SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT"

Transkriptio

1 SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT Henkilökohtainen kilpailu Pälkäneellä ke klo 12 HUOM! Nämä ovat alustavat kilpailuohjeet. Tarkasta lopulliset vielä kilpailupaikalla! Valvojan lausunto Kilpailumaastona käytetään hienoa suunnistusmaastoa, jonka kulkukelpoisuus ja näkyvyys on lähes kauttaaltaan erinomaista. Osassa kilpailualuetta maastopohja on hieman kivikkoinen. Kartalla on muutamia teitä ja hieman ajouria, muutoin kartta on mäkialueiden ja suonotkojen sävyttämä. Kartta on selkeälukuinen ja päivitys on paikkansa pitävä. Ratamestari on suunnitellut kaikille sarjoille mielestäni hyvät radat, sekä löytänyt perhoshajonnoille kartan hienoimman alueen. Maastossa liikkuneena mieleen jäi miellyttävä suunnistuskokemus eli maasto oli hienoa. Toivon Valkeakosken Hakalle onnistunutta kilpailua järjestelyjen suhteen ja kilpailijoille taitoa ja fyysistä kestävyyttä kilpailuun. Kilpailun valvoja Kapteeni Marko Haapiainen Ratamestarin maastokuvaus Kilpailumaasto on ensimmäisen kerran kartoitettu vuoden 2001 SM erikoispitkän kilpailua varten. Puolustusvoimien mestaruuskilpailua varten Heikki Hillo on kartoittanut alueen kevään ja kesän 2014 aikana uudelleen perustuen vanhaan karttaan sekä Maanmittauslaitoksen aineistoja hyödyntävään pullautinpohjaan. Kilpailumaasto on pääosin upeaa, hyväkulkuista ja yhtenäistä metsämaastoa, jota rikkoo vain pari metsäautotietä ja voimalinjaa sekä pari suoaluetta hienoine metsälampineen. Ratojen loppupuolella kilpailualueen eteläosassa maastossa on kuitenkin tehty enemmän metsänhoidollisia töitä, ja tämä alue onkin selkeästi rikkonaisempaa. Eteläisellä alueella kulkukelpoisuuskin on heikompi kuin pohjoisempana. Korkeuserot maastossa ovat suurimmillaan noin kolmenkymmenen metrin luokkaa. Mäkialueilla on käytetty avokallion merkintää myös jäkälän peittämillä alueilla, joten kaikki harmaalla merkityt kohteet eivät ole sileitä avokallioita. H21-sarjassa ja varusmiesten sarjassa on käytössä ns. salmiakkihajonta. Kilpailijat kiertävät rastit luonnollisesti karttaan merkityssä numerojärjestyksessä. Ratamestari Toni Venäläinen

2 Kilpailuohjeet Säännöt Kilpailussa noudatetaan sotilaiden Suomenmestaruuskilpailujen (PE:n normi HH1105/ ) ja Suomen Suunnistusliiton sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita ja määräyksiä. Järjestäjä Kilpailun järjestää yhteistoiminnassa Valkeakosken Hakan kanssa. Sarjat ja matkat Sarja Matka (m) Rasteja Yleinen Varusmiehet Naiset H H H H Opastus, liikenne ja kuljetukset Kilpailijat siirtyvät kilpailukeskukseen omilla ajoneuvoilla. Opastus henkilökohtaiseen kilpailuun on järjestetty VT12 Pälkäneen kohdalta Luopioisiin päin. Kilpailukeskuksen osoite on: Hirvijärventie 1 Pälkäne. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Pälkäneellä Luopioisten Haltian kylässä. Kartta Kartan on tehnyt Heikki Hillo Tulostekartta on muovikotelossa, mittakaava 1:10 000, käyräväli 5 metriä, koko A4. Kartan avokalliokuvaukseen on otettu mukaan myös hyvin erottuvat nopeakulkuiset jäkäläalueet. Kielletyt alueet Karttaan merkityt piha-alueet ovat kiellettyjä. Muutama suojeltu suoalue, yksi taimikko sekä osa pellosta on merkitty kielletyksi alueeksi. Kilpailumaastossa liikkuminen muulloin kuin kilpailusuorituksen aikana on kielletty.

3 Rastit ja leimaus Kilpailussa käytetään Emit-leimausjärjestelmää. Mallirasti on nähtävissä kilpailukeskuksessa opaspaalun läheisyydessä, samoin Emit-nollain kilpailukortin tarkistusta varten. Varmista korttisi toimivuus. Maastossa on rasteja lähekkäin, joten muista tarkistaa koodit. Lähtöajat Lähtöajat ovat nähtävissä kilpailun internet -sivuilla, kilpailukeskuksessa, esilähdössä ja lähtöpaikalla. Tulokset Tulokset ovat nähtävissä kilpailukeskuksen tulostaululla, online-seurannassa ja kilpailujen verkkosivuilla sekä kilpailutoimiston ilmoitustaululla Parolannummella. Kilpailun seuranta Kilpailukuulutus seuraa kilpailun etenemistä väliaikarastin ja lähestymisseurannan avulla. Kilpailun onlineseuranta löytyy osoitteesta jonne on tarkoitus päivittää loppuaikoja kilpailun aikana. Kilpailumateriaali Kaikki kilpailijat käyttävät kilpailunumeroita. Kilpailunumerot hakaneuloineen ja Emit-tarkistusliuskat jaetaan esilähdössä. Kilpailija kirjoittaa kilpailunumeronsa itse Emit -tarkistuskorttiin. Numerot palautetaan maalialueella sijaitsevaan laatikkoon. Kilpailijoille on tarjolla irralliset rastimääritteet 4 min ennen lähtöä lähtökarsinnassa. Rastimääritteet on myös tulostettu karttoihin. Rastimääritteille ei ole järjestäjän puolesta kiinnitystarvikkeita. Lainatut Emit kilpailukortit jaetaan joukko-osastonipuissa INFOsta ja ne palautetaan kilpailun maalissa. Mahdolliset Emit-kilpailukorttien numeroiden muutokset on ilmoitettava keskiviikkona 17.9 klo mennessä kilpailukeskuksen INFOon. Kilpailija itse vastaa siitä, että hän kilpailee lähtöluettelon mukaisella ja toimivalla Emit-kortilla. Testaa korttisi kunto kilpailukeskuksen 0-leimasimella, sillä järjestäjän lähdössä toimimattomaksi toteamalla Emit -kortilla metsään lähtevät kilpailijat tullaan hylkäämään. Varakortteja on rajoitettu määrä lähdössäkin. Esilähtö, lähtökynnys ja lähtö Kilpailussa on lähtökynnys, joka sijaitsee noin 1000 m kilpailukeskuksesta esilähdön yhteydessä. Kaikkien kilpailijoiden on ylitettävä kynnys niin, että he ehtivät hyvissä ajoin varsinaiseen lähtöön, viimeistenkin lähtijöiden osalta klo mennessä. Varsinainen lähtö sijaitsee noin 1,5 km kilpailukeskuksesta. Reitti on viitoitettu tietä pitkin. Ensimmäinen lähtö on klo Muista ottaa numero mukaan lähtöön. Myöhästyneille ei anneta uutta lähtöaikaa, mutta maastoon on mahdollisuus lähteä myöhästyneenäkin ilmoittautumalla MYÖHÄSTYNEET -kyltin luona. Pukeutumisteltat sijaitsevat sekä kilpailukeskuksessa että esilähdön välittömässä läheisyydessä. Esilähdön pukeutumisteltalta on varustekuljetus kilpailukeskukseen. Esilähtöalueella on WC-vaunu. Toimintaohje lähtöön H-4 min: Kilpailija kuulutetaan lähtökarsinaan ja irrallisten rastimääritteiden otto H-3 min: Emit - kilpailukortin nollaus. Järjestäjä ei tarkista kilpailukortteja. H-2 min: Kilpailukartta nähtävillä H-1 min: Kilpailija siirtyy karttansa viereen. Kartan saa ottaa lähtöhetkellä K-piste: Lähdöstä on noin 90 metrin viitoitus K-pisteelle. Ensiapu Kilpailukeskuksessa on ensiapuryhmä. Maastossa on karttaan merkitty ensiapupiste. Sarjoilla YL, VM ja H35-44 on miehitetty juomarasti sekä sarjoilla YL ja VM radiorasti (näkyvät rastimääritteissä), joista ensiapua saa hälytettyä.

4 Maali Maali sijaitsee kilpailukeskuksessa. Viimeiseltä rastilta on viitoitus maaliin, jota on ehdottomasti noudatettava. Maalissa on maalileimaus. Maalin jälkeen kilpailija siirtyy Emit - tarkistukseen. Väliaikatulosteet on saatavissa tarkistuksen jälkeen tulospalvelusta. Järjestäjältä lainatut Emit-kortit palautetaan INFOon. Palauttamatta jääneestä Emit -kortista peritään 80! Karttoja ei kerätä maalissa. Maali sulkeutuu viimeistään klo Hajonta Varusmiesten ja yleisessä sarjassa on hajonta. Parittomat kilpailunumerot ottavat VM-1 / YL-1 määritteet ja kartan ja vastaavasti parilliset kilpailunumerot ottavat VM-2 / YL-2 määritteet ja kartan. Hajontarastit on ehdottomasti kierrettävä numerojärjestyksessä. Esimerkki hajonnasta Keskeyttäneet Keskeyttäneet tulevat normaalisti maaliin ja suorittavat maalileimauksen. Jos tämä ei ole mahdollista, niin tieto keskeyttämisestä on saatettava maalihenkilöstön tietoon. WC WC:t ovat kilpailukeskuksessa ja lähtökynnyksellä. Pesu ja pukeutuminen Kilpailukeskuksessa ja esilähdössä on pukeutumisteltat. Kilpailijoiden varusteet kuljetetaan esilähdöstä maaliin. Miesten pesu on 10 min ajomatkan päässä Pälkäneen kunnan rantasaunalla, jonne on opastus ja järjestäjien meno-paluukuljetus kilpailukeskuksesta. Naisten pesu on kilpailukeskuksen läheisyydessä yksityisellä rantasaunalla. INFO Lähtöluetteloita ja tuloksia koskevat huomautukset vastaanotetaan INFOssa. Emit -kortteja koskevat asiat hoidetaan myös INFOssa. Löytötavarat Löytötavarat pyydetään toimittamaan INFOon, josta niitä voi myös tiedustella. Löytötavarat luovutetaan tuntomerkkejä vastaan. Kilpailun jälkeen tavaroita voi kysellä numerosta tai tutkia internet sivuiltamme. Pysäköinti Pysäköinti on pellolla kilpailukeskuksessa.

5 Kahvila Kahvilassa on myytävänä kahvia, sämpylöitä sekä karamelleja. Lisäksi tarjolla on makkaraa. Muuta Mahdolliset tarkennukset käsiohjelmassa oleviin kilpailuohjeisiin annetaan kilpailupuhuttelussa ja ne julkaistaan kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Palkinnot ja palkittavien määrät Suunnistuksen sotilaiden SM-kilpailu Henkilökohtaisen kilpailun palkintojenjako on kilpailukeskuksessa tulosten selvittyä. Järjestäytyminen Ilmoittaminen palkintojen jako Palkittavien määrät Yleinen 8 Naiset 6 Varusmiehet 10 H H45 3 H50 3 H55 3 Kilpailun järjestäjät ja päätoimihenkilöt Järjestävä yksikkö Järjestävä seura Valkeakosken Haka Kilpailun johtaja Timo Salonen, Kilpailun varajohtaja Timo Koskinen Valvoja Marko Haapiainen Ratamestari Toni Venäläinen Tulospalvelu Jarmo Annala Kilpailukeskus Kari Laine Liikenteen ohjaus Peter Gorschelnik Tiedottaja Tapio Pajuoja, Info Seija Hurskainen Kuulutus Timo Saarinen Lähtökynnys Heikki Hillo Lähtö Reijo Olli Maali Kaj Koskinen Tulostaulu Timo Koskinen WWW-sivut Timo Salonen Ravintola Minna Aaltio Ensiapu Palkinnot Tuomarineuvosto PE: n edustaja Maj Juhani Sihvonen Järjestäjien edustaja Kapt Juha Papinsaari Kilpailujoukkueiden edustaja valitaan Kilpailun valvoja (ei äänioikeutta) Kapt Marko Haapiainen Sihteeri (ei äänioikeutta) Ylil Mika Hakala

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 KILPAILUKESKUS Pysäköinnistä (Cooper-rata) on viitoitus kilpailukeskukseen, jonne ajo omalla autolla

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

12. VS Junnusuunnistus

12. VS Junnusuunnistus Avoin nuorten suunnistuskilpailu 12. VS Junnusuunnistus 12. Häme Cupin osakilpailu 2014 Valkeakosken Korkeakankaalla su 24.8.2014 klo 11.00 Kilpasarjat: H8RR, H9RR, H10RR, H12TR, H12, H13 ja H14 sekä D8RR,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899 Suunnistuksen SM keskimatka R2 Kangasalla 15.9.2012 KILPAILUOHJEET Kilpailunjohto Tuomarineuvosto Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899 Varajohtaja

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA 1(5) KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA SUNNUNTAI 26.9.2010, klo 10 Kilpailussa noudatetaan Suomen liiton sääntöjä, SM-pyöräsuunnistuksen erillisohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita. TOIMIHENKILÖITÄ

Lisätiedot

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) 1 Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015 Toimihenkilöt (Emit) KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) Pääratamestari Mikko Kukkola Lasten

Lisätiedot

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus LOIMAAN JANKKO RY. Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus 1. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja ja tiedottaja: Osmo Hongisto puh. 040 716

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet 1. Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja järjestäjän laatimia erillisohjeita (kilpailuohje). 2. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Jukka Katajisto

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 28.6.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00 Kansallinen KS:n sprintti ja keskimatka 10.3.2013 Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja järjestäjien kilpailuohjeita Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Valvoja Petri Hynninen, apulainen

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Hämeen avoin AM-sprint 14.5.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä 35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä 14.10.2012 KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Kettumetsän rastipäivät

Kettumetsän rastipäivät sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Avoin kansallinen suunnistuskilpailu. Rautia-rastit. Pälkäneellä su klo 11

Kilpailuohjeet. Avoin kansallinen suunnistuskilpailu. Rautia-rastit. Pälkäneellä su klo 11 Kilpailuohjeet Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Rautia-rastit Pälkäneellä su 29.5.2016 klo 11 Nämä ovat alustavat ohjeet. Lopulliset ohjeet ovat kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. SARJAT JA MATKAT

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 3.8.2014 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti

Lisätiedot

Kilpailukeskus on Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseon piha-alueella, jonne on opastus alaportilta.

Kilpailukeskus on Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseon piha-alueella, jonne on opastus alaportilta. Särkänniemi-suunnistus 19.5.2012 Kilpailuohjeet Järjestäjä Kilpailun järjestäjä on Koovee ry. Säännöt Kilpailussa noudetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailun johtaja:

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 KILPAILUOHJEET Ohjelma Perjantai 6.4.2012 sprintti, Pellon keskusurheilukenttä, ensimmäinen lähtö klo 15:00 Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 Maanantai

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia

Lisätiedot

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 KILPAILUOHJEET Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla. ja Hämeen oravapolkukilpailu (HOK) Valkeakoskella ja Kangasalla la 13.5.

Kilpailuohjeet. Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla. ja Hämeen oravapolkukilpailu (HOK) Valkeakoskella ja Kangasalla la 13.5. Kilpailuohjeet Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla ja Hämeen oravapolkukilpailu (HOK) Valkeakoskella ja Kangasalla la 13.5.2017 Nämä ovat alustavat ohjeet. Lopulliset ohjeet ovat kilpailukeskuksen

Lisätiedot

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailuohjeet Avoimet kansalliset pyöräsuunnistuskilpailut, EP:n ja ÖID:n AM-kilpailut Teuvalla 25-26.7.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15 11.9.2013 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu 14.9.2013 klo 12.15 Huom! Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti on

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Etelä-Pohjanmaan AM-viestit. Sunnuntaina 10.8.2014 Kauhavan Koivikossa

Kilpailuohjeet. Etelä-Pohjanmaan AM-viestit. Sunnuntaina 10.8.2014 Kauhavan Koivikossa Kilpailuohjeet Etelä-Pohjanmaan AM-viestit Sunnuntaina 10.8.2014 Kauhavan Koivikossa Kilpailussa noudatetaan SSL:n, Epsun ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailun johtaja: Esa Lehtinen puh. 0408641105

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot

Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty 30.8.2013.

Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty 30.8.2013. 14. kansallinen egames 31.8. 1.9.2013 Espoossa ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty 30.8.2013. Säännöt ja ohjeet

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. NASTAREIDEN JA PIIKKAREIDEN KÄYTTÖ ON KIELLETTY! RASTIMÄÄRITTEET VAIN IRTONAISINA, EI KARTASSA! 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa

Lisätiedot

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 KILPAILUOHJEET 16.12.2010 SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 1. Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Tulospalvelun johtaja Valvoja Jukka Nenonen Anssi Juutilainen ja Juha Similä Tommi Villanen

Lisätiedot

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa - henkilökohtainen sprinttikilpailu ja parisprinttiviesti Henkilökohtaisen kilpailun ja viestin yhteiset ohjeet

Lisätiedot

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015 KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015 KILPAILUOHJEET Matkat: La ja su lähtö 1 kilpailukeskuksessa La lähtö 3 matkaa 150 m Sarja Lauantai 9.5 Lähtö Sunnuntai 10.5 Lähtö H 21 A 10,92 km 3 6,35 km

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto Kokkolan Suunnistajien avoin Am-pitkämatka ja Am-viesti Laajalahti 12-13.8.2017 Toimihenkilöt KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen, Kari Myllymäki Pääratamestari Arto Fränti Lasten radat Tuomas

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Avoin kansallinen suunnistuskilpailu. Rautia-rastit. Pälkäneellä su 25.8.2013 klo 11

Kilpailuohjeet. Avoin kansallinen suunnistuskilpailu. Rautia-rastit. Pälkäneellä su 25.8.2013 klo 11 Kilpailuohjeet Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Rautia-rastit Pälkäneellä su 25.8.2013 klo 11 HUOM! Nämä ovat alustavat kilpailuohjeet. Tarkasta lopulliset vielä kilpailupaikalla! SARJAT JA MATKAT

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN PITKÄN MATKAN SUOMENMESTARUUSKILPAILU R2

SUUNNISTUKSEN PITKÄN MATKAN SUOMENMESTARUUSKILPAILU R2 SUUNNISTUKSEN PITKÄN MATKAN SUOMENMESTARUUSKILPAILU R2 Pöytyän Niittykulmalla 5.-6.9.2015 KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä, suunnistuksen SM-kilpailujen erillisohjeita

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2013 Lopulliset ohjeet kisapaikalla Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja:

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet (pvm. 20.5.2011)

Alustavat kilpailuohjeet (pvm. 20.5.2011) 1 Alustavat kilpailuohjeet (pvm. 20.5.2011) Suunnistavan Uudenmaan Sprintin aluemestaruuskilpailu 2012 SÄÄNNÖT Kilpailuissa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton lajisääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita.

Lisätiedot

juoksu 300 m + 5 ls makuu + juoksu 300m + 5 ls makuu + H m suunnistus + 5 ls pysty + juoksu 300 m + 5 ls pysty + H m

juoksu 300 m + 5 ls makuu + juoksu 300m + 5 ls makuu + H m suunnistus + 5 ls pysty + juoksu 300 m + 5 ls pysty + H m Kilpailuohjeet SARJAT, MATKAT JA KILPAILUN KULKU Sarja Suunnistusmatka Kilpailun kulku (m) H 6590 m D 4670 m H35 6050 m H40 6050 m H45 5280 m H50 5280 m D50 3380 m juoksu 300 m + 5 ls makuu + juoksu 300m

Lisätiedot

95-vuotis juhlakilpailu

95-vuotis juhlakilpailu KUUSANKOSKEN URHEILUSEURA R.Y. 95-vuotis juhlakilpailu KILPAILUOHJEET Keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu sunnuntaina 8.8.2010 Kouvolan Teuroisissa. Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita.

KILPAILUOHJEET. Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kilpailunjohtaja Kilpailunjohtajan apulainen Ratamestari Lastenratojen ratamestari Lähtöjen johtajat Maalin johtaja Tulospalvelu Valvoja Tiedottaja Tuomarineuvoston puheenjohtaja Tuomarineuvoston

Lisätiedot

POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa

POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kilpailunjohtaja: Esa Lehtinen 040 8641105 Ratamestarit: Keijo Korkiamäki aikuisten radat Tuija Katajamäki lasten radat

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014 KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän

Lisätiedot

Kilpailuohje. Rasti-Lukon Kevätkansalliset Rauma

Kilpailuohje. Rasti-Lukon Kevätkansalliset Rauma Kilpailuohje Rasti-Lukon Kevätkansalliset 9.4.2017 Rauma Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita Toimihenkilöt: Tuomarineuvosto: Puheenjohtaja: Timo Saarinen (Valkeakosken

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 34. Rastijahti Pöytyällä 16.10.2011 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Tarkista muutokset kilpailukeskuksen tulostaululta Pitkän matkan ja keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu 7. 8.5.2016 Kouvolan Korvenkylässä. Kilpailussa noudatetaan SSL:n

Lisätiedot

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina 10.9.2017 Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Lopulliset kilpailuohjeet ovat esillä kilpailupäivänä kilpailukeskuksessa. Järjestämisorganisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla ja HOK Valkeakoskella ja Kangasalla

Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla ja HOK Valkeakoskella ja Kangasalla Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla ja HOK 20.5.2014 Valkeakoskella ja Kangasalla SÄÄNNÖT JA OHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä alueen ja järjestäjien antamia ohjeita. Nämä

Lisätiedot

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 21. 22.5.2016 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 900 m ja sunnuntaina 300 m. Rajarastien matkat

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 KILPAILUOHJEET Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun organisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013 KILPAILUOHJE Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla 17.-18. elokuuta 2013 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012

Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012 Avoin Elonen-sprintti 2012 ja NORT-katsastuskilpailu Jämsässä 19.8.2012 KILPAILUOHJEET Kilpailun järjestäjä: Jämsän Retki-Veikot ry. Kilpailumuoto: Aamupäivän kilpailu avoin sprinttisuunnistus jonka sarjat

Lisätiedot

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa Kilpailuohje Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa 28.6.2017 Toimihenkilöt Kilpailun johtaja: Tatu Saari Ratamestarit: Hannu Siuko

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Suunnistuksen SM-erikoispitkä Hyvinkäällä

Kilpailuohjeet Suunnistuksen SM-erikoispitkä Hyvinkäällä Kilpailuohjeet Suunnistuksen SM-erikoispitkä Hyvinkäällä 18.10.2014 1. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Ari Kattainen, puh. 040 516 9258 Kilpailusihteeri Anneli Miettinen, puh. 040 719 0893 Ratamestari

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina

Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina 8.7.2017 Kilpailusäännöt ja ohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Harri

Lisätiedot

Aluemestaruuskilpailut, pitkät matkat

Aluemestaruuskilpailut, pitkät matkat KUUSANKOSKEN URHEILUSEURA R.Y. Aluemestaruuskilpailut, pitkät matkat KILPAILUOHJEET Pitkän matkan aluemestaruus suunnistuskilpailu lauantaina 16.8.2008 Elimäellä. Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä

Lisätiedot

Kilpailuohje. Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina

Kilpailuohje. Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina Kilpailuohje Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina 22.9.2016 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja KLL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. SSL:n

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU Perjantaina 9.5.2014 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Klo 16.00 17.00 Kohdistus Klo 17.00-17.10

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT 18.8.2015

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT 18.8.2015 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT 18.8.2015 Alustavat kilpailuohjeet. Muutoksia voi tulla ja lopulliset kilpailuohjeet julkaistaan kilpailupäivänä infotaululla. Kilpailussa noudatetaan

Lisätiedot

SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET

SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET Päätoimihenkilöt Kilpailunjohtaja Markku Autio Ratamestarit Markku Virtala, Teemu Nukki, Päivi Autio Kilpailukeskus Vesa Koskinen Lähtö Jarkko Leppimäki Maali Timo Nurmi

Lisätiedot

Alustava Kilpailuohje

Alustava Kilpailuohje Suunnistavan Uudenmaan AM-pitkämatka ja -viesti Espoon Lakistossa 11.-12.8.2012 Alustava Kilpailuohje Molempien päivien yhteiset tiedot Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä, alueen AM-ohjeita

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. KILPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU 5.5.2007 Kilpailukartta Kuusivärinen 04/2007, mittakaava 1:10 000,

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. AM-Yö, Hämeen Alue 12.9.2017 Kilpailuohjeet: Tämä kilpailuohje on alustava (versio 10.9.2017, klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tarkennukset aiempiin versioihin: Rastimääritteet

Lisätiedot

Kansalliset Rakas-rastit ja Kaakon aluemestaruuskeskimatka 6.6.2015 Taipalsaaren Vehkataipaleella.

Kansalliset Rakas-rastit ja Kaakon aluemestaruuskeskimatka 6.6.2015 Taipalsaaren Vehkataipaleella. Kilpailuohjeet Kansalliset Rakas-rastit ja Kaakon aluemestaruuskeskimatka 6.6.2015 Taipalsaaren Vehkataipaleella. Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset ovat nähtävillä kilpailukeskuksessa. NOUDATETTAVAT

Lisätiedot

Suunnistuksen keskimatkan aluemestaruuskilpailu 2011 Lempäälässä

Suunnistuksen keskimatkan aluemestaruuskilpailu 2011 Lempäälässä Suunnistuksen keskimatkan aluemestaruuskilpailu 2011 Lempäälässä La 10. 9. 2011 KILPAILUOHJEET Päivitetty 9.9.11 klo 12.05 Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja ohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita.

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön juhlakansalliset Piikkiössä 4.5.2014

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön juhlakansalliset Piikkiössä 4.5.2014 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön juhlakansalliset Piikkiössä 4.5.2014 Nämä ohjeet ovat alustavat, lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia

Lisätiedot

V-S RASTIPÄIVÄT PAIMIOSSA 28-29.07.2012 KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET

V-S RASTIPÄIVÄT PAIMIOSSA 28-29.07.2012 KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET V-S RASTIPÄIVÄT PAIMIOSSA 28-29.07.2012 KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET Nämä ohjeet ovat alustavat, lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet

WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet Kilpailun järjestäjä Kouvolan Suunnistajat Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Mikko Kekki +358405176096 Tiedottaja Kirsi Kiiskinen +358442204168; kirsi.kiiskinen@gmail.com Info

Lisätiedot

Satakunnan ja Varsinais-Suomen pitkän matkan aluemestaruuskisat Alustavat Kilpailuohjeet

Satakunnan ja Varsinais-Suomen pitkän matkan aluemestaruuskisat Alustavat Kilpailuohjeet Satakunnan ja Varsinais-Suomen pitkän matkan aluemestaruuskisat 11.8.2012 Alustavat Kilpailuohjeet HUOM! Kilpailukeskuksessa on nähtävissä lopullinen ohje. Muista siis lukea lopullinen kilpailuohje myös

Lisätiedot

Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka Kilpailuohjeet

Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka Kilpailuohjeet Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka 2.6.2013 Kilpailuohjeet 1. Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän laatimia erillisohjeita (kilpailuohje). 2. Toimihenkilöt

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja näitä järjestäjän antamia ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja näitä järjestäjän antamia ohjeita. egames 8 Siuntion Lappträskissä 11.-12.8.2007 KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT, OHJEET Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja näitä järjestäjän antamia ohjeita. KILPAILUN JOHTO Kilpailun johtaja:

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan AM-suunnistuskilpailut AM-Pitkä Oulunsalon Vasama Seppo Mattila/KoskRi Ulla Mattila/SK Pohjantähti

Pohjois-Pohjanmaan AM-suunnistuskilpailut AM-Pitkä Oulunsalon Vasama Seppo Mattila/KoskRi Ulla Mattila/SK Pohjantähti Kilpailuohjeet Pohjois-Pohjanmaan AM-suunnistuskilpailut AM-Pitkä Oulunsalon Vasama 13.8.2016 Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailunvalvoja:

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa KILPAILUOHJEET Pihkarastit 23.8.2009 - julkaistu 17.8.2009 - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja

Lisätiedot

Sarja Matka (km) Rasteja Lähtö Sarja Matka (km) Rasteja Lähtö H21A 10, D21A 7, H21C 4, D21C 3,1 8 1 H35 8, D35 5,5 12 1

Sarja Matka (km) Rasteja Lähtö Sarja Matka (km) Rasteja Lähtö H21A 10, D21A 7, H21C 4, D21C 3,1 8 1 H35 8, D35 5,5 12 1 Pihkarastit 2.8.2014 Kilpailuohjeet Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Timo Pietikäinen, 050-354 4170 Ratamestarit: Jarmo Jumppanen

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Janne Uusi-Pietilä 0445545205

Kilpailunjohtaja Janne Uusi-Pietilä 0445545205 RASTI-LUKON KEVÄTKANSALLISET 12.4.2015 Kilpailukeskus: Kortelan koulu, Kortelantie 23, 26840 Rauma Kilpailuohjeet (Alustavat) Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

LAPIN LUMIRASTIT 2013 KILPAILUOHJEET

LAPIN LUMIRASTIT 2013 KILPAILUOHJEET päivitys 26.3.2013 LAPIN LUMIRASTIT 2013 KILPAILUOHJEET Ohjelma Sprintti pe 29.3. Kallinkangas, Keminmaa klo 15 alkaen SM-erikoispitkä la 30.3. Puuluoto, Tornio klo 10 alkaen Keskimatka su 31.3. Puuluoto,

Lisätiedot

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Kilpailuohjeet 2. 3 / Ti 2 9.7.2014 Lopulliset ohjeet on nähtävissä kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n

Lisätiedot

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa 15.1.2011 EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Hannu Reiman Ratamestari Rauno Vanhalakka Tulospalvelun

Lisätiedot

Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013

Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013 Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013 KILPAILUOHJE SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja SM-kilpailujen erillisohjeita sekä järjestäjän antamia ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja SM-kilpailujen erillisohjeita sekä järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailuohjeet Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja SM-kilpailujen erillisohjeita sekä järjestäjän antamia ohjeita. Toimihenkilöt ja vastuut Kilpailunjohtaja Tarmo Hyttinen Kilpailunvalvoja

Lisätiedot

Kilpailuohjeet AM- keskimatka ja HOK Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet AM- keskimatka ja HOK Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet AM- keskimatka ja HOK 5.6.2013 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Lapin AM-suunnistus ja Maakuntaviestit Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat:

Kilpailuohjeet. Lapin AM-suunnistus ja Maakuntaviestit Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat: Kilpailuohjeet Lapin AM-suunnistus 13.8.2016 ja Maakuntaviestit 14.8.2016 Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat: Sarja Matka LähtöRastien määrä Kartta H21 8,2 1 21 1:10 000 / A3 H35,H40

Lisätiedot

Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka Kilpailuohjeet

Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka Kilpailuohjeet Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka 1.6.2014 Kilpailuohjeet 1. Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän laatimia erillisohjeita (kilpailuohje). 2. Toimihenkilöt

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina klo 10 ja 12.30

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina klo 10 ja 12.30 7.8.2016 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 7.8.2016 klo 10 ja 12.30 Tuplasprintti Tuplasprintti on avoin, kansallinen kaksiosainen sprinttisuunnistuskilpailu Kilpailun tulokset

Lisätiedot

Sprinttisuunnistuksen nuorten MM-katsastus ja avoin Hervanta-sprintti Tampereen Hervannassa keskiviikkona 23.6.2010 KILPAILUOHJEET

Sprinttisuunnistuksen nuorten MM-katsastus ja avoin Hervanta-sprintti Tampereen Hervannassa keskiviikkona 23.6.2010 KILPAILUOHJEET Sprinttisuunnistuksen nuorten MM-katsastus ja avoin Hervanta-sprintti Tampereen Hervannassa keskiviikkona 23.6.2010 KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ALUSTAVA KILPAILUOHJE: Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut V3 Tortaina 15.9.2011 Raision Kerttulan liikuntakeskuksessa Järjestävä lippukunta Turun Metsänkävijät. Säännöt Kilpailussa

Lisätiedot

Jaalan tuplasprintti-suunnistuskilpailu sunnuntaina klo 11:00 ja 13:30 KILPAILUOHJEET

Jaalan tuplasprintti-suunnistuskilpailu sunnuntaina klo 11:00 ja 13:30 KILPAILUOHJEET Jaalan tuplasprintti-suunnistuskilpailu sunnuntaina 28.8.2016 klo 11:00 ja 13:30 KILPAILUOHJEET Tuplasprintti on avoin kansallinen, kaksiosainen sprinttisuunnistuskilpailu. Kilpailun tulokset lasketaan

Lisätiedot

Alueen oravapolkukilpailu 20.8.2013

Alueen oravapolkukilpailu 20.8.2013 Alueen oravapolkukilpailu 20.8.2013 Kilpailuohjeet Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä, alueen AM-ohjeita ja järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Timo Pietikäinen, 050-354

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 14.5.2016 Lopulliset ohjeet kilpailupäivänä kilpailukeskuksessa. Tapahtuman johto-organisaatio: Kilpailun johtaja: Tanja Nyholm Ratamestarit: pääratamestari Juha Eronen, lasten

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Lapin aluemestaruussuunnistus ja maakuntaviestit 15.-16.8.2015

Kilpailuohjeet Lapin aluemestaruussuunnistus ja maakuntaviestit 15.-16.8.2015 Kilpailuohjeet Lapin aluemestaruussuunnistus ja maakuntaviestit 15.-16.8.2015 1. SÄÄNNÖT Kilpailuissa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton lajisääntöjä. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Marcus Lahtinen,

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Koululiikuntaliiton Pohjois-Pohjanmaan alueen suunnistusmestaruuskilpailut Jäälin Laivakankaalla torstaina klo 10:30 alkaen

KILPAILUOHJE. Koululiikuntaliiton Pohjois-Pohjanmaan alueen suunnistusmestaruuskilpailut Jäälin Laivakankaalla torstaina klo 10:30 alkaen KILPAILUOHJE Koululiikuntaliiton Pohjois-Pohjanmaan alueen suunnistusmestaruuskilpailut Jäälin Laivakankaalla torstaina 21.9.2017 klo 10:30 alkaen 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja KLL:n sääntöjä

Lisätiedot

Säännöt. Kilpailun vastaavat toimihenkilöt. Tuomarineuvosto. Ilmoittautuminen. Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut

Säännöt. Kilpailun vastaavat toimihenkilöt. Tuomarineuvosto. Ilmoittautuminen. Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut Torstaina 16.5.2013 Paraisilla Järjestäjät: Pargas IF suunnistusjaosto ja Pargas Scoutkår Skärgårdsvandrarna Säännöt Kilpailussa noudatetaan L-SP:n

Lisätiedot

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 11.6.2017 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot