MYÖTÄTUULI. Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 2/2014. Lämmin kiitos kaikille menneestä lukuvuodesta!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MYÖTÄTUULI. Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 2/2014. Lämmin kiitos kaikille menneestä lukuvuodesta!"

Transkriptio

1 Lämmin kiitos kaikille menneestä lukuvuodesta! Lukuvuosi on opetuksen osalta päättymässä. Opiskelijoita meillä oli 5915, joille tarjosimme tuntia opetusta. Mennyttä lukuvuotta ovat leimanneet erilaiset muuttosuunnitelmat. Opisto jättänee Mannilantien kiinteistönsä ensi lukukauden aikana. Uudet tilat löytyvät näillä näkymin Yhteiskoulun alakoulun (entisen Keskuskoulun) tiloista. Muutto tapahtuu joululoman aikana eli syyslukukausi käynnistyy ja päättyy täysin normaalisti Mannilantien tiloissa. Tiedotamme lisää muuttoasiasta sitä mukaan, kun saamme lisätietoja. Opiston käsityöluokka on ollut väliaikaisesti Myllytieltä vuokratuissa tiloissa. Käsityöluokka muuttaa elokuussa 2014 entisen Keskuskoulun tiloihin, jotka vapautuvat Taito Uusimaalta kesäkuussa. Muutoksen jälkeen Järvenpään Opisto on ottanut hoidettavakseen vapaan kudonnan, jota tulee ohjaamaan elokuussa 2014 Hanna-Kaisa Varpio-Tikka. Järvenpään kaupungin säästökuuri on ollut näkyvästi esillä. Opiston kohdalla säästöt näkyvät tilamuutosten lisäksi lomautuksina ja opetustuntien vähentymisenä. Jokainen opiston työntekijä on vuonna 2014 kahden viikon ajan lomautettuna. Useimpien kohdalla lomautukset on pilkottu pienempiin osiin. Kurssi-ilmoittautumisiin on tehty suuri muutos. Tulevan kauden kurssit ovat jo nyt nähtävissä osoitteessa Kurssit avautuvat ilmoittautumista varten jo lukuun ottamatta avoimen yliopiston, liikunnan ja tanssin sekä Kuvataidekoulun kursseja. Uudella käytännöllä toivomme saavamme aikaisemmin tietoa kursseista, jotka täyttyvät nopeasti ja joihin pitää perustaa kenties toinen ryhmä. Lisäksi myös mahdollisesti peruuntumisvaarassa olevat kurssit tulevat näkyville ajoissa, minkä vuoksi voimme ryhtyä lisämarkkinointiin. Todennäköisesti asiakkaat kertovat teille mielipiteitään uudesta menettelytavasta. Pyydämme teitä tuomaan viestin myös meille. Osa teistä jatkaa opettajinamme syksyllä Tulevan syksyn opettajakokoukseen kannattaa pidempäänkin opettaneiden tulla, sillä siellä pystymme kertomaan todennäköisesti lisää tulevista muutoksista. Nauttikaamme kesän ihmeistä! Merja

2 Olemisen kautta löydän luovuuteni, sen tiedän. Luovuus tarvitsee tilaa, väljyyttä, tyhjyyttä. Mitään uutta ei voi syntyä, ennen kuin syntyy tyhjä paikka, jonne se voi tulla. - Tommy Hellsten- Kiittäen liikunnan tuntiopettajia kuluneesta lukuvuodesta! Leppoisin kesäterveisin, Tiia Jotain uutta, jotain vanhaa ensi syksynä Ensi syksy tietää muutoksia Järvenpään Opiston kohdalla, niistä kuulette syksyn mittaan. Kerron hieman oman vastuualueeni kurssitarjonnasta lukuvuonna Uusia kursseja toivotaan yhä enenevässä määrin, mutta joitakin lukuvuodelta toiselle jatkuneita kursseja toki jatketaan, jos osallistujamäärä ei laske alle minimimäärän. Omalla vastuualueellani supersuosittu Yhteislaulupiiri Krysanteemit jatkaa ensi syksynäkin. Toisaalta aivan ihania kursseja on jouduttu lopettamaan liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Tanssin puolelle siirtyi liikunnan kursseista Folkjam ja kuntolattarit. Ensi syksynä folkjamia voi harrastaa niin nuoret kuin kaikenikäiset Leena Kallion tunneilla ja senioreille suunnattua elofolkjamia Sini-Maria Tuomivaaran tunneilla. Aivan uusina kursseina tanssiin ovat tulossa Flamenco ja voimaanuttavan tanssin lyhytkurssi. Flamencoa opettaa Kaari Martin companyssa tanssiva Sari Pikkarainen. Voimaanuttavaa tanssia opettaa tanssi- ja liiketerapeutti Marianne Rouhiainen, joka on kansainvälisesti tunnustettu koreografi. Musiikissa blueskitaransoitossa kokeillaan vuoden ilmaislisenssillä yhteistyötä Rockway.fi kanssa. Blueskitarointia opettaa järvenpääläinen muusikko Lasse Parkkila. Lisäksi Timo Jauhiainen opettaa tanssiorkesteri Stradellaa, Sekakuoroa Minna Vilèn ja Kansanmusiikin rikkautta Suomessa Hanni Autere. Teatterin puolella jatkuu viime vuonna suosittu Teatteria aikuisille -kurssi, jota opetin ja ohjasin. Uusia kurssitulokkaita ovat Kirjoita näytelmä verkossa ja lausuntataiteilija Eevamarja Luode-Salosen Ryhdymme runolle -kurssi. Nämä ja muut inspiroivat kurssit löydät uudesta Järvenpään Opiston oppaasta. Kiitos kuluneesta kaudesta kaikille tuntiopettajilleni ja kurssilaisille! Tervetuloa myös uudet tuntiopettajat ja kurssilaiset! Ilmaisutaidon opettaja Heikkis-Jarmoa lainaten Inspiroidutaan yhdessä ensi lukukauden kursseista! Hyvää kesää toivottaen, Mia Ps. Muutamia paikkoja on jäljellä Lasten- ja nuorten teatteri- ja musiikkileireillä ja Ilmoittautumiset kursseille tai Vapaa-aika- ja osaamiskeskus.

3 KESÄISIÄ TUNNELMIA Menneenä lukuvuonna opistossa oltiin "Naamatusten". Halusimme korostaa lukuvuoden teemalla sosiaalisten kohtaamisten merkitystä oppimisessa. Kohtaamiset jatkuvat ensi vuonna uusissa tiloissa, kun opisto muuttaa Mannilantieltä ent. Keskuskoulun tiloihin. Saamme käyttöömme jo syksyllä kauan kaivatun monitoimitilan, jota voimme muuntaa joustavasti kunkin opetusryhmän tarpeisiin. Koulun avarat ja valoisat luokkatilat houkuttelevat myös uuden oppimiseen! Omalta vastuualueeltani viime talven aikana erikoiskursseina toteutetut bridgen ja shakin kurssit keräsivät innokkaita oppijoita ja ensi lukuvuonna jatkamme tutustumista shakin saloihin. Järvenpäässä on paljon taiteen ja kulttuurin harrastajia, jotka osallistuvat mielellään myös opiston taidealan kursseille ja yleisöluennoillemme. Opistossa on pitkään tarjottu kirjoittamisen kursseja ja harrastajat ovat osallistuneet niille aktiivisesti. Ensi lukuvuonna laajennamme tutustumista runojen maailmaan ja kirjan kirjoittamiseen. Opisto on tarjonnut aina myös työelämätaitojen kursseja. Koulutamme edelleen hygieniaosaajia ja järjestyksenvalvojia ja annamme opastusta kirjanpitoon ja esiintymiseen. Terveyteen ja hyvinvointiin opastavat kurssit ovat olleet hyvin suosittuja. Ihmiset kaipaavat rentoutumista kiireiseen arkeen. Ensi vuonna tarjoamme jälleen jotain uutta ja jotain vanhaa ja uskon, että innostus jatkuu! Rentouttavaa kesää ja kiitokset kaikille osaaville opettajillemme! Kohti kesälaitumia Maarit

4 Huh hellettä! Kesä on vasta aluillaan, mutta hikeä pukkaa jo otsalle. Opistolla puhaltaa muutoksen tuulet - uusia tiloja ja toimintoja tulee kovalla vauhdilla. Käsityöluokan muutto aloittaa muutokset - Myllytieltä pakataan tavarat laatikoihin kesäkuussa ja otetaan esiin uudessa, remontoidussa tilassa elokuussa. Käsityöluokan arkkitehtikuvista näkee jo mukavia tunnelmia syksyksi - paljon toivottuja korkeita kankaiden leikkuupöytiä on tulossa kolmin kappalein, lisäksi saadaan paremmat olosuhteet huovutus- värjäys ja muihin märkätöihin. Täysin uusi toiminto meille on ns. avoimen kudonnan järjestäminen. Avoin kudonta tuli järjestettäväksemme, koska Taito-Uusimaa päätti lopettaa toimintansa Järvenpäässä ja näin ollen avoin kudonta toiminta jäi kodittomaksi. Uuden kodin kangaspuut saavat Keskuskoulun kellarikerroksesta, jonne avataan syksyllä kudontatila. Kudontatilan ohjaajana toimii tekstiiliartesaani Hanna-Kaisa Varpio-Tikka, joka on Opistolla toiminut käsityön tuntiopettajana aiemminkin. Kudontatilaan voit tutustua ennakkoon täällä: Kangaspuut on jo talkoovoimin siirretty uuteen tilaan, ks kuva! Uusissa tiloissa keskuskoululla järjestetään Vaihtarit-tapahtuma torstaina klo Käsityöluokassa on tuolloin käsityökirppis ja kudontatilassa on mahdollisuus demota omia kursseja (myös muita kuin kädentaitojen!). Otathan minuun yhteyttä, jos haluat tulla omia kurssejasi markkinoimaan. Ja tervetuloa viihtymään tapahtumaan muuten vain! Järvenpään säästötoimien seurauksena kouluisäntien palvelussuhteet päättyvät kesään. Tästä saattaa tulla vaikutuksia myös meidän opetuksiimme (niissä kouluissa, jossa ei ole iltavahtimestaria). Laittakaa siis kännyköihinne ylös kiinteistöpäivystyksen numero jo nyt: Numerosta saa apua kiinteistöasioihin liittyen myös ilta-aikaan. Aurinkoista ja rentouttavaa kesää toivottaen, Katja Ps. Olen lomautettuna ja elo-syyskuussa perjantaisin. Lomalla olen

5 Hyvät Opistolaiset! Urakka on jälleen tehty. Lukuvuosi on takana ja hyvin ansaittu kesätauko tuntiopettajilla alkanut. Mannilantiellä ahkeroidaan vielä tovi ennen lomille lähtöä. Hurja määrä oppitunteja on kielikurssiosastolla pidetty päättyneellä lukuvuodella, mistä suuri kiitos kaikille tuntiopettajille. Suurkiitokset myös uusista, pirteistä ideoista, joita teiltä sain kurssiehdotusten yhteydessä. Erityisen kiitoksen haluan lausua niille tuntiopettajille, jotka eivät enää jatka kanssamme ensi lukuvuonna. Samalla toivotan tervetulleiksi joukkoomme uudet tuntiopettajat. Muutakin kuin oppituntien pitämistä on mahtunut kielikurssiosaston toimintaan. Muutama opettaja osallistui Suomen Kieltenopettajien Liiton järjestämälle Vapaan sivistystyön koulutuspäivälle Tampereella maaliskuussa. Oppia saatiin monenlaista. Itseäni eniten kiinnostivat aihe, miten kielioppia voi opettaa toiminnallisesti sekä Marja-Liisa Mankan esitys Aktivoi itsesi ja voi hyvin töissä. Verkossa toimimiseen ja erityisesti SOMEen keskittyvä koulutus alkoi myös maaliskuussa ja se jatkuu vielä syksylläkin. Tähän kielikurssiosasto osallistuu kahden naisen voimin. Vaikka kesätauko onkin päällimmäisenä mielessä, pyydän kuitenkin laittamaan korvan taakse pari tulevaa päivämäärää on Vaihtarit-tapahtuma Opiston taito- ja taideaineiden tilassa, Kansakoulukatu 1. Samassa yhteydessä on myös Kielimaistiaiset, jolloin opiskelijat voivat tutustua kielikurssitarjontaan sekä oppimateriaaleihin. Tuntiopettajat ovat tervetulleita mukaan. Toinen tärkeä päivämäärä on 3.9. Silloin on opekokous. Toivottavasti me kaikki voimme nauttia kesätauosta täysin siemauksin, katsella taivaalla lipuvia poutapilviä, kuunnella lempeän kesäsateen ripinää ja tuntea kesäkukkien ihanan tuoksun. Hyvää kesää kaikille, toivottaapi Kyllikki

6 Keväinen tervehdys taideaineiden tiimoilta Tärkeä tapahtuma kevätkaudelta 2014 oli kuvataiteen oppilastöiden näyttely Järvenpää-talon Galleria Järnätissä Näyttely koostui yhteensä yli sadasta oppilastyöstä. Se oli opiston historiaakin miettien yksi laajimmista näyttelyistämme. Runsas osallistuminen näkyi myös avajaisissa ja antoi kaikille osallistujille mukavan kokemuksen sekä me-hengen tunteen. Mukana näyttelyssä oli tänä vuonna laajasti ja edustavasti eri tekniikoilla tehtyjä teoksia. Oppilastyöt olivat eri osa-alueilta, kuten piirustus ja maalaus, öljyväri- ja akryylimaalaus, grafiikka jne. Esim. keramiikan näyttelytöissä tuli esille monia eri tekniikoita ja mukavan monipuoliseksi näyttelymme teki tällä kertaa myös posliinin- ja ikonimaalauksen mukanaolo. Näyttely sai paljon huomiota ja palstatilaa paikallisissa lehdissä. Avajaisissa oli n. 80 henkeä. Vieraskirjaan tuli useita satoja näyttelyyn tutustuneiden nimiä. Kaikessa näyttelyyn liittyneissä talkoissa oli mukana runsaasti opiskelijoita ja tuntiopettajia oman alueensa asiantuntijoina esimerkiksi ripustuksessa. Kiitokset vielä tehdystä työstä näyttelyn ja koko vuoden taideopintojen eteen. Seuraavan kerran Järvenpää-talolla opiston kuvataideryhmien töitä pääsee ihailemaan keväällä 2016 johtuen siitä, että toimimme tässä asiassa vuorovuosina taitoaineiden kanssa. Opiston elokuvakerhon osana on ollut menestyksellisin mahdollinen toiminta: kerholaisia ei yksinkertaisesti mahdu leffateatteriin maksimimäärää enempää. Rajoite tässä asiassa on hyvin konkreettinen. Sanoin myös muussa opiston visuaalisen puolen kurssitoiminnassa on saamamme palauta ollut positiivista. Pikkuruisia ongelmiakin esim. opetustuntien määrän ja toivottujen uusien kurssien välillä on ollut. Jos suinkin mahdollista, ehkäpä osalle toivomuksista löytyy sijaa opiston piiristä seuraavalle kaudelle. Joidenkin tilakysymysten osalta olemme vuoden päästä varmasti vielä viisaampia. Joka tapauksessa esim. monia nuoriakin kiinnostava kierrätysteema ja erityisen jännittävä valomaalaustekniikka, samoin useat eri teemojen viikonloppukurssit ovat ensivuoden kursseissamme mukana. Jännittävää Raku-tekniikkaa voi opiskella kolmella erillisellä kurssilla. Kyseisestä tekniikasta ohessa kuvaesimerkki oppilastöiden näyttelystämme: Petteri Lohikosken teos Höyrypäät. Teoksen voisi ajatella kuvaavan myös opiston opettajistoa kurssi- ja tilayhtälöä kiireisenä ratkaisemassa :) Nyt on tullut kuitenkin se hetki, jolloin voi kiireistä hengähtäen kääntyä luonnon, festareiden, matkailun tai ehkä kesäopintojenkin pariin. Hyvää, rauhallista ja aurinkoista kesää sekä lomakautta kaikille kollegoille, tuntiopettajille ja muulle henkilökunnalle. Terveisin Jussi

7 Kuvataidekoulun kurssit päättyvät huhti-toukokuun vaihteessa. Oppilaat ihmettelevät, miksi niin aikaisin. Sanoin, että keväällä lasten on hyvä kirmailla ulkona, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa. Hyvä kuitenkin, että kyselevät miksi loppuu, eivätkä huokaise helpotuksesta että vih-doin-kin. Suurin osa kuvataidekoulun oppilaista on niin pieniä, että he eivät itse päätä mitä harrastavat, vaan päätöksen tekevät vanhemmat omien kiinnostuksen kohteidensa, kasvatusperiaatteidensa, kuljetusvoimavarojensa ja taloudellisten mahdollisuuksiensa perusteella. Silti hyvin suuri osa oppilaista on oikeassa paikassa. Tosin se pienenpieni osa, joka ei viihdy, saa aikaan melkoista kaaosta oppitunneilla. Kuvataidekoulussa kun ei ole tekemistä sellaisille, joita piirtäminen ja maalaaminen eivät kiinnosta, varsinkin kun muut lapset vaan istuvat hissuksiin paikoillaan omien töidensä ääressä. Kuvataidekoulussa me opettajat saamme palautetta erilailla kuin te, jotka opetatte aikuisia niin hyvässä kuin pahassa. Teille ei välttämättä sanota, että olette ihania, mutta ei myöskään sanota, että teistä lähtee kumma haju. Yhdessä ryhmässä minua ei sanota opettajaksi, vaan mummiksi. Sanottiin jo pari vuotta ennen kuin eräänä torstaina juuri tuon ryhmän oppitunnin aikana muutuin oikeaksi mummiksi. Kun annan murrosikäisille tehtävää, mietin aina, että kunpa kukaan ei sanoisi: YÄK, ihan tyhmä tehtävä. Sen sijaan vastaan mielelläni, jos joku kysyy miksi joku tehtävä pitäisi tehdä, pääsen kertomaan mitä on tarkoitus oppia ja harjoitella. Välillä tuntuu, että oppilaat eivät ole koulussa tottuneet siihen, että opettajat perustelisivat, miksi jotain opetetaan. Tehtäviä tehdään, koska opettaja tai opetussuunnitelma niin määrää. Minä olen itse aina pitänyt siitä, että joku kertoo, miksi jotain pitäisi tehdä, eikä sanota että tee, koska olet täällä töissä. Vaikka oppilaat eivät lukukauden lopuksi piirtäisi teille kortteja, joissa on kukkia, sydämiä ja prinsessoita, niin muistakaa ja tietäkää, että olette heille erittäin tärkeitä ja rakkaita. Minun omat liikuntaopettajani olivat minulle tärkeitä ja harrastuspäivä oli aina kiva ja odotettu. Kiitos kuvataidekoulun ihanille opettajille jälleen tästä vuodesta! Kimmo ja Maarit ovat olleet kuvataidekoulussamme opettajina yli 20 vuotta, Susanna yli 10. Syksyllä meillä aloittaa kaksi uutta opettajaa. Toivotaan, että he ovat täällä hommissa vielä Tervetuloa joukkoon Aura ja Luca! Aurinkoista ja virkistävää, iloista ja huoletonta kesää kaikille! Hanne

8 PALKANMAKSU Kesäkuun palkat ovat maksussa ja siihen vaikuttavien tietojen on oltava toimistossa viimeistään 3.6.! Lomakorvaukset ovat maksussa TYÖSOPIMUKSET KAUDELLE Työsopimukset postitetaan tarkistettaviksi, täydennettäviksi ja allekirjoitettaviksi kesäkuun alkupuolella. PÄIVÄKIRJAT/OPISKELIJALISTAT Päiväkirja on virallinen asiakirja, joka on palautettava välittömästi kurssin päätyttyä/lukukauden päättyessä. Täytäthän arkin molemmat puolet! MATKALASKUT Matkalaskut on palautettava opetuksen päätyttyä mahdollisimman pian (Huom. KVTes viimeistään kahden kuukauden kuluttua). Lomake on täytettävä kaikilta kohdiltaan, myös tilinumero iban-muodossa. Vaillinaisesti täytetty lomake palautetaan täydennettäväksi. Matkalaskulomake löytyy kotisivulta, kts. seuraava kohta. OPETTAJANOPAS Opas löytyy kotisivuilta kohdasta Tuntiopettajille. Myös matkalaskulomake on siellä. Niin uusien kuin kauemminkin opistossa toimineiden opettajien kannattaa tutustua oppaaseen, koska siellä on monenlaista ohjetta käytännön toimintoihin. OPINTO-OHJELMA Opinto-ohjelma on luettavissa kotisivulla Ensi syksyn opinto-ohjelma on jo luettavissa netissä ja ilmoittautuminen (lukuun ottamatta avointa yliopistoa, liikunta- ja tanssikursseja ja kuvataidekoulua) syksyn kursseille alkaa aiemmista vuosista poiketen jo 9.6. Kaikista kurssiin kohdistuvista muutoksista on ehdottomasti sovittava vastaavan suunnittelijan kanssa! Vapaa-aika- ja osaamiskeskuksen asiakaspalvelu avoinna ma-ke klo 12 16, to klo ja pe suljettu. Palvelunumero p Mannilantie 4, Järvenpää. HUOM! Olemme lomautettuna alkaen ja sen jälkeen vuosilomille, joten palaamme töihin ma 4.8. Virkistävää kesää ja hyviä hetkiä toivottaen! Merja, Minna, Pirjo ja Satu Tiina Inkinen, p , palveluesimies Merja Lehtonen, p , talous- ja hallintosihteeri Pirjo Åhs, p , liikunta- ja järjestösihteeri Minna Ohramaa, p , koulutus- ja markkinointisihteeri Satu Reis, p , koulutus- ja markkinointisihteeri Else-Maj Iljala, p , iltavahtimestari, toimipaikka Yhteiskoulu Ioan Rosu, p , iltavahtimestari, toimipaikka Lukio

MYÖTÄTUULI. Merja Sillanpää. Hyvää talvilomaa ja kevään odotusta! Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 1/2014 TUNTIOPETTAJA KOHTAA OPISKELIJAN

MYÖTÄTUULI. Merja Sillanpää. Hyvää talvilomaa ja kevään odotusta! Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 1/2014 TUNTIOPETTAJA KOHTAA OPISKELIJAN TUNTIOPETTAJA KOHTAA OPISKELIJAN Järvenpään Opiston yli 13 000 kurssilaista kohtaavat yleensä opistossa tuntiopettajan, joka edustaa sillä hetkellä koko Järvenpään Opistoa. Opiskelijat myös esittävät kaikki

Lisätiedot

MYÖTÄTUULI Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 4/2014

MYÖTÄTUULI Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 4/2014 MYÖTÄTUULI Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 4/2014 VIHDOINKIN MUUTTO Tiistaina 16.12. oli suuri päivä. Järvenpään Opiston henkilökunta muutti Kansakoulunkatu 1:n tiloihin. Tätä edeltäneet viikot ovat

Lisätiedot

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 1/2012 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ PUH. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 1/2012 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ PUH. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto MYÖTÄTUULI TIEDOTE 1/2012 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ PUH. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto Järvenpään Opisto - JOP JOP on jokaiselle oppia porukassa! On tainnut tulla

Lisätiedot

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 1/2013 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 1/2013 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto MYÖTÄTUULI TIEDOTE 1/2013 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto Järvenpään Opisto - JOP JOP on jokaiselle oppia porukassa! NAAMATUSTEN TUNTIOPETTAJAN

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

TYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

TYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 Iloisuus / Oppiminen 700 600 500 400 300 Huono Ei osaa sanoa Hyvä 200 100 0 4-6v. 7-12v. 13-15v. Aikuiset Kaikki Vastausprosentit 16,3 59,5 11,2 12,2 100 Luovuus 400 350 300 250 200 150 Huono Ei osaa sanoa

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 4/2013 joulukuu JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 4/2013 joulukuu JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto MYÖTÄTUULI TIEDOTE 4/2013 joulukuu JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto Järvenpään Opisto - JOP JOP on jokaiselle oppia porukassa! Hienoa

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Kiitokset vanhemmille, jotka jaksoitte vastata kyselyymme! Peräti 72 % perheistä palautti lomakkeen. Opetusvälineitä kehuttiin ja myös tiloja pidettiin asianmukaisina,

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA Info uusille opettajille Wellamo opisto 29.8.2016 Päivikki Tapiola VAPAA SIVISTYSTYÖ: villiä ja vapaata? Laki vapaasta sivistystyöstä (932 / 1998) Vapaan sivistystyön tarkoituksena

Lisätiedot

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki Johdatus uusille opettajille Opettajankokous 27.8.2015 Olli Ruohomäki Petäjä on alueellinen kansalaisopisto Ennen kurssin alkua Poikkea toimistolla täyttämässä tuntiopettajalomake sekä pankkiyhteyslomake.

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Opettajainkokous. 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio. Heikki Haaparanta 9/3/10. Porin kaupungin työväenopisto Ulvilan kansalaisopisto

Opettajainkokous. 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio. Heikki Haaparanta 9/3/10. Porin kaupungin työväenopisto Ulvilan kansalaisopisto Opettajainkokous 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio 1 Tuntiopettaja on opiston kasvot! Tuntiopettajat tekevät opiston kannalta äärettömän merkittävää työtä. Tuntiopettajien työpanos on sitä, mistä

Lisätiedot

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 3/2012 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 3/2012 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto MYÖTÄTUULI TIEDOTE 3/2012 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto Järvenpään Opisto - JOP JOP on jokaiselle oppia porukassa! Joulu tulee, juosta

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

MYÖTÄTUULI Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 3/2014

MYÖTÄTUULI Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 3/2014 MYÖTÄTUULI Järvenpään Opiston sisäinen tiedote 3/2014 Muutto on alkanut Järvenpään Opiston lukuvuoden 2014-2015 opetus alkoi syyskuun alussa viikoilla 36-38. Ilmoittautuminen kursseille internetin kautta

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 3/2013 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto

MYÖTÄTUULI TIEDOTE 3/2013 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto MYÖTÄTUULI TIEDOTE 3/2013 JÄRVENPÄÄN OPISTO MANNILANTIE 4, 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. 09-2719 2498 www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto Järvenpään Opisto - JOP JOP on jokaiselle oppia porukassa! Muutosta ilmassa?

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/12. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/12

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/12. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/12 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/12 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/12

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Pauliina Kinanen Suomen museoliitto AKTIIVI Plus -loppuseminaari 19.11.2014 Vuonna 2010 - Avara museo -hanke alkaa Meillä

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu Vihdin vanhemmat ry 1. Koulun ja kodin kontaktit? 2. Koulun ja kodin yhteistyötapojen tärkeys? 3. Toivomukset kodin ja koulun kontaktitavoista 4. Asenneväittämät

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Tuntiopettajan HelleWi ja sähköinen päiväkirja

Tuntiopettajan HelleWi ja sähköinen päiväkirja Tuntiopettajan HelleWi ja sähköinen päiväkirja 26.1.2017 Yleistä Ohjeen tarkoituksena on opastaa tuntiopettaja HelleWi -ohjelman käyttöön kurssisuunnittelun, oppilaiden tietojen (yhteydenottoa varten)

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

OSAA! Oppimisen seuranta ja arviointi alkuopetuksessa. KELPO koulutus. Mälkönen 2013

OSAA! Oppimisen seuranta ja arviointi alkuopetuksessa. KELPO koulutus. Mälkönen 2013 OSAA! Oppimisen seuranta ja arviointi alkuopetuksessa KELPO koulutus Ihan sama miten kuljet, kunhan pääset perille! Mikä ihmeen OSAA!? OSAA! on lyhenne sanoista oppimisen seuranta ja arviointi alkuopetuksessa.

Lisätiedot

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Baletti - Kysely huoltajille 2015 Baletti - Kysely huoltajille 2015 Yleistä Huoltajakysely lähetettiin kaikille baletin oppilaiden vanhemmille eli yht. 74 henkilölle. Vastauksia saatiin 23.Vastausprosentti oli 31,1, joka on huomattavasti

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma Länsimäen koulu, Vantaa Salla Kurki ja Sari Lusma Monikulttuurinen koulumme muuttuu 1.-9- koulusta 5.-9- kouluksi ja lähelläolevasta koulusta tulee 1.-4- koulu meille tulee uusia oppilaita (6. -7.lk).

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

HelleWikurssinhallintajärjestelmä. Tuntiopettajat

HelleWikurssinhallintajärjestelmä. Tuntiopettajat HelleWikurssinhallintajärjestelmä Tuntiopettajat HelleWi-kurssihallintaohjelma tuntiopettajalle OHJELMAAN KIRJAUTUMINEN Jotta voit käyttää HelleWiä tuntiopettajana, tarvitset itsellesi tunnukset. Nämä

Lisätiedot

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulu oivaltaa -tutkimusmatkat Oulu on saanut uuden sivistysohjelman, jossa on konkreettisia asioita, joilla Oulusta tehdään entistä

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Lisää teksti napsauttamalla Abien ryhmänohjaus ke 9.8.2017 Opiskelijailmoituslomake Tarkista, että tietosi pitävät paikkansa ja korjaa tarvittaessa vanhat tai virheelliset

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus Toivakka 29.8.2017 Illan ohjelma Rehtorin ajankohtaiskatsaus Uusia käytäntöjä/poimintoja Opettajan oppaasta (mm. kiky-tunnit) Hankeuutisia

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mistä opinnot löytyvät? 5. Mitä opintoja? 6. Miten verkossa opiskellaan?

Lisätiedot

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS lukuvuosi 2015-2016 Hyvät oppilaat Musiikkiopiston aukioloajat Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa työskentelyänne Lauttasaaren musiikkiopistossa. Tähän

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

ALAKOULUN VALINNAISAINEET ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot