1. Viesti. Varo totuutta Ulkoasu viestin välineenä. Otamme viestejä vastaan paitsi katukuvasta, myös erilaisista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Viesti. Varo totuutta Ulkoasu viestin välineenä. Otamme viestejä vastaan paitsi katukuvasta, myös erilaisista"

Transkriptio

1 1. Viesti Varo totuutta 1.1. Ulkoasu viestin välineenä Ympäristömme lähettää meille jatkuvasti erilaisia viestejä. Ne ovat elämäämme liittyviä ja auttavat meitä selviytymään päivittäisistä tehtävistämme. Katua tai tietä kulkiessamme havainnoimme, mikä on turvallinen paikka ja hetki ajoradan ylittämiseen. Tilanteen ja hetken lisäksi havainnoimme ajoradalle harkitusti sijoitettuja opasteita, liikennemerkkejä, jotka vaikuttavat päätöksiimme. Rakennettu ympäristömme vaikuttaa myös hyvinvointiimme: koemmeko asuinympäristömme tasapainoisena, virikkeitä antavana vai kenties hämmentävänä? Otamme viestejä vastaan paitsi katukuvasta, myös erilaisista julkaisuista sekä radiosta, televisiosta ja webistä. Ympäristömme on myös tulvillaan eri lähettäjien viestejä, joiden avulla halutaan vaikuttaa toimintaamme. Mainosviestit vaikuttavat meihin ensisijaisesti kuvan ja siihen liitetyn tekstin tai äänen avulla. Asiatieto taas vaikuttaa viime kädessä äänen tai tekstin avulla. Perinteinen graafinen painopinta on valokuva, juliste, lehti tai myös web-sivu. Ymmärrämme lehden lähettävän viestiä ensisijaisesti tekstin avulla, jonka tukena voi olla valokuva, mutta myös graafi tai grafiikkaa. Teksti viestii otsikkoina ja varsinaisena tekstinä, josta lukija 9

2 tulkitsee kirjaimia, tavuja, sanoja ja lauseita sekä kappaleita, jotka muodostavat hänelle ymmärrettävän viestin. Tekstin yhteydessä oleva valokuva herättää huomiota ja kertoo visuaalisesti jotakin asiasta. Usein valokuvan merkitykseksi nähdään se, että kuva sisällöllään todistaa tekstin kertoman asian tapahtuneen. Kuva viestii sisältöideansa ja kuvan eri elementtien muotojen sekä kuvasommittelun avulla. Tekstin ja kuvan lisäksi graafinen julkaisu välittää viestiä myös sivutilan eli ulkoasun suunnittelun avulla: mitä suunnittelutilan eri elementit sijoittelullaan ja muodoillaan viestivät. Ulkoasu suunnitellaan ja rakennetaan niin yksittäiselle jutulle kuin sivulle ja edelleen koko julkaisulle. Ulkoasu on osa viestiä ja viestin välittämistä vastaanottajalle. Julkaisun ulkoasu viestii julkaisun luonnetta käytettävän kirjasinlajin valinnasta koko julkaisun suunnitteluun. Televisiossa ja webissä kuva voi olla myös liikkuva. Liikkuva kuva viestii sisällöllään, mutta myös kuvasommittelun, erilaisten otosten ja kuvakokojen sekä niiden sijoittelun ja rytmittelyn avulla. Liikkuvaan kuvaan liittyy yleensä ääni, mutta siinä voidaan käyttää myös tekstiä. Tosiasia Uutinen Asiakirja Kuviteltu Mielipide Viihde Kiinnostava Tavallinen Viimeinen 10

3 Ulkoasu luokittelee ja tukee viestiä Graafisessa välineessä ja webissä jutun otsikko ja tekstin ulkoasu (1) luokittelee lähetettävää viestiä. Otsikko ja jutun ulkoasun tyyli kertovat, mihin taustaryhmään juttu kuuluu. Juttuja voidaan ryhmitellä esimerkiksi uutisiin ja mielipiteisiin tai toisaalta esimerkiksi virallisluonteisiin ja viihdejuttuihin. Toiseksi otsikon tai valokuvan koon ja sijoittelun avulla (2) arvotetaan jutun kiinnostavuutta: tärkeä asia saa suuremman otsikon kirjainkoon kuin vähemmän tärkeä. Kolmanneksi jutun ulkoasu voi suoraan (3) viestiä jutun sisältämää asiaa. Tällöin ulkoasu pyritään suunnittelemaan niin, että sen visuaalisuus tukee lähetettävän viestin sisältöä. Näin tehostetaan esimerkiksi julisteen tai eri julkaisujen viikonloppu- ja viihdesivujen viestejä. Television uutislähetyksessä tosiasiajutut ja mielipiteet erotetaan myös toisistaan. Se tehdään hienovaraisesti esimerkiksi äänen avulla, jolloin vastaanottaja ymmärtää äänen sävystä, onko kyseessä uutinen vai toimittajan mielipide. Se voidaan tehdä karkeammin näyttämällä uutisen taustana uutisvideota ja mielipiteessä esimerkiksi toimittajaa itseään kertomassa käsitystään asiasta. Televisiossa juttuja arvotetaan samaan tapaan kuin graafisissakin välineissä: ne esitetään tietyssä järjestyksessä. Ensimmäi- Räjäh Talousk i e d e s r r y 11

4 12 Haluan monipuolisesti pohdiskella asioita Olen vihainen kapinallinen senä esitetään uutislähetyksen tärkeimmät jutut, ja ne saavat pääsääntöisesti eniten aikaa. Juttuja myös ryhmitellään omiin ryhmiinsä, televisiossa uutislähetyksen eri osiin sekä lehdissä ja webissä eri sivuille, jolloin aina ryhmän ensimmäisenä on sen tärkein juttu. Valittaessa uutiseen videota on tärkeää, että se viestii asian sisältöä eikä ainoastaan kuvita sitä Suunnittelun päämäärät Visuaalisen suunnittelun päämääränä on (1) tukea lähetettävää viestiä joko sen luokittelua, arvoa tai suoranaista sisältöä. Toiseksi visuaalisen suunnittelun tehtävä on (2) antaa viestiä lähettävälle yhteisölle tai medialle tunnistettava identiteetti. Identiteetti on läpi julkaisun menevä yhtenäinen visuaalinen viesti tai viestien yhdistelmä, joka muodollaan, visuaalisuudellaan, kertoo jotakin olennaista lähettäjäyhteisöstään, sen päämääristä tai toimintatavoista. Jos yhteisö tuottaa useampia julkaisuja, voidaan ne kaikki yhdistää yhteisön perusidentiteetin pohjalta suunniteltuun visuaaliseen ilmeeseen. Samoin elävän kuvan avulla viestittäessä pyritään yhtenäisyyden rakentamiseen niin ohjelman kuin kanavankin tunnistettavuuden parantamiseksi. Kolmanneksi suunnittelun tehtävä on (3) antaa esitetylle informaatiolle järjestys. Esitettäessä samassa sommittelutilassa use-

5 ampia elementtejä ja niiden sisältämiä viestejä samanaikaisesti niille pyritään antamaan visuaalisuuden keinoin järjestys, jossa vastaanottaja käy ne lävitse. Tällä pyritään varmistamaan informaation sujuva perillemeno sekä se, että vastaanottaja havaitsee kaikki lähetetyt viestit. Näin esimerkiksi lehden sivulle sijoitetut jutut muodostavat oman juttujärjestyksensä, jossa ne käydään lävitse. Tärkeä juttu sijoitetaan sommittelutilassa muita juttuja näkyvämmin esille, yleensä sanomalehdessä sivun yläosaan tai keskelle ja muut sivun jutut yleensä sivun reunoille ja alaosaan. Samoin lehden juttupaketin, otsikon, juttutekstin, valokuvan ja grafiikan muodostama kokonaisuus käydään lävitse suunnittelijan harkitsemassa järjestyksessä. Samoin yksittäisen valokuvan eri elementeillä on yleensä tietty järjestys, jossa vastaanottaja käy kuvaa lävitse. Elokuvan ja videon liikkuvassa kuvassa pyritään ylläpitämään keskenään tunnistettavia havaintopisteitä, joihin katsojan mielenkiinto kohdistuu siirryttäessä otoksesta toiseen. Myös hyvässä yrityksen tunnusmerkissä on usein yksittäinen kohta, johon vastaanottajan huomio heti kiinnittyy. Neljänneksi suunnittelun päämääränä on (4) herättää ja pitää yllä vastaanottajan mielenkiintoa edessään olevaan julkaisuun. Kadunvarsijuliste pyrkii pysäyttämään kulkijan ja saamaan tämän pohtimaan julisteen hänelle antamaa ajatusta. Julkaisuissa etu- ja 13

6 14 pääsivut sekä osastojen aloitussivut herättävät huomiota. Ne houkuttelevat lukijaa tutustumaan julkaisuun ja sen eri sivuihin tarkemmin sekä löytämään edelleen sisäsivulta visuaalisia ärsykkeitä, jotka saavat hänet käymään sisällön sivu sivulta lävitse. Vastaavasti televisiossa pääjuttu ja jutturyhmien sekä jokaisen jutun alku on tärkeä. Tärkeää on myös rakentaa yksittäisten juttujen sisään uusia virikkeitä, jotka pitävät yllä vastaanottajan mielenkiintoa asiaan Yhteisö tunnistetaan merkistään Vaakuna Eri yhteisöjen tunnusmerkit ovat vanhoja. Niiden alkuna voidaan pitää puumerkkejä ja sukujen vaakunoita sekä edelleen yritysten tunnuksia ja tavaramerkkejä. Teollisen tuotannon ja laajojen markkinoiden myötä niiden merkitys kasvoi. Vaakuna on selkeä visuaalinen viesti. Vaakunoissa käytettävät värit oli suunnittelussa tarkkaan määritelty, koska ne olivat symbolivärejä ja niiden tarkoitus oli kertoa tunnistettavasti kantajansa suku. Esimerkiksi taistelukentillä joukot tunnistivat johtajansa usein kilvessä olevan vaakunan avulla. Suunnittelussa on tarkat säännöt, joiden avulla pyritään siihen, että eri vaakunat ovat helposti toisistaan erotettavissa ja että niiden lähettämä viesti on selkeä. Vaakunassa käytetään ns. heraldisia värejä, joita ovat kaksi metallia, kulta ja hopea, sekä varsinaiset värit, Yllätä joita ovat punainen, sininen, musta ja vihreä. lukija! Vaakunan pitää olla selkeä ja niin sen väreiksi valitaan mielellään vain kaksi väriä. Niistä toisen pitää aina olla metalli ja toisen jokin varsinainen väri. Jos käytetään kahta varsinaista väriä, niin toisen niistä on oltava metallin ohella hallitseva ja toisen apuväri eli ensin mainittuja käytetään pinta-alallisesti enemmän. Neljännen värin mukaan otto on huonoa heraldiikkaa. Nykyisin kullan tilalla käytetään usein keltaista ja hopean tilalla valkoista etenkin lipuissa. Kirjaimet, numerot ja tekstit eivät kuulu vaakunaan. Vaakunakuviot tehdään kaksiulotteisiksi. Niiden on oltava mahdollisimman suuria ja täytettävä niille varattu tila mahdollisimman tarkkaan. Metallia ei saa sijoittaa metallin päälle eikä väriä värin päälle. Kuvioissa luonnonmukaisuus ei ole tärkeää, mutta sen sijaan painotetaan luonteenmukaisuutta. Vaakuna kertoo jotakin tärkeää kantajansa suvusta. Vaakunassa on mielellään vain yksi kuvio, eikä yhtä asiaa saa symboloida kahdella tai useammalla kuviolla. Jos taas yksi kuvio riittää symboloimaan kahta tai useampaakin asiaa, suunnittelija on onnistunut tehtävässään. Tarkoitus on, että vaakunakuvio ja viesti jäävät helposti mieleen.

7 Yhteisön tunnus Yhteisöllä ja julkaisijalla on oma identiteettinsä. Yhteisön pitää tuntea itsensä niin hyvin, että se kykenee määrittelemään, mitä se on ja mitkä ovat sen päämäärät. Ensin tämä pitää tehdä kirjallisesti ja sen jälkeen kehittää identiteetille sopiva visuaalinen muoto. Pohdittaessa omaa identiteettiä on helpointa aloittaa kysymyksestä (1) Mitä me olemme nyt? ja määritellä se oman itsekäsityksen pohjalta mahdollisimman hyvin. Nykyisyyden hahmottaminen on hyvä lähtökohta, koska sitä eletään parhaillaan ja se on lähinnä meitä. Sen hahmottamisessa ja monipuolisessa pohdiskelussa on hyvä käyttää apuna assosiaatiokysymyksiä: mikä adjektiivi kuvastaa meitä eniten, tai mikä substantiivi? Tätä kysymystä tarkasteltaessa on pohdittava omaa olemusta, toimintaa ja toimintaympäristöä sekä omaa asemaa siinä. Toiseksi on (2) pohdittava, Mitä yhteisö on ollut aiemmin eli mikä on sen historia. Yhteisöllä on oma menneisyytensä, joka on osa sen toimintaa ja jota yhteisö kuljettaa mukanaan. Se antaa virikkeitä myös nykyisyyden määrittelyyn. Menneisyys on osa yhteisön taustaa ja identiteettiä. Kolmas kysymys on tärkein ja siinä pitää lähteä yhteisön päämääristä: (3) Mitä haluamme olla viiden vuoden päästä? Tämä kertoo, mihin suuntaan yhteisö Nykytaiteen museon mielenkiintoisessa logossa yhdistyvät menneisyyden kalliopiirrokset sekä nykyisyyden abstrakti taide. (Taneli Eskola) Iskun asiallinen logo konkretisoi tuotteen ja asiakkaan. (Kyösti Varis) Scalzon pirteän ja moniselitteisen logon päämääränä on kertoa pito- ja ohjelmapalveluista. (Pekka Loiri) 15

8 16 haluaa toimintaansa kehittää. Tarkoitus on, että päämäärä yhdistetään identiteettiin ja sitä kautta ne tukevat toisiaan. Yhteisön pitää tuntea nykyisyytensä sekä menneisyytensä ja määritellä niiden pohjalta itselleen myös tulevaisuus. Se viime kädessä selvittää, miksi yhteisö on olemassa, ja olemassaolon tarkoitus on identiteetin synnyttäjänä tärkeä. Kolmen kysymyksen tarkastelun jälkeen tehdään kirjallinen yhteenveto. Siinä (a) määritellään oma identiteetti ja se voi aluksi olla muutaman kappaleen tai liuskankin mittainen, mutta sen jälkeen se on (b) pelkistettävä mielellään yhteen, kahteen tai kolmeen sanaan tai adjektiiviin, joka ilmaisee oman yhteisön olemassaolon identiteetin ytimen. Lopuksi sille on (c) suunniteltava pelkistettyä määritelmää vastaava visuaalinen muoto ja mahdollinen väri. Suunnitellun muodon pohjalta rakennetaan yhteisön visuaalinen ilme. Muoto suunnitellaan yhteisön tunnusmerkiksi (logo ja liike- tai tavaramerkki). Se on yhteisön tunnus ja yhteisön itselleen muovaaman identiteetin visuaalinen ilmentymä. Muodon määrittelemisen lisäksi pitää suunnitella, mitä tunnukselle tapahtuu, kun se alkaa liikkua eli millainen se on liikkuvassa kuvassa. Edelleen tämän jälkeen määritellään identiteettiin sopiva ääni sekä liikkeen ja äänen yhdistelmät. Mikä on yhteisöllemme ominaista liikettä ja mikä on sen ääni? Tunnuksen on olemukseltaan toimittava niin radiossa, televisiossa ja paperilla kuin myös web-sivuilla Tunnus toiminnassa ja eri julkaisuissa Tunnuksen on oltava monikäyttöinen. Se on suunniteltava käytettäväksi eri yhteyksissä, esimerkiksi käyntikorteissa, kirjekuorissa ja -papereissa, toimitalon seinässä, katolla, sisätiloissa, autojen kyljissä tai messuhallin esittelytilassa jne. Muotoa voidaan käyttää myös hyvin abstraktisesti esimerkiksi julkaisun erikseen määritellyn sivun tai grafiikan taustakuviona jne. Nykyisessä, viestejä tulvillaan olevassa ympäristössä on tärkeää, että yhteisön tunnus tulee esiin kaikessa sen toiminnassa. Yhteisö tunnistetaan merkistään. Yhteisön visuaalinen identiteetti rakentuu ensisijaisesti yhteisön tunnuksen varaan. Tämä toistetaan yhteisön eri julkaisuissa tai kaupallisissa tuotteissa. Vastaanottaja ja kuluttaja oppii tunnistamaan merkin sekä yhdistämään julkaisut ja tuotteet tekijään ja valmistajaan. Visuaalisuus yhdistää yhteisön eri julkaisujen, niin graafisten kuin sähköistenkin, identiteettiä. Kun vastaanottaja tarkastelee yhteisön julkaisuja, televisiokanavaa tai videota sekä web-sivuja, hän tunnistaa taustalla olevan yhteisön. Tämä on yhteisön visuaalisen perusidentiteetin luomista.

9 Yksittäisen julkaisun tunnistettavuus Yhteisen perusidentiteetin lisäksi yhteisön eri julkaisuille, esimerkiksi ulkoiseen ja sisäiseen viestintään tarkoitetuille, määräajoin ilmestyville lehdille tai eri televisio-ohjelmille, luodaan perusidentiteetin pohjalta myös oma julkaisukohtainen identiteetti. Niistä tunnistetaan taustalla oleva yhteisö, mutta myös eri julkaisujen oma, niiden tehtävään sidottu identiteetti. Ulkoasun toistuvat elementit ja niiden sijoittelu, sivulta sivulle ja videossa otoksesta otokseen eteneminen suunnitellaan yhtenäiseksi. Esimerkiksi lehdessä ja webissä otsikkojen ja eri tekstien ulkoasu ja koot on ennalta määritelty. Mitä tahansa julkaisua vastaanottaja tarkasteleekin, hän tunnistaa yhteisön, joka informaatiota on lähettämässä. Sanomalehden ja webin etusivun tunnusta, julkaisun nimeä, kutsutaan nimiöksi. Ajallisesti eri vuosien, esimerkiksi vuosikertomusten välille, voidaan rakentaa yhtenäisyys, josta ne tunnistetaan. Tiedotusvälineissä julkaisuja kanavakohtaista identiteettiä on rakennettu lehden ja lehden web-sivujen sekä television ja television web-sivujen välille, mutta sen sijaan laajemman, esimerkiksi lehteä, televisiokanavaa ja web-sivuja yhdistävän, identiteetin rakentaminen on harvinaisempaa. Kannen hallitseva teksti ja kuva kertovat julkaisijasta ja julkaisun päämäärästä. Suomen harjoittelukoulujen esite on värikäs ja aiheena lapset. Kamera-lehden (2002/10) oravakuva ja edelleen oravan katse nousevat hyvin esiin tukien lehden sisältöä ja pääaihetta Vuoden luontokuva. Parnasso (2005/7) julkaisee mm. esseitä sekä novelleja ja tekee kannesta tekstivoittoisen. Kannen pienessä kuvassa on kirjailija. Julkaisun musta tausta tuo arvokkuutta ja kulttuurihenkisyyttä. Inforin koulutusesitteen kannessa on i-kirjain, jota kaaret yhdistävät. Pisteen kolmonen tulee viestinnästä, henkilöstön kehittämisestä ja markkinoinnista (2005). 17

10 18 Nelosen merkki on ympyrä- ja numerotunnus. Ne on tehty läpinäkyviksi. Merkin lisäksi käytetään kanavan nimeä, määriteltyjä värejä ja aaltoelementtejä. Nelosen merkki yhdistää kanavan uutisia ja ohjelmia sekä web-sivuja mutta myös erilaisia paperijulkaisuja ja -tuotteitakin.

11 Yhtenäisyys perustana Yhtenäisen ulkoasun perustaksi suunnitellaan typografia. Typografia-sanan typo tarkoittaa merkkiä ja merkin mallia sekä tyyppiä. Grafia merkitsee kirjoittamiseen ja merkitsemiseen kuuluvaa. Typografialla tarkoitetaan ahtaasti ymmärrettynä kirjainmerkkien muoto-oppia eli sitä, millainen esimerkiksi a-kirjaimen eri kaarien yksityiskohtien pitää olla, jotta se on kaunis ja luettava. Kirjapainotaidon kehittyessä ja kirjan sekä edelleen lehden ulkoasun monipuolistuessa myös typografia-sanan sisältö on laajentunut kattamaan koko julkaisun ulkoasun muotoa ja sääntöjä. Edelleen julkaisun identiteetin yhdistyessä julkaisijan identiteettiin typografia tarkoittaa niitä elementtejä ja sääntöjä, jotka ilmaisevat julkaisijan identiteettiä eri yhteyksissä. Tällöin typografinen tunnistettavuus ilmenee yhteisön logossa, lehdessä, webissä sekä laajasti ymmärrettynä liikkuvassa kuvassa ja äänessä. Typografinen tunnistettavuus ulottuu äärimmillään myös yhteisön toimitiloihin, autoihin tai messuhalliin niin graafisina merkkeinä kuin kalusteinakin. Yhtenäisyys viedään yksityiskohdiltaan jopa toimiston kynävalintoihin saakka. Tässä typografia ymmärretään laajasti ja sillä tarkoitetaan niitä visuaalisia sääntöjä ja ohjeita, joiden pohjalta julkaisija esiintyy erilaisissa ympäristöissä. Suunnon vuosikertomuksen kanteen on sijoitettu kompassin suuntakehä, joka vastaa hyvin Suunnon tuotantoa. Mielenkiintoa on lisätty näyttämällä suuntakehästä vain osa vastaanottaja kyllä hahmottaa sen kokonaisuudeksi. Puuttuva kehän osa on sijoitettu takakanteen, mikä yhdistää etu- ja takakannen toisiinsa. Julkaisun yhtenäisyyttä on rakennettu esimerkiksi sillä, että sisäsivuilla käytetään kuvituksessa kompasseja, joiden suuntakehät muistuttavat lukijaa kansien kuvasta. Ajallista yhtenäisyyttä suunnitteluun tuo se, että sama idea, mutta moderninpana suuntakehän sovelluksena, on Suunnon seuraavan vuoden vuosikertomuksessa. (Suunto 1997 ja 1998) 19

12 Tutkimusopas esittelee Helsingin Sanomia, Nyt-viikkoliitettä ja Kuukausiliitettä. Tutkimus on tarkkaa, mitä kuvastaa kannessa langan pujotus neulansilmään. Sisällysaukeamalla esitellään tuotteet kuvineen ja toistetaan neulansilmäkuva. Jokaisen tuotteen luku alkaa neulansilmään verrattavalla, tutkimuksen luonnetta kuvaavalla idealla, esimerkiksi NYTin osalta sitruunapuristimella: tieto puserretaan puristimen tapaan tuotteesta lukijan käytettäväksi. Ideakuvan jälkeen toistetaan seuraavalla sivulla sisällysluettelon tuotetta käsittelevä kuva. Näin rakennetaan kuvaideoinnilla visuaalista yhtenäisyyttä julkaisun sisään. (Helsingin Sanomat Tutkimusopas 2002) 20

13 Yleisradion uutislähetys alkaa tyylitellyllä pyöreällä pallolla, jonka sisällä on neliö. Se heijastaa erilaisia näkemyksiä, joita ihmisillä on samasta asiasta. Tunnus toistuu viivakuviona alkutunnuksen lopussa sekä edelleen uutislähetyksessä erilaisina taustakuvina. Näkyvällä paikalla lähetyksessä, uutisankkurin pöydän etulevyssä, on YLE 24 -kanavan tunnus. YLE 24 toimittaa uutisia ympäri vuorokauden Yen:n kanaville. Tunnus toistuu edelleen sääosuudessa sekä lähetyksen lopussa. 21

14 Keskisuomalaisen ulkoasun uudistuksessa 2003 nimiö säilyi muodoltaan entisenä, mutta väri vaihtui tummasta pehmeämpään siniseen. Sivun ryhmittelyssä kuvakokojen erot muutettiin suuriksi ja pääkuva on 4 5 kertaa kakkoskuvaa suurempi. Pääuutissivun yläosaan tuli selkeät vinkkilaatikot. Pääotsikko on groteskia ja kakkosotsikot antiikvaa. LIsäksi käyttöön otettiin värikorostuksia, esimerkiksi kärjen (ingressin) alussa. (Keskisuomalainen ja ) 22

15 Tunnuksen muuttaminen Julkaisun suunnittelu on konservatiivista. Tunnusta suunniteltaessa olisi löydettävä ajassa liikkuvat pitkäaikaiset aatevirtaukset, joiden varaan rakentaa julkaisun identiteetti. Tarkoitus on, että nimiö kestää erilaisten ohimenevien mielipide- ja asennevirtausten ylitse. Merkin muuttaminen on ajankohtaista silloin, jos se jää niin vanhahtavan oloiseksi, että se ei enää vastaa tarkoitustaan tai yhteisön toimintaideaa. Muuttaminen pyritään tekemään niin, että tunnistettavuus ei kärsi. Tällöin edellisen merkin avulla saavutettu julkisuus voidaan edelleen hyödyntää. Hyvä tunnusmerkki elää aikansa mukana, mikä varmistaa myös sen, että yleisö ei kyllästy siihen. Tunnus kuvastaa jatkuvuutta yhteisön toiminnassa. Graafiset välineet ovat muuttaneet lehden etusivujen nimiötään hyvin harvoin. Televisiossa kanavatunnuksia ja webissä sivutunnuksia muutetaan graafisia välineitä useammin. Välineinä ne koetaan sähköisen nopeiksi, mikä heijastuu myös niiden identiteetin suunnitteluun. Muutostiheys heijastaa myös kanavan luonnetta muihin kanaviin verrattuna. Vuonna 1957 perustetun Oy Mainos-TV-Reklam Ab:n tunnus oli Peppe Nyströmin mustavalkoinen Viisas pöllö. Se perustui kanavan iskulauseeseen Osta viisaasti. Pöllön muoto muuttui pyöreäksi, väri siniseksi ja laulupuu poistettiin 1975 (Ilkka Levonranta). Samalla yhtiön nimeksi tuli MTV Oy. MTV sai oman kanavan ja toimiluvan Yhtiön nimi muuttui MTV3:ksi. Tunnukseksi tuli uusi, lentävä pöllö (John Kennedy McCallum). Lentävä pöllö sai taustan 1995 ja se tunnettiin Noppapöllönä (Pekka Hamberg). Noppapöllöä yksinkertaistettiin 1998 poistamalla siitä sininen väri. Webin ja edelleen digitelevision myötä MTV3:n logo pelkistettiin uuden vuosituhannen alussa 2001 pöllön silmäksi (Jeffrey Dunaj). Webissä MTV3:n silmä-tunnus on saanut taakseen pöllön nokan ja pään. 23

16 Ulkoasun suunnittelu seuraa oman aikansa muotoja kauneuskäsityksiä sekä vaikuttaa niihin Vogue-lehti käytti erilaisia nimiöitä perustamisvuodestaan 1916 aina 1950-luvulle saakka, jolloin nykytyylinen nimiö suunniteltiin lehden yläosaan. Kannen sisällöissä heijastuvat paitsi ajan taiteiden tyylivaikutukset ja yleinen ilmapiiri, myös käsitykset naisen asemasta. (Vogue 75 years, 1991)

17 Merkki Merkki parempaa vauhtia elämään Tunnuksesta tyyliin Vaakunan tavoin yhteisön tunnusmerkin sekä tuotemerkkien on viestittävä selkeästi taustayhteisönsä periaatteita tai tuotteen ominaisuuksia. Sen on siis oltava yksinkertainen ja helposti mieleen jäävä. Yleisin tapa on, että yhteisön tunnistettavuus perustuu varsinaiseen tunnusmerkkiin. Sitä käytetään ja toistetaan sellaisenaan yhteisön toiminnassa ja tuotteissa. Tunnusmerkin yhteyteen suunnitellaan ajallisesti etenkin 1960-luvulta yhteisön identiteettiin sopiva typografia eli ympäristö, jossa tunnusmerkkiä käytetään. Esimerkiksi yhteisön julkaisulle valitaan tietty kirjainlaji ja sivuille tietty tyyli, minkä mukaan ne suunnitellaan tai laajemmin, miten yhteisön esittelytila suunnitellaan messuhalliin ja miten sen yhteydessä käytetään tunnusmerkkiä tai miten merkkiä käytetään televisiomainoksessa. Tunnusmerkin viestiä voidaan vahvistaa markkinoinnissa liittämällä siihen erilaisia mielikuvia. Mielikuvien avulla tunnus halutaan saada erottumaan samaa tuotetta tarjoavasta kilpailijasta. Tämä synnytti laajemmin luvulta alkaen merkkituotteen, brandin. Tuotteeseen liittyvä mielikuva tekee siitä ainutlaatuisen. Kuluttaja tuntee tuotteen ostaessaan saavansa siitä jotakin enemmän kuin kilpailijan vastaavasta tuotteesta, vaikka niiden välillä ei varsinaista eroa olisikaan. Edelleen markkinoitava yhtei- Vogue toistaa eri lehdissään lehden nimiön samanlaisena. Kohderyhmä käy ilmi nimiön lisätekstistä Hommes international ( Fall/Winter) ja Teen sekä kannen kuvaaiheesta (2005/12). 25

18 26 Merkki Merkki Merkki sö ja sen tuote halutaan lähemmäksi vastaanottajaa ja kuluttajaa varsinaisesti 1990-luvulta alkaen. Yhteisön tunnus ja tavaramerkki yhdistetään kuluttajan elämäntapaan ja harrastuksiin. Kuluttajalle tarjotaan tuotteeseen liittyviä arvoja, joita tämän tiedetään oman ryhmänsä identiteetin pohjalta haluavan. Näin tuotetta myydään tietyille ryhmille ryhmän sisäisen arvomaailman pohjalta. Tuote yhdistetään kuluttajan omaksumaan kulttuuriin. Ryhmälähtöisyys tehostaa tuotteen markkinointia, mutta heikentää samalla tunnusmerkin valmistajayhteisölle antamaa identiteettiä. Koska sama tunnusmerkki ei sellaisenaan välttämättä ole sopiva erilaisille alakulttuureille, sallitaan liikemerkin sisällössä ja typografiassa muutoksia, jotka kuitenkin pohjautuvat yhteiseen tyyliin. Tällöin tunnusmerkistä voidaan tehdä erilaisia, toisistaan poikkeavia, mutta tunnistettavia merkkejä eri tarkoituksiin. Tunnusmerkistä voidaan myös ottaa tunnistettava yksityiskohta ja käyttää sitä. Yksityiskohtaista tunnistettavuutta tärkeämpää on yhteisöön liitetty tyyli, jonka pohjalle visuaalinen muotokieli rakennetaan. Tämä on hyvin vaativaa, koska tyylin avulla ei päästä yhtä selvään tunnistettavuuteen kuin tunnusmerkin avulla. Tyyliin tukeutuva yhtenäisyys on käyttökelpoista silloin, kun tiettyä tuotetta markkinoidaan erilaisille ryhmille tai kun kaksi tuotantoelämän yhtiötä fuusioituu yhdeksi eikä yhteinen liikemerkki ole heti mahdollinen. Tällöin voidaan huomaamattomammin liukua kahdesta eri merkistä tyylin kautta yhtenevään merkkiin tai lopulta kokonaan samaankin merkkiin. Tyyli sopii yhtenäisyyden perustaksi myös esimerkiksi valtakunnallisesti tai kansainvälisesti toimivaan yhteisöön, jonka eri alueorganisaatiot haluavat viestiä yhtenäisyyden ohella myös omaa paikallista identiteettiään Teksti ja kuva viestivät eri tavoin Vastaanottaja ymmärtää tekstin ja kuvan eri pohjalta. Jotta tekstin ymmärtäminen on mahdollista, se edellyttää, että vastaanottaja osaa asianomaisen kielen sekä tuntee kirjaimet ja osaa muodostaa kieliopin avulla niistä syntyvät tavut, sanat sekä lauseet ja virkkeet. Kun vastaanottaja lukee tekstiä, hän prosessoi koko ajan tekstin osia ja muodostaa niistä ymmärrettäviä kokonaisuuksia. Tämän tuloksena vastaanottajan tajuntaan syntyy käsitys tekstinä lähetetyn viestin sisällöstä. Tekstin lukeminen edellyttää vastaanottajalta aktiivista toimintaa ja keskittymistä asiaan. Kuva taas toimii eri lailla. Valokuva välittyy suoraan vastaanottajan tajuntaan ja kuva pystytään ymmärtämään suoraan sellaisenaan ilman vastaanottajan omaa prosessointia. Kuvan omaksuminen on helpompaa kuin tekstin omaksuminen lukemisen kautta. Tekstin ja kuvan ero näkyy esimerkiksi valtiovallan sensuu-

19 ritoiminnassa: valokuvaa pidetään tekstiä vaarallisempana, koska vastaanottaja ei useinkaan prosessoi sitä itse. Siksi kirjallisuudessa ns. vaarallisten aiheiden, kuten seksi- ja uskontosisältöjen, käsittely on ollut mahdollista paljon ennen kuin vastaava on hyväksytty valokuvan tai elokuvan puolella. Kuvallakin on oma kielioppinsa, vaikka kuva voidaan ymmärtää myös ilman sitä. Jos kuvaa tarkastellaan kuvan kieliopin pohjalta, voidaan kuvaa prosessoida tekstin tapaan. Ymmärtämällä kuvan kielioppia voidaan ensiksikin vahvistaa omaa vastustuskykyä kuvan suoraa vaikutusta vastaan. Toiseksi ymmärtämällä kuvan kielioppia pystytään julkaistavaksi valitsemaan kuva, joka viestii sisällöllisesti parhaiten haluttua asiaa. Jatkuvuutta, Tyyliä ja Tasapainoa 1.4. Kerta- ja kestokulutusta Visuaalista viestiä käytetään erilaisissa tilanteissa: osa ulkoasun viesteistä on tarkoitettu kestokulutukseen eli toistuvaan, pitkäaikaiseen käyttöön ja osa kertakäyttöisiksi. Toistuvassa käytössä vastaanottaja havaitsee saman visuaalisen ulkoasun viestin moneen kertaan joko saman tai erisisältöisen viestin kehyksenä. Kertakäytössä hänelle tarjotaan ulkoasullista viestiä, joka julkaistaan vain kerran, mutta sitäkin huomiota herättävämmin. Ensin mainitussa pyritään yleensä hillittyyn ulkoasuun, Kerran, mutta... Kunnolla 27

20 28 Antiikin taide ja edelleen sitä esikuvanaan pitänyt klassismi edusti näköistaidetta. Barokki dramatisoi, liioitteli ja korosti yksityiskohtia, joiden avulla se rikkoi klassisia kauneusarvoja. Impressionismi korosti hetkellisyyttä sekä ilmaja valoperspektiiviä. Se halusi erottua valokuvasta ja käytti täpliä ja pisteitä, jotka koostuivat kuvaksi vasta välimatkan päästä tarkasteltuna. Kubismi käytti luonnonmukaisen kuvauksen sijaan abstrakteja ja geometrisiä perusmuotoja. Surrealismi ilmensi kohdetta unenomaisilla, hallusinaatioita muistuttavilla ja huomiota herättävillä keinoilla. Se pyrki kuvaamaan ihmisen tajuttoman sielunelämän tapahtumia. missä toistuva ulkoasu on myös viesti vastaanottajalle siitä, mihin julkaisun juttuluokkaan kyseinen viesti kuuluu. Jälkimmäisessä pyritään näyttävään ja muusta taitosta poikkeavaan ulkoasuun, jossa ulkoasu on sidoksissa tiiviimmin esitettävään sanomaan. Molemmissa tapauksissa pyritään sommittelun avulla tyylikkääseen lopputulokseen. Esimerkiksi sanomalehdessä taitetaan päivittäin toistuvat uutissivut maltillisesti, millä painotetaan uutisten tosiasiapohjaisuutta. Tätä edellyttää myös uutistyön nopea rytmi: päivittäin toistuva uutissivujen taitto pysyy samanlaisena, jotta voimavarat voidaan keskittää uutisen tekemiseen eikä sen taittamiseen lehden sivuille. Samalla uutissivujen maltillisuus tuo myös paremmin esiin viikonloppusivujen vaihtelevan kertakäyttötaiton ja juttukohtaisen ulkoasun sisältämän viestin Ihminen on osa ympäristöä Ympäristö viitekehyksenä sanomalle Ihminen elää ja toimii häntä ympäröivässä maailmassa, jota hän havainnoi tietoisesti ja tiedostamattomasti. Ihminen omaksuu ympäristön mittasuhteita, muotoja ja värejä. Ne muodostavat viitekehyksen eri visuaalisten viestien havainnoimiselle. Niiden pohjalta toisen viestin ulkoasu todetaan hyväksi ja mielenkiintoiseksi, toisen huonoksi ja ikäväksi.

21 Hyvä viestien ulkoasun suunnittelu perustuu hyvään tyyliin. Hyvä tyyli toteutuu silloin, kun viestin ulkoasu vastaa viestin sisältöä ja tilannetta, jossa viestiä käytetään. Hyvään tyyliin nojautuva ulkoasun suunnittelu käyttää apunaan erilaisia sommittelurakennelmia, jotka perustuvat esimerkiksi vallitsevan ympäristön luonnollisuuteen, erilaisiin matemaattisiin järjestelmiin ja mittasuhteisiin tai hyvinkin abstrakteihin ympäristön tulkintoihin sekä sisäisiin tuntemuksiin hyvästä visuaalisesta ulkoasusta. Vaikka taiteilijan ja suunnittelijan työ on vapaata, sen pohjana on vahva kurinalaisuus. Lopputuloksen on pohjauduttava viestinnässä informaation välittämisen kannalta perusteltuihin ratkaisuihin. Tällöin työn ulkoasu tukee lähetettävän viestin sisältöä niin, että vastaanottaja hyödyntää sen joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Viestien välityksessä taiteilijan vapaus perustuu sanoman sisältöä tukevien ulkoasuviestien käyttöön. Näin tuetaan viestin perille menoa. Sommittelun yleiset periaatteet ovat kuvataiteen eri aikakausina kokemien muutosten lopputulos: uudet sukupolvet ovat rakentaneet omia periaatteitaan edellisten sukupolvien työn tulosten pohjalta osaa niistä muuttaen, osan hyväksyen. Ulkoasun suunnittelu on kokeilua, jossa hyödynnetään aikaisempien sukupolvien työn tuloksia. Kokonaisuutena ulkoasun suunnittelu on hyvin konservatiivista: visuaalisuuden perinteisistä säännöistä pidetään kiinni ja muutokset ovat pieniä ja tapahtuvat pitkän ajan kuluessa. Vakiintuneet ulkoasun sommitteluratkaisut viestivät varmasti asian vastaanottajalle. Mutta suunnittelussa on toisinaan mukana myös ripaus radikaalisuutta: rikkomalla sopivasti perinteisiä sääntöjä saatetaan saada aikaan lopputulos, jossa sanoma huomataan hyvin ja se välittyy perille tehokkaasti. Ihmisen työn tuloksena ympäristö muuttuu aina tyylikkäästä rakentamisesta luonnon tuhoamiseen asti ja samalla muuttuu ihmisen elinympäristön antama viitekehys, joka edelleen muuttaa ihmisten käsityksiä hyvästä visuaalisuudesta. Ei ole samantekevää, miten suunnitellussa ympäristössä elämme. Hyvin suunniteltu ympäristö vaikuttaa suoraan ihmisen hyvinvointiin. Ulkoasu muuttuu ja seuraa aikaansa, mutta säilyttää aina myös jotakin vanhaa Kultainen leikkaus Ympäristö rakentuu luonnon mittasuhteista. Visuaalisen viestin ulkoasu esiintyy osana omaa ympäristöään. Ulkoasun suunnittelussa voidaan käyttää apuna ympäristön mittasuhteita. Vastaanottajan alitajunta tunnistaa visuaalisuudesta luonnon mittasuhteet ja kokee sommitelman miellyttäväksi. Kultainen leikkaus on yksi perinteisen kuvataiteen käyttämistä mittasuhteista. Se perustuu luon- 29

22 30 a : b = b : (a + b) non mittasuhteisiin. Kultainen leikkaus janojen a ja b välillä vallitsee silloin, kun janan a suhde janaan b on yhtä kuin janan b suhde janaan a + b. Eli kultaisen leikkauksen kaava on a : b = b : (a + b). Matemaattinen suhdeluvun tarkka arvo on 0,618 ja likiarvot 3 : 5 : 8 : 13 : 21 : 34 jne. Esimerkiksi puiden lehtien ja kotiloiden pituus- ja leveyssuhteet vastaavat kultaisen leikkauksen suhdetta. Samoin puiden ja pensaiden oksat haarautuvat kultaisen leikkauksen suhdelukujen 3 : 5 : 8 mukaisesti. Tätä suhdetta hyödynnetään sommittelussa ja sen katsotaan pääsääntöisesti miellyttävän vastaanottajaa. Kultaisen leikkauksen pohjalta voidaan muodostaa suorakaide, sommittelutila, jossa lyhyt sivu vastaa janaa a ja pitkä sivu janaa b. Tällainen sommittelutila syntyy sijoitettaessa esimerkiksi puun lehden ympärille suorakulmio. Kultaisen leikkauksen suhdetta vastaa esimerkiksi suorakulmio, jossa lyhyt sivu on 31 millimetriä (30,9) ja pitkä sivu 50 millimetriä. Edelleen sommittelutila vastaa se mittasuhteiltaan kultaista leikkausta tai ei voidaan jakaa kultaisen leikkauksen mukaisesti reunoista niin vaaka- kuin pystysuorassakin. Tällöin tila saadaan jaettua pystysuorassa keskialueen molemmille puolille tuleviin pystylinjoihin sekä vaakasuorassa keskialueen ylä- ja alapuolelle tuleviin linjoihin. Nämä linjat ja niiden risteyskohdat ovat tehokkaita sommittelun tärkeiden elementtien sijoituspaikkoja. Ne

23 kiinnittävät vastaanottajan huomion ja jakavat tilan mittasuhteiltaan vastaanottajaa miellyttävästi. Toiseksi ne varmistavat sen, että sommitelma kestää aikaa siihen ei kyllästytä nopeasti. Kultaisen leikkauksen suhdetta on käytetty hyväksi niin antiikin kuin oman aikammekin maalaustaiteessa sekä arkkitehtuurissa rakennuksen eri elementtien välisissä suhteissa, esimerkiksi kuvatilan tai julkisivun jakamisessa osa-alueisiin. Usein tarkan millimetrimittaamisen sijaan käytetään sommittelutilan jakamista niin pysty- kuin vaakasuorassakin kolmeen yhtä suureen alueeseen (yhteensä siis yhdeksään), jolloin niitä jakavat linjat ovat riittävän lähellä kultaista leikkausta. Kolmannesten mallia käytetään erityisesti va- lokuvauksessa ja videoinnissa, joissa kuvaaja joutuu toisinaan toimimaan nopeasti Matemaattinen ruudukko Sommittelutilan elementtien keskinäisiä mittasuhteita ja kultaisen leikkauksen tukemana myös sijoittelua varten on käytössä erilaisia malleja. Ne voivat olla yksinkertaisiin matemaattisiin suhteisiin perustuvia järjestelmiä, esimerkiksi sivulle suunniteltu ruudukkomalli. Ruudukkomallissa sommittelutila jaetaan tasajaolliseen ruudukkoon, johon sivun eri elementit sijoitetaan. Esimerkiksi lehdessä ruudukko sekä palstajako sopivat Kultainen leikkaus on tytön oikean silmän ja metsämansikoiden kohdalla. Niihin vastaanottajan katse kohdistuu ensimmäiseksi. 31

24 yhteen ja eri elementit, otsikot, valokuvat ja grafiikka sijoitetaan paikoilleen reunoistaan ruudukon linjoihin tukeutuen. Näin julkaisun eri sivuilla kaikki elementit on sijoitettu tietyn matemaattisen järjestelmän mukaisesti paikalleen ja niiden rakenteelliset mittasuhteet on tehty yhtenäisiksi. Aikakauslehden sivulle voidaan rakentaa suhdejärjestelmä, jonka ruudukko on esimerkiksi 6 x 9. Koko tila on leveydeltään esimerkiksi 180 millimetriä ja korkeudeltaan 252 millimetriä. Tällöin pienimmän suunnittelutilan koko on 30 x 28 millimetriä. Se voi äärimmillään olla pienimmän sivulle suunnitellun elementin sijoituspaikka, mutta se voi myös olla vain yksi, esimerkiksi otsikkorivin aloituspaikka. Sivutilan sommitteluun on erilaisia malleja. Näistä vanhin on kultainen leikkaus ja uusimpia erilaiset ruudukkojärjestelmät. Yhtä ja ainoaa oikeaa perusjärjestelmää ei luonnollisesti ole. Erilaisten sanoma- ja aikakauslehtien tai tietokoneen näytössä olevan tilan tarjoaman tiedon ryhmittelemiseksi suunnittelijan on päätettävä, mikä suhdejärjestelmä ja miten käytettynä tukee parhaiten hänen päämääräänsä. Sommittelujärjestelmien etuna on, että ne luovat graafiselle julkaisulle tietyn perusjärjestelmän, jonka avulla taataan typografinen yhtenäisyys koko julkaisulle ja luodaan sille omaa identiteettiä. Ruudukko- ja palstajärjestelmät antavat lisäksi mahdollisuuden perusjärjestelmän pohjalta sivujen erilaiseen, mutta samoihin

25 M-realin ulkoasuohjeissa Unify your message ruudukkoon on määritelty kolme aluetta, joista (1) on varattu kolmirivisen otsikon, (2) valokuvan ja (3) tunnuksen (m-real), tuotemerkkien (esimerkiksi Galerie) sekä lisäinformaation alueeksi. Otsikon alapuolella oleva teksti yhdistyy keltaisen neliöviivan kuvassa osoittamaan korostusalueeseen. Yksi vaakasuora ruudukkoalue voidaan tarvittaessa edelleen jakaa puoliksi tai yhdeksi kolmasosaksi. Malleja sovelletaan erikokoisiin ja erilaisiin julkaisuihin. 33

26 matemaattisiin mittasuhteisiin pohjautuvaan sivusuunnitteluun. Ne mahdollistavat saman palstan käytön läpi koko julkaisun, mutta myös palstan vaihtamisen toiseen matemaattisen suhdejärjestelmän muuttumatta tai valokuvien ryhmittelemisen koon mukaan erilaisiin ryhmiin ja käyttötarkoituksiin. Tietty perusjärjestelmä tuo ulkoasuun ryhtiä ja helpottaa suunnittelijan työtä. Yleisradion ohjeissa on määritelty, kuinka paljon tilaa jätetään YLE-yhtiötunnuksen ympärille sekä kuinka sitä käytetään kanavatunnusten ja YLE-sloganin kanssa. 34

Tapani Huovila. Look. Visualisoi viestisi

Tapani Huovila. Look. Visualisoi viestisi Tapani Huovila Look Visualisoi viestisi INFORVIESTINTÄ OY HELSINKI i Tapani Huovila ja Inforviestintä Oy, 2006 Ulkoasu ja taitto: Tapani Huovila ISBN ii Look - visualisoi viestisi Ulkoasu, lähetettävän

Lisätiedot

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 1 KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 2 Graafinen ohjeisto Tervetuloa tutustumaan KVPS Tukena Oy:n graafisiin ohjeisiin. Tämä ohjeisto sisältää ohjeita ja vinkkejä brändi-identiteetin käyttöön ja

Lisätiedot

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan

Lisätiedot

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA 2 3 4 5 6 Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto on tehty yhtenäistämään järjestön

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme Graafinen ohje visuaalinen ilme Sisällysluettelo 2. Saatesanat 3. Tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Tunnuksen kieliversiot ja juhlatunnus 7. Esimerkkejä graafisen ilmeen sovelluksista Graafinen ohje visuaalinen

Lisätiedot

KÄYTTÖLIITTYMÄT. Visuaalinen suunnittelu

KÄYTTÖLIITTYMÄT. Visuaalinen suunnittelu KÄYTTÖLIITTYMÄT Visuaalinen suunnittelu MUISTETTAVA Yksinkertaisuus Selkeys Johdonmukaisuus Sommittelutyyli on säilytettävä samankaltaisen koko sivustossa Sivustolle yhtenäinen ulkoasu Miellyttävä ulkonäkö

Lisätiedot

Kuvasommittelun lähtökohta

Kuvasommittelun lähtökohta KUVASOMMITTELU Kuvasommittelun lähtökohta jäsentämisen ja järjestämisen tarve hahmottaa maailmaa, sen yksityiskohtia ja kokonaisuuksia paremmin. Kuvassa jäsentäminen tapahtuu sommittelullisin keinoin.

Lisätiedot

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7. GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet

Lisätiedot

Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista.

Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista. PROFILOINNIN TYÖKALUT Yrityksen kaikilla merkeillä täytyy olla yhtenäinen linja. Visuaalinen kokonaisuus: symbolit, merkit, tunnukset, tunnusvärit, typografia muodostavat yhden eheän erottuvan linjan,

Lisätiedot

Digitaalinen MUOTOILU. Petra Suominen

Digitaalinen MUOTOILU. Petra Suominen MUOTOILU Petra Suominen petra.suominen@adkreppi.fi Mikä on yrityksen GRAAFINEN ILME ja on mikä sen tarkoitus? Petra Suominen petra.suominen@adkreppi.fi Graafinen ilme on yritykselle tai yhteisölle luotu

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 3.2. Tunnus (ilman koulutus-sanaa) ja tunnuksen suoja-alue Tunnuksen muotoilu perustuu sanaan FINVA, erillistä liikemerkkiä ei käytetä. Tunnuksessa yhteen sulautuvat Finanssi ja vakuutus.

Lisätiedot

Graafinen ohje 1(8) 16.10.2012 GRAAFINEN OHJE. PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

Graafinen ohje 1(8) 16.10.2012 GRAAFINEN OHJE. PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki Graafinen ohje 1(8) GRAAFINEN OHJE Graafinen ohje 2(8) Miksi graafiset ohjeet? Näiden graafisten ohjeiden avulla luomme yhtenäisyyttä ja tunnistettavuutta HAAGA-HELIAn opiskelijakunta HELGAn viestintään.

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS TAMPEREEN SISU vuodesta 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS Sisällysluettelo LOGO Logo 3 Typografia. 5 Värit... 8 Lomakkeet 10 Kuvitus 12 - A KU UVITUS KEET LOMAKK TYPO GRAFI VÄRIT 2 LOGO TAMPEREEN SISU vuodesta

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään versio 0.8 2010 Graafinen ohjeisto* PIRAATTIPUOLUE * Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään Alkusanat G raafiset ohjeistot ovat viestinnän alan

Lisätiedot

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville.

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville. Graafinen ohjeisto Miten graafisilla sovelluksilla viestitään ja opastetaan? Toimiva graafinen ilme sovelluksineen kiteyttää yrityksen imagon, yhtenäistää yrityskulttuuria ja vapauttaa tärkeitä resursseja

Lisätiedot

Kuvat ovat tärkeä osa Espoon kaupungin viestintää, ja siksi ne on suunnitellaan ja valitaan huolellisesti.

Kuvat ovat tärkeä osa Espoon kaupungin viestintää, ja siksi ne on suunnitellaan ja valitaan huolellisesti. -verkkosivuston KUVAMAAILMAn ohjeistus JOHDANTO Kuvat ovat tärkeä osa Espoon kaupungin viestintää, ja siksi ne on suunnitellaan ja valitaan huolellisesti. Espoo.fi-sivuston kuvat tukevat kaupungin visuaalista

Lisätiedot

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015 Akavan 3.12.2015 graafinen ohjeistus Esipuhe Tunnus Opiskelijoiden tunnus Akavalainen-tunnus Tunnuksen suoja-alue Tunnuksen käyttö Väripaletti Typografia Kuvat, muodot ja värit Akavan slogan ja strategiset

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT Graafinen ohjeistus 28.10.2016 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. VAAKUNA... 4 3. TUNNUKSET... 5 3.1. Puolangan logo... 5 3.2. Slogan... 6 4. TYPOGRAFIA... 7 5. VÄRIT... 8 6. GRAAFINEN ELEMENTTI... 9 7. SÄHKÖPOSTIN

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 2017

GRAAFINEN OHJEISTO 2017 GRAAFINEN OHJEISTO 2017 Graafinen ohjeisto ja sen käyttötarkoitus Sisällys Tullinkulman Työterveys Oy:n uusi aputoiminimi on Pirte ja se otetaan käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen markkinoinnissa ja muussa

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3 GRAAFINEN OHJEISTO Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Logon/liikemerkin rakenne 3 2.1 Logon/liikemerkin rakenne 4 markkinointiviestinnässä 2.2 Suoja-alue 4 2.3 Värit ja esitystavat 5 2.4 Värit markkinointiviestinnässä

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 4/2013 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto Liitteenä Laurea-ammattikorkeakoulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ohjeiston mukaiset mallit, joiden pohjalta visuaalista ilmettä toteutetaan. Sisällys 2

Lisätiedot

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tunnus ja värisymboliikka Merkin muoto perustuu lentävään kuukkeliin, joka on Kuusamon metsien onnea tuova seuralainen. Lennon suunta on positiivisesti ylös vasemmalle, joka on kokonaisuutta

Lisätiedot

Räkna biljetten, laskekaa lippu

Räkna biljetten, laskekaa lippu Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Graafinen ohjeisto Päivitetty 4.6.2018 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Tavoitteena yhtenäinen ja tunnistettava järjestöilme Graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä,

Lisätiedot

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0 Esipuhe Tämä kevyt graafinen ohjeisto antaa perusohjeet ABMcompositen visuaalisten elementtien käytöstä markkinointiviestinnässä. Eri viestintätilanteissa harkitusti ja johdonmukaisesti käytetty visuaalinen

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 Kaikki asiakkaidemme tarpeet liittyvät oman näkemyksen välittämiseen toiselle ihmiselle. Vain siitä on kyse, ja vain se on tärkeää. Olipa näkemys tarkoitettu sähköasentajalle,

Lisätiedot

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 Johdanto Graafiset ohjeistot ovat viestinnän alan yleinen käytäntö. Kaikessa järjestöviestinnässä käytetään organisaatiokohtaisia graafisia ohjeistuksia, jotta

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

2.1 Tunnus. TUNNUKSEN KÄYTÖN RAJOITUKSET Käytä kuhunkin käyttötarpeeseen suunniteltuja originaaleja logoversioita www-sivujen logopankista

2.1 Tunnus. TUNNUKSEN KÄYTÖN RAJOITUKSET Käytä kuhunkin käyttötarpeeseen suunniteltuja originaaleja logoversioita www-sivujen logopankista 2.1 Tunnus LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU GRAAFINEN OHJEISTO 7 Lahden ammattikorkeakoulun merkki perustuu vahvaan, tunnistettavaan kirjainmuotoiluun, joka on linjassa ilmeessä käytettävän muun typografian kanssa.

Lisätiedot

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti.

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti. YLEISTÄ Graafisen ohjeiston tarkoitus on toimia tukivälineenä eri sidosryhmille sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Ohjeistossa on esitelty ohjein ja esimerkein Epilepsiatutkimussäätiön visuaalinen

Lisätiedot

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019 A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

Tunnus. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita.

Tunnus. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita. Graafinen ohjeisto Tunnus Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita. Visio: Suomi on Euroopan kilpailukykyisin

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 11/2012 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

1 Arkistolaitos Graafiset ohjeet. Arkistolaitos Graafiset ohjeet

1 Arkistolaitos Graafiset ohjeet. Arkistolaitos Graafiset ohjeet 1 Arkistolaitos Graafiset ohjeet Arkistolaitos Graafiset ohjeet 2 Arkistolaitos Graafiset ohjeet Sisältö Graafisen ohjeistuksen tarkoitus... 2 Värit... 3 Tunnukset... 4 Typografia... 6 Sovelluksia... 7

Lisätiedot

Graafinen. ohjeistus

Graafinen. ohjeistus Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Johdanto Arja Karhumaa TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Kaikkein tärkein identiteetin, genren ja visuaalisen luonteen ilmaisija Monta tehtävää: 1. Kerronta Typografian tärkein tehtävä:

Lisätiedot

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE 12.6.2006 Tiedotusopin valintakoe koostuu neljästä tehtäväkokonaisuudesta. Valintakokeesta voi saada yhteensä 60 pistettä. Kokeen eri osat tuottavat pisteitä

Lisätiedot

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Tunnus - Kehrä Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnukseen kuuluu kaksi osaa: kuviollinen kehrä-tunnus ja toiminnan/tapahtuman

Lisätiedot

Melan graafinen ohje. Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu.

Melan graafinen ohje. Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu. Melan graafinen ohje Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu. Selkeä ja yhtenäinen ilme vahvistaa positiivista mielikuvaa Melasta.

Lisätiedot

Yrityskuvan hoito on johdon ja ammattilaisten tehtävä.

Yrityskuvan hoito on johdon ja ammattilaisten tehtävä. MIELIKUVAT JA DESIGN MANAGEMENT Psykologisia perusteita Ihmiselle on ainoa totuus se, jonka hän uskoo todeksi eli siis mielikuva asiasta, eikä ole merkitystä pitääkö tämä asia paikkansa vai ei. Ostopäätöstilanteessa

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

2. Graafi nen yrityskuva

2. Graafi nen yrityskuva 2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA

Lisätiedot

Hai uoto. luokseen kutsuva loistokunta. Graafinen ohjeisto

Hai uoto. luokseen kutsuva loistokunta. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Esipuhe 3 Tunnus 4 Versiot 5 Käyttö 9 Vaakuna 10 Värit 11 Typografia 12 Graafiset elementit 13 Lomakepohjat 14 Vaakunalla 14 Markkinointitunnuksella 15 Kirjekuoret ja käyntikortit

Lisätiedot

TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016

TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016 TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016 TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT 2 SISÄLTÖ Saatteeksi... 3 Tullin tunnus... 4 Tullin tunnusvaihtoehdot... 5 Tullin

Lisätiedot

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa

Lisätiedot

KORVATUNTURI SAVUKOSKI

KORVATUNTURI SAVUKOSKI KORVATUNTURI SAVUKOSKI Graafinen ohjeisto / 1 Sisällysluettelo Logon käyttö 3 Logoversiot 7 Brändivärit 21 Typografia 25 Kuvankäyttötapa 28 / 2 Logon käyttö / 3 Logo ja liikemerkki LIIKEMERKKI koostuu

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö.

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. GRAAFINEN OHJEISTO Graafinen ohjeisto Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. Se tarjoaa työkalut sekä yrityksen sisäiseen brändin kehittämiseen että tavoitteelliseen

Lisätiedot

LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO

LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO Luova Etelä-Karjala logon lähtökohtana on maantieteellisen alueen muoto liitettynä Saimaaseen ja eteläkarjalaisten kädentaitoihin ja luovuuteen, monipuoliseen taito-tieto-osaamiseen.

Lisätiedot

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus Visuaalinen identiteetti Graafinen ohjeistus MEDRIAN OY SISÄLTÖ 01 VÄRIT 04 02 03 3... CMYK ja RGB 4... HELPien värit TYPOGRAFIA 5... Ensisijainen fontti 6... Toissijainen fontti 7... WWW-sivut LOGO 8...

Lisätiedot

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212 LOGON PERUSVERSIO PERUSVERSIO Ensisijaisesti käytettävä versio logosta. Käytetään valkoisella tai hyvin vaalealla pinnalla. PERUSVERSIO PUNAINEN NEGA Käytetään tässä ohjeistossa määritellyllä punaisella

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia 4. Visuaalinen

Lisätiedot

Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto

Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto 7.3.2017 Tämä on vuonna 2017 uusitun Kauneimpien Joululaulujen visuaalisen ilmeen ohjeisto. Ohjeiston mukana toimitetaan alkuperäiset logotiedostot,

Lisätiedot

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU?

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Graafinen suunnittelu pähkinänkuoressa: Graafinen suunnittelu on universaalia. Se on kaikkialla ympärillämme, sisällä ja ulkona. Se selittää, koristelee,

Lisätiedot

Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun. Kesä 2018

Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun. Kesä 2018 Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun Kesä 2018 Tässä oppaassa esitellään neljä eri videomainosformaattia, jotka tuottamalla onnistut eri ympäristöissä.

Lisätiedot

KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto

KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto KALAJOKI Graafinen ohjeisto JOHDANTO Kalajoen kaupunki toteuttaa markkinointia ja viestintää vuoden 2018 alusta tämän graafisen ohjeiston mukaisesti. Ohjeisto korvaa aiemmin käytössä olleen ohjeiston.

Lisätiedot

Suomi Finland 100 -tunnus. Graafinen ohjeisto Lokakuu 2015

Suomi Finland 100 -tunnus. Graafinen ohjeisto Lokakuu 2015 Suomi Finland 100 -tunnus Graafinen ohjeisto Lokakuu 2015 Tunnus Tämä on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden tunnus perusmuodossaan. Se on juhlavuoden visuaalisen ilmeen arvokkain elementti, jota

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus 03/2016

Graafinen ohjeistus 03/2016 Graafinen ohjeistus 03/2016 Sisältö Laatukeskuksen visuaalisen ilmeen tavoitteena on ilmentää laatua, ammattimaisuutta, uskottavuutta ja erinomaisuutta. Viestinnässä pyritään luomaan yksinkertaisen tyylikäs

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI...

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... GRAAFINEN OHJEISTO 1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 PÄÄLLEKKÄISVERSIO... 4 RINNAKKAISVERSIO... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... 5

Lisätiedot

G r a a f i n e n o h j e i s t o

G r a a f i n e n o h j e i s t o Graafinen ohjeisto S I S Ä L LYS Alustus Puhetapa Värit Logo Typografia Kuvituselementti Kuvamaailma Sovelluksia 03 04 06 08 13 16 19 22 02 ALUSTUS Tämä on Hääyö-tapahtuman brand guide. Löydät ohjeistosta

Lisätiedot

ohjeistus retkikerho

ohjeistus retkikerho Graafinen ohjeistus Esittely Oulun luonnonsuojeluliiton alla toimiva Retkikerho on kanava, jonka avulla voi helposti irrottautua arjesta kaupungin lähiluontoon. Retkitarjonta on hyvin monipuolinen ja kerhon

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä

Lisätiedot

Oulun seudun ammattikorkeakoulu Aineistojen polku kirjastoon > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Oulun seudun ammattikorkeakoulu Aineistojen polku kirjastoon > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Oulun seudun ammattikorkeakoulu Aineistojen polku kirjastoon > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue Ominaisuuksien

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1

Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto 1 Sisältö Tunnuksista yleisesti... 3 Tunnuksen versiot ja rakenne.... 4 Merkin värit.... 5 Tunnuksen värivaihtoehtoja... 7 Tunnuksen suoja-alue.... 8 Tunnuksen sijoittelu.... 9 Pienen

Lisätiedot

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta Heikki Hyyti 60451P Harjoitustyö 2 visuaalinen prosessointi Treismanin FIT Kuva 1. Kuvassa on Treismanin kokeen ensimmäinen osio, jossa piti etsiä vihreätä T kirjainta.

Lisätiedot

Tunnuksen päivitys 19.9.2012

Tunnuksen päivitys 19.9.2012 Tunnuksen päivitys 19.9.2012 2 Tampereen yliopiston tunnus Tampereen yliopiston tunnus Tuhannet ihmiset näkevät Tampereen yliopiston tunnuksen päivittäin lomakkeissa, nettisivuilla, raporteissa, esitteissä.

Lisätiedot

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO Selvitystyön raportti Päivitetty 3/2015 GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS 3 TUNNUKSEN VERSIOT JA KÄYTTÖ 4 VÄRIT 5 GRAAFINEN ELEMENTTI

Lisätiedot

SISÄLLYS- LUETTELO. Johdanto Logo...4. Typografia Värit...6. Muut graafiset elementit 1/ Muut graafiset elementit 2/2...

SISÄLLYS- LUETTELO. Johdanto Logo...4. Typografia Värit...6. Muut graafiset elementit 1/ Muut graafiset elementit 2/2... GRAAFINEN OHJEISTUS SISÄLLYS- LUETTELO Johdanto.... 3 Logo....4 Typografia.... 5 Värit....6 Muut graafiset elementit 1/2.... 7 Muut graafiset elementit 2/2....8 Kuvat & värit....9 2 JOHDANTO Tervetuloa

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto Saarijärven kaupunki. saarijarvi.fi

Graafinen ohjeisto Saarijärven kaupunki. saarijarvi.fi Graafinen ohjeisto Saarijärven kaupunki Visuaalisen identiteetin tavoite Saarijärven tunnus ja visuaalinen ilme otettiin käyttöön 1.1.2014. Visuaalisen ilmeen tarkoitus on tukea Saarijärven haluttua mielikuvaa,

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY Ohjeiston sisältö Tämän ohjeiston tarkoitus on antaa selkeät suuntaviivat Ollila Trans Oy:n viestinnälle. Annettuja ohjeita noudattamalla yrityksestä annetaan yhtenäinen,

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus 5/2012

Graafinen ohjeistus 5/2012 Graafinen ohjeistus 5/2012 Tunnus Kauppakamari-tunnus on muotoilultaan selkeä ja moderni nimilogo. Se viestii suoraselkäisen ja pelkistetyn olemuksensa ansiosta luotettavuutta ja asiantuntemusta. Perustunnus

Lisätiedot

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO 2011 Tämä graafinen ohjeisto esittelee Makulihan logon ja sen sovellukset, sekä antaa ohjeet yritysilmeen käyttöön. Ohjeistoa ja sähköisiä originaaleja käytetään

Lisätiedot

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm Graafinen ohje Tunnus Oulu Sinfonian tunnuksena käytetään ensisijaisesti ohessa kuvattua liikemerkin ja nimilogon kiinteää yhdistelmää. Käytössä on huolehdittava, että tunnuksen mittasuhteet sekä nimilogon

Lisätiedot

3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO

3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 1 SAATESANAT 3D TALO FINLAND OY 3D Talo Finland Oy on Kuopiolainen virtuaalitodellisuusteknologiaan erikoistunut yritys. Toimintamme keihäänkärkenä on suunnitella

Lisätiedot

18 Komponentit, ulkoasu ja visuaalisuus. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi

18 Komponentit, ulkoasu ja visuaalisuus. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi 18 Komponentit, ulkoasu ja visuaalisuus Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Sisältö Alustus 1. Pelikomponentit 2. Ulkoasu ja visuaalisuus 3. Esimerkkejä Työskentelyä Pelikomponenttien suunnittelu Visuaalisuuden

Lisätiedot

SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus

SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus GRAAFINEN OHJEISTUS SISÄLLYS Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11 Uusimaa 2019 -hanke Graafinen ohjeistus TUNNUS Uusimaa 2019 -hankkeen tunnus on kaksikielinen.

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO

GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ LEIRITUNNUS 3 LEIRITUNNUKSEN KÄYTTÖ 4 SUOMEN PARTIOLAISTEN TUNNUS 5 TYPOGRAFIA & VÄRIT 6 VÄRIEN, KUOSIEN JA TYPOGRAFIAN KÄYTTÖ 7 ILME-ESIMERKKI 8 KUVIEN KÄYTÖSTÄ 9 KÄYTTÖOHJE:

Lisätiedot

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo.

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. 8 LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon mittasuhteita tai väritystä ei saa muuttaa.

Lisätiedot

Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14. Sisällys

Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14. Sisällys Graafinen ohjeisto Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14 Sisällys 3 Sanaston ilme 4 Logo 5 Logon käyttö 6 Värit 7 Värien käyttö 8 Typografia 10 Typografian käyttö 11 Graafiset elementit 12 Graafisten elementtien

Lisätiedot

Muotoilumaailman hahmottaminen - Tuotesemantiikka

Muotoilumaailman hahmottaminen - Tuotesemantiikka TUOTESEMANTIIKAN TEORIA kreik. semeion = merkki Tuotesemantiikka kiinnostaa tutkimusmielessä monia erilaisia tuotteiden kanssa tekemisiin joutuvia elämänalueita. Sellaisia ovat esimerkiksi Markkinointi,

Lisätiedot

Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto

Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto Suupohjan koulutuskuntayhtymä Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tämä graafinen ohjeisto antaa perusohjeet Vuoksin visuaalisen ilmeen käytöstä markkinointiviestinnässä. Graafisen ohjeiston noudattamisella

Lisätiedot

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen. MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai

Lisätiedot

MUSTA: CMYK RGB Pantone Black 6

MUSTA: CMYK RGB Pantone Black 6 GRAAFINEN OHJEISTO 01 VÄRIT Hammas Hohde Oy:n värit ovat vihreä ja musta. Värejä käytetään pääasiallisesti graafisissa elementeissä, grafiikoissa, otsikkoteksteissä yms. Kahdesta samansävyisestä väristä

Lisätiedot

Arvokas. Graafinen ohjeistus

Arvokas. Graafinen ohjeistus Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä

Lisätiedot

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI Juha Sarviaho Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa Yritysilmeen luominen ja tuotemerkin kehittäminen Muutokset toimintaympäristössä

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0

GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0 GRAAFINEN OHJEISTO kesä 2017 / v.1.0 JOHDANTO Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus on ohjeistaa Eläinterapeutin visuaalisen ilmeen käyttöä ja määritellä ulkoasua, sekä visuaalista viestiä. Graafisen ohjeistoon

Lisätiedot

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 KIRJEKUORET 10

Lisätiedot

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Johdanto...3 Logo...4 Logon käyttö...6 Logo ja sloganit...8 Typografia...10 Värit...12 Valokuvien käyttö...14 2 Suomen Vapaakirkon lapsi-

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LÄHETYSLIITON GRAAFINEN OHJE

OPISKELIJOIDEN LÄHETYSLIITON GRAAFINEN OHJE OPISKELIJOIDEN LÄHETYSLIITON GRAAFINEN OHJE Opiskelijoiden Lähetysliiton uudistetun graafisen ilmeen suunnittelun taustalla vaikuttavat organisaation brandi-identiteetin keskeisimmät kulmakivet, jotka

Lisätiedot

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä: GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.

Lisätiedot

Uusi norppa, uusi logo

Uusi norppa, uusi logo Graafiset ohjeet Miksi graafiset ohjeet? Uusi norppa, uusi logo Näiden graafisten ohjeiden avulla luomme yhtenäisyyttä ja tunnistettavuutta Suomen luonnonsuojeluliiton viestintään. Saimaanorppa tuli SLL:n

Lisätiedot