puheenjohtaja, kirkkoherra poistui esteellisenä 77 :n ajaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "puheenjohtaja, kirkkoherra poistui esteellisenä 77 :n ajaksi"

Transkriptio

1 Aika Keskiviikko 26. päivänä syyskuuta 2012 klo Paikka Seurakuntatalo Läsnä Saarela Mertsi Alasaari Antti Allila Leena Halvars Raimo Kankaanpää Tuula Koski Anne Koskinen Pekka Laine Janne Ranne Lea Ylihärsilä Pauli puheenjohtaja, kirkkoherra poistui esteellisenä 77 :n ajaksi puheenjohtaja 77 :n ajan poistui esteellisenä 79 :n ajaksi Lisäksi Lehtimäki Sampo sihteeri, talouspäällikkö Lapiolahti Päivi kirkkovalt. puh.joht., poistui esteell. 79 :n ajaksi, saapui klo Myllymäki Mikko kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Tapiala Matti hautausmaanhoitaja 71 :n ajan 68 Kokouksen avaus Kirkkoherra Mertsi Saarela toivotti läsnäolijat tervetulleeksi ja piti alkuhartauden Fil. 1. johdolla avaten kokouksen. 69 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Liitteen n:o 1 mukainen kokouskutsu liiteasiakirjoineen on postitettu kirkkoneuvoston jäsenille ja valtuuston puheenjohtajille Todettiin esteet ja varajäsenet. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi 70 Pöytäkirjan tarkastajat Esitys: päättää valita pöytäkirjan tarkastajiksi kaksi aakkosjärjestyksessä seuraavaa paikalla olevaa kirkkoneuvoston jäsentä. Edellisen pöytäkirjan tarkastivat Pauli Ylihärsilä ja Leena Allila. Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Raimo Halvars ja Anne Koski.

2 71 Hautausmaan katselmus Hautatoimen ohjesäännön 16 :n mukaan kirkkoneuvoston on huolehdittava siitä, että hautausmaan ja sillä olevien rakennusten katselmus suoritetaan vuosittain. Katselmuksessa päätetään toimenpiteistä joihin hautausmaan hoidosta vastaavan viranhaltijan tekemät esitykset sekä tehdyt havainnot antavat aihetta. Erityisesti katselmuksessa on todettava: 1. onko hautaustoimen ohjesääntöä ja vahvistettua käyttösuunnitelmaa noudatettu 2. onko hautakirjanpito yhtäpitävä hautausmaalla suoritettujen toimenpiteiden kanssa 3. onko yksityisiä hautoja kunnostettu ja hoidettu ohjesäännön mukaisesti 4. onko seurakunnan huolehtimien hautojen hoito ollut sopimusten ja annettujen määräysten mukaista Katselmuksesta on laadittava pöytäkirja. Talouspäällikön esitys: suorittaa katselmuksen, jossa todetaan edellisen katselmuksen huomiot. Katselmuksesta laaditaan erillinen pöytäkirja, joka tulee tämän pöytäkirjan liitteeksi. Suoritettiin hautausmaan katselmus. Todettiin edellisessä katselmuksessa tehdyt huomiot pääosin hoidetuiksi. Katselmuksesta päätettiin laatia kertomus, joka on tämän pöytäkirjan liitteenä n:o 2.

3 72 Kaisu Elomaan vapaa Kaisu Elomaa on pyytänyt palkatonta vapaata talouspäällikön virasta ajalle Talouspäällikön esitys: päättää myöntää pyydetyn palkattoman virkavapaan. Ehdotus hyväksyttiin. 73 Henkilöstöasia 74 Seurakunnan pankkitilien käyttöoikeudet Marja Korkeamäen opintovapaan ajaksi on valittu viransijaiseksi ajalle alkaen Kaisu Elomaa. Hänelle tulisi antaa seurakunnan pankkitilien käyttöoikeudet. Toimistonhoitaja Virpi Laukakselle on myönnetty äitiys- ja vanhempainvapaata ajalle ja hänen sijaisekseen on valittu Tarja Nurmi. Hänelle tulisi antaa seurakunnan pankkitilien käyttöoikeus. Koska varsinaiset viranhaltijat ovat virkavapaalla, ei heidän oikeuksiaan tarvitse lakkauttaa. Talouspäällikön esitys: päättää myöntää käyttöoikeudet seurakunnan käyttö- ja sijoitustileihin vs. talouspäällikkö Kaisu Elomaalle alkaen ja Tarja Nurmelle alkaen. Päätös koskee kaikkia seurakunnan tilejä sekä kaikkia pankkeja.

4 Ehdotus hyväksyttiin. 75 Kirkkoherranviraston arkistonsuojelusuunitelma Liitteenä (liite) on ehdotus kirkkoherranviraston arkiston suojelusuunnitelmaksi. Kirkkoherran esitys: hyväksyy ehdotuksen. Keskusteltiin suunnitelmasta. Poistetaan laadintaa koskeva viimeinen rivi. Hyväksyttiin kirkkoherranviraston arkistonsuojelusuunnitelma liitteen n:o 3 mukaisena. 76 Seurakunnan viestintäsuunnitelma Liitteenä (liite) on ehdotus Laihian seurakunnan viestintäsuunnitelmaksi vuosille Kirkkoherran esitys: hyväksyy ehdotuksen Laihian seurakunnan viestintäsuunnitelmaksi. Keskusteltiin suunnitelmasta. Päätettiin tehdä seuraavat muutokset: Poistetaan suunnitelman alusta vuosiluvut, 2 luvun 2-kohtaan korjataan Sisäisellä tiedotuksella puolestaan pidetään henkilöstö., 3- luvun viestinnän välineissä poistetaan nimet, koska ne voivat vaihtua, 5-luvun 2. kappaleesta poistetaan sanat jos niin halutaan, lopusta poistetaan suunnitelman laatijan nimi. Hyväksyttiin viestintäsuunnitelma liitteen n:o 4 mukaisena.

5 77 Henkilöstöasia 78 Päiväkerhotilojen vuokraus lle on tiedotettu , että Torstilassa pidetyt päiväkerhot on siirretty pidettäväksi Osuuspankin Jakkulan konttorin tiloissa. Vuokra tästä noin 30 neliön tilasta on ollut 75 euroa. Lastenohjaajat pitävät tilaa liian pienenä. Nyt on vapautunut pankkisali, joka on ollut asumiskäytössä. Tästä n. 70 neliön tilasta vuokra olisi 420 /kk ja lisäksi sähkökulut. Tilaa voitaisiin käyttää myös pyhäkoulun pitoon ja aikuisten kokoontumisiin. Talouspäällikön esitys: päättää luopua nykyisestä kerhotilasta ja vuokraa tarjotut tilat päiväkerho ym. Käyttöön 420 Euron kuukausivuokralla. Todettiin suuremman kerhotilan tarve. Päätettiin tila vuokrata alkaen yhden kuukauden irtisnomisajalla.

6 79 Lausunto kaavamuutoksesta Kaavanmuutokset korttelissa 64 ja 80 ovat valmistuneet siihen vaiheeseen, että kaavan laatija pitää valmisteluvaiheen kuulemisen ajalla Kaavan laatija on tavattavissa keskiviikkona klo Toinen kaavamuutos koskee Meijerin tonttiin rajoittuvaa yksityiskiinteistöä. Tämä muutos on tekninen eikä sillä ole vaikutusta seurakunnalle. Entisen kirkkoherranviraston korttelissa n:o 80 on tehty ne muutokset, joita kirkkoneuvostossa on toivottu. Kerrostalot on sijoitettu alueen joen puolelle ja kerrosmerkintä on IV u3/4. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin sallittu kerrosluku on 4 ja murtoluku osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi. Tehokkuusluku on 0,80 ja rivitalojen osalla 0,40. Talouspäällikön ehdotus: päättää hyväksyä esitetyn asemakaavan muutoksen korttelissa 80. Janne Laine ja Päivi Lapiolahti poistuivat esteellisinä tämän :n käsittelyn ajaksi. Todettiin, ettei Laihian seurakunnalla ole huomautettavaa korttelin 64 muutosesityksestä ja hyväksyttiin korttelissa 80 esitetty asemakaavan muutos. Liitteet 6 ja Seurakuntatalon alakerran ilmastointi Seurakuntatalon alakerran ilmastointi ei sisällä säätömahdollisuutta ja korvausilma tulee liian suoraan ulkoa. Alustavan suunnitelman mukaan n euron hinnalla saataisiin korvausilman putkitus muutettua ja niin tuloilmaan kuin poistoonkin asennettaisiin järjestelmä, jolla pystytään portaattomasti ohjaamaan ilmanvaihtoa. Laitteisto toimisi pienellä teholla koko ajan. Toimenpide tulee tehdä siitä huolimatta, että rakennuksessa mahdollisesti joudutaan tekemään muitakin korjauksia. Tarkempi suunnitelma ja kustannusarvio saadaan tällä viikolla. Talouspäällikön ehdotus. Tiloissa työskentelevien kannalta toimenpiteet tulisi tehdä mahdollisimman pian. Valtuutettiin talouspäällikkö teettämään edellä selostettu muutostyö.

7 81 Ilmoitusasiat Harrastetilojen ilkivallan ja murtojen varalta ollaan hankkimassa kaksi valvontakameraa. Ne suunnataan varaston suuntaan. Hankintahinta on 1859 euroa. Viranhaltijat ja työntekijät ovat osallistuneet pidettyyn tyky-päivään, joka järjestettiin Lappajärven Kivitipussa. Jaettiin tiedoksi talouspäällikön laskelma rippileirien kustannuksista omassa leirikeskuksessa erilaisin vaihtoehdoin ja ulkopuolelta ostetusta palvelusta. Toiminnan ja talouden suunnittelun neuvottelukokous pidetään maanantaina klo Valitusosoitus Annettiin liitteen n:o 8 mukainen valitusosoitus. 83 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Tuula Kankaanpää päätti kokouksen Herran siunaukseen. Kokouksen puolesta Mertsi Saarela Tuula Kankaanpää Sampo Lehtimäki puheenjohtaja puheenjohtaja 77 sihteeri Olemme tänään tarkastaneet edellä olevan pöytäkirjan ja todenneet sen kirjoitetun kokouksessa tehtyjen päätösten mukaisesti. Laihia 28. päivänä syyskuuta 2012 Raimo Halvars pöytäkirjan tarkastaja Anne Koski pöytäkirjan tarkastaja

8 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen Laihian seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään seurakuntatalolla keskiviikkona 26. päivänä syyskuuta 2012 klo Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajat 4. Suoritetaan hautausmaiden katselmus 5. Kaisu Elomaan virkavapaus 6. Muutos toimistonhoitajan sijaisen viran vastaanottoon 7. Seurakunnan pankkitilien käyttöoikeudet 8. Kirkkoherranviraston arkistonsuojelusuunnitelman hyväksyminen 9. Seurakunnan viestintäsuunnitelman hyväksyminen 10. Lausunnon antaminen tuomiokapitulille 11. Muut asiat 12. Ilmoitusasiat 13. Valitusosoitus 14. Kokouksen päättäminen Laihia 18. päivänä syyskuuta 2012 Mertsi Saarela puheenjohtaja Sampo Lehtimäki sihteeri Ps. Kokoonnutaan srk-talolle, jossa juodaan kahvit ja siirrytään suorittamaan hautausmaiden katselmusta.

9 I L M O I T U S Laihian seurakunnan kirkkoneuvoston pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa ajalla Ilmoitus nähtävillä olosta on asetettu ilmoitustaululle Laihia 28. päivänä syyskuuta 2012 Mertsi Saarela puheenjohtaja Sampo Lehtimäki sihteeri

Liitteen n:o 1 mukainen kokouskutsu liiteasiakirjoineen on postitettu kirkkoneuvoston jäsenille ja valtuuston puheenjohtajille 24.10.2012.

Liitteen n:o 1 mukainen kokouskutsu liiteasiakirjoineen on postitettu kirkkoneuvoston jäsenille ja valtuuston puheenjohtajille 24.10.2012. 1 Aika Keskiviikko 31 päivänä lokakuuta 2012 klo 17.00 19.17 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Saarela Mertsi Allila Leena Halvars Raimo Kankaanpää Tuula Koskinen Pekka Puska Päivi vj. Ranne Lea Salminen Antti

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86 Aika Keskiviikko 5.7.2017 kello 16.00 18.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Rossi

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24 Kirkkoneuvosto 05.08.2013 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 13.08.2013

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24 Kirkkoneuvosto 05.08.2013 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 13.08.2013 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 18.00 20.40 Paikka Kirkko, hautausmaa ja virastotalo Läsnä Petteri Hämäläinen vt. kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2010 Kirkkoneuvosto 1.9.2010 82 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2010 KOKOUSAIKA keskiviikko 1. päivänä syyskuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 20.09.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.09.2016-27.10.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Kirkkoneuvosto 13.05.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Kirkkoneuvosto 13.05.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.00 Paikka: Lamminniemen kappeli Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7 / (6) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7 / (6) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7 /2015 1 (6) KOKOUSAIKA 1.9.2015 klo 16 19.05 Pötönkankaan hautausmaalla katselmus ja sen jälkeen kokous KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko

Lisätiedot

Pöytäkirja 7/11 14.9.2011 1. Aika Keskiviikko 14. päivänä syyskuuta 2011 klo 17.00 19.40. Läsnä Hämäläinen Seija puheenjohtaja, vs.

Pöytäkirja 7/11 14.9.2011 1. Aika Keskiviikko 14. päivänä syyskuuta 2011 klo 17.00 19.40. Läsnä Hämäläinen Seija puheenjohtaja, vs. Pöytäkirja 7/11 14.9.2011 1 Aika Keskiviikko 14. päivänä syyskuuta 2011 klo 17.00 19.40 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Hämäläinen Seija puheenjohtaja, vs. kirkkoherra Alasaari Antti varajäsen Allila Leena

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 18.10.2017 Kokousaika Keskiviikko 18.10.2017 klo 15 16.50 Kokouspaikka Asikkalan hautausmaa, Kappelitie 20 Läsnä Muut osallistujat Ala-Hemmilä,

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.20 Paikka: Särkiranta, Koskenseläntie 199 Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/2010 16.6.2010 1. Aika Keskiviikko 16. päivänä kesäkuuta 2010 klo 19.00 19.55

Pöytäkirja 2/2010 16.6.2010 1. Aika Keskiviikko 16. päivänä kesäkuuta 2010 klo 19.00 19.55 Pöytäkirja 2/2010 16.6.2010 1 Aika Keskiviikko 16. päivänä kesäkuuta 2010 klo 19.00 19.55 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Tuokko Reijo puheenjohtaja Halvars Raimo Heikkilä Juha-Matti Hietanen Helena Kankaanpää

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2012 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2012 Kirkkoneuvosto Aika 7.8.2012 klo 16.00 18.42 Paikka Tarinmaan seurakuntatalo ja hautausmaa Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Lintumäki Aki varajäsen Kautto Kaisa jäsen, ei osallistunut 93 käsittelyyn Kiukkonen Sirpa

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus 1 /hautausmaakatselmus KAPPELINEUVOSTON KOKOUS/HAUTAUSMAAKATSELMUS Aika tiistai klo 14.00 16.00 Paikka Virolahden hautausmaa ja Pitäjäntupa läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto Kokousaika 24.9.2015 klo 18.00 19.55 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto Läsnä olleet jäsenet Teijo Peltola puheenjohtaja Kauko Kenttä Antero Mäkinen Eija

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2013. KOKOUSAIKA tiistaina 27. päivänä elokuuta 2013. Markku Huttunen Erkki Huuskonen Ellen Kellberg

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2013. KOKOUSAIKA tiistaina 27. päivänä elokuuta 2013. Markku Huttunen Erkki Huuskonen Ellen Kellberg 132 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2013 KOKOUSAIKA tiistaina 27. päivänä elokuuta 2013 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Ellen

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus 1 /hautausmaakatselmus KAPPELINEUVOSTON KOKOUS/HAUTAUSMAAKATSELMUS Aika maanantai klo 17.00 19:30 Paikka Virolahden hautausmaa ja Pitäjäntupa läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS LAIHIAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 4/2010 20.12.2010 Aika Maanantai 20. päivänä joulukuuta 2010 klo 19 20.50 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Tuokko Reijo puheenjohtaja Alasaari Miia Halvars Raimo

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 04.09.2013 7/2013. Raappana Tauno jäsen Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 04.09.2013 7/2013. Raappana Tauno jäsen Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 04.09.2013 7/2013 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 04.09.2013 1 Aika Keskiviikkona 04.09.2013 klo 16.00 19.15 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja 5/13 4.7.2013 1. Aika Torstaina 4. päivänä heinäkuuta 2013 klo 17.00 20.55

Pöytäkirja 5/13 4.7.2013 1. Aika Torstaina 4. päivänä heinäkuuta 2013 klo 17.00 20.55 Pöytäkirja 5/13 4.7.2013 1 Aika Torstaina 4. päivänä heinäkuuta 2013 klo 17.00 20.55 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Keinänen Tiina puheenjohtaja, vs. kirkkoherra Alasaari Antti Halvars Raimo poistui klo 19.11

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus 1 /hautausmaakatselmus KAPPELINEUVOSTON KOKOUS/HAUTAUSMAAKATSELMUS Aika keskiviikkona klo 17.00 18.30 Paikka Virolahden hautausmaa ja Pitäjäntupa läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

2 Nimenhuuto Sihteeri suoritti nimenhuudon. Paikalla oli 19 valtuutettua, joista 3 varajäsentä.

2 Nimenhuuto Sihteeri suoritti nimenhuudon. Paikalla oli 19 valtuutettua, joista 3 varajäsentä. Pöytäkirja 1/2017 09.01.2017 1 Aika Maanantai 9. päivänä tammikuuta 2017 klo 18.00 18.35 Paikka Meijerin sali Läsnä Ranne Lea puheenjohtaja 1 5, 7 9 Alasaari Antti Heikkilä Juha-Matti poissa Hietanen Helena

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 sivu Enonkosken kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 sivu Enonkosken kappelineuvosto Enonkosken kappelineuvosto 22.08.2016 1 Kokousaika 22.08.2016 klo 17.00 - Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä x puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen Touko Ahokas x jäsen Heikki Kylliäinen

Lisätiedot

Aika Keskiviikko 11. päivänä elokuuta 2010 klo 17.00 20.20

Aika Keskiviikko 11. päivänä elokuuta 2010 klo 17.00 20.20 Aika Keskiviikko 11. päivänä elokuuta 2010 klo 17.00 20.20 Paikka Meijerin sali Läsnä Saarela Mertsi puheenjohtaja, kirkkoherra Jussila Erja Kankaanpää Tuula Koski Anne-Maarit Myllymäki Mikko Paski Jussi

Lisätiedot

Muut osallistujat: Leena Brofeldt, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Risto Sintonen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Marja Lähdekorpi, sihteeri

Muut osallistujat: Leena Brofeldt, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Risto Sintonen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Marja Lähdekorpi, sihteeri Kirkkoneuvosto 9.8.2017 74 Kokousaika: Keskiviikko 9.8.2017 klo 18.00 20.45 N:o 08/2017 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 80-89 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jorma Kivilä

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS RUSK SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 KIRKKEUVOST KOKOUS Aika: Torstai 19.01.2017 kello 18.00 19.37 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Kirkkoneuvosto 27.08.2014

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Kirkkoneuvosto 27.08.2014 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 19.55 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Castrén Helena, kirkkoherra Hämäläinen Sari Karjalainen

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 Kirkkoneuvosto 12.06.2013

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 Kirkkoneuvosto 12.06.2013 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.50 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Castrén Helena, kirkkoherra Hämäläinen Sari Kantola

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2018. Gammelin Pertti Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen Mäki Emma-Maria varajäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2018. Gammelin Pertti Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen Mäki Emma-Maria varajäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 21.08.018 6/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.08.2018 1 klo 16.00 16.50 Pello seurakuntakoti Jäsenet Pieskä Aino puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin Pertti

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 5/2016 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 5/2016 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 17. päivä elokuuta 2016 klo 17:30 hautausmaan katselmus (hautausmaa, pääportti) jonka jälkeen kahvitarjoilu Kokous n. klo 18:15 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2014 Kirkkoneuvosto

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2014 Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 6/2014 Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistaina 17.6.2014 klo 10 Kokouspaikka Kokoonnumme Simeon-talon parkkipaikalla klo 10, josta lähdemme liikkeelle Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 81 Kokouksen

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/13 20.2.2013 1. Aika Keskiviikko 20. päivänä helmikuuta 2013 klo 17.00 18.24.

Pöytäkirja 2/13 20.2.2013 1. Aika Keskiviikko 20. päivänä helmikuuta 2013 klo 17.00 18.24. Pöytäkirja 2/13 20.2.2013 1 Aika Keskiviikko 20. päivänä helmikuuta 2013 klo 17.00 18.24. Paikka Seurakuntatalo Läsnä Saarela Mertsi puheenjohtaja, kirkkoherra Alasaari Antti Allila Leena Halvars Raimo

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 KIRKKONEUVOSTO Sivu 1/5 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 24.8.2015

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 KIRKKONEUVOSTO Sivu 1/5 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 24.8.2015 KIRKKONEUVOSTO Sivu 1/5 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Pöytäkirja on tarkastettu ja allekirjoitettu. KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Maanantai 24.8.2015 klo 14.00 Hautausmaat ja seurakuntakoti

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013 AIKA Keskiviikko 16.1.2013 klo 18 18.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina Luukkonen

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru poistui paikalta

Lisätiedot

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 12/2018. Kokousaika: Keskiviikko klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 12/2018. Kokousaika: Keskiviikko klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Kirkkoneuvosto 8.8.2018 84 Kokousaika: Keskiviikko 8.8.2018 klo 18.00 19.50 N:o 12/2018 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 90-97 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jorma Kivilä

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila.

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila. 12.7.2010 20 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010 KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET Kyrönniemen kappeli/opetustila Sanna Eskelinen Markku Haataja

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 13.09.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Reko Anne Huhtinen Sari Silja Saveljef Elina Neittamo Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77 Aika Tiistai 30.5.2017 kello 16.00 17.10 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Aika Tiistai 16.5.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

pöytäkirjanpitäjä pöytäkirjanpitäjä 150

pöytäkirjanpitäjä pöytäkirjanpitäjä 150 NRO 7/2018 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 3.10.2018 KOKOUSTIEDOT AIKA 3.10.2018 Keskiviikko klo 18.00 19.10 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, iso sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kemppainen Jukka, puheenjohtaja Koivunen

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Kirkkoneuvosto 24.04.2013

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Kirkkoneuvosto 24.04.2013 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.55 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari Kantola Pentti Karjalainen Esa Markkanen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 /2016 1 (5) KOKOUSAIKA 10.8.2016 klo 17-19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele Pöytäkirja 5/2019 Anjalankosken srk-neuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 18:30 Myllykosken seurakuntakoti Osallistujat Murto Eija puheenjohtaja Suutari Tero varapuheenjohtaja, kok.pj Heino Matti

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkoneuvosto 20-32 07.04.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkoneuvosto 20-32 07.04.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 20-32 07.04.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 07.04.2015 kello 18.00 20.30 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 2/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet poissa Muut osallistujat (KJ 8:7 ) Tiistai 21.2.2017 klo 18 18.17 Seurakuntatalon monitoimisali,

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Aika Tiistai 21.3.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen Aika 16.5.2017 klo 19.00-19.25 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Kaukonen Raimo varajäsen Elo Joonas jäsen Puusaari Seija jäsen Rantala

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 13.3.2017 klo 17.30 18.07 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo jäsen Aika 12.4.2016 klo 17.30 18.10 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo Elo Joonas Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja (pj 57) Lehtonen Riitta

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5 1/5 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 12.2.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Auran seurakunnan virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Kalmi Pekka Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Lindholm Minna

Lisätiedot

Kirkkoherran ehdotus: Kirkkoneuvosto valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Lassi Meriheinän ja Virpi Suhosen. Päätös: Ehdotuksen mukainen

Kirkkoherran ehdotus: Kirkkoneuvosto valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Lassi Meriheinän ja Virpi Suhosen. Päätös: Ehdotuksen mukainen Aika: 28.4.2010 klo 18.00 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Niemi Harri paikalla Jäsen Kulonen Esko paikalla Kämäräinen Susanna paikalla Leinonen

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 7/2015 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 10.8.2015

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 7/2015 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 10.8.2015 NRO 7/2015 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 10.8.2015 KOKOUSTIEDOT AIKA 10.8.2015 Keskiviikko klo 18 18.45 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kemppainen Jukka, puheenjohtaja Koivunen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 16.5.2017 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 ASIALISTA

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 Kirkkoneuvosto 26.10.2009 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 09.11.2009

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 Kirkkoneuvosto 26.10.2009 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 09.11.2009 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.30 20.55 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto 19.8.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto 19.8.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 19.8.2014 klo 17.30 18.40 Paikka Tarinmaan seurakuntatalo Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2011 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2011 Kirkkoneuvosto 87 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 18.00. Tarjoilua klo 18.30-19, ennen kirkkovaltuuston kokousta. KOKOUSPAIKKA seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 94 Kokouksen avaus

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona klo 19.00 19:15 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Hämäläinen Sari Karjalainen

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 12/ 2017 Kirkkoneuvosto

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 12/ 2017 Kirkkoneuvosto Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 12/ 2017 Kirkkoneuvosto 118-131 Aika Tiistai 24.10.2017 kello 16.00 17.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poissa Husso Leena jäsen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kirkkoneuvosto Aika 15.8..2017 klo 17.45 18.00 Paikka Tarinmaan seurakuntatalo Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo Elo Joonas Lehtonen Riitta Puusaari Seija Rantala Hannu

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 2/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 2/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 15. päivä helmikuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 19 Kokouksen avaus 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 21.1.2015 klo 17-18.20 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 22.3.2017 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 9/2014 Kirkkoneuvosto 1 (11)

NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 9/2014 Kirkkoneuvosto 1 (11) NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 9/2014 Kirkkoneuvosto 1 (11) KOKOUSAIKA Maanantaina 27.10.2014 klo 18.00-19.05 (Kahvitus klo 17:45 alkaen) KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti, Pieni sali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 8/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 8/2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 8/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 8/2010 Kirkkoneuvosto 19.7.2010 76 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 8/2010 KOKOUSAIKA maanantai 19. päivänä heinäkuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 5/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 5/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA torstaina 15. päivä kesäkuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 61 Kokouksen avaus 62 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 63 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2015 1 (5) KOKOUSAIKA 10.2.2015 klo 17-18.15 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Aika: 28.1.2016 klo 18.15 20.00 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Maria-Anne Sorva Valto Vaasvainio

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 8.5.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 8.5.2018 klo 18.00 19.00 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLLEET Outi Leino, kirkkovaltuuston pj Ari Vilén, kirkkovaltuuston vpj. Susanna Nieminen, vt. talouspäällikkö, sihteeri

MUUT LÄSNÄOLLEET Outi Leino, kirkkovaltuuston pj Ari Vilén, kirkkovaltuuston vpj. Susanna Nieminen, vt. talouspäällikkö, sihteeri 1/8 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 1/2018 Aika Torstai 15.02.2018 klo 18:00 Paikka Auran seurakuntatalon kahvio LÄSNÄ Torsti Äärelä, pj Leena Hafrén, vpj Jarmo Arvola Timo Isotalo Kaija Mäki, saapui 5 :n käsittelyn

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto Aika 18.8.2015 klo 17.30 19.10 Paikka Tarinmaan seurakuntatalo Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Juha Jauhiainen varajäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja, pj 109-110 Lehtonen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo

Lisätiedot