YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Ympäristöneuvos Maria Laamanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Ympäristöneuvos Maria Laamanen"

Transkriptio

1 LIITE 1 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Ympäristöneuvos Maria Laamanen VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS SUOMEN MERENHOITOSUUNNITELMAN TOIMENPIDEOHJELMAN HYVÄKSYMISESTÄ 1 Päätöksen sisältö 1.1 Taustaa Toimenpideohjelma on osa Suomen merenhoitosuunnitelmaa, joka laaditaan vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004, muutos 272/2011) ja merenhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (980/2011) nojalla. Edellä mainituilla lailla ja asetuksella on pantu Suomessa täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiapuitedirektiivi). Direktiivi velvoittaa jäsenmaita laatimaan toimenpideohjelmat merialueillensa. Suomen merenhoitosuunnitelma koostuu kolmesta eri osasta. Valtioneuvosto teki vuonna 2012 päätöksen Suomen merenhoitosuunnitelman ensimmäisestä osasta (valtioneuvoston päätös meren nykytilan ja hyvän tilan arvioimisesta sekä ympäristötavoitteiden ja indikaattoreiden asettamisesta) ja vuonna 2014 Suomen merenhoitosuunnitelman toisesta osasta (valtioneuvoston päätös merenhoitosuunnitelman seurantaohjelmasta vuosille ). Toimenpideohjelma vuosille muodostaa merenhoitosuunnitelman kolmannen ja viimeisen osan. Toimenpideohjelmaa laadittaessa ja toimenpiteitä valittaessa on otettu huomioon merenhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen 11 ja 12 :ssä annetut toimenpideohjelmaa ja toimenpiteitä koskevat määräykset. Toimenpideohjelman laadintaan on vaikuttanut myös EU:n meristrategiakoordinaatioryhmän antama suositus toimenpideohjelmien laatimisesta ja raportoimisesta. 1.2 Toimenpideohjelman tarkoitus Meriympäristön hyvän tilan määritelmät on annettu Suomen merenhoitosuunnitelman ensimmäisessä osassa yhdessä yleisten ympäristötavoitteiden kanssa. Toimenpideohjelmassa esitetään toimenpiteitä yleisten ympäristötavoitteiden ja meriympäristön hyvän tilan ylläpitämiseksi tai sen saavuttamiseksi viimeistään vuonna Toimenpideohjelman sisältö Toimenpideohjelman lähtökohdat Merenhoitosuunnitelman ensimmäisessä osassa asetettiin kuusi yleistä ympäristötavoitetta, jotka ohjaavat kohti meriympäristön hyvää tilaa. Yleiset ympäristötavoitteet ovat: 1. Rehevöityminen ei haittaa Itämeren ympäristöä, 2. Haitalliset aineet eivät haittaa meren ekosysteemin toimintaa tai kalan ja riistan käyttöä ihmisravintona, 3. Itämeren kaikkien luontaisten lajien suojelun taso on suotuisa ja niiden pitkäaikainen säilyminen on turvattu, 4. Merenkulku on turvallista ja sillä on mahdollisimman vähän haitallisia ympäristövaikutuksia, 1

2 5. Merellisten luonnonvarojen käyttö on kestävää ja 6. Merellisellä aluesuunnittelulla ehkäistään merialueiden käytön ristiriitoja. Hyvän tilan laadulliset kuvaajat on määritelty meristrategiapuitedirektiivissä ja täsmennetty merenhoitosuunnitelman ensimmäisessä osassa. Merenhoitosuunnitelman ensimmäisessä osassa esitettiin myös alustava meriympäristön tila-arvio Suomen merialueelle. Arvion mukaan hyvä tila oli saavutettu Suomen merialueella seuraavassa kolmessa meren hyvän tilan laadullisessa kuvaajassa: - haitalliset vieraslajit (kuvaaja 2), - merenpohjan koskemattomuus (kuvaaja 6) ja - hydrografiset muutokset (kuvaaja 7). Hyvää tilaa ei ollut saavutettu seuraavissa kuvaajissa: - luonnon monimuotoisuus (kuvaaja 1), - ravintoverkkojen kunto (kuvaaja 4), - rehevöityminen (kuvaaja 5), - epäpuhtauksien pitoisuudet ja vaikutukset (kuvaaja 8) sekä - ruokakalojen epäpuhtaudet (kuvaaja 9). Kolmen kuvaajan (kaupalliset kalat; kuvaaja 3, roskaantuminen; kuvaaja 10 ja energia ja vedenalainen melu; kuvaaja 11) osalta tiedot olivat vuonna 2012 puutteellisia eikä näihin liittyvää nykytilan arviota voitu kaikilta osin toteuttaa. Ihmisen toimista aiheutuvien paineiden ja vaikutusten vähentäminen sekä suojelu- ja kunnostustoimenpiteiden aihekokonaisuudet Meriympäristön tilaan on mahdollista vaikuttaa muuttamalla meriympäristölle haittavaikutuksia aiheuttavaa ihmisen toimintaa tai tekemällä suojelu- tai kunnostustoimia. Toimenpideohjelmassa paineita ja haittavaikutuksia aiheuttavia ihmistoimia sekä suojelu- ja kunnostustoimenpiteitä käsitellään kahtenatoista aihekokonaisuutena. Aihekokonaisuudet ovat: - ravinnekuormituksen ja rehevöitymisen vähentäminen, - vaarallisten ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen, - merellisten luonnonvarojen kestävä käyttö ja hoito, - haitallisten vieraslajien torjunta, - roskaantumisen vähentäminen, - vedenalaisen melun vähentäminen, - merenpohjan elinympäristöjen fyysisten vahinkojen ja menettämisen vähentäminen, - hydrografisten muutosten aiheuttamien häiriöiden vähentäminen, - merenkulun turvallisuus, alusten päästöt ja öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunta, - merialuesuunnittelun toimenpiteet, - merellisten suojelualueiden verkoston vahvistaminen ja muut luonnonsuojelutoimenpiteet sekä - merenhoidon toimenpideohjelman toimeenpanoon liittyvä viestintä ja neuvonta. 2

3 Toimenpiteet Toimenpideohjelma sisältää uusia merenhoidon toimenpiteitä. Sen lisäksi se käsittää myös olemassa olevat, jo aiemmin päätetyt kansalliset, unionin tai kansainväliset toimenpiteet (nykytoimenpiteet). täydentävät nykytoimenpiteitä ja niillä parannetaan mahdollisuuksia ylläpitää tai saavuttaa meriympäristön hyvä tila lainsäädännössä asetetussa aikataulussa. Nykytoimenpiteet käsittävät sellaiset kansainväliset meriympäristöön vaikuttavat sopimukset, joihin Suomi on sitoutunut, voimassaolevan kansallisen lainsäädännön, unionin politiikat sekä meriympäristön tilaan myönteisesti vaikuttavia ohjelmia ja strategioita. Monet nykyisistä toimenpiteistä ovat toimialakohtaisia ja niillä hallitaan meriympäristöön kohdistuvia ihmisen toiminnasta aiheutuvia paineita. Meriympäristön kannalta erittäin merkittäviä rehevöitymistä ja haitallisia aineita vähentäviä nykytoimenpiteitä sisältyy myös vuosien vesienhoitosuunnitelmiin, joista päätetään samanaikaisesti tämän ohjelman kanssa. Tämän ohjelman myötä olemassa olevia toimenpiteitä pyritään myös kohdistamaan nykyistä enemmän merenhoidon tavoitteiden saavuttamisen tukemiseen. Merenhoidon uusia toimenpiteitä on 29 kappaletta. on ryhmitelty edellä mainittuihin aihekokonaisuuksiin ja ne on lueteltu alla olevassa listassa. Kunkin teeman osalta on myös luonnehdittu yleisesti aihekokonaisuuteen liittyviä tavoitteita ja keskeisimpiä olemassa olevia nykytoimenpiteitä. Kansainvälisistä sopimuksista on mainittu vain teemakohtaisia sopimuksia. Ravinnekuormituksen ja rehevöitymisen vähentäminen Rehevöitymistä aiheuttaa typpi- ja fosforiravinteiden liiallinen määrä meriympäristössä. Avomerta koskevat ravinnekuormituksen vähennystavoitteet on määritelty HELCOMissa ja rannikkovesiin liittyvät vähennystarpeet juontuvat vesienhoitosuunnitelmista. Suomen rannikko- ja avomerialueiden hyvä tila rehevöitymisen osalta on arvioitu mahdolliseksi saavuttaa, jos Suomesta Itämereen päätyvää vuosittaista ravinnekuormitusta onnistutaan vähentämään yhteensä vähintään 440 tonnia fosforin ja 6600 tonnia typen osalta vuosien keskimääräiseen tasoon nähden. Ravinnekuormituksen vähentämisen tärkeimmät nykytoimenpiteet sisältyvät vesienhoitosuunnitelmiin, jotka käsittävät ravinnekuormituksen vähentämiseen tähtääviä perustoimenpiteitä, joita jo toteutetaan nykylainsäädännön nojalla sekä täydentäviä toimenpiteitä. Keskeisimpiä nykytoimenpiteitä tehdään yhdyskuntiin sekä haja- ja loma-asutukseen liittyen, maa- ja metsätaloudessa, teollisuudessa, turvetuotannossa ja kalankasvatuksessa. Ajoneuvojen typpipäästöjä säännellään EUasetuksin. 1 Ravinteiden kierrätyksen tehostaminen (REHEV 1) 2 Maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän kehittäminen ja täysimääräinen hyödyntäminen (REHEV 2) 3 Itämeren alueella tuotetusta raaka-aineesta valmistetun kalanrehun käyttöönoton edistäminen ja särkikalojen käytön lisääminen ihmisravintona (REHEV 3) 4 Mereen laskevien virtavesien herkkien eliölajien elinympäristöjen parantaminen (REHEV 4) 5 Kipsin peltolevitys ravinnekuormituksen vähentämiseksi (REHEV 5) 6 Itämeren sisäisten ravinnevarastojen merkitys ja vähentämismahdollisuudet (REHEV 6) 7 Suomi osallistuu edelleen HELCOM-yhteistyössä neuvotteluihin Itämeren 3

4 nimeämiseksi alusten typenoksidipäästöjen valvonta-alueeksi (NECA) kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (REHEV 7) 8 Nesteytetyn maakaasun käytön edistäminen alusten polttoaineena ja tarvittavan infrastruktuurin rakentamisesta huolehtiminen (REHEV 8) Vaarallisten ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen Tavoitteet vaarallisten ja haitallisten aineiden pitoisuuksille meriympäristössä perustuvat vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen (1022/2006) ympäristönlaatunormeihin ja EU:ssa asetettuihin elintarvikkeiden dioksiinien sallittuihin enimmäispitoisuusrajoihin (EY/2375/2001). Vaarallisten ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentämiselle ei ole ravinnekuormituksen tapaan asetettu määrällisiä tavoitteita. Tärkeimmät olemassa olevat toimenpiteet vaarallisten ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentämiseksi sisältyvät kansainvälisiin sopimuksiin ja voimassaolevaan lainsäädäntöön sekä vesienhoitosuunnitelmiin. Näistä merkittävimpiä ovat ympäristönsuojelulaki, EU:n REACH-asetus kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista, pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskeva Tukholman yleissopimus sekä YK:n alaisen Euroopan talouskomission (ECE) kaukokulkeutuvien ilmansaasteiden rajoittamista koskeva sopimus. Teollisuuden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot perustuvat ympäristölainsäädännön mukaisiin menettelyihin. 9 Lääkeaineet merialueella -selvitys (HAITALLISET 1) 10 Kymijoen kautta Itämereen päätyvän dioksiini- ja furaanikuormituksen määrän ja muutosten selvittäminen (HAITALLISET 2) Merellisten luonnonvarojen kestävä käyttö ja hoito EU:ssa kiintiöityjen kaupallisten kalalajien (turska, silakka, kilohaili ja lohi) kalastuksen keskeinen säätelyn väline on vuosittain päätettävä suurin sallittu saalis ja kalastuksen tekniset määräykset. Rannikkolajien, kuten ahvenen, hauen, siian ja kuhan kalastuksessa keskeisin sääntelyn väline on tekniset kalastusmääräykset. Hylkeiden metsästystä säädellään metsästysajan lisäksi kiintiöiden ja pyyntilupien avulla ja merilintujen metsästystä säädellään pääosin metsästysajoilla. Merellisten luonnonvarojen kestävän käytön ja hoidon tärkeimmät olemassa olevat toimenpiteet käsittävät unionin yhteisen kalastuspolitiikan, voimassaolevan kalastuslainsäädännön, kansallisen kalatiestrategian sekä lohi- ja meritaimenstrategian. 11 Selvitys rannikkolajien kalastuksen säätelyn tehostamismahdollisuuksista ja tarpeesta (KALAT 1) 12 Meriharjuksen suojelu (KALAT 2) Haitallisten vieraslajien torjunta Vuonna 2012 hyväksytyn kansallisen vieraslajistrategian tavoitteena on, että Suomessa olevien ja Suomeen mahdollisesti saapuvien haitallisten vieraslajien aiheuttama uhka ja haitta on minimoitu. Merenhoitosuunnitelman perimmäisenä tavoitteena on haitallisten vieraslajien saapumisen ehkäiseminen ja välitavoitteena saapumisvauhdin hidastuminen. Lisäksi tavoitteena on, että haitallisten ja erittäin haitallisten nisäkäsvieraslajien haittavaikutukset on minimoitu saariston erityisen 4

5 tärkeillä linnustoalueilla. Tärkeimmät nykytoimenpiteet haitallisten vieraslajien torjumiseksi käsittävät EU:n vieraslajiasetuksen ja kansallisen vieraslajistrategian. Lain vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (HE 82/2015 vp) on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 alusta. - Ei uusia toimenpiteitä Roskaantumisen vähentäminen Tavoitteena on, että roskaantuminen ei ominaisuuksiltaan eikä määrältään aiheuta haittaa rannikko- ja meriympäristölle. Meriympäristön ja rantojen roskaantumisen vähentämiselle ei kuitenkaan ole asetettu määrällisiä tavoitteita. Meren ja rantojen roskaantumisen ehkäisyyn vaikuttavat merkittävästi kansallisen jätelainsäädännön alaiset toimenpiteet sekä valistus. Roskaamiskielto sisältyy jätelain (646/2011) 72 :ään ja jätteiden käsittelystä ja kierrätyksestä säädetään tarkemmin muun muassa valtioneuvoston asetuksessa jätteistä (179/2012). Tärkeässä asemassa ovat myös EU:n pakkausdirektiivin (94/62/EY) ja kansainvälisten sopimusten toimeenpano. HELCOMissa on hyväksytty Itämeren roskaantumisen vähentämiseksi suositus ja -toimintaohjelma. Sekä MARPOL -yleissopimuksen liite V että Itämeren merellisen ympäristön suojelusopimus kieltävät jätteen laskemisen aluksista mereen. Merenkulun ympäristönsuojelulaissa (1672/2009) säädetään alusten ja satamien jätehuollosta. 13 Laaja yleisselvitys, tavoitteen asettaminen ja toimenpiteet meren roskaantumisen vähentämiseksi (ROSKAT 1) Vedenalaisen melun vähentäminen Merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan mukaan meriympäristön tila on melun osalta hyvä, kun ihmisen aiheuttaman impulsiivisen ja jatkuvan melun määrä ei lisäänny ja on tasolla, joka ei ylitä luonnollista melutasoa liikaa eikä aiheuta haittaa eliöyhteisöille. Melun vähentämiseksi ei ole asetettu tarkempia tavoitteita. Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (IMO) hyväksyttiin keväällä 2014 ohjesäännöt, jossa annetaan ohjeita alusten vedenalaisen melun vähentämiseksi. Myös YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (CBD) alla on hyväksytty suosituksia vedenalaiseen meluun liittyen. Kansallisella tasolla vedenalaisen melun vähentämiseksi ei ole nykytoimenpiteitä. 14 Laivojen vedenalaisen melun vähentämiseen tähtäävien päätösten edistäminen Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (MELU 1) 15 Vedenalaisen rakentamisen aiheuttaman impulsiivisen melun vähentäminen (MELU 2) 16 Vedenalaisen melun tuottamisen vähentäminen (MELU 3) Merenpohjan elinympäristöjen fyysisten vahinkojen ja menettämisen vähentäminen Tavoitteena on, että meren pohjaan kohdistuvat ihmisen aiheuttamat paineet ovat paikallisia ja niiden kumulatiiviset vaikutukset eivät estä pohjaekosysteemien luonnollista toimintaa. Täsmällisempiä tavoitteita pohjan koskemattomuudelle ja merenpohjaan kohdistuville paineille ei ole asetettu kansainvälisesti tai kansallisesti. Rakentamista vesialueilla säädellään maankäyttö- ja rakennuslailla ja rakentaminen 5

6 edellyttää usein vesilain tai ympäristönsuojelulain mukaista lupaa. Rakennushankkeet edellyttävät ympäristövaikutusten arviointia, mikä edistää pohjien suojelua. Kaikki yli 500 m 3 ruoppaukset ovat luvanvaraisia. 17 Ruoppausten haitallisten vaikutusten vähentäminen (FYYSINEN 1) 18 Valtakunnallisen merihiekan ja kiviainesten ottosuunnitelman laatiminen (FYYSINEN 2) Hydrografisten muutosten aiheuttamien häiriöiden estäminen Hydrografisia muutoksia valvotaan ja ehkäistään vesilailla ja valtioneuvoston asetuksella vesitalousasioista. Pääosa hydrografian muutoksiin kohdistuvista nykyisistä toimenpiteistä on paikallisella tasolla toteutettavia. 19 Rannikkoalueen paikalliset virtausolosuhteiden parannustoimet (HYDRO 1) Merenkulun turvallisuus ja riskien hallinta Tavoite on, että merenkulku on turvallista ja sillä on mahdollisimman vähän haitallisia ympäristövaikutuksia. Alusliikenteen turvallisuuden kannalta tärkeimpiä ohjaustoimia Suomen merialueilla ovat alusliikennepalvelu VTS (Vessel Traffic Service) ja GOFREP (Gulf of Finland Reporting System). Merikartoitus ylläpitää merikartoitustietojen aineistopalvelua ja julkaisee merikarttoihin liittyviä muita julkaisuja merenkulun väylien turvaamiseksi. Keskeinen alusten öljy- ja kemikaalionnettomuuksien torjuntavalmiuteen liittyvä lainsäädäntö käsittää öljyvahinkojen torjuntalain, valtioneuvoston asetuksen öljyvahinkojen torjunnasta sekä Suomen kahdenväliset sopimukset Venäjän ja Viron kanssa sekä Pohjoismaiden väliset sopimukset yhteistyöstä ympäristövahinkojen torjumiseksi. Rehevöittäviin päästöihin liittyvät toimenpiteet on käsitelty ravinnekuormituksen ja rehevöitymisen alla. 20 Öljyonnettomuuksien riskin pienentäminen öljyalusten väliseen lastinsiirtoon liittyvien STS-toimien sääntelyn tarkentamisella Suomen vesialueella sekä jatkamalla STS-toimien harmonisoidun käytännön luomista HELCOMin puitteissa Itämeren alueella (MERENKULKU 1) 21 Alusliikenteen turvallisuuden parantaminen enavigation-strategiaa toteuttavan Älyväylä-konseptin avulla (MERENKULKU 2) 22 Meriympäristövahinkojen torjuntavalmiuden kehittämisohjelman laatiminen (MERENKULKU 3) 23 Kansallisen toimintasuunnitelman laatiminen koskien Itämerellä tapahtuvien aluskemikaalivahinkojen ekologisten seurausten arviointia (MERENKULKU 4) Merialuesuunnittelun toimenpiteet Merialuesuunnittelun tavoitteena on edistää merialueiden kestävää käyttöä ja tehokasta hallintaa luomalla puitteet johdonmukaiseen ja avoimeen päätöksentekoon. Maankäyttö- ja rakennuslakia sovelletaan Suomen aluevesillä. Kunnat ja maakuntien liitot vastaavat alueidenkäytön suunnittelusta ja voivat laatia muun muassa yleis- tai maakuntakaavoja merialueelleen. Suomen rannikkostrategia on laadittu vuonna HELCOM ja VASAB (Vision and Strategies around the Baltic Sea Itämeren valtioiden hallitusten välinen aluesuunnittelun yhteistyöjärjestelmä) perustivat

7 yhteisen merialuesuunnittelutyöryhmän HELCOM-VASAB MSP WG:n tukemaan merialuesuunnittelun kehittämistä Itämeren alueella. EU hyväksyi vuonna 2014 merialuesuunnitteludirektiivin (89/2014/EU). 24 Merellisten suojelualueiden sisällyttäminen merialuesuunnitelmiin (MERIALUE 1) Merellisten suojelualueiden verkoston vahvistaminen ja muut luonnonsuojelun toimenpiteet Merellisten luonnonsuojelualueiden kattavuudelle on asetettu 10 %:n pinta-alatavoite YK:n luonnon monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (CBD) puitteissa. Itämerta koskien HELCOMin vuoden 2010 ministerikokous asetti lisäksi tavoitteen, että 10 % pinta-alatavoite tulee saavuttaa myös kullakin Itämeren merialtaalla erikseen. CBD:n Aichi 11 -tavoitteena on myös, että alueet ovat asianmukaisesti hoidettuja, ekologisesti ja alueellisesti edustavia sekä hyvin yhteen kytkeytyneitä ja laajempiin maisemakokonaisuuksiin yhdistyneitä. Kansainvälisistä sopimuksista YK:n luonnon monimuotoisuutta koskeva yleissopimus on merellisen luonnon suojelun kannalta tärkein sopimus. Kansallisesti luonnonsuojelulaki (1096/1996) ja -asetus (160/1997) ovat keskeisiä. Näiden lisäksi myös vesilaki on tärkeä luonnonsuojelun väline ja sen nojalla on toteutettu myös Natura alueita merialueilla. Näiden lisäksi oleellisia ovat mm. Suomen lajien uhanalaisuustarkastelut ja vuoden 2011 toimintasuunnitelma uhanalaisten luontotyyppien tilan parantamiseksi sekä vastaava luontotyyppejä koskeva uhanalaistarkastelu. Lisäksi käytössä on Itämeren hyljekantojen hoitosuunnitelma vuodelta Suojelun tehostaminen merellisillä suojelualueilla (LUONTO 1) 26 Uhanalaisten lajien ja luontotyyppien toimenpideohjelmat (LUONTO 2) 27 Vedenalaisten avainelinympäristöjen suojelu (LUONTO 3) 28 Itämerennorpan suojeluun liittyvien hoitotoimenpiteiden laatiminen ja toteutus (LUONTO 4) Merenhoidon toimenpideohjelmaan liittyvä viestintä Tällä hetkellä ei ole erityisesti merenhoidon viestintään tähdättyjä järjestelmällisiä toimenpiteitä. 29 Merenhoidon tavoitteisiin ja toimenpiteisiin liittyvä viestintä (VIESTI 1) 1.4 Toimenpideohjelman toteuttaminen Ohjelmaa toteutetaan Suomen merialueella rantaviivasta talousvyöhykkeen ulkorajalle. Osa toimenpiteistä toteutetaan valuma-alueella. Toteutus alkaa 1 päivänä tammikuuta 2016 ja jatkuu 31 päivään joulukuuta 2021 asti. Eräiden toimenpiteiden toteutus on jo alkanut. Toimenpideohjelma käsittää toteutussuunnitelman. Suunnitelmassa kaikille toimenpiteille on osoitettu vastuutaho ja osallistujat, mahdollisia rahoituslähteitä ja toteutuksen aikataulu. Lisäksi kaikille toimenpiteille on osoitettu mittarit, joita hyödynnetään toteutuksen seurannassa. Kullekin toimenpiteelle on lisäksi määritelty miten toimenpiteeseen liittyvää rajat ylittävää Itämeren alueen yhteistyötä on suunniteltu tehtävän. 7

8 Toimenpideohjelman toteutuksen Itämeren laajuista yhteistyötä ja koordinointia tehdään Itämeren suojelukomissiossa (HELCOM). Lisäksi toteutusyhteistyötä voidaan tehdä suoraan toisten Itämeren maiden kanssa. Suomen ympäristökeskus toimittaa Euroopan unionin raportointiohjelman edellyttämät tiedot toimenpideohjelmasta Euroopan unionin komissiolle viimeistään 31 päivänä maaliskuuta Toimenpideohjelman valmistelu Toimenpideohjelma laadittiin ympäristöministeriön asettamassa laajassa valmistelutyöryhmässä. Työryhmässä oli jäseniä seuraavista viranomaisista: maa- ja metsätalousministeriö, puolustusministeriö, ympäristöministeriö, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (Etelä- Pohjanmaan ELY-keskus, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Pirkanmaan ELY-keskus, Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus, Uudenmaan ELY-keskus ja Varsinais-Suomen ELY-keskus), elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Ilmatieteen laitos, Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus ja Suomen ympäristökeskus. Lisäksi edustettuina olivat seuraavat järjestöt: Kalatalouden keskusliitto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi. Ohjelman laatimista ohjasi merenhoidon suunnittelun valtakunnallinen yhteistyöryhmä, jossa oli edustus ympäristöministeriöstä, liikenneja viestintäministeriöstä, maa- ja metsätalousministeriöstä, Luonnonvarakeskuksesta, Metsähallituksesta, Uudenmaan ELY-keskuksesta ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta. Ahvenanmaan maakuntahallitus laatii Ahvenanmaan rannikkovesiä koskevan toimenpideohjelman. Ympäristöministeriö toimi yhdessä Ahvenanmaan maakuntahallituksen kanssa Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnan merialueita koskevien toimenpideohjelmien yhteensovittamiseksi. Suomen kanssa yhteisen merialtaan jakavien Ruotsin ja Viron kanssa pidettiin yhteyttä toimenpideohjelmien valmisteluun liittyvien tietojen vaihtamiseksi ja ohjelmien yhteensovittamiseksi sekä toteutukseen liittyvien yhteisten aloitteiden suunnittelemiseksi. Itämeren alueen muiden valtioiden kesken toimenpideohjelmien valmisteluun liittyvää tiedonvaihtoa, yhteen sovittamista ja toteutukseen liittyvän yhteistyön suunnittelua tehtiin HELCOMissä. Toimenpideohjelman valmistelu alkoi vuonna 2011 ja valmistelua tehtiin alati heikkenevässä taloustilanteessa. Supistuvista voimavaroista huolimatta valmistelun lähtökohtana oli meristrategiapuitedirektiivin vähimmäisvaatimuksien täyttäminen. 3 Toimenpideohjelmasta kuuleminen ja lausunnot Merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaehdotuksesta järjestettiin julkinen kuuleminen välisenä aikana. Ympäristöministeriö lähetti lisäksi toimenpideohjelmaa koskevan lausuntopyynnön merenhoidon keskeisille valtakunnallisille tahoille ja rannikon ELY-keskukset lähettivät lausuntopyynnön oman alueensa sidosryhmille. Toimenpideohjelmaehdotuksesta annettiin lausuntoja ja kuulemispalautteita yhteensä 128 kappaletta. Näistä 48 oli osoitettu ympäristöministeriölle ja 72 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille. Lisäksi saatiin 14 kansalaispalautetta. 4 Toimenpideohjelman arvioidut vaikutukset ympäristöön ja poikkeukset 4.1 Ympäristöselostus Ohjelman ympäristöselostuksessa verrattiin toisiinsa kahta vaihtoehtoa: Vaihtoehto 0: Pelkät nykytoimenpiteet sisältäen vesienhoitosuunnitelmien toimenpiteet ja 8

9 Vaihtoehto 1: Nykytoimenpiteet täydennettyinä merenhoidon toimenpideohjelman uusilla toimenpiteillä. Vaihtoehto 1 poikkeaa vaihtoehdosta 0 siten, että se edellyttää toimeenpantavaksi joukon uusia toimenpiteitä. Toteutuessaan uudet toimenpiteet aikaansaavat myönteistä muutosta meriympäristössä. Toimenpiteet tukevat ekosysteemin tervettä rakennetta ja prosesseja, vahvistavat luonnon monimuotoisuutta sekä torjuvat ilmastonmuutoksen aiheuttamia vaikutuksia. Lisäksi uudet toimenpiteet vahvistavat ekosysteemipalveluiden tuotantoa ja siten myös parantavat edellytyksiä luonnonvarojen kestävään käyttöön. Toimenpideohjelmalla ei tunnistettu olevan merkittäviä ei-toivottuja sivuvaikutuksia ympäristöön. Ohjelmalla arvioitiin olevan mahdollista vaikuttaa myönteisesti meriympäristön tilaan myös Suomen oman merialueen ulkopuolisilla vesillä eikä sillä arvioitu olevan haitallisia rajat ylittäviä vaikutuksia. 4.2 Arvio merenhoitosuunnitelman yleisten ympäristötavoitteiden ja hyvän tilan saavuttamisesta Meriympäristön hyvän tilan saavuttaminen riippuu ratkaisevasti siitä, miten nykyiset, muun kuin merenhoidon lainsäädännön nojalla tehdyt päätökset ja sitoumukset toteutetaan. Meristrategiapuitedirektiivi edellyttää toimenpideohjelman vaikuttavuuden arviointia suhteessa merenhoitosuunnitelmassa vuonna 2012 asetettuihin kuuteen yleiseen ympäristötavoitteiseen ja yhteentoista hyvän tilan laadulliseen kuvaajaan. Arvion lähtökohtana on oletus, että sekä nykytoimenpiteet että merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelman toimenpiteet toteutetaan sovitussa aikataulussa. Yleisistä ympäristötavoitteista vuoden 2020 loppuun mennessä arvioidaan mahdolliseksi saavuttaa tavoitteen 1 Rehevöityminen ei haittaa Itämeren ympäristöä toinen osatavoite HELCOMin avomerta koskevat ravinnekuormitusvähennykset on saavutettu. Lisäksi arvioidaan mahdolliseksi saavuttaa tavoite 3 Itämeren kaikkien luonnonvaraisten lajien suojelun taso on suotuisa ja niiden pitkäaikainen säilyminen on turvattu ja tavoite 4 Merenkulku on turvallista ja sillä on mahdollisimman vähän haitallisia ympäristövaikutuksia (taulukko 1). Yleisistä ympäristötavoitteista saavutetaan todennäköisesti myös tavoite 6 Merellisellä aluesuunnittelulla ehkäistään merialueiden käytön ristiriitoja. Tavoitteen 1 Rehevöityminen ei haittaa Itämeren ympäristöä toista osatavoitetta, joka koskee rannikkovesien rehevöitymistilanteen paranemisen edellyttämiä ravinnekuormituksen vähennyksiä, ei Merenkurkkua lukuun ottamatta saavutettaisi tavoiteajankohtaan mennessä. Yleistä ympäristötavoitetta 2 Haitalliset aineet eivät haittaa meren ekosysteemin toimintaa tai kalan ja riistan käyttöä ihmisravintona sekä tavoitetta 5 Merellisten luonnonvarojen käyttö on kestävää ei myöskään kaikilta osin saavutettaisi. Taulukko 1 Arvio yleisten ympäristötavoitteiden saavuttamisesta vuoden 2020 loppuun mennessä sekä arvio tavoitteiden saavuttamisen ajankohdasta, jos tavoitteen saavuttaminen lykkääntyy. Yleinen ympäristötavoite 1 Rehevöityminen ei haittaa Itämeren ympäristöä (rannikoille kohdistuvan ja avomereen vaikuttavan ravinnekuormituksen vähentäminen) Saavutetaanko tavoite vuoden 2020 loppuun mennessä? Arvio viivästyneestä tavoitteen saavuttamisen ajankohdasta Ei Tavoite saavutettaneen vuonna

10 2 Haitalliset aineet eivät haittaa meren ekosysteemin toimintaa tai kalan ja riistan käyttöä ihmisravintona 3 Itämeren kaikkien luontaisten lajien suojelun taso on suotuisa ja niiden pitkäaikainen säilyminen on turvattu 4 Merenkulku on turvallista ja sillä on mahdollisimman vähän haitallisia ympäristövaikutuksia Ei Tavoitteen saavuttamisen ajankohtaa ei ole mahdollista nykytiedoilla arvioida Tavoite saatetaan saavuttaa vuonna 2020 Tavoite saatetaan saavuttaa vuonna Merellisten luonnonvarojen käyttö on kestävää Ei Tavoitteen saavuttamisen ajankohtaa ei ole mahdollista nykytiedoilla arvioida 6 Merellisellä aluesuunnittelulla ehkäistään merialueiden käytön ristiriitoja Kyllä Yleisten ympäristötavoitteiden saavuttamisen lisäksi arvioitiin edellytyksiä saavuttaa meriympäristön hyvä tila vuoden 2020 loppuun mennessä (taulukko 2). Nykytoimenpiteet ja tämän ohjelman uudet toimenpiteet toteuttamalla arvioidaan olevan mahdollista ylläpitää hyvä meriympäristön tila haitallisten vieraslajien (merenhoidon laadullinen kuvaaja 2), merenpohjan koskemattomuuden (kuvaaja 6) ja hydrografisten muutosten (kuvaaja 7) osalta. Meriympäristön nykytilan arvioidaan paranevan tämän ohjelman ansiosta. Tilan paranemista arvioidaan tapahtuvan erityisesti luonnon monimuotoisuuden (kuvaaja 1) osalta ja tilan arvioidaan voivan parantua jopa siinä määrin, että kuvaajan 1 mukainen hyvä tila saattaa olla mahdollista saavuttaa vuoden 2020 loppuun mennessä (taulukko 2). Tähän arvioon liittyy kuitenkin paljon epävarmuutta. Lisäksi luonnonolosuhteet vaikuttavat mahdollisuuksiin saavuttaa luonnon monimuotoisuuden hyvä tila. Ravintoverkkojen (kuvaaja 4) hyvä tila saavutetaan yli 50 %:n todennäköisyydellä tavoiteajankohtaan mennessä. Roskaantumisen (kuvaaja 10) ja vedenalaisen melun (kuvaaja 11) sekä kaupallisten kalakantojen (kuvaaja 3) osalta arviota hyvän tilan saavuttamisesta ei ollut mahdollista tehdä tietovajeiden takia. Toimenpideohjelmalla kuitenkin parannetaan meriympäristön tilaa ja merenhoidon seurantaohjelmalla meriympäristöön liittyviä tietoja näiden puutteellisesti tunnettujen teemojen osalta. Meren tilan myönteisestä kehityksestä huolimatta meriympäristön hyvää tilaa ei ole mahdollista saavuttaa kaikilta osin vuoden 2020 loppuun mennessä (taulukko 2). Hyvää tilaa ei saavutettaisi tavoiteajankohtaan mennessä rehevöitymisen (kuvaaja 5) eikä vaarallisten ja haitallisten aineiden (kuvaajat 8 ja 9) osalta. Taulukko 2 Arvio hyvän tilan saavuttamisesta yhdentoista hyvän tilan kuvaajan osalta vuoden 2020 loppuun mennessä sekä arvio tavoitteiden saavuttamisen uudesta ajankohdasta, jos tavoitteen saavuttaminen lykkääntyy. Hyvän tilan kuvaaja Saavutetaanko hyvä tila vuoden 2020 loppuun mennessä? Arvio viivästyneestä hyvän tilan saavuttamisen ajankohdasta 10

11 1 Pidetään yllä biologista monimuotoisuutta. Luontotyyppien laatu ja esiintyminen ja lajien levinneisyys ja runsaus vastaavat vallitsevia fysiografisia, maantieteellisiä ja ilmastollisia oloja (luonnon monimuotoisuus) 2 Ihmisen toiminnan välityksellä leviävien vieraslajien määrät ovat tasoilla, jotka eivät haitallisesti muuta ekosysteemejä (vieraslajit) 3 Kaikkien kaupallisesti hyödynnettävien kalojen sekä äyriäisten ja nilviäisten populaatiot ovat turvallisten biologisten rajojen sisällä siten, että populaation ikäja kokojakauma kuvastaa kannan olevan hyvässä kunnossa (kaupalliset kalat) 4 Meren ravintoverkkojen kaikki tekijät, siltä osin kuin ne tunnetaan, esiintyvät tavanomaisessa runsaudessaan ja monimuotoisuudessaan ja tasolla, joka varmistaa lajien pitkän aikavälin runsauden ja niiden lisääntymiskapasiteetin täydellisen säilymisen (ravintoverkot) 5 Ihmisen aiheuttama rehevöityminen, erityisesti sen haitalliset vaikutukset, kuten biologisen monimuotoisuuden häviäminen, ekosysteemien tilan huononeminen, haitalliset leväkukinnat ja merenpohjan hapenpuute, on minimoitu (rehevöityminen) 6 Merenpohjan koskemattomuus on sellaisella tasolla, että ekosysteemien rakenne ja toiminnot on turvattu ja että etenkään pohjaekosysteemeihin ei kohdistu haitallisia vaikutuksia (merenpohjan koskemattomuus) 7 Hydrografisten olosuhteiden pysyvät muutokset eivät vaikuta haitallisesti meren ekosysteemeihin (hydrografiset muutokset) 8 Epäpuhtauksien pitoisuudet ovat tasoilla, jotka eivät johda pilaantumisvaikutuksiin (epäpuhtauksien pitoisuudet ja vaikutukset) 9 Kalojen ja ihmisravintona käytettävien muiden merieliöiden epäpuhtaustasot eivät ylitä lainsäädännössä tai muissa asiaa koskevissa normeissa asetettuja tasoja (epäpuhtaudet ruokakalassa) 10 Roskaantuminen ei ominaisuuksiltaan eikä määrältään aiheuta haittaa rannikko- ja meriympäristölle (roskaantuminen) 11 Hyvä tila saattaa olla mahdollista saavuttaa vuoden 2020 loppuun mennessä Hyvä tila oli vuoden 2012 tilanarviossa saavutettu ja sen ylläpitäminen on mahdollista Vuoden 2012 tilanarviossa oli tietopuutteita ja hyvän tilan saavuttamisen ajankohtaa ei ole mahdollista nykytiedoilla arvioida Hyvä tila saattaa olla mahdollista saavuttaa vuoden 2020 loppuun mennessä Hyvää tilaa ei kaikilta osin saavuteta Tavoitteen saavuttaminen lykkääntynee rannikkovesillä vuoteen 2027 ja avomerellä jopa seuraavalle vuosisadalle Hyvä tila oli vuoden 2012 tilanarviossa saavutettu ja sen ylläpitäminen on mahdollista Hyvä tila oli vuoden 2012 tilanarviossa saavutettu ja sen ylläpitäminen on mahdollista Hyvää tilaa ei kaikilta osin saavuteta Hyvän tilan saavuttamisen ajankohtaa ei ole mahdollista nykytiedoilla arvioida Hyvää tilaa ei kaikilta osin saavuteta Hyvän tilan saavuttamisen ajankohtaa ei ole mahdollista nykytiedoilla arvioida Vuoden 2012 tilanarviossa oli tietopuutteita ja hyvän tilan saavuttamisen ajankohtaa ei ole

12 mahdollista nykytiedoilla arvioida 11 Energian mereen johtaminen, mukaan lukien vedenalainen melu, ei ole tasoltaan sellaista, että se vaikuttaisi haitallisesti meriympäristöön (energia ja vedenalainen melu) Vuoden 2012 tilanarviossa oli tietopuutteita ja hyvän tilan saavuttamisen ajankohtaa ei ole mahdollista nykytiedoilla arvioida Jos tavoitteen tai hyvän tilan saavuttamisen arvioidaan viivästyvän vuodesta 2020, direktiivi edellyttää arviota uudesta tavoitteen saavuttamisen ajankohdasta (taulukot 1 ja 2). Luonnonvarojen kestävään käyttöön liittyvän yleisen tavoitteen 5 lopullista toteutumisajankohtaa ei ole nykytiedoin mahdollista arvioida (taulukko 1). Avomerta ja Merenkurkun aluetta koskevat ravinnekuormituksen vähennystavoitteet arvioidaan saavutettavan, mutta ravinnekuormitusta koskeva tavoite (yleinen ympäristötavoite 1) saavutettaneen kokonaisuudessaan vasta vuoteen 2027 mennessä johtuen viiveistä rannikkovesiin kohdistuvien kuormitustarpeiden saavuttamisessa. Myös rannikkovesien hyvä ekologinen tila on arvioitu saavutettavan vaiheittain. Vesienhoitosuunnitelmien mukainen ekologisen tilan käsite kattaa osin kuvaajat 5 ja 8. Hyvä ekologinen tila lienee mahdollista saavuttaa pääosassa Pohjanlahtea ja osassa Saaristomerta viimeistään vuonna Pääosassa Saaristomerta ja Suomenlahdella hyvän tilan saavuttaminen kuitenkin lykkääntyy vuoteen HELCOM on arvioinut, että Itämeren pääaltaalla avomereen vaikuttavan ravinnekuormituksen vähentäminen Itämeren toimintaohjelman tavoitetasolle parantaa avomeren tilaa nopeasti ja merkittävästi, mutta ulapan meriympäristön hyvän tilan saavuttaminen rehevöitymisen osalta (kuvaaja 5) kestää mahdollisesti jopa sata vuotta. Merenkurkun alueella hyvä tila on mahdollista saavuttaa myös avomerellä vuoden 2020 aikana. Vaarallisiin ja haitallisiin aineisiin liittyvän yleisen ympäristötavoitteen 2 ja hyvän tilan (kuvaajat 8 ja 9) saavuttamisen ajankohtaa ei ole nykytiedoilla mahdollista arvioida. Myöskään kaupallisten kalojen (kuvaaja 3), roskaantumisen (kuvaaja 10) ja vedenalaiseen melun (kuvaaja 11) osalta meren hyvän tilan saavuttamisen ajankohtaa ei ole nykytiedoilla mahdollista arvioida. 4.3 Komissiolle raportoitavat poikkeukset Rehevöitymiseen ja haitallisiin ja vaarallisiin aineisiin liittyvien yleisten ympäristötavoitteiden 1 ja 2 sekä merellisten luonnonvarojen kestävään käyttöön liittyvän yleisen ympäristötavoitteen 5 osalta tavoiteaikataulusta viivästytään. Myöskään rehevöitymisen ja haitallisten ja vaarallisten aineiden hyvän tilan tavoitteita ei saavuteta vuoden 2020 loppuun mennessä. Näiden viiveiden takia Suomi ottaa käyttöön vesien ja merenhoidon järjestämisestä säädetyn lain 26 e :n ja meristrategiapuitedirektiivin 14 artiklan mukaisia poikkeuksia ja raportoi niistä komissiolle direktiivin edellyttämällä tavalla (taulukko 3). Rannikkovesillä toteutetaan sekä merenhoitoa että vesienhoitoa. Lisäksi rehevöitymistä sekä vaarallisia ja haitallisia aineita käsitellään molemmissa suunnittelujärjestelmissä. Rehevöitymistä (vrt. kuvaaja 5) ja vaarallisia ja haitallisia aineita (vrt. kuvaaja 8) koskevat rannikkovesien poikkeukset raportoidaan vesienhoitosuunnitelmissa, jotta vältetään näiden päällekkäinen käsittely sekä meren- että vesienhoitosuunnitelmissa. Merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelman poikkeukset liittyvät tarpeeseen pidentää hyvän tilan saavuttamisen aikataulua. Poikkeusten syinä raportoidaan luonnonolot, jotka eivät mahdollista merivesien tilan paranemista ajoissa ja vaarallisten ja haitallisten aineiden osalta lisäksi toimi tai toimien puute, joista asianomainen jäsenvaltio ei ole vastuussa. Poikkeamissyyt perustuvat vesien ja merenhoidon järjestämisestä säädetyn lain 26 e :n ja meristrategiapuitedirektiivin 14 artiklaan. Ensimmäisen poikkeamasyyn taustalla on viiveet toimenpiteiden vaikutusten ilmenemisessä, luonnon hitaat puhdistusprosessit ja Itämeren tilan 12

13 hidas parantuminen ulkoisen kuormituksen lakattua tai vähennyttyä. Jälkimmäisen perustelun taustalla on dioksiinien ja dioksiinien kaltaisten PCB-aineiden kaukokulkeuma Suomen merialueelle. Taulukko 3 Poikkeukset yleisistä ympäristötavoitteista ja hyvän tilan saavuttamisesta sekä alue, jota ne koskevat. Poikkeuksen kohde Poikkeuksen syy Alue, jota poikkeus koskee Ravinnekuormitus ja rehevöityminen Yleinen ympäristötavoite 1 Rehevöityminen ei haittaa Itämeren ympäristöä (ravinnekuormituksen vähentäminen) Kuvaaja 5 Rehevöityminen Vaaralliset ja haitalliset aineet Yleinen ympäristötavoite 2 Haitalliset aineet eivät haittaa meren ekosysteemin toimintaa tai kalan ja riistan käyttöä ihmisravintona Kuvaaja 9 Epäpuhtauksien pitoisuudet ruokakalassa Merellisten luonnonvarojen kestävä käyttö Yleinen ympäristötavoite 5 Merellisten luonnonvarojen käyttö on kestävää Luonnonolot eivät mahdollista merivesien tilan paranemista asetetussa aikataulussa Luonnonolot eivät mahdollista merivesien tilan paranemista asetetussa aikataulussa Luonnonolot eivät mahdollista merivesien tilan paranemista asetetussa aikataulussa. Toimi tai toimien puute, joka ei johdu kansallisista toimenpiteistä Luonnonolot eivät mahdollista merivesien tilan paranemista asetetussa aikataulussa Toimi tai toimien puute, joka ei johdu kansallisista toimenpiteistä Luonnonolot eivät mahdollista merivesien tilan paranemista asetetussa aikataulussa Suomen kaikkien merialueiden rannikkovedet Merenkurkkua lukuun ottamatta Suomen kaikkien merialueiden avomerialueet Merenkurkkua lukuun ottamatta Suomen koko merialue Suomen koko merialue Suomen koko merialue Poikkeuksia sovelletaan vaarallisten ja haitallisten aineiden (yleinen ympäristötavoite 2 ja kuvaaja 9) sekä merellisten luonnonvarojen kestävän käytön (tavoite 5) osalta kaikkiin Suomen merialueisiin (taulukko 3). Ravinnekuormituksen (tavoite 1) osalta soveltamisalue on Merenkurkkua lukuun ottamatta kaikki rannikkovedet. Kohteena ovat ainoastaan rannikkovesien vähennystarpeet, koska avomerta ja Merenkurkun aluetta koskevat kuormitusvähennystavoitteet arvioidaan saavutettavan mikäli uudet ja nykytoimenpiteet toteutetaan aikataulussaan eikä uusia kuormituksen lähteitä tule. Rehevöitymistilaa (kuvaaja 5) koskevaa poikkeusta sovelletaan Suomen kaikkien merialueiden avomerialueisiin Merenkurkkua lukuun ottamatta. Merenkurkussa hyvä tila arvioidaan rehevöitymisen osalta saavutettavan ja rannikkovesien rehevöitymiseen liittyvät poikkeukset esitetään vesienhoitosuunnitelmissa. Vaarallisia ja haitallisia aineita ruokakalassa (kuvaaja 9) koskeva kalojen dioksiini- ja dioksiinien kaltaisten PCB-aineiden pitoisuuksien ylityksistä johtuva poikkeus otetaan käyttöön ja sitä sovelletaan Suomen koko merialueella. Vesienhoitosuunnitelmissa raportoidaan lisäksi kuvaajaan 8 liittyvät poikkeukset, jotka koskevat rannikkovesien TBT-ympäristönlaatunormien ylityksiä eräillä yksittäisillä rannikon alueilla. 13

14 Vaikka toimenpideohjelmassa on arvioitu osittain myös hyvän tilan saavuttamista kaupallisten kalalajien tilan osalta (kuvaaja 3) eikä hyvää tilaa tämän kuvaajan osalta arvioida saavutettavan, Suomi ei hae tälle kuvaajalle poikkeusta tietopuutteista johtuen. 5 Arvio ohjelman taloudellisista vaikutuksista ja mahdolliset rahoituslähteet 5.1 Arvio taloudellisista hyödyistä ja kustannuksista Toimenpideohjelman taloudellisia hyötyjä ja kustannuksia arvioitiin taloustieteellisin menetelmin ja ne perustuvat asiantuntija-arvioihin ja olemassa olevaan tutkimuskirjallisuuteen. Ohjelman taloudellisten hyötyjen on arvioitu nousevan miljoonaan euroon vuoden 2020 loppuun mennessä. Hyödyt johtuvat meriympäristön tilan paranemisesta ja ilmenevät parantuneina meriympäristön taloudellisina hyödyntämismahdollisuuksina. Näitä olisivat mm. kohentuneet kalastus-, virkistys ja matkailukäytön mahdollisuudet. Osa tilan paranemisesta tapahtuu viiveellä toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen. Kun meriympäristön tilan paranemisesta aiheutuvia hyötyjä laskettiin vuoteen 2050 asti, kumulatiivisten hyötyjen arvoksi pelkästään rehevöitymisen osalta arvioitiin 3,58 miljardia euroa. Taloudellisen analyysin mukaan toimenpideohjelman toteuttamisen kokonaiskustannusten odotusarvo on 143 miljoonaa euroa vuosina ja toteutunut kokonaiskustannus on todennäköisesti miljoonan euroa. Osa toimenpideohjelman toimenpiteistä sisältyy myös muihin jo päätettyihin ohjelmiin tai toimenpiteisiin. Esimerkki tällaisesta toimenpiteestä on nesteytetyn maakaasun käytön edistäminen alusten polttoaineena ja tarvittavan infrastruktuurin rakentamisesta huolehtiminen (REHEV 8). Mikäli kustannuksia arvioitaessa huomioidaan ainoastaan ne toimenpiteet, joiden toteutuksen perustana on ainoastaan nyt päätettävä ohjelma, arvio kokonaiskustannuksista sisältäen epäsuorat kustannukset vuosille on noin 60 miljoonaa euroa. Ohjelman kustannuksia arvioitaessa kustannusarvioihin sisällytettiin myös kuluja, jotka aiheutuisivat toimenpiteistä, joita määritellään tarkemmin vasta ohjelman toteutusvaiheessa tiedonkeruun ja selvitysten perusteella. Kun huomioidaan ainoastaan ohjelman ensimmäisen vaiheen toimenpiteet, joita tämä päätös varsinaisesti koskee, välittömät toteutuskustannukset ovat miljoonaa euroa vuosina Taloudellisten analyysien perusteella voidaan todeta, että toimenpideohjelman taloudelliset hyödyt ovat todennäköisesti merkittävästi suuremmat kuin toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset. Ohjelman nettohyöty ilmenisi jo vuoden 2020 loppuun mennessä ja kasvaisi merkittävästi pidemmällä aikavälillä. 5.2 Ohjelman toteutuksen mahdolliset rahoituslähteet Pääministeri Sipilän hallituksen strategiseen ohjelmaan sisältyy useita kärkihankkeita, jotka liittyvät Itämeren tilan parantamiseen ja merenhoitoon. Kiertotaloutta koskevan kärkihanketoimenpiteen 2 (Lisätään ravinteiden kierrätystä ja tehostetaan toimia Itämeren ja vesien suojelemiseksi) mukaan valmistellaan ja toimeenpannaan uusi merenhoidon toimenpideohjelma sekä uudet alueelliset vesienhoidon toimenpiteet, joissa määritellään toimien tehostamistarve. Toteutetaan vesien tilaa parantavia hankkeita, joissa etsitään uusia, vaikuttavia tapoja vähentää ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormitusta vesiin. Kiertotalousteemaan liittyvällä kokeiluohjelmalla rahoitetaan uusiutuvaan energiaan ja ravinteiden kierrätykseen liittyvää tuotekehitystä ja innovaatiota sekä demonstraatio- ja referenssihankkeita. Hallituksen ravinteiden kierrätystavoitteiden varmistamiseksi ja maaseudun kehittämisohjelman toimien täysmääräiseksi hyödyntämiseksi toteutetaan Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön - hankkeen (MMM) sekä ravinteiden kierrätysohjelman (RAKI; YM) toinen vaihe ( ). 14

15 Näillä hankkeilla toteutetaan suoraan merenhoidon toimenpideohjelman toimenpidettä REHEV 1 Ravinteiden kierrätyksen tehostaminen. Kiertotalousteeman alla on mahdollista toteuttaa myös merenhoidon toimenpide REHEV 5 Kipsin peltolevitys ravinnekuormituksen vähentämiseksi, toimenpide REHEV 6 Itämeren sisäisten ravinnevarastojen merkitys ja vähentämismahdollisuudet sekä useita muita ohjelman toimenpiteitä. Hallitusohjelman kärkihankkeet sisältävät myös muita toimenpiteitä, jotka tukevat merenhoidon toimenpiteitä. Veteen liittyvien elinkeinojen ja osaamisen avulla (sininen biotalous) lisätään kestävää kasvua. Tätä varten laaditaan sinisen biotalouden kansallinen kehittämissuunnitelma, jossa tunnistetaan tavoitteet sekä keskeiset toimenpiteet vesiin liittyvien kestävien kasvumahdollisuuksien hyödyntämiseksi vesien hyvän tilan tavoitteet huomioon ottaen (mm. kalavarat, veden biomassat, energia, osaaminen, matkailu, palvelut ja vienti). Vaeltavia ja uhanalaisia kalakantoja elvytetään, koska vahvistuneet kalakannat parantavat kestävän matkailun edellytyksiä, edistävät vaelluskalojen lisääntymisedellytyksiä, luonnon monimuotoisuutta sekä Itämeren hyvän tilan saavuttamista. Hallitusohjelman kärkihankkeiden lisäksi toimenpiteiden yhdeksi mahdolliseksi rahoituslähteeksi on tunnistettu Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR). Komissio hyväksyi EMKR:n Suomen toimintaohjelman maaliskuussa EMKR:stä rahoitetaan Unionin yhteisen kalatalouspolitiikan toimeenpanoa ja kalataloutta yleensä ja edistetään yhdennetyn meripolitiikan täytäntöönpanoa. Suomen EMKR-toimintaohjelman meripolitiikkarahoitusta voidaan myöntää mm. meriympäristön suojeluun ja erityisesti sen biologisen monimuotoisuuden ja merialueiden suojeluun. Meripolitiikan rahoitukseen on Suomessa varattu noin 10,6 miljoonaa euroa. Valtioneuvoston kanslia vahvistaa meripolitiikan rahoituksen käyttösuunnitelma vuosille vuoden 2015 loppuun mennessä. Useita toimenpiteitä toteutetaan virkatyönä. Tällaisia ovat mm. osallistuminen kansainvälisten sopimusten alla käytäviin neuvotteluihin, luonnonsuojelun tarpeet huomioivien merialuesuunnitelmien laatiminen sekä uhanalaisten lajien ja luontotyyppien suojelusuunnitelmien laatiminen. Lisäksi eräitä toimenpiteitä olisi mahdollista rahoittaa muista EU:n rahastoista, kuten LIFE+:sta, TEN-T liikenneverkkojen Eurooppa-rahoitusmekanismista ( , Connecting Europe Facility eli CEF) ja EU:n Itämeren alueen ohjelmasta. Kaiken kaikkiaan toimenpideohjelman ensimmäisen vaiheen suorien kustannusten kattaminen yllä mainituista lähteistä vaikuttaa mahdolliselta vuosina Toimenpideohjelman toteuttaminen tehdään valtion rahoituksen osalta talousarviomäärärahojen ja valtiontalouden kehysten puitteissa ja valtion viranomaisia koskeva resursointi käsitellään normaalisti talousarviomenettelyssä. 6 Kotitalouksiin, toiminnanharjoittajiin ja viranomaisiin kohdistuvat vaikutukset Meriympäristön tilan kohentuminen tuottaa laaja-alaisia hyötyjä kalastukselle, virkistykselle, matkailulle sekä ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Tavoitellut vähennykset haitallisten aineiden pitoisuuksissa näkyvät terveyshyötyinä. Meriympäristön kohentuva tila tuottaa myönteisiä vaikutuksia myös ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen. Toimenpiteet ja merenhoidon tavoitteet voivat kannustaa myös innovaatioihin ja tuottaa uusia vientimahdollisuuksia. Toiminnanharjoittajille aiheutuu kuluja mm. investoinneista vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluinfrastruktuuriin, esimerkiksi nesteytetyn maakaasun käytön edistämiseksi alusten polttoaineena. Tämä prosessi on kuitenkin jo käynnissä eikä toimenpide aiheuta sinänsä uusia kustannuksia. Työ- ja elinkeinoministeriön tukiohjelmasta on jaettu investointitukea kansallisen LNG terminaalien verkoston rakentamiseksi yhteensä 123 miljoonaa euroa vuosina 2013 ja Investointituki on tarkoitettu maakaasun tuontiin tai vastaanottamiseen sekä purkamiseen, varastointiin ja toimittamiseen käytettävän terminaalin ja siihen liittyvän laitteiston suunnitteluun ja rakentamiseen. Tämän ohjelman toimenpiteen johdosta EU:n säätelemään 15

16 ympäristökorvausjärjestelmään mahdollisesti ehdotettavat rakenteelliset muutokset vesiensuojeluhyötyjen korostamiseksi saattaisivat pitkällä tähtäimelle vaikuttaa viljelijöiden saamien korvausten tasoon ja kohdentumiseen. Toiminnanharjoittajien toivotaan osallistuvan ohjelmassa mukana oleviin hankkeisiin ja kokeiluihin, kuten ravinteiden kierrätyshankkeisiin ja kipsin peltolevitykseen. Eräät suojelualueisiin liittyvät toimenpiteiden aloitteet, kuten suojelun tehostaminen merellisillä suojelualueilla ja uhanalaisten lajien ja luontotyyppien suojeluohjelmat saattavat pidemmällä aikavälillä johtaa erikseen päätettäviin rajoituksiin alueiden käytössä. Valtiolle koituu kustannuksia useisiin toimenpiteisiin sisältyvistä kartoituksista ja selvityksistä sekä tiedon kokoamisesta ja käsittelystä. Kustannuksia aiheutuu myös järjestelmäinvestoinneista, kuten panostuksista erilaisten tietojärjestelmien kehittämiseen. Valtion ja kuntien viranomaisten on otettava soveltuvilta osin huomioon valtioneuvoston hyväksymät merenhoitosuunnitelmat. Tämä merkitsee viranomaisten yleistä velvollisuutta toimia toimivaltansa puitteissa merenhoitosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Ympäristönsuojelulakiin ja vesilakiin perustuvilla luvilla on tärkeä merkitys merenhoidon tavoitteiden saavuttamisessa. Lupaa edellyttävää yksittäistä hanketta koskevat velvoittavat toimet määritellään lupamenettelyissä, jotka perustuvat aineelliseen lainsäädäntöön, kuten vesilakiin (587/2011), ympäristönsuojelulakiin (527/2014), maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999) sekä luonnonsuojelulakiin (1096/1996). Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) luvussa 4 säädetään ympäristötavoitteista, jotka tulee ottaa huomioon eri lakien mukaisessa päätöksenteossa. Lupamenettelyissä tulee ottaa tarpeellisilta osin huomioon, mitä merenhoitosuunnitelmassa esitetään toiminnan vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista. 7 Toimenpideohjelman tarkistaminen Merenhoitosuunnitelma tarkistetaan joka kuudes vuosi. Toimenpideohjelma tarkistetaan ja päivitetään siten, että uusi ohjelma käynnistyy 1 päivänä tammikuuta Käsittelyjärjestys ja muutoksenhaku Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004, muutos 272/2011) 26 k :n mukaan valtioneuvosto hyväksyy merenhoitosuunnitelman. Valtioneuvoston päätös merenhoitosuunnitelmasta annetaan lain 17 :n mukaan julkipanon jälkeen ja sen katsotaan tulleen asianomaisten tietoon, kun se on annettu. Ympäristöministeriö julkaisee valtioneuvoston hyväksymän merenhoitosuunnitelman sähköisesti. Lisäksi ohjelma on nähtävillä ympäristöministeriön kirjaamossa. Merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelman hyväksymistä koskevaan valtioneuvoston päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölain (586/1996) 31 :n 2 momentissa säädetään. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on lainvastainen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Koska toimenpideohjelman hyväksyminen on Suomen velvollisuus EU:n jäsenvaltiona meristrategiapuitedirektiivin toteuttamiseksi, päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä. Päätös esitetään pantavaksi täytäntöön mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Valitusviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. 16

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016-2022 Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus 2.3.2015 Merenhoidon suunnittelu Meristrategiadirektiivi 2008 Laki vesien- ja merenhoidosta (muutos) 2011 Suomen

Lisätiedot

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Ympäristöneuvos Maria Laamanen, ympäristöministeriö Itämerihaaste 10 v -tilaisuus 14.12.2017 Meristrategiadirektiivillä Euroopan

Lisätiedot

Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys?

Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys? Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys? Merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015, Helsinki Neuvotteleva virkamies Maria Laamanen, YM 2 Meristrategiadirektiivi

Lisätiedot

Merenhoidon suunnittelu 2014

Merenhoidon suunnittelu 2014 Merenhoidon suunnittelu 2014 - Toimenpideohjelma KASELY 20.10.2014 Suomen merenhoitosuunnitelma 1. osa: Nykytilan arvio, hyvän tilan määritys sekä ympäristötavoitteet (VN:n päätös joulukuussa 2012) 2.

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Saaristomeren ja Selkämeren tila Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma 29.5.2018 Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Merenhoito Taustalla EU:n meristrategiapuitedirektiivi, joka tuli

Lisätiedot

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa. Antton Keto ja Maria Laamanen Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi, 5.9.

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa. Antton Keto ja Maria Laamanen Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi, 5.9. Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Antton Keto ja Maria Laamanen Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi, 5.9.2017, Turku Vesienhoidon ajankohtaiset asiat Vesienhoidon suunnittelussa työn

Lisätiedot

Merenhoidon toimenpideohjelma ja toimenpiteiden tarve Pohjanmaan merialueilla Havsvårdens åtgärdsprogram och behovet av åtgärder i Österbotten

Merenhoidon toimenpideohjelma ja toimenpiteiden tarve Pohjanmaan merialueilla Havsvårdens åtgärdsprogram och behovet av åtgärder i Österbotten Merenhoidon toimenpideohjelma ja toimenpiteiden tarve Pohjanmaan merialueilla Havsvårdens åtgärdsprogram och behovet av åtgärder i Österbotten Hans-Göran Lax 29.1.2015 Härmä Meren- ja vesienhoidon suunnittelun

Lisätiedot

Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelma 2016 2021

Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelma 2016 2021 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 5 2016 Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelma 2016 2021 Maria Laamanen (toimittaja) YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 5 2016 Suomen merenhoitosuunnitelman

Lisätiedot

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus Aikataulu 2012 2013 2014 2015 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 Työohjelman ja keskeisten kysymysten suunnittelu Kuuleminen keskeisistä kysymyksistä ja työohjelmasta

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden

Lisätiedot

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Tiina Tihlman, ympäristöministeriö Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 SYKE & WWF Puitedirektiiviehdotus merialueiden suunnittelun

Lisätiedot

Merenhoidon suunnittelun tilannekatsaus

Merenhoidon suunnittelun tilannekatsaus Merenhoidon suunnittelun tilannekatsaus Annukka Puro-Tahvanainen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Annukka Puro-Tahvanainen 17.12.2012 Merenhoidon suunnittelu eli EU:n meristrategiadirektiivin

Lisätiedot

Meriluonnon monimuotoisuus ja merenhoitosuunnitelman tietotarpeet. Juha-Markku Leppänen SYKE Merikeskus

Meriluonnon monimuotoisuus ja merenhoitosuunnitelman tietotarpeet. Juha-Markku Leppänen SYKE Merikeskus Meriluonnon monimuotoisuus ja merenhoitosuunnitelman tietotarpeet Juha-Markku Leppänen SYKE Merikeskus Sisällys Merenhoito? Merenhoitosuunnitelman laadinta ja aikataulu Yhteistyö Meren hyvä tila ja monimuotoisuus

Lisätiedot

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTO

EUROOPAN KOMISSIO YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTO EUROOPAN KOMISSIO YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTO Pääjohtaja Bryssel 2 3 JAN. 2017 ENV/C2/LMR/gm Ares(2016) Suurlähettiläs Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuve Täysivaltainen erikoissuurlähettiläs Suomen pysyvä

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Käynnistetty Valmis Vesien- ja merenhoidon kärkitoimenpiteiden toteutus Ravinnekuormituksen

Lisätiedot

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Hannele Nyroos Tuumasta toimeen Itämeren tilan parantamiseksi - merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015 Rake-sali,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta /2011 Laki. vesienhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta /2011 Laki. vesienhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta 2011 272/2011 Laki vesienhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2011 Eduskunnan

Lisätiedot

Merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan valmistelu -tilannekatsaus. Pohjois-Pohjanmaan yhteistyöryhmän kokous

Merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan valmistelu -tilannekatsaus. Pohjois-Pohjanmaan yhteistyöryhmän kokous Merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan valmistelu -tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan yhteistyöryhmän kokous 20.9.2017 Taustaa merenhoidosta Taustalla EU:n meristrategiapuitedirektiivi, joka on Suomessa

Lisätiedot

Merenhoidon tilannekatsaus. Annukka Puro-Tahvanainen Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous

Merenhoidon tilannekatsaus. Annukka Puro-Tahvanainen Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous Merenhoidon tilannekatsaus Annukka Puro-Tahvanainen Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 23.11.2017 Suomen merenhoitosuunnitelma koostuu kolmesta osasta: Merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vesistökunnostusverkoston seminaari 2016 Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus/Visa Niittyniemi 1 Kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014

Lisätiedot

HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö

HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta 8.12.2015 Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö Painolastivedet ja vieraslajit, taustaa Ihmisten mukanaan tuomat vieraslajit eivät kuulu

Lisätiedot

Ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu jäsentelyä. Rauno Yrjölä

Ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu jäsentelyä. Rauno Yrjölä Ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu jäsentelyä Rauno Yrjölä Merialuesuunnittelun keskeisiä tekijöitä Ekosysteemien huomioiminen Ihmistoiminnan tarpeiden ja vaikutusten kattava analyysi Tiedon saatavuuteen,

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta

Lisätiedot

HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö

HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.2.2016 Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö Painolastivedet ja vieraslajit, taustaa Ihmisten mukanaan tuomat vieraslajit

Lisätiedot

Meristrategiadirektiivi ja VELMU

Meristrategiadirektiivi ja VELMU Meristrategiadirektiivi ja VELMU Saara Bäck, Ympäristöministeriö 1 Meret muuttuvat Itämeren monet uhkat Alueellinen vaikutus Koko Itämeri Ylikalastus Vieraslajit Luonnonvarojen käyttö habitaaattien pirstoutuminen

Lisätiedot

Ref. Ares(2017) /06/2017

Ref. Ares(2017) /06/2017 PERMANENT REPRESENTATION OF FINLAND TO THE EUROPEAN UNION EUE2017-01430 Ref. Ares(2017)2757970-01/06/2017 EUE Hakkarainen Veera(UM) 22.05.2017 European Commission DG Environment Director-General Daniel

Lisätiedot

Turun ja Helsingin kaupunkien toimenpideohjelma 2014-2018. Pekka Kansanen, ympäristöjohtaja Helsingin kaupungin ympäristökeskus

Turun ja Helsingin kaupunkien toimenpideohjelma 2014-2018. Pekka Kansanen, ympäristöjohtaja Helsingin kaupungin ympäristökeskus Turun ja Helsingin kaupunkien toimenpideohjelma 2014-2018 Pekka Kansanen, ympäristöjohtaja Helsingin kaupungin ympäristökeskus Itämerihaaste pähkinänkuoressa KäynnistettyTurun ja Helsingin kaupunginjohtajien

Lisätiedot

Meripolitiikan kehittäminen

Meripolitiikan kehittäminen Meripolitiikan kehittäminen Turun ja Varsinais-Suomen meripäivä 1.2.2017 Jussi Soramäki EU-erityisasiantuntija Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan keskeisiä toimijoita Keskeiset ministeriöt VNK, LVM,

Lisätiedot

Suomen meriympäristön tila Erityisasiantuntija Jan Ekebom, Ympäristöministeriö, Luontoympäristöosasto, Vesien ja mertensuojeluyksikkö

Suomen meriympäristön tila Erityisasiantuntija Jan Ekebom, Ympäristöministeriö, Luontoympäristöosasto, Vesien ja mertensuojeluyksikkö Suomen meriympäristön tila 2018 Erityisasiantuntija, Luontoympäristöosasto, Vesien ja mertensuojeluyksikkö Suomen meriympäristön tila 2018 Raportti on laaja katsaus meren tilaan vuosina 2011-2016 Raportilla

Lisätiedot

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9.

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9. Luonnonsuojelulainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg 1 Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kestävä käyttö YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva

Lisätiedot

MERIALUESUUNNITTELU JA SEN LINKIT MERENHOITOON. Vaasa Ann Holm, Pohjanmaan liitto ja Pekka Salminen, Varsinais-Suomen liitto

MERIALUESUUNNITTELU JA SEN LINKIT MERENHOITOON. Vaasa Ann Holm, Pohjanmaan liitto ja Pekka Salminen, Varsinais-Suomen liitto MERIALUESUUNNITTELU JA SEN LINKIT MERENHOITOON Vaasa 19.9.2018 Ann Holm, Pohjanmaan liitto ja Pekka Salminen, Varsinais-Suomen liitto HELCOM Baltic Sea Action Plan EU:n yhdennetty meripolitiikka Regional

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Ylijohtaja Juha S. Niemelä Luonnonvaraosasto Maa- ja metsätalousministeriö 7.1.2016 1 KÄRKIHANKKET

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta LUONNOS 12.5.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavan lakia

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö. Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö. Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo 21.4.2017 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnittelu järjestetty muuttamalla maankäyttö- ja rakennuslakia

Lisätiedot

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä Nunu Pesu 11.9.2018 EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevat päätavoitteet Luontodirektiivin yleisenä tavoitteena on edistää luonnon

Lisätiedot

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue KOOSTE KUULEMISPALAUTTEEN VERKKAVASTAUKSISTA LOKAKUU 2018 KOOSTE VERKKOKYSELYN VASTAUKSISTA

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11346/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (6) Päätöshistoria Rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja 07.05.2014 20 HEL 2012-006046 T 11 00 01 Päätös Rakennus- ja ympäristötointa johtava

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

EU:n meripolitiikka: Blue Growth

EU:n meripolitiikka: Blue Growth EU:n meripolitiikka: Blue Growth Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Blue Growth työpaja Espoo 22.3.2017 EU:n meripolitiikka Uusi ja kehittyvä politiikkasektori Meripolitiikka kattaa seuraavat horisontaaliset

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Luonnonsuojeluvalvoja Ilkka Heikkinen Eduskunnan ympäristövaliokunta ja Suomen Biodiversiteettityöryhmä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Luonnos 3.7.2018 Muutettavaksi ehdotetut kohdat on korostettu punaisella. Valtioneuvoston asetus merenhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

ELYt ja merialueiden suunnittelu

ELYt ja merialueiden suunnittelu ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja

Lisätiedot

Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset. Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta

Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset. Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta Vihdin vesistöpäivä 10.11.2018 Vesiensuojelu & odotukset Valtakunnallinen ohjaus Kunnan rooli Strategia ja visio vesienhoitoon

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 16.5.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Vihreä arkkitehtuuri: Ehdollisuus I pilarin ekojärjestelmä

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus harkinnanvaraiset valtionavustukset ja muut rahoituslähteet 25.4.2018 Kunnostusrahojen myöntöperusteet VN asetuksesta Valtioneuvoston asetus 714/2015 Asetuksessa

Lisätiedot

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos 24.9.2015 ympäristöministeriö Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivin vaatimukset Direktiivin tavoitteena on edistää

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Puitedirektiivi on Euroopan laajuinen, uusi järjestelmä. Direktiivi luo jatkuvan prosessin, jolle on annettu määräajat ja tavoitteet. Kansallinen toteutus sovitetaan

Lisätiedot

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen 15.5.2013 Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö 1) SAC alueiden perustamismenettely ja suojelutoimenpiteiden toteuttaminen Luontodirektiivin 1 artiklan l-kohta

Lisätiedot

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus Vesienhoito hallinnonuudistuksessa Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä 23.5.2018 Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus 1 2 14 000 htv Kanta-Hämeen ja Päijät- Hämeen vuosibudjetit yhteensä noin 1 200 000 000 euroa

Lisätiedot

Merenhoidon kuulemispalaute 2018

Merenhoidon kuulemispalaute 2018 Merenhoidon kuulemispalaute 2018 Merenhoidon ydinryhmä: Maria Laamanen, Samuli Korpinen, Pekka Paavilainen, Janne Suomela, Titta Lahtinen, Jan Ekebom Perustiedot kuulemispalautteesta Palautteita yhteensä:

Lisätiedot

LUONNONTILA.FI miten menee, mitä tehdään, riittääkö?

LUONNONTILA.FI miten menee, mitä tehdään, riittääkö? LUONNONTILA.FI miten menee, mitä tehdään, riittääkö? Ari Pekka Auvinen Suomen ympäristökeskus, Oulu Luonnon monimuotoisuuden tavoitteet Suomessa vuoteen 2020 ja sen jälkeen Eduskunnan ympäristövaliokunnan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

SISÄLLYS. N:o 236. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto EU Meripolitiikka, merialuesuunnittelu, meristrategiadirektiivi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä elokuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. merenhoidon järjestämisestä

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä elokuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. merenhoidon järjestämisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä elokuuta 2011 980/2011 Valtioneuvoston asetus merenhoidon järjestämisestä Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

Suomen Itämeren alueen strategia

Suomen Itämeren alueen strategia Suomen Itämeren alueen strategia 1 Itämeren alue 2 Itämeren alueen vahvuudet vakaus, pienet hyvinvointierot koulutustaso keskinäisen yhteistyön perinne innovatiivisuus, ketteryys uuden teknologian käyttöönotossa

Lisätiedot

Itämeren nimeäminen typenoksidipäästöjen erityisalueeksi (NECA); tiekartan hyväksyminen. Eeva-Liisa Poutanen Ympäristöneuvos YmV ja LiV 8.3.

Itämeren nimeäminen typenoksidipäästöjen erityisalueeksi (NECA); tiekartan hyväksyminen. Eeva-Liisa Poutanen Ympäristöneuvos YmV ja LiV 8.3. Itämeren nimeäminen typenoksidipäästöjen erityisalueeksi (NECA); tiekartan hyväksyminen Eeva-Liisa Poutanen Ympäristöneuvos YmV ja LiV 8.3.2016 Rehevöityminen Itämeren suurin ongelma Typpeä ja fosforia

Lisätiedot

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma Ramsar kosteikkotoimintaohjelma 2016-2020 Ramsar -kosteikkotoimintaohjelman valmistelu Tavoitteena kansainvälisen Ramsarin sopimuksen toimeenpanon eli kosteikkojen suojelun ja kestävän käytön edistäminen

Lisätiedot

Tausta-asiakirja 2 Merenhoidon yleisten ympäristötavoitteiden ja niihin liittyvien indikaattoreiden tarkistaminen

Tausta-asiakirja 2 Merenhoidon yleisten ympäristötavoitteiden ja niihin liittyvien indikaattoreiden tarkistaminen Tausta-asiakirja 2 Merenhoidon yleisten ympäristötavoitteiden ja niihin liittyvien indikaattoreiden tarkistaminen Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus 1 Merenhoidon yleisten ympäristötavoitteiden ja niihin

Lisätiedot

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Satu Räsänen, Ympäristöministeriö 16.9.2009 Lappeenranta Kaivannaisalan ympäristöpäivä Satu Räsänen /Ympäristöministeriö /Vesipolitiikan puitedirektiivi 1 Valtioneuvoston

Lisätiedot

VESIVILJELYN HUOMIOIMINEN MERIALUESUUNNITTELUPROSESSISSA

VESIVILJELYN HUOMIOIMINEN MERIALUESUUNNITTELUPROSESSISSA VESIVILJELYN HUOMIOIMINEN MERIALUESUUNNITTELUPROSESSISSA Kalankasvatuksen ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 7.11.2018 Pekka Salminen Merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori HELCOM Baltic Sea Action

Lisätiedot

Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO

Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO Kuuleminen 14.3.2013 SAC-työryhmän tehtävät Satu Sundberg, YM/LYMO Työn tavoitteet, aikataulu ja osallistaminen Taustalla luonto- ja lintudirektiivien tulkinnan täsmentyminen EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössä

Lisätiedot

HE 242/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta

HE 242/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavan lakia vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun edistäminen

Merialuesuunnittelun edistäminen Merialuesuunnittelun edistäminen EMKR:n meripolitiikan rahoituksen painopisteet Ovatko valitut painopisteet valittu oikein? Havaittuja puutteita, kommentteja? Keltainen, otsikoksi tilannekuva Sinisiin

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Vesien ja merenhoitoa tukevat kärkihankkeet YM/ yhteistyö YM/ELY koordinaatio Hakuyhteistyö

Lisätiedot

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM,

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, 5.9.2017 Rahaa on. Sinun hankkeesi rahoitus: Järvi, joki, merenlahti, peltolohko Ympäristöministeriön kärkihankerahoitus

Lisätiedot

Ajankohtainen tilanne haitallisten aineiden tarkkailusta

Ajankohtainen tilanne haitallisten aineiden tarkkailusta Ajankohtainen tilanne haitallisten aineiden tarkkailusta - alustus teemaan, kehityssuuntia Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liiton koulutuspäivät 22.11.2018, Ikaalinen Ari Kangas Ympäristöministeriö Vesienhoito

Lisätiedot

EU ajankohtaiset vesihoidosta. Juhani Gustafsson Vaikuta vesiin - Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi , Helsinki

EU ajankohtaiset vesihoidosta. Juhani Gustafsson Vaikuta vesiin - Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi , Helsinki EU ajankohtaiset vesihoidosta Juhani Gustafsson Vaikuta vesiin - Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi 27.-28.8.2019, Helsinki Vesipuitedirektiivin toimeenpanon tuki CIS ohjelma vuosille 2019-2021 hyväksytty

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 83 final 2014/0042 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisen merenkulkujärjestön meriympäristön suojelukomitean 66. istunnossa Euroopan unionin puolesta

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere14.5.2016 Sami Moilanen/Pirkanmaan ELY-keskus Vesientilan kartoitus, vesienhoito ja kunnostustarpeet

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

Kunnostusmenetelmien hyödyt, riskit ja kustannukset sekä ehdotus tiekartaksi. Esa Salminen, DI, FT Vahanen Environment Oy

Kunnostusmenetelmien hyödyt, riskit ja kustannukset sekä ehdotus tiekartaksi. Esa Salminen, DI, FT Vahanen Environment Oy Kunnostusmenetelmien hyödyt, riskit ja kustannukset sekä ehdotus tiekartaksi Esa Salminen, DI, FT Vahanen Environment Oy SELVITYKSEN SISÄLTÖ Tekninen, ekologinen ja sosio-ekonominen arvio toimenpiteistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (9) 130 Lausunto kaupunginhallitukselle ehdotuksesta Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaksi HEL 2012-006046 T 11 00 01 Lausunto antoi seuraavan lausunnon

Lisätiedot

Ajankohtaista YM:ssä Sonja Pyykkönen

Ajankohtaista YM:ssä Sonja Pyykkönen Ajankohtaista YM:ssä 12.2.2019 Sonja Pyykkönen Sisältö Ravinteiden kierrätyksen ja vesien- ja merenhoidon kärkihankkeet Vesiensuojelun tehostamisohjelma Vesienhoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien

Lisätiedot

Vesienhoidon TPO Teollisuus

Vesienhoidon TPO Teollisuus Vesienhoidon TPO Teollisuus Sidosryhmäseminaari 5.3.2014 Juha Lahtela 5.3.2014 Nykykäytäntö Ympäristönsuojelulainsäädännön mukaisesti ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnot tarvitsevat ympäristöluvan

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Sininen kasvu Meren hyvä tila

Sininen kasvu Meren hyvä tila SUUNNITELMALLINEN MERIALUEIDEN KÄYTTÖ MITÄ KUULUU MERIALUESUUNNITTELULLE? Pekka Salminen Merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori 14.12.2017 Itämerihaaste, Helsinki EU:n yhdennetty meripolitiikka Meristrategia-direktiivi

Lisätiedot

Merenkulun ympäristönsuojelun toimenpiteet

Merenkulun ympäristönsuojelun toimenpiteet Merenkulun ympäristönsuojelun toimenpiteet Tuumasta toimeen Itämeren tilan parantamiseksi Merenhoidon sidosryhmätilaisuus 02.03.2015 Dosentti Anita Mäkinen Johtava asiantuntija Sisältö 1. Merenkulun ympäristöasioiden

Lisätiedot

Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta

Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta Liisa Maria Rautio 16. 17.10.2007 Luulaja 1 Perämeri LIFE 2001 2005 2 Perämeri LIFE jatkui projektin jälkeen Lehtijuttuja "Life hanke onnistui Perämerellä". Aquarius

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 134 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaksi. Itämeren tila yhdessä paremmaksi

Ehdotus Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaksi. Itämeren tila yhdessä paremmaksi Ehdotus Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaksi Itämeren tila yhdessä paremmaksi 1 ESIPUHE Tämä kuulemisasiakirja sisältää ehdotuksen Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaksi vuosille

Lisätiedot

VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä

VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä Penina Blankett Vaikuta vesiin päivät 27-28.8.2019 Kuva: Selkämeri, Pori, Myriophyllum, 2017, Metsähallitus, Joonas Hoikkala

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.

Lisätiedot

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi 22.1.2014 Piia Karjalainen, Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulku Itämerellä ja globaalisti uusien haasteiden edessä Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019-2023 Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät 27.-28.8.2019 Nyt on veden vuoro Suurten vesialueiden maana kannamme suurta vastuuta vesistä.

Lisätiedot