Luonnos KAUPUNKISTRATEGIA VISIO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnos KAUPUNKISTRATEGIA VISIO"

Transkriptio

1 Luonnos KAUPUNKISTRATEGIA VISIO LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ROVANIEMI ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

2 ARVOT Rovaniemen kaupungin arvot ovat yhteisöllisyys, luovuus, ympäristötietoisuus ja vastuullisuus. Kaupungin toiminnassa arvot tarkoittavat seuraavaa: YHTEISÖLLISYYS: Edistämme yhtäläisiä hyvän elämän mahdollisuuksia. Toimimme luottamusta, turvallisuutta ja tasa-arvoisuutta edistäen. Arvostamme avoimuutta, yhdessä tekemistä ja kansalaiskeskustelua. Rakennamme kumppanuutta ja verkostoidumme. LUOVUUS: Arvostamme jatkuvaa kehittämistä. Etsimme uusia tapoja toimia tavoitteena tasapainoinen ja kestävä muutos. Toimimme tavalla, joka uudistaa ja voimistaa kuntaamme. Hyödynnämme rohkeasti toimintaympäristön muutosten kehitysvoiman. YMPÄRISTÖTIETOISUUS: Toimimme ympäristötietoisesti. Turvaamme myös tulevien sukupolvien mahdollisuudet taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti hyvään elämään tasapainoisella ja kestävällä muutoksella. Arvostamme historiaamme ja kulttuuriamme ja ympäristöämme. VASTUULLISUUS: Asetamme asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinkeinoelämän menestymisen edistämisen kaiken toiminnan lähtökohdaksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti. 2

3 STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT Vision toteutumista edistävät strategiset päämäärät ovat ASUKKAIDEN ROVANIEMI Rovaniemi järjestää asukkaille riittävät ja laadukkaat peruspalvelut ja luo edellytykset muille hyvinvointipalveluille. Asukkaille tarjotaan viihtyisä elinympäristö ja hyvät kuulluksi tulemisen, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet. KYLIEN ROVANIEMI Rovaniemen keskustaa lähiöineen ja maaseutua kylineen kehitetään luonnon läheisenä, elinvoimaisena ja vireänä kokonaisuutena. MAAKUNNAN ROVANIEMI Rovaniemi on kehittyvä, yhteistyö- ja muutoskykyinen, kansainvälinen ja omaleimainen maakunta- ja palvelukeskus. YRITYSTEN ROVANIEMI Rovaniemi tarjoaa elinkeinotoiminnalle monimuotoisen ja monialaisen kehitysympäristön sekä hyvät menestymisen ja työllistämisen edellytykset. 3

4 MENESTYSTEKIJÄT Menestystekijät ovat niitä asioita tai tavoitteita, joissa kaupungin on ehdottomasti onnistuttava, jotta kaupunki kehittyy vision ja strategisten päämäärien suuntaan. Menestystekijät on jaoteltu neljään eri näkökulmaan. I ASUKKAIDEN JA YRITYSTEN NÄKÖKULMA 1. Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen 2. Yritysten ja Rovaniemen alueen kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistaminen III RAKENTEIDEN JA -PROSESSIEN NÄKÖKULMA 6. Ohjausjärjestelmän toimivuus 7. Prosessien sujuvuus ja laatu IV HENKILÖSTÖNÄKÖKULMA 8. Johtamisen, henkilöstöpolitiikan, henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittäminen II TALOUDEN NÄKÖKULMA 3. Kaupungin talouden tasapainoisuus 4. Kaupunkikonsernin tuloksellisuus 5. Palvelujärjestelmän tuloksellisuus I ASUKKAIDEN JA YRITYSTEN NÄKÖKULMA Rovaniemen kaupungin tavoitteena on ylläpitää kaupungin vetovoimaa siten, että väestömäärän kasvu toteutuu ja aluetalous kehittyy tavoitteiden mukaisesti. Edellytyksenä myönteiselle kehitykselle ovat kilpailukykyä ja vetovoimaa tukeva infrastruktuuri sekä kuntalaisten tarpeita vastaavat ja tehokkaasti toteutetut palvelut. Kaupunkiorganisaation on vastattava joustavasti toimintaympäristön muutoksiin. Myös tasapainossa oleva kuntatalous on yksi menestymisen peruslähtökohdista, sillä vain taloudellisesti vahva kunta kykenee järjestämään riittävät palvelut kuntalaisilleen ja turvaamaan kilpailukykyä edistävän alueellisen kehityksen. Rovaniemen kaupungin toiminta ja sen järjestämät palvelut perustuvat kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen palvelutarpeisiin, joita selvitetään mm. arviointi- ja ennakointitiedon, tutkimuksen ja asiakaspalautteen avulla. Palvelutoimintaa ja kaikkia asiakasryhmiä koskevia poikkileikkaavia tavoitteita ovat - kulttuurisen identiteetin ja kulttuurisesti moniarvoisen ilmapiirin vahvistaminen - kuulluksi tulemisen ja osallisuuden tukeminen asioiden valmistelussa ja niiden päätöksenteossa - varhainen ja avoin yhteistyö, ennakoiva ja ennaltaehkäiseva toiminta palveluita järjestettäessä - terveyden edistämisperiaatteen toteuttaminen - kestävän kehityksen eri ulottuvuuksien toteutuminen. 1. Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Hyvinvoinnin perustan luovat terveys, toimintakykyisyys, turvallisuus, koulutus, työ, toimeentulo viihtyisä ja toimiva asuin- ja elinympäristö sekä vahva sosiaalinen verkosto kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintoineen. Kaupungin yleisenä tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Kaupunki on keskeinen vaikuttaja alueensa kehittäjänä ja asukkaille tarjottavien palvelujen järjestäjänä. Ensisijainen vastuu omasta ja läheisten hyvinvoinnista ja terveydestä on jokaisella ihmisellä itsellään. Yksilön elämäntapaan ja valintoihin vaikuttavat voimakkaasti mm. hänen voimavaransa ja elinolosuhteensa sekä ympäristön antamat virikkeet ja mahdollisuudet. Kaupungin tehtävänä on tukea asukkaidensa hyvinvointia edistäviä valintoja sekä vahvistaa hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia tekijöitä kuten koulutusmahdollisuuksia, asuin-, elin- ja työllistymismahdollisuuksia sekä erilaisten palvelujen toimivuutta. Rovaniemen kaupunki järjestää lakisääteiset peruspalvelut asukkailleen. Muita hyvinvointia edistäviä palveluja järjestetään asukkaiden tarpeiden ja kaupungin rahoitusmahdollisuuksien puitteissa. Kaupungin koko toiminta vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin. Kaupungin tavoitteena ovat asukkaidensa hyvinvoinnin turvaavat, toimivat palvelumarkkinat, joilla on monipuolista julkista, yksityistä ja kolmannen sektorin palvelutuotantoa. Kaupungin palveluhankintaa ohjaa valtuuston hyväksymä palveluhankintastrategia. Tavoitteena on myös 4

5 ylikunnallisen yhteistyön syventäminen yhteistyön kaikkia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Maapolitiikassa ja maankäytön suunnittelussa toimitaan ennakoivasti ja pitäen huolta siitä, että kaupunki vastaa kuntalaisten maankäytöllisiin tarpeisiin eli pystyy varmistamaan asukkaiden ja yritysten tonttimaan saatavuuden ja palvelutarpeiden tyydyttämisen. Maanhankintaa ja kaavoitusta kohdennetaan erityisesti alueille, joilla palvelut ovat hyödynnettävissä. Tavoitteena on aluerakenteen eheyttäminen ja rakennetun infrastruktuurin käyttöasteen parantaminen sekä maaseudun säilyttäminen elävänä. Asukkaille tarjotaan mahdollisuus monimuotoiseen ja laadukkaaseen asuin- ja elinympäristöön Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin vastataan. Liikennejärjestelmää kehitetään niin, että se tukee aluerakenteen ja elinkeinotoiminnan kehittämistavoitteita sekä palvelujen saavutettavuutta. Virkistysalueita kehitetään siten, että ne tarjoavat mahdollisuuden luonnon monimuotoisuuden kokemiseen, monipuoliseen luonnossa liikkumiseen, urheiluun, kalastukseen ym. kuntalaisia ja myös matkailua palveleviin toimintoihin. Lapset, nuoret ja perheet Tavoitteena on turvata perheille, lapsille ja nuorille hyvä ja yhdenvertainen asumis-, kasvu-, oppimis- ja työympäristö. Lapsiperheitä tuetaan eri elämäntilanteita vastaavilla palveluilla. Toiminnan vaikuttavuutta lisätään perhekeskeisyyden ja vanhemmuuden tukemisella. Ennalta ehkäisevällä työotteella, varhaisella avoimella ja moniammatillisella yhteistyöllä estetään ongelmien syntymistä ja niiden vaikeutumista. Työikäinen väestö Työikäisen väestön hyvinvoinnin perusta on työ ja siitä saatava toimeentulo. Elinkeino- ja yritystoiminnan edistämisellä sekä monipuolisella palvelutarjonnalla lisätään kaupungin vetovoimaa yritysten sijoittumispaikkana. Kaupunki tukee niitä toimenpiteitä, joiden avulla turvataan koulutetun työvoiman saantia yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin. Työikäisten hyvinvointia edistetään laadukkailla liikunta- ja kulttuuripalveluilla. Kohdennetuilla palveluilla parannetaan asukkaiden työ- ja toimintakykyä sekä elämänhallintaa yleisille työmarkkinoille sijoittumiseksi. Ikäihmiset Tavoitteena on ikäihmisten elämänlaadun, terveyden, toimintakyvyn ja aktiivisen omaehtoisen toiminnan edistäminen ja tätä tukevan esteettömän ja turvallisen elinympäristön tarjoaminen. Toiminnan vaikuttavuuden vahvistamiseksi tavoitteena on lisätä ikäihmisten liikuntaharrastusta ja muita ennaltaehkäiseviä toimintamuotoja, muistisairauksien hoitoa ja kuntoutuksen muotoja. Ikäihmisille kohdennetuissa palvelussa tuetaan ensisijaisesti kotona asumista ja tarvittaessa tarjotaan laadukkaat ympärivuorokautisen hoivan palvelut ja akuutin sairauden vaatima hoito. 5

6 6

7 2. Yritysten ja Rovaniemen alueen kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistaminen Kaupungin tavoitteena on vahvistaa, edistää ja monipuolistaa alueen yritystoimintaa. Tavoitteena on, että Rovaniemen alueen kasvuyritykset laajentavat toimintaansa hallitusti ja lisäävät työpaikkojensa määrää ja että alueen yritysten lukumäärä nettomääräisesti kasvaa. Tavoitteena on saada alueelle sijoittumaan uusia suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä. Elinkeinotoimen resurssit kohdistetaan erityisesti painopistealojen kehittämiseen, joita ovat teollisuus, luovat alat, matkailu, ICT turva, kauppa ja palvelut sekä julkiset palvelut. Painopisteiden läpi leikkaavina kehittämiskohteina ovat innovaatiotoiminnan kehittäminen ja alueen kansainvälistyminen. Innovaatiotoimintaa kehitetään läheisessä yhteistyössä alueen yritysten, oppilaitosten ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa. Elinkeinojen kehittäminen kytketään yhteen palvelutuotannon sekä osaamisen ja ammatillisen koulutuksen kehittämisen kanssa. Maankäytöllisenä tavoitteena on vastata yritysten tonttitarpeisiin pitkäjänteisesti mutta samalla nopeasti ja joustavasti. Yritysten sijoittumista tuetaan myös liikennejärjestelyin. Huolta pidetään siitä, että kaupungilla on tarjota vetovoimainen ja arvonsa säilyttävä toimintaympäristö myös yritysten tarpeisiin. Rovaniemi pitää alueellista kilpailukykyään yllä huolehtimalla asuin- ja elinympäristön laadusta, koulutustarjonnan monipuolisuudesta, verkostoihin kuulumisesta, yhteistyön sujuvuudesta sekä laadukkaasta elinkeinoelämää ja muutakin toimintaa palvelevasta infrastruktuurista ja palvelutarjonnasta, kuten esim. kulttuuri- ja liikuntapalveluista. Rovaniemellä on monia mahdollisuuksia menestyä. Mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää myös aitoa kansainvälistä yhteistyötä eri maiden alueiden, kaupunkien, kehittämisorganisaatioiden ja yritysten välillä. Kehityksen hyödyntäminen vaatii osallistumista valtakunnallisiin ja kansainvälisiin kehittämishankkeisiin niin kaupungin omien toimintojen kehittämisessä kuin yritysten kansainvälisen toimintaympäristön kehittämisessä. 7

8 II TALOUDEN NÄKÖKULMA 3. Kaupungin talouden tasapainoisuus Kuntalain 65 :n mukaan kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Rovaniemen kaupungin taseessa ei ole kattamattomia alijäämiä. Rovaniemen kaupungin talouden tavoitteena on pitää talous vähintään kuntalain mukaisesti tasapainossa ja sen lisäksi kattaa vuosina syntyneet alijäämät vuoteen 2013 mennessä. Vuosikate osoittaa sen tulorahoituksen, joka juoksevien menojen maksamisen jälkeen jää jäljelle käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainojen lyhennyksiin. Vuosikate on keskeinen kateluku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä. Vuosikatetta voidaan parantaa esim. toiminta- ja myyntituloja lisäämällä ja toimintamenoja pienentämällä. Tavoitteena on, että suunnittelukauden yhteenlaskettu vuosikate riittää toteutettaviin nettoinvestointeihin ja, että vuosikatteen ylittävät investoinnit toteutetaan ulkoisella tulorahoituksella. Vuosikatetavoitteen toteutuessa kaupungin lainamäärä ei suunnittelukaudella kasva nykyisestä. Tuottamattomasta ja kaupungille tarpeettomasta omaisuudesta luovutaan tai omaisuutta jalostetaan tuottavaksi. Kaupungin talouden tavoitteet ovat seuraavat: a) Tilikausien yhteenlaskettu tulos on positiivinen. b) Verorahoitteisten uusinvestointien taso suunnittelukaudella ei ylitä vuosikatetta ja vuosikatteen ylittäville investoinneille tulee olla ulkoinen tulorahoitus. Välttämättömät peruskorjausinvestoinnit rahoitetaan vuosikatteen lisäksi tarvittaessa tulo- ja lainarahoituksella. c) Kaupungin kokonaislainamäärä suunnittelukaudella ei kasva tilanteesta merkittävästi. d) Yhtiöiden, liikelaitosten ja taseyksiköiden tulee kattaa tulorahoituksellaan poistot ja omat investointinsa. Kaupunginhallituksen ja lautakuntien investoinnit voivat olla enintään jäljelle jäävän vuosikatteen suuruiset. Välttämättömät peruskorjausinvestoinnit voidaan toteuttaa tarvittaessa tulo- ja lainarahoituksella. 8

9 4. Kaupunkikonsernin tuloksellisuus Kaupunkikonserni on konserniyhteisöjen kokonaisuus, joita ovat kaupunki ja sen tytäryhteisöt. Tytäryhteisö on yhteisö, jossa kaupungilla on määräysvalta. Tässä kaupunkistrategiassa kaupungin valtuusto asettaa talouden tavoitteet koko konsernille ja erikseen merkittäville tytäryhtiöille, joita ovat Rovaniemen Energia Oy, Napapiirin Residuum Oy, Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy ja Rovaniemen Kehitys Oy. Kaupungin tytäryhtiöiden toiminta tulee olla valtuuston asettamien tavoitteiden mukaista ja kannattavaa sekä valtuuston päättämien taloustavoitteiden mukaista. Yhtiöiden investointien tulee olla tuottavia siten, että ilman kaupungin sijoituksia investointien pääomamenot tulee katetuksi. Kun yhtiön investointi tarvitsee uutta lainarahoitusta siten, että koko konsernin lainamäärä kasvaa, on yhtiön osoitettava, että tuleva tulorahoitus riittää lainapääoman takaisinmaksuun. Tällöin investoinnista aiheutuva riski pitää olla hallittu. Kaupunki voi taata vain niitä tytäryhtiön lainoja, jotka on tarkoitettu Rovaniemen kaupunkia ja sen asukkaita palveleviin investointeihin. Mahdollisissa muissa yhtiöiden investoinneissa on varmistettava, ettei niihin sisälly sellaista taloudellista riskiä, josta kaupunki omistajana on vastuussa. Yhtiöiden toiminnassa on noudatettava valtuuston hyväksymää konserniohjetta. Kaupunkikonsernin yhteisöjen on asetettava toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä laadittava omat strategiansa siten, että ne toteuttavat kaupunginvaltuuston hyväksymää kaupunkistrategiaa. 9

10 5. Palvelujärjestelmän tuloksellisuus Toiminnan taloudellisuus, tuottavuus ja vaikuttavuus pidetään jatkuvasti optimaalisella tasolla. Tuottavuuden kehitystä mitataan. Kaupungin palvelutuotantorakenteet ja -tuotantotavat vastaavat kaupunkilaisten palvelutarpeiden muutoksiin. Palveluprosesseja kehitettäessä erityistä huomiota kiinnitetään hallinnonalojen välisiä rajoja ylittäviin prosesseihin. Olevaa tuotantorakennetta muutetaan ja palveluita järjestetään palveluhankintastrategian linjausten mukaisesti. 10

11 III RAKENTEIDEN JA -PROSESSIEN NÄKÖKULMA Kaupungin palveluiden järjestäminen perustuu elämänkaarimalliin. Tällöin palveluiden järjestämisen ja tuotannon suunnittelun tulee pohjautua vahvaan asiakasnäkökulmaan. Asiakkaat ja heidän palvelutarpeensa ovat toiminnan keskiössä. Väestöryhmiä ovat lapset, nuoret ja perheet, työikäinen väestö sekä ikäihmiset. Rakenteiden ja -prosessien näkökulmassa tarkastelun painopiste on siinä, miten toiminnan ohjausjärjestelmät eli viranhaltija- ja luottamuselinorganisaatioiden rakenteet, palveluiden tilaamisen ja tuotannon organisoinnin rakenteet sekä toiminnan ohjauksen periaatteet ja -mallit mahdollistavat ja tukevat väestöperustaista toimintaa. Kaupunkistrategian tämä osio perustuu edellä mainittuun näkökulmaan. Palvelurakenteita ja -prosesseja kehitetään myös toiminnallisesta ja tuotannollisesta näkökulmasta eli tällöin arvioidaan mm. palveluverkkoa ja sen toimivuutta, palveluiden tuottamisen rakenteita, palveluiden saavutettavuutta, palveluprosessien sujuvuutta, toiminnan painottumista ennaltaehkäiseviin tai korjaaviin tehtäviin sekä avo- tai laitospalveluihin. Kaupungin tavoitteena on koko palvelujärjestelmän tehokkuus sekä ennaltaehkäisevä ja avopalveluihin tukeutuva toiminta. Tämä strateginen näkökulma konkretisoituu tehtäväalueiden tuloskorteissa ja niissä määritellyissä arviointikriteereissä. 6. Ohjausjärjestelmän toimivuus Väestöperustainen, asukkaiden tarpeista lähtevä palveluiden järjestämisen malli antaa suunnan kaupunkiorganisaation rakenteiden ja prosessien kehittämiselle. Rakenteellista kehittämistyötä tehdään sekä luottamushenkilöjärjestelmän että viranhaltijajärjestelmien tasolla. Tavoitteena on vahvistaa poliittista ohjausta mm. määrittämällä ja rakentamalla väestöperustaisuuteen pohjautuva Rovaniemelle sopiva toimielinrakenne ja ohjausmallit niiltä osin, kuin se on tarkoituksenmukaista. Kokonaistavoite edellyttää, että tilaajaorganisaation eli kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja lautakuntien sekä tilaajapuolen viranhaltijaorganisaation ohjausote on vahva. Tilaajaorganisaation ohjausotetta vahvistetaan mm. hakemalla tilaajaorganisaatiolle rakenne, joka murtaa perinteiset sektoreiden väliset raja-aidat ja myös kehittämällä väestöperustaisuuteen pohjautuvaa sopimusmenettelyä ja sen vaikuttavuutta. 11

12 7. Prosessien sujuvuus ja laatu Väestöperustaiselta toiminnalta edellytetään, että palveluiden järjestämistä johdetaan yli hallinnollisten sektorirajojen. Käytännössä tämä tarkoittaa tarvetta kehittää palveluprosesseja asiakasryhmien näkökulmasta eli näkökulmasta, jossa ylitetään perinteisiä sektoripohjaisesti organisoidun hallinnon rajoja. Tähän liittyy tarve kehittää ja selkiyttää valtuustokauden aikana palvelusopimusten sisältöjä ja kestoa, sopimusten arvioinnin systemaattisuutta ja tilaajan ja tuottajan rooleja ja vastuita. Tilaajaorganisaation arviointi- ja ennakointimenetelmät ja niiden soveltamiseen liittyvä osaaminen tukevat toiminnan kehittämistä. Tämä tarkoittaa mm. arviointi- ja ennakointijärjestelmien rakentamista, samalla myös arvioinnin systemaattisuuden kehittämistä ja osaamisen vahvistamista. Palvelutuotannon ohjauksessa tuetaan myös hallinalojen välisiä raja-aitoja ylittävien prosessien kehittämistä. Palvelutuotanto-organisaatiossa vahvistetaan liiketoimintaosaamista, laaditaan tuotantosuunnitelmia ja jalkautetaan niitä ja hyväksyttyjä sopimuksia. Yhteistyön ja tiedonkulun tilaajan ja tuottajan välillä tulee olla sujuvaa. 12

13 HENKILÖSTÖNÄKÖKULMA 8. Johtamisen, henkilöstöpolitiikan, henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittäminen Kaupungilla on osaava, motivoitunut ja palvelukykyinen henkilöstö, joka kykenee järjestämään ja tuottamaan asetettujen tavoitteiden mukaiset palvelut kaupunkilaisille. Henkilöstön saatavuudesta ja palvelutarpeiden mukaisesta rakenteesta ja riittävyydestä huolehditaan. Kaupungin tehtävät ovat kiinnostavia ja palvelusuhteet ehdoiltaan kilpailukykyisiä. Henkilöstöpolitiikka on kannustavaa ja henkilöstön ammatillista kehitystä tukevaa. Kaupungin henkilöstöpolitiikassa painotetaan avointa ja säännöllistä yhteistoimintaa, jonka tavoitteena on toisaalta toiminnan tuloksellisuuden parantaminen ja henkilöstön sitouttaminen sekä toisaalta henkilöstön oikeudenmukainen kohtelu ja tasa-arvo. Kaupunki on hyvä työnantaja, joka huolehtii henkilöstönsä hyvinvoinnista sekä esimiestyön ja alaistaitojen vahvistamisesta. Johtaminen perustuu luottamuksen rakentamiseen, kannustamiseen, yhdessä tekemiseen ja alaisten kuuntelemiseen ja huomioonottamiseen. 13

Kaupunkistrategia

Kaupunkistrategia Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Väestö Pinta ala as. 12. suurin kaupunki. maa 8017 km2 vesi 415 km2 suurin kaupunki

Väestö Pinta ala as. 12. suurin kaupunki. maa 8017 km2 vesi 415 km2 suurin kaupunki Väestö 31.12.2007 58.825 as. 12. suurin kaupunki Pinta ala maa 8017 km2 vesi 415 km2 suurin kaupunki VISIO Lapin pääkaupunki ROVANIEMI kansainvälinen osaamisen ja kulttuurin keskus Strategiset päämäärät

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA Kaustinen on Sinun KUNTASTRATEGIA 2018-2025 Valokuva: Risto Savolainen Mikä on kuntastrategiamme tarkoitus? YHDESSÄ KILPAILUKYKYISTÄ KAUSTISTA RAKENTAMASSA Strategisen suunnittelun avulla pyritään parantamaan

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Kuntalaisfoorumi Uuden sukupolven organisaatio 4.10.2010 Veijo

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

Oulun Palvelumalli Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki

Oulun Palvelumalli Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki Oulun Palvelumalli 2020 Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki Kaupunkisuunnitteluseminaari18.10.2013 Kaupunkistrategia - Oulu2020 Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki Kilpailukykyisen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Kvalt 27.11.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017 Kemin kaupunkistrategia 2025 2017 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2017 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

3 KAUPUNKISTRATEGIA

3 KAUPUNKISTRATEGIA 3 KAUPUNKISTRATEGIA 2014 2017 VISIO LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ROVANIEMI ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS ARVOT Rovaniemen kaupungin arvot ovat

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden vaikuttajafoorumi 6.11.2012 Tarja Saarelainen, dosentti, HTT, tarkastuspäällikkö KONSERNIRAKENNE

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Kaupunginhallitus 26.6.2017 1 21.6.2017 Uusi strategia ja talousarvio 2018 Tampereen uutta strategiaa laaditaan parhaillaan. Strategia ulottuu vuoteen

Lisätiedot

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan maakuntaliiton keskeisimmät tehtävät Maakuntaliiton tavoitteena on Pohjois-Karjalan tekeminen entistä paremmaksi

Lisätiedot

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Avo- ja asumispalveluissa 2017 2018 29.11.2017 1 Asiakkaan osallistumisen ympäristöt 1. Asiakaslähtöiset arvot 2. Asiakkuuksien johtaminen 3. Asiakkuudenhallinta

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016 Kemin kaupunkistrategia 2025 2016 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2016 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia Vastuullinen ja rohkea Säkylä Säkylän kuntastrategia Kunnanhallitus 21.11.2016 Kunnanhallitus 29.11.2016 Kunnanvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYS Esipuhe 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 5 2 VISIO 2030 6 3 STRATEGISET

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

LAPSIPERHEISSÄ ON TULEVAISUUS VERKOSTOISTA VOIMAA. ROVANIEMI Matti Ansala

LAPSIPERHEISSÄ ON TULEVAISUUS VERKOSTOISTA VOIMAA. ROVANIEMI Matti Ansala LAPSIPERHEISSÄ ON TULEVAISUUS VERKOSTOISTA VOIMAA ROVANIEMI 22.09.2009 Matti Ansala Lapsen oikeuksien sopimus maailman nopeimmin voimaan tullut ja sisällöltään laajin ihmisoikeussopimus, hyväksyttiin 20.11.1989

Lisätiedot

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia 2017-2021 KUNTASTRATEGIA MISTÄ SIINÄ ON KYSE? ELÄVÄ ASIAKIRJA Strategia on kunnan pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma, jota pidetään

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET Sijainti ja yhteydet Viihtyisä asuin- ja elinympäristö Asumisen ja asuinympäristön monipuoliset vaihtoehdot Vahva kulttuuriperintö Nopea reagointi Päätöksentekokyky

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. LUONNOS 12.10.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2018 sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.2015 Strategia Strategia (kreik. στρατός sotaväki ) tarkoittaa

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista 24.10.2017 Kuntalaisten osallistaminen KYSELYT INNODUEL-SOVELLUKSELLA: Lukiolaiset: Millaisessa Kemissä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA /Päivitys/ versio 4

KAUPUNKISTRATEGIA /Päivitys/ versio 4 KAUPUNKISTRATEGIA 2013 2016 /Päivitys/ versio 4 VISIO LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ROVANIEMI ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS ARVOT Rovaniemen

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015 VISIO 2015 KANKAANPÄÄ Pohjoisen Satakunnan tunnettu ja tunnustettu keskus ARVOT Avoimuus, jolla tarkoitamme Avointa ja läpinäkyvää päätöksentekoa Hallinnon läpinäkyvyyttä

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta 1.10.2014 Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten maakunta Missä ollaan tilastoja Hyvinvointikertomus

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Valtuuston strategiaseminaari 22.4.2015, Valtuustotalo Strategiajohtaja Jorma Valve Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

MAAKUNNAN ROVANIEMI Rovaniemi on Lapin kehittyvä ja yhteistyöhakuinen sekä kansainvälinen, omaleimainen maakuntakeskus.

MAAKUNNAN ROVANIEMI Rovaniemi on Lapin kehittyvä ja yhteistyöhakuinen sekä kansainvälinen, omaleimainen maakuntakeskus. 3 KAUPUNKISTRATEGIA VISIO LAPIN PÄÄKAUPUNKI, ROVANIEMI, KANSAINVÄLINEN OSAAMISEN JA KULTTUURIN KESKUS Visiosta johdetut strategiset päämäärät ovat seuraavat: ASUKKAIDEN ROVANIEMI Rovaniemi järjestää asukkailleen

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos EURAN KUNTASTRATEGIA 2016-2020 voimaan 1.9.2016 Luonnos 21.4.2016 Jalkauttaminen Tiedottaminen Euran kuntastrategia, työsuunnitelma 2015 2016 Lähtökohdat ja Strategiaprosessin tavoitteet/arvot Strategiset

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin strategia Visio: Juureva kaupunki mahdollisuuksia täynnä

Kaupunkikonsernin strategia Visio: Juureva kaupunki mahdollisuuksia täynnä Kaupunkikonsernin strategia 2019-2021 Visio: Juureva kaupunki mahdollisuuksia täynnä Nivalalaiset arvot Arvostamme yrittäjyyttä ja työntekemistä Rakastamme kotiseutua, olemme ylpeitä juuristamme ja toivotamme

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot