HELSINGIN KAUPUNKI 1 HALLINTOKESKUS
|
|
- Aila Nurmi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN KAUPUNKI 1 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖN PERUSTELUT Yleistä Sosiaali- ja terveystoimen johtosääntö pohjautuu kaupungin mallijohtosääntöön ja tarvittavilta osiltaan nykyisiin sosiaalitoimen johtosääntöön ja terveystoimen johtosääntöön. Näissä perusteluissa kuvataan pykäläkohtaisesti kunkin pykälän perustelut. Voimassaolevien sosiaalitoimen johtosäännön ja terveystoimen johtosäännön vastaavat pykälät on mainittu sulkeissa. 1 Toimiala (Sosv 1 ja Terv 1 ) 1 mom. Pykälän mukaan sosiaali- ja terveystoimella on kokonaisvastuu kunnalle kuuluvien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä lakien määräysten mukaisesti. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa sosiaalipalvelujen järjestämisestä sen mukaisesti kuin sosiaalihuoltolaissa ja sosiaalihuollon erityislainsäädännössä on säädetty kunnan järjestämisvastuusta lasten päivähoitoa lukuun ottamatta. Terveydenhuollon osalta kokonaisvastuu merkitsee, että vaikka virasto tuottaa itse ensisijaisesti kansanterveystyöhön kuuluvia palveluja, sosiaali- ja terveyslautakunta ja sosiaali- ja terveysvirasto edelleen vastaavat väestön terveyspalvelujen tarpeiden mukaisesta kokonaisuudesta ja samalla myös siitä, että väestö saa myös erikoissairaanhoitolain mukaisen tarpeellisen erikoissairaanhoidon ao. lain mukaisesti. Tämä on sikälikin perusteltua, että kaikki terveydenhuollon rahoitus - myös erikoissairaanhoidon kuntayhtymälle menevä - sisältyy sosiaali- ja terveydenhuollon talousarvioon. Sosiaali- ja terveyslautakunta ja sosiaali- ja terveysvirasto terveyssuunnittelun kautta tilaajina pitkälti ratkaisevat myös sairaanhoitopiiriltä ostettavien palvelujen laadun ja määrän, vaikka sairaanhoitopiirillä onkin järjestämisvastuu pääosasta erikoissairaanhoitoa. Toimialaa ei rajata helsinkiläisiin, so. Helsingin kaupungin väestöön, koska kunnalle kuuluu myös sellaisia velvoitteita, jotka eivät kohdistu kunnan väestöön.
2 HELSINGIN KAUPUNKI 2 Helsingin on huolehdittava sosiaalihuoltolain (SHL) 13 :n 1 momentin 1 ja 2 kohdan nojalla sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen ja toimeentulotuen myöntämisestä kunnassa oleskelevalle henkilölle. Toimeentulotukeen on oikeutettu kunnassa vakinaisesti oleskeleva henkilö riippumatta siitä, mikä on hänen kotikuntalain mukainen kotikuntansa. Myös kunnan vastuu sosiaalipalvelujen järjestämisestä koskee sellaisia kunnassa oleskelevia henkilöitä, jotka eivät ole helsinkiläisiä, jos palvelun tarve on kiireellinen ja muutoinkin olosuhteiden niin vaatiessa (SHL 15 1 mom.). Tällaisten olosuhteiden on katsottava olevaan olemassa muun muassa, kun henkilö oleskelee kunnassa opiskelun tai työn vuoksi eikä hänen kotikuntansa kotikuntalain 3 :n mukaan sen vuoksi muutu (SHA 4 ). Terveydenhuollon osalta esim. kunnan alueella sijaitsevien oppilaitosten koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, merenkulkijoiden terveydenhuolto samoin kuin terveydenhuoltolain mukaiset, kunnassa säännönmukaisesti tai pitkäaikaisesti oleskelevien ja työskentelevien terveyspalvelut. Lisäksi terveydenhuoltolain mukainen oikeus vapaasti valita koko maassa terveyspalvelut antava terveyskeskus tai terveysasema tulee voimaan lukien, jolloin kunnan jäsenyydestä riippumaton oikeus saada terveyspalveluja muuttuu pääsäännöksi. 2. mom. Kansanterveyslain 15.1 mukaan kunnalla tulee olla terveydenhuoltolaissa säädettyjä tehtäviä varten terveyskeskus. Ko. lain määräyksellä tulkitaan olevan tarkoitus varmistaa, että kunnassa on asianomaisista, terveydenhuoltolaissa määrätyistä tehtävistä vastaava ja huolehtiva taho. Tästä syystä tässä pykälässä määritellään, että sosiaali- ja terveysvirasto huolehtii terveyskeskuksen lakisääteisistä tehtävistä. Terveydenhuoltolain 21 :n mukainen ympäristöterveydenhuolto ei kuitenkaan kuulu sosiaali- ja terveyslautakunnan eikä sosiaali- ja terveysviraston toimialaan, vaan näistä tehtävistä huolehtivat Helsingissä ympäristölautakunta ja ympäristökeskus. Lisäksi ympäristökeskus huolehtii myös yksityisten terveydenhuollon toimipaikkojen toimitilojen tarkastamisesta. 3. mom. Sosiaalipalveluihin kuuluvat lisäksi raittiustyölaissa kunnan tehtäväksi säädetty raittiustyö, kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa kunnan tehtäväksi säädetyt maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyvät tehtävät sekä talous- ja velkaneuvonnasta annetussa laissa säädetty talous- ja velkaneuvontapalvelujen järjestäminen kunnassa aluehallintovi-
3 HELSINGIN KAUPUNKI 3 raston kanssa tehtävän sopimuksen mukaisesti. Kuten lasten päivähoito eivät myöskään esiopetus sekä koululaisten aamu- ja iltapäivähoito kuulu sosiaali- ja terveystoimen toimialaan. 4. mom. Apteekkilupa on myönnetty Helsingin kaupungille, joten johtosäännössä tämä tehtävä tulee kohdentaa hallintokunnalle, nyt siis sosiaali- ja terveyslautakunnalle ja -virastolle (aiemmin se oli määritelty terveyslautakunnalle ja -keskukselle). Sosiaali- ja terveysviraston sairaala-apteekki huolehtii terveys- ja sosiaaliviraston sairaaloiden ja laitosten lääkehuollon ohella mm. tartuntatautilain ja lääkelain mukaisesta avohoidon potilaiden lääkehuollosta, josta on tarpeen erikseen ottaa maininta johtosääntöön. 2 Lautakunta ja sen jaostot (Sovs 2 ja Terv 2 ) 1 mom. Nykyisessä sosiaalilautakunnassa on yksitoista jäsentä ja terveyslautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Uuteen sosiaali- ja terveyslautakuntaan esitetään valittavaksi yksitoista jäsentä. 2 mom. Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisuuteen esitetään asetettavaksi kolme jaostoa. Sosiaalilautakunnan alaisuudessa on tällä hetkellä viisi jaostoa: lapsi- ja perhejaosto, ensimmäinen aikuispalvelujen muutoksenhakujaosto, toinen aikuispalvelujen muutoksenhakujaosto, vanhuspalvelujen muutoksenhakujaosto ja ruotsinkielinen jaosto. Terveyslautakunnan alaisuudessa ei ole jaostoja. Jaostojen jäsenmääräksi esitetään seitsemää jäsentä, kuten on tällä hetkellä sosiaalilautakunnan alaisissa jaostoissa. 3 mom. Kolmannen jaoston jäsenet valitaan ruotsinkielisestä kieliryhmästä. 3 Esittely (Sosv 3 ja Terv 3 ) Sosiaali- ja terveyslautakunnassa on esitetty säilytettäväksi yhden esittelijän järjestelmä. Tätä puoltaa erityisesti
4 HELSINGIN KAUPUNKI 4 - uudessa organisaatiossa on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ratkaisuissa otetaan huomioon viraston kokonaisuus - viraston päälliköllä on kokonaisvastuu viraston johtamisesta ja taloudesta, joten hänellä tulee olla mahdollisuus määrätä lautakunnalle esiteltävien asioiden sisältö. Jaostoissa esittely on määrätty osaston päällikön tehtäväksi. Lisäksi viraston päälliköllä on oikeus siirtää jonkin asian tai asiaryhmän osalta esittelyvelvollisuus osastopäälliköltä muulle viranhaltijalle. Tällä määräyksellä varmistetaan, että asiat esittelee asiantunteva viranhaltija. Vielä on määrätty, että viraston päällikkö voi ottaa alaiselleen esittelijälle kuuluvan asian esiteltäväkseen kuten sosiaalitoimen johtosäännössä tällä hetkellä. 4 Lautakunnan tehtävät (Sosv 6 ja Terv 6 ) Lautakunnan tehtävistä kohdat 1, 2, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 11, 12, 13, 14, 15 ja 16, ovat kaupungin mallijohtosäännön ja nykyisten sosiaalitoimen johtosäännön ja terveystoimen johtosäännön mukaisia. Kohta 3. Sisältö on nykyisiä sosiaalitoimen johtosääntöä ja terveystoimen johtosääntöä sekä mallijohtosääntöä vastaava, mutta sanajärjestystä on muutettu siten, että sosiaalitoimen asiakasmaksut ja terveydenhuollon potilasmaksut on siirretty luettelon alkuun. Kaupunginvaltuusto päättää taloudellisesti tai periaatteellisesti merkittävän uuden sosiaalihuollon asiakasmaksun tai terveydenhuollon potilasmaksun käyttöön ottamisesta tai tällaisen maksun käytöstä luopumisesta (Khn johtosäännön kohta). Nykyisen ja nyt esitettävän johtosäännön määräyksen mukaan taas sosiaali- ja terveyslautakunta päättää asiakas- ja potilasmaksuista kaupunginhallituksen tarvittaessa erikseen antamien ohjeiden mukaisesti. Kohta 10 Tehtävä on muutoin mallijohtosäännön ja nykyisen terveystoimen johtosäännön mukainen, mutta on lisätty nykyisen sosiaalitoimen johtosäännön mukainen maininta valtion perintönä saatujen osakkeiden luovuttamisesta. Tämä lisäys on tärkeä, jotta valtion perintönä saatujen osakkeiden luovuttamisesta voi päättää lautakunta eikä niitä tarvitse viedä kaupunginhallituksen päätettäväksi.
5 HELSINGIN KAUPUNKI 5 Kohta 17 Tehtävä on nykyisen sosiaalitoimen johtosäännön mukainen. Lautakunta päättää vuosittain kuinka paljon valtion perintönä saadusta omaisuudesta käytetään. Kohta 18 Tehtävää ei minkään säännöksen vuoksi johtosääntötasolla tarvitse päättää, mutta esitetään kohta koskemaan vain aukioloajoista sekä viranhaltijalle tapahtuvan delegoinnin perusteista päättämistä. Kuntalain mukaan päätösvaltaa antaa kaupunginvaltuusto. Ellei aukioloaikojen päättämistä määrätä johtosäännöllä, jää epäselväksi kuka ja millä valtuudella aukioloajoista päätetään. Aiemmin johtosäännöissä olleet tehtävät hoitopaikkojen määrästä päättämisestä on jätetty tarpeettomana pois. Hoitopaikkojen ja sairaansijojen määrä päätetään samassa yhteydessä kun hyväksytään tulosbudjetti. Kohta 19 Tehtävä on uusi. Palveluseteli on yksi kunnan käytettävissä olevista palvelujen järjestämistavoista. Kunta päättää, mitä järjestämistapaa tai -tapoja käytetään kyseisessä kunnassa. Kunta päättää myös siitä, missä palveluissa ja missä laajuudessa palveluseteliä käytetään. Kaupunginvaltuusto päättää oman toiminnan ulkoistamisesta (Khs , 170 ; Kilpailuttamisen periaatteet). Tässä ehdotettu päätösvaltuus koskee siten oikeutta päättää palvelusetelin käyttämisestä jo ulkoistettujen palvelujen vaihtoehtona, niiden sijasta ja rinnalla palvelujen järjestämistapavaihtoehtona. Palvelusetelillä voi täydentää muita palvelujen järjestämistapoja, mutta palvelusetelin käyttäminen palvelun järjestämistapavaihtoehtona ei johda siihen, että omaa toimintaa ulkoistetaan ilman, että kaupunginvaltuusto on siitä päättänyt. Lautakunta kuitenkin päättää tämän kohdan nojalla aina palvelusetelin arvon; myös valtuuston päättämien, palvelusetelillä hankittavien palvelujen osalta.
6 HELSINGIN KAUPUNKI 6 Nykyiseen sosiaalitoimen johtosääntöön ja terveystoimen johtosääntöön verrattuna esitettävässä sosiaali- ja terveystoimen johtosäännössä ei ole seuraavia kohtia: Nykyisessä sosiaalitoimen johtosäännössä lautakunnalle määrätty tehtävä, kohta 19 määrätä, mikä vastuualue huolehtii ruotsinkielisten palvelujen järjestämisestä on poistettu, koska ruotsinkielisiä palveluja varten ei perusteta erillistä yksikköä. Nykyisessä terveystoimen johtosäännössä lautakunnalle määrätty tehtävä, kohta 16 vahvistaa perusteet, joiden mukaan viranhaltija päättää pitkäaikaisesti sairaalahoidossa olevalta potilaalta perittävästä maksusta on poistettu. Kohtaa ei tarvita, koska lautakunta vahvistaa perusteet tämän pykälän kohdan 3 nojalla. Nykyisessä terveystoimen johtosäännössä lautakunnalle määrätty tehtävä, kohta 19, antaa viranomaisille lausuntoja apteekkien toimintaa koskevissa asioissa on sisällytetty kaupungin ja lautakunnan puhevallan käyttöä koskevaan toimivaltapykälään (22 ) huomioon ottaen tehtävän rutiinimainen luonne. Nykyisessä terveystoimen johtosäännössä lautakunnalle määrätty tehtävä, kohta 20, antaa lausuntoja kiireettömän sairaankuljetuksen lupia koskevissa asioissa on poistettu, koska tehtävä siirtyy terveydenhuoltolain nojalla vuoden 2013 alusta HUS:n vastuulle. 5 Ensimmäisen jaoston tehtävät Ensimmäisen jaoston tehtävät ovat samat kuin nykyisen sosiaalilautakunnan ensimmäisen aikuispalvelujen muutoksenhakujaoston tehtävät. Jaosto käsittelee pelkästään viranhaltijan toimeentulotukipäätöksestä tehtyjä muutoksenhakemuksia. Vuonna 2011 on käsitelty yhteensä 629 toimeentulotuen muutoksenhakua. 6 Toisen jaoston tehtävät Kohta 1 Toisen jaoston tehtävien 1 -kohta koskee sosiaalihuollon osalta viranhaltijan yksilöhuollon päätöksistä tehtyjä muutoksenhakemuksia toimeentulotukea lukuun ottamatta. Toiselle jaostolle siirtyvät siten nykyisen sosiaalitoimen johtosäännön mukaisten toisen aikuispalvelujen
7 HELSINGIN KAUPUNKI 7 muutoksenhakujaoston, vanhuspalvelujen muutoksenhakujaoston ja lapsi ja perhejaoston muutoksenhakuasiat. Sosiaalilautakunta on delegoinut hallintosäännön 26 b :n nojalla viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaisen päätöksentekovallan eräille sosiaaliviraston viranhaltijoille, joten näitä päätöksiä ei sen jälkeen ole käsitelty sosiaalilautakunnan jaostoissa. Vuonna 2011 on esitetyn toisen jaoston tehtäväalueeseen esitettyjä em. asioita koskevia päätöksiä tehty yhteensä 225 (toinen aikuispalvelujen muutoksenhakujaosto 167 asiaa ja vanhuspalvelujen muutoksenhakujaosto 58 asiaa). Lisäksi muutama lastensuojelun ja perheoikeudellisten asioiden muutoksenhaku. Lisäksi toisen jaoston ratkaistaviksi esitetään siirrettäviksi nykyisin terveyslautakunnalle kuuluvien, sellaisten muutosvaatimusten käsittely, jotka sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaan henkilöllä on oikeus saada monijäsenisen toimielimen käsiteltäväksi, mitä toimivaltaa ei voi delegoida viranhaltijalle. Jaoston tehtäväksi siirtyvät em. lakien nojalla 1) potilasmaksuja koskevat terveydenhuollon muutoksenhakuasiat 2) asiakirjojen luovuttamista koskevat vaatimukset. Vuonna 2011 em. asioita koskevia päätöksiä on tehty terveyslautakunnassa 38. Kohta 2 Lisäksi toiselle jaostolle siirtyvät nykyisen sosiaalijohtosäännön toisen aikuispalvelujen muutoksenhakujaoston tehtävänä oleva päihdehuoltolaissa tarkoitetun esityksen tekeminen hallinto-oikeudelle henkilön määräämisestä hoitoon tahdostaan riippumatta väkivaltaisuuden perusteella. Näitä asioita on käytännössä hyvin harvoin. Kohta 3 Nykyisin terveyslautakunnan päätettäviksi kuuluvat, tartuntatautilain mukaisia pakkotoimia koskevat tehtävät esitetään määrättäviksi toisen jaoston tehtäviin. Nämä päätökset on tartuntatautilain mukaan aina monijäsenisen toimielimen vahvistettava, joten niitä ei voi siirtää viranhaltijan päätettäviksi. Kuitenkin ko. asiat eivät juurikaan sisällä todellisia harkintamahdollisuuksia päätösvaihtoehtojen suhteen ja ne soveltuvat
8 HELSINGIN KAUPUNKI 8 käsiteltäväksi jaostossa, joka muutoin käsittelee ensisijaisesti oikeudellisin perustein ratkaistavia muutoksenhakuasioita. Vuonna 2011 on em. asioita koskevia päätöksiä tehty terveyslautakunnassa yhteensä 7, joista kukin päätös on sisältänyt useimmiten useiden henkilöiden, 1 4 henkilöä, työssäkäynnistä yms. pidättämisen. 7 Kolmannen jaoston tehtävät Kolmannen jaoston (ruotsinkielisen jaoston) tehtävät ovat samat kuin ensimmäisen ja toisen jaoston tehtävät asioissa, jotka ovat vireillä ruotsin kielellä. 8 Organisaatio (Sosv 11, Terv 7 ) Pykälässä on määritelty sosiaali- ja terveysviraston osastokohtainen organisaatio. Pykälässä mainitaan ensin kolme laaja-alaisesti toiminnasta vastaavaa osastoa, perhe- ja sosiaalipalvelut, terveys- ja päihdepalvelut ja sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut. Seuraavaksi mainitaan hallinto-, kehittämis- ja tukipalveluista vastaavat osastot. Osastotasoiset yksiköt yhdessä muodostavat sosiaali- ja terveysviraston. Kaikissa osastoissa on sekä nykyisen sosiaaliviraston että nykyisen terveyskeskuksen toimintoja. Minkään osaston toimialaa ei ole määritelty asiakkaiden ikäjaottelun, elämänkaaren tai vain tietyn palvelukokonaisuuden mukaan. Osastorakenne korostaa palvelukokonaisuuksia ja asiakasprosesseja antaen mahdollisuuden palvelujen tuottamiseen uudella tavalla asiakkaan ja potilaan tarpeista lähtien. Palvelukokonaisuuteen liittyviä ennaltaehkäiseviä ja korjaavia palveluja on samassa osastossa. Tällöin osasto pystyy omalla toiminnallaan nykyistä aikaisempaan puuttumiseen ja kustannusten hallintaan ennaltaehkäiseviin ja kevyempiin palveluihin satsaamalla. Myös palvelukokonaisuuteen liittyvät avo- ja laitospalvelut ovat samassa osastossa mahdollistaen välimuotoisten ja intervallityyppisten palvelujen kehittämisen. Rakenne kannustaa kevyempien ja ennaltaehkäisevien palvelujen käyttöön raskaampien ja kalliimpien laitospalvelujen sijasta. Osastorakenne on selkeä yhteistyökumppaneiden, esimerkiksi kaupungin muut virastot, lähikunnat, HUS, suhteen. Osastotasoisten yksiköiden toimialat on määritelty mallijohtosäännön mukaisesti lyhyesti. Tarkemmat tehtävämäärittelyt tapahtuvat johtosääntöä alemmantasoisilla päätöksillä.
9 HELSINGIN KAUPUNKI 9 Johtosäännössä on lisäksi säädetty, että osastojen jakautumisesta toimistotasoisiin yksiköihin päättää lautakunta. Pykälässä on määritelty viraston päällikön ja osastojen päälliköiden nimikkeet mallijohtosäännön mukaisesti: virastopäällikkö ja osastopäällikkö. 9 Johtaminen (Sosv 12, Terv 8 ) Määrittely on mallijohtosäännön sekä nykyisten sosiaalitoimen johtosäännön ja terveystoimen johtosäännön mukainen. 10 Perhe- ja sosiaalipalvelujen toimiala Perhe- ja sosiaalipalvelujen osasto huolehtii lapsille ja lapsiperheille tarkoitetuista neuvola- ja sosiaalipalveluista, lapsi- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta, kasvatus- ja perheneuvonnasta sekä perheoikeudellisista asioista. Osasto huolehtii myös koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta, koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten terveysneuvonnasta ja terveystarkastuksista, alle 18 -vuotiaille tarkoitetuista päihdepalveluista sekä lasten- ja nuorten psykiatriasta. Lisäksi osasto huolehtii aikuissosiaalityöstä, toimeentulotuen myöntämisestä, talous- ja velkaneuvonnasta, työllistämispalveluista ja kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä sekä maahanmuuttajien vastaanottokeskustoiminnasta. Lisäksi lautakunta voi antaa osastolle muita tehtäviä. Tämä määräys on tarpeen, jotta nykyiset ja mahdollisesti tulevat tehtävät on mahdollista joustavasti määrätä sen osaston tehtäväksi, jonne ne toiminnallisesti on tarkoituksenmukaista sijoittaa. 11 Terveys- ja päihdepalvelujen toimiala Terveys- ja päihdepalvelujen osasto huolehtii sosiaali- ja terveyspalvelujen päivystystoiminnoista (somaattinen ja psykiatrinen päivystys sekä sosiaali- ja kriisipäivystys), perusterveydenhuollon avosairaanhoidon toiminnasta terveysasemilla ja somaattisen erikoissairaanhoidon poliklinikkatoiminnasta. Osasto huolehtii suun terveydenhuollosta mukaan lukien pääkaupunkiseudun suun erikoishoidon yksikkö. Lisäksi osasto huolehtii mielenterveys- ja päihdepalveluista sisältäen avo-, laitos- ja asumispalvelut sekä psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta lukuun ottamatta lasten- ja nuorisopsykiatriaa. Lisäksi lautakunta voi antaa osastolle muita tehtäviä. Tämä määräys on tarpeen, jotta nykyiset ja mahdollisesti tulevat tehtävät on mahdollista
10 HELSINGIN KAUPUNKI 10 joustavasti määrätä sen osaston tehtäväksi, jonne ne toiminnallisesti on tarkoituksenmukaista sijoittaa. 12 Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen toimiala Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen osasto huolehtii kotihoidosta, kotisairaalatoiminnasta, perusterveydenhuoltoon kuuluvista sairaalapalveluista, lääkinnällisestä ja muusta kuntoutuksesta. Osasto huolehtii myös vanhussosiaalityöstä, vanhusten päivätoiminnasta ja palvelukeskuksista. Lisäksi osasto huolehtii sekä lyhytaikaisesta että pitkäaikaisesta palveluasumisesta ja laitoshoidosta sekä omaishoidontuesta. Osasto huolehtii vammaisten ja kehitysvammaisten sosiaalityöstä, asumispalveluista ja perhehoitopalveluista, työ- ja päivätoiminnasta, kehitysvammaisten laitospalveluista sekä vammaisneuvolasta. Lisäksi lautakunta voi antaa osastolle muita tehtäviä. Tämä määräys on tarpeen, jotta nykyiset ja mahdollisesti tulevat tehtävät on mahdollista joustavasti määrätä sen osaston tehtäväksi, jonne se toiminnallisesti on tarkoituksenmukaista sijoittaa. 13 Henkilöstö- ja kehittämispalvelujen toimiala Henkilöstö- ja kehittämispalvelujen osasto tuottaa keskitetysti kaikki viraston johdon ja toiminnan edellyttämät henkilöstö- ja kehittämispalvelut siltä osin kun palveluja ei tuoteta kaupunkitasolla keskitetysti. Toiminnan osastoilla ei ole henkilöstöhallintotehtäviä lukuun ottamatta niitä, jotka kuuluvat esimiestehtäviin. Virastotasoiset strategian valmistelutehtävät, muut hallinnolliset asiantuntijapalvelut sekä koulutuspalvelut ovat osaston tehtäviä. Osaston tehtävänä olevan keskitetyn kehittämisen lisäksi jokaisen osaston johdon ja työntekijöiden tehtäviin kuuluu olennaisena osana oman toiminnan jatkuva kehittäminen. Tälle kehittämistyölle toiminnan osastot saavat tukea keskitetyltä henkilöstö- ja kehittämisosastolta. Osaston tehtäviin kuuluu myös koko viraston oikeudelliset palvelut, kuten lautakunta ja jaostotyöskentelyn valmistelu ja sihteeritehtävät. Hallinto- ja tukipalvelujen osaston tehtävänä on lisäksi vastuutahona koordinoida osaa sellaisista poikkihallinnollisista prosesseista, joihin liittyvien palvelujen tuottamisen vastuu on omalta osaltaan kuitenkin kullakin osastolla. Terveydenhuoltolain mukaan kunnassa tulee olla nimettynä vastuutaho terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle, jonka vastuutaho Helsingin kaupungissa on henkilöstö- ja kehittämispalvelujen osasto.
11 HELSINGIN KAUPUNKI 11 Sosiaali- ja terveysvirastossa ei ole erillistä ruotsinkielisten palvelujen yksikköä vaan ruotsinkieliset palvelut tuotetaan osana kunkin osaston toimintaa. Hallinto- ja kehittämispalvelujen osaston tehtävänä on toimia koko viraston ruotsinkielisten palvelujen koordinoivana vastuutahona. Samoin osasto toimii lähipalvelujen koordinoinnin vastuutahona sosiaali- ja terveysvirastossa. Lisäksi lautakunta voi antaa osastolle muita tehtäviä. Tämä määräys on tarpeen, jotta nykyiset ja mahdollisesti tulevat tehtävät on mahdollista joustavasti määrätä sen osaston tehtäväksi, jonne ne toiminnallisesti on tarkoituksenmukaista sijoittaa. 14 Talous- ja tukipalvelujen toimiala Talous- ja tukipalvelujen toimiala vastaa keskitetysti viraston ja osastojen talouden suunnittelusta ja seurannasta, hankintatehtävistä, viraston tilahallinnosta sekä järjestöavustusten valmistelusta, siltä osin kun palveluja ei tuoteta kaupunkitasolla keskitetysti. Toiminnan osastoilla ei ole taloushallinnon tehtäviä, lukuun ottamatta niitä, jotka kuuluvat esimiestehtäviin. Lisäksi osaston toimialaan kuuluvat kaikki viraston keskitetysti tuotettavat tukipalvelut kuten sairaala-apteekkitoiminta, laitoshuolto-, vahtimestari- ja lähettipalvelut, materiaalipalvelut ja tekstinkäsittely. Lisäksi lautakunta voi antaa osastolle muita tehtäviä. Tämä määräys on tarpeen, jotta nykyiset ja mahdollisesti tulevat tehtävät on mahdollista joustavasti määrätä sen osaston tehtäväksi, jonne ne toiminnallisesti on tarkoituksenmukaista sijoittaa. 15 Tietohallinto- ja viestintäpalvelujen toimiala Osaston tehtävänä on tuottaa keskitetysti koko viraston tietohallinnon palvelut siltä osin kun palveluja ei tuoteta kaupunkitasolla keskitetysti. Osasto tuottaa myös sisäisen ja ulkoisen viestinnän palvelut. Osaston tehtävänä on lisäksi vastuutahona koordinoida osaa sellaisista poikkihallinnollisista prosesseista, joihin liittyvien palvelujen tuottamisen ja kehittämisen vastuu on omalta osaltaan kuitenkin kullakin osastolla. Tietohallinto- ja viestintäpalvelujen osasto toimii innovatiivisten sähköisten palvelujen ja palvelukanavien sekä palveluneuvonnan ja ohjauksen koordinoivana vastuutahona virastossa. Lisäksi lautakunta voi antaa osastolle muita tehtäviä. Tämä määräys on tarpeen, jotta nykyiset ja mahdollisesti tulevat tehtävät on mahdollista
12 HELSINGIN KAUPUNKI 12 joustavasti määrätä sen osaston tehtäväksi, jonne ne toiminnallisesti on tarkoituksenmukaista sijoittaa. 16 Viraston päällikön tehtävät (Sosv 18, Terv 15 ) Virastopäällikön tehtävien kohdat 1 5 ovat kaupungin mallijohtosäännön mukaiset. Kohta 6 Kohdan mukainen palvelusetelipalveluntuottajiin liittyvä päätöksentekooikeus on viraston päällikölle esitetty uusi tehtävä. Tämän kohdan perusteella viraston päällikkö päättää, valtuuston ja/tai lautakunnan päätettyä palvelusetelin käyttämisestä palvelujen järjestämistapavaihtoehtona, mitkä ovat palveluntuottajaksi hyväksymisen edellytykset laissa säädettyjen lisäksi sekä kuka voi hyväksyä palveluntuottajaksi ja kuka voi peruuttaa hyväksymisen. Kohta 7 Tartuntatauti- ja mielenterveyslaeissa on määrätty tehtäviä / toimimisvelvollisuus terveyskeskuksen vastaavalle lääkärille. Lisäksi terveydenhuoltolain mukaan terveydenhuollon toimintayksikössä on oltava vastaava lääkäri. Yksi viranhaltija ei voi vastata kaikista näistä aivan erityyppisistä, erilaista osaamista edellyttävistä ja eri yksiköihin kuuluvista tehtävistä. Siksi johtosäännössä tulee olla säädettynä, miten Helsingin terveyskeskuksessa määritellään, kuka/ketkä Helsingin terveyskeskuksessa huolehtivat/vastaavat ao. laeissa tarkoitetuista tehtävistä/kuka toimii minkin lain tarkoittamana vastaavana lääkärinä ja kuka minkin toimintayksikön vastaavana lääkärinä. Kohta 8 Määräys poikkeaa nykyisestä sosiaalitoimen johtosäännöstä siten, että viraston päällikkö määrää viranhaltijan toimimaan Helsingin erityishuoltopiirin johtajana. Nykyisen johtosäännön mukaan viraston päällikkö tai hänen määräämänsä toimii Helsingin erityishuoltopiirin johtajana. Kohta 9 Viraston päällikön tehtäväksi on siirretty nykyisessä sosiaalitoimen johtosäännössä perhepalvelujohtajalle kuuluva tehtävä määrätä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön edellyttämät sekä avioliittolain tarkoittamat sovittelijat.
13 HELSINGIN KAUPUNKI 13 Kohta 10 Viraston päällikkö määrää viranhaltijan toimimaan lastensuojelulain tarkoittamana sosiaalihuollon johtavana viranhaltijana. Nykyisen sosiaalijohtosäännön mukaan viraston päällikkö toimii lastensuojelulain tarkoittamana sosiaalihuollon johtavana viranhaltijana. 17 Osaston päällikön tehtävät (Sosv 19, Terv 16 ) Osaston päällikön tehtävät on määritelty kaupungin mallijohtosäännön mukaisesti. 18 Estyneenä oleminen (Sosv 20, Terv 17 ) Määräykset ovat kaupungin mallijohtosäännön mukaiset. 19 Kelpoisuusvaatimukset (Sosv 21, Terv 18 ) Sosiaali- ja terveysviraston päällikön ja osaston päällikön tehtävät ovat hallinnollisia johtotehtäviä. Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 2 :n mukaan lakia sovelletaan kelpoisuuksiin, joita vaaditaan sosiaalihuollon ammatilliselta henkilöstöltä, jollei muualla laissa toisin säädetä. Lain 10 koskee sosiaalihuollon johtotehtäviä momentin mukaan kelpoisuusvaatimuksena kunnan tai kuntayhtymän sosiaalihuollon tai sosiaali- ja terveyshuollon pääasiassa hallinnollisiin johtotehtäviin on 3 :n mukainen kelpoisuus tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja alan tuntemus sekä niiden lisäksi riittävä johtamistaito. Hallinnolliset johtotehtävät eivät sisällä asiakastyötä eivätkä välitöntä asiakastyön ohjausta. Hallinnollisen johtajan kelpoisuusvaatimuksiin ei sisälly vaatimusta asiakastyökokemuksesta eikä tietyn tutkinnon suorittamisesta, vaan myös muulla tavoin hankittu alan tuntemus on riittävä. Johtosäännön 19 :n kelpoisuusvaatimuksissa on 1 momentin viittauksella sen lisäksi mitä muutoin on säädetty ja 2 momentin viittauksella ottaen huomioon mitä erikseen on säädetty tai määrätty varmistettu se, että silloin, kun tehtävä kuuluu sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain soveltamisalaan, lainsäännökset otetaan huomioon.
14 HELSINGIN KAUPUNKI 14 Lainsäädäntöviittauksilla on otettu huomioon se, mitä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä , 2954/1/09, on edellytetty. Päätös koski kotihoidon johtajan kelpoisuusvaatimuksia johtosäännössä. 20 Henkilökunnan ottaminen (Sosv 22, Terv 19 ) Pykälä on kaupungin mallijohtosäännön mukainen. 21 Päätösvallan siirtäminen sosiaalihuollon yksilöhuollon asioissa (Sosv 23 ) Sosiaalihuollon palvelujen osalta tulee lain mukaan tehdä muutoksenhakukelpoinen päätös sekä itse palvelun antamisesta että ko. palvelusta perittävän maksun määrästä. Pykälästä on poistettu nykyisen sosiaalitoimen johtosäännön vastaavan pykälän viimeinen momentti, joka koskee esiopetuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen ja antamiseen liittyvän päätöksenteon siirtämistä viranhaltijalle. Muilta osin pykälä on samanlainen kuin nykyisessä sosiaalitoimen johtosäännössä. Terveydenhuollossa tehdään muutoksenhakukelpoinen päätös ainoastaan potilasmaksusta, ei palvelusta. Maksustakin tehdään päätös vain silloin, kun maksu määräytyy potilaskohtaisena, hänen tulojensa perusteella. Tästä syystä tämän pykälän määräyksiä sovelletaan ainoastaan sosiaalipalveluihin ja niistä perittävistä maksuista päättämiseen. Sen sijaan terveydenhuollon potilasmaksujen osalta päätösvalta määräytyy johtosäännön 4 :n 3-kohdan perusteella (huomioon ottaen khn johtosäännön 7 12-kohta). 22 Esitykset ja lausunnot ulkopuolisille sekä puhevallan käyttö (Sosv 24, Terv 21 ) 1 ja 2 mom. Vastaavat nykyisten sosiaalitoimen johtosäännön ja terveystoimen johtosäännön ao. määräyksiä. 3 mom. Määräykset vastaavat muutoin nykyisten johtosääntöjen määräyksiä, mutta lisäyksenä on puhevallan käyttö yksityisiä sosiaalipalveluja ja yksityisiä terveyspalveluja koskevien lakien perusteella annettavia lausuntoja koskevissa asioissa.
15 HELSINGIN KAUPUNKI 15 Lisäykset johtuvat siitä, että aluehallintovirasto edellyttää em. yksityisiä palveluja koskevan lainsäädännön nojalla kunnan sosiaali- ja terveystoimelta lausuntoja mm. toimilupaa hakevien henkilöiden soveltuvuudesta haastatteluineen, toiminnan asianmukaisuudesta ja tarpeellisuudesta. Aluehallintovirasto edellyttää lisäksi kunnan sosiaali- ja terveystoimen myös aktiivisesti valvovan ao. yksityistä toimintaa alueellaan sekä antamaan valvontaansa perustuvia lausuntoja ja selvityksiä aluehallintovirastolle. Nämä lausunnot ovat luonteeltaan ammatillisia eivätkä sellaisina sisällä poliittista harkintaa ja siksi ne soveltuvat viranhaltijoiden tehtäväksi. Kohtaan on lisätty myös lausuntojen antaminen apteekkien toimintaa koskevista asioista, mikä aiemmin kuului terveyslautakunnan toimivaltaan. Voimaantulo ja siirtymävaiheen tehtävät Sosiaali- ja terveystoimen johtosääntö tulee voimaan Nykyisen sosiaaliviraston ja nykyisen terveyskeskuksen toiminta jatkuu niiden voimassaolevien johtosääntöjen mukaisesti vuoden 2012 loppuun saakka. Nykyinen sosiaalilautakunta ja sen jaostot sekä terveyslautakunta käsittelevät ja päättävät nykyisten virastojen toimintaan liittyvistä johtosäännössä lautakunnan ja jaostojen päätösvaltaan kuuluvista asioista. Ennen johtosäännön voimaantuloa kaupunginhallitus vastaa vuoden 2012 aikana niistä välttämättömistä tehtävistä, jotka ovat tarpeen uuden johtosäännön täytäntöönpanemiseksi. Lisäksi kaupunginhallitus päättää sosiaali- ja terveyslautakunnan ja varhaiskasvatuslautakunnan toimivaltaan kuuluvista asioista lukien siihen saakka kunnes uudet lautakunnat on valittu. Kaupunginhallituksen päätettäväksi tulevia asioita ovat Kohdan 1 osalta muun muassa - antaa lausunto kaupunginvaltuustolle sosiaali- ja terveysviraston viraston päällikön ja varhaiskasvatusviraston viraston päällikön valinnasta - päättää sosiaali- ja terveysviraston osastojen päälliköiden valinnasta - päättää sosiaali- ja terveysviraston sekä varhaiskasvatusviraston toimistotasoisesta yksikköjaosta
16 HELSINGIN KAUPUNKI 16 - päättää sosiaali- ja terveysviraston sekä varhaiskasvatusviraston toimistopäälliköiden valinnasta - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston sekä varhaiskasvatusviraston vuoden 2013 käyttösuunnitelmat Kohdan 2 osalta muun muassa - päättää sosiaali- ja terveysviraston sekä varhaiskasvatusviraston taloushallinnon päätöksenteon delegoinnista - määrätä sosiaali- ja terveysviraston sekä varhaiskasvatusviraston viraston päällikön sijainen - päättää sosiaali- ja terveysviraston sekä varhaiskasvatusviraston virastopäällikön ja osastopäälliköiden päätösten ottoharkinnasta - muut mahdolliset kiireiset lautakunnan päätettävänä olevat asiat
HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 6 p:nä 2012
4 01 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 6 p:nä 2012 1 Toimiala Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta ja sen alainen Helsingin
Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtosäännöksi
Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtosäännöksi 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi Toimiala 1 Helsingin kaupungin sosiaali-
Muutostiimi Lausunnolle lähetetty 1/9 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
Muutostiimi Lausunnolle lähetetty 1/9 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxkuun xx päivänä 2012 1 Toimiala Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta
HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 26 p:nä 2008
4 01 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 26 p:nä 2008 1 Toimiala Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta ja sen alainen sosiaalivirasto huolehtivat
Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi
Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen
P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö
KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä
PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ
Astuu voimaan 12.5.2014 PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaostot Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ
TAIVALKOSKEN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 19.12.2012 93 2/8 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Tehtäväalue... 3 2 Sosiaali- ja terveyslautakunta...
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä
HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009
3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:
KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ
KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET...1 1 Toimialan toiminta-ajatus...1 2. LUKU: SOSIAALILAUTAKUNTA...1
SÄÄ D Ö S K O K O E L M A
Kotkan kaupungin SÄÄ D Ö S K O K O E L M A 2015 Nro 14 TERVEYDENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015, tulee voimaan 1.1.2016) YLEISTÄ 1 Soveltamisala
1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely
(Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä
Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.
Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Sisällys 1 Palvelualueen tehtävät 2 Palvelualueen rakenne 3 Liikelaitokset 4 Perusturvalautakunta ja sen jaostot 5 Lautakunnan ja jaostojen
PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ
KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan
PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61)
Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Yhteistoimintamenettely 7.12.2010 Perusturvalautakunta 7.12.2010 ( 101) Kaupunginhallitus 13.1.2011( 16) Perusturvalautakunta 25.10.2011 ( 73) Kaupunginhallitus
MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 02.05.2005 83 Voimaantulo: 1.1.2006 Muutos: Kaupunginvaltuusto 15.1.2007 8 Voimaantulo: 15.1.2007
3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,
HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta
Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen
Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä
Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:
Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio
S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A
Kotkan kaupungin S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2017 Nro 11 TERVEYDENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 14.6.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus
Perusturvalautakunnan johtosääntö. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 3 / 21.1.2014. 1 Perusturvalautakunnan toiminta-ajatus ja toimiala
1 (5) Perusturvalautakunnan johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 3 / 21.1.2014 1 Perusturvalautakunnan toiminta-ajatus ja toimiala 2 Perusturvalautakunnan kokoonpano ja toimikausi 3 Perusturvalautakunnan
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin
Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla on yksilöasioiden jaosto.
PERUSTURVALAUTAKUNTA JA PERUSTURVAOSASTO I luku Perusturvalautakunta 118 Perusturvalautakunta ja jaosto 119 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Sosiaali- ja terveysvirasto 15/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 58 Määräys huollon tarpeen selvittämisestä lännen palvelualueen sosiaali- ja lähityön työntekijöille HEL 2015-002778 T 05 00 01 Päätöksen perustelut päätti, että sairaala-,
HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ
HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyvinvointivaliokunta 13.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointivaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Hyvinvointipalveluiden tehtävät... 3 3 Tulosalueen
(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.
PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin
Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin
1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuis ta 11 :n nojalla.
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointi viranhaltijoille. Palvelujohtaja päättää 1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset
Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
SÄÄDÖ SKO K O E L M A
Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2015 Nro 15 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Sosiaalihuollon
Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti:
LAUKAAN KUNTA Perusturvalautakunta LIITE Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään 27.8.2015 toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille 28.8.2015 lukien seuraavasti: 1. PERUSTURVAJOHTAJA/OSASTOPÄÄLLIKKÖ
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA
1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen
Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty:
Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Voimassa 1.5.2018 1 Tausta ja tarkoitus Hallintosäännön 42 :n mukaan Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta huolehtii tehtävistä, jotka sosiaali-
SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
1 Liite 6, 15, 15.11.2004 Kainuun maakuntavaltuusto SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1. luku Toimiala ja organisaatio 1 Toiminta-ajatus 2 Tulosalueet Sosiaali- ja terveystoimen toimiala vastaa maakunnan
PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 86)
Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Toimikunta 3.3.2009 ( 24) Yhteistoimintaryhmä 30.3.2009 ( 9) Perusturvalautakunta 31.3.2009 ( 21) Kaupunginhallitus 4.5.2009 ( 196) PERUSTURVAKESKUKSEN
Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön
Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 14
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 14 TERVEYDENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 28.8.2013, tulee voimaan 1.9.2013) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) Sosiaali- ja terveysvirasto 47/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) 149 Nordea Pankki Suomi Oyj:ssä avattavien asiakkaiden pankkitilien tilisopimusten hyväksyminen HEL 2015-009826 T 02 06 00 Päätös Päätöksen perustelut Sosiaali- ja
SÄÄDÖ SKO K O E L M A
Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2017 Nro 2 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 29.3.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Sosiaalihuollon vastuualueen
Kulttuuri- ja kansalaistoimi
1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,
DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA
DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA, 26.4.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta (Hallintosääntö 3, 7, 8) Sosiaali- ja terveyslautakunnan
TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
1 TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 1 Toiminta- ajatus 2 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen vastuualueen toiminta- ajatuksena on järjestää kunnan asukkaille palveluja tarpeen mukaan sekä ylläpitää
SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
Lautakunnan 5.5.2009 hyväksymä versio SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Yleiset määräykset Pietarsaaren sosiaali- ja terveyslautakunta on se toimielin, jolla sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädännön
DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA
DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA, 26.8.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta (Hallintosääntö 3, 7, 8) Sosiaali- ja terveyslautakunnan
(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)
PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja
1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön
Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö
Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...
S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A
Kotkan kaupungin S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2015 Nro 16 VANHUSTENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015, voimaan 1.1.2016) YLEISTÄ 1 Soveltamisala
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Stj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (7) 255 Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikön virkaan ottaminen HEL 2012-009272 T 01 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti ottaa
Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 1. Luku... 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1 Soveltamisala... 1 2 Perusturvatoimen tehtävät... 1 2. Luku... 1 PERUSTURVATOIMEN
Perusturvalautakunnan ja perusturvaosaston johtosääntö
1 (8) Ylöjärven kaupunki Perusturvalautakunnan ja perusturvaosaston johtosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt X.X.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaosto
Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö
Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon
SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 5.11.2009 94 Voimaantulo 1.1.2010 2 SISÄLTÖ 1 ' TOIMINTA-AJATUS... 3 2 ' PÄÄVASTUUALUEEN
Hankintaraja. Talous- ja tukipalvelut Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Tietohallinto- ja viestintäpalvelut. 2. Huonetilojen vuokralle ottaminen
Sosiaali- ja terveysviraston hankintavaltuudet vuonna 2013 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä Virasto
6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.
1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 13.3.2014 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (13) 222 Tietokeskuksen johtosäännön ajantasaistaminen HEL 2011-004373 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä tietokeskuksen
Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus
1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,
Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo
Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10
SOSIAALILAUTAKUNNAN STRATEGIASEMINAARI Varhaiskasvatus kohti omaa virastoa..
SOSIAALILAUTAKUNNAN STRATEGIASEMINAARI 19.3.2012 Varhaiskasvatus kohti omaa virastoa.. SOSIAALILAUTAKUNNAN STRATEGIASEMINAARI 19.3.2012 Keskeiset perustelut esitetylle organisaatiorakenteelle Asiakasläheisyys
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta
KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.
1. Toimii kunnan hallintosäännön 10 :n mukaisena tulosalueen vastuuhenkilönä. 2. Käyttää kunnan puhevaltaa tulosalueellensa kuuluvissa asioissa.
Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille terveyspalveluiden ja toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueilla (esitetyt muutokset / lisäykset sinisellä fontilla):
Vakinaiset viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan.
SASTAMALAN KAUPUNKI Sosiaalinen hyvinvointi ja toimintakyky ydinprosessi Sosiaali- ja terveyslautakunnan delegointisääntö I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Sastamalan kaupungin hallintosäännön 9 :n mukaan lautakunnalla
Espoon kaupunki Pöytäkirja 45
14.04.2015 Sivu 1 / 1 1688/00.01.01/2015 45 Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot:
Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
2 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä syyskuun 25 p:nä 2013 1 Toimiala Helsingin kaupungin ympäristölautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin ympäristökeskus
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 402 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2017 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena
Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:
Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden
SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52. Voimaan: 1.1.2015 I LUKU
1 SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52 Voimaan: 1.1.2015 I LUKU SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen kaupungin sosiaalihuollon järjestämisessä noudatetaan, mitä on
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen
HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 TERVEYSKESKUS Leena Moisander 23.10.2009 TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖN MUUTETTAVAT KOHDAT PITKÄAIKAISHOIDON UUDELLEENJÄRJESTELYN YHTEYDESSÄ Pykälä Nykyinen Uusi 6 Lautakunnan
1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.
HEINOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN III/PER SÄÄNTÖKOKOELMA Sosiaali- ja terveystoimi Kaupunginvaltuuston 17.11.2008 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 9.2.2009 hyväksymä muutos Kaupunginvaltuuston 11.5.2009 hyväksymä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkir 21/2014 1 (5) Virasto 123 n henkilöt niiden vastuutahot HEL 2014-004321 T 07 00 02 Päätös Virasto päätti, että Helsingin kaupungin sosiaali- terveysvirastossa on seuraavat henkilötietolain
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha
Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö
Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013
Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.
Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö
HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖHUOLLON ASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ
1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖHUOLLON ASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ YLEISTÄ 1 Päätösvallan käyttäminen Sosiaalihuollon antamisesta ja järjestämisestä
Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus
Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus 17.2.2017 1 Henkilöstöasiat Sote-keskuksen vakinaisen henkilöstön valinta, virkavaalin vahvistaminen Ympäristöterveydenhuollon ja palkkauksesta henkilöstön päättäminen.
LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ
LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.
Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella:
Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella: Perusturvan toimiala Voimassaolevien delegointipäätösten
Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille
Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 22.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson 1 Kysymys: Tuottaja on merkitty kunnan
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2012 1 (63) Kaupunginvaltuusto Stj/13 6.6.2012
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2012 1 (63) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 28.05.2012 653 HEL 2011-002363 T 00 00 02 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ
PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun
Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)
johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012
euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa
HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (9) Viranhaltijan hankintavaltuudet VIRASTOTASOISET Virastopäällikkö 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan
SÄÄD Ö SK O K O E L M A
1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan
Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa
Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kuntien järjestämisvastuu Kunnilla on vastuu palvelujen järjestämisestä