ILVES. Päijät-Hämeen. Päijät-Hämeen Reservipiiri ry:n tiedotuslehti 3/2013. Tässä lehdessä mm. Railakasta keskustelua tarvitaan S.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ILVES. Päijät-Hämeen. Päijät-Hämeen Reservipiiri ry:n tiedotuslehti 3/2013. Tässä lehdessä mm. Railakasta keskustelua tarvitaan S."

Transkriptio

1 Reservipiiri ry:n tiedotuslehti 3/2013 Hämeen Rykmentin sotilasvala Kärkölässä Tässä lehdessä mm. Railakasta keskustelua tarvitaan S. 2 Breitenfeld ei unohdu S.3 Hämeen Rykmentin sotilasvala Kärkölässä S. 4 Ampumapäivä sai perheet liikkeelle S.5 P-H:n Reservipiirin puheenjohtajien tapaaminen S. 6 Esikuntatyöskentelykurssi täydentää johtajien osaamista S. 6 Naisten moottorisahakurssi Padasjoella S. 7 Hämeen Ratsujääkäripataljoonan ja Ratsumieskillan perinnepäivän paraatissa oli mukana myös Lahden Eskadroonan viisi ratsukkoa, jotka käyttivät pukumallia -36. s. 3

2 2 Puheenjohtajan terveisiä Vuosittaisessa Hämeen Rykmentin järjestöille suunnatussa kuulemistilaisuudessa saimme ev Risto Kolstelan suulla kuulla, että reservin toimintaankin oleellisesti vaikuttava Puolustusvoimien uudistus etenee suun nitellusti, vaikka PV:n tuleva rahoitus on edelleen epävarmaa. Me päijät-hämäläiset ko emme uudistuksen tappiona maakunnallemme, koska Rykmenttimme lakkautetaan jo reilun vuoden kuluttua. Siirrymme Hämeenlinnassa sijaitsevan Panssariprikaatin tuki- ja vaikutuspiiriin. Muutoksen myötä Lahteen jää toistaiseksi Aluetoimisto. Uskon yhteistyön sujuvan edelleen mutkattomasti, mutta realistina on todettava, että vastaavaa määrään tukea ei voida enää saada. Alueemme sotilaallinen painoarvo laskee ja muun muassa koulutuksen taso on vastaisuudessa enemmän kiinni meistä itsestämme. Seuraavat leikkaukset tapahtunevat 2016 ja mikä silloin kohdaltamme muuttuu, jää nähtäväksi. Moni totuttu koulutustapahtuma ja juhla joudutaan kuitenkin järjestämään vastaisuudessa eri tavalla, jotkut jopa lopettamaan. Rykmentin lakkautuksen myötä alueemme vähenevien tilojen sekä muihin haasteiseen on piirimme hallitus päättäväisesti tarttunut. Tällä päätöksellä on merkittävä positiivinen viesti koko maakunnan maanpuolustusväelle. Reservipiirille on vuokrattu uusi toiminnallinen tila Lahden keskustasta, osoitteesta Seponkatu 7. Suhteellisen isoon 201 neliön tilaan on tullut mukaan jo Maanpuolustusnaisten Liiton Piiri ja Lahden Reserviupseerikerho. Vuoden loppuun mennessä odotamme vielä muutamaa muuta yhdistystä mukaan. Tila on vielä meidän käyttöön remontoitava. Tarkoitus on saada käyttöömme tila toiminnalliseen koulutukseen, tila ilma-ase ammuntaan, isompi luokka- ja juhlatila, vähän majoitustilaa ja peseytymistilat sekä pienempi kokous- ja toimistotila. Siis kaikkiaan toiminnallinen tila koulutukseen, järjestötoimintaan sekä erilaisiin perinnejuhliin. Odotamme pääsevämme tilassa täyteen toimintaa jo alkuvuoden puolella. Uuden mahdollisuuden myötä piirin toiminta tulee jatkumaan ja jopa lisääntymään. On kuitenkin syksy ja valintojen aika. Osallistukaa yhdistystenne syyskokouksiin, näillä päätöksillä vaikutatte muun muassa tulevaan toimintaan. Valintoja tehdään myös piirihallituksessa ja Suomen Reserviupseeriliitossa, on uusien puheenjohtajien valinnan aika. Piirissämme on sovitun järjestelyn myötä reserviläisliittolaisten vuoro valita joukostaan piirillemme puheenjohtaja seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Edelleen avautuu vuoden vaihteessa piirimme toiminnanjohtajan, ampumavastaavan ja liikuntavastaavan pesti. Näihin toimiin tarvitaan osaavia henkilöitä. Piirin syyskokous on perinteisesti järjestetty Lahdessa. Paikka on viimeistä kertaa Rykmentin Auditoriossa tiistaina Reserviläisliittolaiset kokoontuvat alkaen klo kun liiton johtoa saapuu esitelmöimään piirikierroksen puitteissa. Upseerit kokoontuvat samaan paikkaan klo omaan kokoukseensa. Kello aloitamme varsinaisen syyskokouksen kahveilla. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Liittomme RUL ja RES ovat velvoittaneet meitä jäseniä osallistumaan vuoden aikana ainakin yhteen MPK:n sotilaallisen koulutuksen kurssiin ja ilmoittamaan kymmenen laukauksen ammunnan yhdistykseen. Ammunta on voinut tapahtua ruutiaseella tai vaikka ilma-aseella. Olethan sinäkin tehnyt niin ja jatkamme aktiivista toimintaa myös ensi vuonna. Tavataan teoissa Juha Tarnanen Railakasta keskustelua tarvitaan Puolustusvoimat ovat rajun supistusohjelman toteutuksen puolivälissä. Eduskunta ja hallitus ovat pakottaneet armeijan suurempiin leikkauksiin kuin minkään muun hallinnonalan. Jo aiempina vuosina puolustushallinto on toteuttanut erilaiset supistukset, varuskuntien lakkautukset ja henkilökunnan supistukset niin kuin sotilaat tinkimättä tekevät. Nyt olisi kuitenkin saatava meidän poliittiset päättäjämme tajuamaan, että raja on tullut vastaan. Enempi säästäminen tuhoaa maamme itsenäisen puolustuksen. Muun väittäminen on tietoista itsepetosta. Sa - joukkojen määrässä tullaan varmasti jo alarajalle, kun niiden määrää lasketaan mieheen. Supervaltojen johdolla tapahtuva sotateollisuuden jatkuva kaluston hintojen nousu syö pienen maan mahdollisuudet varustaa omat puolustusvoimansa parhailla aseilla liian kallista. Armeijallemme anne tut tehtävät oman maan (koko maan) puolustaminen, kansainväliset kriisinhallintatehtävät ja muiden viranomaisten tukeminen ovat kaikki uhan alla, mikäli leikkaukset jatkuvat 2015 jälkeen. Puolustusvoimat vaikuttavat päättäjiimme omalla asiantuntemuksellaan, mutta kuten hyvin tiedämme, on puolueiden halu kuunnella rauhan aikana epämiellyttävää tekstiä hyvin rajoitettua. Tässä vaiheessa onkin äärettömän tärkeää, että meidän lukuisat maanpuolustusjärjestömme Reserviupseeriliitto, Reserviläisliitto ja Killat etunenässä laittavat oman painostuskenttänsä likoon. Nyt tarvitaan jatkuvaa julkista keskustelua, hiljaista lobbausta, kansanedustajien ja heidän esikuntiensa taivuttelua. Heidät on saatava tajuamaan maanpuolustuksen ydin. Puolustusvoimat rakennetaan rauhan aikana ja mieluummin niin vahvoiksi ettei niiden tarvitse ikinä käyttää aseitaan maahan tunkeutuvaa vihollista vastaan. Meidän järjestöissämme on liki satatuhatta jäsentä. Meidän jäsenemme istuvat jokaisessa päättävässä elimessä tässä maassa. Nyt on vain uskallettava tunnustaa väriä ja painostettava jokaisen omalla pienellä sarallaan omia päättäjiään. Historia on opettanut meille kansana sen kuinka äärettömän kalliin hinnan kaatuneina ja invalideina olemme maksaneet vapaudestamme. Meidän jokaisen sukulaisia on haudattu sankarihautoihin, Sotainvalidimme ovat kantaneet vammansa urhoollisesti vuosikymmenet sotien jälkeen. Meidän veteraanimme odottavat nyt, että tämä vauras ja yltäkylläisyydessä elävä nykypolvi tekee oman osuutensa ja pitää armeijamme iskuvoiman riittävänä. Tämä maa on puolustamisen arvoinen ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa. Kai Leinonen

3 3 Breitenfeld ei unohdu Nykyisten ja entisten ratsumiesten ohimarssin otti vastaan ratsain everstiluutnantti Riku Mattila adjutanttinaan Janne Kurkinen Tampereen Seudun Ratsuväenkillasta. Perjantain kuudes syyskuuta aamu Lahden Hennalassa oli niin harmaa ja sumuinen, että sen sitä olisi voinut leikata vaikka sapelilla. Ja niin siinä kävikin. Varuskunnan keskeisellä Lippukentällä nähtiin vauhdikas atakki, jossa sapeli viuhuivat ja HAK KAA PÄÄLLE raikui. Hämeen Ratsujääkäripataljoonan ja Ratsumieskillan perinnepäivän paraati oli saanut arvoisensa lopun. Perinnepäivää vietettiin tässä muodossa nyt viimeistä kertaa. HÄMR JP on yksi Hämeen Rykmentin joukkoyksikösitä ja rykmentti lakkautetaan ensi vuoden loppuun mennessä. Pataljoonan viimeinen oma saapumiserä kotiutuu kesäkuussa Kun ratsuväen perinnepäivää vietetään aina Breitenfeldin taistelun (7. syyskuuta) tienoilla, on ensi vuonna pataljoonalaisia Hennalassa enää kourallinen. Perinne ei silti katkea. Se tuli selväksi useassa juhlapäivän tapahtumassa. Nostalgiaa Pe rin nepäivässä oli kuitenkin paljon sellaista, mitä ei aiemmin tai aikoihin oltu nähty. Paraatijoukoissa oli mukana peräti 19 ratsukkoa eli enemmän kuin koskaan aiemmin. Paraatihartauden piti kenttäpiispa Pekka Särkiö ratsuväen uniformussa mallia-36, koska kuului myös ratsuosastoon. Killan Lahden Eskadroona oli pitkästä ai kaa paraatissa useamman ratsukon voimin, valtaosan joukosta ollessa edelleenkin Tampereen Seudun Ratsuväenkillasta. Lahtelaisten ratsuosasto on vuoden aikana nostanut mahtavasti aktiivisuuttaan ja parhaimmillaan on harjoituksissa Takkulan ratsastuskeskuksessa ollut kahdeksan ratsukkoa. Ohimarssin otti vastaan HÄMRJP:n komentaja, everstiluutnantti Riku Mattila, myös ratsain. Paraatia seurasi ja myös muuhun juhlintaa osallistui kiltalaisten lisäksi myös iso joukko pataljoonan entistä henkilökuntaa. Tulevaisuus Mikä joukko tai joukkoosasto saa kantaakseen Hämeen ratsumiesten perinteet? Se on vielä epäselvää, mutta saanee ratkaisunsa vielä tänä syksynä. Oman osansa tästä vastuunkannosta hoitaa edelleenkin Ratsumieskilta. Puheenjohtaja Jukka Elomaa saattoikin ilmoittaa jo ne ensi syksyn päivämäärät, jolloin ratsuväki kokoontuu lippujensa alle. Killan lisäksi järjestelyvastuuta on luvannut ottaa MPK:n Päijät- Hämeen koulutus- ja tukiyksikkö. Teksti ja kuvat: Matti Hilska Ratsain tai jalan, kunniamme on sama! Perinneasuin varustautunut 19 ratsukon osasto antoi Lippukentällä esimerkkejä 30-luvun ratsuväkisulkeisista.

4 4 Hämeen Rykmentin sotilasvala Kärkölässä Hämeen rykmentin sotilasvala oli viimeistä kertaa Kärkölässä perjantaina Tapahtuma oli tietenkin huomattava Kärkölälle ja sen asukkaille. Valitettavasti tiedotus epäonnistui, koska monikaan asukas ei tiennyt tapahtumasta yhtään mitään. Rykmentin sivuilla oli tapahtuma kyllä näkyvästi esillä ja Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti noin viikkoa aikaisemmin artikkelin aiheesta. Yleisönä oli lähinnä varusmiesten omaisia. Kutsuvieraat olivat arvovaltaisia, muun muassa sotilaskotiyhdistyksen johtoa ja evl V.K. Simola sekä Rykmentin entisiä työntekijöitä. Varusmiessoittokunta musisoi ansiokkaasti kuten aina ja aluksi ei-seurakunnan jäsenet antoivat juhlallisen vakuutuksensa Rykmentin lipun edessä. Hekin näyttivät tietenkin ryhmältä tosi-sotilaita jo ennen vakuutustaan. Sitten noin 170 varusmiestä marssi Järvelän urheilukentälle ja ojentautuminen kes ti vielä nyt pitkän hetken. Joukkoja komensi Hämeen Ratsujääkäripataljoonan komentaja, evl Riku Mattila. Rykmentin lippu tuotiin uudelle paikalle. Sen jälkeen joukot ilmoitettiin Rykmentin komentajalle, eversti Risto Kolstelalle. Eversti Kolstela puhui joukoille ja kenttähartauden jälkeen käskettiin vala-asento. Valakaavan luki Kärkölän kunnanjohtaja Seppo Huldén, jonka tekstin alokkaat toistivat. Kehotussanat lausui eversti Kolstela, joka myös puhui joukoille ja nimitti sitten alokkaat ratsumiehiksi, jääkäreiksi jne. Seuraavaksi valmistauduttiinkin jo ohimarssiin. Ohimarssia tahditti Varusmiessoittokunta. Ohimarssissa Rykmentin lipun jäljessä marssivat uudet ratsumiehet joukkueittain ryhdikkäinä. Marssia oli selvästi harjoiteltu, erityisesti marssirivistön loppupäässä nähtiin näyttävää ohimarssia. Ohimarssin vastaanottivat eversti Risto Kolstela seurassaan kunnanjohtaja Seppo Huldén. Ohjelma päättyi Varusmiessoittokunnan esittämään lyhyehköön kuviomarssiin, jonka musiikkina oli muun muassa Toivo Kuulan Nuijamiesten marssi. Ratsumiehet lähtivät tilaisuudesta suoraan viikonloppuvapaalle ja osa heistä ei malttanut edes jäädä syömään maittavaa hernekeittoa. K a l u s t o n ä y t t e l y oli myös vieraiden nähtävillä valalounaan jälkeen. Juha Nuoritalo, Kärkölän paikallisosaston päällikkö Kuvat: Anna-Kaisa Kotaviita Virren sanat oli harjoiteltu valatilaisuutta varten. Paikalle oli saapunut runsaasti varusmiesten omaisia. Hämeen Rykmentin sotilasvala oli viimeistä kertaa Kärkölässä.

5 Sotaveteraani Yrjö Tiira on poissa 5 Kunnioitetussa 88-vuoden iässä poistui Heinolan Reserviläiset ry:n kunniajäsen, sotaveteraani ja urheilumies Yrjö Tiira. Hän oli syntynyt Karjalan kannaksella Käkisalmen mlk:ssa. Isäni oli vahvasti isänmaallinen ihminen ja karjalaisuus ja sen vaaliminen olivat hänelle tärkeitä asioita. Hänelle oli myönnetty useita kunniamerkkejä. Vuonna 2008 myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I- luokan mitali. Sotilasarvoltaan hän oli reservin kersantti. Ylen vuotiaana, , isäni sai kutsun Käkisalmen IS:n ylimääräiseen asepalvelukseen. Näin nuoria miehiä koulutettiin jo ennen vakinaista palvelusta. Lokakuussa 1943 alkoi hänelle vakinainen palvelus. Vapunpäivänä 1944 Valamossa alkanut aliupseerikoulu jouduttiin keskeyttämään kesäkuussa venäläisten suurhyökkäyksen alettua. Nuoret sotilaat joutuivat rintamalle. Aselevon tultua varusmiespalvelus jatkui siviiliin Isosaaren linnakkeelta, sotilasarvo alikersantti. Urheilu ja liikunta olivat Yrjö Tiiralle aina lähellä sydäntä. Hän menestyi muun muassa ampumaurheilussa. Vuonna 1963 hänet valittiin Heinolan Ampumaurheilijaksi. Samana vuonna hän saavutti RAuL:n mestaruuden ampumahiihdossa ikämiessarjassa. Reserviläisurheilussa hän saavutti lukuisia palkintosijoja. Heinolan Aliupseerikerhon ja Upseerikerhon välisiä kilpailuja käytiin Kalattoman majalla Vierumäellä. Niissä hän saavutti monta voittoa. Käytiin Hälvälän Kastarlammen maastossa Lahden Reservin Aliupseeripiirin sotilaskolmimaaottelussa jne. Heinolassa ei ollut ampumarataa, joten isäni ja vänr. Kusti Pantero kävivät Hälvälässä lähes joka sunnuntai kilpailuissa tai harjoittelemassa; matkat kuljettiin linja-autolla. Hän saavuttikin 1960-luvulla hyviä sijoituksia eri ampumaurheilun lajeissa. Hän kehittyi nopeasti varsinkin pienoispistoolissa. Hiihto oli Yrjö Tiiralle kaikkein pitkäaikaisin kilpailumuoto. Se alkoi 1950-luvulla Heinolaan tultua ja jatkui vielä yli kahdeksankymppisenä. Sotaveteraaniliiton jokatalviset mestaruushiihdot olivat hänelle tärkeä vuoden etappi. Heinolan seudun Reservin Aliupseerikerhon johtokuntaan hän kuului toistakymmentä vuotta. Hän osallistui monin eri tavoin kerhon toimintaan vuosikymmenien ajan. Heinolan Sotaveteraaniyhdistys monine eri tapahtumineen ja retkineen oli hänelle viimeisimpien vuosien tärkein ja mieluinen asia. Hän kuului Heinolan Sotaveteraanit ry:n johtokuntaan vuosina Me kaikki jäämme häntä kiitollisina kaipaamaan. Tytär, Anita Hyväri Kuva on otettu vuonna 1961 kotikylän hiihtokisoissa Myllykylän koulun pihapiirissä. Reservipiirin syyskokous Piirin sääntömääräinen syyskokous järjestetään lakkautettavan Hämeen Rykmentin Auditoriossa tiistaina Reserviläisliittolaiset kokoontuvat ensin Reserviläisliiton järjestämään piiriesitelmään alkaen klo Liiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Osmo Suominen saapuu toiminnanjohtaja Olli Nybergin kanssa kertomaan liiton kuulumisia. Upseerit kokoontuvat auditorion kahvilaan klo omaan kokoukseensa. Kello aloitamme varsinaisen syyskokouksen Sotilaskotisisarten kahveilla. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Piirihallitus Ampumapäivä sai perheet liikkeelle Päivä aukesi aurinkoisena Hälvälässä kun ihmisiä alkoi aamusta saapua Lahden Reserviupseerien majan maastoon. Reservipiirin ampumapäivä oli tänä vuonna suunnattu erityisesti perheille ja yli 40 päijät-hämäläistä saapui paikalle. Järjestäjät hämmästyivät pienten lasten määrästä, mutta toimeen tartuttiin ja tultiin hyvin toimeen. Perinteisesti isille ja äideille oli varattu ammuntaa pistooleilla, reserviläiskivääreillä ja haulikoilla, mutta nyt oli perheen pienemmille ja nuorille järjestetty myös ilma-aseammuntaa. Pienet ja isommat pojat ja tytöt olivat innoissaan, isät ja äiditkin kävivät kokeilemassa. Osumia tuli, mutta kympit eivät aina paukkuneet. Kaikkien yllätykseksi nuoret tytöt ampuivat rastilla tarkimmin. Haulikkoammuntaan oli myös erityisesti varauduttu. Maahantuojan esittelyaseilla oli mahdollista ampua ja näin tutustua siis aivan uusiin haulikoihin ja niiden ominaisuuksiin. Päivän kruunasi kokki kolmosen, Juha Nuoritalon valmistama kenttälounas. Ilmapiiri oli välitöntä ja palaute oli hyvin positiivista. Hälvälässä on tällaiseenkin toimintaan erinomaiset puitteet. Ensivuonna laajennamme ampumapäivän tarjontaa. Reservipiirin ortodoksinen kirkkopyhä Piirin jo perinteinen ortodoksinen kirkkopyhä järjestetään klo 10.00, Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, Harjukatu 5, Lahdessa. Uskontokunnasta riippumatta, kaikki tervetuloa. Perheen pienimmätkin pääsivät kokeilemaan taitojaan ilma-aseammunnassa.

6 6 PH:n Reservipiirin puheenjohtajien tapaaminen Reservipiirin puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat (entiset ja nykyiset) pitivät kolmannen yhteisen tapaamisensa Nastolassa Nastolan Reserviupseerikerhon savusaunalla Karhulammilla Nastolassa. Ensimmäinen tapaaminen oli v yhteisen ruokailun merkeissä Lahdessa ja toinen viime kesänä Sysmässä Heikki Rekolan järjestämänä. Tässä tilaisuudessa olivat mukana myös Nastolan Reserviupseerikerhon ja Reserviläisten puheenjohtajat sekä joitakin hallituksien jäseniä. Juhani Reentilä yhdessä NaRU:n puheenjohtajan Esa Lahtisen kanssa toivotti vieraat tervetulleiksi ja toivoi illan mittaan keskusteltavan siitä, miten puheenjohtajisto ja toiminnanjohtajat voisivat olla omalla kokemuksellaan piirille hyödyksi. Nykyinen puheenjohtaja Juha Tarnanen kertoi PH:n Reservipiirin tilanteesta tällä hetkellä sekä Hämeen Rykmentin lakkauttamisen vaikutuksista Päijät- Hämeessä. Vieraat ja isännät nauttivat savusaunan makoisista löylyistä ja kävivät uimassa Karhulammin vilvoittavassa vedessä sekä paistelivat makkarat ja joivat pullakahvit. Tapaaminen kaikkine tiedonvaihtoineen ja keskusteluineen todettiin hyödylliseksi ja virkistäväksi sekä sovittiin, että Lahden Reserviupseerikerho järjestää seuraavan tapaamisen Lahdessa kesällä Juhani Reentilä Viimeinen paraati Viimeinen Hämeen Rykmentin järjestämä Itsenäisyyspäivän paraati järjestetään kotimaakunnassamme Lahdessa linja-autoaseman kentällä alkaen klo Varustaminen alkaa Hennalassa rakennus 31 edessä klo Jokaisesta pitäjästä toivotaan osallistujia, ole yhteydessä yhdistystesi johtoon ja ilmoittaudu heille, jotta kaikille saadaan varusteet. Rykmenttimme lakkautus aiheuttaa meissä edelleenkin suuriakin tunteita, näytetään voimamme ja osallistutaan joukolla mukaan. Kaikilla reserviläisillä on tähän mahdollisuus. Lisää tietoa tulee vielä marraskuussa piirimme nettisivuille paijat-hame/ MPK:n koulutus- ja tukiyksikön järjestämä Esikuntatyöskentely II -kurssi pidettiin Hollolan Hälvälässä. Kurssi oli toinen jakso yhteensä kolmen kurssin sarjassa. Meneillään oleva koulutuskokonaisuus on Päijät-Hä Esikuntatyöskentelykurssi täydentää johtajien osaamista meen KOTUn järjestämänä sarjassaan toinen. Kurssin johtajana toimii majuri res Jukka Anttonen. Koulutuksen tavoitteena on saattaa kurssilaisten tietoon esikuntatyöskentelyyn liittyvät vaatimukset sekä perehdyttää yleisellä tasolla osallistujat pataljoonan esikunnan toimintatapoihin. Nyt pidetty harjoitus keskittyi komentajan päätöksen, maastontiedustelun ja vihollistilannearvion pohjalta tehtävien aselajikohtaisten suunnitelmien laatimiseen ja dokumentointiin. Myös jokaisen sotilaan perustaitoa, ammuntaa, harjoiteltiin pistooliradalla. Kiitos kurssilaisille ja kiitos kouluttajille. Tapaamme kurssikokonaisuuden kolmannella jaksolla huhtikuussa, jolloin sovellamme tekemiämme suunnitelmia ja tähän asti oppimaamme käytännössä. Marjaana Hartikainen Itsenäisyyspäivän tanssiaiset Itsenäisyyspäivän perinteiset ja juhlavat tanssiaiset järjestetään Hennalan Upseerikerholla klo Coktail-illalliskortin hinta 40eur. Illalliskotteja on rajallisesti, joten varmista osallistumisesi ja ilmoittaudu ajoissa mennessä, jotta kortti ehditään lähettämään. Paraatipuku/tummapuku ja iltapuku, kunniamerkit. Ilmoittautumiset Juha Tarnanen Esikuntatyöskentely-kurssin toinen jakso pidettiin Hollolan Hälvälässä.

7 7 Naisten moottorisahakurssi Padasjoella Syyskuun 21 pv klo 9.00, kokoontui 8 reipasta naista ja kaksi kouluttajaa varusmiesten saunalle Tarusjärvelle. Kärkkään Mairen kahveilla ja toistensa esittelyillä pääsimme alkuun. Allekirjoittanutkin pystyi kokoamaan itsensä ja aloin paasata kuinka vaarallisen tylsä moottorisaha onkaan... Tytöt kuuntelivat korva höröllä juttujani kunnes oli "Romon Ravoltan" apukouluttaja Oiva Heinosen vuoro puhua ja näyttää huolto, viilaus ym. Makkaroiden ja lihiksien jälkeen päästiin itse asiaan. Husku käyntiin ja kaikki pääsivät kokeilemaan sahausta sahapukissa ja maassa yltäja päältäsahauksen muodossa. Pätkimisen ja halkomisen jälkeen ajoimme puut vielä liiterin taakse kuivumaan. Kovan päivän jälkeen lepo maistui. Kiitoksia kaikille. Mikko Iittala Reservipiirin 20v. juhla Hennalan Upseerikerholla alkaen klo Onnittelujen vastaanottovaraukset markopatrakka@phnet.fi. Kaikki jäsenet tervetuloa. MAANPUOLUSTUSNAISTEN LIITON PÄIJÄT-HÄMEEN PIIRI RY Toimin ja liikun JÄRJESTYKSENVALVOJAKOULUTUS klo ja klo Hennalassa Kurssin pituus 4 pv / 32 h, teoriaa 17 h, harjoitukset 15 h: EA, alkusammutus, voimankäyttö Kurssimaksu 120 ILMOITTAUTUMINEN Kurssinjohtaja Ari Kahrola ari.kahrola@huurre.com, p SYKSYN 2013 TOIMINTAKALENTERI NVL NASTA- harjoitus Pyrstö 2013, Satakunnan lennosto Pirkkala 19.9 Jotos- palaveri MAANPUOLUSTUSNAISTEN LIITON Toimin ja liikun 20.9 Laivaston Soittokunnan ja Ilmavoimien Soittokunnan QUEEN konsertti, solistina PÄIJÄT-HÄMEEN Jarkko Ahola. Sibeliustalo PIIRI RY 21.9 MPK Naisten moottorisahakurssi SYKSYN MPK TOIMINTAKALENTERI Hygieniapassikurssi Piirihallitus NVL NASTA- harjoitus Pyrstö 2013, Satakunnan lennosto Pirkkala MPK Jotos- Järjestyksenvalvojan palaveri kertauskoulutus MPK Laivaston Järjestyksenvalvojan Soittokunnan ja Ilmavoimien peruskoulutus Soittokunnan QUEEN konsertti, solistina Jarkko Ahola. Sibeliustalo 5.11 Jotos-palaveri 21.9 MPK Naisten moottorisahakurssi 9.11 Sotilaskodin myyjäiset MPK Hygieniapassikurssi Piirin syyskokous, Kärkölä Piirihallitus Liittohallitus, Oulu MPK Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus Terwasoutu Maanpuolustusnaisten liiton, Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton, MPK Järjestyksenvalvojan Reserviläisurheiluliiton peruskoulutus ja Maanpuolustuskiltojen liiton yhteinen syyskokoustapahtuma. Radisson Blu Hotel, Oulu 5.11 Järjestöjen Jotos-palaveri kokousten lisäksi viikonlopun ohjelmassa on lauantai-iltana yhteinen iltajuhla ja sunnuntaina järjestettävät jumalanpalvelus, lippulinna ja -kulkue sekä 9.11 valtakunnallinen Sotilaskodin myyjäiset maanpuolustusjuhla MPK Piirin Hätäensiapu syyskokous, Kärkölä Koululaisten Liittohallitus, itsenäisyyspäiväjuhla Oulu Marskin patsaalla Hämeen Terwasoutu Rykmentin Maanpuolustusnaisten itsenäisyyspäivän liiton, vastaanotto, Reserviläisliiton, Lahden Upseerikerho Suomen Reserviupseeriliiton, Reserviläisurheiluliiton ja Maanpuolustuskiltojen liiton yhteinen 6.12 syyskokoustapahtuma. Itsenäisyyspäivän tilaisuudet Radisson Blu Hotel, Oulu Järjestöjen kokousten lisäksi viikonlopun ohjelmassa on lauantai-iltana yhteinen vko 50 iltajuhla Joulutulet ja sunnuntaina järjestettävät jumalanpalvelus, lippulinna ja -kulkue sekä valtakunnallinen maanpuolustusjuhla Piirihallitus MPK Hätäensiapu JÄRJESTYKSENVALVOJANKERTAUSKOULUTUS Lauantaina klo Hennalassa Perustutkinnon suorittaneiden järjestyksenvalvojien kertauskoulutuksen tavoitteena on pitää voimassa JV-kortti. Kertauskoulutus saa olla suoritettu enintään 6 kk ennen hyväksymisen hakemista. Uutta korttia on haettava 6 kk:n sisällä kortin voimassaolon päättymisestä lukien Kurssimaksu 25, ruokailutauko sisältyy kurssiohjelmaan ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen päättyy Ilmoittaudu Kurssinjohtaja Ari Kahrola ari.kahrola@huurre.com, p Koulutus- ja Tukiyksikkö 5.12 Koululaisten itsenäisyyspäiväjuhla Marskin patsaalla 5.12 Hämeen Rykmentin itsenäisyyspäivän vastaanotto, Lahden Upseerikerho No 3/2013, 56. vuosikerta Itsenäisyyspäivän tilaisuudet vko 50 Joulutulet on Reservipiiri ry:n tiedotuslehti, joka lähetetään kaikille jäsenmaksunsa suorittaneille jäsenille. Päijät Piirihallitus Hämeen Reservipiiriin kuuluvat sekä Suomen Reserviupseeriliiton että Reserviläisliiton alueen paikallisyhdistykset. Seuraavan lehden ilmestymisaikataulu Nro 4/2013 ilmestyy n (materiaali ja ilmoitukset ) Toimituksen osoite: Reservipiiri Päijänteenkatu 5 A, Lahti Päätoimittaja: Soili Kaivosoja, tekstipuu@gmail.com Puheenjohtaja/toiminnanjohtaja: Juha Tarnanen, juha.tarnanen@gmail.com Piirisihteeri: Marko Patrakka, markopatrakka@phnet.fi Jäsenrekisterivastaava: Juha Nuoritalo, juha.nuoritalo@phnet.fi Talouspäällikkö: Hannu Nieminen, hanski.nieminen@mbnet.fi Ampumavastaava: Marko Patrakka, markopatrakka@phnet.fi Nettivastaava: Miikka Hurmalainen, miikka.hurmalainen@iki.fi Painopaikka / lehden taitto: Padasjoen Kirjapaino, Padasjoki.

8 8 PATALJOONAN HUOLTOKOMPPANIAN RYHMITTÄMISEN SUUNNITTELU JOUKKUE HUOLTO- PALVELU- KOMPPANIAN PÄÄLLIKKÖ VARAPÄÄLLIKKÖ TÄYDENNYS- J A KUNNOSSA- LÄÄKINTÄ- KULJETUS- PITO- JOUKKUE JOUKKUE JOUKKUE Reservipiirin TOIMINTAKALENTERI 2013 Koulutus- ja tukiyksikkö järjestää Pataljoonan huoltokomppanian ryhmittämisen suunnittelu kurssin TAVOITE: Antaa perusteet kurssilaisille huoltokomppanian ryhmittämiselle. KOULUTUKSEN SISÄLTÖ: MUUTA: Kurssi alkaa klo ilmoittautumisella Lahden varuskunnassa rak 31:ssä, jossa tapahtuu myös varustaminen. -siirtyminen Hälvälään - perusteet - maaston tiedustelu - ryhmityssuunnitelman laatiminen - suunnitelman tarkastelu maastossa Kurssi päättyy klo Peseytymisvälineet mukaan. Kaikilla, joilla mahdollisuus ottakaa oma kannettava tietokone mukaan. Majoittuminen / Hälvälän leirialueella parakkiolosuhteissa KURSSI SOVELTUU Huollosta kiinnostuneille reservinupseereille ja aliupseereille. SYYSKUU Syysjotos Helsinki LOKAKUU 3.10 Hämeen Rykmentin vuosipäivä 5.10 Resul Maastokilpailu Laukaa 25.10, SRA turvallinen ampujan kurssi (Seponkatu 7) Piirin syyskokous Hennala auditorio klo MARRASKUU 9.11 Reservipiiri 20v Upseerikerho klo Piirin ortodoksi pyhä Lahti klo Liittokokoukset RUL, RES, ResUL, MKPL, Naiset Tervasoutu Oulussa Kurssista peritään 25 :n kurssimaksu ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYY Ilmoittaudu kurssille tästä Kurssinjohtaja Marko Sipura marko.sipura@kolumbus.fi JOULUKUU 5.12 Itsenäisyyspäivän tanssiaiset Upseerikerho 5.12 Ylentämis ja palkitsemistilaisuus Upseerikerho 6.12 Itsenäisyyspäivän paraati Lahti 6.12 Itsenäisyyspäivä Joulutulet Joulun kunniavartiot PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUS- JA TUKIYKSIKÖN LOPPUVUODEN 2013 KURSSEJA Hätäensiapu Tavoite: Harjoitella elintoimintojen kannalta keskeisiä ensiaputoimia. Kurssi liittyy kouluttajataitojen ylläpitämiseen. Ilmoittaudu Tärkeitä linkkejä Reservipiiri: Reserviupseeriliitto: Reserviläisliitto: Reserviläisurheiluliitto: Maanpuolustuskoulutusyhdistys: Puolustusvoimat: MP-myymälä: JO YLI 50 VUODEN AJAN OLEMME KERTONEET KAIKEN KUKKASIN AALTOSEN PUUTARHA OY Porvoonjoentie 10, LAHTI Puh Fax ORIMATTILAN TAPETTI JA VÄRI OY Kärrytie 3, ORIMATTILA puh. (03) , fax (03) MAALIT, TAPETIT, KAAKELIT, LATTIAT, TAKAT, KYLPYHUONEKALUSTEET, KIRENA -SÄILYTYSJÄRJESTELMÄT Takojantie Orimattila

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY

MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. MAANPUOLUSTUSKILTOJEN

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. Kuva: Kari Virtanen RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2012 Arvoisat reservinupseerit! Keski-Suomen Reserviupseeripiirin 60-vuotisjuhlavuosi on huipentumassa koko perheen viihdekonserttiin,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke Opettaja - sinä jos kuka, voit auttaa nuoria päivittämään käsityksensä kokonaisturvallisuudesta

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2015. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2015. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2015 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kutsumme jäsenet Kaartin Jääkärirykmentin killan sääntömääräiseen syyskokoukseen 14.11.2015 klo 11.00 Santahaminaan Perinnetalolle. Tervetuloa Hallitus

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2012 ( )

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2012 ( ) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2012 (2.4.2012-28.10.2012) Huom! MUISTAKAA MERKITÄ AMMUTUT LAUKAUKSET!!! 300 metrin ampumaradalta peritään seuralta maksu 5 senttiä/laukaus. Harjoitusvuorot ovat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä kesä 2015 (20.4.2015-4.10.2015)

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä kesä 2015 (20.4.2015-4.10.2015) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä kesä 2015 (20.4.2015-4.10.2015) Ampumisen edellytyksenä on: - Ilmoittautuminen ja kirjautuminen valvojalle ennen ammuntaa. - Ammunnan jälkeen ammuttujen laukausten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015 2015 P-KR Kertausharjoitukset Esikuntaupseeri 0295 423 000 5.1. P-KR 1/15 varusmiehet palvelukseen 8.1. P-KR Tulojuhla 3.2. PKALTSTO Kilta Maanpuolustustapahtumien allakointitilaisuus Torikatu 36 Jari

Lisätiedot

Reservipiirit Lapissa

Reservipiirit Lapissa 1 Reservipiirit Lapissa Toimintaa yhdessä yhteisen päämäärän Itsenäisen isänmaan hyväksi Kapteeni res. Tero Hyttinen 1 2 Reserviupseeritoiminnan historiaa Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

Aseet ja reserviläistoiminta

Aseet ja reserviläistoiminta Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014)

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014) Ampumisen edellytyksenä on: - Ilmoittautuminen ja kirjautuminen tauluvarastolla ennen ammuntaa. - Ammunnan jälkeen ammuttujen laukausten

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KILLAN JÄSENILLE Killan vuosikokous pidetään Santahaminassa Perinnetalolla lauantaina 23.4.2016

Lisätiedot

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15 Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15 Suomen suurin maanpuolustusjärjestö - 36.500 henkilöjäsentä - 18 reserviläispiiriä - 344 paikallista yhdistystä 178 avointa reserviläisyhdistystä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri

Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri Helsingin Koulutus- ja tukiyksikön pistooliammunnat ovat ulkoradalla pidettäviä ohjattuja ja valvottuja ammunnan harjoittelutilaisuuksia. Aseina

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

1 TAMMIKUU 2 HELMIKUU. Keski-Suomen aluetoimisto 1 (10) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2015

1 TAMMIKUU 2 HELMIKUU. Keski-Suomen aluetoimisto 1 (10) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2015 KESKI-SUOMEN MAANPUOLUSTUSKALENTERI 2015 Keski-Suomen aluetoimisto 1 (10) 1 TAMMIKUU 5.1. Palvelukseen aloittamispäivä 1/15 Ilmasotakoulu 9.1. 3LOGR avajaiset Tikkakoski 3LOGR Maj Kari Kurhinen, 0299

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Ampumakorttikurssi 2013 Lakiala - Pirkkala

Ampumakorttikurssi 2013 Lakiala - Pirkkala Ampumakorttikurssi 2013 Lakiala - Pirkkala Kurssipäivät ovat: La-su 13.04. - 14.04.2013 Lauantai 27.4.2013 Lauantai 11.5.2013 1 Ampumakorttikoulutuksen tavoitteet Ampumakorttikurssi on peruskoulutus turvalliseen

Lisätiedot

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat Koulutapahtuma Ampumaurheilun tietoisku koululaisille Koulutapahtuma miksi? Uusista nuorista harrastajista pulaa ampumaseuroissa Isät eivät enää tuo poikiaan automaattisesti radalle Ihmiset eivät oikein

Lisätiedot

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake: Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun www.rul.fi oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä jarjesto@rul.fi).

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Kiltauutiset 2/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 2/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 2/2017 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Hyvää itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuotta Yksi näyttävimmistä ja varmaan myös mieleenpainuvimmista tapahtumista eli 4.6.2017 vietetty

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän

Lisätiedot

SUOMALAISTEN KUNNIAMERKKIEN KANTOJÄRJESTYS

SUOMALAISTEN KUNNIAMERKKIEN KANTOJÄRJESTYS SUOMALAISTEN KUNNIAMERKKIEN KANTOJÄRJESTYS 1. VIRALLISET KUNNIAMERKIT Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen Vapaudenristin suurristi Suomen Valkoisen Ruusun suurristi Suomen Leijonan suurristi Vapaudenristin

Lisätiedot

sp-tiedotteen sisältö

sp-tiedotteen sisältö PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 19.2.2013 Sp-tiedote 2/2013 Piilojakeluna 137 /203 jäsentä sekä 38 sidosryhmää Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PRUK ry Kerhon puheenjohtaja:

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE 1/2018 HYVÄÄ UUDEN TOIMINTAVUODEN ALKUA PIIRITOIMISTOLTA! Alkaneen vuoden toiminnoissa tulee näkymään vahvasti Ilmavoimat ja Puolustusvoimat 100 vuotta teema.

Lisätiedot

Kiltauutiset 4/2013. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 4/2013. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 4/2013 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Arvoisat Kiltaveljet ja -sisaret Kaartin Jääkärirykmentin Killan perinteinen Itsenäisyyspäivän kahvitilaisuus pidetään

Lisätiedot

Satakunnan Tykistörykmentti, 1981

Satakunnan Tykistörykmentti, 1981 Kotiseutukokoelma Kansio: NIINISALON VARUSKUNTA Taulukko 1: sekalaiset Asiakirja Toimijat Päiväys 1. Historiikki: Kankaanpään Reserviupseerit ry 1970 Neljännesvuosisata reserviupseerityötä Kankaanpäässä

Lisätiedot

27.1. Kadettikunnan vuosipäivän seppeleenlasku ja juhla Jyväskylä Keski-Suomen kadettipiiri Evl Markku Jämsä, 0299 410 321

27.1. Kadettikunnan vuosipäivän seppeleenlasku ja juhla Jyväskylä Keski-Suomen kadettipiiri Evl Markku Jämsä, 0299 410 321 Keski-Suomen aluetoimisto 1 (10) 1 TAMMIKUU 6.1. Palvelukseen aloittamispäivä 1/14 Pioneerirykmentti, Ilmasotakoulu 25.1. Tammisunnuntain Killan iltajuhla Jyväskylä Tammisunnuntain Kilta Juha Vanhanen,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta 3.6.2016 Taustatietoja Piiri, johon yhdistys kuuluu Etelä-Häme Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Helsinki Kainuu Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain O r i m a t t i l a n R e s e

Lisätiedot

ILVES. Päijät-Hämeen. Tässä lehdessä mm. Päijät-Hämeen Reservipiiri ry:n tiedote 1/2017. Kutsu Viestikillan perustavaan kokoukseen

ILVES. Päijät-Hämeen. Tässä lehdessä mm. Päijät-Hämeen Reservipiiri ry:n tiedote 1/2017. Kutsu Viestikillan perustavaan kokoukseen Reservipiiri ry:n tiedote 1/2017 Kuva: Sysmän Talvikurssilla opittiin myös ruuanlaittoa maasto-olosuhteissa. Tässä lehdessä mm. Reservikato S. 2 Sotilaalliset taidot talvioloissa Kutsu Viestikillan perustavaan

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Päijät-Hämeen ILVES. Päijät-Hämeen Reservipiiri ry:n tiedotuslehti 1/2015. Info-tilaisuus paikallispuolustuksesta

Päijät-Hämeen ILVES. Päijät-Hämeen Reservipiiri ry:n tiedotuslehti 1/2015. Info-tilaisuus paikallispuolustuksesta Reservipiiri ry:n tiedotuslehti 1/2015 Info-tilaisuus paikallispuolustuksesta Hämeen Aluetoimisto pitää info-tilaisuuden PH Reservipiirin tiloissa Lahdessa, Seponkatu 7, 12.5.2015, klo 18.00. Tilaisuuden

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

PRUK ry:n sähköpostitiedotteen sisältö:

PRUK ry:n sähköpostitiedotteen sisältö: PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 14.2.2013 Piilojakeluna 147/212 jäsentä / Sidosryhmät 30 Sp-tiedote 2/2014 PRUK ry Kerhon puheenjohtaja: Sihteeri: Erkki Naumanen Juha Liukkonen

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo 12.30

Julkaisuvapaa klo 12.30 Julkaisuvapaa 24.3.2013 klo 12.30 Reserviläisliiton puheenjohtajan Mikko Savolan tervehdys Kymenlaakson Reserviläis- ja Reserviupseeripiirin yhteisessä maanpuolustusjuhlassa 24.3.2013, Valkeala Kunnioitetut

Lisätiedot

RAUHAN PUOLESTA YHDESSÄ KÄVELLEN

RAUHAN PUOLESTA YHDESSÄ KÄVELLEN RAUHAN PUOLESTA YHDESSÄ KÄVELLEN VALTAKUNNALLINEN RAUHANKÄVELY KUOPIOSSA 18.9.2011 Kävelytapahtuma 18.9. klo 12 15 Valkeisenlammella Kuopiossa 1 Pohjois-Savon Rauhanturvaajat ry, www.pohjois-savonrauhanturvaajat.org

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet. Tervehdyssanat lipun naulaustilaisuudessa Askaisten kirkossa 28.5.2016 1 Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016 Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry Työvaliokunnan kokous 26.8.2015 Käsitelty piirihallituksen kokouksessa 16.9.2015 Piirin syyskokouksen hyväksymä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 1/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 1/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 21.5.2011 KESKI-SUOMEN RU PIIRIN ALKUVUODEN TOIMINTAA Arvoisat reservinupseerit! Kevät on edennyt vauhdilla, saunavastan tekoon päästäneen totuttua aikaisemmin! Kuten tiedämme

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.

Lisätiedot

MPK:N KERTAUSHARJOITUSRINNASTEISET KURSSIT RESERVILÄI- SILLE TAMMI KESÄKUU 2016 (7 sivua)

MPK:N KERTAUSHARJOITUSRINNASTEISET KURSSIT RESERVILÄI- SILLE TAMMI KESÄKUU 2016 (7 sivua) POHJOIS-SAVON KOULUTUS- JA TUKIYKSIKKÖ 4.1.2016 MPK:N KERTAUSHARJOITUSRINNASTEISET KURSSIT RESERVILÄI- SILLE TAMMI KESÄKUU 2016 (7 sivua) 23. 24.1. ja MPK Kouluttajakurssi osat 1 3 13.2.2016 Kurssin tavoite

Lisätiedot

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja.

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja. Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä 9.11.2017 Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tehtävät Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Sähköinen jäsenkysely toteutettiin 20.10. 5.11.2016 välisenä aikana ja

Lisätiedot

RESERVIUPSEERIYHDISTYKSEN HALLITUS

RESERVIUPSEERIYHDISTYKSEN HALLITUS 2015 RESERVIUPSEERIYHDISTYKSEN HALLITUS Puheenjohtaja Markus Lassheikki, 040 779 9680, markus.lassheikki@saunalahti.fi Varapuheenjohtaja Sami Kujala, 0400 766 491, sami.kujala@vem.fi Sihteeri Seppo Vahasalo,

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON AMPUMA-ASEOHJE

RESERVILÄISURHEILULIITON AMPUMA-ASEOHJE OHJE 1(10) HELSINKI 1.10.008 RESERVILÄISURHEILULIITON AMPUMA-ASEOHJE Lyhenne Peruste Voimaantulo Voimassaolo RESUL Ampuma-aselaki (1/1998) perusteluineen Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/007)

Lisätiedot

Keski-Suomen aluetoimisto 1 (11) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2016

Keski-Suomen aluetoimisto 1 (11) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2016 KESKI-SUOMEN MAANPUOLUSTUSKALENTERI 2016 Keski-Suomen aluetoimisto 1 (11) 1 TAMMIKUU 4.1. Palvelukseen aloittamispäivä 1/16 Ilmasotakoulu 27.1. Kadettikunnan vuosipäivän seppeleenlasku ja juhla Jyväskylä

Lisätiedot

Porin prikaati Käsky 1 (6) Pohjanmaan aluetoimisto VAASA MO ITSENÄISYYSPÄIVÄN TAPAHTUMAT VAASASSA JA SEINÄJOELLA

Porin prikaati Käsky 1 (6) Pohjanmaan aluetoimisto VAASA MO ITSENÄISYYSPÄIVÄN TAPAHTUMAT VAASASSA JA SEINÄJOELLA Porin prikaati Käsky 1 (6) 30.10.2018 ITSENÄISYYSPÄIVÄN TAPAHTUMAT SSA JA SEINÄJOELLA 2018 1. YLEISTÄ 2. TILAISUUDET viettää Itsenäisyyspäivää Seinäjoella 5.12.2018 ja Vaasassa 6.12.2018. Aluetoimisto

Lisätiedot

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 11.-12.4. Liiton vuosikokous, seppeleenlasku, tervehdysten vastaanotto Helsingissä

Lisätiedot

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo Julkaisuvapaa 7.10.2017 kello 15.00 Julkaisuvapaa 7.10.2017 klo 15.00 Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa 7.10.2017, Järvenpään maanpuolustustalo

Lisätiedot

Keski-Suomen aluetoimisto 1 (15) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2019

Keski-Suomen aluetoimisto 1 (15) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2019 Keski-Suomen aluetoimisto 1 (15) 1 TAMMIKUU 7.1. Palvelukseen aloittamispäivä 1/19 Luonetjärven varuskunta Ilmasotakoulu Kapteeni Pataljoonaupseeri, 0299 257 110 27.1. Kadettikunnan vuosipäivän seppeleenlasku

Lisätiedot

Päijät-Hämeen. Salpavaellus s. 8. Itsenäisyyspäivän paraati kiinnosti yleisöä s.3. Päijät-Hämeen Reservipiiri ry:n tiedotuslehti 4/2012

Päijät-Hämeen. Salpavaellus s. 8. Itsenäisyyspäivän paraati kiinnosti yleisöä s.3. Päijät-Hämeen Reservipiiri ry:n tiedotuslehti 4/2012 Reservipiiri ry:n tiedotuslehti 4/2012 Salpavaellus s. 8 Tässä lehdessä mm. Jouluaaton kunniavartio S. 2 Vuoden kouluttaja S.4 Itsenäisyyspäivän paraati kiinnosti yleisöä s.3 Oi jouluyö -konsertti Lahdessa

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi www.rukajarvikeskus.fi Kukkatervehdykset:

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot