Lappee Jukola Lappeenranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lappee Jukola Lappeenranta"

Transkriptio

1 Lappee Jukola Lappeenranta

2 Yleistä Jukolasta Yksi maailman suurimmista suunnistuskilpailuista Maailman huiput ja harrastajat samassa kilpailussa samoilla radoilla Lappeenrannan Raipossa suunnistajaa Jukola viikonlopun aikana tapahtuma alueella hlöä Tapahtuman läpiviemiseksi tarvitaan n henkilön talkooapua eri alojen osaajilta

3 Toimitsijana Jukolassa Tarjolla monipuolisia, jokaiselle sopivia tehtäviä omien kykyjen, voimien ja aikataulun mukaan Talkoita voit tehdä juuri sinulle sopivan määrän Yhden tai useamman vuoron (vuoron pituus n. 6 tuntia) Ennen / tapahtumaviikonloppuna / jälkeen Yhdessä tai useammassa valiokunnassa Voit myös osallistua kilpailuun ja tehdä samalla talkoita Suunnittelemme vuorot siten, että tämä on mahdollista

4 Toimitsijalle Ainutlaatuinen elämys kokea Jukola tunnelma Koulutus tehtäviin T paita ja lippis/buff huivi Ateriat työvuorojen aikana Vakuutus talkoiden ajan Mahdollisuus ostaa Jukola asu edulliseen hintaan Talkoojuhla loppukesällä

5 Valiokunnat Areenatuotanto IT Kartta ja rata Kenttä ja huolto Kilpailu Liikenne ja turvallisuus Ravintola Talous ja markkinointi Toimisto Viestintä Ympäristö

6 Areenatuotanto Ääni ja kuvamaailman toteuttaminen, TV tuotannon ja radioinnin tukeminen, kilpailijoiden GPS seurantalaitteiden jako, kuulutus Toimitsijat (70 hlöä) Musiikki DJ Puomiavustaja Radio opas maasto Avustaja internet lähetys Varoittaja Rastimanageri GPS seuraaja Tiedonhakija Areenatuotantopäällikkönä Jouni Penttilä

7 IT Tietokoneista ja tietoverkoista vastaaminen. Tietoliikenneverkon rakentaminen yhdessä Puolustusvoimien kanssa. Valmistelee kilpailijoista tietokannan tulostuspalvelua varten, kirjataan kilpailijat järjestelmään, tuotetaan väliaikoja, tulospalvelu. Toimitsijat 130 hlöä Emit teltassa; kilpailijoiden kirjaaminen järjestelmään / kilpailun jälkeen tarkastetaan leimat Väliaikarasteilla; laitteisto toimintavalmiiksi ja toiminnan varmistaminen Itkumuurilla; suoritusten tarkastaminen IT päällikkönä Panu Karhu

8 Kartta ja rata Harjoituskartat, kilpailun kartat ja radat, rastien valmistus, rastit maastoon, karttojen valmistus ja pussitus Toimitsijat (120 hlöä) Juomapaikat (kilpailun aikana) Rastien valvonta (kilpailun aikana) Rastien ja maastorakenteiden rakentaminen (keväällä) Karttojen pussitus ja käsittely (keväällä) Kartta ja ratapäällikkönä Ari Torniainen

9 Kenttä ja huolto Kilpailukeskuksen sähkö ja vesiverkkojen, myynti, peseytymis ja ravintola alueiden suunnittelu, rakentaminen ja huolto, jätehuollon toimintavarmuus myös parkki ja majoitusalueilla Toimitsijat (150 hlöä) Rakentaminen Sähköistys LVI Sauna ja peseytyminen Jätehuolto Kuljetukset ym. Purkutyöt Kenttä ja huoltopäällikkönä Seppo Kylliäinen

10 Kilpailu Lähtöön, vaihtoon, maaliin, tulostauluun ja ADT toimintaan liittyvät tehtävät. Kilpailijoiden varusteiden tarkastus, leimauskorttien nollaus. Lähdön, vaihdon ja maalin rakentamisessa ja purkamisessa avustaminen. Toimitsijat (220 hlöä) Emit nollaus, varustarkastus Lähtö Vaihto Maali Tulostaulu Kilpailupäällikkönä Jukka Mursinoff

11 Liikenne ja turvallisuus Turvallisuuteen liittyvät asiat Toimitsijat (345 hlöä) Liikenteen ohjaus ja valvonta lähitieverkolla Parkkialueiden liikenteen ohjaus ja valvonta Järjestyksen valvonta sekä tapahtumaan osallistuvien opastus Palo ja pelastustoimeen liittyvä valvonta ja toiminta Lääkinnän ja ensiavun tehtävät Liikenne ja turvallisuuspäällikkönä Antero Pennanen Lääkintäpäällikkönä Kari Manninen

12 Ravintola Ravintola, grilli ja kahvilapalvelut tapahtumaviikonloppuna. Toimitsijoiden muonitus muutama viikko ennen ja kolme päivää jälkeen tapahtuman Toimitsijat (350 hlöä) Pääravintola Kisakahvila + jäätelönmyynti Toimitsijaravintola VIP ravintola + mediateltta Mallasrasti Grillipisteet Kenttäkeittiö Varastointi ja materiaalihallinta Ravintolapäällikkönä Elina Särmälä

13 Talous ja markkinointi Yhteistyösopimukset, mainostilamyynti, Jukola kauppa, rahahuolto Toimitsijat (60 hlöä) Jukola kaupan myyjiä Kassatyöntekijöitä Tekijöitä rahahuollon eri tehtäviin Mainostilamyyjiä Markkinointipäällikkönä Harri Kauranen

14 Toimisto Toimitsijat (190 hlöä) Info Seurojen, joukkueiden, kilpailijoiden ja yleisön asiakaspalvelupiste. Joukkuemateriaalin kokoaminen + jako. Vuokraemitien luovuttaminen. Teltta ja tuulisuoja alueelle opastaminen, palautuskarttojen jakaminen Toimitsijainfo Toimitsijamateriaalin jako, opastus työpisteisiinsä ym. Kutsuvieraat ja kutsuvierasinfo Ohjelman suunnittelu ja toteutus, vieraiden vastaanotto Ohjelmatoiminnot Avajaiset, Jukola juhla, palkintojen jako, lasten toiminnot, metsäkirkko Pääsihteerinä Tuija Tavia

15 Viestintä Toimitsijat (52 hlöä) Sosiaalinen media; Facebook, Twitter, Instagram, Youtube sisällöntuotto ja moderointi Uutistuotanto; sisällöntuotanto jukola.comiin ja muihin julkaisuihin Kääntäjäryhmä; kieliversiot viestinnän tuottamasta sisällöstä ym. Käännöstyöt Kuvatuotanto; valokuvaus ja kuvien järjestäminen viest.muiden tiimien tarpeisiin Kuvaajaopastus; akkreditoituneiden valokuvaajien opastus kilpailun aikana Mediainfo; ammattimedian opastus Viestintäjohtajana Antti Nousiainen

16 Lisätiedot ja yhteystiedot Tietoa Jukolasta, toimitsijaksi ilmoittautumisohjeet, valiokuntien vetäjien yhteystiedot Sähköpostiosoite valiokuntien vetäjille Lisätietoja antaa myös henkilöstöpäällikkö Irmeli Lallo

17 Tule Jukolan tekijäksi Ilmoittaudu Tehdään yhdessä Lappee Jukolasta huippuhyvä tapahtuma!

18 . Kiitos!

Valio-Jukola 2012 Yleisinfo 7.5.2012

Valio-Jukola 2012 Yleisinfo 7.5.2012 2012 Yleisinfo 7.5.2012 Tervetuloa tekemään kaikkien aikojen suurinta Jukolan viestiä Odotamme 17 500 suunnistajaa + 2 000 vuoden 2010 ennätykseen Varaudumme lähes 19 000 suunnistajaan, n. 80 % suomalaisia

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) 1 Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015 Toimihenkilöt (Emit) KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) Pääratamestari Mikko Kukkola Lasten

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita.

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita. Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK Tiistaina 11.6.2019 Ylöjärvellä. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Ratamestari Kari

Lisätiedot

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina 10.9.2017 Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Lopulliset kilpailuohjeet ovat esillä kilpailupäivänä kilpailukeskuksessa. Järjestämisorganisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

Kilpailukeskus on Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseon piha-alueella, jonne on opastus alaportilta.

Kilpailukeskus on Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseon piha-alueella, jonne on opastus alaportilta. Särkänniemi-suunnistus 19.5.2012 Kilpailuohjeet Järjestäjä Kilpailun järjestäjä on Koovee ry. Säännöt Kilpailussa noudetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailun johtaja:

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 12.6.2018 alustavat kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. ORGANISAATIO Kilpailunjohtaja: Anu Pohjamo Valvoja: Antti Kanerva

Lisätiedot

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut 11-12.8.18 Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä, Kaakon Suunnistuksen ja näitä järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt

Lisätiedot

Sotilaiden SM- ja PM-suunnistus 2018 Hietavaarassa

Sotilaiden SM- ja PM-suunnistus 2018 Hietavaarassa Sotilaiden SM- ja PM-suunnistus 2018 Hietavaarassa Kilpailuohjeet Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Mikko Pääkkönen Ratamestari Mikko Ojanaho Valvoja Marko Haapiainen Kuulutus Maria Rantala Lähdöt ja Maali

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018 Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018 HUOM! Nämä ovat alustavat kilpailuohjeet. Lue lopulliset kilpailuohjeet ilmoitustaululta. Muutettu 20.9.: Lyhyen rastireitin viimeisen rastin tunnus on RRL5. Säännöt:

Lisätiedot

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET Valio Play -suunnistus Kyröskoskella 19.8.2018 KILPAILUOHJEET Säännöt, ohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjien antamia ohjeita. Nämä ohjeet ovat alustavat. Viralliset ohjeet

Lisätiedot

LAHTI-HOLLOLA Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! Lahti-Hollola Jukola 2018

LAHTI-HOLLOLA Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! Lahti-Hollola Jukola 2018 LAHTI-HOLLOLA 2018 Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! 16.-17.6.2018 Lahti-Hollola Jukola 2018 www.jukola.com/2018 LAHTI-HOLLOLA JUKOLAN VIESTIN MISSIO, ARVOT JA STRATEGISET TAVOITTEET Ajassa, perinnettä

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013 KILPAILUOHJE Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla 17.-18. elokuuta 2013 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 34. Rastijahti Pöytyällä 16.10.2011 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 11.6.2017 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. NASTAREIDEN JA PIIKKAREIDEN KÄYTTÖ ON KIELLETTY! RASTIMÄÄRITTEET VAIN IRTONAISINA, EI KARTASSA! 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat.

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 29.5.2016 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Tarkista muutokset kilpailukeskuksen tulostaululta Pitkän matkan ja keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu 7. 8.5.2016 Kouvolan Korvenkylässä. Kilpailussa noudatetaan SSL:n

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia

Lisätiedot

XIII Pohjantähtirastit

XIII Pohjantähtirastit XIII Pohjantähtirastit 14. 15.5.2016 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Ratamestarit: Tulospalvelun johtaja: Kuulutus: Info: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto: Vesa Halonen Timo

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto Kokkolan Suunnistajien avoin Am-pitkämatka ja Am-viesti Laajalahti 12-13.8.2017 Toimihenkilöt KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen, Kari Myllymäki Pääratamestari Arto Fränti Lasten radat Tuomas

Lisätiedot

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Kilpailuohjeet 2. 3 / Ti 2 9.7.2014 Lopulliset ohjeet on nähtävissä kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n

Lisätiedot

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Agenda: 1. Kokouksen avaus, Ville Niemelä 2. Läsnäolijat: todetaan kiertävällä listalla 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Perjantain kommentit 5. Organisaatio 6.

Lisätiedot

41. Raatojuoksu

41. Raatojuoksu 41. Raatojuoksu 3.11.2018 RAATO-OHJEET (kts. alla pysäköintiä koskeva lisäohje) MAASTON kuvaus on esitetty erikseen, katso www sekä FB-sivuilta ja ilmoitustaululta KIELLETYT ALUEET Pihamaat ja erikseen

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita.

KILPAILUOHJEET. Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kilpailunjohtaja Kilpailunjohtajan apulainen Ratamestari Lastenratojen ratamestari Lähtöjen johtajat Maalin johtaja Tulospalvelu Valvoja Tiedottaja Tuomarineuvoston puheenjohtaja Tuomarineuvoston

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2013 Lopulliset ohjeet kisapaikalla Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja:

Lisätiedot

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 19. 20.5.2018 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 700 m ja sunnuntaina lähtö on kilpailukeskuksesta.

Lisätiedot

95-vuotis juhlakilpailu

95-vuotis juhlakilpailu KUUSANKOSKEN URHEILUSEURA R.Y. 95-vuotis juhlakilpailu KILPAILUOHJEET Keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu sunnuntaina 8.8.2010 Kouvolan Teuroisissa. Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899 Suunnistuksen SM keskimatka R2 Kangasalla 15.9.2012 KILPAILUOHJEET Kilpailunjohto Tuomarineuvosto Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899 Varajohtaja

Lisätiedot

Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot

Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot 1 (5) Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot Ahveniston moottoriradalla 16.2.2019 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeen piirinmestaruus- ja Hopeasompa-aluemestaruushiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2019 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Juha-Matti Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220

Lisätiedot

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540

Lisätiedot

Karhujahti III h & 3h Rogaining tapahtuma la Laitasaari

Karhujahti III h & 3h Rogaining tapahtuma la Laitasaari Karhujahti III 2017 2h & 3h Rogaining tapahtuma la 9.9.2017 Laitasaari Suunnistajat, vaeltajat, retkeilijät, polkujuoksijat, seikkailu-urheilijat, yritykset, kaveriporukat ja perheet tervetuloa mukaan

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Kevyt-olo rastit Iisalmi 08.06.2019 KILPAILUOHJEET Kilpailun joht. Martti Huusko Kilpailun/ratavalvoja: Hannu Kankkunen Tulospalvelun johtaja: Veijo Vainikainen Ratamestarit: Ritva Partanen, lasten radat

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2018 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Jarmo Kerttula 044 533 0370 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013

Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013 Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013 KILPAILUOHJE SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia

Lisätiedot

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa - henkilökohtainen sprinttikilpailu ja parisprinttiviesti Henkilökohtaisen kilpailun ja viestin yhteiset ohjeet

Lisätiedot

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2012 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jukka Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet Versio 20.7.2019 Muutoksia 17.7.: Täydennetty kohtia Rastiralli ja Palkintojen jako Muutoksia 20.7.: Lisätty Rastiralli RR:n mahdolliset lähtöajat 38. Peikkorastit Salossa Kiikalan Rekijoella 21.7.2019

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT

PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi AM-partiosuunnistus 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Mäntsälän Urheilijat, suunnistusjaosto Simo Sorsa 0400-461702

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa KILPAILUOHJEET Pihkarastit 23.8.2009 - julkaistu 17.8.2009 - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja

Lisätiedot

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus LOIMAAN JANKKO RY. Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus 1. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja ja tiedottaja: Osmo Hongisto puh. 040 716

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 KILPAILUOHJEET Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien

Lisätiedot

Aluemestaruuskilpailut, pitkät matkat

Aluemestaruuskilpailut, pitkät matkat KUUSANKOSKEN URHEILUSEURA R.Y. Aluemestaruuskilpailut, pitkät matkat KILPAILUOHJEET Pitkän matkan aluemestaruus suunnistuskilpailu lauantaina 16.8.2008 Elimäellä. Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 3.8.2014 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti

Lisätiedot

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä 35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä 14.10.2012 KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

KOE ELÄMYS, OTA SUUNTA JÄÄKAUDEN JÄLKIIN!

KOE ELÄMYS, OTA SUUNTA JÄÄKAUDEN JÄLKIIN! KOE ELÄMYS, OTA SUUNTA JÄÄKAUDEN JÄLKIIN! Lahti-Hollola Jukola, 16.-17.6.2018 70. JUHLA-JUKOLA JA 41. VENLOJEN VIESTI Vuoden 2018 Jukolan viesti juostaan Päijät-Hämeen sydämessä Hollolan Hälvälässä. Järjestyksessään

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt

Lisätiedot

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet 1. Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja järjestäjän laatimia erillisohjeita (kilpailuohje). 2. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Jukka Katajisto

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka KILPAILUOHJEET (alustavat 10.8.2018) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka 11.8.2018 Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jyrki Lammila Tulospalvelu: Pertti Anttila

Lisätiedot

Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012

Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012 Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012 KILPAILUOHJEET Kilpailun järjestäjä: Jämsän Retki-Veikot ry. Kilpailumuoto: Aamupäivän kilpailu avoin sprinttisuunnistus jonka sarjat

Lisätiedot

Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt

Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt Eläkeliiton suunnistusmestaruuskilpailuissa noudatetaan pääosin Suomen Suunnistusliiton julkaisemia, kulloinkin voimassaolevia Suunnistuksen

Lisätiedot

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa Kilpailuohje Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa 28.6.2017 Toimihenkilöt Kilpailun johtaja: Tatu Saari Ratamestarit: Hannu Siuko

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 39. Rastijahti Pöytyän Niittykulmalla 28.7.2018 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. AM-Yö, Hämeen Alue 12.9.2017 Kilpailuohjeet: Tämä kilpailuohje on alustava (versio 10.9.2017, klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tarkennukset aiempiin versioihin: Rastimääritteet

Lisätiedot

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13.

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13. 30.4.2017 1(4) Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä 1.5.2017 Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Tuusulassa

Lisätiedot

SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET

SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET Päätoimihenkilöt Kilpailunjohtaja Markku Autio Ratamestarit Markku Virtala, Teemu Nukki, Päivi Autio Kilpailukeskus Vesa Koskinen Lähtö Jarkko Leppimäki Maali Timo Nurmi

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset suunnistuskilpailut Piikkiön Suopohjassa

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset suunnistuskilpailut Piikkiön Suopohjassa KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset suunnistuskilpailut 28.4.2018 Piikkiön Suopohjassa 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA:

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Inarilaiset maastot ja kartat on huomioitu

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA 1(5) KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA SUNNUNTAI 26.9.2010, klo 10 Kilpailussa noudatetaan Suomen liiton sääntöjä, SM-pyöräsuunnistuksen erillisohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita. TOIMIHENKILÖITÄ

Lisätiedot

Kettumetsän rastipäivät

Kettumetsän rastipäivät sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014 KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän

Lisätiedot

Kilpailuohjeet AM- keskimatka ja HOK Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet AM- keskimatka ja HOK Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet AM- keskimatka ja HOK 5.6.2013 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia

Lisätiedot

KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA

KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu 6.-7.1.2018. KESKIMATKA JA PITKÄMATKA KILPAILUOHJEET (alustavat): SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15 11.9.2013 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu 14.9.2013 klo 12.15 Huom! Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti on

Lisätiedot

KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu.

KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu. KuUS-rastit 2019 lauantaina 31.8.2019 klo 11 ja klo 14 KILPAILUOHJEET KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu. Kilpailun tulokset lasketaan molempien kilpailujen yhteenlaskettujen

Lisätiedot

Huippuliigan finaali ja Kapinarastit

Huippuliigan finaali ja Kapinarastit Huippuliigan finaali ja Kapinarastit Suunnistuksen Huippuliigan finaali, World Ranking Event osakilpailu ja kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu Pukkilassa sunnuntaina 30.8.2009. KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

XXIX NENÄNVALKAISUN TAPAHTUMAOHJEET 91. YLEISTÄ

XXIX NENÄNVALKAISUN TAPAHTUMAOHJEET 91. YLEISTÄ XXIX NENÄNVALKAISUN TAPAHTUMAOHJEET 91. YLEISTÄ Tapahtumassa noudatetaan SSL:n ja IOF:n sääntöjä, Suomen lakeja ja äidin viisaita ohjeita. Lisäksi noudatetaan ratamestarin päähän pälkähtäneitä oikkuja.

Lisätiedot

Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty 30.8.2013.

Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty 30.8.2013. 14. kansallinen egames 31.8. 1.9.2013 Espoossa ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty 30.8.2013. Säännöt ja ohjeet

Lisätiedot

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015 KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015 KILPAILUOHJEET Matkat: La ja su lähtö 1 kilpailukeskuksessa La lähtö 3 matkaa 150 m Sarja Lauantai 9.5 Lähtö Sunnuntai 10.5 Lähtö H 21 A 10,92 km 3 6,35 km

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Pitkän matkan ja keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu Kouvolassa Elimäen Teuroisissa

KILPAILUOHJEET. Pitkän matkan ja keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu Kouvolassa Elimäen Teuroisissa KILPAILUOHJEET Pitkän matkan ja keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu 13.-14.5.2017 Kouvolassa Elimäen Teuroisissa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. KILPAILUN

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 19.5.2018 10.5.2018 Tapahtuman johto-organisaatio: Kilpailun johtaja: Tanja Nyholm Ratamestari: Rauno Autio Valvoja: Matti Viirto, Hiidenkiertäjät Tuloslaskenta: Tommy Rantala

Lisätiedot

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Agenda: 1. Kokouksen avaus, Ville Niemelä 2. Läsnäolijat: todetaan kiertävällä listalla 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Perjantain kommentit 5. Organisaatio 6.

Lisätiedot

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

Kilpailuohje. Rasti-Lukon Kevätkansalliset Rauma

Kilpailuohje. Rasti-Lukon Kevätkansalliset Rauma Kilpailuohje Rasti-Lukon Kevätkansalliset 9.4.2017 Rauma Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita Toimihenkilöt: Tuomarineuvosto: Puheenjohtaja: Timo Saarinen (Valkeakosken

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 21. 22.5.2016 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 900 m ja sunnuntaina 300 m. Rajarastien matkat

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus 30.4.2019 1(6) Kilpailuohjeet Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä 1.5.2019 Avoin kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 11. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Tuusulassa Rusutjärven mikroautoradan

Lisätiedot

POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa

POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kilpailunjohtaja: Esa Lehtinen 040 8641105 Ratamestarit: Keijo Korkiamäki aikuisten radat Tuija Katajamäki lasten radat

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan AM-viesti Haukiputaan Parkumäessä

Pohjois-Pohjanmaan AM-viesti Haukiputaan Parkumäessä Pohjois-Pohjanmaan AM-viesti 11.8.2019 Haukiputaan Parkumäessä Alustavat kilpailuohjeet (päivitetty la 10.8. klo 20.45) Kilpailukeskus Parkumäen Koulu, Kalliomäentie 91 90860 HALOSENNIEMI Opastus kilpailukeskukseen

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 27.2.2016 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa perinteinen (P), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

XX VALOPÄÄRASTIT

XX VALOPÄÄRASTIT XX VALOPÄÄRASTIT 29.9.2017 Sarjat ja matkat Sarja Kartta Matka Rasteja Hajontatyyppi Hajontavariantit Huom! D16 1:7500 3,00 km 8 Ei 1 D18 1:7500 4,19 km 12 2n 2 D21 1:7500 5,21 km 14 2n 2 D35 1:7500 4,90

Lisätiedot

Kansalliset Rakas-rastit ja Kaakon aluemestaruuskeskimatka 6.6.2015 Taipalsaaren Vehkataipaleella.

Kansalliset Rakas-rastit ja Kaakon aluemestaruuskeskimatka 6.6.2015 Taipalsaaren Vehkataipaleella. Kilpailuohjeet Kansalliset Rakas-rastit ja Kaakon aluemestaruuskeskimatka 6.6.2015 Taipalsaaren Vehkataipaleella. Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset ovat nähtävillä kilpailukeskuksessa. NOUDATETTAVAT

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT

SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT Henkilökohtainen kilpailu Pälkäneellä ke 17.9.2014 klo 12 HUOM! Nämä ovat alustavat kilpailuohjeet. Tarkasta lopulliset vielä kilpailupaikalla! Valvojan lausunto Kilpailumaastona

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 KILPAILUOHJEET Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun organisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 KILPAILUOHJEET Ohjelma Perjantai 6.4.2012 sprintti, Pellon keskusurheilukenttä, ensimmäinen lähtö klo 15:00 Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 Maanantai

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT 18.8.2015

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT 18.8.2015 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT 18.8.2015 Alustavat kilpailuohjeet. Muutoksia voi tulla ja lopulliset kilpailuohjeet julkaistaan kilpailupäivänä infotaululla. Kilpailussa noudatetaan

Lisätiedot