TEOLLISUUSLATTIOIDEN PINNOITTAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEOLLISUUSLATTIOIDEN PINNOITTAMINEN"

Transkriptio

1 Matti Hyttinen, Asko Juvakka, Mauri Tanninen, Pekka Vuorinen TEOLLISUUSLATTIOIDEN PINNOITTAMINEN Pinnoiltaan käsittelemättömissä teollisuuslattioissa ilmenee niiden elinkaaren aikana käyttörasituksesta ja -olosuhteista riippuen tyypillisesti seuraavia ongelmia: Mekaanisesta rasituksesta aiheutuvia kulumisia tai vaurioitumisia Kemiallisen rasituksen aiheuttamia vaurioita Puhtaanapito- ja hygieniaongelmia Kosteus- ja vesieristykseen liittyviä ongelmia Sähköisissä ominaisuuksissa Ulkonäön ja valonheijastuskyvyn heikkenemistä Usein on käytännöllistä pinnoittaa teollisuuslattia vaatimuksiin nähden teknisesti ja taloudellisesti sopivalla pinnoitteella. Niiden käytön yleistyessä Suomen Betonilattiayhdistys ry julkaisi vuonna 1992 ohjeen Betonilattioiden pinnoitusohjeet BLY6/by 35, jossa käsitellään betonilattioiden pinnoitusta alustavaatimuksineen ja laadun varmistuksineen. Vuonna 2001 käynnistettiin ohjeen päivitystyö, kun teollisuuspinnoitteita huomattiin käytettävän entistä enemmän julkisissa ja asuinrakennuksissa. Myös uusia tuotteita ja työmenetelmiä oli tullut markkinoille. Uudet pinnoitusohjeet ilmestyvät vuoden 2003 kuluessa ja ne on tarkoitettu kaikille pinnoitustöiden kanssa tekemisissä oleville. Yhtenä ohjeen sisältöuudistuksen tavoitteena on antaa suunnittelijoille valmiudet valita sopivin pinnoitetyyppi kuhunkin käyttötarkoitukseen. Lisäksi ohjeessa annetaan laadunvarmistamiseen ja sen toteamiseen sekä työsuojeluun, pinnoitemateriaalien kuljetukseen ja hävittämiseen liittyvää tietoa. Samanaikaisesti Betonilattioiden pinnoitusohjeen uudistustyön kanssa ryhtyi PSK Standardisointi ry lähinnä paperiteollisuuden aloitteesta laatimaan PSK 2703 standardia "Betonilattioiden pintakäsittely. Käyttösuositus prosessiteollisuudelle".nimensä mukaisesti se antaa ohjeita ja määrittelee varsin tarkasti ns. suurteollisuuden pinnoitustarpeet ja niiden toteutuksen huolto- ja korjausohjeineen. Standardi tukeutuu Suomen Betonilattiayhdistys ry:n julkaisuihin BLY 7 (Betonilattiat 2000, uusi versio 2002) ja em. BLY 10 (Betonilattioiden pinnoitusohjeet, uudistettu painos), mutta käsittelee asioita prosessiteollisuuden näkökulmasta. Tässä artikkelissa käsitellään uusien ja vanhojen betonilattioiden pinnoitusta ottaen mukaan tärkeimpiä tekijöitä molemmista työn alla olevista julkaisuista. Pinnoitettavalle betonialustalle asetettavia vaatimuksia Pinnoitteiden toimivuuden kannalta pinnoitettavalta betonialustalta vaaditaan ainakin seuraavia ominaisuuksia: Lujuusluokka vähintään K30 Kulutuskestävyysluokka vähintään 3 Pinnan vetolujuus vähintään 2,5 N/mm 2 Betonipinnan puhtaus Pinnoitettavan alustan kosteus Betonilattioiden laatuluokka määritetään ohjeen Betonilattiat 2002 (BLY 7/by 45) mukaisesti kirjain-numero-numero -yhdistelmänä (esim. B ), jossa kirjain on tasaisuusvaatimus (A 0,A, B ja C, joista A 0 on vaativin) ensimmäinen numero on kulutuskestävyysvaatimus (1,2,3 ja 4, joista 1 vaativin) ja toinen numero lujuusluokan ( ).

2 Erityisen vaativissa kohteissa yhdistelmään voidaan lisätä vielä T-kirjain, jolloin edellytetään erityistä pätevyyttä lattiaa tehtäessä. Betonin lujuus on suunnitteluvaiheessa valittu käytössä lattiaan kohdistuvan rasituksen mukaan. On huomattava, että korkeampien lujuusluokkien betonit eivät ole suositeltavia pinnoitusalustoja eivätkä useinkaan ole taloudellisesti järkeviä kohteissa, jotka pinnoitetaan. Niillä on lujuutensa johdosta erittäin kova ja tiivis pintarakenne, joka saattaa aiheuttaa ongelmia pinnoitteen tartunnan kanssa. Polymeeripinnoitteita käytettäessä ei pinnoitteen tasaisuudelle ole syytä asettaa suurempia vaatimuksia kuin betonilattialle itselleen. Erikseen mainittaessa voidaan massapinnoitteilla tasata lattiassa esiintyviä virheitä. Betonin pinnan vetolujuus Betonilattiat 2002 (BLY 7/by 45) määrittelee teollisuuslattioiden pinnan vetolujuudeksi vähintään 2,5 N/mm 2 (uudessa ohjeversiossa 2,0 N/mm 2 ), jolla varmistetaan lattian rasituskestävyys. Tasoitteiden käyttöä ei suositella; vähintäänkin on käytettävä sellaista erikoistasoitetta, joka täyttää puristus- ja vetolujuusvaatimuksen. Vetolujuutta voidaan testata ISO 4624 mukaisesti joko pneumaattisella tai hydraulisella menetelmällä. Betonipinnan puhtaus Pinnoitustyön onnistumisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että pinnoitusalusta on puhdas. Uusista betonilattioista on poistettava sementtiliima ja hydratoitumaton sementti kokonaisuudessaan. Jälkihoitoaineet, etenkin vahoja sisältävät, on ehdottomasti poistettava. Betonin lisäaineista notkistimien on oltava huolellisesti betoniin sekoitettu (notkistimien työmaasekoitus kulljetusautossa), koska betonipintaan erottuessaan ne saattavat vaikuttaa pinnoitteen tartuntaa heikentävästi. Vanhoissa betonilattioissa saattaa olla mitä erilaisempia epäpuhtauksia sekä entistä pinnoitetta. Hankalimpia pinnoitteen tartunnan kannalta ovat öljy, silikonit, määrätyt liimat, eläinrasvat ja sokeri. Näiden poistaminen tapahtuu mekaanisesti esim. jyrsinnällä yhdistämällä sitä erilaisiin pesuihin. Vanhaa pinnoitetta uusittaessa on kaikki irtoava aines poistettava, kiinni oleva pinnoite karhennettava ja varmistettava uuden pinnoitteen tartunta entiseen. Kaikissa epävarmoissa tapauksissa on tartunta syytä varmistaa vetokokeilla. Pinnoitettavan betonin kosteus Oleellinen tekijä pinnoitustyön onnistumiselle on betonin kosteus. Kovettuessaan sementti sitoutuu kemiallisesti veden kanssa. Tämä vesi jää betoniin. Edelleen kuivuessaan betonista poistuu vettä eli rakennekosteutta, kunnes saavutetaan tasapainokosteus, jonka arvo riippuu ympäröivän ilman kosteudesta ja lämpötilasta. Rakenteen kuivuminen edellyttää luonnollisesti sitä, ettei siihen joudu lisää vettä esim. kapillaari-ilmiön johdosta. PSK 2703 standardiluonnoksessa alustatyyppien kosteusluokittelu on seuraava: Vastavalettu ja tuore betoni: tunnus F (fresh) Kostea betoni, suhteellinen kosteus > 97 %: tunnus W (wet) Kuiva betoni, suhteellinen kosteus < 97 %: tunnus D (dry) Pintakäsittelyn kannalta on tärkeää, miten betonin lujuus on kehittynyt. Yleisenä ohjeena on pidetty, että betonin lujuuden tulee olla vähintään 80 % suunnitellusta nimellislujuudesta. Valmistajat määrittelevät tuotteilleen betonialustan enimmäiskosteuden arvot. Yleisesti pidetään enimmäisarvoina: Polyuretaanimuovimassat: Suhteellinen kosteus enintään 90 % Epoksi-, akryyli- ja polyesterimuovimassat: Suhteellinen kosteus enintään 97 % Sementti-polymeerimassat: Ei vapaata vettä betonin pinnalla Vesihöyryä läpäisevät pinnoitteet ja kostean betonin pohjusteet: Ei määritelty Kosteus mitataan rakenteeseen poratuista rei'istä suhteellisena kosteutena (ks. RT-ohjekortti RT ). On huomioitava, että mittaus tehdään kalibroidulla mittarilla ja mittaustapa on

3 oikea. Mittaustuloksia on arvioitava myös mahdollisen virhemarginaalin osalta. Nykykäsityksen mukaan se on noin 2 prosenttiyksikköä. Betonipinnan sileys Betonipinnan sileydellä tarkoitetaan pinnan pienimittakaavaista struktuuria, ei aaltoilua, kaltevuusvirheitä tai hammastusta. Maaleilla ja lakoilla sekä pölynsidontakäsittelyllä, joiden kalvovahvuus on alle 0,5 mm, on sileä alusta suositeltava. Massapinnoitteilla hyvä alusta on karkeapintainen, jolloin tartunta paranee ja massojen levitys helpottuu. Irtonaiset pintalaatat, halkeamat, työ- ja liikuntasaumat Koputtamalla havaittava irronnut pintalaatta, "kopo", on syytä korjata ennen pinnoitustyötä injektoinnilla. Kemiallisen rasituksen alaisissa lattioissa on kaikki halkeamat injektoitava kiinteäksi injektiohartsilla. Myös kevyemmin rasitetuissa lattioissa on halkeamat kitattava esim. epoksikitillä, jotteivät ne vaikuttaisi työn lopputulokseen. Vesitiiviiden ja kemikaalikestävien massalattioiden työ- ja liikuntasaumat on saumattava tiiviiksi. Liikkumattomat työsaumat avataan mm syviksi ja täytetään käytetyllä lattiamassalla betonipinnan tasoon. Tämän jälkeen saumakohdat voidaan pinnoittaa yli yhtenäiseksi lattiaksi. Mikäli on epäilyksiä sauman liikkuvuudesta, pinnoitustyön jälkeen on saumakohtaan leikattava halkeamaa ohjaava 4-5 mm syvä ura, joka täytetään elastisella kitillä. Liikuntasaumoissa on aina käytettävä tähän tarkoitukseen soveltuvia joustavia liikuntasaumamassoja. Pinnoitemassan lopettaminen muihin materiaaleihin Lattiakaivojen ja läpivientien ympäriltä, metallisten laatan reunavahvistusten sekä metallikynnysten vierestä betoni viistetään pois 5-10 mm syvyydeltä ja ura täytetään pinnoitemassalla. Samoin toimitaan päätettäessä massapinnoitus edelleen jatkuvalle betonipinnalle. Pinnoitustyön aikaisia vaatimuksia Pinnoitustyön aikaiset olosuhdevaatimukset ovat tuotekohtaisia. Peruslähtökohtana on, että työ tehdään lopputuloksen kannalta mahdollisimman hyvissä olosuhteissa. Yleensä esitetään vaatimuksia: pinnoitusalustan lämpötilasta alustan kosteudesta kastepistelämpötilasta ilman lämpötilasta ilman kosteudesta ilmanvaihdosta. Keskeisimpiä pinnoitteen valintatekijöitä Teollisuuden "työpöytä" on lattia. Sen pintakäsittelyn valinta on varsin merkityksellinen ja vaikuttaa oleellisesti työskentelyolosuhteisiin ja lattian huoltotarpeisiin. Keskeisimpiä valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat: mekaaninen rasitus kemiallinen rasitus nestetiiviys mahdollinen säärasitus pinnoitustyön aikaiset olosuhteet pinnoitettavan betonin kosteus (aikataulu) pinnoitteen kovettumisaika (aikataulu) sähköä johtavat ominaisuudet rakennusfysikaaliset tekijät

4 pinnoitteen iskunkestävyys pinnoitteen lämmönkestävyys pinnoitteen palonkestävyys pinnoitteen työturvallisuus pinnoitustyön aikaiset työturvallisuustekijät ulkonäkö hinta huoltotarve. Rasituskestävyyden vaatimus määrittelee yleensä pinnoitteen kalvovahvuuden. Ohuet maalija lakkakalvot on tarkoitettu hyvin lievän ja lievän rasitusluokan käyttökohteisiin. Varsinaiset massapinnoitteet ovat sitä vastoin tarkoitetut jo kovempiin käyttörasituksiin. Em. valintatekijöiden lisäksi pinnoitusalustan laatu ja materiaali ovat määräävänä tekijänä valittaessa pinnoiteyhdistelmää. Uudelle, lujuudeltaan riittävälle betonialustalle voidaan käytännössä tehdä mikä pinnoiteyhdistelmä tahansa. Sitä vastoin vanha, likainen ja/tai pinnoitettu lattia asettavat uudelle pinnoiteyhdistelmälle omat vaatimuksensa. Joustavammat tai "elävämmät" materiaalit, kuten asfaltti, vaneri tai teräs edellyttävät pinnoitteen sopivuutta kyseisille alustoille. Pinnoitettava betoni voi olla esimerkiksi niin öljyn kyllästämä, ettei sen puhdistaminen ole mahdollista tai taloudellisesti järkevää; sama tilanne on heikkolaatuisen, "purkautuvan" betonilattian kanssa. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää uuden betonilattian teko ja sen pinnoittaminen käyttörasitusta vastaavalla pinnoitteella.

5 Rasitusluokkakohtaiset vaatimukset PSK 2703 standardin rasitusluokkakohtaiset vaatimukset on esitetty seuraavassa taulukossa Rasitusluokka, Stress Category 1) BC 1 - Hyvin lievä, Very low Kuvaus - Description / Pinnan laatuluokka - Quality class of coating Lievä mekaaninen tai kemiallinen rasitus, kuivat sisätilat. Pinnan ulkonäköluokka Ks3 tai Ps3 (Maalaus RYL 2001) BC 2 - Lievä, Low Kevyt mekaaninen rasitus, esim. jalankulkuliikenne, kestää vesipesun ja tahranpoiston neutraaleilla pesuaineilla. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) BC 3 - Kohtalainen, Medium BC 4 - Ankara, High BC 5 - Mec Hyvin ankara, Very high Jatkuva kohtalainen mekaaninen rasitus, esim. jatkuva kevyt liikenne ja satunnainen trukkiliikenne, kestää vesipesun ja tahranpoiston neutraaleilla pesuaineilla. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) Kova mekaaninen rasitus, esim. jatkuva haarukkatrukkiliikenne ja pistekuormarasitus, kestää prosessikemikaalien roiskerasitusta < 30 º C. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) Erittäin kova mekaaninen rasitus tai lämminvesirasitus, esim. jatkuva raskas trukkiliikenne ja suuri pistekuormarasitus, kestää prosessikemikaalien roiskerasitusta < 30 º C, lämminvesirasitus º C. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) BC5-Chem** - Voimakas kemiallinen rasitus - väkevät Hyvin ankara, Very epäorgaaniset hapot ja emäkset < 3 d-, laimeat high orgaaniset hapot ja emäkset < 28 d-, ajoittainen kuumavesi rasitus < 80 º C, lämpöshokit ja liuotinrasitus- kohtalainen mekaaninen rasitus. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) BC 6, Erikoisrasitukset 3) - Special stresses Jatkuva kuumavesirasitus > 90 º C tai höyrypesu, Erikoiskemikaalirasitus, Halkeilunkestävyys, Johtavat pinnoitteet. Pinnan ulkonäköluokka Ps3 (Maalaus RYL 2001) Kunnossapitoväli Service life time 2) 10 vuotta 5 vuotta 5 vuotta 5 vuotta 5 vuotta >3 vuotta, halkeamat ja vauriot korjattava välittömästi > 3 vuotta, halkeamat ja vauriot korjattava välittömästi 1) Maalaus RYL 2001:n lähinnä vastaavat rasitusluokat: RL3=BC1 ja BC2, RL4a=BC3, RL4b=BC4-BC6 2) Kunnossapitoväli on ohjeellinen eikä tarkoita pinnoitteen kestoikää 3) Tuotteen soveltuvuus tarkastettava tapauskohtaisesti materiaalin toimittajalta Pinnoitteiden ominaisuuksia Eri pinnoitteiden ominaisuudet määräytyvät jo niiden raaka-ainevalinnassa. Tyypillisimpiä haettavia ominaisuuksia ovat pinnoitteen kemikaalinkestävyys, lämmönkestävyys, joustavuus, vesihöyryn läpäisevyys ja kovettumisaika. Kovaan teolliseen käyttöön suunnitellut pinnoitteet ovat yleensä erityyppisiä epokseja polyuretaaneja akryylejä sementti-polymeeriseoksia Oman ryhmänsä muodostavat erilaiset betonilattian tekovaiheessa pintaan hierrettävät sirotteet ja sementtipohjaiset massapinnoitteet. Lähinnä pölynsidontakäsittelynä käytettävät,

6 kalvoa muodostamattomat fluatointi- ja erilaiset impregnointiaineet kuuluvat myös betonin pintakäsittelyaineisiin. Epoksit Epoksihartsi lienee tärkein betonilattioiden pintakäsittelyyn käytettävä sideaine. Perinteinen epoksihartsi on bisfenoli A- tyyppiä, joka on suurimolekyylinen ja viskositeetiltaan korkea, usein ohennusta edellyttävä hartsi. Uudempaa teknologiaa edustavat bisfenoli F-tyyppiset hartsit ovat pienimolekyylisiä, notkeita ja ominaisuuksiltaan selvästi perinteistä tyyppiä kehittyneempiä raaka-aineita. Epoksihartsin kovettuminen perustuu kemialliseen verkkoutumiseen, missä hartsin epoksiryhmät reagoivat kovetteen aminoryhmien kanssa. Reaktiossa syntyy kertamuovi, joka on kemiallisesti kestävä ja mekaanisesti erittäin luja. Epoksipinnotteita voidaan valmistaa erityyppisiä. Tyypillisimmät ovat ns. "itsestään siliävät" pigmentoidut epoksit tai pigmentoimattomat, matalaviskoosiset hiertomassojen sideaineet. Valitsemalla sopiva hartsin ja kovettimen yhdistelmä, on tuloksena kulutuskestävyyden lisäksi erittäin voimakkaita kemikaaleja kestävä pinnoite. Kostean betonin pinnoittaminen on ratkaistu epoksipohjustimilla, joiden tartunta kosteaankin alustaan on hyvä. Tällaisia pohjuskäsittelyjä käytettäessä on ehdottoman tärkeää, että pohjustuskalvo on ehyt pystyäkseen sulkemaan rakennekosteuden alleen. Mikäli pinnoite on tiivis, on syytä aina ottaa huomioon ns. osmoottinen kupliminen. Se aiheuttaa pinnoitteen kuplimista yleensä 2-3 kk kuluttua pinnoittamisesta. Toinen ja parempi vaihtoehto kosteiden rakenteiden pinnoittamiseen ovat vesihöyryä läpäisevät vesiohenteiset epoksilakat, -maalit ja -pinnoitemassat. Vesiohenteista pinnoitemassaa käytettäessä ovat ns. "itsestään siliävät" tuotteet ongelmallisia johtuen niiden voimakkaasta kutistumasta. Tästä syystä yleensä suositellaan hiertoepoksin kaltaista, voimakkaasti kiviaineksella täytettyä pinnoitemassaa, jonka kutistuma on erittäin vähäinen. Käyttöympäristö, missä mahdollinen hankaussähkö on ongelma, on lattiapinnoitteen oltava sähköä johtava. Kyseisissä tiloissa käytetään ns. antistaattisia epoksipinnoitteita, joiden avulla koko lattian pintarakenne voidaan maadoittaa. Korkeaa hygieniaa vaativiin kohteisiin, esim. elintarviketeollisuuteen voidaan sideaineeksi valita mikrobien kasvun estävä epoksi. Valikoiduista kiviaineksista ja epoksisideaineesta voidaan valmistaa arkkitehtonisesti hienoja terrazzo-tyyppisiä pinnoitteita useilla eri värisävyillä. Polyuretaanit Lattiapinnoituksessa käytettäviä polyuretaaneja on kolmea tyyppiä: 1-komponenttinen kosteuskovettuva 2-komponenttinen MDI isosyanaatti-polyoli -systeemi. Tämä on perinteinen tyyppi, joka on kuitenkin erittäin arka työnaikaiselle kosteudelle 2-komponenttinen, jossa kovetin on latentti kosteuden vaikutuksesta aktivoituva. Tämä tyyppi ei ole arka työnaikaiselle kosteudelle Nestemäisestä polyuretaanista valmistetaan samantyyppisiä pinnoitteita kuin liuotteettomista epokseista. Kemiallinen verkkoutuminen tapahtuu muovin sideaineen hydroksyyliryhmän reagoidessa kovetteen isosyanaattiryhmän kanssa. Näin syntyvä kertamuovi on elastinen. Poikkeuksen tästä muodostavat yksikomponenttiset, ilman kosteuden vaikutuksesta kovettuvat polyuretaanilakat. Elastiset muovipinnoitteet (polyuretaani-elastomeerit) ovat pinnoitteita, joissa ei käytetä kiviainestäytteitä. Parhaimmillaan niiden murtovenymä on lähes 400 % vielä -40ºC lämpötilassa. Joustavuutensa ansiosta polyuretaanipinnoitteita ja -massoja voidaan käyttää betonialustan lisäksi myös vanerin ja liuotteettomana asfaltin pinnoitukseen.

7 Akryylihartsit Tyydyttämättömiä kaksoissidoksia sisältävä metyylimetakrylaattimonomeeriin liuotettu akryylihartsi voidaan verkkouttaa peroksidilla, jolloin saadaan aikaan kestomuovi. Akryylihartseja on kehitetty moniin eri käyttötarkoituksiin. Hartseja valmistetaan pohjustinlakoiksi eri pinnoitusalustoille, akryylimassan sideaineita on perushartsista hyvin joustavaan hartsityyppiin ja edelleen pintalakkoja eri käyttörasituksiin. Luonteenomaista akryylisideaineille on niiden nopea kovettuminen ja työnaikainen voimakas haju. Yleisimmän 3-4 mm kerrosvahvuisen akryylimassalattian teko käyttövalmiiksi kestää kovettumisen osalta kokonaisuudessaankin vain 5-6 tuntia. Sementti -polymeerimassat Sementti-polymeeri massat edustavat uusinta teknologiaa pinnoitusalalla, niissä on yhdistetty sementtipohjaisten- ja polymeeripinnoitteiden hyvät ominaisuudet. Hyvien mekaanisten ominaisuuksien lisäksi tuotteet kestävät hyvin lämpöä ja useita kemikaaleja. Pinnoitustyön aikaiset olosuhdevaatimukset ovat "väljät". Alusta voi olla märkä tai tuore betoni, työnaikainen lämpötila vähintään +5 C, ja pinta kovettuu muutamassa tunnissa kävelyn kestäväksi. Levitystyö on nopeaa ja kevyttä, lisäksi tuotteet ovat liuotteettomia. Pinnoitepaksuus on vähintään 2 mm ja pintavaihtoehtoja on useita. Sirotteet Betonilattian tekovaiheessa sen pintaan hierrettävät sirotteet ovat erikoissementistä ja valikoiduista kvartsi-, korundi- ja muista runkoaineksista valmistettuja seoksia. Värillisissä tuotteissa käytetään myös epäorgaanisia pigmenttejä oikean värisävyn saamiseksi. Sirotteet eivät muodosta erillistä kalvoa, vaan ovat osa betonirakennetta. Niiden avulla voidaan parantaa betonipinnan kulutuskestävyyttä. Sirotepinta hierretään koneellisesti erittäin tiiviiksi ja sileäksi. Sirotteilla on mahdollista täyttää betonilattioiden kovimmat kulutuskestävyysvaatimukset (luokka 1 ja 2). Muut pinnoitteet Betonilattia voidaan pinnoittaa myös polymeeridispersioita tai epoksia sisältävällä sementistä, kiviaineksesta ja pigmentistä koostuvalla massalla. Tällöin minimikerrosvahvuutena pidetään tyypillisesti kymmentä millimetriä. Tuotteilla saadaan hyvin mekaanista kulutusta kestävä, vesihöyryä läpäisevä pinta, joka sopii niin uusiin kuin vanhoihinkin betonilattioihin. Tällaisia ohuita betonirakenteita tehtäessä on huomioitava teko-olosuhteet ja hyvän jälkihoidon merkitys. Työskentelyaika ja lattian käyttöönotto Akryylihartsin ja sementti-polymeerimassojen verraton etu on se, että lattia voidaan ottaa käyttöön pinnoitustyön suorituksen jälkeen varsin nopeasti; itse pinnoitteiden työstöaika on kylläkin lyhyt. Epoksi- ja polyuretaanipinnoitteilla ja -massoilla kovettumisreaktio etenee yleensä hitaammin. Tavanomaisilla pinnoitteilla tehty lattia on kävelykuiva vuorokaudessa ja kuormitettavissa noin kolmen vuorokauden kuluttua. Täysin kovettuneita pinnoitteet ovat noin viiden vuorokauden kuluttua. Poikkeuksen tästä muodostavat reaktionopeudeltaan kiihdytetyt erikoispinnoitteet. Pinnoitteiden käyttöönottoaikaa arvioitaessa on muistettava, että perinteisten epoksien ja polyuretaanien pinnoiteyhdistelmissä jokainen käsittely edellyttää vähintään 10 tunnin kovettumisaikaa. Käyttöönotto lasketaan siitä, kun yhdistelmän viimeinen käsittely on tehty. Epoksien ja polyuretaanien työstöaika on noin 0,5 tuntia. Lakoilla ja maaleilla työstöaika on yleensä pidempi, 1-2 tuntia. Pinnoitteiden kovettumisreaktio on riippuvainen lämmöstä. Suurempi lämpö lisää reaktionopeutta ja mikäli lämpötila on liian alhainen, kovettumista ei tapahdu lainkaan. Haju- ja turvallisuustekijät Pintakäsittelyn valintaan vaikuttavia tekijöitä voivat olla haju- ja työturvallisuustekijät. Jo alustan käsittelyssä saattavat esim. pölyäminen ja melu olla tekijöitä, joita ei voida sallia.

8 Liuotinohenteiset lakat ja maalit edellyttävät erittäin hyvää tuuletusta ja työntekijältä henkilökohtaisten suojaimien käyttöä. Näin on myös käsiteltäessä akryylituotteita, joskin mittausten mukaan hajun aiheuttavan metyylimetakrylaatin määrä ilmakuutiometrissä on vain pieni murto-osa terveydelle vaarallisesta pitoisuudesta. Kovettuneista pinnoitteista ja maaleista suoritetaan myös ns. emissiomittauksia, joissa tutkitaan valmiista pinnoitteesta tai maalista syntyneitä haihtuvia aineita. Tuotteet luokitellaan tämän mukaan M-luokitusjärjestelmän mukaan, joista M 1-luokka on paras. Korjaus ja kunnossapito Muovipinnoitteiden korjaustoimet ovat varsin yksinkertaisia. Rikkoutuneen pinnoitteen kohdalta betonipinta puhdistetaan huolellisesti ja korjaus suoritetaan samoin kuin varsinainen pinnoitus. On tärkeää, että korjaus suoritetaan välittömästi vaurion ilmestyttyä, jolloin betoniin ei pääse imeytymään epäpuhtauksia tai vettä. Kunnossapitoon ja puhdistukseen soveltuvat normaalisti käytössä olevat puhdistusaineet ja menetelmät. Hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi voidaan epoksi- ja polyuretaanipinnoitteet ja ns. "itsesiliävät" massat vahata ennen käyttöönottoa muovilattioille sopivalla vahalla. Tuoteselosteet ja käyttöturvallisuustiedotteet Valmistajilla pitää olla lain edellyttämistä tuotteistaan käyttöturvallisuustiedotteet, joissa annetaan tuotteen käytöstä, suojautumisesta, kuljetuksesta yms. tietoa. Teknisissä tuoteselosteissa esitetään yleensä tuotteen käyttötarkoitus, annetaan teknisiä tietoja, testituloksia ja opastetaan tuotteen käyttöä.

Betonilattioiden pinnoitusohjeet

Betonilattioiden pinnoitusohjeet Betonilattioiden pinnoitusohjeet BLY 12 / by54 Betonilattioiden pinnoitusohjeet 2010 BLY 7 / by45 Betonilattiat 2002 PSK 2703 standardi: Betonilattioiden pintakäsittely. Käyttösuositus prosessiteollisuudelle

Lisätiedot

PINNOITETTAVALLE ALUSTALLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET

PINNOITETTAVALLE ALUSTALLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET BLY 12 Betonilattioiden pinnoitusohjeet 2010 / pinnoitustyöt ja laadunvarmistus 1 PINNOITETTAVALLE ALUSTALLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET Taustaa Käsittelemättömälle teollisuuslattialle on luonteenomaista,

Lisätiedot

PiiMat - polymeeripinnoitteet

PiiMat - polymeeripinnoitteet PiiMat - polymeeripinnoitteet Tuotetietoa PIIMAT OY 14. lokakuuta 2013 PiiMat - polymeeripinnoitteet Tuotetietoa Polymeeripinnoitteet PiiMat Oy:n tuotevalikoimaan kuuluvat kattavasti eri raaka-ainepohjaiset

Lisätiedot

BETONILATTIA BETONILATTIA. - pinnoitustyönjohtaja 11. - 12.4.2016. - työnjohtaja 12. - 13.4.2016

BETONILATTIA BETONILATTIA. - pinnoitustyönjohtaja 11. - 12.4.2016. - työnjohtaja 12. - 13.4.2016 BETONILATTIA - pinnoitustyönjohtaja 11. - 12.4.2016 BETONILATTIA - työnjohtaja 12. - 13.4.2016 Paikka:Technopolis Espoo, Tekniikantie 12, Espoo. www.betoniyhdistys.fi PL 381, 00131 Helsinki Lopputentit

Lisätiedot

Betonilattiat 2014 by 45 / BLY 7

Betonilattiat 2014 by 45 / BLY 7 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O OSA 1 YLEISTÄ... 9 1.1 SOVELTAMISALA... 9 1.2 BETONILATTIOIDEN PERUSTYYPIT... 10 1.2.1 Maanvarainen lattia... 10 1.2.2 Paalulaatta... 11 1.2.3 Pintabetonilattia... 11 1.2.3.1

Lisätiedot

Lattiabetonit Betonin valintakriteerit, pinnoitettavat lattiat

Lattiabetonit Betonin valintakriteerit, pinnoitettavat lattiat Lattiabetonit Betonin valintakriteerit, pinnoitettavat lattiat Vesa Anttila Kehityspäällikkö Rudus Oy Sirotepinnan levitys edellyttää oikeaa ajankohtaa sekä betonia, josta voi imeytyä vettä pinnoitteen

Lisätiedot

Betonilattiapäivä. Nopea rakentaminen mitä betonilattioiden osalta tulee huomioida

Betonilattiapäivä. Nopea rakentaminen mitä betonilattioiden osalta tulee huomioida Betonilattiapäivä Nopea rakentaminen mitä betonilattioiden osalta tulee huomioida Tomi Kanto Beraka Oy Yrittäjä, alalla enemmän tai vähemmän vuodesta 2007 Betoniukko työyhteenliittymä (Beraka Oy, Lattia

Lisätiedot

15. FESCOTOP-LATTIASIROTTEET

15. FESCOTOP-LATTIASIROTTEET Tulostettu 9.7.2016 1 / 9 15. FESCOTOP-LATTIASIROTTEET Fescotop F10 2 Fescotop F45K 5 Jälkihoitoaine 8 Fescotop F10 2 / 9 FESCOTOP F10 Tuotekuvaus Fescotop F10 on sementtipohjainen lattiakovete, joka levitetään

Lisätiedot

Korjattavien pintojen esikäsittelyt

Korjattavien pintojen esikäsittelyt 06.02.2018 1 Betonirakenteiden korjaaminen Esikäsittelyt ja laastipaikkauksen periaatteet 06.02.2018 2 Korjattavien pintojen esikäsittelyt Korjattavien pintojen on oltava puhtaita Lujuudeltaan heikko betoni

Lisätiedot

1. ALOITUSPALAVERI 3. BETONOINTI 4. JÄLKIHOITO

1. ALOITUSPALAVERI 3. BETONOINTI 4. JÄLKIHOITO 1. ALOITUSPALAVERI 2. BETONIMASSAN VALINTA 3. BETONOINTI 4. JÄLKIHOITO 1. Aloituspalaveri Ennen jokaisen lattiatyön aloitusta tulee järjestää kaikkien osapuolten (mm. rakennuttaja, suunnittelija, pääurakoitsija,

Lisätiedot

BETONILATTIA - pinnoitustyönjohtaja 13. - 14.4.2015

BETONILATTIA - pinnoitustyönjohtaja 13. - 14.4.2015 BETONILATTIA - pinnoitustyönjohtaja 13. - 14.4.2015 BETONILATTIA - työnjohtaja 14. - 15.4.2015 www.betoniyhdistys.fi PL 381, 00131 Helsinki Lopputentit 25.5.2015 Paikka: Technopolis Vantaa, Teknobulevardi

Lisätiedot

Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista.

Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista. Sivu 1 / 5 Korroosionestomaalit Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista. Sideaineet Sideaine muodostaa alustaan kiinnittyvän

Lisätiedot

1(5) 100% 1.5 kg / l (seos) Fontefloor PU Cem B 2.6KG Fontefloor PU Cem C 4.2KG

1(5) 100% 1.5 kg / l (seos) Fontefloor PU Cem B 2.6KG Fontefloor PU Cem C 4.2KG 1(5) Liuotteeton, vesiohenteinen hybridipolyuretaanibetonipinnoite. Kestää mekaanista kulutusta pidentäen siten pinnoitetun pinnan käyttöikää Himmeä pinta, joka tiivistää alustan Käytetään Fontefloor PU

Lisätiedot

Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry

Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry LÄHTÖKOHDAT JA TAUSTA kiinnostus ja kysyntä betonilattioihin kasvanut - arkkitehdit, sisustussuunnittelijat, rakennuttajat, loppukäyttäjät betonilattiavaihtoehdot

Lisätiedot

Lattiabetonin valinta eri käyttökohteisiin. Vesa Anttila

Lattiabetonin valinta eri käyttökohteisiin. Vesa Anttila Lattiabetonin valinta eri käyttökohteisiin Vesa Anttila 29.10.2015 Lattioiden teko haastava betonityö! Laajat avoimet pinnat Olosuhteet rajaavat usein valintoja Paljon käsityötä työmiehillä suuri vaikutus

Lisätiedot

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET 26.6.2014 ALUSTANKÄSITTELYOHJEET Uudisrakentaminen - Betoni - Levylattiat - Metallilattiat Korjausrakentaminen - Maalattu puulattia - Maalattu betonilattia - Betonilattia, jossa akryylidispersioliimajäänteitä

Lisätiedot

BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS

BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS Tuotekehityksen kuulumisia 17.9.2015, Tikkurila Oyj, Vantaa Jenni Järvinen & Juha Nikkola Sisältö Yleistä vesiohenteisista epokseista Tikkurilan Fontefloor EP tuotteet

Lisätiedot

Nanten System TR. Suurkeittiöiden ja elintarviketeollisuuden lattioiden pinnoitus- ja vedeneristäminen

Nanten System TR. Suurkeittiöiden ja elintarviketeollisuuden lattioiden pinnoitus- ja vedeneristäminen Suurkeittiöiden ja elintarviketeollisuuden lattioiden pinnoitus- ja vedeneristäminen Nanten System TR 17.2.2017 VESIRASITUKSEN KESTÄVÄ KUUMUUDEN KESTÄVÄ LÄMPÖSHOKKIEN KESTÄVÄ PESUKEMIKAALIEN KESTÄVÄ KOVAN

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,

Lisätiedot

Betonilattiat ja pinnoittaminen 2013 15.3.2013

Betonilattiat ja pinnoittaminen 2013 15.3.2013 Betonilattiat ja pinnoittaminen 2013 Pinnoituscaset Sami Niemi Rakennusfysikaaliset asiantuntijapalvelut Pinnoituksen onnistuminen Epäonnistumisia liian usein Välillä toimii aivan märälläkin Välillä irtoaa,

Lisätiedot

TEKNOPUR 300. elastomeeripinnoite. Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa

TEKNOPUR 300. elastomeeripinnoite. Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa PERINTEINEN EPOKSIPINNOITE JA TEKNOPUR 300-20 C:SSA SUORITETUN ISKUNKESTOTESTIN JÄLKEEN. Vertaansa vailla olevaa puhdasta

Lisätiedot

Enketop Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille

Enketop Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille Yksikomponenttinen pinnoitusjärjestelmä. Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille Parvekkeet ja terassit eivät ainoastaan altistu jatkuvasti kovalle

Lisätiedot

Construction. Sika MultiKit. Kaksikomponenttinen monikäyttöinen muovaus- ja. korjausmassa. Tuotekuvaus

Construction. Sika MultiKit. Kaksikomponenttinen monikäyttöinen muovaus- ja. korjausmassa. Tuotekuvaus Tuotetietoesite Painos 24/04/2008 Tunnus no: 02 04 02 03 001 0 000024 Sika Multikit Sika MultiKit Kaksikomponenttinen monikäyttöinen muovaus- ja korjausmassa Construction Tuotekuvaus Käyttökohteet Ominaisuudet

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika

Lisätiedot

Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa. TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite

Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa. TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Perinteinen epoksipinnoite ja TEKNOPUR 300-20 C:ssa suoritetun iskunkestotestin jälkeen. Vertaansa vailla olevaa puhdasta

Lisätiedot

LITOCHROM STARLIKE. Käyttökohteet:

LITOCHROM STARLIKE. Käyttökohteet: LITOCHROM STARLIKE Kaksikomponenttinen epoksikiinnitys- ja saumausaine keraamisille seinä- ja lattialaatoille sekä keraamisille että lasimosaiikeille.. Kiinnitysaineena käytettäessä, alustan tulee olla

Lisätiedot

PiiMat sirotteet ja kovabetonit

PiiMat sirotteet ja kovabetonit PiiMat sirotteet ja kovabetonit Tuotetietoa ja suunnitteluohjeita PIIMAT OY 15. lokakuuta 2013 PiiMat sirotteet ja kovabetonit Tuotetietoa ja suunnitteluohjeita Sirotteet Sirotteet ovat betonilattian tekovaiheessa

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaaminen Kaatokorjaukset ja pintavalut

Betonirakenteiden korjaaminen Kaatokorjaukset ja pintavalut 1 Betonirakenteiden korjaaminen Kaatokorjaukset ja pintavalut 2 Kaatokorjaukset ja pintavalut Alustana yleensä Paikalla valettu betonilaatta Ontelolaatat Kuorilaatat +paikallavalubetoni 3 Kaatokorjaus-

Lisätiedot

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET ALUSTANKÄSITTELYOHJEET Uudisrakennus Alusta: - Betoni - Levylattiat - Metallilattiat Korjausrakentaminen Alusta: - Maalattu puulattia - Maalattu betonilattia - Betonilattia, jossa akryylidispersioliimajäänteitä

Lisätiedot

BETONILATTIA - pinnoitustyönjohtaja pätevöitymiskurssi nro 5 12.-13.2.2014

BETONILATTIA - pinnoitustyönjohtaja pätevöitymiskurssi nro 5 12.-13.2.2014 BETONILATTIA - pinnoitustyönjohtaja pätevöitymiskurssi nro 5 12.-13.2.2014 www.betoniyhdistys.fi PL 381, 00131 Helsinki BETONILATTIA - työnjohtaja pätevöitymiskurssi nro 13 13.-14.2.2014 Lopputentit 14.3.2014

Lisätiedot

Betonin valinta. Rudus Betoniakatemia. Hannu Timonen-Nissi

Betonin valinta. Rudus Betoniakatemia. Hannu Timonen-Nissi Betonin valinta Rudus Betoniakatemia Hannu Timonen-Nissi 25.1.2019 Betonin valintaperusteet Valukohteessa pitää valita rakenteeseen ja olosuhteisiin sopiva betoni sekä luoda betonille sellaiset olosuhteet,

Lisätiedot

11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT

11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT Tulostettu 25.6.2016 1 / 7 11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT Kiviväri KS 2 Kiviväri S 5 Kiviväri KS 2 / 7 KIVIVÄRI KS Tuotekuvaus Fescon Kiviväri KS on kalkkisementtiperusteinen maali, jonka tartuntaominaisuuksia,

Lisätiedot

Betonilattioiden hoito-ohjeet

Betonilattioiden hoito-ohjeet Betonilattioiden hoito-ohjeet 2. syyskuuta 2013 Betonilattioiden hoito-ohjeet Yleistä Vanhoissa betonilattioissa yleisiä ongelmia ovat niiden likaantuminen, vaikea puhdistettavuus ja pölyäminen. Näiden

Lisätiedot

Lattian pinnoituksen työturvallisuusopas

Lattian pinnoituksen työturvallisuusopas Lattian pinnoituksen työturvallisuusopas Yleistietoa lattianpinnoitteista Lähes kaikissa lattianpinnoitteissa on ihmisen terveydelle haitallisia aineita, joita vastaan joudutaan suojautumaan. Puutteellisesta

Lisätiedot

Construction. Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R. Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima Osa Sikadur -Combiflex -järjestelmää

Construction. Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R. Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima Osa Sikadur -Combiflex -järjestelmää Tuotetietoesite Painos 24/04/2008 Tunnus no: 02 07 03 02 003 0 000002 Sikadur-Combiflex CF liima Construction Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima

Lisätiedot

Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy , Niko Riikonen

Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy , Niko Riikonen Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy 8.6.2018, Niko Riikonen Ruskon Betoni Oy Betonin suojaaminen erittäin aggressiivisia olosuhteita vastaan Olosuhteissa, jossa PH on

Lisätiedot

Betonin pintakäsittelyn käsikirja

Betonin pintakäsittelyn käsikirja Betonin pintakäsittelyn käsikirja 1 Betonin pintakäsittelyn käsikirja 2014, Teknos Oy Julkaisija: Teknos Oy Taitto: Mainostoimisto Dynastia Oy Paino: Offsetpaino L. Tuovinen Ky 4 Betonin pintakäsittelyn

Lisätiedot

TEOLLISUUSLATTIOIDEN PINNOITUS

TEOLLISUUSLATTIOIDEN PINNOITUS RAKENNUSTEKNIIKKA BLY 11 TEOLLISUUSLATTIOIDEN PINNOITUS Eva HäkkäRönnholm, Taru Haimala, Liisa Rautiainen Raportti 8.11.1999 RAKENNUSTEKNIIKKA TEOLLISUUSLATTIOIDEN PINNOITUS (Tekes) Sisältö 0 Alkusanat

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCryl V 450

Tekninen tietolehti StoCryl V 450 Pinnoite, väritön, himmeä Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Ulkonäkö Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot ei elastisena suojapinnoitteena betonirakenteilla (betoni ja teräsbetoni) ennen kuultokäsittelyä

Lisätiedot

Harjoitus 7. Kovettuvan betonin lämmönkehityksen arvioiminen, kuumabetonin suhteitus, betonirakenteen kuivuminen ja päällystettävyys

Harjoitus 7. Kovettuvan betonin lämmönkehityksen arvioiminen, kuumabetonin suhteitus, betonirakenteen kuivuminen ja päällystettävyys Harjoitus 7 Kovettuvan betonin lämmönkehityksen arvioiminen, kuumabetonin suhteitus, betonirakenteen kuivuminen ja päällystettävyys Kovetuvan betonin lämpötilan kehityksen laskenta Alkulämpötila Hydrataatiolämpö

Lisätiedot

Lautaparketin. alustaanliimausjärjestelmä

Lautaparketin. alustaanliimausjärjestelmä Lautaparketin alustaanliimausjärjestelmä Lautaparketin alustaanliimausjärjestelmä Lautaparketin alustaanliimaus edellyttää tekijältä erityisosaamista sekä erikoistyökaluja. Alustaanliimaukseen soveltuvan

Lisätiedot

RENOFIX RT 310 P TARTUNTADISPERSIO

RENOFIX RT 310 P TARTUNTADISPERSIO TAMMIKUU 2011 Korvaa T 310 P-esitteen marraskuu 1996 ENOFIX T 310 P TATUNTADISPESIO enofix T 310 P on polymeeridispersio, jolla voidaan parantaa betonin/betonin tai betonin/laastin välistä tartuntaa. enofix

Lisätiedot

HINNASTO 2015 (ALV. 0 %)

HINNASTO 2015 (ALV. 0 %) HINNASTO 2015 (ALV. 0 %) Epoksimaalit, pohjusteet, sulkuepoksi Bio -pohjaiset epoksipinnoitteet Hengittävät epoksipinnoitteet Polyuretaanimaalit ja pinnoitteet Akryylituotteet Muut tuotteet Työkalut ja

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaaminen Halkeamien korjaus

Betonirakenteiden korjaaminen Halkeamien korjaus 06.02.2018 1 Betonirakenteiden korjaaminen Halkeamien korjaus 06.02.2018 2 Halkeamien korjaaminen Halkeilu heikentää rakenteen kantavuutta ja säilyvyyttä Suuret halkeamat voivat alentaa rakenteen taivutus-

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaaminen 2019

Betonirakenteiden korjaaminen 2019 Betonirakenteiden korjaaminen 2019 HALKEAMIEN KORJAAMINEN (BY41, LUKU 11) 10.4.2019 DI. PETRI SILVENNOINEN CONSTI JULKISIVUT OY 2 Halkeamien korjaaminen Betonirakenteen halkeilu heikentää rakenteen pitkäaikaiskestävyyttä

Lisätiedot

Pinnoitus. Siporex hallit. Maalaus. Ohjeita. www.kivira.fi

Pinnoitus. Siporex hallit. Maalaus. Ohjeita. www.kivira.fi Pinnoitus Siporex hallit Maalaus Ohjeita www.kivira.fi Siporex hallien pinnoitus Ohjeita Toukokuu 2015 Uudelleen pinnoitus tai maalaus Alustavat työt Selvitetään millä tuotteella / tuotteilla halli on

Lisätiedot

SiMP Seal 55. 1-Komponenttinen SiMP polymeeriteknologiaan perustuva liima- ja tiivistysmassa. Tuotekuvaus. Käyttöalueet. Edut

SiMP Seal 55. 1-Komponenttinen SiMP polymeeriteknologiaan perustuva liima- ja tiivistysmassa. Tuotekuvaus. Käyttöalueet. Edut SiMP Seal 55 1-Komponenttinen SiMP polymeeriteknologiaan perustuva liima- ja tiivistysmassa 1 Tuotekuvaus SiMP Seal 55 on 1-komponenttinen, korkealuokkainen, pysyvästi elastinen, kosteuskuivuva SiMP polymeeriteknologiaan

Lisätiedot

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Puulattiat Sisältö: Yleistä Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja 13.2.2014 2 Yleistä Alan nykytila Käsiteltäviä puuvalmiita pintoja entistä

Lisätiedot

Cement Design. Osa kestävää kehitystä

Cement Design. Osa kestävää kehitystä Cement Design Cement Design tarkoittaa kirjaimellisesti sementillä suunnittelua ja muotoilua. Uudet mikrosementit ovat tehneet sementin- ja betoninoloisista pinnoista trendikkäitä niin yksityisissä kodeissa

Lisätiedot

TEOLLISUUSPINNOITTEET

TEOLLISUUSPINNOITTEET TEOLLISUUSPINNOITTEET VRS-POLYDRIVE 95 65 ShA 10 25 mm, Tummansininen 90 kaikki kuivat vetotelapositiot VRS-POLYDRIVE on kulutusta erittäin hyvin kestävä polyuretaanipinnoite kaikkiin kuiviin vetotelapositioihin.

Lisätiedot

ALUSTABETONIN KOSTEUSPITOISUUDEN VAIKUTUS PINNOITTEEN TARTUNTAAN

ALUSTABETONIN KOSTEUSPITOISUUDEN VAIKUTUS PINNOITTEEN TARTUNTAAN ALUSTABETONIN KOSTEUSPITOISUUDEN VAIKUTUS PINNOITTEEN TARTUNTAAN Jarmo Saarinen, diplomi-insinööri, Vahanen Oy 1 1 Epoksipinnoitteen vaurioituminen osmoottisen kuplimisen vaikutuksesta. Kuva on otettu

Lisätiedot

Johanna Tikkanen, TkT

Johanna Tikkanen, TkT Johanna Tikkanen, TkT Suhteituksella tarkoitetaan betonin osaaineiden (sementti, runkoaine, vesi, (lisäaineet, seosaineet)) yhdistämistä niin, että sekä tuore betonimassa että kovettunut betoni saavuttavat

Lisätiedot

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n.

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n. 1(5) Kaksikomponenttinen liuotteeton epoksilakka. Ohennettuna tuote imeytyy hyvin betonin huokosiin tiivistäen pohjan ja varmistaen pinnoitteen ja massan tartunnan alustaan Soveltuu hiekalla täytettynä

Lisätiedot

Dipl.ins. Tapio Aho, Dipl.ins. Matti Hyttinen, Ins. Reino Hänninen, Dipl.ins. Veli-Pekka Rydenfelt, Dipl.ins. Kari Tolonen, Dipl.ins.

Dipl.ins. Tapio Aho, Dipl.ins. Matti Hyttinen, Ins. Reino Hänninen, Dipl.ins. Veli-Pekka Rydenfelt, Dipl.ins. Kari Tolonen, Dipl.ins. Dipl.ins. Tapio Aho, Dipl.ins. Matti Hyttinen, Ins. Reino Hänninen, Dipl.ins. Veli-Pekka Rydenfelt, Dipl.ins. Kari Tolonen, Dipl.ins. Pekka Vuorinen BETONILATTIOIDEN KULUTUS - KESTÄVYYSLUOKAN VALINTA Suomen

Lisätiedot

saumaus- ja tiivistysaineet

saumaus- ja tiivistysaineet saumaus- ja tiivistysaineet POWERCOLOR Sementtipohjaisen saumalaastin uusinta sukupolvea sisältää hopea ioneja ja käytetään 1 5 mm leveisiin saumoihin. SILVER ACTIVE SYSTEM on oligodynaaminenhopea ionien

Lisätiedot

Lautaparketin. alustaanliimausjärjestelmä

Lautaparketin. alustaanliimausjärjestelmä Lautaparketin alustaanliimausjärjestelmä Lautaparketin alustaanliimausjärjestelmä Lautaparketin alustaanliimaus edellyttää tekijältä erityisosaamista sekä erikoistyökaluja. Alustaanliimaukseen soveltuvan

Lisätiedot

Teollisuuden betonilattiat

Teollisuuden betonilattiat Teollisuuden betonilattiat Tikkurila Opisto Oulu Juha Kilpinen 12.2.2014 Temafloor lattiapinnoitteet Esityksen sisältö Miksi pintakäsittely Lujuus ja kestävyys Suunnittelu Kosteus Miksi käyttää Temafloor

Lisätiedot

Betonipäivät 9.11.2010 Betonilattiat Yleisimmät virheet ja niiden välttäminen

Betonipäivät 9.11.2010 Betonilattiat Yleisimmät virheet ja niiden välttäminen Betonipäivät 9.11.2010 Betonilattiat Yleisimmät virheet ja niiden välttäminen Vilho Pekkala DI, Vahanen Oy Realismia alusta pitäen Tarkoitukseen sopivat laatuvaatimukset Järkevät kustannuskehykset teollisuuslattian

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot

1(5) 100% 1.35 kg / l (seos) Fontefloor PU Cem B 2.6KG Fontefloor PU Cem C 12KG

1(5) 100% 1.35 kg / l (seos) Fontefloor PU Cem B 2.6KG Fontefloor PU Cem C 12KG 1(5) Liuotteeton, vesiohenteinen, itsesiliävä hybridipolyuretaanibetonipinnoite, joka varmistaa koko pinnoitusjärjestelmän pysyvyyden. Erinomaiset tiivistysominaisuudet. Fontefloor PU Cem 2 tiivistää betonin

Lisätiedot

BETONILATTIAPINNOITUKSET OSA 1 SEMENTTIPOHJAISET PINNOITTEET

BETONILATTIAPINNOITUKSET OSA 1 SEMENTTIPOHJAISET PINNOITTEET BETONILATTIAPINNOITUKSET OSA 1 SEMENTTIPOHJAISET PINNOITTEET Martti Matsinen, diplomi-insinööri, toimitusjohtaja, Piimat Oy martti.matsinen@piimat.fi Betonilattioita on viime aikoina vihdoin käsitelty

Lisätiedot

LATTIAN MAALAUS AMMATTILAISILLE!

LATTIAN MAALAUS AMMATTILAISILLE! LATTIAN MAALAUS AMMATTILAISILLE! - Tarpeittesi mukainen maalausjärjestelmä Tuotteet vaativille alustoille ja ympäristöille! www.kenlin.fi LATTIAN MAALAUS Maalausjärjestelmä Hagmansin lattiatuotevalikoima

Lisätiedot

Betonilattiapäivät 2014

Betonilattiapäivät 2014 Betonilattiapäivät 2014 Lattiatyypit ja toteutus BLY ry / Martti Matsinen, Mauri Tanninen 1 Luennon sisältö (luvut viittaavat julkaisuun Betonilattiat 2014, by45/bly-7) 1. Betonilattioiden perustyypit

Lisätiedot

RENOFLOOR RT 425 P TARTUNTADISPERSIO TEKNISET TIEDOT

RENOFLOOR RT 425 P TARTUNTADISPERSIO TEKNISET TIEDOT MARRASKUU 2010 Korvaa RT 425 P-esitteen joulukuu 2002 RENOFLOOR RT 425 P TARTUNTADISPERSIO R OMINAISUUDET enofloor RT 425 P on stryreeni - akrylaattipohjainen polymeeridispersio, jolla varmistetaan Renofloor

Lisätiedot

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T MAATALOUSPINNOITTEET

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T MAATALOUSPINNOITTEET M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T MAATALOUSPINNOITTEET Puhelin 03 780 2363 SIVU 2 l MAATALOUSPINNOITTEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on Pohjoismaiden johtava pinnoitteiden

Lisätiedot

N:o 837 4123 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUVOJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET

N:o 837 4123 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUVOJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET N:o 837 4123 Liite 1 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET 1. Maalien ja lakkojen alaluokat a) Sisäseinien ja -kattojen himmeillä maaleilla ja pinnoitteilla tarkoitetaan

Lisätiedot

Lujitemuovimuotin irrotusainekäsittely

Lujitemuovimuotin irrotusainekäsittely 13.4.2012 Lujitemuovimuotin irrotusainekäsittely Esimerkki KEVRA Oy Erkki Ahopelto Komposiittiteollisuuteen suunniteltujen Chemleaseirrotusaineiden toimintatapa Chemlease irrotusaineiden irrotuskyky perustuu

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6. DIN EN :2004 -sertifioitu järjestelmä

Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6. DIN EN :2004 -sertifioitu järjestelmä Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6 1. K & H Korroosiosuoja- ja tartuntalaasti Korroosiosuojaus ja tartuntalaasti samassa, raekoko < 0,5 mm Soveltuu myös tiesuolan vaikutuksille alttiisiin

Lisätiedot

PiiMat Oy FLEXCRETE Sivu 1 BETONIRAKENTEIDEN KORJAAMINEN 20.1.2006 1 ESITYÖT. 1.1 Pintarakenteet

PiiMat Oy FLEXCRETE Sivu 1 BETONIRAKENTEIDEN KORJAAMINEN 20.1.2006 1 ESITYÖT. 1.1 Pintarakenteet PiiMat Oy FLEXCRETE Sivu 1 1 ESITYÖT 1.1 Pintarakenteet Ennen betonikorjaus- tai pinnoitustöiden aloittamista on tilaajan edustajan kanssa käytävä läpi korjattavalla tai pinnoitettavalla alueella olevat

Lisätiedot

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 6 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus ja

Lisätiedot

BETONIN SUHTEITUS eli Betonin koostumuksen määrittely

BETONIN SUHTEITUS eli Betonin koostumuksen määrittely BETONIN SUHTEITUS eli Betonin koostumuksen määrittely 20.9.2016 Suhteitus Tarkoitetaan betonin osaaineiden (sementti, kiviaines, vesi) yhdistämistä niin, että sekä betonimassa että kovettunut betoni saavuttavat

Lisätiedot

MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ

MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ MSS KRISTALLOINTI Pysyvä ratkaisu uusprojekteihin vesitiivistää ja suojaa betonin Monikäyttöinen käsittely vanhoille rakenteille korjaa

Lisätiedot

Degadur * -akryylipinnoitteet

Degadur * -akryylipinnoitteet Degadur * -akryylipinnoitteet Ready in no time - to last a lifetime! * DEGADUR on Evonik Röhm GmbH:n rekisteröity tavaramerkki. Degadur * - nopeampaan pinnoittamiseen Oli tavoitteesi uuden lattian pinnoittaminen

Lisätiedot

Puun teollinen pintakäsittely. Tikkurila Oyj, 2010 Puun teollinen pintakäsittely Luku 1

Puun teollinen pintakäsittely. Tikkurila Oyj, 2010 Puun teollinen pintakäsittely Luku 1 Puun teollinen pintakäsittely 1 Sisältö 1. Perustietoa maaleista ja lakoista 2. Eri pinnoitetyypit ja niiden käyttötavat 3. Puun rakenne ja puulajit 4. Eri alusmateriaalien erikoisvaatimukset pintakäsittelytyössä

Lisätiedot

BETONIPINTOJEN KORJAUS JA MAALAUS

BETONIPINTOJEN KORJAUS JA MAALAUS BETONIPINTOJEN KORJAUS JA MAALAUS Betonipinnat Betonia on pinnoitettu ja pinnoitetaan: Suojaamaan rakennetta, betonia sekä rakenneteräksiä Pakkasrapautumista vastaan Rakenneterästen korroosiota vastaan

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2014-1 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2014-1 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2014-1 TUOTESELOSTE Araldite 2014-1 Kaksikomponenttinen epoksiliima Ominaispiirteet Harmaa tahnamainen epoksi Korkea lämmön-, veden- ja kemikaalinkestävyys Pieni kutistuma Hyvät

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoPox 452 EP

Tekninen tietolehti StoPox 452 EP EP-pohjuste Ominaista Käyttö Ominaisuudet Ulkonäkö Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia sisä- ja ulkokäyttöön lattiapinnoilla kapillaari- ja huokostäyttöön sementtiperustaisilla alustoilla pohjusteena kosteilla

Lisätiedot

KARTOITUSRAPORTTI. Rälssitie 13 01510 VANTAA 567/2609 25.9.2013

KARTOITUSRAPORTTI. Rälssitie 13 01510 VANTAA 567/2609 25.9.2013 KARTOITUSRAPORTTI Rälssitie 13 01510 VANTAA 567/2609 25.9.2013 KARTOITUSRAPORTTI 2 KOHDETIEDOT... 3 LÄHTÖTIEDOT... 4 RAKENTEET... 4 SUORITETUT TYÖT SEKÄ HAVAINNOT... 4 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET...

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVAN TILAN SEINÄT.

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVAN TILAN SEINÄT. Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS 1. Cement primer- laimenna 1:1

Lisätiedot

BETONI Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry 26.3.2013

BETONI Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry 26.3.2013 BETONI Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry 26.3.2013 KIRJAN LÄHTÖKOHDAT JA TAUSTA kiinnostus ja kysyntä betonilattioihin kasvanut - arkkitehdit, sisustussuunnittelijat, rakennuttajat,

Lisätiedot

Betonin kuivuminen. Rudus Betoniakatemia. Hannu Timonen-Nissi

Betonin kuivuminen. Rudus Betoniakatemia. Hannu Timonen-Nissi Betonin kuivuminen Rudus Betoniakatemia Hannu Timonen-Nissi 25.1.2019 Betonin kuivuminen Betoni kuivuu hitaasti Kastunut betoni kuivuu vielä hitaammin Betoni hakeutuu tasapainokosteuteen ympäristönsä kanssa

Lisätiedot

Antimikrobiset maalit

Antimikrobiset maalit Antimikrobiset maalit TIMANTTI CLEAN Antimikrobinen sisämaali Käyttötarkoitus: Pintamaali kohottamaan hygieniatasoa kuiviin, kosteisiin ja märkiin tiloihin Tyyppi: Vesiohenteinen akrylaattidispersiomaali

Lisätiedot

KESTÄVÄ SOKKELIMAALI TUOTESELOSTE TIKKURILA YKI SOKKELIMAALI. Alkalinkestävä akrylaattimaali. Sokkelit

KESTÄVÄ SOKKELIMAALI TUOTESELOSTE TIKKURILA YKI SOKKELIMAALI. Alkalinkestävä akrylaattimaali. Sokkelit TIKKURILA KESTÄVÄ SOKKELIMAALI TYYPPI KÄYTTÖKOHTEET SOVELTUVUUS Alkalinkestävä akrylaattimaali. Sokkelit Betonisokkeleiden ja sementtivahvoilla laasteilla ylitasoitettujen betoni- ja harkkosokkeleiden

Lisätiedot

sulkuaineiden SILKO-koeohjelma 2015-v4

sulkuaineiden SILKO-koeohjelma 2015-v4 TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-02113-15 Betonin halkeamien injektointiaineiden, imeytysaineiden ja sulkuaineiden SILKO-koeohjelma 2015-v4 Kirjoittajat: Liisa Salparanta Luottamuksellisuus: Julkinen 2 (8) Sisällysluettelo

Lisätiedot

RENOFLOOR - LATTIAT. - käyttövalmiiksi asennettuina - entisöitäviin ja uusiin kohteisiin

RENOFLOOR - LATTIAT. - käyttövalmiiksi asennettuina - entisöitäviin ja uusiin kohteisiin RENOFLOOR - LATTIAT - käyttövalmiiksi asennettuina - entisöitäviin ja uusiin kohteisiin VAHVAT PERUSTEET VALITA KULUTUSTA KESTÄVÄT JA SAUMATTOMAT RENOFLOOR - LATTIAT Entisen päämiehemme Cmart Ab:n myytyä

Lisätiedot

MENETELMÄOHJE Kostean teollisuuslattian pinnoitus Sikafloor -81 EpoCem -menetelmä / VERSION 1 / SIKA FINLAND / PAULI LAINIO

MENETELMÄOHJE Kostean teollisuuslattian pinnoitus Sikafloor -81 EpoCem -menetelmä / VERSION 1 / SIKA FINLAND / PAULI LAINIO MENETELMÄOHJE Sikafloor -81 EpoCem -menetelmä 27-04-2018 / VERSION 1 / SIKA FINLAND / PAULI LAINIO SISÄLLYSLUETTELO 1 TAVOITE 3 2 ESIKÄSITTELY 3 3 PINNOITUS Sikafloor -81 EpoCem MENETELMÄLLÄ 4 3.1 Alustan

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-08052-12. Betonin halkeamien injektointiaineiden,

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-08052-12. Betonin halkeamien injektointiaineiden, Betonin halkeamien injektointiaineiden, imeytysaineiden ja sulkuaineiden SILKO-koeohjelma 2013 Luottamuksellisuus: Julkinen 2 (10) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Injektointiaineet... 3 3 Imeytysaineet...

Lisätiedot

VESI-SEMENTTISUHDE, VAATIMUKSET JA MÄÄRITTÄMINEN

VESI-SEMENTTISUHDE, VAATIMUKSET JA MÄÄRITTÄMINEN VESI-SEMENTTISUHDE, VAATIMUKSET JA MÄÄRITTÄMINEN Betoniteollisuuden ajankohtaispäivät 2018 30.5.2018 1 (22) Vesi-sementtisuhteen merkitys Vesi-sementtisuhde täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Professori Duff

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY Pesuhuoneremontit Tero Pyykkönen Oulu 2.9. 2010 Oulu Märkätila tarkoittaa huonetilaa, jonka lattiapinta joutuu tilan käyttötarkoituksen vuoksi vedelle alttiiksi ja jonka seinäpinnoille voi roiskua tai

Lisätiedot

Betonilattiat 2014 BY45/BLY7

Betonilattiat 2014 BY45/BLY7 Betonilattiat 2014 BY45/BLY7 Kim Johansson, BY 9.4.2014 Tampere 1 Toimikunta 2011/1 2013/10 Pentti Lumme, puheenjohtaja Rudus Oy Martti Matsinen, BLY Jouko Ilvonen, Semtu Oy Casper Ålander, Celsa Steel

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCrete EH 200

Tekninen tietolehti StoCrete EH 200 EP hybrid kulutuskerroksen pinnoite Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot sisä- ja ulkokäyttöön lattiapinnoilla teollisuudessa ja pysäköintitaloissa nopeasti

Lisätiedot

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n.

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n. 1(5) Kaksikomponenttinen, liuotteeton epoksilakka. Käytetään Temafloor 4000 hiertomassan ja epoksibetonin sideaineena Käytetään myös Temafloor pinnoitteiden ja massojen pintalakkaukseen Soveltuu pölynsidontalakkaukseen

Lisätiedot

1(5) 100% 2,10 kg / l (seos) Fontefloor PU Cem B 2.6KG Fontefloor PU Cem D 25KG

1(5) 100% 2,10 kg / l (seos) Fontefloor PU Cem B 2.6KG Fontefloor PU Cem D 25KG 1(5) Liuotteeton, vesiohenteinen hybridipolyuretaanimassa äärimmäisiin olosuhteisiin. Yhdistelmä kemikaalien, mekaanisen rasituksen ja vaihtelevan lämmön kestoa. Fontefloor PU Cem 6-9 on saumaton, raskaaseen

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCryl V 400

Tekninen tietolehti StoCryl V 400 Pinnoite, kuultava, himmeä Ominaisuudet Käyttö ei elastisena, värillisenä suojapinnoitteena kantavilla betonirakenteilla (betoni ja teräsbetoni) Ominaisuudet estää veden ja vesiliukoisten haitallisten

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCrete EH 200

Tekninen tietolehti StoCrete EH 200 EP hybrid kulutusta kestävä polymeerisementtipinnoite lattioille Ominaisuudet Käyttö sisä- ja ulkokäyttöön lattiapinnoilla nopeasti kovettuva, epoksihartsimodifioitu sementtiperustainen pinnoite Ominaisuudet

Lisätiedot

MAATALOUSRAKENNUKSEN LATTIAN PINNOITUS RENOFLOOR- BETONIPINNOITTEELLA

MAATALOUSRAKENNUKSEN LATTIAN PINNOITUS RENOFLOOR- BETONIPINNOITTEELLA Sivu1 MAATALOUSRAKENNUKSEN LATTIAN PINNOITUS RENOFLOOR- BETONIPINNOITTEELLA RENOFLOOR betonipinnoitteet ovat helposti työstettäviä ja yksinkertaisia käyttää. Käsitellylle pinnalle voidaan astua jo kahden

Lisätiedot

BETONIPÄIVÄT 2012 Maanvaraiset betonilattiat saumoilla vai ilman

BETONIPÄIVÄT 2012 Maanvaraiset betonilattiat saumoilla vai ilman BETNIPÄIVÄT 2012 Maanvaraiset betonilattiat saumoilla vai ilman DI Martti Matsinen Toimitusjohtaja / PiiMat y Puheenjohtaja / Suomen Betonilattiayhdistys ry Saumoilla vai ilman? Maanvaraisessa betonilattiassa

Lisätiedot

POLYFLOR KALVOPINTAISEN MUOVIMATON ASENNUSOHJE

POLYFLOR KALVOPINTAISEN MUOVIMATON ASENNUSOHJE Sivu 1 / 6 Polyflorin kalvopintainen muovimatto toimii pitkäikäisenä julkisen tilan lattiapäällysteenä, ja voi altistua hyvinkin voimakkaalle rasitukselle. Tämän vuoksi on tärkeää, että matto asennetaan

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCryl V 200

Tekninen tietolehti StoCryl V 200 Pinnoite, himmeä Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Ulkonäkö Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot ei elastisena, värillisenä suojapinnoitteena betonille estää veden ja vesiliukoisten haitallisten

Lisätiedot

Ratkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla.

Ratkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla. Ratkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla. KALOCER KALOCER KALSICA ABRESIST KALSICA Piikarbidi Piikarbidi Kovasementti Valettu Kovasementti keraami Teollisuuden

Lisätiedot