Asiakirjayhdistelmä 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakirjayhdistelmä 2015"

Transkriptio

1 49. Valtionavustus Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimintaan (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) euroa Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n strategiseen, muuhun kuin liiketaloudellisilla perusteilla tapahtuvaan toimintaan. Tämä käsittää muun muassa yhtiön oma- ja yhteisrahoitteisen tutkimus- ja kehitystyön, osaamisen kehittämisen, innovaatiotoiminnan, teknologian lisensioinnin, uusien yritysten synnyttämisen ja yhteisrahoitteisten tutkimushankkeiden omarahoitusosuutta koskevat menot ja kansallisen mittanormaalijärjestelmän yleisen toteuttamisen, hallinnoinnin ja kehittämisen, kansallisten mittanormaalilaboratorioiden toiminnan ohjauksen, kansallisen kalibrointipalvelun järjestämisen sekä mittatekniikan edistämisen. 2) euroa korvaukseen yhtiölle hankintojen ja toimitilavuokrien arvonlisävero-osuuteen sekä toimitilavuokrien piileviin arvonlisäverokustannuksiin muun kuin arvonlisäverolain (1501/1993) 1 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun liiketoiminnan muodossa harjoitetun liiketaloudellisen toiminnan osalta. 3) Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom -ohjelma ) fuusiotutkimuksen kansallisen koordinaatiotehtävän hoitamiseen. 4) Metrijärjestön jäsenmaksuun. S e l v i t y s o s a : Arvonlisäkompensaatiota tarkistetaan vuosittain yhtiön viimeksi toteutuneen arvonlisäkertymän perusteella. Korvaus on euromääräinen ja perustuu viimeksi toteutuneen vahvistetun tilinpäätöksen tietoihin. VTT:n tehtävä on riippumattomana ja puolueettomana tutkimuslaitoksena edistää tutkimuksen ja teknologian laajaalaista hyödyntämistä sekä kaupallistamista elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa. Tehtävään sisältyy kansainvälisen SI-mittayksikköjärjestelmän toteuttaminen Suomessa kansallisena metrologialaitoksena, jonka taso varmistetaan osallistumalla alan kansainväliseen huippututkimukseen. Uusia mittausmenetelmiä ja mittalaitteita kehitetään Suomen teollisuuden tarpeisiin. Yhtiö vastaa tehtäväänsä liittyvästä kansainvälisestä toiminnasta. Yhtiöllä voi tehtävänsä toteuttamiseksi olla tytäryhtiöitä. Strategisesti erityisen tärkeässä tutkimuksessa valtion tuki on 100 %. VTT toteuttaa vaikuttavuustavoitteitaan sekä omien ohjelmiensa kautta (kärki- ja innovaatio-ohjelmat, Emerging Technologies-ohjelma) että osallistumalla julkisiin tutkimushankkeisiin (EU, Tekes, SHOK:it ja Suomen Akatemia), joissa kehitetään uutta osaamista. Valtionavustuksesta pääosa käytetään omana rahoitusosuutena näissä julkisissa tutkimushankkeissa. VTT:n uudistumisen pääinstrumentti on Emerging Technologies-ohjelma, jolla luodaan sellaisia uusia ratkaisuja, joilla on huomattavaa teknologista, teollista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta 5 10 vuoden tähtäimellä. VTT:n tutkimustoiminta edesauttaa Suomen teollisuuden elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn tukemista sovelletun teknologiatutkimuksen ja -innovaatioiden luomisen avulla. Valtionavustusta käytetään lisäksi korkealuokkaisten tutkimus- ja pilot-infrastruktuurien rakentamiseen ja ylläpitoon, millä varmistetaan tutkimustulosten korkea laatu ja niiden sovellettavuus teollisiin käyttökohteisiin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 1

2 Valtionavustusta kohdennetaan vaikuttavuudeltaan suurempiin kokonaisuuksiin (% valtionavustuksen määrästä) 2013 toteutuma 2014 arvio 2015 Kärki- ja innovaatio-ohjelmat Osaamisen kehittäminen Uudistuminen (Emerging technologies-ohjelma) Vaikuttavuus VTT:n tieteellinen edelläkävijyys luo kilpailu- ja arvonluontikykyä suomalaiselle elinkeinoelämälle ja VTT suuntaa toimenpiteitä Suomen valittujen strategisten kasvualojen, erityisesti bio- ja luonnonvaratalouden sekä cleantechja terveysalojen kehittämis- ja osaamistarpeisiin. VTT luo edellytyksiä yrittäjyydelle, erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kasvulle, ja talouden uudistumiselle yhdistämällä monialaista osaamista sekä suuntaamalla tutkimusta yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen ja käyttäjälähtöiseen tutkimukseen. Kytkeytymällä kansallisiin ja ylikansallisiin arvoverkostoihin sekä hyödyntämällä kansallista ja kansainvälistä kärkiosaamista, Suomen vetovoimaisuus innovaatioympäristönä ja -kumppanina vahvistuu. VTT:ssä toimiva MIKES-toiminto toteuttaa SI-mittayksikköjärjestelmän Suomessa ja varmistaa kansainvälisen huippututkimuksen kautta järjestelmän tuen Suomen teollisuudelle. Uusia mittausmenetelmiä ja mittalaitteita kehitetään. Mittarit 2013 toteutuma Kaupallisesti tai tuotannollisesti hyödynnetyt tai 3 vuoden aikana hyödynnettävät hanketulokset, % VTT:n rooli teknologian kehittäjänä ja käyttöönoton edistäjänä, VTT:n asiakasvaikuttavuuskysely (1 5), ka 3,6 4,0 4,0 VTT:n ulkopuoliset tuotot SHOK-projekteista (milj. euroa) 15, VTT:n rooli energian ja raaka-aineiden käytön tehostamisessa, VTT:n asiakasvaikuttavuuskysely (1 5), ka 3,5 3,6 3,8 3,6 3,9 Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa) Yleisavustus perusrahoitukseen Arvonlisäverokompensaatio Erityisavustus Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom ohjelma ) fuusiotutkimuksen kansallisen koordinaatiotehtävän hoitamiseen 160 Erityisavustukset jäsenmaksuihin 90 Yhteensä Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Arvonlisäveromenot (siirto momentilta ) Fuusio-tutkimuksen kansallinen koordinointi (siirto momentilta ) 160 Valtionavustus VTT Oy:n toimintaan (siirto momentilta (02)) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 2

3 Valtionavustus VTT Oy:n toimintaan (siirto momentilta (05)) Uudelleenkohdentaminen Yhteensä talousarvio Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n strategiseen, muuhun kuin liiketaloudellisilla perusteilla tapahtuvaan toimintaan. Tämä käsittää muun muassa yhtiön oma- ja yhteisrahoitteisen tutkimus- ja kehitystyön, osaamisen kehittämisen, innovaatiotoiminnan, teknologian lisensioinnin, uusien yritysten synnyttämisen ja yhteisrahoitteisten tutkimushankkeiden omarahoitusosuutta koskevat menot ja kansallisen mittanormaalijärjestelmän yleisen toteuttamisen, hallinnoinnin ja kehittämisen, kansallisten mittanormaalilaboratorioiden toiminnan ohjauksen, kansallisen kalibrointipalvelun järjestämisen sekä mittatekniikan edistämisen. 2) korvaukseen yhtiölle hankintojen ja toimitilavuokrien arvonlisävero-osuuteen sekä toimitilavuokrien piileviin arvonlisäverokustannuksiin muun kuin arvonlisäverolain (1501/1993) 1 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun liiketoiminnan muodossa harjoitetun liiketaloudellisen toiminnan osalta. Määrärahaa saa käyttää erityisavustuksena uusiutuvien energialähteiden koetoimintalaitteiden investointeihin ja käyttöönottoon. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena ja se voidaan maksaa ennakkona. S e l v i t y s o s a : Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen, päätösosan toisen kappaleen kohdat 1) ja 2) korvaavat talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdat 1) ja 2) ja päätösosan kolmas ja neljäs kappale lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan kolmanneksi ja neljänneksi kappaleeksi. Lisäys euroa talousarvioesityksen euroon nähden aiheutuu erityisavustuksesta uusiutuvien energialähteiden koetoimintalaitteiden investointeihin ja käyttöönottoon talousarvio Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 37/2014 vp ( ) VTT:stä tulee valtion kokonaan omistama voittoa tavoittelematon osakeyhtiö alkaen. Uudistus selkeyttää ja joustavoittaa VTT:n toimintaa monin tavoin. Valiokunta ilmaisee kuitenkin huolensa siitä, että osana tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistusta VTT:n budjettirahoitusta vähennetään asteittain vuoteen 2017 mennessä yli 21 milj. euroa. Määrärahaleikkauksen arvioidaan olevan noin prosenttia rahoituksen nykyiseen tasoon verrattuna. Tutkimustoiminnan henkilötyökeskeisyydestä johtuen tehokkain tapa reagoida leikkauksiin on henkilöstön määrän vähentäminen. Vähentämistarpeeksi arvioidaan noin 500 henkilötyövuotta. VTT on käynnistänyt yt-menettelyn. Valiokunta pitää välttämättömänä, että VTT:n määrärahaleikkausten vaikutuksia elinkeinoelämän ja yhteiskunnan uudistumista tukevan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuuteen, määrään ja laatuun seurataan jatkossa asianmukaisesti. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 3

4 Tässä yhteydessä valiokunta pitää tarpeellisena korostaa erityisesti VTT:n keskeistä roolia siinä, että Suomi on toistaiseksi ollut yksi EU:n tutkimusohjelmien selkeistä nettohyötyjistä. Suomen voidaan katsoa saaneen tutkimuksen 7. puiteohjelmaan sijoittamansa eurot 1,18-kertaisina takaisin. Puiteohjelmasta on varmistunut rahoitusta yli 900 milj. euroa, ja väkilukuun suhteutettuna Suomi on viidenneksi eniten puiteohjelmasta rahoitusta saanut valtio. Vuonna 2012 tuli 68 prosenttia suomalaisten yritysten ulkomaisesta TKI-rahoituksesta ja 8 prosenttia yritysten koko ulkoisesta rahoituksesta nimenomaan 7. puiteohjelmasta. Saadun selvityksen mukaan yli 22 prosenttia Suomeen varmistuneesta puiteohjelmarahoituksesta on myönnetty nimenomaan VTT:lle, joka on myös koordinaattorina vetänyt useita suomalaisyrityksiä mukanaan puiteohjelman hankkeisiin. VTT on 7. puiteohjelmassa ollut mukana yhteensä 473 hankkeessa, joissa on ollut muista suomalaisista organisaatioista yhteensä 393 osallistumista. Tekes on puolestaan 7. puiteohjelman aikana maksanut suomalaisille osapuolille vastinrahoitusta keskimäärin noin 33 milj. euroa vuodessa. Tutkimuksen 7. puiteohjelman seuraaja, Horisontti ohjelma, käynnistyi Horisontti 2020:ssa tutkimuksen puiteohjelmaan yhdistettiin myös kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelman rahoitusinstrumentit. Horisontti ohjelma painottaa nyt erityisesti yritysosallistumista ja innovaatioita. Tavoitteena on, että noin 20 prosenttia ohjelman budjetista kohdistuu pk-yrityksiin. Ohjelma on mittakaavaltaan ja lluilta vaikutuksiltaan selvästi 7. puiteohjelmaa laajempi. Jaossa on nyt noin 80 mrd. euroa. Samalla kansallisen vastinrahoituksen tarpeen voidaan olettaa edelleen kasvavan. Valiokunta katsoo, että suomalaisten organisaatioiden ja yritysten aktiivisuutta ja menestymistä Horisontti ohjelman hakuprosesseissa on seurattava tarkasti. Olennaista on varmistaa, että Suomeen saatava kansainvälinen TKIrahoitus ja pääsy kansainvälisiin verkostoihin ei vaarannu edellä kuvattujen VTT:n ja Tekesin määrärahaleikkausten johdosta. Valiokunta pitää tärkeänä, että erityisesti pienet yritykset saavat tarvitsemansa tuen etenkin hankkeissa, jotka tähtäävät kansainvälistymiseen, uudistumiseen ja liiketoiminnan sekä uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. Erityistä huomiota on tässä yhteydessä kiinnitettävä kansallisen vastinrahan riittävyyteen ja saatavuuteen. Valiokunta lisää momentille euroa kansalliseen vastinrahoitukseen pienille yrityksille. Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n strategiseen, muuhun kuin liiketaloudellisilla perusteilla tapahtuvaan toimintaan. Tämä käsittää muun muassa yhtiön oma- ja yhteisrahoitteisen tutkimus- ja kehitystyön, osaamisen kehittämisen, innovaatiotoiminnan, teknologian lisensioinnin, uusien yritysten synnyttämisen ja yhteisrahoitteisten tutkimushankkeiden omarahoitusosuutta koskevat menot ja kansallisen mittanormaalijärjestelmän yleisen toteuttamisen, hallinnoinnin ja kehittämisen, kansallisten mittanormaalilaboratorioiden toiminnan ohjauksen, kansallisen kalibrointipalvelun järjestämisen sekä mittatekniikan edistämisen. 2) korvaukseen yhtiölle hankintojen ja toimitilavuokrien arvonlisävero-osuuteen sekä toimitilavuokrien piileviin arvonlisäverokustannuksiin muun kuin arvonlisäverolain (1501/1993) 1 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun liiketoiminnan muodossa harjoitetun liiketaloudellisen toiminnan osalta. 3) Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom -ohjelma ) fuusiotutkimuksen kansallisen koordinaatiotehtävän hoitamiseen. 4) Metrijärjestön jäsenmaksuun. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 4

5 Määrärahaa saa käyttää erityisavustuksena uusiutuvien energialähteiden koetoimintalaitteiden investointeihin ja käyttöönottoon. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena ja se voidaan maksaa ennakkona. I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrahaa saa käyttää myös lisäeläketurvan maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Lisämääräraha on lisäeläketurvan pääomitettu kustannus Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n palvelukseen VTT:stä ja Mittatekniikan keskuksesta siirtyvän koko henkilöstön osalta. Korvaus on kertaluonteinen, eikä valtiolle aiheudu lisäeläketurvan järjestämisestä muita kustannuksia. Kuluerä on erillinen kiinteä maksu, eikä se ole valtionavustusta I lisätalousarvio talousarvio Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrahaa saa käyttää myös lisäeläketurvan maksamiseen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 5

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 328 970 000 euroa. Vuonna 2016 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 01. Nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille merkitään nettotuloa 4 467 821 000 euroa. Tuloina otetaan huomioon uusien valtionlainojen nimellisarvot, emissiovoitot,

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja.

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja. 03. Valtion nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Valtion velanhoidon strategisena tavoitteena on velasta aiheutuvien kustannusten minimointi

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON 32.20.06 Innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenot

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 61. Vesien- ja ympäristönhoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 5 842 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) vesien- ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT:N VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT:N VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE TULOSSOPIMUS 2.12.2011 TEM/2558/00.03.01.02/2011 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT:N VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2012-2015 1. YLEISTÄ VTT:n toiminta-ajatuksena on tuottaa

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 50. Valtionrahoitus yliopistojen toimintaan (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 1 893 258 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää yliopistoille yliopistolain

Lisätiedot

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 51. Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 557 459 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 324/2018 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT:n strateginen ja toiminnallinen arviointi Päätösseminaari 27.9.2010 Ilkka Turunen Pääsihteeri Tutkimus- ja innovaationeuvosto t 1 Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tiede

Asiakirjayhdistelmä Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2016 II LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2016 II LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2016 II LISÄTALOUSARVIOON 32.20.06 Innovaatiorahoitukeskus Tekesin toimintamenot

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi. Valtiovarainvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 31.5.

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi. Valtiovarainvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 31.5. Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi Valtiovarainvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 31.5.2016 Terrafame Group Oy:n lisäpääomitus Terrafame Group Oy:n pääomitukseen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32 Eduskunta, valtiovarainvaliokunta 13.10.2015 Budjettineuvos Eero Murto TEM TAE 2016 politiikkalohkoittain (1 000 ) Kotouttaminen; 143 655

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 559 000 euroa. Momentin

Lisätiedot

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä EU ja kansainväliset järjestöt

Asiakirjayhdistelmä EU ja kansainväliset järjestöt 92. EU ja kansainväliset järjestöt S e l v i t y s o s a : Vuosi 2015 on seuraavan EU:n monivuotisen rahoituskehyksen toinen varainhoitovuosi ja vuoden 2014 EU-vaalien jälkeisen Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 171/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON Tämä asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti.

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 143 000 euroa. S e l v i t y s

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen 70. Kotouttaminen Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Vahvistetaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) toimeenpanoa tavoitteena tukea ja edistää maahanmuuttajien

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta. Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11. Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 21. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 87 652 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kansainvälistä suojelua

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. 02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 41. Yleisavustus eräille yhteisöille ja järjestöille elinkeinopolitiikan edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 24 212 000 euroa. Määrärahaa

Lisätiedot

Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö

Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö 04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 01. Arvonlisävero Momentille arvioidaan kertyvän 17 030 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu arvonlisäverolakiin (1501/1993). Hallitus

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 51. Julkiset työvoimapalvelut (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012) Momentille myönnetään 545 964 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Talousarvioesitys 2016 ja JTS 2016-2019 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallitusohjelman toteuttaminen Hallitusohjelman keskeiset kirjaukset on kiteytetty

Lisätiedot

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia Suomen kestävän kehityksen toimikunta 6.6.2012 Kimmo Kanto yksikön johtaja ympäristötieto ja avaruussovellukset Tekes

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 201 254 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kunniakonsulien

Lisätiedot

Yhteiset palvelut 1/20/2016 Tuula Vieru DM Tämä asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti

Yhteiset palvelut 1/20/2016 Tuula Vieru DM Tämä asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti Asiakirjatyyppi 1 (5) Yhteiset palvelut 1/20/2016 Tuula Vieru 14.8.2017 DM 1894924 Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO Kirjeenne 4.8.2017, TEM/1540/02.01.04/2017 TEKESIN EHDOTUS VUODEN

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 56 000 euroa. Valtuudet

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Suomen edellytykset talouden uudistumiseen innovaatiotoiminnan kautta heikentyneet

Suomen edellytykset talouden uudistumiseen innovaatiotoiminnan kautta heikentyneet Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan tukemisen haasteet ja kehittämiskohteet sekä vuoden 2019 valtion talousarvioehdotuksen uudet toimet ja niiden vaikutukset TEM Suomen edellytykset talouden uudistumiseen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus 1 Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus Yliopistojen valtion perusrahoitusta on leikattu talousarvioesitysten perusteella melko paljon vuodesta 2015. Perusrahoituksen lisäksi yliopistojen

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Elinkeino- ja innovaatiopolitiikka

Asiakirjayhdistelmä Elinkeino- ja innovaatiopolitiikka 20. Elinkeino- ja innovaatiopolitiikka Talousarvioesitys HE 112/ vp (16.9.) S e l v i t y s o s a : Elinkeino- ja innovaatiopolitiikalla vahvistetaan kilpailukyvyn ja talouden kasvun edellytyksiä. Lähivuosina

Lisätiedot

Suomenlinnan kestävän kehityksen mukaiset energiaratkaisut pitkällä aikavälillä

Suomenlinnan kestävän kehityksen mukaiset energiaratkaisut pitkällä aikavälillä TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Suomenlinnan kestävän kehityksen mukaiset energiaratkaisut pitkällä aikavälillä Hiilineutraali Korkeasaari 9.2.2016 Antti Knuuti, VTT 040 687 9865, antti.knuuti@vtt.fi

Lisätiedot