Opinto-ohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opinto-ohjelma 2008 2009"

Transkriptio

1 Opinto-ohjelma ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA Joutsenon KANSALAISOPISTO 1

2 Uusia tuulia kansalaisopistolla! Tulevana lukuvuonna Etelä-Karjalan kansalaisopistolla puhaltavat uudet tuulet monella tapaa. Vuodenvaihteessa opistomme toiminta laajenee Joutsenon alueelle. Tämä muutos näkyy jo tässä esitteessä, jossa ovat mukana myös Joutsenon kansalaisopiston kurssit. Toivotamme joutsenolaiset lämpimästi tervetulleiksi toimintamme piiriin. Toivomme voivamme järjestää myös jatkossa hyvää kansalaisopistotoimintaa koko toiminta-alueellamme. Uutta on myös syksyllä alkava Veranta työpajatoiminta. Työpajojen kautta haluamme antaa mahdollisuuden kokeilla uusia harrastuksia. Uutta on myös panostaminen luentosarjoihin, joihin kaikilla on vapaa pääsy. Talven aikana luentosarjoja järjestetään mm. eri kulttuureista, Karjala-teemasta sekä johtamisesta. Sekä työpajojen että luentosarjojen ohjelma löytyy esitteestämme ja kotisivuiltamme. Muutoksia tapahtuu myös toimitiloissamme. Elokuun alusta lähtien Kauppakadun toimisto muutetaan opiskeluti loiksi. Näin saamme keskustaan lisää luokkatilaa. Opiston toimisto palvelee Pohjolankadulla. Vaikka hintojen nousu näkyy tällä hetkellä kaikkialla, tarjoamme kuitenkin Etelä-Karjalan kansalaisopistossa opetuksen tänä lukuvuonna vielä pääosin entisin hinnoin. Lisäksi monilla kursseillamme eläkeläiset, työttömät ja maahanmuuttajat voivat saada opintosetelityyppisen 20 euron avustuksen. Haluamme näin tarjota mahdollisimman monelle tilaisuuden tulla kursseillemme virkistymään, oppimaan uutta, luomaan kaunista ja tapaamaan ystäviä. Tavoitteemme on, että Etelä-Karjalan kansalaisopistosta kehittyy lämminhenkinen, ajanmukainen ja idearikas opisto, jonka alueen ihmiset kokevat omakseen ja jonne on helppo tulla. Tervetuloa virkistymään ja oppimaan! Leena Eloranta rehtori 2

3 sisällysluettelo Etelä-Karjalan kansalaisopisto... 4 LAPPEENRANTA Uutta kansalaisopiston toiminnassa Veranta-työpajat... 6 Etelä-Karjalan kansalaisopiston luentosarjat... 7 KIELET... 8 Suomi... 8 Ruotsi... 9 Englanti... 9 Saksa...11 Ranska...12 Venäjä...12 Espanja...13 Italia...14 Japani...15 Turkki...15 Viro...15 Viittomakieli...15 YHTEISKUNTA...16 Filosofia...16 Johtaminen...16 Kirjallisuus...16 KÄDENTAIDOT...17 Korukivenhionta...17 Savityöt ja keramiikka...17 Puutyöt...18 Puukot...18 Entisöinti...19 Pajutyöt...19 Tekstiilityöt...19 Helmikorut TAIDEAINEET Ikonimaalaus Kuvataide Tiffany- ja lyijylasityöt Emalityöt Posliininmaalaus MUSIIKKI Kuorot ja yksinlaulu Soitto, ryhmäopetus Soitto, yksityisopetus Muskarit Koti ja keittiö TIETOTEKNIIKKA LUONTO JA VENEILY LIIKUNTA Joogat Kuntoliikunta...31 Itämainen tanssi Hyvää oloa ja mielenrauhaa LUUMÄKI Kielet Kädentaidot LASTEN JA NUORTEN TAITEEN PERUSOPETUS Musiikki TAIDE LIIKUNTA JA TANSSI TAIPALSAARI Kädentaidot + taide Tietotekniikka Liikunta...41 YLÄMAA KURSSIT JOUTSENON KANSALAISOPISTO TAIDE- JA TAITOAINEET Musiikki Kuvataiteet Muotoilu, käden taidot...47 Esittävä tanssi KIELET Suomi Englanti Venäjä...51 Espanja...51 Muut kielet TIETOTEKNIIKKA Sosiaali- ja terveydenhuolto palveluala Kotilalous Kauneudenhoito LIIKUNTA, TERVEYS, URHEILUVALMENNUS Lauritsala

4 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO TOIMINTA-ALUE: Lappeenranta, Luumäki, Taipalsaari ja Ylämaa; vuoden 2009 alusta myös Joutseno. OPISTON TYÖKAUSI Syyslukukausi , ympäristökunnissa , ellei ohjelmassa toisin mainita. Syysloma on Kevätlukukausi alkaa Kunkin kurssin päättymispäivän löydät ko. kurssin kohdalta. Hiihtoloma: Kevätnäyttely: ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen on aina sitova. Ilmoittautuminen Opistotalossa, ilmoittautumisviikolla ma to klo Kursseille voi ilmoittautua netin kautta heti, kun ohjelma ilmestyy nettisivuillemme klo 16 jälkeen. Ilmoittautumisjärjestelmä antaa ohjeet ilmoittautumisesta sekä maksujen suorittamisesta niin, että kurssipaikka varmistuu ennen kurssin alkamista. Netin kautta ei voi ilmoittautua: Kielten yksityisopetus Yksinlaulu ja äänenmuodostus Pianonsoiton yksityisopetus Harmonikansoiton yksityisopetus Sivutoimipisteissä voi edelleen ilmoittautua suoraan opintoryhmän opettajalle. Opintoryhmiin voi ilmoittautua milloin tahansa, mikäli niissä on tilaa. Puhelimitse ei voi ilmoittautua, mutta kurssien täyttymistä voi tiedustella puhelimitse. KURSSIMAKSUN MAKSAMINEN Kurssimaksu maksetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä tai 5 päivää ennen kurssin alkua toimistoon tai viitenumeron avulla pankkiin. Paikka kurssille on varmistunut vasta, kun kurssimaksu on maksettu. Kurssimaksu on ilmoitettu ohjelmassa kyseisen kurssin kohdalla. KURSSIPAIKAN PERUMINEN Kurssipaikan voi perua joko nettisivun kautta tai ilmoittamalla siitä opiston toimistoon. Maksu palautetaan kokonaan, mikäli peruminen tapahtuu viimeistään 3 päivää ennen kurssin alkua. Sen jälkeen perimme 5 :n toimistomaksun. Kurssin alkamisen jälkeen maksuja ei palauteta. MIKÄLI KURSSI PERUTAAN OPISKE- LIJOIDEN VÄHÄISYYDEN VUOKSI, MAKSETUT KURSSIMAKSUT PALAU- TETAAN KOKONAISUUDESSAAN. OPINTOSETELIAVUSTUS Työttömät, 63 vuotta täyttäneet, eläkeläiset ja maahanmuuttajat saavat 20 euron alennuksen kursseista, joiden lopussa on OS merkintä. Kursseille voi ilmoittautua myös nettisivun kautta, mutta alennuksen saadakseen kurssimaksu on maksettava opiston toimistoon. OPISTON PÄÄTOIMIPISTEET/ Lappeenranta Opistotalo: Kauppadun toimipiste:, 3. krs Opiston taidepaja:, käynti sisäpihan puolelta. OPISTON TOIMISTO Opistotalo, on avoinna opetuskaudella ma to klo ja pe puh ja (05) faksi: (05) toimisto@ekko.fi Yhteystiedot: Rehtori Leena Eloranta, puh , tavattavissa ma to klo Talouspäällikkö Hilkka Siitonen, puh Tiedottaja, kanslisti Helena Ahtiainen, puh Koulutussuunnittelija Ilona Toth, puh Toimistonhoitaja Pirjo Maarit Kukko, puh Virastomestari Harri Konttinen, puh Opettajien yhteystiedot: Lehtori (kielet) FM Maarit Mustonen, puh. (05) (t), (k) tavattavissa ma klo ja ke klo ,, 3 krs. Lehtori (kielet) FM Kaisa Väisänen, puh (t), (k) tavattavissa ti klo , Lehtori (tekstiilityöt) KM Satu Laari, puh (t), (k) tavattavissa ti klo 16 17, Päätoimisten sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@ekko.fi Yhdyshenkilöt ympäristökunnissa Luumäki: FM Hilkka Suoanttila, puh , sähköposti: hilkka.suoanttila@)ekko.fi. Ylämaa: Sivistystoimen sihteeri Eira Kylmälä, puh , sähköposti: eira.kylmala@ylamaa.fi Taipalsaari: Hallintosihteeri Taina Heikkonen, puh , sähköposti: taina.heikkonen@ taipalsaari.fi PÄÄSYVAATIMUKSET Opisto on pääasiassa aikuisoppilaitos, mutta opintoryhmissä ei ole varsinaisia ikärajoja. Jokainen voi kirjoittautua siihen opetusryhmään, jossa haluaa opiskella ja jonka opetusta katsoo pystyvänsä seuraamaan. OPINTORYHMIEN TOIMINTA Kurssin alkaminen edellyttää, että VÄHINTÄÄN 10 opiskelijaa ilmoittautuu sitovasti (kurssimaksun maksamalla tai maksusuunnitelman esittämällä) ennen kurssin alkua opistolle. OPPITUNTI (t): Yksi oppitunti on 45 min. TODISTUKSET Opisto antaa säännöllisesti opiskelleille tarvittaessa todistuksen. Todistukset maksavat 4 /kpl; aikaisempien lukuvuosien todistukset maksavat 5 /kpl. VAKUUTUKSET Opiskelijat eivät ole opiston puolesta vakuutettuja. TIEDOTTAMINEN Mahdollisista viikoittaiseen ohjelmaan tulevista muutoksista tai lisäyksistä, lyhytkursseista ja yleisöluennoista tiedotetaan pääasiallisesti Kaupunkilehti Vartti Etelä-Karjalan Oppia ikä kaikki -palstalla, kotisivuilla (kohdasta Ajankohtaista löydät aina uusimmat uutisemme), opiston ilmoitustaululla, aluelehdissä sekä ympäristökuntien kuntatiedotteissa. Ilmoittaudu ajoissa ja varmista kurssipaikkasi ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTOSSA 4

5 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA is an institute which offers education and training mainly to the adult population in Lappeenranta and the surrounding districts Luumäki, Taipalsaari and Ylämaa. Anyone can attend our courses irrespective of their age, profession or educational background. In 2007 around students took part in our activities. Further information In August and in December our brochure is delivered to every household in the Lappeenranta area - our administrative office is situated at, tel Opening hours from Mondays to Thursdays from 10 am to 6 pm and on Fridays from 10 am to 4 pm. Where to study: Courses are mainly held at - -, 3rd floor - (workshop) - Detailed information is given after the course title in the brochure What kind of courses: - regular evening courses - intensive courses - basic to advanced level courses When to study: - in the evenings, in the daytime, at the weekends - courses of varied duration: one year, one term, one week, a few days Courses, lectures and special events are provided in many subjects: - Languages - Literature and drama - Music and dance - Visual arts: a large selection of different painting courses (watercolour painting, oil, lead-glasswork, iconpainting, enamel work) - Handicrafts: patchwork, needlework, dressmaking, weaving; embroidery, lace- making, feltwork; willowwork, woodwork, ceramics) - Computing - Digital photography - Health and fitness - Navigation - Social and Community Studies Course fees: please see information after the course title in the brochure Finnish language courses An information session for students taking Finnish language courses for foreigners is held on Tue 19th Aug. from 3 pm to 4 pm, on Tue 26th Aug. from 3 pm to 4 pm and on Tue 2nd Sept. from 4 pm to 6 pm at. Teachers of Finnish will give course councelling to help students to choose the course that best corresponds to their language level. Students will also be informed about how the courses will help them to pass the national certificate of language proficiency test (Fi YKI ) at the elementary/ intermediate level. For information on language proficiency testing, see Teachers of Finnish will also answer your questions about the courses by @sirpa.tereska@ekko.fi and sanna.makela@ekko.fi КУРСЫ ФИНСКОГО ЯЗЫКА С преподавателями финского языка вы можете встретиться во вторник 19 августа с до 16.00, во вторник 26 августа с до и во вторник 2 сентября с до по адресу:. Там вы можете узнать у преподавателей финского языка, какие курсы вам подходят и какому уровню государственного экзамена наши курсы соответствуют (базовый уровень / средний уровень). С преподавателями финского языка можно связаться и по электронной почте: sirpa.tereska@ekko.fi (по-русски) и sanna.makela@ekko.fi (по-английски). signing up on the Internet You can also sign up for the autumn term courses on the internet at starting at 4 pm on Monday 18 August,

6 LAPPEENRANTA UUTTA KANSALAISOPISTON TOIMINNASSA Etelä-Karjalan kansalaisopisto uudistaa toimintaansa monella tapaa lukuvuonna Ilmoittautumisviikon työnäytökset: Ilmoittautumisviikon maanantaina 1.9. ja tiistaina 2.9. klo on mahdollisuus tutustua monien taide- ja kädentaitojen sekä liikuntaryhmien toimintaan opistotalolla,. Työnäytösten kautta pääsee tutustumaan opettajiin, työskentelyyn kurssilla ja kursseilla syntyviin töihin. Kuvia kursseilta ja kursseilla tehdyistä töistä Kädentaitojen ja taideaineiden sekä kielten kurssien toiminnasta voi saada lisää tietoa myös opiston kotisivujen kautta. Kotisivut löytyvät osoitteesta Kotisivuilta kohdasta netti-ilmoittautuminen löytyy lista kaikista kursseista. Jos kurssin lopussa on teksti lisää tietoa, pääset kurssin omalle kotisivuille, joille on koottu tietoa kursseista, kuvia kursseilla tehdyistä töistä sekä tunnelmia kursseilta. Opiskelua mestarin johdolla Nyt on mahdollista opiskella taideaineita ja kädentaitoja uudella tavalla ns. Master Class -työnäytösten ja kurssien myötä. Master Class -toiminnalle on tyypillistä se, että opiskelijat voivat seurata intensiivisesti opettajan työskentelyä ja opettamista, kun opettajan työskentely heijastetaan valkokankaalle. Näin kaikki pystyvät seuraamaan hyvin erilaisten tekniikoiden opetusta. Lukuvuonna järjestetään uusia kursseja mm seuraavista teemoista: sukututkimus luova kirjoittaminen ruokaillat mm. sinkuille, kiireisille ja miehille pohditaan johtamista innovaatiojohtaminen projektitoiminnan verkkokurssi akryylimaalaus VERANTA-TYÖPAJAT paperintekokurssi ATK-taitoja maahanmuuttajille lasi-ikoni lasinkaiverrus ja etsaus Opiston toimisto Kauppakadulla muuttaa Opisto keskittää asiakaspalvelunsa opistotalolle. Kauppakadulle saadaan näin yksi luokka lisää. Verkkokurssit Viime syksynä opistossa käynnistyivät verkkokurssit akvarellimaalauksessa, tiffanylasitöissä ja englannin kieliopissa. Opiskelijat kokivat kurssit erittäin antoisiksi, joten niille on mahdollisuus osallistua taas alkavana lukuvuonna. Veranta-työpajatoiminta Veranta-työpajoissa tarjotaan mahdollisuus kokeilla yhden illan aikana esimerkiksi emalitöitä, posliininmaalausta, tiffany-lasitöitä, savitöitä tai pajutöitä. Työpajat ovat maksuttomia, käytettävistä materiaaleista peritään työpajakohtainen maksu. Työpajat on tarkoitettu ensisijaisesti henkilöille, jotka eivät ole aikaisemmin tutustuneet kyseiseen tekniikkaan. Paikan mieluisaan työpajaan voi varmistaa ilmoittautumalla toimistoon. Luentosarjat Kansalaisopistossa järjestetään syksyllä 2008 ja keväällä 2009 kaikille avoimia luentosarjoja useista eri teemoista. Syksyn 2008 aiheita ovat Johtaminen, venäläinen ja ranskalainen kulttuuri sekä jälleenrakentaminen sotien jälkeen. Kevään 2009 teemat löydät nettisivuiltamme sekä joulukuussa ilmestyvästä kevään esitteestä. Luentosarjoihin on vapaa pääsy. Lisää tietoa luentosarjoista s. 7. TYÖNÄYTÖKSET Kansalaisopistossa järjestetään ilmoittautumisviikolla maanantaina ja tiistaina työnäytöksiä kädentaitojen ja taideaineiden eri menetelmistä Maanantai 1.9. klo Lasimosaiikki (Anita Kosonen) Huovutus ja pajutyöt (Johanna Ropo) Savityöt (Minna Melkko) Emalityöt (Tuula Porvali) Lasinkaiverrus (Arkadi Anishtshik) Helmityöt (Kaisa Salo) Tiistai 2.9. klo Tiffany-lasityöt (Tarja Hämäläinen) Tekstiilityöt (Satu Laari) Savityöt (Auli Huttunen) Posliininmaalaus (Tarja Häsä) Öljyvärimaalaus (Soli Perttu) Intarsia-työt (Tero Hulkkonen) TYÖPAJAT Veranta-työpajoissa tarjotaan mahdollisuus kokeilla yhden illan aikana esimerkiksi emalitöitä, posliininmaalausta, Tiffany-lasitöitä, savitöitä tai pajutöitä. Työpajat ovat maksuttomia, käytettävistä materiaaleista peritään työpajakohtainen maksu. Työpajat on tarkoitettu ensisijaisesti henkilöille, jotka eivät ole aikaisemmin tutustuneet kyseiseen tekniikkaan. Paikan mieluisaan työpajaan voi varmistaa ilmoittautumalla toimistoon. Työpajojen aikataulu Syksy To 4.9. Akvarellimaalaus (Maire Pyykkö) To Lasimosaiikki (Anita Kosonen) To Tekstiilityöt (Satu Laari) To Tiffany-lasityöt, Luumäki (Tarja Hämäläinen) To Kivenhionta (Vesa Suuronen) Kevät To 8.1. To 5.2. To 5.3. To 2.4. Puutyöt (Tero Hulkkonen) Posliininmaalaus (Tarja Häsä) Emalityöt (Tuula Porvali) Pajutyöt (Johanna Ropo) 6 OS = opintoseteli, ks. s. 4

7 LAPPEENRANTA ETELÄ-KARJALAN KANSALAIS- OPISTON LUENTOSARJAT SYKSY 2008 Hyvä johtaminen tänään Ma klo Ma klo Ma klo Rakastettava Ranskanmaa Isä Mitro: Johtamisen kiusaukset, Lappeenranta-sali Laura Lares: Suunnistaminen johtamisen arvoviidakossa Risto Kiljunen: Johtajana kasvaminen Lönnrotin koulu, Lönnrotinkatu 1 Ti klo Pirkko Saikkonen: Provencen kiehtova makumaailma Ti klo Aihe avoin Ti klo Aune Hikipää: Normandia, Bretagne, Provence ja Pariisi kirjallisuudessa Avaa ovi Venäjälle Lönnrotin koulu, Lönnrotinkatu 1 Ma klo Kirsti Laine ja Jarmo Eskelinen: Matkalla Venäjällä Ma klo Marja Mustajärvi: Vieraana Venäjällä, vieraana venäläinen Ma klo Arvi Perttu: Kirjailijana Venäjällä ja Suomessa Ma klo Marja Manninen ja Irina Leontjeva: Uutisia Venäjältä uutisia Suomesta Jälleenrakentaminen sotien jälkeen Lönnrotin koulu, Lönnrotinkatu 1 Ke klo Satu Hallenberg: Jälleenrakentaminen Ke klo Tapio Koskiaho: Sodasta arkeen tarinaa Haminasta Ke klo Martti Muinonen: Rintamamiestalotyypin synty Ke klo Martti Muinonen: Rintamiestalon peruskorjaus perusperiaatteet ja säädökset Elina Kuismin + perhe: Rintamamiestalon peruskorjaus käytännön kokemuksia Kaikille luennoille on vapaa pääsy. Tervetuloa! KEVÄÄN 2009 LUENTOSARJOJA Nainen ja jälleenrakentaminen Karelianismi kultakauden taiteessa Suomi ja Japani rinnakkain Kirkko Karjalassa (Taipalsaari) Katso kevään esitteestä tai nettisivuiltamme lisätiedot ja tarkat aikataulut. 7

8 LAPPEENRANTA KIELET Kansalaisopiston kieltenopetuksen yleisenä tavoitteena on ensisijaisesti käytännön kielitaidon hankkiminen. Opetuksessa kiinnitetään erityistä huomiota kielen suulliseen tuottamiseen ja suullisen kielen ymmärtämiseen. Joillakin kursseilla voidaan keskittyä tiettyyn aihealueeseen (esim. matkailu), joillakin kursseilla painotetaan tietyn kielialueen kulttuurin tuntemusta. Kurssin tasonumero ei viittaa opiskeluvuosiin, vaan kurssin vaikeusasteeseen: edetään helpommasta vaikeampaan. Merkinnät A ja B tarkoittavat saman tason rinnakkaisryhmiä. Jatkoryhmien opiskelijoilta edellytetään noin 1 3 vuoden, edistyneiden ryhmien opiskelijoilta n. 4-5 vuoden kieliopintoja. Valitun tason tai ryhmän voi vaihtaa, mikäli se ei tunnu sopivalta. Vaihdosta tulee sopia opettajan kanssa. Opintopiirin opiskelijamäärän edellytetään olevan vähintään 10 opiskelijaa, mutta jatkoryhmä ( 2. vuosikurssilta lähtien) voi aloittaa myös 9 opiskelijalla, jolloin tuntimäärä on 48 oppituntia/työvuosi tai 8 opiskelijalla, jolloin tuntimäärä on 44 oppituntia/työvuosi. Kaikkien koko työvuoden kestävien kurssien hinta monisteineen on 53 tuntimäärästä riippumatta. Yleisiin kielitutkintoihin sekä taitotasojen kuvauksiin voi tutustua mm. opetushallituksen verkkosivuilla osoitteessa hakusanalla kielitutkinnot. VARMISTA KURSSIN ALKAMINEN ILMOITTAUTUMALLA AJOISSA! Kurssin alettua voi ilmoittautua myöhemminkin, mikäli sillä on tilaa. Kielten lehtori Maarit Mustonen on tavattavissa opintoneuvontaa varten ennakkoilmoittautumisviikolla ma 1.9. to klo ,, puh sekä lukukausien aikana ma klo ja ke klo ,, 3. kerros, puh Kielten lehtori Kaisa Väisänen on tavattavissa opintoneuvontaa varten ennakkoilmoittautumisviikolla ti 2.9. ja ke klo ,, puh , sekä lukukausien aikana ti klo edellä mainitussa osoitteessa. Kielten opiskelijoilla on mahdollisuus testata kielitaitotasonsa internetissä DIALANG testausohjelmalla osoitteessa Muita hyödyllisiä osoitteita kielten opiskelijoille löytyy internetistä osoitteissa sekä Kielten yksityisopetus Osa kielten opettajista antaa myös yksityisopetusta. Yksityisopetuksen hinta on 150 /10 t. Mikäli olet kiinnostunut, ota yhteyttä opiston toimistoon Opiskelun alussa sovitaan opettajan kanssa tuntimääristä ja maksujärjestelyistä. Suomi Suomen kielen opettajat antavat opintoneuvontaa ti klo 15 16, ti klo ja ti 2.9. klo Opettajiin voit ottaa yhteyttä myös sähköpostitse sirpa.tereska@ekko.fi (venäjäksi) tai sanna.makela@ekko.fi (englanniksi). SUOMI, ALKEET 1 A syksy (OS) 52 t, ma, ke Kurssilla opiskellaan yleisimpiä peruslauserakenteita (verbityypit, partitiivi) sekä opitaan kertomaan perushenkilötiedot ja puhumaan erilaisissa asioimistilanteissa (torilla, kaupassa, lääkärissä). Oppikirja: Hyvin menee! suomea aikuisille kpl 1. SUOMI, ALKEET 1 B syksy, päivä (OS) 52 t, ti, to kello FM Sirpa Tereska SUOMI, ALKEET 1 C, kevät 52 t, ti, to Kurssilla opiskellaan yleisimpiä peruslauserakenteita (verbityypit, partitiivi) sekä opitaan kertomaan perushenkilötiedot ja puhumaan erilaisissa asioimistilanteissa (torilla, kaupassa, lääkärissä). Oppikirja: Hyvin menee! suomea aikuisille kpl 1. SUOMI, ALKEET 2 A, syksy (OS) 52 t, ma, ke kello Kurssi on jatkoa kevään 2008 Suomen kieli 1 kurssille. Kurssilla jatketaan kielioppirakenteiden opiskelua (genetiivi, paikallissijat, astevaihtelu) ja opitaan lisää arkipäivän keskustelusanastoa (tunteiden ja mielipiteen ilmaiseminen, asioiden kysyminen ym.). Oppikirja: Hyvin menee! suomea aikuisille, kpl 8. SUOMI, ALKEET 2 B, kevät 52 t, ma, ke Kurssi on jatkoa syksyn 2008 Suomen kieli, alkeet 1 kurssille. Kurssilla jatketaan kielioppirakenteiden opiskelua (genetiivi, paikallissijat, astevaihtelu) ja opitaan lisää arkipäivän keskustelusanastoa (tunteiden ja mielipiteen ilmaiseminen, asioiden kysyminen ym.) Oppikirja: Hyvin menee! 1. 8 OS = opintoseteli, ks. s. 4

9 LAPPEENRANTA SUOMI, ALKEET 3, kevät 52 t, ma, ke kello Kurssi on jatkoa syksyn 2008 Suomen kieli, alkeet 2 kurssille. Kurssilla jatketaan kielioppirakenteiden opiskelua (passiivi, imperfekti, verbi+verbi lauseet) ja opitaan lisää arkipäivän keskustelusanastoa. Oppikirja: Hyvin menee! 1. SUOMI, ALKEET 4, syksy, päivä (OS) 52 t, ma, ke kello Kurssi on jatkoa kesän 2008 Suomen kielen lyhytkurssille. Kurssilla jatketaan rakenteiden ja jokapäiväisen sanaston opiskelua. Oppimateriaali: Hyvin menee! 1 jatkuu. SUOMI, JATKO 1, syksy (OS) 52 t, ti, to Kurssilla kerrataan Hyvin menee! 1 oppikirjan sisältöä ja jatketaan rakenteiden ja sanaston opiskelua. Oppimateriaali: Hyvin menee! 2 (Huom! Ilmestyy kesällä Kirjan tavoitteena on saavuttaa Yleisen kielitutkinnon kielitaitotaso B1, joka vaaditaan Suomen kansalaisuutta haettaessa). SUOMI, JATKO 2, kevät 52 t, ti, to Kurssi on jatkoa syksyn Suomen kieli, jatko 1 kurssille. Kurssilla jatketaan Hyvin menee! 2 oppikirjan opiskelua. Kirjan tavoitteena on saavuttaa Yleisen kielitutkinnon taitotaso B.1. Oppimateriaali: Hyvin menee! 2. SUOMEA PAREMMIN, syksy kevät (OS) 52 t, to kello Kurssilla laajennetaan sanavarastoa eri aihepiireistä, harjoitellaan ymmärtämään puhekieltä ja sen ilmaisutapoja. Kurssilla keskitytään kuullun ja tekstin ymmärtämiseen sekä puhumiseen. Kurssi valmentaa yleisen kielitutkinnon tasolle B.1. Oppimateriaali: Suomea paremmin. ARJEN ATK:TA MAAHANMUUTTA- JILLE, syksy 20 t, pe, la ja pe klo , la klo FM Sanna Mäkelä Kurssilla tutustutaan atk-sanastoon ja tietojenkäsittelyn perusteisiin. Opitaan internetin ja sähköpostin käyttöä. Arjen atk:ta harjoitellaan mm. verkkopankissa ja nettikaupassa. Opiskelijoita ohjataan myös suomen kielen verkko-opiskelumahdollisuuksiin ja maahanmuuttajille hyödyllisille sivustoille. Puhutaan tietokoneen ostosta ja koneen huollosta (mm. virusten torjunta). SUOMEN KIELEN RINNASTEINEN JATKOKURSSI, OSA 1, (os) syksy 225 t, ma, ti, ke, to, pe kello FM Päivikki Ylisiurua Kurssi-info ja ALKUTESTI ke kello Kurssilla laajennetaan perusrakenteiden hallintaa (mm. monikkomuotoja, essiivi, translatiivi, verbien aikamuodot, passiivi...), tutustutaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin sekä tehdään monipuolisia puhumisharjoituksia. Oppimateriaali: Marjukka Kenttälä: Kieli käyttöön -suomen kielen jatko-oppikirja ja opettajan monisteet. SUOMEN KIELEN RINNASTEINEN JATKOKURSSI, OSA 2, kevät 225 t, ma, ti, ke, to, pe kello Kurssi on jatkoa syksyn rinnasteinen jatkokurssi, osa 1:lle. Kurssilla jatketaan vaikeampien lauserakenteiden opiskelua, tutustutaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin sekä tehdään monipuolisia puhumisharjoituksia. Oppimateriaali: Marjukka Kenttälä: Kieli käyttöön suomen kielen jatko-oppikirja ja opettajan monisteet. SANASTOKURSSI, syksy kevät 52 t, ti kello Kurssi on jatkoa vuoden sanastokurssille. Kurssi valmentaa Yleisen kielitutkinnon tasolle B.2. Oppimateriaali: Lue ja opi suomeksi 2 (tilataan yhteistilauksena kurssin alussa). YLEISEEN KIELITUTKINTOON TUTUSTUMINEN, syksy 10 t, pe, la FM Sirpa Tereska Pe klo ja la klo Kurssilla tutustutaan Yleisen kielitutkinnon tehtävätyyppeihin. Ilmoittautuminen pe mennessä. Seuraava Yleinen kielitutkintopäivä on YLEISEEN KIELITUTKINTOON TUTUSTUMINEN, kevät 10 t, pe, la FM Sirpa Tereska Pe klo ja la klo Kurssilla tutustutaan Yleisen kielitutkinnon tehtävätyyppeihin. Ilmoittautuminen pe 6.2. mennessä. Seuraava Yleinen kielitutkintopäivä on 4.4. HUOM! Suomen kielen VERKKOKURSSI INFO ma klo Tule kuuntelemaan, millaisia suomen kielen verkkokursseja järjestetään keväällä 2009! Kursseihin kuuluu lähiopetusta ja verkko-opiskelua omalla tietokoneella. Suunnitteilla mm. Haen työtä Suomessa!, Luen suomeksi!, Kirjoitan suomeksi! sekä Kielioppia intensiivisesti! kurssit. Katso myös opiston kevätesite, joka ilmestyy viikolla 51. Ruotsi SVENSKA KLUBBEN 14 t, ke kello Kimpisen koulu tuntiopettaja Katie Sairanen Keskustelupiirin tavoitteena on puheen ymmärtäminen ja oman puheen tuottaminen - vain puhumalla oppii puhumaan. Rentoa jutustelua mukavassa seurassa. Oppimateriaalina opettajan monisteet ajankohtaisista tapahtumista. Kurssi kokoontuu joka toinen keskiviikko. Oppimateriaali sisältyy kurssimaksuun. Englanti ENGLANTI I 52 t, ma kello FM Maarit Mustonen Alkeiskurssi, jolla harjoitellaan aktiivista kielenkäyttöä erilaisissa arkielämän tilanteissa. Oppikirjana Jokela etc.: English for You, too! Starter. 9

10 LAPPEENRANTA ENGLANTI, valealkajat A 52 t, ke kello FM Kaisa Väisänen Kurssi on jatkoa English for You, too! Starter -oppikirjan opiskelleille, mutta sopii hyvin myös niille, joiden englannin opinnoista on aikaa ja taidot ruostuneet. Oppitunneilla harjoitellaan arki ja työelämän perussanastoa, helpohkoa matkailusanastoa sekä kerrataan ja opitaan lisää englannin kielen perusrakenteita. Oppikirjana Jokela etc.: English for You, too! Book 1. ENGLANTI, valealkajat B 52 t, ke HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Oppikirjana Jokela etc.: English for You, too! Book 1. Ks. Englanti, valealkajat A. ENGLANTI II A, 52 t, to kello FM Kaisa Väisänen Kurssi sopii n. 1 2 vuotta englantia kansalaisopistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot omaaville. Oppikirjassa harjoitellaan arki- ja työelämän perussanastoa, helpohkoa matkailusanastoa sekä kerrataan ja opitaan lisää englannin kielen perusrakenteita. Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 2. ENGLANTI II B 52 t, ti HuK Anitta Napari Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 2. Ks. Englanti II A. ENGLANTI III A (OS) 52 t, ti kello FM Kaisa Väisänen Kurssi sopii noin 3 4 vuotta englantia opiskelleille, jotka haluavat harjoitella kielen perusrakenteita ja parantaa puhevalmiuttaan. Kirjan mukana siirrytään Irlannin kautta Australiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Suomenkieliset maantuntemusosiot tutustuttavat englanninkieliseen kulttuuriin ja tapoihin. Oppikirjana Jokela-Sjögren: English for You 3 (vanha painos!), kpl:sta 4 lähtien. Kurssin alussa kerrataan alkukappaleet. ENGLANTI III B (OS) 52 t, ti FM Kaisa Väisänen Oppikirjana Jokela-Sjögren: English for You 3 (vanha painos!), kpl:sta 4 lähtien. Ks. Englanti III A. ENGLANTI IV A (OS) 52 t, ke kello FM Kaisa Väisänen Jatketaan peruskieliopin opiskelua sekä tehdään runsaasti kirjallisia ja suullisia rakenneharjoituksia sekä parannetaan puhevalmiutta. Kurssilla liikutaan englantilaisessa arkielämässä niin perheen piirissä kuin työssä. Oppikirjana Jokela-Sjögren: English for You 4, kpl:sta 3 lähtien. Kursssin alussa kerrataan alkukappaleet. ENGLANTI IV B (OS) 52 t, to FM Maarit Mustonen Oppikirjana Jokela-Sjögren: English for you 4, alusta. Ks. Englanti IV A. ENGLANTI IV C, jatko (OS) 52 t, ke kello FM Maarit Mustonen Oppikirjana Jokela-Sjögren: English for You 4, kpl:sta 7 lähtien. Ks. Englanti IV A. OPINTONEUVONTA Päätoimiset opettajat Maarit Mustonen ja Satu Laari ovat tavattavissa Opistotalossa ilmoittautumisviikolla ma 1.9. to 4.9. klo ja Kaisa Väisänen ti 2.9. ke 3.9. klo Lukukausien aikana päätoimiset opettajat tavoittaa parhaiten vastaanottoaikoina, kts s. 4. Myös toimistot antavat mielellään lisätietoa kursseista. ALRIGHT? ALRIGHT! englannin perustason kertaus A (OS) 52 t, ke kello HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Englannin perustason kertauskurssi kaikille niille, jotka haluavat kevyesti virkistää peruskielitaitoaan ja parantaa puhevalmiuttaan. Oppikirjana Folland- Saarialho: Alright? Alright! ENGLANTI V A (OS) 52 t, ti kello HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Kurssi sopii hyvin esim. edellisvuoden Alright? Alright! -kurssin käyneille. Oppikirja sovitaan kurssin alussa. ENGLANTI V B (OS) 52 t, to kello FM Maarit Mustonen Ks. Englanti V A. ENGLANNIN AKTIVOINTI JA KER- TAUSKURSSI A, alkava (OS) 52 t, ke FM Maarit Mustonen Kurssilla keskitytään erityisesti suullisen kielitaidon ja sanaston aktivointiin. Kerrataan myös kielioppia ja rakenteita. Pohjana peruskoulu- tai vastaavat tiedot. Kurssi sopii hyvin myös unohtuneitten lukiotietojen virkistämiseen. Oppikirjana yksikielinen C. Oxenden- C. Latham-Koenig: New English File Intermediate Student s Book (uusi painos!). ENGLANNIN AKTIVOINTI JA KER- TAUSKURSSI, jatkava (OS) 52 t, ti kello FM Maarit Mustonen Jatkoa edellisvuonna alkaneelle kurssille. Oppikirjana C. Oxenden - C. Latham-Koenig: New English File Intermediate Student s Book kpl:sta 3 lähtien. (uusi painos!). 10 OS = opintoseteli, ks. s. 4

11 LAPPEENRANTA ENGLANTI VI (OS) 52 t, ti kello HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Kurssilla tutustutaan Brittein saarten kulttuurin eri puoliin. Oppikirjana Daffue-Karsten etc.: English United, course 2. The British Isles. ENGLANTI VII (OS) 52 t, ti FM Maarit Mustonen Jatkoa aikaisempien vuosien English File Intermediate -kursseille. Lukiotason sanaston ja rakenteiden kertausta, runsaasti keskustelua. Oppikirjana C. Oxenden - C. Latham-Koenig: New English File Upper-Intermediate Student s Book (uusi painos!). ENGLANTI VII jatko (OS) 52 t, ma FM Maarit Mustonen Jatkoa edellisvuonna alkaneelle Englanti VII -kurssille. Ks. Englanti VII. Oppikirjana C. Oxenden - C. Latham-Koenig: English File Upper-Intermediate Student`s Book (vanha painos!). ENGLISH CLUB (OS) 52 t, ti kello BA, tuntiopettaja Taru Tuomisaari Group discussions on various topics of interest: current events, hobbies, travel, entertainment, cultural differences etc. Oppimateriaali sovitaan kurssin alussa. ENGLANNIN ALKEIDEN INTENSIIVIKURSSI 20 t, pe, la HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Tutustutaan nopeasti ja tehokkaasti englannin alkeisiin perehtymällä ääntämiseen ja kielen perusrakenteisiin sekä harjoitellaan yksinkertaisia puhetilanteita. Kurssi pidetään pe ja 6.2. klo sekä la ja 7.2. klo Oppimateriaalina Jokela etc.: English for You, too! Starter. Sitovat ilmoittautumiset mennessä opiston toimistoon. ENGLANNIN ALKEIDEN INTENSIIVIKURSSI, jatko 20 t, pe, la HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Nopeasti etenevä englannin alkeiden jatkokurssi, jolla opitaan lisää perusrakenteita ja harjoitellaan arki- ja työelämän perussanastoa sekä helpohkoa matkailusanastoa. Kurssi pidetään pe 6.3. ja klo sekä la 7.3. ja klo Oppikirjana Jokela etc. English for You, too! Book 1. Sitovat ilmoittautumiset mennessä opiston toimistoon. ENGLANNIN KIELIOPIN VERKKOKURSSI 44 t, ma FM, tuntiopettaja Tuomo Kylliäinen Kurssilla kerrataan englannin kieliopin keskeisintä sisältöä harjoitusten avulla. Näin opiskelijan kommunikointi englannin kielellä paranee. Opiskelija saa viikottain uudet tehtävät, joihin opettaja antaa palautteen verkossa. Ma 8.9. järjestetään ohjaus verkossa opiskeluun klo Pohjolankatu 27:ssä. ENGLANNIN KIELIOPIN VERKKOKURSSI 44 t, ma FM, tuntiopettaja Tuomo Kylliäinen Ks. syksyn ENGLANNIN KIELIOPIN VERKKOKURSSI. Ma järjestetään ohjaus verkossa opiskeluun klo :ssä. ENGLISH IN SITUATIONS: HOW S YOUR SMALL TALK? 4 t, pe kello FM Maarit Mustonen Oletko ehkä lähdössä työmatkalle ulkomaille vai saamassa itse ulkomaisia vieraita? Tai kaipaat kenties muuten vain vahvistusta Small Talk -taitoihisi? Käymme illan aikana läpi eri tilanteisiin sopivia Small Talk -sanontoja. Noin peruskoulu- tai vastaavat tiedot omaaville. Ennakkoilmoittautuminen mennessä opiston toimistoon. Oppimateriaalina kurssimaksuun sisältyvät monisteet. ENGLISH IN SITUATIONS: ENGLISH ON THE TELEPHONE 4 t, pe kello FM Maarit Mustonen Joudutko työssäsi käyttämään englantia puhelimessa? Tule hakemaan lisää varmuutta selviytymiseen englanniksi erilaisista puhelintilanteista. Noin peruskoulu- tai vastaavat tiedot omaaville. Ennakkoilmoittautuminen mennessä opiston toimistoon. Oppimateriaalina kurssimaksuun sisältyvät monisteet. ENGLISH IN SITUATIONS: ENGLISH 4 t, pe kello FM Maarit Mustonen Tutustutaan yleisimpiin sähköpostissa käytettäviin sanontoihin ja sanastoon. Vähintään peruskoulu- tai vastaavat tiedot omaaville. Ennakkoilmoittautuminen mennessä opiston toimistoon. Oppimateriaalina kurssimaksuun sisältyvät monisteet. ENGLANNIN PUHEAKTIVOINTI- KURSSI 16 t, ma, ke kello FM Maarit Mustonen Suullisen kielitaidon kohennuskurssi peruskoulu- tai vastaavat tiedot omaaville. Runsaasti erilaisia suullisia aktiviteetteja pari- ja pienryhmissä. Sitovat ilmoittautumiset mennessä opiston toimistoon. Oppimateriaali sisältyy kurssimaksuun. Saksa SAKSA I 52 t, ti Kimpisen koulu DKK, tuntiopettaja Sirpa Kapiainen Kurssilla opiskellaan saksan kielen alkeita. Opitaan saksaa aidoissa arkielämän puhetilanteissa sekä tutustutaan saksankielisiin maihin ja saksalaiseen kulttuuriin. Kurssi sisältää runsaasti kuullunymmärtämisen ja suullisen kielitaidon harjoittelua. Oppikirjana Kudel etc.: Einverstanden! 1. 11

12 LAPPEENRANTA SAKSA III (OS) 52 t, ti kello Kimpisen koulu DKK, tuntiopettaja Sirpa Kapiainen Jatketaan perehtymistä saksan kieleen Einverstanden! 3 -kirjan alusta ja tutustutaan myös työelämän saksaan ja opiskelusanastoon. Oppikirjana Kudel etc.: Einverstanden! 3. SAKSAN AKTIVOINTI JA KER- TAUSKURSSI (OS) 52 t, ma tuntiopettaja Helmut Lange Mit Unterhaltung auf deutsch! Saksaa jo useamman vuoden opiskelleille tarkoitettu kurssi, jolla kerrataan kielioppia ja sanastoa sekä saadaan runsaasti keskusteluharjoitusta ajankohtaisista aiheista. Oppikirjana Kauppi-Simon: Fahrplan 2. Ranska RANSKA I 52 t, ke tuntiopettaja Dina Lindström Rauhallisesti etenevä alkeiskurssi, jonka tavoitteena on oikean ääntämisen ja kielen perusteiden oppiminen sekä helpon puhekielen käyttäminen ja ymmärtäminen. Oppikirjana Bärlund etc.: Voilà 1 harjoituskirjoineen. RANSKA II 52 t, ma HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Jatkoa Ranska I -alkeiskurssille. Oppikirjana Bärlund etc.: Voilà 1 harjoituskirjoineen, kpl:sta 11 lähtien. RANSKA III (OS) 52 t, to kello tuntiopettaja Dina Lindström Jatketaan kielen perusasioiden opiskelua. Oppikirjana Bärlund etc.: Voilà 1 harjoituskirjoineen, kpl:sta 16 lähtien. RANSKA V (OS) 52 t, ma tuntiopettaja Dina Lindström Kurssille osallistuminen edellyttää ranskan kielen alkeiden hallintaa (esim. Voilà 1). Sopii myös hyvin kertauskurssiksi ranskaa aiemmin opiskelleille. Oppikirjana Bärlund etc.: Voilà 2, kpl:sta 7 lähtien. RANSKA VI L art et réalité (OS) 52 t, ke kello tuntiopettaja Dina Lindström Kurssi luo värikkään katsauksen elävään ranskalaiseen kulttuuriin. Aihepiireinä kirjallisuus, kuvataiteet, musiikki, elokuva, ruoka- ja tapakultturi sekä muoti. Oppikirjana Bärlund etc.: Sur le Vif 3 B. Kurssille osallistuminen edellyttää oppikirjojen Sur le Vif 2 A, 2 B ja 2 C hallintaa. RANSKA VII (OS) 52 t, to tuntiopettaja Dina Lindström Ranskan kielen kurssi edistyneille. Kartutetaan sanavarastoa ja kerrataan kielioppirakenteita. Lisäksi ajankohtaisohjelmia. Oppimateriaali sovitaan kurssin alussa. RAKASTETTAVA RANSKANMAA (luentosarja) 3 t ti kello Lönnrotin koulu Ti Pirkko Saikkonen: Provencen kiehtova makumaailma. Ti Aihe avoin. Ti Aune Hikipää: Normandia, Bretagne, Provence ja Pariisi-kirjallisuudessa. VAPAA PÄÄSY! Venäjä VENÄJÄ I A 52 t, ma kello FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Alkeiskurssi, joka antaa valmiudet toimia käytännön puhetilanteissa, opastaa maan tuntemukseen sekä tutustuttaa tapakulttuuriin ja venäläiseen elämänmenoon. Tällä kurssilla edetään rauhalliseen tahtiin. Tavoitteena on venäjän kielen perusteiden oppiminen sekä helpon puhekielen käyttäminen ja ymmärtäminen. Oppikirjana Jegorenkov etc.: Mozhno! 1. VENÄJÄ I B 52 t, ti kello FM, tuntiopettaja Marja Kondra Alkeiskurssi, joka antaa valmiudet toimia käytännön puhetilanteissa, opastaa maan tuntemukseen sekä tutustuttaa tapakulttuuriin ja venäläiseen elämänmenoon. Tällä kurssilla edetään rauhalliseen tahtiin tavoitteena kielen perusteiden oppiminen sekä helpon puhekielen käyttäminen ja ymmärtäminen. Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut 1. VENÄJÄ I C 52 t, ke kello FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Alkeiskurssi. Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut 1. Ks. Venäjä 1 A. VENÄJÄ I A, jatko 52 t, ma kello FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Kurssi on jatkoa edellisvuoden VE- NÄJÄ 1 -alkeiskurssille. Tällä kurssilla edetään rauhalliseen tahtiin. Tavoitteena on venäjän kielen perusteiden oppiminen sekä helpon puhekielen käyttäminen ja ymmärtäminen. Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut 1, kpl:sta 6 lähtien. Kurssin alussa kerrataan alkukappaleet. VENÄJÄ I C, jatko 52 t, ke FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut 1, kpl:sta 4 lähtien. Kurssin alussa kerrataan alkukappaleet. Ks. Venäjä I A. VENÄJÄ I D, jatko 52 t, ti tuntiopettaja Vera Chestakova Kurssi on jatkoa edellisvuoden VE- NÄJÄN KIELEN ALKEET NOPEILLE -kurssille. Kurssin sisältöä on mahdollista muokata ryhmän toiveiden mukaisesti. Kiinnostuksen mukaan voidaan myös järjestää matka Venäjälle (lisämaksusta). Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut 1, kpl:sta 9 lähtien. VENÄJÄ II, jatko 52 t, ma FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Kurssilla jatketaan venäjän kieliopin opiskelua. Aktivoidaan sanavarastoa helppojen keskusteluharjoitusten avul- 12 OS = opintoseteli, ks. s. 4

13 LAPPEENRANTA la. Tavoitteena on kehittää puhevalmiutta ja tutustua venäläiseen kulttuuriin. Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut 2, kpl:sta 3 lähtien. VENÄJÄN KIELEN KESKUSTELU- KURSSI (OS) 52 t, to tuntiopettaja Vera Chestakova Aktivointikurssi venäjää jo useamman vuoden opiskelleille tavoitteena kehittää puhekieltä sekä kerrata kielioppirakenteita. Oppikirjana Puhutaan venäjää (saa opettajalta). VENÄJÄN KIELEN KESKUSTELU JA KULTTUURIKURSSI (OS) 52 t, ti kello FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Kurssin tavoitteena on keskustelutaidon kehittäminen, erilaisissa asioimistilanteissa selviytyminen, kulttuuriin perehtyminen ja uutisten seuraaminen. Kurssi sopii niille, jotka ovat opiskelleet esim. Saljut 1:n ja 2:n. Oppikirjana Zharkova etc.: Razgovory po dusham sekä opettajan monisteet. AAKKOSET VENÄJÄKSI 8 t, pe 19. la Opettaja avoin Kurssin tavoitteena on tutustua venäjän kielen painokirjaimiin ja ääntämiseen sekä kielen rakenteeseen ääntämis- ja kirjoitusharjoitusten avulla. Sopii vasta-alkajille ja kertaajille. Kurssi pidetään pe klo ja la klo Sitovat ilmoittautumiset mennessä. Oppimateriaalina kurssimaksuun sisältyvät opettajan monisteet. Espanja HELPPOA ESPANJAA MATKAILIJOILLE I A 52 t, ke kello tuntiopettaja Marjut Suvanen Matkailupainotteinen perustason kurssi, jolla opetellaan kielen perusrakenteita sekä espanjan kielen alkeita keskeisimmissä matkailutilanteissa. Oppikirjana Kaasinen etc.: Fantástico 1. HELPPOA ESPANJAA MATKAILIJOILLE I B 52 t, ke tuntiopettaja Riitta Penttilä Oppikirjana Kaasinen etc.: Fantástico 1. Ks. Helppoa espanjaa matkailijoille I A. ESPANJA, VALEALKAJAT 52 t, ti kello tuntiopettaja Marjut Suvanen Kurssi on jatkoa edellisvuoden Fantástico 1-kurssille, mutta sopii hyvin myös jonkin verran espanjaa aikaisemmin opiskelleille. Uuden oppimisen ohella kerrataan oppikirjan ensimmäisestä osasta tuttuja teemoja ja kielen perusrakenteita. Oppikirjana Kaasinen etc.: Fantástico 2. ESPANJA II 52 t, ma kello tuntiopettaja Marjut Suvanen Jatkoa edellisvuoden Valealkajat II kurssille. Oppikirjana Mäkinen etc.: Qué tal? 2 harjoituskirjoineen. ESPANJA IV (OS) 52 t, ti kello tuntiopettaja Marjut Suvanen Jatkoa edellisvuoden ESPANJAA MAT- KAILIJOILLE III kurssille. Oppikirjana Reyes etc.: Fantástico 4. ESPANOL PARA AMIGOS kurssisarja Tämä kurssisarja sisältää syksystä kevääseen kestävät seitsemän erillistä kurssia sekä neljä intensiivistä, opintoja kertaavaa ja syventävää viikonloppukurssia. Kurssien aikana opitaan espanjan kielen perusteet ja tutustutaan espanjankieliseen maailmaan ja elämänmenoon. Oppikirjana Kautto etc.: Entre Amigos harjoituskirjoineen. ESPANJA I A 52 t, ma kello tuntiopettaja Riitta Penttilä Kurssilla opitaan espanjan kielen perusteet sekä tutustutaan espanjankieliseen maailmaan ja elämänmenoon. Oppikirjana Kautto etc.: Entre Amigos harjoituskirjoineen, kpl:t 1 6. AVAA OVI VENÄJÄLLE (luentosarja) 8 t ma kello Lönnrotin koulu Ma klo Kirsti Laine ja Jarmo Eskelinen: Matkalla Venäjällä. Ma klo Marja Mustajärvi: Vieraana Venäjällä, vieraana venäläinen. Ma klo Arvi Perttu: Kirjailijana Venäjällä ja suomessa. Ma klo Marja Manninen ja Irina Leontjeva: Uutisia Venäjältä uutisia Suomesta. VAPAA PÄÄSY! SEURAAVILLE KURSSEILLE ILMOITTAUDUTAAN VAIN TOIMISTOON TAI SUORAAN OPETTAJALLE! Kielten yksityisopetus s. 8. Yksinlaulu ja äänenmuodostus Pianonsoiton yksityisopetus Harmonikansoiton yksityisopetus

14 LAPPEENRANTA ESPANJA I B 52 t, to kello tuntiopettaja Riitta Penttilä Oppikirjana Kautto etc.: Entre Amigos harjoituskirjoineen, kpl:t 1 6. Ks. Espanja I A. ESPANJA II 52 t, to kello tuntiopettaja Tuija Näränen Oppikirjana Kautto etc.: Entre Amigos harjoituskirjoineen, kpl:t Ks. Espanja I A. ESPANJA III (OS) 52 t, ke kello tuntiopettaja Tuija Näränen Oppikirjana Kautto etc.: Entre Amigos harjoituskirjoineen, kpl:t Ks. Espanja I A. ESPANJA IV (OS) 52 t, ma kello tuntiopettaja Tuija Näränen Oppikirjana Kautto etc.: Entre Amigos harjoituskirjoineen, kpl:t Ks. Espanja I A. ESPANJA V (OS) 52 t, ke tuntiopettaja Tuija Näränen Oppikirjana Kautto etc.: Entre Amigos harjoituskirjoineen, kpl:t Ks. Espanja I A. ESPANJA VI (OS) 52 t, ma tuntiopettaja Tuija Näränen Oppikirjana Kautto etc.: Entre Amigos harjoituskirjoineen, kpl:t Ks. Espanja I A. ESPANJA VII (OS) 52 t, to tuntiopettaja Tuija Näränen Oppikirjana Kautto etc.: Entre Amigos harjoituskirjoineen, kpl:t Ks. Espanja I A. LA COCINA ESPAÑOLA 10 t, pe tuntiopettaja Tuija Näränen Indikatiivin preesens: säännölliset ja epäsäännölliset verbit. Kurssilla kerrataan kielioppia ja sanastoa tutustumalla espanjalaiseen ruokakulttuuriin. Kurssi pidetään pe klo ja la klo Sitovat ilmoittautumiset mennessä opiston toimistoon. Oppimateriaali sisältyy kurssimaksuun. FIESTAS ENTRE AMIGOS 10 t, pe 24. la tuntiopettaja Tuija Näränen Espanjan kielen olla-verbit ja niiden käyttö. Datiivi-objektia vaativat verbit. Kurssilla kerrataan kielioppia, verbien taivutusta ja sanastoa tutustumalla espanjankielisen maailman perinteisiin juhlapäiviin (mm. härkätaistelu, joulu, pääsiäinen, feriat ja fiestat). Kurssi pidetään pe klo ja la klo Sitovat ilmoittautumiset mennessä opiston toimistoon. Oppimateriaali sisältyy kurssimaksuun. LA HISTORIA DE ESPAÑA 10 t, pe 23. la kello tuntiopettaja Tuija Näränen Indikatiivin preesens, perfekti, yksinkertainen perfekti (preteriti) ja imperfekti. Kurssilla kerrataan kielioppia, verbien taivutusta ja sanastoa tutustumalla Espanjan historiaan. Kurssi pidetään pe klo ja la klo Sitovat ilmoittautumiset mennessä opiston toimistoon. Oppimateriaali sisältyy kurssimaksuun. LA HISTORIA DE AMÉRICA LATINA 10 t, pe 6. la tuntiopettaja Tuija Näränen Indikatiivin ja subjunktiivin eri aikamuodot. Kurssilla kerrataan ja syvennetään kielioppia, verbien taivutusta ja sanastoa tutustumalla Latinalaisen Amerikan historiaan. Kurssi pidetään pe klo ja la klo Sitovat ilmoittautumiset mennessä opiston toimistoon. Oppimateriaali sisältyy kurssimaksuun. ESPANJAN KESKUSTELU (OS) 52 t, ma kello tuntiopettaja Jose Saborit-Bribian Suullisen kielitaidon aktivointia. Laajennetaan sanavarastoa keskustelemalla kulttuurista, ajankohtaisista aiheista yms. Italia ITALIA I A 52 t, to tuntiopettaja Riitta Penttilä Alkeiskurssi, jonka tavoitteena on italian kielen perusteiden oppiminen ja puhekielen käyttäminen arkipäivän tilanteissa. Oppikirjana Marchesani etc.: In Piazza 1. Teksti- ja harjoituskirja. ITALIA I B 52 t, ma kello tuntiopettaja Riitta Penttilä Alkeiskurssi. Oppikirjana Marchesani etc.: In Piazza 1. Teksti- ja harjoituskirja. Ks. Italia I A. ITALIA II 52 t, ke kello tuntiopettaja Riitta Penttilä Suullisen kielitaidon parantamista arkipäivän eri tilanteissa. Kielen rakenteiden oppimista sekä kultturitietoutta Italiasta. Oppikirjana Poli: Ciao 1, kpl:sta 12 lähtien. ITALIA III (OS) 52 t, ma tuntiopettaja Riitta Penttilä Suullisen kielitaidon sekä kielen rakenteiden että kieliopin harjoittamisen lisäksi kurssi tarjoaa runsaasti kulttuuritietoutta Italiasta. Oppikirjana Denise de Rôme: Italianissimo 2 (alusta). ITALIA IV (OS) 52 t, ti kello tuntiopettaja Riitta Penttilä Kurssin tavoitteena on suullisen kielitaidon parantaminen opiskelemalla kielen rakenteita ja kartuttamalla sanavarastoa. Samalla kurssi tarjoaa kult- 14 OS = opintoseteli, ks. s. 4

15 LAPPEENRANTA tuuritietoutta Italiasta. Oppikirjana Denise de Rôme: Italianissimo 2, kpl:sta 16 lähtien. ITALIA, edistyneet (OS) 52 t, ti tuntiopettaja Riitta Penttilä Kerrataan keskeisiä kielioppirakenteita sekä kartutetaan sanavarastoa lukemalla 1900-luvulla vaikuttaneiden italialaisten kirjailijoiden teoksia. Oppikirjana Verri-Menzel: La Bottega dell`italiano. Antologia di Scrittori Italiani del Novecento. ITALIAN RAPIDO ryhmä (OS) 52 t, ma kello tuntiopettaja Riitta Penttilä Kerrataan aiemmin opittuja kielioppiasioita ja kartutetaan sanavarastoa. Oppikirjana Salvina Bosco: Leggere la Sicilia. Japani JAPANI I 52 t, to kello M.A., tuntiopettaja Yuki Nakagawa- Laakkonen Alkeiskurssi, jolla opetellaan kirjoitusmerkkejä, lukemista ja ääntämistä sekä jokapäiväistä perussanastoa. Lisäksi kurssi tarjoaa kulttuuritietoutta Japanista. Oppikirjana Takako Karppinen: Japanin kielen alkeet. ILMOITTAUTUMINEN INTERNETIN KAUTTA JAPANI II 52 t, ke kello M.A., tuntiopettaja Yuki Nakagawa- Laakkonen Kurssi on jatkoa edellisvuoden japanin alkeiskurssille. Oppikirjana Takako Karppinen: Japanin kielen alkeet, kpl:sta 8 lähtien. Ks. Japani I. JAPANI III (OS) 52 t, ke M.A., tuntiopettaja Yuki Nakagawa- Laakkonen Kurssi on jatkoa edellisvuoden JAPANI II -kurssille. Oppikirjana Takako Karppinen: Japanin kielen alkeet, kpl:sta 16 lähtien. Turkki TURKKI I 52 t, to kello DKK, tuntiopettaja Tuija Deva Alkeiskurssi, jolla opiskellaan tärkeimpiä kielioppisääntöjä, yksinkertaisten lauseiden muodostamista sekä yleisimmin käytettyjä sanontoja ja matkailufraaseja. Oppikirjana Bremer: Opi turkkia 1. Lisäksi opettajan omat kirjat ja monisteet. Viro VIRO I 48 t, to FM, tuntiopettaja Annukka Räihä Alkeiskurssi, jolla tutustutaan viron kieleen ja virolaiseen kulttuuriin. Tavoitteena on oppia käytännönläheistä sanastoa ja perusteita kielen rakenteesta. Oppikirjana Pajusalu etc.: Keelesild. VIRON KERTAUSKURSSI 20 t, ti Kimpisen koulu FM, tuntiopettaja Annukka Räihä Kurssin tavoitteena on ylläpitää hankittua kielitaitoa ja kerrata aikaisemmin opittua. Lisäksi kurssilla kartutetaan sanavarastoa ja saadaan varmuutta viron puhumiseen. Oppimateriaalina monisteet. Kurssi pidetään syyslukukaudella ti 9.9., 30.9., 21.10, ja sekä kevätlukukaudella ti 13.1., 27.1, 10.2., 3.3. ja Viittomakieli VIITTOMAKIELI I 52 t, to viittomakielenopettaja Päivi Vainikka Viittomakielen perusteet. Tutustutaan viittomakielen keskeisimpään kielioppiin. Lisäksi arkielämän sanastoa. Oppimateriaalina opettajan monisteet. VIITTOMAKIELI II 52 t, to kello viittomakielenopettaja Päivi Vainikka Sopii yhden kauden tai jo muutaman vuoden opiskelleille kertaukseen ja uuden oppimiseen. Lisäksi laajennetaan sanavarastoa. Oppimateriaalina opettajan monisteet. osoitteessa: Internet ilmoittautuminen syksyn 2008 kursseihin alkaa maanantaina klo Viimeinen ilmoittautumispäivä ja kurssin maksupäivä verkossa on 5 kalenteripäivää ennen kurssin alkua. 15

16 LAPPEENRANTA YHTEISKUNTA JÄLLEENRAKENTAMINEN SOTIEN JÄLKEEN (luentosarja) 12 t ke kello Lönnrotin koulu Ke Satu Hallenberg: Jälleenrakentaminen. Ke Tapio Koskiaho: Sodasta arkeen - tarinaa Haminasta. Ke Martti Muinonen: Rintamamiestalotyypin synty. Ke Martti Muinonen: Rintamiestalon peruskorjaus perusperiaatteet ja säädökset & Elina Kuismin + perhe: Rintamamiestalon peruskorjaus käytännön kokemuksia. Vapaa pääsy! IKÄIHMISTEN YLIOPISTO 12 t, to kello Luentosarja järjestetään yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. To Tauno Tiusanen: Balkan tänään. To Pekka Visuri: Yhdysvaltain rooli maailmanpolitiikassa. To Maija Holappa: Pompeijin tutkimus. To Marja-Leena Hänninen: Naisen elämää antiikin Roomassa. NAISTEN PIIRI 28 t, ma kello Tuntiopettaja Ulla Hjerppe-Malinen Esitelmiä, tutustumisia ajankohtaisiin kohteisiin, matkoja, teatteri- ym. kulttuuritapahtumia. Piiri kokoontuu joka toinen maanantai. SUKUTUTKIMUKSEN PERUSTEET 16 t, ti kello Tuntiopettaja Paula Penttilä Opiskelija oppii tietämään miten sukututkimusta tehdään, mistä lähteitä voi hakea ja miten lähteitä tulkitaan. VOIMAVAROJA OMAISHOITAJUUTEEN 14 t, to kello Kurssi on tarkoitettu omaistaan hoitaville tai omaishoitoa harkitseville ja muille asiasta kiinnostuneille. Kurssi vahvistaa omaishoidossa tarvittavia voimavaroja, sekä omaishoitajien jaksamista ja antaa tietoa omaishoitajuuteen liityvistä asioista. Kurssi järjestetään noin joka toinen torstai; 11.9., 25.9., , , , ja KEHITYSVAMMAISTEN OPINTOPIIRI A (OS) 48 t, ma kello LPR:n SRK-keskus, Koulukatu 10 tuntiopettaja Mira Tuomisto Perehdytään jokapäiväisessä elämässä tarvittaviin tietoihin ja taitoihin. Opitaan ryhmässä oloa, keskustelua ja helppoja kädentaitoja (askartelua, käsitöitä, rentoutusta, pelejä yms.) KEHITYSVAMMAISTEN OPINTOPIIRI B (OS) 48 t, ma kello LPR:n SRK-keskus, Koulukatu 10 tuntiopettaja Mira Tuomisto Sisältö ja tavoite kuten edellä. Filosofia FILOSOFIAN KIEHTOVISTA JA PET- TÄVISTÄ POLUISTA II: 24 t, to Kimpisen koulu TM Sakari Kiiskinen Kurssi pidetään joka toinen torstai. Syksyllä 25.9., 9.10., , 6.11., ja Keväällä 22.1., 5.2., 19.2., 5.3., ja Ole kartoittamassa eri aikakausien suurten ajattelijoiden jättämiä jalanjälkiä maailmankuvassamme ja ajattelussamme. Mielenkiintoisiin teemoihin ja ryhmäkeskusteluihin perustuva filosofian kurssi, jossa ajatellaan avarasti ja pohditaan aiheita värikkäästi. Luentojen ohella on yhteis- ja parikeskusteluja, ryhmätöitä, esitelmiä, AV- ja kirjallista materiaalia. Johtaminen HYVÄ JOHTAMINEN TÄNÄÄN (luentosarja) 6 t ma kello Ma Isä Mitro: Johtamisen kiusaukset, Lappeenranta-sali. Ma Laura Lares: Suunnistaminen johtamisen arvoviidakossa. Ma Risto Kiljunen: Johtajana kasvaminen. Vapaa pääsy! POHDITAAN JOHTAMISTA 27 t, ma kello Kimpisen koulu TM Sakari Kiiskinen Kurssilla pohditaan johtamisen haasteita, tilanteita, työvälineitä ja kasvun mahdollisuuksia keskustelujen, luentojen ja erilaisten ryhmätyömenetelmien avulla. Johtamista pohditaan mm. vallankäytön, luottamuksen, ihmisten erilaisuuden, ongelmien ratkaisun, reiluuden ja rohkeuden näkökulmista. Tavoitteena on oppia tunnistamaan erilaisten tilanteiden haasteita ja johtajan kypsiä toimintamahdollisuuksia niissä. Kurssi on joka toinen maanantai syksyllä 4 ja keväällä 5 kertaa. Pohdinnan vetäjinä Sakari Kiiskinen ja Leena Eloranta. Kurssia ennen kaikille avoin johtamisen luentosarja Hyvä johtaminen tänään. INNOVATIIVISUUS JA JOHTAMI- NEN verkkokurssi ma TkL Leena Eloranta Katso sisältö ja kurssin toteutus s. 59. ONNISTU PROJEKTISSA verkkokurssi TkL Leena Eloranta Katso sisältö ja kurssin toteutus s. 59. Kirjallisuus KIRJALLISUUSPIIRI 24 t, ti kello Sirpa Jegorow Kurssilla luetaan kaunokirjallisuutta laidasta laitaan. Tule keskustelemaan kaunokirjallisuudesta tai vaikka vain kuuntelemaan puhetta kirjoista ja niiden tekijöistä. Kurssi järjestetään joka toinen tiistai. LUOVA KIRJOITTAMINEN 24 t, ti kello Sirpa Jegorow Haaveiletko romaanista vai haluatko kirjoittaa muistosi kirjaksi? Luovan kirjoittamisen kurssi antaa eväitä proosan kirjoittamiseen. Kurssi järjestetään joka toinen tiistai. 16 OS = opintoseteli, ks. s. 4

17 LAPPEENRANTA KÄDENTAIDOT KÄDENTAIDOT TOIMINTARAJOIT- TEISILLE (OS) 36 t, pe kello Palvelukoti Satakieli artenomi Sirkku Partanen Erilaisten askartelutekniikoiden ohjausta sairauden tai jonkin muun toimintarajoitteen vuoksi hitaammin eteneville aikuisille. ILMOITTAUTUMISET ennen kurssin alkua opettaja Sirkku Partaselle puh Kurssi kokoontuu joka toinen perjantai alkaen KÄDENTAIDOT TOIMINTARAJOIT- TEISILLE (OS) 36 t, la kello Palvelukoti Satakieli artenomi Sirkku Partanen Kurssin sisältö kuten edellä. ILMOIT- TAUTUMISET ennen kurssin alkua opettaja Sirkku Partaselle puh Kurssi kokoontuu joka toinen lauantai alkaen Korukivenhionta KORUKIVENHIONTA A 32 t, la kello kiviseppä Vesa Suuronen Kurssilla opitaan tunnistamaan korukäyttöön sopivia kiviä. Opitaan hiomaan kivistä koruihin sopivat kivet sekä valmistamaan koruja kivistä ja hopeapohjista. Opitaan myös valmistamaan hopeakoruja. KORUKIVENHIONTA B 32 t, la kello kiviseppä Vesa Suuronen Kurssin sisältö kuten edellä. Savityöt ja keramiikka SAVITYÖT A (OS) 72 t, ma kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan käyttö- ja koriste-esineitä eri tekniikoilla; käsinrakennusta, dreijausta, koristelua ja lasitusta. Ryhmät on tarkoitettu sekä vasta-alkajille että aiemmin harrastaneille. vuorotyöläiset voivat vaihdella ryhmiä sopimuksen mukaan. Materiaalikustannukset eivät sisälly kurssimaksuun. SAVITYÖT B (OS) 72 t, ma kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVITYÖT C (OS) 72 t, ma kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVITYÖT D (OS) 72 t, ti kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVITYÖT E (OS) 72 t, ti kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVITYÖT F (OS) 72 t, ke kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVITYÖT G (OS) 72 t, ke kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVITYÖT H (OS) 72 t, to kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVITYÖT I (OS) 72 t, to kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVITYÖT J (OS) 72 t, to kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVIPAJAN PP ilta 1 6 t, pe kello tuntiopettaja Minna Melkko Savipajan PP ilta tarkoittaa pitkää perjantai-iltaa. Illalla valmistetaan töitä omien mieltymysten mukaan. Kurssi on tarkoitettu aiemmin savitöitä harrastaneille. Materiaalit eivät sisälly kurssimaksuun. SAVIPAJAN PP ilta 2 6 t, pe kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. 17

18 LAPPEENRANTA SAVIPAJAN PP ilta 3 6 t, pe kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. SAVIPAJAN PP ilta 4 6 t, pe kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssin sisältö kuten edellä. RAKUKURSSI 20 t, pe ja la tuntiopettaja Minna Melkko Kurssilla valmistetaan rakusavesta esineitä, jotka lasitetaan ja rakupoltetaan. Kurssi on tarkoitettu aiemmin savitöitä harrastaneille. Töiden valmistus pe klo opiston taidepajassa ja poltto la klo Melkkolantie 98. Materiaalit eivät sisälly kurssimaksuun. RUUKKUJA JA HAUSKUUKSIA 15 t, ti, ke, to kello tuntiopettaja Minna Melkko Kurssilla valmistetaan ruukkuja ja hauskoja koristeita puutarhaan ja parvekkeelle. Materiaalit eivät sisälly kurssimaksuun. SAVESTA KERAMIIKKAA A 36 t, ma kello Vapaa-aikakeskus, Monitoimitalo savityöluokka taiteilija Auli Huttunen Opiskelijat valmistavat savimassasta käyttö- ja taide-esineita ideoidensa mukaan. Kurssilla harjoitellaan makkara- ja levytekniikkaa, dreijaamista, pintarakenteiden viimeistelyä, keraamisten värien käyttöä, lasitusta ja polttoprosesseja. Osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta. Edistyneimmät oppilaat syventävät taitojaan ja oppivat keraamista suunnittelua. Materiaalikulut eivät sisälly kurssimaksuun. SAVESTA KERAMIIKKAA B 36 t, ma, to kello Vapaa-aikakeskus, Monitoimitalo savityöluokka taiteilija Auli Huttunen Sisältö sama kuin edellä. KERAAMISET VÄRIT 12 t, to kello Vapaa-aikakeskus, Monitoimitalo savityöluokka taiteilija Auli Huttunen Kurssilla kokeillaan teeman mukaisia tekniikoita. KERAAMINEN VEISTOS 9 t, ma kello Vapaa-aikakeskus, Monitoimitalo savityöluokka taiteilija Auli Huttunen Kurssilla kokeillaan ja valmistetaan teeman mukaisia töitä. RELIEFI 9 t, ma kello Vapaa-aikakeskus, Monitoimitalo savityöluokka taiteilija Auli Huttunen Kurssilla tehdään teeman mukaisia töitä. Puutyöt PUUTYÖ/KORISTEVEISTO A (OS) 72 t, ke kello Armilan koulu koristeveistäjämestari Tero Hulkkonen Kurssilla perehdytään puutyötekniikoihin sekä erilaisiin puumateriaaleihin. Annetaan ohjausta työn suunnittelussa, työstökoneiden ja työkalujen käytössä sekä puutyön eri tekniikoissa. Valmistetaan kodin koriste- ja käyttöesineitä omien tarpeiden mukaan. Mahdollisuus tehdä myös koristeveistotöitä. PUUTYÖ/KORISTEVEISTO B (OS) 72 t, to kello Sammonlahden koulu koristeveistäjämestari Tero Hulkkonen Kurssin sisältö kuten edellä. INTARSIAKURSSI 32 t, la, su kello Kesämäen koulu koristeveistäjämestari Tero Hulkkonen Kurssilla valmistetaan intarsiatekniikalla (puu-upotuksella) viilusta erilaisia kuvia. Näitä voi käyttää esim. tauluissa, pöytien kansissa, kelloissa, hiirimatoissa ym. Materiaali/tarvikemaksu 30 maksetaan opettajalle. PUUTYÖT A (OS) 72 t, ma kello Luukkaan koulu työnopettaja Tapani Leppänen Kurssilla perehdytään erilaisiin puutyötekniikoihin sekä eri puumateriaaleihin. Annetaan ohjausta työn suunnittelussa, työstökoneiden ja työkalujen käytössä. Valmistetaan erilaisia kodin koriste- ja käyttöesineitä. PUUTYÖT B (OS) 72 t, ti kello Luukkaan koulu työnopettaja Tapani Leppänen Kurssin sisältö kuten edellä. PUUTYÖT C (OS) 72 t, ke kello Sammonlahden koulu teknisen työn lehtori Esa Kokkonen Kurssin sisältö kuten edellä. Puukot PUUKONRAKENNUSILTAMAT 72 t, ti kello Kesämäen koulu koristeveistäjämestari Tero Hulkkonen Kurssi on tarkoitettu aiemmin jonkin puukkokurssin käyneille. Rakennetaan puukkoja toinen toiselta oppien. PUUKKOKURSSI 40 t, pe, la, su Kesämäen koulu NTM Taisto Kuortti Kurssilla valmistetaan kaksineuvoinen perinnepuukko tupla-tommi. Kurssin kokoontumispäivät ovat pe su ja pe-su Kurssi alkaa pe klo OS = opintoseteli, OS ks. = s. opintoseteli, 4 ks. s. 4

19 LAPPEENRANTA Entisöinti HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA VERHOILU A 25 t, ma, ti, ke, to, pe kello pintakäsittelykisälli Raija Virvalo Kurssilla opetetaan huonekalujen pintakäsittelyä; hiontaa, petsausta, maalausta, lakkausta sekä tuoleihin sidontaa, pehmusteiden ja kankaiden laittoa. Verhoilukankaat, hiomapaperit, maalit ja lakat on oppilaiden hankittava itse. Muita verhoilumateriaaleja voi ostaa opettajalta. Omia työkaluja voi tuoda kurssille mukaan. HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA VERHOILU B 25 t, ma, ti, ke, to, pe kello pintakäsittelykisälli Raija Virvalo Kurssin sisältö kuten edellä. HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA VERHOILU C 25 t, ma, ti, ke, to kello pintakäsittelykisälli Raija Virvalo Kurssin sisältö kuten edellä. Kurssipäivät ma, ti, ke, to ja ma. HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA VERHOILU D 25 t, ke, to, pe, la kello pintakäsittelykisälli Raija Virvalo Kurssin sisältö kuten edellä. Kurssipäivät ovat pe 2.1., ke 7.1., to 8.1., pe 9.1. klo ja la 10.1 klo HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA VERHOILU E 25 t, ma, ti, ke, to, pe kello pintakäsittelykisälli Raija Virvalo Kurssin sisältö kuten kurssilla A. HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA VERHOILU F 25 t, ma, ti, ke, to kello pintakäsittelykisälli Raija Virvalo Kurssin sisältö kuten kurssilla A. Kurssipäivät ma, ti, ke, to ja ma HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA VERHOILU G 25 t, ma, ti, ke, to kello pintakäsittelykisälli Raija Virvalo Kurssin sisältö kuten kurssilla A. Kurssipäivät ma, ti, ke, to ja ma HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA VERHOILU H 25 t, ma, ti, ke, to kello pintakäsittelykisälli Raija Virvalo Kurssin sisältö kuten kurssilla A. Kurssipäivät ma, ti, ke, to ja ma Pajutyöt PAJUTYÖINFO 2 t, to kello Lyseon lukion kuvataideluokka artenomi Johanna Ropo Infotilaisuudessa annetaan neuvoja tuleville pajutyökursseille. PAJUTYÖ A, alkeet 28 t, ti kello artenomi Johanna Ropo Kurssilla opetellaan pajutyön perustekniikat. Valmistetaan mm. pallo, kukkakartio, amppeli yms. esineitä kotiin ja puutarhaan. PAJUTYÖ B, alkeet 28 t, ti kello Lyseon lukion kuvataideluokka artenomi Johanna Ropo Kurssin sisältö kuten edellä. Vuorotyöläiset voivat vaihdella aamu- ja iltaryhmissä sopimalla asiasta opettajan kanssa. PAJUTYÖ C, pitkä jatko (OS) 76 t, ke kello Lyseon lukion kuvataideluokka artenomi Johanna Ropo Kerrataan jo opittuja punontoja ja opetellaan uusia niksejä. Valmistetaan oppilaiden omien ideoiden pohjalta pajutöitä kotiin ja puutarhaan. PAJUTYÖ D, jatko 48 t, ti kello artenomi Johanna Ropo Kurssilla opetellaan lisää punontoja. Valmistetaan mm. kori ja muita kauniita esineitä kotiin ja puutarhaan oppilaiden omien ideoiden pohjalta tai valmiista malleista. PAJUTYÖ E, jatko 48 t, ti kello Lyseon lukion kuvataideluokka artenomi Johanna Ropo Kurssin sisältö kuten edellä. Vuorotyöläiset voivat vuorotella aamu- ja iltaryhmässä sopimalla asiasta opettajan kanssa. Tekstiilityöt NEULAKINNASKURSSI 20 t, ma kello Lyseon lukion kuvataideluokka artenomi Johanna Ropo Kurssilla opetellaan perinteistä neulakinnastekniikkaa ja voidaan valmistaa joko kintaat, hattu tai sukat. HUOVUTUS A, alkeet 20 t, ti kello artenomi Johanna Ropo Kurssilla opetellaan huovutuksen perustekniikat; tasohuovutus, neulahuovutus, huovutus kankaalla sekä kokeillaan neulahuovutuskonetta. Tarvikelistan saa opiston toimistosta. Yhteinen villatilaus tehdään ensimmäisellä kokoontumiskerralla. HUOVUTUS B, alkeet 20 t, ti kello Lyseon lukion kuvataideluokka artenomi Johanna Ropo Kurssin sisältö kuten edellä. Vuorotyöläiset voivat vuorotella aamu- ja iltaryhmässä sopimalla asiasta opettajan kanssa. HUOVUTUS C, jatko 20 t, ke kello Lyseon lukion kuvataideluokka artenomi Johanna Ropo Kurssilla valmistetaan oppilaiden omien ideoiden pohjalta huovutettuja käyttö- ja koriste-esineitä asusteita yms. Töiden koristeluun ja viimeistelyyn käytössä myös neulahuovutuskone. Yhteinen villatilaus tehdään ensimmäisellä kokoontumiskerralla. 19

20 LAPPEENRANTA HUOPAHATTU TAI -TOSSU 18 t, la, su kello artenomi Johanna Ropo Kurssilla opetellaan huovuttamaan hattu, kassi tai tossut oppilaiden omien tarpeiden mukaan. Villojen tilaus ja töiden suunnitteluilta pe klo 17.30, opiston taidepajassa. KIRJONNAN ILOA (OS) 72 t, ti kello KteO Tuija Näränen Omien käsityöllisten ideoiden toteuttaminen. Kurssilla valmistetaan mm. ommeltuja ryijyjä, kirjottuja tekstiilejä ja tuunataan vanhasta uutta. KÄSITYÖPAJA, Haapajärvi (OS) 72 t, ti kello Haapajärven koulu KteO Tuija Näränen Kurssilla toteutetaan oppilaiden omia käsityöllisiä ideoita ja sisällön suunnittelevat oppilaat ryhmän kokoontuessa. NYPLÄYS A (OS) 56 t, ke kello tuntiopettaja Sisko Turunen Kurssi on tarkoitettu sekä aiemmin nyplänneille että aloittelijoille. Aloittelijoille opetetaan nypläyksen alkeet ja aiemmin harrastaneet syventävät taitojaan omien suunnitelmiensa pohjalta. Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. NYPLÄYS B (OS) 56 t, ke kello tuntiopettaja Sisko Turunen Kurssin sisältö kuten edellä. TILKKUTYÖ EDISTYNEET (OS) 72 t, ma kello KM Satu Laari Tämä kurssi on tarkoitettu tilkkutyössä edistyneille joilla on jo perustekniikat hallussa. Kurssilla oppilaat etenevät omien tekniikkavalintojen mukaan tehden töitä asusteista täkkeihin. 20 TILKKUTYÖT (OS) 72 t, to kello KM Satu Laari Tämä kurssi on tarkoitettu sekä vasta-alkajille että jonkin verran tilkkutöitä harrastaneille. Kurssilla käydään läpi sekä perustekniikoita että hiukan erikoisempia tilkkutyön tekniikoita. VAATTEIDEN OMPELU A (OS) 72 t, ma kello KM Satu Laari Kurssi on tarkoitettu kaikille vaatteiden ompelusta kiinnostuneille kokemuksesta riippumatta. Kurssilla voidaan ommella vaatteita itselle tai toisille omien suunnitelmien pohjalta tai ommella valmiiksi ikuisuusprojektit tai uudistaa kirpputorilöytöjä. Myös kansallispukujen ompelu ja korjaus mahdollista. VAATTEIDEN OMPELU B (OS) 72 t, ke kello KM Satu Laari Kurssin sisältö kuten edellä. OS = opintoseteli, ks. s. 4 ANTIIKKINALLEKURSSI 20 t, pe, la, su KM Satu Laari Kurssilla valmistetaan aidosta mohairkarvakankaasta eri kokoisia nallekarhuja perinteisiä työtapoja noudattaen. TARVIKETILAUS ILMOITTAUTUMIS- VIIKOLLA opistotalolla tai puhelimitse opettajalle puh Kurssi alkaa pe klo ja jatkuu la, su klo ENKELIKURSSI 20 t, pe, la, su KM Satu Laari Kurssilla valmistetaan villasta, sukkahousuista, rautalangasta ja vanusta persoonallisia enkeleitä. Kurssin tarvikkeita voi ostaa opettajalta n. 10. Kurssi alkaa pe klo ja jatkuu la ja su klo KANKAANPAINANTA 20 t, pe, la, su KM Satu Laari Kurssilla painetaan kangasta eripainomenetelmin. Kankaiden tulee olla luonnonmateriaalia; puuvilla, viskoosi taipellava. Painetaan erilaisia tekstiilejä asusteiksi. kodin sisustukseen tai vaikka joululahjoiksi. Kurssi alkaa pe klo ja kokoontuu la ja su klo Helmikorut HELMIKORU A, alkeet 16 t, la, su kello opiskelija Kaisa Salo Kurssilla valmistetaan helmistä erilaisia kaula-, ranne- ja korvakoruja. Kaikille korukursseille yhteinen ennakkotapaaminen suunnittelun ja helmitilausten takia perjantaina klo opiston taidepajassa Oksasenkatu 8. HELMIKORU B, jatko 16 t, la, su kello opiskelija Kaisa Salo Kurssi on tarkoitettu alkeiskurssin käyneille. Korutarvikkeiden tilaus pe klo opiston taidepajassa, Oksasenkatu 8. HELMIKORU C, jatko 16 t, la, su kello opiskelija Kaisa Salo Kurssin sisältö kuten edellä. Helmitilaus pe klo opiston taidepajassa,. ILMOITTAUTUMISVIIKKO vko 36 ( ) Opistotalossa, Ilmoittautuminen kauden kursseille ma 1.9. to 4.9. klo Kurssimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä tai viitenumerolla pankkiin. Ilmoittautumisviikolla kursseille ei voi ilmoittautua puhelimitse.

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык KUOPION KANSALAISOPISTO KEVÄT 2016 Suomen kieli / Finnish language, Финский язык UUDET RYHMÄT Suomi aloittelijoille UUSI, Finnish for beginners NEW Puistokartano, C128 Valokuvaus, Puistokatu 20, Elina

Lisätiedot

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KIELEN KURSSIT - IIC HELSINKI - Kesäkurssit 2017 (toukokuu - kesäkuu 2017) Lisätietoja kursseista ja ilmoittautumiset: corsi.iichelsinki[at]esteri.it

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista. Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Opinto-ohjelma 2009 2010

Opinto-ohjelma 2009 2010 Opinto-ohjelma 2009 2010 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA 1 MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN KANSALAISOPISTO Vuodenajat rytmittävät mukavasti meidän suomalaisten elämää. Jokaiseen

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS ESPOON AIKUISLUKIO VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Aineopiskelijamaksu... 4 Ilmoittautuminen... 5 Espanja... 6 Italia... 8 Ranska... 10 Saksa... 12 Venäjä...

Lisätiedot

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2)

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit SAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen

Lisätiedot

SIUN JA MIUN OPISTO MEIJÄN JUTTU!

SIUN JA MIUN OPISTO MEIJÄN JUTTU! SIUN JA MIUN OPISTO MEIJÄN JUTTU! Arjen vaihtelu, harrastaminen, kiinnostavat kurssiaiheet ja laadukas opetus nousivat viimeisimmässä asiakastyytyväisyyskyselyssämme pääsyiksi opistossa käymiseen. Haluamme

Lisätiedot

Ajankohtaista 5. jaksossa

Ajankohtaista 5. jaksossa Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2

RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2 RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2 RAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään,

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

KUOPION KANSALAISOPISTO Kuopio Community College Welcome - Tervetuloa!

KUOPION KANSALAISOPISTO Kuopio Community College Welcome - Tervetuloa! KUOPION KANSALAISOPISTO Kuopio Community College 2012-2013 Welcome - Tervetuloa! CONTENTS: Education system and adult education in Finland Kuopio Community College I I I I I I I I basic information main

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI

KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI Kurssin nimi: JAPANI 1, Japanin kielen alkeet (JA1, soveltava) Ajankohta: Syyslukukausi: alkaen 11.9 keskiviikkoisin klo 17.00-. Yhteyshenkilö: Opettaja aaro.haavisto@helsinki.fi

Lisätiedot

UUSI! 120241 Tarinoita suomesta (B1) pe 11.1.-19.4. klo 9.30-12, 36 t, 45 Sanna Mäkelä Ilm. 7.1. mennessä.

UUSI! 120241 Tarinoita suomesta (B1) pe 11.1.-19.4. klo 9.30-12, 36 t, 45 Sanna Mäkelä Ilm. 7.1. mennessä. KEVÄÄN 2013 KURSSIT ALKAVAT ma 7.1.2013. KAIKILLE KURSSEILLE VOI ILMOITTAUTUA, MIKÄLI NIISSÄ ON TILAA www.ekko.fi -> NETTI-ILMOITTAUTUMINEN tai opiston toimistossa, Pohjolankatu 27 ma-to klo 9-17.15 ja

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä)

Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen- ja

Lisätiedot

KUOPION JA SIILINJÄRVEN SUOMEN KIELEN OPETUSTARJONTA KEVÄÄLLÄ 2011

KUOPION JA SIILINJÄRVEN SUOMEN KIELEN OPETUSTARJONTA KEVÄÄLLÄ 2011 KUOPION JA SIILINJÄRVEN SUOMEN KIELEN OPETUSTARJONTA KEVÄÄLLÄ 2011 1. KAIKILLE AVOIMET KURSSIT 10.12.2010 1.A. SUOMEN KIELEN ALKEISKURSSIT yleisten kielitutkintojen taitotasot 0 2 / Eurooppalainen kielitutkinto

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Schildtin lukion kansainvälisyystoiminta on hyvin laajaa, ja tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuus kansainvälistyä joko kotikoulussa

Lisätiedot

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kauppatieteellisen alan kieliopinnot 1.9.2017 Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän.

Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. Toinen kotimainen kieli TOINEN KOTIMAINEN KIELI Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. RUOTSI (RUA) RUA1 ARKIELÄMÄÄ

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

KIELET. Suomi. 120100 SUOMEN KIELEN ALKEIS-/JATKO- KURSSI, FINNISH FOR FOREIG- NERS (42 t)

KIELET. Suomi. 120100 SUOMEN KIELEN ALKEIS-/JATKO- KURSSI, FINNISH FOR FOREIG- NERS (42 t) KIELET Kieltenopetuksen tavoitteena on auttaa opiskelijoita kommunikoimaan yli kielellisten ja kulttuuristen rajojen. Kielellisten valmiuksien ohella opiskelija saa kulttuuripääomaa sekä uusia näkökulmia

Lisätiedot

Valinnaiset kielet Kieli- ja viestintäkoulutus

Valinnaiset kielet Kieli- ja viestintäkoulutus Valinnaiset kielet Kieli- ja viestintäkoulutus 1 Vieraiden kielten kurssien ajoitus Ranska, venäjä, japani ja kiina - Aloita alkeista tai jatka itsellesi sopivalta tasolta - Alkeiskurssi I syksyllä, Alkeiskurssi

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola

SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola Suomen kielen ja kulttuurin perusopinnot 1B (A1.3) LUOKKA 2026 31.8.2010-24.5.2011, 175 t, lähtötaso

Lisätiedot

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet 9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman

Lisätiedot

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut: KESÄLUKIO-OPAS Lahden yhteiskoulun aikuislukio 2019 Kesälukion verkkosivut: www.lyk.fi/kesalukio Ohjeet ja lomakkeet: - Kesälukion kurssitarjotin - Kurssien sisällöt, oppikirjat ja arviointi - Ilmoittautumislomake

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten

Lisätiedot

4. jakson kielten kurssit elukiossa

4. jakson kielten kurssit elukiossa 4. jakson kielten kurssit elukiossa ENGLANTI 9 = ENGLANNIN JOHDANTOKURSSI, 0-KURSSI B-koodi Haluatko kerrata tai paikata englannin kielen taitojasi, palautella mieleen sanastoa ja kieliopin sääntöjä? Kurssilla

Lisätiedot

OPINTO-OHJELMA 2015-2016 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA

OPINTO-OHJELMA 2015-2016 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA OPINTO-OHJELMA 2015-2016 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA TAVATAAN TAAS OPISTOLLA! SISÄLLYSLUETTELO Elämme jälleen sitä iloista aikaa, jolloin suunnitellaan kaikkea

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

General studies: Art and theory studies and language studies

General studies: Art and theory studies and language studies General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Mirja Vehovuori mirja.vehovuori@lohja.fi 09 22422786, 050 5230711 www.hiidenopisto.fi

Lisätiedot

Lyhyet kurssikuvaukset

Lyhyet kurssikuvaukset Ruotsi, A-kieli Pakolliset 1-6, syventävät 7-8 Pakolliset kurssit opiskellaan pääsääntöisesti numerojärjestyksessä. Syventävät ja soveltavat kurssit suoritetaan pääosin pakollisten kurssien jälkeen. RUA01

Lisätiedot

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5.

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5. JAKSOVINKIT 6 16-17 Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista

Lisätiedot

YLEISET KIELITUTKINNOT

YLEISET KIELITUTKINNOT YLEISET KIELITUTKINNOT KIELITAIDON OSOITTAMINEN YLEISTEN KIELITUTKINTOJEN AVULLA Yleiset kielitutkinnot arvioivat aikuisten kielitaitoa. Yleisessä kielitutkinnossa sinä voit testata, miten hyvin puhut,

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,

Lisätiedot

OPINTO-OHJELMA

OPINTO-OHJELMA OPINTO-OHJELMA 2011 2012 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA Hilkka Ilona Sanna Pirjo Maarit Leena Satu Harri Helena TAVATAAN OPISTOLLA! Tervetuloa opiskelemaan kaikki

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Lukuvuosina ja alkaen

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Lukuvuosina ja alkaen POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Lukuvuosina 2009-2010 ja 2010-2011 alkaen 17.9.2009 Etäopetuksena Learnlinc etäopetusjärjestelmässä (8 ov) sekä lähiopetuksena (2 ov) Opintokokonaisuus sisältää 8 opintoviikkoa

Lisätiedot

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 4.9.2019 Yleistä kieliopinnoista Suomen kieli ja viestintä Sisällys Toinen kotimainen kieli Englanti Muut vieraat

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI 2013 2014 TOINEN KOTIMAINEN KIELI B-KIELI Ruotsi B-kielenä Tavoitteet Kieli Oppilas osaa kommunikoida ruotsiksi tavallisissa

Lisätiedot

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja

Lisätiedot

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Opiskelijat voivat valita joko painetun kirjan tai digitaalisen kirjan.

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Opiskelijat voivat valita joko painetun kirjan tai digitaalisen kirjan. Kuopion Lyseon lukiossa KÄYTÖSSÄ OLEVAT OPPIKIRJAT 2018-2019 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI01- Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Otava ÄI09 (runkokirja) ÄI03 Jukola 3 Sanoma Pro ÄI05 Jukola 5 Sanoma

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 SIPOON KANSALAISOPISTO - SIBBO MEDBORGARINSTITUT SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 KURSSIEN TUNNIT /suunnitelma Syksy Kevät 11 TAIDE- JA TAITOAINEET 1101 MUSIIKKI 1101110 Sipoon Sointu 33 33 Pirkko

Lisätiedot

5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa

5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa 5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa Itsenäinen suoritus Kurssia SAB9 ei voi suorittaa itsenäisesti. Kurssien suoritusjärjestys Numerojärjestys Syventävät kurssit 1. Vapaa-aika

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Saksa B3. 1. Hyvää päivää, hauska tutustua

Saksa B3. 1. Hyvää päivää, hauska tutustua Saksa B3 1. Hyvää päivää, hauska tutustua Kurssilla opiskellaan perusvuorovaikutukseen liittyvää kieltä, kuten tervehtiminen, hyvästely ja esittäytyminen. Harjoitellaan kertomaan perusasioita itsestä ja

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla

Lisätiedot

Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu

Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu 11.10.2019 Jyväskylän steinerkoulu Perustettu 1983 n. 170 oppilasta (esiopetus, 1-9) Yksityiskoulu, valtionavun piirissä

Lisätiedot

Saksa, B3-kieli. Kustantajan äänitemateriaali oppikirjaan. Mahdollinen verkkomateriaali. Rakenteet ja suulliset harjoitukset.

Saksa, B3-kieli. Kustantajan äänitemateriaali oppikirjaan. Mahdollinen verkkomateriaali. Rakenteet ja suulliset harjoitukset. Saksa, B3-kieli Tavoitteena on, että aikuisopiskelija saavuttaa B3-oppimäärän saksan kielessä kielitaidon kuvausasteikon tasot seuraavasti: kuullun ymmärtäminen A2.1-A2.2 puhuminen A2.1 luetun ymmärtämien

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) HUOM! Nämä opinnot ovat vain niille opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon pedagogiset opinnot syyslukukaudella 2011! Tasatunnein

Lisätiedot

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

VAIHTOVIIKKO 8 / 2017

VAIHTOVIIKKO 8 / 2017 Kurssin nimi: Hygieniaosaaminen - hygieniapassi Hygieniaosaamistestin suorittaminen Tutustutaan monenlaisia oppimateriaaleja käyttäen hygieniaosaamiseen. Tehdään tehtäviä, ryhmätöitä ja esityksiä (esim.

Lisätiedot

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 283 Ranskan kielen opetus tutustuttaa oppilaan ranskan kieleen ja ranskankieliseen kulttuuriin. Opetus painottuu jokapäiväisen elämän yksinkertaisiin kielenkäyttötilanteisiin

Lisätiedot

Oulun Lyseon lukio/kirjalista 2012-2013

Oulun Lyseon lukio/kirjalista 2012-2013 Oulun Lyseon lukio/kirjalista 2012-2013 ÄIDINKIELI ÄI 1: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus SEKÄ Särmä. Tehtäviä 1 ÄI 2: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus SEKÄ Särmä. Tehtäviä 2 ÄI 3: Särmä. Suomen

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria 9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta

Lisätiedot

Opinto-ohjelma

Opinto-ohjelma Opinto-ohjelma 2010 2011 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA 1 Opiston uutisia! Tätä tekstiä kirjoittaessani Suomessa nautitaan hienoista toukokuun helteistä ja luonnon

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Saksa B2. 1. Vapaa-aika ja harrastukset

Saksa B2. 1. Vapaa-aika ja harrastukset Saksa B2 1. Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen kohteisiin, vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin ja niiden yhteydessä käytettäviin

Lisätiedot