TUULIAJOLLA SUOMIROCK-MUSIKAALI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUULIAJOLLA SUOMIROCK-MUSIKAALI"

Transkriptio

1 SYKSY-TALVI 2014 PALATSITEATTERI.FI Ihan TUULIAJOLLA SUOMIROCK-MUSIKAALI palatsiteatteri TAMPERE HÄMEENKATU 30

2 Syyskaudella pe- ja la- iltaisin esityksen jälkeen disco. Voit bilettää huippu- DJ:n tahdissa pikkutunneille asti! Vauhdikasta kesää ja syksyä! Musiikkiteatteri Palatsi on perustettu vuonna 2008, ja se on yksityinen musiikkiteatteriin erikoistunut teatteri. Katsojia on kuuden vuoden aikana ollut yli Toiminta on valtakunnallisesti merkittävää. Paljon tapahtuu, monessa paikassa ja ympäri Suomea. Loppukevään Me and my Bodyguard Showmusikaali saa ensi-iltansa Palatsissa toukokuun lopussa, ja sen jälkeen mennään jo lujaa Seinäjoen Kesäteatterissa. Seinäjoen Kesäteatterissa käynti vaikka kuinka kaukaa kannattaa, sillä luonto on Törnävänsaaressa ihastuttava, ohjelmisto on runsas ja monipuolinen, ja jokaisena esityspäivänä on tarjolla kahvilatuotteiden lisäksi maittava Buffet-ruokailu. Ravintolassa tietysti myös A-oikeudet. Katso lisää seinajoenkesateatteri.fi. Syyskuun alussa Palatsissa koittaa Badding-musikaalin ensi-ilta. Paratiisi kertoo legendaarisen Rauli Badding Somerjoen elämän vaiheista upean musiikin siivittämänä. Uutuusmusikaali tulee olemaan hauska, koskettava ja vaikuttava. Pääosassa on Uniklubi-yhtyeen laulaja Jussi Selo. Samaan aikaan käynnistyy myös Musiikkiteatteri Akatemian ensimmäinen toimintavuosi. Loppusyksystä tulee todella vauhdikas, kun viime vuoden tapaan Palatsi järjestää Suomen Mahtavimmat Pikkujoulut ympäri Suomea. Nyt paikkakuntia on entistäkin enemmän, jotta mahdollisimman moni suomalainen saisi nauttia Palatsin erityisistä illoista huippuohjelman, hyvän ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa nauttimaan, jokaisena vuodenaikana! Katariina & Petri Palatsi lasketaan yleisesti yhdeksi isoista ammattiteattereista Tampereella. Muiden teattereiden yhteiskunnan avustukset ovat vuosittain lähes eurosta yli 7 miljoonaan euroon. Palatsiteatteri saa kaupunginavustusta 5000 euroa, ja valtionavustusta ei euroakaan! Tästä syystä te, rakkaat katsojat, olette tae sille, että Palatsi saa jatkossakin tarjota erityisiä esityksiä, ja muita palveluita. Tervetuloa viihtymään! PALATSIN RAVINTOLAMAAILMA SUOMEN MUSIIKKITEATTERI AKATEMIA Musiikkiteatteri Palatsissa päivätoimista. Opetus tapahtuu Musiikkiteatteri Palatsin HAKU KÄYNNISSÄ Tampereella aloittaa toimintansa Suomen Musiikkiteatteri Akatemia. Koulutuksen Hämeenkadulla, aivan Tam- loisteliaissa 1800 m² tiloissa LISÄTIETOJA: PALATSITEATTERI.FI lähtökohta on tarjota korkeatasoisinta musiikkiteatteri-, Kaikki Akatemian opettajat pereen ydinkeskustassa. petri.lairikko@palatsiteatteri.fi LAHTI show- ja artistikoulutusta Suomessa. Opetus on ammattiin opettajina toimivat teatteritai- ovat alansa huippuja. Pää- SEINÄJOKI ohjaavaa musiikkiteatterinäyttelijöiksi aikoville. Haukka, laulupedagogi-laulaja teen maisteri, näyttelijä Anna PORI ja 5.12 Oppilaaksi Musiikkiteatteri Akatemiaan voivat hakea gogi-tanssija Mönzi Kurbana- Päivi Capri Selo, tanssipeda- JYVÄSKYLÄ (tulossa) LAPPEENRANTA kaikki 16-vuotta täyttäneet li ja teatteritaiteen maisteri, alasta kiinnostuneet nuoret näyttelijä-ohjaaja Petri irikko. Edellisten lisäksi ope- Myynti Ryhmät ja aikuiset. Opiskelu on koko PALATSIENTERTAINMENT.FI myynti@palatsiteatteri.fi 2 3 ryhmamyynti@palatsiteatteri.fi LIPPUPALVELU.FI tukseen osallistuu toistakymmentä alansa ammattilaista aktiivisesti. Akatemian rehtorina toimii Petri irikko, joka on valmistunut teatterikorkeakoulusta sekä näyttelijäksi että ohjaajaksi. Oppilaita valitaan ensimmäiselle vuosikurssille kappaletta. Koulutus on lähtökohtaisesti kaksivuotinen, mutta opiskelun voi keskeyttää myös ensimmäisen vuoden jälkeen. Toiselle vuosikurssille voivat hakea myös sellaiset, joilla on aiempaa koulutusta alalle. Pääsykokeet järjestetään klo Musiikkiteatteri Palatsissa ja valinnoista ilmoitetaan kesäkuussa Pääsykokeissa esitetään vapaavalintainen monologi, joka on kestoltaan enintään 3 min, ja vapaavalintainen laulu. Pääsykokeisiin sisältyy myös ryhmässä tehtävä tanssikoe. Oppilaalla on lukuvuoden aikana 1275 oppituntia. LAULU (250 ot) NÄYTTELIJÄNTYÖ (425 ot) TANSSI (325 ot) FYYSINEN ILMAISU (200 ot) TEATTERITYÖ (75 ot) HELSINKI ESPOO TAMPERE ja TURKU ja OULU SHOW-LIPUT JA SHOW&DINNER-PAKETIT JO MYYNNISSÄ! MENUT Alkuruoka Antipastisalaatti ja Grissini *** Menu1, 44,- Härän Entrecote Juuresperunapaistos, palatsin kasvikset ja bernaisekastike Menu2, 42,- Kalkkunan fileerulla aprikoosiyrttitäytteellä, Juuresperunapaistos, palatsin kasvikset ja madeirankastike Menu3, 40,- Tomaattipestolla kuorrutettu lohi Juuresperunapaistos, paahdettu raitajuuri Sitruuna-aioli Menu4, 35,- Täytetty kylmäsavustettu Tofu Lämmin bataattisalaatti Paholaisen kastike *** Jälkiruoka Vadelmaparfait ja suklaakastike Salissa myös muita erilaisia herkkuja MUSIC BAR GRILLI STAND UP KELLARI Joka ke, to, pe ja la Stand up-kellarissa: KE klo Stand up-show PE klo Stand up-show LA klo Stand up-show Music Bar Palatsi on kaupungin makein samppanjabaari! Teatterin Grillin menun löydät osoitteesta teatteringrilli.fi Teatterin Grillin pöytävaraukset, grilli@palatsiteatteri.fi ke-to ( -24), keittiö avoinna klo asti pe ( -02), keittiö avoinna klo asti la ( -02) Tilauksesta muulloinkin. VIETÄ PIKKUJOULUT KELLARISSA! Pikkujoulubuffet klo Ensimmäinen koomikko klo Toinen koomikko klo Livemusiikkia klo Avoinna 02 asti. - Koko paketti vain 48,-/hlö. RETRODISCO JA AFTERSHOW Aina perjantai- ja lauantai-iltaisin heti esityksen jälkeen vauhdikas Retrodisco, jossa DJ soittaa 70-, 80- ja 90-lukjen kuumimmat hitit. Huikeita aftershow-tarjouksia! VAPAA PÄÄSY! AVOINNA 02:een! HUOM! Musiikkiteatteri Akatemiassa opiskelevat voivat saada lukukausimaksusta vähennyksiä työskentelemällä Palatsissa juontajina, avustajina, narikkatyöntekijöinä sekä aputöissä.

3 RAULI BADDING SOMERJOKI ON LEGENDA! Rauli Badding Somerjoki on suomalaisen rockin kiistaton kuningas, todellinen legenda. Hänet tunnetaan miehenä, joka pohjusti Suomirockin, ja 80-luvulla hän uudisti tulkinnoillaan vanhan tanssimusiikin. Badding oli kuin lepattava liekki, ja esiintyessään hän avasi koko sielunsa, antoi kaikkensa. Hän eli taiteilijaelämän, jossa laaksot olivat rotkoja ja kukkulat vuoria. Somerjokea pidetään yhtenä suomalaisen musiikin suurena vaikuttajana. Hänen monet kappaleensa ovat jääneet suomalaisen musiikin historiaan, kuten mm. Baddingin laulama ja yhdessä Arja Tiaisen kanssa sanoittama Paratiisi. Se on Suomen soitetuin kappale sekä radiossa että eri artistien keikoilla. Baddingin musiikillinen vaikutus ymmärrettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Fiilaten ja höyläten, Ja rokki soi, Jykevää on rakkaus, Paratiisi, Bensaa suonissa, Ikkunaprinsessa, Tähdet, tähdet, Valot, Pilvet karkaa, niin minäkin ja ivat. Rauli Aarre Tapani Badding Somerjoki syntyi 30. elokuuta 1947 Somerolla ja kuoli 14. tammikuuta 1987 Helsingissä, vain 39-vuotiaana. Badding-musikaali Paratiisi on kunnianosoitus hänen uralleen ja muistolleen suurena laulajana ja lauluntekijänä. Musikaali kertoo Baddingin elämäntarinan, jossa lapsuus elettiin vaatimattomissa olosuhteissa, ja kuinka hän teki suuren läpimurron rock-kuninkaaksi 70-luvun alussa. Hänen uraansa varjosti runsas alkoholinkäyttö, mutta uuden nousun Badding teki 80-luvun alussa, monen legendaarisen hitin ja levyn kautta, jolloin hänen taustabändikseen nousi myöhemmin suureen maineeseen noussut Agents, jota johtaa Esa Pulliainen. Musikaalin muita henkilöhahmoja ovat mm: Raulin äiti, M. A. Numminen, Topi Sorsakoski, Muska Babitzin, Kari Somerjoki, Kirka Babitzin, Timo Kojo ja Elvis. Nimiosassa esiintyy Uniklubi-yhtyeen laulaja Jussi Selo. Paratiisi -musikaalin esiintyjiä: Badding: Jussi Selo (Uniklubin laulaja) Naispääosassa: Sani Aartela (Aikakoneen laulaja) Miro Honkanen (Topi Sorsakoski) Ari Myllyselkä (M. A. Numminen) Elisa irikko ila Walden Jyrki Telilä Jimi Hautamäki Käsikirjoitus: Katariina Leino Ohjaus: Petri irikko Kapellimestari: Mikko Kangasjärvi Puvut: Elina Vättö Maskeeraus & kampaukset: Tuija Timonen Koreografia: Mönzia Kurbanali Valot: Pekka Rahko Äänet: Juha Seppänen/Henri Virsell Liput Alkaen 25,- Show & Dinner -paketti Alk 57,- MAAILMANENSI-ILTA ESITYKSEN PERÄÄN RETRODISCO PE- JA LA -ILTAISIN! 4 5

4 QUEEN-MUSIKAALIN MENESTYS JATKUU! Tämän huikean elämyksen ovat kokeneet lähes 200:ssa esityksessä jo melkein katsojaa, ja monet useamman kerran! Näe ilmiömäisessä esityksessä Freddiestä aivan uusia puolia. Entä millaisiin seikkailuihin ja kommelluksiin The Bohemians-yhtye joutuu? Tarinat kietoutuvat toisiinsa kaikessa komeudessaan, koskettavuudessaan ja hauskuudessaan, ja kaiken kruunaa Queenin upea musiikki hienosti tulkittuna. TULE JA VAIKUTU! Pääosissa: QUEEN Freddie Mercury: KIMMO BLOM, Brian May: JUSSI OJANEN, John Deacon: TERO TANHUANPÄÄ, Roger Taylor: HENRI LEHIKOINEN, BOHEMIANS: Carita: MARIKA KROOK, Mikko: MIRO HONKANEN, Pete: ARI MYLLYSELKÄ, Kasperi: CHRISTIAN LAIRIKKO UUSI ESITYS, UUSIA KAPPALEITA! Käsikirjoitus: Katariina Leino Ohjaus: Petri irikko Kapellimestari: Mikko Kangasjärvi vastus: Tapio Keskitalo Valosuunnittelu: Pekka Rahko Äänisuunnittelu: Juha Seppänen Puvut: Elina Vättö Koreografi: Mönzi Kurbanali Liput Alkaen 25,- Show & Dinner -paketti Alk 57,- Kesto 2 h 30 min. Pe- ja la- iltaisin 2 h 40 min. sis. väliajan. ESITYKSEN PERÄÄN RETRODISCO PE- JA LA -ILTAISIN! KIMMO BLOM LÄHES KATSOJAA! SHOW MUST GO ON-MUSI- KAALIN ENSI ILTA OLI ( katsojaa). SMGO II MUSIKAALIN ENSI-ILTA OLI (jo katsojaa) "Hieno esitys ja tunnelma katossa!" " Tämä esitys oli kyllä rock!!! Aivan huippufiilis!" YÖ JUICE LESKINEN EPPU NORMAALI HASSISEN KONE IHAN TUULIAJOLLA - SUOMIROCK MUSIKAALI! Musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla-kiertue oli joukko rock-konsertteja Rooleissa: Saimaan rantakaupungeissa; yhtyeet purjehtivat sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi. ivaemäntä: Annika Eklund Eino: Ari Myllyselkä Juice: J-P Leppäluoto Ismo Alanko: Kimmo Blom Martti Syrjä: Teemu Rajamäki Olli Lindholm: Miro Honkanen Pantse Syrjä: Jussi Ojanen Manageri Kurppa: Tero Tanhuanpää Tarjoilija, Sellisti: Sonja irikko Andy Mc Coy: Miro Honkanen Armi Aavikko: Annika Eklund Danny: Miro Honkanen Einon äiti, Hellä: Miro Honkanen Päähenkilöinä Ihan Tuuliajolla-musikaalissa seikkailevat Martti Syrjä, Juice, Ismo Alanko, Olli Lindholm, Juppi-Eino ja ihana laivaemäntä Tia-Maria. Esityksessä kohdataan myös hulvattoman hauskat Andy Mc Coy, Armi Aavikko ja Danny. Musikaali kertoo maakuntalehden urheilutoimittajasta, Einosta. Hän on juuri lähdössä kesäloman viettoon ja pakkaamassa tavaroitaan, kun päätoimittaja soittaa ja komentaa hänet yllätystehtävään. Musiikkitoimittaja on sairastunut ja Einon pitää mennä tekemään reportaasi Tuuliajolla-kiertueesta Saimaalle. Kiertueella matkataan laivalla, joka on täynnä suomalaisia rock-muusikkoja. Miten Eino selviää tehtävästään? Hän kun on juppi, ei juo, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan. Musikaalissa kuullaan Eppujen, Hassisen Koneen, Juicen ja Yön kuumimmat hitit kuten Rupiset Riimit, Pimeyden tango, Rappiolla, Nuorisojulkkikset, Manserock, Rakkauden ammattilainen, Joutsenlaulu, Särkynyt enkeli ja paljon muuta. Musikaalin suojelijoina toimivat legendaariset Epe Helenius ja Yö-yhtyeen Olli Lindholm. HUIKEAN HAUSKA YLEISÖMENESTYS! UUSINTAENSI-ILTA 26.9 " Upea esitys, ylitti kaikki odotukset!" ESITYKSEN PERÄÄN RETRODISCO PE- JA LA -ILTAISIN! Ohjaus: Petri irikko Käsikirjoitus: Katariina Leino Kapellimestari: Mikko Kangasjärvi Puvustus: Elina Vättö Maskeeraus: Tuija Timonen Valosuunnittelu: Pekka Rahko Äänet: Juha Seppänen/Henri Virsell Kesto 2 h 30 min. Pe- ja la- iltaisin 2 h 40 min. sis. väliajan. Liput alk 25,- show&dinner alk. 57,- 6 7

5 VIIMEINEN MAHDOLLISUUS KOKEA GANES! ! REMU AND THE HURRIGANES -MUSIKAALI Musikaali vie kiehtovalle matkalle Remun ja Hurriganes-yhtyeen maailmaan. Vuonna 1971 Remu, Ile Kallio ja Cisse Häkkinen perustivat Hurriganes-yhtyeen, joka teki lähtemättömän vaikutuksen suomalaiseen rock-historiaan. Pian alun jälkeen kitaristiksi vaihtui legendaarinen kitaravirtuoosi Albert Järvinen. Tämä vauhdikas rock-musikaali ei takuulla jätä ketään kylmäksi, sillä saavuttihan Hurriganes alusta alkaen mainetta hurjalla ja energisellä lavaesiintymisellä, jollaista ei oltu aikaisemmin Suomessa koettu! Musikaalissa kuullaan kaikki Hurriganesin parhaimmat hitit, Get Onista My Only Oneen ja Hot Wheelsistä Bourbon Streetiin. Liput alk 25,- show&dinner alk. 57,- PÄÄOSISSA Remu Aaltonen: Miro Honkanen Cisse Häkkinen: Teemu Rajamäki Albert Järvinen: Jussi Ojanen Remu lapsena: Christian irikko JYRÄÄ KUIN TÄYSPERÄVAUNUREKKA! Muissa rooleissa: Ari Myllyselkä Päivi Lepistö Annika Eklund Jani Kemppainen Juha Kinnunen Musikaalin suojelija: Remu Aaltonen Ohjaus: Petri irikko Käsikirjoitus: Katariina Leino Kapellimestari: Mikko Kangasjärvi Koreografi: Mönzi Kurbanali Puvustus: Elina Vättö Maskeeraus ja kampaukset: Tuija Timonen Valosuunnittelu: Pekka Rahko Äänisuunnittelu: Juha Seppänen Abba - Dancing Queen -show Legendaarinen Abba villitsee Palatsissa! Esityksessä loistavat Suomen eturivin tähdet. He tykittävät Abban hittejä sellaisella energialla, ettei se jätä ketään kylmäksi. Show sisältää upeita Abba-tyylisiä pukuja ja koreografiaa. Huikeista tanssi- ja sirkusnumeroista vastaavat Paula Thesleff ja Jenni Pylkkänen. Dancing Queen on show-konsertti, jossa on välispiikkejä. Esityksessä kuullaan Abban suurimmat hitit, kuten Dancing Queen, Money Money, Summer Night City, Gimme Gimme, Mamma Mia ja paljon muuta... Abba-nelikkona: CAPRI SELO(YHTYEESTÄ AMBERIAN DAWN), PÄIVI LEPISTÖ(YHTYEESTÄ MOVETRON), KIMMO BLOM( FREDDIE MUSIKAALISTA SHOW MUST GO ON) JA MARKO LÄMSÄ (TANGOKUNINGAS 2006) Sirkustaiteilijat- ja tanssijat: Paula Thesleff Jenni Pylkkänen Ohjaus: Petri irikko Koreografi: Mönzi Kurbanali Puvustus: Elina Vättö ja Hengari Maski: Tuija Timonen Kapellimestari ja musiikin tuotanto: Mikko Kangasjärvi ja Tero Tanhuanpää Äänisuunnittelu: Juha Seppänen Valosuunnittelu: Pekka Rahko Kesto: Liput alk n.2h 25,- 15 min väliajan kanssa. show&dinner alk. 57,- KUUMAT ABBAT ELOKUUSSA! PE 8. LA 9.8. KLO Esitykset to klo la klo la klo la klo la klo Show-musikaali Me and my Bodyguard valloittaa Palatsin tähtinään ura Voutilainen, J.P. Leppäluoto ja Kimmo Blom! Supersuosittu laulajatar (ura Voutilainen) palkkaa itselleen henkivartijan (J.P. Leppäluoto), sillä outo rikollinen (Kimmo Blom) ahdistelee häntä. Ymmärtääkö tähden manageri, missä vaarassa hänen suojattinsa on? Jännittävä trilleri kerrotaan show-tanssien ja upeiden kappaleiden siivittämänä. Supertähti: ura Voutilainen Henkivartija: J.P. Leppäluoto Ahdistelija: Kimmo Blom Ohjaus: Petri irikko Käsikirjoitus: Katariina Leino Kapellimestari: Juha Heikkilä Koreografi: ura Kontoniemi Puvustus: Elina Vättö Kampaukset ja maskeeraus: Erja Mikkola ja Tuija Timonen Valosuunnittelu: Pekka Rahko Esitykset Elokuussa ja Pikkujouluna! MUSIIKKIA: WHITNEY HOUSTON, GENESIS, BILLY IDOL, KISS, BON JOVI, PRINCE, GUNS N ROSES -musikaali kaikenikäisille! Tuhkimo ja rocktähti-musikaali on jännittävä ja hauska seikkailu koko perheelle. Tuhkimo on ikiaikainen kansantaru epäoikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta. Palatsin valloittaa uudenlainen musikaali, jossa tuttu tarina on siirtynyt nykyaikaan. Musikaalissa orpo Tuhkimo elää ilkeän äitipuolensa ja sisarpuoltensa palvelijana. Hänen ainoat ystävänsä ovat talon eläimet. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun eräänä päivänä postista tulee kutsu tunnetun rocktähden levynjulkistamistilaisuuteen. Samalla järjestetään myös laulukilpailu, jonka voittajan rocktähti valitsee... Musikaali on toteutettu yhteistyössä Stagen jatkokurssin kanssa. Esitykset kevätkesä: To klo klo Su klo klo To 5.6. klo Ti klo To klo Rooleissa: Tuhkimo: Veera Kylkilahti/ Emma Lehto Rocktähti, Jimi: Frans Åkerberg Äitipuoli, Kyllikki: Tarja Folland Sisarpuoli, Tyyne: Tiitu Ali-Tolppa Sisarpuoli, Aune: Martta Mäkinen Sisarpuoli, Lyydia: Minja hti Haltija: Lisa Kiukas Kissa, Mefisto: Lisa Kiukas Hiiri, Hippu: Maija Järvinen Hiiri, Lumi:Veera Kylkilahti/ Emma Lehto Rotta, Valko: Petra Kalkamo Koira, Rufus: Frans Åkerberg Rocktähden äiti: Maija Järvinen Levy-yhtiön pomo: Christian irikko Manageri: Jessica Jäkärä Ohjaus: Anna Haukka/Petri irikko Dramatisointi: Katariina Leino Musiikin harjoitus: Capri Selo Koreografi: Mönzi Kurbanali Maskeeraus: Tuija Timonen Valosuunnittelu: Pekka Rahko Äänisuunnittelu: Juha Seppänen Musikaalin kesto 2 h, sis. väliajan. Esitykset syksy: Ravintolasalissa Su klo lasten leikkipaikka 8 Äänisuunnittelu: Juha Seppänen Su klo Huom! sten lista 9 Su klo Liput alk 25,- show&dinner alk. 57,- BUFFET KLO 14.00

6 Tervetuloa musiikkiteatterin maailmaan! Palatsin Musiikkiteatterikoulu Stagessa annetaan musiikkiteatteriopetusta kaiken ikäisille loistavien opettajien johdolla. Näyttelijäntyön opettajan tunneilla leikitään draamaleikkejä, tehdään improvisaatioharjoituksia ja opitaan eläytymään rooliin. ulunopettajan tunneilla opitaan musiikkiteatterin lauluilmaisua ja harjoitellaan kappaleita esitettäväksi. Tanssinopettajan johdolla harjoitellaan musikaaleihin sopivia tanssikuvioita ja liikeilmaisua. Palatsin tähtivierailijat pitävät myös tunteja ja kertovat omasta työstään. Oppiminen huipentuu lukuvuoden aikana valmistettavaan esitykseen, joka esitetään Musiikkiteatteri Palatsissa. Musiikkiteatterikoulu Stagen oppilailla on mahdollisuus päästä esiintymään Palatsin musikaaleihin tai juontotehtäviin. Stagen kurssilaiset ovat valmistaneet joka vuosi pienoismusikaalin tunnetuista klassikoista, kuten Sound of Music, Viulunsoittaja katolla, Fame ja High School Musical. Pienoismusikaalit on esitetty Palatsin lavalla. Tule sinäkin tekemään musiikkiteatteria kanssamme! STAGEN KESÄKURSSI Huippusuosion saavuttanut Stagen kesäkurssi järjestetään jälleen kesällä 2014! Viisipäiväinen kurssi sisältää näyttelijäntyön, tanssin ja laulun opetusta alansa huippujen johdolla. ulun opetuksesta vastaa Capri Selo, tanssin opetuksesta Mönzi Kurbanali ja näyttelijäntyönopetuksesta Anna Haukka. Elisa irikko toimii opettajien avustajana. Elisa opiskelee tällä hetkellä musiikkiteatterinäyttelijäksi American Theatre Academy of Londonissa. Kurssin hintaan 385 euroa sisältyy myös aamupala, lounas ja iltapäiväkahvi. Opetus päivittäin klo Kesäkurssin päivämäärät ma pe Kesäkurssi: vuotiaiden ryhmä Aikuisten ryhmä Hae mukaan: -> Koulu Opettajat: Pääopettaja, näyttelijäntyön opettaja Ari Myllyselkä Näyttelijäntyön opettaja Anna Haukka ulunopetus Päivi Capri Selo Tanssinopettaja Mönzi Kurbanali Ryhmät: 911vuotiaat 1213vuotiaat 1416vuotiaat 17+ vuotiaat Jatkokurssi 16+ vuotiaat Syyslukukausi alkaa Lisätiedot: Jenni Vartiainen palatsiteatteri.fi SPECIAL NIGHTS! HALLOWEEN PARTY! Halloween-viikonloppuna Palatsin valloittaa upea SHOW MUST GO ON II -musikaali! Tule silloin Freddien vieraaksi juhlimaan, miehet voivat pukeutua naisiksi ja naiset miehiksi. Parhaat puvut palkitaan! Myös normaali pukeutuminen sallittu. Luvassa halloween-tarjouksia! Liitä iltaasi upea kolmen ruokalajin illallinen. Pe klo klo 14 ja ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISET! Puolustusvoimat ja Musiikkiteatteri Palatsi järjestävät Isänmaallisen Itsenäisyyspäivän juhlan. Juhlat ovat yhtä tunnelmalliset kuin Presidentin linnassa puheineen, buffetpöytineen ja tanssiaisineen. Jalalla pannaan koreasti tangokuninkaallisen Marko Lämsän johdolla. Illan aikana kuullaan myös suomirockia kun Juice (J.P. Leppäluoto) saapuu paikalle ja virittää omien kappaleidensa lisäksi mm. Maamme laulun. Saapuminen klo Illalliskortti 55,- (sis. ohjelman ja juhlabuffetin) 6.12 klo JOULUKONSERTTI: JOULUN TÄHTIYÖ! Suomalaisten rakastamat tangokuninkaalliset Tommi Soidinmäki ja Eija Kantola järjestävät unohtumattoman joulukonsertin Palatsissa. Joulun Tähtiyökonsertissa kuullaan kauneimpia joululauluja Omega-yhtyeen säestämänä. Tämä konsertti vie sinut upeaan joulutunnelmaan! Liitä iltaasi herkullinen kolmen ruokalajin illallinen. OHJELMAT TAPAHTUMAPALVELUT CATERING Ti 9.12 klo Musiikkiteatteri Palatsissa toimii korkeatasoinen oma ohjelmatoimisto. Palatsi Entertainmentin kautta voit tilata juhliisi tai tilaisuuksiisi ohjelmaa aina pienimuotoisesta suurempaan. - JUONTAJA - ARTISTI - STANDUP-KOOMIKKO - BILEBÄNDI - SIRKUSTA - SHOW-ESITYKSET - MUSIKAALIT Palatsi on ainutlaatuinen ja toimiva tilakokonaisuus. Järjestämme eniten tilaisuuksia Palatsissa, mutta enenevissä määrin myös Palatsin ulkopuolella. Rakennamme tilaisuuksia avaimet käteen periaatteella minne tahansa Suomessa. Sano vain mitä olet ajatellut, niin me suunnittelemme ja rakennamme alusta loppuun kaiken. Musiikkiteatteri Palatsi on oikea paikka kun etsit ylellistä, hyvin varusteltua ja monipuolista kokous- tai kongressitilaa. Palatsi tarjoaa saman katon alla kaiken mitä huolellisesti laadittu yksityistilaisuus edellyttää: ravintola-, kokous- ja ohjelmapalvelut. Lisäpalvelut: - Valo - Ääni - Somistus - Tilat: voimme järjestää tilaisuuden Palatsin tiloissa tai muualla. Huipputason cateringpalvelut. Palatsin juhlapalvelun kautta voit tilata ruokailun juhliisi tai yrityksesi tilaisuuteen. Keittiömme huippuosaajat loihtivat tilaisuuteesi kolmen ruokalajin illallisen tai juuri siihen sopivan buffetin. Lisätietoja: PALATSIENTERTAINMENT.FI info@palatsiteatteri.fi IHAN TUULIAJOLLA - UUDEN VUODEN BILEET! Palatsin riehakasta Uutta Vuotta vietetään Ihan Tuuliajolla-musikaalin merkeissä! Luvassa erikoispitkät encorebileet! Esityksen jälkeen yleisöä naurattaa huikea Stand up Show! Loppuillan ja yön tanssittaa huippu DJ:n Retro Disco! Vuoden vaihtumisen kruunaa ilmapallosade! Koko ilta ja yö huipppuohjelmaa. Pukeudu 80 - luvun suomirock-tyyliin, paras puku palkitaan! Liitä iltaasi upea kolmen ruokalajin illallinen. Ke klo

7 ganes_juliste.indd :45:00 Palatsin aulassa palvelee oma kauppa, jossa myydään mm. Palatsin taiteellisen johtajan Katariina Leinon romaaneja ja oppikirjoja. Sieltä löydät myös musikaalien cd-levyjä ja fanijulisteita nimikirjoituksilla varustettuina, Stagen t-paitoja ja Palatsin oman maskotin Bertel-nallen. Music Bar Palatsin yhteydessä on Teatterin Grilli ja Palatsin Stand Up -kellari. Teatterin Grillissä on tarjolla entistäkin monipuolisempi ruokalista pihveistä hampurilaisiin ja pastoista salaatteihin. Grillin monipuolisen menun näet Palatsiteatterin sivuilta. Sieltä löydät myös Stand up -kellarin esiintyjät. Tule, koe ja nauti! Music Bar toimii hienosti esimerkiksi ryhmien kokoontumispaikkana ennen teatteriiltaa, tai tunnelmallisena illanviettopaikkana esityksen jälkeen. Music Barin, Grillin ja Kellarin tiloja voi varata myös yksityiskäyttöön, olipa sitten kyseessä juhla, kokous, syntymäpäivät tai häät. Lisätiedot ja tarjouspyynnöt: petri.lairikko@palatsiteatteri.fi info@palatsiteatteri.fi TEATTERINGRILLI.FI Tivolilapset ja käsilaukun kummitus Katariina Leino Palatsi Shop Tivolilapset Katariina Leino Music Bar, Stand up-kellari ja Grilli Joka ke, to, pe ja la Stand up-kellarissa: KE klo Stand up-show PE klo Stand up-show LA klo Stand up-show Music Bar Palatsi on kaupungin makein samppanjabaari! Teatterin Grillin menun löydät osoitteesta teatteringrilli.fi Teatterin Grillin pöytävaraukset, grilli@palatsiteatteri.fi ke-to ( -24), keittiö avoinna klo asti pe ( -02), keittiö avoinna klo asti la ( -02) Tilauksesta muulloinkin. VIETÄ PIKKUJOULUT KELLARISSA! Pikkujoulubuffet klo Ensimmäinen koomikko klo Toinen koomikko klo Livemusiikkia klo Avoinna 02 asti. - Koko paketti vain 48,-/hlö. Haaveiden nuorallatanssi Katariina Leino STANDUPKELLARI.FI Show Must Go On CD Simply The Best CD KESÄN KUUMIN SHOW! Vain kaksi esitystä pe 8.8. ja la 9.8. VIETÄ PIKKUJOULUT KELLARISSA Perjantaina ja uanataina kaksi esitystä käärittynä samaan pakettiin + herkullinen pikkujoulubuffet. - Pikkujoulubuffet klo Ensimmäinen koomikko klo Toinen koomikko klo Livemusiikkia klo Avoinna 02 asti. - Koko paketti vain 48,-/hlö. standupkellari.fi LAUANTASIN MUSAVISA MUSIC BARISSA KLO Luvassa hyviä palkintoja! Tomi Haustola Toni Jyvälä Tommi Tuominen Antti Haapala PALATSIN STAND UP KELLARISSA NAURETAAN JOKA VIIKKO! Palatsin kuuluisassa Stand up-kellarissa joka ke-, pe- ja la- iltaisin ohjelmaa! Tule ajoissa varaamaan paikkasi ja voit nähdä stand upin huiput! Stand up-kellarin yhteydessä toimivat myös ihana samppanjabaari ja Teatterin Grilli, jonka maukkaita juomia ja ruokia voi liittää esityksen yhteyteen. Tee pöytävaraus:grilli@palatsiteatteri.fi KE: STAND UP-SHOW KLO PE: STAND UP-SHOW KLO LA: STAND UP-SHOW KLO Sisäänpääsymaksu Ke 3 e, Pe-la 5 e Ihan Tuuliajolla-fanipaita Beatles CD TAMPERE Anitta Ahonen Riku Sottinen Sirkusprinsessa Katariina Leino Taikamaan Aapinen Katariina Leino Taikamaan lukukirja Katariina Leino Remu Aaltonen - Miro Honkanen Musiikkiteatteri Palatsi, Albert Järvinen, Ile Kallio - Jussi Ojanen Hämeenkatu 30 Cisse Häkkinen - Teemu Rajamäki Palatsiteatteri.fi Ganes-fanijuliste SMGO2-fanijuliste Bertel-nalle Stagen t-paidat Arimo Mustonen 12 Liity Palatsin Stand up-klubin jäseneksi!

8 Palatsin menut Esityskalenteri Juhlamenu Alkuruoka Antipastisalaatti ja Grissini *** Menu1, 44,- Härän Entrecote Juuresperunapaistos, palatsin kasvikset ja bernaisekastike Menu2, 42,- Kalkkunan fileerulla aprikoosiyrttitäytteellä, Juuresperunapaistos, palatsin kasvikset ja madeirankastike Menu3, 40,- Tomaattipestolla kuorrutettu lohi Juuresperunapaistos, paahdettu raitajuuri Sitruuna-aioli Menu4, 35,- Täytetty kylmäsavustettu Tofu Lämmin bataattisalaatti Paholaisen kastike *** Jälkiruoka Vadelmaparfait ja suklaakastike Yleistä Liput Lippuja voi varata myyntipalvelustamme: Musiikkiteatteri Palatsi, Hämeenkatu 30, Tampere, www. palatsiteatteri.fi. Lippumyymälämme on avoinna mala klo 12 17, Palatsin ala-aulassa. Puhelinmyynti mala klo 821 ja su klo 1018, p (1,96 eur / min+pvm), myynti@palatsiteatteri.fi Ryhmämyynti, ryhmät yli 20 henkilöä, mala klo 821 ja su klo 1018, p (1,96 eur /min+pvm), ryhmämyynti@palatsiteatteri.fi Liput myös Lippupalvelu p (1,96 euroa/ min+pvm) tai (6,79 euroa/puhelu+pvm) Auki mala 821, su ja pyhisin Tarkista aina lippusi. Maksettuja lippuja ei vaihdeta eikä lunasteta takaisin. Tarkemmat lisätiedot lipun takana. Paikat Vip-asiakkaille on varattu aina omat nimikkopöydät. Muiden paikkojen osalta pöytäsijoittelu tehdään henkilökunnan toimesta. Istumapaikat löytyvät varauksen tekijän nimellä pöytiinohjauksesta. Lipuissa ei ole paikkanumeroita. Alennusliput Show-lipuista on alennetut hinnat työttömille, opiskelijoille, eläkeläisille ja ryhmille (20/40 hlö). Väliaikamenut * Yhden tähden menu 10/hlö Kahvi ja näytöksen mukaan vaihtuva leivos ** Kahden tähden menu 13/hlö Kahvi ja juoma seuraksi *** Kolmen tähden menu 19/hlö Kahvi, juoma seuraksi ja leivos **** Neljän tähden menu 26/hlö Alkumalja (saapumisen yhteydessä) Kahvi, juoma seuraksi ja leivos ***** Viiden tähden menu 32/hlö Alkumalja (saapumisen yhteydessä) Kahvi, juoma seuraksi ja leivos Palatsin malja (shown jälkeen) Tilaa paketit etukäteen! Dinner Kolmen ruokalajin illallinen on ennen esitystä. Ruokailu tapahtuu pääosin samoilta paikoilta kuin esityksen katsominen. Ruokailua varten saapuminen on aina kahta tuntia ennen esityksen alkua. Illallinen tilataan aina etukäteen. Esityksen aikana Esitystä seurataan mukavasti pöydistä, joten esityksen aikana on mahdollista nauttia juotavaa. Ravintolateatterissa on pöytiintarjoilu. Myös baaritiskiltä voi hakea juotavaa esityksen aikana. Kulttuurisetelit Esityslippuja voi maksaa Smartumin kulttuuriseteleillä, Luottokunnan virikeseteleillä, sekä Tykykuntoseteleillä. Vaatesäilytys Aulassa on vartioitu, maksullinen vaatesäilytys (3 eur/hlö). Otathan mukaan tasarahan naulakkomaksua varten. Ikärajoista Esityksiimme ei ole ikärajaa, vaan lapset ovat tervetulleita ravintolateatteriin vanhempiensa kanssa. Esteettömyys Pyörätuolilla pääsee katsomoon, mutta asiasta on hyvä ilmoittaa varausta tehdessä pöytiinohjausta varten. Salissa on pienet portaikot, joten pyörätuoliasiakas tarvitsee liikkumiseen ulkopuolista apua. Henkilökuntamme auttaa tarvittaessa. Tiloissa on inva-wc ja sisäänkäynnissä kulkemista helpottavat luiskat. ELOKUU pe 8.8. klo ABBA Dancing Queen la 9.8. klo ABBA Dancing Queen pe klo Bodyguard la klo Bodyguard pe klo Bodyguard la klo Bodyguard pe klo Bodyguard la klo Bodyguard la klo Bodyguard SYYSKUU ke 3.9. klo Paratiisi (ensi-ilta) pe 5.9. klo Paratiisi la 6.9. klo Paratiisi pe klo Paratiisi la klo Paratiisi ke klo Paratiisi pe klo Paratiisi la klo Paratiisi la klo Paratiisi pe klo Tuuliajolla la klo Tuuliajolla la klo Tuuliajolla LOKAKUU ke klo Paratiisi pe klo Paratiisi la klo Paratiisi la klo Paratiisi ke klo Paratiisi pe klo SMGO II la klo SMGO II la klo SMGO II ke klo Paratiisi pe klo Paratiisi la klo Paratiisi la klo Paratiisi ke klo Paratiisi to klo Paratiisi pe klo Paratiisi la klo Tuuliajolla la klo Tuuliajolla ke klo Paratiisi pe klo SMGO II (Halloween) Illallinen tarjoillaan aina ennen esitystä. Saapuminen ruokailuun 2 h ennen esitystä. Pidätämme oikeudet muutoksiin. Ryhmäalennukset peruslipuista: ryhmä yli 20 hlöä 3 eur ryhmä yli 40 hlöä 5 eur (ryhmäalennukset EI voimassa pe+la illat ) Liput PALATSITEATTERI.FI sekä LIPPUPALVELU.FI MARRASKUU la klo SMGO II(Halloween) la klo SMGO II(Halloween) su klo Tuhkimo ja Rocktähti ke klo Paratiisi pe klo Tuuliajolla la klo Tuuliajolla la klo Tuuliajolla ke klo Tuuliajolla to klo Tuuliajolla pe klo SMGO II la klo SMGO II la klo SMGO II su klo Tuhkimo ja Rocktähti ti klo Paratiisi ke klo Paratiisi to klo ABBA Dancing Queen pe klo Bodyguard la klo ABBA Dancing Queen la klo ABBA Dancing Queen su klo Tuhkimo ja Rocktähti ti klo Paratiisi ke klo Tuuliajolla to klo Tuuliajolla pe klo Bodyguard la klo ABBA Dancing Queen la klo ABBA Dancing Queen Myynti: Ryhmämyynti: JOULUKUU ti klo Paratiisi ke klo Paratiisi to klo Paratiisi pe klo SMGO II su klo Palatsin Itsenäisyysjuhla ti klo Joulun Tähtiyö ke klo Paratiisi to klo Tuuliajolla pe klo Bodyguard la klo Tuuliajolla la klo Tuuliajolla su klo Stagen joulukonsertti ke klo Paratiisi to klo Ganes-musikaali pe klo Ganes-musikaali la klo Ganes-musikaali la klo Paratiisi ke klo Tuuliajolla (Uuden Vuoden Bileet klo 17-02) Liput: peruslippu( ) eläkeläinen opiskelija dinner+show alk. Arkisin (ma-to) Viikonloppuisin Elokuussa Bodyguard Tuhkimo ja Rocktähti 14 (lapset alle 15 v.) (aikuiset)

WWW.SEINAJOENKESATEATTERI.FI

WWW.SEINAJOENKESATEATTERI.FI KESÄ 2014 ENNAKKOVARAAJAN ETU: Ennen 14.2 varatuista lipuista 4 euroa normihinnasta pois! (Ganes, Brothers ja Pan) www.facebook.com/ Seinäjoen-Kesäteatteri REMU & THE HURRIGANES LAKEUDELLA PETER PAN-MUSIKAALI

Lisätiedot

Uuno Turhapuro TAMPEREEN UUSI KESÄTEATTERI KEVÄT-KESÄ 2015. Käsikirjoitus: PALATSITEATTERI.FI. Spede Pasanen VIIMEINEN TUOMIO TAMPERE KAUPPAKATU 10

Uuno Turhapuro TAMPEREEN UUSI KESÄTEATTERI KEVÄT-KESÄ 2015. Käsikirjoitus: PALATSITEATTERI.FI. Spede Pasanen VIIMEINEN TUOMIO TAMPERE KAUPPAKATU 10 KEVÄT-KESÄ 2015 TAMPEREEN UUSI KESÄTEATTERI -KOMEDIA Uuno Turhapuro VIIMEINEN TUOMIO Käsikirjoitus: Spede Pasanen PALATSITEATTERI.FI www.facebook.com/ palatsiteatteri TAMPERE KAUPPAKATU 10 PÄÄOSISSA IDOLS

Lisätiedot

Kevät-kesä 2013. musikaali. Kesän uutuus. Abba-Dancing Queen. Yleisö- ja arvostelumenestys. Moulin Rouge. palatsiteatteri.fi

Kevät-kesä 2013. musikaali. Kesän uutuus. Abba-Dancing Queen. Yleisö- ja arvostelumenestys. Moulin Rouge. palatsiteatteri.fi Kevät-kesä 2013 remu&hurriganes musikaali Kesän uutuus Abba-Dancing Queen palatsiteatteri.fi Yleisö- ja arvostelumenestys Moulin Rouge 1 Musiikkiteatteri Palatsin viides toimintavuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti.

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.

Lisätiedot

Saunatilat. Kokoustilat

Saunatilat. Kokoustilat Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin!

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Kesällä 2019 Suomen Kesäteatteri esittää Valkeakoskella musikaalin Ilkka Danny Lipsasen elämästä. Hersyvän huumorin värittämä elämäntarina vie katsojan pitkin

Lisätiedot

SYKSY-PIKKUJOULUKAUSI 2015 TAMPERE KAUPPAKATU 10 YSÄRISTÄ JYSÄRI I WANNA ROCK! www.facebook.com/ palatsiteatteri PALATSITEATTERI.

SYKSY-PIKKUJOULUKAUSI 2015 TAMPERE KAUPPAKATU 10 YSÄRISTÄ JYSÄRI I WANNA ROCK! www.facebook.com/ palatsiteatteri PALATSITEATTERI. TAMPERE KAUPPAKATU 10 SYKSY-PIKKUJOULUKAUSI 2015 I WANNA ROCK! YSÄRISTÄ JYSÄRI PALATSITEATTERI.FI www.facebook.com/ palatsiteatteri YSÄRISTÄ JYSÄRI UUDET, ENTISTÄ PAREMMAT TILAT Palatsiteatteri kuuluu

Lisätiedot

2/2013 JÄSENTIEDOTE JHL 012

2/2013 JÄSENTIEDOTE JHL 012 2/2013 JÄSENTIEDOTE JHL 012 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Hyvää syksyä kaikille ja toivottavasti kesän jälkeen jaksamme taas läpi värikkään mutta pimeän syksyn ja pitkän mutta valkoisen talven. Meillä on taas

Lisätiedot

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. TILAVUOKRAHINNASTO Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Murula on tunnelmallinen ja toimiva tila, joka muuntuu moneksi. Arkisin tilan täyttävät kokoukset

Lisätiedot

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD www.kolmekivea.fi Wanha Makasiini Bistro on mutkaton ja tunnelmallinen ruokaravintola, Lappeenrannan satamassa. Ravintolamme punatiiliset kiviseinät, ikkunasyvennykset

Lisätiedot

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE.

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. HIP TO BE VIP Pori Jazz on tänäkin kesänä must! Tutun tunnelman lisäksi tarjolla on taas uusia elämyksiä ja laadukasta palvelua vaativimpienkin vieraiden

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 TILA 500 HENKILÖLLE 400 M2 TUO KUNNON DRAIVIA KOKOUKSIIN JA PALAVEREIHIN PÖYTÄMUODOT TEATTERI 270 HENKILÖÄ DIPLOMAATTI 64 HENKILÖÄ COCKTAIL 500 HENKILÖÄ LUOKKA 60 HENKILÖÄ

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Unohtumaton yksityistilaisuus Kappelin kellarissa. Tervetuloa!

Unohtumaton yksityistilaisuus Kappelin kellarissa. Tervetuloa! Unohtumaton yksityistilaisuus Kappelin kellarissa. Tervetuloa! Kappelin kellari on tunnelmallinen juhlapaikka 20-150 hengen seurueille. Holvikattoisen tilan lämmin valaistus, suuri puutakka ja yli sata

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri Mitä saisi olla? -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 Mitä saisi olla? -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa,

Lisätiedot

Elämyksiä tarjolla Hartwall Areenan ja Gatorade Centerin aitioissa! Aitioiden esittely ja vuokrausohjeet

Elämyksiä tarjolla Hartwall Areenan ja Gatorade Centerin aitioissa! Aitioiden esittely ja vuokrausohjeet Elämyksiä tarjolla Hartwall Areenan ja Gatorade Centerin aitioissa! Aitioiden esittely ja vuokrausohjeet Elämysten areena asiakkaillesi? Matsilippuja tarjotaan usein, mutta aitioon kutsutaan harvemmin.

Lisätiedot

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Ohjelmassa naurua ja MAKUNAUTINTOJA Wanha Walimo on vuonna 2008 avattu moderni ravintola- ja kokouskeskus Lahden keskustassa. Yli sata vuotta vanhaan tehdasmiljööseen uudistettu

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Pikkujoulut 2014. Varaa nyt paikkasi. Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi

Pikkujoulut 2014. Varaa nyt paikkasi. Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi Pikkujoulut 2014 Varaa nyt paikkasi Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi Pikkujoulut 2014 Isot juhlat syntyvät pienistä asioista Tervetuloa viettämään ikimuistoisia

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri KolinaKlubi -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 KolinaKlubi -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa, jossa

Lisätiedot

Vaakunan PIKKUJOULUT

Vaakunan PIKKUJOULUT Vaakunan PIKKUJOULUT AMARILLON PIKKUJOULUMENU 2-30 hengen seurueet Minisampler (2 x mozzarellasticks ja 2 x jalapeñopoppers) Texas Grill steak tai Texican chicken Crumbled apple pie 34 /hlö PINCHON PIKKUJOULUMENU

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Kumina Music Oy ohjelmat 2016 Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut Tervetuloa juhlaan kanssamme Kokous- ja juhlatarjoilut JUHLIEN JA KOKOUSTEN AMMATTILAINEN Olemme kokousten ja juhlien järjestämisen huippuammattilaisia, ja olemme mielellämme apunasi kaikissa tilaisuuksissa

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen

Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen Ryhmänohjaakurssi Peurunka Laukaa 11.-13.4.2014 www.seurakuntaopisto.fi Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen Peurungan kylpylään Laukaaseen 11.-13.4.2014 Sielunhoidon kouluttaja Saara

Lisätiedot

Tangokuninkaallisten ilta, tanssittajina vuoden 2018 Tangokuninkaalliset Jarno Kokko ja Saana Sassali.

Tangokuninkaallisten ilta, tanssittajina vuoden 2018 Tangokuninkaalliset Jarno Kokko ja Saana Sassali. MAANANTAI 15.7. Pyhäsalmen suurlava klo 19-01 Tangoilta, Pyhäsalmen suurlava Tangokuninkaallisten ilta, tanssittajina vuoden 2018 Tangokuninkaalliset Jarno Kokko ja Saana Sassali. Liput 16. Ei sisälly

Lisätiedot

Tarina. Pressikuvat (www#helsinkifilmi#fi)

Tarina. Pressikuvat (www#helsinkifilmi#fi) Tarina Ganes on tarina Suomen tunnetuimman rock-ikonin! Remun! noususta t"hteyteen# Se kertoo! miten kovissa oloissa kasvanut Henry Remu Aaltonen perusti Suomen legendaarisimman rock-b"ndin Hurriganesin

Lisätiedot

AINO HINTA ALK Aino sijaitsee kätevästi talon ensimmäisessä kerroksessa. YLEISÖMÄÄRÄ TEATTERI 60 LUOKKAHUONE 32 U-PÖYTÄ 20 DIPLOMAATTI 20

AINO HINTA ALK Aino sijaitsee kätevästi talon ensimmäisessä kerroksessa. YLEISÖMÄÄRÄ TEATTERI 60 LUOKKAHUONE 32 U-PÖYTÄ 20 DIPLOMAATTI 20 AINO YLEISÖMÄÄRÄ 10-60 TEATTERI 60 LUOKKAHUONE 32 U-PÖYTÄ 20 DIPLOMAATTI 20 BANKETTI 50 COCKTAIL 60 Kokousvarustus sisältää videotykin, valkokankaan, langattoman netin, äänentoiston ja piirtotaulun sekä

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa Ratsastuskeskus Aino Järvenpää

Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa Ratsastuskeskus Aino Järvenpää Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa. 26.-29.9.2019 Ratsastuskeskus Aino Järvenpää Aino Masters CSI2* hypätään Ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä 26-29.9.2019. Historian kuudes Aino Masters -kilpailu

Lisätiedot

Photo courtesy of FEI. Aino Nations Cup Finland VIP & ravintolapalvelut

Photo courtesy of FEI. Aino Nations Cup Finland VIP & ravintolapalvelut Photo courtesy of FEI Aino Nations Cup Finland VIP & ravintolapalvelut Aino Nations Cup Finland -tapahtumaan odotetaan noin 16.000 kävijää ja 250 kansainvälistä ratsukkoa tiimeineen, jotka edustavat 14

Lisätiedot

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Kaitalantie 323, 47490 Iitti 270 (ravintolassa) 270 100 Tasalattia - Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Max hlö Kahden saunan paketti ja pikkujouluruokailu

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista. SissiSuosikit 2017 ToimistoSissit ovat sihteereitä ja assistentteja, joista valtaosa vastaa työssään yritystapahtumien järjestelyistä. ToimistoSissit tietävät, missä palvelu pelaa! ToimistoSissit on kollegaverkosto,

Lisätiedot

Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus

Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus Tampereen Työväen Teatteri Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus Tietoa ja kuvia teatterissa toimimisesta Esitys alkaa klo 18.30 Ensimmäinen puoliaika kestää 1 tunnin Väliaika kestää 20 min. Toinen puoliaika

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

KERAVA-SALI Keuda-talossa

KERAVA-SALI Keuda-talossa KERAVA-SALI Keuda-talossa konsertille, seminaarille, teatteriesitykselle tai operetille? Kerava-sali sopii kaikkiin edellä mainittuihin tarkoituksiin erinomaisesti. Lisäksi sali on mainio paikka järjestää

Lisätiedot

KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT TAPAAMISIIN BULEVARDILLA

KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT TAPAAMISIIN BULEVARDILLA KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT TAPAAMISIIN BULEVARDILLA Tervetuloa Klaus K -hotelliin. Tee hyvä päätös, tule Bulevardille Merkittävällä kadulla on aina maamerkki, talo jonka kaikki tietävät. Bulevardilla Klaus

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

PÄIVÄOHJELMA TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 22.9.

PÄIVÄOHJELMA TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 22.9. PÄIVÄOHJELMA TORSTAI 19.9. PERJANTAI 20.9. LAUANTAI 21.9. SUNNUNTAI 22.9. Päiväohjelma Torstai 19.9. Tervetuliaisjuhla ja pelimiesilta Poronkäristystä ja pottuvoita puolukkahillon ja suolakurkkujen kera,

Lisätiedot

Testaa itsesi tässä yhdessä suomen suurimmissa estejuoksutapahtumassa! LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Testaa itsesi tässä yhdessä suomen suurimmissa estejuoksutapahtumassa! LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Lauantai 01.04.2017 klo 10:00-17:00 FARMIN HEVOSSAFARIT JA TALUTUSRATSASTUS klo 10:00-10:45 HUIPPU Circuit Tahko Spa Hotel Tehokas kiertoharjoittelutunti jolla käytetään kuntosalilaitteita. Kehittää hapenottokykyä,sydämen

Lisätiedot

Halloween Party 2013, Esiintyjänä: ROCKA. Sopii kaikille, toiminnallisia harjoituksia, jossa koko keho pääsee töihin.

Halloween Party 2013, Esiintyjänä: ROCKA. Sopii kaikille, toiminnallisia harjoituksia, jossa koko keho pääsee töihin. Friday 01.11.2013 klo 19:30-23:30 Karaoketanssit Saturday 02.11.2013 Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Illan solisteina paikallisia karaoketaitajia. Levyjä pyörittää Vesa Ruotsalainen. Liput 7. Myynnissä

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Maisemanvaihdos. piristää. Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016. Ryhmäetu. Sormisyötäviä ja vihershotteja. Tutustu kokoustiloihin etukäteen

Maisemanvaihdos. piristää. Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016. Ryhmäetu. Sormisyötäviä ja vihershotteja. Tutustu kokoustiloihin etukäteen Ryhmäetu Kun varaat kokous- tai ryhmämatkan vähintään 20 hengelle. Kysy lisää! Maisemanvaihdos piristää Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016 Sormisyötäviä ja vihershotteja Laajensimme kokoustarjoiluja.

Lisätiedot

Järjestä erilainen yritystapahtuma

Järjestä erilainen yritystapahtuma Järjestä erilainen yritystapahtuma HAPPY HOUR RESTAURANTS LeBonk Storyville On the Rocks Rymy-Eetu Popkellari Arctic Icebar Hyviä paikkoja hyville juhlille Happy Hour -ravintolat soveltuvat loistavasti

Lisätiedot

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa.

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa. Villa Concerto Villa Concerto kokous-, konsertti- ja juhlahuvila tarjoaa viihtyisät puitteet kokouksille, koulutuksille, konserteille, virkistyspäiville ja juhlille. Huvilaa voi vuokrata myös sauna- ja

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely.

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Sunnuntai 30.07.2017 klo 13:00 Pelimannimusiikin kesäkonsertti Maanantai 31.07.2017 Tiistai 01.08.2017 klo 17:00 Illuusioteatteri Taikavuoren taikanäytös Keskiviikko 02.08.2017 ihmettä ainutlaatuisessa

Lisätiedot

Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila

Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila Nuotanperä 12, 45160 Kouvola 40 40 30 Tasalattia 365m² Max hlö Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala VILLA CONCERTO Kouvolassa sijaitseva yksityinen edustushuvila

Lisätiedot

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Hotel Levi Panorama & Levi Summit Hotel Levi Panorama & Levi Summit Juhli kanssamme! Hotel Levi Panorama ja Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit sijaitsevat korkealla Levitunturin rinteellä, merenpinnasta korkeus on yli 300 metriä. Hotellin

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,

Lisätiedot

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 0 Kesäteatterit 2015 Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 1 SISÄLLYS IISALMI, Mansikkaniemen kesäteatteri... 1 Kauppa-auto... 1 Rakkaat Hölmöläiset,

Lisätiedot

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa!

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa! SissiSuosikit 2015 SissiSuosikit 2015 äänestys on ToimistoSissien jäsenistön keskuudessa 28.10. 31.12.2015 toteutettu äänestys parhaista partnereista ja kiinnostavimmista tapahtumatiloista. Sihteerit ja

Lisätiedot

Luokkakisat

Luokkakisat Palkinnot Palkinnot Kuuluttajat, Kuuluttajat, Musiikki Musiikki Luokkakisat 8.-9.4.2017 Kahvituspiste talkooväelle Tuomaripalaverit keittiö Roll-up Roll-up portiksi portiksi Takakatsomot Esitysalue uusin

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Sunnuntai 01.12.2019 Maanantai 02.12.2019 Tiistai 03.12.2019 Keskiviikko 04.12.2019 Torstai 05.12.2019 Perjantai 06.12.2019 Tahkon Talvikauden avajaiset Yleinen Tahkon talvikauden avajaisia vietetään perinteisesti

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri Rock Karaoke -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 Rock Karaoke -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa, jossa

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut. VisitKouvola

Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut. VisitKouvola Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut VisitKouvola 1 Kouvolan kokous- ja tapahtumapalvelut Yhteinen kokous- ja tapahtumamatkailu brändi Yksi paikka, mistä asiakas saa asiantuntija-apua Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! Perjantai 14.07.2017 klo 16:30-17:15 Sportness Relax Lauantai 15.07.2017 Sunnuntai 16.07.2017 Maanantai 17.07.2017 klo 16:30-17:15 Sportness Gym Circuit Tiistai 18.07.2017 klo 16:00 Lastenteatteriesitys

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Tarjoa ystävillesi tai yhteistyökumppaneillesi unohtumaton ilta taiteen ja hyvän ruuan parissa!

Tarjoa ystävillesi tai yhteistyökumppaneillesi unohtumaton ilta taiteen ja hyvän ruuan parissa! Base Catering on laadukkaita ja yksilöllisesti suunniteltuja cateringpalveluita tarjoava catering-yritys. Luomme yritys- ja yksityistilaisuuksiin tasokkaat ja makunautintoja tarjoavat cateringpalvelut.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Salasana: BarIhku10

Salasana: BarIhku10 Päivitetty 17.9.2019 OHJEET ESIINTYJILLE OSOITE Bar Ihku Levi Keskuskuja 3A 99130 Sirkka MARKKINOINTI Toivomme markkinointia varten sopivan esittelytekstin (enemmän kuin yksi lause ja kohdennettu yleisölle,

Lisätiedot

Klubin kevätkokous 15.3.

Klubin kevätkokous 15.3. 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 16.3.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Klubin kevätkokous 15.3. Klubin kevätkokous kutsui johtokunnan esityksestä Jens Stormbomin Klubin kunniajäseneksi.

Lisätiedot

Lappeenranta, lentokenttä 27.6-29.6.2014

Lappeenranta, lentokenttä 27.6-29.6.2014 Lappeenranta, lentokenttä 27.6-29.6.2014 Saapuminen 27.6.2014 klo 10:00-14:00 toivottu saapuminen Lappeenrannan lentokentälle. Paddock alueena toimii rahtiplatta, johon käynti Lentokentäntien kautta. Sisääntulo

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa Ratsastuskeskus Aino Järvenpää

Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa Ratsastuskeskus Aino Järvenpää Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa. 26.-29.9.2019 Ratsastuskeskus Aino Järvenpää Aino Masters CSI2* hypätään Ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä 26-29.9.2019. Historian kuudes Aino Masters -kilpailu

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Moision Taide ja Pitokartano Oy

Moision Taide ja Pitokartano Oy Moision Taide ja Pitokartano Oy Moisiontie 163, 45120 Elimäki, Kouvola 120 300 120 Tasalattia 1000m2m² Max hlö Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Talonpojan joulupöytä kaksi yhden hinnalla Moision Kartano

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Keskiviikko Torstai Perjantai Ajalle

Tahko.com - Tapahtumia. Keskiviikko Torstai Perjantai Ajalle .com - Tapahtumia Keskiviikko 29.11.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Torstai 30.11.2017 Aiempaa

Lisätiedot

Sisältö 2011. Pukkilansaari- Kyrönjoen helmi Isonkyrön keskustassa 3. Saaren historia 3. Kaikki elämäsi juhlat samassa paikassa 3. Taattua viihdettä 3

Sisältö 2011. Pukkilansaari- Kyrönjoen helmi Isonkyrön keskustassa 3. Saaren historia 3. Kaikki elämäsi juhlat samassa paikassa 3. Taattua viihdettä 3 1 PUKKILAN- SAARI Sisältö 2011 Pukkilansaari- Kyrönjoen helmi Isonkyrön keskustassa 3 Saaren historia 3 Kaikki elämäsi juhlat samassa paikassa 3 Taattua viihdettä 3 Kaiken kansan Pukkila 4 Kesän 2011 ohjelma

Lisätiedot