On myös. ihmisiä, tarkoitusta ei tiedä. - Runon ja musiikin ilta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "On myös. ihmisiä, tarkoitusta ei tiedä. - Runon ja musiikin ilta"

Transkriptio

1 On myös ihmisiä, joiden tarkoitusta ei tiedä - Runon ja musiikin ilta

2 Hymyilevä Apollo Onko se Apollo vai apinankukka? Maailman arkun sisällä taikaa Niin kaunis, kaunis on maa Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk ei aina esille loista Kirkas on yö ja enkeli kaunis Jokainen kuu ja ihminen on hyvä ja onnellinen Aukeaman Kuvat: Lyhty ry

3 Lyhty ry:n Kulttuuripaja VALO on Apollon avaruusasema. Sen sanat, äänet ja tunteet läpäisevät kaiken. Sinä olet siellä meidän kanssamme. Maailma on toisenlainen, maailma ei ole sellainen kuin nyt. Apollon miehistö: Kari Aalto Dimitri Baltzar Sami Helle Kati Jelekäinen Marko Koivu Lauri Korvenmaa Pertti Kurikka Kim Kuusi Liisa Kyrönseppä Teuvo Merkkiniemi Ilkka Niemeläinen Kalle Pajamaa Timo Piipponen Juha Ruoho Saku Räsänen Niila Suoranta Marika Tulokas Jaana Venkula Markus Vähälä Toni Välitalo Heini Ylä-Soininmäki

4 Ensiksikin ja Toiseksi ENSIKSIKIN oli vain Aukkoja tarinassa. TOISEKSI tuli musiikki. Täytti aukot. Antoi sanat. Syntyi kappale matkaa. Ajassa ennen tai nyt. ENSIKSIKIN minä, Erast, pistin lauluksi ja lähdin menemään. JA TOISEKSI, Petja, lähti mukaani. LOPUKSI meillä kaikilla oli hyvä olla ja me viheltää lurittelimme lauluja. Jatkoimme eteenpäin, mutta minne saavuimme? Ja mitä kaikkea meille siellä tapahtuikaan? Siitä ensi kerralla. Kuva: EriKulke ry

5 Kuva: EriKulke ry Minä / Erast Petja Mia Anniina Lautturi Kiroileva Kasakka / Trumpetisti Eero Sivula Akseli Lepistö Mia Puttonen Anniina Saastamoinen Eero Koivu Olli-Pekka Lappinen Kuva: Johanna Lavikainen Muusikot: Resonaarigroup Atte Laaksonen Jaakko Lahtinen Tomi Lehtimaa Marlo Paumo Juha Sipilä Evert Tervala basso koskettimet, laulu koskettimet rummut, laulu koskettimet, percussion, marimba kitara, percussion, koskettimet Ohjaus: Ohjaajan assistentti: Koreografian konsultointi: Videot: Muusikoiden valmennus ja johto: Sanna Fransman / EriKulke ry Laura Jaakkola / EriKulke ry Favela Vera Ortiz Susan Fallon, VANE Kaarlo Uusitalo, Markku Kaikkonen / Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari Musiikki: Pauli Hanhiniemi & Hehkumon levyltä Aukkoja tarinassa (Universal, 2008) 1. Tähtiin kirjoitettu 2. Hiljainen suru 3. Ootteko nähneet sydäntäni 4. Helsinki 5. Prospektipaanat 6. Roskikset

6 Kuva: Anna Nuutinen Lassi Alhorinne Ennakoimaton. Arvaamaton. Käsittämätön. Toinen. Jotain aivan muuta. Kuva: Tiina lairikkala Elämän tarkoitusta on vaikea määritellä mutta koska se on meille annettu niin kai sillä joku tarkoitus on. Sairaanhoitajalla on tarkoitus hoitaa sairaita. Tarjoilija tarjoilee ruokaa. Kirjailija kirjoittaa kirjoja. Kaikilla on joku tehtävä joka täytyy hoitaa. On myös ihmisiä, joiden tarkoitusta ei tiedä, mutta kai niilläkin joku tarkoitus on. Monet ihmiset kuolevat nuorina ja niiden työ jää kesken. Kaikkeen täytyy tottua. Elämä on arvoitus, jota on mahdoton ymmärtää. - Vappu Salivuori

7 LAULU JA SOITTO OVAT IHMISELLE IKÄÄNKUIN TOINEN, PYHEMPI KIELI, JOLLA HÄN MIELELLÄÄN TULKITSEE SURUA JA ILOA, KAIPAUSTA JA TOIVEITA. - Elias Lönnrot Kiitokset: Killinmäen osasto Hiidenvaaran henkilökunnalle (Merja Anneberg, Päivi Johansson-Simpanen, Anneli Lantta, Sointu Laivo, Leena Niemi, Anu Pohjaniemi, Jaakko Salonen), Hohkolle mandoliinin lainasta, maitokärryistä van der Endeille sekä asujen lainasta Narrin näyttämölle Lisäksi kiitokset Tuula Poikoselle, Timo Ruoholle, Kaisu Kurjelle, Pauli Hanhiniemelle, Anna-Mari Kivimäelle sekä Annantalon taidekeskukselle

8 Vappu Salivuori eli elämänsä kertoen tarinoita ihmisille, ihmisistä. Tämä ilta on omistettu Vapulle kertomuksille, optimismille ja ennen kaikkea elämänilolle, joka kannatteli häntä eteenpäin ja jota hänen pelkällä olemuksellaan onnistui jakaa myös ympärilläolijoille. Kuva: susan Fallon Aina elämänsä loppuun saakka. Ihmisiä on monenlaisia. Toiset ovat normaaleja, toiset epänormaaleja. Niitten ero on hyvin pieni, ei sitä helposti huomaa. Normaali tekee työtä ja kulkee todellisuudessa. Epänormaali taas elää mielikuvitusmaailmassa. Normaali ihminen vihaa ja rakastaa. Epänormaali taas kuulee erilaisia ääniä, taikka vaipuu syvään alakuloisuuteen. Molemmat ovat kuitenkin tärkeitä, kumpiakin tarvitaan tässä pahassa maailmassa. Kaikki haluavat onnistua. Kaikki haluavat hyväksyntää. Jokaisen erityisosaaminen ja vahvuudet on osattava nähdä. Kaiken lähtökohtana on yksilöllisyys.

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

JHL:n edustajisto

JHL:n edustajisto JHL:n edustajisto 6.6.2017 Vaalipiiri Vaaliliitto Nimi Sopimusala 1 JHLdemarit ja PALDANIUS KARI Kunta 1 JHLdemarit ja KOSKELA MARKKU Kunta 1 JHLdemarit ja HAMARI HELI Kunta 1 JHLdemarit ja STRENGELL JARNO

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

SotUL tennis PELI A-lohko

SotUL tennis PELI A-lohko 4-peli A-lohko SotUL tennis 31.7 4.8 4-PELI A-lohko Kohtala Pekka Paappanen Tapio Kelhälä Tero Järvi Markku Pist Sija Nuutinen Raimo Taskinen Kimmo Nyman Ilkka Seppälä Elias Kohtala Pekka 2-6, 1-6 1-6,

Lisätiedot

RESONAARI SOI SAVOY-TEATTERI 13. & KÄSIOHJELMA.

RESONAARI SOI SAVOY-TEATTERI 13. & KÄSIOHJELMA. RESONAARI SOI SAVOY-TEATTERI 13. & 14.5.2019 KÄSIOHJELMA www.resonaari.fi TERVETULOA RESONAARI SOI -KONSERTTIIN! Resonaari aloitti erityisryhmien tavoitteellisen musiikinopetuksen ensimmäisenä Suomessa

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Maajoukkuekarsinta

Maajoukkuekarsinta Maajoukkuekarsinta 28.04.2019 Alkusarjat - Lohkojen kaksi parasta suoraan jatkoon - Kymmenen parasta lohkokolmosta jatkoon ( Lucky Losers) A-Lohko Haasiatarha Jari 3 3 0 0 6-0 300-178 6 Syrjänen Anu 3

Lisätiedot

Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa

Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa 15.9.2013 Puolangan Ryhti T U L O K S E T Naiset 1. KaSu 1 Kajaanin Suunnistajat 1.51.12,3 2. SoJy 3 Sotkamon Jymy 1.54.51,4 3.39,1 3. SuRa Suomussalmen Rasti

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN 1. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 65 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 60 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 55 4. Henttonen Olli Henttonen Anni 4 50 50 5. Rasi Olli Perälä Saana 5 49 49

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

LINNAMASTERS 2016 SATURDAY

LINNAMASTERS 2016 SATURDAY EVENT 1 09:00 1 M40-44 1 Vara Jesperi 09:36 4 W40-44 1 Pulkkinen Anni 09:00 1 M40-44 2 Seppälä Sami 09:36 4 W40-44 2 Halmepuro-Jaatinen Suvi 09:00 1 M40-44 3 Sjöblom Aarno 09:36 4 W40-44 3 Koski Jaana

Lisätiedot

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen Helsingin yliopisto 27.11.2006 FARMASIAN TIEDEKUNTA FARMASIAN TIEDEKUNNAN tiedekuntaneuvosto Valittavien lukumäärä: 3 (ainakin yhden jäsenen ja varajäsenen tulee olla opettaja ja ainakin yhden jäsenen

Lisätiedot

HRK- uistelu

HRK- uistelu HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060

Lisätiedot

12.2.2016. The Voice esiintyi Resonaarin hyväntekeväisyysillassa Pressassa tammikuun lopussa. Kuva Aki Rask.

12.2.2016. The Voice esiintyi Resonaarin hyväntekeväisyysillassa Pressassa tammikuun lopussa. Kuva Aki Rask. 12.2.2016 The Voice esiintyi Resonaarin hyväntekeväisyysillassa Pressassa tammikuun lopussa. Kuva Aki Rask. RESONAARIN MUSIIKKIKOULUN KEVÄTTIEDOTE Vuosi 2016 on alkanut hyvällä sykkeellä. Tammikuussa olemme

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset

Linkopallo 2018 Naiset Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 4.6.2018 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 45,90 12.6.2018 Ylämylly 3 Asta Kankaala LepU 43,76 10.6.2018 Juankoski 4 Piia Aaltokoski Lepu 42,41

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Hakala Kalle, Sijaisuuksia Hartikainen Kaisa Karoliina, Siilinjärven kunta, valvontaeläinlääkäri Haukipuro Martta Elisabeth,

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa

Lisätiedot

Helsingin Uimareiden ennätykset 2017

Helsingin Uimareiden ennätykset 2017 M 50 m pu 00:27.28 2016 Jari Mäkäläinen 22.10. M 100 m pu 01:01.36 1997 Pasi Salonen Kuopio 50m M 200 m pu 02:10.50 1997 Pasi Salonen M 50 m su 00:29.26 2006 Mikael Koponen M 100 m su 01:04.05 2007 Mikael

Lisätiedot

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI Boogie Woogie Yleinen GP 1 51 Päivinen Juha Munne Mari Baunssi 1 1 1 1 1 2 27 Ojala Pasi Vammeljoki Hanna Comets 2 3 2 2 2 3 2 Rasi Olli Valtonen Rosanna Swing Team 3 2 3 3 3 4 28 Eerola Jussi Leskinen

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Valkeakoski

Valkeakoski Valkeakoski 21.8.2016 9:00 SM ALKUERÄ 1 2 LS Maiju Kainlauri 1 4.38.63 1 TAKO Liisa Taponen 2 4.50.49 3 NS Vilma Kangasmäki 3 4.58.62 4 TS Vilma Halava 4 5.29.41 9:10 SM ALKUERÄ 2 1 SMARK Julia Lindström

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Ylistaron metsästysseura Eurooppalainen metsästysammunta Kilpailu 1

Ylistaron metsästysseura Eurooppalainen metsästysammunta Kilpailu 1 Ylistaron metsästysseura Eurooppalainen metsästysammunta 22.4.2017 Kilpailu 1 Yhdistetty M Nimi Piiri Kauris Kettu Gemssi Villisika Tulos Trap Compak Tulos Yht. Tulos 1 Kaunisto Jouni Sa 50 50 48 48 196

Lisätiedot

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose Oppitunti 9 - osa 1 numeroita ehjä - rikki sata kaksisataa kolmesataa neljäsataa tuhat kaksituhatta kolmetuhatta neljätuhatta kymmenentuhatta kaksikymmentätuhatta satatuhatta miljoona 1 lihaa ja perunasose

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

SM Darts Sokos Hotel Vantaa

SM Darts Sokos Hotel Vantaa SM Darts 9.-10.3.2013 Sokos Hotel Vantaa Tulokset NS 501 osmäärä: 39 1. Lumi-Tuuli Silvan 2. Kaisu Rekinen 3.-4. Tarja Salminen 3.-4. Sari Nikula 5.-8. Kirsi Viinikainen 5.-8. Maria Lindström 5.-8. Katja

Lisätiedot

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA

Lisätiedot

Liitosaapas 2018 Naiset. Liitosaapas 2018 Miehet

Liitosaapas 2018 Naiset. Liitosaapas 2018 Miehet Liitosaapas 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 48,89 16.5.2018 Ylämylly 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 47,33 21.4.2018 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 41,06 28.4.2018 Leppävirta 4 Tuija Nuutinen Tuusula

Lisätiedot

JÄSENSARJA Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Miska Nieminen 4. Marko Aalto 5. Kati Nieminen 6. Arttu Poikolainen

JÄSENSARJA Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Miska Nieminen 4. Marko Aalto 5. Kati Nieminen 6. Arttu Poikolainen 15.4.2019 Trippeli 22.9.20187 (12 joukkuetta) Sekatrippeli 21.10.2018 (15 joukkuetta) 1. Thomas Foussier, Mikko Lehti, Peter Zukale 1. Merja Salonranta, Jouni Heinonen, Kimmo Keränen 2. Aku Korhonen, Miikka

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Tähtiajo Jyväskylä. Pisteet ythteensä. Rasti 1 Rasti Vesilinnan korkeus. 7. Huomio tiekirjassa. 2. Jyväsjärven pinta. 1.

Tähtiajo Jyväskylä. Pisteet ythteensä. Rasti 1 Rasti Vesilinnan korkeus. 7. Huomio tiekirjassa. 2. Jyväsjärven pinta. 1. 29 1 11 2 21 3 6 4 12 5 10 6 4 7 20 8 24 9 32 10 17 11 28 12 1 13 18 Tervo Osmo Pylvänäinen Mika Jyväskylä Jäntti Pasi Valtola Hanna Lahti Tornivaara Kari Hokka Virpi Enroos Jukka-Pekka Koivula Timo Häkkinen

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Martinpelto 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Pertti Nummi 44 50 44 50 27 215 Markku Pellonpää 28 40 45 33 50 196 Eero Koskinen 38 46 50 37 15 186

Lisätiedot

Printed syyskuu 16, 2018 at 18:08

Printed syyskuu 16, 2018 at 18:08 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 832,9027 125 Isoaho, Markus FIN 2 96,47 803,5238 43 Marjoniemi, Esa FIN 3 64,97 541,1045 52 Kärnä, Riku P FIN 4 63,05 525,1836 73 Metsänheimo, Pertti T S FIN 5

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results Finland Nordic Open Championship Printed heinäkuu 10, 2017 at 14.18

CLASSIC -- Overall Match Results Finland Nordic Open Championship Printed heinäkuu 10, 2017 at 14.18 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 1334,5149 22 Turunen, Timo FIN 2 91,09 1215,6103 61 Isoaho, Markus FIN 3 86,19 1150,2386 106 Borgström, Stefan L FIN 4 84,50 1127,7142 80 Asikainen, Mikko FIN

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

VIIDEN PELAAJAN LOHKO

VIIDEN PELAAJAN LOHKO Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

KULTAKIVI XXVI ( ) Eliitti HIPPUJA: 9 finaali

KULTAKIVI XXVI ( ) Eliitti HIPPUJA: 9 finaali Eliitti HIPPUJA: 9 1 Mäkilaurila Martti 00:58,3 9 00:58,3 2 Iltanen Markus 00:59,7 9 00:59,7 3 Kukkola Väinö 01:00,8 9 01:00,8 4 Iltanen Laura 01:11,8 9 01:11,8 5 Kalander-Karlsson Ulla 01:13,7 9 01:13,7

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588 (98) 1178 2. Hirvonen Jarkko 103 Vaikkojoen Erä

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1 Lohkonumero: 1 Ottelut: Lohkonumero: 1 1 Kim Viljanen 7 6 1 0 19 27 7 20 1 Kim Viljanen - Janne Uutela 4-1 Jarmo Kontkanen Jyri Rita - Heikki isoranta 4-2 Ossi Salmela 10:30 2 Janne Uutela 7 1 2 4 5 12

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat 27.6.

Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat 27.6. Myönnetyt Fellowship- apurahat 8.11.2017 Dos. Liisa Kanninen 55 000 LKT Pirkka-Pekka Laurila 65 000 Yhteensä 120 000 Myönnetyt Fellowship- apurahat 28.8.2017 FT Saara Ollila 65 000 FT Johanna Rokka 50

Lisätiedot

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Ville Nokipii P-HA 98 97 95 100 99 99 588 2. Arto Tiihonen SySi 96 99 99 96 97 94 581 3. Minna Hytönen KSA 96 97 95 97 97 92 574 4. Carl Bergman NSK 93 95 96 91 99 96

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi:

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi: Myönnetyt Fellowship-apurahat 7.12.2017 FaT Hanna Antila 45 500 FT Heidi Haikala 65 000 LT Aida Kiviniemi 65 000 LT Satu Lamminmäki 65 000 LT Kaisu Luiro-Helve 60 000 FM Tuomo Mantere 60 000 PhD Kert Mätlik

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96

Lisätiedot

ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2

ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2 ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 20 Juho Päivinen Mari Munne Bolero Turku 49 Masi Saurén Anna Tyutyunyuk Comets Helsinki 50 Miika Aspiala Emilia Reitamo Comets

Lisätiedot

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet Linkopallo 2017 Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,91 30.5.2017 Ylämylly 2 Asta Kankaala LepU 40,20 15.5.2017 Leppävirta 3 Milla Pesonen Ylämylly 31,33 30.5.2017 Ylämylly 4 Piritta Hannukari JoPa 26,06

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame 1:26:65

Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame 1:26:65 Lauantai 08/09/07 09:00 Joukkueenjohtajien kokous Lähtö 1 10:00 Pojat 12-v + Tytöt 12-v K-2 200 Finaali 1 2 46 Max Majander, Elias Paakkinen C 59:05 2 5 154 Henrik Hellman. Konsta Lehto Kame 1:00:97 3

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

JÄSENSARJA (60 pelaajaa) 1. Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Marko Aalto 4. Pauli Piiparinen 5. Jyrki Salo 6.

JÄSENSARJA (60 pelaajaa) 1. Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Marko Aalto 4. Pauli Piiparinen 5. Jyrki Salo 6. 27.4.2016 JÄSENSARJA 2015-2016 (60 pelaajaa) 1. Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Marko Aalto 5. Jyrki Salo 6. Henri Palmqvist Sekatrippeli 10.10.2015 (11 joukkuetta) Duppeli 7.11.2015 (12 joukkuetta) 1.

Lisätiedot