JYVÄSKYLÄN PIHA JA PUUTARHASANOMAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄN PIHA JA PUUTARHASANOMAT"

Transkriptio

1 Numero JYVÄSKYLÄN PIHA JA PUUTARHASANOMAT Jyväskylän Puutarhaseura ry toimintavuosi Omenoista iloa ympäri vuoden Vieraile puutarhassa Jyväskylän Puutarhaseuran jäsenet ovat jo vuosien ajan vierailleet toistensa pihoissa. Tutustumiset on toteutettu pihakävelyinä ennalta sovittuina päivinä ja ajankohtina rasittamatta isäntäväkeä muilla velvoitteilla kuin halukkuutena esitellä pihaansa. Tämä toimintamuoto on saavuttanut suuren suosion. Vuoden 2012 puutarhateema on Avoimet Puutarhat Teema on yhteispohjoismainen ja huipentuu Tuona päivänä toivotaan tuhansien puutarhojen kautta Pohjolan avautuvan vierailijoiden ihasteltaviksi. Teemasta lisää sivulla 3. Kaikki siis joukolla silmät auki ja avoimin mielin toteuttamaan vuoden 2012 puutarhateemaa. Tervetuloa puutarhaan Tässä numerossa: Omenoista iloa ympäri vuoden Hyöty ja silmänilo yhdistyvät Tie pihaan käy portin kautta 2 Tervetuloa avoimiin puutarhoihin 3 Minun puutarhani 4-5 Perennat 6 Harmilliset nilviäiset 7 Puutarhamatka ruåtsiin 8-9 Ruven kestävät omena ja päärynälajikkeet Omenalajikkeet Päärynälajikkeet 12 Omenasato talteen mehuna 13 Ilmoituksia 14 Ilmoituksia 15 Jyväskylän Puutarhaseura ry:n toiminnasta ja Toimintakalenteri Perinteinen ruotsalainen Särsö on loistavan kaunis syysomena. Tässä lehdessä on puutarhaneuvos Anssi Krannilan kirjoitus ruvenkestävistä, Keski-Suomessa menestyvistä omena ja päärynälajikkeista. Tämä lehden numero kannattaa laittaa talteen. Kuva: Anssi Krannila. Hyöty ja silmänilo yhdistyvät Islannissa kasvivalikoima on niukka, mutta siellä osataan sommitella kasvimaakin koristeelliseksi. Kaunista ja maistuvaa Vihanneskasveja sommittelemalla saa puutarhaan rakennettua viehättäviä kokonaisuuksia. Etuna on se, että alueen voi suunnitella joka vuosi uusiksi eli kalustaa aina tuoreen näköiseksi. Myös monet yrtit ovat koristeellisia ja soveltuvat yhtä hyvin kukkaryhmiksi kuin perinteiseen riviviljelyyn. Yrttien tuoksut lisäävät niiden viehättävyyttä paitsi ihmisille myös perhosille ja muille pölyttäjähyönteisille. Kasvinvuorotuksesta on hyvä huolehtia pienissäkin kasviryhmissä. Samalla paikalla ei tule viljellä yhtä kasvilajia monta vuotta peräkkäin. Erinomainen maanparantaja on samettikukka, joka torjuu juuria vahingoittavia ankeroisia ja samalla lisää kasveille hyödyllisiä mykorritsasieniä maassa. Myös typensitojakasvit, kuten soveltuvat väliviljelykasveiksi, kuten tuoksuherne. Teksti ja kuva: puutarhaneuvos Marjatta Uosukainen

2 Sivu 2 Jyväskylän Piha ja Puutarhasanomat Useimmilla meistä, - todennäköisesti kaikilla Jyväskylän Puutarha ja Pihasanomien lukijoilla, on lukuisia kokemuksia lähiluonnosta. Luonto metsineen, peltoineen, soineen, kallioineen ja vesistöineen antaa uskomattoman paljon virikkeitä ja rentoutusta, kun siellä liikkuu aistit avoinna ja kiireettömästi. Vähintään yhtä antoisaa on tutustua rakennettuun lähiympäristöön ja luvan kanssa myös yksityisiin pihoihin. Jokainen ahertaa omassa pihassaan ja kokee onnistumisia ja joskus vähän takapakkiakin. Kun piha on kauneimmillaan, niin kyllä sitä haluaa näyttää ystävillekin, miksei myös muille pihansa laittajille. Pihaa ei välttämättä jaksa jatkuvasti pitää tiptop- kunnossa. Yleensä siinäkin asiassa terävöidytään joihinkin merkkipäiviin tai kun on tulossa vieraita. Pihoista voi usein löytyä riemastuttavia yksityiskohtia. Tie pihaan käy portin kautta Tänä vuonna vietetään valtakunnallista puutarhapäivää elokuussa. Lieneekö liian utopistista toiveajattelua, jos sillä viikolla mahdollisimman monessa pihaliittymässä olisi pikkukyltti Tervetuloa tänään katsomaan pihaamme. Pääkirjoitus ja kuvat : Puutarhaneuvos Esko Alm Alueellisten puutarhayhdistysten toiminnassa puutarhaharrastajia on liikkeellä isompana ryhmänä. Esimerkiksi Jyväskylän Puutarhaseuran jäsenet ovat kokeneet nämä pihakävelyt erinomaiseksi sosiaaliseksi kanssakäymistavaksi. Portti rajaa näkymää ja kutsuu peremmälle pihaan. Puutarha palkitsee hoitajansa On hieno elämys nostaa alkukesän ensimmäiset porkkanat tai poimia ensimmäiset herneenpalot omasta kasvimaasta. Tai keittää pihapalstalta kaivetut ensimmäiset uudet perunat ja maustaa ne tuoreilla tillinvarsilla. Se on varmasti sitä lähiruokaa ja on tieto siitä, missä kasvit ovat kasvaneet. Ennen näitä ensisatoja on pihassa saatu monissa tapauksissa kokea yhdessä tekemistä ja opittu käden taitoja koko perheen voimin. Kiireisen elämänrytmin ja usein stressaavan päivätyön vastapainoksi kaipaamme hermolepoa ja mielenrauhaa. Puutarha ja piha luovat sille erinomaiset puitteet. Kun tähän lisätään vielä tavallisesta arkirutiinista poikkeava fyysinen työ ja askartelu, niin positiivinen vaikutus aivan tutkimustenkin valossa kasvaa. Siinä vanhatkin akut lataantuvat! Nurmikon tai istutusten hoito tai kasvimaatyöt ulkoilmassa ovat todellista hyötyliikuntaa. Puutarha toimii hyvänä ja palkitsevana kuntosalina. TUTKITUILLA KASVEILLA ONNISTUT FinE-tunnus auttaa sinua hankkimaan kestäviä, satoisia ja kauniita kasveja. FinE-kasvit on lisätty tarkkaan tutkituista ja tautitestatuista, ilmastonkestävistä emokasveista. Lisätietoa FinE-kasveista löytyy MTT:n verkkopalvelusta: www. mtt.fi/kasper/puutarhakasvit INFORMAATIOSIVUSTO Paljon tietoa puutarhan suunnittelusta, rakentamisesta ja hoidosta

3 Numero 10 Sivu 3 Tervetuloa avoimiin puutarhoihin ja avoimetpuutarhat.fi palveluun! Katarina Lassheikki, Puutarhaliitto Elokuussa vietämme Suomessa valtakunnallista puutarhapäivää teemalla Avoimet Puutarhat. Siitä huolimatta, että yhteinen teemapäivä puutarhaa Pohjolassa antaa vielä odottaa itseään, ovat portit tulevan kesän aikana avoinna tuhansiin puutarhoihin myös Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa avointen puutarhojen teemapäivää vietetään ensimmäistä kertaa elokuun 19. päivänä. Etelä-Suomessa ajankohta voi tuntua myöhäiseltä, mutta pohjoisemmat puutarhaharrastajat ovat ottaneet tiedon ajankohdasta kiitollisuudella vastaan. Tavoitteena on, että avointen puutarhojen teemapäivästä tulee säännöllisesti toistuva samaan tapaan kuin esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa. Mikäli tarpeen voimme seuraavan kerran valita aikaisemman ajankohdan. Avointen puutarhojen teemapäivään on valmistauduttu bongaamalla puutarhoja viime kesästä lähtien. Bongaa puutarha teemalla kiinnitettiin huomio kokemisen arvoisiin puutarhakohteisiin ja kehotettiin ilmoittamaan niitä vierailukohteiksi. Puutarhabongaukselle asetettu tavoite saavutettiin mukavasti. Tähän mennessä 131 puutarhakohdetta on saatu bongattua mukaan ja niitä esitellään vuoden alussa julkaistussa avoimetpuutarhat.fi -verkkopalvelussa. Avointen puutarhojen teemapäivä ja avoimetpuutarhat.fi -verkkopalvelu on reipas askel oikeaan suuntaan puutarhaharrastuksen, -kulttuurin ja puutarhamatkailun edistämisessä. Verkkopalvelun myötä on vihdoin tullut mahdolliseksi vaivatta löytää itseään kiinnostavia kotipuutarhoja ja muita puutarhakohteita ympäri Suomen. Tutustumalla verkkopalveluun huomaa, että se edustaa mukavasti suomalaista puutarhakulttuuria. Mukana on aivan tavallisia hoidettuja pihoja, mökkipuutarhoja, palstaviljelmiä, rakennettuja puutarhoja, mutta myös huippuhienoja palkintopihoja, julkisia puistoja, kasvikokoelmia, kauppapuutarhoja ja jopa puutarhaterapiakohteita. Kaikkia kohteita yhdistää rakkaus puutarhanhoitoon ja aito halu jakaa kokemuksia puutarhanhoidosta toisten samanhenkisten kanssa. Avoimetpuutarhat.fi -verkkopalvelu valmistuu lopulliseen muotoonsa ja julkistetaan suurelle yleisölle maalis-huhtikuussa hyvissä ajoin ennen avointen puutarhojen teemapäivää elokuussa. Tällä hetkellä verkkopalvelussa suoritetaan ohjelmointiviimeistelyjä, täydennetään kuvagallerioita ja rakennetaan puutarhaseurojen toimintaa esittelevä osio. Verkkopalveluun ja samalla myös avointen puutarhojen teemapäivään mukaan ilmoittautuminen tapahtuu rekisteröimällä oman puutarhakohteensa verkkopalveluun ja ilmoittamalla kohteensa aukioloajaksi Teemapäivän jälkeen verkkopalvelu jatkaa toimintansa puutarhamatkailurekisterinä. Kaikille mukaan ilmoittautuneille toimitetaan käyttäjätunnus sähköpostitse, jonka jälkeen puutarhanomistaja pääsee kirjautumaan verkkopalvelun muokkaustoimintoihin ja itse päivittämään puutarhaprofiilinsa tiedot. Verkkopalvelu on kaksikielinen (suomi ja ruotsi) ja siihen on liitetty monipuoliset hakutoiminnot ja karttatoiminnot. Jokainen puutarhakohde esittäytyy omassa puutarhaprofiilissaan, jossa kohteesta on lyhyt kuvaus, kuvagalleria, yhteystiedot ja palvelut sekä palvelukieli ja aukioloajankohdat. Aukioloajan voi puutarhanomistaja itse päättää. Useat ovat ilmoittaneet pitävänsä puutarhaporttinsa auki teemapäivänä esimerkiksi klo Toiset ovat ilmoittaneet pitävänsä portit auki esimerkiksi alkukesästä sopimuksen mukaan. Kevään aikana lähetetään mukaan ilmoittautuneille lisätietoa ja ohjeita avointen puutarhojen tapahtuman järjestämiseksi. Puutarhaliiton paikallisyhdistystoimikunta järjestää kesäkuussa paikallisyhdistysten aktiiveille tutustumismatkan Ruotsiin. Matkan tarkoituksena on tutustua sikäläisiin avoimiin puutarhoihin ja kerätä palautteita aikaisempina vuosina siellä järjestetyistä avointen puutarhojen teemapäivistä. Lisätietoja ja esitemateriaalia julkaistaan lisäksi Puutarhaliitto ry on Suomen puutarha-alan keskusjärjestö. Se toimii puutarhaalan yritysten etujärjestönä ja on koonnut siipiensä suojaan alan lukuisat ammattijärjestöt ja harrastustoimintaa edistävät paikallisjärjestöt. Puutarhaliiton keskeinen toiminta on neuvonta, joka on suunnattu sekä ammattialoille että harrastajille. avoimetpuutarhat.fi -verkkopalvelussa tapahtumasivulla sitä mukaan kun sitä valmistuu. Verkkopalvelun toteutuksesta vastaavat Puutarhaliitto ja sen paikallisyhdistystoimikunta sekä Svenska Trädgårdsförbundet. Maiju ja Yrjö Rikalan säätiö on hankkeen päärahoittaja. Muita rahoittajatahoja ovat Puutarhaliitto, Kotipuutarhalehti sekä Nylands Svenska Trädgårdssällskap. Verkkopalvelun osoite on: Avoimet Puutarhat esiintyy Puutarhaliitto ry:n verkkosivuilla molemmilla kotimaisilla kielillä. Sivuilla kannattaa käydä useampaan kertaan tutustumassa avoimiksi ilmoitettuihin puutarhoihin. Tietoa päivitetään kevään ja kesän kuluessa. Kohteista on esittelyt kuvin ja tekstein. Tapahtumaan osallistuvien puutarhojen sijainnit löytyvät verkkosivustosta. Oheisessa kartassa on kuvattu tilanne vuoden 2012 alussa. Kesään mennessä tutustumiskohteita on jo enemmän.

4 Sivu 4 Jyväskylän Piha ja Puutarhasanomat Minun puutarhani Teksti ja kuvat : Seija Jokinen Vuosia sitä vatvottiin ja lopulta tehtiin päätös: 2007 keväällä alkoi uuden talon rakentaminen. Tontti on puolen hehtaarin suuruinen ja omituisen muotoinen: mökin ja talon ympärys on lähes neliskanttinen, mutta sen lisäksi ostimme pitkän savikkoisen maakaistaleen talolta maantielle. Muutimme maaliskuun lopussa Pihan teko alkoi heti lumien sulettua. Kaksikymmentäviisi vuotta pihan hoitoa sekä mökillä että kotona alkoivat riittää. Pikkuhiljaa mieleen hiipi ajatus yhdistää nämä kaksi pihaa ja rakentaa talo mökin yläpuolelle. Siis tehdä loppu kahden pihan hoidosta ja edestakaisin ajosta kotiin ja mökille. Seija Jokinen Suuret rehevät perennaryhmät ovat vaikuttava näky kukkaloistossaan. Eri jaloangervolajikkeita yhdistelemällä saa samalla vaihtelevan että yhtenäisen istutuksen. Puutarhan kärhökokoelma on mittava. Isännän rakentamien tukien varassa kiipeilee kaikkiaan noin 50 lajiketta. Kärhöjen värit vaihtelevat purppuranpunaisista sinivioletteihin ja valkoisiin.

5 Numero 10 Sivu 5 Minun puutarhani Pihan perustamistyöt Maanpinnan muotoilun hoiti mallikkaasti paikallinen Maansiirtourakointi Ijäs Oy. Tontille tulevan tienvierustan kalliot varjeltiin ehjinä. Suurin osa tontilla käytetystä maasta on lähtöisin täältä. Ei olisi ollut järkeä ostaa kaikkea maata. Varsinkin perennaistutusten kohdalla saviseen peltomaahan sekoitettiin runsaasti kalkkia ja PK:ta jyrsimellä. Haavan, pajun ja juolavehnän juuret kaivoin lapion terän syvyydeltä pois. Hirveä työ, inhottaa ajatellakin. Järven puoleisen rinteen täytimme kasvillisuudella. Koska osa tontin peltomullasta käytettiin pihanrakennuksessa, rikkaruohoja sai olla kitkemässä tämän tästä. Rikkaruohojen hillitsemiseksi levitimme peltomullan päälle kerroksen rikkaruohotonta ostomultaa. Maantielle johtavan pihatien varresta savikkokaistale tasattiin ja nurmetettiin. Muuten siinä olisi ollut sankka pajukko, seassa horsmaa ja mesiangervoa. Viime vuosina kaistaleeseen on istuteltu erilaisia puita. Kaikenkaikkiaan leikattavaa alaa on paljon ja itseään saa siitä syyttää. Luonnontilassa ei tontista ole mikään kohta, sillä täällä kasvaisi muuten pajukkoa ja haapoja eli hoidettavaa on. Mökin ympärys oli onneksi jo valmis ennen taloprojektia. Talo jää töyräälle mökin yläpuolelle. Jouko urakoi piharakenteet Rakennuksien väliin jyrkkään rinteeseen oli pakko tehdä raput, joiden vierustalle Jouko rakensi puron. Pihan muutkin rakenteet ovat Joukon tekemiä. Sentään ajatukset hänen kanssaan kulkevat samaa rataa. Ei ole tarvinnut tehdä kuten TV:n englantilaisessa puutarhaohjelmassa, jossa talon isäntä ja emäntä olivat jakaneet pihan kahtia pensasaidalla. Koska he olivat niin eri mieltä puutarhan ratkaisuista, kumpainenkin hoiti omaa puoltaan mielihalujensa mukaan. Kasvit pihan mukaan Tontin suuri koko saneli meillä paljon, millaisia kasveja missäkin käytetään. Rahaa kaiken ostamiseen ei ollut. Koska meillä rinnettä on paljon, siihen ei kokemuksista viisastuneina haluttu laittaa nurmea. Sen sijaan istutimme perennoja ja pensaita, jotka leviävät ja peittävät isot alueet sitoen maata. Varsinkin virpiangervo hoiti hommansa kuorma-auton parkkipaikan vierustalla mallikkaasti. Ei kasva minkäänlaista rikkaruohoa alla ja vesi ei vie multaa mennessään. Vuorenkilpi selviää talon edustalla tosi kuumassa eikä peitä järvinäkymää. Entisessä talossa aloittelevana pihanlaittajana kylvin heinää puiden ja pensaiden juurelle asti. Alustojen hoito oli hankalaa ja pian otin lapion käteen ja käänsin nurmet nurin. Nyt tätä virhettä ei enää tehty. Juurialueet jätimme reilusti mullokselle. Seinien vierustoilla ei ole istutuksia eikä nurmea kosteusongelmien välttämiseksi. Tontille tuodun hiekan seassa oli niin paljon kiviä, että ne käytettiin kivetyksiin seinustoille. Paljon hoidettavaa Hoidettava alue on iso ja aika usein pihalla on kaksi takamusta pystyssä. Naapuri väittääkin, että ei muista, miltä meidän naamavärkkimme näyttää. Jouko tekee raskaimmat työt. Hän on innostunut kanttaamaan istutukset muutaman kerran kesässä. Sen lisäksi hän kontaten leikkaa saksilla nurmen istutusten reunasta. Nurmenleikkuutähteen olemme laittaneet katteeksi niihin kohtiin, joissa se ei silmää pahemmin häiritse. Rikkaruohoja tulisi muuten älyttömästi. Siementä lentää ympäristön pelloilta ja puista. Pajua, koivua ja haapaa on pikkutaimina tuhottomasti. Horsma on myös vihonviimeinen. Se itää kasvien alla ovelasti ja lopulta sitten pää kurkistaa yli muiden. Maanpeitekasvit ovat hyvä ratkaisu pensaiden alla. Meillä on siihen tarkoitukseen rentoakankaalia ja suikeroalpia. Samaan tarkoitukseen istutetut keltakirjopeippi ja violetti pikku- talvio menivät jo niin mahdottomuuksiin kasvussaan, että saivat lähdöt. Nousivat jo pensaiden oksistoon. Onhan meillä pieni kasvimaakin. Siitä tosin vain kolmasosassa on enää hyötykasveja. Loppuosassa on perennojen taimia, kuinkas muutenkaan. Ravinteita reilusti Kasveille on syötetty hevosenpeetä ja juotettu kanankakka-merilevä -lientä. Vähintään joka toinen vuosi olemme myös kalkinneet istutukset kalkinkarttajia lukuunottamatta. Nurmikon hyvinvointi on minun pakkomielteeni. Talon ympärillä olevasta nurmesta kitken rönsyleikikit ja piharatamot pois ruuvimeisselillä. Talon lähelle emme jätä nurmen leikkuun jälkeen leikkuujätettä, joten lannoitan aika usein kestolannoksella. Jos nurmi yhtään alkaa kellastua, meillä jo käsi lannoitepussissa rapisee... Muualla tontilla nurmet on mitä on. Mahtava köynnöskokoelma Jouko on tehnyt köynnöskaaria ja tukia harjateräksestä. Kärhöjä meillä on n. 50 lajiketta. Kotimaan lisäksi olen hankkinut kärhöjä Virosta Kivistikeiltä sekä Saksasta Westphalilta. Talveksi suojaan juurialueen hiekalla ja päälle laitan vielä talvensuojaturvetta. Muita arkajalkoja suojaan pakkaspeitteellä. Helmiorapihlajan, piikkiaralian, hibatuijan, kanadanhemlokin ja valkokartiokuuset peittelen joka talvi. Ruusuorapihlajaa tekisi mieli uskaliaasti kokeilla. Kasvien ulkonäkö ratkaisee Tärkeintä minulle kasvien valinnassa ei ole lajikkeiden määrä, vaan kasviryhmien ulkonäkö ja värien yhteensopivuus. Keltaisesta väristä en erityisemmin välitä. Lempikasvejani ovat leimut, jaloangervot, keijunkukat, päivänliljat ja kärhöt. Niillä on suhteellisen pitkä kukintaaika ja ne ovat näyttäviä. Korkeat perennat ovat alkaneet käydä hermoilleni, koska ne sateiden aikana vaativat tuentaa. Lajikemäärällä näyttää kuitenkin olevan taipumusta lisääntyä. Siihen vaikuttavat vierailut taimitarhoilla, nettikaupat, harrastajien keskinäiset taimien ja siementen vaihdot sekä netin keskustelupalstat. Uutta tietoa tulee myös puutarhalehdistä. Olen erityisen viehättynyt englantilaisten tavasta yhdistellä ruusuja ja perennoja. Lisäksi heidän käyttämänsä termi mixed borders miellyttää. Kaiken kaikkiaan näiden kanavien kautta avautuu uusi maailma. Mitä enemmän tietoa saa, sitä vähemmän huomaa tietävänsä. Talvella valmistellaan kesää Talviaikana suunnittelen seuraavan kesän töitä. Olen kirjoittanut vihkoon muistiin, mitkä kasvit aion siirtää muualle. Lisäksi talvella ehdin tutustua puutarhaystävien nettipäiväkirjoihin ja bongata sieltä lajikkeita, joita olisi mukava kokeilla omassa pihassa. Pimeän ajan puuhaksi jää myös kasviluettelon päivittäminen, koska osa kasveista siirtyy ilmavoimiin ja tilalle tulee hankittua uusia. Olisipa kasveilla jalat. Haasteellista on muistaa päivittää tiedot kasvien paikkojen siirroista. Joskus näet osoittautuu, että joko lehdistön tai kukinnan puolesta kasvi ei sovi ensimmäiselle kasvupaikalleen, vaan siirtyy ämpärin pohjalla parempaan ympäristöön. Puutarhaseurasta vertaistukea Puutarhaseuran toiminnassa saa nähdä muita samanhenkisiä harrastajia. Seura järjestää mielenkiintoisia luentoja ja retkiä. Erityisesti pidän pihavierailuista. On jännittävää huomata, miten erilaisia puutarhat ja niiden omistajien mielenkiinnon kohteet ovat. Puutarhan hoitaminen tuo sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Tuntuisi ikävältä elää ilman puutarhaa. Kärhötukien lisäksi Jouko- isäntä on rakentanut pihan muutkin rakenteet. Puutarhan portaiden kehyksenä ovat monilajiset perennaistutukset. Sinisävyiset vaalean lilat ja purppuranpunaiset värit sointuvat yhteen. Suurikukkaisten kärhöjen viehätys on sekä kukinnan runsaudessa että muodossa. Syyskesän väriloistoa loistoa kookkaiden perennojen muodostamassa ryhmässä. Syysleimut ovat tässä vaiheessa kesää katseenvangitsijoina.

6 Sivu 6 Jyväskylän Piha ja Puutarhasanomat Perennat Teksti ja kuvat: Jari Särkkä Levisiat kivikkopuutarhan kaunistuksia Suomessa on viljelty suhteellisen vähän levisioita, vaikka ne ovat mitä kauneimpia kivikkokasveja. Tarhalevisioilla on näyttävä ja melko pitkä kukinta-aika. Levisioiden vähäiseen käyttöön suurimpana syynä lienee käsitys niiden heikosta talvenkestävyydestä. Niissä on kuitenkin useita melko hyvin menestyviä lajeja, joilla ei ole suurempia ongelmia mikäli kasvupaikka on sopiva. Levisioiden huonoon menestymiseen on useimmiten syynä vääränlainen kasvupaikka. Levisiat tarvitsevat menestyäkseen läpäisevää, sorapitoista maata. Ne ovat happaman maan kasveja, joten kalkitus voi olla niille haitaksi. Parhaiten ne menestyvät kaltevalle pinnalle istutettuna soransekaiseen multamaahan istutettuna. Keväinen auringonpaiste maan ollessa jäässä voi olla niille tuhoisaa, liikamärkyys tappaa ne myös herkästi. Syksyinen vesisade ja sitä seuraava nopea ja kova pakkanen voi ne myös tappaa. Rannikoilla talvehtimista voi varmistaa asettamalla niille sateensuojaksi lasin tai jonkin muun levyn kasvin päälle tikkujen varaan. Levisioiden pääkukinta on alkukesästä. Kesälevisia ja siitä jalostetut tarhalevisiat jatkavat kukintaansa pitempään kuin muut levisiat. Niiden kukat ovat raidallisia tai punaisen eri sävyisiä. Pikku- ja kevätlevisian lehdistö lakastuu kukinnan jälkeen, joten niiden kasvupaikka tulee jättää rauhaan. Kaikkien levisioiden kukat ovat tähtimäisiä. Isolevisialla on nimensä mukaisesti hyvin isot kukat. Levisioiden kukkien väri vaihtelee valkoisesta punaisen eri sävyihin. Lehdet ovat ikivihreitä lukuun ottamatta pikku- ja kevätlevisiaa. Tähtilevisian Little Plum lajikkeella lehdistö osittain kuolee talven aikana. Muilla lajeilla lehdistö on keväällä vihreä. Erityisen hieno laji on isolevisia, jolla on paljon suuria kukkia ja kukinta alkaa aikaisin toukokuulla. Kasvustosta voi tulla jopa 30 cm leveä. Yksittäiset kukat ovat noin 4 cm leveitä. Tarhalevisioilla ja kesälevisialla kukat ovat värittyneet raidallisesti. Levisiat sopivat hyvin muiden kivikkokasvien kanssa, mutta täytyy varmistaa erityisesti syksyisin, ettei minkään muun kasvit lehdistö pääse peittämään levisioiden lehtiä. Jos näin käy niin vaarana on, että koko kasvin mätänee. Kukissa ei ole mitään mainittavaa tuoksua. Kukintaa jatkuu melko pitkään. Levisioita kannattaa istuttaa 3-5 kpl yhteen ryhmään. Mullan pinta kannattaa peittää karkealla soralla. Pohjois-Pohjanmaalla ovat menestyneet ainakin seuraavat lajit: Kevätlevisia - Lewisia nevadensis (L. pygmaea var. nevadensis), pikkulevisia Lewisia pygmaea, kanadanlevisia Lewisia rediviva, isolevisia Lewisia tweedyi, tarhalevisia Lewisia Cotyledon-ryhmän lajikkeista Regenbogen ( Rainbow ) ym., kesälevisia Lewisia cotyledon var. howellii, tähtilevisia Lewisia Longipetala-ryhmä Little Plum ja Little Peach. Lisäksi on kokeiltu lajeja Lewisia sierraea ja Lewisia longipetala, jotka eivät ole olleet koristearvoltaan niin hienoja kuin edelliset. Levisiat okukkivat alkukesästä. Keijumaisen viehättävä lapinakileija. Profeetankukka (Arnebia pulchra) on yksi parhaimpia alkukesän perennoja pohjoisessa Suomessa. Sitä on viljelty Oulun- ja Lapin läänin taimistoilla yli 20 vuotta. Viljelyssä oleva kanta on peräisin Martti Ohenojan kotipuutarhasta. Hän otti sen viljelyyn 1980-luvulla ulkomaisen siemenvaihdon kautta. Laji saatiin häneltä taimistoille viljelyyn ja se on menestynyt erinomaisesti pohjoisen oloissa. Profeetankukka kuuluu lemmikkikasvien heimoon, jolle on tyypillistä karheat lehdet. Profeetankukka kasvaa noin 40 cm korkeaksi ja puoli metriä leveäksi kasviksi kesän mittaan. Pääkukinta on Raahen korkeudella kesäkuussa. Kukinta alkaa yleensä touko-kesäkuun vaihteessa ja jatkuu juhannuksen jälkeen muutamia päiviä. Mikäli kukkavarret katkotaan kukinnan jälkeen pois ja heinäkuussa sattuu kylmempi kausi, niin elokuussa kasvi kukkii vielä jonkin verran uudelleen. Yksittäiset kukat ovat tummankeltaisia avautuessaan ja niissä on viisi mustaa täplää kukan nielussa. Kukan vanhetessa väri haalistuu ja täplätkin katoavat näkyvistä. Uusia kukkia kiertyy kukkavarresta ja ne sijoittuvat kasvin yläosaan. Kukinta on voimakkaan keltainen ja näyttävä. Lehdet ovat pitkiä, kielimäisiä. Kukinnan alussa ne ovat vielä melko lyhyitä, mutta kesän mittaan lehdistö kasvaa tuuheammaksi ja pisimmillään lehdet ovat noin 30 senttiä pitkiä. Kasvin talvenkestävyys on hyvä. Taimistollamme istutuksissa voi sanoa vain yhden taimen kuolleen ja sekin johtui hieman vääristä olosuhteista. Profeetankukan tärkeimmät vaatimukset ovat, että kasvupaikka on aurinkoinen ja maaperä on läpäisevää hiekkamultamaata. Todennäköisesti savi ja turve eivät sovi sen kasvualustaan. Hieman kohollaan oleva kasvualusta on paras, jotta liika vesi valuu kasvin juurelta pois. Kasvin saa todennäköisesti tapettua vain siten, että istuttaa sen tasamaalle paikkaan, johon kertyy vettä. Kasvi on kotoisin niinkin kaukaa kuin Iranin ja Afganistanin alueen vuoristoista. Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan kukinta ajoittuu hieman eri rytmiin kuin Suomessa. Viljelyssä on nähtävästi eri kantoja, joista Ohenojan viljelyyn ottama kanta näyttäisi olevan parhaasta päästä tai sitten Etelä- Suomen olosuhteissa kasvista ei kehity kivikon kestäviä erikoisuuksia Lajia lisäämme siemenistä omista emokasveista. Siemenen kehittymisessä on vuosittain suurta vaihtelua ja yleensä siemeniä tuleekin melko vähän. Jakaminen tälle lajille ei ole suositeltavaa, koska jakamisen jälkeen kasvi kituu pitkään ja voi jopa kuolla. Lapinakileija Pohjoisen erikoisuus Suomeen kotiutuneet kasvilajit jatkavat meillä evoluutiota ja ajoittain niistä viljelyssä kehittyy kantoja, jotka jo selvästi poikkeavat kantamuodoistaan. Lapinakileija on tällaisesta kehityskulusta oiva esimerkki. Lapinakileija (Aquilegia Olympia ) on runsaskukkainen Lapista löytynyt akileijakanta. Laji muistuttaa paljon japaninakileijaa, mutta kukkien keskusta on keltaisempi. Kantaa on viljelty pohjoisen taimistoilla vuosia. Talvenkestävyys lajilla on erinomainen, ainoastaan märällä kasvupaikalla voi tulla talvehtimisongelmia. Kasvi on tuuhea, mätäsmäinen ja noin 40 cm korkea kasvi. Kukinta on runsas ja pääkukinta on alkukesällä, kukinnan alkaessa jo toukokuun loppupuolella. Kukat ovat lyhytkannuksisia ja sinikeltaisia. Kukan sisäosa on keltainen ja kannukset ovat siniliilat. Kasvi on erinomainen aurinkoisen puolivarjoisen perennaryhmän kasvi. Paahteisessa paikassa kukinta menee nopeammin ohitse, joten normaali aurinkoinen paikka on sille paras. Lapinakileija on melko vaatimaton kasvupaikan suhteen. Se tarvitsee normaalin multamaan, jossa saa olla seassa hiekkaa. Märällä kasvupaikalla talvehtiminen heikkenee. Siemenlisäyksestä vaijhtelua Lajia lisätään siemenistä. Akileijojen risteytymisen takia lapinakileijan joukossa voi olla joskus yksilöitä, jotka eivät ole perinteistä lapinakileijaa, vaan niissä on ominaisuuksia muilta akileijoilta. Kasvia on löytynyt Lapista muutamista puutarhoista. Sen alkuperä ei ole tiedossa, todennäköisesti se on syntynyt jossain kotipuutarhassa risteymän tuloksena. Profeetankukka Kivikon kestävä erikoisuus Profeeteankukka (Arnebia pulchra) kukkii kesäkuussa kauniin keltaisena kasvustona.

7 Sivu 7 Numero 10 Vieraslajit puutarhassa: Harmilliset nilviäiset Teksti ja kuvat: Hannele Niemelä Elämää lehtokotiloiden kanssa Lehtokotilot tulivat meille nelisen vuotta sitten. Ensimmäisenä kesänä näkyi harvalukuinen tiedustelujoukko, seuraavana vuonna alkoi muutto, ja nyt ne ovat jo kotiutuneet. Asiantuntijat opastavat, että siisteys auttaa torjunnassa. Nurmikot on pidettävä lyhyinä ja pientareet siisteinä. Lehti- ja risukasat ja avokompostit tulee hävittää. Lehtokotilot ja laiska tarhuri ovat kuitenkin huono yhdistelmä. Asiantuntijoiden neuvojen mukaan toimiminen on minulle mahdotonta: liian työlästä ja lisäksi se vaatisi menemistä myös naapureiden pihoihin, sillä ainakaan kaikkia naapureita ei puutarhanhoito ja kotiloiden torjunta kiinnosta. Koska elämää ilman lehtokotiloita ei enää ole, on opeteltava elämään niiden kanssa. Tontillamme on selkeästi kaksi erilaista aluetta. Kuivempi puoli on lähes vapaa kotiloista, kosteammalla alueella niitä taas on runsaasti. Tähän saakka olen torjunut niitä lähinnä mekaanisesti, siis keräämällä. Parhaiten kotiloita löytyy aamulla tai illalla, jolloin ne tulevat näkyviin. Päivällä niitä taas voi etsiskellä lymypaikoista. Erityisen suosittu piilopaikka on taponlehtikasvusto, jonka alla on varjoisaa ja vilpoisaa. Mekaanista torjuntaa Kotiloille voisi virittää piiloja, esimerkiksi laudanpaloja, myös tarkoituksella. Eläinten tappaminen tuntuu pahalta, ja ohjeiden mukainen kuumaan veteen tai suolaveteen upottaminen ei minulta onnistu. Niinpä olen murskannut kotilot kahden tiiliskiven välissä, ainakin kuolema on silloin varma ja nopea. Sanotaan, että kotilonraatoja ei saa jättää pihalle, koska niiden haju houkuttelee kotiloita proteiinipitoiselle aterialle naapuripihoistakin. Tässäkään asiassa en aina ole tehnyt ohjeiden mukaan. Joukkoteurastuksen uhrit upotan suljettuun kompostiin, mutta yksittäiset raadot jäävät yleensä tiilien väliin kuivumaan, enkä ole koskaan huomannut kotiloita tiilien väliin tirkkimässä. Oikeat kasvivalinnat Toistaiseksi tuhot ovat olleet ihmeteltävän vähäiset. Kuvittelen sen johtuvan siitä, että tontilla riittää kotiloille muutakin evästä kuin koristekasvit. Viime kesänä aloin kartoittaa kasveja, jotka ovat kotiloille joko erityisen houkuttelevia tai vähemmän kiinnostavia. sit ja muut keväiset sipulikasvit, esikot, pionit, keijunkukat, syysleimut, akileijat, useimmat koristeheinät ja kurjenpovet. Myös bambut ovat saaneet olla rauhassa. Karheat tai kovat lehdet säästyvät tuhoilta parhaiten ja ymmärrettävistä syistä myös piikkiset kasvit. Kasvien myrkyllisyys ei näytä kotiloita haittaavan: vaaleajouluruususta syödään niin kukat kuin lehdetkin. Sen sijaan tarhajouluruusuihin eivät kotilot ole koskeneet. Esteitä etanoille Parhaiten kotiloille pihallamme maistuvat daaliat, lupiinit, ritarinkannukset ja kuunliljat. Lupiinit joutavat hyvin, enkä ritarinkannuksiakaan sure. Sen sijaan kuunliljojen reiät harmittavat. Onneksi paksulehtisimmät niistä vastustavat kotiloiden raastinkieltä hyvin, joten kaikista kuunliljoista ei tarvitse luopua. Myös kahvinporot sopivat happamahkossa maassa viihtyvien kuunliljojen tyvelle kotiloesteeksi. Daalioita olen tyytynyt kasvattamaan ruukuissa. Ruukku sinänsä ei ole kotiloille kuin korkeintaan hidaste, mutta olen sijoittanut ruukut alustoille, jonka muodostavat betonilaatta ja sen alle sijoitettu pienempi betonitai tiiliskivi. Kotilot varmaan selviäisivät siitä- Kuunlilja on saanut tyvelleen kerroksen kahvinporoja, jotka hillitsevät etanoiden etenemistä mehevien lehtien kimppuun. kin haasteesta, mutta eivät viitsi, kun ruokaa riittää muualla. Keräilyn lisäksi olen vähäisissä määrin käyttänyt kasvien juurille levitettäviä esteitä, kuten karkeaa hiekkaa, tuhkaa tai kuivaa sahanpurua. Myös koivutisle ja kuparilanka voisivat toimia esteinä, mutta niistä minulla ei ole kokemuksia. Kemiallinen torjunta Kotiloita ja etanoita voi toki torjua myös myrkyin, mutta niitä olen välttänyt, etteivät muut eläimet kärsi. Varteenotettava vaihtoehto on kuitenkin Ferramol, jonka vaikuttava aine on rautafosfaatti. Sillä on saatu hyviä tuloksia, eikä se ole vahingollista muille eliöille. Se on varsin hintavaa, mutta toisaalta riittoisaa. Viime syksynä hankin sitä suuren laatikollisen, ja aion aloittaa torjuntatoimet heti keväällä. Ehkä jo ensi kesänä saan kotilokannan merkittävästi pienemmäksi. Tutkimukset ovat vielä alussa, mutta ainakin seuraavia uskaltaisin kotilopihaan suositella: saniaiset, ruusut, valko- ja sinivuokot, narsis- Espanjansiruetana on häijyläinen, joka levinnyt taimien mukana Suomeen. Sen tekemistä tuhoista kantautui jo vuosia sitten tarinoita mm. Lappeenrannan seudulta. Etanaa kutsuttiin meillä aluksi varsin kuvaavasti tappajaetanaksi. Nämä etanat ovat sittemmin levittäytyneet vähitellen pohjoisemmas ja niitä on jo esiintynyt Keski-Suomessakin. Ruotsissa tämän maanvaivan kanssa on opittu elämään. Kuvan yksilö tuli puutarhaseuralaisia vastaan kesäretkellä Göteborgin ulkopuolella Florinska Rosengardenin pihakäytävällä. Kuva Marjatta Uosukainen Joidenkin kasvien kukat maistuvat lehtiä paremmin, taitavalle kiipeilijälle korkeallakin oleva herkku on helppo saalis. Kotilot ovat yllättävän nopeita. Keräilyyn kannattaa varata tarpeeksi korkeareunainen astia, muuten saalis karkaa takaisin ympäristöön.

8 Sivu 8 Jyväskylän Piha ja Puutarhasanomat Puutarhamatka ruåtsiin Teksti: Muutarhuri Antero Liimatainen, Sysmä näyttivätkin! Kasveja oli myös hyvä valikoima myytävänä ja kyllä niitä ostettiinkin. Muutarhuriltakin meni tonni, mutta kyllä kasvejakin tuli! Ongelmana ei näyttänyt niinkään olevan rahna, vaan se, ehtikö ottaa kasvin ns. haltuun ennen muita. Esimerkiksi Gladiolus illyricusta saivat vain muutamat. Minäkin. Kauan jo olimme tätä Sinikan kanssa odottaneetkin. Kun Lehtimäen tutunvärinen bussi kaarsi Jari-Pekan pihaan, kaikki tästä eteenpäin tulisi olemaan seikkailua. Edessä olisi matka, jolla visa vinkuisi eikä se tekisi edes kipeää, korkeintaan jälkikäteen! Anneli S. istui jo autossa ja matka alkoi välittömästi kohti Jyväshyvää. Sen verran matkalla hiljennettiin, että saatiin pari tyttöä kyytiin Leivonmäen TB:ltä. Sen verran liukasliikkeinen Korn oli, että yrittäessäni pysyä hänen vauhdissaan maa veti yhtäkkiä puoleensa! Onnekseni Kaisa B. ehti laittaa kaatuessani ostoskorin muutarhurin ja maan väliin. Kyllä siinä silti meni kylki ruvelle ja paitakin punastui. Kun hätä on suurin, on apukin lähellä ja Annikki K. puhdisti haavan vichyllä ja nenäliinalla! Myöhäinen kiitos hänelle, nahka on luotu pariin kertaan ja väritkin käyty läpi sinisestä keltaiseen. Taimipihan parkkipaikalla touhut näyttivät siltä, kuin muutettaisiin pysyvästi jonnekin. Muuttolaatikoita ja pullovettä oli runsaasti tarjolla. Toivottavasti kaikki muuttolaatikot ovat tätä kirjoitettaessa palautuneet puhtaina ja pestyinä Hannu L:lle ja edelleen Petäjävedelle. Matka alkoi sovitusti, olimmehan kaikki paikalla. Kärsät kohti Turkua, välillä yhdet kahvit ja sisäännyimme Silja Europaan. Jokainen ravitsi itseään omien mieltymystensä mukaan. Muutarhuri otti tavanomaiset "mammas kötbullar med mus" eli lihapullat ja muussin! Siirtyminen laivasta maihin on näköjään aina samanlaista jonottamista. Siinähän ollaan kuin tönkkösuolatut muikut nelikossa. Joku sanoikin sattuvasti, kun tuumasi, että tällaisessa jonossa voi tulla isäksi ettei itsekään huomaa... Matka kohti Göteborgia alkoi. Mainio oppaamme Leena liittyi seuraamme ja kertoili Tukholman historiaa ja nykypäivää. Kun lähdetään kohti Norrköpingiä, sattuu useimpien suomalaisten silmiin muutamia tutunoloisia tieviittoja: Mörkö ja Hölö ovat sellaisia. Matkalla Göteborgiin pysähdyimme Ruotsin makeimmassa kylässä, Grännassa, joka tunnetaan Polkagris- makeisistaan. Niitä väännetään julkisesti lähes joka talossa. Eipä ollutkaan ihme, että alkoi hiukomaan! Nousimme bussiin ja ajoimme törmän päälle Brahehusiin syömään. Ruoka oli makoisaa. Alkuun oli hässäkkää, jossa jotkut saivat valita ruokansa ja toiset saivat sitä mitä annettiin. Hannu L. vaihtoi (=unohti puhelimen Brahehusiin) puhelimensa ruokaan, mutta katui myöhemmin! Göteborgiin saavuttuamme majoituimme Hotelli Scandic Europaan. Illalla tutustuimme pienessä sateessa Göteborgin kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa oli todella paljon näkemistä. Puutarha oli hyvin hoidettu, laaja ja siellä oli paljon kasveja. Katsomista riitti, "Nenäliinapuu" ei ollut ainoa ihmetystemme kohde. Sisko ja sen veli muutarhuri kirjaviisaina Kuva: Johannes Verasdonck. kulkija ja kasvattaa suurimman osan kasveistaan pelkässä hiekassa tai paremminkin sorassa. Tietenkin on kasveja, jotka tarvitsevat turvetta tai muunlaisen kasvualustan, mutta suurin osa kasveista kasvaa pelkästään hiekassa. Peterin ohje oli yksinkertainen: kasa soraa, kasvit ilman multaa hiekkaan, kastelu kerran ja OK! Syksyllä siimaleikkuri ja lehtipu- hallin ja kaikki on valmista kuin papin aamenella. Peterillä on maailmanlaajuista taimien hankintaa, hänen veljensä kiertää kuulemani mukaan maailmaa polkupyörällä hankkien Peterille kasvatettavaa. Peter kertoi istuttaneensa viime kesänä mm sinivaleunikkoa pelloksi ja kyllä ne upeilta kukkiessaan Kuva: Johannes Verasdonck. Suon takana oli upea Primula pulverulentaesiintymä. Sitä ei ollut myytävänä, mutta kun pyysin lapiota lainaksi, Korn kävi hakemassa kokolailla hyvän mättään matkamuistoksi. Niitä jaettiin ja kasvamassa on nyt reipas kolmekymmentä hienoa tainta. Yritin siinäkin seurata puutarhuria, mutta hän ylitti suon kuin aropupu muutamalla loikalla. Maan vetovoima näyttää kohtelevan meitä erilailla! Hyvästit Kornin pariskunnalle, tanskalaisbussi tulisi heti jälkeemme. Ehdimmepä ensin! Tie takaisin oli yhtä mutkainen kuin tullessammekin. Hannu L. yritti vaihtaa Peteriltä sateenvarjolla perennoita. Ei tainnut näkyä laskun loppusummassa, kuten ei sateenvarjoakaan bussissa! Nälkä oli hiipinyt bussiin. Gunnebon linna oli seuraava etappimme. Kiertelimme linnan puistossa ja odotimme ruokailua, joka oli jostakin syystä myöhässä ja eri rakennuksessa kuin oli sovittu. Maan tavan mukaan ruoka oli seisovassa pöydässä ja kalaa oli maksimissaan kaksi palaa/sierainpari. Lisukkeena oli omatekoista rituratuleipää, vihanneksia ja mm. keitettyä kaskiruista. Lohi oli mausteliemessä eikä sitä oltu keitetty lainkaan. Meikäpoika ei loheen koskenut, koska jo koulussa opetettiin äidinkielen tunnilla: "Hauki on kala", eikä siinä lohesta mitään puhuttu! Rituratu-näkkileipää monet ostivat matkamuistoiksi. Eija T. (ja moni muukin) osti paremmanpuoleiset oksasakset, koska ne sopivat hänen asusteisiinsa kuin suutarin sormi sian kärsään. Iltapäivällä kävimme lähellä hotelliamme olevassa Göteborgin Kasvitieteellisen Puutarhan ystävien ylläpitämässä puutarhassa, joka toiminnallaan tukee kasvitieteellistä puutarhaa. Hieno paikka. Illalla odotimme hotellin nurkalla viettäen innoissamme menopaussia. Lähtisimme vielä käymään eräässä yksityispi- Seuraavana kohteena oli Peter ja Mirjam Kornin puutarha, joka olikin varmaan useimmille retkemme kohokohta tai ainakin yksi niistä. "Ohrapetteri" (Korn = ohra) on oman tiensä Nenäliinat oli ripustettu puuhun Göteborgin kasvitieteellisessä. Kuva: Marjatta Uosukainen Lumoava valesiniunikko. Kuva: Marjatta Uosukainen Pirteä punainen esikko (Primula pulverulenta). Kuva: Marjatta Uosukainen Karhunlaukkaa lounaaksi. Kasvia esittelee Mauritz Vestberg. Kuva: Johannes Veras- Myös kasvien pakkaaminen on taidetta. Kuva: Johannes Verasdonck.

9 Numero 10 Sivu hassa lähistöllä. Meillä ei kuitenkaan jostakin syystä ollutkaan vastaanottoa ko. puutarhassa. Ilta vapaa! Nälkä, mikä ihana tekosyy lähteä kaupungille! Monien vaiheiden jälkeen meidät vastaanotti Restaurant Bamboo, Mongolian barbeque. Olipa taas uusi kokemus ainakin meikäläiselle. Runsaitten alkupalojen jälkeen alkoi varsinainen syönti. Ruoka valittiin lautaselle monista vaihtoehdoista ja valmistettiin saman tien. Eniromaista! Ruoka maksoi 204 "rupiaa", eli n. 22 euroa. Ei paha kun siinä oli kaikki ja jopa pieni lahjakin muistoksi. Lauantai-aamuna aamupalan jälkeen lähdimme taas taipaleelle Ollin ohjaksin. Jostakin peltoaukealta löytyi Florinska Rosengarden, jonka pihassa seisoi kaksi Rolls Roycea, jotka kiinnostivat ainakin koiraspuolisia. Kukkiakin oli tarjolla. Anneli S. osti riippakatsuran, mie Aralia jacobinan ja monta muutakin kannettiin bussille (siis kasveja)! Seuraavaksi menimme eräälle puutarhalle, jossa olisi pitänyt ruuan odottaa valmiina. Ei odottanut! Istuimme ja odotimme. Kun oli kulunut kymmenen minuuttia, ravintoloitsija kävi hakemassa päärakennukselta keittolevyn. Kymmenen minuutin kuluttua hän haki jatkoroikan. Vielä hyvän tovin odoteltuamme olikin karhunlaukkakeitto syötävissä. Lopuksi joimme kahvit ja söimme leivoksen. Olin jonon viimeinen, eikä minulle enää riittänytkään leivosta! Ei se mitään, tyttö kipaisi jostakin kaksi leivosta ja myyjien välillä syntyi kärhämä. Toinen väitti, että leivokset oli laskettu väärin ja toinen väitti laskeneensa oikein, mutta jonkun ottaneen kaksi leivosta. Kun lähdimme, asiasta vielä keskusteltiin. Taisipa jäädä mysteeriksi. Illaksi saavuimme Västra Arokseen, eli Västeråsiin ja majoituimme taas Scandiciin. Eräs matkaaja sanoi vessanpöntön olleen niin matalan, että selkä nyrjähti. Allekirjoittanut on samaa mieltä, kenellehän tuollaiset lasten hätälät ovat oikein rakennettu? Karhunlaukkakeitto jätti tilaa vatsaan ja yksi jos kolmaskin suunnisti kaupungille syömään. Niin mekin! Kun saimme perunoita ja pihvin lautaselle niin johan siinä suoletkin hoilasi hoosiannaa. Aamuyhdeksältä Olli ohjasti meitä kohti Tukholmaa ja uusia kohteita. Seuraavana oli vuorossa suomalaissyntyisen kirjailijan Hannu Sarenströmin villi puutarha. Saimme selostuksen suomenkielellä. Sarenström on Ruotsissa tuttu tv:stä ja keittokirjoistaan. Hän kertoili pihastaan mm. sen, ettei ole muilta kiireiltään sitä juuri ehtinyt hoitamaan. Perennoita yms. kasveja oli niin paljon, että rikkaruohot olivat hävinneet taistelun maaherruudesta! Esim. hajulaukkaa oli hyvinkin paljon. Olin huomaavinani, että joku onnellinen sai kurjenpolvea kotiin vietäväksi. Viinikotiloita näytti olevan syötäväksi asti ja kissa teki pihassa ainakin puolentoista metrin korkuisia hyppyjä. Karhunlaukkaa näytti olevan runsaasti tien vieressä. Olisi siitä saanut sopan vaikka armeijalle. Tuna Trägård oli seuraava pysähdyspaikka. Puutarha on perustettu 1946 ja monien mutkien, sukupolvenvaihdosten ja mm. vihannesviljelyn kautta on lopulta päädytty perennoihin ja kesäkukkiin. Juuri täältä ovat peräisin Enköpingin puistojen kasvit. Gruppo Finlandialle annettiin 10 % prosentin alennus ja kauppa näytti käyvän hyvin. Liki kymmenen tainta otti suunnakseen Sysmän. Puutarhalla oli myös erittäin hyvä kahvi ja leivokset. Usein käytetään fraasia "piste i:n päälle", tässä tarinassa tarvittaisiin vähintään kaksoispistettä! Zetas-puutarhamyymälää ei nimittäin voi ohittaa, kunhan sen ensin löytää. Valikoimista kertoo jotakin heidän lähes satasivuinen luettelonsa ja kun sivulla on n. 60 kasvia, voi laskea valikoimaa... Zetas ei ehkä ole halpa, mutta valikoima on valtava. Jos Visa jossakin vinkui, niin täällä se suorastaan parkui. Vähän helpottaa kun tietää, että oli 46 kohtalotoveria. Kolkwitzia, Euonymus, Maackia ja lisäksi vielä perennoita. Huh, huh, sanoisi Mertaranta! Joku oli mainostanut etukäteen Zetasta paikkana, jossa Hannu L:n rahnat loppuu kesken! Tuntuu uskottavalta. Ennen laivalle lähtöä, kävimme ihastelemassa Slussenin satamaa Diakonissalaitoksen viereiseltä tasanteelta, josta avautuu upeat näköalat. Viereisestä kioskista ostimme jäätelöä odotellessamme laivaa. Tein paluumatkalla pienen gallupin bussissa ja ynnäsin, että olimme yhteensä ostaneet 743 kasvia. En usko! Oli niitä taatusti yli tuhat! Laivamatkasta ei sen kummempia huomioita, rannan Supermarketissa oli paljon tuttuja liikkeellä... Laiva oli siistimpi kuin menomatkalla, nukutti oikein hyvin ja välttelin ruuhkaa laivasta poistuttaessa. Laskelmieni mukaan rikastutimme Svea-mamman maata reilulla 5000 eurolla pelkästään kasviostoilla! Laskettaessa kaikki ynnämuut, kuten puutarhatarvikkeet, rituratuleivät, valurautapadat jne., ollaankin ihan kunnioitettavissa summissa. Kaatuneita oli vain kaksi ja hekin selvisivät naarmuilla ja mustelmilla. Vammat eivät vaikuta mitenkään tähän ihanaan tautiin. Hulluuteen. Erinomainen matka! Det var jättekiva! Kiitos kaikille! Tuntuu hyvältä harrastaa, olevansa vähän hullu, tietäen ettei tarvitse olla koskaan yksin. Seuraavaa matkaa odotellen: muutarhuri liimatainen. Muut matkallaiset kiittävät muutarhuri Liimataista ansiokkaasta tapahtumien ylöskirjauksesta! Peter Kornin puutarhassa oli myös myytävänä monipuolinen valikoima perennoja. Bussin kyljen kukkakoristelu sopi hyvin matkan teemaan. Kuva: Johannes Verasdonck. Kellokuusama (Kolkwtzia amabilis ) kukki Göteborgin seudulla todella upeasti. Tämä vaaleampunakukkainen komistus osoittautui useimmille matkalaisille tuntemattomaksi. Kasvi saattaa menestyä edullisilla paikoilla myös Keski-Suomessa. Kuva: Marjatta Uosukainen. Tekstissä mainittujen paikkojen lisäksi vierailimme myös Rockdalan pelargoniparatiisissa kukkaloistosta ja kahvista nauttimassa. Ja toki myös ostoksilla. Kuva Marjatta Uosukainen.

10 Sivu 10 Jyväskylän Piha ja Puutarhasanomat Ruven kestävät omena ja päärynälajikkeet Teksti ja kuvat: Puutarhaneuvos Anssi Krannila Omenarupi Omenarupi on pahin meidän nykyomenalajikkeita vaivaava ja satoa pilaava sienitauti. Rupi talvehtii maahan varisseissa lehdissä. Keväällä ja alkukesällä uudet ripi-itiöt valmistuvat varisseissa lehdissä ja lentävät puun uusille lehdille. Tauti muodostaa rihmaston lehtiin, mikä näkyy aluksi kellertävinä, myöhemmin harmaina laikkuina. Laikkuihin muodostuu kesäitiöitä kantavia osia. Kesäitiöt leviävät paitsi uusiin lehtiin myös kasvaviin omenan raakileisiin. Itiöt itävät raakileen pinnalla kosteissa oloissa ja kasvattavat rihmaston hedelmään. Hedelmä laikkuuntuu ja saattaa kasvun myötä jopa halkeilla. Rupilaikut ovat oivallisia tartuntakohtia myös keltamuumiotaudille, jonka itiöt pääsevät omenaan vain haavan kautta. Omenan alkukotina pidetään Kazakstanin seudun vuoriston lehtomaisia vuorilaaksoja. Sieltä omena levisi n vuotta sitten mm Välimerelle päin. Makedoniassa ja Kreikassa kiinnostuttiin omenan jalostuksesta ja lisäämisestä. Hyvien kantojen lisäämiseen käytettiin muinaisten sumerialaisten kehittämää varttamismenetelmää, jolla saatiin kannan perimä pysymään samanlaisena. Omenakulttuuri jatkui Rooman valtakuntaan ja sieltä pohjoisempaan Eurooppaan sekä löytöretkeilijöiden mukana Amerikkaan. Länsimainen omenalajikkeiden jalostus keskittyi Paha rupisaastunta Lobo-lajikkeessa. pelkästään hyvän maun, kauniin värin ja suuren sadon tavoitteisiin. Siinä toki onnistuttiin muualla niin kuin myös Suomessa. Tämän jalostuslinjan seurauksena nykylajikkeemme Omenalajikkeet ovat tavattoman arkoja saastumaan omenarupeen. Ruvenkestävyys ei ollut jalostuksen kriteerinä luotettiin kemialliseen tautien torjuntaan. Nykyisten kiristyneiden kasvinsuojelumääräysten mukaan kotipuutarhurilla ei juurikaan ole mahdollista torjua omenarupea kemiallisin ruiskutuksin. Myös vallitseva suuntaus puhtaasta ja itse tuotetusta lähiruuasta sotii torjuntaruiskutuksia vastaan. Mikä siis vaihtoehdoksi? Kaikissa tärkeimmissä omenanjalostusmaissa on meneillään toisenlainen kehitys kuin ennen. Nyt pyritään risteytysteitse siirtämään hyviin lajikkeisiin rupea torjuva geeni ( Vfgeeni ilmaisee täydellistä kestävyyttä ja Vmgeenin omaava lajike on kestävä neljää tavallisinta rupirotua vastaan). Näitä geenejä on löytynyt mm Malus floribundasta ja alkuperäisistä Kazakstanin seudun omenista, joille annettiin 1700-luvulla nimeksi Malus sieversii. Pisimmällä tällaisten ruvenkestävien lajikkeiden jalostus on Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä. Myös Euroopassa on kehitys meneillään. Amerikkalaiset ja eurooppalaiset lajikkeet ovat ilmastossamme sangen talvenarkoja. Venäjällä on ankarat talvet ja sikäläiset jalosteet on kehitetty länttä ankarimpiin oloihin. Meidän on siis taas kerran turvauduttava veläläisiin lajikkeisiin, uusiin rupiresistentteihin jalosteisiin. Vanha lajikkeistommehan on pääosin venäläistä alkuperää kuten Kanelilajikkeet, Valkea Kuulas, Sokerimiron ja Antonovka. Teksti ja kuvat: Puutarhaneuvos Anssi Krannila Seuraavassa esittelen joitakin pääasiassa venäläisiä rupiresistenttejä tai muutoin ruvenkestäviä omenalajikkeita ja pari päärynälajiketta, joiden menestymisestä Keski-Suomessa on kokemuksia. Koska lajikkeet ovat hyvin uusia, kokemukset ovat vielä lyhytaikaisia, mutta kuitenkin suuntaa antavia. Afrodita (oikealla) Omenahybridi 814:n (Malus floribunda X Golden Delicious) vapaapölytteinen siemenjälkeläinen. Jalostettu Oriolin hedelmänjalostusinstituutissa Venäjällä, koeviljelyyn 1998, lajikkeeksi se rekisteröitiin Täysin omenaruven kestävä aikainen talvilajike, sisältää Vf-geenin. Aikainen talvilajike, jonka hedelmät säilyvät tammikuulle saakka, mutta ovat käytettävis- sä jo lokakuusta alkaen. Lajike on hyvin runsassatoinen ja sato alkaa keskiaikaisin. Hedelmät keskikokoisia, g, tasalaatuisia ja lievästi särmikkäitä. Malto on valkeaa, tiivistä, punajuovaista, hienorakeista ja mehukasta. Maku on happoisenmakea, miellyttävä, hieno pöytähedelmä. Menestynyt Suomessa mm. Kärkölässä, Hirvensalmella ja Kontiolahdella. Aelita (yllä) (Sentjabrskoje) Lajike on syntynyt risteytyksestä Wealthy X Koritshnoje polosatoje (keltakaneli). Jalostettu yhteistyössä Moskovan yliopiston ja Mitshurinskin tutkimuslaitoksen kanssa. Venäjällä valtakunnalliseen kokeiluun 1980, lajikkeeksi Venäjän luoteisosiin Lajikkeen talvenkestävyys on hyvä samoin Junyj Naturalist (yllä) Risteymä: Koritshnoje Polosatoje (keltakaneli) X Wealthy. Jalostettu Mitshurinskin puutarhainstituutissa, kokeiluun 1968 ja lajikkeeksi Erinomainen talvenkestävyys ja hyvä ruvenkestävyys Luoteis-Venäjällä. Myöhäinen kesälajike, jonka hedelmät säilyvät n. 2 kk, hedelmät ovat hyvin käsittelynkestäruvenkestävyys, syyslajike, säilyvyys n. 2 kk. Satoisuus on hyvä n. 14 tn/ha, tulee aikaisin satoikään. Hedelmät ovat kooltaan n. 100 g, tasakokoisia, kauniita, pyöreän kartiomaisia. Malto on kellertävää, mehevää, hienorakeista ja keskikovaa. Maku on erittäin hieno, makeanhappoinen, aromaattinen. Menestynyt hyvin Hirvensalmella (III vyöhyke). viä. Satoisuus on hyvä ja runsas, jonkin verran esiintyy jaksottaisuutta. Hedelmät ovat keskikokoisia, g, kauniin litteänpyöreitä, malto on keskikovaa, kermanvaaleaa, hienorakeista ja mehuisaa. Maku on hyvä, hapokkaanmakeaa ja lievästi aromista (joskin aluksi outo aromi). Menestynyt hyvin Hirvensalmella (III vyöhyke).

11 Numero 10 Sivu 11 Ruven kestävät omena ja päärynälajikkeet Koritshnoje novoje (yllä) (uusi Kaneli) Risteytys: Koritshnoje polosatoje (keltakaneli) X Wealthy. Jalostettu Mitshuriniskin puutarhantutkimusinstituutissa. Valtakunnallisiin kokeisiin lajike otettiin vuonna 1950 ja nimettiin lajikkeeksi vuonna 1965 mm Venäjän luoteisosiin. Myöhäinen syyslajike, jonka hedelmät säilyvät tammikuulle. Lajikkeella on hyvä ruven- ja talvenkestävyys. Satoisuus on runsas, joskin jaksottainen, sato alkaa keskiaikaisin. Hedelmät ovat keskikokoisia, g, pyöreitä tai pyöreän kekomaisia. Malto on kermanvaaleata ja mehukasta. Maku on erittäin hieno, hapokkaan makea, aromaattinen ja herkullinen. Medunitsa (Hunajainen ) (yllä) Risteytys: Wealthy X Koritshnoje polosatoje (Keltakaneli). Jalostettu Mitshurinskin puutarhantutkimusinstituutissa ja suositellaan mm. Luoteis-Venäjälle.Talven- ja ruvenkestävyys hyvät. Menestynyt hyvin mm Hirvensalmella ja Kontiolahdella. Satoisuus keskinkertainen ja tulee satoikään 4 5 vuotiaana. Kesäomena, joka säilyy n. kuukauden. Hedelmät ovat keskikokoisia g, litteänpyöreitä tai pyöreän kartiomaisia. Malto on kermanvaaleaa, tiivistä, hienorakeista ja erittäin mehukasta. Maku on erittäin hyvä aromikkaan hunajanmakuinen ja mehevä. Omaa kesäomenaksi pitkän käyttöajan. Orlovim (yllä) Risteytys: Antonovka Obyknovennaja X SR 0523 (Melbaa mukana). Jalostettu Oriolissa 1977, rekisteröity lajikkeeksi Myöhäinen kesäomena. Talvenkestävyys on erinomainen, ruvenkestävyys hyvä, sisältää Vmgeenin. Runsassatoinen ja tulee aikaisin satoikään. Hedelmät ovat kookkaanpuoleisia, g. Malto on tiivis, mutta murea, karkearakeinen ja erittäin mehukas. Omenat ovat erittäin hyvän makuisia, hapokkaanmakeita ja aromikkaita. Menestynyt hyvin Hirvensalmella, Pieksämäellä ja Suonenjoella. Kandil Orlovskij (yllä) Syntynyt omenahybridi 1924 ((Malus floribunda x Wealthy) X (Malus floribunda x Jonathan)) vapaapölytyssiemenestä. Jalostettu Oriolin hedelmänjalostusinstituutissa, koeviljelyyn 1997, lajikkeeksi rekisteröinti Omaa täydellisen resistenssin omenarupea vastaan, sisältää Vf-geenin. Kandil Orlovskij on talvilajike, jonka varastointikestävyys on hyvä helmikuulle saakka. Pakkasenkestävyys on Antonovkan luokkaa. Sato on runsas ja aikaisin alkava. Omenat ovat tasakokoisia n. 135 g. Malto on vihertävää, hienorakeista ja mehukasta. Maku on erittäin hyvä, makeanhappoinen, aromaattinen. Orlovskij Pioner (yllä) Risreytys: Antonovka Krasnobotshka X SR 0523 (Melbaa mukana). Jalostettu Oriolin hedelmänjalostusinstituutissa , kokeiluun 1989, lajikkeeksi Syysomena, joka säilyy n. 2 kk. Talvenkestävyys erittäin hyvä (kuva Collienderin hedelmätarhasta Sotkamossa). Omenaruvenkestävyys lähes täydellinen, sisältää Vm-geenin. Satoisuus on hyvin runsas ja alkaa melko aikaisin, raakileharvennettava. Hedelmät ovat keskikokoisia tai suuria, g, lievästi särmikkäitä, kauniita. Malto on tiivis, vihertävä, karhea, mehukas ja miellyttävän hapokkaanmakea. Slava Pobediteljam (yllä) ( Slava peremotzhtsam ) Risteytys: Papirovka (Valkea Kuulas) X MacIntosh. Jalostettu Mlievin puutarhantutkimuslaitoksessa Ukrainassa 1928, kokeiluun 1948, lajikkeeksi Syyslajike, jonka hedelmät säilyvät 1,5 kk. Talvenkestävyys suhteellisen hyvä, ruvenkestävyys hyvä. Satoisuudeltaan lajike on runsas, vanhemmiten on lievää jaksottaisuutta, sato alkaa aikaisin. Hedelmät ovat keskikokoisia tai vähän suurempia, g, pallomaisia tai vähän pitkulaisia. Malto on kermanvaaleaa, joskus punajuovaista, erittäin mehukasta. Maku on makeanhapokas, raikas, ja aromikas, erittäin hyvä. Menestynyt Hirvensalmella hyvin, Suonenjoella ja Kontiolahdella saanut lieviä pakkasvaurioita. Linnan Omena (yllä) Ainoa ruvenkestävä suomalainen lajike. Alkuperä Ilmari Linnan hedelmätarhasta (syntyperästä ei tietoa). Konsulentti Aapo Leskisen esiin nostama lajikie on löytynyt uudelleen Leskisen vanhoista koetarhoista Lohjalla. Lajike on ilmeisesti täysin ruvenkestävä (ei tutkittu geenistöä). Aikainen talvilajike, kypsyy marraskuussa ja säilyy ainakin joulukuulle. Hedelmät ovat vaihtelevan kokoisia, yleensä kookkaita. Sato on runsas, malto kiinteää ja erittäin mehukasta (jopa 80 % puristemehua). Maku on aika happoinen ja tanniininen, sopii mehu-, viini- ja siideriomenaksi. Pamjat Isajeva (yllä) Risteytys: Antonovka Krasnobotshka X SR Jalostettu Oriolissa, koekäyttöön Venäjällä Talvenkestävyys on erittäin hyvä, samoin ruvenkestävyys, sisältää Vm-geenin. Myöhäinen syyslajike, hedelmät säilyvät joulu- kuulle. Satoisuus on runsas, mutta sato alkaa verrattain myöhään. Hedelmät ovat suuria, g litteänpyöreitä. Malto on kermanväristä, tiivistä ja mehukasta. Maku on miellyttävä ja hyvä, makea ja sopivan happoinen, aromaattinen. Solnyshko (yllä) Syntynyt omenahybridi 814:n (Malus floribunda 821 X Golden Delicious) vapaasti pölyttyneestä siemenestä. Jalostettu Oriolin hedelmänviljelyinstituutissa Otettu koeviljelyyn 1998 ja nimetty lajikkeeksi Täydellisesti omenaruven kestävä sisältäen Vf-geenin. Meillä myöhäinen syysomena, hedelmät säilyvät joulukuulle. Hedelmät ovatlievästi pitkulaisia, g. Malto on kermanväristä, tiivistä, hienorakeista ja mehukasta. Maku on hieno, sokerisen happoinen, erittäin miellyttävä. Menestynyt koeviljelmillä mm Hirvensalmella, Kärkölässa, Suonenjoella ja Kontiolahdella.

12 Sivu 12 Jyväskylän Piha ja Puutarhasanomat Ruven kestävät omena ja päärynälajikkeet Sisäsivun jutun otsikko Teksti ja kuvat: Puutarhaneuvos Anssi Krannila Särsö (Cloetta ) Tämän lehden kannessa on kuva omenalajikkeesta Särsö. Se on ruotsalainen syysomena, jota voi varastoida n. 1,5 kk. Särsö löydettiin vuonna 1917, joten se on Suomen Tasavallan ikäinen. Lajike on vuosikymmenien kuluessa osoittanut hyvää talvenkestävyyttä aina Vaasa Kuopio Joensuu linjalle. Se on myös hyvin vastustuskykyinen rupea vastaan eikä siinä juurikaan esiinny pihlajanmarjakoin tuhoja. Hedelmät ovat keskikokoisia tai suurehkoja, litteänpyöreitä, kauniita. Maku on miedon happoinen, vähän makea, lievästi aromaattinen. Strojevskoje (yllä) Lähtöisin omenahybridi 814:n (Malus floribunda 821 X Golden Delicious) vapaapölytteisestä siemenestä. Lajike on jalostettu Oriolin hedelmänjalostuslaitoksella. Lajikekokeiluun se otettiin Venäjällä vuonna 1997 ja lajikerekisteriin vuonna Sai diplomin ja kultamitalin Moskovan hedelmänäyttelyssä Uslada Risteyteymästä Narodnoje X Severjanka, (molemmilla vanhemmaislajikkeilla on taustassaan useita risteytyksiä). Jalostettu Moskovan yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Syyslajike, hedelmät säilyvät joulukuulle ja hedelmillä hyvä käsittelynkestävyys. Talvenkestävyys on hyvä, verrattavissa Antonovkaan. Ruvenkestävyys on melko hyvä. Hedelmät ovat tavallisesti keskikokoisia n. 120 g, pyöreän kartiomaisia, kauniita. Malto on valkeaa, kuoren alta lievästi punertavaa, hienorakeista ja mehukasta. Hedelmät ovat miellyttävän makuisia, happoisenmakeita, aromi muistuttaa vadelmaa. Ruvenkestävyys on täydellinen, sillä lajikkeella on Vf-geeni. Talvenkestävyys hyvä Venäjällä. Aikaissatoinen, sato on runsas ja vuosittain toistuva. Hedelmät ovat g, kirkkaan vadelmanpunaisia. Malto on vaalean vihertävää, tiivistä, suurirakeista ja mehukasta. Maku on hyvää, aromaattista, makeaa ja sopivan happoista. Tshistotel (yllä) Risteytys: Antonovka Obyknovennaja X SR 0523 (melbaa mukana). Jalostettu Oriolin hedelmänjalostusinstituutissa 1977, valtakunnalliseen kokeiluun Talvilajike, jonka hedelmät säilyvät helmikuun lopulle. Talvenkestävyys on erittäin hyvä, verrataan Antonovkaan. Ruvenkestävyys on hyvä, sisältää Vm-geenin. Satoisuus on runsas ja aikaisin alkava, vaatinee raakileharvennusta. Hedelmät ovat suurehkoja, g, pyöreitä ja kauniita. Malto on vihertävää, melko tiivistä, hienorakeista ja mehukasta. Maku on hyvä, happoisenmakea lievästi aromikas. Venjaminovskoje (yllä) Omenahybridi 814:n ( Malus floribunda X Golden Delicious vapaapölytteinen siementaimi. Jalostaja on Oriolin hedelmänjalostusinstituutti, koeviljelyyn vuonna 1997, nimetty lajikkeeksi vuonna Täysin ruvenkestävä, sisältäen Vf-geenin. Talviomena, joka säilyy varastossa helmikuulle. Lajike on hyvin satoisa, 11-vuotiaista puista on saatu Venäjällä 15 tn/ha. Talvenkestävyys on ollut hyvä Kärkölässä ja Kontiolahdella. Hedelmät ovat keskikokoisia n. 130 g. Malto on kermanväristä, tiivistä, hienorakeista ja erittäin mehevää. Maku on makeahko ja sopivan happoinen, erittäin hyvä. Päärynälajikkeet Teksti ka kuvat: Puutarhaneuvos Anssi Krannila, Studentsheskoje (yllä) Risteytys: Wealthy X Bessemjanka Mitshurinskaja. Jalostettu Moskovan yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa vuonna 1951, tuli lajikekokeiluun 1974 ja nimettiin lajikkeeksi vuonna Myöhäinen talvilajike, jonka hedelmät säilyvät toukokuulle. Talvenkestävyys suhteellisen hyvä, ruvenkestävyys hyvä. Satoisuus runsas ja jokavuotinen, tulee hyvin aikaisin satoikään. Hedelmät ovat keskikokoisia, g, tasakokoisia, kauniin pyöreitä ja värikkäitä. Malto on vihertävää, hienorakeista ja mehukasta. Maku on miellyttävä hapokkaan makea. Keski-Suomessa viljeltäviksi soveltuvat venäläiset lajikkeet Lada ja Tshizhovskaja. Lada Lada on venäläinen risteymä, jossa on suomalaisuutta mukana: Olga (Yleinen suomalainen päärynä x Pyrus ussuriensis) x Lesnaja Krasavitsa (Flemish Beauty). Lada on jalostettu Moskovan maatalousakatemiassa vuonna Lajikekokeisiin se otettiin vuonna 1980 ja nimettiin lajikkeeksi vuonna Talvenkestävyys on erittäin hyvä, samoin hyvä päärynäruvenkestävyys. Lada on aikainen kesälajike, joka kypsyy jo elokuun lopulla ja hedelmät säilyvät kylmässä jopa 2 kuukautta. Satoikään lajike tulee aikaisin ja sadot ovat runsaita. Hedelmät painavat g. Malto on kellertävää, mehukasta ja hienorakeista. Maku on hyvä ja miellyttävä, lievästi päärynäarominen. Lajike on menestynyt hyvin mm Hirvensalmella, Suonenjoella ja Kontiolahdella. Tshizhovskaja Lajikkeella on samat vanhemmat kuin edelli- Lada sellä Lada-lajikkeella. Risteytys tehtiin vuonna 1956, koeviljelyyn jaloste otettiin vuonna 1980 ja lajikkeeksi se rekisteröitiin vuonna Lajike kypsyy meillä syyskuun alkupuolella ja säilyy kylmässä n. puolitoista kuukautta. Talvenkestävyys on erittäin hyvä ja ruvenkestävyys erinomainen. Sato on runsas ja jokavuotinen sekä aikaisin alkava. Hedelmien paino on g ja muoto on pitkulainen. Malto on tiivistä, mehuisaa ja pehmeää. Maku on makeanhappoinen, päärynämäisen maukas. Menestynyt hyvin mm Hirvensalmella, Suonenjoella ja Kontiolahdella. Tshizhovkaja ja Lada sopivat toisilleen pölyttäjiksi. Tshizhovskaja

13 Numero 10 Sivu 13 Omenasato talteen mehuna Teksti ja kuvat: Veli Vihonen Aivan liian usein kotipihan omenasadon tie kulkee puun juurelta kompostiin. Pudonneet omenat jäävät monesti puun juurelle, josta ne seuraavana keväänä pihaa haravoitaessa raavitaan lehtikompostiin. Moni kotipuutarhuri tuskailee sekä suurta satovaihtelua että omenien matoisuutta. Jos satoa tulee ylen määrin, tarhuri ei oikein tiedä mitä omenilla tekisi. Sadon saa kätevästi talteen tuoremehuasemalla. Hedelmä- ja marjanviljelijäin liiton erikoiskonsulentti Tuija Tanska toteaa, että mehustus on käyttökelpoisin kotiomenien hyödyntämiskeino tuoreena syömisen ohella. Hän harmittelee, että tuoremehun valmistus kotipuutarhan sadosta on vähentynyt, sillä tuoremehuasemia on syksy syksyltä yhä harvemmassa. Kotipuutarhojen omenasadon arvioidaan olevan 1-20 miljoonan kilon välillä. Vuosittainen vaihtelu on siis suurta. Ammattiviljelmien sato Suomessa on tavallisesti noin 5 miljoonaa kiloa. Suomeen tuodaan n. 50 milj. kiloa omenoita vuodessa! Ammattimainen omenanviljely on onneksi kasvamassa Suomessa ja erityisesti Ahvenanmaalla. Uudet Suomessa menestyvät ruvenkestävät omenalajikkeet ilahduttavat myös kotipuutarhureita. Silti kotimaisen omenan markkinointia ei ole saatu kuntoon monista yrityksistä huolimatta. Valitettavasti keskusliikkeiden tuontiyhtiöt ostavat mieluiten ulkomailta. Jos kotimaisia omenia on marketeissa, ne ovat huonosti esillä ja niitä kohdellaan liian kovakouraisesti hedelmätiskeillä. Poikkeuksena ovat jotkut yksityiset kauppaliikkeet. Kotipuutarhojen omenasadolle ns. omakäyttö on lähes ainut mahdollisuus. Kun kotitarhojen satokausi on melko lyhyt ja kotitalouksissa ei yleensä omenien säilytykselle ole sopivia tiloja, jää mehustus miltei ainoaksi sadon hyödyntämisen tehostamisen keinoksi. Tuontimehut kuitenkin laimentavat mehustusintoa, sillä moni erehtyy vertaamaan omenamehun valmistuskustannuksia tarjousmehujen hintoihin. Kotoisen omenamehun etuina on mehustajan tieto omeniensa kasvatuspaikasta ja ruiskuttamattomuudesta. Keski-Euroopassahan omenatarhoissa joudutaan suorittamaan ruiskutus jopa kymmenkunta kertaa kasvukaudessa. Tiedottamista ja valistusta tarvitaan Hedelmä- ja marjanviljelijäin liitto on keskittynyt ammattiviljelijöiden asioihin. Kotoisten omenoiden käyttövalistuksessa tarvitaan yhä muita yhdistyksiä, kuten esimerkiksi Martta-yhdistyksiä ja Maa- ja kotitalousnaisia. Myös siirtolapuutarhayhdistykset voisivat valistaa jäseniään omenan käytön mahdollisuuksista. Jatkamme, jos koneet ja työntekijät kestävät Teuvo ja Marketta Piispanen kaatavat täysinäisiä laatikollisia omenia mehustuskoneen kuljetushihnalle. Vaan kyllä niistä tulee niin ihana mehu, he huokasivat. Konetta hoitivat Jyvässeudun Lions Club (Äijälä) heleänä syyspäivänä vuonna Jyvässeudun leijonaklubi (Äijälä) hoitaa tuoremehuasemaa jo vuosien kokemuksella. Talkoolaisista ovat vuorossa Raimo ja Marja-Liisa Poutanen, jotka pullottavat pastöroitua omenamehua ja taustalla uurastavat Pirkko ja Aarre Korkia-aho. Keski-Suomessa toimii muutama mehuasema. Yksi niistä on Jyväskylässä. Leijonaklubi on jo muutaman syksyn ajan jatkanut aiemmin paikallisen Martta-yhdistyksen hoitaman tuoremehuaseman toimintaa Viherlandian entisessä talousrakennuksessa Jyväskylän Kuokkalassa. Klubi osti Martoilta koneet. Klubin presidentti Antti Knuuttila kertoi, että talkootyöllä mehuasema on pystytty pitämään toiminnassa etenkin kun työporukassa on mukana insinöörejäkin. Antti lupailee varovasti, että mehustusta jatketaan taas ensi syksynä, mikäli koneisiin saadaan varaosia ja vapaaehtoisia talkootyöntekijöitä löytyy. Palkkatyövoimaa mehustus ei kestä. LC-Järjestö käyttää mehustuksesta kertyvät varat koulutuksen tukemiseen ja mm. vammaistyöhön. Mehustuksen jatko riippuu myös työtilan omistajasta eli vuokrasopimuksesta ja sen kohtuullisuudesta. Syksyllä 2011 Klubin mehuasema aloitti elokuun lopulla ja lopetti lokakuun 5. päivänä. Yhteensä 24 työpäivänä se mehusti 14,2 tonnia omenia. Edellisenä syksynä mehustettiin peräti 20 tonnia omenoita. Kesän 2011 omenasato oli ainakin Jyvässeudulla selvästi pienempi kuin vuotta aiemmin. Vuotuiset satovaihtelut vaikuttavat siis myös mehuaseman toimintaan. Knuuttila arvioi, että mehuasemaa ja mehuasemia tarvitaan vastaisuudessakin. Antti Knuutilalla on omakohtaisia kokemuksia myös omenoiden työläästä ja hitaasta mehustuksesta kotikeittiössä. Mehuasemalla mehustus käy kätevästi ja lopputulos on laadukasta. Tieto mehuasemien olemassaolosta täytyy saada kotipihapuutarhurien tietoon. Hyötykasvien viljely kotipihoissa on kasvattanut kiinnostusta, myös uusia omenapuulajikkeita halutaan istuttaa yhä useampaan puutarhaan. Yllä: Marketta Piispanen (oikealla) on juuri tuonut Kuokkalasta mehukkaita punaisia syysomenia mehustettavaksi. Puristinta hoitaa taustalla Reijo Louna. Vasemmalla: LC-klubin presidentti Antti Knuuttila on ahkera talkoolainen mehuasemalla. Pastöroitu tuoremehu pakataan puhtaisiin pulloihin, joissa mehu säilyy tuoreen raikkaana ongelmitta talvikaudella nautittavaksi. Todellinen lähituote!

14 Sivu 14 Suosi paikallisia toimijoita KIITÄMME LEHDESSÄMME ILMOITTANEITA PENSASMUSTIKOITA Myös itsepoimintana Rauli Vepsäläinen Kiurunkuja 6, Laukaa as. TAIMIPIHASTA TAIMI PIHAAN! Hyviä taimia on ilo istuttaa oikeita neuvoja helppo noudattaa! Tervetuloa! ma-pe 9-20, la 9-18, su Toimitamme autokuormittain Viljavuuspalvelu Oy:n tutkimaa HYVÄÄ MULTAA Tilaukset: Juha Holm

15 Numero 10 Suosi paikallisia toimijoita Sivu 15 Käy yhdistyksemme verkkosivuilla Nurmikkomullat, maisemointikivet, murskeet ja kaivinkonetyöt Hannu ja Seppo Anttonen Ky, Äänekoivisto Puh , Pihaneuvonta Eeva Kortepuro - pihasuunnittelua -pihaneuvontaa Piipanniementie Leppälahti eeva.kortepuro@pihaneuvonta.fi KAIKKI PUUTARHA-ALAN TYÖT Pihasuunnitelmat Neuvontakäynnit VIHERAHONEN Puh Helena Ahonen-Tarkiainen Puutarhaoppaat ja viimeisin lehtemme ovat saatavilla Juho Jussilan myymälässä Mullan valmistus, myynti ja kuljetus: - kalkittua, lannoitettua ja seulottua multaa - nurmikko ja istutusmullat, myös itse noudettuna pienemmät erät Kuorikkeet ja hakkeet Murskeet Kysy myös omakoti- ja teollisuustontteja Puh Jussi Ala-Krekola, Saksalantie 25, Leppävesi,

16 Jyväskylän Puutarhaseura ry. Jyväskylän Puutarhaseura ry toimintavuosi Jyväskylän Puutarhasanomat Päätoimittaja: Marjatta Uosukainen Taitto ja toimitus: Marjatta Uosukainen, Sirpa Haakana, Maija Jussila-Savo, Hannele Niemelä, Riitta Peräinen ja Pauliina Alm, Ilmoitukset: Sirpa Haakana, Jouko Hyytiäinen, Maija Jussila-Savo, Hannu Liimatainen, Pauliina Alm ja Marjatta Uosukainen Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki painosmäärä 6500 kpl Puutarhaseuran retket suuntautuvat usein taimistoihin sekä lähialueella että kauempana. Kesällä 2011 seura vieraili Leivonmäellä ja Hirvensalmella. Retkillä tutustutaan henkilökohtaisesti alan yrittäjiin ja heidän ajatuksiinsa. Leivonmäellä puutarhansa perennavalikoimaa esitteli tilan emäntä Eija Tommola. Tietopaketin lisäksi Jyvässeudulla monen puutarhan kasvivalikoima taas monipuolistui ja moni kasvi löysi vierailulla uuden kodin. Uutuuksia on aina kiva kokeilla. Kuva: Marjatta Uosukainen. Jyväskylän Puutarhaseuran tapahtumakalenteri vuonna 2012 Kesäkauden ulkopuolella kokoonnumme sunnuntaisin klo yleensä Viherlandian kokoustilaan Viherniekkaan, kesäaikana retkeilemme kiinnostavissa puutarhakohteissa sekä vierailemme harrastajien pihoissa ns. pihakävelyillä. Ti klo La Ti klo Pihakävely Konginkankaalla yksityispihassa Retki Raahen seudulle (mm. Särkän Perennataimisto) Pihakävely Kuohulla yksityispihassa Lisätietoja tapahtumista saat jäsentoiminnan vetäjältä Hannu Liimataiselta, seuran jäsenkirjeistä ja kotisivuiltamme. Ti 31.7 klo La Pihakävely Lintukankaalla yksityispihassa Retki Ahosen taimistolle ja pihakävely Vesannolla yksityispihassa Su klo Miten hyödynnän kesän yrttisatoa Keski-Suomen Martat (Viherlandia) Ti klo Pihakävely Vaajakoskella yksityispihassa Su klo Kivikon perennat Jari Särkkä/Särkän Perennataimisto (Ravintola ja Juhlapalvelu Mirka) Ti klo Pihakävely ja taimienvaihto Lievestuoreella yksityispihassa La Retki Puutarha 2012-messuille Tampereelle Su klo Kolmosvyöhykkeen kootut kokeilut, Viherlandia Kirjailija Mari Mörö (Viherlandia) Su klo Su klo Kiven käyttö puutarhassa (Viherlandia) Puutarhan uutuuskasvit Pirjo Uuttana/Viherlandia Oy (Viherlandia) Su klo Kuun vaikutus puutarhassa Anne Pöyhönen, Yläkuu kustannus (paikka avoin) Ti klo La-Su Pihakävely ja taimien vaihto Keljossa yksityispihassa Retki Etelä-Suomeen (mm. Kumpulan kasvitieteellinen puutarha ja PuutarhaTahvoset) La klo Su klo Satokauden päättäjäiset Minun ruusuni Ruusuharrastaja Lauri Simonen, Viitasaari (Viherlandia) Yhteistilaisuus Suomen ruususeuran kanssa Ti klo Pihakävely Vihtavuoressa yksityispihassa Verkkosivut:

Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 1. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011

Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 1. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 1 Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Aape (Venäläinen nimi ei tiedossa) Valkovenäläinen risteytys, Lobo X Prima Venäjällä ilmeisesti numerolajike

Lisätiedot

Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011

Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2 Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Moskovskoje Zimneje (Moskovan Talvi) 1/2 Risteytys: Wealthy X Antonovka Obuknovennaja Jalostettu Moskovan

Lisätiedot

Omenapuupuistoon istutettiin yhteensä 14 eri lajiketta. Jokaiselle kuukaudelle tuli oma nimikkolajikkeensa:

Omenapuupuistoon istutettiin yhteensä 14 eri lajiketta. Jokaiselle kuukaudelle tuli oma nimikkolajikkeensa: Vuonna 2001 valmistui kaikkien imatralaisten käyttöön Vuoksen kauniille rantamaille vanhan rautatiesillan kupeeseen Omenapuupuisto. Puistossa kasvaa lähes 300 omenapuuta - henkilökohtaisesti nimettynä

Lisätiedot

Ruvenkestävät omenalajikkeet luomuun

Ruvenkestävät omenalajikkeet luomuun Ruvenkestävät omenalajikkeet luomuun Sanna Kauppinen, MTT Mikkeli sanna.kauppinen@mtt.fi, 040 183 4845 Tutkittua tietoa luomusta -luentosarja 29.10.2013 Luomuinstituutti Orlovim This project is co-funded

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII !"#$%&'"(')*+,,& Marjaomenapuu I VII Malus baccata Leveälatvuksinen pikkupuu. Lehdistö on vaaleanvihreä. Nuput ovat vaaleanpunaiset, valkoiset tai punertavat. Valkoiset kukat halk. n. 5 cm. Hedelmät punaiset

Lisätiedot

ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI

ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI KOULUKATU 2; IISVEDENTIEN JA KOULUKADUN KULMASSA SISÄ-SAVON MIELENTERVEYSSEURA JUHLAVUODEN 2017 TEEMAT: SUOMI100 -ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI (1917-2017): 'YHDESSÄ' SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA

Lisätiedot

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET Mansikat AIKAISET LAJIKKEET Honeoye FinE Erinomainen varhaislajike, soveltuu myös luomuviljelyyn. Marjat säännöllisen muotoisia, hieman kartiomaisia, väriltään kirkkaanpunaisia ja kiiltäväpintaisia, myös

Lisätiedot

Omenat Kesälajikkeet Borgovskoje Esteri Junost Norland Pirja

Omenat Kesälajikkeet Borgovskoje Esteri Junost Norland Pirja Omenat Kesälajikkeet Borgovskoje, V (VI), kesä (Peltosalmen imelä) Venäläistä alkuperää. Ehdottomasti talvenkestävimpiä kesälajikkeitamme. Hedelmä keskikokoinen, usein pitkulainen, kypsänä keltainen ja

Lisätiedot

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon

Lisätiedot

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Muistilista pihan syystöihin WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Kaikki valmista kevättä varten! Syksy on loistavaa aikaa puutarhatöille: maa ja ilma ovat

Lisätiedot

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V Atsaleat Violetta kanadanatsalea FinE I V Yksi talvenkestävimmistä lajikkeistamme. Aurinkoisella paikalla kauniin pyöreäksi kehittyvä pensas on erittäin hento ja tuuhea. Kukkii sinivioletein, perhosmaisin

Lisätiedot

Omenakalenteri 2013. suomalaisia maatiaislajikkeita. o m e n a k a l e n t e r i esittelee kuukausittain kotimaisen

Omenakalenteri 2013. suomalaisia maatiaislajikkeita. o m e n a k a l e n t e r i esittelee kuukausittain kotimaisen Omenakalenteri 2013 suomalaisia maatiaislajikkeita o m e n a k a l e n t e r i esittelee kuukausittain kotimaisen maatiaisomenalajikkeen, jonka tuore- tai varastosadon hyödyntämisen aika tuolloin on. Kotimaisen

Lisätiedot

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Rintamamiestalon puutarhan kunnostus Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Kohde Vuonna 1947 rakennetun rintamamiestalon puutarhan kunnostustyöt

Lisätiedot

Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille

Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille Liite 1.6.2009 66. vuosikerta Numero 2 Sivut 8-9 Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille Petri Manssila, Maaseudun Tulevaisuus kuvat: Jaakko Martikainen Tutkijat Eeva-Maria Tuhkanen (vas.) ja Sirkka

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Amppelitomaatti Tumbling. Coctailtomaatti Donna F1

Amppelitomaatti Tumbling. Coctailtomaatti Donna F1 Amppelitomaatti Microtom Tuotekoodi: 144151 10s 2,00 Amppelitomaatti Tumbler Tuotekoodi: 145702 100s 16,00 Amppelitomaatti Tumbling Tom Red Tuotekoodi: 145151 10s 4,00 Pienihedelmäinen, matala tomaatti

Lisätiedot

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV Vadelmat AIKAISET LAJIKKEET Muskoka FinE I IV Keskikokoiset tai suuret marjat ovat pyöreitä ja väriltään tummanpunaisia. Aromikkaat, makeat marjat. Satoisa tai runsassatoinen lajike pakastukseen. Hennohkot,

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

MITÄ KASVAA PIRKANMAALAISESSA PERINNEPIHASSA? Krista Mäkelä Pirkanmaan perinnepihaprojekti, Ahlmanin koulun Säätiö Museopäivä Vapriikissa 16.5.

MITÄ KASVAA PIRKANMAALAISESSA PERINNEPIHASSA? Krista Mäkelä Pirkanmaan perinnepihaprojekti, Ahlmanin koulun Säätiö Museopäivä Vapriikissa 16.5. MITÄ KASVAA PIRKANMAALAISESSA PERINNEPIHASSA? Krista Mäkelä Pirkanmaan perinnepihaprojekti, Ahlmanin koulun Säätiö Museopäivä Vapriikissa 16.5.2012 Perinnekasvit ovat kestäviä ja helppohoitoisia. Kasveihin

Lisätiedot

Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista

Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista Kasvupaikan valinta Kirsikkapuulle valitaan pihasta valoisa, kostea ja aurinkoinen paikka. Parhaiten

Lisätiedot

Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011

Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin torjuntaohje Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin tunnistaminen Jättipalsami (Impatiens glandulifera) Kukinto on pystyssä oleva terttu Kukkien

Lisätiedot

!""#$%"&'()**+*&((,-(./#0/.-&

!#$%&'()**+*&((,-(./#0/.-& !""#$%"&'()**+*&((,-(./#0/.-& Pyrus communis PÄÄRYNÄT Aunen Päärynä (IV) Hedelmä keskikokoinen, pitkänomainen, peiteväri punaruskea. Maultaan miedohkon makea. Kypsyy syyskuun alkupuolella. Säilyy poiminnan

Lisätiedot

UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli

UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Katse syyshoitoon Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta Mikkeli 3.11.2017 Matala V. 2006: Mansikan viljely Syyshoito eli sadonkorjuun jälkeiset

Lisätiedot

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.

Lisätiedot

Perennat hautausmaalla

Perennat hautausmaalla Perennat hautausmaalla Kesällä 2012 perustettu vanhojen hautareunakivien rajaama uusi perennapenkki, josta löytyy myös muutama harvinaisuus, esim Cimicifugan lännenkimikin punalehtinen muoto Brunette.

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Alppiruusut ja atsaleat

Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut kaipaavat hapanta maata, tuulilta suojatun, puolivarjoisan tai varjoi- san kasvupaikan. Heikkojuurisina ne hyö- tyvät katteen käytöstä, joka tasaa koste- us-olosuhteita

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta!

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Lauantaina 4.8 kello 16.00 aloitimme opastetun kierroksen Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ja kuuden maissa kävelimme Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kokoonnuimme

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY Puutarhan aika Onnellinen puutarhuri Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia

Lisätiedot

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Matti Lahtinen 7.3.2013 PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Osa puuvartisista kasveista kukkii vasta toisen vuoden versoille. Esimerkki; jos norjanangervo ja syreeni leikataan lyhyeksi keväällä, ne eivät kuki

Lisätiedot

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna

Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna 16.01.2018 Luonnonvarakeskus Pahkahometta voi esiintyä miltei kaikilla kaksisirkkaisilla kasvilajeilla Pahkahome on yksi moniisäntäisimpiä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Puutarhanaiset kävivät kylässä Vantaalla Juurakkokujalla S. G. Niemisellä. Paikkaan oli helppo löytää kehä III:lta, ja siellä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen

Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen Ötökkäystävällinen kaupunkiluonto Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen Oppaaseen on koottu vinkkejä, joilla voit auttaa mm. pölyttäjien ja muiden hyötyhyönteisten elinoloja. Leena Luoto, kuvat Heikki Luoto

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Keräkaali. Keräkaali Premiere

Keräkaali. Keräkaali Premiere Bourbon F1 Tuotekoodi: 111001 100s 4,50 Castello F1 NiZ Tuotekoodi: 111101 100S 5.00 Coronet F1 Tuotekoodi: 111201 50s 4,50 Hyvänlaatuinen ja satoisa kesälajike. Muistuttaa ominaisuuksiltaan Balbroa. Kerä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Anssi Krannila Ryökkääntie 8 52550 Hirvensalmi puh 0440880788 e-mail: anssi.krannila@omenapuu.com. Mustialan omenatarhan lajikkeet.

Anssi Krannila Ryökkääntie 8 52550 Hirvensalmi puh 0440880788 e-mail: anssi.krannila@omenapuu.com. Mustialan omenatarhan lajikkeet. Anssi Krannila Ryökkääntie 8 52550 Hirvensalmi puh 0440880788 e-mail: anssi.krannila@omenapuu.com Mustialan omenatarhan lajikkeet Puu 1 Puu 2 Siemensyntyinen, ei siis nimetty lajike. Omaa kuitenkin selviä

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka

Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka 7.11.2016 Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka Taloyhtiön pihan pensaat ovat osittain varsin hyväkuntoisia, mutta osa alueista on pahoin rikkaruohottuneita, jolloin pensaat kasvavat kituliaasti.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Jättiputken torjuntaohjeita. osa 1

Jättiputken torjuntaohjeita. osa 1 Jättiputken torjuntaohjeita Valitse sopiva torjuntamenetelmä Jos esiintymä on pieni tai se sijaitsee vesistön tai talousvesikaivon vieressä, marja/hedelmäpuiden tai pellon läheisyydessä: NIITTÄMINEN, KITKEMINEN

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Yliopiston puistoalueet

Yliopiston puistoalueet Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila

Lisätiedot

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen?

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Asko Hannukkala, Erja Huusela-Veistola & Noora Pietikäinen MTT Kasvintuotannontutkimus Kuminasta kilpailukykyä -seminaarit 25.3.2014 Jokioinen, 27.3.2014 Ilmajoki

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi.

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensas Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensasta leikataan ainoastaan harventamalla, jotta se saadaan kukkimaan täydessä loistossaan. Vanhoista

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia

Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia LUONNONKUKKAVISA Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia 1 Kasvista pitävät rehua syövät kotieläimet ja mehiläiset. 1 Kasvista pitävät rehua syövät kotieläimet ja mehiläiset. Kasvin pallomaiset kukat

Lisätiedot

Maatiaiskasvien tuotteistaminen. Merja Hartikainen, MTT ja Eeva-Maria Tuhkanen, MTT

Maatiaiskasvien tuotteistaminen. Merja Hartikainen, MTT ja Eeva-Maria Tuhkanen, MTT Maatiaiskasvien tuotteistaminen Merja Hartikainen, MTT ja Eeva-Maria Tuhkanen, MTT Maatiaiskasvit? Perinnekasvit? Kasvigeenivarat 1. Maatiaiset, maatiaiskasvit -Ei tieteellisesti jalostettuja viljelykasveja:

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Karhunvadelman viljely

Karhunvadelman viljely UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA- JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Karhunvadelman viljely Erikoismarjojen viljely 25.4. ja 9.5.2018 Marjamaat-hanke Elli Ruutiainen, Hanketyöntekijä Onko karhunvadelmalle kysyntää?

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

A `St. Michel (Mikkeli) `Haaga`

A `St. Michel (Mikkeli)  `Haaga` A `St. Michel (Mikkeli) Kukka on nuppuasteella vaaleanpunainen, auetessaan lähes valkoinen, vaaleanvihreä pilkkuinen. Lajike on kotimaisista alppiruusuista talvenkestävin ja se kukkii kotimaista alppiruusuista

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Eerolan tila, Palopuro SYKSY

Eerolan tila, Palopuro SYKSY 1. Kesän kasvukausi Kesän kasvukausi on takana ja tähkät ovat tuleentuneet eli viljat ovat korjuukypsiä. Kesän aikana maanviljelijä on joutunut ruiskuttamaan viljan tuholaiseläinten ja homeiden yms. aiheuttamien

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

KOTIPIHAN PERENNAOHJE

KOTIPIHAN PERENNAOHJE KOTIPIHAN PERENNAOHJE Miten rakennetaan perennaryhmiä erilaisille kasvupaikoille: auringosta varjoon, kuivasta kosteaan? Tässä työohjeessa on monivuotisten kukkien istutusohjeita ja hoitoa helpottavia

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Uudet lajikkeet lupaavat satoisuutta ja laatua

Uudet lajikkeet lupaavat satoisuutta ja laatua Liite 19.3.2007 64. vuosikerta Numero 1 Sivu 10 Uudet lajikkeet lupaavat satoisuutta ja laatua Arjo Kangas, MTT Kasvilajikkeiden luetteloon hyväksyttiin tämän vuoden tammikuussa 16 uutta lajiketta. Luetteloon

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO Isokukkaiset kärhöt ovat monien mielestä kauneimpia meillä kasvatetuista köynnöksistä. Pelkäämme turhaan kärhöjen talvehtimista, sillä oikein istutettuina ja hoidettuina ne talvehtivat suojaisessa paikassa

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

PIONIEN KOTI

PIONIEN KOTI Seuraavat kuvat on otettu ennen kiinanpionien kukinta-aikaa. Puutarhalla kannattaa vierailla jo toukokuun loppupuolella. Useat luonnonlajit kukkivat normaalisti silloin. 1. Puutarhan varhaisin pionilaji

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot