KOLMANNES KAUDEN RAKENNERAHASTOVAROISTA KIINNITETTY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOLMANNES KAUDEN RAKENNERAHASTOVAROISTA KIINNITETTY"

Transkriptio

1 AJANKOHTAISTA HANKETOIMIJOILLE Keski-Pohjanmaan liiton kehittämistiimi tiedottaa alueemme keskeisiä hanketoimijoita suoraan ajankohtaisista rakennerahasto- ja aluekehittämisasioista. Lisäksi ajankohtaistietoa on saatavissa liiton kotisivuilta Keski-Pohjanmaan liiton koko toiminnan kattava laajempi kevään 2016 uutiskirje julkaistaan myös lähipäivinä. KOLMANNES KAUDEN RAKENNERAHASTOVAROISTA KIINNITETTY Keski-Pohjanmaalla on vuosina käytettävissään alueellisia rakennerahastovaroja (EAKR, ESR) yhteensä noin 60 miljoonaa euroa. Noin kolmannes näistä varoista on kiinnitetty jo käynnissä oleviin hankkeisiin. Resurssia kuitenkin riittää vielä tulevillekin vuosille käynnistää alueemme menestymisen kannalta tarpeellisia kehittämistoimenpiteitä. ESR % EAKR % Vapaana noin 42 milj. 71 % Keski-Pohjanmaalla rakennerahastovaroja on suunnattu ennen kaikkea yritysten kilpailukyvyn vahvistamiseen, alueellisen osaamisen lisäämiseen sekä nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämiseen. Kaikki Suomessa rahoitetut rakennerahastohankkeet (EAKR, ESR) ovat löydettävissä rakennerahastojen julkisesta tietopalvelusta josta hankkeita voi hakea monipuolisesti erilaisilla hauilla. AJANKOHTAISTA RAHOITUSMAHDOLLISUUKSISTA EAKR -HAKU KESKI-POHJANMAALLA Keski-Pohjanmaalla ei tulla vuoden 2016 aikana järjestämään erikseen teemoitettua EAKR -hakua. Kesän ja syksyn 2016 aikana on EAKR:n osalta käytössä jatkuvan haun menettely. Eli hakijat voivat jättää EURA2014 -järjestelmään maakuntaohjelman ja rakennerahasto-ohjelman painotuksia tukevia hakemuksia sitä mukaa, kun hankeideat valmistuvat.

2 Hakemuksia voi jättää molempiin EAKR -toimintalinjoihin: o TL 1 Pk-yritysten kilpailukyky o TL 2 Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Otamme kaikki mennessä jätetyt hakemukset käsittelyyn yhtä aikaa lokakuun lopulla. Jatkuvassa haussa on Keski-Pohjanmaan liiton lisäksi mukana myös Keski-Suomen ELY-keskuksen ympäristöteknologiahankkeet (TL 2). ELY-keskuksesta haettavien yritystukien osalta on pysyvästi voimassa jatkuvan haun menettely. Päivitämme Keski-Pohjanmaan liiton sivuille vielä lähipäivinä tarkempaa tietoa jatkuvasta hausta ja sitä koskevasta hakumenettelystä. SEURAAVA ESR -HAKU KESKI-POHJANMAALLA Keski-Suomen ELY-keskus avaa alueellisen ESR-haun Keski-Pohjanmaalla tänään. Haku on auki saakka. Hakemuksia voi jättää kaikkiin ESR -toimintalinjoihin: o TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus o TL 4 Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen o TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Tarkempaa tietoa hausta löytyy sen avauduttua -sivustolta. JÄRJESTÖILLÄ MAHDOLLISUUS HAKEA ESR -HANKKEIDEN OMARAHOITUSOSUUTTA RAHA- AUTOMAATTIYHDISTYKSEN KAUTTA Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamien hankkeiden omarahoituksessa voi tietyin edellytyksin käyttää RAY:n myöntämää avustusta. RAY-avustuskelpoisilla järjestöillä on mahdollisuus hakea raha-automaattiyhdistyksen kautta rahoitusta ESR -hankkeen omarahoitusosuuden kattamiseen. Lue lisää avustusten yhteensovittamisesta RAY:n hakuoppaasta (s. 8). AVOINNA OLEVA ESR KANSAINVÄLINEN HAKU Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta myöntävinä viranomaisina toimivat ELY-keskukset ovat avanneet ensimmäisen ESR:n kansainvälisen yhteistyön hankehaun. Hakuaika päättyy Hakuohje löytyy osoitteesta > Ajankohtaista > Hakuajat. MYÖS INTERREG -OHJELMAVAROJA ON ALUEELLAMME HYÖDYNNETTY JA KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ Centria ammattikorkeakoulu ja Kokkolan yliopistokeskus Chydenius mm. toimivat osatoteuttajina Interreg Botnia Atlantica -ohjelmasta rahoitetussa Bioraff Botnia -hankkeessa. Hanke kehittää biojalostusratkaisuja ja hyödyntää jäännöstuotteita metsäteollisuudesta, metsänhoidosta ja sivutuotteista uusien tuotteiden, kemikaalien ja materiaalien luomiseksi. LUE LISÄÄ. Seuraava haku Botnia Atlantica -ohjelmaan on avoinna Avoinna ovat kaikki ohjelman toimintalinjat LUE LISÄÄ. Mediakeskus LIME verkostoitui viime vuonna Pohjois-Suomen Business Oulun kanssa, jonka tuloksena KPEDU/LIME on mukana yhteispohjoismaisessa Interreg Pohjoinen -ohjelmasta rahoitetussa Arctic Image-

3 hankkeessa. Hankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena on markkinoida aluettamme ja palveluitamme elokuvatuotantojen houkuttelemiseksi. Hankkeen myötä esimerkiksi kokkolalaisen Olli Mäen elämänkerrallinen Cannesin elokuvafestivaaleilla menestynyt Nyrkkeilijä-elokuva saa suuren ensi-iltatapahtuman Keski-Pohjanmaalla. Elokuvaa on kuvattu Kälviällä, Kokkolassa ja Perhossa. Interreg Pohjoinen -ohjelman seuraava hakukierros alkaa ja päättyy LUE LISÄÄ MAAKUNTAOHJELMAN TOIMEENPANO JA TEEMARYHMÄT Maakuntaohjelman teemaryhmät ovat kokoontuneet touko-/kesäkuun aikana (pl. hyvinvointi teemaryhmä, jonka kokous on siirtynyt syksyyn). Kiitos aktiivisesta osallistumisesta. Seuraava teemaryhmien kokouskierros on alkusyksystä, jolloin on aika päivittää maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma, arvioida maakuntaohjelman toteutumista sekä käynnistellä jo seuraavaa maakuntaohjelmakautta vuodesta 2018 eteenpäin. Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma (sisältäen rakennerahastovarojen suuntaamista koskevan rahoitussuunnitelman laatimisen v ) tulee toimittaa työ- ja elinkeinoministeriöön mennessä. Informoimme myöhemmin tarkemmin teemaryhmien jäseniä syksyn kokousaikataulusta ja muusta toimeenpanosuunnitelmaan liittyvästä. KÄYNNISSÄ OLEVIEN HANKKEIDEN VÄLITSEKKAUS Alkusyksystä on ajankohtaista mm. käynnissä olevien rakennerahastohankkeiden välitarkastelu ja jatkorahoituksien myöntäminen hankkeille. Ensimmäisiä käynnissä olevia hankkeita on pyydetty esittelemään tuloksiaan jo maakuntahallituksen kesäkuun kokoukseen. Esittelykierrosta on tarkoitus jatkaa kesälomien jälkeen. Toivomme hankkeiden toteuttajien kiinnittävän huomiota erityisesti hankkeille asetettujen määrällisten ja laadullisten tavoitteiden seuraamiseen sekä rahoitussuunnitelman mukaisten rahoitusosuuksien toteutumiseen. MAKSATUSASIAA JA EURA2014 -TERVEISIÄ EAKR maksatushakemukset tehdään ja jätetään EURA2014 järjestelmän kautta. Erillistä kuluavainta ei enää maksatushakemuksen liitteeksi tarvita, vaan kustannukset eritellään suoraan EURA- järjestelmään. EURA järjestelmään tehtävään maksatushakemukseen ei myöskään liitetä hankkeen ohjausryhmän pöytäkirjoja, vaan ne toimitetaan sähköpostilla hankkeen valvojalle ja maksatustarkastajalle. Hankkeiden raportointi on kaudella nivottu maksatushakemuksen kanssa samaan pakettiin. Seurantaraportti jätetään aina maksatushakemuksen yhteydessä. Loppuraportit tulee kuitenkin tehdä erikseen, kuten aikaisemmallakin kaudella. Muistuttaisimme hanketoimijoita vielä siitä, että kaikki hankkeisiin liittyvä materiaali tulee löytyä ja arkistoida hakijan toimesta niin, että aukoton jäljitysketju toimii ja on helppo todentaa. Hakijoilla on velvollisuus säilyttää kaikki kauden hankeasiakirjat 10 vuotta hankkeen päättymisen jälkeen.

4 VIESTINTÄASIAA HANKKEIDEN VIESTINNÄSTÄ Hanketoimijoiden toivotaan kiinnittävän huomiota hankkeiden viestintään, jotta riittävä tieto hankkeista ja niillä saavutetuista tuloksista leviää ja on myös muiden hyödynnettävissä. Näin varmistamme rakennerahastoviestinnän kolmen keskeisimmän periaatteen toteutumisen: υ tukea viestinnällä rakennerahastotoiminnan sisällöllisiä tavoitteita ja tuloksellisuutta υ innostaa ja aktivoida υ tehdä toiminta läpinäkyväksi ja jakaa avoimesti tietoa POHJOIS-SUOMEN RAKENNERAHASTOUUTISKIRJE Pohjois-Suomen maakunnat (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Keski-Pohjanmaa) toimittavat yhteistä rakennerahastotoimintaa koskevaa uutiskirjettä. Keski-Pohjanmaa, ja erityisesti rakennerahastovaroin toimintaansa kehittäneet yrityksemme ovat olleet aikaisemmissa uutiskirjeissä näkyvästi esillä. Tällä kertaa esittelyssä on keskipohjalaisyritys Merius Oy. ELY-keskuksen tekemä myönteinen rahoituspäätös on Meriukselle erittäin merkittävä. Ilman sitä emme olisi voineet lähteä näin mittavaan kehitystyöhön, toimitusjohtaja Hannu Sarja sanoo. Tutustu uusimpaan uutiskirjeeseen TÄSTÄ. Voit tilata 2 kertaa vuodessa ilmestyvän uutiskirjeen myös suoraan sähköpostiisi TILAA RAKENNERAHASTOJEN JULKINEN TIETOPALVELU Kaikki Suomessa rahoitetut rakennerahastohankkeet (EAKR, ESR) ovat löydettävissä rakennerahastojen julkisesta tietopalvelusta Hankkeita voi hakea monipuolisesti erilaisilla hauilla. OHJELMAKAUSI Ohjelmakausi alkaa olla viimeistä silausta vaille pulkassa. Lähinnä vain loppuraportointi komissiolle enää puuttuu. Muistutuksena kuitenkin vielä, että ohjelmakautta koskevat hankeasiakirjat (EAKR, ESR) tulee säilyttää vähintään vuoden 2021 loppuun saakka. Asiakirjojen säilytysvelvollisuus koskee sekä päähakijoita että yhteishankkeiden osatoteuttajia. HANKKEIDEN KÄSITTELYAIKATAULUA LIITOSSA (alustava aikataulu) Viimeiset K-P liitossa sisällä olevat EAKR -hakemukset käsitellään maakuntahallituksessa MYR sihteeristö kokoontuu seuraavan kerran 15.9 ja Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) JA JUURI TULLEENA TIETONA Saimme K-P:lle ennakoivan rakennemuutoksen (ERM) toimiin varoja käyttöön vuodelle 2016 (TEM päätös ).

5 KESÄAJAN TOIMINTA Keski-Pohjanmaan liiton henkilöstö viettää kesälomaa pääsääntöisesti heinäkuun aikana. Liiton virasto on suljettuna heinäkuun kolme viimeisintä viikkoa. Toivotamme kaikille hyvää kesää! LISÄÄ TIETOA ALUEKEHITTÄMISESTÄ JA EU-OHJELMATYÖSTÄ ON LÖYDETTÄVISSÄ KESKI-POHJANMAAN LIITON NETTISIVUILTA sekä suoraan kehittämistiimiläisiltä (suluissa ensisijainen vastuualue) kehittämisjohtaja Kaj Lyyski, p (aluekehittämiskokonaisuus, hankeneuvottelut) Suunnittelija Tiina Harjunpää, p (maakuntaohjelma ja toimeenpanosuunnitelma) aluekehityssihteeri Merja Mäkivirta, p (EURA2014 ja hankehallinnointi) EU-ohjelmakoordinaattori Tuija Puumala, p (MYR, sihteeristö, EU-koordinaatio) Rakennerahastotoimintaa ja hankkeita koskevaa yleisneuvontaa saa meiltä kaikilta. Hankkeiden maksatuksiin liittyvissä asioissa yhteyttä voi ottaa maksatustarkastaja Marjo Levaniemi, p

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS Lapin MYR 20.3.2017 Hakemustilanne 10.2.2017 (ESR ja EAKR) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, sis. myös valtakunnalliset

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmassa

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 13.3..2015 Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi EU-rahoitusohjelmia ENI ESR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - ohjelmassa Euroopan sosiaalirahasto rahoituksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

ESR Rahoituksen hakeminen

ESR Rahoituksen hakeminen ESR Rahoituksen hakeminen 25.1.2018 Sirpa Raassina Etelä-Savon RR-ELY Rakennerahasto-ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet ESR 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnan info

Rakennerahastotoiminnan info Rakennerahastotoiminnan info 15.8.2019 Ajankohtaista tietoa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta - Ohjelman toteumatilanne EAKR/PPL - Syksyn hakuajat ja kärjet - Vähähiilisyys,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liitto MYR sihteeristö 2/2019 ( ) 1 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND

Keski-Pohjanmaan liitto MYR sihteeristö 2/2019 ( ) 1 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND Keski-Pohjanmaan liitto MYR sihteeristö 2/2019 (5.4.2019) 1 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND Sihteeristö 2/2019 ESITYSLISTA Kokousaika: Perjantai 5.4.2019 klo 9.30- Kokouspaikka:

Lisätiedot

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

ESR-hankkeiden hakuinfo

ESR-hankkeiden hakuinfo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR-hankkeiden hakuinfo 15.8.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ELY-keskus/Rahoitusyksikkö Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja kevään haun erityispiirteet

Taito-ohjelma yleisesti ja kevään haun erityispiirteet Taito-ohjelma yleisesti ja kevään haun erityispiirteet Taito-hakuinfo OKM 25.1.2017 Päivi Bosquet Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma Toimintalinja: TL 4 Koulutus,

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Maakunnan yhteistyöryhmän 40 12.12.2017 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 44 20.12.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän 5 18.04.2018 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 3 24.04.2018 Etelä-Suomen ESR-hankehaku

Lisätiedot

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoisen ESR-hankkeen suunnittelussa huomioon otettavat seikat 1. Hyvä ESR-hanke vastaa johonkin havaittuun alueelliseen tarpeeseen tai ongelmaan

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Pääteemana toimintalinja 5 eli sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA

LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitetaulukko vuodelle 2017 16.6.2014 LIITE 1 Vuosi: 2017 Toimintalinja / temaattiset tavoitteet RR-ELY RR-ELY Maakunnan liitto Maakunnan liitto Tekes Tekes YHTEENSÄ Kohdentamattomat

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 (14) MYR:in sihteeristö Aika 03.10.2017 klo 09:00-10:10 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Rämet Jussi Puheenjohtaja Laukkanen Heikki sihteeri Ilola

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE

INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE Ravintola Liisanpuisto, PORI 12.12.2013 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto TÄRKEÄT Ä PÄIVÄMÄÄRÄT Ä ÄÄ Ä Projekteja j voidaan toteuttaa pääsääntöisesti 31.12.2014 asti

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Hakuinfo 17.1.2017 Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus osahankkeen

Lisätiedot

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN 2014-2020 VALMISTELU Mervi Nikander/ohjelmapäällikkö Lapin liitto Rahoituksesta Euroopan komission rahoituskehysehdotus pienentää saatavaa rahoitusta Taisto Saari / Stora

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 8.2.2018 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 24.1.2018 Kuhmo ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet Sivu 1 74 Dno Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet OUKA/351/02.05.01.03/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallituksen kehittämisjaosto kokous 28.01.2014 10

Lisätiedot

Päivämäärä. Työllisyyttä edistävien hankkeiden avustusten myöntämisperusteet

Päivämäärä. Työllisyyttä edistävien hankkeiden avustusten myöntämisperusteet Työllisyyttä edistävien hankkeiden avustusten myöntämisperusteet Dno OUKA/529/02.05.01.03/2015 Päätöshistoria Kehittämisjaosto 27.1.2015 6 Tiivistelmä Työllisyyttä edistävien hankkeiden kuntarahoituksen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely

Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa 1.5.-3.10.2017 Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely ESR haku 1.5.-3.10.2017 / Uudellamaalla auki toimintalinjat 4 ja 5 Toimintalinja 4: Koulutus,

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta EU:n Itämeri-strategian sidosryhmätilaisuus Ympäristöministeriö, 6.4.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusasiantuntija Päivi Jaakola 17.1.2017

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS MYR 27.1.2014 Jorma Teittinen 14.1.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 Infotilaisuuteen ja MYR:n kokoukseen liittyvät kalvot löytyvät alla olevasta osoitteesta http://www.kainuunliitto.fi/130

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 41 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 32 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 41 Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 22.1.-16.3.18 Infotilaisuus 25.1., Oulu Ohjelma Kahvit 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Soile Jokinen, Oulun kaupunki

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Sähköpostikokous 20.1.2017 klo 9-15 Pöytäkirja 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet Taito-hakuinfo OKM 7.9.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma Toimintalinja:

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ Suomen rakennerahasto-ohjelman tilannekatsaus

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ Suomen rakennerahasto-ohjelman tilannekatsaus KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tilannekatsaus Tuija Astikainen, EU-ohjelmapäällikkö 21.3.2019 Ohjelman edistymistilanne 24.2.2019 Toimintalinja Julkinen rahoitus 24.2.2019

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)

Lisätiedot