Suomen ICT alan osaamistarpeet 1/2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen ICT alan osaamistarpeet 1/2017"

Transkriptio

1 Suomen ICT alan osaamistarpeet 1/2017 Mika Helenius ICT-alan dekaani-/laitosjohtajakokous Helsingin Yliopisto Reference: Helenius Mika (2017) Suomen ICT alan osaamistarpeet 1/2017 tutkimuksen esitys, , Helsingin yliopisto

2 Mika Helenius Toiminnanjohtaja Mika Helenius, DI (TKK & KTH), on aiemmin toiminut ohjelmajohtajana AaltoEE:ssä, Aaltoyliopistossa ja EIT ICT Labs/Digital. Helenius loi kaksi täysin uuden tyyppistä poikkitieteellistä koulutusohjelmaa digitaalisten palveluiden kehittämisen (digital transformation) ja Executive IT Leadership näkökulmille. Heleniuksen tutkimusalana on teollisen mittakaavan systeemiset innovaatiokilpailukykyjärjestelmät ja - politiikka informaatiotaloudessa. Helenius toimii hallitusammattilaisena ja strategisena neuvonantajana eri yrityksissä ja kansainvälisessä organisaatiossa kuten EU. Hänet on kaksi kertaa palkittu eurooppalaisena nopean kasvun gaselli yrittäjänä toimiessaan toimitusjohtajana perustamassaan Mermit start-up yrityksessä ennen sen myynnistä Mermit rakensi yli 40 eurooppalaisen digitaalisen yrityksen palvelut ja tuotteet sekä suunnitteli/toteutti useita laajoja globaaleja räätälöityjä toiminnan ohjausjärjestelmiä (alustatalous) uusille toimialoille. Hän on toiminut tuotekehityksen ja kaupallistamisen johtotehtävissä useissa kansainvälisissä ICTalan yrityksissä, kuten Ixonos, Lotus, IBM, ICL Data, TJ-Tieto ja Nokia Mobile Phones. TIVIA:ssa hän on aiemmin ollut hallituksen varapuheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä ennen valintaa toiminnanjohtajaksi 2016 puolivälissä. Helenius on Tietotekniikan tutkimussäätiön asiamies ja toimii digitaalisen talouden neuvontajana Kaupallisten ja teknillisten tieteiden KAUTE -tukisäätiössä. Helenius valittiin vuoden 2009 Tivivaikuttajaksi ja siitä asti ollut 100 merkittävimmän tietoyhteiskuntavaikuttajan listalla Suomessa. Lisätietoja: Sivu 2 / 19

3 ICT ala Suomessa Työvoima n henk. Välillisesti alalla noin henk. PK-seutu Suunnittelutyön määrä ei ole muuttunut vuoden 2008 muutoksen jälkeen Ainoa toimiala, jonka kasvu on ollut plussalla taantumasta huolimatta Sivu 3 / 19

4 ICT-alan koulutus- ja tutkimustarpeet 2017 Esityksen aineisto perustuu anonyymiin kyselytutkimukseen joka tehtiin välisenä aikana yliopistoille valitulle ICT-alan koulutus- ja tutkimusfokusryhmälle Fokusryhmään oli valikoitu edustivat ICT-alan koulutuksen dekaaneja, laitosjohtajia, koulutusohjelmajohtajia, tutkimusjohtajia ja lehtoreita. Fokusryhmässä pyrittiin saamaa edustava otos professori tason vastaajilta. Kysely lähetettiin 149 vastaajalle ja vastauksia saatiin 24 kpl. Vastausprosentti 16%. Vastauksia saatiin kaikilta eri yliopistopaikkakunnilta Suomessa Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä Suomalaisen ICT-alan koulutus- ja tutkimuspainopisteisteistä erityisesti vaikuttavuuden, talouskasvun ja innovaatioiden näkökulmasta. Tutkimuksessa esitetyt nostot perustuvat laajaan vuosina tehtyyn laadulliseen tutkimukseen EIT Digital koulutusohjelman valmistelussa, kehittämisessä, luomissa ja arvioinnissa. Lisätietoja ICT alan kehityksessä TIVIA riippumattomista tutkimuksista ja palveluista Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 4 / 19

5 ICT-alan opetuksen painotus Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 5 / 19

6 Onko Suomessa ICT -alan teollisuutta, joka tuottaa itse uutta osaamista? Ei ICT -alan haastattelututkimuksessa 2014 todettiin Suomen suurimpien vienti ICT -alan T&K organisaatioiden toimesta: Kyllä Suomessa ei ole ICT -alan teollisuutta, joka tuottaisi riittävästi uutta osaamista, kehittäisi jatkuvasti uutta, ja pitäisi toimialan elinkelpoisena. Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 6 / 19

7 Mistä osaamisen näkökulmasta Suomalaisella ICT -alan elinkeinoelämällä on suurin osaajavaje? Luovaa Systeemisestä /synteesi Teknisanalyyttisestä ICT alan haastattelututkimuksessa 2014 todettiin Suomen suurimpien ICT alan T&K- ja vientiorganisaatioiden toimesta: Suomessa ei ole tarjolla kotimaisten kielten taitoisia systeemisuunnittelua ja liiketoimintaa ymmärtäviä osaajia edes oman kotimaisen teollisuuden tarpeisiin. Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 7 / 19

8 Kuinka hyvin seuraavat elinkaaren vaiheet ovat edustettuna ICT -alan koulutusohjelmissa? Epäjatkuvuuskohta? Ei ymmärrystä? Ei myytävää? Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 8 / 19

9 Mikä on innovaatioiden luomisen näkökulmasta riittävän pitkän projektikurssin pituus yliopistossa (viikoissa)? MIT sisäisen tutkimuksen mukaan pitkät projektikurssit tuottavat 2/3 uusista kasvuyrityksistä. Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 9 / 19

10 Mitä koulutusohjelmien suunnittelumalleja on sovellettu ICT -alan opetuksen kehityksessä? Mainintoja seuraavista: ACM/AIS (CC, CS, SE, IS) PMBOK SWBOK CDIO ISO e-cf IFIP Yhdessäkään vastauksessa ei mainittu laajempaa tulevaisuuden Engineering - opetuksen kehityksen muutosta, lukuun ottamatta muutamaa CDIO -mallia. Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 10 / 19

11 Ovatko Suomen yliopistot onnistuneet ICT -alan osaamisen ja tietämyksen tuottamisessa yhteiskunnan kilpailukyvyn näkökulmasta? Ei Kyllä Suomalaisen yhteiskunnan ICT -investointitaso romahti puoleen Ruotsin, Tanskan ja Saksan vastaavista jo vuonna 2004 eikä ole siitä sen jälkeen noussut. OECD Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 11 / 19

12 Sopiiko tiedejulkaisuihin perustuva mittausjärjestelmä ICT-alan yliopistokoulutuksen ja tutkimuksen arviointipohjaksi? Ei Kyllä Julkaisufoorumin asiakirjoista käy ilmi, että tekniset ja teknistaloudelliset tieteet eivät ole riittävästi edustettuina foorumin toimikunnissa ja listauksissa. Foorumien arvostus tasot eivät huomioi nopeaa teknistä kehistä. Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 12 / 19

13 Kuinka hyvin ICT-alan kehitys on huomioitu julkaisufoorumin JUFO -luokituksissa? Huono Hyvä OK Tekninen kehitys ei tapahdu tieteellisessä foorumeissa vaan todellisessa liiketoiminnassa. JUFO -luokituksessa on laiminlyöty systeemiset foorumit, jotka pyrkivät uuden systeemisen ihmisten toiminnan ja tiedon synteesiin. Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 13 / 19

14 ICT-alan professuurit painottuminen Suomessa Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 14 / 19

15 ICT-alan lisäarvon syntyminen Suomessa Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 15 / 19

16 ICT-alan professuurien ja vaikuttavuuden tasapainotus? -47,8% +21,7% +8,6% +8,6% +8,6% Reference: Helenius Mika (2017) Sivu 16 / 19

17 Lähteitä Helenius, Mika (2010) Large scale project based learning in service design and engineering (SDE) masters program., Proceedings of the 6th International CDIO Conference, École Polytechnique, Montréal, June 15-18, 2010 Helenius, Mika (2010) Case Study 15: On the Balanced Service System as a Business Strategy for SME Gazelle Growth Case studies for service innovation, Produced by Centre for Service Research, Manchester Business School, The University of Manchester in collaboration with SRII Service Innovation SIG Pre-conference version June 7th 2010 pp Helenius, Mika (2013) "Business and Information Systems Engineering -- In Quest for Research and Education Agenda in Europe", IEEE 15th Conference on Business Informatics (CBI), (2013), Vienna, Austria Austria, July 15, 2013 to July 18, 2013, pp:

18 Mika Helenius Bio: TWR: 18

Kenen digikärjet? Mika Helenius. 24.11.2015 Helsinki

Kenen digikärjet? Mika Helenius. 24.11.2015 Helsinki Kenen digikärjet? Mika Helenius 24.11.2015 Helsinki Esittely: Mika Helenius (DI) Tutkija, ohjelmajohtaja, johdon neuvonantaja, ja hallitus ammattilainen http://www.linkedin.com/in/mikahelenius 2009 Aalto

Lisätiedot

Mikä mättää mobiilipalveluissa?

Mikä mättää mobiilipalveluissa? Mikä mättää mobiilipalveluissa? Diplomi-insinööri Mika Helenius Toimitusjohtaja 19.12.2005 Esitys Mermit lyhyesti Ekosysteemi Palvelut Kumppanit Tulevaisuus Diplomi-insinööri Mika Helenius s. 1966 Mermitin

Lisätiedot

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Lyhyesti uusista DI-ohjelmista 2015 Isohenkilökoulutus to 28.8.2014 Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Master s Programmes at SCI Starting 2015 (in English) Master s Programme in Engineering Physics *

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön päivät , Jyväskylä Jan-Markus Holm

Vapaan sivistystyön päivät , Jyväskylä Jan-Markus Holm Vapaan sivistystyön päivät 30.-31.8.2018, Jyväskylä Jan-Markus Holm www.eduexcellence.fi 1 Finland - the home of world-class education Source: Youtube: Education Export Personal background in a nutshell

Lisätiedot

Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa

Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa Cleantech gaalan iltapäiväseminaari 20.11.2013 Helena Mälkki & Petri Peltonen Aalto-yliopisto,

Lisätiedot

Julkaisufoorumin kuulumiset

Julkaisufoorumin kuulumiset Julkaisufoorumin kuulumiset Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Julkaisutiedonkeruuseminaari Saimaan ammattikorkeakoulu 29.8.2016 Julkaisufoorumin kuulumiset Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 8.6.2016

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Globaalit arvoketjut Pk-yrityksen näkökulmasta*)

Globaalit arvoketjut Pk-yrityksen näkökulmasta*) Globaalit arvoketjut Pk-yrityksen näkökulmasta*) Timo Seppälä 27. Elokuuta, 2014; Helsinki *) This research is a part of the ongoing research project Value Creation and Capture The Impact of Recycling

Lisätiedot

Tietojärjestelmätieteen ohjelmat

Tietojärjestelmätieteen ohjelmat Tietojärjestelmätieteen ohjelmat PÄÄAINEENVALINTAINFO KEVÄT 2018 LAURA LAPPALAINEN KO-VASTAAVA TEKNINEN VIESTINTÄ Tietojärjestelmiä on kaikkialla, ja yhteiskunnan digitalisoituminen vain kiihtyy Technology

Lisätiedot

Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg

Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tietojenkäsittelytieteen laitos Kisällioppiminen = oppipoikamestari

Lisätiedot

Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla?

Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla? Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla? Suomessa toimii monipuolinen, globaaleja markkinoita ymmärtävä ja jatkuvasti uudistuva teollisuus, joka tuottaa korkeaa arvonlisää Suomeen Teollisuuden

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Tietotekniikan koulutus ammattikorkeakouluissa 2012 Uudellamaalla

Tietotekniikan koulutus ammattikorkeakouluissa 2012 Uudellamaalla ammattikorkeakouluissa 2012 Uudellamaalla ICT-alan ennakointikamari 17.4.2012 Terttu Honkasaari HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu ammattikoreakouluissa Koulutustasot: Master Bachelor Luonnontieteiden koulutusala

Lisätiedot

Vesiyritykset nousuun. Carl Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy

Vesiyritykset nousuun. Carl Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy Vesiyritykset nousuun Carl Johan Sandström Novago Yrityskehitys Oy 1 Vesi ja ympäristö tulevaisuuden suurimpia teollisuudenaloja Dynaaminen, kasvava ja kiinnostava markkina, jolla tarve uusien teknologioiden

Lisätiedot

Sähkötekniikan tutkintoohjelma. DI-tutkinto ja uranäkymät

Sähkötekniikan tutkintoohjelma. DI-tutkinto ja uranäkymät Sähkötekniikan tutkintoohjelma DI-tutkinto ja uranäkymät Tervetuloa opiskelemaan sähkötekniikkaa Oulun yliopistoon! ITEE RESEARCH UNITS Tutkinto-ohjelman tuottajat CAS CIRCUITS AND SYSTEMS PROF. JUHA KOSTAMOVAARA

Lisätiedot

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives Jari Ikonen 16.10.2012 Ubicom sulautettu tietotekniikka Ubicom - Sulautettu tietotekniikka -ohjelma Alkoi vuonna 2007

Lisätiedot

Kansainvälistyvä Keski-Suomi

Kansainvälistyvä Keski-Suomi Kansainvälistyvä Keski-Suomi 18.4.2008 Ritva Nirkkonen toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 Osuus, % Keski-Suomen teollisuuden

Lisätiedot

Tietotekniikka ei riitä palvelujen tuottavuus ratkaisee. Olli Martikainen 19.3.2013

Tietotekniikka ei riitä palvelujen tuottavuus ratkaisee. Olli Martikainen 19.3.2013 Tietotekniikka ei riitä palvelujen tuottavuus ratkaisee Olli Martikainen 19.3.2013 Miten tuottavuus syntyy? 1. Miten tuottavuus syntyy? Tuotanto voidaan kuvata työhön vaadittavien investointien ja itse

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote

Lisätiedot

KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA

KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan

Lisätiedot

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Lauri Ala-Opas Tekes 21.3.2013 Rahoituspäätökset teollisuuteen ja palveluihin Miljoonaa euroa 200 Palvelut 150 Teollisuus 100 Muut toimialat

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Tehosta toimintaasi oikealla tiedonhallinnalla Helsinki, TIVIAn tapahtuma Jussi Salmi

Tehosta toimintaasi oikealla tiedonhallinnalla Helsinki, TIVIAn tapahtuma Jussi Salmi Tehosta toimintaasi oikealla tiedonhallinnalla 5.4.2016 Helsinki, TIVIAn tapahtuma Jussi Salmi Minkälaista tietoa organisaatioissa on? Prosessit R&D Talous Tuote Myynti Laatu XYZ Rakenteellinen tieto Ei-rakenteellinen

Lisätiedot

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä INTERNATIONAL BUSINESS POWERED BY TALENTS I N N O V A A T I O A L U S T A Y R I T Y S P A L V E L U I D E N K E H I T T Ä M I S T Y Ö P A J A T W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

EK:n yrityskyselyn tulokset digitalouden osaamistarpeista 2019

EK:n yrityskyselyn tulokset digitalouden osaamistarpeista 2019 EK:n yrityskyselyn tulokset digitalouden osaamistarpeista 2019 Johtava asiantuntija Mika Tuuliainen (mika.tuuliainen@ek.fi) Johtaja Riikka Heikinheimo (riikka.heikinheimo@ek.fi) EK:n yrityskyselyn tulokset

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy Finlandia-talo VTT beyond the obvious 1

Kommenttipuheenvuoro. Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy Finlandia-talo VTT beyond the obvious 1 Kommenttipuheenvuoro Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy 10.12.2018 Finlandia-talo 1 Kysymys #1: Kolme tietä talouskasvuun: Halpa työvoima Valtavat luonnonresurssit Innovaatiot ja osaaminen Mikä näistä

Lisätiedot

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global

Lisätiedot

Millaisia mahdollisuuksia kyberturva tarjoaa ja kenelle? Ja mitä on saatu aikaan?

Millaisia mahdollisuuksia kyberturva tarjoaa ja kenelle? Ja mitä on saatu aikaan? Millaisia mahdollisuuksia kyberturva tarjoaa ja kenelle? Ja mitä on saatu aikaan? 1 Suomen tietoturvayhtiöillä on merkityksellisiä kasvutavoitteita 2 Kyberturva on vakaasti kasvava osa perinteistä ICT:tä

Lisätiedot

Millainen on viihtyisä kaupunki ja miten sitä mitataan?

Millainen on viihtyisä kaupunki ja miten sitä mitataan? Millainen on viihtyisä kaupunki ja miten sitä mitataan? RATKAISUJA LUONNOSTA LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 2016 Miimu Airaksinen Research professor VTT Technical Research Centre of Finland Kaupungit ovat tärkeitä

Lisätiedot

Using Webcasting to Enhance University Level Education

Using Webcasting to Enhance University Level Education Using Webcasting to Enhance University Level Education Case study: Mikkeli Business Campus By: Marco Villarreal Sisällys Tutkimuksen tarkoitus ja laajuus Case-tilanteen esittely Trendejä etäopetuksessa

Lisätiedot

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9. Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti

Lisätiedot

CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009

CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 CIO Forum Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 Tervetuloa Taloudellisen tilanteen haasteet voidaan kääntää mahdollisuuksiksi vahvalla

Lisätiedot

ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla

ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla Pirkanmaan ICT-alan strateginen muutos käynnissä Aloite alan kehittämistä suuntaavalle strategialle tuli Tampereen kauppakamarin ICT-valiokunnalta talvella 2008-2009 Hermia

Lisätiedot

Kitkaton Suomi kasvu, kilpailukyky ja osaaminen uuden edessä

Kitkaton Suomi kasvu, kilpailukyky ja osaaminen uuden edessä Kitkaton Suomi kasvu, kilpailukyky ja osaaminen uuden edessä 28.11.2012 työryhmä Pekka Ala-Pietilä Kitkaton Suomi - tavoite on rakentaa Suomesta Tietotekniikan osaamisen kärkimaa, jossa yritysten on mielekästä

Lisätiedot

EU DIGITAL EUROPE MITEN SAAMME NOPEUTETTUA TAVOITELTUA MUUTOSTA? CSC Markku Markkula COR RAPPORTEUR ON DIGITAL EUROPE

EU DIGITAL EUROPE MITEN SAAMME NOPEUTETTUA TAVOITELTUA MUUTOSTA? CSC Markku Markkula COR RAPPORTEUR ON DIGITAL EUROPE EU DIGITAL EUROPE MITEN SAAMME NOPEUTETTUA TAVOITELTUA MUUTOSTA? CSC 7.9.2018 Markku Markkula First Vice President of the EU Committee of the Regions CoR COR RAPPORTEUR ON DIGITAL EUROPE Chair of the Espoo

Lisätiedot

Kuinka hallita suuria muutoshankkeita? Onnistumisen ja epäonnistumisen elementit

Kuinka hallita suuria muutoshankkeita? Onnistumisen ja epäonnistumisen elementit Kuinka hallita suuria muutoshankkeita? Onnistumisen ja epäonnistumisen elementit Jarmo Nykänen, Director, EY Agenda: Tausta Ongelmankentän jäsentäminen Hankkeiden elinkaari ja näkökulmat Esimerkki onnistuneesta

Lisätiedot

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten

Lisätiedot

Teknologiatrendit. Nyt. Olli Martikainen Oulun yliopisto ETLA

Teknologiatrendit. Nyt. Olli Martikainen Oulun yliopisto ETLA Teknologiatrendit. Nyt. Olli Martikainen Oulun yliopisto ETLA 20.01.2004 Sisältö Kolmas teollinen vallankumous Tietotekniikan diffuusiovaihe Tietoliikenteen näkymät Suomesta johtava soveltaja? Johtopäätökset

Lisätiedot

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki SIJOITUSMESSUT 2019 9.5.2019 Toimitusjohtaja Timur Kärki @ tjkarki Gofore on kasvava ja kannattava digitalisaation asiantuntijayritys. 60 600 50 500 Miljoonaa euroa 40 30 20 400 300 200 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta

Lisätiedot

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy k Agenda Kansallinen kilpailukyky: Tietoalojen kasvu ja kilpailukyky Liiketoiminnan odotukset tietohallinnolle:

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Research in Chemistry Education

Research in Chemistry Education Research in Chemistry Education The Unit of Chemistry Teacher Education, Department of Chemistry, University of Helsinki Chemistry Education Centre Kemma, National LUMA Centre, University of Helsinki Prof.

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017

BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017 BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja kiinteästä

Lisätiedot

DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA

DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA 12.05.2017 EIRA VATANEN KTM, HHJ, CERTIFIED BUSINESS COACH DIGIKYVYKKYYSKYSELYN JA POP-UP PROJEKTIN OMISTAJA DIGIKYVYKKYYSKYSELY PK, EIRA VATANEN, #DIGIKYVYKKYYS

Lisätiedot

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(7) TU-91 STRATEGINEN JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava TU-91.100C Avoin koodi strategian ja kansainvälisen

Lisätiedot

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH EGN Executive Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH Nille, jotka uskovat elinikäiseen oppimiseen 2 Oletko kokenut johtaja, jolla on strategista vastuuta? Tiedät siis, että menestyminen

Lisätiedot

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Riku Rikkola Kehittämispäällikkö EU toiminnot ja partneriverkostot Finnish Cleantech Cluster Sisältö Finnish Cleantech Cluster BSR Stars lippulaivaohjelma

Lisätiedot

Team Finland. Carita Vastinesluoma

Team Finland. Carita Vastinesluoma Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja

Lisätiedot

X-road ja e-health seka valinnanvapaus- ja kapitaatiokokemukset Viron perusterveydenhuollossa. mitä voimme oppia Virosta.

X-road ja e-health seka valinnanvapaus- ja kapitaatiokokemukset Viron perusterveydenhuollossa. mitä voimme oppia Virosta. X-road ja e-health seka valinnanvapaus- ja kapitaatiokokemukset Viron perusterveydenhuollossa mitä voimme oppia Virosta Madis Tiik Madis Tiik, MD, Phd 14.12.2012 Tarton Yliopisto, Lääkäri 1996 Tarton Yliopisto,

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla

Koulutustarpeet 2020-luvulla Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla Koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointi- ja valmisteluryhmän esitys tutkintotarpeesta Osaaminen muutoksessa Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi 2015 Ilpo Hanhijoki

Lisätiedot

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä

Lisätiedot

KORKEAKOULUYHTEISTYÖ JA KORKEAKOULUJEN VAIKUTTAVUUS. pk-yritysten näkökulmasta. Eerikki Vainio Asiantuntija, Arene ry Vaasa 4.4.

KORKEAKOULUYHTEISTYÖ JA KORKEAKOULUJEN VAIKUTTAVUUS. pk-yritysten näkökulmasta. Eerikki Vainio Asiantuntija, Arene ry Vaasa 4.4. KORKEAKOULUYHTEISTYÖ JA KORKEAKOULUJEN VAIKUTTAVUUS pk-yritysten näkökulmasta Eerikki Vainio Asiantuntija, Arene ry Vaasa 4.4.2018 Hankkeen tausta Hankkeen toteuttajatahot: Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto

Lisätiedot

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta)

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2011-2012 Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin että kansainvälisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat

Lisätiedot

Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa

Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa Miia Martinsuo Tampereen teknillinen yliopisto, Teollisuustalouden laitos 1.9.2015 Puh. 040-8490895 e-mail miia.martinsuo@tut.fi Sisältö Alykäs teollinen

Lisätiedot

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä

Lisätiedot

Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Innovatiivinen kaupunki kevätseminaari 2013 Seppo Laukkanen Associate Vice President, Aalto -yliopisto 17.05..2013 Aalto-yliopiston strategia Visio Aalto-yliopistossa

Lisätiedot

PÄÄAINEENA TUOTANTOTALOUS

PÄÄAINEENA TUOTANTOTALOUS PÄÄAINEENA TUOTANTOTALOUS University Teacher Katariina Pukkila-Palmunen Industrial Management Department of Production Faculty of Technology University of Vaasa Tuotantotalouden yksikkö 1/2 Ammattilaisia

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)

Lisätiedot

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia Suomen kestävän kehityksen toimikunta 6.6.2012 Kimmo Kanto yksikön johtaja ympäristötieto ja avaruussovellukset Tekes

Lisätiedot

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Maarika Maury Kissconsulting Creative Commons Dreamstime Free Stock Photos KISSCONSULTING Perustettu vuonna 1990 Muutosloikka

Lisätiedot

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,

Lisätiedot

Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus

Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus Tekes rohkaisee uudistumaan Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus 27.1.2015 Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 440 Finnvera

Lisätiedot

Konsultointialan tulevaisuuden näkymät ja haasteet. 12.5.2016/Matti Mannonen

Konsultointialan tulevaisuuden näkymät ja haasteet. 12.5.2016/Matti Mannonen Konsultointialan tulevaisuuden näkymät ja haasteet 12.5.2016/Matti Mannonen M Suunnittelu- ja konsultointiyritykset kasvavat ja työllistävät Suomessa erittäin haastavassa toimintaympäristössä 250 225 200

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Millä toimenpiteillä kestävää kansainvälistä kilpailukykyä ja vientiä? Pekka Lindroos TEM

Millä toimenpiteillä kestävää kansainvälistä kilpailukykyä ja vientiä? Pekka Lindroos TEM Millä toimenpiteillä kestävää kansainvälistä kilpailukykyä ja vientiä? Pekka Lindroos 11.10.2017 TEM Kasvun haaste: Suomen on kasvettava seuraavan 10 vuoden aikana melkein kaksi kertaa nopeammin kuin Ruotsi,

Lisätiedot

Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista

Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista Anna Ruth, Janne Pölönen (TSV) Kokemuksia tieteellisestä kirjoittamisesta ja julkaisemisesta -seminaari 5.6.2015 Vastaajien

Lisätiedot

Tutkimus ICT-alan myynnin esteistä

Tutkimus ICT-alan myynnin esteistä Tutkimus ICT-alan myynnin esteistä Pro Growth Consulting myynnin ja asiakkuusosaamisen valmentaja, konsultti ja tutkija Myynti Asiakkuudet Henkilöstö Haluamme auttaa kasvuhaluisia yrityksiä menestymään,

Lisätiedot

Elinkeinoelämän foorumi ja EK:n suhdannebarometrin julkaisu

Elinkeinoelämän foorumi ja EK:n suhdannebarometrin julkaisu Elinkeinoelämän foorumi ja EK:n suhdannebarometrin julkaisu 31.1.2018 Kommenttipuheenvuoro, Palvelut Kymdata Oy Toimitusjohtaja Jyrki Metsola Taustaa Kymdatan liiketoiminnasta vs. suhdanteet 1/2 Kymdatan

Lisätiedot

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä Teollisuuden Palkansaajat 9.3.2017 Olli Koski Esitys Talouden tilanne Talouspolitiikan prioriteetit Elinkeinopolitiikan tilannekuva Yritysrahoitus

Lisätiedot

Pk-yrittäjien tunnelmia Nurmes

Pk-yrittäjien tunnelmia Nurmes Pk-yrittäjien tunnelmia 16.5.016 Nurmes Työllisten määrän muutos erikokoisissa yrityksissä vuosina 001 01 56000 46000 36000 43698 Lisäys yhteensä 108 886 - suuryritykset 7 164 - pk-yritykset 100 7 6000

Lisätiedot

Matkalla digitaaliseen tulevaisuuteen

Matkalla digitaaliseen tulevaisuuteen Älykäs teollisuus -seminaari, 1.9.2015, Janne Öhman, toimitusjohtaja, Matkalla digitaaliseen tulevaisuuteen Public 2015. All rights reserved www.siemens.fi 160 vuotta sähköistystä, automaatiota ja digitalisaatiota

Lisätiedot

Enterprise Architecture TJTSE Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri

Enterprise Architecture TJTSE Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri Enterprise Architecture TJTSE25 2009 Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri Jukka (Jups) Heikkilä Professor, IS (ebusiness) Faculty of Information Technology University of Jyväskylä e-mail: jups@cc.jyu.fi tel:

Lisätiedot

Digitalisaation ja IT:n johtamisen vaatimat kyvykkyydet ja osaamisen kehittäminen

Digitalisaation ja IT:n johtamisen vaatimat kyvykkyydet ja osaamisen kehittäminen ISM-opiskelijat: Digitalisaation ja IT:n johtamisen vaatimat kyvykkyydet ja osaamisen kehittäminen Emma Falck, Joona Åström, Teemu Laiho & Roni Luoma ILF - IAC Iltapuhde 11.9.2018 ISM - Information and

Lisätiedot

perustamishankkeeseen ja päämajan sijoittamiseen Suomeen

perustamishankkeeseen ja päämajan sijoittamiseen Suomeen Ilmatieteen laitoksen ACTRISeurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurin perustamishankkeeseen ja päämajan sijoittamiseen Suomeen Asiantuntijakuuleminen Liikenne- ja viestintävaliokunta 23.5.2017 FT Sanna Sorvari

Lisätiedot

AIKO Uudistuva Teollisuus. Oula Välipakka, Tredea Oy

AIKO Uudistuva Teollisuus. Oula Välipakka, Tredea Oy AIKO Uudistuva Teollisuus Oula Välipakka, Tredea Oy 6.4.2017 AIKO Uudistuva teollisuus Teema 1: Valmistavan teollisuuden uudistuminen ja digitalisaatio Työpaketti 1: Teollisen internetin alustat ja tuotteiden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Systeemiset muutokset ja liiketoimintaekosysteemit

Lisätiedot

Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto

Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat Mika Aalto 31.8.2017 Kasvun agenda kasvupolitiikan tukena Kasvupolitiikan tavoitteena on elinkeinoelämän uudistuminen ja kannattava, korkean jalostusarvon

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja tuottavuus

Työhyvinvointi ja tuottavuus Työhyvinvointi ja tuottavuus DI HTT Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat ry Henkilöstö on yrityksen

Lisätiedot

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta 1. Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja tuovat Suomeen vientituloja,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,

Lisätiedot

FinnWell - teknologiaohjelma kansainvälisten yhteyksien avaajana Käyttäjälähtöinen sairaalatila HospiTool seminaari

FinnWell - teknologiaohjelma kansainvälisten yhteyksien avaajana Käyttäjälähtöinen sairaalatila HospiTool seminaari - teknologiaohjelma kansainvälisten yhteyksien avaajana Käyttäjälähtöinen sairaalatila HospiTool seminaari Pekka Kahri, Teknologia-asiantuntija Palvelut ja hyvinvointi Palveluinnovaatiot 11-2006 Copyright

Lisätiedot

Mobiilit käyttöliittymät lääkitystietoon

Mobiilit käyttöliittymät lääkitystietoon Mobiilit käyttöliittymät lääkitystietoon Katja Leiviskä, Harri Oinas-Kukkonen, Teppo Räisänen Oulun yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden laitos katja.leiviska@oulu.fi, harri.oinas-kukkonen@oulu.fi, teppo.raisanen@oulu.fi

Lisätiedot

XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa

XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa Airi Salminen Jyväskylän yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos airi.salminen@jyu.fi http://www.cs.jyu.fi/~airi/ Airi Salminen, XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa

Lisätiedot

Ammattina johtaminen Kommenttipuheenvuoro Tehy:n johtajuusseminaarissa Helsinki, 5.2.2009

Ammattina johtaminen Kommenttipuheenvuoro Tehy:n johtajuusseminaarissa Helsinki, 5.2.2009 Ammattina johtaminen Kommenttipuheenvuoro Tehy:n johtajuusseminaarissa Helsinki, 5.2.2009 Ainomaija Haarla, Dr(Tech.), MBA Toimitusjohtaja, ProConsilium Oy Tehy:n johtajuusseminaari 5.2.2009: Ammattina

Lisätiedot

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta Teknotarinoita Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta www.visiolehti.fi 1 Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot