, Kouvolan Kirkkopuistossa, Tuulensuojan puistossa, Kuusaan keskustassa ja Voikkaalla. Moision kartanolla tehtiin lokakuussa karikeseulontaa. Kangasajuruohon (NT) kasvustoja kartoitettiin Jaalan Hartolassa ja Huhdasjärvellä, Vuohijärvellä Kouvolan asemakaavoitukseen liittyvän luontoselvityksen (Parkko 2014) yhteydessä, Kaipiaisissa sekä Anttilan ja Suur-Selänpään alueilla. Kasvustoja haavittiin kartoitusten yhteydessä ajuruohoruskoluteen (Rhopalus distinctus) löytämiseksi. Kalvasludetta (NT) etsittiin Keltakankaan jäteasemalta, Voikkaan ratapihalta (kaksi kertaa), Kymintehtaan varastokentältä sekä muutamista pihoista kukintoja availemalla ja silmin havainnoimalla. Veikko Rinne toimitti taulukon Hemiptera-ryhmän hallussa olleista Kouvolan uhanalaisten ludelajien havainnoista. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ylitarkastaja Tuula Tanskalta saatiin Herttaan tallennetut luteiden uhanalaistiedot sekä pohjavesinäytteiden yhteydessä tallennetut tiedot virtaluteesta (NT) (Hertta/ 7

8 Pohjaeläimet). Paikkatietosuunnittelija Tapio Tohmo teki raportin karttoihin upotetun Kouvolan sijaintikarttapohjan. Raportin pohjakartat on saatu Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston lisenssillä: Lajien uhanalaisuus raportissa perustuu uusimpaan uhanalaismietintöön (Rassi ym. 2010) ja luontotyyppien uhanalaisuus kirjaan Suomen luontotyyppien uhanalaisuus: CR = äärimmäisen uhanalainen, EN = erittäin uhanalainen, VU = vaarantunut, NT = silmälläpidettävä, RT = alueellisesti uhanalainen, DD = puutteellisesti tunnettu ja NA = arviointiin soveltumaton. KOUVOLAN UHANALAISET LUTEET Kissankäpälälude Galeatus spiniformis (Fallén, 1807) EN Kissankäpälälude on tavattu Kouvolassa vain yhden kerran: Mielakka (kartta 30) (Veikko Rinne). Yksi yksilö (kuva 2) löytyi nykyisestä laskettelurinteestä. Paikalla on pieniä avokallioita ja vyörysoraikkoa. Kuva 2. Mielakasta vuonna 1985 löydetty kissankäpälälude Veikko Rinne 8

9 Lajin ravintokasvi on Suomessa ahokissankäpälä (Antennaria dioica) (NT), jota kasvaa Kouvolassa monessa paikassa ja edelleen myös Mielakassa. Parhaita tunnettuja kissankäpäläesiintymiä ovat VT6 varren tieluiskat Utin lentokentän kohdalla ja Keltakankaan kallioketo. Kissankäpälälude on Euroopassa itäinen laji, jonka levinneisyys ulottuu kuitenkin Aasiassa Mongoliaan ja Kiinaan asti (Rintala & Rinne 2011). Suomessa laji on erittäin paikoittainen ja harvalukuinen. Laji oli luvun jälkeen pitkään kateissa, mutta viime vuosina siitä on tehty myös muutamia uusia havaintoja. Kissankäpäläluteen löytää helpoiten kissankäpälien lehtien imentävioituksia havainnoimalla (Teemu Rintala, suull.). Täplänaskalilude Nabis punctatus (A. Costa, 1847) EN Täplänaskaliludetta on löydetty Kouvolasta vain yhdeltä paikalta: Utin lentokentältä (kartta 28) (Kimmo Saarinen, Jantunen & Valtonen). Lähes koko Euroopassa esiintyvä täplänaskalilude on Suomessa hyvin harvinainen, eikä sitä ollut havaittu ennen vuotta 2006 vuosikymmeniin Suomesta (Rintala & Rinne 2011). Täplänaskalilude elää kuivilla ja lämpimillä kedoilla, mutta sitä tavataan myös erilaisissa korvaavissa paahdeympäristöissä, jollainen Utin lentokenttäkin on. Lajia voisi löytyä Kouvolasta etenkin Kouvolan ja Kaipiaisten ratapihojen ketomaisilta paikoilta. Kuva 3. Viirukangasluteen tunnistaa helposti etuselän vaaleasta keskijuovasta. Saaramaa Petri Parkko Viirukangaslude Geocoris ater (Fabricius, 1787) EN Kouvolasta on tiedossa vain yksi viirukangasluteen esiintymä, joka löytyi Saaramaan urheilukentältä (kartta 32) (Anders Albrecht). Lajia on havaittu paikalla vuoden 2007 jälkeen säännöllisesti ja populaatio vaikuttaa löytämisen helppoudesta päätellen suurelta. Lajia on etsitty myös kentän 9

10 lähiympäristöistä, mutta erityisen hyvää paahdealuetta ei ole löytynyt. Saaramaata lähin tunnettu esiintymispaikka on Luumäen puolella Pajarissa, jossa yksilömäärät ovat selvästi edellistä pienempiä. Viirukangaslude esiintyy suurimmassa osassa Eurooppaa ja Aasiassa sen esiintymisalue on hyvin laaja. Laji on esiintynyt ennen laajalla alueella Etelä-Suomessa, mutta nyt sitä löytyy harvinaisena ja erittäin paikoittaisena vain Kaakkois-Suomesta (Rintala & Rinne 2011). Vuonna 2014 löydettiin uusia esiintymispaikkoja Parikkalasta (Petri Metsälä) ja Joensuusta (Mika Pajari/ Teemu Rintala, sähköposti ). Viirukangaslude elää kuivilla kedoilla ja paahdekentillä, ja hyvin todennäköisesti esiintymispaikkoja on Kouvolassa muuallakin kuin Saaramaalla. Aikuistalvehtijana viirukangaslude on helpompi löytää kuin muut suvun lajit, joten lajin löytyminen jostakin Salpausselän alueelta on lähivuosina hyvin mahdollista. Soukkasavikkalude Piesma capitatum (Wolff, 1804) EN Soukkasavikkaludetta on löydetty Kouvolasta toistaiseksi vain yhdeltä paikalta: kolme yksilöä löytyi seulomalla Hautalan kylästä (kartta 1) (Pekka Raukko). Samalta paikalta saatiin yksi yksilö (kuva 5) myös (Petri Parkko). Löytöpaikka on hiekkapohjaista rinnepeltoa (kuva 4), jossa jauhosavikat (Chenopodium album) jäävät kitukasvuisiksi ja hyvin mataliksi. Tämä saattaa olla olennainen asia lajin esiintymisessä, sillä myös Haminasta 2007 löytyneellä paikalla kasvoi kitukasvuista jauhosavikkaa (Anders Albrecht, suull.). Kuva 4 (vas). Soukkasavikkaludetta on löytynyt kuvan hiekkapohjaiselta rinnepellolta. Kuva 5 (oik). Soukkasavikkalude. Hautala Petri Parkko Soukkasavikkaluteen primääriksi luontotyypiksi mainitaan pienruohokedot (CR) ja sekundääriksi luontotyypiksi kedot (CR) (Rintala & Rinne 2011), mutta laji näyttää siis elävän myös maapohjaltaan läpäisevillä ja kuivahkoilla pelloilla. 10

11 Kartta 1. Hautalan soukkasavikkaluteen havaintopaikka on merkitty tähdellä. Ennen Haminan vuoden 2007 havaintoa soukkasavikkaluteesta ei ollut tehty havaintoja vuosikymmeniin, mutta vuoden 2007 jälkeen laji on löytynyt ainakin Haminan Metsäkylästä vuonna 2011 (Petri Metsälä) ja Savonlinnan Ruunavuorelta vuosina 2012 ja 2014 (Arto Muinonen) sekä nyt siis myös Kouvolasta. Metsäkylän löytöpaikka sijaitsee Kouvolan tapaan viljelysten reunassa, mutta Ruunavuoren paikka on laskettelurinteessä. Soukkasavikkaluteelle sopivia hiekkapohjaisia peltoja löytyy etenkin Anttilankankaan ja Selänpäänkankaan läheisyydestä, mutta läheskään kaikilla niistä ei kasva savikoita. Laji voisi löytyä myös Keltin savenottoaltaiden läheisyydestä, sillä alueella kasvaa monipuolisesti eri savikkalajeja, muun muassa harvinaista sinisavikkaa (Chenopodium glaucum). Keltissä on tehty toistaiseksi melko vähän seulontoja. 11

12 Paahdekangaslude Geocoris dispar (Waga, 1839) VU Paahdekangaslude löytyi Kouvolasta ensimmäisen kerran Kaipiaisten ratapihalta (Harri Luoma). Seuraavat havainnot alueelta tehtiin vuonna 2014 radan eteläpuolen kedolta (kartta 27): löytyi koirasyksilö (kuva 6), kolme koirasta ja viisi naarasta, myös paritteleva pari (kuva 7) (Petri Parkko), sekä vielä yksi yksilö (Petri Metsälä). Kuva 6. Paahdekangasluteen koiras on naarasta pienempi ja värikkäämpi. Kaipiainen Petri Parkko Kaipiaisissa paahdekangasluteet suosivat selvästi tiettyä ketoa (kartta 27, kohde 2), sillä rata-aluetta on haavittu hyvin laajalta alueelta löytämättä lajia muualta. Keto on itse asiassa hylätty lentopallokenttä, jossa kasvaa nyt huomattavan runsaasti muun muassa ketoneilikkaa (Dianthus deltoides) (NT) ja mataroita (Galium). Paahdekangasludekoiraan nähtiin imevän Kaipiaisissa paimenmataran (Galium album) kypsyviä siemeniä. Samalla kedolla elää myös harvinainen mataroilla (Galium) elävä pikilude (Legnotus picipes), jota saatiin yöhaavinnassa 23 yksilöä (Petri Parkko). 12

13 Kuva 7. Parittelevat paahdekangasluteet Kaipiaisten ratapihan kedolla Petri Parkko Kouvolan toinen havaintopaikka löytyi Valkealasta Mikkelin johtavan valtatien varren pientareelta (kartta 2), josta saatiin haavimalla yksi koirasyksilö (Pekka Raukko). Havainto on hyvin mielenkiintoinen, sillä löytöpaikka ei ole erityisen paahteinen eikä kasvillisuudeltaan matalakasvuinen. Paahdekangaslude on Euroopassa itäpainotteinen laji. Suomessa se on hyvin harvinainen ja paikoittainen esiintyen vain maamme kaakkoisosissa. Laji suosii kuivia ketoja ja erilaisia korvaavia paahdeympäristöjä (Rintala & Rinne 2011). Kouvolan lähialueella paahdekangaslude tunnetaan läheltä kaupungin rajaa Luumäen Pajarista, jossa se elää samalla kuivalla kedolla viirukangasluteen (Geocoris ater) (EN) ja jäkäläkangasluteen (G. lapponicus) kanssa. Uusien paahdekangasluteen havaintopaikkojen löytyminen Kouvolasta on hyvin mahdollista, sillä lajille sopivaa habitaattia on paljon etenkin Utissa sekä valtateiden paahteisilla piennarluiskilla. Valkealan havainto kannustaa etsimään lajia myös vähän vaatimattomammilta paikoilta. Paahdekangasluteen löytäminen ei ole yleensä kovin helppoa, sillä yksilöt nousevat harvoin ylemmäs kasvillisuuteen haavittaviksi. Läheskään kaikilla lajille sopiviksi elinympäristöiksi arvioiduilla paikoilla ei ole käyty oikeaan aikaan, eli heinäkuun puolivälistä syyskuun alkuun. 13

14 Kartta 2. Valkealan paahdekangasluteen 2014 havaintopaikka on merkitty tähdellä. 14

15 Koilude Tropidophlebia costalis (Herrich-Schäffer, 1837) VU Koilude on löytynyt kerran Kouvolasta, Utin lentokentältä (kartta 28) (Ilpo Mannerkoski). Kyseessä oli tuolloin maamme ensimmäinen havainto. Suomen toinen ja kolmas havainto tehtiin kesällä 2014 Joensuusta (Teemu Rintala, sähköposti ) ja Säkylästä (Teemu Rintala, sähköposti ). Koilude on levinnyt Keski-Euroopan itäosiin ja Aasiassa Itä-Siperiaan ja Mongoliaan asti. Laji elää kuivilla varpunummilla, paahdekentillä ja harjurinteillä. Utin löytöpaikalla kasvoi lähes pelkästään kanervaa (Calluna vulgaris), mutta Säkylän paikoilla kasvoi myös kangasajuruohoa (Thymus serpyllum) (NT) (Rintala & Rinne 2011). Koiludetta voisi löytyä Utin lisäksi muiltakin Kouvolan paahdealueilta, mutta lajin löytäminen on pienen koon ja liikkumattomuuden vuoksi hyvin vaikeaa. KOUVOLAN SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT (NT) LUTEET Puropikkumalluainen Sigara hellensii (C.R. Sahlberg, 1819) Kouvolan ensimmäinen puropikkumalluainen löytyi Myllypurolta läheltä Gasumin venttiiliasemaa (kartta 3) (Pekka Raukko), josta saatiin kolme yksilöä myös keväällä 2014 (Harri Luoma). Lisäksi Sorsajoelta (kartta 7) saatiin yksi yksilö (Harri Luoma), Mäyränkorven Osonojalta (kartta 5) yksi yksilö (Kari Varonen), Järventaustan Matarojalta (kartta 6) kymmenen yksilöä (Petri Parkko), Korian Ahkojalta (kartta 4) yksi yksilö (Petri Parkko) ja Silmunjoelta (kartta 8) yksi yksilö (Harri Luoma). Matarojaa oli haavittu jo toukokuussa 2013 löytöpaikasta noin 1,5 kilometriä linnuntietä yläjuoksulle lajia löytämättä. Kuva 8 (vas). Puropikkumalluainen löytyi Korian Ahkojan savimaan purolta. Koria Kuva 9 (oik). Puropikkumalluaisen etuselän keskellä on selvä pitkittäisjuova. Mataroja Petri Parkko 15

16 Kartta 3. Puropikkumalluaisen Myllypuron löytöpaikka on merkitty tähdellä. 16

17 Kartta 4. Puropikkumalluaisen Korian Ahkojan havaintopaikka keväällä 2014 on merkitty tähdellä. 17

18 Kartta 5. Puropikkumalluaisen Mäyränkorven Osonojan havaintopaikka keväällä 2014 on merkitty tähdellä. 18

19 Kartta 6. Puropikkumalluaisen Matarojan havaintopaikka keväällä 2014 on merkitty tähdellä. 19

20 Kartta 7. Puropikkumalluaisen Sorsajoen löytöpaikka 2014 on merkitty tähdellä. 20

21 Kartta 8. Puropikkumalluaisen Silmunjoen löytöpaikka 2014 on merkitty tähdellä. 21

22 Vesistöt, joilta puropikkumalluaista on Kouvolassa löydetty, ovat savimaiden puroja (CR) tai pieniä savimaiden jokia (CR). Osonojaa on kaivettu ja havaintopaikan kohdalla se on vain leveä oja, mutta yläjuoksulla (Lautasuonoja) uoma on paikoin luonnontilaisen kaltainen. Mataroja on löytöpaikan läheisyydessä hyvin voimakkaasti meanderoiva, jolloin siihen muodostuu enemmän lajin suosimia suojaisia ja vesikasveja kasvavia kohtia. Myös Ahkojan uoma on löytöpaikan kohdalla luonnontilainen ja siihen oli keväällä 2014 muodostunut puroon kaatuneista puista pieni pato, jonka yläpuolelta puropikkumalluainen haavittiin. Ahkoja (kuva 8) ja Myllypuro virtaavat luonnonsuojelualueiden läpi ja laskevat lopuksi Kymijokeen. Monilta puropikkumalluaisen havaintopaikoilta löytyi myös melko harvinaista luisturia (Velia saulii), joka selvästi suosii samantyyppisiä elinympäristöjä. Ahkojalta löytyi myös maassamme paikoittaisena esiintyvä virtavesimittari (Aquarius najas). Puropikkumalluaista ja luisturia ei ole toistaiseksi löytynyt Jaalan kirkkaista harjupuroista, joten ilmeisesti ne suosivat hieman sameampia vesiä. Linnavuoren (1966) mukaan puropikkumalluainen elää pienissä savipohjaisissa puroissa, joissa kasvaa muun muassa vitoja (Potamogeton). Puropikkumalluainen on levinneisyydeltään eurooppalainen laji. Suomessa se esiintyy harvinaisena ja hyvin paikoittaisena maan etelä- ja keskiosissa. Lajin primääriksi luontotyypiksi on mainittu havumetsävyöhykkeen kangasmaiden purot (VU) ja sekundääriksi luontotyypiksi savimaiden purot (CR) (Rintala & Rinne 2010). Lajin esiintyminen vaatii edelleen selvittämistä, mutta savimaiden purot näyttäisi uusien havaintojen valossa olevan lajille primääri luontotyyppi. Kouvolasta löytynee lähivuosina joitakin uusia puropikkumalluaisen asuttamia puroja, sillä etenkin kaupungin pohjoisosissa on vielä kokonaan kartoittamattomia vesistöjä. Virtalude Aphelocheirus aestivalis (Fabricius, 1794) Virtaludetta on saatu Kymijoen Ahvionkoskesta ja Kultaankoskesta (Hertta/ Kari Vuori) ja laji elää todennäköisesti kaikissa joen koskipaikoissa. Vanhoja havaintoja lajista on myös Pilkanmaan kohdalta (Risto Hamari, suull.). Lajin on todettu esiintyvän Kymijoessa hyvin yleisenä ja runsaana (Vuori 2008). Myös Sonnanjärvestä Lintukymiin laskeva hyvin kirkasvetinen Sonnanjoki on vanhastaan tiedossa oleva virtaluteen esiintymisalue, josta sitä on saatu viimeksi vuonna 2013 (Petri Parkko). Havaintoja on tehty Myllynkoskesta, Seppälänkoskesta sekä Tuomaankoskesta (Hertta/ Pohjaeläimet). Pohjaeläinnäytteistä virtaludetta on löytynyt aiempina vuosina neljästä paikasta Väliväylältä: Rautjärven kivikosta vuonna 2000, Jyräänjoen Immastenkoskesta vuonna 2005 sekä Mankinvirran Auvosenkoskesta ja Käyräjoen padolta vuonna 2013 (Hertta/ Pohjaeläimet). Vuonna 2014 laji löytyi myös Tirvan Ruunakoskesta (kuva 10), josta saatiin vesihaavilla 14 eri-ikäistä nymfiä kosken alaosasta, sekä Paaskoskesta kaksi aikuista ja kolme nymfiä (Petri Parkko). Virtalude kuuluukin todennäköisesti kaikkien Väliväylän koskien lajistoon. Väliväylältä on järvien ja Harjunjoen kautta vesiyhteys myös Kymijokeen. 22

23 Kartta 9. Kouvolan virtaluteiden havaintopaikat vuoden 1997 jälkeen. Virtalude on virtavesien pohjakivikoissa elävä peto, joka käyttää ravintonaan ainakin vesihyönteisten toukkia (Rintala & Rinne 2011). Lajin ei tarvitse hakea hengitysilmaansa muiden vesiluteiden tapaan pinnalta, vaan se käyttää veteen liuennutta happea. Lajin runsaimmat yksilötiheydet on havaittu koskiosuuksilla, joissa virrannopeus on noin cm/s, pohja on sammalpeitteistä kivikkoa ja isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) kasvaa erityisen runsaana (Vuori 2008). Suomessa virtaluteen levinneisyys painottuu maan etelä- ja itäosiin ja pohjoisimmat havainnot on tehty Pudasjärvellä (Rintala & Rinne 2011). Lajin tulevaisuus Kymenlaaksossa näyttää hyvin turvatulta, sillä Kymijoki on puhdistunut huomattavasti ja lajin populaatiot on todettu pohjaeläintutkimuksissa suuriksi. Lisäksi laji elää muissakin Kymijokeen vesistöyhteydessä olevissa joissa, joissa vedenlaatu on vielä parempi. Osa virtaluteen esiintymistä sijaitsee koskiensuojelulailla suojelluissa koskissa ja Kymijoen Natura-alueella. Vaikka virtalude esiintyy Kouvolassa yleisenä, on laji Suomessa harvinainen ja populaatiot ovat voimakkaasti pirstoutuneita. 23

24 Uusia virtaludepaikkoja tullaan varmasti löytämään Kouvolasta, mutta todennäköisesti ne koskevat Kymijokeen vesiyhteydessä olevia jokia. Summanjoesta ja Sippolanjoesta lajia ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt. Kuva 10 (vas). Virtalude elää Tirvan Ruunakoskessa. Tirva Kuva 11 (oik). Aikuinen virtalude saatiin Sonnanjoen Myllykoskesta Petri Parkko Kärsämösiimalude Deraeocoris punctulatus (Fallén, 1807) Kouvolan ensimmäinen havainto kärsämösiimaluteesta tehtiin Mielakasta (kartta 30) (Veikko Rinne), jossa on edelleen lajille sopivaa elinympäristöä. Seuraavat havainnot tehtiin Kouvolan rataympäristöstä vasta vuonna 2014: Tuulensuojan eteläpuolelta (kartta 22) saatiin yksi yksilö (kuva 12) (Petri Parkko). Utin ratapihalta (kartta 26) löytyi yksi kärsämösiimalude (Pekka Raukko). Kouvolan rataympäristöstä saatiin yksi yksilö ja Kouvolan asemalta vielä yksi yksilö (Pekka Raukko). Kärsämösiimalude on arvioitu lähialueillamme Ruotsissa ja Baltiassa äärimmäisen uhanalaiseksi (CR). Suomessa laji esiintyy hyvin paikoittaisena ja itäpainotteisena ja lajin uhanalaisuusstatus saattaakin nousta seuraavassa uhanalaismietinnössä. Lajin primääriksi luontotyypiksi mainitaan kangaskedot (CR) ja sekundääriksi luontotyypiksi kedot (CR) (Rintala & Rinne 2011), mutta lähes kaikki tunnetut nykyesiintymät ovat erilaisissa korvaavissa elinympäristöissä. Kärsämösiimaluteen suojelussa rataympäristöjen hoidolla, tai paremminkin hoitamattomuudella, on erityisen suuri merkitys. Todennäköisesti kärsämösiimaludetta löytyy muiltakin kuin Kouvolan ja Utin ratapihoilta, mutta vain satunnaisesti ylemmäksi ravintokasveilleen nouseva lude on osoittautunut vaikeasti kartoitettavaksi. Ilmeisesti aurinkoinen ja lämmin sää on paras kärsämösiimaluteen haavintaan. Tätä harvalukuisena esiintyvää lajia ei ole Kouvolassa saatu vielä kertaakaan seulomalla, vaikka kyseessä on aikuistalvehtija. Lajia ei ole toistaiseksi löytynyt Kaipiaisten ratapihalta (kartta 27), jossa se melkoisella todennäköisyydellä elää. Myös Korian (kartta 21) ja Voikkaan ratapihoilla (kartta 19) sekä Teholan teollisuusalueella (kartta 15) on hyvät mahdollisuudet lajin esiintymiseen. 24

25 Kuva 12. Kärsämösiimalude elää harvinaisena Kouvolan ratavarsien mykerökukkaisilla. Kouvola Petri Parkko. Piennarmataralude Polymerus vulneratus (Panzer, 1806) Piennarmataralude löytyi Kouvolasta ensimmäisen kerran Kaipiaisten asemalta (kartta 27) (Petri Parkko). Tämän jälkeen lajia on saatu Kouvolan ratapihalta (kartat 21 ja 23) laajalta alueelta sekä radan pohjois- että eteläpuolelta (Petri Metsälä, Petri Parkko ja Pekka Raukko) sekä Korian ratapihalta (kartta 20) (Pekka Raukko ja Petri Parkko). Laji on osoittautunut Kouvolan rataympäristöissä varsin yleiseksi ja usein melko runsaslukuiseksi, mutta siitä ei ole tehty havaintoja niiden ulkopuolella. Kymenlaakson lisäksi laji löydettiin kesällä 2014 myös Päijät-Hämeestä, Lahden ratapihalta (Arto Muinonen, Petri Metsälä, Petri Parkko ja Pekka Raukko). Kirjallisuudessa (Rintala & Rinne 2011) piennarmataraluteen ravintokasviksi mainitaan Suomessa yleensä keltamatara (Galium verum) (VU) ja ulkomailla joskus myös meriotakilokki (Salsola kali) (EN) sekä savikat (Chenopodium). Kouvolassa yhdelläkään havaintopaikalla ei kasva keltamataraa ja ravintokasviksi onkin täällä todettu ketomaruna (Artemisia campestris) ja hyvin todennäköisesti laji ruokailee myös valkomesikällä (Melilotus alba) sekä harmiolla (Berteroa incana). Piennarmataraluteen väritys sulautuu erityisen hyvin ketomarunan kukintoihin, mikä ei varmaankaan ole sattumaa. 25

26 Piennarmataraluteen esiintymisaika on muista mataraluteista poiketen huomattavan pitkä. Lajia löytyy jo kesä-heinäkuun vaihteessa ja kausi päättyy vasta syyskuussa, mikä helpottaa huomattavasti lajin kartoittamista. Kuva 13 (vas). Piennarmataraluteen naaras Kouvolan ratapihalla Kuva 14 (oik). Piennarmataraluteen koiras Kaipiaisten ketomarunoilla Petri Parkko Piennarmataraludetta on pidetty aiemmin huomattavasti harvinaisempana, mutta viime vuosien kartoitukset ovat osoittaneet sen olevan ketomarunaa kasvavien rataympäristöjen tyyppilajeja. Kanta keskittyy kuitenkin voimakkaasti ratavarsille, joita uhkaavat tulevaisuudessa etenkin sepelöinti ja kasvillisuuden myrkyttäminen, joten taantuminen on edelleen mahdollista. Lajin merkittävimmät esiintymispaikat Kouvolassa ovat jo luultavasti tiedossa, mutta etenkin suljetuilta teollisuusalueilta voi vielä löytyä uusia paikkoja. Leppäkaitalude Orthotylus flavinervis (Kirschbaum, 1856) Kouvolasta on saatu leppäkaitaluteen koiras Lehtomäen poppeleilta (kartta 10) (Pekka Raukko) ja naaras Kuusankosken keskustan tuntumasta Kymijoen rannan tervalepiltä (kartta 11) (Petri Parkko, Petri Metsälä). Lisäksi laji löytyi Myllykosken tehtaanpuistosta kahdesta eri paikasta (kartta 12) (Pekka Raukko). Toisesta näistä havaintopaikoista lajia löytyi myös kesällä 2014 (Pekka Raukko). 26

27 Kartta 10. Lehtomäen leppäkaitaluteen löytöpaikka 2013 on merkitty tähdellä. Kartta 11. Kuusankosken leppäkaitaluteen löytöpaikka 2013 on merkitty tähdellä. 27

28 Kartta 12. Myllykosken leppäkaitaluteen löytöpaikat 2013 on merkitty tähdillä. 28

29 Kuva 15. Harvinaisen leppäkaitaluteen naarasyksilö löytyi Kuusankosken tervalepiltä. Petri Parkko. Kuva 16 (oik). Leppäkaitaluteen Lehtomäen poppeleilta saadun koiraan määritys varmistettiin genitaaleista Pekka Raukko Leppäkaitaludetta on pidetty hyvin harvinaisena etelärannikon lajina, josta on ollut niukasti havaintoja. Aivan viime vuosina lajia on löydetty etenkin Kymenlaakson rannikolta monista paikoista. Vuonna 2012 lajin todettiin levinneen jo Savonlinnaan, josta sitä saatiin puiston poppeleita haavimalla (Arto Muinonen). Poppelia ei ole pidetty leppäkaitaluteen ravintokasvina, mutta lajin löytyminen siltä useita kertoja ei voi olla enää sattumaa. Kouvolan löytöpaikkojen lähiympäristössä ei kasvanut tervaleppiä (Pekka Raukko, suull.). Myös Turusta leppäkaitalude on saatu kerran poppelilta, mutta tuolloin matkaa tervaleppiin oli vain muutama sata metriä (Veikko Rinne, sähköposti ). Leppäkaitaludetta tullaan löytämään lähivuosina Kouvolasta uusista paikoista, etenkin jos poppelit osoittautuvat lajille tyypilliseksi ravintokasviksi. Lajille sopivia aukeiden reunoissa tai yksittäin kasvavia tervaleppiäkin jäi vielä paljon tutkimatta. Aivan Kouvolan keskustan tuntumassa on istutettu tervaleppää useampaan paikkaan katujen varsille koristepuiksi. Nuo yksittäin kasvavat tuuheat tervalepät ovat hyvin potentiaalisia kohteita leppäkaitaluteelle. 29

30 Kalvaslude Campylomma verbasci (Meyer-Dür, 1843) Kalvaslude on tavattu Kouvolassa vain kerran: läheltä Pikku-Palomäen risteystä (kartta 13) (Pekka Raukko). Kuva 17 (vas). Keltakankaan jäteasemalla kasvoi syyskuussa 2014 satoja ukontulikukkia Kuva 18 (oik). Kalvaslude elää ukontulikukan kukinnon sisällä. Taalintehdas Petri Parkko. Kalvaslude elää ukontulikukan (Verbascum thapsus) kukinnoissa, eikä sitä ole ilmeisesti saatu tummatulikukalta (V. nigrum). Ukontulikukkaa kasvaa Kouvolassa erityisen paljon Keltakankaan jäteaseman eteläosassa, jossa versomäärä vuonna 2014 oli satoja yksilöitä (kuva 16) ja Voikkaan ratapiha-alueella, jossa versoja on ollut viime vuosina useita kymmeniä. Myös Hautalan hiekkapohjaisilla pelloilla (kartta 1) ja Utin ratapihalla (kartta 26) kasvoi vuonna 2014 muutamia kymmeniä kasviyksilöitä. Kalvaslude näyttäisi kuitenkin suosivan yksittäin tai muutaman kasvin ryhmissä pihapiireissä, teollisuusalueilla ja teiden varsilla kasvavia tulikukkia. Kalvaslude on Suomessa harvinainen laji, josta oli vuonna 2011 vain muutamia havaintoja Varsinais- Suomesta ja Uudeltamaalta (Rintala & Rinne 2011). Kymenlaakson rannikon ensimmäinen yksilö löytyi vuonna 2012 Kotkan Kotkamillsin tehdasalueelta (Petri Parkko) ja sen jälkeen laji on löytynyt myös Haminan Metsäkylästä (Petri Metsälä). Kotkan havaintopaikka oli ruderaattikenttä ja Metsäkylän paikka omakotitalon pihapiiri. Kalvasludetta löytyy todennäköisesti lähivuosina monista uusista paikoista, mutta lajin kartoittamista vaikeuttaa sen esiintyminen pihoissa. 30

31 Kartta 13. Käpylän kalvasluteen 2014 löytöpaikka on merkitty tähdellä. 31

32 Haapalatikka Aradus truncatus (Fieber, 1861) Haapalatikka on löydetty Kouvolasta kahdesti: Rapojärvi (kartta 14) kaksi aikuista ja nymfi (kuva 19) ja Tykkimäki (kartta 15) aikuinen ja neljä nymfiä (Pekka Raukko). Rapojärven haapalatikat löytyivät seulomalla tervaleppää kasvavan rantametsän kariketta. Löytöpaikalla ei kasva lajin suosimia suuria, sisältä onttoja haapoja. Melko lähellä sijaitsevalla Röykynmäen Natura-alueella kuitenkin kasvaa järeitä haapoja (Pekka Raukko, sähköposti ). Tykkimäen latikat saatiin seulomalla päällisin puolin terveeltä näyttävän poppelin tyvikariketta (Pekka Raukko, suull.). Kuva 19. Haapalatikan naaras, koiras ja nymfi löytyivät Rapojärven rantametsästä Pekka Raukko Haapalatikka on Suomessa, lisääntyneistä havainnoista huolimatta, harvinainen laji, jonka kanta painottuu maamme itäosiin. Lajia on tavattu vanhojen sekametsien ja lehtojen lisäksi myös puistoista. Haapalatikan tiedetään elävän haavan lisäksi ainakin jalavissa (Ulmus), lehmuksissa (Tilia) ja metsävaahteroissa (Acer platanoides) (Rintala & Rinne 2011). Vuonna 2014 lajia löytyi Mäntyharjulta kahdesta paikasta raidoilta (Salix caprea) (Hyönteistietokanta/ Miika Jylkkä). Lajista on tehty havaintoja myös Jyväskylän yliopiston kampusalueelta. Haapalatikka on Suomen kansainvälinen vastuulaji. 32

33 Kartta 14. Haapalatikan Rapojärven löytöpaikka on merkitty tähdellä. 33

34 Kartta 15. Haapalatikan Tykkimäen löytöpaikka on merkitty tähdellä. Teholan korvaava paahdeympäristö on rajattu vihreällä. 34

35 Kuva 20. Haapalatikan nymfillä on loistava suojaväri, joten silmin havainnoimalla sen löytäminen vaatii tarkkuutta. Tykkimäki Pekka Raukko Todennäköisesti haapalatikka esiintyy Kouvolassa muissakin paikoissa, joista yksi potentiaalisimmista on Sippolassa sijaitsevat UPM:n omistamat Halla-Sippolan metsät. Alueen hakkuille on jätetty huomattava määrä jättöhaapoja, joilta on löytynyt uhanalaisia kovakuoriaislajeja (Petri Metsälä, sähköposti ). Lisäksi Kouvolan rakennetussa ympäristössä on paljon lajille sopivia kookkaita puistopuita, joista sitä melko todennäköisesti tullaan löytämään. Hietaruutulude Rhyparochromus phoeniceus (Rossi, 1794) Hietaruutuludetta on löydetty Kouvolasta vain Utin lentokentältä (kartta 28) ja sen läheisyydestä vuonna 2006, jolloin kuoppapyydyksistä saatiin yhteensä useita kymmeniä yksilöitä (Ilpo Mannerkoski, Jantunen & Valtonen). Lajin täytyy olla siis varsin runsas lentokentän hiekkapohjaisilla reunoilla. Levinneisyydeltään eurooppalainen hietaruutulude esiintyy Suomessa hyvin harvinaisena etelärannikolla, etenkin Hankoniemellä, sekä sisämaassa Utin lisäksi myös Säkylässä. Laji elää dyynihietikoilla, kangaskedoilla ja kuivien kankaiden lähes paljailla hiekkapinnoilla (Rintala & Rinne 2011). Hietaruutuluteen Suomen esiintymispaikoilla kasvaa usein kangasajuruohoa (Thymus serpyllum) (NT) ja kanervaa (Calluna vulgaris), joten sen löytyminen esimerkiksi Kaipiaisten hiekkapohjaisilta ratavarsilta tai voimalinjojen alta ei olisi kovinkaan suuri yllätys. Utissa on myös lentokentän ulkopuolella lajille sopivaa elinympäristöä, samoin Selänpään lentokentällä (kartta 29). Laji on hyvin yleisen lähilajin metsäruutuluteen (R. pini) tavoin aikuistalvehtija, joten ainakin Selänpäässä tehdyistä useista seulonnoista sen olisi tosin pitänyt jo löytyä. 35

36 Kuva 21. Hyvin harvinaista hietaruutuludetta on löytynyt Kouvolasta vain Utista. Hanko Petri Parkko. Nystytikkulude Berytinus crassipes (Herrich-Schäffer, 1835) Nystytikkuludetta on löydetty Kouvolasta neljästä paikasta: Kuusaan Mäkikylästä (ei karttaa) (Seppo Karjalainen), Saaramaan urheilukentältä (kartta 32) (Anders Albrecht ja Seppo Karjalainen), Keltakankaan jäteaseman ruderaatilta (kartta 18) (Harri Luoma) ja yksi yksilö (kuva 22) Kaipiaisten ratapihalta (kartta 27) (Petri Parkko). Mäkikylän yksilö löytyi omakotitalon pihassa seisovan henkilöauton sisätiloista. Saaramaan urheilukenttä ja Kaipiaisten ratapiha: ks. s. 47. Kouvolan merkittäviä ludekohteita. Nystytikkulude on maassamme hyvin harvinainen laji, jota on löydetty kuivilta ja lämpimiltä hiekkapohjaisilta kedoilta ja niityiltä sekä erilaisista korvaavista paahdeympäristöistä. Hyvässä habitaatissa laji voi esiintyä melko runsaana, mutta yleensä niitä saadaan seulonnoista yksittäin. Nystytikkulude käyttää ravintokasveinaan ainakin härkkejä (Cerastium). Kouvolassa nystytikkuluteelle erityisen hyvin sopivia habitaatteja löytyy rataympäristöistä ja valtateiden hiekkapohjaisista piennarluiskista. Todennäköisesti lajille saadaan lähivuosina muutama uusi havaintopaikka, mutta kannan runsastuminen on epätodennäköistä. 36

37 Kuva 22. Nystytikkuluteen tunnistaa helposti reisien ja tuntosarvien huomattavan tummista paksunnoksista sekä pyöreästä kärkikalvosta. Kaipiaisten ratapiha Petri Parkko MUITA HUOMIONARVOISIA LUDELAJEJA Ajuruohoruskolude Rhopalus distinctus (Signoret, 1859) Kouvolasta oli yksi vanhastaan tiedossa ollut lajin esiintymispaikka, Kaipiaisten ratapiha (kartta 27), josta ensimmäinen havainto on tehty (Harri Luoma). Kaipiaisista lajia on saatu myös vuosina 2013 ja 2014 (Petri Metsälä ja Petri Parkko), jolloin löytöpaikat ovat olleet voimalinjan alla ja tien reunoissa olevat ajuruohokasvustot. Kaipiaisten lisäksi lajia on löytynyt vain Selänpäänkankaalta (kartta 37) heinäkuussa 2013 (Petri Metsälä ja Petri Parkko). 37

38 Kuva 23 (vas). Kangasajuruoho on monen uhanalaisen hyönteisen ravintokasvi. Kouvola, Hartola Kuva 24 (oik). Ajuruohoruskolude on harvinainen vain kangasajuruoholla elävä laji. Selänpäänkangas Petri Parkko Vaikka ajuruohoruskolude arvioitiin uusimmassa uhanalaismietinnössä elinvoimaiseksi (LC), otettiin laji mukaan tähän kartoitukseen Veikko Rinteen kehotuksesta. On hyvin mahdollista, että harvinaiseen kangasajuruohoon (Thymus serpyllum) (NT) täysin sitoutunut laji arvioidaan seuraavassa vuoden 2020 uhanalaismietinnössä uhanalaiseksi. Kouvolan ludekartoitukset ovat osoittaneet, että ajuruohoruskolude esiintyy hyvilläkin ajuruohopaikoilla erittäin paikoittaisena. Lajia ei ole lukuisista, sekä haavimalla että seulomalla tehdyistä, etsinnöistä huolimatta löytynyt esimerkiksi Jaalan Hartolan ja Huhdasjärven laajoista ajuruohokasvustoista (kartta 36). Laji näyttää suosivan paljaan hiekan ympäröimiä, varsin vaatimattomilta näyttäviä ja usein muurahaisten valtaamia kasvustoja. Tulevina vuosina Kouvolasta löytynee joitakin uusia esiintymispaikkoja, mutta ravintokasvin harvinaisuuden takia tuskin kovin monta. Mailaslude Bathysolen nubilus NA (Fallén, 1807) Mailaslude löytyi Kouvolasta ensimmäisen kerran Saaramaan urheilukentältä (kartta 32) (Petri Parkko). Seuraava havainto tehtiin Kaipiaisten ratapihalta (kartta 27) (Petri Metsälä), jolloin saatiin kolme yksilöä. Laji löytyi samalta alueelta myös (Petri Parkko), jolloin seuloksesta tuli kolme yksilöä. Kolmas havainto tehtiin Teholan teollisuusalueen ruderaatilta (kartta 15) (Petri Parkko), jolloin löydettiin kariketta seulomalla peräti 33 yksilöä. Lokakuussa 2014 löydettiin vielä yksi mailaslude Kullasvaarasta Teholan itäosasta (kartta 16) (Pekka Raukko). Kaikki Kouvolan mailasluteet on saatu seulomalla, eikä laji siitä päätellen nouse usein ylös ravintokasvilleen. Esiintymispaikkojen kasvillisuutta, etenkin Kaipiaisissa, on haavittu lukuisia kertoja lajia löytämättä. 38

39 Kartta 16. Kullasvaaran mailasluteen syksyn 2014 havaintopaikka on merkitty tähdellä. 39

40 Kuva 25 (vas). Kouvolan ensimmäinen Saaramaalta löytynyt mailaslude. Kuva 26 (oik). Yksi Kouvolan Teholasta saadusta yli 30 mailasluteesta. Petri Parkko Kouvolan havaintojen valossa näyttää siltä, että mailaslude on ainakin täällä runsastumassa. On todennäköistä, ettei lajille tule seuraavassa uhanalaismietinnössä uhanalaisuusstatusta. Tulevina vuosina lajia tullaan löytämään varmasti monista uusista paikoista, mutta kovin yleistä siitä, parempia paahteisia elinympäristöjä suosivana lajina, tuskin tulee. Kartiolude Stethoconus cyrtopeltis DD (Flor, 1861) Maamme kolmas kartiolude löytyi Mustilan arboretumin (kartta 45) alppiruusulta (Rhododendron) (Petri Metsälä ja Petri Parkko). Lajista on kaksi aiempaa havaintoa Suomesta itärajan tuntumasta. Ennen Kouvolan havaintoa laji oli tavattu edellisen kerran Rautjärveltä vuonna Kartioluteen nähtiin saalistavan Mustilassa varpuluteen (Stephanitis oberti) nymfejä. Suomen aiemmat havainnot on tehty puolukkatyypin kankailta, jotka ovat niin ikään varpuluteen elinympäristöjä. Luultavasti kartioluteen esiintyminen riippuu juuri Stephanitis-suvun luteista, sillä ulkomailla laji käyttää ravintonaan varpuluteen lähisukulaisia päärynäluteita (S. pyri). Kartiolude saattaa olla maassamme luultua yleisempi, sillä puolukkatyypin kankaita haavitaan vähän suhteessa moniin muihin elinympäristöihin. Lajia kannattaisi etsiä kankaiden ja rämeiden varvustoista, joissa näkyy runsaasti varpuluteiden imentävioituksia. On todennäköistä, ettei lajille tule uhanalaisuusstatusta seuraavassa uhanalaismietinnössä. 40

41 Kuva 27. Suomen kolmas kartiolude löytyi Mustilan arboretumista Petri Parkko UHANALAISTEN LUTEIDEN ESIINTYMISPOTENTIAALISTA Seuraavassa arvioidaan sellaisten uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymispotentiaalia, joille sopivaa elinympäristöä löytyy Kouvolasta, mutta joista ei ole tehty täällä vielä havaintoja. Liekolutiainen Ceratocombus corticalis (Reuter, 1889) VU Liekolutiainen on vaatelias ikivanhojen metsien laji, jonka nykyesiintymät ovat lähes poikkeuksetta luonnonsuojelualueilla. Laji on saatu viimeksi vuonna 2012 Mäntsälästä (Iiro Kakko). Useimmat havainnot on tehty puiden rungoilta, kuoren alta tai lahokolosta ja pyydyksinä on käytetty ikkunapyydyksiä. Kouvolan metsät ovat olleet hyvin voimallisessa metsätalouskäytössä, eikä vanhaa metsää ole juuri jäljellä. Liekolutiaisen kanta on kuitenkin voinut säilyä esimerkiksi Karhunsuon Hietakankaanniemen luonnonsuojelualueella, jossa on huomattavan paljon etenkin kuusimaapuuta sekä lajin suosimia kookkaita haapoja. Alueella oli vielä 1980-luvun alkupuolella laajoja vanhan metsän alueita. 41

42 Kuva 28 (vas). Kiiltojuoksulude on nimensä mukaisesti tummajuoksuludetta kiiltävämpi. Kuva 29 (oik). Tummajuoksulude on uhanalaiseksi arvioitu laji. Mikkeli Petri Parkko Tummajuoksulude Salda muelleri (Gmelin, 1790) VU ja kiiltojuoksulude Salda morio (Zetterstedt, 1838) NT Tummajuoksuluteen (kuva 29) primääriksi luontotyypiksi ilmoitetaan (Rintala & Rinne 2011) merenrantaniityt (CR) ja sekundääriksi luontotyypiksi matalakasvuiset merenrantaniityt (CR) ja kiiltojuoksuluteen (kuva 28) primääriksi luontotyypiksi avoluhdat ja sekundääriksi luontotyypiksi sisävesien korkeakasvuiset rantaniityt (EN). Molemmat lajit elävät myös paljailla mutapinnoilla, joita löytyy mm. laskettelurinteistä, turvepohjaisilta pelloilta ja vanhoilta turpeenottoalueilta. Arto Muinonen on löytänyt molempia lajeja Mikkelistä laskettelurinteen mutaisesta ja kosteapohjaisesta alaosasta, josta ne ovat olleet varsin helposti löydettävissä. Tummajuoksulude on löytynyt myös Savonlinnan Ruunavuorelta (Arto Muinonen, sähköposti ). Lajeista ainakin kiiltojuoksulude elää hyvin todennäköisesti jollain Kouvolan luhdalla tai suon turvepinnalla. Parhaita habitaatteja löytyy vanhojen turvesoiden reunoilta (kuva 30). 42

43 Kuva 30. Haapahaikulansuon entisellä turvetuotantoalueella on paljon juoksuluteiden elinympäristöksi sopivaa paljasta mutapintaa. Haapahaikulansuo Petri Parkko Haarniskalude Catoplatus fabricii (Stål, 1868) VU Haarniskalude on Suomessa hyvin harvinainen laji, joka elää täällä ainakin päivänkakkaralla (Leucanthemum vulgare) ja ulkomailla myös kuismilla (Hypericum). Laji kuuluu todennäköisesti harvinaisena Kouvolan paahdealueiden lajistoon. Sitä on etsitty toistaiseksi tuloksetta seulomalla päivänkakkarakasvustoja sekä kesä- että syysseulontana. Erityisen hyvää habitaattia haarniskaluteelle on Kaipiaisten ratapihalla (kartta 27) radan eteläpuolella (kuva 36), jossa kasvaa paljon sekä päivänkakkaraa että kuismia, Utissa valtatien varren luiskissa ja pientareilla, Heinolantien varren runsaasti päivänkakkaraa kasvavassa Saarennon tieluiskassa (kartta 35) sekä Kymintehtaan vanhalla tehdasalueella (kartta 31). Lisääntynyt ludeharrastus ei ole lisännyt haarniskaluteen havaintopaikkoja Suomessa ja lajin uhanalaisuusstatus saattaa muuttua korkeammaksi seuraavassa uhanalaismietinnössä. Uusien haarniskalude-esiintymien kartoittaminen olisi erittäin tärkeää. Runsaasti päivänkakkaraa kasvavat kedot ja korvaavat paahdeympäristöt ovat joka tapauksessa aina suojelun arvoisia, sillä niillä elää monia muitakin uhanalaisia hyönteislajeja. Rytilude Actinocoris signatus (Reuter, 1876) VU Rytilude on Suomessa hyvin harvinainen ja vaikeasti löydettävä laji. Se oli välillä vuosikymmeniä kateissa, kunnes se löydettiin vuonna 2009 Pernajasta (Anders Albrecht). Uusin havainto on Haminan Metsäkylän Suurijärveltä, josta saatiin kesällä 2012 kaksi naarasta (Petri Metsälä). Lajin elinympäristövaatimuksista tiedetään hyvin vähän, mutta Suurijärven löytöpaikka oli sara- ja ruoholuhtaa. Rytilude liikkuu yleensä 43