Ensi-ilta Käenkuja 6-8, HELSINKI Katri Valan puiston väestönsuoja (09)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ensi-ilta 17.4.2014. Käenkuja 6-8, 00500 HELSINKI Katri Valan puiston väestönsuoja www.teatterikultsa.fi (09) 774 1277"

Transkriptio

1 Ensi-ilta Käenkuja 6-8, HELSINKI Katri Valan puiston väestönsuoja (09)

2 AJASTA JA NÄYTELMÄSTÄ Suomi on tällä hetkellä Pohjolan kovin maa, sanoo varastomies Tom näytelmässä Exit vuonna Eikä ole paljon väärässä nyt vuonna Onko tilanne muuttunut yhdeksänkymmentäluvun suuresta lamasta? Tehtaita suljetaan, tuotanto siirretään halpamaihin, väkeä lomautetaan tai työntekijöille annetaan potkut. Vain lahjakkaat pärjäävät, jos sitten hekään. Tämä aika on kova ja välinpitämätön. Niin kuin Vesa, Tomin velipuoli, näytelmässä toteaa Välinpitämättömyys on urbaanin ihmisen elinehto. Ilpo Tuomarilan näytelmä sijoittuu 80-luvun loppupuolelle ja puhuu vakavista yhteiskunnallisista ongelmista, työttömyydestä, syrjäytymisestä, henkisestä anemiasta, turhautumisesta ja oman identiteetin löytämisestä. Näytelmä on eritasoinen kaaos halusta päästä ulos, vapautua, löytää elämälle tarkoitus. Tuomarilan Exit näytelmä kertoo perheestä, joka on kärsinyt isättömyydestä ja kyvystä näyttää rakkautta. Luokkakaverit silloin, kun kaikki oli vielä edessä. 2

3 Sotatraumoista eivät kärsi ainoastaan sodan kokeneiden sukupolvi ja heidän lapsensa, vaan vielä seuraavatkin sukupolvet. Päähenkilö Tom on nelikymppisenä alkanut potea isäsidonnaisuutta ja vetänyt ylleen jäljettömiin kadonneen sotainvalidi-isän asetakin ja alkanut voida pahoin. Hän on irrallinen, yhteiskunnan ulkopuolelle ajautunut ja isänsä sotasankaruuden rampauttama. Hänen hätähuutonsa on paskapakettien ja alusvaatteiden lähettäminen politikoille. Tom sanoo, että vain tekemällä pahaa voi saavuttaa jotain hyvää. Exit ei vastaa kysymyksiin mitä pitäisi tehdä, mutta voi olla avaus keskusteluun vuonna 2014, kuinka me hoidamme Isä siellä jossakin. ne tuhannet työttömät, syrjäytyneet ja mielenterveyspotilaat. Synnyttääkö aikamme uusia Breivikejä ja järjettömiä väkivallantekoja ennen kuin havahdumme huomaamaan toisen ihmisen hädän. Etsitään kokemuksia, jotakin sellaista mikä tuntusi joltakin, kouraisisi, olla jotakin, Kuuluisaksi ei tulla, vaan kuuluisaksi tullaan olemalla kuuluisa. Tom polttaa nuoruutensa profeetat, oppikirjat, joita on ahminut. Hän hylkää kirjojen opit ja oppi-isät ja sanoo, minä olen itse valo, hulluus on silloin voimissaan. Saksalainen kirjailija Heinrich Heine kirjoitti vuonna 1821: Siellä, missä ensiksi poltetaan kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä. Jorma Hellström 3

4 Käsikirjoitus Ilpo Tuomarila Ensi ilta Kansallisteatterissa 1987 Ohjaus: Jorma Hellström Rooleissa: Tom, varastomies Jussi Vehkasalo Tom on vastavirtaan uiva älykköduunari, joka on ottanut elämäntraumakseen sodassa kaatuneen isän muiston vaalimisen. Vesa, opiskelija, edellisen velipuoli Petri Peltoniemi Vesa on Punk-ajatteluun taipuvainen. Halveksii ympäristöään, kaikkea. Kaikki puhuvat teoista, mutta heidän tekonsa ovat surkean pieniä. Boogie, muusikko, laulaja, edellisten äiti Riitta Selkälä Boogie kuuntelee perheensä sisäisiä suhteita mieluiten swinginä ja siirtää elämä arkisuuden vaikka pizzalla käynniksi. Hella, Tomin virolainen vaimo Kati Hynninen Totuudenpuhuja, suorasanainen, joka näkee veljesten järjettömyyden; tältä me näytämme toisen kulttuuri silmin nähtynä. Eero, lastenlääkäri Mikko Ravantti Krapuloista kärsivä lastenlääkäri, joka on jo edennyt virasta erottamisen ja vakavan alkoholismin asteelle. 4

5 Ruusuvesi-yhtye: Koskettimet: Terho Marlo Kitara: Olli-Petteri Luomala Rummut: Reijo Karppinen Valosuunnittelu: Jukka Heino Tekniikka esityksissä: Joel Vepsäläinen, Jorma Hellström, Mika Syvänen Puvut: Teija Kotka Pulkkinen Visualisointi: Marika Kahra Lavasteet/rakenteet: työryhmä Juliste: Mirkka Hietanen Käsiohjelma: Teija Kotka-Pulkkinen Videokuvaus/Valokuvat: Hanne-Mari Halme/Jorma Hellström Videoeditointi: Jorma Hellström Kuka olikaan tyttöjen huussin alla? 5

6 Esityksessä käytetty musiikki 1. Täällä Pohjantähden alla 2. Luona vanhan veräjän 3. Runsaasti ja rajusti - Olli-Petteri Luomala/ Terho Marlo 4. On sydämein mädäntynyt - Terho Marlo 5. Rakkaus on kuin liekki - Terho Marlo 6. Rakkaani, rakkaani - Terho Marlo 8. Tallinna City by night! - Olli-Petteri Luomala/ Terho Marlo 9. Isä siellä jossakin - Sävel ja sanat Terho Marlo 10. Niin tyhjä on mun maailmain 11. Memories are made of this 12. My heart belongs to daddy 13. Mainetta ja kunniaa ei täällä saa - Olli-Petteri Luomala/ Terho Marlo 14. Sen nimi on Pohojanmaa. säv. Olli Petteri-Luomala Musiikki kohtauksissa Olli Petteri Luomala ja Terho Marlo - sävellykset Kiitokset: Jorma Karppinen Esa Lindroos Suvi Lahdenmäki Ulla Tallgren TNL on tukenut näytelmän valmistumista. Tämän näytelmän oikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ja käsikirjoittajat Meritullinkatu 33 G Helsinki 6

7 Tom oli rakentamassa Viru-hotellia. Hella ja Eero Tallinnan laivalla. Teatteri Kultsan syksyn ohjelmistoa PARASTA AIKAA Käsikirjoitus ja ohjaus Tuija Rantakangas Näytelmä pienen lapsen äidin arjesta, jaksamisesta ja uupumisesta. Ensi-ilta elokuun lopussa. LYHYTNÄYTELMÄT Lokakuun pimeinä iltoina Kultsan näyttämöllä painitaan syyllisyyden ja yksinäisyyden syövereissä. Kultsan vanhojen ja uusien kirjoittajien lyhytnäytelmien ja monologien ensi-ilta on lauantaina William Shakespeare CORIOLANUS Ohjaus Matti Rasilainen Coriolanus on Shakespearen ristiriitaisimpia ja monitulkintaisimpia tekstejä. Raaka kertomus sodasta politiikan jatkeena. Ensi-ilta marraskuussa. 7

8 Teatteri Tuli ry OHJELMISTOSSA KESÄLLÄ 2014 LEIPURIN VAIMO Tarina Provencelaiskylästä, jossa elämänmeno horjuu leipurin edesottamuksista. Tiedossa on siis lempeä, murhetta ja hyvää huumoria ranskalaisin maustein. Ohjaus: Anu Hälvä-Sallinen Pääroolissa: Kari Kinnaslampi Ensi-ilta klo Tarkemmat tiedot ja esityspäivät:

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI kun rakastuminen ei ole kahden kauppa Joensuun kaupunginteatteri HYVÄ KATSOJA Kun luin näytelmän Paha äitipuoli ensimmäisen kerran, ihastuin oitis. Tunnistettavia arjen

Lisätiedot

Kultsalaiset kirjoittivat seuraavat tarinat: Pirjo Holm/ Meno-paluu Nizza. Tapio Rauvala/ Portti A26. Vesa Salmi/ Nisse Thewool

Kultsalaiset kirjoittivat seuraavat tarinat: Pirjo Holm/ Meno-paluu Nizza. Tapio Rauvala/ Portti A26. Vesa Salmi/ Nisse Thewool Teatteri Kultsalla kirjoitettiin 2008 lyhytnäytelmiä. Tehtävänä oli löytää kiinnostava henkilö, josta luodaan roolihahmo. Hahmot löytyivät ja tarinat alkoivat kulkea. Nyt kahden vuoden kuluttua roolihenkilöt

Lisätiedot

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia 1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Kangasalan XV Nukketeatteripäivät ovat osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa Teemana Suomalaiset tarinat nukkenäyttämöllä

Kangasalan XV Nukketeatteripäivät ovat osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa Teemana Suomalaiset tarinat nukkenäyttämöllä XV Kangasalan XV Nukketeatteripäivät ovat osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa Teemana Suomalaiset tarinat nukkenäyttämöllä Päiville tulevien teatterien ja näytelmien esittely Nukketeatteri Ofelia

Lisätiedot

RANKING Miehet ranking hokei

RANKING Miehet ranking hokei RANKING 2002-2003 Miehet ranking hokei SIJOITUS NIMI SEURA IMATRA-CUP STADI-CUP TURKU-CUP SM YHTEENSÄ 1 Pylväinen Jani Järvenpään Taidoseura 4 6 6 8 24 2 Soininen Matias Asikkalan Taido 3 3 6 12 3 Haapanen

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA JTB 2/2008

PÖYTÄKIRJA JTB 2/2008 PÖYTÄKIRJA JTB 2/2008 JärjestelytoimikuntaB Paikka Halikon kunnanvirasto, valtuustosali Aika 27.5.2008 klo 8.30 9.50 Läsnä Nummentalo Juhani puheenjohtaja Pölönen Päivi varapuheenjohtaja Aaltonen Helena

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Tarina. Pressikuvat (www#helsinkifilmi#fi)

Tarina. Pressikuvat (www#helsinkifilmi#fi) Tarina Ganes on tarina Suomen tunnetuimman rock-ikonin! Remun! noususta t"hteyteen# Se kertoo! miten kovissa oloissa kasvanut Henry Remu Aaltonen perusti Suomen legendaarisimman rock-b"ndin Hurriganesin

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

NIMI SEURA JÄRVENPÄÄ-CUP LAHTI-CUP STADI-CUP

NIMI SEURA JÄRVENPÄÄ-CUP LAHTI-CUP STADI-CUP RANKING 2003-2004 Miehet ranking hokei 1 Matias Soininen Asikkalan Taido 3 6 4 2 15 2 Tomi Tolsa Nummelan Kumakai 4 2 1 8 15 3 Jani Pylväinen Järvenpään TS 6 3 3 3 15 4 Mikko Mönkkönen Lahden Sugata 1

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri

Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri Posted on 31.1.2011 by Anna-Mari Koivula Selkäimme takaa kuuluu lähestyvää musiikkia. Se ei tule tästä talosta. Onhan

Lisätiedot

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Viisumi tuntemattomaan

Viisumi tuntemattomaan Viisumi tuntemattomaan Ritva Siikala KAKSI MATKAA ISRAELIIN viisumi tuntemattomaan Kantaesitys Willensaunassa 11.3.2016 On saksalaisten syytä, että Tuulikki syntyy Oulussa. Saksalaisten hallussa oleviin

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki ROCK'N'SWING GP kilpailut Hämeenlinna 13.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 3 Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna 4 Samuli Kalliala Pinja Sarviluoma Baunssi Hämeenlinna 44 Olli Rasi Rosanna Valtonen

Lisätiedot

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Hinta Smk. 1; 50. ALKULAUSE. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni käsikirja rakkauden tulkitsemisessa. Olkoon teissä monessa kätketty välinpitämättömyys sille ihmeelliselle

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Tulos EK 2:n jälkeen

Tulos EK 2:n jälkeen VI Seinäjoki Ralli 17. 18.9.2016 EK 1, YLEISKILPAILUN TULOKSET Historic Etelä Pohjanmaan UA Hotelli Sorsanpesä EK1, 11.06km, nopein: 107km/h 1 23 Frilander Mikko 16 6:12,0 2 21 Ala Varvi Erkki 16 6:14,2

Lisätiedot

KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT KULTAKISAT

KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT KULTAKISAT KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT hippuja 6 1 Saija Leppänen 4,02 6 0 4,02 2 Jaakko Anttolainen 4,06 6 0 4,06 3 Leea Enbäck 3,49 4 2 5,49 4 Pirkko Pylkki 4,26 4 2 6,26 5 Maire Bruun 3,48 2 4 7,48 6 Matti

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017 VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI Toimintakertomus 2017 Vuosi 2017 Valkeakosken Kaupunginteatterissa Teatterin vuosi 2017 alkoi Suomi 100 hengessä ja kevään ohjelmisto rakennettiin sen mukaisesti. Ohjelmistopolitiikan

Lisätiedot

VSVU Salo , kansalliset halliyleisurheilukilpailut

VSVU Salo , kansalliset halliyleisurheilukilpailut VSVU Salo 29.1.2017, kansalliset halliyleisurheilukilpailut M35 60 m aj. 1) Ville Ryhänen EspoIF 9,90 M50 60 m aj. 1) Kari Pohjola LUU 10,39 2) Tuomo Vanhanen TapanErä 11,40 M55 60 m aj. 1) Lauri Lindberg

Lisätiedot

RAKKAUDEN KATEKISMUS

RAKKAUDEN KATEKISMUS m@smssbss3m RAKKAUDEN KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. limileß KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuon, Uusikaupunki. Alkulause. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU Työvuorot vko 50 Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy AINASSAARI MIKA 13.12 14.12 15.12 16.12 17.12 04.12.2015 08:49:24 18.12 19.12 ALAHÄIVÄLÄ JANNE ARVOLA JANNE ARVOLA JUHO EKDAHL SAMULI EKDAHL JOUKO HAUTAMÄKI21:00

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kirjoit tanut Merja A alto, Kirsi Siukola Ohjaus Esko Vuorio

Kirjoit tanut Merja A alto, Kirsi Siukola Ohjaus Esko Vuorio Kirjoit tanut Merja A alto, Kirsi Siukola Ohjaus Esko Vuorio esitykset 2013 ke 13.2. klo 19.00 la 16.2. klo 18.00 ke 20.2. klo 19.00 la 23.2. klo 18.00 ke 27.2. klo 19.00 la 2.3. klo 18.00 ke 6.3. klo

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Ville Nokipii P-HA 98 97 95 100 99 99 588 2. Arto Tiihonen SySi 96 99 99 96 97 94 581 3. Minna Hytönen KSA 96 97 95 97 97 92 574 4. Carl Bergman NSK 93 95 96 91 99 96

Lisätiedot

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

BOOGIE WOOGIE A B C D E

BOOGIE WOOGIE A B C D E GP- kilpailut 13.2.2016 Lyseon Lukion liikuntasali, Birger Jaarlin katu 6, Hämeenlinna 1 / 10 Tuomarit: A Karri Kaksonen, B Teppo Valkama, C Ari Halinen, D Tarja Tikka. E Pirjo Koivula BOOGIE WOOGIE A

Lisätiedot

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä Valmentaja-Akatemia opettaa sinulle kuinka valmentajana pystyt kasvattamaan bisnestäsi, auttamaan useampia ihmisiä ja ansaitsemaan enemmän. www.valmentaja- akatemia.fi

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

On myös. ihmisiä, tarkoitusta ei tiedä. - Runon ja musiikin ilta

On myös. ihmisiä, tarkoitusta ei tiedä. - Runon ja musiikin ilta On myös ihmisiä, joiden tarkoitusta ei tiedä - Runon ja musiikin ilta Hymyilevä Apollo Onko se Apollo vai apinankukka? Maailman arkun sisällä taikaa Niin kaunis, kaunis on maa Ei paha ole kenkään ihminen,

Lisätiedot

MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA.

MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA. MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA. Esitys käsittelee alkoholismia ja toimintahäiriöisen perheen dynamiikkaa. Se tuo näkyviin ne tunteet, joita lapsi joutuu piilottelemaan

Lisätiedot

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI Boogie Woogie Yleinen GP 1 51 Päivinen Juha Munne Mari Baunssi 1 1 1 1 1 2 27 Ojala Pasi Vammeljoki Hanna Comets 2 3 2 2 2 3 2 Rasi Olli Valtonen Rosanna Swing Team 3 2 3 3 3 4 28 Eerola Jussi Leskinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 6/

PÖYTÄKIRJA 6/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 6/2011 6.9.2011 -- SIVU 54 ILMOITUSASIAT 2 56 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 2 57 SEURAKUNNAN TYÖRYHMIEN JÄSENTEN NIMEÄMINEN 3 59 SEURAKUNTANEUVOSTON JÄSENEN PUHEENVUORO 4 60

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot

STUL lindy hop -ranking 05/2014

STUL lindy hop -ranking 05/2014 STUL lindy hop -ranking 05/2014 Sija Pari Seura Lti Hml Vki Ktk Hki Yht. 1. Olli Rasi Rosanna Valtonen Swing Team 13-13 - 12 38 2. Samuli Kalliala Rosa Timonen Baunssi 15 15 - - - 30 3. Roope Kangasmäki

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy) 1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on

Lisätiedot

Teatteri Imatra Pn (Teatteri Imatra) ,18 113,85 120,32 Sn (Teatteri Imatra) ,32 147,78 156,17

Teatteri Imatra Pn (Teatteri Imatra) ,18 113,85 120,32 Sn (Teatteri Imatra) ,32 147,78 156,17 Näytelmäkirjailijaliiton ja Suomen Teatterit ry:n suosituksen tariffit yli 2h näytelmät vanha Vanha kust. 2010 kust. 1.1.2012 luokka Paikkoja euro euro euro Turun Kaupunginteatteri Pikkolo (Turun KT) 53

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU 28.6.2010 TEKNIIKKA Markku Huhtinen

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU 28.6.2010 TEKNIIKKA Markku Huhtinen KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU 28.6.2010 TEKNIIKKA Markku Huhtinen EN10SA:n ja EN11KA:n OPINNOT LUKUVUONNA 2010-2011 (EN10SA: Energiatekniikan aikuiskoulutuksen pääosin virtuaalinen toteutus suuntautuminen:

Lisätiedot

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj.

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj. ERÄ I 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 2 Yliltn. Konttinen Heimo H50 Poh-Savo 3 Kapt. Pajala Heikki H50 Et-Pohj 4 Alik. Lindroos Reijo H60 Et-Pohj 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo

Lisätiedot

Homo Secundus saa ensi-iltansa Telakalla: Yhteiskunta perustuu uskomukselle, että itsekkyys on hyve

Homo Secundus saa ensi-iltansa Telakalla: Yhteiskunta perustuu uskomukselle, että itsekkyys on hyve Homo Secundus saa ensi-iltansa Telakalla: Yhteiskunta perustuu uskomukselle, että itsekkyys on hyve 26.9.2019 Miko Kivinen ja Teemu Mäki omaavat samanlaisen huumorintajun ja maailmankatsomuksen. Muuten

Lisätiedot

Martin McDonagh HIRTTÄJÄT. Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016

Martin McDonagh HIRTTÄJÄT. Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016 Martin McDonagh HIRTTÄJÄT Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016 Martin McDonaghin menestysuutuus tuoreeltaan Kansallisteatterissa! Harry Wade on pohjoisenglantilainen pubinomistaja

Lisätiedot

edellisestä kuukaudesta

edellisestä kuukaudesta Päivitetty 31.10.2008 A-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-uudet Muutos edellisestä kuukaudesta Osakkeiden määrä Osuus Osuus äänistä 1 Koskenkorva Matti Olavi

Lisätiedot

SSG Sipoo :0:3 Big Bore Pistol Production

SSG Sipoo :0:3 Big Bore Pistol Production Big Bore Pistol Production Int A B Pos. Name Club Chicke Pig Turk Ram Tota f1 f2 f3 f4 f5 Ase Malli Kaliiperi 1 Piiroinen Juha HeiA 10 10 10 10 40 3 4 2 Ärväs Rauno SMAS 10 10 10 10 40 3 2 3 Lehtosaari

Lisätiedot

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua.

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 2. Kenestä kirjan henkilöstä et pitänyt tai pidit vähiten. Miksi? 3. Kirjoita kirjan päähenkilön TOP10-lista. 4. Tee kuvin ja

Lisätiedot

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry.

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry. Opettamassa: Musiikissa : Muita : Ruokailu: Sielunhoito: Rukouspalvelu: Kirjanmyynti: Arpajaiset: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015 M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Fuusion tyyppi. OP-Prosessipalvelut Oy SYNTYVÄ. OP-Prosessipalvelut Oy SYNTYVÄ

Fuusion tyyppi. OP-Prosessipalvelut Oy SYNTYVÄ. OP-Prosessipalvelut Oy SYNTYVÄ Yrityksen nimi OP-Palvelut Oy Yhtiömuoto Osakeyhtiö Y-tunnus 22410107 Osoite Teollisuuskatu 1, Helsinki Puhelinnumero 010252010 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa 01.01. Tilikausi

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

LAPANEN lapsiperheiden liikunnan avulla tapahtuva hyvinvoinnin edistäminen

LAPANEN lapsiperheiden liikunnan avulla tapahtuva hyvinvoinnin edistäminen LAPANEN lapsiperheiden liikunnan avulla tapahtuva hyvinvoinnin edistäminen RAHOITUS opetus- ja kulttuuriministeriö ( veikkausvoittovarat) rahoituksen myönsi AVI hanke on kolmivuotinen rahoitus haetaan

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

T14

T14 Lauantai 12.0.201 Lähtö 1 10.00 T14 K1-00m alkuerä 1 1-3 fin. 4- välierään 1 2 Hillevi Westerback C 2.2,11 2 Helmi Ahonen M 2.30,2 3 3 Josefina Simola KaMe 2.41,2 4 Olivia Hänninen C 3.0,3 Vilma Kuutti

Lisätiedot

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 ;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 Ilmo Saneri Isätyöntekijä työnohjaaja Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa

Lisätiedot

Raamatunlausekortit. korti aamatunlause

Raamatunlausekortit. korti aamatunlause Raamatunlausekortit Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit värikkäille kartonkipalasille. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot