Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 4"

Transkriptio

1 Sivu 1 / 1 269/ / Yhteistyösopimukset yleishyödyllisten järjestöjen kanssa Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh Eija-Inkeri Kailassuo, puh Greta Hämäläinen, puh Marja-Leena Remes, puh Niina Savikko, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha Metso päättää hyväksyä avustukset esityslistalla todetuille yleishyödyllisille yhdistyksille esityslistalla esitetyn mukaisesti ja oikeuttaa tulosyksikön johtajat tekemään liitteen mukaisen sopimusmallin mukaiset yhteistyösopimukset esityslistalla mainittujen yhdistysten kanssa vuodelle Päätös Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liite Selostus 2 Yhteistyösopimusmalli terveystoimi on tukenut taloudellisesti yhteistyösopimuksin joitakin yleishyödyllisiä järjestöjä ja yhteisöjä, jotka tuottavat tietyille rajatuille kuntalaisryhmille sosiaali- ja terveystoimen palveluja tukevia palveluja, joita kaupunki ei järjestä eikä tuota itse ja joihin asiakkaat ohjautuvat pääosin omatoimisesti tai muiden kuin kaupungin toimijoiden ohjaamina. Useat näistä palveluista tuotetaan pääosin Rahaautomaattiyhdistyksen (RAY) rahoittamina. Järjestöjen palvelujen tuottamiseen liittyy yleisesti vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Tuettavien sopimuskumppaneiden toiminnan ei arvioida aiheuttavan muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Jokaisen taloudellista tukea saavan sopimuskumppanin kanssa määritellään sopimuksessa velvoitteet ja palvelut, joihin kaupungin taloudellinen tuki kohdistuu. Kaupunki edellyttää palvelujen ja talouden seurantaa, valvontaa ja raportointia.

2 Sivu 2 / 2 RAY:n avustuksen saamisen ehtona on, että kaupunki osallistuu toiminnan kustannuksiin. Kaikkien ko. yhdistysten kanssa on tarkoitus tehdä samanlainen sopimus vuodelle Espoolla on yhteistyösopimukset seuraavien järjestöjen kanssa: Espoon Mielenterveysyhdistys EMY ry, Hyvä Arki ry, Kalliolan Kannatusyhdistys ry:n Askel ja Kylämajan asukastalo, Raitin Pysäkki, Sininauhasäätiö, Espoon järjestöjen yhteisö ry, Lyömätön Linja Espoossa ry:n toiminnat, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry:n Uudenmaan piirin lapsiperhetoiminnat, Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalo, Hyvä Koti ry, Espoon diakoniasäätiön Klubitalo, Samaria rf Espoon Ankkuri sekä Lähimmäisapu ry. Uutena yhteistyösopimuksena vuodelle 2015 on Helsinki Missio ry:n äiti- ja isämentori -toiminta. Yleishyödyllisten yhdistysten palvelut espoolaisille Espoon Mielenterveysyhdistys EMY ry ylläpitää mielenterveyskuntoutujien jäsentaloja Lilla Karyllia ja Villa Apteekkia Espoon keskuksessa nk. Pappilantien järjestökadulla. Toiminnan piirissä oli noin 1000 espoolaista vuonna Yhdistyksessä oli jäseniä 300 ja yhdistyksen päiväkeskuksissa kävi henkilöä päivässä. Lisäksi sopimuksen mukaan EMY ry on sitoutunut järjestämään työtoimintaa noin 40 mielenterveyskuntoutujalle vuosittain ja kuntouttavaa työtoimintaa noin 15 työttömälle kuukausittain. Järjestö maksaa työtoimintaan osallistuville työtoimintarahan ja vakuutukset. RAY:n avustus EMY:lle vuonna 2014 oli euroa ja sosiaali- ja terveystoimen tuki euroa. Vuoden 2015 tueksi esitetään samaa määrää kuin Hyvä Arki ry:n toiminnat Espoon keskuksessa kohdentuvat mm. asunnottomille ja talousongelmaisille espoolaisille. Ruokajonossa käy useita satoja espoolaisia kuukausittain. Järjestö on sitoutunut järjestämään myös kuntouttavaa työtoimintaa noin 15 työttömälle kuukausittain ja järjestö hoitaa EU-ruokajakelun. Järjestö ei ole RAY:n avustuksen piirissä. terveystoimen tuki järjestölle oli euroa vuonna 2014 ja vuoden 2015 tueksi esitetään sama summa kuin Kalliolan Kannatusyhdistys ry:n Askel on nk. Pappilantien järjestökadulla Espoon keskuksessa toimiva päihdekuntoutujien päivätoimintakeskus. Päiväkeskuksessa oli 7000 käyntiä vuonna Yhdistys on lisäksi sitoutunut järjestämään kuntouttavaa työtoimintaa noin 15 työttömälle kuukausittain. Yhdistys sai Askel -toimintaan RAYn avustusta euroa vuonna 2014 ja Espoon sosiaali- ja tervesytoimen tuki toiminnalle oli euroa ja samaa summaa esitetään vuodelle Kalliolan Kannatusyhdistys ry:n Matinkylän asukastalon (Kylämaja) tarkoitus on edesauttaa sellaisten toimintamallien, työkäytäntöjen ja palvelukokonaisuuksien kehittymistä, joiden avulla vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja osallistuvaa elämäntapaa Matinkylässä ja Matinkylän asukastalossa. Kylämajassa kävi vuonna 2014 yli espoolaista.

3 Sivu 3 / 3 Vuonna 2014 RAY:n rahoitusosuus toimintaan oli euroa, joka käytettiin Kylämajan kehittämiseen. terveystoimen tuki yhdistykselle vuonna 2014 oli yhteensä euroa ja samaa summaa esitetään vuodelle Hyvä koti ry:llä on Espoossa neljä kuntouttavaa toimintaa mielenterveyskuntoutujille tuottavaa yksikköä, kolme aikuisille ja yksi nuorille. Hyvä Koti ry sai vuonna 2014 RAYn avustusta Espoon kaupungin avustus Hyvä koti ry:lle on vuonna 2014 ja avustus esitetään samansuuruisena vuodelle Espoon diakoniasäätiön Klubitalo tarjoaa jäsenyyteen perustuvaa työpainotteista toimintaa mielenterveyskuntoutujille Kilossa sijaitsevassa toimipisteessä. Toiminnan perustana on Fountain House -mallin mukainen työpainotteinen päivä, joka mahdollistaa päivärytmin ylläpitämisen, sosiaalisten taitojen kehittämisen ja pääsyn eteenpäin opiskeluun tai työhön. Espoon diakoniasäätiö sai vuonna 2014 RAYn avustusta Klubitalotoimintaan ja Espoon avustus oli Vuodelle 2015 Espoon avustukseksi esitetään Samaria rf tarjoaa espoolaisille päihdekuntoutujille matalan kynnyksen avopalvelukeskustoimintaa Matinkylässä sijaitsevassa Ankkurissa. Avopalvelukeskuksessa järjestetään toimintaa 25 espoolaiselle päivittäin. RAYn avustus toiminnalle vuonna 2014 oli ja Espoon kaupungin avustus Vuodelle 2015 esitetään kaupungin avustusta Sininauhasäätiö ry:n päivätoimintakeskus Luotsi on asunnottomille ja päihde- sekä mielenterveysongelmaisille tarkoitettu toimintakeskus, jossa tarjotaan aterioita ja neuvontaa mm. asunnon hankkimiseen sekä elämänhallinnan parantamiseen. Luotsissa on n käyntiä kuukaudessa. Luotsi saa RAY avustusta osana pääkaupunkiseudun yhteistä hanketta (mukana Espoo, Vantaa, Helsinki) euroa. terveystoimen tuki toiminnalle vuonna 2014 on euroa ja samaa summaa esitetään vuodelle Espoon järjestöjen yhteisö ry:n Voimanpesähanke tukee ja neuvoo häätöuhan alaisia lapsiperheitä. Vuonna 2014 hanke sai RAY avustusta euroa. Espoon sosiaali- ja terveystoimen tuki hankkeelle vuonna 2014 oli euroa ja samaa summaa esitetään vuodelle Raitinpysäkki Leppävaarassa on vanhusten päivätoimintakeskus ja asukastalo, jota ylläpitää Suomen Punainen risti. Raitinpysäkillä käy n. 80 ikäihmistä päivittäin. Suomen Punainen risti ei saa RAY -avustusta toimintaan. Espoon sosiaali- ja terveystoimi maksoi toiminnasta vuonna euroa ja samaa summaa esitetään vuodelle Kaupungin omia lähisuhde- ja perheväkivaltatyön toimintoja täydentää yhteistyösopimus Lyömätön Linja Espoossa ry:n kanssa. Yhdistys tarjoaa espoolaisille kantaväestöön kuuluville miehille Lyömätön Linja - palvelua ja maahanmuuttajamiehille Miehen Linja -palvelua. Toimipiste sijaitsee Leppävaarassa ja sen piirissä oli vuonna 2014 yhteensä 127

4 Sivu 4 / 4 espoolaista. Yhdistys saa RAYn avustusta toimintaansa yhteensä euroa vuodelle 2015 ja kaupunki tukee Lyömätön Linja ja Miehen Linja palveluja yhteensä eurolla ja samaa summaa esitetään vuodelle Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalo toimii Leppävaarassa ja palvelu on tarkoitettu kriisissä ja välittömän majoituksen sekä huolenpidon tarpeessa oleville vuotiaille espoolaisnuorille. Lisäksi turvatalo tarjoaa tukea itsenäistyville vuotiaille nuorille SPR:n kehittämän mallin mukaisesti. Palvelun piirissä oli vuonna 2014 yhteensä 123 espoolaisnuorta perheineen. RAY-avustus kattaa turvatalotoiminnasta noin 40% ( ) ja SPR:n omarahoitus noin 20 % kustannuksista vuonna Kaupungin tuki on noin 40 % kustannuksista eli euroa. Itsenäistymisen tuki (ITU) -toiminnasta kaupungin osuus on euroa ja SPR:n euroa. Tuki esitetään vuodelle 2015 samantasoisena kuin vuonna Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Uudenmaan piiri järjestää perhekahvilatoimintaa 16 toimipisteessä Espoon pienalueilla sekä espoolaisille lapsiperheille perhekummitoimintaa (49 perhekummia ja 20 tukisuhdetta vuonna 2014) ja parisuhdetta tukevaa toimintaa sekä maahanmuuttajaperheille ystävätoimintaa (ystäväsuhteita 67 vuonna 2014). Lisäksi Espoossa toimii 27 MLL:n kylämummia ja -vaaria sekä 2 Terhokerhoa. MLL:n Uudenmaanpiiri sai RAY:n avustusta ko. toimintoihin euroa vuonna 2014 ja kaupungin avustus toiminnalle vuonna 2014 oli Vuodelle 2015 avustus esitetään samansuuruisena. Helsinki Missio ry on käynnistämässä keväällä 2015 Espoossa äiti- ja isämentoritoimintaa espoolaisten vanhempien ja lapsiperheiden tueksi tilanteissa, joissa julkisen sektorin tarjoamat palvelut eivät ole vielä perusteltuja (ennaltaehkäisevä vertaisen tuki) tai enää tarpeen (kun perhe edelleen tarvitsee tukea arkeensa, mutta akuutti avun tarve on väistynyt kaupungin työntekijöiden tuen myötä). Vapaaehtoiset voivat myös toimia kaupungin tarjoamaa tukea täydentäen. Tavoitteena on ennaltaehkäistä huolten kasautuminen varsinaisiksi ongelmiksi sekä tukea vanhempien ja perheiden jaksamista ja hyvinvointia. Helsinki Missio ry sai toimintaan RAY:n tukea vuonna Espoon avustukseksi vuodelle 2015 esitetään Lähimmäisapu ry:n toiminnan tarkoituksena on tarjota kotona asuville, ikääntyneille, vammaisille, sairaille ja yksinäisille perushoivaan sekä kodinhoitoon liittyvää apua. Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen vanhusten palvelut on ostanut maksutonta puolivapaaehtoisten avustajien välitystoimintaa turvatakseen kotihoitoa tukevan ja täydentävän palvelun maksuttoman välitystoiminnan Espoon kaupungin asukkaille. Kaupungin osallistuminen toimintaan on avustusluonteista ja vuosittaista ostosopimusta tarkoituksenmukaisempi sopimusmuoto on yhteistyösopimus, koska kaupunki ei toimi varsinaisesti palvelujen ostajana eikä esim. arvioi asiakkaiden palvelujen tarvetta. Lähimmäisapu ry:n asiakasmäärä on hieman yli 700 vuodessa. Lähimmäisapu ry ei ole saanut muita avustuksia vuonna 2014 eikä sille ole myönnetty RAY-

5 Sivu 5 / 5 avustusta vuodelle terveystoimen tuki Lähimmäisapu ry:lle vuonna 2014 oli euroa. Lähimmäisapu ry:n kanssa esitetään yhteistyösopimuksen tekemistä vuodelle 2015 ja tuen suuruudeksi euroa. Taloudellisen tuen myöntäminen Kaikkien edellä mainittujen järjestöjen toiminnat ja palvelut ovat tärkeitä tukipalveluja espoolaisille erityisryhmille ja ne sopivat parhaiten järjestöjen tuottamiksi. RAY:n tuki näille toiminnoille on tärkeä ja kaupungin tulee varmistaa tuen saaminen myös jatkossa tukemalla toimintaa. terveystoimi myönsi edellä mainituille järjestöille avustuksia vuonna 2014 yhteensä noin 1,3 milj.euroa. Tuen myöntämisen ehtona ovat toimialan tavoitteisiin ja tuen saajan toimintaan liittyvät toiminnalliset velvoitteet. terveystoimen on selvitettävä tuettavan yhteisön taloudellinen tilanne ja seurattava avustuksen käyttöä. Kaupungille taataan mahdollisuus tukea saavan yhteisön toiminnan, hallinnon ja tilien tarkastamiseen. Tuettavien yhdistysten omarahoitusosuuden ja myönnettävän avustuksen suhteeseen kiinnitetään huomiota. Tukea ei voida myöntää, jos yhteisön taloudellinen tila on niin heikko, että toiminnan jatkamiselle ei ole edellytyksiä. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuettava toiminta on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. Liitteenä on yleinen yhteistyösopimusmalli, jolle pohjalle kaikki edellä mainitut yhteistyösopimukset tehdään. Näiden järjestöjen tukeminen sisältyy vuoden 2015 talousarvioon. Tiedoksi

6 Sivu 6 / 6

Käsittely Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa.

Käsittely Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa. 24.01.2013 Sivu 1 / 1 185/00.04.02/2013 4 Yhteistyösopimukset yleishyödyllisten järjestöjen kanssa Valmistelijat / lisätiedot: Remes Marja-Leena, puh. (09) 816 23052 Havo Maija, puh. (09) 816 23013 Hämäläinen

Lisätiedot

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Perhe- ja sosiaalipalvelut Merkittävää yhteiskunnallista työtä tekevät järjestöt ja yhteisöt, joille esitetään kohdeavustusta vuodelle 2017 Perhe- ja sosiaalipalvelut Espoon järjestöjen yhteisö (EJY) ry on sosiaali-, terveys- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh 17.02.2016 Sivu 1 / 1 551/2016 02.05.01 24 terveyslautakunnan kohdeavustukset 1.1.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. 050 359 9504 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 21.01.2015 Sivu 1 / 38 Kokoustiedot Aika 21.01.2015 keskiviikko klo 17:05-20:40 Tauot: klo 18.50-18.55 ja 19.55-20.00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 17.02.2016 Sivu 1 / 1 269/2015 00.04.02 23 Yhteistyösopimukset yleishyödyllisten järjestöjen kanssa Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Nieminen, puh. 050 328 6764 Eija-Inkeri Kailassuo, puh. 050 514 5076

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi 09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 19.04.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 63 Oikaisuvaatimus avustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 5268/00.00.01/2012 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014 Valmistelijat / lisätiedot: Immonen Sirpa, puh. (09) 816 23329 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa 17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 10 oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000560 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 240/00.00.01/2015 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sirpa Immonen, puh. 046 877 2628 Niina Savikko, puh. 043 825

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa

Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa Lähtötilanne 2010 lopussa: Yksittäisiä ryhmäkokeiluja aikuissosiaalityössä Ryhmät ovat hiipuneet Ryhmiä toteutettu projekteissa ryhmät loppuneet projektien myötä TAHTOTILA:

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 20.08.2014 Sivu 1 / 1 2468/00.01.01/2014 65 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 Maria Rysti, puh. 050 541

Lisätiedot

Asumisen uusia malleja ja toimintatapoja. Heikki Vaisto VAT verkosto

Asumisen uusia malleja ja toimintatapoja. Heikki Vaisto VAT verkosto Asumisen uusia malleja ja toimintatapoja Heikki Vaisto VAT verkosto 18.11.2015 Hyvää Elämää ja palvelua avuntarvitsijoille - Espoon Diakoniasäätiö Espoon Diakoniasäätiön perustettiin vuonna 1970 auttamaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 05.06.2013 Sivu 1 / 1 2572/02.07.02/2013 65 Espoon kaupungille testamentatun omaisuuden käyttäminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. (09) 816 23053 Maria Rysti, puh. (09) 816 23320 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 18.01.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 15 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Kylämajan asukastalo, Matinkatu 7, 02230 Espoo

Kylämajan asukastalo, Matinkatu 7, 02230 Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan perhe- ja Pöytäkirja 01.11.2012 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 01.11.2012 torstai klo 17:30-19:30 Paikka Kylämajan asukastalo, Matinkatu 7, 02230 Espoo Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62 12.12.2013 Sivu 1 / 1 4233/12.04.06/2013 62 Nuorisopalveluiden sopimuspohjainen avustus vuodelle 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Carina Granholm, puh. 050 537 9176 Nina Grönmark, puh. 050 044 5500 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja 13.9.2016 DIAK Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kyselytutkimus Kysely

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 20.09.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 115 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011 ASUNTOJA on kaikkiaan 270 kpl. Omistaja on Y-säätiö ja vuokranantajana asuntopalvelut Asunnot sijaitsevat eri puolilla Espoota, Espoonlahti: 103 asuntoa Espoon keskus ja Tapiola: 25 + 6 asuntoa Leppävaara

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 31.05.2017 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 15 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 278/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 48 4.2.2013 72 Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan asettaminen toimikaudeksi 2013-2014 (pöydälle 4.2.2013) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 1381/00.01.03/2013 121 Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys Espoon kaupunginhallitukselle, toimintavuosi 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Unto Ahvensalmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 14.03.2016 Sivu 1 / 1 821/2016 00.04.01.00 20 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh 14.12.2016 Sivu 1 / 1 153 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2

Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2 Kaijus Varjonen, Espoon aikuisten sosiaalipallvelut, 2013 Tarvitsemme jotain uutta Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2 Espoon Kipinän toiminnan tavoitteet & tarkoitus 2013 Espoon Kipinän tavoitteena

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 220

Espoon kaupunki Pöytäkirja 220 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5193/2015 02.05.00 220 Varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan maksut Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Jaana Suihkonen,

Lisätiedot

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari STEAn avustuksista Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 16.10.2019 Kysymykset ja vastaukset Organisaationne kokemukset yhteistyöstä AUNE-ohjelman aikana =>Monitoimijainen yhteistyö on ollut hyödyllistä

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 16/2018

Päätöspöytäkirja 16/2018 Päätöspöytäkirja 16/2018 Päätöspvm 28.2.2018 Elinkeino- ja työvoimapalvelut Porin kaupunki Konsernihallinnon toimiala Dnro PORI/447/02.05.01/2018 Toimialajohtaja Otsikko Porilaiset vanhukset liikkeelle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin 24.08.2016 Sivu 1 / 1 1206/2016 00.01.03 97 Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eija-Inkeri

Lisätiedot

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET Avustustoiminta RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET tarkentavia ohjeita hakijoille 1 2 Taitto: Grafiksi/Pauliina Sjöholm Julkaisija: RAY RAY:N INVESTOINTI AVUSTUSTEN PERIAATTEET - tarkentavia ohjeita

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 20.03.2017 Sivu 1 / 1 1153/2017 00.04.01.00 18 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 3776/14.07.01/2013 Kaupunginhallitus 153 26.5.2014 85 Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh. 043

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 17.01.2013 Sivu 1 / 1 83/02.02.00/2012 290 13.12.2012 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 13.12.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

- Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali

- Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali - Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali Voimanpesä I Voimanpesähanke I oli tutkimus- ja kehittämishanke, jonka päätavoitteena oli interventiomalli, jonka avulla ennalta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja

Lisätiedot

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&!

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&! RAY myöntää 5, miljoonaa nuorten palkkaamiseen Vuonna06vaikeastityöllistyvillenuorilleaukeaa70työpaikkaa järjestöissäympärisuomen. RAYmyöntääavustustasosiaalijaterveysalanjärjestöillevaikeastityöllistyvän,

Lisätiedot

Lapin sote johdon seminaari

Lapin sote johdon seminaari Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA

MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA JUSSI PULLI KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO / NEUVOKESKUS EROFOORUMI 21.11.2012 Jos klikkaa internetistä (Google) olen eroamassa?

Lisätiedot

Koillisen aluerahahakemukset 2019

Koillisen aluerahahakemukset 2019 Koillisen alueverkosto Aluerahahakemukset ja esitys jakamisesta Koilliskeskus 19.2.2019 Ulla Jantunen, aluekoordinaattori Koillisen aluerahahakemukset 2019 Hakemuksia yhteensä 29 kpl Yhteissummaltaan 16

Lisätiedot

Selvitys 1/2015. Asunnottomat 2014 29.1.2015. Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä 1987 2014.

Selvitys 1/2015. Asunnottomat 2014 29.1.2015. Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä 1987 2014. 1987 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Mari Stycz Puh. 5 572 6727 Selvitys 1/215

Lisätiedot

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle:

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 23.04.2015 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 Iitin kunta on julistanut haettavaksi

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1246/00.01.03/2014 97 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen katsaus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen

Lisätiedot

Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:lle klubitalotoiminnan käynnistämiseksi

Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:lle klubitalotoiminnan käynnistämiseksi Sosiaali- ja terveyslautakunta 24 24.05.2016 Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:lle klubitalotoiminnan käynnistämiseksi SOSTER 24 Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 14.9.2018 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen Hakuaika vuodelle 2019 on 10.9. 12.10.2018 (klo 16.15)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2014 1 (5) 431 Vanhusten päivätoiminnan hankinta HEL 2014-010586 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä iäkkäiden päivätoiminnan kilpailutuksen periaatteet ja ehdot.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 56 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha

Lisätiedot

RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN. Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö

RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN. Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö 7.6.2016 RAY:N TULOKSELLISUUS- JA VAIKUTUSSEURANTA RAY:n tulee seurata avustetun toiminnan tuloksia ja vaikutuksia

Lisätiedot

YLEIS- JA VÄLINEHANKINTA-AVUSTUSHAKEMUS Eero Eskolan rahastolle v. 2019

YLEIS- JA VÄLINEHANKINTA-AVUSTUSHAKEMUS Eero Eskolan rahastolle v. 2019 1. AVUSTUKSEN KOHDE 2. HAKIJA VALITTAVA TOINEN SEURAAVISTA: YLEISAVUSTUS (enintään 5000 ) VÄLINEHANKINTA-AVUSTUS (enintään 5000 ) Organisaatio (yhdistys/ järjestö/ toimipiste): Vastuuhenkilön nimi: Osoite:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575

Lisätiedot

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin Yhteistyösuunnitelma n ja Jämsän kaupungin välillä Aspa -säätiö (ent. Asumispalvelusäätiö ASPA) on vuonna 1995 perustettu säätiö, jonka tehtävä yleishyödyllisenä toimijana on edistää vammaisten ihmisten

Lisätiedot

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2018 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin 50245 tuleva tontti 4 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (8) 66 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahoista HEL 2011-010693 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74 25.05.2016 Sivu 1 / 1 74 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha Metso päättää kuntalain 51 :n nojalla olla ottamatta käsiteltäväkseen seuraavissa pöytäkirjoissa

Lisätiedot

HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Opetustoimi: suomenkielisen työväenopiston johtokunta: yleisa...

HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Opetustoimi: suomenkielisen työväenopiston johtokunta: yleisa... HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Opetustoimi: suomenkielisen työväenopiston johtokunta: yleisa... Esitysvalmistelussa 13.9.2012 91 681 Saapunut 13.9.2012 11:07:29 Päivitetty 10.12.2012 15:15:53 Muutostiedot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen 04.06.2014 Sivu 1 / 1 2457/00.01.01/2014 56 terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737

Lisätiedot