Sisäasiainministeriö on lähettänyt kunnille päivätyn kirjeen, joka koskee voimaan tulleen ns. puitelain säädösten toimeenpanoa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sisäasiainministeriö on lähettänyt kunnille päivätyn kirjeen, joka koskee voimaan tulleen ns. puitelain säädösten toimeenpanoa."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto KUNTA- JA PALVELURAKENNEUUDISTUS 187/00/000/2007 KHALL 179 Sisäasiainministeriö on lähettänyt kunnille päivätyn kirjeen, joka koskee voimaan tulleen ns. puitelain säädösten toimeenpanoa. Puitelaki edellyttää, että kunnat suunnittelevat ja toteuttavat lakien edellyttämät toimenpiteet yhteistyössä. Uudistuksen käytännön toteutus ja valittavat ratkaisut ovat kuntien päätettävissä lain asettamissa rajoissa. Kunnan tulee antaa valtioneuvostolle laissa tarkoitettu selvitys ja suunnitelma uudistuksen toimeenpanosta viimeistään Puitelaki säätää kunnille velvoitteita seuraavasti: 1) Järjestämisvastuun perusterveydenhuollossa ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävissä sekä ammatillisessa peruskoulutuksessa tulee olla säädetyt väestöpohjavaatimukset ( ja asukasta) täyttävällä taholla. Jos mainittujen palveluiden järjestäjä ei täytä väestöpohjavaatimuksia, tulee kunnan ryhtyä toimenpiteisiin järjestämisvastuun saattamiseksi puitelain mukaiseksi. Tämä voi tapahtua joko kuntaliitoksen kautta tai perustamalla isäntäkuntamalliin tai kuntayhtymämalliin perustuva yhteistoiminta-alue, jolle palveluiden järjestämisvastuu annetaan. Päätösvalta palveluista siirtyy tällöin uudelle kunnalle tai yhteistoiminta-alueelle. Sisäasiainministeriön puitelain 5 :n tulkinnan mukaan kunnan luovuttaessa palveluiden järjestämisvastuun, sillä ei ole enää näiden palveluiden tilaamisvaltuutta. Valtionosuudet palveluiden järjestämiseen tulevat jatkossakin kunnille. Sopimuksessa, jolla järjestämisvastuu luovutetaan, on sovittava siitä, millä tavoin palveluiden järjestäjä saa rahat käyttöönsä. Kustannusten jakoperustetta ei ole määrätty laissa (vrt. muistio keskustelusta Paras -laista ja sen tulkinnasta / Oulun kaupungin pyynnöstä sisäasiainministeriössä ). 2) Jokaisen kunnan tulee kuulua kuntayhtymään, joka vastaa erikoissairaanhoidon ja kehitysvammaisten erityishuollon palveluiden järjestämisestä.

2 3) Kunnat ovat velvollisia puitelaissa säädetyllä tavalla raportoimaan valtioneuvostolle tekemistään päätöksistä. Uudistuksen toimeenpanosuunnitelmaan sisällytettävään väestö- ja palvelutarveanalyysiin liittyen Tilastokeskus tuottaa kunnittaiset väestöennusteet nopeutetulla aikataululla toukokuun 2007 aikana. Näiden ennusteiden hyödyntämistä selostetaan tarkemmin tietojen toimittamista koskevissa ohjeissa. Ministeriö kutsuu lähiaikoina kunnista ja kuntayhtymistä edustajia järjestettävään luottamushenkilöseminaariin Helsinkiin. Kuntaliitto on laatinut kunta- ja palvelurakenneuudistusta käsittelevän oppaan 'Kunnat toteuttavat uudistuksen'. Siinä on mm. runko, jota kunnat voivat käyttää suunnitelmana rakenneuudistuksen toteuttamiseksi. Sen sisältö pääotsikoittain on seuraava: 1. Strategiset tavoitteet ja analyysit 2. Elinvoiman kehittäminen 3. Talouden turvaaminen 4. Henkilöstön kehittäminen 5. Hallintorakenteen muutokset ja demokratian varmistaminen 6. Palveluverkon kattavuus 7. Toteuttamisen organisointi Tästä suunnitelmasta osioita raportoidaan valtioneuvostolle erillisillä lomakkeilla. Kunnanhallitus päättää merkitä puitelain valmistelua koskevat asiat tässä vaiheessa tiedoksi. Siikajoen kunnassa on kuitenkin ryhdyttävä lain vaatimiin toimenpiteisiin, joita toteutetaan myös yhdessä seutukunnan muiden kuntien kanssa. Kunnanhallitus katsoo, että Seutuvoima -hankkeen sisältämiä toimenpiteitä on ryhdyttävä valmistelemaan mahdollisimman pian, koska siinä on kyseessä myös hyvin mittava osa kuntien sosiaalitoimen palveluista. Mikäli perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue laajenee nykyisestä, ei Siikajoen kunnalla ole siihen esteitä. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. KHALL 225 Raahen seutukunnan kuntajohtajat kokoontuivat keskiviikkona pohtimaan puitelain edellyttämän suunnitelman ja selvityksen laatimista. Puitelain mukaan kuntien on annettava selvitys ja raportoitava toimenpiteistään valtioneuvostolle mutta mahdollista ja järkevää on tehdä suunnitelma myös

3 yhteistoiminta-alueena. Kunnissa on asiaa käsitelty ja esimerkiksi Vihannissa ja Pyhäjoella on olemassa asiaa valmistelevat työryhmät. Siikajoella ei ole nimetty erillistä työryhmää mutta luottamushenkilöiden on oltava suunnitelman laatimisprosessissa joka tapauksessa mukana. Kokouksessa sovittiin, että kuntajohtajat esittelevät suunnitelman laatimisjärjestelyt omille luottamushenkilöilleen, jotta se saa virallisen hyväksynnän ja voi edetä puitelain antamassa aikataulussa. Kuntajohtajat sekä terveydenhuollon ja koulutuskuntayhtymän edustajat muodostavat prosessin projektiryhmän. Poliittiset päättäjät (ml. terveydenhuolto ja koulutus) ovat mukana seurantaryhmänä, jolle suunnitelmaa esitellään ja joka hyväksyy sen lopullisen muodon. Kyseessä on siis seutukunnallinen selvitys, jossa on otettu huomioon myös yksittäisten kuntien näkemyksiä olosuhteita ja jonka pohjalta em. raportit voidaan toimittaa valtioneuvostolle mennessä. Kuntaliiton suunnitelmarunko on selvityksen pohjana. Se päätettiin jaotella eri vastuuhenkilöille seuraavasti: 1. Strategiset tavoitteet ja analyysit -kuntajohtajat 2. Elinvoiman kehittäminen -Lauri Laajala 3. Talouden turvaaminen -Tuula Mattila 4. Henkilöstön kehittäminen -Leena Mikkola-Riekkinen 5. Hallintorakenteen muutokset ja demokratian varmistaminen -Kaisu Tuomi 6. Palveluverkon kattavuus -Antti Tornberg ja Sinikka Kauppinen, Raahen kaupungin atk -päällikkö 7. Toteuttamisen organisointi -kuntajohtajat Jokainen osa-alueen vastuuhenkilö kutsuu työryhmään tarpeellisen määrän muita asiantuntijoita sekä pyytää asiakohtaan kuuluvia tietoja kunnista. Projektiryhmä kokoontuu seuraavan kerran Kunnanhallitus päättää hyväksyä kuntajohtajien valmistelun puitelain mukaisen suunnitelman laatimisprosessiksi. Kunnanhallitus päättää seurantaryhmään tulevista luottamushenkilöistä, jotka voisivat edustaa kaikkiakin valtuustoryhmiä. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen.

4 Kunnanhallitus nimesi seurantaryhmään Matti Pohjolan, Mervi Kosken, Martti Eskolan, Martti Peltolan ja Kalevi Kiviniityn. --- Esityksentekijät: Sami Nyman esitti Matti Pohjolaa. Katja Jäppinen esitti Mervi Koskea, Martti Eskolaa ja Martti Peltolaa. Matti Ranta esitti Kalevi Kiviniittyä. KHALL 343 Puitelain edellyttämä selvitystyö ja suunnitelman laatiminen etenevät seutukunnan kuntien yhteistyönä. Työtä ohjaava kuntajohtajien muodostama ohjausryhmä on kokoontunut tähän mennessä neljä kertaa Raahen apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvelan johdolla, samoin on käynnissä suunnitelman sisällön mukainen työryhmätyöskentely. Sisäasiainministeriö on lähettänyt kuntiin kysymyslomakkeiston, jolla kunnan on annettava selvitykset aikavälillä seuraavasti: *suunnitellut toimenpiteet, joiden tarkoituksena kunnan on yhdessä muiden kuntien kanssa toteuttaa kuntarakenteen muutoksia *miten kunta yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa huolehtii perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen palveluista *ne järjestelyt, joiden mukaan kunta osallistuu ammatillisen koulutuksen järjestämiseen *mihin puitelain 6 :ssä tarkoitettuun kuntayhtymään (nykyisin sairaanhoitopiiri) kunta tulee kuulumaan ja mitä tehtäviä tälle kuntayhtymälle tullaan antamaan *missä aikataulussa yllämainitut toimenpiteet toteutetaan Vastauslomakkeet on toimitettava valtioneuvostolle sähköisesti ilman liitteitä merkinnällä, milloin valtuusto on hyväksynyt kunnan vastaukset. Kuntien yhdessä tekemän selvityksen aineistosta saadaan kuntakohtaiset tiedot. Lomakkeessa on vastattava, onko vastaus kunnan oma vai yhteinen joidenkin muiden kuntien kanssa; tästä syystä on oleellisen tärkeää, että seutukunnan kunnilla on yhtenevät näkemykset ja päätökset keskeisten palveluiden järjestämisestä (erityisesti sote ja ammatillinen koulutus). Tilastotietoja on päätetty tilata yhdessä Efekolta, joka laatii myös pitkän aikavälin ennusteita asioista, joita tarvitaan valtioneuvoston vastauksiin. Talouteen liittyvät tunnuslukutiedot ovat kuntakohtaisia. Kuntien luottamushenkilöistä koostuva seurantaryhmä on päätetty kutsua koolle ensimmäisen kerran klo 18 Raahen Kauppaporvarin Fregatti -saliin. Tuolloin työryhmät esittelevät omia selvityksiään, jotka voivat olla kuntien yhteisten vastausten pohjana. Erityisen mielenkiintoinen asiakohta on kysymys kuntarakenteen muutoksista: kuntien yhdistäminen, yhteistoiminta-alue vai laajan väestöpohjan alue. Puitelain 5 sanoo, että kunnat voivat yhteistoiminnan vahvistamiseksi perustaa yhteisen toimielimen (isäntäkunta) tai

5 antaa perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvien sosiaalipalvelujen, samoin kuin ammatillisen koulutuksen järjestämisen myös kuntayhtymän tehtäviksi. Väestöpohjavaatimukset näissä ovat ja Lain 6 :ssä on määräys siitä, että kunnan tulee kuulua yhteen kuntayhtymään (sairaanhoitopiiri) erikoissairaanhoidon järjestämiseksi. Maa jaetaan erikoissairaanhoitolaissa lueteltuihin laajan väestöpohjan kuntayhtymiin. Tämä kuntayhtymä voi ottaa hoitaakseen myös kehitysvammaisten erityishuollon tehtäviä sekä sosiaalipalveluja. Tätä varten on olemassa kunnille tullut esitys Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen 2 :n muuttamisesta. Osa erityistason sairaanhoitoon kuuluvista toimenpiteistä ja hoidoista keskitetään valtakunnallisesti joillekin erityisvastuualueille. Tätä varten valmistellaan hallituksen esitystä. Lain 11 :ssä on suuntaviivat valtion kuntapolitiikasta sekä rahoitusja valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Näitä asioita käsitellään peruspalveluohjelmassa, joka vakinaistetaan osaksi lakiin perustuvaa valtion ja kuntien neuvottelumenettelyä. Valtionosuusjärjestelmän uudistamisessa verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasausjärjestelmän on lain mukaan edelleen oltava neutraali valtion ja kuntien taloudellisten suhteiden kannalta. Puitelain selvityksen aihepiiriin liittyen Raahen kaupunki on kutsunut kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat sekä kunnanjohtajat 14.6 pidettävään tilaisuuteen keskustelemaan vapaamuotoisesti yhteistyön syventämisestä seutukunnassa. KVALT 104 Kunnanhallitus merkitsee selvityksen tilannekatsauksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi. Työryhmien vastuuhenkilöissä ja kokoonpanoissa on tapahtunut pieniä muutoksia. Kunnanhallitus merkitsi tilannekatsauksen tiedoksi. Hallitus päätti antaa ajankohtaisen tilannetiedon valtuustolle kokouksessa. Kunnanjohtaja Kaisu Tuomi esittelee kokouksessa Paras-hanketta, sen nykyvaihetta ja aikataulua. Viiteaineistoa. Kunnanjohtaja selosti hanketta kokouksessa. Aiheeseen pureudutaan syvällisemmin valtuustoseminaarissa, johon toivottiin työryhmien toiminnan esittelyä. Valtuutettujen tietoon saatettiin Oulun kaupungin kutsu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin omistajakuntien, sairaanhoitopiirin ja erityishuoltopiirin edustajille torstaina

6 klo pidettävään seminaariin Oulun kaupungintalon valtuustosalissa. Perussopimuksen muuttamisen lisäksi tilaisuudessa keskustellaan palvelurakennemahdollisuuksista. Tilaisuuteen tulee ilmoittautua jo mennessä. Valtuusto merkitsi informaation tiedoksi. --- Tuulikki Kulojärvi poistui kokouksesta tämän pykälän aikana klo KHALL 457 Valtuusto piti työseminaarin, jossa käytiin läpi valtioneuvoston kunnilta pyytämä kysymyslomakkeista vastauksineen. Pohjana käytettiin seutukunnassa laajan yhteistyön anti, jonka mukaan mahdollisimman moneen kysymykseen vastataan samalla tavalla. Kunnat antavat omat vastauksensa mutta palvelurakenteita ja palvelujen järjestämistä on pohdittu tässäkin yhteydessä yhteisesti, kuten puitelaki edellyttääkin. Työseminaarissa keskusteltiin erityisesti mahdollisesta kuntaliitoksesta puitelain voimassaoloaikana. Tässä vaiheessa ei keskustelun perusteella Siikajoella ole valmiuksia tehdä päätöstä mihinkään suuntaan, vaikka kuntaliitos sinänsä esimerkiksi Raahen kanssa on mahdollinen tuonnempana. Ammatillisen koulutuksen puolella Siikajoki pitää parhaimpana vaihtoehtona selvitysmies Timo Määtän raportissaan esittämää kolmen kuntayhtymän (Raahe, Siikalatva, Kalajoki) liitosta, jossa läänin eteläiselle alueelle syntyy n opiskelijan vahva ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen toteutetaan Seutuvoima -hankkeen linjausten mukaisesti, mistä seutukunnan kunnilla on kohtuullisen yhtenäinen näkemys. Kysymyslomakkeella täytyy vastata myös muihin kunnan tuottamiin/järjestämiin palveluihin ja miten ne tulevaisuudessa aiotaan toteuttaa. Lomakkeet vastauksineen ovat tämän pykälän liitteinä, samoin puitelain seutukunnallisten työryhmien raportin tarkennettu versio ja selvitysmies Timo Määtän raportti ammatillisen koulutuksen järjestämisvaihtoehdoista. Kunnanhallitus päättää hyväksyä valtuuston työseminaarissa työstetyt, liitteen mukaiset kysymyslomakkeiston vastaukset ja lähettää ne edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Puhtaaksi kirjoitetut sähköisessä muodossa olevat vastaukset lähetetään sisäasiainministeriöön mennessä. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen ja lähettää liitteen mukaiset kysymyslomakkeiston vastaukset valtuuston hyväksyttäviksi.

7 Liite 9. KVALT 124 Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen li säyksillä kohtiin 1:B:8 ja 7.1 ja lähettää liitteen mukaiset kysymyslo makkeiston vastaukset edelleen. Liite 7.

Sisäasiainministeriö on lähettänyt kunnille päivätyn kirjeen, joka koskee voimaan tulleen ns. puitelain säädösten toimeenpanoa.

Sisäasiainministeriö on lähettänyt kunnille päivätyn kirjeen, joka koskee voimaan tulleen ns. puitelain säädösten toimeenpanoa. Kunnanhallitus 179 19.03.2007 Kunnanhallitus 225 02.04.2007 Kunnanhallitus 343 28.05.2007 Valtuusto 104 20.06.2007 KUNTA- JA PALVELURAKENNEUUDISTUS 187/00/000/2007 KHALL 179 Sisäasiainministeriö on lähettänyt

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus 315 26.05.2008 Kunnanhallitus 334 03.06.2008 Valtuusto 72 12.06.2008 Kunnanhallitus 481 15.09.2008 Valtuusto 103 24.09.2008 PERUSSOPIMUKSEN MUUTOKSET / SEUTUKUNNALLISEN SOSIAALI- JA TERVEYS-

Lisätiedot

.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV

.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV 16.8.2007/RLÖ/hul.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV Kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan lain 10 :n mukaisen selvityksen ja toimeenpanosuunnitelman keskeisten tietojen toimittaminen valtioneuvostolle

Lisätiedot

Puitelain 7 :n mukainen kaupunkiseutusuunnitelma Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen

Puitelain 7 :n mukainen kaupunkiseutusuunnitelma Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Puitelain 7 :n mukainen kaupunkiseutusuunnitelma 15.5.2007 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Kaupunkiseutusuunnitelma (7 ) Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunkien (pääkaupunkiseutu) tulee laatia

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus varautuu pitämään tätä varten ylimääräisen kokouksen ennen olevaa valtuuston kokousta.

Kunnanhallitus varautuu pitämään tätä varten ylimääräisen kokouksen ennen olevaa valtuuston kokousta. Kunnanhallitus 315 26.05.2008 Kunnanhallitus 334 03.06.2008 Valtuusto 72 12.06.2008 Perusturvalautakunta 30 19.02.2009 Kunnanhallitus 133 02.03.2009 Valtuusto 54 11.03.2009 Seutukunnallisen sosiaali- ja

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueen luominen sosiaali- ja terveydenhuoltoon puitelain edellyttämällä tavalla

Yhteistoiminta-alueen luominen sosiaali- ja terveydenhuoltoon puitelain edellyttämällä tavalla Yhteistoiminta-alueen luominen sosiaali- ja terveydenhuoltoon puitelain edellyttämällä tavalla SOSTERV 19.5.2011 22 Eduskunnalle annettiin 26.11.2010 hallituksen esitys laeiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen YHDISTYMISHALLITUS 110 28.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 23 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA Kunnanhallitus 150 10.03.2008 Kunnanhallitus 249 28.04.2008 Valtuusto 53 14.05.2008 Kunnanhallitus 373 18.06.2008 Valtuusto 90 27.08.2008 LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN Dnro Kh 458/2017 (00.021) KH 8.5.2017 / 130 Kv 29.5.2017 / 56 Tausta Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

mikä omassa seutukunnassamme koskee Raahen kaupungin omistussuhteen ja äänivallan suhdetta.

mikä omassa seutukunnassamme koskee Raahen kaupungin omistussuhteen ja äänivallan suhdetta. Kunnanhallitus 315 26.05.2008 Kunnanhallitus 334 03.06.2008 Valtuusto 72 12.06.2008 Perusturvalautakunta 30 19.02.2009 Kunnanhallitus 133 02.03.2009 Valtuusto 54 11.03.2009 Kunnanhallitus 501 23.11.2009

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017)

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Kunnanvaltuustojen seminaari Lahdessa 3.11.2009 Valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali ja terveyspalveluiden haasteet 1. Kustannukset kasvaneet

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Terveydenhuolto Etelä-Kymenlaaksossa

Terveydenhuolto Etelä-Kymenlaaksossa Terveydenhuolto Etelä-Kymenlaaksossa l Maakuntatilaisuus 22.4.2010 Kouvola Tauno Telaranta Palvelujohtaja Kotkan kaupunki 0400 659925 tauno.telaranta@kotka.fi Etelä-Kymenlaakso 87 371 asukasta 2 279 2,6%

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Teija

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Kaljunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouni Nummi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kajaanin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Komulainen-Lepistö 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tuusniemen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Toni Auvinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hailuodon kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pirjo Mattila 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kainuun liitto kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heimo Keränen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Lastenlääkäriyhdistys, Avopediatrian jaosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Henrikka Aito 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Pekka Järvinen

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Pekka Järvinen SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 8.8.2018 Pekka Järvinen VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN VELVOITTAMISESTA JATKAMAAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN JÄSENENÄ Asia

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM Vastausaika 27.2.2014 13:05:09 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kymenlaakson Liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Ulla Silmäri 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A.

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A. TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Heinäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Riitta A. Tilus 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Riitta A. Tilus Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 29 / 2009 397 Kokousaika 19.10.2009 klo 16.00 19.25 (iltakoulu 16.00 18.10, 18.20 19.25) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti;

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; Alle 20 000 asukkaan kunnat: Kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote palveluja. Perustason

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

STM Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja

STM Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja STM 24.8.2018 Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja Ruoveden kunnanvaltuuston päätökset Ruoveden kunnanvaltuuston 2.7.2018 päätöksen 20 esittelytekstissä todetaan,että yhteistoimintasopimuksen irtisanomisaika

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalialan Työnantajat ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Aino Närkki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja. Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Parkanon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuuli Tarukannel 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hirvensalmen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heli Rummukainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

KASTE maakunnan näkökulmasta Tarja Myllärinen Etelä-Karjalan alueellinen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.5.2008 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri taustaa Huoli väestön ikääntymisen

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Iisalmen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Ronkainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - KSTHKY:N VAMMAISNEUVOSTO 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kuusisto Eeva-Kaisa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapin aluehallintovirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kaisa Ainasoja 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 KUNTAJAKOSELVITYKSEN YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 Seuraavat yleisötilaisuudet 14.11. klo 18.00 ja 18.12. klo 18.00 Seuraa ja anna palautetta www.jyvaskylanseutu.fi/kuntajako Materiaalia lisätään koko ajan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan 1 Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan yksitasoinen kuntayhtymämalli. Tässä mallissa sosiaali-

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuurojen Liitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marika Rönnberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvoitteiden jatkamisesta. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS JA PARAS-PUITELAKI ASIANAJOTOIMISTO HEIKKI PENTTILÄ OY

YHTEISTOIMINTASOPIMUS JA PARAS-PUITELAKI ASIANAJOTOIMISTO HEIKKI PENTTILÄ OY YHTEISTOIMINTASOPIMUS JA PARAS-PUITELAKI ASIANAJOTOIMISTO HEIKKI PENTTILÄ OY YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN Ruoveden kunnan ja Virtain kunnan yhteistoimintasopimuksen 18.6.2012 purkamis- ja irtisanomisehdon

Lisätiedot

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista?

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? Henkilöstö: Mitä minulle tapahtuu? Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? 1 2.12.2010 Keskeinen säännöstö

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016 Muistio 1 (11) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016 Aika 13.6.2016 kello 09:00-10:17 Paikka Karviatalo, Tyyni Tuulionk.12, Karvia Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Maija Arola sihteeri

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

ASIAHALLINNAN ARKISTOLUETTELO ASIALUOKITTAIN

ASIAHALLINNAN ARKISTOLUETTELO ASIALUOKITTAIN 1/8 Hakuehto Arvo Aineisto Tehtäväluokka n kaupunki 2/8 133/2011 Haaste kunnille mukaantulosta maailmanlaajuiseen Earth Hourilmastokampanjaan. 182/2011 Pohjois-Pohjanmaan kyläohjelma KAIKKIEN KYLÄSSÄ 2011-2014,

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN Kunnanhallitus 72 19.02.2007 Kunnanhallitus 87 12.03.2007 Kunnanvaltuusto 12 26.03.2007 KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN 165/01/019/2005 Khall 72 Leivonmäen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Mika Riipi SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Kuntarakennelaki 30.11.2013 ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Lokakuu 2012 STM Kari Haavisto Keskeinen sisältö Hyvinvoinnin edistäminen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen hallitusohjelmassa Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 4/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 4/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 4/2016 Aika 11.4.2016 kello 09:00-11.00 Paikka Porin perusturvakeskuksen auditorio, Maantiekatu 31, 28120 Pori Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaalijalan kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Jokinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista Lausunnon antaminen luonnokseen hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaksi laiksi KH 3.3.2014 Vastaukset lausuntopyyntölomakkeen kysymyksiin. 6. 5 :ssä säädetään palvelujen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Ohjeet vastuuvalmistelijoille

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Ohjeet vastuuvalmistelijoille Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Ohjeet vastuuvalmistelijoille 19.12.2017 Vastuuvalmistelijoiden tehtäviä Vastuuvalmistelijoiden tehtävänä on valmistella maakunta- ja sote-uudistus Päijät-Hämeessä

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 22.5.2017 9 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintosäännöt

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto Valtuusto 4.3.2013 39 1. LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kh. 20.2.2013 51 Esityslistan liitteet 1-4 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen

Lisätiedot

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1 Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Selänne 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Kiiskilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Kokous helmikuuta :05

Kokous helmikuuta :05 Kokous 06.03.2017 22. helmikuuta 2017 14:05 Kokouksen aihe: Lapin ICT työryhmä / Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelu Kokouksen päivämäärä: 6.3.2017 9:00 Sijainti: Skype-kokous Kutsuviesti Osallistujat

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta l k t Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Hallitusohjelma l Sosiaali- ja terveydenhuollon laadukkaiden, vaikuttavien ja oikea-aikaisten

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuusamon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Isoviita 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot