INKERIN KULTTUURIKANAVA

Transkriptio

1 Inkerin kulttuurin edistäjä ja elvyttäjä vuodesta 1993 INKERIN KULTTUURIKANAVA Inkerin kulttuuriseuran jäsenlehti 2/2008 Helena Miettisen toimittama kirja Kirjeitä kaukaa julkistetaan tupaantuliaisten yhteydessä klo Kansikuva on Kelton muistelupajan satoa. Kollaasissa yhdistyy kuva Kelton vanhusten palvelutalosta ja sen vanhimmasta asukkaasta, yli 100-vuotiaasta Marista.

2 Loppusyksyn tapahtumakalenteri Lokakuu klo Ompeluseura. Neulakintaita klo Kulttuurikahvila. Pohjois-Inkeriklubi klo Ompeluseura. Huopahelmiä ja omenia. Marraskuu klo klo 14 Kirjeitä kaukaa - kirjan julkistaminen klo 17. Syyskokous Sukututkimusmatka Turkuun Ompeluseura Keravan paluumuuttajien tapaaminen Vainouhrien muistotilaisuus. Tuomiokirkossa Kulttuurikahvila. Laulusta voimaa. Joulukuu Ompeluseura Keravan paluumuuttajien tapaaminen Ompeluseura Ompeluseura kokoontuu parillisten viikkojen torstaina Koivussa ja tähdessä klo Mäkelänkatu 18:ssa. Ompeluseuran vetäjänä toimii Liisa Söderlund. Tule joukkoon! Luvassa on monipuolisita mukavaa tekemistä ja ompelutaidottomille sosiaalista yhdessäloa. Lokakuun 16. päivänä klo harjoitellaan neulakinnastekniikkaa. Neulalla tehdyt lapaset ja myssyt ovat vanha perinteinen neulosten tekotapa, joka on valitettavasti jäänyt unohduksiin. Viime vuosina erityisesti roolipelit ja kiinnostus keskiaikaan on lisännyt myös neulakintaiden suosiota. Seuraavat tapaamiset 30.10, ja Inkerin Kulttuurikahvila Keskusteleva Inkerin kulttuurikahvila kokoontuu Familia Clubin tiloissa ja klo osoitteessa Vilhonkatu 4 B 15, 3 kerros Pohjois-Inkeri-klubi Lempaala, Miikkulainen, Valkeasaari, Toksova, Rääpyvä ja Keltto olivat entisen Pohjois-Inkerin vankkoja suomalaisalueita. Nyt monet yrittävät etsiä sukunsa kotipaikkoja ja kohtalon erottamia sukulaisiaan. Pohjois- Inkeri iltapäivä on omistettu pohjoisinkeriläisten ja heidän jälkeläistensä muistoille ja tuoreille matkakokemuksille. Tuokaa mukaan dokumentteja sekä uusia ja vanhoja valokuvia. Laulusta voimaa Syksyn viimeisessä Kulttuurikahvilassa pidetään lystiä ja lauletaan kaamosta loitommalle. Laulattajana on yhdistyksemme jäsen Alina-Sinikka Salonen, joka piti ensikonsertin toukokuussa. Säestäjänä on Galina Khimitschin. Luvassa on myös inkeriläisiä perinneleivonnaisia. Sukututkimusmatka Turkuun Turun yliopiston kirjastossa on mm. sukututkimukseen liittyviä mielenkiintoisia asiakirjoja. Inkerin kulttuuriseuran ryhmä tekee tutkimusretken Turkuun 7.11 Helsingistä klo 7,38 lähtevällä Pendolinolla. Ryhmälipun hinta on 27,10 euroa yhteen suuntaan ja eläkeläishinta 16 euroa. Paluu klo 18 jälkeen. Ilmoittautumiset sähköpostitse koivujatahti@inkeri.com tai soittamalla toimistoon: /Margareta Partanen. 2 Vainouhrien muistotilaisuus Kynttilät syttyvät jälleen inkeriläisten vainouhrien muistoksi. Perinteinen muistelutilaisuus järjestetään tänä vuonna lauantaina klo 18 Tuomiokirkossa. Tilaisuudessa puhuu juuriltaan inkeriläinen pastori Hannu Varkki. Kaarina Linko (sopraano) ja Anja Erämaja (altto) laulavat ja Pirkko Fihlman esittää itkun Inkerille. Tilaisuuden päätteeksi sytytetään kynttilöitä vainoissa kärsineiden omaisten muistoksi. Omat kannelliset hautakynttilät mukaan. Koska Tuomiokirkko sijaitsee korkealla Helsingin katolla, ilman tuulisuojaa olevat kynttilät ja tuikut eivät jaksa palaa. Tupaantuliaiset ja Kirjeitä kaukaa kirjan julkistamistilaisuus Inkerin kulttuuriseura muutti elokuun vaihteessa uusiin toimitiloihin Mäkelänkatu 18:aan. Tervetuloa tupaantuliaiskahveille uudistuneeseen Koivuun ja tähteen Kahvipannu on kuumana klo Klo 14 julkistetaan Inkerin kulttuuriseuran kustantama; Helena Miettisen toimittama kirja Kirjeitä kaukaa. Osoite on Mäkelänkatu 18, Helsinki. Puhelinnumero entinen. Syyskokokous Inkerin kulttuuriseuran sääntömääräinen syyskokous pidetään yhdistyksen toimitiloissa Mäkelänkatu 18:ssa klo 17. Käsiteltävänä ovat yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Lisäksi valitaan hallitukseen varajäsen.

3 Miksi suomea ei kuule Inkerin vanhusten palvelutaloissa? Inkerinpäivänä syksyinen ruska hehkuu upeassa väriloistossa. Kullankeltaisesta vaahterasta on tullut vara-aurinko, joka heijastaa ikkunoihin kesäistä valoa. Enää muutama viikko ja maisemalla on toiset, karummat kulissit. Syksy ja vanhuus kulkevat ajatuksissa rinnakkain. Ei liene sattuma, että vanhusten viikkoa vietetään Suomessa juuri lokakuun alussa monin eri tavoin. Vanhuutta yritetään "brändätä", mummous kun ei ole nyky-yhteiskunnassa muotia. Paradoksaalista on, että ihmisen katsotaan vanhenevan tyylikkäästi, jos onnistuu välttämään vanhenemisen ulkoiset merkit ja pysymään myös mieleltään vireänä. Vain harva rakastaa Isä Mitron tapaan ryppyjä ja pitää "maallisen temppelin rapistumista vapauttavana". Mutta vanhuus voidaan nähdä myös voimavarana ja vanhat ihmiset kokemusten ja muistojen aarreaittana. Inkeriläisten vanhusten puolesta on tehty paljon työtä. Projekteja on ollut monia. On rakennettu vanhusten palvelutaloja ja päiväkeskuksia julkisin varoin ja kansalaisten vapaaehtoisin voimin. Se on hyvä. Väkevänä herätteenä inkeriläisvanhusten olojen puolesta toimi varmaankin pastori Arvo Survon puhe Tallinnassa vappuna 1989 pidetyssä ensimmäisessä yleisinkeriläisessä konferenssissa. Arvo kuvaili omaan värikkääseen tapaansa suomalaismummojen ja vaarien asemaa venäläisissä vanhainkodeissa, joissa oli mahdotonta kuunnella suomenkielisiä radio-ohjelmia, koska vieraskielinen puhe ärsytti toiskielisiä asukkaita. Ajatus inkerinsuomalaisten omista vanhainkodeista lankesi hyvään maahan ja palvelukeskuksia nousi useitakin. Inkerin kulttuuriseurassa on tehty työtä inkeriläisvanhusten kanssa muistelutyöpajoissa, koska muistot ovat heille erityisen tärkeitä ja niiden jakaminen antaa voimaa. Näissä merkeissä olemme vierailleet Inkerinmaan palvelutaloissa lyhyempiä ja pidempiä jaksoja. Heinäkuussa piipahdin yhdessä niistä ohikulkumatkallani jutustelemassa tutuiksi tulleiden mummojen kanssa. Joukko asukkaita oli kokoontunut palvelutalon oleskelutilaan katsomaan televisiosta alkuillan saippuasarjaa. Suomen- 3 kielinen keskustelumme ärsytti saippuasarjan katsojia ja jouduimme siirtymään käytävälle. Pieni, tavallaan ymmärrettävä välikohtaus toimi uutena herättäjänä. Mitä onkaan tapahtunut inkerinsuomalaisten vanhustentaloille? Nyt vuonna 2008 Suomen varoilla rakennetussa palvelutaloissa tilanne on sama kuin Survon vuonna 1989 kuvauksessa. Unelma suomenkielisistä vanhainkodeista on heittänyt häränpyllyä. Palvelutalot eivät ole yksin inkerinsuomalaisten vanhusten koteja, vaan puolet asukkaista on rahoitussyistä venäjänkielisiä. Myös hoitohenkilö-kunta on pääasiassa venäjänkielistä, joten hoitaminen, keskusteleminen ja oleskelutilan nurkassa myös televisio huutaa venä jänkielistä ohjelmaa. Inkeriläismum-mot elävät palvelutalossa, jossa hoitajat ovat venäjänkielisiä, suurin osa asukkaista venäjänkielisiä ja myös televisio huutaa aamusta iltaan venäjää. Minulla ei ole mitään venäjänkieltä eikä venäläisiä vastaan, mutta sitä vastaan on, että inkeriläisvanhusten huolenpidon idea on vesittynyt. Ai- Kuvateksti. Heli Virolainen ja Elma Puidet valitsevat mieleisiä kankaita muistotyynyyn. Vaikka mummojen sormet eivät taivu ompelemaan, värisilmä on kunnossa. Muistotyynyistä tulee hämmästyttävän oman näköisiä.

4 van kuten 20 vuotta sitten, inkeriläisvan-hukset haluavat yhä vieläkin puhua äidinkieltään ja mikä luulisi olevan sen luontevampi ympäristö kuin oma palvelutalo. Henkilökunnan kielitaito on luultavasti realiteetti. Suomenkielisiä hoitajia ei palvelutaloihin saada. Mutta muitakin keinoja äidinkielisten palvelujen lisäämiseksi on. Inkerin palvelutalojen vanhuksilla on ruokaa ja puhtaat vaatteet. Kahvipakettien lahjoittamisen ja vanhojen vaatteiden rahtaamisen kanssa kilpailevina tuomisina voisivat olla jotakin yhdessä tekeminen. Inkerin kulttuuriseura on työskennellyt liki kaksi vuotta viriketoiminnan lisäämiseksi Kikkerin palvelutalossa vanhusten päivittäiseen elämää ja yrittänyt tukea myös suomen kielen asemaa. Henkilökunnan kouluttamisen ja työpajatoiminnan lisäksi olemme keränneet vanhoja suomalaisia elokuvia, joita voi katsella. Mahdollisuuksia on muitakin, jos tekijöitä vain löytyy: esimerkiksi suomenkieliset askartelu- ja kirjojen lukutuokiot ja lauluhetket, joita Inkeri-ystävät voisivat vallan hyvin vetää vapaaehtoisvoimin. Mutta myös vapaaehtoistyö maksaa. Tarvikkeet eivär ole ilmaisia ja myös matkat maksavat. Inkerin seurakunnilla on useita ystävyysseurakuntia Suomessa. Yhdenkin kahvikassan ja yhden kolehdin tuotolla tehdään paljon Inkerin palvelutaloissa. Inkerin mummot ovat muistojen aarreaittoja ja positiivisen suhtautumisen ruumiillistumia. Heidän kanssaan on ilo itkeä ja nauraa lisää ryppyjä silmäkulmiin. Helena Miettinen Puheenjohtaja Muistelutyöpajoja voi tukea tekemällä lahjoituksen Inkerin kulttuuriseuran pankkitilille Lammin Säästöpankkiin Tiedonantoihin viestiksi "Potuskapajat". Potuskapajoja syntyy lisää Keinutuolissa on hyvä istua ikioma muistotyyny sylissä. Heli Virolainen on yksi Kelton palvelutalon suomalaismummoista. Inkerin kulttuuriseura järjestänyt Inkerinmaalla omaelämäkerrallisia työpajoja 2007 keväästä lähtien. Ensimmäinen oli Kupanitsassa, Villa Inkerin vanhustentalossa. Juuri Villa Inkerissä syntyi tarinatyynyjen, potuskojen, idea. Kikkerin palvelutalon laitosmainen, oman identiteetin kutistava steriiliys synnytti tarpeen lisätä asukkaiden huoneisiin jotain omaa ja henkilökohtaista. Tyyny pehmeänä, koskettelun ja hellimisen sallivana esineenä on osoittautunut tähän tarkoitukseen kelpo välineeksi. Tarinatyynyt kantavat omistajansa muistoja valokuvissa ja virittävät tarinointiin. Työpajat tarjoavat mahdollisuuden myös suomen kielen käyttöön ja monelle vanhukselle pelkästään työskentely omalla äidinkielellä on tärkeää. Elämäntarinoiden näkyviksi tekeminen taiteellisin keinoin on enemmän kuin askartelutuokio. Muistojen parissa työskennellessä liikutaan keskeisten identiteetin rakennuspuiden kanssa. Kun tarinatyynyihin voi valita mukaan otettavat muistot, lopputulos on itseä eheyttävä. Luovassa työskentelyssä tunteita voi ilmaista myös värein ja materiaalein, joten tunnelmat syntyvät monien asioiden yhteissummana. Toukokuussa vuorossa oli Kelton palvelutalo, johon osallistuivat lähes kaikki palvelutalon asukkaat kansallisuuteen katsomatta. Neljän työpajapäivän aikana syntyi kaikkiaan 18 persoonallista, kantajansa näköistä tarinatyynyä. Muistelutyössä on Inkerin kulttuuriseuralle tärkeää työskentely ruohonjuuritasolla ja kokemusten jakaminen samalta tasolta. Vetäjien roolina on kuunnella elämäntarinaa herkällä korvalla ja kehitellä sille visuaalisia tulkintoja kertojan valitsemassa sävellajissa. Tarinatyynyjen hienoutena on, että niiden kautta rankasta ja myös kärsimysten täyteisestä elämästä peilautuu kaunis ja eheä kuva. Yli 50 tarinatyynyn tekemisen jälkeen Inkerin kulttuuriseuran työpajalaiset tietävät, kuinka rakkaita "potuskat" ovat. Niitä hellitään ja niiden kuvista tarinoidaan Seuraavaksi Tallinnaan Muistotyynyillä on kysyntää myös Tallinnassa. Tallinnan suomalainen seurakunnan yhteydessä toimii inkeriläisvanhusten Mummokerho, jossa käy säännöllisesti 30 inkeriläistaustaista vanhusta, iäkkäimmät 90- vuotiaita. Kirkkoherra Hannele Revon kanssa on mietitty potuskapajan käynnistämistä mummokerholaisten kanssa ja ensimmäinen tutustumiskäynti tehtiin Tallinnaan syyskuun puolivälissä. Muistotyynyistä tehdään näyttely, joka on osa Tallinnan suomalaisen seurakunnan 20-vuotisjuhlia. Vapaaehtoisista vetäjistä ei ole pulaa, mutta taloudellista tukea tarvitaan. Osallistujien suuren määrän takia muisteluryhmiä tarvitaan neljä, ja Tallinnaan on matkustettava useamman kerran. Vetoamme kansan karttuisaan käteen. Potuskapaja toimintaa voi tukea pienemmälläkin summalla. 4

5 Lukukokemuksena Martti Soikkelin kirja Vaitelias mies Edita Publishing Oy 2008 Toksovan Koivukylästä kotoisin oleva Matti Nuija, entinen puna-armeijan vakooja, suomalaisten sotavanki ja Heimopataljoona 3:n veteraani lakkasi olemasta syksyllä Hänen saappaisiinsa siirtyi Iisalmen sotilaspiirissä Matti Levonen, karjalainen mies Hiitolasta. Tässä ovat perusainekset jännittävään ja riipaisevaan sukutarinaan. Valtiollinen poliisi etsi usean vuoden ajan kadonneita heimoveteraaneja ja muita entisiä sotavankeja. Matti Levosen oli oltava puheissaan vaitelias, jotta hänen oikea taustansa ei paljastuisi. Edes hänen muutaman vuoden päästä Suomessa perustamansa perhe ei isän eläessä tullut tietämään, että Matilla oli inkeriläinen tausta ja salassa pidettävä menneisyys. Matti itse tuskin aavisti, että hänen tarinansa sittenkin tulisi ilmi. Matin vaiheita lähti muutama vuosi sitten selvittämään turkulainen emeritusprofessori Martti Soikkeli, jonka eno oli sodan jälkeen Virroilla ystävystynyt kirvesmies Matti Levosen kanssa. Enokaan ei tiennyt Matin oikeaa menneisyyttä, mutta kuuli myöhemmin, että Matti asui nelilapsisen perheensä kanssa Rovaniemen maalaiskunnan Saarenkylässä ja työskenteli rakennusalan työnjohtajana. Soikkelin huolellinen työskentely ja tinkimätön uurastus alkoivat tuottaa tulosta. Vähä vähältä löytyi tositarina Toksovan Koivukylässä asuneesta Nuijan perheestä, jonka vuonna 1911 syntynyt Matti oli toinen kuudesta lapsesta luvun lopulla elettiin kolhoosien perustamisen aikaa. Matti oli pakoillut kolhoosiin menoa ja mennyt töihin Leningradiin, jossa hän työskenteli 1930-luvulla muun muassa sähköhitsaajana. Matti seurusteli jo nuoresta lähtien Toksovan Purnun kylästä olevan Helmi Pitkäsen kanssa. Vuonna 1938 syntyi Alfred-poika ja vanhemmat menivät naimisiin. Perheelämä jäi lyhyeksi, sillä syksyllä 1939 Matti määrättiin Kuusisen kansanarmeijaan. Uuden sodan alettua 1941 Matti käskettiin vakoilijan koulutukseen. Lyhyellä kotilomalla hän kertoi Helmille pyrkivänsä Suomeen. Tämä onnistuikin seuraavan vakoilutehtävän yhteydessä, ja niin Matista tuli suomalaisten vanki. Matti ja Helmi eivät enää koskaan tavanneet toisiaan. Myöhemmin Suomessa asuvana Matti ei voinut tiedustella perheensä kohtaloa, ja Helmi puolestaan uskoi Matin kaatuneen. Helmi kuoli jo vuonna 1951 Jakutskissa Siperian karkotuksessa. Matti Nuijan selviytymistarina kertoo paitsi uskomattoman hyvästä onnesta, myös nokkeluudesta ja kyvystä tehdä luotettava vaikutus. Kun sota päättyi, Heimopataljoona 3:n miehet huomasivat tulleensa petetyiksi. He eivät saaneetkaan luvattua Suomen kansalai- Matti Nuija, vaimo Helmi ja poika Alfred kesällä Toksovan kirkon ovella kesällä 2006 Matti Levosen (alkuaan Nuija)tyttäret Sirkka-Liisa Halonen vasemmalla ja Marja-Leena Nurminen oikealla sekä Helmi Nuijan sisar Lilja Pelgonen, keskellä, ja veli Eero Pitkänen, oikealla. Takana kirjailija Martti Soikkeli. 5

6 suutta, vaan edessä oli palautus Neuvostoliittoon. Matti oli tuolloin haavoittuneena sairaalassa ja sai näin ollen jatkoaikaa piiloutua Suomeen. Hän on kaikesta päättäen ollut monien ihmisten suosiossa, sillä yksin hän ei olisi selvinnyt. Useiden vuosien ajan Matti Levonen työskenteli Pohjois-Suomessa etsijöitään pakoillen. Vuonna 1950 hän löysi naisen, jonka kanssa elämä rauhoittui, ja kiertolainen pystyi aloittamaan normaalin, mutta vaiteliaan miehen perhe-elämän. Liisa Hiltunen ja Matti Levonen vihittiin Rovaniemellä avioliittoon syyskuussa Perheeseen syntyi kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Kolme vuosikymmentä he elivät onnellista perhe-elämää, mutta sen katkaisi traagisesti vaimon kuolema liikenneonnettomuudessa huhtikuussa Matti itse kuoli kahdeksan vuotta myöhemmin. Martti Soikkeli on Vaiteliaan miehen hiljainen kanssakulkija. Hän kuljettaa kertomusta itseään esiin nostamatta, henkilöidensä tarinoita lämpimästi myötä eläen. Soikkelin tekstiä voi lukea kuvauksena jännittävistä ihmiskohtaloista; sekä Matin että Helmin sukulaisten traagiset vaiheet kuvataan koskettavasti. Helpolla ei ole päässyt kukaan, ei varsinkaan Matin inkeriläinen käly Lilja Pelgonen, syntyjään Pitkänen. Tekstiä voi lukea myös katsauksena lähihistoriaan. Asiatietoa tuodaan esiin muusta tekstistä rajatuissa "tietolaatikoissa". Mukana on myös autenttisia asiakirjoja ja kiinnostavia valokuvia. Matti Levosen elämässä tuntuu olleen Kohtalon johdatusta. Itsekin pääsin - Kohtalon johdattamana - tutustumaan tähän suureen tarinaan. Järjestin ensimmäisen matkani Inkerin Kulttuuriseuralle kesällä 2006 Toksovaan, Nuijien ja Pitkästen kotipitäjään. Osallistujia oli 13. Pian kävi ilmi, että heistä viisi kuului samaan seurueeseen. Oli Martti Soikkeli, "salapoliisi". Oli Helmi Nuijan veli Eero Pitkänen ja sisko Lilja Pelgonen. Oli kaksi naista Rovaniemen seudulta, Matti Levosen tyttäret. Tapasimme Pietarissa vielä kaksi nuorta ihmistä: Matin ja Helmin Alfred-pojan lapsenlapset. Martti Soikkeli kuvaa kirjassaan tätäkin tapaamista herkästi ja päähenkilöiden tunteita kunnioittaen. Lämpimät kiitokset teille kaikille, jotka olette kirjassa jakaneet kokemuksianne ja muistojanne. Olette antaneet minulle paljon! Alina-Sinikka Salonen Sampokoru on hieno lahja Joulu lähestyy. Inkerin kulttuuriseura tarjoaa helpostusta lahjaongelmiin. Sampokoru on kaunis niin neitokaisen kuin tädinkin koristeena. Ja onpa malliston tekijä muistanut myös miehet. Pukin pakettiin voi kääriä mesikämmenriipuksen tai -vyön. Sampokorumallisto ja kirjakuvasto löytyy netistä sivuilta.. Tilata voi myös puhelimitse Meilaa meille sähköpostiosoitteesi Viestinnän sujuvuutta parantaisi, jos seuralla olisi käytössään mahdollisimman monen jäsenen sähköpostiosoite. Tällöin voimme lähettää sinulle nopeitakin tiedotteita, kun paperitulosteita ei ole mahdollista postittaa kovin usein. Pyydämme sinua kirjoittamaan viestin otsikoksi "Sähköpostilista" ja varsinaiseksi viestiksi oman nimesi ja lähetä se osoitteeseen koivujatahti@inkeri.com. Muutkin terveiset ovat tervetulleita. Meilaamisiin! Inkerin kulttuurikanava Inkerin kulttuuriseuran jäsenlehti Päätoimittaja Helena Miettinen. puh Jakelu, jäsenrekisteri: Tytti Piironen. Puh Toimisto. Koivu ja tähti. Mäkelänkatu, Helsinki. Auki ma-pe Puh. (09) koivujatahti@inkeri.com. Liity jäseneksi Liittymällä Inkerin kulttuuriseuran jäseneksi tuet parhaiten inkeriläistä kulttuurityötä. Jäsenistömme koostuu sekä juuriltaan inkeriläisistä että kantasuomalaisista Inkerin ystävistä. Jäsenmaksu 17/10 euroa. Pankkiyhteys: Lammin säästöpankki

7 Tartossa tavattiin Tartossa juhlittiin Viron inkerinsuomalaisen liiton kaksikymmenvuotista toimintaa näyttävin menoin. Inkeriläisten folkloreryhmät Pietarista, Petroskoista, Tveristä, Suomesta ja eri puolelta Viroa esittivät taitojaan Raatihuoneen torilla kaupungin sydämessä. Kaupunginmuseossa avattiin ulkosuomalaisten näyttely ja Kansallismuseossa Inkerin kulttuuriseuran Muistotyynyjä ja tarinatäkkejä - näyttely. Lauantaina samoissa tiloissa pidetty kansanpukutyöpaja keräsi innokkaita kuulijoita. Inkerin kulttuuriseuralla oli avoinna myös sukututkimuspiste, joka veti runsaasti väkeä. Juhliin liittyi myös kaksi konferenssia ja illanvietto Inkeri-talon puistossa. Sattuma on kahden perheen yhtye. Siihen kuuluvat Arto Rinne ja hänen 18-vuotias tyttärensä viuluineen sekä Dmitri ja 15-vuotias Vladik Djomin. Sattuman ohjelmistossa on suomalaista, karjalaista ja inkeriläistä kansanmusiikkia taiturimaisesti tulkittuna. Epäviralliset keskustelut leppoisassa ympäristössä luovat pohjaa tulevalle yhteistyölle. Kuvassa (vas) hallituksemme jäsen Liisa Söderlund Ruotsin Inkeri-liiton puheejohtaja Inkeri Peterson ja hallituksen jäsen Elma Puidet. Alla sunnuntain juhlakulkue. 7

8 Vaaleat vatjalaiset ja Kurkulan kalankuristajat Inkerikkojen ja vatjalaisten kulttuuria tutuksi Äänessä inkerikot ja vatjalaiset - tapahtuma Helsingin Karjalatalossa ja Keravalla tarjosi kukkuramitoin mielenkiintoista uutta tietoa kahdesta katoamisuhan partaalla sinnittelevästä sukukansasta. Suomenlahden etelärannikolla asuvat inkerikot ja vatjalaiset ovat jääneet lähes täydelliseen katveeseen. Inkerikkoja on Venäjän viimeisen väestölaskennan mukaan runsaat 300 ja vatjalaisia 74. Toisten lähteiden mukaan inkerikkoja äidinkielenään puhuvia 200 ja vatjalaisia vain 7. Äidinkieli on tietty vain yksi kriteeri, jolla etnisyyttä määritellään. Uhanalaisista ryhmistä kuitenkin on kyse ja juuri sen vuoksi Inkerin kulttuuriseura haluaa vahvistaa inkerikkojen ja vatjalaisten ääntä Suomessa. Molempien kansojen keskuudessa on herännyt mielenkiinto omia juuria kohtaan ja on tehty paljon työtä perinteiden tuomiseksi nykypäivään. Länsi-Inkerin inkerikot puolestaan olivat kalastajia. Nuoria naisia varoitettiin ottamasta itselleen inkerikkomiestä, koska tämä kuitenkin hukkuisi kalastusmatkalla ja jättäisi tytön nuorena leskeksi. Ja vaarassa olisi nainen itsekin, kun joutuisi korvaamaan miehensä paikan kalastusporukassa ja hukkuisi itsekin. Jäljelle jäisivät vain orvot lapset. Erityisesti Kurkula, Soikkola ja Hevaa olivat Länsi-Inkerin keskeisiä inkerikkoalueita. Inkerikkojen kylät sijaitsivat aina korkealla paikalla ja meren piti näkyä ikkunasta. Aikaisemmin inkerikkoja on asunut myös Pohjois-Inkerin Lempaalassa ja Vuolella, jossa elämäntapa muistutti muuta väestöä. Korpi kaikui Pietarilainen Korpi-yhtye on loistava esimerkki siitä, mihin omia juuria etsivät nuoret voivat parhaimmillaan yltää. Vuonna 2002 perustetun Korven jäsenet ovat kaikki juuriltaan vatjalaisia, inkerikkoja ja inkerinsuomalaisia, jotka musiikin ja kansanperinteen avulla tekevät omaa taustaansa tunnetuksi. Esimerkiksi ryhmällä ei suinkaan ole mitä tahansa esiintymisasuja, vaan puvut on tehty tarkkaan aitojen mallien mukaan. Myös laulut esitetään alkuperäisten tallenteiden mukaisessa kieliasussa. Korven esitys kertoo samalla ryhmien historiasta välillä huumorilla höystettynä, välillä herkän koskettavasti. Konsertti ei ole pelkkää pukuloistoa, vaan laulu on vahvaa ja traditionaalista ilmaisutapaa mukailevaa. Kulttuuritietoa monen kanavan kautta Inkeroisten ja vatjalaisten kulttuuria valotettiin monesta eri kulmasta. Fil. tohtori Manja Lehto kertoi inkerikkojen murteesta ja tapahtumassa esiintyi myös Mesimarjat-ryhmä. Fyysistä tuntumaa inkerikkojen kulttuuriin saatiin väliajalla perinneleivonnaisia nauttimalla. Uusi kirja inkerikoista Inkerikkojen kulttuuriin voi tutustua myös upouudessa Aira Kurosen kirjassa Inkerikot. Historia, uskonto ja perinne. Kirjasta enemmän seuraavassa lehdessä. Sitä voi tilata seuran kautta 30 euron hintaan + postimaksut. Korpi-ryhmä laulaa komeasti ja tuo esityksen ohessa monipuolisella tavalla inkeriläistä historiaa ja kulttuuria tutuksi. Puoli päivää ei riittänyt kuin johdannoksi tutustumismatkalla inkerikkojen ja vatjalaisten historiaan ja kulttuuriin. 8 Irina Kolo on omistautunut inkeriläiselle kansanmusiikille. Aikaisemmin hän ohjasi Röntysköjä, nyt Mesimarjoja.