Kirjoittamisen vaikeus ja ihanuus erään tutkijan kokemuksia

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirjoittamisen vaikeus ja ihanuus erään tutkijan kokemuksia"

Transkriptio

1 TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) Kirjoittamisen vaikeus ja ihanuus erään tutkijan kokemuksia Sanni Siltanen, erikoistutkija VTT, TkT

2 Kuka Sanni Siltanen?? Erikoistutkija, VTT:llä vuodesta 1999 Missio: kehittää lisättyä todellisuutta hyödylliseen käyttöön tavallisille ihmisille Väitöskirja Developing augmented reality solutions through user involvement 2015 Tieteellisiä julkaisuja > 25 Sonjan tieteellisen kirjoittamisen kurssilla Haluaisin oppia tieteen popularisointia Sanni Siltanen, VTT 2

3 Kirjoittamisen vaikeus Itseoppinut kirjoittaja, kirjoitin ensimmäisen tieteellisen artikkelini itsenäisesti, esimies kommentoi kirjoitusvirheitä valmiista artikkelista. Kirjoittaminen oli aina työlästä. Tein lisensiaattityön 2012: Theory and applications of marker-based augmented reality Lisurin kirjoittaminen oli kaikin puolin vaikeaa

4 Sitten alkoi tapahtua 2013 menin ensimmäiselle kirjoittamisen kurssille Tutkijan tarmolla paneuduin aiheeseen Kävin kaikki tieteellisen ja väitöskirjan kirjoittamisen kurssit ja luennot Aallossa ja VTT:n tarjoamat kirjoittamiskurssit ja hankin kirjallisuutta ja innostuin kirjoittamisesta

5 Kirjoittamisen ihanuus Väitöskirjan kirjoittaminen oli helppoa, koska: olin opiskellut tieteellistä kirjoittamista minulla oli tietoa kirjoittamisprosessista hain itselleni vertaistukea osasin kirjoittaa paremmin ja minulla oli rutiinia olin löytänyt kirjoittamisoppaita, joista pystyin tarkistamaan tarvittaessa esim. tyyliseikkoja en muodostanut enää tunnesidettä omaan tekstiin olin löytänyt oman tapani työskennellä ja kehittää ajatuksiani en pyrkinyt täydellisyyteen Innoistuin myös kirjoittamaan muita tekstejä

6 Kuinka löysin sisäisen kirjoittajani? Kirjoittajatyyppitesti mieleen hiipi ajatus, että en ehkä olekaan huono tai laiska, vaan ehkä en käytä itselleni parhaita työtapoja Piirtäminen & kaaviot piirtäminen eli ajatuskarttojen ja kaaviokuvien tekeminen auttoi minua hahmottamaan ja jäsentämään asioita, jolloin myös kirjoittaminen helpottui Aloittamisen vaikeus Hemingwayn tapa jättää helppo aloitus seuraavalle päivälle & piirtäminen toimivat minulla Itsekuri Pomodoro-tekniikka eli ajastimen käyttö Rakennemallit ei tarvinnut enää yrittää aina keksiä pyörää uudelleen (myös kaaviokuvat auttoivat tässä) Ajankäyttö opin että tarvitsen myös kypsyttelyaikaa Viitteiden hallinta parasta hoitaa hyvin alusta alkaen

7 Rakenteen hahmottaminen esimerkki Sannin väitöskirjasta Lähtötilanne: Epämääräinen vyyhti asioita (mikä liittyy mihinkin? Mikä järjestys?) Aiheenrajaus kesken (mitä mukaan, mitä ei?) Kurssitehtävä: Piirrä aiheesta kuva! Oivallus: Visualisointi toimii usein ajattelun välineenä ja Hahmottelu auttaa kampittamaan valkoisen paperin kammon

8 Enhancing augmented reality making it everyday technology 3 5 _ UX factors Business and environment factors Human perception Usability Technology acceptance Business factors (3) (5) Identifying UX factors affecting usefulness of AR (in interior design) Identifying business ecosystem factors in AR Application development to improve UX Technical development to improve specific Features of AR applications

9 Enhancing consumer level augmented reality towards real use Paper III Paper IV Paper VII Paper II Paper III USERS BUSINESS ECOSYSTEM Paper V Paper VI Paper I Paper V Paper VI Identifying UX factors affecting usefulness of AR (in interior design) Identifying business ecosystem factors in AR Application development to improve UX Technical development to improve specific features of AR applications

10 Developing consumer level augmented reality Paper I, Paper II Paper III Identifying user expectations and user experience factors affecting usefulness of AR (in interior design) Paper III, Paper IV Identifying business ecosystem factors in AR Paper V, Paper VI Application development to improve user experience Paper V, Paper VI, Paper VII Technical development to improve specific features of AR applications

11 Mitä tutkija kirjoittaa Jatkotutkimuksen suunnittelu Tutkimussuunnitelma Rahoitushakemus Lehdistötiedote/ Julkaisutiedote TUTKIMUS SOME Sähköpostit Tieteelliset julkaisut Seminaariesitykset Tutkimusraportit Muistiinpanot Yleistajuiset lehtiartikkelit Pöytäkirjat ja memot Esitteet ja posterit Webbisivut ja Blogikirjoitukset

Lisätty todellisuus ja sen sovellukset: kiehtovaa visualisointia ja havainnollistamista

Lisätty todellisuus ja sen sovellukset: kiehtovaa visualisointia ja havainnollistamista This document is downloaded from the Digital Open Access Repository of VTT Title Lisätty todellisuus ja sen sovellukset: kiehtovaa visualisointia ja havainnollistamista Author(s) Siltanen, Sanni Citation

Lisätiedot

Augmented Reality (AR) in media applications

Augmented Reality (AR) in media applications Augmented Reality (AR) in media applications Maiju Aikala, Tatu Harviainen, Pekka Siltanen & Caj Södergård VTT Technical Research Centre of Finland Research questions Is it possible to create more addictive

Lisätiedot

Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely

Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely 1 Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely Pekka Kohti tohtorin tutkintoa 19.4.2017 UniOGS 2 Ensimmäinen versio väitöskirjasta Käytä Acta -kirjoituspohjaa Aloita väitöskirjan / yhteenvedon tekeminen

Lisätiedot

Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle. Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.

Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle. Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9. Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle Tapaus kirjoittajan ABC-kortti Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.2005 Kirjoittajan ABC-kortti

Lisätiedot

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa III: Tekninen raportointi

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa III: Tekninen raportointi ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa III: Tekninen raportointi Sisältö Raportoinnin ABC: Miksi kirjoitan? Mitä kirjoitan? Miten kirjoitan? Muutamia erityisasioita 1 Miksi

Lisätiedot

ARTIKKELIVÄITÖSKIRJAN YHTEENVEDON KIRJOITTAMINEN

ARTIKKELIVÄITÖSKIRJAN YHTEENVEDON KIRJOITTAMINEN ARTIKKELIVÄITÖSKIRJAN YHTEENVEDON KIRJOITTAMINEN Reetta Muhonen (TaY, TaSTI) Metodifestivaalit 19.8.2015 Opinteitä ikääntyvien yliopistoon. Sotien sukupolvi ja yliopiston ylistys 17.10.2014, Jyväskylän

Lisätiedot

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden

Lisätiedot

Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta

Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta 1 Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta Timo Ahonen, FUAS/Lahden ammattikorkeakoulu Martti Komulainen, Turun ammattikorkeakoulu Tero Uusitalo, Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Ryhmä 3, kevät 2013 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Referaatti

Lisätiedot

Gradu-seminaari (2016/17)

Gradu-seminaari (2016/17) Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä

Lisätiedot

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2017 OPINTOJAKSO Luokanopettajakoulutuksen erillisvalinta. Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 4 op Kasvatustieteiden

Lisätiedot

Tutkijan informaatiolukutaito

Tutkijan informaatiolukutaito Tutkijan informaatiolukutaito Maria Forsman VTT, kirjastonjohtaja Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto Infolit-hankkeen koulutuspalaveri 17.2.2006 Kirjastoammattilaisesta tutkijaksi Taustalla Kirjasto-

Lisätiedot

Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa

Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa Cleantech gaalan iltapäiväseminaari 20.11.2013 Helena Mälkki & Petri Peltonen Aalto-yliopisto,

Lisätiedot

Käytettävyys ja käyttäjätutkimus. Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi

Käytettävyys ja käyttäjätutkimus. Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi Käytettävyys ja käyttäjätutkimus Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi Teron luennot Ke 15.2 miniluento Ti 28.2 viikkotehtävän anto (T,M) To 1.3 Tero paikalla (tehtävien tekoa) Ti 6.3

Lisätiedot

Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki)

Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Tavoitteet Tiedonhaku

Lisätiedot

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Tutkimussuunnitelma Miten se tehdään? 2016 Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelma on käsikirjoitus, joka kuvaa tutkimuksen olennaisimmat asiat. Sitä seuraamalla tutkija

Lisätiedot

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008 AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista

Lisätiedot

Futuristic History Avoimen tiedon innovaatiot. Aluetietopäivät 21.1.2014 Tuomas Mäkilä / Turun yliopisto

Futuristic History Avoimen tiedon innovaatiot. Aluetietopäivät 21.1.2014 Tuomas Mäkilä / Turun yliopisto Futuristic History Avoimen tiedon innovaatiot Aluetietopäivät 21.1.2014 Tuomas Mäkilä / Turun yliopisto Sisältö 1. Yhdistetty todellisuus 2. Futuristic History hanke 3. Avoimen tiedon innovaatiot Futuristic

Lisätiedot

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet lukiapuvälineasiantuntija Datero Esityksen sisältö Johdanto 1. Lukiapuvälinepalvelut Suomessa 2. Oppiminen ei ole vain lukemista ja kirjoittamista 3.

Lisätiedot

Indoor Environment 2011-2015

Indoor Environment 2011-2015 Indoor Environment 2011-2015 18.4.2013 Risto Kosonen Ohjelma on investointinäkökulmasta edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti Työpaketti Kumulatiiviset kustannukset 1.5.2011 31.8.2012 Kumulatiiviset

Lisätiedot

Tohtorixi. Pasi Tyrväinen , Päivitetty Prof. Digital media

Tohtorixi. Pasi Tyrväinen , Päivitetty Prof. Digital media Tohtorixi 9.2. 2004, Päivitetty 9.1. 2005 http://www.jyu.fi/~pttyrvai/papers/tohtorixi.pdf Pasi Tyrväinen Prof. Digital media email: Pasi.Tyrvainen@jyu.fi Tutkinnon sisältö Tohtori Väitöskirja Lisensiaattityö

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin

Lisätiedot

Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen

Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen Copyright 2017 Tekijät & Gaudeamus Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi Kansi: Emmi Kyytsönen Kolmas, uudistettu painos. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna

Lisätiedot

Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT

Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT 2 Miksi kuluttaja / käyttäjänäkökulma on mielenkiintoinen? Jokainen käyttäjä havainnoi teknologian

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot

Digitaalisen palvelun luoman asiakasarvon tunnistaminen

Digitaalisen palvelun luoman asiakasarvon tunnistaminen TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalisen palvelun luoman asiakasarvon tunnistaminen VALIT-hankkeen päätösseminaari 6.11.2017 Tuija Rantala, Erikoistutkija, VTT Erilaisten kanavien hyödyntäminen digiaikana

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT KOLSTER IPR INSIGHT, 5.4.2017 Sanna Häikiö, Senior Legal Counsel, VTT VTT-konsernin organisaatio 1.1.2017 06/04/2017

Lisätiedot

LÄÄKETIETEEN TUTKIJALINJAN OPETUSSUUNNITELMA LUKUVUONNA

LÄÄKETIETEEN TUTKIJALINJAN OPETUSSUUNNITELMA LUKUVUONNA 1 LÄÄKETIETEEN TUTKIJALINJAN OPETUSSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2013-2014 Sisältää Lääketieteen tutkijalinjan järjestämät opintojaksot. Näiden lisäksi suositellaan mm. seuraavia kursseja/opintojaksoja: - Tutkimuksen

Lisätiedot

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli Teemu Kerola Tieteellisen kirjoittamisen kurssi Ryhmä 4, kevät 2010 http://www.cs.helsinki.fi/u/arytkone/tiki/sisalto.html Referaatti Aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen 1 Referaatti

Lisätiedot

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu!

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu! OPINNÄYTE OJENNUKSEEN Se on vaan gradu! 5.10.2011 Jaana O. Liimatainen Päivän ohjelma 15.15-17 Teemat: Opinnäytetyöprosessi Meininkiä tekemiseen esitys löytyy: valmistu.net http://teemailtapaivat.wikispaces.com

Lisätiedot

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö:

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: jatkuvuuksien merkitys kaupunkisuunnittelussa ASU-LIVE Lahti 23.-24.10.2014 Helena Leino Ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄKOKEMUS & KÄYTTÖLIITTYMÄSUUNNITTELU. CSE- C3800, Aalto 16.9.2015, Eeva Raita

KÄYTTÄJÄKOKEMUS & KÄYTTÖLIITTYMÄSUUNNITTELU. CSE- C3800, Aalto 16.9.2015, Eeva Raita KÄYTTÄJÄKOKEMUS & KÄYTTÖLIITTYMÄSUUNNITTELU CSE- C3800, Aalto 16.9.2015, Eeva Raita TÄNÄÄN 1. KÄYTTÄJÄKOKEMUS EI OLE 2. KÄYTTÄJÄKOKEMUS ON 3. RYHMÄTEHTÄVÄ 4. HUOMIOINTI SUUNNITTELUSSA CSE- C3800, 16.9.2015,

Lisätiedot

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla 2009-2011 Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari Lahti 16.12.2010 Esitys pohjautuu hankkeeseen: VersO Vuorovaikutteinen palvelukehitys verkostossa Taru Hakanen, tutkija

Lisätiedot

Smart Industry SMARTTAMPERE.FI #SMARTTAMPERE

Smart Industry SMARTTAMPERE.FI #SMARTTAMPERE Smart Industry 22.5. 13.00 Tervetuloa, Smart Tampere - ohjelma, Tero Blomqvist Tampereen kaupunki 13.15 Smart Industry - teema, Arto Peltomaa DIMECC 14.00 Teollinen Internet, Markus Mäkelä Wapice 14.20

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunki -erikoiskurssi

Tulevaisuuden kaupunki -erikoiskurssi Tulevaisuuden kaupunki -erikoiskurssi Kevät 2014, Tampereen yliopiston keskustakampus Tampereen yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemia Tulevaisuuden kaupunki

Lisätiedot

WP3 Decision Support Technologies

WP3 Decision Support Technologies WP3 Decision Support Technologies 1 WP3 Decision Support Technologies WP Leader: Jarmo Laitinen Proposed budget: 185 000, VTT 100 000, TUT 85 000. WP3 focuses in utilizing decision support technologies

Lisätiedot

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Nimenhuuto Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen ( muista

Lisätiedot

KIRJOITTAMISEN GENREN KEHITTÄMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KIRJOITTAMISEN GENREN KEHITTÄMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA KIRJOITTAMISEN GENREN KEHITTÄMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Esitys perustuu artikkelikäsikirjoitukseen: Lambert P. & Vanhanen-Nuutinen L. Kirjoittamisen genren kehittäminen ammattikorkeakoulussa. Kirjoittamisen

Lisätiedot

Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen

Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen Kääk!??? Idea! TUTKIMUSPÄIVÄKIRJA Empiirisessä tutkimuksessa tutkimustulokset saadaan tekemällä konkreettisia havaintoja tutkimuskohteesta ja analysoimalla

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Tavoitteena tutkielma, ei tutkimus Ryhmäjako Tärkeimmät

Lisätiedot

Automaattinen yksikkötestaus

Automaattinen yksikkötestaus Teknillinen Korkeakoulu T-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Lineaaristen rajoitteiden tyydyttämistehtävän ratkaisija L models Automaattinen yksikkötestaus Ryhmä Rajoitteiset Versio Päivämäärä Tekijä

Lisätiedot

Digitalisaation hyödyt teollisuudessa

Digitalisaation hyödyt teollisuudessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitalisaation hyödyt teollisuudessa Teollisuus ja digitalisaatio seminaari 3.9.2015 Technopolis Hermia, Tampere Heli Helaakoski, TkT, tutkimuspäällikkö Teollisuuden

Lisätiedot

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen 1. Tavoitteet. Laitoksen ohjeet (ARK) Kirjoittamisen osuus. Kirjoittamisen osuus. Tieteellinen teksti

Tieteellinen kirjoittaminen 1. Tavoitteet. Laitoksen ohjeet (ARK) Kirjoittamisen osuus. Kirjoittamisen osuus. Tieteellinen teksti Tieteellinen kirjoittaminen 1 Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne Tieteellinen teksti Mistä tunnistat tieteellisen / akateemisen tekstin? Miksi kirjoittaminen on joskus vaikeaa? Miten sitä voi helpottaa?

Lisätiedot

Tutkija somessa Jenni Valta Turun yliopiston viestintä

Tutkija somessa Jenni Valta Turun yliopiston viestintä Tutkija somessa Jenni Valta Turun yliopiston viestintä Mitä some antaa tutkijalle? Oma ääni kuuluviin Toimituksellisissa medioissa toimittaja päättää sisällön ja rakenteen somessa voit itse päättää, mitä

Lisätiedot

Master s Thesis opinnäytetyön tuki Industrial Management Master s -ohjelmassa. TkT Marjatta Huhta, Metropolia

Master s Thesis opinnäytetyön tuki Industrial Management Master s -ohjelmassa. TkT Marjatta Huhta, Metropolia Master s Thesis opinnäytetyön tuki Industrial Management Master s -ohjelmassa TkT Marjatta Huhta, Metropolia 1 Esityksen sisältö Master s in Industrial Management ohjelman kokonaisuus, tavoitteet ja rakenne

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjako Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen (mitä

Lisätiedot

SOA SIG SOA Tuotetoimittajan näkökulma

SOA SIG SOA Tuotetoimittajan näkökulma SOA SIG SOA Tuotetoimittajan näkökulma 12.11.2007 Kimmo Kaskikallio IT Architect Sisältö IBM SOA Palveluiden elinkaarimalli IBM Tuotteet elinkaarimallin tukena Palvelukeskeinen arkkitehtuuri (SOA) Eri

Lisätiedot

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Kimmo Ahola

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Kimmo Ahola M2M - uutta liiketoimintaa ja rahoitusta - työpaja 19.2.2013, Tampere Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Kimmo Ahola Ubicom ohjelman päällikkö, Twitter: @KimmoAhola Helmikuu 2013 Ubicom Embedded ICT Finland

Lisätiedot

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa TIES462 Virtuaaliset oppimisympäristöt-kurssi Sanna Kainulainen 2014 Miksi tämä aihe? SOMEn käyttö on yleistynyt Miksi SOMEn käyttö kouluissa ja oppilaitoksissa

Lisätiedot

Parempaa käytettävyyttä

Parempaa käytettävyyttä Parempaa käytettävyyttä Towards Better Usability Usability and End-User Participation in Healthcare Information Technology Systems Development PhD, Lead UX specialist Susanna Martikainen Facts Väitöstutkimus

Lisätiedot

Envibase-hanke. www.ymparisto.fi/envibase. Esittely KTKlle SYKE 3.3.2016 Saku Anttila Yrjö Sucksdorff

Envibase-hanke. www.ymparisto.fi/envibase. Esittely KTKlle SYKE 3.3.2016 Saku Anttila Yrjö Sucksdorff Envibase-hanke www.ymparisto.fi/envibase Esittely KTKlle SYKE 3.3.2016 Saku Anttila Yrjö Sucksdorff Envibase kehittää ympäristötiedon keräämisen, hallinnan ja julkaisun infrastruktuuria Tutkmustiedon hallinta

Lisätiedot

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE

CURRICULUM VITAE CURRICULUM VITAE 16.2.2017 Full name: Satu Marita Rinkinen Date of birth: 25.01.1985 Place of birth: Lahti, Finland Phone +358 50562 3752 E-mail: satu.rinkinen@lut.fi EDUCATION 12/2016 Doctor of Science

Lisätiedot

Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen

Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Tervetuloa mukaan rakentamaan yr-blogiamme! Lue seuraavat ohjeet ennen artikkelisi julkaisemista. Pääset kirjautumaan sisään osoitteessa

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Kevät 2016 Aloitusluento 20.01.2016 TkT Eero Hiltunen 1 Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Aiheet ja ohjaajat

Lisätiedot

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen.

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen. Aalto-yliopisto Kielikeskus Inkeri Lehtimaja, Tiina Airaksinen Opinnäytetyön kirjoitusprosessi Kandidaatintyön kieliasun tulee vastata tieteellisen tekstin vaatimuksia ja noudattaa opinnäytetyölle tyypillisiä

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Osastoneuvoston kokous 3/2006

KOKOUSKUTSU TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Osastoneuvoston kokous 3/2006 TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto KOKOUSKUTSU 7.3.2006 Aika Maanantaina 13.3.2006 klo 13.15 - Paikka TUAS-talo, kokoushuone 4126 Käsiteltävät asiat: 1. Sivuainevalinta (AS)

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmamalli/ Oikeustieteiden tohtoriohjelma, UEF. Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä

Tutkimussuunnitelmamalli/ Oikeustieteiden tohtoriohjelma, UEF. Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä Sisällys Tutkimussuunnitelman tiivistelmä... 1 (puoli sivua) 1 Tutkimuksen tausta ja merkitys... 2 (max. 2 sivua) 2 Tutkimuskysymykset ja tavoitteet..

Lisätiedot

Enterprise Architecture TJTSE Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri

Enterprise Architecture TJTSE Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri Enterprise Architecture TJTSE25 2009 Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri Jukka (Jups) Heikkilä Professor, IS (ebusiness) Faculty of Information Technology University of Jyväskylä e-mail: jups@cc.jyu.fi tel:

Lisätiedot

AIKA V3 KASVATUSTIETEELLINEN LUKU- JA KIRJOITUSTAITO. Opettaja Hanna Vilkka

AIKA V3 KASVATUSTIETEELLINEN LUKU- JA KIRJOITUSTAITO. Opettaja Hanna Vilkka AIKA V3 KASVATUSTIETEELLINEN LUKU- JA KIRJOITUSTAITO Opettaja Hanna Vilkka 1. TIETEELLINEN LUKEMINEN 2. TIETEELLINEN KIRJOITTAMINEN 3. ARGUMENTOINTI 4. KRIITTINEN KESKUSTELU 5. ESSEE 6. OPPONOINTI 1.TIETEELLINEN

Lisätiedot

Copernicus, Sentinels, Finland. Erja Ämmälahti Tekes,

Copernicus, Sentinels, Finland. Erja Ämmälahti Tekes, Copernicus, Sentinels, Finland Erja Ämmälahti Tekes, 24.5.2016 Finnish Space industry in the European context European Space industry has been constantly growing and increasing its direct employment in

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Syksy 2015 Aloitusluento 16.09.2015 TkT Eero Hiltunen Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Koulutusohjelmien omat

Lisätiedot

Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta

Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta Oikea työtapa takaa tekstin laadun Valmistaudu, kirjoita, varmista Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta Noudata ehtoja! Sinulla on määräaikainen käyttöoikeus Kirjoituskoulun koulutusvideoihin ja

Lisätiedot

Koodaus. Koodaus ja memojen kirjoittaminen on kaiken laadullisen tutkimuksen perusta. Mutta miten koodaus oikein tapahtuu. Koodaus

Koodaus. Koodaus ja memojen kirjoittaminen on kaiken laadullisen tutkimuksen perusta. Mutta miten koodaus oikein tapahtuu. Koodaus Laadullisen aineiston analyysi ja memojen kirjoittaminen on kaiken laadullisen tutkimuksen perusta. Mutta miten koodaus oikein tapahtuu. 25. maaliskuuta 2003 Jyväskylän yliopisto Page 1 Kvantitatiivisen

Lisätiedot

Ajankäytön suunnittelu opiskelussa. SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Susanna Reunanen 29.10.2015

Ajankäytön suunnittelu opiskelussa. SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Susanna Reunanen 29.10.2015 Ajankäytön suunnittelu opiskelussa SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Susanna Reunanen 29.10.2015 Sisältö Ajankäytön suunnittelu Ajankäytön vinkkejä Esimerkkejä ajankäytön suunnitteluun Linkkejä 30.10.2015

Lisätiedot

Näin tein diplomityön. Karoliina Tiuraniemi Informaatioverkostojen koulutusohjelma 4.12.2015

Näin tein diplomityön. Karoliina Tiuraniemi Informaatioverkostojen koulutusohjelma 4.12.2015 Näin tein diplomityön Karoliina Tiuraniemi Informaatioverkostojen koulutusohjelma 4.12.2015 Minun tieni diplomi-insinööriksi 1998 opintojen alku, Teknillinen fysiikka 1999 opintojen alku, Pop&jazz musiikki

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu Porin tiedekirjaston aineiston haku Tutcattietokannasta (ja

Lisätiedot

Tutkimusraportin osat

Tutkimusraportin osat Tutkimusraportin osat Otsikko. Mahdollinen alaotsikko Tiivistelmä (Abstrakti) Johdanto Teorian ja keskeisten käsitteiden kuvaus Kirjallisuuskatsaus Aineiston sekä sen hankinnassa ja käsittelyssä käytetyn

Lisätiedot

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011, 17.12.2012 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja:

Lisätiedot

Tietomallit ylläpidossa, periaatteita

Tietomallit ylläpidossa, periaatteita Tietomallit ylläpidossa, periaatteita TJJ / 14.01.2015 Rakennushankkeen kolme tukijalkaa Tavoitteet Luonnos Sopimus Toteutus Rakentaminen Vastaanotto Ylläpito Allianssi Yhteistoiminta Ajattelutapa Lean

Lisätiedot

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot

Lisätiedot

Katsaus ohjelmavalmisteluihin. Dr. Anssi Salonen 9.11.2010

Katsaus ohjelmavalmisteluihin. Dr. Anssi Salonen 9.11.2010 Katsaus ohjelmavalmisteluihin Dr. Anssi Salonen 9.11.2010 Nykyiset tutkimusohjelmat 1. Yrityksen askeleet Tutkimuslaitokset 2. RYM askeleet 3. Ohjelmarakenne 4. Kokemukset ja oppi nykytilanteesta PRE SY

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

Reliable sensors for industrial internet

Reliable sensors for industrial internet Reliable sensors for industrial internet 21.5.2015 Anu Kärkkäinen, PhD Research Team Leader VTT Technical Research Centre of Finland anu.karkkainen@vtt.fi Click to edit Master Contents title style Click

Lisätiedot

Käyttökokemuksen evaluoinnista käyttökokemuksen ohjaamaan suunnitteluun. ecommunication & UX SUMMIT 18.9.2013 Eija Kaasinen, VTT

Käyttökokemuksen evaluoinnista käyttökokemuksen ohjaamaan suunnitteluun. ecommunication & UX SUMMIT 18.9.2013 Eija Kaasinen, VTT Käyttökokemuksen evaluoinnista käyttökokemuksen ohjaamaan suunnitteluun ecommunication & UX SUMMIT 18.9.2013 Eija Kaasinen, VTT 2 Hyvä käyttökokemus Laadukas käyttökokemus Ylivoimainen käyttäjäkokemus

Lisätiedot

Hypermedian jatko-opintoseminaari

Hypermedian jatko-opintoseminaari Hypermedian jatko-opintoseminaari Tutkimusmenetelmät, kun tutkimuskohteena on ihminen ja tekniikka I, 1-4 ov Kirsi Silius 26.11.2004 Seminaarin aikataulu pe 26.11.04 Kirsi Silius: Seminaarin yleisesittely,

Lisätiedot

Ketterämpi Sonera Matka on alkanut!

Ketterämpi Sonera Matka on alkanut! Ketterämpi Sonera Matka on alkanut! Muutamme maailmaa Asiakkaidemme ehdoilla Anne Rahkonen New Generation Telco Agenda Sonera tänään Matkalla muutokseen Digitalisaation ytimessä Globaali verkko maailma

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Teemaopinnot Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 5.22 Teemaopinnot "Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja.

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Rakenteiden kosteustekniikka ja FUTBEMS -hanke FInZEB Työpaja 18.9.2014 Tuomo Ojanen Erikoistutkija, VTT

Rakenteiden kosteustekniikka ja FUTBEMS -hanke FInZEB Työpaja 18.9.2014 Tuomo Ojanen Erikoistutkija, VTT Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) Rakenteiden kosteustekniikka ja FUTBEMS -hanke FInZEB Työpaja 18.9.2014 Tuomo Ojanen Erikoistutkija, VTT Click Esityksen to edit sisältö Master title style Lisääkö hyvä

Lisätiedot

LuK/TkK-seminaari TKT/DI. Syksy 2008

LuK/TkK-seminaari TKT/DI. Syksy 2008 LuK/TkK-seminaari TKT/DI Syksy 2008 Tutkielman aiheen valinta Keskeinen onnistumiseen vaikuttava tekijä Aihe kannattaa valita sellaiselta alueelta, joka on ainakin osittain entuudestaan tuttu ja mielenkiintoiselta

Lisätiedot

Analyysiraporttien kirjoittaminen SYN:n bibliometriikkaseminaari 2, Julkaisutoiminnan arviointi. Tampereen teknillinen yliopisto

Analyysiraporttien kirjoittaminen SYN:n bibliometriikkaseminaari 2, Julkaisutoiminnan arviointi. Tampereen teknillinen yliopisto Analyysiraporttien kirjoittaminen SYN:n bibliometriikkaseminaari 2, Julkaisutoiminnan arviointi Leena Huiku Tampereen teknillinen yliopisto 12.3.2013 TTY:n tutkimuksen arviointi TUT RAE 2010-2011 2 5 paneelia,

Lisätiedot

Miten Time to Profit on toteutettu yritysten tuotekehitysprojekteissa?

Miten Time to Profit on toteutettu yritysten tuotekehitysprojekteissa? Miten Time to Profit on toteutettu yritysten tuotekehitysprojekteissa? Väitän että puutteellisesti. Tuotekehityksen tavoite on harvoin Time to Profit. Tomi Kankainen M.Sc. (Konetekniikka / TTY) M.A. (Teollinen

Lisätiedot

KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ -

KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ - Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu Syksy 2015 KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ - TIETOPAKETTI OPISKELIJALLE ALKUSANAT Kandidaattiseminaari on monelle opiskelijalle ensimmäinen tilanne,

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

Teknologia- ja markkinatietoa innovaatiomaisemista

Teknologia- ja markkinatietoa innovaatiomaisemista 21/03/2013 1 Teknologia- ja markkinatietoa innovaatiomaisemista Tekniikan alan tutkiminen Tärkeimmät toimijat, osa-alueet ja trendit Nousevat teknologiat State-of-art ja white space analyysit Potentiaalisten

Lisätiedot

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA OULUN YLIOPISTO TEKNILLINEN TIEDEKUNTA JATKO-OPINTOSUUNNITELMA Pyydän hyväksymistä seuraaville tutkintovaatimuksilleni: Nimi: DI Iiro Insinööri Osoite: Iironkatu 10, 90100 Oulu Jatko-opinto-oikeus myönnetty:

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

1) Kirjoittamisen aiheen tai näkökulman on tunnuttava tuoreelta, maistuttava uudelta.

1) Kirjoittamisen aiheen tai näkökulman on tunnuttava tuoreelta, maistuttava uudelta. Juhani Niemi ALKUOPPIA KIRJOITTAMISEEN Perustavia lähtökohtia: 1) Kirjoittamisen aiheen tai näkökulman on tunnuttava tuoreelta, maistuttava uudelta. 2) Suhteen käsiteltävään aiheeseen on oltava omakohtainen,

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen Osa III: Tekninen raportointi

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen Osa III: Tekninen raportointi ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 10.4.2017 Osa III: Tekninen raportointi Sisältö Raportoinnin ABC: Miksi kirjoitan? Mitä kirjoitan? Miten kirjoitan? 1 Miksi kirjoitan? Tavanomaisia

Lisätiedot

7.4 Variability management

7.4 Variability management 7.4 Variability management time... space software product-line should support variability in space (different products) support variability in time (maintenance, evolution) 1 Product variation Product

Lisätiedot

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 tuetusti / vaihtelevasti / hyvin / erinomaisesti vuosiluokka 1 2 3 4 käyttäytyminen Otat muut huomioon ja luot toiminnallasi myönteistä ilmapiiriä.

Lisätiedot

SCI-A0000 Johdatus opiskeluun (2 op) Teknistieteellinen kandidaattiohjelma. Informaatioverkostojen pääaine

SCI-A0000 Johdatus opiskeluun (2 op) Teknistieteellinen kandidaattiohjelma. Informaatioverkostojen pääaine SCI-A0000 Johdatus opiskeluun (2 op) Teknistieteellinen kandidaattiohjelma Informaatioverkostojen pääaine Työelämä ja tiedeyhteisö Tapaamisen 29.9 aiheita Miten opiskeluni Informaatioverkostojen pääaineessa

Lisätiedot