Opinto-ohjelma
|
|
- Kirsi Heikkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opinto-ohjelma ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA 1
2 Opiston uutisia! Tätä tekstiä kirjoittaessani Suomessa nautitaan hienoista toukokuun helteistä ja luonnon heräämisestä runsaisiin väreihin ja lintujen lauluun. Esitteen ilmestyessä elokuussa toivottavasti kesän valon, lämmön ja levon antamaa voimaa on ehtinyt kertyä jo runsaasti talvea varten. Elo-syyskuussa on aika ryhtyä miettimään, millaisia energiapaukkuja talviaika tarjoaa. Kansalaisopiston kurssit ovat monille parhaita mahdollisia hyvän mielen ja voiman lähteitä. Tämä esite on täynnä iloa, uusia taitoja ja mukavia hetkiä talven ajaksi. Toivotamme kaikki tervetulleiksi nauttimaan niistä. Etelä-Karjalan kansalaisopistossa vuosi 2010 on merkittävä vuosi. Opiston päärakennuksen peruskorjaus alkoi huhtikuussa ja toiveissa on päästä aloittamaan vuosi 2011 uusituissa tiloissa. Peruskorjauksen yhteydessä koko rakennus saneerataan ajanmukaisiksi opetustiloiksi. Rakennuksen käyttötarkoitus tulee myös jonkin verran muuttumaan, kun osa entisistä kielten opetustiloista ja kellarikerroksen tiloista muutetaan taito- ja taideaineiden luokiksi. Lisäksi toisessa kerroksessa sijaitseva sali saa viereensä puku- ja suihkutilat. Viime lukuvuonna opistossa toteutettiin laaja asiakastyytyväisyyskysely. Kyselyyn vastasi opiston lappeenrantalaista opiskelijaa. Oli hienoa huomata, että kansalaisopiston asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä saamaansa opetukseen. Opetuksen laadun arvosana oli peräti 4,4 asteikolla 1-5. Lisäksi opiskelijat kokivat varsin hyväksi opiston kurssitarjonnan, opetustilojen sijainnin ja kurssien maksutavan. Eniten puutteita koettiin tilojen kunnossa. Näihin toiveisiin ainakin osittain pystytään vastaamaan uuden Opistotalon myötä. Toivotamme tämän esitteen myötä jälleen kerran uudet ja entiset opiskelijat tervetulleiksi mukaan opiston toimintaan. Tavataan opistolla! Leena Eloranta rehtori 2
3 sisällysluettelo Etelä-Karjalan kansalaisopisto... 4 LAPPEENRANTA Uutta opistolla!... 6 Etelä-Karjalan kansalaisopiston yleisöluennot... 7 KIELET... 8 Suomi...10 Ruotsi...11 Englanti...11 Saksa...13 Ranska...13 Venäjä...13 Espanja...15 Italia...16 Japani...16 Viro...17 Viittomakieli...17 Portugali...17 Kiina...17 Arabia...17 YHTEISKUNTA...18 Sukututkimus...18 Filosofia ja ihmistuntemus...18 Teatteri ja lausunta...18 KÄDENTAIDOT...19 Korut...19 Savityöt ja keramiikka...19 Pajutyöt Puukot ja puutyöt Tekstiilityöt Entisöinti ja verhoilu Muut kädentaidot TAIDEAINEET...24 Ikonimaalaus...24 Kuvataide...24 Tiffany- ja lyijylasityöt Emalityöt Posliininmaalaus MUSIIKKI Kuorot ja yksinlaulu Soitto, ryhmäopetus Soitto, yksityisopetus Muskarit TIETOTEKNIIKKA JA DIGIKUVAUS PUUTARHA, KOTI JA PERHE...31 LUONTO JA VENEILY LIIKUNTA, TERVEYS, TANSSI JA HYVÄ OLO Painonhallinta Joogat Kuntoliikunta Terveysliikunta PhysioPilates Musiikkiliikunta TANSSI...41 Itämainen tanssi...41 Muu tanssi...41 Hyvää oloa ja mielenrauhaa JOUTSENON TOIMINTA-ALUE KIELET TAITO- JA TAIDEAINEET MUSIIKKI LIIKUNTA...47 KOTI JA KEITTIÖ YLÄMAAN TOIMINTA-ALUE KURSSIT LUUMÄKI Kielet TAITO- JA TAIDEAINEET LASTEN JA NUORTEN TAITEEN PERUSOPETUS Musiikki YHTEISKUNTA LIIKUNTA JA TANSSI TAIPALSAARI TAITO- JA TAIDEAINEET Liikunta, TANSSI JA HYVÄ OLO
4 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO TOIMINTA-ALUE: Lappeenranta, Luumäki ja Taipalsaari. OPISTON TYÖKAUSI Syyslukukausi Syysloma on Kevätlukukausi alkaa Kunkin kurssin päättymispäivän löydät ko. kurssin kohdalta. Hiihtoloma Joulutori la klo Taidepajassa Kevään esite ilmestyy viikolla 48. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen on aina sitova. Ilmoittautuminen alkaa ti to klo 14 18, 3. krs. ja samanaikaisesti voi ilmoittautua myös netissä josta saat ohjeet ilmoittautumisesta sekä maksujen suorittamisesta niin, että kurssipaikka varmistuu ennen kurssin alkamista. HUOM! Ilmoittautua voi myös Prismassa ke klo ja Citymarketissa ti klo Opintoryhmiin voi ilmoittautua milloin tahansa lukukauden aikana, mikäli niissä on tilaa. Sivutoimipisteissä voi edelleen ilmoittautua suoraan opintoryhmän opettajalle. Puhelimitse ei voi ilmoittautua, mutta kurssien täyttymistä voi tiedustella puhelimitse. Kevään kursseille ilmoittautuminen alkaa keväällä alkaville kursseille voi syksyllä ilmoittautua vain maksamalla kurssimaksun toimistoon! Kielten yksityis- ja pienryhmäopetus: Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Maarit Mustonen, puh (t) mieluiten vastaanottoaikoina! Ks. s. 8. Musiikin yksityisopetus, Ks. sivu 28. KURSSIMAKSUN MAKSAMINEN Kurssimaksu maksetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä tai 5 päivää ennen kurssin alkua toimistoon tai viitenumeron avulla pankkiin. Paikka kurssille on varmistunut vasta, kun kurssimaksu on maksettu. Kurssimaksu ja kunkin lyhytkurssin eräpäivä on ilmoitettu ohjelmassa kyseisten kurssien kohdalla. KURSSIEN TOTEUTUMINEN JA KURSSIPAIKAN PERUMINEN Kurssin alkaminen edellyttää, että VÄHIN- TÄÄN 10 opiskelijaa ilmoittautuu sitovasti (kurssimaksun maksamalla tai maksusuunnitelman esittämällä) ennen kurssin alkua opistolle. Opistolla on oikeus perua kurssi, jos alkavan kurssin opiskelijamäärä jää alle minimin (10). Rehtorilla on oikeus poiketa ryhmäkokovaatimuksista, jos ne ovat riittävästi perusteltuja. Ainoastaan perutun kurssin maksettu kurssimaksu palautetaan tai se voidaan hyvittää jonkin toisen kurssin hinnasta. Jos opiskelija keskeyttää opiskelunsa henkilökohtaisista syistä, opintomaksua ei palauteta. Kurssipaikan voi perua joko nettisivun kautta tai ilmoittamalla siitä opiston toimistoon 5 pv ennen kurssin alkamista. Kurssimaksun maksamatta jättäminen ei ole peruminen! Opistolla on oikeus tehdä muutoksia opinto-ohjelmassa ilmoitettuihin kurssitietoihin. OPINTOSETELIAVUSTUS Työttömät, 63 vuotta täyttäneet, eläkeläiset ja maahanmuuttajat saavat 15 euron alennuksen kursseista, joiden lopussa on OS merkintä. Kursseille voi ilmoittautua myös nettisivun kautta, mutta alennuksen saadakseen kurssimaksu on maksettava opiston toimistoon. OPISTON PÄÄTOIMIPAIKAT Lappeenranta: Opistotalo: Pohjolankatu 27 on remontissa syksyn ajan. Kauppakadun opetuspiste:, 3. krs puh (opettajainhuone) Opiston taidepaja:, käynti sisäpihan puolelta. OPISTON TOIMISTO sijaitsee peruskorjauksen ajan osoitteessa B 11 ja on avoinna opetuskaudella ma - to klo ja pe puh toimisto@ekko.fi Hallinnon yhteystiedot: Rehtori Leena Eloranta, puh , tavattavissa ma - to klo Toimistonhoitaja Pirjo Maarit Kukko on vuorotteluvapaalla sijaisena Petri Kukko puh Virastomestari Harri Konttinen, puh , toimiston aukioloaikojen jälkeen puh Tiedottaja Helena Ahtiainen, puh Talouspäällikkö Hilkka Siitonen, puh Koulutussuunnittelija Ilona Toth, puh Opettajien yhteystiedot: Lehtori (kielet) FM Maarit Mustonen, puh (t), (k) tavattavissa ma klo ja ke klo ,, 3 krs. Lehtori (kielet) FM Kaisa Väisänen, puh (t), (k) tavattavissa ma klo ,, 3. krs Lehtori (tekstiilityöt) KM Satu Laari, puh (t), (k) tavattavissa ti klo 16 17, Suomen opettaja FM Sanna Mäkelä, puh , tavattavissa ma klo Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@ekko.fi OPISTON TOIMISTO JOUTSENON KOULULLA: Penttiläntie 4, JOUTSENO Avoinna asiakaspalvelua varten ke klo 9 16, puh. (05) Koulusihteeri Leena Rajantie, sähköposti: leena.rajantie@ekko.fi Yhdyshenkilöt ympäristökunnissa Luumäki: FM Hilkka Suoanttila, puh. (05) , , sähköposti: hilkka.suoanttila@ekko.fi Taipalsaari: Hallintosihteeri Taina Heikkonen, puh , sähköposti: taina.heikkonen@taipalsaari.fi PÄÄSYVAATIMUKSET Opisto on pääasiassa aikuisoppilaitos, mutta opintoryhmissä ei ole varsinaisia ikärajoja. Jokainen voi kirjoittautua siihen opetusryhmään, jossa haluaa opiskella ja jonka opetusta katsoo pystyvänsä seuraamaan. OPPITUNTI (t): yksi oppitunti on 45 min. TODISTUKSET Opisto antaa säännöllisesti opiskelleille tarvittaessa todistuksen. Todistukset maksavat 5 e/kpl. VAKUUTUKSET Opiskelijat eivät ole opiston puolesta vakuutettuja. TIEDOTTAMINEN Mahdollisista viikoittaiseen ohjelmaan tulevista muutoksista tai lisäyksistä, lyhytkursseista ja yleisöluennoista tiedotetaan pääasiallisesti Kaupunkilehti Vartti Etelä-Karjalan Oppia ikä kaikki palstalla, kotisivuilla (kohdasta Ajankohtaista löydät aina uusimmat uutisemme), opiston ilmoitustauluilla ja aluelehdissä. ÄLYOPISTO Opistomme on ollut myös mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa lähialueen oppilaitosten kanssa Älyopistoa, jossa virtuaaliympäristössä pääsee tutustumaan mukana olevien oppilaitosten opetustarjontaan ja tapahtumiin. Käy tutustumassa: Ilmoittaudu ajoissa ja varmista kurssipaikkasi ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTOSSA 4
5 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA offers education and training mainly to the adult residents in the city of Lappeenranta as well as to those in the surrounding municipalities of Luumäki and Taipalsaari. Our courses, however, are open to all, irrespective of age or educational background. In 2009, student enrollment in our courses reached some For further information and updates, please consult our website www. ekko.fi. In August and December, our brochure is delivered to every household in the Lappeenranta area. The administrative office is located at 8 B 11, Oksasenkatu, tel During the terms, our office hours are from Mondays to Thursdays 9:00am 5:15pm and on Fridays 9:00am 3:00pm. Most of the courses in the Lappeenranta area are held at the following locations: является учебным заведением, который предлагает обучение преимущественно взрослому населению в г. Лаппеенранте и в его ближайших местностях Луумяки и Тайпалсаари. Любой человек имеет возможность посещать наши курсы, в независимости от возраста, профессии или образования. В 2009 году около студентов принимали участие в наших курсах. Дальнейшая информация: В августе и декабре все жители Лаппеенранты получат нашу брошюру по почте. - Наш административный офис расположен на улице Oksasenkatu 8, тел Часы работы офиса: пн.-чт. с 9 до 17.15, пт. с 9 до 15. Места учёбы: Курсы проводятся -, 3-ий этаж. - (мастерская). -. Точная информация даётся в брошюре после каждого курса. Различные курсы: - регулярные вечерные курсы, - интенсивные курсы, - 41, Kauppakatu 3rd floor - 8, Oksasenkatu (workshop facilities) Details on each course (description, location, teacher, materials used, dates and hours) are given after the course title in the brochure. Type, duration and level of the courses: - regular evening or daytime courses (lasting one or two terms) - intensive courses (a few days or a few weekends) - basic to advanced courses Courses, lectures and special events are provided in many subjects: - Languages - Literature and drama - Music and dance - Visual arts: a large selection of different painting courses, e.g. watercolour and oil, icon, enamel, and porcelain painting - Handicrafts: patchwork, needle- Южно-карельский центр обучения для взрослого населения - от начального до продвинутого уровней. Время учёбы: - по вечерам, в дневное время, по выходным, - длительность курсов варьируется: один год, один семестр, одна неделя, несколько дней. Мы организуем курсы, лекции и специальные мероприятия по следующим предметам: - иностранные языки, - литература и драма, - музыка и танец, - ассортимент курсов изобразительного искусства предлагает Вам заняться иконописью, украшением изделий масляными красками и эмалями, акварелью, работой со стеклом, - рукоделие: лоскутное шитьё (квилтинг), тканьё, вышивание, плетение кружев, обработка ивы и дерева, керамика, а так же другие виды рукоделия. - компьютерные курсы, - дигитальное фото, - здоровье и физкультура, - общественные и социальные науки, - навигация, - садоводство. work, dressmaking, weaving, lacemaking, feltwork, willow-work, woodwork, ceramics, lead-glasswork... - Computing - Digital photography - Health and fitness - Social and Community Studies - Gardening The course fees depend largely on the type and length of the course; please see the course description for specifics. For a course to start, a minimum of 10 sign-ups is needed; please remember to sign up as early as possible. Payment must be made at least 5 days before the start date for the course, if not indicated otherwise. You may cancel up to 5 days before the start of the course either on the internet or at the office; you will also receive a full refund if the course is cancelled by us. You can, of course, join in even after the start date if there is room on the course. SIGN UP ON THE INTERNET You can also sign up for our autumn courses at starting on Tue, August 24, 2010, at 2pm. Цена курсов указана после его описания. Вы можете записаться на курсы также через Интернет по адресу с 24 августа (с 14 ч). Курсы начнутся при наличии 10 учеников. За них надо заплатить не позднее 5-ти дней до начала занятий. Отказаться от курсов можно за 5 дней до начала занятий через интернет или сообщив в административный офис. Оплата за курсы возвращается, если они отменены, например, по причине недобора группы. На курсы можно прийти и позднее назначенного срока, если есть свободные места. 5
6 UUTTA opistolla Opistotalon peruskorjauksesta aiheutuvat muutokset opiston toiminnassa Opistotalon peruskorjaus vaikuttaa syksyllä opiston toimintaan Lappeenrannan keskustassa monella tapaa. Kielten ryhmistä suurin osa kokoontuu syyskaudella joko :ssä tai kaupungin kouluilla. Emali- ja lasityöryhmien tunnit pidetään Oksasenkadun taidepajassa. Samassa rakennuksessa toimivat syksyn ajan myös toimisto ( B 11) ja osa liikuntaryhmistä ( B, 4 krs). Tila on pienempi kuin Opistotalon sali, joten syksyllä voimme todennäköisesti ottaa ryhmiin vähemmän opiskelijoita. Keväällä tilanne helpottuu, kun pääsemme jälleen takaisin Pohjolankadulle. Liikuntatilat rakennuksen 4. kerroksessa edistävät kunnon kohoamista myös sijainnillaan, koska rakennuksessa ei ole hissiä. Näin alkulämmittelyn saa hyvin rappusia noustessaan. Opistotalossa aiemmin pianonsoittoa opiskelleet siirtyvät pääosin Peltolan koulun musiikkiluokkaan. Uutta kielten opetuksessa Kielten kurssien valinnan helpottamiseksi on opistossa otettu käyttöön eurooppalainen kielten tasoluokitus. Esitteen taulukosta s löytyy toivottavasti nyt helpommin juuri omaan tarpeeseen vastaava kurssi. Uusia kieliä ovat arabian ja kiinan kielten ja kulttuurin alkeiskurssit. Kielten opiskelussa on myös tarjolla kolme uudenlaista mahdollisuutta kehittää matkailusanastoa. Andalusiasta Afrikkaan, Pariisin taivaan alle ja Rannalle kaunoisen Caprin matkailuviikonloppuina tutustutaan nopeasti ja tehokkaasti espanjan, ranskan ja italian kielten alkeisiin ja puhetilanteisiin, joita matkailija yleensä kohtaa. Kurssin jälkeen voi halutessaan kokeilla oppimaansa opiston järjestämällä omakustanteisella matkalla kohdekielen maahan. Uutta liikunnassa Jo ohjelmassa olevien astanga-, hatha- ja äijäjoogaryhmien lisäksi tulevat uusina jooga- ja liikemeditaatio -viikonloppukurssit syksyllä ja keväällä. Tuttujen kunto-, terveys- ja musiikkiryhmien ohella tarjoamme useita ryhmiä zumbaa, lattari -kuntoliikuntaryhmän, kokeilemme myös sählyä jokanaiselle ja -miehelle sekä kuntouttavaa istumalentopalloa kaiken ikäisille naisille ja miehille. Uutta on myös venyttely & rentoutusryhmä Lauritsalassa sekä äijävenyttely. Suositut itämaiset tanssit jatkuvat, ja viime syksynä alkanut steppiryhmä saa jatkoryhmän. Aivan uutena alkaa Vapauttava liike ja tanssi viikonloppukurssi. Luumäellä Astangajooga jatkuu nyt sekä alkeis- että alkeisjatkokurseilla. Kuntoliikunnassa uusina kursseina alkavat Taavetissa Niska-hartia- ja Vatsa-pakara -jumpat. Tulossa on myös viikonloppu zumbaa! Taipalsaarella entisten kurssien ohella Merenlahdella muokataan & kiinteytetään, ja Vehkissalissa on naisille ja miehille luvassa entisten kurssien lisäksi kuntotreenit ja syvävenyttelyä. Uutta taito- ja taideaineissa Taitoaineissa on yksi kantavista ajatuksista ollut ja on yhä edelleen tuotteen elinkaaren jatkaminen. Tämän kierrätysaatteen sisään voidaan laskea mm. mosaiikki, jossa aarteita ovat esim. rikkinäiset kupit ja peilit. Farkkujen uusiokäytöllä voidaan aikaansaada monenlaista aina laukuista sänkypeittoihin. Saman ajatuksen alle voidaan lukea myös kurssit Vaatteen uusi elämä, Kranssipaja, Risuista puutarhaveistos, Ruokinta-automaatteja ja lyhtyjä. Elinkaariajattelua edustavat myös huonekalujen entisöintikurssit. Elinkaariajatus on rakennettu myös monien kurssien sisään, mm. kirjonnassa tuunataan uusiksi vanhoja tekstiilejä. Samaa ajatusta on myös Luumäellä toteutettavassa Kahvipussien uusiokäyttö- ja Himmelikurssilla. Uusia kursseja on esim. sisustamisen alalla, sekä lastenhuoneeseen että pieniä persoonallisia yksityiskohtia kotiin. Persoonallisia lastenvaatteita voidaan ommella sekä Lappeenrannan että Joutsenon alueella. Perinteen jatkamista edustavia kursseja ovat esim. Neulakinnas ja Lankatekniikat. Yhden illan uutuuksina on neuleissa sekä lapasen peukalo että sukan kantapää, jotka tuottavat monille ylitsepääsemättömiä ongelmia. Uudella puupiirroskurssilla tutustutaan puupiirrostekniikkaan, opitaan puukaiverruslaattojen valinta ja pohjustus, kokeillaan erilaisia kaivertimia ja opetellaan niiden hallintaa. Lauantaina järjestetään opiston Taidepajassa Joulutori klo 10-15, jossa sekä opettajat että oppilaat myyvät käsin tekemiään tuotteita. Tervetuloa tekemään ostoksia yksilöllisiksi joululahjoiksi. Uutta musiikissa Viime syksynä alkanut Laulumielisten kuoro on vaihtanut nimeään Laulun Lyömiksi ja toivottaa edelleen laulamisesta innostuneet mukaan. Uutta ovat myös kotiluennot musiikista, joita jokainen voi seurata kotonaan omalta tietokoneeltaan. Muuta uutta Päivän sana on sosiaalinen media. Opisto tarjoaa senioreille syksyllä tilaisuuden tutustua sosiaaliseen median mahdollisuuksiin. Sukututkimuksen ystävät saavat nyt oman kurssin myös Luumäellä ja Ylämaalla. Aivan uudenlaisella aktiivisynnytyskurssilla paneudutaan synnytyksen henkiseen valmistautumiseen. Tavoitteena on tiedon ja sisäisen voiman löytämisen kautta auttaa perhettä saamaan parempi synnytyskokemus. Kurssille osallistutaan pariskunnittain (tai tukihenkilön kanssa). Lisäksi syksyn ohjelmassa on luonnonmukainen lapsenhoitokurssi. Ilmoittautumismahdollisuus nyt myös marketeissa! Syksyllä voi käydä ilmoittautumassa opiston kursseille myös ruokaostosten yhteydessä. Uudet ilmoittautumispaikat ja ajat löytyvät sivun 4 kohdasta ilmoittautuminen. TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTUUKSIIN! 6 OS = opintoseteli, ks. s. 4
7 KANSALAISOPISTON YLEISÖLUENNOT SYKSY 2010 Yleisimmät viherkasvit ja niiden hoito LPR SRK-keskus, Koulukatu 10 Ke klo Tiina Peltue Ke klo Tiina Peltue Ke klo Tiina Peltue Voimavaroja omaishoitajuuteen Ke klo Omaishoidon tukikeskus, Raili Paajanen & Anna Behm Palvelukeskus Kosenkoti, Pappilantie 1, Ylämaa Ke klo Jaksaminen ja voimavarojen lähteet, Tuula Katainen Luumäen kunnantalo/taavetti Ke klo Edunvalvonta, Katri Vanhatalo Joutseno-talo, Kesolantie 1 Ke klo Edunvalvonta, Katri Vanhatalo Saimaanharjun yhtenäiskoulu, Ankeriaantie 10 Kotiluento: Akvarellimaalaus, se on helppoa! 5 ja 6 värioppi Ma klo Maire Pyykkö, Connect Pro -luento Ma klo Maire Pyykkö, Connect Pro -luento Kotiluento: Faunin salat miten kuunnella ja kuulla orkesterimusiikkia? Ma klo Milko Vesalainen, Connect Pro -luento Ma klo Milko Vesalainen, Connect Pro -luento Lappeenrannan kaupunginorkesterin intendentti, FM, huilisti Milko Vesalainen esittelee kaupunginorkesterin kaksi konserttia internet-kotiluennoilla ja klo 19. Luennoilla pohditaan tapoja lähestyä konserttien ohjelmia kuulijana, havainnoida teoksia ennen konserttikokemusta ja katsoa silmäys konserteissa soitettavien teosten tyylikausiin ja säveltäjiin. Luentojen aikana ja lopuksi mahdollisuus esittää kysymyksiä interaktiivisesti. Luentojen täydentävälle onnistumiselle suositellaan kyseisillä viikoilla konserteissa käymistä livenä to ja to klo 19 Lappeenranta-salissa. Konserttien ohjelma alla. VIIKKO 39 VIIKKO 45 Kaupungin kulttuurilaitosten taideviikko SAIMAA SINFONIETTA SOITETAAN HEINISTÄ Yhteistyössä Mikkelin kaupunginorkesterin To Lappeenranta-sali klo 19 kanssa Johtaa Tibor Bogányi Ke Lappeenranta-sali klo 19 Solisti Mikael Helasvuo, huilu Johtaa Juha Kangas Ohjelma: Solisti Tomas Nuñez-Garcés, sello Ravel: Pavane Ohjelma: Madetoja: Elegia Nordgrén: Jousisinfonia op. 43 Paavo Heininen: Huilukonsertto Dohnányi: Konzertstücke sellolle ja (Leevi Madetojan tyyliin) k.e., orkesterille op. 12 Lappeenrannan kaupunginorkesterin tilausteos Haydn: Sinfonia nro 104 D-duuri Mendelssohn: Sinfonia nro 4 Lontoolainen Italialainen Konserttiin liput 18 /12 Konserttiin liput 18 /12 Kaikille luennoille on vapaa pääsy. Tervetuloa! 7
8 KIELET Etelä-Karjalan kansalaisopiston kieltenopetuksen yleisenä tavoitteena on ensisijaisesti käytännön kielitaidon hankkiminen. Opetuksessa kiinnitetään erityistä huomiota kielen suulliseen tuottamiseen ja puhutun kielen ymmärtämiseen. Joillakin kursseilla keskitytään tiettyyn teemaan tai aihealueeseen, esim. matkailu, kulttuuri jne. Kielten kurssien tasoluokitukset perustuvat Opetushallituksen ja Jyväskylän yliopiston kehittämiin Yleisiin kielitutkintoihin (YKI) sekä Euroopan neuvoston laatimaan Yleiseurooppalaiseen viitekehykseen (CEF = Common European Framework). Ks. Taitotasokuvaukset. Yleisten kielitutkintojen ja taitotasojen kuvauksiin voi seikkaperäisemmin tutustua Opetushallituksen verkkosivuilla osoitteessa hakusanalla kielitutkinnot. Kurssin tasonumero (1,2,3 jne.) viittaa vaikeusasteeseen, ei siis opiskeluvuosiin. Kirjaimet A, B, C jne. tarkoittavat saman tason rinnakkaisryhmiä. Valitun tason tai ryhmän voi vaihtaa, mikäli se ei tunnu sopivalta. Vaihdosta tulee sopia opettajan kanssa, ja siitä on ilmoitettava myös toimistoon. Opintoryhmän opiskelijamäärän edellytetään olevan vähintään 10 opiskelijaa, tosin toiselta vuosikurssilta lähtien voi aloittaa myös 9 opiskelijalla, jolloin tuntimäärä on 48 oppituntia/työvuosi tai 8 opiskelijalla, jolloin tuntimäärä on 44 oppituntia/työvuosi. Pääsääntöisesti koko työvuoden kestävien kurssien opintomaksu monisteineen on 60 euroa tuntimäärästä riippumatta. VARMISTA KURSSIN ALKAMINEN ILMOITTAUTUMALLA AJOISSA! Kurssin alettua voi ilmoittautua myöhemminkin, mikäli sillä on tilaa. Kielten lehtorit Maarit Mustonen ja Kaisa Väisänen ovat tavattavissa opintoneuvontaa varten ilmoittautumisviikolla ti to klo ,, 3 krs., puh sekä lukukausien aikana seuraavasti: Maarit Mustonen maanantaisin klo ja keskiviikkoisin klo Kaisa Väisänen maanantaisin klo Kielten opiskelijoilla on mahdollisuus testata kielitaitotasonsa DIALANG -testausohjelmalla osoitteessa Muita hyödyllisiä osoitteita kieltenopiskelijoille löytyy internetissä osoitteissa Kielten yksityis- ja pienryhmäopetus: Opisto voi järjestää yksityishenkilöille rajoitetussa määrin yksityis- ja pienryhmäopetusta (alle 8 opiskelijaa). Yksityisopetuksen hinta on 190 euroa/10 oppituntia, á 45 minuuttia. Pienryhmäopetuksen hinta määräytyy ryhmän koon mukaan. Molemmissa tapauksissa opiskelun alussa sovitaan tuntimääristä 10 oppitunnin paketeissa. Maksu suoritetaan opiston toimistoon ennen opetuksen alkua. Tiedustelut Maarit Mustonen, puh , mielellään vastaanottoaikoina. Suomi Suomen kielen opettaja FM Sanna Mäkelä on tavattavissa opintoneuvontaa varten tiistaina ja keskiviikkona klo ,, 3. kerros. Syyslukukauden aikana opettajan vastaanottoaika on maanantaisin klo ,, 3. kerros, puh Opettajaan voi ottaa yhteyttä puhelimella opintoneuvonta-aikana, puh tai sähköpostilla sanna.makela@ekko.fi (englanniksi). Student counselling for students taking Finnish language courses for foreigners is given by MA Sanna Mäkelä on Tuesday, August 24 and on Wednesday, August 25 from 2pm to 6pm at 41 Kauppakatu, 3rd floor. During the autumn term, student counselling is given on Mondays from 2:30 to 3:30 pm only, at the address above, tel Students questions will also be taken by sanna.makela@ekko.fi (in English). Kурсы финского языка Приемные часы преподавателя финского языка: во вторник 24 августа и в среду 26 августа с до по адресу:, 3 krs (Кауппакату 41, 3 этаж). Там Вы можете узнать у преподавателя финского языка, какие курсы Вам подходят и какому уровню государственного экзамена наши курсы соответствуют (базовый уровень / средний уровень). Приемные часы во время осеннего семестра по понедельникам с до 15.30,, 3. krs. С преподавателем финского языка можно связаться и по телефону во время приемного часа, тел и по электронной почте: sanna. makela@ekko.fi (по-английски). 8 OS = opintoseteli, ks. s. 4
9 Yleiseurooppalaisen viitekehyksen (CEF) taitotasokuvaukset (vastaava YKI-asteikon taso annettu suluissa) Ylin taso, taitava kielenkäyttäjä C2 (6- taso) Ymmärtää vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Ilmausten hienot sävyerot tuottavat enää harvoin vaikeuksia. Puhuu ja kirjoittaa erittäin sujuvasti tilanteeseen sopivalla tyylillä, ja pystyy ilmaisemaan hienojakin merkitysvivahteita. Kieliopin ja sanaston hallinta on varmaa lähes kaikissa tilanteissa ja pienetkin puutteet ovat harvinaisia. C1 (5- taso) Ymmärtää pidempää, normaalitempoista kasvokkaista sekä mm. televisiosta ja radiosta kuultavaa puhetta, vaikka joskus ymmärtäminen vaatii jonkin verran ponnistelua. Ymmärtää rakenteellisesti ja kielellisesti monimutkaisia tekstejä ja oman aikamme kirjallisuutta. Puhuu ja kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti erilaisista aiheista, mutta harvinaisten sanojen ja monimutkaisten lauserakenteiden käyttö saattaa kuitenkin tuottaa vaikeuksia. Hallitsee kieliopin ja sanaston yleensä hyvin ja monipuolisesti. Keskitaso, itsenäinen kielenkäyttäjä B2 (4- taso) Ymmärtää normaalitempoista kasvokkaista puhetta ja keskustelua yleisistä aihepiireistä sekä mm. televisiosta ja radiosta kuultavaa puhetta, mutta joitakin yksityiskohtia saattaa jäädä ymmärtämättä. Nopea puhekieli ja murteellinen puhe tuottavat kuitenkin vaikeuksia. Ymmärtää vaivatta yleisiä aihepiirejä käsitteleviä tekstejä, joskin muutamat tekstin välittämät sävyerot voivat jäädä epäselviksi. Selviää melko hyvin myös vieraammissa puhetilanteissa. Pystyy kirjoittamaan sekä yksityisiä että puolivirallisia tekstejä ja esittämään ajatuksiaan yhtenäisinä kokonaisuuksina. Tekee puheessa ja kirjoituksessa eron virallisen ja epävirallisen kielimuodon välillä. Hallitsee peruskieliopin ja -sanaston hyvin. B1 (3- taso) Ymmärtää pidempää puhetta ja keskeisen ajatuksen monista televisio- ja radio-ohjelmista, jos aihepiiri on suhteellisen tuttu. Ymmärtää tavallisia tekstejä, jotka eivät vaadi aiheen tuntemusta. Normaalitempoinen puhe ja vaativammat tekstit saattavat tuottaa vaikeuksia, jos puhejakso on pitkä ja aihepiiri vieras. Selviää tavallisimmissa käytännön puhetilanteissa ja pys- Etelä-Karjalan kansalaisopiston kielikurssit taitotasoittain Taitotaso SUOMI RUOTSI ENGLANTI SAKSA RANSKA VENÄJÄ ESPANJA C2 C1 B2 B1 A2 A1 Luetaan suomeksi Suomen kielen rinnasteinen jatkokurssi, osa 1 Harjoitus tekee mestarin Hyvin menee! 2 Myö jutellaan! Suomen mestari A ja B Suomi sujuvaksi Suomea senioreille Suomen kielen rinnasteinen peruskurssi, osa 1 Svenska klubben Ruotsin perustason kertaus Everyday English conversation A ja B Englanti 7 At your service, palvelualan englantia English Englanti 5 Aktivointi- ja kertaus kurssi, jatko 1 ja 2 Let`s talk some more! Something to talk about How to say it Pärjäätkö englanniksi? Let`s talk! Alright? Alright! Passport to Finland Englanti 4, jatko Englanti 4A - 4C Matkailuenglantia senioreille Englanti 3A ja 3B English for you too! Book 3 Englanti 2A 2C English for you too! Book 2 Englantia lähes aloittelijoille A ja B Englantia venäjänkielisille Englanti 1, alkeet tyy kirjoittamaan yksinkertaista, yhtenäistä tekstiä tavallisista aiheista, vaikkakin kieliopilliset ja sanastolliset puutteet toisinaan vaikeuttavat ymmärtämistä. Hallitsee hyvin jokapäiväisiin tilanteisiin liittyvän sanaston ja peruskieliopin keskeiset rakenteet. Ranska, edistyneet Saksan Ranska 6 aktivointija kertauskurssi Saksa 3 Ranska 5 Saksa 1, alkeet Ranska 4 Ranska 2, jatko Ranska 1, jatko Ranska 1, alkeet Pariisin taivaan alle Venäjän kielen keskustelu- ja kulttuurikurssi Keskustele venäjäksi, haastavampi Keskustele venäjäksi, helpompi Venäjä 3, jatko Venäjä 2, jatko A ja B Venäjä 2A Venäjän puhemylly 2 Venäjän puhemylly 1 Venäjän kielen ääntämiskurssi Venäjä alkeis-jatko Venäjä 1, jatko A - D Venäjä 1, alkeet A E Progresa Espanja 7 Español avanzado Espanja 6 Espanja 5 Espanjan lyhyen kieliopin kertaus Espanja 3 Espanjan intensiivikurssi perustiedot osaaville Fantástico 3 Espanjaa matkailijoille 4 Espanjaa matkailijoille 3 Andalusiasta Afrikkaan Espanja 2A ja 2B Espanja 1 Helppoa espanjaa mat kailijoille, jatko Espanjaa matkailijoille 1 Perustaso A2 (2- taso) Ymmärtää selkeää ja yksinkertaistettua puhetta, joka käsittelee jokapäiväisiä ja tuttuja asioita. Ymmärtää helposti lyhyitä, yksinkertaisia tekstejä ja saa selville pääasiat tuttuja aihepiirejä kä- 9
10 Taitotaso ITALIA JAPANI VIRO PORTU GALI C2 C1 B2 Rapido Avanzati B1 Italia 6 Italia 5 A2 Italia 4 A1 Italia 3 Rannalle kaunoisen Caprin Italia 2 Italia 1, alkeet Japani 2 Japani 1, alkeet Viro 1, alkeet Portugalin jatkokurssi Portugalin alkeet KIINA Kokeile kiinaa, alkeita matkailijoille ARABIA Arabiaa alkajille sittelevistä teksteistä. Selviää rutiininomaisissa yksinkertaista tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa, vaikka ääntäminen on vielä puutteellista. Pystyy kirjoittamaan suppeita, yksinkertaisia tekstejä jokapäiväisistä asioista, mutta teksti voi olla hajanaista. Hallitsee yksinkertaisimman peruskieliopin ja keskeisen perussanaston. A1 (1- taso ) Ymmärtää hitaasta ja selkeästä puheesta yksinkertaisia perustason ilmauksia, jotka liittyvät suoraan omaan elämään tai koskevat välitöntä konkreettista ympäristöä. Pystyy löytämään tietoa yksinkertaisista teksteistä. Selviää kaikkein yksinkertaisimmissa puhe-tilanteissa, mutta puhe on hidasta ja hyvin katkonaista ja ääntämisessä on puutteita. Pystyy kirjoittamaan erittäin lyhyitä tekstejä, joissa on lukuisia kielellisiä puutteita. Tuntee kaikkein yleisimmän perussanaston ja joitakin peruskieliopin rakenteita. Suomi SUOMEN MESTARI A 52 t, ma, ke kello LitM Tiina Pasanen Kurssilla opiskellaan yleisimpiä peruslauserakenteita ja jokapäiväistä sanastoa. Kurssi jatkuu tammikuussa Oppikirjana Suomen mestari 1 (Finn Lectura). (taitotaso A1) SUOMEN MESTARI B 42 t, ti, to kello LitM Tiina Pasanen Nopeatempoinen suomen kielen alkeiskurssi. Oppikirjana Suomen mestari 1 (Finn Lectura). Ilmoittautuminen pe mennessä. (taitotaso A1) SUOMI SUJUVAKSI 52 t, ma, ke LitM Tiina Pasanen Kurssilla jatketaan perusrakenteiden ja jokapäiväisen sanaston opiskelua. Kurssi jatkuu tammikuussa Oppikirjana Kenttälä: Suomi sujuvaksi, kpl:sta 11 lähtien. (taitotaso A1) SUOMEA SENIOREILLE 36 t, ti, to kello LitM Tiina Pasanen Kurssilla harjoitellaan suomen kielen käyttöä arkielämän tilanteissa, esim. apteekissa, lääkärissä jne. Oppimateriaalina monisteet, jotka sisältyvät kurssimaksuun. (taitotaso A1) SUOMEN KIELEN RINNASTEINEN PERUSKURSSI, OSA t, ma, ti, ke, to, pe kello FM Sanna Mäkelä Kurssilla opiskellaan suomen kielen perusrakenteita ja jokapäiväistä sanastoa. Oppimateriaalina Kenttälä: Suomi sujuvaksi. (taitotaso A1). Info ja alkutesti to klo 10.00, Kauppakatu 41. SUOMEN KIELEN RINNASTEINEN JATKOKURSSI, OSA t, ma, ti, ke, to, pe kello FM Sanna Mäkelä Kurssi on tarkoitettu suomen kielen peruskurssin käyneille opiskelijoille. Kurssilla laajennetaan sanavarastoa ja jatketaan rakenteiden opiskelua, mm. mennyt aika, monikko. Kurssi sisältää ATK-opetusta 20 tuntia. Oppikirjana Kenttälä: Suomi sujuvaksi (kirja loppuun). Jatko-oppikirja valitaan kurssin aikana. (taitotaso A2). Info ja alkutesti to klo 12.00,. HARJOITUS TEKEE MESTARIN 1 52 t, ti, to KM, HuK Elina Virtanen Tule kertaamaan suomen kielen perusrakenteita ja valmistautumaan yleisen kielitutkinnon keskitason kokeeseen. Kurssi jatkuu tammikuussa Oppikirjana Harjoitus tekee mestarin 1 (Art House). (taitotaso A2) HYVIN MENEE! 2 52 t, ma, ke LitM Tiina Pasanen Kurssilla opiskellaan vaikeampia lauserakenteita (mm. perfekti, monikko) ja jatketaan sanaston opiskelua vapaaajan ja työelämän tilanteissa. Opiskelun tavoitteena on saavuttaa yleisen kielitutkinnon taitotaso B1. Kurssi jatkuu tammikuussa Oppikirjana Hyvin menee! 2. (taitotaso A2) LUETAAN SUOMEKSI 52 t, ti KM, HuK Elina Virtanen Kurssi on tarkoitettu edistyneille suomen kielen opiskelijoille. Oppimateriaalina ajankohtaiset sanomalehtiartikkelit ja ryhmän toiveiden mukaiset asiatekstit (sisältyvät kurssimaksuun). (taitotaso B1) MYÖ JUTELLAAN! 52 t, to KM, HuK Elina Virtanen 10 OS = opintoseteli, ks. s. 4
11 Kurssilla jutellaan ajankohtaisista asioista ja tutustutaan puhekieleen sekä suomen kielen murteisiin. Oppimateriaalina monisteet, jotka sisältyvät kurssimaksuun. (taitotaso A 2) Ruotsi RUOTSIN PERUSTASON KERTAUS 52 t, FM Liisa Parviainen Kurssi on jatkoa edellisvuoden Hålligång 1 -kurssille, mutta sopii hyvin kertauskurssiksi myös muille ruotsia jonkin verran opiskelleille. Oppimateriaali sovitaan kurssin alussa. (taitotaso A2) SVENSKA KLUBBEN 26 t, ke Onko ruotsin kielen keskustelutaitosi ruosteessa? Tule päivittämään sitä joka toinen keskiviikko kokoontuvalla kurssilla. Kurssi on tarkoitettu ruotsia jo useamman vuoden opiskelleille. Oppimateriaalina monisteet, jotka sisältyvät kurssimaksuun. (taitotaso B1-B2) Englanti ENGLANTI 1, alkeet 52 t, FM Kaisa Väisänen Alkeiskurssi, jolla harjoitellaan aktiivista kielenkäyttöä erilaisissa arkielämän tilanteissa. Kurssi sopii niille, jotka eivät ole aikaisemmin opiskelleet englantia. Oppikirjana Jokela etc.: English for You, too! Starter. (taitotaso A1) ENGLANTIA VENÄJÄNKIELISILLE, jatko 52 t, tuntiopettaja Mikhail Kondra Kurssi on jatkoa edellisvuoden alkeiskurssille. Oppikirja sovitaan kurssin alussa. (taitotaso A1) ENGLANTIA LÄHES ALOITTELIJOILLE A 52 t, FM Kaisa Väisänen Kurssi on jatkoa English for You, too! Starter -kirjan opiskelleille, mutta sopii hyvin myös niille, joiden englannin opinnoista on aikaa ja taidot ruostuneet. Oppitunneilla harjoitellaan arkija työelämän perussanastoa, helpohkoa matkailusanastoa sekä kerrataan ja opitaan lisää englannin kielen perusrakenteita. Oppikirjana Jokela etc.: English for You, too! Book 1. (taitotaso A1) ENGLANTIA LÄHES ALOITTELIJOILLE B 52 t, HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Oppikirjana Jokela etc.: English for you, too! Book 1. Ks. Englantia lähes aloittelijoille A. (taitotaso A1) ENGLANTI 2 A 52 t, kello FM Kaisa Väisänen Kurssi sopii n. pari vuotta englantia kansalaisopistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot omaaville. Oppikirjassa harjoitellaan arki- ja työelämän perussanastoa, helpohkoa matkailusanastoa sekä kerrataan ja opitaan lisää englannin kielen perusrakenteita. Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 2 alusta. (taitotaso A1) ENGLANTI 2 B 52 t, FM Maarit Mustonen Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 2. Ks. Englanti 2 A. (taitotaso A1) ENGLANTI 2 C 52 t, HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 2. Ks. Englanti 2 A. (taitotaso A1) ENGLANTI 3 A (OS) 52 t, to kello HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Kurssi sopii n. 3 tai 4 vuotta englantia kansalaisopistossa opiskelleille, jotka haluavat harjoitella kielen perusrakenteita ja parantaa puhevalmiuttaan. Kirjan tapahtumat vievät maailmalle ja tutustumaan ihmisiin. Aihepiireinä ovat mm. talviharrastukset, internet, yritysvierailu ja puutarhanhoito. Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 3 alusta. (taitotaso A1-A2) ENGLANTI 3 B (OS) 52 t, HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 3 alusta. Ks. Englanti 3 A (taitotaso A1-A2) MATKAILUENGLANTIA SENIOREILLE 24 t, pe kello HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Rauhallisesti etenevä matkailupainotteinen kurssi, jolle osallistuminen edellyttää englannin kielen perustietojen tuntemusta. Oppikirja sovitaan kurssin alussa. Mahdollisesta monistepohjaisesta kurssista 2 euron lisämaksu. (taitotaso A2) ENGLANTI 4 A (OS) 52 t, kello FM Kaisa Väisänen Kurssilla syvennetään englannin kielen taitoa opiskelemalla sopivasti lisää kielioppia ja kertaamalla jo opittua. Se kannustaa suullisen kielen käyttöön ja tutustuttaa amerikanenglannin erityispiirteisiin. Aihepiireinä ovat mm. ongelmatilanteet matkailussa, omasta kulttuurista kertominen sekä arjen asioiden hoitaminen. Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 4 alusta. (taitotaso A2) ENGLANTI 4 B (OS) 52 t, HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 4 alusta. Ks. Englanti 4 A. (taitotaso A2) ENGLANTI 4 C (OS) 52 t, kello FM Maarit Mustonen Oppikirjana Haukkapää etc.: English for You, too! Book 4 alusta. Ks. Englanti 4 A. (taitotaso A2) 11
12 ENGLANTI 4, jatko (OS) 52 t, kello FM Kaisa Väisänen Jatketaan peruskieliopin opiskelua sekä tehdään runsaasti kirjallisia rakenneharjoituksia ja parannetaan puhevalmiutta. Kurssilla liikutaan englantilaisessa arkielämässä niin perheen piirissä kuin työssäkin. Oppikirjana Jokela-Sjögren: English for You 4 (vanha painos!) (taitotaso A2) PASSPORT TO FINLAND (OS) 52 t, to kello FM Maarit Mustonen Tarkastelemme suomalaista elämänmuotoa maassamme vierailevan englantilaisen pariskunnan, Patin ja Pollyn, silmin. Opit kertomaan monipuolisesti kotimaastasi ja laajennat erityisesti matkailu- ja palvelutilanteissa tarvittavaa sanastoa. Kertaamme myös peruskielioppia. Kurssi sopii englantia muutaman vuoden opiskelleille. Oppikirjana Eskola-Hellstén etc.: Pat and Polly - Passport to Finland. (taitotaso A2-B1) ALRIGHT? ALRIGHT! - perustason kevyt kertaus (OS) 52 t, to FM Maarit Mustonen Kurssi on tarkoitettu niille, jotka haluavat virkistää englannin kielen taitoaan rauhallisessa tahdissa. Runsaat suulliset harjoitukset rohkaisevat puhumaan. Englannin kielen keskeiset rakenteet kertautuvat myös tehokkaasti kurssin aikana. Kurssi soveltuu esim. English for You 1-4 lukeneille sekä unohtuneet peruskoulu- tai vastaavat tiedot omaaville. Kurssi on kaksivuotinen. Oppikirjana Folland - Saarialho: Alright? Alright! (kpl:t 1-5). (taitotaso A2-B1) LET`S TALK! 24 t, ti kello FM Maarit Mustonen Opimme helppoa arkipäivän englantia tavoitteenamme päivittää ja aktivoida sanavarastoa ja saada rohkeutta puhumiseen. Kurssi sopii esim. English for You 1-4 lukeneille sekä peruskoulu- tai vastaavat tiedot omaaville. Oppimateriaalina monisteet, jotka sisältyvät kurssimaksuun. Vain syyslukukaudella. (taitotaso A2-B1) ENGLANTI 5 (OS) 52 t, kello HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Kurssi on jatkoa edellisvuoden Passport to Finland -kurssille, mutta sopii hyvin myös muille englannin perustiedot omaaville. Kurssilla laajennetaan sanavarastoa, kerrataan rakenteita ja harjoitellaan suullista kielitaitoa. Oppimateriaalista sovitaan kurssin alussa. (taitotaso B1) AKTIVOINTI- JA KERTAUSKURSSI, jatko 1 (OS) 52 t, FM Maarit Mustonen Kurssilla keskitytään erityisesti suullisen kielitaidon ja sanaston aktivointiin. Kerrataan myös kielioppia ja rakenteita. Pohjana peruskoulu- tai vastaavat tiedot. Kurssi sopii hyvin myös unohtuneitten lukiotietojen virkistämiseen. Oppikirjana yksikielinen C. Oxenden - C. Latham-Koenig: New English File Intermediate Student`s Book, kpl:sta 3B lähtien. Myös uudet opiskelijat tervetuloa! (taitotaso B1-B2) AKTIVOINTI- JA KERTAUSKURSSI, jatko 2 (OS) 52 t, FM Maarit Mustonen Oppikirjana yksikielinen C. Oxenden - C. Latham-Koenig: New English File Intermediate Student`s Book, kpl:sta 6A lähtien. Ks. Aktivointi- ja kertauskurssi, jatko 1. Myös uudet opiskelijat tervetuloa! (taitotaso B1-B2) ENGLANTI 7 (OS) 52 t, FM Maarit Mustonen Lukio- tai vastaavat tiedot omaaville soveltuva kurssi, joka kehittää erityisesti suullista kielitaitoa ja kuullunymmärtämistä sekä vahvistaa samalla kieliopin ja rakenteiden hallintaa. Kurssi on kaksivuotinen. (taitotaso B2) Oppikirjana Gairns - Redman: natural English alusta. (taitotaso B2). EVERYDAY ENGLISH CONVERSATION A (OS) 52 t, tuntiopettaja Keith Laverty Practise your English speaking skills by asking questions, sharing information and exchanging ideas with others in a friendly and informal atmosphere. A wide range of topics will be covered using articles from newspapers and the internet. Course material: handouts (included in the course fee). (taitotaso B2) EVERYDAY ENGLISH CONVERSATION B (OS) 52 t, tuntiopettaja James Robertson Ks. Everyday English conversation A. (taitotaso B2) ENGLISH 4 t, pe kello FM Maarit Mustonen Tutustumme netikettiin sekä yleisimpiin sähköpostiviestinnässä käytettäviin ilmauksiin. Kurssi sopii vähintään peruskoulu- tai vastaavat tiedot omaaville. Oppimateriaalina monisteet, jotka sisältyvät kurssimaksuun. (taitotaso B1-B2). Kurssimaksun eräpäivä to AT YOUR SERVICE - palvelualan englantia 24 t, pe, la FM Maarit Mustonen Kurssi on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat asiakaspalveluenglantia työssään. Keskitymme nimenomaan suullisen kielitaidon aktivointiin erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Oppimateriaalina monisteet, jotka sisältyvät kurssimaksuun. (taitotaso B1) Kurssi pidetään pe , ja klo sekä la , ja klo Kurssimaksun eräpäivä to LET`S TALK SOME MORE! 16 t, pe, la Englannin puheaktivointiviikonloput. Ks. Let`s talk! Oppimateriaalina monisteet, jotka sisältyvät kurssimaksuun. Kurssi pidetään pe ja 8.4. klo sekä la ja klo (taitotaso A2-B1). Kurssimaksun eräpäivä to Tälle kurssille on mahdollista ilmoittautua myös syksyllä maksamalla kurssimaksun toimistoon. 12 OS = opintoseteli, ks. s. 4
13 Saksa SAKSA 1, alkeet 52 t, FM Liisa Parviainen Opitaan saksaa aidoissa arkielämän puhetilanteissa sekä tutustutaan saksankielisiin maihin ja kulttuuriin. Oppikirjana Kudel etc.: Einverstanden! 1 alusta. (taitotaso A1) SAKSA 3 (OS) 52 t, FM Liisa Parviainen Kurssi on jatkoa edellisvuoden Saksa 2 -kurssille. Lisää sanastoa, rakenteita ja puheharjoituksia. Oppikirjana Kudel etc.: Einverstanden! 2 alusta (taitotaso A2) SAKSAN AKTIVOINTI- JA KERTAUSKURSSI (OS) 52 t, tuntiopettaja Helmut Lange Mit Unterhaltung auf Deutsch! Saksaa jo useamman vuoden opiskelleille tarkoitettu kurssi, jolla kerrataan kielioppia ja sanastoa sekä keskustellaan ajankohtaisista aiheista. Oppikirjana Themen Aktuell 3. (taitotaso B1) Ranska RANSKA 1, alkeet 52 t, ma tuntiopettaja Dina Lindström Kurssilla opetellaan kielen perusteita ja harjoitellaan käyttämään ranskan kieltä arkielämän puhetilanteissa, asioinnissa ja yksinkertaisissa työelämän tilanteissa. Oppikirjana Martikainen-Mäkelä: Parfait 1. Ranskaa aikuisille. (taitotaso A1) ILMOITTAUTUMISVIIKKO vko 34 ( ), 3. krs Ilmoittautuminen työvuoden kursseille netissä ti klo 14 lähtien ja toimistossa ti to klo RANSKA 1, jatko 52 t, HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Jatketaan ranskan alkeiden opiskelua. Kurssilla harjoitellaan selviytymään ranskan kielellä matkailun ja arkielämän sekä yksinkertaisissa työelämän tilanteissa. Oppikirjana Martikainen- Mäkelä: Parfait 1, kpl:t (taitotaso A1) RANSKA 2, jatko 52 t, ke tuntiopettaja Dina Lindström Jatketaan ranskan kielen perusteiden opiskelua. Aiheina jokapäiväisen elämän eri tilanteet. Tutustutaan myös ranskalaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon. Sopii noin 2 vuotta ranskaa opiskelleille. Oppikirjoina Bärlund etc.: Voilà! 1, kpl:sta 15 lähtien sekä Voilà! 2. (taitotaso A1) RANSKA 4 (OS) 52 t, HuK, tuntiopettaja Anitta Napari Kurssi sopii n. 3 vuotta ranskaa opiskelleille. Opitaan lisää kielen perusrakenteita ja laajennetaan sanavarastoa sekä tutustutaan ranskalaiseen kulttuuriin. Oppikirjoina Bärlund etc.: Voilà! 2 kpl:t 7-10 sekä Voilà! 3. (taitotaso A2) RANSKA 5 (OS) 52 t, ma tuntiopettaja Dina Lindström Kurssi käsittelee ranskalaisen yhteiskunnan ilmiöitä ennen ja nyt. Edellytyksenä noin 3 tai 4 vuoden opinnot, esim. Voilà! 1-3 tai vastaavat tiedot. Sopii myös kertauskurssiksi. Oppikirjana Bärlund etc.: Voilà! 4. (taitotaso A2) Kurssimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä tai viitenumerolla pankkiin. Ilmoittautumisviikolla kursseille ei voi ilmoittautua puhelimitse. RANSKA 6 (OS) 52 t, ke tuntiopettaja Dina Lindström Kurssin aiheina mm. eri taiteen alat, ympäristönsuojelu, vapaaehtoistoiminta, Euroopan Unioni ja Ranskan poliittinen järjestelmä. Edellyttää n. 4 tai 5 vuoden opintoja. Oppikirjana Bärlund etc.: Voilà! 6. (taitotaso B1) RANSKA, edistyneet (OS) 52 t, to tuntiopettaja Dina Lindström Vahvistetaan ja kartutetaan sanavarastoa ja kerrataan kielioppia. Lisäksi ajankohtaisohjelmia netistä. Oppimateriaalina Au présent -aikakauslehti, numerot (v. 2010). Ks. (taitotaso B2) PARIISIN TAIVAAN ALLE 40 t, tuntiopettaja Dina Lindström Matkailuranskan viikonloppukurssi. Kurssi tutustuttaa opiskelijan nopeasti ja tehokkaasti ranskan kielen alkeisiin keskittyen niihin puhetilanteisiin, joita matkailija yleensä kohtaa. Kurssi pidetään syksyllä pe ja klo sekä la ja klo Kurssi jatkuu keväällä pe 21.1., ja sekä la 22.1., ja samoina kellonaikoina kuin syksyllä. Oppikirjana Kurki: Ranskaa matkailijoille. Kurssin päätteeksi mahdollinen matka Pariisiin. Kurssille osallistuminen ei edellytä matkalle lähtöä. (taitotaso A1) Kurssimaksun eräpäivä ma Venäjä VENÄJÄ 1 A, alkeet 52 t, ma kello FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Tervetuloa opiskelemaan venäjän kielen alkeita ja tutustumaan venäläiseen kulttuuriin! Kurssi alkaa aakkosista ja antaa valmiudet toimia käytännön puhetilanteissa. Tällä kurssilla edetään rauhalliseen tahtiin. Tavoitteena on kielen perusteiden oppiminen sekä helpon puhekielen käyttäminen ja ymmärtäminen. Huom. Tällä kurssilla ei syys- eikä hiihtolomaa! Oppikirjana Alestalo: Kafe Piter 1. (taitotaso A1) 13
14 VENÄJÄ 1 B, alkeet 52 t, ti kello FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Ks. Venäjä 1 A. Huom. Tällä kurssilla ei syys- eikä hiihtolomaa! Oppikirjana Alestalo: Kafe Piter 1. (taitotaso A1) VENÄJÄ 1 C, alkeet 52 t, tuntiopettaja Nadja Äyräväinen Ks. Venäjä 1 A. Oppikirjana Alestalo: Kafe Piter 1. (taitotaso A1) VENÄJÄ 1 D, alkeet 52 t, to tuntiopettaja Nadja Äyräväinen Ks. Venäjä 1 A. Oppikirjana Alestalo: Kafe Piter 1. (taitotaso A1) VENÄJÄ 1 E, alkeet 28 t, ma tuntiopettaja Vera Chestakova Rauhallisesti etenevä alkeiskurssi, jolla opitaan selviytymään venäjän kielellä helpoissa arkielämän ja matkailun perustilanteissa. Pääpaino on suullisen kielitaidon harjoittamisessa. Samalla opitaan kielen tärkeimpiä perusrakenteita ja sanastoa. Etenemme ryhmän taitojen mukaan. Oppikirjana Alestalo: Kafe Piter 1. Tälle kurssille on mahdollista ilmoittautua myös syksyllä maksamalla kurssimaksun toimistoon. (taitotaso A1) VENÄJÄ 1, jatko A 52 t, tuntiopettaja Vera Chestakova Jos olet joskus aloittanut venäjän kielen alkeet, tule jatkamaan opiskelua tähän tavoitteelliseen ryhmään. Harjoittelemme paljon venäjän kielen ääntämistä ja opettelemme tärkeimpiä jokapäiväisessä elämässä tarvittavia sanontoja. Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut! 1, kpl:sta 3 lähtien (myös lisäharjoituksia). (taitotaso A1) VENÄJÄ 1, jatko B 52 t, ke FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Kurssi on jatkoa edellisvuoden alkeiskurssille. Tällä kurssilla edetään rauhalliseen tahtiin tavoitteena venäjän kielen perusteiden oppiminen sekä helpon puhekielen käyttäminen ja ymmärtäminen. Huom. Tällä kurssilla ei syys- eikä hiihtolomaa! Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut! 1, kpl:sta 5 lähtien. Alussa kerrataan alkukappaleet. (taitotaso A1) VENÄJÄ 1, jatko C 52 t, ke FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Kurssilla jatketaan venäjän kieliopin opiskelua sekä aktivoidaan sanavarastoa helppojen keskusteluharjoitusten avulla. Edetään rauhalliseen tahtiin tavoitteena venäjän kielen perusteiden oppiminen. Huom. Tällä kurssilla ei syys- eikä hiihtolomaa! Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut! 1, kpl:sta 9 lähtien. Kurssin alussa kerrataan alkukappaleet. (taitotaso A1) VENÄJÄ 1, jatko D 52 t, FM, tuntiopettaja Marja Kondra Ks. Venäjä 1 jatko B. Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut! 1, kpl:sta 5 lähtien. (taitotaso A1) VENÄJÄN KIELEN ÄÄNTÄMISKURSSI 24 t, ma tuntiopettaja Vera Chestakova Venäjän kielen ääntäminen ei ole enää vaikeaa! Harjoittelemme puhumista ja ääntämistä mm. venäläisten lorujen, sanontojen ja runojen avulla. Kertaamme erityisesti venäläistä intonaatiota ja meille vieraita äänteitä. Tarkastelemme myös ääntämispoikkeuksia ja sanapainoa. Kurssi on tarkoitettu n. pari vuotta kieltä opiskelleille. Oppimateriaalina monisteet, jotka sisältyvät kurssimaksuun. (taitotaso A1) VENÄJÄ 2 A 52 t, ma kello FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Kurssilla jatketaan venäjän kieliopin opiskelua. Aktivoidaan sanavarastoa helppojen keskusteluharjoitusten avulla. Huom. Tällä kurssilla ei syys- eikä hiihtolomaa! Oppikirja Saljut! 1:stä käsitellään kpl 12, jonka jälkeen kirja kerrataan. Uutena oppikirjana Saljut! 2. (taitotaso A1-A2) VENÄJÄ 2, jatko A 52 t, tuntiopettaja Vera Chestakova Oletko opiskellut venäjää muutaman vuoden tai onko opiskelustasi vierähtänyt aikaa? Tällä kurssilla voit syventää ja päivittää venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin tuntemustasi sekä aktivoida puhetaitoasi. Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut! 2, kpl:sta 4 lähtien. Myös lisäharjoituksia. (taitotaso A1-A2) VENÄJÄ 2, jatko B 52 t, ma FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Kurssilla jatketaan venäjän kielen opiskelua. Aktivoidaan sanavarastoa keskusteluharjoitusten avulla. Tavoitteena kehittää puhevalmiutta ja tutustua venäläiseen kulttuuriin. Huom. Tällä kurssilla ei syys- eikä hiihtolomaa! Oppikirjana Nikiforow etc.: Saljut! 2, kpl:sta 8 lähtien. (taitotaso A1-A2) VENÄJÄ 3, jatko (OS) 52 t, ti kello FT, tuntiopettaja Elena Jasová-Turunen Kurssilla jatketaan venäjän kielen opiskelua. Tavoitteena on aktivoida sanavarastoa, kehittää keskustelutaitoa ja perehtyä venäläiseen kulttuuriin. Kurssi sopii niille, jotka ovat opiskelleet esim. Saljut! 1:n ja 2:n. Huom. Tällä kurssilla ei syys- eikä hiihtolomaa! Oppikirjana Slovo (saa opettajalta). (taitotaso A2-B1) KESKUSTELE VENÄJÄKSI, helpompi (OS) 52 t, to tuntiopettaja Vera Chestakova Tarvitsetko venäjän kieltä työssäsi tai matkusteletko venäjänkielisissä maissa? Tule aktivoimaan puhetaitoasi keskustelemalla ajankohtaisista aiheista venäläisen opettajan johdolla. Kielioppiasioita kerrataan opiskelijoiden toiveiden mukaan. Oppikirjana Tchernichov: Lähdetään (saa opettajalta). (taitotaso B1) 14 OS = opintoseteli, ks. s. 4
OPINTO-OHJELMA
OPINTO-OHJELMA 2011 2012 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA Hilkka Ilona Sanna Pirjo Maarit Leena Satu Harri Helena TAVATAAN OPISTOLLA! Tervetuloa opiskelemaan kaikki
Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu
Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Tavoitteet Kohderyhmät Käyttö Suomen kielen Osaamispyörän tavoitteena on tehdä näkyväksi maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden suomen kielen osaamista. Osaamispyörä
Suomen kieli / Finnish language, Финский язык
KUOPION KANSALAISOPISTO KEVÄT 2016 Suomen kieli / Finnish language, Финский язык UUDET RYHMÄT Suomi aloittelijoille UUSI, Finnish for beginners NEW Puistokartano, C128 Valokuvaus, Puistokatu 20, Elina
POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) JATKOKOULUTUS noin 10 ov:n opinnot pohjana
POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) JATKOKOULUTUS noin 10 ov:n opinnot pohjana Etäopetuksena Learnlinc järjestelmässä alkaen ma 10.8.2009 klo 17.30-20.00 Opintokokonaisuus sisältää 10 opintoviikkoa verkko-oppitunteja
ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017
ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KIELEN KURSSIT - IIC HELSINKI - Kesäkurssit 2017 (toukokuu - kesäkuu 2017) Lisätietoja kursseista ja ilmoittautumiset: corsi.iichelsinki[at]esteri.it
POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Lukuvuosina ja alkaen
POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Lukuvuosina 2009-2010 ja 2010-2011 alkaen 17.9.2009 Etäopetuksena Learnlinc etäopetusjärjestelmässä (8 ov) sekä lähiopetuksena (2 ov) Opintokokonaisuus sisältää 8 opintoviikkoa
Opinto-ohjelma 2008 2009
Opinto-ohjelma 2008 2009 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA Joutsenon KANSALAISOPISTO 1 Uusia tuulia kansalaisopistolla! Tulevana lukuvuonna Etelä-Karjalan kansalaisopistolla
OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA
VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu
Opinto-ohjelma 2009 2010
Opinto-ohjelma 2009 2010 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA 1 MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN KANSALAISOPISTO Vuodenajat rytmittävät mukavasti meidän suomalaisten elämää. Jokaiseen
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat
Itä-Karjalan Kansanopisto
SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!
Tekniikan alan kieliopinnot
Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö
Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
KIELET. Suomi. 120100 SUOMEN KIELEN ALKEIS-/JATKO- KURSSI, FINNISH FOR FOREIG- NERS (42 t)
KIELET Kieltenopetuksen tavoitteena on auttaa opiskelijoita kommunikoimaan yli kielellisten ja kulttuuristen rajojen. Kielellisten valmiuksien ohella opiskelija saa kulttuuripääomaa sekä uusia näkökulmia
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?
LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I
MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin
SUOMEN KIELEN KURSSIT
SUOMEN KIELEN KURSSIT 2017 2018 Ilmoittautuminen ensi vuoden kursseille alkaa ma 12.6. Löydät silloin lukuvuoden 2017-2018 opinto-ohjelman netistä www.ekko.fi. INFO Suomen opettaja on tavattavissa opistolla
SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola
SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola Suomen kielen ja kulttuurin perusopinnot 1B (A1.3) LUOKKA 2026 31.8.2010-24.5.2011, 175 t, lähtötaso
Monikulttuurisuus oppilaitoksessa Carita Cruz
Monikulttuurisuus oppilaitoksessa Carita Cruz Amiedu Vahva vaikuttaja jo 40 vuoden ajan, maahanmuuttajakoulutusta vuodesta 1979 lähtien Noin 22 000 aikuisoppijaa / vuosi, joista vajaa kolmannes maahanmuuttajia
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot
Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009
Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,
KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI
KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI Kurssin nimi: JAPANI 1, Japanin kielen alkeet (JA1, soveltava) Ajankohta: Syyslukukausi: alkaen 11.9 keskiviikkoisin klo 17.00-. Yhteyshenkilö: Opettaja aaro.haavisto@helsinki.fi
SIUN JA MIUN OPISTO MEIJÄN JUTTU!
SIUN JA MIUN OPISTO MEIJÄN JUTTU! Arjen vaihtelu, harrastaminen, kiinnostavat kurssiaiheet ja laadukas opetus nousivat viimeisimmässä asiakastyytyväisyyskyselyssämme pääsyiksi opistossa käymiseen. Haluamme
Kokemäen kansalaisopisto
Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve
KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus
KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ
VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS
ESPOON AIKUISLUKIO VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Aineopiskelijamaksu... 4 Ilmoittautuminen... 5 Espanja... 6 Italia... 8 Ranska... 10 Saksa... 12 Venäjä...
Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö
Kauppatieteellisen alan kieliopinnot 1.9.2017 Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen
LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET
Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014
Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite
Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on
UUSI! 120241 Tarinoita suomesta (B1) pe 11.1.-19.4. klo 9.30-12, 36 t, 45 Sanna Mäkelä Ilm. 7.1. mennessä.
KEVÄÄN 2013 KURSSIT ALKAVAT ma 7.1.2013. KAIKILLE KURSSEILLE VOI ILMOITTAUTUA, MIKÄLI NIISSÄ ON TILAA www.ekko.fi -> NETTI-ILMOITTAUTUMINEN tai opiston toimistossa, Pohjolankatu 27 ma-to klo 9-17.15 ja
KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:
KESÄLUKIO-OPAS Lahden yhteiskoulun aikuislukio 2019 Kesälukion verkkosivut: www.lyk.fi/kesalukio Ohjeet ja lomakkeet: - Kesälukion kurssitarjotin - Kurssien sisällöt, oppikirjat ja arviointi - Ilmoittautumislomake
Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu
1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin
Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset
Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa
LC-8011 Työelämän venäjän perusteet 1. Aalto-yliopisto Kielikeskus Alexandra Belikova
LC-8011 Työelämän venäjän perusteet 1 Aalto-yliopisto Kielikeskus Alexandra Belikova Työelämän venäjän perusteet 1: aika ja paikka Opetusperiodi I+II tai II+III tai III+IV (syksy 2016, kevät 2017) - pitempi
ASETUKSEN MUKAISET KIELIOPINNOT
1 KIELIOPINNOT KIELIOPINNOT... 1 ASETUKSEN MUKAISET KIELIOPINNOT... 2 X-5 Vieras kieli englanti (5 op)... 2 X-6 Vieras kieli saksa (5 op)... 5 X-7 Toinen kotimainen kieli ruotsi (3 op)... 6 X-0 Toinen
9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet
9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman
OPINTO-OHJELMA 2015-2016 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA
OPINTO-OHJELMA 2015-2016 ETELÄ-KARJALAN KANSALAISOPISTO ADULT EDUCATION CENTRE OF SOUTH KARELIA TAVATAAN TAAS OPISTOLLA! SISÄLLYSLUETTELO Elämme jälleen sitä iloista aikaa, jolloin suunnitellaan kaikkea
Savonian suomen opinnot
Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi
RANSKAN KURSSIT SYKSY TALVI 2016
RANSKAN KURSSIT SYKSY TALVI 2016 1 TIETOA MEISTÄ Institut français tarjoaa ranskalaisessa ympäristössä laadukkaita kielikursseja vasta-alkajista taitaviin kielenkäyttäjiin. Vuonna 1968 perustettu Ranskan
Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta
Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 4.9.2019 Yleistä kieliopinnoista Suomen kieli ja viestintä Sisällys Toinen kotimainen kieli Englanti Muut vieraat
Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.
Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja
Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.
TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää
Kieliohjelma Atalan koulussa
Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko
JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5.
JAKSOVINKIT 6 16-17 Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista
Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia
Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta
YLEISET KIELITUTKINNOT
YLEISET KIELITUTKINNOT KIELITAIDON OSOITTAMINEN YLEISTEN KIELITUTKINTOJEN AVULLA Yleiset kielitutkinnot arvioivat aikuisten kielitaitoa. Yleisessä kielitutkinnossa sinä voit testata, miten hyvin puhut,
Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä
Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja
Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot
1 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 2 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot A1-kieli A2-kieli B1-kieli B2-kieli B3-kieli Viimeistään perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkava, ensimmäinen vieras
Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016
2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.
Valinnaiset kielet Kieli- ja viestintäkoulutus
Valinnaiset kielet Kieli- ja viestintäkoulutus 1 Vieraiden kielten kurssien ajoitus Ranska, venäjä, japani ja kiina - Aloita alkeista tai jatka itsellesi sopivalta tasolta - Alkeiskurssi I syksyllä, Alkeiskurssi
KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet
KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA Tavoitteet MODUULI 1 (A1.3+) Tavoitteena on, että oppija saavuttaa vahvan taitotason A1.3 kaikilla kielen osaalueilla ja joillakin mahdollisesti tason A2.1: A1.3: Ymmärtää joitakin
Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015
Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,
Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa
Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Schildtin lukion kansainvälisyystoiminta on hyvin laajaa, ja tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuus kansainvälistyä joko kotikoulussa
POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h)
POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Verkko-opetuksena Learnlinc ympäristössä alkaen ma 8.9.2008 klo 17.30-19.25 Opintokokonaisuus sisältää 10 opintoviikkoa (200 h) verkko-oppitunteja sekä (200 h) opiskelijan
Lyhyet kurssikuvaukset
Ruotsi, A-kieli Pakolliset 1-6, syventävät 7-8 Pakolliset kurssit opiskellaan pääsääntöisesti numerojärjestyksessä. Syventävät ja soveltavat kurssit suoritetaan pääosin pakollisten kurssien jälkeen. RUA01
General studies: Art and theory studies and language studies
General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö
1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen
Asiakaskoulutukset pääkirjastolla
Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.
RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa
RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston
Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6
B1- RUOTSI VL.6-9 6.LUOKKA T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan opiskeltavan kielen asemaa maailmassa ja sen
SUOMI 2017 / FINNISH 2017 / Финский язык 2017
SUOMI 2017 / FINNISH 2017 / Финский язык 2017 Kieliklubi Puistokartano, A020 Tekstiili, Puistokatu 20 Gabriel Gavrila 102534007S to 16.15-17.15 21.9.2017-30.11.2017, 13,33 t Tule puhumaan ja harjoittelemaan
ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista
Kielen opintopolut/ Language study paths
1 Kielen opintopolut/ Language study paths 2018-22.8.2018 Kielikeskus/Language Centre, Saimaan amk ja LUT Saksa/German Languages of instruction: Finnish, English, German A1 A2 B1 Opintojakso/Course Op/ECTS
Osaamispisteet. Vapaasti valittava
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden
Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.
Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on
ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry
ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,
SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma
SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00
RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2
RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2 RAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään,
DNO 24/011/2005. noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ 30.9.2005. Säännökset joihin toimivalta Määräyksen antamiseen perustuu L 424/2003 10
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 24/011/2005 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ 30.9.2005 Voimassaoloaika 1.10.2005 alkaen toistaiseksi Säännökset joihin toimivalta Määräyksen antamiseen
SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2)
SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit SAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin
Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA
Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella
Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista?
Liite Pienten Kielireppuun. Eväspussi Oman äidinkielen vahva hallinta tukee kaikkea oppimista. Tämän vuoksi keskustelemme kielten kehityksestä aina varhaiskasvatuskeskustelun yhteydessä. Kopio Kielirepusta
Ajankohtaista 5. jaksossa
Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista
Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa
Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta
Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset
Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1
Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä
enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK
enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK Esi- ja peruskouluikäisille maahanmuuttajataustaisille lapsille voidaan järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta perusopetuslain (628/1998) mukaisesti. Sitä voidaan
Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.
Ready for Life. Hakuohjeet
R Ready for Life Hakuohjeet Mikä on Ready for Life? Allianssin nuorisovaihdon Ready for Life-hanke on tarkoitettu toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta vastavalmistuneille. Hanke saa rahoituksen Erasmus+-ohjelmasta,
Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA
Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Mirja Vehovuori mirja.vehovuori@lohja.fi 09 22422786, 050 5230711 www.hiidenopisto.fi
MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10
MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla
Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän
KUOPION JA SIILINJÄRVEN SUOMEN KIELEN OPETUSTARJONTA KEVÄÄLLÄ 2011
KUOPION JA SIILINJÄRVEN SUOMEN KIELEN OPETUSTARJONTA KEVÄÄLLÄ 2011 1. KAIKILLE AVOIMET KURSSIT 10.12.2010 1.A. SUOMEN KIELEN ALKEISKURSSIT yleisten kielitutkintojen taitotasot 0 2 / Eurooppalainen kielitutkinto
3. luokan kielivalinta
3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä
GOETHE-INSTITUT FINNLAND SAKSAN KURSSIT JA TUTKINNOT 2017
GOETHE-INSTITUT FINNLAND SAKSAN KURSSIT JA TUTKINNOT 2017 TERVETULOA HELSINGIN GOETHE-INSTITUTIIN! OHJELMASSA kaikilla tasoilla järjestettävät saksan kurssit kansainvälisesti tunnustetut tutkinnot huippupätevät
KUOPION KANSALAISOPISTO Kuopio Community College Welcome - Tervetuloa!
KUOPION KANSALAISOPISTO Kuopio Community College 2012-2013 Welcome - Tervetuloa! CONTENTS: Education system and adult education in Finland Kuopio Community College I I I I I I I I basic information main
SAKSANKURSSIT JA TUTKINNOT. SYKSY 2019.
GOETHE-INSTITUT FINNLAND SAKSANKURSSIT JA TUTKINNOT. SYKSY 2019. 2019 Goethe-Institut Finnland Kursflyer Herbst3.indd 1 27.06.2019 17:18:39 GOETHE-INSTITUT OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ Opiskele saksaa kommunikatiivisessa
RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA
RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten
GOETHE-INSTITUT FINNLAND SAKSAN KURSSIT JA TUTKINNOT 2017
GOETHE-INSTITUT FINNLAND SAKSAN KURSSIT JA TUTKINNOT 2017 TERVETULOA HELSINGIN GOETHE-INSTITUTIIN! OHJELMASSA kaikilla tasoilla järjestettävät saksan kurssit kansainvälisesti tunnustetut tutkinnot huippupätevät
Saksa, B3-kieli. Kustantajan äänitemateriaali oppikirjaan. Mahdollinen verkkomateriaali. Rakenteet ja suulliset harjoitukset.
Saksa, B3-kieli Tavoitteena on, että aikuisopiskelija saavuttaa B3-oppimäärän saksan kielessä kielitaidon kuvausasteikon tasot seuraavasti: kuullun ymmärtäminen A2.1-A2.2 puhuminen A2.1 luetun ymmärtämien
OP1. PreDP StudyPlan
OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize